7.9.2015                     Ihanasti  mustikoita saatiin tänä kesänä, kiitos rakas Luoja! Tekevät hyvää silmillekin! 🙂

Valaistumisesta Jeesus mm. sanoi:
”Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta. Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi.
Silmä on ruumiin lamppu. Jos silmäsi on terve, koko ruumiisi on valaistu. Jos silmäsi ovat huonot, koko ruumiisi on pimeä. Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, millainen onkaan pimeys!
Kukaan ei voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän toista pitää arvossa, hän halveksii toista. Te ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa.”  (Matt. 6: 19-24)

Lamput? – Usein olen pysähtynyt miettimään tuota terveet silmät = valaistu kroppa ja päinvastoin -kohtaa. Minulla on silmissä taittovirhe. Mutta koska en tykkää pitää laseja, sinnittelen ilman. Vain lukiessa ja kun täytyy nähdä tarkasti laitan ne nenälleni.
Pari vuotta sitten varasin ajan silmälääkäriltä, koska silmissä oli jotain häikkää. Ed. silmätarkastuksesta olikin kulunut 20 v., joten uusi käynti olisi varmaan ihan paikallaan senkin vuoksi. – Voi ettei vaan olisi mitään sellaista, mihin tarvitaan operaatiota! (Pari ystävääni oli tuolloin käynyt silmäleikkauksissa.)
”Rukoile, rukoile, rukoile…” – En heti löytänyt silmäklinikkaa. Minulle neuvottiin reitti, joka kulki kauppakeskuksen läpi. Juuri ennen ulko-ovea kuulin  kauppakeskuksen taustamusiikin laulussa sanat: ”Pray, pray, pray…” – Ai niin, hoksasin, nyt rukousta ja täysillä!! Oi rakas Jumala, anna silmieni olla terveet, että säästyn silmäoperaatiolta!!! Tätä rukousta hoin sydämeni pohjasta kuin mantraa aina silmälääkärin kynnykselle saakka. Vasta tuolloin huomasin, kuinka paljon silmäleikkaukseen joutuminen minua pelottikaan.
Uudet linssit – En ollut uskoa korviani kun lääkäri totesi että silmäni olivat ikääni nähden harvinaisen puhtaat, enkä tarvitse myöskään autonajolaseja. Voiko olla totta?! Tämän täytyy kyllä olla Jumalan työtä, ajattelin. Hän varmaan putsasi linssini tuossa tullessani! Niin tai näin, joka tapauksessa olin niin helpottunut, että kiittelin Luojaani koko kotimatkan.
Tilasin kuitenkin ihan oikeat optikkolasit himmeässä valossa lukemiseen, niitäkin tilanteita kun tulee eteen. Muulloin käytän edelleen tiimaririllejäni.
Mutta häikkää silmissä ei enää ole ollut. Eli jotain tuolla reissulla silmissä tapahtui. Ja myös korvien välissä.

”Emme ole sellaisia kuin meidän tulisi olla, emme ole etsineet sitä mitä olisi tullut etsiä
olemme nähneet Kirkkautesi Herra mutta katsoneet pois
sydämemme ovat sykkyrällä, silmämme sumeat
hienoimmat aikaansaannoksemme ovat synnin tahraamat
ja tyhjyys on varjostanut kaikki tiemme
Jeesus Kristus loista yöhömme, aja pois pimeys
kunnes Kirkkautesi täyttää sydämemme
Jeesus Kristus loista yöhömme, kiinnitä meidät ristiisi, jossa löydämme elämän
kuitenkin kuljemme eksyksissä, tavoittelemme maailmaa unohtaen armosi
mutta aina Sinä onnistut tuomaan meidät takaisin
paljasta meille tekosi syvyydet, kuolit kuoleman, voitit voiton
valmistit meille tien Rakkauteesi”

Muut tekstit: Ps. 86: 1, 3-7, 2. Moos. 16: 11-19, 31, 35 ja 1. Tim. 6: 17-19

31.8.2015                                        

Tuohon aikaan Jeesus kerran puhkesi puhumaan ja sanoi:”Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä että olet salannut tämän viisailta ja oppineilta mutta ilmoittanut sen lapsenmielisille. Näin sinä, Isä, olet hyväksi nähnyt.
Kaiken on Isäni antanut minun haltuuni. Poikaa ei tunne kukaan muu kuin Isä eikä Isää kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.
Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.”    (Matt. 11: 25-30)

Miksi? – Joiltakin salataan mutta toisille paljastetaan? Minkä takia? Jeesus sanoo Kaikkivaltiaan toimineen oikein. Ei kai siinä sitten kannata hönkäistä että epistä, tai kiristellä hampaita (niin kuin fariseusten kerrotaan tehneen).
Kun olin tuon kirjoittanut, mietin mistä tuo hampaiden kiristely nyt tuli mieleen. Nettiraamatusta hampaidenkiristelykohtaa etsimällä selvisi, että ai, eivät fariseukset nirskutelleetkaan hammaskalustoaan Jeesukselle vaan Stefanokselle, joka oli pitänyt heille pitkän puheen:
’Tämän kuullessaan neuvoston jäsenet olivat pakahtua raivosta ja kiristelivät hampaitaan. Mutta Pyhää Henkeä täynnä Stefanos nosti katseensa taivasta kohti ja näki Jumalan kirkkauden ja Jeesuksen, joka seisoi Jumalan oikealla puolella. Hän sanoi: ”Taivaat ovat avoinna minun silmieni edessä, ja Ihmisen Poika seisoo Jumalan oikealla puolella.” (Ap.t. 7:54-56)

Avoimet taivaat – Jeesus haluaa johdattaa seuraajiaan Taivaallisen Isän tuntemiseen. Kun hän vielä oli opetuslastensa kanssa, he saivat nähdä taivaiden avautuvan ja Jumalan kirkkauden ympäröivän hänet.  Ylösnoussut Kristus haluaa avata meille taivaat, jotta voisimme nähdä sen pyhyyden ja kirkkauden, joka ympäröi taivaitten Jumalaa.  
Mikä esti ympärillä olevia hampaidenkiristelijöitä kokemasta sitä Jumalan vaikutusta ja voimaa, josta käsin Stefanos todisti Jeesuksesta? Sekö, että he pitäytyivät tiukasti omaksumiinsa oppeihin, näkemyksiinsä ja käsityksiinsä?

Valoverho? – Onko niin, että jos mielemme on fiksoitunut aiemmin opittuun ja omaksuttuun ja tekee johtopäätöksensä aina ja vain pelkästään tästä käsin, emme pysty olemaan avoimia sellaiselle, mitä emme ole ennen kohdanneet, tai mikä ei sisälly noihin omaksumiimme käsityksiin ja oppeihin? Muodostuuko siitä  ympärillemme eräänlainen valoverho, sellainen tiivis ja paksu, jonka lävitse Valo ei pääse?
Meidän aikanamme tuohon voisi lisätä tieteen auktoriteettina pitämisen. Kun todellisuudenkäsityksemme kriteerinä on ainoastaan se, minkä  tiede (tällä hetkellä) pystyy osoittamaan todeksi, mielen on vaikea hyväksyä, käsitellä ja käsittää sellaista, mitä ei voi nähdä konkreettisesti todistetuksi.

Antautumista – Jeesus sanoi useamman kerran, että taivasten valtakunta on lasten kaltainen. Lapsella on luontainen kyky keskittyä intensiivisesti, olla niin läsnä siinä mitä tekee, ettei hän kuule eikä näe mitään ympärillään olevaa ja tapahtuvaa. Se mitä hän tekee, on hänelle tärkeintä, se valtaa koko hänen huomionsa.
Tähän maailmaan tullessaan lapsi on täysin avoin niin sydämeltään kuin mieleltään. Hän ei ole vielä fiksoitunut joihinkin tiettyihin ajattelumalleihin tai käsitteisiin. Hän luottaa hyvään.    
Olisiko meille aikuisille mahdollista palauttaa joitain niitä ominaisuuksia, joiden kanssa olemme syntyneet tähän elämään? Tulla kaikkine tietämyksinemme ja osaamisinemme enemmän lapsenmielisiksi? Uskaltaisimmeko?

Stefanos, alkuseurakunnan jäsen, oli löytänyt niin intensiivisen olemisen ja pysymisen Jumalassa, Hänen läsnäolossaan ja vaikutuksessaan, että hän pysyi siinä vielä kuolinhetkenäänkin, vaikka se oli tuskaisa.
Stefanos keskitti mielensä, sydämensä ja koko olemuksensa täysillä Jumalaan, Hänen läsnäoloonsa ja vaikutukseensa. Kun hampaidenkiristelijät kivittivät häntä, hän viimeisillä sanoillaan pyysi, että Jumala olisi armollinen hänen surmaajilleen.  

Järjen ja uskon kamppailu – Uskon, että meissä jokaisessa länsimaalaisessa kamppailevat – enemmän tai vähemmän – nämä kaksi: kirjanoppineen kyseenalaistava, analysoiva järki ja lapsenmielinen kyky tai halu etsiä ja ymmärtää sydämellä.
Jeesus haluaa antaa levon ja rauhan niin mielellemme, sydämellemme kuin koko olemuksellemme. Hän itse vetäytyi usein yksinäisyyteen, hiljaisuuteen, viettämään aikaa Jumalan läsnäolossa. Tästä yhteydestä Jeesus löysi kaiken tarvitsemansa voiman, virkistyksen, viisauden, johdatuksen ja innoituksen. – Tähän yhteyteen hän haluaa johdattaa meitäkin.
Näille kaikille – Uskon että Hän, Jumalan ja ihmisen Poika, sanoo Isälleen yhä uudelleen: ”Näille kaikille haluaisin ilmoittaa Sinut!” Ja Hän katselee meitä kaikkia täällä Maan päällä tallustelevia, touhuavia, ihmetteleviä ja etsiviä, odottaen sopivaa tilaisuutta kunkin kohdalla. Uskon että se on myös taivaallisen Isämme tahto ja kaipaus. Että voisimme kaikki tulla tuntemaan Luojamme, Hänen Rakkautensa meitä kohtaan. Tulla Hänen Yhteyteensä, kulkea Hänen kanssaan. Saada mielen ja sydämen rauha. Ja kevyet askeleet.
Uskaltaisimmeko avata sydäntämme näkemään, kuulemaan? Hakeutua Hänen yhteyteensä ja tuntemiseensa. Ja ottamaan avoimella ja kiitollisella sydämellä vastaan sitä Rakkautta, jota Hän meille niin runsaasti haluaa antaa?

Show me Your face – William McDowell

”Näytä kasvosi, haluan nähdä Sinut, Loisteesi
tahdon elää salatussa paikassa, näytä Kasvosi
en tyydy siihen, missä olen ollut
olen huutanut puoleesi aiemminkin
tahdon silti enemmän, haluan nähdä Voimasi
tällä hetkellä – vaikuta minussa”

Muut tekstit: Ps. 65:2-6,9; Neh.8:5-10 ja 1.Tess.5:16-24.

24.8.2015                                  

Arkku – Jeesus istuutui vastapäätä uhriarkkua ja katseli, kuinka ihmiset panivat siihen rahaa. Monet rikkaat antoivat paljon. Sitten tuli köyhä leskivaimo ja pani arkkuun kaksi pientä lanttia, yhteensä kuparikolikon verran. Jeesus kutsui opetuslapset luokseen ja sanoi heille: ”Totisesti: tämä köyhä leski pani uhriarkkuun enemmän kuin yksikään toinen. Kaikki muut antoivat liiastaan, mutta hän antoi vähästään, kaiken mitä hänellä oli, kaiken mitä hän elääkseen tarvitsi.”  (Mark. 12: 41-44)

Pohjois-Ruandan Nyagataressa asui n. 8500 asukasta siellä käydessäni. Vaikea kuvitella millaista siellä nyt on, kun Ugandasta Ruandaan tulleet pakolaiset ovat kasvattaneet Nyagataren yli 52.000 hengen kaupungiksi.
Miten he kaikki tulevat toimeen? Osaan vain arvata: toisiaan tukien. Sikäläisen mentaliteetin mukaan lähimmäinen oli ykkössijalla. Hädässä olevaa autettiin, jaettiin siitä vähästäkin, mitä itsellä oli. Orvoksi jäänyt otettiin oman katon alle, vaikka oli jatkuva huoli siitä, miten oman perheen saa joka päivä ruokituksi.
Sain sellaisen vaikutelman, että mitä niukemmat olosuhteet ja toimeentulo, sitä avarampi oli sydän toisten hädälle.

Lahja – Peltikattoisessa kirkossa, jossa oli seinät savesta ja johon valo tuli ovi- ja ikkuna-aukoista, oli sunnuntaijumalanpalvelus. Tuli kolehdinkeruun aika. Nyagatarelaispastori ilmoitti, että seuraavan laulun aikana voi tulla antamaan lahjan edessä olevaan koriin. Rytmikäs ylistyslaulu alkoi ja maalattia pöllysi taas sakeana seurakunnan yhtyessä lauluun tanssien. Vuoronperään käytiin tiputtamassa kolehti koriin.
Yhtäkkiä eräs hyvin vanha, köyhä nainen tuli eteeni, painautui melkein kiinni minuun (jottei kukaan olisi huomannut, ajattelin jälkeenpäin), otti käteni ja laittoi siihen pienen, nahkean setelin ja puristi sitten nopeasti käteni lujasti sen ympärille. Olin hämmentynyt. Mitä tehdä, enhän mitenkään voisi ottaa häneltä sitä vastaan! Meillä ei ollut yhteistä kieltä, mutta hän katsoi minua syvälle silmiin ja ymmärsin, että olisin loukannut häntä syvästi, jos olisin kieltäytynyt ottamasta vastaan hänen lahjaansa.

Ei Tiimari – lasien tähden – Eikä tuo ollut edes se kirkko, jossa ikkuna-aukoista tuleva valo kävi iltapäivällä ukkospilvien johdosta yhtäkkiä niin hämäräksi, että minun piti laittaa kahdet tiimaririllit päällekkäin nähdäkseni lukea Raamatusta ja muistiinpanoistani! (Tämä tuotti seurakunnassa yleistä hilpeyttä erityisesti edessä istuvissa lapsissa. Aikuiset tod.näk. ajattelivat, että ei ole tuolla varaa hankkia vahvempia laseja, kun laittaa vanhat rillit toisten päälle.)
Se, miksi tuo iäkäs nainen antoi lahjansa minulle eikä vienyt sitä koriin, jäi minulle mysteeriksi. Ehkä hän halusi näin osoittaa kiitoksensa siitä, että joku mzungu -nainen (valkoihoinen) jostain kaukaa oli tullut hänen kotikirkkoonsa.
Majapaikassa katselin tuota pientä seteliä. Monenkohan tuhannen ihmisen käsien kautta se oli kulkenut? Siinä tuskin erotti tekstiä ja numeroita, niin kulunut ja ryppyinen se oli. Mutta se, että tuo nainen antoi sen omasta vähästään, liikutti kyyneliin asti.

Mikä sai köyhän leskivaimon antamaan nuo kaksi lanttia? Jollekin tuottaa vaikeutta antaa omastaan, vaikka olisi itsellä ihan riittämiin, yllin kyllinkin. Joku taas antaa vähästäänkin.
Jeesus sanoi, että leski antoi kaiken mitä hänellä oli, kaiken, mitä hän elääkseen tarvitsi. Oliko naisella niin vahva luottamus Jumalan huolenpitoon? Siihen, että antaessaan myös saa?
Olen taipuvainen ajattelemaan, että oli. Että kun pyyteettömästi antaa omastaan, Jumala siunaa huolenpidollaan.

All that I have – Esther Mui

”Herra, jalkojesi juureen lasken elämäni ja sydämeni aarteet
polvistun uhraten edessäsi,  ota elämäni ja pyhitä se käyttöösi
kaiken  mitä minulla on olen saanut Sinulta
minulla ei ole mitään, mitä Sinä et olisi antanut minulle
kaikki mitä minulla on, on Sinun armostasi, niin, yksin Sinun armostasi
kaiken mitä olet antanut minulle haluan antaa takaisin Sinulle”

Muut tekstit: Ps. 112: 5-9, Ruut 1: 8-11, 14-18 ja Room. 13: 8-10.

17.8.2015                                                                                            ”Sinun armostasi seison, parantuminen on Sinun Käsissäsi”

Nasaretilaisen nimessä – Pietari ja Johannes menivät temppeliin. Oli rukoushetken aika, yhdeksäs tunti. Silloin sinne kannettiin miestä, joka oli ollut rampa syntymästään saakka. Hänet pantiin joka päivä temppelin niin sanotulle Kauniilleportille, jotta hän voisi kerjätä temppeliin meneviltä. Kun mies näki Pietarin ja Johanneksen menossa temppeliin, hän pyysi heiltä almua. Pietari loi katseensa häneen, samoin Johannes, ja Pietari sanoi: ”Katso meihin.” Mies katsoi tarkkaavasti odottaen saavansa heiltä jotakin. Mutta Pietari sanoi: ”Hopeaa ja kultaa minulla ei ole, mutta mitä minulla on, sitä minä sinulle annan. Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä: nouse ja kävele.” Hän tarttui miestä oikeasta kädestä ja auttoi hänet ylös, ja siinä samassa mies sai voimaa jalkoihinsa ja nilkkoihinsa. Hän hypähti pystyyn, seisoi jalkojensa varassa ja käveli, ja hän tuli heidän kanssaan temppeliin, hyppeli kulkiessaan ja ylisti Jumalaa. Kaikki näkivät, kuinka hän käveli ja ylisti Jumalaa. He tunsivat hänet samaksi mieheksi, joka oli istunut Kauniillaportilla kerjäämässä, ja olivat hämmästyksestä suunniltaan sen johdosta, mitä hänelle oli tapahtunut.   (Ap. t. 3: 1-10)

Istuva mies – Joitakin vuosia sitten olin 2 ystävättäreni ja poikani kanssa Keniassa. Paikallinen pastori vei meitä seurakunta-alueeseensa kuuluville savimajoille, ihmisten luo, jotka eivät osallistuneet seurakunnan toimintaan. Kysyimme majojen asukkailta, halusivatko he, että rukoilisimme jonkin asian puolesta. Pastori toimi tulkkinamme ja rukoili kanssamme. Siellä, missä ei ole sairaaloita, lääkäreitä eikä sielunhoitajia, ihmiset ovat halukkaita turvautumaan Ylilääkäriin isolla Y:llä. 
Eräästä majasta kannettiin puisella tuolilla ulos vanha mies. Hänen kehonsa oli halvaantunut onnettomuudessa lantiosta alaspäin, ja jäykistynyt istuma-asentoon, niin ettei hän pystynyt lainkaan suoristamaan jalkojaan eikä liikuttamaan niitä. Ne olivat myös täysin tunnottomat. Kerroin miehelle, kuinka Jeesus paransi halvaantuneen miehen. Ja kuinka ylösnoussut Jeesus Kristus tekee samaa vielä tänäkin päivänä. Halusiko mies että rukoilisimme hänen puolestaan? Kyllä hän halusi.
Rukous – Aloimme rukoilla. Vähän ajan kuluttua vanhuksen reisissä alkoi sykkiä Elämä. Kysyin pojaltani,  halusiko hän tuntea, kuinka Pyhä Henki tekee työtään miehen jaloissa, ja kehotin häntä laittamaan kätensä miehen reidelle. Poikani tunsi aaltomaiset sykähtelyt vanhuksen luisevan reiden ihon alla. Kristuksen parantava voima virtasi miehen jalkoihin. Vanhus sanoi, että tunto on palannut niihin. Hän alkoi liikutella varpaitaan. Hei, ne liikkuvat, iloitsimme! Vähitellen hän sai ojennettua jalkansa suoriksi.
Seisomaan? – Kysyimme, halusiko hän nousta seisomaan. Mies oli niin hämmentynyt, että tuskin sai vastatuksi. Pastori ja poikani nostivat hänet varovasti kainaloista pystyyn, ja hän seisoi jonkin aikaa siinä. Sitten häntä alkoi pelottaa, ja hänet laskettiin takaisin tuoliin. Ajattelin, että jollei hän olisi ollut niin vanha ja hauras ja jollei häntä olisi niin pelottanut, olisimme voineet rohkaista häntä kävelemään. Tuettuna, ja sitten ehkä vielä ihan ilman tukea. Mutta tässä näytti olevan hänelle enemmän kuin tarpeeksi sulattelemista, joten kävelemisen kokeileminen piti jättää sillä kertaa väliin ja toivoa, että perhe jatkaisi tästä. Ystäväni, fysioterapeutti, neuvoi heitä voimisteluttamaan vanhuksen jalkoja, jotta lihakset vahvistuisivat.  
Kiitimme iloisina hänen ja hänen perheensä kanssa Jeesus Kristusta, Parantajaa, joka oli tuonut elon, tunnon ja liikuntakyvyn takaisin 6 v. halvaantuneina olleisiin jalkoihin.

Voima – Tämän ja joidenkin muiden kokemusten kautta sain oppia tuntemaan, millainen Voima on Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen nimessä ja siinä, kun rukoillaan Hänen nimessään, Häneen uskoen. – Se, milloin ihminen parantuu, milloin ei, jää meille ihmisille Jumalan mysteeriksi. – Ja mistä me tiedämme, millaista työtä Parantajamme tekee meissä sisäisesti, kun puolestamme rukoillaan? Tai monennenko rukouksen jälkeen tapahtuu parantuminen? Petymmekö ja luovutammeko, jollei apua tule heti?
Uskon rukoukseen, ja siihen, että aina kannattaa rukoilla, Hänen nimessään. 🙂

Healing is in Your hands – Christy Nockels

”Ei mikään vuori tai laakso, mikään kokemamme ansio tai menetys
voi erottaa meitä Rakkaudestasi
ei mikään sairaus, salaisuus tai kahle ole niin voimakas
että se pitäisi meitä erossa Rakkaudestasi
kuinka korkea, suuri, syvä, voimakas se onkaan
olinpa missä vain – nyt Sinun armostasi seison, parantumiseni on Sinun Käsissäsi
nykyisyytemme, tulevaisuutemme, menneisyytemme
Sinun käsissäsi, Sinun veresi suojaamana
kaikissa tilanteissa tiedämme olevamme enemmän kuin valloittajia
Sinä kannattelet meitä Rakkaudellasi – kuinka syväää, syvää se onkaan
miten vahva, vahva onkaan Rakkautesi
Sinun armostasi seison, parantuminen on Sinun Käsissäsi”

Muut tekstit: Ps. 30: 3-6, 12-13, 2. Kun. 5: 1-15 ja Joh. 9: 1-7, 39-41

10.8.2015                              

 Mestari –  Jeesus puhui väkijoukolle ja opetuslapsilleen:
”Mooseksen istuin on nyt lainopettajien ja fariseusten hallussa. Tehkää siis niin kuin he sanovat ja noudattakaa heidän opetustaan. Älkää kuitenkaan ottako oppia heidän teoistaan, sillä he puhuvat yhtä ja tekevät toista. He köyttävät kokoon raskaita ja hankalia taakkoja ja sälyttävät ne ihmisten kannettaviksi, mutta itse he eivät halua niitä sormellaankaan liikauttaa. Kaiken minkä tekevät he tekevät vain siksi, että heidät huomattaisiin. He käyttävät leveitä raamatunlausekoteloita ja panevat viittaansa isot tupsut, he istuvat pidoissa mielellään kunniapaikalla ja synagogassa etumaisilla istuimilla ja ovat hyvillään, kun ihmiset toreilla tervehtivät heitä ja kutsuvat heitä rabbiksi.
Älkää te antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä teillä on vain yksi opettaja ja te olette kaikki veljiä. Älkää myöskään kutsuko isäksi ketään, joka on maan päällä, sillä vain yksi on teille isä, hän, joka on taivaissa. Älkää antako kutsua itseänne oppimestariksi, sillä teillä on vain yksi mestari, Kristus. Joka teistä on suurin, se olkoon toisten palvelija. Sillä joka itsensä korottaa, se alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.”   (Matt. 23: 1-12)

”sillä he puhuvat yhtä ja tekevät toista.” – Tuttu tilanne varmaan monessa perheessä: lapsi haluaa tietää, miksi hänen pitää tehdä jokin asia, ja väsynyt tai kiireinen vanhempi vastaa: ”Älä kysele, vaan tee nyt vain niin kuin minä sanon!” Varttuneempi lapsi/nuori saattaa todeta että ethän sinä itsekään…! Johon vanhempi paremman puutteessa turvaa kuluneeseen ”Älä tee niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon!!”  – Vanhempi koettaa pitää tilannetta hallinnassa, vaikka tietää, että lapsi jäljittelee sitä, mitä näkee läheisensä tekevän pikemminkin kuin mitä kuulee sanottavan.

Huvittava pikku juttu muistuu mieleen: tiskipöydän ääressä, toisessa kädessäni pitelen jotain, ja toisella piti laittaa jotain roskaämpäriin. Avaan jalallani alakaapin oven. Pojaltani tämä ei jää huomaamatta. Pian hän tulee tiskipöydän luo ja avaa kaapinoven jalallaan. Turha olisi ollut yrittää että kulta, ovi avataan kahvasta…
35 v. myöhemmin: mummi ei jaksa olla skarppina, vaan avaa tuon samaisen kaapinoven samalla tavoin. Pojanpoika bongaa välittömästi: ai, tuota pitää kokeilla – ihan niin kuin isänsä aikoinaan! Siitä lähtien hän avaa kaapinoven jalallaan monenmonta kertaa mummin luona käydessään, kunnes asia  lopulta menetti viehätyksensä. 

Pienten lasten äitinä ja myöhemmin eskariopena toimiessani halusin olla niin hyvä äiti ja ope kuin ikinä vain voin. Ja koska olin vahvasti tiedostanut lapsen oppivan jäljittelemällä, vaatimukset itseä kohtaan olivat melkoiset… 🙂

Jeesus laittaa asiat toisenlaiseen järjestykseen. On yksi Todellinen Isä, yksi Todellinen Mestari ja yksi Todellinen Opettaja – Jumalan ilmoitus itsestään Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä. Mikä helpotus oikeastaan tarkastella asioita tästä näkökulmasta. Ei tarvitse niin kovasti koettaa olla maailman paras äiti tai ope (tai mummi), joka joka hetki haluaa antaa lapsille, omille ja toisten, vain sitä parasta – sitä mitä itse lapsena niin kaipasi. Riittää kun on ja tekee parhaansa. Vaikka minusta oli ihanaa äitinä ja opena tehdä asioita lasten kanssa ja olla heidän kanssaan,  ajattelen että vielä ihanampaa, helpompaa ja kevyempää olisi ollut, jos olisi silloin tiedostanut Suuremmat Kädet, joiden varassa kaikki on; minä, lapset ja kaikki. Kädet, jotka voi pyytää avuksi kun itse ei osaa, jaksa tai kykene.

Egojutuista tässä loppujen lopuksi kuitenkin on kyse. Mitä kaikkea teen ylipäätään elämässäni yrittäen kauheasti olla jotenkin hyvä? – Muistelen, että jossain kohtaa Raamattua sanotaan, että vain Jumala on hyvä. Tästäkin saa heti lohdullisen, armeliaan perspektiivin. Meissä kaikissa on hyvää, koska Jumalan Henki asuu meissä, ja Hän on hyvä. Vaikkakin Hän yksin on ihan kokonansa hyvä, Hän haluaa näyttää meille, miten hyvä meissä (Hänen vaikutuksensa meissä) voi kasvaa.

Myöhemmin tuli vielä opiskeltua kahtakin juttua, joista määrätyn kurssimäärän käytyä annettiin engl. kielinen nimitys master.  Vaikken tuon nimikkeen vuoksi aiheita opiskellutkaan, niin tulipa sitä käytettyä joissain yhteyksissä. Että silleen. On koetettu olla äitiä, opea ja mestaria. Jospa Hän, Todellinen, olisi tullut ja sanonut: ”Antaisitko minun olla Isä, Opettaja ja Mestari? Voisin myöskin ottaa tuon hyvänä olemisen taakan harteiltasi.”
Mutta kai silläkin on tarkoituksensa, että saa yrittää räpiköidä omissa voimissaan. Sitäkin merkittyksellisemmältä tuntuu sitten kun lopulta oivaltaa, kuinka pieniä juttuja loppujen lopuksi ovatkaan kaikki omat yrittämiset, onnistumiset ja epäonnistumiset. Kuinka Todellisen tullessa mukaan kuvaan asiat alkavat loksahdella todellisiin mittasuhteisiinsa.

Egokurssitusta – Viime lauantain uutinen kertoi eräästä kurssista:
’Somessa kiertävä hipsterikurssi on totta: Luvassa diippiä filosofiaa. – Oletko hipsteri? Tätä kysymystä pyöritellään Vantaan aikuisopiston samannimisellä kurssilla.’
Otteita kurssiesitteestä: ’Mikä saa sinutkin rakentamaan identiteettiäsi merkkivaatteiden, muiden mielipiteiden ja yleisten trendien mukaan? Vertailun pahetessa kaverin perhetilanne tai asema työpaikalla alkaa näyttää yhä kadehdittavammalta, koska määritelmän mukaan kadehdimme vain niitä, jotka näyttävät olevan jotenkin yläpuolellamme, rikkaampia, kauniimpia, taitavampia jne.   Pohjimmiltaan hipsteriydessä, kuten muissa vastaavissa ilmiöissä (snobius jne) on kyse halusta erottautua ja korostaa omaa erikoislaatuisuutta. Itseä nostetaan muiden yläpuolelle tai vähintään trendien aallonharjalle. Näihin ilmiöihin sekä mm. statussymboleihin ja ihmisten välejä hiertäviin emootioihin pureudutaan tällä kurssilla syvälle.’

Opiskelijoita ei näkynyt – Kurssi oli tarjolla jo edellisellä opintokaudella, mutta kiinnostuneita ei ilmaantunut. Onko vähän sama juttu kuin Jeesuksen opetuksilla? Jeesus halusi laittaa aikansa hipsterit pohtimaan asioita syvemmin, mutta ei se heistä aina niin mieluista ollut. Kivempaa kun olisi löytää ja nähdä vain ne omat hyvät ja valoisat puolensa. Ego on matkakumppani, jonka tempuista on ihan hyvä tulla tietoiseksi, kunhan ei litsaannu itsesyytöksiin. Ihana on kun muistaa että voi antaa egoressukkansa(kin) heikkouksineen Todelliselle; yhä uudestaan.

Who am I – Casting Crowns

 Muut tekstit: Ps. 51: 6-14, Jes. 2: 12-18 ja 1. Joh. 1: 8-2: 2.

Kuka minä olen että koko maailman Herra väittäisi tietää nimeni, välittäisi tuntea kipuni?
kuka olen, että Kirkas Aamuntähti valaisisi alati harhailevan sydämeni tien?
ei siksi kuka minä olen, vaan siksi mitä Sinä olet tehnyt
ei siksi mitä minä olen tehnyt, vaan siksi kuka Sinä Olet
olen nopeasti kuihtuva kukka, tänään täällä, huomenna poissa
kuin valtamereen heitetty aalto, tuuleen haihtuva
silti Herra kuulet minua kun kutsun, otat kiinni kun putoan
ja Sinä olet kertonut minulle kuka minä olen, olen Sinun, ja Sinä olet minun
kuka minä olen, että silmät jotka näkevät syntini katselevat minua Rakkaudella
ja katsovat kuinka nousen taas?
kuka olen, että ääni joka tyynnytti meren kutsuisi minut läpi sateen
ja tyynnyttäisi myrskyn minussa? ketä pelkäisin – olen Sinun, Sinun

3.8.2015                                           Egyptissä ottamiani kuvia minulla ei ole digimuodossa. Tässä sen sijaan kuva Pyhän Haudan kirkon (Holy Sepulchre) sivuovesta Jerusalemissa.

Empien – Silloin tällöin (kuten nytkin) mietin, millaisia asioita ei kannattaisi kirjoitella blogiin, vaan olisi parempi pitää itsellään, t. ehkä jutella niistä vain lähimpien ystävien kanssa. Sitten muistan papin, joka totesi minulle, että hän on jo sen ikäinen, että uskaltaa olla oma itsensä. Eli ettei anna toisten ihmisten mielipiteiden määritellä sitä, miten toimii; näin asian ymmärsin. (Jo se, että hän on Societas Jesu’n jäsen, kertoo, Kenelle hän on antanut elämänsä ja Kenen johdatusta hän elämässään etsii.) – Sitä minäkin haluan oppia. Joten – vähän empien tosin – painan tälle blogipäivitykselle ’julkaise’ – nappia. En Egyptiin lähdön vaan siellä kokemani vuoksi. Kokemukset ovat aina niin kovin henkilökohtaisia asioita. Kuitenkin tunsin että minun tuli tämä kirjoittaa.

Johdatin – ”Kuule, kansani, minä varoitan sinua. Kunpa kuulisit minua, Israel! Muuta jumalaa sinulla ei saa olla, vierasta jumalaa älä kumarra. Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Minä johdatin sinut pois Egyptin maasta.
Avaa suusi, niin minä annan mitä tarvitset.
Mutta kansani ei kuullut minun ääntäni, Israel ei halunnut totella. Siksi minä hylkäsin sen, jätin sen paatuneen sydämensä valtaan, kulkemaan oman ymmärryksensä varassa. Kunpa kansani vihdoin kuulisi minua, kunpa Israel kulkisi minun teitäni! Minä nujertaisin heti sen viholliset, kohottaisin käteni sen ahdistajia vastaan.”
Ne, jotka vihaavat Herraa, joutuvat matelemaan hänen edessään, ja heidän alennuksensa kestää ikuisesti. Mutta Israelia hän ruokkii parhaalla vehnällä, hän vuodattaa sille kalliosta hunajaa. (Ps. 81: 9-17)

2 lausetta kiinnitti huomioni: ”Vierasta jumalaa älä kumarra” ja ”Minä johdatin sinut pois Egyptin maasta.”
Egyptiin  – 2000-luvun alussa halusin käydä Egyptissä. Sen historiasta erityisesti faarao Ekhnaton kiinnosti minua. Minuun teki vaikutuksen se, että hän johti kansansa pois monien jumalien palvonnasta. Jumalan, yhden ja ainoan, valoa ja voimaa ilmensi auringon säteily, hän uskoi ja opetti. Jumalan symbolina kuvattiin Ekhnatonin ajan taiteessa auringosta tulevia säteitä (kun aiemmin eri jumalia oli kuvattu eläinpäisillä ihmishahmoilla).
Tämä faarao arvosti erityisen paljon taiteita. Hän vastusti sotia ja halusi purkaa hierarkioiden rakenteita. Hän halusi elää lähellä kansaansa, ei sen yläpuolella. Valtaa korostava mahtipontisuus kaikissa ilmenemismuodoissaan muuttui inhimillisyydeksi ja ihmisläheiseksi tasa-arvoisuudeksi koko hänen hallintokautensa ajaksi.
Ekhnaton ei kuitenkaan ollut Egyptiin lähtöni päämotiivi, vaan halu käydä nk. Suuressa pyramidissa.

Lentokentällä tuumin, kukakohan tällä matkalla toimisi oppaanani. En olisi varmaan enempää voinut ällistyä, kun koin Jeesuksen tulevan näyssä eteeni ja sanovan, että hän tulisi pitämään huolen siitä, etten joudu siellä vääränlaisten energioiden kanssa tekemisiin. En sitten mitenkään osannut sijoittaa Jeesusta Egyptiin ja tuolle matkalle! Ehkä sen vuoksi olin pian (niin uskomattomalta ja kiittämättömältä kuin se voikin kuulostaa) unohtanut tuon lentokentällä koetun. Innostus ja mielenkiinto edessä olevaa reissua kohtaan veivät ajatukset muualle. Tai ehkä sekin, etten osannut tai halunnut ajatella voivani joutua alttiiksi jonkinlaisille väärille energioille. 
Suuri pyramidi – Pieni 6 h:n ryhmämme tutustui ensin Luxoriin, ja sieltä siirryimme Kairoon. Gizassa sijaitseva Kheopsin rakennuttama pyramidi kiinnosti minua aivan erityisesti ja odotin innolla pääseväni siellä olevaan kuninkaankammioon. Olin lukenut, että siellä oleva sarkofagi (Kheopsin hauta-arkku) toimi muinoin vihkimyspaikkana, ja että vielä nykyäänkin siellä saattaisi saada jonkinlaisen vihkimyksen nykyversiona.
Kuninkaan kammio – Pyramidin sisällä kapusimme kapeaa käytävää pitkin kuninkaankammioon. Katseeni nauliintui sarkofagiin. Olin vakaasti päättänyt, että välittämättä vartijasta ja muista huoneessa olijoista menisin makaamaan sarkofagiin nähdäkseni tapahtuisiko mitään. Tämän olin suunnitellut jo ennen matkalle lähtöä.
Sarkofagi – Tuossa kivinen arkku siis nyt oli, edessäni! Lähestyin päättäväisesti sarkofagia, kun yhtäkkiä sen ja minun väliin ilmestyi kirkas ’valoseinä’, jonka läpi en voinut astua. Samalla koin valtavan pyhyyden läsnäolon.  Tajuntaani iski selkeänä ajatus/tieto/tunne, etten saa edes koskettaa sarkofagia. Tunnistin Kristuksen tuon läpipääsemättömän valon keskeltä. Hän pyysi minua katselemaan (sieluni silmin) itseään ristillä. Uh, voi ei!!!  Kammoksuin tuolloin ajatustakin Jeesuksesta ristillä! Mutta yritin tehdä työtä käskettyä. Sitten Hän  pyysi minua katsomaan ristiä uudelleen ja näkemään, kuinka Hän ei enää ole ristillä, vaan että Hän on elävä. Hän toivoi minun päästävän irti ristiinnaulitsemistraumastani. – Jälkeenpäin tulin ajatelleeksi, että koko tuona aikana en havainnut ketään enkä mitään muuta ympärilläni; oli kuin siinä olisi ollut pelkästään Hän sen valon ympäröimänä ja minä.
Poistuin tuosta kammiosta aika lailla hämmentyneenä. Pyramidissa käynti ei ollut sujunut lainkaan omien suunnitelmieni mukaan. (Onnekseni, siitä olen näin jälkeen päin aika lailla vakuuttunut.)
Mikä päivä – – Vasta Suomeen palattuamme tajusin, että tuo päivää oli pääsiäislauantai, päivä, jolloin kristikunta muistaa Jeesusta, joka oli otettu ristiltä ja haudattu kallioon louhittuun hautaan. – Egyptissä ei Pääsiäinen ollut millään lailla esillä, ja tuohon aikaan suhteeni tähän juhlaan liittyi lähinnä siihen, miten vietin sitä lasten kanssa. Niinpä olin tuolla reissulla täysin unohtanut koko Pääsiäisen!

Kristus puuttui peliin – Näin jälkeenpäin minua ihmetyttää, että Jeesus näki niin tärkeäksi sen, etten edes koskisi sarkofagiin. En tiedä, millainen vaikutus sillä olisi ollut, enkä edes haluaisi tietää. Mutta se koskettaa minua vieläkin, että Hän  katsoi asian sen verran olennaiseksi, että puuttui siihen noinkin vahvalla tavalla.
Vieraita jumalia? Lähtiessäni tuolle matkalle en ajatellut että olisin ’kumarrellut vierasta jumalaa’. Nyt näen asian toisessa valossa.  Olin lähtenyt etsimään vihkimystä toisia jumalia palvoneen kuninkaan kammiosta. Lähdin reissuun ihan itsekkäistä syistä: löytääkseni jotain sellaista, mikä veisi minua eteenpäin henkisellä kehitystielläni. – Jumala sen sijaan etsi minua tarjotakseen jotain paljon merkityksellisempää: yhteyttä kanssaan. ( Vaikken sitä silloin vielä oikein ymmärtänytkään.)

Maailman Valo ei ollut vielä inkarnoitunut Maan päälle Ekhenatonin etsiessä yhteyttä Häneen. Niinpä hän esitti tuon yhteyden symbolisesti auringon säteinä. Kristus, Taivaan Kuningas, haluaa johdattaa tuohon yhteyteen. Taivaallinen Isämme haluaa suojella sellaisilta vaikutuksilta, jotka eivät ole meille hyväksi.  Hän niin kovasti haluaa osoittaa meille Huolenpitoaan ja Rakkauttaan. Ja ihmeen paljon kärsivällisyyttä Häneltä löytyy (vaikka voin kyllä kuvitella Hänen meikäläisen kohdalla huokailleen monet kerrat että hohhoijaa!). 🙂 

Great and Mighty King – Elevation Worship

”Rakkautesi on pelastanut meidät
risti vapauttanut sydämemme pelosta
tässä on toivomme
Sinä tulit valmistamaan tien
Jeesus tulit herättämään kuolleet eloon
suuri ja voimallinen Kuningas, hallitset majesteettina
laulamme valtaistuimesi edessä
ikuisesti kumarramme yhdessä taivaan kanssa
ja laulamme Pyhä, pyhä
tuomme sydämemme ylösnousseen Herran eteen
Jeesus, joka pelastaa, olkoon korotettu
loisteesi täyttää tämän paikan
ylistämme lakkaamatta halleluja”

Muut tekstit: 1. Moos. 18: 20-32, Hepr. 3: 15-19 ja Matt. 11: 20-24

27.7.2015,  Mökille saavuttaessa aurinko osuu laiturin nokkaan. Sinne siis! Nyt saa vain olla. Laineet liplattavat ja keinuttavat; lekottelijoille tulee suloisen raukea olo, ihan uneen saakka.
Jolla – Seuraavana päivänä poikani hakee vajasta maston purjeineen, kölin ja peräsimen. Veljensä oli paikkaillut ja testannut optarin jälkikasvun kanssa, joten tiedettiin että pinnalla pysyy. Lapsena opitut asiat (miten kiinnittää purjeen köysi oikealla tavalla jne) näyttävät tulevan selkäytimestä. Katselen vierestä ja ihmettelen. -Taipuisivatkohan koipeni vielä jollaan? –  Kokeillaan, hyppää kyytiin, tulee iloinen kutsu.
(Kerran, n. 30 v. sitten olin kokeillut optarointia tällä minipaatilla. Kaikki tuntui sujuvan hyvin, kunnes ajauduin täysin tyveneen kohtaan. Huutelin perheelle että tulkaa hakemaan minut & paatti. Se ilo tuulen tyyntymisestä oli että ääneni kantautui kotirantaan. Tuon jälkeen en mennyt enää kokeilemaan…)
Vesille – Laineet taputtelevat vaneripohjaa. Kyydissä olo ei kuitenkaan ole pelkkää lekottelua: pitää sukeltaa purjeen vaakatangon alta toiselle puolelle kipparin luoviessa vastatuuleen. Ja myötätuulessa roikutaan kaiteen yli että saadaan vauhtia, tulee ohje. Onko varma ettei kaaduta, kysyn. (1 h:n optari kiiti hyvää vauhtia kahdellakin. Eikä kaaduttu. Ja kivaa oli.)
Seuraavana päivänä veneellä pitemmälle, tietty kohde mielessä. Auringon kimaltelu laineilla, isompien veneiden aallot keinuttelevat mukavasti. Ah, ihanaa! Eikä edes tarvitse vaihtaa puolta tai roikkua kaiteen yli. Välillä tosin on tarkkailtava ettei törmätä kareihin.
Tila – Mökiltä palatessa toteamme, että sellaiselle sisäisesti levolliselle & hereiselle tilalle, johon uusia ideoita voi virrata, ei unettava lämpö tai aktiivinen toiminta ehkä ole kaikkein suotuisinta.
Viileää –  Seuraavalla kerralla mökillä: raikas tuuli, aurinko kurkistaa välillä pilvien takaa. Villasukkiin ja -puseroon pukeutuneena, paksuun toppatakkiin ja filttiin kääriytyneenä mietin kuinka jotkut asiat vain säilyvät tosi kauan. Mökin seinään vuosikymmeniä nojannut optari, poikieni taito löytää tuulesta purjeelle optimimaalinen aste, lämpöä pitävät mökkiasusteet… – Alan katsella oksalta toiselle pyrähtelevää lintua. Katselen, olen vain siinä, mökin kuistilla. Mieli hiljenee. Huomaan saapuneeni hereisen levon tilaan, vastaanottotilaan. – Viileän kesäpäivän siunausta…

                        Kirkkautta taivaalta   

 Uusi tie – ’Veljet, meillä on siis täysi oikeus astua sisälle kaikkeinpyhimpään, koska Jeesus on uhrannut verensä ja näin avannut meille uuden, elämään vievän tien, joka kulkee väliverhon – hänen ruumiinsa – kautta. Meillä on suuri ylipappi, jonka haltuun on uskottu Jumalan koko huone. Astukaamme sen tähden Jumalan eteen vilpittömin sydämin ja varmoina uskossamme, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä. Pysykäämme horjumatta tunnustuksessa ja toivossa, sillä hän, joka on antanut meille lupauksensa, on luotettava. Pitäkäämme huolta toinen toisestamme ja kannustakaamme toisiamme rakkauteen ja hyviin tekoihin.
Me emme saa lyödä laimin seurakuntamme yhteisiä kokouksia, niin kuin muutamilla on tapana, vaan meidän tulee rohkaista toisiamme, sitä enemmän mitä lähempänä näette Herran päivän olevan.’ (Hepr. 10: 19-25)

Toisista huolehtiminen – Hepr.kirjeen kehotus liittyy ensi pyhän aiheeseen (= uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa). – Kaikkeinpyhin ei ole vain paikka/tila, jossa tankataan itselle hyvää oloa. Kristus on avannut meille pääsyn ehtymättömään Lähteeseen, Jumalan läsnäoloon, jossa/josta saamme voimia ja innoitusta rakkaudelliseen toimintaan, hyvän tekemiseen, toistemme kannustamiseen, rohkaisemiseen ja auttamiseen. Kuten Luojamme on suunnitellut. –  Ihan tajuttoman upea juttu, kun sitä oikein alkaa ajatella! 🙂

20.7.2015                     

Jeesus sanoi: ”Jokainen, joka kuulee nämä sanani ja tekee niiden mukaan, on kuin järkevä mies, joka rakensi talonsa kalliolle. Alkoi sataa, tulvavesi virtasi ja myrskytuuli pieksi taloa, mutta se ei sortunut, sillä se oli rakennettu kallioperustalle.
    Jokainen, joka kuulee nämä sanani mutta ei tee niiden mukaan, on kuin tyhmä mies, joka rakensi talonsa hiekalle. Alkoi sataa, tulvavesi virtasi ja myrskytuuli pieksi taloa, ja se sortui, maan tasalle saakka.”
    Kun Jeesus oli lopettanut puheensa, kansanjoukot olivat hämmästyksissään hänen opetuksestaan. Hän opetti niin kuin se, jolle on annettu valta, ei niin kuin lainopettajat.

Kuin se, jolle on annettu valta – Ihmiset tunnistivat Jeesuksen puheessa jotain, joka oli aivan toisenlaista kuin ne hengellisten opettajien opetukset ja puheet, joita he olivat kuulleet aiemmin. Jeesuksen sanoilla oli syvä vaikutus.

Kesäkuussa sain inspiraation alkaa lukea Jeesuksen sanoja. Etsin engl.kiel. Raamatustani kaikki Jeesuksen puhumiset (ne kun ovat siinä punaisella, niin että erottuvat muusta tekstistä.) Aikomuksenani oli lukea niitä yksi kohta kerrallaan, ja antaa niiden vaikuttaa ja tehdä työtään sisimmässä. Mutta inspis muuttuikin: halusin sittenkin lukea Jeesuksen sanat yhdessä hänen koko elämänsä kanssa, sen kanssa, mitä hän teki ja vaikutti missä liikkuikin. Elikkä koko paketin (= Evankeliumit), pieninä annoksina kerrallaan.
Jeesuksen sanat – niihin kuitenkin keskityn lukiessani. Maistelen. mutustelen ja sulattelen niitä. Välillä ne tekevät niin hyvää, silittävät sielua. Välillä tulee sellaisia uuugh… -kohtia (vaikka ymmärtäisikin että Jeesus puhuu niissä vertauskuvin).
Mutta jotain siinä tapahtuu, kun antaa niiden vaikuttaa sisimmässä. Ja pohtiessa, miten ja missä määrin näitä rakennuskiviä käyttää ihan todellisesti elämässään.     
Ei siis vain sanat – vaan mitä niillä teen… miten ne muokkaavat minua ja elämääni… millä tavoin ohjaavat sitä, miten toimin, miten asennoidun, kohtaan toisia…
Mietin, kuinka monet vuodet etsin tietä kuin eräänlaisessa juoksuhiekassa. Vaikka tarjolla oli vaikka mitä – tosi mielenkiintoisilta ja hyviltä tuntuvia asioita – ne eivät kuitenkaan tarjonneet mitään todellista pohjaa. 
Kunnes Hän, jota Paavali kutsuu hengelliseksi Kallioksi, veti lujalle, pitävälle pohjalle. 
Aika jännä juttu, kuinka Kristus voi samanaikaisesti olla Kallio, kuin graniitti, vahva, kestävä ja luotettava; ja samalla elävä, Rakkaudellaan, Lempeydellään ja Ymmärtämyksellään keskellämme ja meissä vaikuttava.
Kalliolle – Pikku hiljaa aloin uskaltaa rakentaa koko elämäni tuolle Kalliolle. Ja koko ajan vakuutun, enemmän ja enemmän, kuinka tämä oli se perusta, jota koko ajan olin elämälleni etsinyt.
Mutta siis nuo Hänen sanansa – miten ne pääsisivät vaikuttamaan minussa niin, etteivät ne jäisi vain sanoiksi?
Aika loogiselta tuntuu, että mitä enemmän annamme tilaa Hänelle toimia meissä, sitä enemmän Hän pääsee meitä ohjaamaan.
Sitä haluan. Olla Kalliolle rakennettu asumus, jossa Hänen Pyhä Henkensä asuu ja vaikuttaa.

You are my Rock – Capstone

”Herra anna sateesi laskeutua, sillä Sinä olet kallioni
huuhdo pois hiekka ja savi, olet kallioni; ja kun kaadun ja tarvitsen vakautta, olet kallioni
polvistun pöytäsi eteen sillä olet kallioni; kun kaadun Sinä nostat minut ylös
kun olen polvillani, Sinä nostat minut ja tuot minut takaisin sinne, missä olet kallioni…”

Muut tekstit: Ps. 92: 5-10, 13-16, Jer. 7: 1-7 ja Hepr. 12: 14-17

13. 7.2015       Näkymä Hermon – vuorelta  

Tabor tai Hermon – Raamattu ei mainitse sen vuoren nimeä, jolla Jumalan kirkkaus säteili Jeesuksesta ja häntä tervehtimään tulleista Mooseksesta ja Eliasta. Taabor – vuorta on pidetty yhtenä vaihtoehtona, toisena 5 x suurempaa, niin mittasuhteiltaan kuin sijainniltaan dramaattisempaa Hermon – vuorta. Taabor sijaitsee lähellä Nasaretia, Hermon taas Israelin pohjoisimmassa kärjessä, aivan Syyrian ja Libanonin rajalla.
Kun 1. kerran kävin Hermonilla 11 v. sitten, israelil. sotilaat hermostuivat, kun kapusin laen korkeimmalle kohdalle nähdäkseni joka puolelle. Äkkiä alas sieltä, libanonilaisia  sala-ampujia on näköetäisyydellä, kuului komennus. En osannut oikein ottaa vaaraa tosissani, kaikki kun vaikutti niin rauhalliselta, mutta tottelin kuitenkin.
Nyt on tilanne toinen. Juhannusviikolla Hermon- vuorella partioivat sotilaat joutuivat näkemään, kuinka sotaa käytiin heidän silmiensä alla Syyrian kapinallisten vallatessa kylän Hermonin Syyrian puoleisessa laaksossa.

Kun  Rauhanruhtinas opetuslapsineen nousi Kirkastusvuorelle rukoilemaan, mitkään sotaisat asiat eivät järkyttäneet opetuslasten mielenrauhaa, vaan ihan toisenlaiset:  kirkkauden määrä, profeetat, pilvi…

Taivaalliset treffit –  Noin viikon kuluttua siitä, kun Jeesus oli tämän puhunut, hän otti mukaansa Pietarin, Johanneksen ja Jaakobin ja nousi vuorelle rukoilemaan. Hänen rukoillessaan hänen kasvonsa muuttuivat ja hänen vaatteensa sädehtivät kirkkaan valkoisina. Samassa siinä oli kaksi miestä, Mooses ja Elia, keskustelemassa hänen kanssaan. He ilmestyivät taivaallisessa kirkkaudessa ja puhuivat Jeesuksen poislähdöstä, joka oli toteutuva Jerusalemissa.
Pietari ja hänen kanssaan olevat opetuslapset olivat vaipuneet syvään uneen. Havahtuessaan he näkivät Jeesuksen kirkkaudessaan ja ne kaksi miestä, jotka olivat hänen kanssaan. Kun nämä olivat lähtemässä Jeesuksen luota, Pietari sanoi: ”Opettaja, on hyvä, että me olemme täällä. Me teemme kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle.” Mutta hän ei tiennyt mitä sanoi.
Pietarin puhuessa tuli pilvi ja peitti paikan varjoonsa. Opetuslapset pelästyivät, kun näkivät miesten peittyneen pilveen. Pilvestä kuului ääni: ”Tämä on minun Poikani, minun valittuni, kuulkaa häntä!” Äänen vaiettua opetuslapset näkivät Jeesuksen olevan yksin. He pysyivät vaiti kaikesta kokemastaan eivätkä vielä silloin kertoneet siitä kenellekään.  (Luuk. 9: 28-36)

Hermon – vuoren rinnettä 

Ystävien kanssa vuorelle – Opetuslapset vaipuivat uneen kesken tärkeän tapahtuman. Ei mikään ihme; olihan vuorelle kapuaminen – kenties kovassa auringon paahteessa – ollut melkoinen urakka.  
Minua koskettaa tuo, että Jeesus pyysi Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen mukaan vuorelle, vaikka varmaankin tiesi heidän nukahtavan kesken kaiken. Erämaahan hän oli mennyt yksin; nyt hän pyysi ystävänsä mukaansa. Vaikkei Jeesus rukoillutkaan yhdessä heidän kanssaan, heidän mukanaolonsa oli merkityksellistä.
Mitä Jeesus rukoili? Sitä ei kerrota. Vain että hän alkoi sädehtiä taivaallista kirkkautta. Ei myöskään kerrota, oliko tapaaminen Mooseksen ja Elian kanssa ennalta sovittu. Tietäisimme ehkä enemmän, jos opetuslapset eivät olisi nukahtaneet… tai sitten ei ollut tarkoituskaan tietää. Muuta kuin että siinä puhuttiin Jeesuksen poislähdöstä, joka tapahtuisi Jerusalemissa. Ehkä myös sitä edeltävistä tapahtumista: Jeesuksen  vangitsemisesta, kärsimisestä, kuolemisesta ristillä ja ylösnousemuksesta.

Minua alkoi kiinnostaa tuo Jeesuksen kirkastuminen tai kirkastaminen – mitä se oikeastaan tarkoitti ja tarkoittaa? Koetin löytää kreikankielen sanakirjasta jonkinlaista valaistusta asiaan.
Kirkastaa (doxáso) – Jeesus käyttää tuota verbiä moneen otteeseen. mm. rukoillessaan ennen vangitsemistaan:
”Isä, hetki on tullut. Kirkasta Poikasi, että Poika kirkastaisi Sinut.”  (Joh. 17:1)
”Isä, kirkasta Sinä nyt minut, ota minut luoksesi ja anna minulle se kirkkaus, joka minulla oli Sinun luonasi jo ennen maailman syntyä.”  (Joh.17:5)
Taitaa olla muustakin kyse kuin taivaallisesta valosta ja säteilystä. – Kreikankielen sanakirjani kertoo kirkastamisen tarkoittavan tunnistamista, kunnioittamista, ylistämistä, kohottamista arvostettuun asemaan. – Isä korotti hänet valtaistuimelle, hallitsemaan koko Universumiamme. Voiko sen kunniakkaampaa asemaa saada?

Kirkkaus (dóxa) – Jeesus sanoi: ”Siinä minun Isäni kirkkaus tulee julki, että te tuotatte runsaasti hedelmää ja niin osoitatte olevanne opetuslapsiani.” (Joh.15:8)
Pietarin ensi reaktio vuorella oli että jäädään tänne; tämä on niin ylimaallisen ihanaa ja ihmeellistä! Ei haittaa vaikka puitteet ovat kuinka karut, kuivat ja helteiset! Taivaallisen kirkkauden vaikutuspiirissä kaikki tuntuu taivaalliselta!
Kirkkautta levittämään – Ehkä Pietari olisi saanut kuulla Jeesukselta jonkinlaisen kommentin, jollei pilvestä kuulunut ääni olisi puuttunut peliin: ”Tämä on Poikani, kuulkaa häntä!”
Kuvittelen että aika hiljaisina palattiin vuorelta; opetuslapsilla oli paljon sulateltavaa.
Mutta kun Jeesus oli noussut taivaisiin, Pietarista, Jaakobista ja Johanneksesta ja muista hänen opetuslapsistaan tuli tämän kirkkauden levittäjiä.
Kristuksen seuraajina mekin saamme tulla osallisiksi tuosta kirkkaudesta ja toimia sen välittäjinä. – Huikea juttu, eikö?! 🙂

For Your Glory – Tasha Cobbs  – Gospel – tulkintaa kaipuusta Jumalan läsnäolon kirkkauden löytämiseen, kokemiseen ja siinä viipymiseen.

”Herra jos löydän suosion silmissäsi kuule sydämeni huuto
odotan epätoivoisesti saada olla siellä missä Sinä olet
kulkisin kuumimman erämaan halki, matkustaisin lähelle tai kauas
Sinun ihanuutesi vuoksi tekisin mitä vain
vain nähdäkseni Sinut, katsellakseni sinua Kuninkaanani
haluan olla siellä missä Sinä olet, minun täytyy olla siellä missä Sinä olet
Rauha on siellä missä Sinä olet, Ilo on siellä missä Sinä olet, sinä olet Rakkaus”

Muut tekstit: Ps. 97: 1-2, 5-6, 10-11, 2. Moos. 34: 29-35 ja 2. Kor. 3: 7-18

6.7.2015                              

”Teille, jotka minua kuulette, minä sanon: Rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat. Siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden puolesta, jotka parjaavat teitä. Jos joku lyö sinua poskelle, tarjoa toinenkin poski. Jos joku vie sinulta viitan, anna hänen ottaa paitasikin. Anna jokaiselle, joka sinulta pyytää, äläkä vaadi takaisin siltä, joka sinulta jotakin vie.
Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille.”    (Luuk. 6: 27-31)

”Jotka minua kuulette… ” – Kun luin noita Jeesuksen sanoja, tuntui kuin en olisi tuota alkua ennen huomannutkaan. Jäin miettimään: kuulenko häntä, ihan sydämeeni asti?  Etenkin silloin kun hänen sanomansa haastaa? Ja jos kuulen, mikä on sen vaikutus sisimpääni?

Rakasta, tee hyvää, siunaa, rukoile, anna – kaikki asioita, joihin sydän yhtyy: juu, tätä kaikkea haluan tehdä! Mutta kinkkisemmäksi muuttuu, kun tuota kaikkea tulisi tehdä sellaisille, jotka ovat tehneet vääryyttä sinua kohtaan. Loukanneet, satuttaneet, vieneet joitain sinulta tai sinusta.
Kaikki olemme joskus tulleet satutetuksi. Perheenjäsenten, sukulaisten, työtovereiden, ystävien tai ehkä tuntemattomienkin taholta. Pienemmin tai isommin. Sellainen vaikuttaa meihin ja meissä (jollei nahka sitten jo ole parkkiintunut niin paksuksi ettei toisten sanomiset tai tekemiset enää tunnu missään). Sellainen voi johtaa itsensä surkutteluun tai laittaa puolustus- ja hyökkäysasemiin.

Kyky rakastaa ehdoitta – mikä pienenä lapsena vielä oli ihan luonnollista – alkaa pikkuhiljaa hiipua kipeiden kokemusten myötä.
Kun pohdiskelin noita Jeesuksen sanoja omalla kohdallani, palautui mieleeni jotain. Jossain vaiheessa elämääni tiedostin itsessäni alttiuden itsesääli- asenteeseen ja päätin taistella sitä vastaan. En halunnut katkeroitua. Pyrin ymmärtämään, miksi toiset toimivat siten kuin toimivat. Mutta samalla hautasin negatiiviset tunteeni sisimpääni aina haavoittuessani. – Ei mikään hyvä juttu hyvinvoinnin kannalta; keho kun reagoi – omalla tavallaan – niihin käsittelemättömiin tunteisiin, joita sen sisään on kätketty.

Rakastaa toisia ehdoitta… – Tietty olemme erilaisia luonteeltamme. Mutta myös ne neg. kokemuksista seuranneet tunteet, jotka olemme painaneet sisällemme, vaikuttavat kykyymme rakastaa lähimmäisiämme ehdoitta.
Jeesus tietää tämän, ja kuitenkin hän pyytää meitä siunaamaan niitä, jotka ovat  meitä tavalla tai toisella satuttaneet. Ei kai hän pyytäisi meiltä mahdottomia? Silloinhan hänen sanansa jäisivät vain leijumaan kuin jonkinlaisessa ideaalikuplassa, jota on kyllä kaunis katsella, mutta joka poksahtaa heti koskettaessaan maata.
Suuri ihmissydänten tuntija, joka tietää, kuinka minäkeskeisesti ajattelemme ja toimimme, konkretisoi asiaa vielä (juuri siihen vedoten): ”Mitä haluat toisten tekevän sinulle, tee se heille.”
Odottamatta kuitenkaan mitään vastalahjaksi. Toimi rakkaudesta käsin. – Mutta mitä jos kokee ettei pysty? Miten – ihan oikeesti siis – kykenisimme tuollaiseen, rakastamaan niitä jotka ovat toimineet väärin meitä kohtaan?

Kristuksen Rakkaus – Ehkäpä juju onkin siinä, että tajutessaan ettei itse kykene, voisi löytää siihen tarvittavan avun ja voiman. Ystävämme, joka rakastaa meitä enemmän kuin osaamme kuvitella, haluaa auttaa meitä tässä. Hän, joka itse eli maallisen elämänsä viime hetkiin saakka täysin opetustensa mukaisesti. Hän. Joka ylösnousemuksensa jälkeen on ollut ja on kanssamme. Hän voi parantaa sisäiset haavamme, vaikuttaa meissä ja kauttamme. Se on ihmeellistä: silloin kun en itse pysty, Hän, jonka kanssa kuljen tätä matkaa, tarjoaa apunsa, vaikuttaa sisimmässäni. Hänen Rakkautensa on kipeimpiäkin kokemuksia vahvempi.   
Kristuksen Henki vaikuttaa meissä; Totuuden ja Rakkauden Henki. Mitä enemmän annamme itsessämme tilaa Hänen Rakkaudelleen, sitä enemmän Hän voi toimia meissä, ajatuksissamme ja sydämissämme. Mahdottomiltakin tuntuneet asiat tulevat mahdollisiksi.
Meidän rakkautemme tuppaa olemaan itsekästä. Hänen Rakkautensa on armollista, ehdotonta, meille parasta haluavaa.
Kristus, täytä meidät Rakkaudellasi. Tarvitsemme sitä, me kaikki, koko maailma.

You alone – Daniel & Catherine