Metsätielläviime viikolla tuli vastaan äiti ja tytär (4-5v). Tyttö pysähtyy katselemaan tietä reunustavia suuria kuusia ja mäntyjä. ”Äitii, mä haluisin että noi puut olis pienempiä.” Miksi, kysyy äiti. ”Mä haluisin et ne olis mummun kokoisia.” En kuullut, miten keskustelu jatkui. Jäin kuitenkin miettimään, miten myös me isot joskus haluaisimme, että asiat olisivat ja pysyisivät meille sopivissa, tutuissa ja turvallisissa raameissa ja mittasuhteissa. Käsitys- ja käsittelykyvyllemme sopivan kokoisina. Meidän kokoisina.
Alla oleva evankeliumiteksti kertoo paikalla olleen 5000 nälkäistä henkilöä, kun Jeesus jakoi viidestä leivästä ja kahdesta kalasta kaikille. Ja leipää jäi vielä ylitsekin. Miten tällaiseen pitäisi suhtautua? Tuohan huitoo kerta kaikkiaan yli meidän länsimaalaisen loogisen, tieteellisen järkiajattelumme! Voi jopa nousta alitajuinen pelko siitä, että omat vankat mielen turvarakenteet alkavat järkkyä, jos johonkin tuollaiseen alkaisi uskoa.
Mutta jos / kun uskaltaa ulos omien käsitysten ja käsitteiden turvajärjestelmästä, jonka varaan on olemassaolonsa rakentanut (ja jonka rajat ovat niin suunnattoman paljon pienemmät ja ahtaammat kuin Luojamme), jotain alkaa tapahtua. Kun alkaa tarkastella asioita toisesta näkövinkkelistä, Taivaan Valtakunnan todellisuudesta käsin, kaikki muuttuu.
Astuessaan toisenlaisten lainalaisuuksien piiriin, taivaallisten lainalaisuuksien, silloin hyväksyy sen ettei pysty ymmärtämään kaikkea järjellä. Ihmettelykyky (joka ehkä jossain vaiheessa oli päässyt hiipumaan) elävöityy uudelleen.
Uskaltautuu ajatukselle, että on olemassa Joku niin paljon Suurempi, ettei Häntä ja Hänen toimintaansa pysty mahduttamaan oman ymmärryksensä raameihin. Silloin ei tule mieleen toivoa, että pienenisipä tuo Suurempi minun kokoisekseni, jotta voisin nähdä ja tajuta Häntä paremmin. Sen sijaan herää kiitollisuus siitä, miten ihmeellinen ja rakkaudellinen Hän on, ja Hänen toimintansa. Herää kiitollisuus niistä ihanista asioista, joita Hän tekee, tänäkin päivänä, keskuudessamme.
Vaikka Jumala vaelsi ihmisenkokoisena Maan päällä, ja vaikka me voimme oppia Häntä tuntemaan, Hän oli ja on kuitenkin aina niin paljon suurempi ja ihmeellisempi kuin koskaan voimme käsittää. Minua hymyilyttää aina välillä se, kuinka me ihmiset koetamme kutistaa Luojaamme & Hänen toimintaansa oman ymmärryksemme mittoihin. – Voisin hyvin kuvitella, että myös Hän hymyilee – ymmärtäväisesti – yrityksillemme. 🙂
Perimätiedon mukaiselle paikalle, jolla Jeesus ruokki valtaisan väkijoukon muutamalla leivällä ja kalalla, rakennettiin 300-luvulla kirkko. Kuvan lattiamosaiikki kaloineen ja leipäkoreineen on nykyisessä, 2 edellisen päälle rakennetussa kirkossa.
Mistä leipää?– Jeesus lähti Galileanjärven eli Tiberiaanjärven toiselle puolen. Häntä seurasi suuri väkijoukko, sillä ihmiset olivat nähneet tunnusteot, joita hän teki parantamalla sairaita. Jeesus nousi vuorenrinteelle ja asettui opetuslapsineen sinne istumaan. Juutalaisten pääsiäisjuhla oli lähellä. Jeesus kohotti katseensa ja näki, että suuri ihmisjoukko oli tulossa. Hän kysyi Filippukselta: ”Mistä voisimme ostaa leipää, että he saisivat syödäkseen?” Tämän hän sanoi koetellakseen Filippusta, sillä hän tiesi kyllä, mitä tekisi. Filippus vastasi: ”Kahdensadan denaarin leivistä ei riittäisi heille edes pientä palaa kullekin.” Silloin eräs opetuslapsi, Simon Pietarin veli Andreas, sanoi Jeesukselle: ”Täällä on poika, jolla on viisi ohraleipää ja kaksi kalaa. Mutta miten ne riittäisivät noin suurelle joukolle?” Jeesus sanoi: ”Käskekää kaikkien asettua istumaan.” Rinteellä kasvoi rehevä nurmi, ja ihmiset istuutuivat maahan. Paikalla oli noin viisituhatta miestä. Jeesus otti leivät, kiitti Jumalaa ja jakoi leivät syömään asettuneille. Samoin hän jakoi kalat, ja kaikki saivat niin paljon kuin halusivat. Kun kaikki olivat kylläisiä, Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Kerätkää tähteeksi jääneet palaset, ettei mitään menisi hukkaan.” He tekivät niin, ja viidestä ohraleivästä kertyi vielä kaksitoista täyttä korillista palasia, jotka olivat jääneet syömättä.
Kun ihmiset näkivät, minkä tunnusteon Jeesus teki, he sanoivat: ”Tämä on todella se profeetta, jonka oli määrä tulla maailmaan.” Mutta Jeesus tiesi, että ihmiset aikoivat väkisin tehdä hänestä kuninkaan, ja siksi hän vetäytyi taas vuorelle. Hän meni sinne yksin. (Joh. 6: 1-15)
God of Wonders– Third Day
”Koko luomakunnan, vesien ja taivaiden Valtias, taivaat ovat ilmestysmajasi
kunnia Herralle korkeuksissa, ihmeiden Jumalle, galakseja suuremmalle
olet Pyhä, Pyhä, maailmankaikkeus julistaa majesteettisuuttasi
Taivaan ja Maan Herra, aamuvarhaisella juhlin valoa
illan pimeydessä kompastuessani huudan nimeäsi
näytä minulle, millainen on sydämesi, Taivaan ja Maan Valtias”
Elämän leipä – aiheen muita tekstejä: Ps. 84:6-10,13, 5.Moos. 8:2-3 ja 1.Kor.10:1-6.
Aiheeseen liittyviä tekstejä löytyy myös blogipäivityksistä 9.3.2015: Elävä ravinto ja 24.3.2014: Ravintoa.
15.2.2016 -Lumi tuli, lumi suli, lumi tuli… – pysyisipä vielä talviloman ajan täällä Etelä-Suomessakin. 🙂
En ollut ajatellut kirjoittaa ensi pyhän aiheesta, mutta eilisiltana tuli vahvasti sellainen olo, että kyllä, kuitenkin. – Alla olevassa evankeliumitekstissä esiintyy aihe, josta tavallisesti vaietaan. Ehkä sen vuoksi, että se saattaa synnyttää joissakin pelkoa. Senpä vuoksi koetan käsitellä aihetta hellävaraisesti.
Paha henki (yksikössä t. monikossa) – kuka nyt sellaisesta haluaisikaan puhua. Tuntuu, että aiheen käsittelyä halutaan vältellä, ainakin julkisesti. Joitakin vuosia sitten ystävä tosin toi Husiksen lehtileikkeen, jossa haastateltiin katolilaista isä Guy’tä, joka joutui työnsä puolesta päivittäin tekemisiin tämän aiheen kanssa. En tiedä, millaisia ajatuksia artikkeli lukijoissa herätti.
Sen sijaan muistan millaisen valtaisan myräkän eräs TV-ohjelma sai aikaan käsitellessään aihetta liittyen erääseen esirukoilijaan. Vaikka uskon ymmärtäneeni syyt, perusteet ja aiheelliset kannanotot esirukoilijan harkitsemattomaan ja epäasialliseen toteamukseen, ihmettelin kuitenkin ohjelman herättämää tunnetsunamia lehtien palstoilla. Ajattelin, että oli kuin siinä olisi heitelty kuumaa perunaa, eikä kukaan halunnut ottaa koppia. En muista nähneeni asiallista, rauhallista keskustelua asian tiimoilta. Arka aihe siis.
Koko sinä aikana, kun harrastin erilaisia meditaatioita, tein hoitoja jne, en tavannut ketään, joka olisi kertonut, että paha henki vaivaa häntä, tai jotakuta läheistään tai ystävää.
Kukaan ei myöskään varoittanut vaaroista, joita piilee siinä, kun avautuu ns. korkeammille energioille. Korkeintaan pohdittiin sitä, pitäisikö pyytää suojaa vai ei. Yleensä päädyttiin siihen, että kun keskittyy valoon ja rakkauteen, ei siihen muuta voi tulla.
Mutta mielenkiintoista on, että vuosia sen jälkeen kun olin jo jättänyt hoidot ja meditaatiot, joissa avaudutaan tai ollaan avoimina korkeammille energioille (ilmaisen sen nyt noin), aloin kohdata henkilöitä, jotka joko itse taikka läheisensä kärsivät yllä olevan seikan vuoksi. Oli tapahtunut Jotain sellaista, mitä ei osattu aavistaa. Joidenkin hätä on ollut todella suuri.
Aloin ymmärtää, millaisille riskeille itsensä saattaa alttiiksi avautuessaan henkisille tasoille. Ymmärsin, että itsellenikin olisi voinut käydä samoin.
Olen kiitollinen siitä, että opin vihdoin myös käsittämään, miten tärkeää on tietää, minkä kanssa on tekemisissä. Ja mikä ero on siinä, onko avoin joillekin universaalisille energioille taikka kolmiyhteiselle Jumalalle – Isälle/Pojalle/Pyhälle Hengelle.
Missä/kenessä on täydellinen suoja? Kenelle on annettu Valta ja Voima ylitse kaikkien muiden valtojen ja voimien? Kuka on Vapauttaja? – Tämän tiesi kanaanilainen äiti.
Tapahtukoon niin kuin tahdot – Jeesus meni Tyroksen ja Sidonin seudulle. Siellä muuan kanaanilainen nainen, sen seudun asukas, tuli ja huusi: ”Herra, Daavidin Poika, armahda minua! Paha henki vaivaa kauheasti tytärtäni.” Mutta hän ei vastannut naiselle mitään. Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja pyysivät: ”Tee hänelle jotakin. Hän kulkee perässämme ja huutaa.” Mutta Jeesus vastasi: ”Ei minua ole lähetetty muita kuin Israelin kansan kadonneita lampaita varten.” Silti nainen tuli lähemmäs, heittäytyi maahan Jeesuksen eteen ja sanoi: ”Herra, auta minua!” Mutta Jeesus sanoi hänelle: ”Ei ole oikein ottaa lapsilta leipä ja heittää se koiranpenikoille.” ”Ei olekaan, Herra”, vastasi nainen, ”mutta saavathan koiratkin syödä isäntänsä pöydältä putoilevia palasia.” Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Suuri on sinun uskosi, nainen! Tapahtukoon niin kuin tahdot.” Siitä hetkestä tytär oli terve. (Matt. 15: 21-28)
Muistan, kuinka vahvasti tuohduin tuon äidin puolesta luettuani tuon tekstin 1. kertaa. Voi, miten Jeesus noin tylysti vastaat hädässä olevalle naiselle? Puhuit ihan eri sävyyn samarialaiselle naiselle kaivolla. – Halusitko testata tämän äidin uskoa? Laittaa oikein koville ja katsoa, nouseeko ego/ylpeys esiin, ja jos, vaientaako äidin tuska tyttärensä tilanteen vuoksi sen? Kyllä vaiensi. Mitä äiti ei tekisi lapsensa eteen! Taikka isä, joka toisessa paikassa tuli Jeesuksen luo pyytämään apua pojalleen.
Vanhempien hätä lastensa puolesta koskettaa Jeesusta. Ja minua koskettaa se, kuinka Jeesus välittää ja auttaa.
Nyt pystyn lukemaan tuon tekstin tuohtumatta ja katsomaan sen sijaan lopputulokseen: hyvää tuli.
I will run to You – Hillsong
”Sinä näet varpusenkin ja kätesi lohduttaa minua
maailman ääristä sydämeni syvyyksiin anna armosi ja voimasi näkyä
kutsut minua siihen tarkoitukseen, joka Sinulla on, jonka enkelitkin ymmärtävät
kutsu siihen kaikkia, kunniaksesi, Rakkautesi ja armosi mukaisesti
juoksen luoksesi, totuutesi sanojen luo
ei väellä eikä voimalla, vaan Jumalan Hengellä
kyllä, juoksen kunnes näen kasvosi, suo minun elää armosi kirkkaudessa”
Muut tekstit: Ps.25:1-10, 2. Aik.20:1-9 ja 1.Tess. 4:1-8.
1.2.2016Erään ystäväni mielestä tuo kukka (kuvassa jo vähän nuukahtanut) oli pieni ihme. Loppiaisena vanha kiinanruusuni innostui kasvattamaan nuppua, joka vihdoin puhkesi kukkaan, ilahdutti vajaa viikon ja putosi pari päivää sitten pois. Mikä saa kasvin yhtäkkiä tekemään kukan keskellä pimeintä vuodenaikaa, ystävä ihmetteli.
Mistä minä saan valoa ja elämänvoimaa silloinkin, kun ei näytä valoisalta? Mistä löydän inspiraatiota ja innostusta, kun sellaista toivon ja kaipaan? Mistä ilonuput kasvavat sisimmässäni, olipa valoisaa tai pimeää? Minulle sillä on suuri merkitys, että tiedän mistä.
Asia pysyi salassa– Jeesus oli kertonut opetuslapsilleen useamman kerran, mitä Jerusalemissa tulisi tapahtumaan. Mutta he eivät ymmärtäneet – tai tahtoneet ymmärtää. Asia pysyi heiltä salassa, toteaa Luukas.
Valikoivaa kuulemista – Lapsilla on ilmiömäinen kyky kuulla sellaiset asiat, mitkä tuntuvat mieluisilta tai kiinnostavilta, kun taas epämieluisat asiat (yleensä kehotukset) hujahtavat ohi ilman tartuntapintaa. – Joku kuulee myönteisessäkin asiassa jotain negatiivista.
Ja kyllähän valikoivaa kuulemista ja väärää tulkintaa esiintyy ’jonkin verran’ meissä aikuisissakin… 🙂
Entä näkeminen?Missä määrin pystymme näkemään asiat sellaisina kuin ne ovat, ja missä määrin olemme taipuvaisia vääntämään niitä paremmiksi (tai huonommiksi) kuin ne ovatkaan?
Minulla oli pitkään vaihe, jolloin en halunnut lukea enkä katsella tv -uutisia. Halusin, että kaikki elämässäni ja ympärilläni olisi vain hyvää. (Hesarikin tilattiin vain niiksi ajoiksi, kun lapset valmistautuivat yo-kirjoituksiin.) Edelleen minulla on tuo toive että kaikki olisi hyvin, mutta nykyään en halua sulkea silmiäni maailman tapahtumilta.
Negatiiviset asiat eivät kuitenkaan enää vaikuta yhtä voimakkaasti kuin nuorempana. Luettuani jonkun järkyttävän uutisen maailmalta, se ei enää aiheuta viiltävää kipua kehossani. Sen sijaan herää kysymys: mitä voisi tehdä? Usein vastaus on yksinkertaisesti: rukoilla. – Uskon, että rukouksemme eivät ole turhia.
Miten totuudenmukaisesti näemme itsemme? Mihin perustamme itsetuntemuksemme?
Eräässä vaiheessa luin ja kuuntelinkin opetuksia, joissa annettiin monenlaista buustia egolle, ilman että sitä oikeastaan huomasikaan. Annettiin ymmärtää, mihin kaikkeen sitä pystyykään sen vuoksi, mitä (itse) on. Oli ylevät, kauniit päämäärät, ja vaikka henkinen ulottuvuus oli aina vahvasti mukana, lähtökohta oli oli yleensä vahvasti omavoimainen: mitä itse voi saada aikaan omalla henkisellä polullaan. Alkoi nähdä itsensä ja mahdollisuutensa uudessa valossa. Mutta mikä oli tuon valon lähde?
Aika merkillistä näin jälkeenpäin ajateltuna, kuinka monenlaisia asioita tuli opiskeltua sen enempää kyseenalaistamatta niiden alkuperää tai yhteyksiä. Ne vain imaisivat mukaansa, kun tuntuivat niin hyviltä ja mielenkiintoisilta.
Silloin en vielä tunnistanut itselleni parasta ja totuudenmukaisinta buustin antajaa. Häntä, joka on valtavan rakkaudellinen ja kannustava, muttei johdattele uskomaan johonkin kuplaan, joka kimaltelee kauniinvärisenä kunnes poksahtaa osuessaan Todelliseen.
Nykyään opettelen sitä, etten pyrkisi toimimaan omavoimaisesti. Minusta on valtavan ihanaa tietää, että on olemassa joku paljon suurempi ja viisaampi, joka tuntee ja näkee minut juuri sellaisena kuin olen, kaikkine heikkouksineni ja vahvuuksineni, ja jolta saan totuudellisen kuvan itsestäni. Joka tietää milloin tarvitsen toppuuttelua (jota spontaani luontoni usein tarvitsee), milloin taas rohkaisua (jota herkkänahkaisuuteni kaipaa). Hän tietää, mikä minulle kulloinkin on parasta.
Hänet ovat jotkut muutkin löytäneet. Hänen seuraajinaan voi nim. tilastollisen mittapuun mukaan pitää yli kolmasosaa maailman väestöstä. – Ei siis ihan kuka tahansa henkinen/hengellinen ope.
Anna näköni– Jeesus kutsui kaksitoista opetuslastaan luokseen ja sanoi heille: ”Me menemme nyt Jerusalemiin. Siellä käy toteen kaikki se, mitä profeetat ovat Ihmisen Pojasta kirjoittaneet. Hänet annetaan pakanoiden käsiin, häntä pilkataan ja häpäistään ja hänen päälleen syljetään, ja he ruoskivat häntä ja tappavat hänet. Mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista.” Opetuslapset eivät ymmärtäneet Jeesuksen sanoista mitään. Asia pysyi heiltä salassa, eivätkä he käsittäneet, mitä Jeesus tarkoitti. Kun Jeesus lähestyi Jerikoa, tien vieressä istui sokea mies kerjäämässä. Kuullessaan, että tiellä kulki paljon väkeä, mies kysyi, mitä oli tekeillä. Hänelle kerrottiin, että Jeesus Nasaretilainen oli menossa siitä ohi. Silloin hän huusi: ”Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!” Etumaisina kulkevat käskivät hänen olla hiljaa, mutta hän vain huusi entistä kovemmin: ”Daavidin Poika, armahda minua!” Jeesus pysähtyi ja käski tuoda hänet luokseen. Mies tuli, ja Jeesus kysyi häneltä: ”Mitä haluat minun tekevän sinulle?” Mies vastasi: ”Herra, anna minulle näköni.” Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Saat näkösi. Uskosi on parantanut sinut.” Siinä samassa mies sai näkönsä, ja hän lähti seuraamaan Jeesusta ylistäen Jumalaa. Ja kaikki, jotka näkivät tämän, kiittivät ja ylistivät Jumalaa. (Luuk. 18: 31-43)
Jeesus pysähtyy – Jeesus ei keskittynyt edessä oleviin koetuksiin. Hän pysähtyi sokean kutsuessa, ja sokea sai näkönsä.Pysähdytkö Jeesus minunkin kohdallani? Kysytkö minultakin:”Mitä haluat minun tekevän sinulle?”
Mitä sinä vastaisit?
Minä vastaan tuon sokean miehen lailla: Herra, avaa silmäni näkemään (itseni, toiset, maailman tapahtumat), avaa näkemään ne niin kuin Sinä haluat minun näkevän. Avaa korvani kuulemaan asiat niin kuin Sinä haluat minun ne kuulevan.
Tiedän, että Sinulta voi pyytää ja odottaa parasta.
Vapauta meidät harhakuplista. Auta meitä näkemään, kuulemaan ja ymmärtämään asioita Sinun Valtakuntasi todellisuudesta käsin.
We will see – Gateway Worship
”Kun maailma sanoo ettet Sinä ole todellinen, että kaikki mitä tunnemme on vain valetta
silloin me emme liikahda vaan seisomme vahvana, jotta Sinun Valtakuntasi tulisi ilmi
emme tarvitse sitä, että tämä maailma tulisi sanomaan että olemme oikeassa
sillä kaikki mitä Sinä olet sanonut näyttäytyy silmiemme edessä
tulemme näkemään Sinun Valtakuntasi tulevan Maan päälle
Jumalan ja ihmisen ennallistettuna, ikuisesti elävänä
tulemme näkemään Taivaan jonka Sinä olet tehnyt, kaiken jonka olet luvannut meille
kaiken minkä olet luvannut tulevan tapahtuvaksi, tulemme näkemään
kun koitos ja vihamielisyys lähestyy voittaakseen meidät vääristyneillä valheilla
me emme liikahda vaan seisomme vahvana, jotta Sinun Valtakuntasi ilmentyisi”
Muut laskiassunnuntain tekstit ovat Ps. 31: 2-6, Jes. 58: 1-9 ja 1. Kor. 13.
Kristus, Jumalan kirkkauden säteily –ihana tämä ensi pyhän aihe! Sitä, Hänen kirkkauttaan toivoisin näkeväni enemmän. Omassa elämässäni, jokaisen elämässä, koko maailmassa. Olenko taivaanrannanmaalari? Onko joutavaa tai mieletöntä kaivata Jumalan kirkkauden ilmentymistä?
Saul, kiivas kristittyjen vainooja, koki Kristuksen valtavan kirkkauden Damaskoksen tiellä. Se muutti hänet täysin. Hänestä tuli Paavali, merkittävin Kristuksen apostoli. Kristuksen kirkkaudesta, jota hän sai myöhemminkin kokea, tuli hänelle todellinen inspiraation lähde ja päämäärä. Siitä kertoo myös alla oleva ote kirjeestään korinttilaisille.
Damaskoksen teillä – Mitä tapahtuu tänä päivänä Damaskoksessa ja sen liepeillä? 40 km:n päästä Damaskoksesta, pommitetussa Madayan kaupungissa nälkään menehtyneitä, 1/2 v:n piirityksen takia. Vihdoin runsas viikko sitten päästettiin ruokaa ja lääkkeitä kuljettaneita rekkoja toimittamaan apua 40.000 asukkaan kaupunkiin – sen jälkeen, kun kuvat ja kuvaukset nääntyvistä asukkaista olivat levinneet netin kautta maailmalle.
Kristus ilmestyy – Lukemattomat ihmiset niin Lähi-idässä, länsimaissa ja ympäri maailmaa kertovat, kuinka Kristus ilmestyi heille. Kuinka he eivät uskoneet Hänen olevan ylösnoussut ja elävä, mutta kuinka Hänen ilmestymisensä oli niin todellinen, että sitä ei ollut kieltäminen tai selittäminen jonkinlaisena kuvitteluna. Ja vaikkei heistä olisi tullut Paavalin kaltaisia apostoleja, he ovat halunneet kertoa muille, kuinka tuo kohtaaminen muutti täysin heidän elämänsä.
– Voi Kristus, kuinka me tarvitsemme Sinun kirkkautesi ilmestymistä! Niin Lähi-idässä, täällä Pohjolassa kuin koko tällä Telluksellamme!
Kirkkauden kaltaisiksi – Me kaikki, jotka kasvot peittämättöminä katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen. Tämän saa aikaan Herra, joka on Henki. Kun meillä Jumalan armosta on tällainen palveluvirka, me emme lannistu. Olemme hylänneet kaiken salakähmäisen, emme toimi petollisesti emmekä vääristele Jumalan sanaa, vaan tuomme esiin totuuden ja toivomme, että jokainen omassatunnossaan arvioi meidät Jumalan edessä. Jos meidän julistamamme evankeliumi on peitossa, se on peitossa niiltä, jotka joutuvat kadotukseen. Tarkoitan niitä, joiden mielen tämän maailman jumala on sokaissut, niin että he epäuskossaan eivät näe Kristuksen evankeliumin kirkkaudesta säteilevää valoa, Kristuksen, joka on Jumalan kuva. Emmehän me julista sanomaa itsestämme vaan Jeesuksesta Kristuksesta: Jeesus on Herra, ja hän on lähettänyt meidät palvelemaan teitä. Jumala, joka sanoi: ”Tulkoon pimeyteen valo”, valaisi itse meidän sydämemme. Näin Jumalan kirkkaus, joka säteilee Kristuksen kasvoilta, opitaan tuntemaan, ja se levittää valoaan. (2. Kor. 3: 18-4: 6)
Mitä lupauksia! – Mooses ei vuorella voinut katsella Jumalan kirkkautta. Se oli niin voimakas että se olisi sokaissut hänet. Opetuslapset lensivät maahan, kun Jumalan kirkkaus laskeutui Jeesuksen ylle kirkastusvuorella. Mutta Kristuksen seuraajille luvataan, että he saavat katsella Hänen kirkkauttaan peittämättömin kasvoin.
Ja vieläpä että he saavat muuttua tuon kirkkauden kaltaisiksi. – Siinä lupauksia, jotka ainakin meikäläinen haluaa muistaa!!
Näköesteitä – Paavalin mukaan ’tämän maailman jumala’sokaisee mielemme näkemästä Kristuksen evankeliumin kirkkaudesta säteilevää valoa.
Millä tavoin mielemme sokeutuu näkemästä totuuteen? Millaisia asioita tulee siihen väliin? – Kyllä tulee heti monenlaisia asioita mieleen. Itse asiassa taitaa tämä maailma olla täynnä sellaisia juttuja, jotka tuntuvat olevan meille jonkinlaisia ’jumalia’. Asioita, jotka johdattavat ties millaisiin harhakuviin ja -käsityksiin. Taikka asioita, joita luulemme tarvitsevamme ja joiden luulemme tuovan onnen. Asioita, jotka täyttävät ajatuksemme, tunteemme ja halumme siinä määrin että niistä lopulta tulee elämämme hallitsijoita.
Mikä tai kuka hallitsee minun elämääni? – Sitä voi silloin tällöin pohtia. 🙂
Kristus, Jumalan kuva– Jeesus tuli tuomaan kirkkauden ajatustemme, tunteidemme ja tahtomme hämäriin sopukoihin ja pimeisiin nurkkiin. Jumala valaisi Paavalin sydämen, joka ei tuntenut evankeliumin Valoa. Kunnes Kristus ilmestyi hänelle sellaisella kirkkaudella, että tämä lennähti maahan hevosen selästä ja sokeutui useaksi päiväksi. Saatuaan näkönsä takaisin hän sai oppia tuntemaan Kristuksen. Kristus oli hänen kanssaan, kannusti, johdatti, antoi voimia jatkaa.
Jeesus Kristus haluaa ilmestyä, näkyä ja toimia Henkensä kautta myös meidän elämässämme, jos vain annamme Hänelle siihen mahdollisuuden.
Jumala, joka sanoi: ”Tulkoon pimeyteen valo”, valaisi itse meidän sydämemme. Näin Jumalan kirkkaus, joka säteilee Kristuksen kasvoilta, opitaan tuntemaan, ja se levittää valoaan.
– Voiko jotain tuon ihanampaa kuvitella? Minä en ainakaan!
Kristus, anna meidän nähdäkasvosi, valosi säteily!
Your Glory – All Sons & Daughters
”Elämäni on Sinun, toivoni on Sinussa ainoastaan,
Sinä pitelet sydäntäni, sillä teit tästä syntisestä pyhän
Pyhä, pyhä, Kirkkautesi on niin kaunis, putoan polvilleni kunnioituksesta
ja elämäni syke on ylistää Sinun valossasi
laulamme ylistystä, kunniaa, halleluja, Jeesus olet hyvä”
Ensi pyhänä vietetään Kynttilänpäivää ja muistetaan jumalallisen Kirkkauden saapumista keskuuteemme. Siitä kertova evankeliumiteksti Luuk. 2:22-23 löytyy blogipäivityksestä Kirkkauden säteily 28.1.14. Muita kynttilänpäivän tekstejä ovat Ps. 48: 11-15, Jes. 52: 8-10.
Ensi pyhän aihe on: Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Evankeliumikirjassa on tämän aiheen kohdalla mm. lause: Jeesus kutsuu ihmisiä näkemään Jumalan suuria tekoja.
Niitä siis, joita tehtiin Raamatun aikana ja joista yhdestä alla oleva evankeliumitekstikin kertoo. Mutta rajoittuvatko Jumalan ihmeet ainoastaan aikaan ennen ajanlaskumme alkua ja ensimmäiseen vuosisataan? Joku kuittaa Jumalan suuret teot myytteinä. Joku taas voi ajatella, että kenties sellaisia saattoi tapahtua menneinä vuosituhansina, mutta siihen, että Jumala tekisi jotain voimallista vielä meidänkin aikanamme, ei usko ehkä enää yllä.
”Ei Jumala oo mikään legenda”, totesi poika (9-10v.) kauaskantavalla, varmalla, rauhallisella äänellä koulun käytävällä. En tiedä mikä tämän lauseen kirvoitti ilmoille, mutta sillä oli vahva vaikutus: kaikki pysähtyivät sitä miettimään. Sitten tyttö samalta luokalta katkaisi hiljaisuuden toteamalla (myöskin vakuuttavasti ja kuuluvasti): ”Me kaikki voidaan olla legendoja.”
Taas hiljaisuus, kun toiset oppilaat hiljentyvät pohdiskelemaan asiaa.
Viime viikon paukkupakkasista oli harmiakin, jäätyneitä putkia, hajonneita kiertovesipumppuja ym. Mutta siitä olen iloinen, että kun pakkasten vuoksi oppilaiden ei tarvinnut mennä ulos välitunneilla, sain olla tuossa tilanteessa kuulemassa nuo vilpittömät kommentit, sekä sen kuinka toiset jäivät niitä kuulostelemaan mielessään. Vau!
Siemeniä – Meikäläisen mielenlaatuun on aina parhaiten sopinut se, kun asioita ei tuputeta valmiiksi pureskeltuina, vaan kun jätetään tilaa omalle työstämiselle.
Luokanopettajamme Helmer Knutar oli minulle, pikku pohdiskelijalle, paitsi rakas, myös paras mahdollinen ope. Hän oli armoitettu kertoja. Eloisaan luokkaamme (meitä oli parhaimmillaan 45 oppilasta) laskeutui aina hiirenhiljaisuus kun hän alkoi kertoa.
Opemme oli siementen kylväjä. Hän sanoikin aina välillä, että jonain päivänä te ymmärrätte tästä enemmän.
Usein – vuosikymmenien jälkeen – on muistunut mieleen jokin hänen yksittäinen lauseensa, joka pienenä siemenenä oli jäänyt sisimpään, odottaen itämistä ja kasvua. Kuinka hyvältä tuntuikaan, kun itse aikanaan sai löytää/oivaltaa asiaan piilevän syvemmän viisauden/totuuden.
Legendoja – Tokalla luokalla opemme kertoi muutaman Jeesuksen elämään liittyvän legendan. Mieleeni jäi erityisesti sellainen, jossa Jeesus pienenä poikana otti savea maasta, muovaili siitä linnun, puhalsi siihen, ja se lähti lentoon. Muistan kuinka tuo, kuten muutkin Jeesuksesta ja äidistään Mariasta kertovat legendat tekivät minuun vaikutuksen. Muistan vieläkin sen kielon, jonka piirsin vihkoon. Se oli kasvanut legendan mukaan Marian kyynelistä. Marian kyyneleet koskettivat syvästi melankolista sydäntäni. – Ei sitä silloin miettinyt, mikä oli legendaa, mikä totta. Kertomuksiin vain tuntui sisältyvän jotain suurempaa, ja se kiehtoi. Näin aikuisena mietin, aistiko lapsi Jeesus -legendoihin kätketyn pyhyyden. Tai välittyikö se ehkä luokanopen omasta vakaumuksesta, jota hän ei tuonut mitenkään esiin meille oppilaille, mutta joka selvisi, kun hän meitä 8 v. opetettuaan jätti opettajan tehtävänsä ja lähti opiskelemaan papiksi.
Häät –Viikon kolmantena päivänä vietettiin Galilean Kaanaassa häitä. Jeesuksen äiti oli siellä, ja myös Jeesus ja hänen opetuslapsensa kutsuttiin häihin. Viini loppui kesken, ja äiti sanoi Jeesukselle: ”Heillä ei ole viiniä.” Mutta Jeesus vastasi: ”Anna minun olla, nainen. Minun aikani ei ole vielä tullut.” Hänen äitinsä sanoi palvelijoille: ”Mitä hän teille sanookin, tehkää se.” Siellä oli kuusi kivistä vesiastiaa juutalaisten tapojen mukaisia pesuja varten; ne olivat parin kolmen mitan vetoisia. Jeesus sanoi palvelijoille: ”Täyttäkää astiat vedellä”, ja he täyttivät ne reunoja myöten. Sitten hän sanoi: ”Ottakaa nyt siitä ja viekää pitojen valvojalle”, ja he veivät. Valvoja maistoi vettä: se oli muuttunut viiniksi. Toisin kuin palvelijat, jotka olivat veden astiasta ottaneet, hän ei tiennyt, mistä viini oli peräisin. Hän kutsui sulhasen luokseen ja sanoi: ”Kaikki tarjoavat ensiksi hyvän viinin ja sitten, kun vieraat alkavat juopua, huonompaa. Mutta sinä olet säästänyt hyvän viinin tähän asti.” Tämä oli Jeesuksen tunnusteoista ensimmäinen, ja hän teki sen Galilean Kaanaassa. Hän ilmaisi sillä kirkkautensa, ja hänen opetuslapsensa uskoivat häneen. (Joh. 2: 1–11)
Ruukkuihme– Jeesuksen ei omasta mielestään ollut vielä tarkoitus alkaa palvelutyötään, mutta tuosta se kuitenkin sai alkunsa. Varmaankin Jeesus tunsi myötätuntoa hääparia/hääjuhlien järjestäjiä kohtaan. Tai äitiään kohtaan, joka ei halunnut että isäntäväki olisi joutunut kiusalliseen tilanteeseen.
Maria luotti siihen, että hänen poikansa tekisi jotain asialle. Vaikkei hän olisikaan ennen noita hääjuhlia vielä nähnyt Jeesuksen tekevän mitään ihmetekoa (Raamattu ei sellaisista kerro), tiesi hän kuitenkin enkeli Gabrielin lupauksen perusteella, että hänen lapsensa, jota kutsuttaisiin Korkeimman Pojaksi, tulisi olemaan suuri. – Nyt ystävä- /sukulaisperhe tarvitsi sellaista apua, jota ihmisvoimin ei olisi voinut tarjota.
Jumalan ihmetyöt – Pidämmekö niitä legendoina, sellaisista lukiessamme tai kuullessamme? Uskominen on paljon haasteellisempaa kun ei itse, omin silmin, näe. Ideaalitilanne on kuitenkin se, kun uskoo näkemättä. Näin Jeesus antoi Tuomaan ymmärtää.
Materialisoitumisihmeitä, joissa esim. ruoka lisääntyy jaettaessa, kunnes kaikki ovat saaneet syödäkseen, tapahtuu erit. sellaisilla seuduilla, joissa ei ole kattavaa sosiaalijärjestelmää. Tunnetuimpia ovat ehkä HeidiBakerin ja avustustiimiensä kokemat lisääntymisihmeet, kun ruoka on loppunut heidän orpolastenkodeistaan. (Kerroin Heidi ja Roland Bakerin avustustyöstäMosambikissa blogissani 22.9.14 – Jumalan huolenpitoa).
Olen saanut nähdä ja kokea Jumalan voiman toimivan ja vaikuttavan monella tavalla, ja siitä olen tavattoman kiitollinen. Mutta olisi aika fantastista saada joskus olla mukana näkemässä ja kokemassa myös sitä, kuinka Jumala ruokkii nälkäisiä. Kuinka kaikille riittää, kun ihmiset uskossa kääntyvät Hänen puoleensa ja Hän tekee voimatöitään!
Jumala on niin ihmeellinen ja ihana. Hänelle on kaikki mahdollista. 🙂
How Great Is Our God – Chris Tomlin & nuoret ympäri maailmaa ylistävät Jumalaa
”Kirkkaus Kuninkaan, puettu kunniaan. Maa nyt iloitkoon, maa nyt iloitkoon.
Hän valoon kietoutuu, ja pimeys piiloutuu, se eessään pakenee, eessään pakenee.
Niin suuri Hän on, laulakaa, niin suuri Hän on, pian kaikki nähdä saa, niin suuri Hän on.
Ikuinen Hän on, on aika kädessään, on tulevaisuutein Hänen kädessään.
Kolmiyhteinen Jumalamme on, Uhrikaritsa, Uhrikaritsa (engl. sanoissa: Leijona & Karitsa). Niin suuri Hän on, laulakaa, niin suuri Hän on, pian kaikki nähdä saa, niin suuri Hän on.
Sun nimes korkein on, ylistyksen arvoinen. Mä tahdon laulaa: suuri Hän on.
Niin suuri Hän on, laulakaa: niin suuri Hän on, pian kaikki nähdä saa, niin suuri Hän on.”
Muut tekstit: Ps. 105: 2–5, 39–42, 2. Kun. 4: 1–7, Jes. 12: 1–6 ja Room. 12: 6–16.
Uusi vuosi on ovella – 2 vuotta on tullut päivitettyä tätä blogia kerran viikossa (joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta). Kuluneena vuonna yritin harjoitella tiivistämistä (= lyhyempiä päivityksiä); ei oikein onnistunut. Nyt kokeilen päivitysten harventamista (1-2 kertaan kuussa).
Isäni luona– Jeesuksen vanhemmat menivät joka vuosi Jerusalemiin pääsiäisjuhlille. Kun Jeesus oli tullut kahdentoista vuoden ikään, he taas juhlan aikaan matkasivat sinne, niin kuin tapa oli. Juhlapäivien päätyttyä he lähtivät paluumatkalle, mutta poika jäi vanhempien huomaamatta Jerusalemiin. Nämä luulivat hänen olevan matkaseurueessa ja kulkivat päivän matkan, ennen kuin alkoivat haeskella häntä sukulaisten ja tuttavien joukosta. Kun he eivät löytäneet häntä, he palasivat Jerusalemiin jatkaen etsintäänsä. Kolmen päivän kuluttua he löysivät hänet temppelistä. Hän istui opettajien keskellä, kuunteli heitä ja teki heille kysymyksiä. Kaikki, jotka kuulivat mitä hän puhui, ihmettelivät hänen ymmärrystään ja hänen antamiaan vastauksia. Hänet nähdessään vanhemmat hämmästyivät kovasti, ja hänen äitinsä sanoi: ”Poikani, miksi teit meille tämän? Isäsi ja minä olemme etsineet sinua, ja me olimme jo huolissamme.” Jeesus vastasi heille: ”Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun tulee olla Isäni luona?” Mutta he eivät ymmärtäneet, mitä hän tällä tarkoitti. Jeesus lähti kotimatkalle heidän kanssaan, tuli Nasaretiin ja oli heille kuuliainen. Kaiken, mitä oli tapahtunut, hänen äitinsä kätki sydämeensä. Jeesukselle karttui ikää ja viisautta; Jumalan ja ihmisten suosio seurasi häntä. (Luuk. 2: 41-52)
Isän huoneeseen – Vahtimestarin tuttu, lempeä hymy luukun takana. Nousen ylös leveitä portaita, isän ovi on auki, hän tietää odottaa minua. Isä istuu ison pöytänsä takana. Ymmärrän että hänellä on paljon työasioita, mutta kun tulen, ne saavat odottaa. Isä ei koskaan sanonut minulle, ettei hänellä olisi aikaa tavata. Äitini ja isäni olivat eronneet ja ikävöin isääni. Vaikka hän aina välillä tuli tapaamaan meitä lapsia kotiimme, halusin muulloinkin puhua hänen kanssaan asioista. Eikä puhelimessa puhuminen ollut sama asia kuin tapaaminen.
Rakennuksen vastakkaisilla puolilla, henkilökunnan sisäänkäyntiovien takana oli vahtimestarinkopit. Joskus asemanpuoleinen ovi oli kiinni, ja piti mennä siitä toisesta ovesta. Siellä tuikean tuntuinen setä kysyi, mikä oli asiani, vaikka oli nähnyt minut niin monesti ennenkin, että kyllä hän varmasti tiesi. Lisäksi tuosta ovesta oli pitkä sokkeloinen ja pimeä reitti kulissirakenteiden takaa isän huoneeseen. Mutta sinne päästyäni tuli helpottunut olo. Tiesin että kunhan saan kerrottua isälle huoleni, olo kevenisi.
Äidin huoneessa – Kävin myös pari ratikkapysäkkiä kauempana olevalla äitini työpaikalla Ludviginkadulla. Äiti istui myös ison pöydän takana, jolla oli paljon kirjekuoria ja papereita pinossa. Puhelin soi koko ajan ja ihmisiä kävi jatkuvasti hänen huoneessaan. Työpaikan ilmapiiri oli kiireinen, kaikki uutiskuvat sanoma- ja aikakauslehtiin tilattiin ja toimitettiin sieltä. Koska äiti oli toimitusjohtaja, ymmärsin ettei hän voinut keskeyttää toimintaansa ollakseen vain minun kanssani hetkisen. Ihmettelin, miten hän saattoi tämän kaiken menon keskellä pysyä yhtä tyynenä ja rauhallisena kuin kotona ollessaan. Päättelin kuitenkin, etten voi rasittaa äitini työtaakkaa omilla jutuillani, joten lähdin vähän ajan kuluttua pois. Näkisinhän hänet sitten illalla kotona. Mutta kuitenkin myös käynti äidin työpaikalla toi jonkinlaisen helpotuksen olooni.
Lapsuudessa muodostuneet käsitykset – Mietin missä määrin se, että isäni tuntui olevan olemassa minua varten vielä kotoa pois muutettuaankin, vaikutti siihen, kuinka helppoa oli omaksua tieto, että minulla on Taivaallinen Isä, joka on kiinnostunut minusta ja jolla on minulle aikaa. Että meillä on Jumala, joka haluaa olla henkilökohtaisessa suhteessa kanssamme. (Tämä selvisi minulle tosin vasta yli viisikymppisenä).
Mietin myös missä määrin vaikeampaa käsittää Jumala rakastavana Vanhempana voi olla sellaiselle, jolle biologinen isä tai äiti ei ole ollut lapsuudessa lainkaan läsnä olevana. Tai sitten on ollut tavalla, joka on ollut kaikkea muuta kuin luottamusta herättävää. Missä määrin vanhempien taholta koetut epäoikeudenmukaisuudet, loukkaamiset, satuttamiset, hylkäämiset, pelot ja väkivaltaiset teot voivat vaikuttaa käsitykseemme rakastavasta, meistä huolehtivasta ja mitä auttavasta Jumalasta? Ja siihen, pystymmekö ajattelemaan Jumalaa rakastavana Isänä. – Uskon että hyvinkin paljon.
Lapsuudenkodissani ei riidelty meidän lasten kuullen. Siksi vanhempiemme eroa oli vaikea ymmärtää. Kaikkien lasten tavoin kaipasin vanhempieni rakkautta. Nuo työpaikkakäynnit taisivat olla jonkinlaisia varmistamisia, että vanhempani olivat minulle olemassa, vaikkeivät enää asuneetkaan yhdessä. Taisin myös pohtia, miten voisin saattaa heidät taas yhteen.
Mitä jos olisin tiennyt –Mietin miten olisin toiminut, jos jo tuolloin 10-vuotiaana olisin tiennyt, että on olemassa Taivaallinen Isä, ihan todella, ja että Hän on olemassa myös minua varten. – Olisinko kääntynyt Hänen puoleensa huolineni? Olisinko hakeutunut Hänen huoneeseensa, keskustellakseni Hänen kanssaan? Olisinko saanut tuntea helpotuksen ja keveyden kerrottuani Hänelle asiani? Uskon että olisin. Taivaallisen Isän huone – Entä nyt, Taivaallisen Isän huoneeseen mennessä… – vaikuttaako sisälläni yhä lapsuudenaikainen huoli siitä, josko pitää mennä sen yrmeän vahtimestarin kopin ohi, selittää käyntini syy, kulkea kulissien takana olevia pimeitä sokkeloita?
Onneksi ei. Ovi, jonka takana odottaa lempeä hymy, on aina auki. – Se on Kristuksen lahja.
Kaipuu – Taivaallinen Isä on hoitanut ja parantanut sen pikkutytön sydäntä, joka kaipasi niin kovasti vanhempiensa rakkautta ja läheisyyttä. Nyt tuo pikkutyttö sisälläni ei enää kaipaa sitä vaan jotain paljon suurempaa ja pyhempää. Sellaista, jota voi löytää vain yhteydestä Taivaalliseen Vanhempaamme.
Taivaallinen Isämme odottaa meitä, kaipaa yhteyttä kanssamme, niin sinun kuin minunkin. Kyse on vain siitä, milloin tai kuinka usein tulemme Hänen luokseen, Hänen läsnäoloonsa.
In Your Presence – Jason Upton
”Odotan, Isä, haluan kuulla jotain Sinusta, haluan että hyväksyt sen mitä sanon ja teen
sillä mikään ei tyydytä minua niin paljon kuin se että saan kuulla Sinun lausuvan nimeni
kerro siis ettet koskaan lähde ja että kaikki on ok
Sinun läsnäolossasi ei ole pelkoa, siihen minä kuulun, Sinuun läsnäoloosi
minä palaan, Isä, niihin asioihin joita tein ennen
sillä jossain kohtaa matkan varrella totuus taisi hämärtyä minulle
Sinun läsnäolossasi on se paikka johon kuulun”
Muut ensi su:n tekstit: Ps. 84: 2-5, 11-12, 1. Kun.8:27-30, Hepr. 3:1-6, Ilm. 4:2-11
Valon, Rauhan ja Siunauksien vuotta 2016 meille kaikille!
Ulkona taivaalta laskeutuu hitaasti isoja lumihiutaleita. Maa värjäytyy valkoiseksi – ainakin vähäksi aikaa. Ensilumi, heiveröinenkin, tuntuu aina yhtä ihmeelliseltä. Vai onko tämä jo toinen? Jonkun ennusteen mukaan saataisiin valkea Joulu myös maamme eteläosiin. Pari päivää sitten mitattiinkin vielä samoja lukemia kuin Juhannuksena…
Alla olevassa Joulupäivän evankeliumitekstissä ovat mukana niin Juhannuksen kuin Joulun syntymäpäiväsankari. Johannes Kastajan syntymää juhlitaan vuoden valoisimpana aikana. Mutta miten vahvana voikaan kokea sen, kun todellisen Valon tuojan syntymäjuhlaa vietetään vuoden pimeimpänä ajankohtana. Siitähän Kristuksen syntymässä on kyse: Valon saapumisesta keskuuteemme, pimeyteemme. ’Valo loistaa pimeydessä…’
(4. adventtisunnuntain evankeliumiteksti löytyy blogini päivityksestä 15.12.14, otsikolla Lapsella Jumalan kasvot.)
Valo loistaa pimeydessä – Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. Jo alussa Sana oli Jumalan luona. Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä.Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo. Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa. Tuli mies, Jumalan lähettämä, hänen nimensä oli Johannes. Hän tuli todistajaksi, todistamaan valosta, jotta kaikki uskoisivat siihen. Ei hän itse ollut tuo valo, mutta valon todistaja hän oli. Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan. Maailmassa hän oli, ja hänen kauttaan maailma oli saanut syntynsä. mutta se ei tuntenut häntä. Hän tuli omaan maailmaansa, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan. Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen. He eivät ole syntyneet verestä, eivät ruumiin halusta, eivät miehen tahdosta, vaan Jumalasta. Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta. (Joh. 1: 1-14)
Taivaallinen raportti – Kun tuota luen, tulee olo että evankelista Johannekselle taivaan portit olivat avoinna, ja että hän sen vuoksi toimi eräänlaisena taivaallisena reportterina. Mutta jotta tuosta raportista aukeaisi jotain itsellenikin, täytyy hidastaa tahtia, pysähtyä miltei joka lauseen kohdalla kuulostelemaan ja maistelemaan: millaista on kun taivaat ovat avoinna?
Tällainen teksti ei ainakaan itsessäni herätä pienintäkään halua analysointiin tai selittelyyn. Pikemminkin halun ihmetellä, sillä tavoin kuin jonkin pyhän ja suuren asian edessä ihmettelee. Sana ’ihmettely’ kuvaa minusta hyvin tätä, koska se juontuu ihmeestä. Jostain sellaisesta, mikä on ihmismielen tavoittamattomissa.
Lapsena pyydystettiin hiutaleita suuhun. Siihen ne sulivat, kielelle. Tuosta taivasraportista (kuten koko Johanneksen evankeliumista) on minusta ihana pyydystellä hiutaleita maisteltavaksi. Antaa niiden sulaa, laskeutua ja vaikuttaa omalla tavallaan sisimmässä.
Kaipaus ja kiitollisuus– Johannes kirjoittaa imperfektissä. Hänen kuten muidenkin opetuslasten sydämessä oli varmaan kaipaus: Kristus, jonka Rakkauden, Viisauden, Voiman ja Rauhan he olivat saaneet nähdä ja kokea, oli noussut taivaisiin. Mutta kaipaukseen liittyi varmasti myös kiitollisuus: he olivat saaneet olla osallisina jostain aivan ihmeellisestä, merkittävästä, ainutlaatuisesta: Jumalan ilmentymästä maan päällä. He saivat nähdä Taivaallisen Valon ihmismuodossa, – Joulun ilosanoma, ”Hän tuli…, asui…, oli…”
Mutta se, että me 2000 v. myöhemmin voimme käyttää preesensiä: Hän ontäynnä armoa ja totuutta, Hän asuukeskellämme ja meissä, Hän on – se jos mikä on ihmeellistä!
Kristus sydämissämme– Efesolaiskirje toteaa: ”Näin Kristus asuu teidän sydämissänne, kun te uskotte, ja rakkaus on elämänne perustus ja kasvupohja.”
’Todellinen Valo,joka valaisee jokaisen ihmisen…’ – Kirjoittelen tätä Lucian päivänä. Lucia -tradition voi mielestäni nähdä myös kuvana siitä, kuinka meitä kaikkia (ikään ja sukupuoleen katsomatta) kutsutaan tuomaan valoa pimeään.
Jumalamme, täytä meidät Valollasi, valaise mielemme, sydämemme, tahtomme, koko olemuksemme. Niin että voimme olla valotuikkuinasi täällä Maan päällä.
Kiitos että tulit keskuuteemme, kiitos että olet kanssamme, kiitos että oletValomme!
Immanuel, God is with us – Michael Card
”Merkki annetaan, neitsyt synnyttää ihmislapsen, jossa jumaluus on täytenä Loiste kansoille, valo kaikkien nähdä, toivo kaikille, jotka ottavat vastaan Hänen lämpimän todellisuutensa. Immanuel – Jumalamme on kanssamme Ja jos Jumalamme on kanssamme, Kuka voisi olla meitä vastaan. Jumalamme on kanssamme, Immanuel. Kaikille jotka elävät kuoleman varjossa loistava Valo on sarastanut. Kaikille, jotka kompuroitte pimeässä: katsokaa, Valonne on tullut. Mikä on vastauksesi? Oi, kuuletko Hänen kutsunsa, joka ei säästänyt omaa Poikaansa, vaan antoi Hänet kaikille? Maan päällä ei ole sellaista voimaa, syvyyttä tai korkeutta joka koskaan voisi erottaa meidät Jumalan Rakkaudesta Kristuksessa. Jumala kanssamme, Immanuel.”
Muita tekstejä: Ps. 100, Jes. 52: 7-10 ja 1. Joh. 4: 9-16
7.12.2015 Kauris käyskenteli mökin rannassa, katsahti kuin moikatakseen ja keveästi astellen jatkoi matkaansa. Toisella kerralla kauris kulki n. 4 metrin päässä, pysähtyi kohdalle. Katselimme siinä toisiamme liikkumatta ties kuinka kauan, kunnes se loikki pois. Täysi liikkumattomuus, kuin kipsiin valettuna, ja siitä sitten yhtäkkiä, ennalta arvaamattomasti, kepeä liikkeelle lähtö. En ihmettele, että Jesaja parantuneen ramman hyppelyä kuvatessaan käytti profetiassaan juuri kaurista.
Kertokaa – Kun Johannes vankilassa kuuli Kristuksen teoista, hän lähetti opetuslapsensa kysymään: ”Oletko sinä se, jonka on määrä tulla, vai pitääkö meidän odottaa toista?” Jeesus vastasi heille: ”Kertokaa Johannekselle, mitä kuulette ja näette: Sokeat saavat näkönsä ja rammat kävelevät, spitaaliset puhdistuvat ja kuurot kuulevat, kuolleet herätetään henkiin ja köyhille julistetaan ilosanoma. Autuas se, joka ei minua torju.” Heidän mentyään Jeesus alkoi puhua ihmisille Johanneksesta: ”Mitä te lähditte autiomaahan katsomaan? Ruokoako, jota tuuli huojuttaa? Vai mitä odotitte näkevänne? Kenties hienosti pukeutuneen miehen? Kuninkaanlinnoista te niitä löydätte, jotka hienostelevat vaatteillaan! Mitä te sitten odotitte näkevänne? Profeetanko? Aivan oikein, ja minä sanon teille, että hän on enemmänkin kuin profeetta. Hän on se, josta on kirjoitettu: – Minä lähetän sanansaattajani sinun edelläsi, hän raivaa sinulle tien.” (Matt. 11: 2-10)
Enkeli Gabriel ilmoitti Sakariaalle, Johannes Kastajan isälle, pojan tulevan elämäntehtävän jo ennen tämän syntymää: Johannes tulisi kääntämään ihmisten sydämet jälleen Jumalan puoleen ja tulisi olemaan Herran edelläkävijä. ”Jo äitinsä kohdusta asti hän on täynnä Pyhää Henkeä”, lupasi Gabriel.
.Johannes hoitikin tehtävänsä rohkeana, vahvana ja varmana. Hän julisti Herran tulemista. ja kun Jeesus tuli Jordan – joelle saamaan kasteen, Johannes tunnisti heti Mestarin.
Arvailuksi jää, mikä sai Johanneksen vankilassa ollessaan lähettämään opetuslapsensa kysymyksensä kera Jeesuksen luo. Oliko hän todella alkanut epäillä Jeesusta luvattuna Messiaana? Vai oliko hän odottanut, että Jeesus tulisi vapauttamaan hänet ja kummeksui kun näin ei ollut käynyt? Vai halusiko hän vain varmistaa, ettei Jeesus ollut unohtanut häntä? Että Jeesus olisi tietoinen hänen tilanteestaan?
Varmistusta — Meillekin saattaa joskus tulla tarve varmistaa, että oletko Jeesus ihan oikeasti se ja sellainen, mitä profeetat ja opetuslapsesi ovat sinusta kirjoittaneet. Oletko minuakin varten? Oletko minunkin Vapauttajani, Pelastajani, Auttajani? Ja jos olet, näetkö tilanteeni, jonka kanssa parhaillaan kipuilen?
Voi olla aikoja, jolloin tuntuu, että uskomme on heiveröinen, tai jopa kadoksissa. Aikoja, jolloin aivan erityisesti tarvitsemme Pelastajaa vapauttamaan meidät tilanteestamme, ajatusvyyhdeistämme, tunnelukoistamme jne. Voi olla epävarma olo siitä, näkeekö Jumala nyt ihan varmasti uupumukseni, suruni, pelkoni. Voinko odottaa Häneltä apua?
Minusta on hieno juttu, että tuo Johanneksen kysymys on tallennettu kansien väliin. Se ikään kuin osoittaa meille, että kun kerran Johannes sai kysellä ja pyytää varmistusta, niin kyllähän mekin, tavalliset tallaajat. Jumala ei siitä pahastu. Päin vastoin, ajattelen että Hän toivookin meidän kertovan Hänelle niin ilomme kuin surumme. Vaikka Hän onkin Kaikkitietävä, olennaista on, että kääntyy Hänen puoleensa, että on Hämeen yhteydessä. Näin teki myös Jumalan Poika koko maallisen elämänsä ajan.
Oikea Messias?– Miten sitten voi varmistua siitä, että seuraa oikeaa Jeesusta? Joillekin kysymys voi olla ihan outo. Mutta ei ehkä niinkään niille, jotka ovat olleet tekemisissä erilaisten henkisten oppisuuntien kanssa. Jos on harrastanut esim. jotain ei-kristillistä meditaatiota, tai ollut tekemisissä jonkin sellaisen asian kanssa, jossa mieli on avattu henkisille tasoille (mm. yhteys henkioppaisiin), varmistaminen saattaisi olla tarpeen. Nuo tasot kun ovat tungokseen asti täynnä harhaan johtamista.
Itse halusin varmistaa moneenkin otteeseen sen jälkeen, kun koin Kristuksen kutsuvan minua pois henkisiltä poluiltani, new age – jutuista, t. mitä nimitystä niistä haluaakaan käyttää. Halusin varmistua siitä, että seuraan todella Jeesus Kristusta.
Mistä sitten voi tarkistaa, seuraako todella Jeesus Kristusta eikä jotain feikkiä taikka muunneltua opetusta? Ehdotukseni: evankeliumeista. Niistä löytyy pääpiirteissään Jeesuksen elämänkerta. Jos sen ja oman opin /open jutuista löytyy ristiriitoja, voi alkaa kysellä: hetkinen, mitkä asiat tässä nyt eivät oikein istu yhteen? Millaisia johtopäätöksiä voin ristiriitaisuudesta tehdä?
Ja aina kannattaa muistaa Pyhä Henki, Totuuden Henki. Pyytää Pyhää Henkeä ilmaisemaan totuus.
Helpompia ovat ne tapaukset, jossa joku ihan fyysinen hahmo antaa ymmärtää olevansa Jeesuksen inkarnaatio. Kuten Siperiassa elävä Vissarion, joka on kerännyt ympärilleen n. 5000 hengen yhdyskunnan. Elävät eristäytyneenä yhteisönä ’pyhässä maassaan’, kuten he asuinpaikkansa kokevat. Se on heille pyhää maata, koska heidän opettajansa asuu siellä.
Voi kysyä, kuinka on mahdollista, että noin suuri määrä ihmisiä uskoo tämän opensa olevan uudelleensyntynyt Jeesus. Jo tutustuminen tarkemmin evankeliumien Jeesuksen elämänkertaan, opetuksiin ja toimintaan avaisi varmasti heidän silmänsä näkemään ja korvansa kuulemaan. Tunnistamaan aidon ja väärennöksen välisen eron. Mutta ehkä he eivät haluakaan tunnistaa. Ehkä he haluavat elää harhakuvitelmassaan, koska se tuntuu paremmalta ja onnellisemmalta kuin se elämä, jonka he jättivät taakseen muuttaessaan tuohon syrjäiseen yhteisöön Siperian vuoriseudulla.
Mietin, millainen tilanne mahtaisi syntyä, jos heille eräänä päivänä selviäisi, ettei heidän opensa olekaan se, joksi he ovat hänet kuvitelleet.
Jesajan profetia – Jeesuksen aikalaiset saivat omin silmin nähdä Jeesuksen tekevän ihmeitä: sokeat saivat näkönsä, kuurot saivat kuulon, rammat kävelivät. Ne, jotka tunsivat kirjoitukset, ajattelivat varmaan, että tässähän Jesajan profetia nyt toteutuu: ”Jumala itse tulee ja pelastaa teidät. Silloin aukenevat sokeiden silmät ja kuurojen korvat avautuvat, rampa hyppii silloin kuin kauris, mykän kieli laulaa riemuaan.”
Mutta siitä, kuinka Jeesus Kristus yhä tekee näitä ihmeitä Pyhän Henkensä kautta. ei yleensä haluta puhua, muuta kuin korkeintaan tietyissä uskovien piireissä. Miksi siitä puhumista niin kovasti vältetään? Leimautumisen pelosta? Vai pelätäänkö toiveiden herättämistä ja pettymyksen aiheuttamista, jollei Jumala toimikaan toivomallamme tavalla?
Jeesus sanoi Johanneksen opetuslapsille: ””Kertokaa Johannekselle, mitä kuulette ja näette.”
Mietin, miten nykyajan kyselijät saisivat tietää, kuinka Jumala on keskuudessamme ja toimii tänäkin päivänä, jos kaikki ne, jotka ovat tunteneet Hänen hoitavan, muuntavan, parantavan kosketuksensa, pitäisivät sen visusti vain omana tietonaan.
Kävellen – Itse olen ainakin niin kiitollinen siitä, että olen useasti saanut nähdä ja kokea – niin muiden kuin omalla kohdalla – kuinka Jumala hoitaa ja parantaa, että haluan kertoa siitä muillekin. Omalla kohdallani olen kokenut tämän useamman kerran polvessani. Siitä poistettiin aikoinaan nivelkierukka, ja siihen kehkeytyi vähitellen graavi nivelrikko: luu luuta vasten, ei mitään iskunvaimentajaa polvinivelien välissä. Lääkäreiden mukaan polveen olisi pitänyt laittaa tekonivel jo 15 v. sitten, mutta eivät laittaneet, koska en silloin kuulemma ollut tarpeeksi vanha. Ortopedi totesi, että polvi ei koskaan tule paranemaan, ja kehotti välttämään kävelemistä. – Tuollaisia sanoja ei viisikymppisenä liikkuvaisena ihmisenä noin vain suostunut nielemään.
Polveni puolesta on usein rukoiltu, kävelyn muututtua kivuliaaksi rasitettuani sitä liikaa. Rukouksen seurauksensa kipu on lähtenyt, ja olen taas pystynyt kävelemään vaivatta. Vaikken nyt ihan ole hypellyt, tuli tavakseni sanoa ystävilleni (jo ennen kuin olin lukenut tuon Jesajan profetian ramman hyppelystä) että nyt on taas olo kuin vuorikauriilla. – En tiedä mistä vuorikauris tuli mieleeni. Ehkä siitä vaivattomuudesta, jolla se loikkii ylös rinteitä.
Lääketieteellisesti ei ole ymmärrettävissä että kävelen kivutta. Mutta eipä minun tarvitsekaan ymmärtää, kun en ole sen alan ihmisiä. Kiitän sen sijaan usein Jumalaa Hänen ihmeellisestä, hoitavasta ja parantavasta voimastaan. Ja ajattelen, että ehkä Hän on hoitanut polveani sen vuoksi, että kertoisin siitä muillekin.
Kristus, Sinä kuulet ne kysymykset, jotka meidän mieltämme askarruttavat. Näet kaikki ne huolet ja vaivat, joiden kanssa yritämme elämäntilanteessamme selvitä. Vahvista meitä, kun olemme heikkoja, kun jokin asia tuntuu ylitsepääsemättömältä, kun tunnemme olevamme olosuhteidemme vankeja, kun emme näe tai kuule sitä, mitä meidän pitäisi. Auta meitä luottamaan siihen, että tulet luoksemme ja olet kanssamme, silloinkin kun meistä tuntuu että olet kaukana. – Kiitos että tulet! Kiitos että Olet!
Alla olevan videon viimeisessä kuvassa Jeesus katsoo ylös taivaaseen samoin kuin alkukuvassa, mutta piikkikruunu päässä. Ilmeisesti videon tekijä haluaa muistuttaa, että Jouluun, Jumalan Pojan syntymäjuhlaan, liittyy myös Pääsiäisen kärsimys. Mutta viimeisen kuvan pitäisi kyllä oikeastaan olla ylösnousemuskuva. Sillä juuri ylösnousemuksensa kautta Hän on tänä päivänä olemassa meitä varten. Jokaista kaipaavaa ja odottavaa varten. Ja niitäkin varten, jotka eivät vielä tiedä kaipaavansa. 🙂
Mary did you know – Reba McEntire
”Maria, tiesitkö että Poikasi tulisi kerran kulkemaan vetten päällä tulisi pelastamaan poikamme ja tyttäremme, ja on tullut tehdäkseen sinusta uuden että Lapsi jonka synnytit tulisi pian vapauttamaan sinut? Maria, tiesitkö että Poikasi tulisi antamaan näön sokealle, tyynnyttäisi myrskyn kädellään ja että Hän on kulkenut siellä missä enkelit kulkevat ja että kun suutelet pientä Lastasi, suutelet Jumalan kasvoja sokea näkee, kuuro kuulee, kuollut virkoaa eloon, rampa hyppelee, mykkä puhuu
Karitsaa ylistäen Maria, tiesitkö että Poikasi on koko luomakunnan Herra ja että Hän tulee eräänä päivänä hallitsemaan kaikkia kansakuntia että Hän on taivaan täydellinen Karitsa
Lapsi, joka nukkuu sylissäsi on suuri Minä Olen.”
Muut tekstit: Ps. 85: 9-14, Jer. 3: 21-25 ja 1. Kor. 4: 1-5
30.11.2015 Käytiin kesällä pojan ja miniän kanssa Suomenlinnassa. Takaisin tullessa halusin ottaa kuvan tuomiokirkosta mereltä nähtynä, mutta eihän siitä paljon Suomenlinnan lautalta näy. Poikani vei meidät sitten paikkaan, josta kirkon näki toisesta perspektiivistä.
Kirkko ja linna – Muistan, millaisen vaikutuksen tuo kirkko teki minuun alaluokkalaisena. Tulimme kerran luokan kanssa vihkojen ja kynien kanssa senaatintorille, jossa ope pyysi meitä piirtämään jonkun sitä ympäröivistä rakennuksista. Tiesin heti minkä halusin piirtää. Piti vain keksiä millä väreillä kuvata valkoisena aukoilta kohoava kirkko. Siinä torin kyljessä on myös valtioneuvoston linna. Nämä kaksi rakennusta tulivat mieleeni luettuani äskettäin, että Itsenäisyytemme alkuajoista lähtien on valtiovallan määräyksestä pidetty aina itsenäisyyspäivänä jumalanpalvelus. Kirkon jumalanpalvelukset ja linnan juhlat olivat minulle alakoululaisena vain jonkinlaisia käsitteitä. Vanhempani kävivät jälkimmäisissä, mutta meillä ei 50-luvulla ollut telkkaria, josta niitä olisi voinut katsella, ja vaikka kuuluimme kirkkoon, emme kirkossa käyneet. Tuo suuri, valkea rakennus veti kuitenkin jollain selittämättömällä tavalla puoleensa. Kesti kuitenkin melkein 50 v. ennen kuin sain mentyä sisälle. – Nykyään poikkean sinne ohi kulkiessani, kun on sopivasti aikaa. Rauha laskeutuu koko olemukseen, kun istahtaa vaikka vain hetkeksi hiljaisen kirkkosalin penkkiin. Viime vuosina olen myös alkanut ymmärtää, millaisia siunauksia piilee siinä, kun seurakunta kokoontuu yhdessä kiittämään, palvomaan ja rukoilemaan Jumalaa.
Tänä vuonna itsenäisyyspäivä osuu sunnuntaille. Niin kirkoissa kuin linnan juhlissa muistetaan niitä, jotka ovat olleet puolustamassa maamme itsenäisyyttä. Kiitetään siitä, että maamme on saanut nauttia itsenäisyydestä pian jo 100 v:n ajan. Kiitetään rauhasta ja toivotaan sen säilymistä. Miten itsenäisyyspäivää vietämmekin, monien mieleen tulee varmaan tänä vuonna selkeämpänä kuin aikaisemmin, kuinka etuoikeutetussa asemassa me suomalaiset olemme, kun olemme saaneet elää ja kasvaa näin turvallisessa, rauhanomaisessa maassa.
Saman maailman kansalaisia?– Maahamme saapuneista turvapaikanhakijoista monet eivät ole omassa kotimaassaan kokeneet ainuttakaan rauhanomaista päivää. On helppo kuvitella, kuinka absurdilta heistä voi tuntua se, mikä saa niin monet istumaan tv:n ääreen itsenäisyyspäivänä: Ihan todellako, julkkikset & iltapuvut? Siinäkö teidän itsenäisyyspäivänne fokus?
Vieraanvaraisuus –Adventin aattona kaupan hyllyrivistössä vierelle tulee eläkeläispariskunta. Mies tuhahtaa: ”Meille ei tule ketään!” vaimo yrittää varovasti: ”Mutta jos otettaisiin vain meille?” Mies ei vastaa. En viitsi katsoa, menikö Juhlamokka ostoskoriin vai ei, mutta katson myötätunnolla vaimoa heidän poistuessaan.
Paljonko meissä on tuota ’meille ei tulla, omastani en anna’ -mentaliteettia?
Olen niin onnellinen, että olen saanut syntyä tähän ihanaan maahan. Samalla mietin, kuinka tärkeää on että saa tuntea olonsa tervetulleeksi, missä sitten onkaan. Itse olen saanut sellaista kokea niin monesti vieraillessani jossain toisessa maassa. Mikä sen on saanut aikaan? Ihmisten ystävällisyys ja vieraanvaraisuus muualta tullutta kohtaan.
Olisiko meidän mahdollista voittaa itsekkyytemme ja pelkomme? Rakentaa yhteyttä yli omien kansallisuusrajojemme? Saada maahamme tulijat kokemaan, että olosuhteista riippumatta olemme kaikki saman maapallon kansalaisia. Osaisimmeko olla niin kiitollisia maamme itsenäisyydestä ja rauhasta, että olisimme valmiita jakamaan siitä hyvästä toisillekin?
Osaisimmeko pyytää ylhäältä tulevaa viisautta tähän? Ehkäpä tarvitsisimme sitä.
Ylhäältä tuleva viisaus – Kuka teistä on viisas ja ymmärtäväinen? Esittäköön hän osoitukseksi hyvästä vaelluksesta tekonsa, sävyisästi, niin kuin viisas tekee. Mutta jos teidän sydäntänne hallitsee katkera kateus ja riidanhalu, älkää vastoin totuutta kerskuko kuvitellulla viisaudellanne. Sellainen ei ole ylhäältä tulevaa viisautta, vaan maallista, ihmisistä tulevaa, pahojen henkien viisautta. Sillä siellä, missä kateus ja riidanhalu vallitsevat, on myös hillittömyyttä ja kaikenlaista pahaa. Mutta ylhäältä tuleva viisaus on puhdasta ja pyhää, ja niin se myös rakentaa rauhaa, se on lempeää ja sopuisaa, täynnä armahtavaisuutta ja hyviä hedelmiä, se on tasapuolista ja teeskentelemätöntä. Vanhurskauden siemen kylvetään rauhan tekoina, ja se tuottaa hedelmän niille, jotka rauhaa rakentavat. (Jaak. 3:13-18)
Rauhan tekoja, rauhan rakentamista, näihin pystymme jokainen, omalla tavallamme. Seurakunnat ovat järjestäneet erilaista toimintaa ja kohtaamisia eri muodoissa maahamme saapuneille. Lauantaina oli kirkkosali täynnä eri kansallisuuksia, kun laulettiin kansainvälisiä joululauluja suomeksi, englanniksi, kiinaksi, venäjäksi ja arabiaksi. Joukossa oli myös monia tänä syksynä maahamme saapuneita turvapaikanhakijoita. Lämminhenkinen tilaisuus kosketti yli kansallisuusrajojen.
Tilaisuuden jälkeen kyyditsin syyrialaisen perheen kotiinsa. Kutsuivat teelle. Vieraanvaraisuus ja ystävällisyys säteili kuin sisäänrakennettuna niin vanhemmista kuin lapsistakin. He kertoivat, kuinka he joutuivat tulemaan Suomeen. Heille Syyria oli paras maa, siellä oli ihana asua. Kunnes tuli sota. He menettivät kaiken ja joutuivat lähtemään. ”Emme voi palata. Siellä ei ole mitään jäljellä. Täällä on hyvä, koska täällä on rauha.”
He olivat onnekkaita. Eilisessä uutisotsikossa kysyttiin: Kuka ottaisi Syyrian pakolaiset? Satoja tuhansia asuu pakolaisleireillä odottaen, että voisivat palata normaaliin elämään.
Kirkko, monet järjestöt ja vapaaehtoiset tekevät paljon työtä auttaakseen niitä, jotka ovat joutuneet jättämään kotimaansa. – Miten valtiovaltamme toimii? Tuota mietin toissa päivänä tätä kirjoittaessani. Eilen tuli eräs vastaus: yhteinen kannanotto puoluejohtajilta, jossa he mm. toteavat, että ”Tässä työssä tarvitsemme jokaista suomalaista. Ilmapiirillä on suuri merkitys. ”http://yle.fi/uutiset/puoluejohtajilta_harvinainen_kirje_kaikkien_panosta_tarvitaan_pakolaiskriisissa/8489840
Armahtavaisuutta– ”… ylhäältä tuleva viisaus on puhdasta ja pyhää, ja niin se myös rakentaa rauhaa, se on lempeää ja sopuisaa, täynnä armahtavaisuutta…”
Luojamme silmissä olemme kaikki tärkeitä ja rakkaita. Niin rauhan maassa asuvat, sellaiseen saapuvat kuin sodan keskellä rauhaa kaipaavat.
”Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.”
Jeesus auttoi kärsiviä ja heikommassa asemassa olevia, ja kehotti meitä tekemään samoin. Opettaisitko Kristus meitä ajattelemaan Sinun ajatuksiasi? Me tarvitsemme niitä.
By our Love – Christy Nockels
https://www.youtube.com/watch?v=7hNnq4RjW3w
”Veljet, tulkaamme yhteen, kulkekaamme Hengen johdatuksessa, on niin paljon tehtävää
astukaamme ulos mukavuusvyöhykkeeltämme, Rakkaudestamme he tuntevat meidät
siskot, meidät luotiin ystävällisiksi, voimme lävistää pimeyden, kun Hän loistaa lävitsemme
tuomme parantavan laulun, Rakkaudestamme he tuntevat meidät
nyt on aika, nouskaa seurakunnat, rakastakaa Hänen käsinään
nähkää Hänen silmillään, sitokaa se ympärillenne, älkää koskaan irrottautuko siitä
ja Rakkaudestamme he tulevat tuntemaan meidät
lapset, olette toivo oikeudesta, seiskää lujina, Totuus sydämissänne
te tulette tavoittamaan heitä kun me olemme lähteneet täältä
Rakkaudestanne he tulevat tuntemaan teidät”
Jaakobin kirjeen tekstin lisäksi itsenäisyyspäivän tekstejä ovat mm. Ps. 121:5, Saarn. 9:13-18 ja Matt. 20: 25-28.
Hän tulee luoksesi – Kun he lähestyivät Jerusalemia ja olivat tulossa Betfageen Öljymäelle, Jeesus lähetti edeltä kaksi opetuslastaan ja sanoi heille: ”Menkää tuolla näkyvään kylään. Siellä on aasintamma kiinni sidottuna ja varsa sen vierellä; löydätte ne heti. Ottakaa ne siitä ja tuokaa minulle. Jos joku sanoo teille jotakin, vastatkaa, että Herra tarvitsee niitä mutta palauttaa ne pian.”
Näin tapahtui, jotta kävisi toteen tämä profeetan sana:
– Sanokaa tytär Siionille: Katso, kuninkaasi tulee! Hän tulee luoksesi lempeänä, ratsastaen aasilla, työjuhdan varsalla.
Opetuslapset lähtivät ja tekivät niin kuin Jeesus oli käskenyt. He toivat aasin ja varsan ja panivat niiden selkään vaatteitaan, ja Jeesus istuutui aasin selkään. Ihmisiä oli hyvin paljon, ja he levittivät vaatteitaan tielle, toiset katkoivat puista oksia ja levittivät tielle niitä. Ja ihmisjoukko, joka kulki hänen edellään ja perässään, huusi:
– Hoosianna, Daavidin Poika! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä! Hoosianna korkeuksissa! (Matt. 21: 1-9)
Daavidin Poika – Jumala oli luvannut Daavidille, että hänen poikansa tulisi rakentamaan temppelin (kuten Salomo tekikin). Jumala lupasi myös suojella kansaa sen vihollisia ja sortoa vastaan ja antaa rauhan. Hänen lupaukseensa sisältyvä iäisyysperspektiivi antaa ymmärtää, että kyse on jostain suuremmasta kuin ajallisesta, yhden maallisen kuninkaan elämään liittyvästä vaiheesta: Jumala lupasi kuninkaan valtaistuimen säilyvän vahvana ikiaikoihin asti. (2. Sam. ja 1. Aik.)
Evankelistojen sukuluetteloiden mukaan Jeesus oli kasvatti -isänsä Joosefin kautta Daavidin jälkeläinen. Ja Jumalan johdatuksessa ja ajoituksessa Jeesus syntyi samassa kaupungissakin kuin Daavid.
Mutta monikohan Daavidin Poikaa riemullisesti tervehtinyt osasi aavistaa, että tässä saapui Jumalan Poika, jossa Jumala itse tulisi toimimaan ihmisten vapauttajana, ja jossa Hän myös ilmensi itsensä?
Jumalan Poika ei tullut pelottavana, uhkaavana, ankarana tai vaativana. Nuo taisivat olla melko yleisiä Jumalaa kuvaavia attribuutteja 2000 v. sitten. Joillekin vielä nykyäänkin. Jeesuksessa Jumala haluaa näyttää, että Hän tulee luokse, on helposti lähestyttävä ja aidosti jokaisen ihmisen tilanteista välittävä.
Tulee lempeänä… – Millainen on meidän käsityksemme Jumalasta & Hänen Pojastaan? Nuorena ajattelin, että Jumala on kaukainen, jossain tuolla korkeuksissa. Voinhan kyllä joskus heittää sinne jonkun rukouspyynnön, mutta ei kai Hän nyt minua sentään kuule. En tainnut uskoa että voisimme olla henkilökohtaisessa suhteessa Häneen. Keski-ikäisenä, 90-luvun alussa, opiskelin shiatsu -terapeutiksi (polveni kipeytymisestä totesin sitten pian valmistumiseni jälkeen, ettei ollut minun juttuni.) – Tuon opintovuoden aikana meitä kehotettiin kerran kääntymään sen mestarin puoleen, jonka koimme omaksemme. Itselleni (vaikken mitenkään uskonnollinen ollutkaan) oli aina jotenkin ollut selvää, että Jeesus Kristus on minun Mestarini. Pyysin siis Häntä tulemaan luokseni. Jonkin ajan kuluttua näin Hänet visiossa. Hänen katseestaan ja sanoistaan välittyi sellaista ylimaallista Rakkautta, ettei sitä pysty kuvaamaan. Se oli enemmän kuin ikinä olisin mielessäni pystynyt kuvittelemaan, syvemmin vaikuttavaa kuin mitä mielikuvitukseni olisi voinut saada aikaan. – En kuitenkaan pystynyt ottamaan sitä vastaan.
Tiesin Hänen rakastavan kaikkia ihmisiä, mutten silti voinut uskoa, että Hän rakastaisi minua. Tunsin että minun pitää ensin tulla jotenkin paremmaksi ihmiseksi ollakseni Hänen Rakkautensa arvoinen. En ymmärtänyt tuolloin, ettei ole kyse siitä, olenko minä kyllin hyvä, vaan siitä, että Hän on kyllin hyvä – ja vielä paljon enemmänkin. Hänen Rakkautensa on ehdotonta. Hän rakastaa meitä jokaista, huolimatta siitä, millaisia olemme.
Jerusalemiin johtavalla tiellä olisi ensikohtaaminen ollut varmaan itselleni paljon helpompaa: tervehtiä iloisesti palmunoksia heilutellen. Hänen ratsastaessaan ohi olisin laulanut hoosiannaa väkijoukon keskellä. Ja jos Jeesuksen katse olisikin hetkeksi osunut minuun, en varmaan olisi siinä ruvennut pohtimaan, ollaanko tässä nyt kyllin hyviä. Siinä, muiden mukana, olisin riemuinnut. Kulkueen mentyä ohitse olisin ehkä jäänyt miettimään tuota lyhyttä kohtaamista: se olisi todennäköisesti tuntunut jollain tavoin erityisen merkittävältä. Ehkä kaikki omat suunnitelmat sille ja tuleville päiville olisivat unohtuneet, ja olisin lähtenyt seuraamaan tuota kaupunkia kohti ratsastavaa ja hänen mukanaan kulkevia, vaikkapa vain nähdäkseni mitä tapahtuisi.
’Sydämeltäni lempeä ja nöyrä’ – Nähdessäni Kristuksen visiossa yllättäen toisen kerran 90-luvun loppupuolella, Hän sanoi jotain sellaista, minkä koin tuolloinkin vaikeaksi ottaa vastaan. Vaikka Hänestä huokui vakaa rauha ja lempeys, keskityin taaskin siihen, miltä minusta tuntui, mihin minä pystyisin (tai siis en pystyisi). Siksi koin myös tuon kohtaamisen itselleni haasteellisena. – Vasta paljon myöhemmin tajusin, ettei Hän katso siihen, mitä me osaamme tai voimme. Hänhän on se, joka haluaa vaikuttaa meissä, tehdä töitään meissä ja kauttamme.
Tuo kohtaaminen sai minut kuitenkin ymmärtämään, ettei Kristus tule vain mennäkseen ohi. Hän haluaa solmia läheisen, pysyvän suhteen kanssamme.
Jeesus sanoo: ”Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.” (Matt.11:30).
Ies yhdistää, esim. 2 kuormaa vetävää härkää toisiinsa. Vahvempi tekee heikomman kulun keveämmäksi ja selkeämmäksi.
Kristus ei kehota jäämään tien varteen, katsojaksi. Hän kutsuu meitä kulkemaan kanssaan, ja katsomaan Häneen, lempeään ja nöyrään sydämeensä. – Se ei voi olla vaikuttamatta oman sydämen tilaan.
Aloin ymmärtää, että meitä jokaista varten Hän tuli, tulee ja on. Opin uskomaan Hänen Rakkauteensa minuakin kohtaan. Ratkaisevaa itselleni oli, kun vähitellen aloin tajuta ettei kyse olekaan minusta, vaan Hänestä.
Siitä, mitä Hän teki, tekee ja tulee tekemään.
Tämänkin adventtiajan alussa saamme taas tervehtiä luoksemme saapuvaa Kristusta. Millaisella tavalla/ololla/mielellä kohtaamme Hänet tänä vuonna? Onko hoosiannamme huudahdus: ’Auta, pelasta!’ Vaiko väsynyt, hiljainen huokaus? Tai Iloinen, odotusta täynnä? Vaiko kiitollinen? Sitä voi rauhassa kuulostella, Hänen sydäntään, lempeää ja hyvätahtoista, mietiskellen.
Wait for the Lord – Taize
”Kuuntelemaan jää Herraasi, sydämesi Hän rohkaiskoon”
Muut tekstit: Ps. 24: 7-10, Jes. 62: 10-12 ja Room. 13: 11-14.
Perimätiedon mukaiselle paikalle, jolla Jeesus ruokki valtaisan väkijoukon muutamalla leivällä ja kalalla, rakennettiin 300-luvulla kirkko. Kuvan lattiamosaiikki kaloineen ja leipäkoreineen on nykyisessä, 2 edellisen päälle rakennetussa kirkossa.
