14.3.2016     Mikä lauantai toissa päivänä: täystyyni, sinitaivas vailla pienintäkään pilvenhattaraa, auringonlämmössä kevään lupaus. Auringon laskettua tähtien runsaus syvänsinisellä taivaankaarella. Miten kirkas taivas voikaan olla aina vaan yhtä ihana elämys!

Tunnusteko – Seuraavana päivänä levisi tieto, että Jeesus oli tulossa Jerusalemiin. Ihmiset, joita oli saapunut juhlille suurin joukoin, ottivat palmunoksia ja menivät häntä vastaan huutaen:
– Hoosianna! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä, Israelin kuningas!
Jeesukselle tuotiin aasi, ja hän nousi sen selkään, niin kuin on kirjoitettu:
– Älä pelkää, tytär Siion, sinun kuninkaasi tulee! Hän ratsastaa nuorella aasilla.
Opetuslapset eivät vielä tuolloin ymmärtäneet tätä, mutta kun Jeesus oli kirkastettu, he muistivat, että hänestä oli näin kirjoitettu ja että hänelle myös oli tapahtunut niin.
Ne, jotka olivat olleet Jeesuksen mukana, kertoivat, miten hän kutsui Lasaruksen haudasta ja herätti hänet kuolleista. Tämän vuoksi, kuultuaan millaisen tunnusteon Jeesus oli tehnyt, ihmiset lähtivät joukolla häntä vastaan. Fariseukset puhuivat keskenään: ”Näettekö? Mikään ei auta. Koko maailma juoksee hänen perässään.”
Niiden joukossa, jotka olivat tulleet juhlille rukoilemaan Jumalaa, oli myös muutamia kreikkalaisia. Nämä tulivat Filippuksen luo – sen, joka oli Galilean Betsaidasta – ja sanoivat: ”Me haluaisimme tavata Jeesuksen.” Filippus meni puhumaan asiasta Andreakselle, ja sitten he molemmat menivät Jeesuksen puheille.
Jeesus sanoi heille: ”Hetki on tullut: Ihmisen Poika kirkastetaan. Totisesti, totisesti: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon.”    (Joh. 12: 12-24)

Mitäköhän nuo kreikkalaiset olisivat halunneet kysyä Jeesukselta? Sitäkö, miksi kansa tervehti häntä (vaatimattomasti pukeutunutta, aasinvarsalla ratsastavaa miestä) Israelin kuninkaana? Vai sitä, miten hän herätti Lasaruksen kuolleista?
Evankelista Johannes keskittyy kuitenkin olennaiseen, Jeesuksen sanoihin opetuslapsilleen. Niissä on tiivistettynä niin Pääsiäisen kärsimys kuin ilosanomakin.

Aikoinaan omien lasteni ja eskarilaisten kanssa istutimme aina ennen Pääsiäistä jyviä mullan alle; laitoimme pimeään ja välillä kastelimme. Joka aamu lapset kävivät kurkkaamassa, joko jotain on tullut näkyviin.
Vihdoin, eräänä aamuna ilo ja riemu: heleänvihreitä, terhakoita versoja nousee tummasta mullasta, päämäärätietoisina: kohti valoa!
Ja ihmettelyä: miten ihan kuolleen näköiseen siemeneen voi kätkeytyä elämä?

Voisiko ylösnousemusihme tapahtua myös minussa tänä Pääsiäisenä? Voisiko minusta kuolla esim. sellaisia ajatus- ja toimintamalleja, jotka ovat paikoilleen jämähtäneitä? Sellaisia, joihin olen ehkä tiedostamattani juuttunut, ja jotka eivät vie eteenpäin? Jotta uutta  voisi versota esiin?
Sitä voi pyytää Häneltä, joka voitti kuoleman ja antaa elämän. 🙂

You Give Me Life – Noel Robinson

”Sinä annat minulle elämän, runsaana, kaipaamaani toivon annat minulle
enemmän kuin osaan pyytää, ajatellakaan, teet minussa mahdottomasta mahdollisen 
annat minulle rauhan, täydellisen rauhan, olet antanut minulle kaiken mitä tarvitsen
kun hengität ylleni, se tuo elämän, kun Kristus ilmentyy minussa, muutun
Sinun Henkeäsi kaipaan Herra, Sinä muovaat minua, uudistat, tuot minuun elämän
toimi minussa ja kauttani, olen täysin käytössäsi, avoin ihmeille ja merkeille”

Muut Palmusunnuntain tekstit: Ps. 22: 2-6/Ps. 118: 25, Jes. 50: 4-10/Sak. 9: 9-10 ja Fil. 2: 5-11.

7.3.2016.           Enkeli Gabriel

Älä pelkää – Kun Elisabet oli kuudennella kuukaudellaan, Jumala lähetti enkeli Gabrielin Nasaretin kaupunkiin Galileaan neitsyen luo, jonka nimi oli Maria. Maria oli kihlattu Daavidin sukuun kuuluvalle Joosefille. Enkeli tuli sisään hänen luokseen ja sanoi: ”Ole tervehditty, Maria, sinä armon saanut! Herra kanssasi!”
Nämä sanat saivat Marian hämmennyksiin, ja hän ihmetteli, mitä sellainen tervehdys mahtoi merkitä. Mutta enkeli jatkoi: ”Älä pelkää, Maria, Jumala on suonut sinulle armonsa. Sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinä annat hänelle nimeksi Jeesus. Hän on oleva suuri, häntä kutsutaan Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle hänen isänsä Daavidin valtaistuimen. Hän hallitsee Jaakobin sukua ikuisesti, hänen kuninkuudellaan ei ole loppua.”
Maria kysyi enkeliltä: ”Miten se on mahdollista? Minähän olen koskematon.” Enkeli vastasi: ”Pyhä Henki tulee sinun yllesi, Korkeimman voima peittää sinut varjollaan. Siksi myös lapsi, joka syntyy, on pyhä, ja häntä kutsutaan Jumalan Pojaksi. Ja tiedä tämä: Myös sukulaisesi Elisabet kantaa poikalasta, vaikka on jo vanha. Hän on jo kuudennella kuukaudella – hän, jota on pidetty hedelmättömänä! Jumalalle ei mikään ole mahdotonta.”
Silloin Maria sanoi: ”Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit.” Niin enkeli lähti hänen luotaan.  (Luuk. 1: 26-38)

Miten tämä kaikki on mahdollista, kysyi Maria enkeliltä. Ei osannut Maria aavistaa, että vielä pari tuhatta vuotta myöhemmin monet kyselevät samaa. Marialle riitti kuitenkin enkelin vastaus: ”Pyhä Henki tulee yllesi, Korkeimman voima peittää sinut varjollaan”.
Maria, Herran palvelijatar, oli valmis antamaan elämänsä ihan kokonaan Jumalan käyttöön, ja niin hän sai olla tärkeänä välikappaleena Jumalan suunnitelmassa.
Tuon kirjoitettuani tuli mieleeni pieni sinikantinen kirja, jonka olin ostanut monta vuotta sitten: Wilfrid Stinissenin ’Maria Raamatussa ja meidän elämässämme’.
Millä lailla Maria, Jeesuksen äiti, on ollut ja on nyt minun elämässäni? Päätin lukaista kirjan uudelleen nähdäkseni, millaisia asioita se tällä kertaa nostaa pintaan.
Teini-ikäisestä lähtien minulle olivat rakkaita Rafaellon ja muiden mestareiden maalaukset Mariasta Jeesus -lapsi sylissään. Matkoilla ostin niistä postereita ja kortteja, ja aina oli joku niistä seinälläni. Vasta paljon myöhemmin oivalsin, miten olin koettanut niiden avulla täyttää sitä tyhjiötä, jonka äidinrakkauden kaipuuni oli sisälleni jättänyt.
Pari vuotta sitten, äitipuoleni sairastuttua vakavasti, aloin alitajuisesti työstää niin suhdettani häneen kuin myös 50v. aiemmin kuolleeseen äitiini. Se oli tosi rankkaa aikaa. Näin jälkeenpäin tuntuu kuitenkin, että se, mitä minussa tuona ’mankelin läpi’ -aikana tapahtui, oli pelkästään hyväksi.

Nyt luin Stinissenin tekstiä jollain lailla neutraalimmalta tasolta, vapaampana. Sellaisten teologisten näkemysten ja tulkintojen, jotka eivät tuntuneet itselleni läheisiltä, annoin olla. En myöskään etsinyt kirjasta sitä, mitä tiedostamattani olin ennen etsinyt Mariaa ja Jeesus -lasta esittävistä kuvista tai ikoneista. – Tässä Stinissenin ajatuksia, jotka tuossa kirjasessa tällä kertaa tuntuivat minusta kiinnostavilta:

Vastaus – Jumala oli edeltä määrännyt Marian kerran sanomaan ”kyllä” koko ihmiskunnan vastauksena Jumalan kutsuun. Jumalahan kunnioittaa ihmisen vapautta. Näemme, että kerran toisensa jälkeen hän on tehnyt liiton ihmisen kanssa ja kohdellut tätä täysiarvoisena liittokumppanina. Ihmiseksi tulemisen hetkenä Jumalan tahtoi lausua lopullisen ”kyllä”-sanansa ihmiselle ja antaa tälle mahdollisuuden vastata hänen aloitteeseensa yhtä lopullisesti ja ehdottomasti ”kyllä”.

3 persoonaa – Se, joka kuuntelee tarkoin, mitä enkeli sanoi, oppii jotakin Jumalan sisäisestä elämästä. Jumaluuden kaikki 3 persoonaa esiintyvät peräkkäin vuoropuhelun 3.ssa jaksossa. 1. kerran Jumalan puhuu tällä tavalla; 1. kerran hän selvästi ilmoittaa olevansa kolmiyhteinen.
Isä – ”Ole tervehditty, Maria, sinä armon saanut! Herra kanssasi!” Herra on Isä. Kaikki on saanut alkunsa hänestä. Jumala teki aloitteen. Enkelin kautta hän aloitti vuoropuhelun. Hän ilmestyy odottamatta. Melkein aina Jumala puuttuu asioiden kulkuun odottamattomalla hetkellä.
Poika – ”Älä pelkää, Maria”. Nyt Jumala puhutteli Mariaa nimeltä. Jumala ei rakasta meitä ihmisjoukkona, vaan hän rakastaa jokaista erikseen. Jokainen meistä on korvaamaton. Jumala puhuu ihmiselle mielellään yksikössä: sinä.
”Sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinä annat hänelle nimeksi Jeesus. Hän on oleva suuri, häntä kutsutaan Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle hänen isänsä Daavidin valtaistuimen.” Tässä esiintyy Kolminaisuuden 2. persoona. Poika, joka Kolminaisuuden piirissä jo oli antanut Isälle suostumuksensa, oli valmis tulemaan ihmiseksi.  On käsittämätöntä, että Jumala tahtoi tulla ihmiseksi tämän juutalaistytön kohdusta. Ihmisen ei tarvitse kamppailla taivasta itselleen, vaan taivas itse tulee hänen luokseen maan päälle. Aina kun Jumala puhuttelee ihmistä, on pohjimmiltaan kysymys siitä, että hän tahtoo tulla asumaan ihmiseen.
Maria vastasi (1933/38 käännöksen mukaan): ”Kuinka tämä voi tapahtua?”, Sakarias (Johannes Kastajan isä) vastasi enkelille: ”Kuinka minä tämän käsittäisin?”
Marian sanojen ja ajatusten kohteena oli tämä, Sakariaan taas minä. Sakarias ajatteli itseään; hän tahtoi olla varma ja saada merkin. Keskustelu katkesi hänen itsekeskeiseen kysymystapaansa, ja hän tuli mykäksi. Maria sen sijaan suostui suunnitelmaan. Hän kysyi, mitä hänen oli tehtävä.
Henki – Enkeli vastaa: ”Pyhä Henki tulee sinun yllesi, Korkeimman voima peittää sinut varjollaan.” Se mitä tapahtuisi, ei ollut ihmisen työtä, vaan Hengen vaikutusta. Lupaus voi toteutua vain siten, että Jumala antaa voimansa. Hän tahtoo antaa sen, ja hän on antava sen, ”sillä Jumalalle ei mikään ole mahdotonta.” Hänen tapanaan on antaa sellaisia tehtäviä, joista ihminen ei selviä yksinään. Näin hän huomaa, että ei ole muuta mahdollisuutta kuin luottaa täydellisesti Jumalaan.

Rukouksen tarkoitus – Herran syntymän ilmoittamisen hetkenä Maria sanoi: ”Tapahtukoon minulle sinun sanasi mukaan.” Täten hän osoitti olevansa kokonaan Jumalan käytettävissä.
Rukouksen, sekä meditaation että kontemplaation, varsinainen tarkoitus on, että rukoilija kasvaa avoimuuteen, antaa ruumiinsa muuttua avoimiksi astioiksi, joissa on tilaa Jumalan elämälle. Rukoilijan täytyy kasvaa pois itsestään, itsekeskeisyydestään ja itsepäisyydestä, ei etsiä hengellisiä ”elämyksiä” eikä yrittää rukouksen avulla ”toteuttaa itseään”.  Hän ei tahdo muuta kuin tulla tyhjäksi kaikesta omastaan ja antaa tilaa Jumalalle. Rukoilija näkee, missä asiassa hän ei ole ”Herran palvelija”, vaan palvelee yhä itseään.

Kyllä -asenne – Jos ihmisessä on tämä perustavalaatuinen kyllä -asenne, hän elää Jumalan tahdon mukaisesti. Tämä ei estä häntä edelleenkin tekemästä monia ”erehdyksiä”. Ihmisten mielestä tapahtuu erehdyksiä, mutta Jumala on ikuisista ajoista asti ottanut ne huomioon suunnitelmissaan ja antaa kaiken yhdessä vaikuttaa ”parhaaksi” (Room.8:28).

************

Tulisitko Pyhä Henki meidänkin yllemme? Loisitko, laittaisitko meissä alulle jotain uutta, sellaista, missä Korkeimman voima ja kirkkaus voi ilmetä, kasvaa ja vaikuttaa, meissä ja kauttamme?

Veni Creator Spiritus – Taizé .  ”Tule Luoja, tule Pyhä Henki…”

Muita tekstejä: Ps. 113: 1-8, Jes. 7: 10-14 ja Room. 9: 2-8.
Ja myös blogipäivityksissä 16.3.2015: Marian ilmestyspäivä ja 17.3.2014: Lempeästi.

29.2.2016.                  

Metsätiellä viime viikolla tuli vastaan äiti ja tytär (4-5v). Tyttö pysähtyy katselemaan tietä reunustavia suuria kuusia ja mäntyjä. ”Äitii, mä haluisin että noi puut olis pienempiä.” Miksi, kysyy äiti. ”Mä haluisin et ne olis mummun kokoisia.”
En kuullut, miten keskustelu jatkui. Jäin kuitenkin miettimään, miten myös me isot joskus haluaisimme, että asiat olisivat ja pysyisivät meille sopivissa, tutuissa ja turvallisissa raameissa ja mittasuhteissa. Käsitys- ja käsittelykyvyllemme sopivan kokoisina. Meidän kokoisina.

Alla oleva evankeliumiteksti kertoo paikalla olleen 5000 nälkäistä henkilöä, kun Jeesus jakoi viidestä leivästä ja kahdesta kalasta kaikille. Ja leipää jäi vielä ylitsekin. Miten tällaiseen pitäisi suhtautua? Tuohan huitoo kerta kaikkiaan yli meidän länsimaalaisen loogisen, tieteellisen järkiajattelumme! Voi jopa nousta alitajuinen pelko siitä, että omat vankat mielen turvarakenteet alkavat järkkyä, jos johonkin tuollaiseen alkaisi uskoa.

15.2.2016     -Lumi tuli, lumi suli, lumi tuli… – pysyisipä vielä talviloman ajan täällä Etelä-Suomessakin. 🙂 

En ollut ajatellut kirjoittaa ensi pyhän aiheesta, mutta eilisiltana tuli vahvasti sellainen olo, että kyllä, kuitenkin. – Alla olevassa evankeliumitekstissä esiintyy aihe, josta tavallisesti vaietaan. Ehkä sen vuoksi, että se saattaa synnyttää joissakin pelkoa. Senpä vuoksi koetan käsitellä aihetta hellävaraisesti.    

Paha henki (yksikössä t. monikossa) – kuka nyt sellaisesta haluaisikaan puhua. Tuntuu, että aiheen käsittelyä halutaan vältellä, ainakin julkisesti. Joitakin vuosia sitten ystävä tosin toi Husiksen lehtileikkeen, jossa haastateltiin katolilaista isä Guy’tä, joka joutui työnsä puolesta päivittäin tekemisiin tämän aiheen kanssa. En tiedä, millaisia ajatuksia artikkeli lukijoissa herätti.
Sen sijaan muistan millaisen valtaisan myräkän eräs TV-ohjelma sai aikaan käsitellessään aihetta liittyen erääseen esirukoilijaan. Vaikka uskon ymmärtäneeni syyt, perusteet ja aiheelliset kannanotot esirukoilijan harkitsemattomaan ja epäasialliseen toteamukseen, ihmettelin kuitenkin ohjelman herättämää tunnetsunamia lehtien palstoilla. Ajattelin, että oli kuin siinä olisi heitelty kuumaa perunaa, eikä kukaan halunnut ottaa koppia. En muista nähneeni asiallista, rauhallista keskustelua asian tiimoilta. Arka aihe siis.

Koko sinä aikana, kun harrastin erilaisia meditaatioita, tein hoitoja jne, en tavannut ketään, joka olisi kertonut, että paha henki vaivaa häntä, tai jotakuta läheistään tai ystävää.
Kukaan ei myöskään varoittanut vaaroista, joita piilee siinä, kun avautuu ns. korkeammille energioille. Korkeintaan pohdittiin sitä, pitäisikö pyytää suojaa vai ei. Yleensä päädyttiin siihen, että kun keskittyy valoon ja rakkauteen, ei siihen muuta voi tulla.

Mutta mielenkiintoista on, että vuosia sen jälkeen kun olin jo jättänyt hoidot ja meditaatiot,  joissa avaudutaan tai ollaan avoimina korkeammille energioille (ilmaisen sen nyt noin), aloin kohdata henkilöitä, jotka joko itse taikka läheisensä kärsivät yllä olevan seikan vuoksi. Oli tapahtunut Jotain sellaista, mitä ei osattu aavistaa. Joidenkin hätä on ollut todella suuri.

Aloin ymmärtää, millaisille riskeille itsensä saattaa alttiiksi avautuessaan henkisille tasoille. Ymmärsin, että itsellenikin olisi voinut käydä samoin.
Olen kiitollinen siitä, että opin vihdoin myös käsittämään, miten tärkeää on tietää, minkä kanssa on tekemisissä. Ja mikä ero on siinä, onko avoin joillekin universaalisille energioille taikka kolmiyhteiselle Jumalalle – Isälle/Pojalle/Pyhälle Hengelle.
Missä/kenessä on täydellinen suoja? Kenelle on annettu Valta ja Voima ylitse kaikkien muiden valtojen ja voimien? Kuka on Vapauttaja? – Tämän tiesi kanaanilainen äiti.  

Tapahtukoon niin kuin tahdot – Jeesus meni Tyroksen ja Sidonin seudulle. Siellä muuan kanaanilainen nainen, sen seudun asukas, tuli ja huusi: ”Herra, Daavidin Poika, armahda minua! Paha henki vaivaa kauheasti tytärtäni.” Mutta hän ei vastannut naiselle mitään.
Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja pyysivät: ”Tee hänelle jotakin. Hän kulkee perässämme ja huutaa.” Mutta Jeesus vastasi: ”Ei minua ole lähetetty muita kuin Israelin kansan kadonneita lampaita varten.” Silti nainen tuli lähemmäs, heittäytyi maahan Jeesuksen eteen ja sanoi: ”Herra, auta minua!” Mutta Jeesus sanoi hänelle: ”Ei ole oikein ottaa lapsilta leipä ja heittää se koiranpenikoille.” ”Ei olekaan, Herra”, vastasi nainen, ”mutta saavathan koiratkin syödä isäntänsä pöydältä putoilevia palasia.” Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Suuri on sinun uskosi, nainen! Tapahtukoon niin kuin tahdot.” Siitä hetkestä tytär oli terve.   (Matt. 15: 21-28)

Muistan, kuinka vahvasti tuohduin tuon äidin puolesta luettuani tuon tekstin 1. kertaa. Voi, miten Jeesus noin tylysti vastaat hädässä olevalle naiselle? Puhuit ihan eri sävyyn samarialaiselle naiselle kaivolla. – Halusitko testata tämän äidin uskoa? Laittaa oikein koville ja katsoa, nouseeko ego/ylpeys esiin, ja jos, vaientaako äidin tuska tyttärensä tilanteen vuoksi sen? Kyllä vaiensi. Mitä äiti ei tekisi lapsensa eteen! Taikka isä, joka toisessa paikassa tuli Jeesuksen luo pyytämään apua pojalleen.

Vanhempien hätä lastensa puolesta koskettaa Jeesusta. Ja minua koskettaa se, kuinka Jeesus välittää ja auttaa.
Nyt pystyn lukemaan tuon tekstin tuohtumatta ja katsomaan sen sijaan lopputulokseen: hyvää tuli.

I will run to You – Hillsong

”Sinä näet varpusenkin ja kätesi lohduttaa minua
maailman ääristä sydämeni syvyyksiin anna armosi ja voimasi näkyä
kutsut minua siihen tarkoitukseen, joka Sinulla on, jonka enkelitkin ymmärtävät
kutsu siihen kaikkia, kunniaksesi, Rakkautesi ja armosi mukaisesti
juoksen luoksesi, totuutesi sanojen luo
ei väellä eikä voimalla, vaan Jumalan Hengellä
kyllä, juoksen kunnes näen kasvosi, suo minun elää armosi kirkkaudessa”

Muut tekstit: Ps.25:1-10, 2. Aik.20:1-9 ja 1.Tess. 4:1-8.

1.2.2016     Erään ystäväni mielestä tuo kukka (kuvassa jo vähän nuukahtanut) oli pieni ihme. Loppiaisena vanha kiinanruusuni innostui kasvattamaan nuppua, joka vihdoin puhkesi kukkaan, ilahdutti vajaa viikon ja putosi pari päivää sitten pois. Mikä saa kasvin yhtäkkiä tekemään kukan keskellä pimeintä vuodenaikaa, ystävä ihmetteli.

Mistä minä saan valoa ja elämänvoimaa silloinkin, kun ei näytä valoisalta? Mistä löydän inspiraatiota ja innostusta, kun sellaista toivon ja kaipaan? Mistä ilonuput kasvavat sisimmässäni, olipa valoisaa tai pimeää? Minulle sillä on suuri merkitys, että tiedän mistä.

Asia pysyi salassa – Jeesus oli kertonut opetuslapsilleen useamman kerran, mitä Jerusalemissa tulisi tapahtumaan. Mutta he eivät ymmärtäneet – tai tahtoneet ymmärtää. Asia pysyi heiltä salassa, toteaa Luukas.

Valikoivaa kuulemista – Lapsilla on ilmiömäinen kyky kuulla sellaiset asiat, mitkä tuntuvat mieluisilta tai kiinnostavilta, kun taas epämieluisat asiat (yleensä kehotukset) hujahtavat ohi ilman tartuntapintaa. – Joku kuulee myönteisessäkin asiassa jotain negatiivista.
Ja kyllähän valikoivaa kuulemista ja väärää tulkintaa esiintyy ’jonkin verran’ meissä aikuisissakin… 🙂

Entä näkeminen?  Missä määrin pystymme näkemään asiat sellaisina kuin ne ovat, ja missä määrin olemme taipuvaisia vääntämään niitä  paremmiksi (tai huonommiksi) kuin ne ovatkaan?
Minulla oli pitkään vaihe, jolloin en halunnut lukea enkä katsella tv -uutisia. Halusin, että kaikki elämässäni ja ympärilläni olisi vain hyvää. (Hesarikin tilattiin vain niiksi ajoiksi, kun lapset valmistautuivat yo-kirjoituksiin.) Edelleen minulla on tuo toive että kaikki olisi hyvin, mutta nykyään en halua sulkea silmiäni maailman tapahtumilta.
Negatiiviset asiat eivät kuitenkaan enää vaikuta yhtä voimakkaasti kuin nuorempana. Luettuani jonkun järkyttävän uutisen maailmalta, se ei enää aiheuta viiltävää kipua kehossani. Sen sijaan herää kysymys: mitä voisi tehdä? Usein vastaus on yksinkertaisesti: rukoilla. – Uskon, että rukouksemme eivät ole turhia.

Miten totuudenmukaisesti näemme itsemme? Mihin perustamme itsetuntemuksemme?
Eräässä vaiheessa luin ja kuuntelinkin opetuksia, joissa annettiin monenlaista buustia egolle, ilman että sitä oikeastaan huomasikaan. Annettiin ymmärtää, mihin kaikkeen sitä pystyykään sen vuoksi, mitä (itse) on. Oli ylevät, kauniit päämäärät, ja vaikka henkinen ulottuvuus oli aina vahvasti mukana, lähtökohta oli oli yleensä vahvasti omavoimainen: mitä itse voi saada aikaan omalla henkisellä polullaan. Alkoi nähdä itsensä ja mahdollisuutensa uudessa valossa. Mutta mikä oli tuon valon lähde?
Aika merkillistä näin jälkeenpäin ajateltuna, kuinka monenlaisia asioita tuli opiskeltua sen enempää kyseenalaistamatta niiden alkuperää tai yhteyksiä. Ne vain imaisivat mukaansa, kun tuntuivat niin hyviltä ja mielenkiintoisilta.

Silloin en vielä tunnistanut itselleni parasta ja totuudenmukaisinta buustin antajaa. Häntä, joka on valtavan rakkaudellinen ja kannustava, muttei johdattele uskomaan johonkin kuplaan, joka kimaltelee kauniinvärisenä kunnes poksahtaa osuessaan Todelliseen.
Nykyään opettelen sitä, etten pyrkisi toimimaan omavoimaisesti. Minusta on valtavan ihanaa tietää,  että on olemassa joku paljon suurempi ja viisaampi, joka tuntee ja  näkee minut juuri sellaisena kuin olen, kaikkine heikkouksineni ja vahvuuksineni, ja jolta saan totuudellisen kuvan itsestäni. Joka tietää milloin tarvitsen toppuuttelua (jota spontaani luontoni usein tarvitsee), milloin taas rohkaisua (jota herkkänahkaisuuteni kaipaa). Hän tietää, mikä minulle kulloinkin on parasta.
Hänet ovat jotkut muutkin löytäneet. Hänen seuraajinaan voi nim. tilastollisen mittapuun mukaan pitää yli kolmasosaa maailman väestöstä. – Ei siis ihan kuka tahansa henkinen/hengellinen ope.

Anna näköni – Jeesus kutsui kaksitoista opetuslastaan luokseen ja sanoi heille: ”Me menemme nyt Jerusalemiin. Siellä käy toteen kaikki se, mitä profeetat ovat Ihmisen Pojasta kirjoittaneet. Hänet annetaan pakanoiden käsiin, häntä pilkataan ja häpäistään ja hänen päälleen syljetään, ja he ruoskivat häntä ja tappavat hänet. Mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista.” Opetuslapset eivät ymmärtäneet Jeesuksen sanoista mitään. Asia pysyi heiltä salassa, eivätkä he käsittäneet, mitä Jeesus tarkoitti.
Kun Jeesus lähestyi Jerikoa, tien vieressä istui sokea mies kerjäämässä. Kuullessaan, että tiellä kulki paljon väkeä, mies kysyi, mitä oli tekeillä. Hänelle kerrottiin, että Jeesus Nasaretilainen oli menossa siitä ohi. Silloin hän huusi: ”Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!” Etumaisina kulkevat käskivät hänen olla hiljaa, mutta hän vain huusi entistä kovemmin: ”Daavidin Poika, armahda minua!” Jeesus pysähtyi ja käski tuoda hänet luokseen. Mies tuli, ja Jeesus kysyi häneltä: ”Mitä haluat minun tekevän sinulle?” Mies vastasi: ”Herra, anna minulle näköni.” Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Saat näkösi. Uskosi on parantanut sinut.” Siinä samassa mies sai näkönsä, ja hän lähti seuraamaan Jeesusta ylistäen Jumalaa. Ja kaikki, jotka näkivät tämän, kiittivät ja ylistivät Jumalaa.  (Luuk. 18: 31-43)

Jeesus pysähtyy – Jeesus ei keskittynyt edessä oleviin koetuksiin. Hän pysähtyi sokean kutsuessa, ja sokea sai näkönsä.Pysähdytkö Jeesus minunkin kohdallani? Kysytkö minultakin: ”Mitä haluat minun tekevän sinulle?”
Mitä sinä vastaisit?
Minä vastaan tuon sokean miehen lailla: Herra, avaa silmäni näkemään (itseni, toiset, maailman tapahtumat), avaa näkemään ne niin kuin Sinä haluat minun näkevän. Avaa korvani kuulemaan asiat niin kuin Sinä haluat minun ne kuulevan.

Tiedän, että Sinulta voi pyytää ja odottaa parasta.
Vapauta meidät harhakuplista. Auta meitä näkemään, kuulemaan ja ymmärtämään asioita Sinun Valtakuntasi todellisuudesta käsin.

We will see – Gateway Worship

”Kun maailma sanoo ettet Sinä ole todellinen, että kaikki mitä tunnemme on vain valetta
silloin me emme liikahda vaan seisomme vahvana, jotta Sinun Valtakuntasi tulisi ilmi
emme tarvitse sitä, että tämä maailma tulisi sanomaan että olemme oikeassa
sillä kaikki mitä Sinä olet sanonut näyttäytyy silmiemme edessä
tulemme näkemään Sinun Valtakuntasi tulevan Maan päälle
Jumalan ja ihmisen ennallistettuna, ikuisesti elävänä
tulemme näkemään Taivaan jonka Sinä olet tehnyt, kaiken jonka olet luvannut meille
kaiken minkä olet luvannut tulevan tapahtuvaksi, tulemme näkemään
kun koitos ja vihamielisyys lähestyy voittaakseen meidät vääristyneillä valheilla
me emme liikahda vaan seisomme vahvana, jotta Sinun Valtakuntasi ilmentyisi”

Muut laskiassunnuntain tekstit ovat Ps. 31: 2-6, Jes. 58: 1-9 ja 1. Kor. 13.

25.1.2016                                                              

Kristus, Jumalan kirkkauden säteily –  ihana tämä ensi pyhän aihe! Sitä, Hänen kirkkauttaan toivoisin näkeväni enemmän. Omassa elämässäni, jokaisen elämässä, koko maailmassa. Olenko taivaanrannanmaalari? Onko joutavaa tai mieletöntä kaivata Jumalan kirkkauden ilmentymistä?

Saul, kiivas kristittyjen vainooja, koki Kristuksen valtavan kirkkauden Damaskoksen tiellä. Se muutti hänet täysin. Hänestä tuli Paavali, merkittävin Kristuksen apostoli. Kristuksen kirkkaudesta, jota hän sai myöhemminkin kokea, tuli hänelle todellinen inspiraation lähde ja päämäärä. Siitä kertoo myös alla oleva ote kirjeestään korinttilaisille.

Damaskoksen teillä – Mitä tapahtuu tänä päivänä Damaskoksessa ja sen liepeillä? 40 km:n päästä Damaskoksesta, pommitetussa Madayan kaupungissa nälkään menehtyneitä, 1/2 v:n piirityksen takia. Vihdoin runsas viikko sitten päästettiin ruokaa ja lääkkeitä kuljettaneita rekkoja toimittamaan apua 40.000 asukkaan kaupunkiin – sen jälkeen, kun kuvat ja kuvaukset nääntyvistä asukkaista olivat levinneet netin kautta maailmalle.

Kristus ilmestyy – Lukemattomat ihmiset niin Lähi-idässä, länsimaissa ja ympäri maailmaa kertovat, kuinka Kristus ilmestyi heille. Kuinka he eivät uskoneet Hänen olevan ylösnoussut ja elävä, mutta kuinka Hänen ilmestymisensä oli niin todellinen, että sitä ei ollut kieltäminen tai selittäminen jonkinlaisena kuvitteluna. Ja vaikkei heistä olisi tullut Paavalin kaltaisia apostoleja, he ovat halunneet kertoa muille, kuinka tuo kohtaaminen muutti täysin heidän elämänsä.
– Voi Kristus, kuinka me tarvitsemme Sinun kirkkautesi ilmestymistä! Niin Lähi-idässä, täällä Pohjolassa kuin koko tällä Telluksellamme! 

Kirkkauden kaltaisiksi – Me kaikki, jotka kasvot peittämättöminä katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen. Tämän saa aikaan Herra, joka on Henki.
Kun meillä Jumalan armosta on tällainen palveluvirka, me emme lannistu. Olemme hylänneet kaiken salakähmäisen, emme toimi petollisesti emmekä vääristele Jumalan sanaa, vaan tuomme esiin totuuden ja toivomme, että jokainen omassatunnossaan arvioi meidät Jumalan edessä. Jos meidän julistamamme evankeliumi on peitossa, se on peitossa niiltä, jotka joutuvat kadotukseen. Tarkoitan niitä, joiden mielen tämän maailman jumala on sokaissut, niin että he epäuskossaan eivät näe Kristuksen evankeliumin kirkkaudesta säteilevää valoa, Kristuksen, joka on Jumalan kuva. Emmehän me julista sanomaa itsestämme vaan Jeesuksesta Kristuksesta: Jeesus on Herra, ja hän on lähettänyt meidät palvelemaan teitä. Jumala, joka sanoi: ”Tulkoon pimeyteen valo”, valaisi itse meidän sydämemme. Näin Jumalan kirkkaus, joka säteilee Kristuksen kasvoilta, opitaan tuntemaan, ja se levittää valoaan.    (2. Kor. 3: 18-4: 6)

Mitä lupauksia! – Mooses ei vuorella voinut katsella Jumalan kirkkautta. Se oli niin voimakas että se olisi sokaissut hänet. Opetuslapset lensivät maahan, kun Jumalan kirkkaus laskeutui Jeesuksen ylle kirkastusvuorella.
Mutta Kristuksen seuraajille luvataan, että he saavat katsella Hänen kirkkauttaan peittämättömin kasvoin.
Ja vieläpä että he saavat muuttua tuon kirkkauden kaltaisiksi. – Siinä lupauksia, jotka ainakin meikäläinen haluaa muistaa!!  

Näköesteitä – Paavalin mukaan ’tämän maailman jumala’ sokaisee mielemme näkemästä Kristuksen evankeliumin kirkkaudesta säteilevää valoa.
Millä tavoin mielemme sokeutuu näkemästä totuuteen? Millaisia asioita tulee siihen väliin? – Kyllä tulee heti monenlaisia asioita mieleen. Itse asiassa taitaa tämä maailma olla täynnä sellaisia juttuja, jotka tuntuvat olevan meille jonkinlaisia ’jumalia’. Asioita, jotka johdattavat ties millaisiin harhakuviin ja -käsityksiin. Taikka asioita, joita luulemme tarvitsevamme ja joiden luulemme tuovan onnen. Asioita, jotka täyttävät ajatuksemme, tunteemme ja halumme siinä määrin että niistä lopulta tulee elämämme hallitsijoita.
Mikä tai kuka hallitsee minun elämääni? – Sitä voi silloin tällöin pohtia.  🙂 

Kristus, Jumalan kuva – Jeesus tuli tuomaan kirkkauden ajatustemme, tunteidemme ja tahtomme hämäriin sopukoihin ja pimeisiin nurkkiin.  Jumala valaisi Paavalin sydämen, joka ei tuntenut evankeliumin Valoa. Kunnes Kristus ilmestyi hänelle sellaisella kirkkaudella, että tämä lennähti maahan hevosen selästä ja sokeutui useaksi päiväksi. Saatuaan näkönsä takaisin hän sai oppia tuntemaan Kristuksen. Kristus oli hänen kanssaan, kannusti, johdatti, antoi voimia jatkaa.

Jeesus Kristus haluaa ilmestyä, näkyä ja toimia Henkensä kautta myös meidän elämässämme, jos vain annamme Hänelle siihen mahdollisuuden.

Jumala, joka sanoi: ”Tulkoon pimeyteen valo”, valaisi itse meidän sydämemme. Näin Jumalan kirkkaus, joka säteilee Kristuksen kasvoilta, opitaan tuntemaan, ja se levittää valoaan.
– Voiko jotain tuon ihanampaa kuvitella? Minä en ainakaan!

Kristus, anna meidän nähdä kasvosi, valosi säteily!

Your Glory – All Sons & Daughters

”Elämäni on Sinun, toivoni on Sinussa ainoastaan,
Sinä pitelet sydäntäni, sillä teit tästä syntisestä pyhän
Pyhä, pyhä, Kirkkautesi on niin kaunis, putoan polvilleni kunnioituksesta
ja elämäni syke on ylistää Sinun valossasi
laulamme ylistystä, kunniaa, halleluja,  Jeesus olet hyvä”

Ensi pyhänä vietetään Kynttilänpäivää ja muistetaan jumalallisen Kirkkauden saapumista keskuuteemme. Siitä kertova evankeliumiteksti Luuk. 2:22-23 löytyy blogipäivityksestä Kirkkauden säteily 28.1.14. Muita kynttilänpäivän tekstejä ovat Ps. 48: 11-15, Jes. 52: 8-10.

11.1.2016  (Ruukut Kaanaan hääkirkon alttarilla)

Ensi pyhän aihe on:  Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Evankeliumikirjassa on tämän aiheen kohdalla mm. lause:  Jeesus kutsuu ihmisiä näkemään Jumalan suuria tekoja.
Niitä siis, joita tehtiin Raamatun aikana ja joista yhdestä alla oleva evankeliumitekstikin kertoo. Mutta rajoittuvatko Jumalan ihmeet ainoastaan aikaan ennen ajanlaskumme alkua ja ensimmäiseen vuosisataan?
Joku kuittaa Jumalan suuret teot myytteinä. Joku taas voi ajatella, että kenties sellaisia saattoi tapahtua menneinä vuosituhansina, mutta siihen, että Jumala tekisi jotain voimallista vielä meidänkin aikanamme, ei usko ehkä enää yllä.

”Ei Jumala oo mikään legenda”, totesi poika (9-10v.) kauaskantavalla, varmalla, rauhallisella äänellä koulun käytävällä. En tiedä mikä tämän lauseen kirvoitti ilmoille, mutta sillä oli vahva vaikutus: kaikki pysähtyivät sitä miettimään. Sitten tyttö samalta luokalta katkaisi hiljaisuuden toteamalla (myöskin vakuuttavasti ja kuuluvasti): ”Me kaikki voidaan olla legendoja.”
Taas hiljaisuus, kun toiset oppilaat hiljentyvät pohdiskelemaan asiaa.
Viime viikon paukkupakkasista oli harmiakin, jäätyneitä putkia, hajonneita kiertovesipumppuja ym. Mutta siitä olen iloinen, että kun pakkasten vuoksi oppilaiden ei tarvinnut mennä ulos välitunneilla, sain olla tuossa tilanteessa kuulemassa nuo vilpittömät kommentit, sekä sen kuinka toiset jäivät niitä kuulostelemaan mielessään. Vau!

Siemeniä – Meikäläisen mielenlaatuun on aina parhaiten sopinut se, kun asioita ei tuputeta valmiiksi pureskeltuina, vaan kun jätetään tilaa omalle työstämiselle.
Luokanopettajamme Helmer Knutar oli minulle, pikku pohdiskelijalle, paitsi rakas, myös paras mahdollinen ope. Hän oli armoitettu kertoja. Eloisaan luokkaamme (meitä oli parhaimmillaan 45 oppilasta) laskeutui aina hiirenhiljaisuus kun hän alkoi kertoa.
Opemme oli siementen kylväjä. Hän sanoikin aina välillä, että jonain päivänä te ymmärrätte tästä enemmän.
Usein – vuosikymmenien jälkeen – on muistunut mieleen jokin hänen yksittäinen lauseensa, joka pienenä siemenenä oli jäänyt sisimpään, odottaen itämistä ja kasvua. Kuinka hyvältä tuntuikaan, kun itse aikanaan sai löytää/oivaltaa asiaan piilevän syvemmän viisauden/totuuden.

Legendoja – Tokalla luokalla opemme kertoi muutaman Jeesuksen elämään liittyvän legendan. Mieleeni jäi erityisesti sellainen, jossa Jeesus pienenä poikana otti savea maasta, muovaili siitä linnun, puhalsi siihen, ja se lähti lentoon. Muistan kuinka tuo, kuten muutkin  Jeesuksesta ja äidistään Mariasta kertovat legendat tekivät minuun vaikutuksen. Muistan vieläkin sen kielon, jonka piirsin vihkoon. Se oli kasvanut legendan mukaan Marian kyynelistä. Marian kyyneleet koskettivat syvästi melankolista sydäntäni. – Ei sitä silloin miettinyt, mikä oli legendaa, mikä totta. Kertomuksiin vain tuntui sisältyvän jotain suurempaa, ja se kiehtoi.
Näin aikuisena mietin, aistiko lapsi Jeesus -legendoihin kätketyn pyhyyden. Tai välittyikö se ehkä luokanopen omasta vakaumuksesta, jota hän ei tuonut mitenkään esiin meille oppilaille, mutta joka selvisi, kun hän meitä 8 v. opetettuaan jätti opettajan tehtävänsä ja lähti opiskelemaan papiksi.

Häät – Viikon kolmantena päivänä vietettiin Galilean Kaanaassa häitä. Jeesuksen äiti oli siellä, ja myös Jeesus ja hänen opetuslapsensa kutsuttiin häihin. Viini loppui kesken, ja äiti sanoi Jeesukselle: ”Heillä ei ole viiniä.” Mutta Jeesus vastasi: ”Anna minun olla, nainen. Minun aikani ei ole vielä tullut.” Hänen äitinsä sanoi palvelijoille: ”Mitä hän teille sanookin, tehkää se.”
Siellä oli kuusi kivistä vesiastiaa juutalaisten tapojen mukaisia pesuja varten; ne olivat parin kolmen mitan vetoisia. Jeesus sanoi palvelijoille: ”Täyttäkää astiat vedellä”, ja he täyttivät ne reunoja myöten. Sitten hän sanoi: ”Ottakaa nyt siitä ja viekää pitojen valvojalle”, ja he veivät. Valvoja maistoi vettä: se oli muuttunut viiniksi. Toisin kuin palvelijat, jotka olivat veden astiasta ottaneet, hän ei tiennyt, mistä viini oli peräisin. Hän kutsui sulhasen luokseen ja sanoi: ”Kaikki tarjoavat ensiksi hyvän viinin ja sitten, kun vieraat alkavat juopua, huonompaa. Mutta sinä olet säästänyt hyvän viinin tähän asti.”
Tämä oli Jeesuksen tunnusteoista ensimmäinen, ja hän teki sen Galilean Kaanaassa. Hän ilmaisi sillä kirkkautensa, ja hänen opetuslapsensa uskoivat häneen.    (Joh. 2: 1–11)

Ruukkuihme – Jeesuksen ei omasta mielestään ollut vielä tarkoitus alkaa palvelutyötään, mutta tuosta se kuitenkin sai alkunsa. Varmaankin Jeesus tunsi myötätuntoa hääparia/hääjuhlien järjestäjiä kohtaan. Tai äitiään kohtaan, joka ei halunnut että isäntäväki olisi joutunut kiusalliseen tilanteeseen.
Maria  luotti siihen, että hänen poikansa tekisi jotain asialle. Vaikkei hän olisikaan ennen noita hääjuhlia vielä nähnyt Jeesuksen tekevän mitään ihmetekoa (Raamattu ei sellaisista kerro), tiesi hän kuitenkin enkeli Gabrielin lupauksen perusteella, että hänen lapsensa, jota kutsuttaisiin Korkeimman Pojaksi, tulisi olemaan suuri. – Nyt ystävä- /sukulaisperhe tarvitsi sellaista apua, jota ihmisvoimin ei olisi voinut tarjota.

Jumalan ihmetyöt – Pidämmekö niitä legendoina, sellaisista lukiessamme tai kuullessamme? Uskominen on paljon haasteellisempaa kun ei itse, omin silmin, näe. Ideaalitilanne on kuitenkin se, kun uskoo näkemättä. Näin Jeesus antoi Tuomaan ymmärtää.
Materialisoitumisihmeitä, joissa esim. ruoka lisääntyy jaettaessa, kunnes kaikki ovat saaneet syödäkseen, tapahtuu erit. sellaisilla seuduilla, joissa ei ole kattavaa sosiaalijärjestelmää. Tunnetuimpia ovat ehkä Heidi Bakerin ja avustustiimiensä kokemat lisääntymisihmeet,  kun ruoka on loppunut heidän orpolastenkodeistaan. 
(Kerroin Heidi ja Roland Bakerin avustustyöstä Mosambikissa blogissani 22.9.14 – Jumalan huolenpitoa).
Olen saanut nähdä ja kokea Jumalan voiman toimivan ja vaikuttavan monella tavalla, ja siitä olen tavattoman kiitollinen. Mutta olisi aika fantastista saada joskus olla mukana näkemässä ja kokemassa myös sitä, kuinka Jumala ruokkii nälkäisiä. Kuinka kaikille riittää, kun ihmiset uskossa kääntyvät Hänen puoleensa ja Hän tekee voimatöitään!
Jumala on niin ihmeellinen ja ihana. Hänelle on kaikki mahdollista.  🙂

How Great Is Our God – Chris Tomlin & nuoret ympäri maailmaa ylistävät Jumalaa

”Kirkkaus Kuninkaan, puettu kunniaan. Maa nyt iloitkoon, maa nyt iloitkoon.
Hän valoon kietoutuu, ja pimeys piiloutuu, se eessään pakenee, eessään pakenee.
Niin suuri Hän on, laulakaa, niin suuri Hän on, pian kaikki nähdä saa, niin suuri Hän on.
Ikuinen Hän on, on aika kädessään, on tulevaisuutein Hänen kädessään.
Kolmiyhteinen Jumalamme on, Uhrikaritsa, Uhrikaritsa (engl. sanoissa: Leijona & Karitsa).
Niin suuri Hän on, laulakaa, niin suuri Hän on, pian kaikki nähdä saa, niin suuri Hän on.
Sun nimes korkein on, ylistyksen arvoinen. Mä tahdon laulaa: suuri Hän on.
Niin suuri Hän on, laulakaa: niin suuri Hän on, pian kaikki nähdä saa, niin suuri Hän on.”

Muut tekstit: Ps. 105: 2–5, 39–42, 2. Kun. 4: 1–7, Jes. 12: 1–6 ja Room. 12: 6–16.

 28.12.2015                                                     

Uusi vuosi on ovella  – 2 vuotta on tullut päivitettyä tätä blogia kerran viikossa (joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta). Kuluneena vuonna yritin harjoitella tiivistämistä (= lyhyempiä päivityksiä); ei oikein onnistunut. Nyt kokeilen päivitysten harventamista (1-2 kertaan kuussa).

Isäni luona – Jeesuksen vanhemmat menivät joka vuosi Jerusalemiin pääsiäisjuhlille. Kun Jeesus oli tullut kahdentoista vuoden ikään, he taas juhlan aikaan matkasivat sinne, niin kuin tapa oli. Juhlapäivien päätyttyä he lähtivät paluumatkalle, mutta poika jäi vanhempien huomaamatta Jerusalemiin. Nämä luulivat hänen olevan matkaseurueessa ja kulkivat päivän matkan, ennen kuin alkoivat haeskella häntä sukulaisten ja tuttavien joukosta. Kun he eivät löytäneet häntä, he palasivat Jerusalemiin jatkaen etsintäänsä.
Kolmen päivän kuluttua he löysivät hänet temppelistä. Hän istui opettajien keskellä, kuunteli heitä ja teki heille kysymyksiä. Kaikki, jotka kuulivat mitä hän puhui, ihmettelivät hänen ymmärrystään ja hänen antamiaan vastauksia. Hänet nähdessään vanhemmat hämmästyivät kovasti, ja hänen äitinsä sanoi: ”Poikani, miksi teit meille tämän? Isäsi ja minä olemme etsineet sinua, ja me olimme jo huolissamme.” Jeesus vastasi heille: ”Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun tulee olla Isäni luona?” Mutta he eivät ymmärtäneet, mitä hän tällä tarkoitti.
Jeesus lähti kotimatkalle heidän kanssaan, tuli Nasaretiin ja oli heille kuuliainen. Kaiken, mitä oli tapahtunut, hänen äitinsä kätki sydämeensä. Jeesukselle karttui ikää ja viisautta; Jumalan ja ihmisten suosio seurasi häntä.  (Luuk. 2: 41-52)

Isän huoneeseen – Vahtimestarin tuttu, lempeä hymy luukun takana. Nousen ylös leveitä portaita, isän ovi on auki, hän tietää odottaa minua. Isä istuu ison pöytänsä takana. Ymmärrän että hänellä on paljon työasioita, mutta kun tulen, ne saavat odottaa. Isä ei koskaan sanonut minulle, ettei hänellä olisi aikaa tavata. Äitini ja isäni olivat eronneet ja ikävöin isääni. Vaikka hän aina välillä tuli tapaamaan meitä lapsia kotiimme, halusin muulloinkin puhua hänen kanssaan asioista. Eikä puhelimessa puhuminen ollut sama asia kuin tapaaminen.
Rakennuksen vastakkaisilla puolilla, henkilökunnan sisäänkäyntiovien takana oli vahtimestarinkopit.  Joskus asemanpuoleinen ovi oli kiinni, ja piti mennä siitä toisesta ovesta. Siellä tuikean tuntuinen setä kysyi, mikä oli asiani, vaikka oli nähnyt minut niin monesti ennenkin, että kyllä hän varmasti tiesi. Lisäksi tuosta ovesta oli pitkä sokkeloinen ja pimeä reitti kulissirakenteiden takaa isän huoneeseen. Mutta sinne päästyäni tuli helpottunut olo. Tiesin että kunhan saan kerrottua isälle huoleni, olo kevenisi.

Äidin huoneessa – Kävin myös pari ratikkapysäkkiä kauempana olevalla äitini työpaikalla Ludviginkadulla. Äiti istui myös ison pöydän takana, jolla oli paljon kirjekuoria ja papereita pinossa. Puhelin soi koko ajan ja ihmisiä kävi jatkuvasti hänen huoneessaan. Työpaikan ilmapiiri oli kiireinen, kaikki uutiskuvat sanoma- ja aikakauslehtiin tilattiin ja toimitettiin sieltä. Koska äiti oli toimitusjohtaja, ymmärsin ettei hän voinut keskeyttää toimintaansa ollakseen vain minun kanssani hetkisen. Ihmettelin, miten hän saattoi tämän kaiken menon keskellä pysyä yhtä tyynenä ja rauhallisena kuin kotona ollessaan. Päättelin kuitenkin, etten voi rasittaa äitini työtaakkaa omilla jutuillani, joten lähdin vähän ajan kuluttua pois. Näkisinhän hänet sitten illalla kotona. Mutta kuitenkin myös käynti äidin työpaikalla toi jonkinlaisen helpotuksen olooni.

Lapsuudessa muodostuneet käsitykset – Mietin missä määrin se, että isäni tuntui olevan olemassa minua varten vielä kotoa pois muutettuaankin, vaikutti siihen, kuinka helppoa oli  omaksua tieto, että minulla on Taivaallinen Isä, joka on kiinnostunut minusta ja jolla on minulle aikaa. Että meillä on Jumala, joka haluaa olla henkilökohtaisessa suhteessa kanssamme. (Tämä selvisi minulle tosin vasta yli viisikymppisenä).
Mietin myös missä määrin vaikeampaa käsittää Jumala rakastavana Vanhempana voi olla sellaiselle, jolle biologinen isä tai äiti ei ole ollut lapsuudessa lainkaan läsnä olevana. Tai sitten on ollut tavalla, joka on ollut kaikkea muuta kuin luottamusta herättävää. Missä määrin vanhempien taholta koetut epäoikeudenmukaisuudet, loukkaamiset, satuttamiset, hylkäämiset, pelot ja väkivaltaiset teot  voivat vaikuttaa käsitykseemme rakastavasta, meistä huolehtivasta ja mitä auttavasta Jumalasta? Ja siihen, pystymmekö ajattelemaan Jumalaa rakastavana Isänä. – Uskon että hyvinkin paljon.

Lapsuudenkodissani ei riidelty meidän lasten kuullen. Siksi vanhempiemme eroa oli vaikea ymmärtää. Kaikkien lasten tavoin kaipasin vanhempieni rakkautta. Nuo työpaikkakäynnit taisivat olla jonkinlaisia varmistamisia, että vanhempani olivat minulle olemassa, vaikkeivät enää asuneetkaan yhdessä. Taisin myös pohtia, miten voisin saattaa heidät taas yhteen.

Mitä jos olisin tiennyt  –  Mietin miten olisin toiminut, jos jo tuolloin 10-vuotiaana olisin tiennyt, että on olemassa Taivaallinen Isä, ihan todella, ja että Hän on olemassa myös minua varten. – Olisinko kääntynyt Hänen puoleensa huolineni? Olisinko hakeutunut Hänen huoneeseensa, keskustellakseni Hänen kanssaan? Olisinko saanut tuntea helpotuksen ja keveyden kerrottuani Hänelle asiani? Uskon että olisin.

Taivaallisen Isän huone – Entä nyt, Taivaallisen Isän huoneeseen mennessä… – vaikuttaako sisälläni yhä lapsuudenaikainen huoli siitä, josko pitää mennä sen yrmeän vahtimestarin kopin ohi, selittää käyntini syy, kulkea kulissien takana olevia pimeitä sokkeloita?
Onneksi ei. Ovi, jonka takana odottaa lempeä hymy, on aina auki. – Se on Kristuksen lahja.

Kaipuu – Taivaallinen Isä on hoitanut ja parantanut sen pikkutytön sydäntä, joka kaipasi niin kovasti vanhempiensa rakkautta ja läheisyyttä. Nyt tuo pikkutyttö sisälläni ei enää kaipaa sitä vaan jotain paljon suurempaa ja pyhempää. Sellaista, jota voi löytää vain yhteydestä Taivaalliseen Vanhempaamme.
Taivaallinen Isämme odottaa meitä, kaipaa yhteyttä kanssamme, niin sinun kuin minunkin. Kyse on vain siitä, milloin tai kuinka usein tulemme Hänen luokseen, Hänen läsnäoloonsa. 

In Your Presence – Jason Upton

”Odotan, Isä, haluan kuulla jotain Sinusta, haluan että hyväksyt sen mitä sanon ja teen
sillä mikään ei tyydytä minua niin paljon kuin se että saan kuulla Sinun lausuvan nimeni
kerro siis ettet koskaan lähde ja että kaikki on ok
Sinun läsnäolossasi ei ole pelkoa, siihen minä kuulun, Sinuun läsnäoloosi
minä palaan, Isä, niihin asioihin joita tein ennen
sillä jossain kohtaa matkan varrella totuus taisi hämärtyä minulle
Sinun läsnäolossasi on se paikka johon kuulun”

Muut ensi su:n tekstit: Ps. 84: 2-5, 11-12, 1. Kun.8:27-30, Hepr. 3:1-6, Ilm. 4:2-11

Valon, Rauhan ja Siunauksien vuotta 2016 meille kaikille!

14.12.2015                                              

Ulkona taivaalta laskeutuu hitaasti isoja lumihiutaleita. Maa värjäytyy valkoiseksi – ainakin vähäksi aikaa. Ensilumi, heiveröinenkin, tuntuu aina yhtä ihmeelliseltä. Vai onko tämä jo toinen? Jonkun ennusteen mukaan saataisiin valkea Joulu myös maamme eteläosiin. Pari päivää sitten mitattiinkin vielä samoja lukemia kuin Juhannuksena…
Alla olevassa Joulupäivän evankeliumitekstissä ovat mukana niin Juhannuksen kuin Joulun syntymäpäiväsankari. Johannes Kastajan syntymää juhlitaan vuoden valoisimpana aikana. Mutta miten vahvana voikaan kokea sen, kun todellisen Valon tuojan syntymäjuhlaa vietetään vuoden pimeimpänä ajankohtana. Siitähän Kristuksen syntymässä on kyse: Valon saapumisesta keskuuteemme, pimeyteemme. ’Valo loistaa pimeydessä…’
(4. adventtisunnuntain evankeliumiteksti löytyy blogini päivityksestä 15.12.14, otsikolla Lapsella Jumalan kasvot.)

Valo loistaa pimeydessä – Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala.
Jo alussa Sana oli Jumalan luona. Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo.
Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa.
Tuli mies, Jumalan lähettämä, hänen nimensä oli Johannes. Hän tuli todistajaksi, todistamaan valosta, jotta kaikki uskoisivat siihen. Ei hän itse ollut tuo valo, mutta valon todistaja hän oli.
Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan.
Maailmassa hän oli, ja hänen kauttaan maailma oli saanut syntynsä. mutta se ei tuntenut häntä.
Hän tuli omaan maailmaansa, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen.
He eivät ole syntyneet verestä, eivät ruumiin halusta, eivät miehen tahdosta, vaan Jumalasta.
Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme.
Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa.
Hän oli täynnä armoa ja totuutta.  (Joh. 1: 1-14)

7.12.2015     Kauris käyskenteli mökin rannassa, katsahti kuin moikatakseen ja keveästi astellen jatkoi matkaansa. Toisella kerralla kauris kulki n. 4 metrin päässä, pysähtyi kohdalle. Katselimme siinä toisiamme liikkumatta ties kuinka kauan, kunnes se loikki pois. Täysi liikkumattomuus, kuin kipsiin valettuna, ja siitä sitten yhtäkkiä, ennalta arvaamattomasti, kepeä liikkeelle lähtö. En ihmettele, että Jesaja parantuneen ramman hyppelyä kuvatessaan käytti profetiassaan juuri kaurista. 

Kertokaa – Kun Johannes vankilassa kuuli Kristuksen teoista, hän lähetti opetuslapsensa kysymään: ”Oletko sinä se, jonka on määrä tulla, vai pitääkö meidän odottaa toista?” Jeesus vastasi heille: ”Kertokaa Johannekselle, mitä kuulette ja näette:
Sokeat saavat näkönsä ja rammat kävelevät, spitaaliset puhdistuvat ja kuurot kuulevat, kuolleet herätetään henkiin ja köyhille julistetaan ilosanoma. Autuas se, joka ei minua torju.”
Heidän mentyään Jeesus alkoi puhua ihmisille Johanneksesta:
”Mitä te lähditte autiomaahan katsomaan? Ruokoako, jota tuuli huojuttaa? Vai mitä odotitte näkevänne? Kenties hienosti pukeutuneen miehen? Kuninkaanlinnoista te niitä löydätte, jotka hienostelevat vaatteillaan! Mitä te sitten odotitte näkevänne? Profeetanko? Aivan oikein, ja minä sanon teille, että hän on enemmänkin kuin profeetta. Hän on se, josta on kirjoitettu:    – Minä lähetän sanansaattajani sinun edelläsi, hän raivaa sinulle tien.”            (Matt. 11: 2-10)  

Enkeli Gabriel ilmoitti Sakariaalle, Johannes Kastajan isälle, pojan tulevan elämäntehtävän jo ennen tämän syntymää: Johannes tulisi kääntämään ihmisten sydämet jälleen Jumalan puoleen ja tulisi olemaan Herran edelläkävijä. ”Jo äitinsä kohdusta asti hän on täynnä Pyhää Henkeä”, lupasi Gabriel.
.Johannes hoitikin tehtävänsä rohkeana, vahvana ja varmana. Hän julisti Herran tulemista. ja kun Jeesus tuli Jordan – joelle saamaan kasteen, Johannes tunnisti heti Mestarin.
Arvailuksi jää, mikä sai Johanneksen vankilassa ollessaan lähettämään opetuslapsensa kysymyksensä kera Jeesuksen luo. Oliko hän todella alkanut epäillä Jeesusta luvattuna Messiaana? Vai oliko hän odottanut, että Jeesus tulisi vapauttamaan hänet ja kummeksui kun näin ei ollut käynyt? Vai halusiko hän vain varmistaa, ettei Jeesus ollut unohtanut häntä? Että Jeesus olisi tietoinen hänen tilanteestaan?

Varmistusta — Meillekin saattaa joskus tulla tarve varmistaa, että oletko Jeesus ihan oikeasti se ja sellainen, mitä profeetat ja opetuslapsesi ovat sinusta kirjoittaneet. Oletko minuakin varten? Oletko minunkin Vapauttajani, Pelastajani, Auttajani? Ja jos olet, näetkö tilanteeni, jonka kanssa parhaillaan kipuilen?
Voi olla aikoja, jolloin tuntuu, että uskomme on heiveröinen, tai jopa kadoksissa. Aikoja, jolloin aivan erityisesti tarvitsemme Pelastajaa vapauttamaan meidät tilanteestamme, ajatusvyyhdeistämme, tunnelukoistamme jne. Voi olla epävarma olo siitä, näkeekö Jumala nyt ihan varmasti uupumukseni, suruni, pelkoni. Voinko odottaa Häneltä apua?
Minusta on hieno juttu, että tuo Johanneksen kysymys on tallennettu kansien väliin. Se ikään kuin osoittaa  meille, että kun kerran Johannes sai kysellä ja pyytää varmistusta, niin kyllähän mekin, tavalliset tallaajat. Jumala ei siitä pahastu. Päin vastoin, ajattelen että Hän toivookin meidän kertovan Hänelle niin ilomme kuin surumme. Vaikka Hän onkin Kaikkitietävä, olennaista on, että kääntyy Hänen puoleensa, että on Hämeen yhteydessä. Näin teki myös Jumalan Poika koko maallisen elämänsä ajan. 

Oikea Messias? – Miten sitten voi varmistua siitä, että seuraa oikeaa Jeesusta? Joillekin kysymys voi olla ihan outo. Mutta ei ehkä niinkään niille, jotka ovat olleet tekemisissä erilaisten henkisten oppisuuntien kanssa. Jos on harrastanut esim. jotain ei-kristillistä meditaatiota, tai ollut tekemisissä jonkin sellaisen asian kanssa, jossa mieli on avattu henkisille tasoille (mm. yhteys henkioppaisiin), varmistaminen saattaisi olla tarpeen. Nuo tasot kun ovat tungokseen asti täynnä harhaan johtamista.
Itse halusin varmistaa moneenkin otteeseen sen jälkeen, kun koin Kristuksen kutsuvan minua pois henkisiltä poluiltani, new age – jutuista, t. mitä nimitystä niistä haluaakaan käyttää. Halusin varmistua siitä, että seuraan todella Jeesus Kristusta.

Mistä sitten voi tarkistaa, seuraako todella Jeesus Kristusta eikä jotain feikkiä taikka muunneltua opetusta? Ehdotukseni: evankeliumeista. Niistä löytyy pääpiirteissään Jeesuksen elämänkerta. Jos sen ja oman opin /open jutuista löytyy ristiriitoja, voi alkaa kysellä: hetkinen, mitkä asiat tässä nyt eivät oikein istu yhteen? Millaisia johtopäätöksiä voin ristiriitaisuudesta tehdä?
Ja aina kannattaa muistaa Pyhä Henki, Totuuden Henki. Pyytää Pyhää Henkeä ilmaisemaan totuus.

Helpompia ovat ne tapaukset, jossa joku ihan fyysinen hahmo antaa ymmärtää olevansa Jeesuksen inkarnaatio. Kuten Siperiassa elävä Vissarion, joka on kerännyt ympärilleen n. 5000 hengen yhdyskunnan. Elävät eristäytyneenä yhteisönä ’pyhässä maassaan’, kuten he asuinpaikkansa kokevat. Se on heille pyhää maata, koska heidän opettajansa asuu siellä.
Voi kysyä, kuinka on mahdollista, että noin suuri määrä ihmisiä uskoo tämän opensa olevan uudelleensyntynyt Jeesus. Jo tutustuminen tarkemmin evankeliumien Jeesuksen elämänkertaan, opetuksiin ja toimintaan avaisi varmasti heidän silmänsä näkemään ja korvansa kuulemaan. Tunnistamaan aidon ja väärennöksen välisen eron.  Mutta ehkä he eivät haluakaan tunnistaa. Ehkä he haluavat elää harhakuvitelmassaan, koska se tuntuu paremmalta ja onnellisemmalta kuin se elämä, jonka he jättivät taakseen muuttaessaan tuohon syrjäiseen yhteisöön Siperian vuoriseudulla.
Mietin, millainen tilanne mahtaisi syntyä, jos heille eräänä päivänä selviäisi, ettei heidän opensa olekaan se, joksi he ovat hänet kuvitelleet.