12.12.2021. 3. adventtisunnuntain otsake on Tehkää tie Kuninkaalle.
Viime viikolla sydämeeni hiipi paljon maallisempi pyyntö: tehkää tiet armollisemmiksi hauvojen tassuille. Pakkasten tultua aloin nim. ihmetellä sisälle kulkeutuvia teräväsärmäisiä pikkukiviä, Ennen teitä hiekoitettiin karkealla hiekalla/soralla, Mutta tällainen kivi tuntuu arassa tassussa kuin nastaan astuisi.
Onneksi hauvallani on tossuja tassujen suojaksi, mutta mietin, pitäisikö niitä käyttää siihen saakka, kunnes hiekotushiekat keväällä harjataan pois…  tai kantaa hauva metsäpoluille ja lenkkeillä vain niitä pitkin,..
Kyllä toivoisi tassuille käyttöystävällisempää liukuestettä kävelyteille. Taikka kapeaa hiekoittamatonta kaistaa jalkakäytävillä koirille. Ja pulkille ja stigoille. Ja ainakin meidän kylässä moni hiihtäjä voisi ilahtua, jos voisi sukset jalassa lähteä lähistön laduille.  

Valoa kohti ollaan joka tapauksessa menossa. Pakkanen hellitti maamme eteläisessä osassa. Kotimme sisälämpötila kohosi +16 asteesta 3 astetta lämpimämmäksi, josta vilukissa ja -koira hykertelevät onnellisina: ei tarvitse enää hytistä.
Ihanaa olisi kuitenkin, jos lunta jäisi maahan vaikka vain ohutkin kerros. Sillä kyllä lumi aina tuo Jouluun oman tunnelmansa.
12 päivää Jouluaattoon. – rauhaisaa adventinaikaa. 🙂  

Minä kuuntelen, mitä Herra Jumala puhuu.
Hän lupaa rauhan kansalleen, omilleen – älkööt he enää eksykö mielettömyyteen!
Hän antaa apunsa niille, jotka häntä palvelevat, ja niin meidän maamme saa takaisin kunniansa.
Laupeus ja uskollisuus kohtaavat, oikeus ja rauha suutelevat toisiaan.
Uskollisuus versoo maasta ja oikeus katsoo alas taivaasta.
Herra antaa kaiken hyvän, maa antaa satonsa.
Herran edellä kulkee oikeus, se valmistaa tien Herralle.  (Ps. 85:9–14)

Rauha ja oikeus – Hienoja lupauksia tuossa psalminkohdassa: Jumala lupaa rauhan ja antaa apunsa Häntä palveleville.
Nuo kielikuvat ovat puhuttelevia: uskollisuus versoo maasta ja oikeus katsoo alas taivaasta. Tulisiko tuo ymmärtää niin, että meidän tulisi olla uskollisia Luojamme tahdolle elämässämme, Jotta oikeus pääsisi toteutumaan?  

Kun Johannes vankilassa kuuli Kristuksen teoista, hän lähetti opetuslapsensa kysymään: ”Oletko sinä se, jonka on määrä tulla, vai pitääkö meidän odottaa toista?”
Jeesus vastasi heille: ”Kertokaa Johannekselle, mitä kuulette ja näette: Sokeat saavat näkönsä ja rammat kävelevät, spitaaliset puhdistuvat ja kuurot kuulevat, kuolleet herätetään henkiin ja köyhille julistetaan ilosanoma. Autuas se, joka ei minua torju.”
Heidän mentyään Jeesus alkoi puhua ihmisille Johanneksesta:
    ”Mitä te lähditte autiomaahan katsomaan? Ruokoako, jota tuuli huojuttaa? Vai mitä odotitte näkevänne? Kenties hienosti pukeutuneen miehen? Kuninkaanlinnoista te niitä löydätte, jotka hienostelevat vaatteillaan! Mitä te sitten odotitte näkevänne? Profeetanko? Aivan oikein, ja minä sanon teille, että hän on enemmänkin kuin profeetta. Hän on se, josta on kirjoitettu:
    – Minä lähetän sanansaattajani sinun edelläsi,
    hän raivaa sinulle tien.”  (Matt. 11:2–10)

”Ruokoako, jota tuuli huojuttaa” – Mietin, miten monia ruokoja (-90-luvun new age-guruja) tulikaan mentyä katsomaan/kuuntelemaan kun oli kova etsintä päällä. Melkein hengästyttää, kun ajattelen sitä erilaisten luentojen, kurssien ja koulutusten määrää.
Ja sitten kun lähdin Jeesuksen osoittamalle tielle, mentiin ystävien kanssa uteliaisuuttamme erilaisiin tilaisuuksiin kuuntelemaan maailmalta tulleita julistajia. Haluttiin kuulla, mitä kaikkea tällä tiellä voi oppia. Kuunneltiin kyllä korva tarkkana, mutta tärkeämpää meille taisi kuitenkin olla se, missä määrin julistaja toimi Pyhän Hengen johdatuksessa ja voimassa.
Kyllähän näillä julistajilla (samoin kuin niillä new age-aikaisilla opeilla) oli tähdellistäkin sanottavaa, mutta usein jäi jollain lailla hämmentynyt olo: aina jälkeenpäin tuntui, että jäi kaipaamaan jotain enemmän.
Nykyään minulla on tunne, ettei tarvitse lähteä muualle kuuntelemaan jotakuta. Olen löytänyt  Opettajani. Häneen haluan katsoa, Häntä seurata. 

Vielä nykyäänkin Hän, opettajista parhain, voisi sanoa nuo sanat: ”Sokeat saavat näkönsä ja rammat kävelevät, spitaaliset puhdistuvat ja kuurot kuulevat, kuolleet herätetään henkiin ja köyhille julistetaan ilosanoma.”
Sillä tuota kaikkea tapahtuu vielä meidänkin päivinämme, kun rukoillaan Jeesuksen nimessä. Erityisesti maissa, joissa ei ole sote-järjestelmää, tai hyvin puutteellinen sellainen. Siellä, missä usko Jumalan parantavaan voimaan on vahvaa, ja sairaanhoito on hyvin vajavaista,  tai sitä ei voi saada, koetaan tällaisia Jumalan parantavia ihmeitä ja voimatekoja. Kristuksen voima tuntuu vaikuttavan erityisen vahvasti siellä, missä Häntä kipeimmin tarvitaan.

Mutta kyllä Jeesuksen ihmeitä tekevä voima toimii myös niissä maissa, joissa yhteiskuntajärjestelmän tarjoamaa hoitoa ja apua on tarjolla. Hän näkee meidät ja tilanteemme. Hän hoitaa meitä sekä sielun että ruumiin tasolla. Hän lohduttaa surevia, nostaa ylös uupuneita, hoitaa sairastavia, avaa silmämme näkemään asioita Hänen Valossaan.
ja joskus saamme kokea, kuinka Hän parantaa jostain vaivasta/sairaudesta, johon ei aiemmin ole löytänyt apua. – Siinä ei voi kuin ihmetellä, kiittää ja ylistää Häntä, Parantajaamme ja Vapahtajaamme. 

Johannes Kastaja lähetti vangittuna ollessaan opetuslapsensa Jeesuksen luo. Heidän tuli selvittää, onko Jeesus luvattu Messias. Tuo on aina mietityttänyt minua.
Minne se varmuus oli kadonnut, jolla Johannes huudahti Jeesuksen tullessa Jordan -joelle kasteelle: ”Sinäkö tulet minun luokseni? Minunhan pitäisi saada sinulta kaste!” (Matt.3:14).
Ja se vakuuttuneisuus, jolla Johannes seuraavana päivänä nähdessään Jeesuksen sanoi:
”Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!” (Joh.1:29)

Johannes oli täyttynyt Pyhällä Hengellä jo äitinsä Elisabetin kohdussa. Hän toimi vahvasti Pyhän Hengen johdatuksessa. Hän tiesi selkeästi, mikä hänen tehtävänsä oli: kehottaa ihmisiä tekemään parannus ja kastaa heidät vedessä; valmistaa heidän sydämiään vastaanottamaan Messias.
Mietin, mikä oli heikentänyt Johanneksen selkeää varmuutta siitä, kuka Jeesus oli. Eikö Pyhä Henki ollut ja toiminut enää niin vahvasti hänen kanssaan ja hänessä, nyt kun hän oli saanut työnsä tehtyä? Sitä ei meille kerrota.

Johanneksen vilpittömyys ihmisten edessä on aina tuntunut minusta ihailtavalta. Ei egon häivääkään koko miehessä! Hän ei ajatellut lainkaan itseään, fokus oli täysin Jumalan hänelle antamassa tehtävässä. 

Tasoittakaa tie – Kun Johannekselta kysyttiin, kuka hän oikein oli, hän vastasi: ”Minä olen ääni, joka huutaa autiomaassa: ’Tasoittakaa Herralle tie!’  (Joh.1:23)
Ja: ”Minä kastan vedellä, mutta teidän keskellänne on jo toinen, vaikka te ette häntä tunne, hän, joka tulee minun jälkeeni. Minä olen arvoton edes avaamaan hänen kenkiensä nauhoja.” Joh.1:26-27)

Jeesus kuitenkin sanoi Johanneksesta:
”Totisesti: yksikään naisesta syntynyt ei ole ollut Johannes Kastajaa suurempi, mutta kaikkein vähäisin, joka on taivasten valtakunnassa, on suurempi kuin hän..”  (Matt.11:11)

Olla taivasten valtakunnassa – mitä se oikeastaan merkitsee? Jeesuksen mukaan se on todella olennaista ja tärkeää. Mutta mitä kaikkea merkitsee taivaan valtakunnassa oleminen?
Jeesus puhui taivasten valtakunnasta niin monin vertauksin,

Jeesus sanoi: ”Johannes Kastajan päivistä asti taivasten valtakunta on ollut murtautumassa esiin.” (Matt.11:12)
On ollut murtautumassa esiin…  – Mitäköhän Jeesus sanoisi tästä nykyisestä ihmiskunnan ja maailman tilanteesta? Millä tavoin taivasten valtakunta ilmenee nyt, meidän aikanamme…?

Joulua lähestyttäessä tulee mieleen Jeesuksen toteamus:
”Eikä voida sanoa: ’Se on täällä’, tai: ’Se on tuolla.’ Katsokaa: Jumalan valtakunta on teidän keskellänne.” (Luuk.17:21)

Vanhan käännöksen mukaan: ”eikä voida sanoa: ’Katso, täällä se on’, tahi: ’Tuolla’; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä”.

Jumalan valtakunta keskellämme… sisällisesti meissä… – Se ei ole mikään itsestäänselvyys. Ajattelen, että myös meistä itsestämme riippuu, miten Jumalan valtakunta on ja ilmenee keskellämme ja meissä.  

Eräässä joululaulussa lauletaan:
”Näin sydämeeni joulun teen ja mieleen hiljaiseen taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen.”

Tule Jeesus, synny uudelleen sydämissämme, Sytytä Valosi sisimpäämme.
Anna Sinun Ilosi, Valosi ja Rauhasi säteillä meissä ja meistä. Kiitos että olet, kiitos että tulet!  🙂

Here With Us – Joy Williams
(Ps. Katsoin nyt vasta (14.12.) koko alla olevan lauluvideon. Sen loppupuolella on lyhyitä kohtauksia ristiinnaulitsemisesta, Eli tämä vain varoituksena niille, joille se on yhtä vaikeaa katsottavaa kuin meikäläiselle.)  

Muut 3. adventtisunnuntain tekstit: Jer. 3:21–25 ja  1. Kor. 4:1–5.

1.12.2021. Pakkassäähän on taas totuttelemista. Loppujen lopuksi siinä on kyse verenkierrosta, totesin tänään (taas kerran) totesin, kun kylmä viima tunki paksujen villalapasten läpi, vaikka niitä oli kahdet päällekkäin. Sitten tämä tuttu ilmiö: kun oltiin aikamme kävelty, sormet alkoivat lämmetä.
Hauvalle laitoin aamulla sekä villapuseron että toppapuvun (sen turkissa kun ei ole pohjavillaa, ja se on yhtä palelevaa sorttia kuin emäntänsä). Päivällä kun lähdettiin lenkille ja laitoin hauvalle pelkän villapuseron, ressukan jalat tärisivät. Mutta jonkin ajan kuluttua tärinä lakkasi: tassut lämpenivät.
Koska verenkierto on hyvä juttu meidän koko elimistölle, vedän tästä yksinkertaisen  johtopäätöksen, että Luojamme on suunnitellut meidät liikkumaan ulkona silloinkin, kun on kylmempää… – ja kohtahan pakkaseen on jo taas tottunut.
Niinpä me, vilukissa ja -koira, päättäväisesti lähdemme lenkille, villaa yllä ja alla. Ja ah, miten autuaallista on palata sisälle, kun koti, joka lähtiessä tuntui niin viileältä, tuntuukin ihanan lämpöiseltä. 🙂 

Rakkaudella ja hyvyydellä – Sinä päivänä minä luon rauhan:
Villieläimet, taivaan linnut, maan matelijat eivät enää tuota vaaraa.
Minä särjen jousen ja miekan, niin ettei sotia enää käydä.
Minä annan kansani asua turvassa.
    Minä kihlaan sinut, otan omakseni ainiaaksi,
minä liitän sinut itseeni vanhurskauden ja oikeuden sitein,
rakkaudella ja hyvyydellä.
Minä liitän sinut itseeni uskollisuuden sitein,
ja sinä tulet tuntemaan Herran.  (Hoos. 2:20–22)

Eivätkö nuo lupaukset saakin toivomaan, että tuo päivä olisi jo käsillä? Rauhan päivä. Ei enää aseita eikä sotia. Ihmiset voivat elää levollisina, tuntien turvallisuutta.

Taivaan Valtias lupaa kihlata meidät omakseen, ikuiseen liittoon; sitoa meidät itseensä oikeuden ja uskollisuuden sitein, hyvyydellä ja rakkaudella. Ihmeellinen lupaus!
Samoin kuin se, ettei Hän ole enää etäinen ja saavuttamaton, vaan että me tulemme niin läheiseksi Luojamme kanssa, että opimme tuntemaan Hänet.

Jeesus sanoi:
    ”Auringossa, kuussa ja tähdissä näkyy merkkejä. Meren aallot pauhaavat jylisten, ja maan päällä ovat kansat ahdistuksen ja epätoivon vallassa. Kaikki lamaantuvat pelosta odottaessaan sitä, mikä on kohtaava ihmiskuntaa, sillä taivaiden voimat järkkyvät. Silloin nähdään Ihmisen Pojan tulevan pilven päällä suuressa voimassaan ja kirkkaudessaan. Kun nuo tapahtumat alkavat, nostakaa rohkeasti päänne pystyyn, sillä teidän vapautuksenne on lähellä.”
    Hän esitti heille myös vertauksen:
    ”Katsokaa viikunapuuta, tai mitä puuta tahansa. Kun näette sen puhkeavan lehteen, te tiedätte ilman muuta, että kesä on jo lähellä. Samalla tavoin te nähdessänne tämän tapahtuvan tiedätte, että Jumalan valtakunta on lähellä. Totisesti: tämä sukupolvi ei katoa ennen kuin kaikki tämä tapahtuu. Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa.”
    (”Pitäkää varanne, etteivät juopottelu ja päihtymys tai jokapäiväisen elämän huolet turruta teitä, niin että se päivä yllättää teidät niin kuin ansa. Sitä päivää ei vältä yksikään, joka maan päällä elää. Pysykää siis alati valveilla ja rukoilkaa itsellenne voimaa, jotta selviäisitte kaikesta siitä, mikä on tapahtuva, ja kestäisitte Ihmisen Pojan edessä.”)  (Luuk. 21:25–33 (34–36))

Taivaan merkit – Sanontaa ’Näytän sinulle taivaan merkit’ käytetään, kun halutaan uhkailla tai pelotella jotakuta.
”Auringossa, kuussa ja tähdissä näkyy merkkejä. Meren aallot pauhaavat jylisten, ja maan päällä ovat kansat ahdistuksen ja epätoivon vallassa”, sanoi Jeesus.
Äkkiseltään voisi luulla, että hän haluaa pelotella meitä ihmisiä maalailemalla uhkakuvia siitä, mitä tulee tapahtumaan.

Jeesuksen sanat voi kuitenkin lukea toisinkin. Tällä kertaa luin ne ennen kaikkea rohkaisuna: ”Silloin nähdään Ihmisen Pojan tulevan pilven päällä suuressa voimassaan ja kirkkaudessaan. Kun nuo tapahtumat alkavat, nostakaa rohkeasti päänne pystyyn, sillä teidän vapautuksenne on lähellä.”

Ja vertauksessaan viikunapuusta, joka puhkeaa lehteen Jeesus sanoo: ”… nähdessänne tämän tapahtuvan tiedätte, että Jumalan valtakunta on lähellä.”
Kun Jumalan valtakunta on lähellä, on myös Rakkaus, Oikeudenmukaisuus ja Rauha lähellä.
Sekä – kuten alla olevassa laulussa todetaan – myös Armo, Laupeus ja Anteeksianto.
Onko meillä silloin aihetta pelätä? Jos on, voi miettiä, mikä saa sen pelon aikaan. Voi pyytää että löydämme pelkomme syyn, joko toisen ihmisen (ammattiauttajan) avulla tai Pyhän Hengen valaisemana. 

Jokapäiväisen elämän huolet – Suluissa olevat sanat eivät olleet evankeliumin varhaisimmissa versioissa. Mutta ehkä nekin ovat ihan paikallaan. Sillä eihän ole yhdentekevää, miten me elämme.
”Pitäkää varanne, etteivät juopottelu ja päihtymys tai jokapäiväisen elämän huolet turruta teitä,”
Tuo viimeinen taitaa koskea nykyään useimpia meistä. Varoitus siitä, etteivät jokapäiväisen elämän huolet pääsisi turruttamaan meitä. 

Maailmaa ravisutellut ja yhä ravisteleva pandemia ja siihen liittyvät asiat antavat meille joka päivä mahdollisuuksia harjoitella sitä, ettemme turtuisi vallitsevan tilanteen alla, vaan pitäisimme rohkeina päämme pystyssä,
Ja sitä, että toimisimme niin, että olisimme omalta osaltamme mukana edesauttamassa taudin  leviämisen estämistä.   

Iloa, toivoa, uskoa – Ajattelen, että tänä aikana on yhä merkittävämpää, että ravitsisimme sieluamme sellaisilla asioilla, jotka vahvistavat meissä iloa, toivoa ja uskoa siihen, että olemme menossa kohti valoisampaa aikaa (vaikkemme sitä vielä näkisikään).
Että katsoisimme, lukisimme ja seuraisimme sellaisia asioita, jotka vahvistavat rauhaa ajatuksissamme ja sydämessämme. Keskittyisimme sellaisiin asioihin, jotka kohottavat mieltämme ja joista voimme ammentaa voimaa.

’Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.’ (Hepr.11:1)
Uuden käännöksen mukaan:
’Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.’ 

Millaiset asiat ravitsevat sinua, ja vahvistavat sinussa uskoa ja luottamusta, toivoa ja rauhaa? 

Rakkaus sataa maailmaan, sanotaan alla olevassa Casting Crowns -yhtyeen laulussa God is With Us – Jumala on kanssamme. Tähdet tuikkivat kirkkaammin kuin ennen. – Jumala meissä, meitä varten, kanssamme. – Kun tuota ajattelee, kaikki näyttäytyy toisenlaisessa valossa. 🙂

God is With Us  – Casting Crowns

Muut 2. adventtisunnuntain tekstit: Ps. 80:15–20 ja 1. Piet. 1:13–17.

28.11.2021. Adventus Domini (lat., Herran saapuminen/tuleminen), adventinaika merkitsee  jokaiselle erilaisia asioita: joulunvalmistelutouhuja, piparien leivontaa, lasten joululahjatoiveita, joulusiivousta, tunnelmallisia iltoja kynttilänvalossa teekupin kanssa viltin alla, hiljentymistä ja rauhaa… – tai jotain ihan muuta.

Adventin aika on Joka vuosi jollain tavalla erilainen. – Mitä odotan tai toivon tältä Adventilta? Tänä vuonna tulee ehkä ensimmäisenä mieleen terveenä pysyminen, niin että voimme kokoontua perheen kanssa, ja että joulunvietto sujuu kaikin puolin levollisissa merkeissä.

Eräs jouluaatto (ennen koronaa) kului terveysasemalla, Kirurgisessa sairaalassa ja apteekin jonossa, kun eräs läheinen sairastui äkisti. (Jouluaattoilta, ja apteekki täynnä väkeä, ihmettelimme.) – Iltamyöhään tultiin kotiin.
Kun pahoittelin, että jouluaatto meni näin, kuskina toiminut poikani totesi, että sitä vartenhan Joulu on – että ollaan toista varten, apuna ja tukena, kun sitä tarvitaan. Niinpä, totesin.

Tulipa todettua, että itsellä voi olla hyvät suunnitelmat päiviä varten, mutta koskaan ei voi tietää, miten ne loppujen lopuksi sujuvat. – Aina minusta kuitenkin kannattaa odottaa ja toivoa parasta.
Millaisia odotuksia ja toiveita sinulla on Adventin ajalle? Tai Joulun ajalle? 

Valo tulee pimeään – Valon kaipuusta kertovat iltojen pimetessä syttyvät ulkovalot pihoilla ja ikkunoissa. Ajattelen, että olemme tosi onnekkaita täällä Pohjolassa, kun voimme vuoden pimeimpänä aikana odottaa Joulun saapumista. Ja juhlia syvän pimeän keskellä Suurinta Valoa, joka tuli maailmaan, kutsuakseen meitä kaikkia pimeydestä valoon.

Kun he lähestyivät Jerusalemia ja olivat tulossa Betfageen Öljymäelle, Jeesus lähetti edeltä kaksi opetuslastaan ja sanoi heille: ”Menkää tuolla näkyvään kylään. Siellä on aasintamma kiinni sidottuna ja varsa sen vierellä; löydätte ne heti. Ottakaa ne siitä ja tuokaa minulle. Jos joku sanoo teille jotakin, vastatkaa, että Herra tarvitsee niitä mutta palauttaa ne pian.”
    Näin tapahtui, jotta kävisi toteen tämä profeetan sana:
      – Sanokaa tytär Siionille: Katso, kuninkaasi tulee! Hän tulee luoksesi lempeänä, ratsastaen aasilla, työjuhdan varsalla.

Opetuslapset lähtivät ja tekivät niin kuin Jeesus oli käskenyt. He toivat aasin ja varsan ja panivat niiden selkään vaatteitaan, ja Jeesus istuutui aasin selkään. Ihmisiä oli hyvin paljon, ja he levittivät vaatteitaan tielle, toiset katkoivat puista oksia ja levittivät tielle niitä. Ja ihmisjoukko, joka kulki hänen edellään ja perässään, huusi:
      – Hoosianna, Daavidin Poika!
        Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!
        Hoosianna korkeuksissa!  (Matt. 21:1–9)

Aasintamma ja varsa saivat toimittaa suurta tehtävää: olla kuljettamassa taivaitten Kuningasta pyhään kaupunkiin. Eipä ollut niillä aamulla vielä aavistustakaan, mihin niitä tarvittaisiin. Ja kuka tarvitsisi. – Työn suoritettuaan ne vietäisiin takaisin isännälleen, ja ne jatkaisivat elämäänsä kuten ennenkin.

Mutta tuona päivänä ne saivat olla suuren tapahtuman keskiössä. Ihmiset levittivät tielle vaatteita ja puiden oksia ja huusivat iloisia tervehdyshuutoja. Ilmassa oli innostunutta odotusta. Se oli merkillinen kokemus rauhaisaa elämää viettäville kotieläimille, joiden arjessa ei yleensä tapahtunut mitään yllättävää; päivät seurasivat toisiaan samanlaisina, samoin arkirutiinein.

Mietin, mikä olisi meidän ihmisten reaktio, jos meitä ihan yllättäen tultaisiin hakemaan  johonkin merkittävään tapahtumaan. Meille sanottaisiin, että meitä tarvitaan, ja olisi heti lähdettävä. Jokin tärkeä tehtävä odottaisi, ja meitä tarvittaisiin suorittamaan se. Muuta meille ei kerrottaisi.

Heräisikö meissä innostus ja kiinnostus: mikä meitä mahtaakaan odottaa tänä päivänä?
Tai toteaisimme, että totta kai avuksi tullaan, kun kerran tarvitaan. Ja lähtisimme heti hakijan mukaan.
Vai pitäisikö meitä pyytää, anella ja houkutella kovastikin? Nousisiko vastustus, vaikeus irrottautuma tutusta ja turvallisesta olemisesta tai päivärytmistä: menköön joku toinen, minä tahdon jäädä kotiin. 

Mutta jos kuulisimme, että itse Taivaiden Kuningas on juuri parhaillaan saapumassa kotikaupunkiimme tai asuinpaikallemme, tuskin kukaan jäisi kotiinsa. Halu nähdä Hänet voittaisi kaiken vastustuksen,  mukavuudenhalun, väsymyksen, pelon, epäuskonkin.
Ryntäisimme Häntä vastaan, suurin odotuksin, tai vaikka vain uteliaisuudesta.

Kun on kauan odotettu hyvää, oikeudenmukaista hallitsijaa, joka tuo avun ja vapautuksen vihollisen vallan alta, on käsittämättömän suuri asia, kun tuo hetki vihdoin koittaa.
ihmisjoukko huusi: ”Hoosianna, Daavidin Poika! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!     Hoosianna korkeuksissa!” 

Vapauttaja, Messias tuli, mutta Hän toimi eri tavalla kuin oli kuviteltu. Hän tuli vapauttamaan meitä ajatuksista ja asenteista, jotka eivät ole hyväksi meille itsellemme eikä muille, eivätkä ole Jumalan tahdon mukaisia. Hän tuli näyttämään meille Valon tien omalla elämällään, omalla esimerkillään. Nöyränä, mutta koko ajan fokus suuressa tehtävässään. Veljenä, Ystävänä, Kanssakulkijana, mutta samalla Kaikkeuden Herrana. – Käsittämätön yhtälö, kun sitä oikein alkaa ajatella. 

1. adventtisunnuntain otsikko on ’Kuninkaasi tulee nöyränä’. Sitä kuvastaa myös ylläoleva evankeliumikohta, jossa Hän saapui Jerusalemin kaupunkiin aasilla ratsastaen.

Andrea Bocelli saapuu Believe (Usko) -nimisellä  maailmankiertueellaan tammikuussa Suomeen. Ei tosin pääkaupunkiin, vaan Tampereelle. Toivottavasti pandemia ei aiheuta esteitä A.B:n kiertueelle ja tapahtumien toteutumiselle. Tai jos niin käy, siinä on omat syynsä.
Lapsena sokeutunut Andrea Bocelli on suosikkioopperalaulajani. Ei vain lauluäänensä vuoksi, vaan myös siksi, että hän ei ole antanut menestyksensä nousta päähän, vaan huokuu lempeyttä, nöyryyttä, rakkautta, ja kiitollisuutta Kaikkivaltiaalle, Hän käyttää Luojalta saamaansa laulamisen lahjaa toimien eräänlaisena hyväntahdon lähettinä.

Alla olevassa videossa hän laulaa ”Gloria in excelsis Deo” – hymnin (Kunnia Jumalalle korkeuksissa), toiselta nimeltään ’Kuului laulu enkelten’.

Angels We Have Heard On High  – Andrea Bocelli

Vapahtajamme, auta meitä käsittämään, mitä kaikkea merkitsee se, kun Sinä saavut luoksemme. Avaa sydämemme toivottamaan Sinut tervetulleiksi, koteihimme, työhön, arkeen ja juhlaan, iloon ja suruun, kaikkiin tilanteisiimme – koko elämäämme.
Kiitos Kristus, että tulit, ja kiitos että tulet. 🙂

1. Adventin muut tekstit: Ps. 24:7–10, Jes. 62:10–12 ja Room. 13:11–14.

Hyvää Adventin aikaa!

12. 11.2021. Päivisin on kaikki ok, mutta kun pimeä laskeutuu jo ennen viittä ihan kuin päivä olisi jo ohitse – silloin hiipii marraskuun blues hiljaa sisään. Valon valtavan, kokonaisvaltaisen merkityksen elämiseen ja olemiseen huomaa erityisesti silloin kun pimeys valtaa alaa.  

Mistä voimaa jaksaa pimeät illat matkalla kohti Valoa?
Itselleni tulee ensin mieleen kynttilänvalo ja mintulta maistuva tummasuklaa. Ja hauveli, jonka iloa pimeä ei himmennä. Palokärki, joka käy ahkeraan lintulaudalla. Tähdet, jotka kurkistavat silloin tällöin pienistä pilvipeiton rakosista. Se että tietää että huomisaamuna on taas valoisaa.
Ja ehkä myös kaikki ne ihanat asiat jotka ovat vielä edessä, tiesi niistä sitten tai ei…
– Ja tietty Hän, jota voimme pyytää psalmilaulajan tavoin ravitsemaan meitä armollaan joka aamu, voidaksemme iloita jokaisesta elämämme päivästä… 

Anna meille ilo – Herra, sinä olet meidän turvamme polvesta polveen.
Jo ennen kuin vuoret syntyivät, ennen kuin maa ja maanpiiri saivat alkunsa, sinä olit. 
Jumala, ajasta aikaan sinä olet.
Sinä annat ihmisten tulla maaksi jälleen ja sanot: ”Palatkaa tomuun, Adamin lapset.”
Tuhat vuotta on sinulle kuin yksi päivä, kuin eilinen päivä, mailleen mennyt, kuin öinen vartiohetki.
Me katoamme kuin uni aamun tullen, kuin ruoho, joka hetken kukoistaa, joka vielä aamulla viheriöi mutta illaksi kuivuu ja kuihtuu pois.
Opeta meille, miten lyhyt on aikamme, että saisimme viisaan sydämen.
Herra, käänny jo puoleemme. Kuinka kauan vielä viivyt?
Armahda meitä, palvelijoitasi! Ravitse meitä armollasi joka aamu, niin voimme iloita elämämme päivistä. Niin kuin annoit murheen, anna meille ilo yhtä monena vuotena kuin vaivamme kesti.
(Ps. 90:1–6, 12–15)

Miten paljon iloa pieni, aina hyväntuulinen hauvelini tuokaan elämääni joka päivä. Se on kyllä oikea Jumalan lahja, ajattelen. Se löytää joka hetkestä mahdollisuuden johonkin hyvään (paitsi silloin kun lähden jonnekin ottamatta sitä mukaan).
Kun auringonsäteet osuvat sohvaan, se hyppää heti nauttimaan valosta ja lämmöstä. Kun menen keittiöön, se seuraa toivorikkaana perässä: jos vaikka jokin herkkupala tipahtaisi kuonon eteen.
Sillä on paljon pehmoeläimiä arkissa (vanha kori, josta pellavakankaalla päällystäessä tuli ihan selvä Nooan arkki). Pitkin päivää se valitsee arkista jonkun pehmolelun, jonka asettaa etutassujensa päälle katsoen vetoavasti: leikitäänkö?

Hauvani elää joka hetken täydesti – valveilla ollessaan. Suuren osan päivästä se nimittäin  nukkuu. Niin kauan kuin se saa levätä emäntänsä lähellä, sillä on turvallinen olo ja se nukkuu syvää, rauhallista unta. Koiranvaisto havahduttaa sen kuitenkin heti hereille, kun turvanlähde lähtee viereltä. Se nousee ja lähtee mukaan, vaikka vain toiseen huoneeseen. 

Turvanlähteeni – Ajattelen omaa Turvanlähdettäni. Hän ei poistu viereltä, vaan on aina kanssani. Pelkkä tieto Hänen läsnäolostaan tuo rauhan. kiitollisuuden ja ilon sydämeen. Minun on vain aina välillä muistutettava itseäni Hänen mukanaolostaan elämässäni.
Hänen Henkensä minussa, ja sinussa. Lahjana meille annettuna. Miten ihana asia!

Jeesus sanoi opetuslapsille:
    ”Sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä. Niin kuin kävi Nooan päivinä, niin on käyvä silloinkin, kun Ihmisen Poika tulee. Vedenpaisumuksen edellä ihmiset söivät ja joivat, menivät naimisiin ja naittivat tyttäriään aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin. Kukaan ei aavistanut mitään, ennen kuin tulva tuli ja vei heidät kaikki mennessään. Samoin käy, kun Ihmisen Poika tulee. Kaksi miestä on pellolla: toinen otetaan, toinen jätetään. Kaksi naista on jauhamassa viljaa: toinen otetaan, toinen jätetään.
    Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee. Ymmärrättehän, että jos talon isäntä tietäisi, mihin aikaan yöstä varas tulee, hän valvoisi eikä antaisi murtautua taloonsa. Olkaa siis tekin valmiit, sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista.” (Matt. 24:36–44)

Valvokaa, kehottaa Jeesus. Eihän hän tietenkään tarkoita, ettemme voisi nukkua syvästi yöuniamme. Vaan että olisimme valmiita. Valmiina milloin vain Vapahtajan saapumiseen.
Ihmisen Pojan tuloa on odotettu jo useamman tuhannen vuoden ajan. Siltikin meitä kehotetaan olemaan valmiit Hänen tuloonsa. 

Milloin Hän sitten tulee? – ”Sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä”, sanoo Jeesus.
Mitä minulle/sinulle merkitsee, että on valmis Ihmisen Pojan tullessa? Miten meidän tulisi valmistautua tai olla siihen valmiita?
Raamatussa on siihen liittyviä kohtia, joihin ymmärrykseni ei vain yllä. Jotkut kohdat kun ovat ristiriidassa toistensa kanssa.
Aiheeseen liittyviä erilaisia tulkintoja, oletuksia ja odotuksia on ollut kautta aikojen. 

Siksi Kristuksen tulemiseen liittyvät tekstit ovat aina olleet minulle jossain määrin vaikeita. En oikein tiedä, miten minun pitäisi niihin suhtautua.
Voin tietenkin kuvitella kaikenlaista siihen liittyvää. Voin muistella niitä ilmestyksiä/visioita,  joissa olen nähnyt välähdyksen Hänen kirkkaudestaan. Ja ajatella, että kun Hän tulee, se tulee olemaan jotain niin  häikäisevää ja ihmeellistä, että jokainen, joka sen saa nähdä, mykistyy ihmetyksestä ja kunnioituksesta, ehkä pelostakin, vaipuu polvilleen, kumartaa maahan saakka… – jotain tuontapaista voin kuvitella.  

Vaikka emme tiedä Ylösnousseen Vapahtajamme saapumisaikaa ja hetkeä, on ihanaa, että jo runsaan parin viikon kuluttua alkaa aika, jolloin voi virittäytyä Hänen syntymäjuhlansa odotukseen ja viettoon. Adventin aika on minusta ihanaa aikaa! 🙂

Valmiina? – Olen kuitenkin taipuvainen ajattelemaan, että yhtä tärkeää kuin on olla valmiina Kristuksen tulemiseen, yhtä tärkeää on olla valmis lähtemään täältä minä hetkenä hyvänsä.
Sillä emmehän me tiedä omaa lähtöhetkeämme sen enempää kuin sitä, milloin Hän tulee. 

Miten haluaisin lähteä tästä maailmasta? Kiitollisena, tulee ensimmäisenä mieleen. Kiitollisena kaikesta, mitä olen saanut kokea. oppia ja tehdä. Kiitollisena rakkaista, ystävistä ja läheisistä.
Tuntien ettei mitään sellaista jäänyt tekemättä, mitä minun oli täällä tarkoitus tehdä. Eikä sanomatta, mitä lähimmilleni halusin sanoa.
Ja sitten on tämä käytännön juttu: että olisin saanut läpikäytyä kaapit, hyllyt ja nurkat, niin etten jättäisi jälkeeni kohtuutonta urakkaa jälkipolvelle.

Rakas Jumala, anna meille viisautta, että osaisimme nähdä asioiden tärkeyden siten, kuin Sinä ne näet. Kiitos Valostasi. ja Rakkaudestasi meitä kohtaan. 🙂

Ps. Edellä mainitsemaani hyllyjen läpikäymiseen liittyen: löysin Aleksandr Solženitsynin rukouksen, mummuni talteen ottamana kellastuneena lehtileikkeenä (ehkä vuodelta 1970, jolloin A.S:lle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto).
(Laitan sen tähän ja koetan kääntää suomeksi.)
Vankileirien, karkotusten, teostensa julkaisukieltojen, syöpään sairastumisen ym. koettelemusten jälkeen Aleksandr Solženitsyn saattoi todeta uskonsa Jumalan hyvään tahtoon säilyneen.      

BÖN

Vad lätt det är för mig at leva med dig, Herre!
Vad det är lätt för mig att tro på dig!
När mitt förnunft står rådvillt med sina tvivel
eller just skall kapitulera,
när de intellligentaste bland människor inte ser längre
än till kvällen på den dag som nu är och inte vet
vad de har att göra i morgonen –
då sänder du mig en klar förvissning
om att du är och att du vill ordna så
att inte alla det godas vägar skall stängas.

På toppen av jordisk berömmelse ser jag
med förvåning tillbaka på den väg  som ledde
genom hopplösheten –
och hit, där jag kunnat skicka
mänslkligheten en reflex av dina strålar.

Och allt det som ja g ännu skall kunna reflektera –
— det kommer du att ge mig.
Och allt det som jag inte rår med –
det har du, naturligtvis, bestämt för andra.

Alexander Solsjenitsyn   (Käännös Sven Stolpe)

(Artikkelin alla mainitaan, että tuo rukous julkaistiin noihin aikoihin eri puolilla Eurooppaa.)

RUKOUS

Kuinka helppoa minun onkaan elää Sinun kanssasi, Herra!
Miten helppoa minun on uskoa Sinuun!
Kun järkeni epäröi ja epäilee
tai on juuri luovuttamassa 
kun kaikkein älykkäimmät ihmiset eivät enää näe
pitemmälle kuin saman päivän iltaan
eivätkä tiedä mitä heidän tulisi tehdä huomenna –
silloin Sinä lähetät minulle selkeän vakuutuksen
siitä, että Sinä olet ja että haluat järjestää niin
ettei kaikkien hyvien teitä suljettaisi.

Maallisen maineen yltä katselen 
hämmästellen takaisin tiehen, joka johti
toivottomuuden läpi –
ja tänne, josta olen voinut lähettää
ihmiskunnalle heijastusta säteistäsi.

Ja kaiken sen, mitä voin vielä heijastaa –
sen Sinä annat minulle.
Ja kaiken sen, mihin en kykene –
sen Sinä, tietenkin, olet päättänyt antaa toisille.

Muut tekstit:  Ps. 94:8–15, 1. Tess. 5:2–11 ja Matt. 24:36–44. 

Muut tekstit: Ps. 75:2–8, 10–11 ja Dan. 2:31–41, 44. 

29.10.2021. Tulevan pyhän aiheesta Kirkkovuosikalenteri toteaa näin:
’Tämän sunnuntain sisältönä ovat anteeksiantamus ja siitä avautuva keskinäinen rakkaus. Koko elämämme perustuu anteeksiantoon, jonka saamme Kristuksen ristinkuoleman ansiosta. Se velvoittaa meidät kohtaamaan lähimmäisemme ystävällisesti, lempeästi ja anteeksiantavasti. Tällainen asenne tekee mahdolliseksi sen, että Jumalan moninaiset lahjat pääsevät vaikuttamaan kaikessa rikkaudessaan.’

Jeesus sanoo:
    ”Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi. Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne.”  (Matt. 6:14–15)

Lyhyestä virsi kaunis, kuten vanha sanonta toteaa. Mutta olisiko Jeesus voinut asian tuon selkeämmin ja yksinkertaisemmin esittää kuin ensi pyhän evankeliumitekstissä?
Koetan minäkin (taas vaihteeksi) kirjoittaa lyhyesti, kun ovat nämä bloggaukseni taas venähtäneet turhan pitkiksi!

Anteeksianto on ehkä yksi haasteellisimmista asioista, joita me saamme opetella  pitkin elämäämme. Ja elämähän tarjoaa jatkuvasti mitä erilaisimpia tilaisuuksia harjoitella ja harjoittaa anteeksiantoa niin muita kuin itseämme kohtaan.

Anteeksiannon tarpeeseen voi havahtua jopa vuosikymmenienkin jälkeen siitä, kun on kokenut jotakin itseä loukkaavaa tai satuttavaa. Jokin tapahtuma saattaa nostaa alitajunnan kerroksista hyvinkin vanhoja asioita, joita tietämättään on kantanut mukanaan ja jotka ovat jättäneet katkeruutta sisimpäämme. 

Itse havahdun aina joskus siihen, että jokin vanha muisto hiipii pintaan, ja tunnistan sen herättämästä tunteesta, että yhä kannan kaunaa, vaikka olin kuvitellut antaneeksi anteeksi.
Se tuntuu turhauttavalta. Vieläkö minun pitää tätä käsitellä? Milloin löydän täydellisen rauhan ja sovinnon kyseisen henkilön (omalla kohdallani jo rajan toiselle puolelle siirtyneen äitipuoleni) kanssa?  Voinko jossain vaiheessa kokea, että kaikki todella on anteeksiannettu?  

Jeesus painottaa moneen otteeseen anteeksiannon merkitystä. Varmaan sen vuoksi, että hän tietää, kuinka vaikeaa se meille joskus on.
Yksi syy anteeksiannon vaikeuteen voi olla ylpeys: kun on kokenut tulleensa loukatuksi, ei ehkä pysty eikä edes halua  antaa anteeksi. Ikävimmillään jää mielessään hautumaan kostoa itseä loukanneelle. 

Ajattelen, että Pyhä Henki varmaan nostaa alitajuntaamme painamiamme asioita tietoisuuteemme, jotta voisi puhdistaa sydäntämme, ajatuksiamme ja asenteitamme. ja sitten  parantaa niitä kohtia, joissa vielä kannamme mukanamme anteeksiantamattomuutta, katkeruutta tai vihaa. – Sillä nehän ovat myrkkyä sielullemme.  

Anteeksiantamattomuus todella myrkyttää sisikuntaamme, Se happamoittaa ajatuksiamme ja tunteitamme, emmekä sitä välttämättä edes itse huomaa.
Kukapa meistä sellaista haluaisi? Mutta mitä tehdä, jos ja kun ei vain pysty anteeksiantoon, vaikka tietäisi että sen myönteiset seuraukset? 

Anteeksiantaminen ei ole tärkeää vain oman hyvinvointimme vuoksi, vaan myös toisen osapuolen vuoksi. Niin kauan kuin kannamme kaunaa sisällämme toista kohtaan, on kuin olisimme sitoneet hänet kiinni itseemme näkymättömin katkeruuden sitein. Siinä ei ole kumpikaan vapaa, Kumpikin on sidottu siteillä, jotka vain anteeksianto voi katkaista. 

Mutta mitä tehdä, jos ja kun ei vain pysty anteeksiantoon? Etenkin vaikeilla hetkillä on helpottavaa tietää, että meillä on Vapahtaja, joka on itse kokenut mitä pahimmat loukkaukset ja satuttamiset, suunnattoman kivun ja tuskan – ja kyennyt antamaan anteeksi pahantekijöilleen. Hän haluaa auttaa meitä antamaan anteeksi. Kun emme itse pysty siihen, voimme pyytää Hänen anteeksiannon voimaansa avuksemme. 

Vapahtaja auttaa – Olen joitakin kertoja saanut kokea, miten Vapahtaja haluaa auttaa meitä sovintoon ja anteeksiantoon. Erityisen voimakkaasti sain kokea sitä äitipuoleni saattohoidossa. Kolmen viimeisen viikon aikana hänen vuoteensa äärellä istuessani tunsin, kuinka Kristus antoi  Rakkautensa virrata kauttani äitipuoleeni – ilman että minulla itsellä olisi ollut mitään osaa siinä , muuta kuin olla halukas ja antaa sen tapahtua, ihmetellä ja olla kiitollinen. Olin kuin tyhjä astia, jonka kautta virtasi Rakkauden parantavaa voimaa.

Koin että Kristus hoiti siinä meitä kumpaakin. Minulla itselläni ei ollut mitään odotuksia. Oli kuin kaikki omat tunteeni olisi pistetty ikään kuin sivuun, ja sain vain seurata, mitä siinä tapahtui.
Hänen viimeisellä elinviikollaan tapahtui jotain täysin odottamatonta. Istuin sängyllä, jossa vietin öitä äitipuoleni sängyn vierellä. Väsytti, mutta halusin pysyä hereillä, jotta voisin kostuttaa hänen suutaan aina kun sitä kuivasi.
Yhtäkkiä äitipuoleni – minuun katsomatta – ojensi käsivartensa minua kohti ja sanoi: ”Anteeksi.” Sana, jota en olisi koskaan odottanut kuulevani hänen suustaan.  Ymmärsin, että tuo vähän väkinäisesti lausuttu sana sisälsi kaiken.  

Sovinto – Hypähdin vuoteeltani hänen vuoteensa äärelle, ja kaikesta sydämestäni sanoin, että totta kai annan hänelle kaiken anteeksi! Ja pyysin häntä antamaan myös minulle anteeksi, mitä tai millä tavoin vain olen häntä loukannut.

Kristus sulattaa rakkaudellaan ja anteeksiannon voimallaan sisuksiimme kasaantuneet tunnemöykyt. Hän vapauttaa meidät pahasta, kunhan vain annamme Hänelle siihen tilaisuuden. – Ja Hän jatkaa meissä työtään, kun huomaa, että vielä on jotain jäänyt jäljelle. 

Armollisuutta itse kohtaan – Myös itselleen anteeksiantaminen on niin tärkeää. Siinäkin olen kokenut – kerran aivan konkreettisen tuntuisesti – kuinka Jumala haluaa armahtaa meitä, ja myös auttaa meitä armahtamaan itseämme.
Miten tärkeää se onkaan! Ja varsinkin silloin, jos on taipuvainen itsensä syyllistämiseen vähän kaikesta!
Kuulin äskettäin erään henkilön toteavan: ”Minä pyydän anteeksi sitäkin, että sataa.” – Kuvaa mielestäni hyvin henkilöä, joka on taipuvainen ottamaan kaikesta syyn niskoilleen.

Anteeksipyytäminen – Mutta yhtä hyvin kuin anteeksiantaminen, myös anteeksipyytäminen kuuluu ihmiselämään. Emmehän me ole vain uhreja, vaan myös tekijöitä.
Huomaammeko, milloin olemme loukanneet tai satuttaneet toista sanoillamme tai teoillamme? Miten tärkeää – kummankin osapuolen kannalta – onkaan tulla siitä tietoiseksi, Ja pyytää anteeksi, kun siihen on aihetta.
Montakohan kertaa minulta/sinulta on anteeksipyyntö jäänyt tekemättä, koska se on tuntunut kiusalliselta tai vaikealta? 

Eivät ole helppoja asioita kumpikaan, anteeksiantaminen ja -pyytäminen. Taivaallinen Isämme toive kuitenkin on, että harjoittelemme ja opimme kummankin taidon. Ja mikä parasta: emme joudu harjoittelemaan omin voimin, sillä Hän haluaa auttaa meitä siinä.

Kiitos rakas Taivaallinen Isä, että olet kanssamme. Sinä näet heikot kohtamme ja puutteemme. Kiitos että autat, tuet ja vahvistat meitä, kasvamaan kohti Poikasi kaltaisuutta. 
Kiitos käsittämättömästä Rakkauden voimastasi, jolla parannat sisäisiä haavojamme ja kipujamme.

Vapauteen Kristus meidät vapautti. Pysykää siis lujina älkääkä alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen, kirjoitti Paavali galatalaisille.  (Gal.5:1)

Kiitos Vapahtajamme, että haluat vapauttaa meidät kaikesta, mihin itse olemme (ehkä tietämättämmekin) sitoneet. Sinussa olemme vapaita!  🙂

Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.
Rakkaus ei koskaan katoa. (1.Kor.13:4-8a)

Jumala, täytä meidät Rakkaudellasi ja Rauhallasi. Tänään, ja joka päivä. 🙂

Muut tekstit: Ps. 119:162–168, Jes. 64:3–8 ja Fil. 1:6–11. 

21.10.2021. Poikani suunnisti perheensä kanssa koulujen syyslomalla Repoveden luonnonsuojelualueelle.  Mitkä maisemat, mikä vaellusreittien runsaus!
Mikä määrä Suomi-neidollamme onkaan luonnonsuojelualueita! Ja 40 erilaista ja -kokoista ainutlaatuista kansallispuistoa, sen helmasta (Saaristomeren ja Tammisaaren saariston kansallispuistot) aina sen olkapäälle laskeutuvaan hiuskiehkuraan saakka (Lemmenjoen kansallispuisto).
Mikä valtava aarreaitta maamme onkaan, täynnä luonnon moninaisuutta, upeaa ja lumoavaa, puhdasta ja koskematonta, tiheää ja avaraa…
Eikä aina tarvitse lähteä edes kovin kauaksi asuinpaikaltaan voidakseen nauttia siitä.
Miten kiitollinen olenkaan siitä, että olen saanut syntyä tällaiseen ihmeen kauniiseen maahan!

Ja vaikkei itse pääsisi vaeltamaan metsäpolkuja tai vesien äärille tai kiipeämään korkeille kallioille, joista avautuu huimat näkymät, niin jo kuvien katselu on minusta ihanaa ja voimia antavaa. (Alla olevat kuvat ovat ihan vaan kotikulmilta ja -paikkakunnaltani.) 
Parhaillaan nautin luonnosta enimmäkseen kuvia katselemalla. Viikko sitten tuli nim. testattua ystävän kanssa uusia ulkoliikuntalaitteita. Tulokseksi sain kipeät jalat, jotka ovat arastelleet astumista jo viikon. – Tästä lähin aion keskittyä pyörän lisäksi ainoastaan käsiä vahvistaviin ulkokuntoiluvempaimiin, sellaisiin, joiden vastusta pystyy säätelemään. 🙂  

Jeesus sanoo:
    ”Te olette maan suola. Mutta jos suola menettää makunsa, millä se saadaan suolaiseksi? Ei se kelpaa enää mihinkään: se heitetään menemään, ja ihmiset tallaavat sen jalkoihinsa.
    Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella. Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville. Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.” (Matt. 5:13–16)

Voiko kohtaamisista jäädä jokin tietty maku? Jeesuksen sanojen mukaan me voimme olla makuna toisille.
Millaisia makuja minulle on jäänyt kohtaamisista ystävän, läheisen tai jonkin itselleni siihen asti vieraan kanssa? Millaisen maun olen itse jättänyt heille?

Aistimamme maut jaetaan yleensä viiteen eri perusmakuun: makea, karvas, suolainen ja hapan, Ja lisäksi vielä vaikeasti määriteltävä maku: umami.
Umami on japania ja tarkoittaa miellyttävää makua, joka saa ruoan maistumaan hyvältä. 

Kaikki varmaankin toivomme, että kohtaamisistamme toisten kanssa jäisi hyvä olo.
Ikävää on, jos ja kun niistä jää jommallekummalle – tai kummallekin – kurja jälkimaku: karvas tai hapan, kitkerä tai katkera.
Minkälaisia kohtaamisia minulla/sinulla on ollut viime aikoina?
Olenko/oletko voinut jollain tavoin vaikuttaa siihen, että kohtaamisista jäisi hyvä maku, niin toiselle kuin mielellään myös itselle?

Maan suola – Jeesus sanoo evankeliumissa, että meidän tulee olla maan suola.
Suola (sopivassa määrässä) tuo hyvällä tavalla ruuan parhaat maut esille, korostaa niitä. 
Millaisia olemme, jos kohtaamisistamme ei jää mitään makua (ei siis vain hyvän sanoman levittäjinä, vaan ylipäätään elämässä)? Ei suolaista, makeaa eikä mitään muutakaan?

Mieleen tulee, että kohtaamisessa, josta ei jää minkäänlaista jälkimakua, on ehkä vallinnut täysi välinpitämättömyys toista kohtaan. Toisen tilanne tai puhe ovat saattaneet tuntua yhdentekeviltä, eikä ole itsekään osannut, viitsinyt tai jaksanut koettaa tuoda kohtaamiseen jotakin sellaista, vaikka kuinka pientä, jolla olisi merkitystä.
Uskon kyllä, että jokaisella kohtaamisella on jokin merkitys, mutta ikävältä tuntuu ajatella, ettei  jostain kohtaamisesta jäisi kerrassaan minkäänlaista makua.      

Jeesus toivoo, ettemme suhtautuisi välinpitämättömästi lähimmäisiimme. Hän kehottaa meitä olemaan aivan toisenlaisia: välittäviä ja rakastavia: 
”Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä.” (Joh.15:12)

Rakkauteen kuuluu että on aidosti kiinnostunut ja välittää toisen hyvinvoinnista ja että osoittaa sen jollain tavoin.
Mutta mitä jos ei aina jaksa olla rakastava toisia kohtaan? Minusta on ihanaa että Hän, joka sitä toivoo, haluaa auttaa meitä siinä. Sillä Hän on itse Rakkaus.
On ihanaa ja helpottavaa tietää, että aina voimme kääntyä Kristuksen puoleen ja pyytää Häneltä apua, voimia ja jaksamista.

Tavatessani rakkaitani tiedän yleensä mitä odottaa. Kokemuksesta tiedän, että tapaamisistamme jää aina hyvä maku. Ehkä sellainen umami. Silloinkin kun on jokin haastavampi tilanne. Ehkä se johtuu siitä, että tunnemme toisemme niin hyvin, ja sitä kautta ymmärrämme, millä tavoin olla läsnä toiselle, tukea ja rohkaista toista.  

Mutta miten on kun tapaamme sellaisia, joita emme niin hyvin tunne?
Miten täytämme yhdessäolon tilan tavatessamme jonkun, jolla on vaikkapa suru tai kriisi elämässään? Osaammeko olla läsnä juuri hänen tarvitsemallaan tavalla? Osaammeko kuunnella herkällä korvalla ja aidolla myötätunnolla?
Maltammeko antaa tarpeeksi tilaa toiselle, sille mitä hän juuri siinä hetkessä tuntee? Vai pyrimmekö täyttämään tilan omilla sanoillamme, kommenteillamme tai tietämyksillämme (siitä käsityksestä käsin, mitä arvelemme hänen juuri sillä hetkellä tarvitsevan)?

Viime keväänä läheinen ystäväni menehtyi vaikean sairauden uuvuttamana. Teimme päivittäin pieniä kävelyjä ulkona, hänen voimiensa ja jaksamisensa mukaan. Puhuimme paljon siitä, mistä kaikesta olemme kiitollisia, puhuimme keveistä ja syvällisemmistä aiheista. Rukoilimme usein. Toivoimme ihmettä. Parantumisen ihmettä.
Koetin kuulostella, mistä ja millä tavoin hän kulloinkin halusi puhua. Ja milloin hänestä tuntui hyvältä että vain kävelimme hiljaa, raikkaasta ilmasta ja luonnossa liikkumisesta nauttien.
Joskus ystäväni halusi minun kertovan jostain mukavasta kokemastani tapahtumasta. Se ilahdutti häntä silminnähden ja hän sai siitä voimaa.

Muistan sen kerran, jolloin hän selvästi olisi toivonut minun kertovan jotain mukavaa, mutta en vain jaksanut. Suru ystävän puolesta oli vienyt voimat. Kuinka harmittelinkaan sitä jälkeenpäin, mutta yritin parhaani, jotten syyllistäisi siitä itseäni.  Mitä hyötyä siitä olisi ollut, kummallekaan?

Muistan myös päivän, jolloin selvisi että sairaus oli levinnyt. Kerroin sen samana iltana koolla olleille ystävilleni. Olin hyvin surullinen sairaan ystäväni puolesta, ja siksi varmaan erään ystävän kommentti siitä, miten hän suhtautuu kuolemaan, tuntui tosi pahalta. (Sairaan ystäväni lääkitys oli vielä kesken, hän teki joka päivä kävelyitä ulkona ja hänellä oli vahva elämänhalu.)
Sitäkin kiitollisempi olin muiden ystävien hiljaisesta, empaattisesta läsnäolosta kertoessani kuinka sairaus oli edennyt. – Sairastavan ystäväni tilanne muuttui siinä hetkessä ikään kuin yhdessä eletyksi, koetuksi ja kannetuksi.  

Rukousvastauksia – Tuntui että jollain tavoin rukouksiimme aina tuli vastaus. Ystäväni kipu hellitti, uusi lääke tehosi jonkin aikaa, vahingollisten solujen kasvu pysähtyi jne. Toivon pitäminen yllä tuntui tärkeältä meistä kummastakin.
Kiitoksen aihe oli siinäkin, että ystäväni 2 vuoden sairastamisen jälkeen joutui olemaan vuoteenomana vain 3 viimeistä elinviikkoaan.

Parasta ja lohdullisinta kuitenkin oli niin ystäväni kuin minunkin mielestäni se, että ystäväni oli löytänyt läheisen suhteen Taivaan Isään. Se tapahtui jo ennen kuin sairaudesta oli tietoa. 
Tuntui kuin Taivaan Isä olisi johdattanut asioita siihen malliin, sillä sitä ennen ystäväni ei ollut juurikaan ajatellut Jumalan olemassaoloa.

Ystäväni sai siitä yhteydestä, jota hän koki Taivaallisen isänsä kanssa, paljon apua, lohtua, toivoa ja rohkeutta kohdata tuleva.
Hän sai kokea ihmeellistä rauhaa ja rakastavaa läsnäoloa hiljentyessään rukouksessa. Hän vakuuttui siitä, kuinka Taivaan Isä rakasti häntä valtavasti, näki hänen tilanteensa, kuuli hänen rukoushuokauksensa ja oli hänen kanssaan. – Oli kuin Jumala olisi valmistanut ystävääni tulevalle matkalle, Hänen luokseen, joka on Valo ja Rakkaus. 

Maailman Valo – Kristus, joka on maailmamme Valo, kehottaa meitäkin olemaan valona toisillemme. Mikä pyyntö. Mikä vastuu. Miten pystymme, miten jaksamme?
Jeesus ei kyseenalaista sitä, pystymmekö vai jaksammeko. Hän vain kehottaa.
Kristus kyllä tietää riittämättömät kykymme ja voimamme. Mutta Hän, joka on maailman Valo, tahtoo sytyttää valon sisimpäämme ja ylläpitää sitä valoa, jotta voisimme toimia lamppuina toisillemme, toivon sanojen ja hyvien tekojen välittäjinä.   

Valo loistaa kaikille – ”Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville.”
Se valo, joka meissä on, ei tule itsestämme, vaan Valon antajasta. Kun Hän, joka on Valo, on meissä, vaikuttaa meissä ja kauttamme, voimme tuoda valoa toistemme elämään. Ja auttaa toisiamme uskomaan, että jotain parempaa on odotettavissa, oli tilanne millainen tahansa. 

Kristus, kiitos että olet Valomme! Kiitos että olet vahvempi kuin tämän maailman pimeys. Ylistys ja kiitos Sinulle siitä, kolmiyhteinen Jumalamme, Isä, Poika, Pyhä Henki, nyt, ja kaikkina aikoina! 

Minä sidon itseni tänään lujasti 
tähtikirkkaan taivaan jokaiseen hyveeseen:
auringon elämää antaviin säteisiin,
kuun valoon myöhäisenä yön hetkenä,
salaman valoon joka välkähtelee vapaasti,
tuulen raivoisaan myrskyyn ja huutoon,
lujaan maahan, suolaiseen mereen,
joka on ikuisen kallion huipun ympärillä.

(P. Patrikin Rintakilvestä)

Muut tekstit: Ps. 46:2–8,  Jer. 17:5–8  ja Room. 10:12–18.

9.10.2021. On se vaan ihmeellistä, miten nopeasti keho oppii pitämään jostain asiasta. Kesähelteillä se nautti lähinnä oleilusta ja tauhaisista kävelyistä. Mutta alettuani tehdä reipastahtisia lenkkejä hauvani kanssa, tuntuu ettei kesän verkkainen tahti enää maistu, vaan (niin hauvan kuin emäntänsä) kroppa kaipaa kunnon menoa.
Ja tämä raikas, lämmin syysilma – miten ihanaa sitä on hengittää!  🙂

Lehtimajajuhlilla – Ensi pyhän evankeliumiteksti (Joh. 7:40–52) alkaa sanoilla ’Jeesuksen sanat kuultuaan’. Se laittoi minut lukemaan myös sitä edeltäneet tapahtumat. Mitä Jeesus oli sanonut? Missä ja millaisessa tilanteessa?
Jeesus oli saapunut Jerusalemiin lehtimajajuhlille. Hän jakoi juutalaisten mielipiteet kahtia:  toiset arvostivat häntä, toiset pitivät häntä kansanvillitsijänä.

Lähettäjän oppia  – Juhlan puolivälissä Jeesus meni temppeliin ja alkoi opettaa. Kun juutalaiset ihmettelivät, kuinka tämä oppimaton mies voi tuntea kirjoitukset, Jeesus sanoi heille:
”Se, mitä minä opetan, ei ole minun oppiani, vaan hänen, joka on minut lähettänyt.
Tuo laittoi miettimään niitä monia opetuksia, joita on tullut kuunneltua vuosien varrella erilaisten lähetysten kautta. Missä määrin ne ovat (olleet) ihan puhtaasti Taivaallisen Isän oppeja, ja mitkä niiden enemmän tai vähemmän vapaita tulkintoja?
Millainen tilaisuus lehtimajajuhlaan osallistujille annettiinkaan, kun he saivat kuulla Pojan opettavan Isänsä oppeja puhtaana ja vääristelemättömänä, ja vielä ihan livenä!

Elävän veden virrat – Juhlan päätöspäivänä Jeesus julisti kovalla äänellä:
”Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon!   Joka uskoo minuun, ’hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat’, niin kuin kirjoituksissa sanotaan.”
(Tällä Jeesus tarkoitti Henkeä, jonka häneen uskovat tulisivat saamaan, todetaan Johanneksen evankeliumissa.)

Jeesuksen sanat kuultuaan jotkut väkijoukosta sanoivat: ”Tämän täytyy olla se profeetta.” Toiset sanoivat: ”Hän on Messias.” Mutta toiset epäilivät: ”Ei kai Messias Galileasta tule! Kirjoituksissahan sanotaan, että Messias on Daavidin jälkeläinen ja tulee Betlehemistä, Daavidin kotikaupungista.” Näin ihmiset alkoivat kiistellä hänestä. Muutamat halusivat ottaa hänet kiinni, mutta kukaan ei kuitenkaan käynyt häneen käsiksi.
    Jeesusta pidättämään lähetetyt miehet palasivat ylipappien ja fariseusten luo, ja nämä kysyivät: ”Miksi ette tuoneet häntä?” Miehet vastasivat: ”Yksikään ihminen ei ikinä ole puhunut sillä tavoin kuin hän.” Silloin fariseukset sanoivat: ”Oletteko tekin antaneet eksyttää itsenne? Onko kukaan hallitusmies uskonut häneen? Tai yksikään fariseus? Tuo rahvas ei tiedä laista mitään – kirottuja kaikki!”
Silloin Nikodemos, joka itse oli fariseus ja oli aiemmin käynyt tapaamassa Jeesusta, sanoi: ”Eihän meidän lakimme mukaan ketään voi tuomita, ennen kuin on kuultu häntä ja otettu selville, mitä hän on tehnyt.” Mutta toiset sanoivat hänelle: ”Taidat olla itsekin Galileasta. Tutki kirjoituksia, niin opit, ettei Galileasta tule profeettaa.” (Joh. 7:40–52)

Toisenlaisia lähettäjiä – Mikä voima Jeesuksesta ja hänen puheestaan virtasikaan. Kiivastuksissaankaan ihmiset eivät uskaltaneet käydä häneen käsiksi. Entä ylipappien ja fariseusten lähettämät vartijat? Sen sijaan että olisivat vanginneet Jeesuksen he alkoivatkin kuunnella häntä. Ja totesivat sitten lähettäjilleen hämmentyneinä ja vaikutettuina: ”Yksikään ihminen ei ikinä ole puhunut sillä tavoin kuin hän.” 

Ylipapeilla ja fariseuksilla oli kuumat paikat. Tuo galilealainen on tunkeutunut heidän alueilleen,  saanut kansan innostumaan opetuksistaan. Ja sitten jopa yksi heidän omistaan ryhtyy puolustamaan häntä!
Mietin Nikodemosta, joka pyrki rauhoittamaan toisia ja vetosi lakiin, jonka mukaan tulee ensin kuunnella asianomaista, ja sitten vasta nähdään, onko tämä syyllistynyt johonkin.
Nikodemos itse oli kuunnellut Jeesusta käytyään salaa tätä tapaamassa. 

Jumalan lähettämä Opettaja – Raamattu ei kerro, miten vakuuttunut Nikodemos oli Jeesuksen taivaallisesta alkuperästä käytyään tuon yöllisen keskustelun hänen kanssaan. 
Hän kuitenkin tiesi, että Jeesus oli Jumalan asialla, sillä hän totesi Jeesukselle heti alkuun:
”Rabbi, me tiedämme, että sinä olet Jumalan lähettämä opettaja. Ei kukaan pysty tekemään sellaisia tunnustekoja kuin sinä, ellei Jumala ole hänen kanssaan.” (Joh. 3:2)

Tuo tapaaminen, Jeesuksen sanat ja toisaalta virkatoverien vihamielinen suhtautuminen Jeesukseen laittoivat varmaan Nikodemoksen aikamoiseen ristipaineeseen. Hän ymmärsi, ettei koskaan ollut kohdannut Jeesuksen vertaista opettajaa, ja että tämä todella saattoi olla kauan odotettu Messias. Ehkä hän rukoili kotonaan pyytäen Jumalalta johdatusta ja vahvistusta asiaan. Tai ehkä hän yritti etsiä kirjoituksista todisteita Jeesuksen jumalalliseen alkuperään. 

Nikodemoksen asiallinen ja maltillinen vetoomus lain noudattamiseen oli kuin itikan inahdus kiihkeän pappis- ja fariseusjoukon keskellä. Hänet vaiennettiin halveksuvilla kommenteilla.
Tutun tuntuista, eikö vaan? Tuollaistahan esiintyy nykypäivinäkin, mediassa ja varmaan myös kasvotusten. Huomattavasti pienemmistä ja merkityksettömistäkin asioista kuin siitä, onko Jeesus todella Jumalan Poika.   

Rakas Jumala, opeta meitä erottamaan se mikä on aitoa ja totta. Oli sitten kyse uskon asioista tai lähimmäisistämme. Auta ettemme niin herkästi olisi tuomitsemassa toisia. Auta pikemminkin näkemään, mitä meidän olisi hyvä oivaltaa itsestämme, missä asioissa meillä olisi aihetta työstämiseen, asenteiden ja ehkä suunnankin muutokseen.   

Kristus, auta kaikkia niitä, jotka tänä päivänä kamppailevat samankaltaisessa ristipaineessa kuin Nikodemos. Vahvista uskoamme. Anna opetustesi virrata suoraan sydämiimme.
Anna Rakkautesi vaikuttaa meissä, ajatuksissamme, sanoissamme, teoissamme. 

Uskon varassa – Ole kaikkien niiden Sinuun uskovien kanssa, joita vainotaan ja laitetaan ahtaalle. Suojele ja varjele heitä. Ja meitä kaikkia. Auta meitä elämään uskon varassa. Kiitos että olet kanssamme.  🙂

Muut tekstit: Ps. 78:1–8, 4. Moos. 21:4–9 ja Kol. 1:19–23.