Jeesus puhui tämän niille, jotka hermostuivat, kun hän rikkoi perinnäissääntöjä parantamalla sairaan sapattina. Ja sitten vielä lisäsi vettä myllyyn ilmoittamalla olevansa Jumalan Poika. Juutalaisten sietokyky ylittyi ja muuttui vihaksi.

Mikä ravisuttaa meidän sietokykyämme ja läikyttää tunteitamme yli laidan?
En seuraa nettikeskusteluja, en katsele/kuuntele uutisia, mutta Ylen nettiuutiset luen päivittäin. En siis välttämättä ole aina ihan kärryillä siitä, mitä kaikkea on menossa. Viime viikon uutisesta selvisi, kuinka paljolta olen säästynyt kun en nettikeskusteluja lue. Käsittämättömän asiattomia ja rankkoja kommentteja; uutisjuttuun lainatut alle kaiken arvostelun.
Alkaisiko minullakin läikkyä yli, jos alkaisin lukea nettikeskusteluja? Vai vahvistuisiko sietokykyni?  Tai turtuisinko tilaan, jossa mikään ei enää säpsäytä? En halua kokeilla.
Mutta sääliksi käy vihakommentoijia. Onhan selvää, ettei vihapuhetta syytävällä ole hyvä olo. Jotain sisimmässä on kipristynyt.
Mistä johtuu mielen /sydämen kyvyttömyys asettua toisen asemaan?  Omasta sisäistä epävarmuudesta? Käsittelemättömistä haavoista? Huolesta, että jää itse jostain vaille; että toinen saa enemmän? Yksittäiset sanat kuten itsekkyys, kateus tai pelko eivät auta ymmärtämään perimmäisiä syitä.

Entä jos emme ole solvaavia kommentoijia, mutta emme toisaalta puolustakaan?
Eilisessä tilaisuudessa kotimaansa levottomuuksia paennut, 15 v Suomessa asunut mies kertoi tarinansa. Hän päätti esityksensä Martin Luther Kingin aika karuun toteamukseen:
” Pahinta ei ole pahojen ihmisten pahuus, vaan hyvien ihmisten hiljaisuus.” 

Elämän Antaja, kosketa kipeitä, turtuneita, kuoliossa olevia kohtiamme. Niitä, joita suojelemme kaikenlaisilla hyökkäävillä asenteilla ja teoilla taikka välinpitämättömyydellä. Herätä sydämemme sykkimään. Herätä meidät elämään. Uskon että Sinä tahdot. Auta meitäkin tahtomaan.

    Chartreusen kappelia parvelta kuvattuna

Agricolan kirkon kryptassa oli viikko sitten n. 60 turvapaikanhakijaa tilapäismajoituksessa. Jossain vaiheessa vilkaisin parvelle: n. 20 pakolaista oli siellä seuraamassa messua. Jälkeenpäin mietin, että messua parvelta seuranneista pakolaisista saattoi osa olla kristittyjä. Olisiko joku meistä Ehtoollisen jakajista voinut mennä parvelle kysymään onko, ja haluavatko he Ehtoollisen? (Messussa on ehtoollisenjakopisteitä ympäri kirkkosalia, myös sen takaosassa parven alla.) – Messun loputtua he tulivat alas parvelta kiittämään kirkkosalista poistuvia messuvieraita.

Messu parvelta – Vierailu Chartreusen ekumeenishenkisessä kartusiaaniluostarissa Ranskassa vuosia sitten nousi mieleen. Vastaanotto oli sydämellinen. Hiljennyimme, rukoilimme ja yövyimme huoneessamme, minä naisluostarissa, matkakumppanini viereisessä miesluostarissa.
Naisluostarin messua saivat sekä nais- että miesvieraat seurata parvelta. Hiljaisesti etenevä kaunis messu ja nunnien laulut vaikuttivat syvästi. Kylläpä yllätyimme kun valkohapsinen abbedissa valkoisessa kaavussaan kapusi portaat ylös parvelle tarjoamaan meille Pyhän Ehtoollisen (kysymättä, mihin kirkkokuntaan kuulumme). Tällainen huomaavaisuus kosketti, emme olleet osanneet odottaa sellaista. Yhtäkkiä emme olleetkaan vieraita, ulkopuolisia katselijoita, vaan osa Kristuksen suurta perhettä, joka yhdessä osallistuu Hänen asettamalleen Pyhälle Aterialle.

Syvennyimme luostarin vakituisten asukkaiden tapaan Jumalan läsnäoloon omissa pienissä huoneissamme. Sinne myös haimme kannettavassa puuboxissa aamiaisen ja lämpimän aterian. Mutta sunnuntaina kummassakin luostarissa kokoonnuttiin yhteiselle aterialle. Olin tuolloin ainoa vieras naisluostarissa. Vierelläni istuva nunna kuiskasi minulle hiljaa, missä järjestyksessä kaikki etenisi. Muuten aterioimme puhumatta, kuunnellen kuinka abbedissa (75 -80v) luki heleällä, enkelimäisellä äänellään psalmeja koko aterian ajan. – Kaikki tuossa luostarissa pyrki johdattamaan lähemmäs Jumalaa, Hänen yhteyteensä.

                    Luostariateria

Taivaallinen siunaus – Kartusiaanien luostarisääntö korostaa hiljaisuutta. Keskinäistä puhumista vältetään. Lähtiessämme abbedissa halusi kuitenkin tavata meidät. Meidät ohjattiin pieneen huoneeseen, jossa tuo Jumalan rakkautta, iloa ja rauhaa niin ihmeellisellä, lempeällä tavalla sädehtivä abbedissa odotti. Hän pyysi meitä istumaan itseään vastapäätä olevalle sohvalle ja alkoi kysellä mistä tulemme, mitä teemme jne. Saatuaan vastaukset ja keskustelun jatkuttua vielä jonkin aikaa abbedissa nousi hyvästelemään meitä. Kiitimme että olimme saaneet olla tässä luostarissa vieraina.
Abbedissa tarttui käsiin ja antoi keveän, ranskalaisen poskisuukon kummallekin poskelle. Se ei kuitenkaan tuntunut laisinkaan tavanomaiselta tervehdykseltä/hyvästelyltä. Siinä oli Pyhä läsnä. Abbedissan katse oli niin rakkaudellinen, että tuntui kuin taivas olisi siunannut ja lähettänyt matkaan. 

Kristus, anna Rakkautesi kasvaa ja vaikuttaa meissä, niin että ne maahamme saapuneet, jotka ovat lähteneet etsimään  rauhaa ja uutta elämää, saisivat kokea siunausta katseidemme, sanojemme ja tekojemme kautta.