Arkistot kuukauden mukaan: heinäkuu 2021

Huolenpitoa, rakkautta ja hyviä tekoja

29.8.2021. Hoivaaja – Hauvallani on aina ollut vahva hoivavietti. Joka päivä se ottaa jonkun pehmoeläimistään ja ’pesee’ sen nuollen hellästi ja perusteellisesti.
Herkkupalan saatuaan se vie ensin ’pennuilleen’, juttelee niille (=ininää) ja työntää kuonollaan herkkupalaa niiden eteen; vasta sitten se alkaa itse syödä sitä.

Suojelijaksi – Lapsenlasten marsut ovat kyllä aina kiinnostaneet koiraani käydessämme poikani perheen kotona. Mutta kun marsut tulivat sunnuntaina meille hoitoon, hauveli ryhtyi niiden suojelijaksi: aina kun joku kulki kotimme ohi, se asettui ovelle vartioimaan ja ilmoitti että tänne ei ole tulemista.
Aika liikuttavia voivat nämä nelijalkaiset ystävämme olla. 🙂

Elämään vievä tie – Veljet, meillä on siis täysi oikeus astua sisälle kaikkeinpyhimpään, koska Jeesus on uhrannut verensä ja näin avannut meille uuden, elämään vievän tien, joka kulkee väliverhon – hänen ruumiinsa – kautta. Meillä on suuri ylipappi, jonka haltuun on uskottu Jumalan koko huone. Astukaamme sen tähden Jumalan eteen vilpittömin sydämin ja varmoina uskossamme, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä. Pysykäämme horjumatta tunnustuksessa ja toivossa, sillä hän, joka on antanut meille lupauksensa, on luotettava. Pitäkäämme huolta toinen toisestamme ja kannustakaamme toisiamme rakkauteen ja hyviin tekoihin.
Me emme saa lyödä laimin seurakuntamme yhteisiä kokouksia, niin kuin muutamilla on tapana, vaan meidän tulee rohkaista toisiamme, sitä enemmän mitä lähempänä näette Herran päivän olevan. (Hepr. 10:19–25)

Kaikkein pyhimpään – Ensi pyhän teksteistä tämä ote heprealaiskirjeestä puhutteli meikäläistä eniten. ’täysi oikeus astua sisälle kaikkeinpyhimpään’ – se oli tuon ajan juutalaisille jo ajatuksenakin täysi mahdottomuus. Jerusalemin temppelin väliverhon läpi sai astua ainoastaan ylimmäinen pappi, ja hänkin vain kerran vuodessa: suurena sovituspäivänä.

Ylipappi kaikkia varten – Ylösnousemuksensa jälkeen Kristuksesta tuli suuri ylipappi, ei vain juutalaisille vaan kaikille. Hänestä tuli koko maailman Vapahtaja. Jeesuksen kuoleman hetkellä maa järähteli ja temppelin esiverho repeytyi ylhäältä alas saakka. Raamattu ei kerro ylipappien reaktiota, mutta uskoisin heidän olleen aikamoisen järkyttyneitä.

Heprealaiskirje julistaa, että siitä lähtien kaikki ovat voineet ja voivat tulla Jumalan eteen luottavaisina, ilman pelkoa, puhtaina, ’vilpittömin sydämin ja varmoina uskossamme, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta’.

Huolenpitoa, rakkautta ja hyviä tekoja – Kirjeessä on myös kehotus: ’Pitäkäämme huolta toinen toisestamme ja kannustakaamme toisiamme rakkauteen ja hyviin tekoihin.’

Viime viikon teksteissä oli samantapaisia kehotuksia:

Oikeudenmukaisuutta – Kääntykää vihdoin oikealle tielle ja tehkää hyvää, kohdelkaa aina oikeudenmukaisesti toisianne. Älkää sortako vierasheimoisia, älkää orpoja älkääkä leskiä. (Jer. 7:5-6)

Rauhaa kaikkien kanssa – Tavoitelkaa rauhaa kaikkien kanssa ja pyrkikää pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa. Pitäkää huoli siitä, ettei yksikään hukkaa Jumalan armoa eikä mikään katkeruuden verso pääse kasvamaan ja tuottamaan turmiota, sillä yksikin sellainen saastuttaa monet. (Hepr. 12:14-15)

Taivaan Isä, Sinä näet, kuinka vaikeaa meidän on noudattaa tahtoasi. Auta meitä kasvamaan Poikasi kaltaisuuteen. Kiitos, että Hän on avannut meille tien luoksesi, yhteyteesi, tuntemiseesi.

Anna meille rauhaan pyrkivä sydän ja mieli, niin että voisimme elää sovussa toistemme kanssa ja olla Sinun Rauhasi välikappaleita täällä Maan päällä.
Ja niin että – heprealaiskirjeen lupauksen mukaisesti – saisimme nähdä Kirkkautesi.

Franciscus Assisilaisen tavoin voimme pyytää:

Vapahtaja, tee minusta rauhasi välikappale,
niin että sinne, missä on vihaa, toisin rakkauden,
missä loukkausta, toisin anteeksiannon,
missä epäsopua, toisin yksimielisyyden,
missä erehdystä, osoittaisin totuuden,
missä epäilystä, auttaisin uskoon,
missä epätoivoa, nostaisin luottamukseen,
missä pimeyttä, loisin sinun valoasi,
missä surua, virittäisin ilon ja lohdutuksen.

Niin että, oi Mestari, en yrittäisi niin paljon
etsiä lohdutusta kuin lohduttaa muita,
hakea ymmärtämystä kuin ymmärtää toisia,
pyytää rakkautta kuin rakastaa muita,
sillä antaessaan saa, kadottaessaan löytää,
unohtaessaan saa anteeksi,
kuollessaan nousee iankaikkiseen elämään.

Muut tekstit: Ps. 119:129–136, Sananl. 3:27–32 , 1. Moos. 41:46–49, 53–57, Ap. t. 20:17–24 ja Luuk. 12:42–48.

Kallio

24.7.2021. Viime viikonloppuna kokoonnuttiin koko perhe viettämään yhdessä lämmintä kesäpäivää. Koska synttärini oli ollut jo aikaa sitten, en osannut odottaa että sitä olisi huomioitu. Oli vain löydetty kaikille sopiva ajankohta (ei aina niin yksinkertaista meidän poppoolle), jolloin syötäisiin yhdessä ja nautittaisiin toistemme seurasta,

Juhannuksen alla vanha aurinkovarjoni muuttui puolikuuksi: rajuilma heitti sen kuin ilmapallon kukkapenkkiin, jonka seurauksena puolet siitä roikkui katkenneiden puurimojen varassa. (Varjo oli niin raskas avata ja sulkea että se sai yleensä aina olla auki, ja kuvittelin sen kestävän tuonkin puhurin.)
Poikani toi tilalle heidän samanmallisen varjonsa varastosta. Olin siitä kiitollinen, sillä tarkoituksena oli istua pihalla Juhannuksena.

Vaan mikä yllätys olikaan viime lauantaina, kun poika perheineen tuli pitkän paketin kanssa: sain uuden päivänvarjon, joka avautuu ja sulkeutuu keveästi kahvalla! Vahingosta viisastuneena aion sulkea sen aina kun on tiedossa kovaa tuulta.

Miniä oli aiemmin ehdottanut että hankkisin pöytätuulettimen nauttiessani heidän viileästä sisäilmastaan. Kotiin tultuani aloinkin etsiä sellaista netistä, todeten että ne oli myyty loppuun pk-seudun myymälöistä, joten Jätin asian sikseen.
Olivat kai arvanneet tämän ja jutelleet keskenään, sillä toisaalla asuvat poika ja miniä toivat mukanaan tuulettimen! Olivat löytäneet sellaisen oman paikkakuntansa liikkeestä.

Ihana virkistävä olo tuli tuulettimesta! Vaikka viileä sää tulikin heti seuraavana päivänä pitkän hellejakson jälkeen, on ihanaa että on tuo vempain, tulevien hellepäivien varalle.
Olen yleensä sellainen sinnittelijätyyppi, joka ajattelee että kyllähän tässä pärjäillään hyvin näinkin. Mutta kyllä olen iloinen sekä tuulettimesta että aurinkovarjosta!!

Ylipäätään tuntuu niin hyvältä ja suloiselta, kun perhe huolehtii hyvinvoinnistani. Kiitollinen ja onnellinen olo on siitä. – Sanalla tulee kuitenkin mieleen, kuinka paljon on niitä, joilla ei ole ketään, joka huolehtisi. Heitä, joille tämä pitkä hellejaksokin on ollut (esim. heikon terveydentilan tai korkean iän vuoksi) tosi tukala.
Eräs lähihoitajana työskentelevä ystävä on kertonut, kuinka monen vanhuksen asunnossa on ollut tuskaisen kuumaa. Olisipa hienoa, jos jatkossa järjestyisi – tavalla tai toisella – hellejakson aikaan tuulettimia niitä kipeästi tarvitseville.

Totuus ja viisaus – Antifoni:
Sinä tahdot sisimpääni totuuden –
ilmoita siis minulle viisautesi!. (Ps. 51:8)

Jeesus sanoo:
    ”Jokainen, joka kuulee nämä sanani ja tekee niiden mukaan, on kuin järkevä mies, joka rakensi talonsa kalliolle. Alkoi sataa, tulvavesi virtasi ja myrskytuuli pieksi taloa, mutta se ei sortunut, sillä se oli rakennettu kallioperustalle.
    Jokainen, joka kuulee nämä sanani mutta ei tee niiden mukaan, on kuin tyhmä mies, joka rakensi talonsa hiekalle. Alkoi sataa, tulvavesi virtasi ja myrskytuuli pieksi taloa, ja se sortui, maan tasalle saakka.”
    Kun Jeesus oli lopettanut puheensa, kansanjoukot olivat hämmästyksissään hänen opetuksestaan. Hän opetti niin kuin se, jolle on annettu valta, ei niin kuin lainopettajat.
(Matt. 7:24–29)

Myrskytuulta ja tulvavesiä – Aurinkovarjo hajosi, kun en uskonut myrskytuulen voivan temmata sitä mukaansa. Mutta sehän oli pikku juttu. Samainen myrsky kaatoi muualla Suomessa laajoilta alueilta metsän puita kuin tulitikkuja. Ja viime aikoina rankkasateiden aiheuttamat tulvavedet saivat tuhoa aikaan monissa maissa.

On vaikea kuvitella myrskyjen ja vesimassojen valtaisaa voimaa, jollei ole sellaista joskus kokenut. Tai sitä, että koti on yhtäkkiä menetetty.
Jeesus sanoo, että viisas rakentaa talonsa kalliolle, lujalle perustalle. Talon voi kuvitella kuvastamaan elämän kaikkia alueita. Olennaista tuossa taitanevat kuitenkin olla Jeesuksen sanat: ”Jokainen, joka kuulee nämä sanani ja tekee niiden mukaan…”

Jeesus tuli Maan päälle välittämään ihmisille Taivaan tahdon ja viisauden.
Missä määrin osaan/huomaan ottaa niitä oman elämäni perustaksi, ja laittaa niitä käytäntöön?
Missä määrin annan erilaisten hiljaisten tai kovempien tuulten puhaltaa mielipiteisiini ja näkemyksiini siitä, mikä on oikeaa, mikä on totta ja mikä on todella tärkeää?

Monta kertaa on elämäni aikana käynyt niin. Mutta lempeällä tavallaan Taivaan Isä on johdattanut suvantokohtiin, joissa on voinut hiljentyä, kuulostella ja löytää rauhan tilan, ja yhteyden. Silloin on voinut havahtua näkemään, millaisten tuulten olikaan antanut temmata mukaansa.

Jeesus kertoo vertauksellaan, mistä voi löytää tukevan perustan elämälleen; sellaisen, joka ei heittele sinne tänne, vaan joka on ja pysyy,

VT:ssa kuvataan monessa kohtaa Jumalaa kalliona, joka auttaa ja suojelee ja johon voi turvata.

– Vain Herra on pyhä, ei ole toista, meidän Jumalamme yksin on luja kallio. (1.Sam.2:2)

– Jumalani, sinuun minä turvaudun, sinä olet kallio, olet kilpeni, sinulta saan avun ja suojan. ()Ps.18:2)

– Hän on kallio, hän on minun pelastukseni, hän on linnani, minä en horju. (Ps. 62: 2,6)

– Ole minulle kallio, jonka suojaan saan paeta. Sinä, joka tahdot pelastaa minut, sinä olet minun kallioni ja vuorilinnani. (Ps. 71:3)

– Ajasta aikaan luottakaa Herraan, sillä Herrassa on turva, Herra on ikuinen kallio. (Jes. 26:4)

Kristus – kallio – Paavali kirjoitti korinttolaisille, että Kristus on tuo VT:n kuvaama kallio:

– Kaikki he söivät samaa hengellistä ruokaa ja joivat samaa hengellistä juomaa. Hehän joivat siitä hengellisestä kalliosta, joka kulki heidän mukanaan; tämä kallio oli Kristus. (1.Kor.10:3-4)

Kristus, Kalliomme, auta meitä turvaamaan Sinuun, yhä uudestaan. Silloinkin kun elämä tuntuu vaellukselta kuivassa erämaassa, jossa ei näy virvoittavaa lähdettä. Kun tuntuu ettei näe pilkahdustakaan toivosta tai tulevaisuudesta.
Johdata meitä löytämään Sinun tiesi, viisautesi ja voimasi. Anna sanasi elää, kasvaa ja vahvistua meissä, olla elämämme johtotähtenä.

’Sinä tahdot sisimpääni totuuden –
ilmoita siis minulle viisautesi!.’

Muut tekstit: Ps. 92:5–10, 13–16, Jer. 7:1–7 ja Hepr. 12:14–17.

Kristuksen kirkkaus

16.7.2021. Nyt on luonnonvedet aivan ihmeellisen lämpimät. Pari päivää sitten, kun pojanpoika lähti ensin rannalta suppailemaan ja minä uimaan ja poikani jäi rannalle hauvani kanssa, lähti hauveli uimaan perääni. Se oli sen 3-vuotisen elämän 1. oma-aloitteinen uimareissu; ennen se on vain ruikuttanut rannalla mennessäni uimaan.
Eilen se teki pienen kierroksen vedessä ja jäi sitten katselemaan ihan rauhassa kun uin. Me edistytään, jee! 🙂
Myös vilvoitus pihalla olevassa pikkualtaan matalassa vedessä on viime aikoina ollut hauvalle mieluisaa. (Ennen sitä on saanut houkutella altaaseen.)
Meillä ei ole kotona viilentäviä laitteita, joten sisällä on ollut +28 astetta nyt jo monta viikkoa. Vanha, helppo virvoituskeino on ollut apuna: jalat pesuvatiin, jossa on kylmää vettä. Toimii yhtä hyvin sisällä kuin ulkona – ja vaikutus on välitön. 🙂

Kristuksen kirkkaus (tulevan pyhän aihe) inspiroi minua aina. Nytkin niin, että tuli halu laittaa kaikki ensi pyhän tekstit tähän.

Hän loistaa valona – Antifoni (Psalmin alussa ja lopussa laulettava lause):
’Hän loistaa valona, hän säteilee kirkkautta,
hohde verhoaa hänen suuren voimansa.’ (Hab. 3:4)

Herra on kuningas! Riemuitkoon maa, iloitkoot meren saaret ja rannat!
Pilvi ja pimeys ympäröi häntä, hänen istuintaan kannattavat vanhurskaus ja oikeus.
Vuoret sulavat kuin vaha Herran edessä, maailman hallitsijan edessä.
Taivaat julistavat hänen vanhurskauttaan, kaikki kansat näkevät hänen kunniansa.
Te, jotka rakastatte Herraa, vihatkaa pahaa!
Herra on omiensa turva, hän pelastaa heidät pahojen käsistä.
Päivä koittaa vanhurskaille, ilo niille, joiden sydän on puhdas. (Ps. 97:1–2, 5–6, 10–11)

Kirkkauden säteily – Kun Mooses laskeutui Siinain vuorelta molemmat liitontaulut käsissään, hänen kasvonsa säteilivät, koska hän oli puhunut Herran kanssa. Itse hän ei sitä tiennyt, mutta kun Aaron ja israelilaiset näkivät Mooseksen kasvojen säteilevän, he pelkäsivät mennä häntä vastaan. Silloin Mooses kutsui heitä, ja Aaron ja kaikki kansan päämiehet tulivat hänen luokseen, ja hän puhui heille. Kun israelilaiset olivat tulleet lähemmäs, Mooses ilmoitti heille käskyt, jotka Herra oli antanut hänelle Siinain vuorella. Sanottuaan kaiken tämän Mooses verhosi kasvonsa. Aina kun Mooses astui Herran eteen puhuakseen hänen kanssaan, hän riisui kasvoiltaan verhon ja oli ilman sitä, kunnes lähti pois. Tultuaan israelilaisten luo hän kertoi, mitä Herra oli käskenyt, ja silloin israelilaiset huomasivat, että hänen kasvonsa säteilivät. Sitten Mooses jälleen peitti kasvonsa ja poisti verhon vasta mennessään puhumaan Herran kanssa. (2. Moos. 34:29–35)

Mooseksen kasvot säteilivät, koska hän oli puhunut Herran kanssa. Läsnäolo Herran edessä oli saanut hänessä aikaan muutoksen, jota hän ei itse havainnut.
Mieleeni tulee, montako kertaa olemme mahtaneet viettää aikaa Jumalan kasvojen edessä, rukoilleet, palvoneet Häntä, kertoneet huolemme, kiittäneet Häntä, tai vain olleet siinä hiljaa, Ehkä Jumalakin haluaa olla siinä vain hiljaa kanssamme. Emme ehkä havaitse mitään tapahtuvaksi. Mutta kuitenkin siinä tapahtuu.
Kun vietämme aikaa Jumalan kanssa, Hän tekee salaista työtään meissä. Hän, joka on Kirkkaus, valaisee meitä, sisimpäämme, Se ei aina näy ulospäin, kuten vuorelta laskeutuvalla Mooseksella. Mutta sittenkin, Ja joskus Hänen työnsä meissä näkyy myös tekoina.

Päivän Sana tälle päivälle: ’Sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi.’
Uusi käännös: Jumala saa teissä aikaan sen, että tahdotte tehdä ja myös teette niin kuin on hänen hyvä tarkoituksensa. (Fil.2:13)

Kasvot paljaina – Aina kun Mooses astui Herran eteen puhuakseen Herran kanssa, hän riisui kasvoiltaan verhon ja oli ilman sitä, kunnes lähti pois.
Tuo kohta tuo mieleeni sen, kuinka silloin kun olemme Jumalan edessä palvoen, anoen, kiittäen, rukoillen, hiljentyen, kuunnellen (tai miten milloinkin tulemme Hänen eteensä), paras tapa on tulla ihan sellaisena kuin on, koettamatta piiloutua minkäänlaisen naamion taa, Sillä näkeehän Hän kaiken. Eikä minkäänlainen esittäminen tai salaaminen lisää tai vähennä Hänen rakkauttaan meitä kohtaan. Sillä Hän on Rakkaus.

Jeesus opetti/opettaa meitä tuntemaan Jumalan rakastavana Isänä, joka haluaa olla yhteydessä kanssamme, ilman mitään verhoja.
Jerusalemin valtavan, paksun väliverhon repeytyminen ylhäältä alas samalla hetkellä, kun Jeesus kuoli ristillä, kuvastaa tätä myöskin: Jeesuksen lunastustyön kautta meille avautui avoin pääsy Jumalan kasvojen eteen,
Israelin kansa pelkäsi sitä, mitä Moosekselle tapahtui hänen noustuaan vuorelle kohtaamaan Herraa. Me voimme kohdata Hänet ilman pelkoa.

Katoava ja pysyvä kirkkaus – Jo kuolemaa palveleva virka, jonka säädökset oli kaiverrettu kivitauluihin, säteili sellaista kirkkautta, että israelilaiset eivät voineet katsoa Moosesta kasvoihin. Ja kuitenkin hänen kasvojensa kirkkaus oli katoavaa. Kuinka paljon suurempaa kirkkautta säteileekään Hengen palveluvirka! Jos kerran tuomion julistamisen virkaa ympäröi kirkkaus, paljon kirkkaampi loiste ympäröi silloin vanhurskauden julistamisen virkaa. Sen kirkkaus on niin ylivoimainen, että sen rinnalla himmenee se, mikä ennen säteili kirkkaana. Sillä jos sekin, mikä on katoavaa, säteilee kirkkautta, vielä paljon kirkkaampaa on se, mikä on pysyvää.
Koska meillä on tällainen toivo, esiinnymme aivan avoimesti, toisin kuin Mooses, joka pani kasvoilleen peitteen, jotteivät israelilaiset näkisi katoavaisen loisteen häviämistä. Heidän mielensä paatuivat. Sama peite pysyy edelleenkin paikoillaan, kun he lukevat vanhan liiton kirjoituksia, sillä vasta Kristus sen poistaa. Yhä vieläkin heidän sydämensä päällä on peite Mooseksen lakia luettaessa. Mutta kun heidän sydämensä kääntyy Herran puoleen, peite otetaan pois. Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siellä on vapaus. Me kaikki, jotka kasvot peittämättöminä katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen. Tämän saa aikaan Herra, joka on Henki. (2. Kor. 3:7–18)

Kristus tuli poistamaan peitteen Mooseksen lain päältä. Hän tuli toteuttamaan niitä asioita, joista Vanhan Liiton teksteissä puhutaan. Kristuksessa, Hänen kauttaan, olemme osallisia taivaan ikuisesta Kirkkaudesta. Minusta se on ihmeellistä ajatella.
Mitä se voisi merkitä omassa elämässä? Millä tavoin se voisi näkyä tai kuulua tai tuntua siinä, miten me puhumme tai toimimme?

Hengen vapaus – Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siellä on vapaus.
Paavali kirjoittaa korinttolaisille tosi yleviä ja kohottavia sanoja. Miten korinttolaiset mahtoivat ottaa ne vastaan?
Entä mitä ne merkitsisivät tänä aikana? Millä tavoin Herran Hengen vapaus voisi heijastua meidän elämässämme?

Kirkkaudesta kirkkauteen – Me kaikki, jotka kasvot peittämättöminä katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen. Tämän saa aikaan Herra, joka on Henki.
Vaikka ajattelenkin Paavalin tarkoittaneen taivaselämää, sitä, missä henkemme kohtaa Hengen ilman minkäänlaisia fyysisen tason rajoitteita, voisi minusta kuitenkin tuota ajatella jo tämän elämän kannalta.
Että kun siitä huolimatta, että tunnistamme omat pimeät kohtamme, vikamme ja vaillinaisuutemme, sittenkin uskaltaudumme tulla Hänen eteensä ja antaudumme avoimin sydämin ja mielin katselemaan/ihmettelemään Jumalan kirkkautta, silloin Hänen kirkkautensa alkaa valaista olemustamme, henkeämme ja sieluamme. Kukapa ei sellaista haluaisi? Itse ainakin haluaisin.

Kirkastusvuorella – Noin viikon kuluttua siitä, kun Jeesus oli tämän puhunut, hän otti mukaansa Pietarin, Johanneksen ja Jaakobin ja nousi vuorelle rukoilemaan. Hänen rukoillessaan hänen kasvonsa muuttuivat ja hänen vaatteensa sädehtivät kirkkaan valkoisina. Samassa siinä oli kaksi miestä, Mooses ja Elia, keskustelemassa hänen kanssaan. He ilmestyivät taivaallisessa kirkkaudessa ja puhuivat Jeesuksen poislähdöstä, joka oli toteutuva Jerusalemissa.
Pietari ja hänen kanssaan olevat opetuslapset olivat vaipuneet syvään uneen. Havahtuessaan he näkivät Jeesuksen kirkkaudessaan ja ne kaksi miestä, jotka olivat hänen kanssaan. Kun nämä olivat lähtemässä Jeesuksen luota, Pietari sanoi: ”Opettaja, on hyvä, että me olemme täällä. Me teemme kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle.” Mutta hän ei tiennyt mitä sanoi.
Pietarin puhuessa tuli pilvi ja peitti paikan varjoonsa. Opetuslapset pelästyivät, kun näkivät miesten peittyneen pilveen. Pilvestä kuului ääni: ”Tämä on minun Poikani, minun valittuni, kuulkaa häntä!” Äänen vaiettua opetuslapset näkivät Jeesuksen olevan yksin. He pysyivät vaiti kaikesta kokemastaan eivätkä vielä silloin kertoneet siitä kenellekään. (Luuk. 9:28–36)

Tätä evankeliumikohtaa on minusta aina yhtä ihanaa lukea. Olen kirjoittanut tästä tähän blogiin niin monta kertaa, että nyt jään vain hymistelemään hyväntahtoisesti ja myötäeläen Paavalille, joka sanoi ne sanat, jotka minäkin varmaan olisin tuossa tilanteessa sanonut,
Ja kuuntelemaan pilvestä kuuluvaa ääntä, jossa taivaan Isän ilmaisee, miten paljon Hänen Poikansa merkitsee, niin Hänelle kuin meille.
Ja jään taas kerran ajattelemaan ja ihmettelemään sitä, kuinka myös me olemme Luojallemme tärkeitä ja rakkaita. Ja kuinka Hän sen vuoksi haluaa, että me kuulisimme Hänen Poikaansa.
Sillä se vie meitä lähemmäs sitä, mitä osaksemme on alun perin suunniteltu: kohti Kirkkautta, joka pysyy. 🙂

Rakkauden laki

”Teille, jotka minua kuulette, minä sanon: Rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat. Siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden puolesta, jotka parjaavat teitä. Jos joku lyö sinua poskelle, tarjoa toinenkin poski. Jos joku vie sinulta viitan, anna hänen ottaa paitasikin. Anna jokaiselle, joka sinulta pyytää, äläkä vaadi takaisin siltä, joka sinulta jotakin vie.
Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille.” (Luuk. 6:27–31)

”Teille, jotka minua kuulette…” – Tuosta tulee mielikuva, että Jeesuksen mielestä kannattaa puhua vain niille, jotka kuulevat, mitä hänellä on sanottavana. Mutta eihän se ihan niin ollut. Pieneksi olisi kyllä jäänyt Kristuksen seuraajien joukko. Hänen sanansa oli – ja on – tarkoitettu kaikille korville, ja sydämille.

9. 7..2021. – 3 päivää sitten uutisissa käsiteltiin uskonrauhan lakipykälää. Todettiin, että ’YK:n ihmisoikeuskomitea on useasti vaatinut Suomea poistamaan uskonrauhan rikkomisen lakipykälän, koska se rajoittaa sananvapautta. Uskonnon harjoittamista voitaisiin suojata nimittäin myös pykälällä, joka kieltää kiihottamisen kansanryhmiä – tässä tilanteessa uskovaisia – vastaan.’

(Yle teki kyselyn kaikille 200 kansanedustajille, pitäisikö kyseinen lakipykälä, joka tuomitsee muun muassa Jumalan pilkan, poistaa rikoslaista. 105 kansanedustajaa vastasi. Yli puolet heistä ei kannata lain muuttamista.)

’Kansanryhmä’ – Itseäni tuossa uutisessa kiinnitin huomiota sanaan ’kansanryhmä’. Enpä ole koskaan ajatellut että uskovaiset muodostaisivat oman kansanryhmänsä. – Eihän siitä loppujen lopuksi ole niin kovin pitkä aika, kun usko Jumalaan oli luonnollinen asia, jota ei kyseenalaistettu. Usko vaikutti ihmisten elämässä tavalla tai toisella, niin arjessa kuin varsinkin juhlapyhinä. Nykyään Jumalaan uskominen ei ole (valitettavasti) enää mikään itsestäänselvyys.

Mihin ’alaryhmään’ lukeudumme? – Jeesuksen sanojen mukaan on niitä, jotka kuulevat häntä.
Mutta koska meitä uskovaisiksi itseämme kokevina on niin monenlaisia, voisi ajatella, että uskovaisten ’kansanryhmän’ voisi jakaa moneen alaryhmään sen perusteella, millä lailla me Jeesusta kuulemme.
Lukeudummeko niihin, jotka
– kyllä kuuntelevat, mutta eivät halua kuulla, kun tulee liian vaikeita juttuja
– kyllä kuulevat, mutta unohtavat pian
– eivät ota kuulemaansa tosissaan
– ottavat tosissaan ja vielä muistavat
– muistavat ja laittavat kuulemansa käytäntöön

Mihin noista kuulun? Entä sinä? – Tietenkin tahtoisin kuulua tuohon viimeiseen joukkoon, joka kuulee, ottaa tosissaan, muistaa ja laittaa vielä käytäntöönkin Jeesuksen opetukset (ideaalisti = joka tilanteessa). Mutta kyllä nuo Jeesuksen kehotukset ovat haasteellisia…
”Rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat. Siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat…”
Ajattelen, että vain harvat taitavat pystyä näitä käskyjä noudattamaan, Varsinkin joutuessaan oikein kovalle paikalle.

Tarkoittaako Jeesus toisen posken kääntämisellä, että pitäisi antaa väärintekijän tehdä mitä vain itselle? Että pitäisi tahdottomasti alistua pahan edessä? Ei suinkaan.
Ymmärrän Jeesuksen tarkoittavan, että merkitystä on sillä, mitä tapahtuu sisällämme. Jos alamme hautoa vihaa, katkeruutta tai kostonhimoisia ajatuksia, se myrkyttää sisimpäämme, ihmissuhteitamme, elämäämme.
Jos on juuttunut sellaisiin ajatuksiin ja tunteisiin, voi pyytää Vapahtajaamme avuksi. Hän jos kuka tietää, mitä on joutua kaltoinkohdelluksi. Ja Hän myös tahtoo ja voi auttaa ja vapauttaa katkeruuden ja vihan kahleista.

Takaisin valoon – Katsoin Yle Areenasta draamadokumentin Takaisin valoon. Sanottakoon heti alkuunsa, että se oli rankkaa katsottavaa, en suosittele kovin herkille.
Siinä nuori, henkisesti hauraassa tilassa oleva nainen kertoo, kuinka hän hyväuskoisuutensa vuoksi joutui huijatuksi ja kaapatuksi.
Lakimiehenä esiintynyt mies palkkasi hänet avustamaan ulkomaille toimintaansa laajentavaan lakifirmaan, Tämä lähetti naisen Saksaan, ja kehotti siellä naista ostamaan omalla luottokortillaan siellä 2 autoa. Nainen oletti, että firma maksaisi ne myöhemmin hänelle. Lakimies tuli perässä, ja he ajoivat autoilla Euroopan halki. Lopulta päädyttiin Tunisiaan. Vasta siellä naiselle alkoi selvitä matkan todellinen tarkoitus.

Passiivista vastarintaa – Miehen käytös naista kohtaan muuttui täydellisesti. Hän piti tätä telkien takana eri asunnoissa, pahoinpiteli häntä ja musersi hänet psyykkisesti ja fyysisesti. Naista pidettiin nälässä, ja hänen ruokaansa laitettiin huumetta. – Kaikesta kokemastaan huolimatta hän sanoi mieluummin kuolevansa kuin suostuvansa kaappaajansa vaatimukseen, siihen bisnekseen, johon nuoria naisia huijataan tai kaapataan ulkomaille.
Nainen teki passiivista vastarintaa, eikä mies tiennyt, millä olisi saanut tämän taipumaan tahtoonsa.

Merkki taivaasta – Kerran tuo nuori nainen rukoili: ”Jumala, jos aiot pelastaa minut täältä, anna joku merkki.” Samassa taivaassa välähti valo. ”Jos tuo oli merkki Sinulta, anna se vielä uudestaan”, hän jatkoi. Valo välähti taas taivaalla.
Pian tuon jälkeen lakimies sairastui, ja nainen sai oman puhelimensa käsiinsä ja soitettua äidilleen ja kerrottua tilanteestaan.
Tyttö, jonka kodissa häntä tuossa vaiheessa pidettiin, pyysi että nainen näyttäisi kuvan äidistään. Äiti sanoi puhelimessa lähettävänsä kuvansa tytölle, jos tämä kertoisi osoitteensa. Tyttö tavasi osoitteen, ja näin nainen lopulta saatiin vapautettua.

Sairaalassa lääkäri totesi, ettei hän olisi selvinnyt enää hengissä kuin korkeintaan muutaman päivän, niin heikossa kunnossa hän oli. Hänet autettiin pyörätuolissa koneeseen, ja niin hän pääsi takaisin Suomeen.

Kun tuota naista kohdeltiin julmasti, hän käänsi (kuvaannollisesti) toisen poskensa. Hän oli ollut hyväuskoinen ja tullut kauhealla tavalla huijatuksi. Mutta huolimatta siitä, miten häntä kohdeltiin, hän ei taipunut kiusaajansa tahtoon.

Anteeksiannon voima – Kertoessaan tarinaansa hänessä ei tunnu olevan minkäänlaista merkkiä katkeruudesta tai vihasta sieppaajaansa kohtaan. Hän puhuu anteeksiannon merkityksestä, ja käsitykseni on, että anteeksianto on auttanut häntä paljon paranemisprosessissaan.

Suomessa, sosiaalitoimistossa nainen tapasi eläkkeellä olevan papin, joka rohkaisi häntä sanomalla, että kaikista kokemuksista voi seurata jotain hyvää.
Dokumentin lopussa nainen käy terapiassa; hän on ryhtynyt maalaamaan: Ja kirjoittamaan ajatuksiaan. Tässä muutama:
– Myöhäistä on vain silloin kun lopettaa ajattelemasta.
– Tähti on sakaroiltaan viisas. Se osoittaa jokaiseen suuntaan valoa.
– Ihme synnyttää jokaisen päivän, jokainen päivä ihmeen.

Jumala on Rakkaus, todetaan 1. Johanneksen kirjeessä. Kirje kehottaa rakastamaan Rakkaudella, joka tulee Jumalasta.
’Rakkaani, rakastakaamme toinen toistamme, sillä rakkaus on Jumalasta; ja jokainen, joka rakastaa, on Jumalasta syntynyt ja tuntee Jumalan. Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus.’ (1.Joh.4:7-8)

Jumala, opeta meitä rakastamaan niin kuin Sinä rakastat, niitäkin lähimmäisiämme, joita meidän on vaikeampi rakastaa. Tarvitsemme Sinua, Sinun vaikutustasi sydämessämme.
Kiitos, että näet meidät, kiitos että olet kanssamme. Kiitos että Sinun Henkesi tekee hyvää työtään meissä. Kiitos Rakkaudestasi.

Gott ist nur Liebe – Taize – yhteisön laulu

Laulun suomal. sanat:

”Kristus on rakkaus, uskalla elää rakkaudelle.
Kristus on rakkaus. Älä pelkää.”

Muut tekstit: Ps. 28:1–2, 6–9, Joos. 24:21–27 2. Kun. 6:8–23 ja Hepr. 12:25–29.

Valo, aurinkoa kirkkaampi

2.7.2021. Helle on hemmotellut ihoa jo niin, että kaupan kylmätiskiosaston ohi hihattomassa kulkeminen tuntuu helpotukselta (kun se tavallisesti laittaa hytisemään). Tuntuu kuin kroppa olisi varastoinut niin paljon lämpöä, että sitä riittää sittenkin, kun tulee viileämpää. – Enpä ole tällaista ennen kokenut. (Muistan kuinka kerran USA:ssa ollessani ulkona oli suloisen lämmintä, mutta kun mentiin sisään, siellä ilmanjäähdytin puhalsi kylmää. Minä istuin paksu villatakki päällä, kun toiset taas eivät olleet millänsäkään.)
Ja vaikka uin (eilenkin) pitkään vielä iltakymmeneltä, ei ole tullut sitä tuttua hytinäoloa. Ah ihanuus. Tätä lämpöä tahdon vastaanottaa ja varastoida niin paljon kuin vain keho jaksaa, – Jospa se jäisikin kehomuistiin ihan talveksi asti…! – (Vaikka toiveajattelua, niin kivaa sellaista. 🙂 )

Valoa pimeän keskelle – Uutisissa oli viime viikolla juttu Suomen jatkosodasta, jonka alusta tuli kesäkuussa kuluneeksi 80v. (https://yle.fi/aihe/a/20-10000935).
Jutussa oli myös presidentin puolison Gerda Rytin 4.7.1941 pitämä radiopuheäänite (https://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/04/28/gerda-rytin-puhe-jatkosodan-alussa), jossa hän valoi uskoa ja toivoa suurten vaikeuksien kanssa kamppailevalle kansalle.

Yhtenäinen kansa – Uutisjutun otsikko oli: ’Katsele ja kuuntele, miten yhtenäinen kansa selätti jatkosodan kriisiajan 25.6.1941 – 19.9.1944)’.
Myös Gerda Ryti puhui kansan yhtenäisyydestä. Että kärsimysten keskellä meitä auttaa se, että olemme yhtä perhettä ja toimimme sen mukaisesti. Sota koski kaikkia suomalaisia, tavalla tai toisella. G.R. rohkaisi kansaa rukoilemaan rukouksia kuulevaa Jumalaamme, ja kehotti auttamaan niitä, jotka kokivat suurta aineellista ahdinkoa.

Vaikka ajat ja ongelmat ovat nyt toisenlaiset kuin 80 v. sitten, juttu voi antaa uutta perspektiiviä myös tähän korona-aikaamme (varsinkin meille, jotka emme ole joutuneet kokemaan sota-ajan kärsimyksiä). Saattaa olla, että ne asiat, jotka on kokenut tosi vaikeina ja raskaina, saavatkin hieman toisenlaisen merkityksen, kun niitä katselee 80 v;n takaisten linssien läpi…

Voisimmeko me jotenkin löytää sellaista yhteishenkeä, jossa koko kansa, yhtenä suurena perheenä, pyrkisi rakentavalla tavalla puhaltamaan yhteen hiileen, toimimaan yhteisen hyvän eteen? – Vai onko sekin vain toiveajattelua, jota on kiva ajatella, mutta jonka on vaikea kuvitella toteutuvan?

Fariseus Saul oli mies, jolla oli kiihkeä tarve toimia oikeaksi näkemänsä asian puolesta.
Hän tunsi syvää vihaa kristittyjä kohtaan ja purki sitä pyrkimällä saamaan mahdollisimman monet heistä telkien taa.
Eräällä kristittyjen vainoamisretkellä hän kohtasi elämänsä yllätyksen, joka muutti täydellisesti sekä hänet että hänen fokuksensa.

Paavali puhui:
”Näissä asioissa minä lähdin matkalle Damaskokseen. Olin saanut siihen ylipapeilta suostumuksen ja valtuudet. Mutta silloin, kuningas, minä matkaa tehdessäni puolenpäivän aikaan näin, miten taivaasta leimahti aurinkoakin kirkkaampi valo minun ja matkatovereideni ympärille. Me kaikki kaaduimme maahan, ja minä kuulin äänen sanovan heprean kielellä: ’Saul, Saul, miksi vainoat minua? Paha sinun on potkia pistintä vastaan.’ Minä kysyin: ’Herra, kuka sinä olet?’ Herra sanoi: ’Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat. Nouse jaloillesi. Minä olen ilmestynyt sinulle, koska olen valinnut sinut palvelijakseni ja todistajakseni, kertomaan siitä, mitä nyt olet nähnyt ja mitä vielä olet näkevä, kun sinulle ilmestyn. Minä pelastan sinut oman kansasi käsistä ja varjelen sinua, kun lähetän sinut pakanoiden pariin avaamaan heidän silmänsä ja saattamaan heidät pimeydestä valoon ja Saatanan vallasta Jumalan luo. He saavat syntinsä anteeksi, kun uskovat minuun, ja heillä on oleva paikkansa niiden joukossa, jotka Jumala on pyhittänyt.’
Tämän vuoksi, kuningas Agrippa, en voinut olla tottelematta taivaallista näkyä. Ensiksi Damaskoksessa ja Jerusalemissa, sitten joka puolella Juudeaa ja muiden kansojen parissa minä olen julistanut, että kaikkien tulee katua syntejään, kääntyä Jumalan puoleen ja tehdä tekoja, joissa heidän parannuksensa näkyy. Tästä syystä juutalaiset ottivat minut temppelissä kiinni ja yrittivät hakata minut hengiltä. Jumalan avulla olen kuitenkin selvinnyt tähän päivään asti ja voin nytkin täyttää todistajan tehtävääni, puhua sekä ylhäisille että alhaisille. Minä puhun vain siitä, minkä profeetat ja Mooses ovat ennustaneet tapahtuvan, en mistään muusta, puhun siitä, että Messiaan tuli kärsiä kuolema ja ensimmäisenä nousta kuolleista sekä julistaa valon sanomaa niin meidän kansallemme kuin muillekin kansoille.” Ap. t. 26:12–23

Valon tiellä? – Alla on pari n. 20 v. sitten ottamani kuvaa lähellä maata olleesta täysikuusta. Minua oli aina kiehtonut se, kuinka kirkkaasti pieni Kuu saattoi heijastaa Auringon valoa.
Kuvan ottamisen aikaan harrastin aktiivisesti new age -juttuja, ja kuljin omasta mielestäni valon tietä. Olin osa joukkoa, joka kutsui itseään valotyöntekijöiksi. Meillä oli vilpitön tahto ja tarkoitus auttaa toisiakin löytämään sitä, mitä olimme itse löytäneet tai kokeneet.
Itselleni ja monille ystävilleni Jeesus kuului tuolle valon tielle, mutta oli vain yksi osa sitä. Ja voi miten paljon muuta sille tielle mahtuikaan…

Todellisen Valon kutsu – Seuraavina vuosina sain ikään kuin pieniä maistiaisia siitä, mitä Kristuksen viitoittama tie sisältää. Aloin kulkea toinen jalka sillä tiellä, jonka tunsin, toinen jalka hapuili Kristuksen tietä. Kesti kauan, ennen kuin tunsin sisäisesti, että haluan kulkea pelkästään Kristuksen tietä; muu sai jäädä.
Tajusin, kuinka minua oli pikku hiljaa, monien mutkien kautta, johdettu todelliselle Valon tielle Vaikka matkaan mahtui paljon sellaista, jonka olisi voinut jättää väliin jos olisi paremmin ymmärtänyt, olen todella kiitollinen siitä, että Jeesus kutsui minut – Jeesuksen sanoja käyttääkseni – pimeydestä valoon. Siitä, mitä kuvittelin valoksi, mutta olikin vain jonkinlaista hailakkaa (ja usein myös vääristynyttä & harhaanjohtavaa) heijastusta todellisesta Valosta.

Aurinkoakin kirkkaampi Valo – ”taivaasta leimahti aurinkoakin kirkkaampi valo minun ja matkatovereideni ympärille”, kuvaa Saul (sittemmin Paavali) kokemaansa ylläolevassa otteessa Apostolien teoista. Valo oli niin kirkas, että maahan kaatunut Saul menetti näkönsä 3 päiväksi (Apt.t.9:8-9)
Noiden päivien aikana Saul mietti varmasti kuumeisesti kokemaansa ja sitä, mitä Jeesus hänelle oli sanonut. – Mikä ristiriita: hän oli kuvitellut olevansa oikealla tiellä, Jumalan asialla, toimivansa oikeutetusti ja tilanteen vaatimalla tavalla. Ja sitten – äkkiarvaamatta – hän kuulee tuon häikäisevän kirkkaan valon keskeltä sanat: ’Saul, Saul, miksi vainoat minua?
Kun Saul kysyi, kuka häntä puhutteli, hän kuuli vastauksen: ”’Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat.”

Onneksi Kristus ei kutsu meitä tavallisia tallaajia noin dramaattisella tavalla seuraamaan itseään! Mutta Hänellä olikin Paavalia varten aivan erityinen tehtävä.
Jeesus sanoi: ”Minä olen ilmestynyt sinulle, koska olen valinnut sinut palvelijakseni ja todistajakseni, kertomaan siitä, mitä nyt olet nähnyt ja mitä vielä olet näkevä, kun sinulle ilmestyn.”

Paavalin kirjeistä ilmeneekin, ettei tuo kohtaaminen Damaskoksen tiellä jäänyt ainoaksi. Ylösnoussut Kristus ilmestyi hänelle monia kertoja. Voin hyvin kuvitella, että Hän kulki palvelijansa kanssa koko ajan, silloinkin kun tämä ei Hänen läsnäoloaan havainnut.
Kristuksen Henki neuvoi hänelle selkeästi, mihin, milloin ja miten kulloinkin oli edettävä ja toimittava.

Paavali aloitti missionsa heti Damaskoksen synagogassa, jossa hän julisti, että Jeesus on Jumalan Poika. Juutalaiset ihmettelivät: eikä tämä ole se, joka pyrki tuhoamaan ne, jotka Jerusalemissa huutavat avuksi jeesuksen nimeä? Eikö hän tullut tännekin vangitakseen heidät ja viedäkseen heidät ylipappien eteen? Ihmiset hämmentyivät, kun hän todisti heille, että Jeesus on Kristus, kauan odotettu Messias.

Pimeydestä valoon – Jeesus lähetti Paavalin toisten kansojen pariin, ”avaamaan heidän silmänsä ja saattamaan heidät pimeydestä valoon”. Hänen työnsä kautta tieto Jumalan Pojasta, ja Hänen pelastavasta, parantavasta ja vapauttavasta voimastaan levisi vähitellen nykyiseen Eurooppaan ja muihin maanosiin.

Valon sanomaa – Kun Paavali tuotiin vankisellistä kuningas Agrippan eteen, hän sanoi tälle: ”Minä puhun vain siitä, minkä profeetat ja Mooses ovat ennustaneet tapahtuvan, en mistään muusta, puhun siitä, että Messiaan tuli kärsiä kuolema ja ensimmäisenä nousta kuolleista sekä julistaa valon sanomaa niin meidän kansallemme kuin muillekin kansoille.”

Roomaan – Paavali vietiin laivalla Roomaan – jonne hän ei ehkä ilman vangitsemistaan olisi matkannut. Niin merimatkalla kuin perillä hän todisti Kristuksesta, puhuen, mutta parani siinä ohessa myös sairaita.
Maltalla – Publiuksen isä makasi vuoteenomana; hänellä oli kuumetta ja paha vatsatauti. Paavali meni hänen luokseen, rukoili, pani kätensä hänen päälleen ja paransi hänet. Tämän jälkeen tulivat saaren muutkin sairaat Paavalin luo, ja he saivat avun vaivoihinsa. (A.pt.28: 8-9)
Roomassa – Täydet kaksi vuotta Paavali sitten asui omassa vuokra-asunnossaan ja otti vastaan kaikki, jotka tulivat hänen luokseen. Hän julisti Jumalan valtakuntaa ja opetti, kuka Herra Jeesus Kristus on, avoimesti ja kenenkään estämättä. (Ap.t.28:30-31)

piharodo v..2017

Toisin kuin ne opetuslapset, jotka olivat saaneet kulkea Jeesuksen kanssa useamman vuoden, kuulla hänen opetuksiaan ja nähdä hänen tekojaan ihan livenä, Paavali tuli tuntemaan hänet ylösnousseena, vahvojen ja kirkkaiden ilmestysten kautta.
Kristus tuki ja vahvisti Paavalia – samoin kuin niitä opetuslapsia – jotka levittivät hyvää sanomaa Hänen kuolemansa jälkeen. Kristus auttoi heitä kestämään vaikeudet ja vastoinkäymiset. Hän kulki heidän rinnallaan. Pyhä Henki kertoi heille, mitä heidän kulloinkin tuli puhua ja tehdä.

Jumalalla on meidänkin elämällemmekin hyvät suunnitelmat. Olipa olosuhteet millaiset tahansa, me voimme olla Kristuksen lähettiläitä, välittää Hänen hyvää sanomaansa eteenpäin, tavalla tai toisella. Kertoa sanoin ja teoin Hänen Rakkaudestaan meitä kohtaan. Ja siitä, kuinka Hän pelastaa, parantaa ja vapauttaa asioista, jotka jollain tavoin kahlitsevat meitä olemasta sellaisia, joiksi meidät on tarkoitettu olemaan. Tuomaan Hänen Valoaan sinne, missä sitä tarvitaan. Olemaan todellisen Valon lähettiläitä.

Muut tekstit: Ps. 145:3–7, Jes. 66:18–19, 2. Tim. 3:14–17 ja Mark. 3:13–19

Ps. Minulle tulee tietokoneelle Päivän Sana. Tämänpäiväinen on: ’Olkaa toisianne kohtaan ystävällisiä ja lempeitä ja antakaa toisillenne anteeksi, niin kuin Jumalakin on antanut teille anteeksi Kristuksen tähden.’ (Ef.4:32)