27.5.2019. Kollektiivin voimasta – Eilen poikani ja pojanpoikani kertoivat, että aikovat seurata illalla jääkiekon MM-ottelua. Aamulla tuntui kivalta lukea uutisista, että Leijonat olivat voittaneet maailmanmestaruuden. Uutisotsikon mukaan ’Leijonien maailmanmestaruus on mieletön opetus koko suomalaiselle yhteiskunnalle: ”Yksilökeskeisyyden aikakaudella näyttö kollektiivin voimasta”.’

Suomalaisten menestys herättää vahvan kansallistunteen, liikutuksenkin. Minäkin iloitsen menestyjien puolesta, oli sitten kyseessä  kapellimestari, säveltäjä, kokki, keihäänheittäjä, jääkiekkojuokkue tai joku muu. Iloitsen myös Suomen puolesta, mikäli asia, jolla on saavutettu  mainetta, on mielestäni hyvä juttu. Sillä samalla tuo yksilö tai joukkue edustaa lahjoillaan maatamme. (Joskus on tietty myös sellaisia menestymisiä, joiden kohdalla maine ja kunnia tuntuvat oman arvomaailman näkökulmasta kyseenalaisilta.)

Hauska uutinen oli, että Hgin srk-yhtymäkin osallistui Leijonien juhlintaan: Hgin seurakuntien kirkkoherrat päättivät soittaa kelloja Helsingin kirkoissa Leijonien koneen laskeutuessa Hki-Vantaan lentokentälle. 🙂

EU-vaalien tulokset olivat myös uutisissa tänä aamuna. Niissä kuvastuu aika selkeästi tuo mainittu yksilökeskeisyyden aikakautemme. Kansallistunne ja kollektiivin voima näyttäytyvät halussa ajaa oman maan etuja miltei hinnalla millä hyvänsä. Europarlamentissa ei ole kyse taide-elämyksistä, harmittomista peleistä tai otteluista. Siellä dramaattisimmat päätökset vaikuttavat ihmiskohtaloihin.

Yksilöpelistä joukkuepeliin? – Tässä viime vuosina päätään nostaneessa oman maan etujen ajamisen kiivaudessa ollaan ajauduttu kauas kristinuskon ja Jeesuksen opetusten ytimestä. – Voisikohan tuon suuntauksen vastustaminen saada nuoret yhtä tarmokkaasti liikkeelle kuin ilmastomuutos…? Sitä voi toivoa. 🙂

Totuuden Henki todistajana – Jeesus sanoi:
    ”Te saatte puolustajan; minä lähetän hänet Isän luota. Hän, Totuuden Henki, lähtee Isän luota ja todistaa minusta. Myös te olette minun todistajiani, olettehan olleet kanssani alusta asti.
    Olen puhunut teille tämän, ettei uskonne koetuksissa sortuisi. Teidät erotetaan synagogasta, ja tulee sekin aika, jolloin jokainen, joka surmaa jonkun teistä, luulee toimittavansa pyhän palveluksen Jumalalle. Näin he tekevät, koska he eivät tunne Isää eivätkä minua. Olen puhunut tämän teille siksi, että kun se aika tulee, te muistaisitte minun sanoneen tämän teille.”  (Joh. 15: 26-16: 4)

Kolmas tekijä – Tuo evankeliumikohta auttaa minusta ymmärtämään jotain Jumalan kolminaisuudesta. Siinä kuvataan niin selkeästi Jumalan kolmen persoonan positioita: Poika palaa Isän luo Taivaaseen. Sieltä Hän lähettää kolmannen toimijan, Totuuden Hengen, joka jatkaa Jeesuksen työtä maan päällä.

Kollektiivivoima Hengen tasolla – Kolmen Taivaallisen Vaikuttajan ja Aikaansaajan saumaton yhteistyö, täydessä yhteisymmärryksessä. Kaikkia kolmea tarvitaan, Jumalan täydellisen suunnitelman aikaan ja loppuunsaattamiseksi.

Mutta tarvittiin – ja yhä tarvitaan – vielä neljäs tekijä: Jeesuksen opetuslapset. Ja emmekö me kaikki Kristuksen seuraajat ole myös Hänen opetuslapsiaan? Näin ainakin uskoisin Hänen toivovan.
Huikea ajatus, että voimme olla neljäntenä linkkinä Jumalan suunnitelmassa: toteuttamassa sitä täällä Maan päällä.

Te saatte voiman – Jeesus lupasi opetuslapsilleen parhaat mahdolliset matkaeväät, Hengen ja voiman:
”Kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka”. (Apt.1:8)

Noista Jeesuksen sanoista tulee usein (vaikken avaruuselokuvista välitäkään) mieleeni George Lucasin – USA:n menestyksekkäimmän elokuvakäsikirjoittajan – Star Wars- elokuvatoivotus: ”May the Force be with you”. Saikohan Lucas ideansa tuohon lauseeseen Jeesuksen sanoista, tai vanhasta, yleisestä toivotuksesta “God be with you”?
Vaikkei Lucasin elokuvien ’Voima’ kuvaakaan Pyhää Henkeä tai Jumalaa, ajattelen, että oikeastaan ihan hyvä juttu, että tuo sanonta jäi yleiseen käyttöön. Kun joku sanoo toiselle: ”Olkoon Voima kanssasi”, hän ilmaisee (omalla) tavallaan uskovansa, että on olemassa jokin suurempi Voima, johon voi turvata, kun omat voimat ja keinot eivät riitä.

Varsinkin sellaisissa maissa, joissa Jumalasta tai Häneen liittyvistä asioista puhuminen ei ’kuulu asiaan’, voi tuntua turvallisemmalta olla mainitsematta sanaa Jumala, tai Jeesus, tai Kristus. Usein kuulee puhuttavan Yläkerrasta, Korkeammasta Voimasta, Johdatuksesta tms.
Hymyillen muistelen, millainen vaikutus oli sillä, kun eräässä tutussa porukassa lausuin 1. kertaa sanan Jumala. (En muista, mikä asia oli, vain jokin lyhyt maininta Jumalasta.) Syntyi täydellinen, hämmentynyt hiljaisuus. Tarkoituksella en jatkanut sillä kertaa enempää. – Seuraavalla kerralla asiaan suhtauduttiin jo ihan luontevasti. Taburaja oli murrettu.

Todistajina – ”Myös te olette minun todistajiani, olettehan olleet kanssani alusta asti.”  – Mitähän opetuslapset mahtoivat miettiä Jeesuksen sanoja kuunnellessaan?
Ehkä joku heistä pohti, tuleeko Jeesuksesta todistaminen todella olemaan niin vaikeaa, että tarvitsemme Puolustajan? Ja että erotetaan synagogasta, ja henkikin on uhattuna. Olisiko sittenkin ollut parempi jäädä turvallisesti ja mukavasti kotirannalla, tekemässä tuttua työtäni, puhdistamaan verkkoja? (Minä luultavasti olisin tuossa kohtaa ajatellut noin.)
Joku heistä taas saattoi ajatella, että nythän tämä vasta muuttuu jännittäväksi: minä olen kyllä valmis viimeiseen hengenvetoon saakka todistamaan Mestaristani. Ja Puolustaja on kanssani, mahtava juttu, koska aloitetaan?!

”Että kun se aika tulee, te muistaisitte…” – Meidän lintukotomaassa asuvien on oikeastaan aika vaikeaa kuvitella, millaista on olla nykyään Kristuksen todistaja sellaisessa maassa, jossa Hänestä todistamiseen suhtaudutaan vihamielisesti. Ja kuitenkin sadat tuhannet tekevät sitä sellaisissa maissa ja kulttuureissa, henkensäkin uhalla.    
Tulee myös väistämättä mieleen se, miten totta nuokin Jeesuksen sanat ovat tänäkin päivänä: kuinka monet kristittyjen surmaajat kuvittelevat toimittavansa pyhän palveluksen Jumalalle, – Uh, eipä ole tämä maailma parempaan päin muuttunut.

Näkyville – Kristus, Sinun pelastustyösi vaikutus on vielä niin kätkettynä silmiltämme ja kokemusmaailmastamme. Koska se saa puhjeta näkyviin, kaikille? Näet, kuinka me sitä tarvitsemme, niin yksilöinä kuin kansakuntina.

Mitä on tuleva – Ajatukseni palaa Puolustajaan. Hän siis, Totuuden Henki, todistaa Kristuksesta. Toissaviikkoisessa evankeliumitekstissä Jeesus sanoi: ”Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden. Hän ei näet puhu omissa nimissään, vaan puhuu sen, minkä kuulee, ja ilmoittaa teille, mitä on tuleva.”
Viimeviikkoisen tekstin äärellä mietin kohtaa ”Tulee aika, jolloin en enää käytä vertauksia vaan kerron teille avoimesti kaiken Isästä”, Mitä aikaa Jeesus tarkoitti?
Voisiko nyt olla sellainen aika? Miten se auttaisikaan meitä tietämään, miten toimia viisaasti ja oikein. Totuuden Henki opastajanamme…

Kutsu – Sain ystävältä kutsulinkin tilaisuuteen, jossa eräs amerikkal. mies on puhujana. Googlasin ja löysin pari nauhoitusta miehen puheista. Niistä selvisi, että hän, naimisissa oleva perheenisä, oli v. 2004 vielä ollut liike-elämän palveluksessa. Hän kertoi, miten kaikki muuttui. Hänelle näytettiin (en muista unessako vai visiossa), mitä USA:ssa tulisi tulevaisuudessa tapahtumaan. Hän koki Hengen johdatuksen toisenlaiseen työhön: hän alkoi kiertää eri valtioita kertoen, mitä Pyhä Henki oli antanut ja antoi hänelle kerrottavaksi siitä, miten valmistautua tulevia aikoja varten.

Kuuntelin ensin nauhoituksen 2. osan. Täytyy sanoa, että hänen juttunsa tuntuivat minusta ensin aika scifiltä, vaikka mies puhetapansa perusteella vaikutti ihan selkojärkiseltä. Mutta kuunnellessani 1. osan jotain tapahtui sisimmässäni. Kuulin asioita, jotka olivat minulle ennestään tuttuja.
Mies sanoi tapaavansa joka puolella ihmisiä, joille Pyhä Henki on puhunut/näyttänyt samoja asioita kuin hänelle. Mielenkiintoni heräsi. Ehkä tässä sittenkin jotain, mitä Totuuden Henki haluaa kertoa niille, jotka haluavat kuulla.

Seikkailua – Mieleeni tuli, kuinka olin ennenkin kuullut ja lukenut ihmisistä ja myös tavannut sellaisia, jotka ovat lähteneet seuraamaan Kristusta ja saaneet Hänen Hengeltään jatkuvasti ihan konkreettista ohjausta: mitä ja miten tehdä seuraavaksi, minne mennä, kenelle ja mitä sanoa jne. – Aikamoista seikkailua! Seikkailua Kristuksen kanssa. 🙂

Come, Now is the Time to Worship – Brian Doerksen 

20.5.2019 – Ampiaiskanto – Viime kesänä laitoin hauvavauvalle verkkoaidatun leikkipaikan pihalle. Sinne pääsi ainoastaan kapeasta kohdasta koivun ja saniaispensaiden välistä. Koivun vieressä  oli laho kanto, jonka pian huomasin maa-ampiaisten ottaneen pesäkseen. 
Siinä sitten ampiaiset ja minä & hauva ohittelimme toisemme sulassa sovussa. Luojalle kiitos, ei yhtään pistoa hauvaan, lapsenlapsiin eikä meikäläiseen. Ihana varjelus ja rukousvastaus, ajattelin loppusyksynä, kun viimeinenkin ampiainen oli muuttanut pois kannosta.

Ampiaisten muutettua pois niiden asumus purettiin.

Hauva ja puutiaiset – Vaan entäs nämä punkit? Antaisimme niidenkin olla rauhassa omissa oloissaan, mutta kun homma ei niiden kohdalla toimikaan samalla tapaa vastavuoroisesti. – Miten ihmeessä punkeille on annettu nimeksi puutiainen? Puut ovat symppiksiä, samoin tiaiset…. mutta niiden yhdistelmä… – hiipii hauvelin turkkiin, etsii otolliseen kohdan ja ryhtyy huomaamattomaksi salamatkustajaksi!
5 salamatkaajaa on jo löydetty. Punkkihuivin toimivuudesta ei ole näyttöä, kun se ei ole ollut hauvalla joka kerran päällä ulos mennessämme. Viime kesänä ostin eläinlääkärin suosituksesta koirien punkintorjuntalääkkeen. En kuitenkaan raaskinut sitä hauvalle antaa, kun on aikamoinen hermomyrkky: lamaa punkin hermoston. Sen sijaan laitoin hauvelille paidan, johon sivelin eteerisiä öljyjä ötököitä karkottamaan. Vaan ei ollut öljyistä punkintorjuntaan, tuoksut haihtuivat varmaan liian nopeasti ulkoilmassa.

Luomusuojaa – Kaikkivaltias, tahtoisin luottaa tulevanakin kesänä Varjelukseesi. Sitä tässä pyydän, Poikasi nimessä. Täydellistä luomusuojaa – Luojanmukaista Suojaa.

 Taizé-kalenterin toukokuun rukous:

Armon Jumala,
Evankeliumi tekee meille mahdolliseksi
ymmärtää tämän hyvän uutisen:
Kukaan, kukaan, ei jää osattomaksi
Sinun rakkaudestasi tai anteeksiannostasi.  (Veli Roger)

Mitä ikinä pyydätte… – Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
”Totisesti, totisesti: mitä ikinä te pyydätte Isältä minun nimessäni, sen hän antaa teille. Tähän asti te ette ole pyytäneet mitään minun nimessäni. Pyytäkää, niin te saatte, ja teidän ilonne on täydellinen.
Olen puhunut tästä teille vertauksin. Tulee aika, jolloin en enää käytä vertauksia vaan kerron teille avoimesti kaiken Isästä. Sinä päivänä te esitätte pyyntönne minun nimessäni, enkä minä enää sano, että käännyn Isän puoleen teitä auttaakseni. Rakastaahan Isä itse teitä, koska te olette rakastaneet minua ja uskoneet, että olen tullut Jumalan luota. Isän luota minä olen lähtenyt ja tullut tähän maailmaan, ja nyt minä jätän maailman ja menen takaisin Isän luo.”
Opetuslapset sanoivat: ”Nyt sinä puhut selvin sanoin, et enää vertauksin. Me ymmärrämme nyt, että sinä tiedät kaiken eikä sinun tarvitse odottaa, että joku kysyy. Siksi me uskomme, että olet tullut Jumalan luota.”
”Nyt te kyllä uskotte”, sanoi Jeesus. ”Tulee aika – ja se on jo nyt – jolloin te joudutte hajalle, kuka minnekin, ja jätätte minut yksin. Yksin en silti jää, sillä Isä on minun kanssani. Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minussa rauha. Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman.”    (Joh. 16: 23-33)

Minkä lupauksen Jeesus antoikaan opetuslapsilleen: että mitä ikinä he pyytävät Isältä hänen nimessään, Isä antaa sen!
Heidän ei tarvinnut lähteä töihin omin voimin, kyvyin ja varustuksin. Kaikkea, mitä he tarvitsisivat, he saisivat Kaikkivaltiaan loppumattomasta aarrevarastosta.
Minkälaisia asioita opetuslapset mahtoivat tarvita?  Pyhän Hengen johdatusta ja  viisautta ainakin. Ymmärrystä, miten, minne ja millä tavoin viedä eteenpäin sitä hyvää, mitä he olivat saaneet oppia ja kokea. Ja miten suhtautua arvosteluun, pahansuopuuteen tai vihamielisyyteen, kun sellaista kohtaisivat.
Varmasti he tarvitsivat myös rohkeutta, kestävyyttä, voimaa ja määrätietoisuutta. Ja terveyttä ja vahvoja jalkoja.

Kaikkea tuollaista ottaisi meikäläinenkin ihan mielihyvin vastaan! Ehkä sinäkin?
Mutta jos sinulle joku päivä sanottaisiin, että pyydä mitä ikinä vaan, niin saat sen, mitä pyytäisit? Olisiko se jotain itsellesi, tai jollekin toiselle,? Tai jollekin maalle tai maanosalle, koko ihmiskunnalle tai maapallolle…?

Hauvavauva, 3kk, arkeologisessa tutkimusprojektissaan

Toiveita – Keväällä syntynyt lapsenlapseni, 11v, joutuu usein miettimään pitkään, kun kysyn, onko hänellä jokin synttärilahjatoivomus. Hän tietää, että annan mielelläni jonkun ulkoiluun liittyvän jutun, ovathan kesän ulkoleikit ja -pelit edessä. Mutta tällä kertaa toive tuli heti: lautapeli. Olimme joku aika sitten pelanneet luonani Marco Polo -peliä, ja se oli hänestä tosi kiva. Siitä ilmeisesti ajatus, että mummi voisi löytää jonkun uuden hyvän lautapelin.

Yhä useampi nuori taitaisi toivoa päätöksiä ja tekoja, joista seuraisi jotain globaalisti hyvää, niin tälle kuin tuleville sukupolville.
Menossa olevia EU-vaaleja ajatellen tulee mieleen Salomo, joka pyysi Jumalalta viisautta hallita  oikeudenmukaisesti kansaansa ja maatansa…

Mitä minä pyytäisin? – Täytyy myöntää, että tällä hetkellä tuli mieleen kyllä ihan ensimmäiseksi oma terveydentila: miten ihanaa olisikaan, jos kroppa niveliä myöten toimisi vielä yhtä hyvin   kuin aiemmin. Mitään tehosuorituksia en kaipaa, mutta moni asia vaan sujuisi paljon helpommin vaivattomalla kulkupelillä. 🙂

Osaanko luottaa siihen, että taivaallinen Isäni tietää, mitä kulloinkin toivon ja tarvitsen? Vaikka osaisinkin, niin kyllä Jeesus tuossa evankeliumikohdassa kehottaa pyytämään Häneltä. ”Pyytäkää, niin te saatte, ja teidän ilonne on täydellinen.”
Mitä sinä haluaisit kaikkein hartaimmin pyytää Luojaltasi juuri nyt?

”Tulee aika,  jolloin en enää käytä vertauksia vaan kerron teille avoimesti kaiken Isästä.” – Kaiken……?! Milloin se aika tulee, Jeesus?
”Sinä päivänä te esitätte pyyntönne minun nimessäni, enkä minä enää sano, että käännyn Isän puoleen teitä auttaakseni.” – Ilmeisesti kuitenkin tarkoitit maanpäällistä aikaa, kun tuolloinkin on kyse pyytämisestä. (Jotenkin minulla on sellainen kuva, että taivaallisissa ei tarvitse enää pyytää mitään…)

Opetuslapsillesi kirkastui joka tapauksessa tuossa – viimeisellä aterialla – vihdoin viimein, että sinä tiedät kaiken. Olisi luullut sinun huokaisevan helpotuksesta. Mutta sinä suuntasit heidän katseensa edessä oleviin päiviin. Pääsiäisateriaa, jota olitte syömässä, seuraisi tapahtumasarja, joka saisi kaikki opetuslapsesi pois raiteiltaan, pelkäämään, pakenemaan, piiloutumaan.
Miltä se mahtoi tuntua sinusta, Jeesus? Mutta siinäkin sinä halusit lohduttaa heitä: et jäisi yksin, olisit Isän kanssa.

Maailman Voittajan Rauha – ”Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minussa rauha.” Näillä sanoilla halusit rohkaista opetuslapsiasi. Ajattelen, että sitten, vaikeimman vaiheen yli päästyään, he saattoivat muistaa sanasi.
Rauha Sinussa, Maailman Voittaja… – siinä tyyntyvät vaikka millaiset oman mielen ja tämän maailman huolet ja murheet. – Rauha Sinussa….

Kiitos taivaallinen Isä, että Sinä näet, mitä milloinkin tarvitsemme. Kiitos, että kuitenkin aina saamme kääntyä puoleesi ja pyytää Sinulta apua mitä erilaisimpiin elämäntilanteisiimme Poikasi nimessä. Kiitos, että rakastat meitä. Kuten Jeesus totesi:
”Rakastaahan Isä itse teitä, koska te olette rakastaneet minua ja uskoneet, että olen tullut Jumalan luota.”
Kristus, Valomme, kiitos, että olet kanssamme. Johdata meitä Hengelläsi, Viisaudellasi ja Rakkaudellasi. Kiitos siitä, mitä teet keskuudessamme. Kiitos Rauhastasi, jonka olet luvannut meille. Rauhan, jolle mikään tämän maailman ongelma tai tilanne ei ole liian suuri.
”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.” (Joh.14:27)

Good Good Father – Casting Crowns

Muut tekstit: Ps. 40: 2-6, Jer. 29: 11-14 ja Ef. 3: 14-21.

13.5.2018 – Uusi koti – Lauantain lämpöinen tihkusade houkutteli lukuisia kastematoja hiekkaiselle pihatielle. Piti katsoa tarkkaan, ettei päälle astunut. Minneköhän nuo ’maan matoset’ mahtoivat olla matkalla?
Päätin puuttua niiden kohtaloon ja poimia ne turvaan paremmille apajille. Oli kyllä aika äklö homma noukkia niitä tikulla ämpäriin (vaikka Luojan luomiahan nekin ovat), mutta toivon mukaan uusi residenssi kompostissa on niille mieleen.

Hymyilytti kun tuo sanonta (maan matonen) tuli mieleen; se oli nim. aikoinaan yksi niistä, jotka pitivät minut loitolla uskonasioista. Mietin, mistä ne olivatkaan kotisin. Raamatustako? Googlatessa löysin ne 1600-luvulta peräisin olevasta virrestä: ’Minä vaivainen, vain mato, matkamies maan / monet vaellan vaikeat retket…’ 

Kirkkauteen – Mutta nyt – sen sijaan että tuo olisi aiheuttaneet minussa allergiareaktion – ne herättivätkin myötätunnon: oi, joku – virren sanoittaja siis – on näin tuntenut. Ihan kuin psalmiensepittäjä Daavid aikanaan (’Mutta minä olen mato enkä ihminen, ihmisten pilkka ja kansan hylky’, Ps. 22,7). ) Tuota psalmin alkua Jeesus siteerasi ristillä (”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?”).
Monikohan on elämänsä murheellisina aikoina ja hetkinä saanut lohtua noista sanoista: joku muukin on kokenut samoin kuin minä. Jopa Jeesus, joka sitten osoitti, ettei Jumala hylkää ja jätä, vaikka miten vaikealta joskus tuntuisi. 
Tuo keskiajalta peräisin oleva virsikin (622) päättyy kirkkauteen: 
Isä, Poika ja Henki, sun kunniatas / joka paikka on täynnä ja kirkkauttas / Sinun kiitos ja kunnia. Aamen.

Jeesus sanoi:
    ”Nyt minä menen hänen luokseen, joka on minut lähettänyt. Kukaan teistä ei kysy minulta, minne minä menen, vaan sydämenne on täynnä murhetta sen johdosta, mitä teille sanoin. Mutta minä sanon teille totuuden: teille on hyödyksi, että minä menen pois. Ellen mene, ei Puolustaja voi tulla luoksenne. Mutta mentyäni pois minä lähetän hänet luoksenne, ja hän tulee ja paljastaa, että maailma on väärässä, hän paljastaa, mitä on synti, mitä vanhurskaus ja mitä tuomio. Synti on siinä, että ihmiset eivät usko minuun, vanhurskaus tulee julki siinä, että minä menen Isän luo ettekä te enää näe minua, ja tuomio on siinä, että tämän maailman ruhtinas on tuomittu.
    Paljon enemmänkin minulla olisi teille puhuttavaa, mutta te ette vielä kykene ottamaan sitä vastaan. Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden. Hän ei näet puhu omissa nimissään, vaan puhuu sen, minkä kuulee, ja ilmoittaa teille, mitä on tuleva. Hän kirkastaa minut, sillä sen, minkä hän teille ilmoittaa, hän saa minulta. Kaikki, mikä on Isän, on myös minun. Siksi sanoin, että hän saa minulta sen, minkä hän teille ilmoittaa.” (Joh. 16: 5-15)

Tämä evankeliumiteksti olikin viime viikon tekstiä edeltävä kohta (ensisilmäyksellä luulin että se on sille jatkoa). Onkohan tämä Järjestys sen vuoksi, että tässä lähestytään pikku hiljaa Helluntaita, Puolustajan ja Totuuden Hengen vuodattamisen päivää – tiedä häntä.

Totuus täytenä – Jeesus sanoi: ”Minä sanon teille totuuden.” Ja sen jälkeen: ”Kun Totuuden Henki tulee, hän johdattaa teidät tuntemaan koko totuuden.”
Minkä Jeesus jätti kertomatta? Mitä opetuslapset eivät vielä tuolloin pystyneet ottamaan vastaan?
Kuinka usein mietinkään, miten paljon on sellaista, mitä me ihmiset emme vielä nytkään pysty ottamaan vastaan. Ja kuinka Hän tietää sen ja antaa meidän toistaiseksi (kuinkakohan kauan vielä?) olla ja elää tietämättömyyden pilvessä, kuvitellen tietävämme…

Puolustajan väliintulo – Jeesus lupaa opetuslapsilleen Puolustajan. Puolustaja paljastaa, mikä tämän maailman ajattelussa ja toiminnassa väärää.
Oletko kohdannut omassa elämässäsi tilanteen, jossa olisit tarvinnut Puolustajaa, joka näkee totuuden ja puolustaa sinua vääriltä syytöksiltä? Oletko tuolloin ollut vain hiljaa ja antanut toisten pitää käsityksensä, ehkä ajatellen, että totuus tulee kyllä aikanaan ilmi? Taikka että on olemassa Eräs, joka tietää totuuden, ja itse asiassa vain sillä on loppujen lopuksi merkitystä. Tai ollut muuten vain haluton puolustamaan itseäsi?
Itse voisin vastata ’kyllä’ kaikkiin noihin kohtiin. Kun joku on puhunut ja/tai uskonut minusta jotain sellaista, mikä ei pidä paikkaansa, olen ajatellut, että tuohan kertoo vain kyseis(t)en  ihmis(t)en persoonasta, taipumuksesta ajatella/uskoa negatiivisesti. Se on siis heidän ongelmansa, ei minun.

Puolustaja paljastaa totuuden – En kuitenkaan ole ajatellut, että olisi olemassa Puolustaja, joka näkee koko asian ja paljastaa totuuden. Jo ajatuskin siitä on minusta huikea.
Aiheesta tulee mieleen juttua vaikka kuinka, mutta jospa nyt taas kerran yrittäisin toteuttaa jälkipolvelta saamaani ohjeistusta: blogiin kirjoitetaan lyhyesti ja tiiviisti.

Jeesus tiivistää käsitteet synti, vanhurskaus ja tuomio: ”Synti on siinä, että ihmiset eivät usko minuun, vanhurskaus tulee julki siinä, että minä menen Isän luo ettekä te enää näe minua, ja tuomio on siinä, että tämän maailman ruhtinas on tuomittu.”
Tuo yksi virke antaisi aihetta monenlaiseen pohdintaan. Päällimmäisenä minulle nousi tällä kertaa kysymys: mitä kaikkea merkitsee, että uskoo Jeesukseen? Miten se muuttaa ihmistä ja hänen tapaansa elää ja toimia?
Tarkoittiko Jeesus tuossa, että häneen uskominen on jotain enemmän kuin että uskoo, että Jeesus on Pelastajamme ja Vapahtajamme?
Että häneen uskominen on = hänen esimerkkinsä seuraamista? Esim. siinä, miten kohdata ja kohdella lähimmäisiä. Tai että ottaa todesta ja laittaa käytäntöön hänen esimerkkinsä ja opetuksensa omassa elämässään?

Totuuden Henki, tule, näytä meille, mitä meidän juuri nyt tulisi huomata, omassa elämässämme, asenteissamme, tavoissamme toimia.
Kiitos, että se, minkä tulee tulla ilmi, paljastuu. Että totuus tulee ilmi tämän maailman eri alueilla. Ja myös meissä itsessämme.
Auta että huomaisimme omat asenteemme ennen kuin alamme tuomita (vaikka vain mielessämmekin) muita.

Kiitos, että tulet, ja olet kanssamme. Avaa hengelliset aistimme herkiksi kuulemaan, mitä kulloinkin haluat meille ilmoittaa ja paljastaa.
Ettemme kulkisi laput silmillä ja korvilla. Ettei se, mikä olisi käänteentekevää – joko omassa tai lähimmäistemme elämässä – jäisi näkemättä, kuulematta, havaitsematta. 

Asianajajamme – Se että olet Jumalan asialla, on selvää, mutta että hoidat meidänkin asiaamme… olet Asianajajamme – se on aikamoisen ihmeellistä!
Tahtosi ja tarkoituksesi on että totuus tulee ilmi tässä maailmassa. Siten ja siinä aikataulussa, kuin Lähettäjäsi tahtoo meille sitä avata.
Antaisitko meikäläiselle kärsivällisyyttä, ettei tarvitsisi koettaa pähkäillä omin päin, omalla pienellä ymmärryksellä ja päättelykyvyllä…

Kirkastaja – Jeesus sanoi, että Sinä, Totuuden Henki, kirkastat hänet, koska ilmoitat sen, mitä hän puhuu. Kirkastaisitko meidän mielemme…  ymmärtämään, ilman omia, eri syistä harhaan meneviä tulkintojamme… ymmärtämään sitä, mikä nyt, tällä hetkellä, on tärkeintä.

Ja niin että jonain päivänä voisimme todeta Paavalin tavoin: Mutta meillä on Kristuksen mieli. (1.Kor.2:16)  🙂

Lord I Need You – Chris Tomlin

6.5.2019. Nuppujen avautumisia – Kiva muisto kierrätykseen menneestä, aikoinaan Virossa rekisteröidystä autostani: olin mökillä ja minun piti ’ihan ite’ selvittää erään merkkilampun merkitystä auton ’käsiraamatusta’ (ohjekirja viroksi = käsiraamat).
Etsiessäni infoa merkkilampusta huomasin kuvan 2 puolikaaresta, joiden tehtävää olin autossa kummeksunut usean vuoden ajan.
Käsiraamatussa oli kuvan kohdalla sanat ’avatud nupp’. Ja kas, kun painoin nuppia, puolikaaret avautuivat kokonaisiksi renkaiksi (= jiuomapullotelineiksi). Oli minusta niin soma juttu, että aina kun puhutaan avaamisesta, tulee mieleen ’avatud nupul’.

Viikon verran olen seuraillut jännityksellä, malttavatko tulppaanin, narsissin ja jasmiinin nuput odottaa oikeaa hetkeä avautua. Auringon paisteessa tuntuu niin lämpöiseltä, mutta seuraavassa hetkessä leijailee jo lumihiutaleita maahan.
Mikä elinvoima noissa nupuissa piileekään. On kuin ne joutuisivat ihan pinnistelemään, jotta jaksaisivat odottaa oikeaa hetkeä.
Koivut sen sijaan ovat avanneet silmujaan vauhdilla, jokainen kuitenkin omassa tahdissaan, vaikka vierivieressä kasvavat. – Lapsen lailla ihmettelen kevään esiin puhkeamista.

Piilevää potentiaalia – Mietin, paljonko meissä itse kussakin mahtaa aikuis- ja varttuneemmalla iällä piillä sellaista potentiaalia, joka ei (vielä) ole puhjennut esiin? Luojan meille antamia lahjoja, taipumuksia ja kykyjä, jotka syystä tai toisesta eivät (vielä) ole päässeet  käyttöön. Millaiset lumipyryt ovat saaneet tai saavat odotttamaan ’sitä oikeaa hetkeä’?  Varovaisuus, (arvostelun tai epäonnistumisen) pelko, epävarmuus… tai se, ettei ’ole (ollut) aikaa’… ?

Jos nyt olisi se oikea aika? – Mitä jos tämä keväänä/kesänä olisikin aikaa/ uskallusta/ päättäväisyyttä alkaa toteuttaa jotain sellaista, mistä on haaveillut? Uuden opiskelu/opettelu, harrastus, vapaaehtoistyö… – jotain, mikä tuottaa hyvää mieltä ja oloa itselle ja muille.   

Vähästä ajasta – Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
    ”Vielä vähän aikaa, ettekä te näe minua, taas vähän aikaa, ja te näette minut jälleen.”
    Jotkut opetuslapsista kyselivät toisiltaan: ”Mitä hän oikein tarkoittaa sanoessaan: ’Vielä vähän aikaa, ettekä te näe minua, taas vähän aikaa, ja te näette minut jälleen’? Ja mitä hän tarkoittaa, kun sanoo menevänsä Isän luo?”
    ”Miksi hän puhuu vähästä ajasta?” he ihmettelivät. ”Ei hänen puhettaan ymmärrä.”
    Jeesus huomasi, että heidän teki mieli kysyä häneltä. Hän sanoi heille:
    ”Sekö teitä askarruttaa, että sanoin: ’Vielä vähän aikaa, ettekä te näe minua, taas vähän aikaa, ja te näette minut jälleen’? Totisesti, totisesti: te saatte itkeä ja valittaa, mutta maailma iloitsee. Te joudutte murehtimaan, mutta tuskanne muuttuu iloksi. Nainen, joka synnyttää, tuntee tuskaa, kun hänen hetkensä koittaa. Mutta kun lapsi on syntynyt, äiti ei enää muista kipujaan vaan iloitsee siitä, että ihminen on syntynyt maailmaan. Tekin tunnette nyt tuskaa, mutta minä näen teidät vielä uudelleen, ja silloin teidän sydämenne täyttää ilo, jota ei kukaan voi teiltä riistää. Sinä päivänä te ette kysy minulta mitään.”   (Joh. 16: 16-23)

”Vielä vähän aikaa – Hyvin voi ymmärtää, kuinka nuo Jeesuksen sanat hämmensivät opetuslapsia. Miten niin emme näe ja sitten taas näemme? Ja mitä tarkoittaa että hän menee Isän luo?
Jeesus näkee heidän hämmennyksensä ja antaa selityksen – joka tosin ei sekäään heti avaudu kuulijoille. – Tuskat ja kivut? Mitä ihmettä oikein on syntymässä…? Tapahtuuko se jokin vain ikään kuin itsestään, vai olemmeko mekin mukana synnyttämässä jotain uutta tähän maailmaan? Jotain sellaista, mikä ei vielä näy, jotain sellaista, mistä emme vielä tiedä?
Jostain merkittävästä varmaan joka tapauksessa on kyse, kun Mestarimme siitä noin puhuu…

Jälleennäkemisen ilo – Jeesus lupasi myös, että heidän sydämensä täyttyisivät ilolla. Jälleennäkemisen ilolla. Tapansa mukaan hän ei jätä ketään suruun, pelkoon tai epätoivoon, vaan näyttää valon, jota kohti suunnistaa. Valon, joka antaa luottamusta, toivoa ja iloa.

Saarna – Ystäväni lähetti minulle linkin Hgin tuomiokirkon pääsiäisyön saarnaan, joka kertoo jälleennäkemisen toivon merkityksestä ja sen tuomasta ilosta. Saarnassaan viime aikoina paljon arvostelua toiminnastaan saanut Hgin piispa Teemu Laajasalo kertoi, kuinka nuorena pappina oli toimittamassa vanhan miehen siunaustilaisuutta. Mies oli elänyt yli 60 v. yhdessä vaimonsa kanssa, melkein koko tuon ajan samassa ok-talossa.

Siunaustilaisuudessa etupenkissä istunut leskivaimo kysyi toistuvasti vieressä olevalta sukulaiselta, kenen hautajaisissa he olivatkaan. Kiusaantunut sukulainen kuiskasi, että hänen miehensä hautajaisissa. Joka kerran kuultuaan vastauksen leski alkoi itkeä lohduttomasti, kuin olisi kuullut miehensä kuolemasta ensi kertaa. Sama toistui yhä uudestaan ja yhä tihenevään tahtiin 10 min:n aikana.
”Muistisairaus samanaikaisesti pakotti lesken yhä uudestaan romahtamaan suru-uutisen äärellä ja toisaalta pyyhki surun hetkeksi hyvin nopeasti pois”, T.L totesi. 

Odotus ja jälleennäkeminen – Rouvan kysyessä taas kerran kenen hautajaisissa ollaan, sukulainen hermostui ja vastasi kovalla äänellä: ”Se on sinun miehesi siellä arkussa. Siellä se on, tuossa arkussa. Se on kuollut. Ymmärrätkö, se on kuollut.”
Silloin T.L. käveli arkun takaa rouvan viereen istumaan ja sanoi, että rouva voi nyt rauhoittua ja olla täällä hautajaisissa vieraana, mutta vain hetken, koska hänellä on kohta upea tapaaminen miehensä kanssa, joka odottaa häntä. Nyt voi olla rauhallisella ja iloisella mielellä, katsella kukkia ja kuunnella musiikkia.
T.L. muistiin jäi kuva keveästi hymyilevästä rouvasta, joka kuiskutteli sukulaiselle jotain. Arvatenkin, että voisi tuo pappi jo lopettaa puheensa, sillä hänen täytyy lähteä, häntä odotetaan – jälleennäkeminen oli edessä.

Suojelua ja annostelua – Sitten T. L. kysyy saarnassaan, emmekö mekin välttele surullisia asioita, suojele itseämme kuolevaisuuden ja maailman kärsimyksen näkemiseltä ja erilaisin mielen keinoin annostele järkyttävien viestien vastaanottoa. Ja havahdu sitten taas hetken helpotuksen jälkeen uudestaan  todellisuuteen…
Kyllä vaan, juuri noin minä suojelen itseäni ja annostelen sitä, mitä kulloinkin jaksan ottaa vastaan, mm. pitämällä aina välillä uutispaastoja.
Mitenköhän paljon opetuslapset toimivat niin Jeesuksen puhuessa edessä olevista vaikeista asioista? – Taitaa olla melko yleisinhimmillinen reaktiotapa. Haluaisimme mielummin kuulla hyviä asioita.

Sydämenne täyttää ilo, Kristus tietää tarpeemme saada kuulla hyviä asioita. Niinpä hän kertoo jo ennalta opetuslapsilleen, että koettelemusten jälkeen heidän sydämensä täyttyy ilolla. Eikä vain hetkellisesti vaam pysyvästi. Ilolla, jota kukaan ei voi riistää. Ilolla, joka on niin pysyvää, että se pysyy vaikeissakin tilanteissa ja olosuhteissa. Ilolla, joka on olosuhteista, ajasta ja paikasta riippumatonta; se on ’toisen ulottuvuuden’ olotila.

”Sinä päivänä te ette kysy minulta mitään”. – Ylösnousseen Kristuksen edessä, Hänen kirkkautensa häikäisemänä, Hänen Rakkautensa säteilyssä, kysymykset vaikenevat, mielestä ja sydämestä. Siinä, Hänen  läsnäolossaan, on kaikki, mitä osaa kaivata.

Mutta siihen – läsnäoloon – on huomattava yhä uudestaan virittäytyä; ainakin itse koen näin. Olisihan mahtavaa, jos se olisi jatkuva, pysyvä ja itsestäänselvä olotila. Niin vahvaa Hänen läsnäolossaan olemista, että omat ajatus- ja tunnemömmeröt eivät saisi otetta. Paavalin sanoin ”En minä, vaan Kristus minussa” -tilassa pysymistä 24/7. 

Ihana kohtaaminen – Jeesus ilmeisesti puhuu tuossa evankeliumikohdassa siitä, millaisen ilon hänen kohtaamisensa taivaallisissa tulee tuottamaan. Jotain todella ihanaa ja ainutlaatuista on luvassa.
Mutta mitä jos ja kun elämässä on menossa oikein haasteellinen, vaikea, raskas vaihe? Riittääkö silloin,  että tietää sydämen ’sitten joskus’ täyttyvän ilolla? Onhan juuri parhaillaan elettävä hetki se, mikä tuntuu konkreettisimmin, niin ilossa kuin surussa, onnessa kuin kärsimyksessä…

Aina välillä tulee mieleen aika, jolloin tietoisesti aloin seurata Kristusta. Niin tuli nytkin. Se ilo, jota tuolloin tunsin, tuntui pulppuavan koko olemuksessa ja pyrkivän ulos joka ihohuokosesta. Se levittäytyi kaikkeen olemiseen ja tekemiseen. Mikään muu asia elämässä ei ollut tuottanut minulle niin kokonaisvaltaista ilontunnetta.

Yksi konkreettinen muisto tuosta ilossa olemisesta ja toimimisesta: minulle soitettiin ja pyydettiin luennoimaan eräille messuille. Hetkeäkään harkitsematta vastasin iloisena: ”Tulen sillä ehdolla, että saan puhua siitä, mitä olen löytänyt elämääni ja mikä on nyt minulle tärkeintä, nim. Jeesuksesta.”
Hämmästyksekseni soittaja – hetkeäkään harkitsematta hänkin – sanoi, että kyllä se sopii. Kysyin vielä, että voisiko luennon lopuksi olla pari engl.kielistä ylistyslaulua (olin juuri tutustunut ja ihastunut Hillsongin rauhallisiin ylistyslauluihin) CD:tä soitettuna. Sekin sopi. Puhelun jälkeen ajattelin, että tällaista siis on kulkea Kristuksen kanssa. Jännää.

Sisäinen tila – Vuosien mittaan tuo ylitsevuotava ilo on tasoittunut, muuttunut ehkä enemmänkin eräänlaiseksi sisäiseksi tilaksi, johon voin laskeutua (tai kohota, miten päin sen nyt haluaa ajatella). Valon, ilon ja rauhan tilaksi, jossa voi levätä, kerätä voimia, virkistyä, uudistua. Siitä on tullut ennemminkin oma, henkilökohtainen hiljainen tila, johon voin palata yhä uudestaan.
Koska olen ennemminkin herkästi innostuva ja spontaani tyyppi kuin rauhallinen, minun on tietoisesti etsiydyttävä tuohon tilaan. Mutta ihanaa on se, että usein jo pelkästään Kaikkivaltiaan ajatteleminen irrottaa niistä omista ajatus- tai tunnekiemuroista ja laskee/kohottaa tuohon ilon ja rauhan tilaan.

Hänen ilonsa, ja rauhansa – Uskon, että Kristus on tarkoittanut, että me jokainen kääntyisimme Hänen puoleensa, hakeutuisimme Hänen läsnäoloonsa (jo tässä elämässä siis, emmekä odottaisi tuonpuoleiseen kohtaamiseen).  Niin että Hän voisi tuoda meille ilonsa ja rauhansa, jo nyt, tähän elämäämme.
Ajattelen, että mitä enemmän ja useammin kääntyy Ktistuksen puoleen, sitä herkemmin yhteys löytyy, ja myös muistuu mieleen tiukan paikan tullen.

Kiitos Kristus, että olet Valomme ja Ilomme, ja että haluat olla ja olet meitä varten. 🙂 

Till I See You – Hillsong United

https://www.youtube.com/watch?v=hImxOJAV3Oc

”Suurin Rakkaus, minkä kukaan koskaan voi tuntea
ja joka voitti ristin ja haudan löytääkseen sieluni
ja kunnes näen Sinut kasvoista kasvoihin
ja ihmeellinen armosi vie minut kotiin
luotan Sinuun
elän nähdäkseni valtakuntasi tulevan
ja sydämessäni rukoilen että tahtosi tapahtuu
elän rakastaakseni ja ylistääkseni Sinua
Sinua ihmetellen kunnioittavana lapsena
Sinä olet ääni, joka loi maailmankaikkeuden
olet kuiske, joka puhuu minulle sydämessäni
Sinä yksin olet kaikkeuden Jumala
Herra, Sinä yksin olet arvollinen
koko olemuksellani siunaan nimeäsi”

Muut tekstit: Ps. 66: 3-9, Jes. 40: 26-31 ja Hepr. 13: 12-16.

Lapinporo

29.4.2019. Pari viikkoa sitten ajelin tuttua metsän reunustamaa tietä. Yleensä teillä, erityisesti metsäisillä, pyydän ettei pieniä eikä suuria eläimiä tulisi auton eteen. Tällaista varjelusta – sekä metsäneläimille että autossa oleville – olin pyytänyt tällekin reissulle.
Ajaessani kaikessa rauhassa, ajatusten ollessa ihan muussa kuin eläimissä – näin yhtäkkiä tien vas. reunassa puiden välistä kurkistelevan hirven. Valtavan iso, majesteettinen eläin, vain muutamien metrien päässä autostani. Säikähdin ja jarrutin rajusti (onneksi  ei olltu muita autoja takanani). Hirvi säikähti myöskin, kääntyi ja lönkytteli takaisin metsään.
Se oli 1. bongaamani hirvi tiellä, jota olemme perheen kanssa ajelleet yli 30 v:n ajan.  

Olisi hirvittävää törmätä vaikka kuinka pikkuiseen eläimeen. Mökkitien yli loikkii usein metsäkauriita. Ne ovat niin hentojalkaisia, että pieninkin töytäisy olisi takuulla niille kohtalokas. Mutta tuon jättimäisen hirven kohdalla tuli kyllä sellainen olo, että törmäys olisi ollut kohtalokas pikemminkin autossa olleille. En halunnut ajatella miten olisi käynyt, jos hirvi olisi tullut juosten auton kylkeen.
Oliko hirvi luonteeltaan varovainen, taikka oppinut hyvät liilkennesäännöt? Tai pysäytitkö Sinä, Hyvä Paimenemme, hirven katsomaan ensin ennen tien ylitystä?

Lammasaitauksen portti. Bjärka-Säby

Jeesus sanoo:
    ”Minä olen hyvä paimen, oikea paimen, joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta. Palkkarenki ei ole oikea paimen eivätkä lampaat hänen omiaan, ja niinpä hän nähdessään suden tulevan jättää lauman ja pakenee. Susi saa lampaat saaliikseen ja hajottaa lauman, koska palkkapaimen ei välitä lampaista.
Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut, niin kuin Isä tuntee minut ja minä Isän. Minä panen henkeni alttiiksi lampaiden puolesta. Minulla on myös muita lampaita, sellaisia, jotka eivät ole tästä tarhasta, ja niitäkin minun tulee paimentaa. Ne kuulevat minun ääneni, ja niin on oleva yksi lauma ja yksi paimen.”   (Joh. 10: 11-16)

Miksi paimen? – Ensi pyhän kaikissa teksteissä verrataan Kaikkivaltiasta paimeneen. Varmaan siksi, että israelilaiset olivat lähtökohtaiseseti paimentolaisia.
Abraham, jonka Jumala kehotti jättämään oman maansa ja vaeltamaan perheineen, palvelusväkineen ja karjoineen maahan, jonka Hän osoittaisi, oli paimen. Iäkkäänä ja varakkaana miehenä hänellä taisi tosin olla palkkapaimenia paimentamassa suurta lammas- ja karjalaumaa.

Daavid lauleskeli paimenessa ollessaan psalmejaan, myös sitä tunnetuinta, Psalmi 23:a, jossa hän vertaa Herraa paimeneksi, joka vie vihreille niityille ja vetten äärelle virkistymään ja levähtämään. Aivan kuten David itse vei isänsä lampaita niityille ja huolehti, että ne saavat tarvitsemansa.
Paimen on oikeastaan hyvin kaunis kuva huolehtivasta ja suojelevasta Jumalasta.

Hyvä Paimen – Jeesus sanoi useampaan otteeseen itseään paimeneksi, yllä olevassa evankeliumitekstissä hyväksi paimeneksi. Palkkapaimen kun ei hänen mukaansa välitä lampaistaan.
Tämä laittaa miettimään nykyajan paimeniamme (lat. pastor = paimen). Miten vastuullinen työ pastoreilla onkaan: heihin luotetaan, heidän puoleensa käännytään kaikenlaisissa elämäntilanteissa, iloisten ja surullisten asioiden edessä. Varmasti heihin kohdistuu jatkuvasti erilaisia odotuksia.

Miten papit mahtavat jaksaa työssään? On paljon juhlahetkiä, kastetilaisuuksia ja häitä, ja messukin on juhlaa, jossa juhlinnan kohteena ylösnoussut Kristus.
Mutta yhtälailla hautajaiset kuuluvat papin työnkuvaan. Ihmisen koko elämänkaari ja sen kirjo tulee papin ammatissa tutuksi. Messuissa ja muissa toimituksissa ja tilaisuuksissa samoin kuin henkilökohtaisissa kohtaamisissa pappi voi olla hyvä paimen – tai sitten ei sellainen, joka vastaisi omaan tarpeeseen.  – Täydellistä pastoria tuskin onkaan, ihmisiä hekin kun vain ovat. Ovatko heihin kohdistuvat odotukset joskus kohtuuttomia?

Millainen on hyvä paimen sinun mieleistäsi? Mitä toivoisit papilta kuunnellessasi häntä tai hänen kuunnellessaan sinua?

Miksi Jumala sallii… – Ennen pääsiäisviikkoa eräs pastori puhui saarnassaan kärsimyksestä, jota ei voi selittää. Ja kuinka papilta usein kysytään, miksi Jumala sallii kaiken kärsimyksen.
Hän kertoi, kuinka hän oli nuorena vastavihittynä pappina katsellut TV:stä järkyttäviä kuvia tsunamin aiheuttamista tuhoista. Uutistoimittaja oli haastatellut lähistöllä lomaansa viettänyttä silloista Hgin piispaa, joka oli keskeyttänyt lomansa ja mennyt alueelle, jossa oli koettu pahimmat tuhot.
Toimittaja kysyi Eero Huoviselta tämän ajatuksista. En muista, sanoiko pappi toimittajan kysyneen juuri tuon, että miten Jumala sallii tällaisen tapahtuvan, mutta sen, mittä pappi sitten sanoi, muistan varmaan pitkään: hän kertoi, että Eero -piispa oli katsonut kameraan ja ollut pitkään hiljaa, kyynelten valuessa poskille.
Pappi totesi, että juuri tuon takia emerituspiispa Eero Huovinen on niin pidetty kansan keskuudessa.

Paimen, joka itki – Olen arvostanut Eero Huovista siitä lähtien, kun hänet valittiin piispaksi (sitä ennen en tainnut tietääkään hänestä mitään). Hänestä tulee sellainen olo, että hän ei yritä esittää mitään sellaista, mitä ei ole. Lisäksi hänestä ja hänen puheistaan välittyy aito välittäminen.  
Minusta tuntui hyvältä kuulla, kuinka hän piispana oli kaiken hädän ja kauhun keskellä uskaltanut näyttää järkytyksensä eikä piiloutunut minkäänlaisen ammattikuoren taakse.
Muistan, miten asetuin puolustavalle kannalle, kun joku arvosteli Eero -piispaa tuossa haastattelussa, jossa kysyttiin, miten Jumala voi sallia tällaista. Monet kaipasivat varmaan, että piispa olisi esiintynyt vahvana ja selittänyt asiaa jotenkin ’kotiinpäin’. En ymmärrä, miten se olisi ollut mahdollista. Varsinkin jos vastaaja on aito ja inhimmillinen.
Ehkä E.H. koki siellä tsunamin kauhujen keskellä jotain samaa kuin Jeesus, joka sanoi tuskissaan ristillä: ”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?” 

Tsunamipäivänä olimme perheen kanssa mökillä. Siellä ei ole TV:tä, mutta radio on. Meillä on aina ollut sellainen sääntö, että Joulun aikaan radiosta kuunnellaan vain joulumusiikkia, ei muuta. Että joulurauha säilyy. (Varsinkin uutisissa harvoin kerrotaan hyviä asioita.)
Istuimme ruokapöydässä, kun radiossa sanottiin, että seuraavaksi tulevat uutiset. Yksi lapsistani nousi sulkiakseen radion, mutta jostain kumman syystä pyysinkin häntä jättämään sen päälle. Uutiset kertoivat tsunamista. Olimme pitkään hiljaa. Sitten totesin, että koin tämän (että olimme kuulleet uutisen) kutsuna rukoilla kaikkien siellä olevien sekä uhrien omaisten puolesta. 

Mieleiseni paimen – Kuullessani papin saarnasta, että tsunamin tuhoja oli näytetty TV-uutisissa ajattelin, että onneksi olimme tuolloin mökillä; asian kuulemisessa oli jo kylliksi. Mutta jos olisin nähnyt TV:stä Eero Huovisen liikutuksen, se olisi nostanut arvostustani häntä kohtaan entisestään. Se olisi ollut minusta vahvistus sille, että tässä on paimen, joka ihan oikeasti välittää. Sellainen puhuttelee omaa sydäntäni, vaikka ymmärrän kyllä niitäkin, jotka toivovat (ulkoisesti) vahvaa paimenta.

Jeesus välittää kaikista – ”Minulla on myös muita lampaita, sellaisia, jotka eivät ole tästä tarhasta, ja niitäkin minun tulee paimentaa. Ne kuulevat minun ääneni, ja niin on oleva yksi lauma ja yksi paimen.”
Jeesus ei halunnut eikä halua nytkään, että yksikään joutuisi erilleen, eksyksiin, hylätyksi tai torjutuksi. Hänelle jokainen meistä on yhtä tärkeä.

Mistä tarhasta? – Teenkö minä/sinä sitä: ihmisten erottelemista eri tarhoihin (tai jakamista eri karsinoihin, kuten sanonta kuuluu)? Miten helposti se tapahtuukaan, vaikkei haluaisi tai ehkä tiedostaisikaan. Kuitenkin niin herkästi sitä teemme, eri syistä ja erilaisin perustein. Arvioimme ihmistä synnynnäisin tai ulkonaisin perustein. – Tuo on parempi/huonompi, tuo kuuluu siihen tai tähän rotuun tai kansallisuuteen, tuolla on vahvat/heikot älyn, osaamisen tai selviytymisen taidot, tuo on rikas/köyhä, tuo on menestynyt/epäonnistunut elämässään jne jne…
Usein kriteerit, joiden perusteella luokittelemme lähimmäisiämme, ovat sellaisia, joihin ei itse ole voinut vaikuttaa. Mutta me voimme vaikuttaa siihen, miten asennoidumme ja suhtaudumme kanssakulkijoihimme. 

Hyvä Paimen, auta, että osaisin/osaisimme olla enemmän Sinun kaltaisesi. Auta meitä ykseyden kokemiseen. Ettemme olisi erottelemassa vaan yhdistämässä.
Kiitos, että tunnet meidät niin läpikoitaisin; kaikki ajatuksemme ja tunteemme, asenteemme ja taipumuksemme. Kiitos että (kuitenkin) rakastat meitä, välität ja huolehdit.
Anna Rakkautesi vaikuttaa meissä niin, että alamme nähdä toisemme Sinun silmin, Rakkauden silmin. Niin että  alkaisimme välittää toisistamme ihan oikeasti.
Kiitos Sinulle, Kristus. 🙂

You Are My Shepherd – Tricia Brok

Tapiolan ortodoksikirkko: Ylösnousemus    

22.4.2019. Ennen Pääsiäistä vapaaehtoisryhmämme kävi tutustumassa Tapiolan ortodoksikirkkoon. Olin käynyt siellä muutamia kertoja aikaisemmin jumalanpalveluksissa. Itse palvelus vei kuitenkin huomion niin ettei kirkkosalin seinä- ja kattomaalauksiin pystynyt syventymään. Mieleen jäi vain niiden kuvien runsaus ja värien sopusointu.  
Tällä tutustumiskäynnillä meille kerrottiin kuvista, saimme katsella niitä rauhassa, kuvatakin. Tietokoneelle tallennettuina kuvista löytyi mielenkiintoisia yksityiskohtia, joita en kirkossa ollut huomannut. Ne tarjosivat tutuista aiheista uusia näkökulmia ja oivalluksia: ai, näinkin voi asian nähdä. – Opastuksessa selvisi myös värien harmonian salaisuus: kuvien maalaamisessa oli käytetty pelkäsrtään luonnonvärejä.

*******

Taizé-kalenterin huhtikuun rukous:

Kristus Jeesus,
anna meille päättäväinen sydän, joka
yksinkertaisessa rukouksessa
pyrkii väsymättä löytämään
yhteyden Jumalan kanssa.

Veli Roger

Me näimme Herran – Samana päivänä, viikon ensimmäisenä, opetuslapset olivat illalla koolla lukittujen ovien takana, sillä he pelkäsivät juutalaisia. Yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään ja sanoi: ”Rauha teille!” Tämän sanottuaan hän näytti heille kätensä ja kylkensä. Ilo valtasi opetuslapset, kun he näkivät Herran. Jeesus sanoi uudelleen: ”Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät.” Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: ”Ottakaa Pyhä Henki. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi.”
    Yksi kahdestatoista opetuslapsesta, Tuomas, josta käytettiin myös nimeä Didymos, ei ollut muiden joukossa, kun Jeesus tuli. Toiset opetuslapset kertoivat hänelle: ”Me näimme Herran.” Mutta Tuomas sanoi: ”En usko. Jos en itse näe naulanjälkiä hänen käsissään ja pistä sormeani niihin ja jos en pistä kättäni hänen kylkeensä, minä en usko.”
    Viikon kuluttua Jeesuksen opetuslapset olivat taas koolla, ja Tuomas oli toisten joukossa. Ovet olivat lukossa, mutta yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään ja sanoi: ”Rauha teille!” Sitten hän sanoi Tuomaalle: ”Ojenna sormesi: tässä ovat käteni. Ojenna kätesi ja pistä se kylkeeni. Älä ole epäuskoinen, vaan usko!” Silloin Tuomas sanoi: ”Minun Herrani ja Jumalani!” Jeesus sanoi hänelle: ”Sinä uskot, koska sait nähdä minut. Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe.”
    Monia muitakin tunnustekoja Jeesus teki opetuslastensa nähden, mutta niistä ei ole kerrottu tässä kirjassa. Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden. (Joh. 20: 19-31)

Lukitut ovet – Opetuslapset koolla, peläten, miten heidän kävisi, kun heidän Mestarinsa surmattiin. Osaan kuvitella, ettei heillä sydämensyke (ainakaan heti) tasaantunut, kun Hän ilmestyi heidän keskelleen. Mutta Hän toivotti heille rauhaa. Rauhaa mieleen ja sydämeen.
Heidän ylösnoussut Mestarinsa ei halunnut heidän jäävän neljän seinän sisälle piileskelemään, vaan halusi lähettää heidät Pyhän Hengen voimassa töihin. Mutta ovien oli ensin avauduttava, mielen ja sydämen ovien, ennen kuin he pystyivät vastaanottamaan Pyhän Hengen täyteyttä. Pelon tuli muuntua luottamukseksi. 

Vahvistuksen tarve –  Tuomas ei voinut uskoa siihen, mitä oli tapahtunut, kun toiset siitä kertoivat. Miten osaankaan samastua tuohon Tuomaksen tarpeeseen saada vahvistus Jumalan ihmeisiin jollain konkreettisella tavalla. Ei tosin olisi tullut mieleen noin konkreettista kuin mitä Tuomas toivoi…
Mutta Herra näki ja kuuli Tuomaksen tarpeen ja tuli. Ei heti, mutta viikon kuluttua.

Tlan ort.kirkko. Tuomaan epäilys kääntyy uskoksi

Kristuksen tunnusmerkit – Taas Hän tuli, lukittujen ovien läpi. ”Ojenna sormesi: tässä ovat käteni. Ojenna kätesi ja pistä se kylkeeni”, Hän sanoi Tuomakselle. Tuomas oli kuvitellut voivansa työntää sormensa Mestarin haavoihin ja kätensä tämän lävistettyyn kylkeen. Mutta uskon, että jo niiden näkeminen riitti. Hän huudahti: ”Minun Herrani ja Jumalani!”
Näen mielessäni, kuinka Tuomas heittäytyi maahan Herransa edessä. – Niin kuin niin lukemattoman monet, joille Herra tuon jälkeen on ilmestynyt.
Monet heistä kertovat nähneensä Hänen käsissään ja/tai jaloissaan lävistysarvet. Ajattelen, että Hänellä on nuo merkit ilmestyessään ihmisille, jotta nämä tunnistaisivat Hänet. Ne ovat ikään kuin ylösnousseen Kristuksen tunnusmerkit.
(Vaikka ajattelen, että Hän huomioi senkin, etteivät kaikki välttämättä kestä nähdä noita merkkejä…).

Ylösnoussut – Vaikka moni raamatunkohta onkin minulle vaikea hyväksyä ja ymmärtää, Kristuksen ylösnousemus on jostain syystä ollut minulle niin kauan kuin muistan jotenkin ihan itsestäänselvää. (Siis se, että Hän nousi kuolleista, ei se, miten se tapahtui…!)
Varmaan tähän on ollut myötävaikuttamassa se, että olen ’aina’ pitänyt selvänä, että elämä ei lopu kuolemaan, vaan jatkuu toisenlaisessa olomuodossa, henkisessä/hengen maailmassa. Siksi minulle on ollut ihan luonnollista ja itsestään selvää myös se, että Kristus nousi kuolleista.

Käsinkosketeltavan konkreettinen – Ajattelen, että Kaikkivaltian ylösnousemusruumis oli konkreettisen kosketeltava Hänen ilmestyessään opetuslapsilleen sen vuoksi, että nämä vakuuttuisivat niin totaalisen täydellisesti, että se voittaisi heidän pelkonsa ja saisi heidät lähtemään, kertomaan toisille. Heillä oli iso, tärkeä ja vaikea tehtävä edessä.
Mitä, jos he eivät olisikaan lähteneet? Tuntisimmeko me länsimaalaiset Kristuksen tänään? Onneksi lähtivät. Tuomaskin (200-luvulta peräisin olevien kirjoitusten mukaan) aina Intiaan saakka.

Merkkejä? – Tuomas haastaa meikäläistä miettimään, missä määrin kaipaan Kaikkivaltiaalta jotain merkkejä uskoakseni. Jotain näkvyää tai tuntuvaa.
Voin helposti sanoa, että uskon Häneen. Mutta mitä minulle tarkoittaa, että uskon Häneen? Sen lisäksi, että uskon, että Hän on Vapahtajamme, ja että Hän nousi kuolleista ja elää. – Tarkoittaako se myös, että uskon Häntä…? Että uskon Hänen lupauksiinsa?

Tunnistan oman kaipuuni nähdä ja tuntea Hänet. Mutta miten usein löydän itseni sellaisesta tila(ntee)sta, jossa riittää, että Hän näkee ja tuntee minut ja kaipuuni?

Psalmilaulajan huokaus:
Minä rakastan Herraa. Hän kuulee minua, hän kuulee hartaan pyyntöni.
Kun huudan häntä avuksi, hän kuuntelee minua.
Herra on oikeamielinen ja laupias, meidän Jumalamme on armollinen.
Herra on avuttomien suojelija. Kun voimani uupuivat, hän tuli avukseni.
Nyt olen saanut rauhan, Herra piti minusta huolen. (Ps.116, 1-2, …)

C’est auprès de Dieu – Louange Vivante

’Jumalan lähellä haluan pysyä
Hän on Herrani, Kuninkaani
Jumalan lähellä voin kokea
kaiken sen Rakkauden
jota Hän tuntee minua kohtaan
Jumalan lähellä haluaisin kasvaa
kuunnella Hänen ääntään
tulen valtaistuimen eteen
Sinun armostasi pysyn läsnäolossasi
suuntaan katseeni kohti pyhää tilaa
mietiskelläkseni Sinun kasvojasi
haluan jäädä Sinun lähellesi’

Kristuksen kasvot – Olisin halunnut laittaa videon, johon linkki alla, , mutta se ei suostu tallennettavaksi. Siinä Kristuksen kasvot tulevat näkyviksi.
Secondo Pia, italial. juristi ja amatöörikuvaaja (1855-1941), otti valokuvan Torinon käärinliinasta. Videolla kuvan negatiivista edelleen kehitelty versio. Itseäni juuri tämä kuva Kristuksen kasvoista on tuntunut läheiseltä. (Joskus 90-luvulla ostin valokopion siitä jollain matkalla.)

J.S. Bach: Et resurrexit – Collegium Vocale Gent

”Kolmantena päivän Hän nousi kuolleista, kirjoitusten mukaisesti…”

Muut tekstit: Ps. 116: 1-9 , Jes. 43: 10-12 ja 1. Joh. 5: 4-12.

Palmusunnuntaina ilmestyi 3 tienviittaan iloiset tervehdykset. Kivalta tuntui. 🙂

16.4.2019. Vaikka valoisilla paikoilla silmut työtyvät jo esiin, on metsien varjoisissa kohdissa on vielä lumikinoksia ja auringolla töitä. Ihanaa seurata, kuinka elämä versoaa esiin kylmän ja kohmeisen läpi. 🙂

Ensimmäisenä päivänä sapatin jälkeen naiset jo aamuvarhaisella menivät haudalle ja ottivat hankkimansa tuoksuöljyt mukaan. He havaitsivat, että kivi oli vieritetty haudan suulta, ja kun he menivät sisälle hautaan, he eivät löytäneet Herran Jeesuksen ruumista. Kun he olivat ymmällä tästä, heidän edessään seisoi yhtäkkiä kaksi miestä sädehtivän kirkkaissa vaatteissa. Naiset pelästyivät ja painoivat katseensa maahan. Mutta miehet sanoivat heille: ”Miksi etsitte elävää kuolleiden joukosta? Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista. Muistakaa, mitä hän sanoi teille ollessaan vielä Galileassa: ’Näin täytyy käydä: Ihmisen Poika annetaan syntisten ihmisten käsiin ja ristiinnaulitaan, mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista.’” Silloin he muistivat, mitä Jeesus oli puhunut.
    Haudalta palattuaan naiset veivät tästä sanan yhdelletoista opetuslapselle ja kaikille muille. Nämä naiset olivat Magdalan Maria, Johanna ja Jaakobin äiti Maria, ja vielä muitakin oli heidän kanssaan. He kertoivat kaiken apostoleille, mutta nämä arvelivat naisten puhuvan omiaan eivätkä uskoneet heitä. Pietari lähti kuitenkin juoksujalkaa haudalle. Kurkistaessaan sisään hän näki ainoastaan käärinliinat, ja hän lähti pois ihmetellen mielessään sitä, mikä oli tapahtunut.  (Luuk. 24: 1-12)

Ylösnousemuspäivä – Tuosta sapatin (= juutal. tradition lepopäiväksi pyhitetty pv) jälkeisestä päivästä tuli tuona pesah’ina (= pääsiäisenä) kristityille pyhä päivä, koska se oli Kristuksen ylösnousemuspäivä.

Pyhäpäivä – Yksi niistä lukemattomista asioista, jotka ovat muuttuneet lasteni ja lastenlasteni elinaikana on, että kauppoja alettiin pitää auki joka viikonpäivä. Kauppojen aukiolot ovat varmaankin osaltaan vaikuttaneet siihen, että sunnuntaista on tullut monessa suhteessa arkinen päivä, yksi toisten joukossa.
(Ihme kyllä, Kristuksen ristiinnaulitsemisen päivä, pitkäperjantai, on vielä saanut pysyä pyhäpäivänä, ja 2. pääsiäispäiväkin.)

Jeesuksen haudalle saapuneet naiset olivat hankkineet tuoksuöljyt perjantaina ennen auringonlaskua eli ennen sapatin alkua; joko ennen tai jälkeen Jeesuksen ristiinnaulitsemisen.
Nuo naiset pystyivät suuren järkytyksen, surun ja pelon keskelläkin ajattelemaan ja toimimaan ennakoivasti: tuoksuöljyt on ostettava nyt, sillä sapattina kaupat olisivat suljetut. Tai kojut, tai missä niitä sitten myytiinkään. Heillä oli vain muutama tunti aikaa toimia, sillä Lähi-Idässä aurinko laskee aikaisin.

Kun maailma pysähtyi – Mieleen tulee oma reaktioni, kun teini-iän kynnyksellä kuulin kahden läheisimmän ihmiseni kuolleen. Lamaannus valtasi. Pystyin vain toistamaan mielessäni: ei voi olla totta! Mieli ei suostunut tapahtuneeseen. Puhumattakaan siitä, että olisin pystynyt ajattelemaan, miten tässä pitäisi nyt toimia. Maailma pysähtyi totaalisesti; oli kuin olisin ollut suuren tyhjän kuplan keskellä.

Samankaltainen reaktio oli, kun kuulin erään pitkäaikaisen ystäväni menehtyneen. Toistin vain henkilölle, joka kertoi asiasta: ”Ei ole totta!” Ikään kuin olisin toivonut hänen myöntävän, että ehkä hän olikin kuullut tai käsittänyt väärin. Olin juuri käynyt ostamassa kukkia viedäkseni ne sairaalassa olleelle ystävälleni. Surullisena soitin hänen vanhemmilleen, kysyen, voinko tuoda kukat heille osanottonani.

Enpä olisi voinut hämmestyä enemmän, kun vanhemmat tulivat ovelle. Kummatkin hymyilivät, suorastaan säteilivät. Miten ihmeessä? Olin kuvitellut kohtaavani kaksi täysin murheen murtamaa ihmistä. Hei eivät sanoneet sitä sanoin, mutta viestittivät olemuksellaan: heidän lapsensa kärsimys on loppunut, hänellä on nyt hyvä olla, kaikki on hyvin. He puhuivat jostain juhlasta. Sanat menivät korvieni ohi. En käsittänyt mitään.
Sama valoisuus säteili heistä heidän lapsensa siunaustilaisuudessa. Silloin vasta taisin tajuta: he suuntasivat katseensa lapsensa taivasmatkaan. Heidän uskonsa ylösnousemukseen ja ilo siitä oli vahvempi kuin oma menetys, suru ja kaipuu. Ihmettelin tätä pitkään.

Ennenaikaisesti? – Tuolloin mietin paljon sitä, miksi he, joiden poismenonsa oli järkyttänyt niin syvästi elämääni, olivat kaikki kuolleet ennenaikaisesti, niin nuorina. Nykyään mietin sitä, kuinka elämä on arvoitus. On vaikeaa ymmärtää ja hyväksyä, miksi jonkun pitää lähteä täältä jo ihan pienenä lapsena tai nuorena. Mikä oli lähtijän elämäntarkoitus? Tuliko hän enemmän muita kuin itseään varten? Selviääkö hänen elämänsä merkitys koskaan hänen läheisilleen? Kääntyykö läheisten katse jossain vaiheessa  ylösnousemukseen? Tuoko se mukanaan lohdutusta ja toivoa?

Jeesus ei kuollut ennenaikaisesti, vaikka olikin kuollessaan vasta 33 -vuotias. Kaikki tiivistyi hänen kolmeen viimeiseen elinvuoteensa. Jeesus kertoi opetuslapsilleen, minkä vuoksi hän oli tullut maailmaan: hän oli tullut  pelastamaan sen. Evankeliumit kertovat Jeesuksen kuolemasta, mutta myös, kuinka elämä jatkui kuoleman jälkeen; kuinka ylösnousemus tuli todeksi.

Ei hän ole täällä – Naiset hämmentyivät täysin Jeesuksen haudalla: kivi oli vieritetty syrjään haudansuun edestä – ja hauta oli tyhjä! Heidän ei kuitenkaan tarvinnut jäädä epätietoisuuden valtaan. Heidän eteensä ilmestyneet hohtavanvalkeissa vaatteissa olevat miehet kertoivat heille, mitä oli tapahtunut. 
”Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista. Muistakaa, mitä hän sanoi teille ollessaan vielä Galileassa”.

Jeesus oli useampaan kertaan sanonut, kuinka hänet tultaisiin ristiinnaulitsemaan ja kuinka hän kolmantena päivänä nousisi kuolleista. Oli varmasti hyvin merkityksellistä niin näille naisille kuin muillekin Jeesuksen opetuslapsille, että he Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen saattoivat palata noihin sanoihin. Kaikki tapahtui juuri niin kuin oli tarkoitettu.

Jaakobin paini – Itse olen käynyt tuon asian kanssa Jaakobin painia siitä saakka, kun aloin miettiä Jumalan suunnitelmaa meitä ihmisiä varten. En yksinkertaisesti pystynyt hyväksymään ajatusta, että vaadittiin Hänen Poikansa kuolema, jotta me pääsisimme takaisin Hänen yhteyteensä.
Miksi Jumala vaati sellaista? Hänhän on Rakkaus. Eikö Hänen anteeksiantonsa riitä syntiemme sovitukseksi? Vaikka olimmekin Hänestä ertautuneet, lähteneet kulkemaan omia teitämme, ruvenneet palvomaan milloin minkäkinlaisia jumalia ja toteuttamaan omia mielihalujamme ja -tekojamme, jotka o(li)vat jotain aivan muuta kuin mitä Hän olisi meille tahtonut… mutta onhan Hän kuitenkin meidän Luojamme. Hänhän tiesi jo alun alkaen, kuinka huteria tulisimme olemaan kaikenlaisten houkutusten edessä.

Selitin asiaa itselleni niin, että se (Jeesuksen ristiinnaulitseminen) ei ollut Jumalan alkuperäinen suunnitelma. Tuntui helpommalta ajatella, että Jumalan tarkoitus ja tahto oli lähettää Poikansa Messiaaksi kansalle, jota Hän oli tähän valmistanut. Mutta kun nämä eivät hyväksyneet/tunnistaneet Messiastaan, he päättivät surmata Hänet. Ja että Jumala kyllä oli ennalta nähnyt, miten Jeesuksen vastaustajat toimisivat, mutta että Hän antoi ihmisille – tässäkin – vapauden valita.

Jotakin on kuitenkin tapahtunut minussa sisäisesti näiden vuosien varrella, kuin huomaamatta. Uskon että se on tapahtunut pikku hiljaa, VT:n ja UT:n tekstejä, erityisesti Jeesuksen sanoja evankeliumeista lukiessani. Mutta myös VT:n profeettojen ennustuksia Messiaasta ja siitä, mitä Hän joutuisi läpikäymään.
Minusta on mielenkiintoista, että rabbit, jotka yhä odottavat Messiaansa tuloa, lukevat näitä profetioita tänäkin päivänä. Pikku hiljaa Jumala kuitenkin tekee heissä työtään: kutsuu heitä (kuvaannollisesti) tyhjän haudan ääreen, katsomaan sitä, mitä ei voi fyysisin silmin nähdä; ihmettelemään sitä, mihin järki ei välttämättä suostu.

Viime viikolla ihmettelin, miten ’helppoa’ minun oli lukea pääsiäistekstejä. Tekstejä on paljon, ja päätin lukea ne kaikki. Miten ne nyt tuntuivat niin ihmeen selkeiltä? Mieli ei (enää, tai ainakaan tällä kertaa) kipuillut ristiinnaulitsemisasian kanssa. Oli kuin se, minkä kanssa olin niin kauan kamppaillut, olisi auennut ihan uudella tavalla, kirkkaana. Ei tarvinnut enää turvautua omiin ’pehmennettyihin’ versioihin. Lopultakin mieleni oli pystynyt hyväksymään asian: niin, näinhän siinä juuri piti käydäkin, niin kuin profeetat olivat selvästi ennalta ilmaisseet. Koko asia oli ennalta päätetty. Jeesuksen ristiinnaulitseminen ei ollutkaan ihmisten, vaan Jumalan suunnitelma. Taikka siis: ihmiset toteuttivat siinä Jumalan laatiman suunnitelman.
Ajatella… vieläkin ihmettelen, kuinka vaivattomasti nyt pystyn ajattelemaan ja hyväksymään asian. – Tämä on kyllä varmastikin Jumalan työtä minussa, sinnikkäässä kyselijässä ja ihmettelijässä…

Jeesuksen haudasta löydettiin vain käärinliinat. Tuo kivi näytti kaukaa ihan siltä, kuin sen päälle olisi laitettu pehmeä, valkoinen ’käärinliina’

Ylösnoussut – Vaikka toiset apostolit eivät uskoneet naisia, jotka tulivat juoksemisesta hengästyneinä kertomaan heille tyhjästä haudasta, Pietari ei tyytynyt torjumaan uskomattomalta tuntuvaa uutista. Hän juoksi haudalle ja näki siellä pelkät Jeesuksen ruumiin ympärillä olleet käärinliinat. Se oli siis totta – Mestari oli ylösnoussut!

Kiitos rakas Jumala, että huolimatta siitä, kuinka vaikeaa tai helppoa meidän on uskoa hyvään suunnitelmaasi meitä ja elämäämme varten, Sinä rakastat meitä ja haluat parastamme. Kiitos että saamme luottaa siihen.
Kiitos Pojastasi. Kiitos pääsiäisaamun ihmeestä. Ylösnousemuksesta.

Kiitos Kristus siitä, että suostuit Lunastajaksemme ja Vapahtajaksemme. Vaikka tiesit, että Isä nostaisi sinut kuolemasta elämään, ja kuinka kaikella oli (ja on) elämääsi laajempi merkitys, tiesit myös, miten valtavan tuskan, kivun ja kärsimyksen joutuisit läpikäymään. Kuitenkin suostuit. Ja niin opetuslapsesi saivat kokea ihmeen. Pääsiäisihmeen, josta he saivat voimaa ja luottamusta. Ja jota mekin vielä 2000 v myöhemmin ihmettelemme. Ylösnousemuksen ihmeen, josta voimme ammentaa voimaa ja luottamusta omaan ja lähimmäistemme elämään.

Anna ihmeiden olla läsnä tänäkin Pääsiäisenä. Kiitos, että Sinun Ylösnousemusvoimasi vaikuttaa meissä. Auta meitä muistamaan se, erityisesti silloin, kun meistä tuntuu vaikealta nähdä Valo omassa tai läheistemme elämässä. Vieritä kivi synkkien ajatustemme, tunteidemme ja tilanteidemme edestä. Päästä ne Sinun Kirkkautesi vaikutuspiiriin. Siinä ne muuttuvat. Ja mekin.
Kiitos Pääsiäisen Ilosta ja Valosta! 🙂

Because He Lives – Matt Maher

Muut Pääsiäispäivän tekstit ovat: Ps. 118:15-23 (24), Hoos. 6: 1-3 1 ja Kor. 15: 1-8 (9-10) 11.

Pääsiäisen Iloa ja Valoa meille kaikille!

8.4.2019.  Joka kevät ihmettelen, kuinka kylmän, kovan, kuolleen tuntuisesta maasta, lumipeitteenkin läpi, työntyy uutta elämää: kainoja mutta päättäväisiä lumikelloja.
Krookukset sen sijaan eivät turhia kainostele: levittävät terälehtensä iloisesti todeten: hei, tässä ollaan!
Kummatkin puhuttelevat minua yhtä paljon, omalla tavallaan.
Mutta ehkä eniten se elämänvoima, joka saa aikaan noiden pienien kasvien ylösnousemuksen, yhä uudestaan, joka kevät.

”Näettekö?” – Seuraavana päivänä levisi tieto, että Jeesus oli tulossa Jerusalemiin. Ihmiset, joita oli saapunut juhlille suurin joukoin, ottivat palmunoksia ja menivät häntä vastaan huutaen:
      – Hoosianna! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä, Israelin kuningas!
Jeesukselle tuotiin aasi, ja hän nousi sen selkään, niin kuin on kirjoitettu:
      – Älä pelkää, tytär Siion, sinun kuninkaasi tulee! Hän ratsastaa nuorella aasilla.
    Opetuslapset eivät vielä tuolloin ymmärtäneet tätä, mutta kun Jeesus oli kirkastettu, he muistivat, että hänestä oli näin kirjoitettu ja että hänelle myös oli tapahtunut niin.
Ne, jotka olivat olleet Jeesuksen mukana, kertoivat, miten hän kutsui Lasaruksen haudasta ja herätti hänet kuolleista. Tämän vuoksi, kuultuaan millaisen tunnusteon Jeesus oli tehnyt, ihmiset lähtivät joukolla häntä vastaan.
Fariseukset puhuivat keskenään: ”Näettekö? Mikään ei auta. Koko maailma juoksee hänen perässään.”
Niiden joukossa, jotka olivat tulleet juhlille rukoilemaan Jumalaa, oli myös muutamia kreikkalaisia. Nämä tulivat Filippuksen luo – sen, joka oli Galilean Betsaidasta – ja sanoivat: ”Me haluaisimme tavata Jeesuksen.” Filippus meni puhumaan asiasta Andreakselle, ja sitten he molemmat menivät Jeesuksen puheille.
Jeesus sanoi heille: ”Hetki on tullut: Ihmisen Poika kirkastetaan. Totisesti, totisesti: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon.”   (Joh. 12: 12-24)

Eihän se oikeastaan ole mikään ihme, että fariseukset näkivät Jerusalemiin saapuvan Jeesuksen suuren harmituksen aiheena. Pääsiäisjuhlan vietto oli käsillä. Tärkeä juhla-aika, jolloin muistettiin kansan vapautumista orjuudesta. Juhla, johon valmistauduttiin huolella, ja jota vietettäisiin tarkasti juuri sillä tavoin, kun oli ollut tapana.
Ja tässä kaikki nyt menee sekaisin tuon yhden miehen takia. Emmekä me voi mitään asialle.

’Koko maailma’ – ”Mikään ei auta; koko maailma juoksee hänen perässään”, tuskailivat fariseukset. Mikä todellakaan olisi voinut auttaa heitä? Tässä oli Jumalan Poika, matkalla kohti jotain sellaista, mitä kukaan muu ei olisi voinut ottaa harteilleen (eikä olisi varmasti halunutkaan, vaikka olisi voinutkin).
Jos Jumala on jotain suunnitellut, on ihminen aika pieni sitä muuttamaan tai estämään.

Eilisiltana bongasin pihalla sinivuokkoja; olivat jo painuneet unten maille, suppuun.

Tuo tunne, että asia karkaa käsistä… että menettää tilanteen hallinnan… mitä muuta se voi aiheuttaa kuin epävarmuutta, epätietoisuutta, voimattomuuden tunnetta? Erityisesti silloin, jos on luottanut siihen, että asiat menevät juuri niin kuin on kuvitellut tai suunnitellut, tai sillä tavoin kuin ne ovat aina tähänkin asti menneet.

Kaikki, ei kukaan, ei mikään… – Kun harmitus omassa ajatus- ja kokemusmaailmassa muuttuu tarpeeksi vahvaksi, asia voi kasvaa juuri tuolla tavoin, ’koko maailman’ suuruiseksi.
Kukaan ei ymmärrä minua/mielipidettäni (tai jotain asiaa). Kaikki ovat minua vastaan ja/tai tuon toisen puolella. Mikään ei mene niin kuin minä tahtoisin, jne.
Miten usein olenkaan nuorempana kokenut juuti tuolla tavoin! Kerran, ollessani teini-ikäinen, isäni sanoi minulle, että näen asiat niin mustavalkoisina. Itse olin tietenkin täysin eri mieltä, ja taas kerran koin, että ’kukaan’ ei ymmärrä minua.  
Ja sitten jälkeenpäin, ehkä monia, monia vuosia myöhemmin, ne asiat ja tilanteet onkin nähnyt ihan toisella tavoin. Ne ovat saaneet toisenlaisen merkityksen.

Kirjoitusten mukaisesti – Miltä opetuslapsista onkaan mahtanut tuntua, kun he jälkeenpäin, Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen, muistivat, mitä Jeesuksesta oli kirjoitettu satoja vuosia aikaisemmin, ja kuinka kaikki oli tapahtunut kirjoitusten mukaisesti?

Elämänsuunnitelman mukaan? – Voinko/voitko ajatella, että Jumala on kirjoittanut elämäni/elämäsi suunnitelman etukäteen, ja että kaikki – myös vaikeudet – kuuluvat tähän suunnitelmaan? Ja että lopulta kaikki kääntyy hyväksi. Tapahtuu kirkastuminen, ylösnousemus. Tilanteesta kuin tilanteesta.

Filippus, taaskin törmään sinuun! Nuo kreikkalaiset haluavat tavata Jeesuksen. Heitä ovat kiinnostuneita: kuka tuo teidän rabbinne oikein on miehiään?
Tällä kertaa en oikein osaa samastua epäröintiisi ja siihen, että ensin halusit neuvotella asiasta Andreaksen kanssa. Itse olisin innostunut niin että olisin suoraa päätä, sen enempää harkitsematta tai muilta kysymättä kiiruhtanut suoraan Jeesuksen luo kertomaan asiasta.

Ihmisen Poika kirkastetaan – Jeesuksen vastauksesta ei selviä, suuntasiko hän sen Filippukselle ja Andreakselle vai noille kreikkalaisille. Tai pääsivätkö nuo kreikkalaiset ylipäätään keskustelemaan Jeesuksen kanssa.
Mutta tuo vastaus olikin suunnattu laajemalle kuulijakunnalle. Niin laajalle, että sitä yhä meidän päivinämme luetaan ympäri maailmaa…
”Jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon.”

Palmusunnuntaille on evankeliumitekstin lisäksi tarjolla monta tekstiä, joita voi mietiskellä:
Ps. 22: 2-6 / Ps. 118: 26-29, Jes. 50: 4-10 / Sak. 9: 9-10 ja Fil. 2: 5-11.

Adoramus Te Domine – Taize

Hyvää Palmusunnuntaita!   🙂 

1.4..2019.  Ah mikä ihana aurinkoinen päivä! Linnut ja hauveli tuntuvat olevan yhtä innoissaan: tätä on odotettu, keväistä säätä! Joutsenpari lensi pihan yli ja hauva oli hämillään: mistä tuo kummallinen ääni kuuluu…? Hauveli ja pihallamme ympärivuotisesti asustava mustarastaspariskunta etsiskelevät yhteistä säveltä elämiseen ja olemiseen pesäntekopuuhien alettua. Huomasivat kaikki jo 1. yrityksestä pensaan alle, että paras laittaa ylemmäs pesä, uteliaan kuonon ulottumattomiin.  

Mitä meidän pitäisi tehdä? – Ylipapit ja fariseukset kutsuivat neuvoston koolle ja kysyivät siltä: ”Mitä meidän pitäisi tehdä? Se mies tekee paljon tunnustekoja. Jos annamme hänen jatkaa näin, häneen uskovat kohta kaikki, ja silloin roomalaiset tulevat ja ottavat meiltä sekä tämän pyhän paikan että koko kansamme.” Silloin yksi heistä, Kaifas, joka oli sinä vuonna ylipappina, sanoi: ”Te ette ymmärrä yhtään mitään. Ettekö te käsitä, että jos yksi mies kuolee kansan puolesta, se on teille parempi kuin että koko kansa joutuu tuhoon?” Tämä ei ollut hänen oma ajatuksensa, vaan sen vuoden ylipappina hän lausui ennustuksen: Jeesus oli kuoleva kansan puolesta, eikä vain sen kansan puolesta, vaan kootakseen yhteen kaikki hajallaan olevat Jumalan lapset.
    Siitä päivästä lähtien neuvoston tavoitteena oli surmata Jeesus.  (Joh. 11: 47–53)

Suuri pelon aihe ylipapeilla ja fariseuksilla: mitä jos menetämme tämän pyhän paikkamme, ja sen myötä asemamme, ja kansan suosion? Kaiken, minkä varaan olemme rakentaneet elämämme ja identiteettimme.
Oliko Kaifaksen ennustus siemen, joka kasvoi nopeasti kansan johtajien kollektiivimielessä ajatukseen, että oli vain yksi tapa selvitä tilanteesta? – Sanoilla on voimakas vaikutus ihmismieleen. Ne alkavat helposti elää siellä omaa elämäänsä, niin hyvässä kuin pahassa.

”Häneen uskovat kohta kaikki”, totesivat fariseukset ja ylipapit epätoivoisina. – Mutta mitä jos tuo(kin) oli ennustus siitä, mitä vielä on tulossa…? Että sellainen aika koittaisi, jolloin kaikki tulisivat tuntemaan Kristuksen ja uskomaan häneen? – Siilloin tällä Telluksellamme olisi kyllä ihan toisenlainen meininki. Toisista välittämisen meininki.
Jeesus näytti, kuinka uskon tulee johtaa myös tekoihin. Millaista olisikaan, jos meidän uskomme olisi sellaista, että se johtaisi ei vain oman hyvän etsimiseen, vaan siihen, että myös toisilla olisi hyvä?

Pyhä paikka – Fariseuksille ja ylipapeille Jerusalemin temppeli on se pyhä paikka, jossa he toimivat ja jonka hallinnan he pelkäsivät menettävänsä.
Monille koti merkitsee paikkaa, jossa on hyvä ja turvallinen olla. Jotkut löytävät rauhan ja levon kirkosta tai kappelista. Useille (varsinkin suomalaisille) luonto on pyhä; mitä puhtaampi ja koskemattomampi, sitä parempi. 
Jotkut ajattelevat laajemmin: tämä koko maapallomme on meille pyhä paikka, annettu asuinpaikaksemme, jotta pitäisimme siitä hyvää huolta, vaalisimme ja suojelisimme sitä sellaisilta asioilta, jotka ovat sille haitaksi.   

Mikä on minulle pyhä paikka? Pelkäänkö sen menettämistä vai vaaalinko ja suojelenko sitä? Suhtaudutko siihen kiitollisena ja iloiten? Katsonko varjoihin vai näenkö niiden taakse, valoon ja toivoon?

Häviöstä voittoon – Kun USA:n silloinen varapresidentti Al Gore pyrki v:n 2000 vaaleissa presidentiksi, toivoin kovasti, että hänet olisi valittu, sillä ympäristökysymykset olivat hänelle tärkeitä. Kun Bush voitti vaalit, Gore suuntasi koko tarmonsa ilmaston lämpenemisestä luennoimiseen. Ajattelin että näinhän sen pitikin mennä: maailma tarvitsi juuri tällaisen uskottavan ja arvovaltaisen ilmaston puolesta puhujan.  
Katsoin Al Goren dokomettifilmin An Inconvenient Truth (Epämiellyttävä totuus, 2006). Siinä hän havainnollisti graafisten käyrien avulla, mitä kohti maapallon tila on menossa. Tilasin dokkarin itselleni, jotta voisin lainata sitä läheisilleni ja ystävilleni (kun en itse olisi kuitenkaan osannut asiasta heille kertoa). DVD jäi kuitenkin hyllylle kirjojen ja lehtien sekaan, ja puheeni ilmaston lämpenemisestä jäivät jollekin jäätiköiden sulamisen asteelle…
Gore sen sijaan sai seuraavana vuonna Nobelin rauhanpalkinnon.

Maailmaa voidaan yrittää pelastaa monin tavoin. Nuorten polttava kysymys on tällä hetkellä: voimmeko vielä ihan oikeasti kääntää maapallomme kehityksen kohti parempaa, vai onko jo liian myöhäistä?
Hymyilyttää se. kuinka vielä yli 10 v. sitten kuvittelin, että tarvitaan joku arvostettu ja korkeassa asemassa oleva puhumaan asiasta, jota päättäjät kuuntelisivat tosissaan. – Ei todellakaan!

Actionia – Tänään poliitikot kuuntelevat 16-vuotiasta Greta Thunbergia, joka päätti pitää koululakkoa joka perjantai, kunnes ilmastonmuutoksen torjumisessa ryhdyttäisiin puheista tekoihin.
Nyt Greta saa kutsuja tärkeisiiin ilmastokonferensseihin, ja maiden johtohenkilöt ja päättäjät kuuntelevat häntä. Tuhannet nuoret seuraavat innoissaan tuon määrätietoisen tytön esimerkkiä, joka puhuu heille kaikille tärkeän asian puolesta. He haluavat, että tämä planeetta olisi elinkelpoinen myös jälkipolville. – Ei todellakaan mikään kohtuuton vaatimus!
Iloitsen Greta Thunbergista. Toivota(a)n hänelle kaikkea hyvää isossa ja tärkeässä tehtävässään.

Tehtävänä koko maailman pelastaminen – Kaifas ei tiennyt, että hänen lausumansa ennustus ”jos yksi mies kuolee kansan puolesta, se on teille parempi kuin että koko kansa joutuu tuhoon” ei koskenut vain yhtä kansaa, vaan että mies, jonka hän ja muut hallitusmiehet halusivat tuhota, olikin tullut toteuttamaan Jumalan suunnitelman: pelastamaan koko maailman.

Viime tiistaina kysyessäni rukoushetkessäni, olisiko joku tietty raamatunkohta, joka minun tulisi lukea, sain vastaukseksi Johannes 14, jakeet 8 ja 9. Etsittyäni ja luettuani tuon paikan hätkähdin ja ilahduin samanaikaisesti.
Filippus sanoi hänelle: ”Herra, näytä meille Isä, niin me tyydymme”. Jeesus sanoi hänelle: ”Niin kauan aikaa minä olen ollut teidän kanssanne, etkä sinä tunne minua, Filippus! Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän; kuinka sinä sitten sanot: ’Näytä meille Isä’? (Joh.14:8-9)

Hätkähdys tuli siitä, kun koin tuon moitteena itselleni: ”Niin kauan olen ollut kanssasi, etkä sinä tunne minua, Filippus!” – Olinhan juuri edellisinä päivinä (miettiessäni ed. vkon evankeliumitekstiä) samastunut Filippukseen, jolla ei ollut sellaista luottamusta, jota Jeesus olisi kaivannut.

Ilo tuli kuitenkin heti perään ja kiitollisuus: Jumala näkee ja kuulee ne asiat, joiden kanssa kulloinkin kompuroin ja kamppailen, ja haluaa osoittaa ja vahvistaa sen sanansa kautta. En ole koskaan kokenut hänen moittivan tai arvostelevan; varottavan ainoastaan joskus, kun olen ollut aikeissa tehdä jotain typerää. Siitäkin on kiitollinen olo.
Miettiessäni tuota kohtaa tuli mieleen, kuinka selkeästi Jeesus ilmaisee siinä jumalallisen olemuksensa: ”Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän”.

He katsoivat taivaallista Isäänsä – Tuo muutti ensi pyhän evankeliumikohdan vielä jotenkin  järkymmäksi: ylipapit ja fariseukset katsoivat Jeesuksessa taivaallista Isäänsä, mutta eivät nähneet. He halusivat päästä hänestä eroon. Pelko ja viha esti heitä näkemästä.
He tosin eivät olleet kulkeneet kolmea vuotta hänen kanssaan (kuten Filippus ja muut opetuslapset). Heidän käsityksensä Jeesuksesta taisi perustua enemmänkin siihen, mitä olivat hänestä kuulleet. Mutta kuitenkin… tuhat kertaa mielummin olisin halunnut olla Filippuksen asemassa kuin jonkun fariseuksen tai ylipapin…

Mitä me emme näe, kun pelko tai viha estää meitä näkemästä? Kun koemme jotkut  lähimmäisemme jollain tavoin haasteena tai uhkana itsellemme, mielipiteillemme, hyvinvnoinnillemme, olemassaolollemme?
Tällainen tulee mieleen vilkaistessa otsikoita meneillään olevista eduskuntavaalikampanjoista.
Tulee myös mieleen Jeesuksen vertaus, jossa hän sanoo:
”Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.” (Matt.25:40)

Filippus, kuinka tunnistankaan itseni toiveessasi ja pyynnössäsi ”Herra, näytä meille Isä, niin me tyydymme”. – En tosin tiedä, kuinka konkreettisena tarkoitit pyyntösi. Taivaan Isähän on Henki, eikä Henkeä voi nähdä. Mutta olisiko Jeesus voinut sen selkeämmin ilmaista…
Jumala on laittanut sisimpäämme kaipuun etsiä Häntä. Jeesus tuli ja näytti: tässä, tällainen Minä Olen. Minä tulin, jotta voisitte oppia tuntemaan minut. Jotta näkisitte, kuinka paljon teistä välitän; kuinka tärkeitä ja rakkaita te olette minulle. Ja kuinka paljon minulle merkitsee se, että tulisitte jälleen yhteyteeni.

Maailman Pelastaja, kiitos, että tulit kootaksesi meidät kaikki yhteen, vaikka tiesit, kuinka vaikea tehtäväsi olisi.
Näytä, mitä meidän tulisi tehdä, juuri nyt, tänään ja tulevina päivinä, jotta tästä maapallostamme tulisi hyvä paikka meille kaikille.
Kokoa meidät yhdessä toimimaan sen puolesta, että Valtakuntasi voisi tulisi todeksi täällä. Se on jotain ihan toisenlaista, kuin mitä me nyt näemme, kuulemme ja koemme ympärillämme. Tarvitsemme Sinua, viisauttasi ja johdatustasi.

Kiitos, että tulit näyttämään meille, kuka ja millainen taivaallinen Isämme on. Kiitos Rakkaudestasi ja siitä, että osoitat meille tien, jota kulkea, suunnan, jota kohti edetä.

Tulevaisuutta ja toivoa – Kiitos rakas Jumalamme, että koko luomakuntasi on Sinulle tärkeä. Kiitos niistä hyvistä suunnitelmistasi, joita Sinulla on meitä ja tulevia sukupolvia varten.
Auta meitä kaikkia – ja erityisesti niitä, joiden on nyt vaikea nähdä tulevaisuutta valoisana –  tarttumaan lupaukseesi, jonka aikoinaan välitit Jeremian kautta:
”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” (Jer. 29:11)

Ubi Caritas – Audrey Assad – (laulun sanoitus on yli 1000 v. vanha)

”Missä on laupeutta ja rakkautta, siellä on Jumala
Kristuksen rakkaus on koonnut meidät yhteen
iloitkaamme ja olkaamme kiintyneet Häneen
kunnioittakaamme ja rakastakaamme elävää Jumalaa
ja rakastakaamme toisiamme vilpittömin sydämin
tullessamme yhteen, ykseyteen
olkaamme tarkkana, etteivät mielemme erota meitä
loppukoot pahat impulssit ja kiistely
ja olkoon Kristus, Jumalamme, keskellämme
suo meidän nähdä Sinun kasvosi kirkkaudessa
Kristus, Jumalamme, ilo, joka on valtava ja hyvä
halki aikojen, ikuisesti”

Muut tekstit: Ps. 43: 2–5, 1. Moos. 22: 1–13 ja Hepr. 9: 11–15.

25.3.2019. Luotanko? – Miten helpottavaa onkaan, kun erilaiset haasteet, ongelmat, mieltä painaneet asiat alkavat äkkiä, vähitellen tai lopulta selvitä!  Havahduin tähän toissa viikolla, kun oli monta samanaikaista harmia (viemäritukos, koiran korvavaiva, puhelimen hukkaaminen). Kirjoitin tuolloin blogiin: ”yritä sitten hiljentyä olennaisimman äärelle…”.
Kun yritin, yllätyin. Koin Jumalan haluavan nähdä, luotanko Häneen, näissäkin tilanteissa. Luotanko, että Hän järjestää asiat. Öh… niin… kai minä sitten… ainakin yritän…

Asiat ratkesivat – No, tarvittiinhan siinä omaa toimintaanikin. Infottuani putkitukoksesta sain ihanasti apua monelta taholta ja tukos aukesi. Vein koiran eläinlääkärille (jossa olimme käyneet marraskuusta lähtien 2-4 k/kk:ssa), ja lopultakin lääkäri totesi, että nyt korvat ovat siinä kunnossa, ettei tarvitse enää käydä niitä hoidattamassa. Puhelin, jonka olin hukannut toisella paikkakunnalla, löytyi hangesta. Erään ystäväni työpaikka oli samalla paikkakunnalla, ihan lähellä, ja hän toi minulle puhelimen. 

Miten ratkaista ongelma – Alla olevassa evankeliumitekstissä Filippukselle ei tule mieleen, että hänen vierellään oli eräs, joka oli tehnyt ihmeellisiä tekoja, mm. parantanut sairaita. Kuitenkin hän joutui yllätetyksi siitä, että ratkaisu ongelmaan (kansan ruokkimiseen) oli lähempänä kuin hän pystyi kuvittelemaan.

Luottamusharjoitus – Filippus, ymmärrän sinua niin hyvin. Toivoton olo oli: mikä neuvoksi? Sinä kuitenkin tarvitsit vain yhden ongelman, minä 3. Ennen kuin huomasin pysähtyä, hiljentyä niin, että saatoin kuulla Häntä, joka voi auttaa. Ja harjoitella luottamista. Se oli haasteellista, samoin se, että sai huomata, kuinka vaikeaa luottaminen on sellaisissa tilanteissa, joissa ei itse näe ratkaisua.

Viisi leipää ja kaksi kalaa – Jeesus lähti Galileanjärven eli Tiberiaanjärven toiselle puolen. Häntä seurasi suuri väkijoukko, sillä ihmiset olivat nähneet tunnusteot, joita hän teki parantamalla sairaita. Jeesus nousi vuorenrinteelle ja asettui opetuslapsineen sinne istumaan. Juutalaisten pääsiäisjuhla oli lähellä.
    Jeesus kohotti katseensa ja näki, että suuri ihmisjoukko oli tulossa. Hän kysyi Filippukselta: ”Mistä voisimme ostaa leipää, että he saisivat syödäkseen?” Tämän hän sanoi koetellakseen Filippusta, sillä hän tiesi kyllä, mitä tekisi. Filippus vastasi: ”Kahdensadan denaarin leivistä ei riittäisi heille edes pientä palaa kullekin.” Silloin eräs opetuslapsi, Simon Pietarin veli Andreas, sanoi Jeesukselle: ”Täällä on poika, jolla on viisi ohraleipää ja kaksi kalaa. Mutta miten ne riittäisivät noin suurelle joukolle?”
    Jeesus sanoi: ”Käskekää kaikkien asettua istumaan.” Rinteellä kasvoi rehevä nurmi, ja ihmiset istuutuivat maahan. Paikalla oli noin viisituhatta miestä. Jeesus otti leivät, kiitti Jumalaa ja jakoi leivät syömään asettuneille. Samoin hän jakoi kalat, ja kaikki saivat niin paljon kuin halusivat. Kun kaikki olivat kylläisiä, Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Kerätkää tähteeksi jääneet palaset, ettei mitään menisi hukkaan.” He tekivät niin, ja viidestä ohraleivästä kertyi vielä kaksitoista täyttä korillista palasia, jotka olivat jääneet syömättä.
    Kun ihmiset näkivät, minkä tunnusteon Jeesus teki, he sanoivat: ”Tämä on todella se profeetta, jonka oli määrä tulla maailmaan.” Mutta Jeesus tiesi, että ihmiset aikoivat väkisin tehdä hänestä kuninkaan, ja siksi hän vetäytyi taas vuorelle. Hän meni sinne yksin.    (Joh. 6: 1-15)

Jeesusta seurattiin, koska oli nähty, kuinka hän paransi sairauksia. Ja niitähän riitti, niin kuin meidänkin päivinämme.
Vaikka Kristus yhä parantaa sairaita, se ei kuitenkaan taida olla nykyään kovinkaan yleinen syy seurata Häntä. Mieleen nousikin kysymys: mikä saa seuraamaan Kristusta, ylösnoussutta, fyysisin silmin näkymätöntä? Jos sitä lähtisi kyselemään ihmisiltä, vastauksia olisi varmasti niin paljon, että niistä syntyisi kirja.
Piti pysähtyä miettimään tuota omalla kohdallani. Joskus itsestäänselvyyksiksi muodostuneet asiat ’vaan ovat’, eivätkä välttämättä ole niin helposti perusteltavissa. Sitten tuli mieleen: kutsu tuli Häneltä.

Kestävä side – Katsoin äskettäin videon, jolla eräs egyptil. mies, entinen muslimi, nykyisin kristitty, kertoi, mitä joutui kokemaan, kun häntä koetettiin saada luopumaan kääntymisestään. Menemättä yksityiskohtiin, viimeisenä iltana hän sanoi, että nyt en jaksa enää, Herra, auta minua tai murrun. Seuraavana päivänä hän pelastui tavalla, josta voi todeta, että Herra puuttui asiaan. – Nykyään hänen palvelutyönsä on auttaa toisia kristinuskoon kääntyneitä, jotka ovat joutuneet kokemaan kovia.
Mietin, miten vahva on ollut kutsu, kun sen vastaanottaja ei peräänny eikä luovu(ta) edes valtavan pelon edessä. On kuin kutsujan ja vastaanottajan välille olisi muodostunut niin kestävä side, etteivät mitkään ulkopuoliset voimat voi sitä katkaista.

Miten kestävä on oma siteeni/siteesi? Miltkä asiat saavat sen löystymään? Mikä vahvistaa sitä?
Omalla kohdallani vastaus on melko selvä: se on suorassa suhteessa siihen, miten vietän aikaani Jumalan kanssa. Havahduin tähän toissa viikolla, alussa mainitsemieni harmien kohdalla.
Mietittyäni oliko siinä jokin vihje minulle jostain asiasta, asia selvisi. Jumalan kanssa kahden viettämäni aika oli jo pidemmän aikaa ollut lähinnä raamatunlukemista ja minun puhettani ja rukoustani Hänelle. Se, että olisin kuunnellut, mitä Hänellä on minulle sanottavaa, oli jäänyt vähemmälle. Huomasin sen, kun päätin vain istua pitkän aikaa hiljaa, päästäen irti omista ajatus- ja tunnemylläköistäni ja kiinnittäen koko huomioni vain ja ainoastaan Jumalan läsnäoloon… Jumalan kanssa olemiseen…
Tätähän olin kaivannutkin, totesin, juuri tätä! Jumala oli tiennyt sen koko ajan, ja ehkä Hänkin oli kaivannut sitä, että huomaisin, muistaisin.
Miten olin saattanutkaan unohtaa… miten hyvältä ja ihanalta tuntuikaan olla sillä tavoin Hänen läsnäolossaan… vain olla ja kuunnella…

Tuossa hiljaisuudessa Jumalan kanssa muistin myös päiväkirjan, johon olen kirjoittanut rukoushetkistäni, joskus vain pari riviä tai muutaman lauseen tai raamatunkohdan, joka on tullut mieleen, joskus 1/2 sivun verran tai enemmän. Aina välillä kirjoittaminen sitten jää, joskus pitkäksikin aikaa.
Nyt otin päiväkirjan taas esiin. Huomasin – taas kerran – sitä selatessani, kuinka nopeasti unohdan niitä asioita, joita nousee esiin Jumalan kanssa vietetyn ajan aikana. Juuri siksi siihen kirjoittaminen on minulle tärkeää, ja myös tärkeä säie Jumalan ja minun välisessä siteessä.
Nyt päätin jättää kirjan esille Raamatun viereen, niin että se osuu silmiin heti aamulla. Sanonta ’poissa silmistä, poissa mielestä’ toisinpäin käännettynä: kun silmissä, myös mielessä.

Onneksi me emme ole kuitenkaan koskaan poissa Jumalan silmistä. Ja Hän pitää meistä kiinni silloinkin, kun me unohdamme. 🙂 

”Älä pelkää, minä olen sinun kanssasi! Älä arkana pälyile ympärillesi — minä olen sinun Jumalasi. Minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua vakaalla, lujalla kädelläni.” (Jes.41:10)

Jeesus siunasi leivät – Hän otti ne 5 leipää, kiitti Jumalaa, mursi ja antoi jaettavaksi, ja kaikille riitti, koko valtavalle väkijoukolle. Minusta tuo on niin kaunista: ei mitään mahtavaa esitystä, että tässä nyt on tapahtumassa suuri ihme. Jeesus yksikertaisesti vain kiitti Jumalaa siitä, mitä tämä tulisi tekemään. Ja kaikki saivat leipää ja kalaa niin paljon, ettei kukaan valtavasta väkijoukosta jäänyt nälkäiseksi. Jäi vielä ylikin.
Tämänkaltaisia lisääntymisihmeitä Kristus tekee vielä meidänkin päivinämme; ennen kaikkea maissa, joissa ravinnosta on puute, mutta joissa uskoa löytyy senkin edestä.

Leipä – yksi yleisimmistä ravinnon lähteistä ympäri maailmaa. Sitä se oli Jeesuksen aikana ja on vielä tänäänkin. Lähi-Idässä ja Aasiassa leipä kuuluu itsestään selvänä ateriaan. Ja onhan leipä  meille suomalaisillekin aina ollut ja on edelleen tärkeä. 3 vuotta sitten ruisleipä valittiin kansanäänestyksellä Suomen kansallisruoaksi.
Ruis on peräisin Syyrian ja Turkin seuduilta. Välimeren maissa sitä pidettiin rikkakasvina, meillä sitä arvostetaan ravintorikkaana ja maukkaana. Jeesuksen jakamat leivät olivat ohraa. Meillä ohra on viljalajeista vanhin, mutta väheksytyin.

Viisi leipää ja kaksi kalaa – Jeesus ei väheksynyt pojan eväitä, todennäköisesti omalle perheväelle tarkoitetuja. Ne tulivatkin suurempaan käyttöön. Jeesus siunasi pojan lahjan ja moninkertaisti sen tuhatkertaiseksi.
Jumala, Sinä olet antanut meille kaikille lahjoja, hyviä eväitä tälle elämänmatkallemme. Olet antanut ne, jotta me voisimme niiden kautta tuoda jotain hyvää toisten elämään.
Siunaa lahjamme, ota käyttöösi, meidät ja se, mitä olemme Sinulta saaneet.

Nälkä – Ajattelen, että meillä kaikilla on sisimmässämme nälkä, joka ei lähde ruisleivällä tai -puurolla, ei pullalla eikä suklaallakaan. Se on nälkä, joka on, ja aina välillä muistuttaa olemassaolostaan.
Mitä minä kaipaan sielun ja hengen nälkään? Millä ravitsen sitä? Entä sinä?

Elämän leipä – Johanneksen evankeliumin 6. luvussa Jeesus sanoo useamman kerran olevansa elämän leipä.
”Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan. (Joh.6:35)

Siunaukseksi – Jeesus jakoi 5 leipää… – yhtäkkiä tuli mieleen, että Elämän leipä murrettiin viidestä kohtaa ristillä. Jumala muutti ne siunaukseksi, meille kaikille.
Elämän Leipä – meidän puolestamme murrettu…

Kristus, auta ettemme odota siihen saakka, kunnes me murrumme, kunnes jokin kohta elämässämme järkkyy tai joutuu pois tasapainosta. Kutsu meitä tulemaan luoksesi silloinkin, kun kaikki on hyvin. Kiitos, että Sinä voit muuttaa siunaukseksi myös ne asiat, jotka ovat haavoittaneet ja murtaneet meitä. Sinä keräät murtuneet palat, mikään ei mene hukkaan.

Kiitos rakas Jumala että opetat meitä luottamaan Sinuun. Kiitos, että vedät meitä lähellesi, yhteyteesi. Kiitos että side välillämme on kestävä. Älä anna sen koskaan katketa.

Kiitos, Elämän Leipä, että ravitset meitä, kuten ravitsit niitä, jotka seurasivat Sinua vuorelle.  Ravitset sisintämme tavalla, mihin mikään tai kukaan muu ei pysty.
Täytä meidät Valollasi, Rakkaudellasi ja Rauhallasi. Kiitos Sinulle, kaikesta. 🙂

Hunger – David & Nicole Binion

Muut tekstit:  Ps. 84: 6-10, 13, 5. Moos. 8: 2-3 ja 1. Kor. 10: 1-6.