Arkistot kuukauden mukaan: lokakuu 2020

Taivaan merkit

27.10.2020. On ihmeellistä, kuinka erilaiselta asiat näyttävät ja tuntuvat sateentihkuisena päivänä ikkunasta ulos katsoessa ja sitten, kun on lähtenyt ulos kävelemään. Mikä sisältäpäin katsottuna näytti niin harmaalta ja ankealta, onkin täynnä mitä ihanimpia värejä: puissa, pensaissa ja maassa. Kaikki keltaisen, oranssin, punaisen ja vihreän sävyt, yllättävinä, harmonisina, kauniina yksittäin ja täydellisesti yhteensopivina kokonaisuuksina… – ah että sielu nauttii kaikesta tuosta. Ruskaa löytyy vielä vaikka kuinka (täällä maamme eteläosassa; pohjoisessahan on jo satanut lunta).
Ja hengittäessä raikasta ilmaa tulee mieleen, kuinka hyvää se(kin) tekee niin kropalle kuin mielelle.
Ja kuinka ilta-aurinko voikin värjätä kaiken hohtavan kultaiseksi tullessaan esiin pilvipeitteen takaa. (Alla olevat 2 kuvaa viime lauantailta.) – Miten paljon iloa, voimaa ja nautintoa luonto tarjoakaan! 🙂

Jeesuksen luo tuli fariseuksia ja saddukeuksia, jotka halusivat panna hänet koetukselle ja pyysivät häntä näyttämään merkin taivaasta. Mutta Jeesus vastasi heille: ”Illalla te sanotte: ’Tulee kaunis ilma, kun taivas ruskottaa’, ja aamulla: ’Tänään tulee ruma ilma, sillä taivas on synkän ruskottava.’ Taivasta te kyllä osaatte lukea, mutta ette aikojen merkkejä. Tämä paha ja uskoton sukupolvi vaatii merkkiä, mutta ainoa merkki, joka sille annetaan, on Joonan merkki.” Hän jätti heidät siihen ja lähti pois. (Matt. 16: 1-4)

Fariseukset olivat varmasti kuulleet, ehkä nähnytkin Jeesuksen tekevän ihmeitä. Mutta nyt he halusivat laittaa Jeesuksen testiin: teepä nyt jotain sellaista, mitä me ehdotamme. Siinäpä sitten nähdään, mikä oikein olet miehiäsi…

Edellisessä, 15. luvussa, Matteus kuvaa yksinkertaisesti, vailla draamaa, kuinka Jeesus ruokki monta tuhatta ihmistä seitsemällä leivällä ja parilla kalalla:
Jeesus kutsui opetuslapset luokseen ja sanoi: ”Minun käy sääliksi näitä ihmisiä. He ovat olleet luonani jo kolme päivää, eikä heillä ole mitään syötävää. En tahdo lähettää heitä pois nälkäisinä, etteivät he uupuisi matkalla.”
Opetuslapset sanoivat hänelle: ”Mistä me täällä asumattomalla seudulla saamme niin paljon leipää, että pystymme ruokkimaan tällaisen väkijoukon?” ”Montako leipää teillä on?” Jeesus kysyi. ”Seitsemän”, he vastasivat, ”ja jokunen pieni kala.”
Jeesus käski väen asettua istumaan. Sitten hän otti ne seitsemän leipää ja kalat, lausui kiitoksen ja mursi leivät ja antoi palat opetuslapsille, jotka jakoivat ne ihmisille. Kaikki söivät kyllikseen, ja tähteeksi jääneitä paloja kerättiin seitsemän täyttä korillista. Syömässä oli neljätuhatta miestä ja lisäksi naisia ja lapsia. Sitten Jeesus lähetti väkijoukon pois, astui veneeseen ja tuli Magadanin seudulle.

Jeesus ei koskaan halunnut järjestää mitään spektaakkelia tehdessään ihmeitä. Hän ei ollut sensaationhakuinen eikä hän kaivannut toisten ihailua.
Hänen vain kävi sääliksi näitä ihmisiä. 3 päivän ajan he olivat olleet Galilean vuorenrinteellä, jossa hän paransi rampoja, sokeita, raajarikkoja, mykkiä ja monia muita.
Eväät oli lopussa ja ihmisillä oli nälkä. Niinpä hän ruokki heidät kaikki muutamalla leivällä ja kalalla ja lähetti heidät kylläisinä koteihinsa.

Paikalla olleet näkivät Jeesuksen tekevän monia ihmeitä. Matteus ei kerro, oliko paikalla yhtään fariseusta seuraamassa Jeesuksen toimintaa.
Nyt fariseukset joka tapauksessa pyysivät, että Jeesus antaisi jonkin merkin taivaalta, joka todistaisi hänen olevan taivaallisen Isän lähettämä. Mitä fariseukset odottivat häneltä? Jonkinlaista taivaallista spektaakkelia? Ukkosta ja salamoita kirkkaalta taivaalta, yhtäkkistä auringonpimennystä?
Tai jotain astronomista/astrologista merkkiä, jonka voisi tulkita merkitsevän, että Jeesus todella oli Jumalan Poika? Sellainen näkyi kyllä jo Jeesuksen syntyessä Betlehemin taivaalla. Tähti, joka johdatti Itämaan viisaat kumartamaan syntynyttä Kuningasta. (Mutta tästä fariseukset eivät todennäköisesti tienneet mitään.)

Joonan merkki – Aiemmassa Matteuksen evankeliumin kohdassa, jossa fariseukset pyytävät Jeesukselta merkkiä, tämä vastasi selittäen Joonan merkkiä:
”Tämä paha ja uskoton sukupolvi vaatii merkkiä, mutta ainoa merkki, joka sille annetaan, on Joonan merkki. Niin kuin profeetta Joona oli meripedon vatsassa kolme päivää ja kolme yötä, niin on Ihmisen Poika oleva maan povessa kolme päivää ja kolme yötä. Niniven asukkaat nousevat tuomiolle yhdessä tämän sukupolven kanssa ja langettavat sille tuomion. He kääntyivät, kun Joona saarnasi heille, ja tässä teillä on enemmän kuin Joona!” (Matt.12:39-41)

Sukupolvia – ”Tämä paha ja uskoton sukupolvi vaatii merkkiä”, Jeesus totesi kahteen otteeseen. Mitäköhän hänellä olisi sanottavaa meidän aikamme sukupolvista?
Aina kun luen nuo Jeesuksen sanat, mieleeni tulee ensimmäisenä Mika Waltarin romaaniin perustuva elokuva ’Kuriton sukupolvi’ (1957).
En muista, minkä ikäisenä näin tuon filmin 1. kerran. Muistan vain, kuinka huvittavalta tuntui nähdä siinä minulle Kansallisteatterista tuttujen näyttelijöiden (Matti Ranin, Maija Karhi, Jussi Jurkka ja Maikki Länsiö) näyttelevän stadin slangia vääntäviä ja purkkaa jauhavia teini-ikäisiä.
Kovin viatonta menoa elokuvassa kyllä oli, verrattuna moniin seuraavan vuosikymmenen filmeihin.

Entä mitä Jeesus toteaisi meistä: nykyisistä ja lähimenneisyyden sukupolvista, vanhempiemme ja isovanhempiemme, lastemme ja lastenlastemme sukupolvista, meille itsellemme tai meidän aikamme fariseuksille (tai itsessämme asustaville fariseuksille)?
Kutsuisiko hän meidän sukupolviamme pahoiksi ja uskottomiksi? – Taivaan merkkien tunnistamisesta häneltä ei ainakaan taitaisi herua pisteitä.
Muistelen, että Kuriton sukupolvi-filmissä proffa-isä (Tauno Palo), jota hänen teini-ikäiset lapset eivät arvostaneet tippaakaan, vei porukan ainoan fiksusti käyttäytyvän tytön katsomaan kaukoputkella tähtiä.
Tuossa mustavalkoisessa komediassa eri arvomaailmat (henkiset, aineelliset ja moraaliset arvot) kohtaavat stereotyyppisten hahmojen kautta.
Miten hanakoita me nykyihmiset olemme määrittelemään ihmisiä mustavalkoisesti tietyntyyppiseksi, joko tieten tahtoen tai tiedostamattamme? Kärjistetysti: fiksuiksi tai tyhmiksi, hyviksiksi tai pahiksiksi, oikeita tai vääriä asioita edustaviksi tai kannattaviksi jne.
Kyllä meissä sellaista taipumusta ja tarvetta (ikävä kyllä) löytyy. USA:n käynnissä olevat presidentinvaalikampanjat ovat siitä hyvä esimerkki.

Mitäköhän meidän aikamme ilmiöitä ja piirteitä Jeesus arvostaisi ja millaisia paheksuisi? Millaisia kohtia Jeesuksen opetuksista tulee ensimmäiseksi mieleemme? Voipi olla, että se, mitä vahvimpana nousee mieleen, kertoo enemmän itsestämme kuin siitä, mitä Jeesus kokonaisuudessaan opetti.

Nykynuoret ovat minusta suurimmaksi osaksi tiedostavia, fiksuja ja luovia. He etsivät monenlaisia keinoja rakentaa tämän maailman kehitystä kestävämmäksi ja paremmaksi. Mietin kuitenkin joskus, mahtaako huoli maapallon (ilmastoon, politiikkaan, terveyteen jne liittyvistä) ongelmallisista kysymyksistä viedä huomiota ja energiaa monilta siinä määrin, että henkinen/hengellinen etsintä ja pohdinta jää jonnekin periferiaan.

Kaipaammeko me merkkiä? – Mahdammeko me (kaikenikäiset) kaivata – henkilökohtaisella tai yleisellä tasolla – jonkinlaista merkkiä, joka saisi meidät havahtumaan olennaisten kysymysten äärelle?
Kaipaammeko jotain merkkiä, joka vahvistaisi uskoamme ja luottamustamme siihen, että olemme menossa kohti jotain parempaa?
Ja merkkiä/vahvistusta sille, että on olemassa jotain sellaista, mitä maallisin silmin ei pysty havaitsemaan, mutta jolla on suurempi vaikutus elämäämme kuin arvaammekaan, ja maailmanmenoon ylipäätään?

Kerran teini-iässä halusin epätoivoisesti saada selville, onko Jumala todella olemassa. Eräänä kesäyönä soutelin isovanhempieni kesäpaikan järven keskelle. Taivas oli kirkas, se kuvastui peilityyneen järvenpintaan, niin että näytti kuin olisin ollut keskellä avaruutta.
Suuntasin äänettömän kysymykseni jonnekin korkeuksiin. Tai se taisi olla pikemminkin äänetön huuto. Jos olisin esittänyt kysymykseni ääneen, koko tienoo olisi kaikunut; kaikunut kiihkeää tarvettani saada jokin merkki siitä, onko Hän olemassa ihan oikeasti vaiko ei, ja jos Hän on, millainen Hän on.
Oli pitkään aivan hiljaista. Ajattelin, että no se siitä. Taisi olla turha toivo kuvitella, että saisin jonkinlaisen vastauksen tuonne ylös avaruuteen heittämääni kysymykseen.

Yhtäkkiä kuulin kirkkaan, selkeän vastauksen. Kokemukselle on vaikea löytää sanoja. Tavallaan kuulin sen, mutta en samanlaisesti kuin korvilla tavallisesti kuullaan. Se värähteli olemuksessani niin vahvana, että se sai minut vakuuttumaan siitä, että itse en olisi sitä pystynyt tuottamaan, en mielikuvituksellani enkä millään itsesuggestiolla. Lisäksi se yllätti minut täysin, sillä pidin hyvin todennäköisenä sitä, etten saisi mitään vastausta.

Merkki – vastaus – oli lyhyt, ytimekäs ja vakuuttava kaikessa yksinkertaisuudessaan: ”Jumala on Rakkaus.” Ei mitään muuta. Sitten oli taas aivan hiljaista.
Noissa sanoissa (tai äänessä, joka ne lausui) oli sellainen auktoriteetti, että oli mahdoton koettaa selittää niitä pois. Oli kuin joka soluni olisi resonoinut niihin ja tunnistanut ne todeksi.

Ne jättivät kuitenkin minulle abstraktin kuvan Jumalasta: Hän siis on, mutta kaikessa ylhäisyydessään jossain tuolla sfääreissä, tavoittamattomissa. Mieleeni ei juolahtanutkaan, että Hän haluaisi olla yhteydessä minuun henkilökohtaisesti. Pikemminkin, että Hän aikaansai sen, että kuulin (lyhyen ja asiallisen) vastauksen kahteen kysymykseeni: että Hän on, ja että Hän on Rakkaus. Nekin tiivistettynä yhteen lauseeseen. Tyyliin: no niin, tulipa tuokin hoidettua. (Tuollaisia ajatuksia minulle tuli jälkeenpäin.)

Niinpä jätin kysymysten heittämisen taivaan suuntaan ja aloin harjoittaa erilaisia meditaatioita. Jumala antoi minun kulkea polkujani monta vuosikymmentä. Kunnes (erilaisten yhteensattumien kautta) aloin ymmärtää, että Jumala, joka on Rakkaus, antaa meille elämämme varrella erilaisia, hienovaraisia vinkkejä olemassaolostaan.
Ja mikä ihmeellisintä: että Hän haluaa olla myös yhteydessä, henkilökohtaisessa suhteessa, kanssamme. – Vasta jälkeenpäin olen ymmärtänyt, kuinka monesti Hän koetti sitä minulle viestittää. En vain tajunnut.

Taivaan merkit – Aika hassua muuten oikeastaan, kuinka noista Jeesuksen sanoista fariseuksille on jäänyt elämään sanonta ’näyttää taivaan merkit’. Sitä käytetään mitä erilaisimmissa yhteyksissä. – Siinä taas yksi sanonta, joka on saanut alkunsa Raamatusta ja jäänyt arkikielessä aktiivikäyttöön…

Hänen Henkensä meissä – Nyt olen kiitollinen Joonan merkin antajalle ja toteuttajalle. Hänelle, joka kuoli ja nousi kuolleista kolmantena päivänä, nousi ylös taivaisiin, ja on nyt sekä taivaallisissa Isän oikealla puolella, että meidän kanssamme… ja sanojensa mukaan: meissä.
Hänen Henkensä meissä – voiko sen läheisempää yhteyttä olla?
Ja kiitollinen siitä, että Kristus, ylösnoussut, haluaa johdattaa meidät yhtä läheiseen suhteeseen taivaallisen Isämme kanssa kuin millainen Hänellä itsellään oli ihmisenä maan päällä eläessään…
Miten ihmeellinen, kallisarvoinen Rakkauden lahja meille. Ainutlaatuinen. Vaalimisen arvoinen, jos mikä. 🙂

Muut tekstit: Ps. 46: 2-8, Jer. 15: 19-21 ja Room. 5: 1-11.

Hän kulkee kanssamme

19.10. Rakastan värejä. Mutta nyt – tai oikeastaan jo kevättalvesta lähtien – olen kaivannut värejä kotiinikin. Yleensä pidän siitä, että on paljon valkoista tai vaaleaa. Nyt haluan nähdä vahvoja värejä, varsinkin kun ulkona upein ruska alkaa olla jo ohitse.
Nyt kotonani on joka puolella lyhtykukkia (tuntee myös nimet juutalaiskirsikka ja lyhtykoiso), keveinä ja vallattomina, mobileina siellä täällä, maljakossa ja varresta irronneet kulhossa. Joka kerran silmäni osuessa niihin tunnen iloa. On se vaan ihmeellistä, miten pienet asiat voivat ilahduttaa ja antaa voimaa.

Mooses sanoi israelilaisille:
”Olkaa vahvoja ja rohkeita, älkää pelätkö älkääkä säikkykö noita kansoja, sillä Herra, teidän Jumalanne, kulkee teidän kanssanne. Hän ei jätä teitä yksin eikä hylkää teitä.”
Mooses kutsui luokseen Joosuan ja sanoi hänelle kaikkien israelilaisten ollessa läsnä: ”Ole vahva ja rohkea. Sinä viet tämän kansan siihen maahan, jonka Herra esi-isillemme vannomallaan valalla sille lupasi, ja sinä jaat sen maan israelilaisille perinnöksi. Herra itse kulkee sinun edelläsi. Hän on sinun kanssasi, hän ei jätä sinua yksin eikä hylkää sinua. Älä lannistu, älä pelkää.” (5. Moos. 31: 6-8)

Joskus jotkut tietyt raamatunsanat koskettavat aivan erityisellä tavalla. Tällä kertaa minua koskettivat ensi pyhän teksteistä erityisesti nämä: ”Ole vahva ja rohkea… Herra itse kulkee edelläsi. Hän on kanssasi, hän ei jätä sinua yksin eikä hylkää sinua. Älä lannistu, älä pelkää.”
Koin että ne olivat kuin suoraan sekä ystävälleni, jonka vakava sairaus on edennyt huonoon suuntaan, että minulle, joka olen parhaani mukaan yrittänyt kannustaa ja rohkaista, tuoda toivon säteitä ja valon pilkahduksia joka päivään.
Jonain hetkenä huomaa aivan erityisesti tarvitsevansa rohkaisua, kannustusta, tietoa siitä, että Herra kulkee edellä, että Hän on kaikessa mukana. Onneksi ei tarvitse ajatella, että pitäisi jaksaa omin voimin. Onneksi on Hän, joka vahvistaa, rohkaisee, tuo lohtua ja auttaa pitämään toivoa yllä.

’Me olemme lakkaamatta rukoilleet teidän puolestanne ja pyytäneet, että te saisitte runsaasti hengellistä viisautta ja ymmärrystä ja tulisitte täydelleen tuntemaan Jumalan tahdon. Rukoilemme, että eläisitte Herralle kunniaksi ja kaikessa hänen mielensä mukaan ja että kantaisitte hedelmää tekemällä kaikkea hyvää ja kasvaisitte Jumalan tuntemisessa. Hänen kirkkautensa voima ja väkevyys vahvistakoon teitä olemaan aina kestäviä ja kärsivällisiä.’ (Kol. 1: 9-11)

Kristus rukoilee – Myös tuo Kolossalaiskirjeen kohta on hoitava. Paavali kumppaneineen rukoili kolossalaisten puolesta. Siitä tulee mieleeni, mitä Paavali kirjoitti roomalaisille Jeesuksesta: ’Hänet on herätetty kuolleista, hän istuu Jumalan oikealla puolella ja rukoilee meidän puolestamme!’ (Room.8:34)
Minusta on ihmeellistä, lohdullista ja ihanaa ajatella, että Kristus rukoilee meidän puolestamme. Hän tunsi syvää myötätuntoa sairaiden ja kärsivien puolesta täällä maan päällä eläessään. Siksi uskon Hänen tuntevan suurta myötätuntoa meitä kohtaan myös Ylösnousseena.

Herra valitsi vielä seitsemänkymmentäkaksi opetuslasta ja lähetti heidät kaksittain edellään jokaiseen kaupunkiin ja kylään, johon hän aikoi itse mennä.
Hän sanoi heille: ”Satoa on paljon, mutta sadonkorjaajia vähän. Pyytäkää siis herraa, jolle sato kuuluu, lähettämään väkeä elonkorjuuseen.
Menkää, minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle. Älkää ottako mukaanne rahakukkaroa, älkää laukkua älkääkä jalkineita. Älkää matkan varrella pysähtykö tervehtimään ketään. Ja kun tulette johonkin taloon, sanokaa ensiksi: ’Rauha tälle kodille.’ Jos siellä on joku, joka on rauhan arvoinen, hän saa teidän toivottamanne rauhan. Ellei ole, toivotuksenne palaa teille. Jääkää siihen taloon ja syökää ja juokaa mitä teille tarjotaan, sillä työmies on palkkansa ansainnut. Älkää siirtykö talosta toiseen.
Kun tulette kaupunkiin ja teidät otetaan siellä vastaan, syökää mitä teille tarjotaan, parantakaa kaupungin sairaat ja kertokaa kaikille: ’Jumalan valtakunta on tullut teitä lähelle.’ Mutta jos teitä johonkin kaupunkiin tultuanne ei oteta vastaan, menkää sen kaduille ja julistakaa: ’Me pyyhimme pois pölynkin, joka teidän kaupungistanne on jalkoihimme tarttunut – pitäkää hyvänänne! Mutta tietäkää, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle!’ Minä sanon teille: Sodomakin pääsee tuomiopäivänä vähemmällä kuin sellainen kaupunki.” (Luuk. 10: 1-12)

Jeesus lähetti opetuslapset edellään niihin kyliin ja kaupunkeihin, joihin oli menossa. Hengessään hän varmaan oli kuitenkin heidän mukanaan silloinkin, näin arvelen. Jeesus näki kaiken. Ajattelen, että hän näki myös sen, missä heidät otettiin vastaan, ja missä he pyyhkivät pölyt sandaaleistaan ja jatkoivat matkaansa.

Jumalan valtakunta on tullut lähelle – Voi miten kernaasti Jeesus olisikaan suonnut, että hänen maanmiehensä olisivat ymmärtäneet, että Messias, jota he olivat odottaneet vuosisatoja, oli saapunut heidän keskuuteensa.
Mutta Jumalalla oli toisenlainen pelastussuunnitelma. Suunnitelma, joka koski kaikkia Hänen lapsiaan, ei vain juutalaisia. Juutalaiset odottivat pelastajaa, joka vapauttaisi kansan vieraan vallan alta. Jumalan suunnitelmaan kuului, että koko luomakunta pelastuisi.
Kuten Johannes toteaa kirjeessään: ’Hän on meidän syntiemme sovittaja, eikä vain meidän vaan koko maailman.’ (1.Joh. 2:2)

Miten lähellä Jumalan valtakunta on meitä nyt, 2000 v. myöhemmin? Miten paljon ajattelemme koko asiaa? Koemmeko sen niin abstraktiksi ja etäiseksi asiaksi, että sitä tuntuu liian vaikealta tai turhalta käsittää tai edes yrittää käsitellä?
Jeesus kuvasi Jumalan valtakuntaa monin vertauksin. Ne eivät ole mitään rautalangasta väännettyjä kuvauksia, vaan aika vaikeasti aukeavia. Itselleni läheisimmät Jeesuksen sanat, joilla hän kuvasi Jumalan valtakuntaa, löytyvät Luukkaan evankeliumista (vanhasta käännöksestä):
Ja kun fariseukset kysyivät häneltä, milloin Jumalan valtakunta oli tuleva, vastasi hän heille ja sanoi: ”Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla, eikä voida sanoa: ’Katso, täällä se on’, tai: ’Tuolla’; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä”. (Luuk.17:20-21)

Kristus meissä, Hänen Henkensä meissä, Jumalan valtakunta meissä… – onko se tosiaankin mahdollista?
Jeesus lupasi opetuslapsilleen: ”Tämä puolustaja on Totuuden Henki. Maailma ei voi Henkeä saada, sillä maailma ei näe eikä tunne häntä. Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy luonanne ja on teissä.” (Joh.14:17)

Avain Jumalan valtakuntaan? – Jeesus sanoi, että maailma ei näe eikä tunne Totuuden Henkeä. Entä minä, ja sinä? Tunnemmeko Totuuden Hengen? Ovatko tämän maailman touhotukset vallanneet meidän huomiomme siinä määrin, ettemme huomaa, näe emmekä tunnista, kuinka Hän on ja toimii meissä ja keskuudessamme?
Jeesuksen sanat ovat rohkaisevia: hänen seuraajansa tuntevat Jumalan Hengen. Tuosta lupauksesta voi pitää kiinni. Siihen voi palata aina kun tuntuu että huomio on kiinnittynyt liiaksi tämän maailman vouhotuksiin ja touhotuksiin.
Voisiko siinä ollakin avain valtakunnan todellisuuteen? Että pitää kiinni tuosta Jeesuksen lupauksesta, että Totuuden Henki pysyy kanssamme ja on meissä? Että muistaa sen, on siitä tietoinen ja elää siinä – Hänen vaikutuksessaan ja johdatuksessaan… elää Jumalan valtakuntaa todeksi…?

Kristuksessa pysyminen – Jeesus kehottaa: ”Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Eihän oksa pysty tuottamaan hedelmää, ellei se pysy puussa, ja samoin ette pysty tekään, ellette pysy minussa.” (Joh.15:4)
Jeesus lisää tuohon vielä lupauksen: ”Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, voitte pyytää mitä ikinä haluatte, ja te saatte sen. (Joh.15:7)
Ajattelen, että tuossa Jeesus kuvaa sitä, millaista on kun elää Jumalan valtakunnan todellisuutta: siinä kaikki on mahdollista.

Alla olevalla videolla Paul Barton soittaa Schumannia vanhalle Mongkol-elefantille. Mongkol on koko elämänsä joutunut tekemään raskasta työtä ja se on uupunut ja levoton. Paul Bartonin mukaan Mongkol on luonteeltaan lempeä ja herkkä, ja se kuuntelee mielellään klassista pianomusiikkia lempipaikassaan Kwai-joen rannalla. 🙂

Of Foreign Lands and Peoples – Schumann

Ensi pyhän psalmitekstinä on Ps. 145: 8-13.

Avautuneet silmät

12.10.20. Alla oleva evankeliumikohta ja sitä edeltäneet keskustelut saavat minut ajattelemaan, millainen merkitys sillä on, miten me puhumme toisillemme ja toistemme kanssa.

Mies, joka oli ollut sokea, kutsuttiin kuultavaksi. Fariseukset sanoivat hänelle: ”Anna kunnia Jumalalle! Me tiedämme, että se mies on syntinen.” Mies vastasi: ”Onko hän syntinen, sitä en tiedä. Mutta sen tiedän, että minä, joka olin sokea, nyt näen.” He kyselivät: ”Mitä hän sinulle teki? Millä tavoin hän avasi silmäsi?” Mies vastasi: ”Johan minä sen teille sanoin, te vain ette kuunnelleet. Miksi te taas tahdotte sen kuulla? Tekeekö teidänkin mieli hänen opetuslapsikseen?” He vastasivat hänelle pilkallisesti: ”Sinä hänen opetuslapsensa olet, me olemme Mooseksen opetuslapsia. Me tiedämme, että Jumala puhui Moosekselle, mutta mistä tuo mies on peräisin, sitä emme tiedä.” ”Merkillistä”, mies vastasi, ”että te ette tiedä, mistä hän on – ja kuitenkin hän on antanut minulle näköni. Kaikkihan me tiedämme, että Jumala ei kuuntele syntisiä, mutta sellaista hän kuulee, joka kunnioittaa häntä ja elää hänen tahtonsa mukaisesti. Ikipäivänä ei ole kuultu, että joku olisi avannut sokeana syntyneen silmät. Jos hän ei olisi Jumalan mies, hän ei olisi pystynyt sellaiseen.” Silloin fariseukset sanoivat: ”Sinä olet syntymästäsi syntinen, syntiä täynnä koko mies – ja sinä rupeat opettamaan meitä!” He ajoivat miehen ulos.
Jeesus sai kuulla, että mies oli ajettu ulos, ja tavatessaan tämän hän kysyi: ”Uskotko Ihmisen Poikaan?” ”Herra, kuka hän on?” mies kysyi. ”Sano, jotta voisin uskoa.” Jeesus sanoi: ”Sinä olet nähnyt hänet. Hän on tässä ja puhuu kanssasi.” ”Minä uskon, Herra”, mies sanoi ja lankesi maahan hänen eteensä. (Joh. 9: 24–38)

Tiukkaa sananvaihtoa fariseusten ja näkönsä saaneen miehen välillä. Koko Johanneksen evankeliumin 9. luku, joka kokonaisuudessaan käsittelee tämän sokean parantumista, on oikeastaan vahvaa sanailua alusta loppuun. Ei kuitenkaan mitään turhaa leuanliikuttelua: siinä ollaan uskon peruskysymysten äärellä.

Miestä ei uskottu, kun hän kertoi olleensa syntymästään saakka sokea. Tuo nosti mieleen muutaman tilanteen (nuoruudesta ja aikuisuudesta), jolloin minua ei ole uskottu jossain asiassa. Vaikka kyse olikin paljon merkityksettömämmistä asioista kuin ihmeellisestä parantumisesta, se loukkasi kuitenkin. Siksi sympatiani ovatkin tuon näkönsä saaneen miehen puolella, ja minun on helppo ymmärtää hänen teräviä vastauksiaan fariseuksille.

Vakuutella vai vaieta – Itse valitsin vaikenemisen, kun minua ei uskottu jossain asiassa. Se tuntui helpommalta kuin alkaa väitellä tai todistella. Nyt ehkä toimisin toisin, vaikken vieläkään pidä väittelystä tai siitä, että minun pitäisi todistella tai vakuutella.

Joskus yritän siedättää itseäni kuuntelemaan väittelyä. Kaksi mainiota harjoittelumahdollisuutta kuluneilta viikoilta: USA:n presidenttiehdokkaiden ja sitten heidän varapresidenttiehdokkaidensa väliset vaalikeskustelut.
Edellisessä kävi lähinnä sääliksi kokenutta juontajaa, joka koetti pitää keskustelua edes jollain tavoin aisoissa. Jälkimmäisessä osallistujat sentään yrittivät antaa toisen esittää kantansa suht rauhassa, vaikkeivät siinä onnistuneetkaan.

Opiskelijan kysymys – Varapresidenttiehdokkaiden vaaliväittelyn lopuksi juontaja kertoi, että eri oppilaitoksissa oli pyydetty oppilaita kirjoittamaan, mitä he haluaisivat kysyä vaaliehdokkailta. Juontaja luki yhden näistä.
Siinä opiskelija totesi, että katsoessaan uutisia, hän näkee vain kahden puolueen kinastelevan (arguing) toistensa kanssa, kansalaisten taistelevan toisiaan vastaan, kahden eri puolueen edustajan yrittävän lyödä toisiaan lyttyyn (tear each other down).
Tuo opiskelija kirjoitti: ”Jolleivät johtajamme osaa tulla toimeen keskenään, kuinka voi olettaa, että kansalaisemme tulisivat toimeen keskenään? Te voisitte esimerkillänne tuoda meidät yhteen.”
Niinpä…

Vaikkei noissä kovin erilaisissa väittelytilaisuuksissa ollut mitään yllättävää, huokaisin taas kerran helpottuneena: kiitos omasta presidentistämme. – Mikä vahinko ettemme voi valita häntä 3. kaudelle!

Näkönsä saaneen miehen vanhemmat kutsuttiin todistamaan, että mies todella oli ollut syntymästään saakka sokea. He vahvistivat asian, mutteivät sitä, kuka oli parantanut heidän poikansa. Evankeliumi toteaa syyksi tähän sen, että he pelkäsivät juutalaisia. ’Juutalaiset olivat näet jo päättäneet erottaa synagogasta jokaisen, joka tunnustaisi Jeesuksen Messiaaksi.’ (Joh.9:22).
Mutta näkönsä saanut mies ei pelännyt fariseuksia. Hän totesi heille:
”Ikipäivänä ei ole kuultu, että joku olisi avannut sokeana syntyneen silmät. Jos hän ei olisi Jumalan mies, hän ei olisi pystynyt sellaiseen.”

Miten vastaisin, jos joku kristittyihin avoimen vihamielisesti suhtautuva, väittelynhaluinen henkilö tivaisi minulta, uskonko Jeesukseen? Koettaisinko arvioida, johtaisiko vastaukseni hedelmättömään taikka rakentavaan keskusteluun? Tuskin vaikenisin, mutta millä tavoin vastaisin? Nyökkäisinkö ystävällisesti hymyillen? Väistäisinkö kysymystä vastakysymyksellä? Sanoisinko yksinkertaisesti vain että uskon? En oikein osaa kuvitella etukäteen, miten sellaisessa tilanteessa toimisin. – Tiedätkö sinä, miten vastaisit?

Maailman Valo – Kun opetuslapset kysyivät Jeesukselta syytä siihen, miksi tuo mies oli syntynyt sokeana, Jeesus vastasi: ”Niin on tapahtunut, jotta Jumalan teot tulisivat hänessä julki. Nyt, kun vielä on päivä, meidän on tehtävä niitä tekoja, joita lähettäjäni meiltä odottaa. Tulee yö, eikä silloin kukaan kykene tekemään työtä. Niin kauan kuin olen maailmassa, minä olen maailman valo.” (Joh.9:1-5)

Mitä Kristus odottaa meiltä? – Että me antaisimme Hänen Valonsa säteillä tähän maailmaan, sanoissamme, suhtautumisessamme toisiimme, teoissamme.
Hän sanoi: ”Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella. Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville.”
Ei Hän tarkoittanut vain johtajia, päättäjiä ja muita vaikutusvaltaisessa asemassa olevia (joiden tulisi olla hyvinä esimerkkeinä, kuten tuo opiskelija kirjoitti), vaan jokaista seuraajaansa. Että heijastaisimme ja säteilisimme Hänen Valoaan.

Se on aikamoinen odotus ja toive. Kristus, Valomme, tarvitsemme siihen Sinun apuasi, Sinun vaikutustasi. Avaisitko silmämme näkemään, mikä todella on tärkeää tässä maailmassa ja elämässämme? Antaisitko Valosi loistaa niihin kohtiin, tilanteisiin ja hetkiin elämässämme, jossa emme näe metsää puilta (tai päin vastoin)?

Kristus, Sinä lupasit: ”Minä olen valo ja olen tullut maailmaan siksi, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen. (Joh.12:46)

Kiitos että olet Valomme. Kiitos että saamme turvautua apuusi ja läsnäoloosi vaikeinakin hetkinä. Auta meitä elämään sovussa keskenämme. Opeta meitä puhumaan toisillemme rakentavalla tavalla ja hyvää asiaa, sellaista, joka tuo valoa keskustelukumppanin päivään.
Auta meitä kasvamaan sellaiseen yhteyteen, jota toivoit meille rukoillessasi

Yhtä – ”Pyhä Isä, suojele heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä. ”(Joh.17:11)
Ja: ”Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut.” (Joh.17:21)

Tästä tekstistä tulee väistämättä mieleen alla oleva laulu Amazing Grace.
John Newton (1725–1807) oli oli englanti. merimies, josta tuli orjalaivan kapteeni. Eräällä laivamatkalla hänen laivansa joutui kovaan myrskyyn. 11 tuntia kamppailtiin myrskyn kourissa , mutta laiva selviytyi siitä. Newton koki tämän Jumalan armona. Kokemus muutti hänen elämänsä ja synnytti laulun Amazing Grace.
Newton ryhtyi opiskelemaan teologiaa, toimi loppuelämänsä pappina ja virsilaulujen tekijänä. Hän oli myös orjakaupan lakkauttamisen taustavaikuttajia Englannin siirtomaissa.

Amazing Grace – Il Divo (huom. laulun keskivaiheella laulu muuttuu myrskyisäksi, mutta tyyntyy taas loppua kohden…)

”Ihmeellinen armo – kuinka suloinen onkaan hänen äänensä, joka pelasti kaltaiseni ressukan. Olin eksyksissä, mutta nyt löydetty, olin sokea, mutta nyt näen. Armo opetti sydämelleni pelon ja armo vapautti sen pelosta. Kuinka rakkaana armo ilmaantuikaan sillä hetkellä kun aloin uskoa. Olemme kohdanneet monia vaaroja, vastuksia ja ansoja. Armo kuljetti meidät niiden lävitse ja armo kuljettaa meidät kotiin. Kun olemme olleet siellä kymmenentuhatta vuotta, auringon kaltaisessa säteilyssä, meillä on vielä enemmänkin aikaa laulaa ylistystä Jumalalle kuin tähän asti.”

(= ”raakakäännös”. Alla virallinen, kaunis versio = virsi 932.)

”Oi ihmeellistä armoa, kun löysit eksyneen.
Nyt uusin silmin nähdä saan. Nyt katson Jeesukseen.
Vain armo murtaa syntisen ja rauhan lahjoittaa.
Voi suurta päivää ihmeiden! Sain armon oivaltaa.
Saan jättää kuilut synkkyyden. Jää taakse valheen yö.
Nyt kuljen armoon luottaen, ja vielä jatkuu työ.
Hän kantaa kaipaustani ja toivoon vastataan.
On Herra itse kaikkeni taivaassa, päällä maan.
Kun päättyy matka maallinen ja kuihtuu kaikki muu,
saan nähdä taivaan kirkkauden ja rauha vahvistuu.
Kuin hanki haihtuu kerran maa ja loiste auringon,
vaan Herra viipyy luonani, ja armo aina on.”

Muut tekstit: Ps. 78: 1–8, Jes. 8: 11–15 ja 2. Kor. 1: 18–22.

Rakkauden kaksoiskäsky

5.10.2020. Nyt kun päivien valoaika on alkanut lyhetä ja illan tummuus laskeutuu yhä aikaisemmin, huomaan syleileväni pilven takaa kurkistavia (tai – kuten tänään – täysin siniseltä taivaalta loistavia) valonsäteitä, syksyn hehkuvia värejä, vielä kukkivia kasveja silmilläni, tai koko olemuksellani oikeastaan. Annan auringon lämmön helliä poskeani, niin kuin se ei olisi koskaan tuntenut sen lämpöä aikaisemmin.

Voimaa ja iloa – Monenlaiset asiat voivat antaa voimia ja innostusta ja herättää kiitollisuuden tunnetta.
Mistä sinä saat voimia? Mikä tuo sinulle iloa ja kiitollista mieltä? Mikä on sinulle kaikista tärkeintä elämässä? – Ajattelen, että tällaisia asioita kannattaa aina välillä miettiä.

Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: ”Mikä käsky on kaikkein tärkein?” Jeesus vastasi: ”Tärkein on tämä: ’Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, on ainoa Herra. Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi.’ Toinen on tämä: ’Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.’ Näitä suurempaa käskyä ei ole.”
Lainopettaja sanoi hänelle: ”Oikein, opettaja! Totta puhuit, kun sanoit, että Herra on ainoa Jumala, ei ole muita kuin hän. Ja kun rakastaa häntä koko sydämestään, kaikella ymmärryksellään ja kaikella voimallaan ja rakastaa lähimmäistään niin kuin itseään, se on enemmän kuin polttouhrit ja kaikki muut uhrit.” Jeesus näki, että hän vastasi viisaasti, ja sanoi hänelle: ”Sinä et ole kaukana Jumalan valtakunnasta.” (Mark. 12: 28-3)

Luukaan evankeliumissa eräs lainopettaja halusi laittaa Jeesuksen koetukselle kysyen, mitä hän tarvitsisi saadakseen omakseen iankaikkisen elämän. Jeesus esitti vastakysymyksen: mitä laissa sanotaan? ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” mies vastasi ja jatkoi kysymällä, kuka on hänen lähimmäisensä. Silloin Jeesus kertoi vertauksen laupiaasta samarialaisesta, joka auttoi tuntematonta tiellä viruvaa miestä, joka oli joutunut ryöstäjien pahoinpitelemäksi.

Arvostavasti – Markuksen evankeliumin lainopettaja tuli aivan toisenlaisella, arvostavalla asenteella Jeesuksen luo. Hän oli huomannut Jeesuksen viisauden ja halusi kuulla hänen näkemyksensä itselleen kaikkein tärkeimmästä asiasta. – Jeesuksen suhtautuminen tuohon mieheen oli samoin arvostava: ”Sinä et ole kaukana Jumalan valtakunnasta.”

Millä asenteella – Mietin, miten suuri merkitys sillä on, millä asenteella lähestymme sellaista, jonka kanssa haluamme keskustella. Olemmeko jo mielessämme määritelleet valmiiksi mielikuvamme hänestä ja siitä, millaiseksi keskustelumme tulee muodostumaan? Olemmeko jo valmiiksi asennoituneet puolustamaan omaa kantaamme tai todistamaan, että me olemme oikeassa, tuo toinen väärässä?

Eräs nuoruudenystäväni kertoi, että hänellä oli tapana kuunnellessaan jonkun puhetta miettiä valmiiksi, millä tavoin vastaisi puhujalle. Hän halusi varmistaa, että osaisi vastata viisaasti. Eräässä vaiheessa hän kuitenkin oivalsi, ettei hän näin menetellessään itse asiassa ollut kunnolla kuunnellut toista. Eihän sitä voi kuunnella täysin läsnäolevasti tilanteessa, jos pitää kuuntelemista tärkeämpänä sitä, että saa kommentoitua tai täydennettyä toisen puhetta mahdollisimman fiksusti heti toisen esitettyä asiansa.

Kuuntelu on viisauden äiti, näin voisi varmaan sanoa. Olemalla avoin sille, että toista kuuntelemalla voi oppia jotain uutta – saada uuden ajatuksen, näkökulman, tiedon – voi kasvaa ymmärtämään paremmin ihmisiä, asioita ja tätä maailmaanne.

Kuunteleminen on myös taito. Mieleen tulee erityisesti 2 kohtaamaani henkilöä, joilla on ollut aivan erityisen hieno kuuntelemisen taito. Toinen heistä oli Saksassa uraauurtavaa työtä varhaiskasvatuksen alalla tehnyt Helmut von Kügelgen, joka kävi useasti Suomessa puhumassa steinerpedagogeille ja steinerkoulun vanhemmille.
Viimeisen vierailunsa Suomeen (jota hän kutsui jäähyväismatkaksi) hän teki lähes 80-vuotiaana. Minulla oli tuolloin palava tarve keskustella hänen kanssaan eräästä asiasta ja saada häneltä neuvoa, miten voisin toimia sen suhteen. (Kyse oli kahden kollegan välisistä keskinäisistä ongelmista.)

Seminaarin tauolla kysyin H.v.K:ltä. voisinko kysyä häneltä neuvoa erääseen asiaan. Hän veti minut syrjemmälle ja kuunteli minua niin aidon keskittyneesti, että tuntui kuin olisin ollut ainut ihminen maan päällä. Hänellä oli sellainen ihmeellinen kyky keskittyä täysillä kuuntelemaan toista, joka vain harvoilla on. Hänen silmistään säteili syvä ymmärtämys ja viisaus. Sen katseen säteilyssä tunsin (huolimatta ikävästä asiastani) olevani täysin rakastettu (jopa pahasti ruostunut saksankielenikin tuntui sujuvan takeltelematta).

Luento lähimmäisenrakkaudesta – H.v. Kügelgen sanoi minulle vain, että palaamme vielä tähän aiheeseen. Hieman pettyneenä menin luentosaliin, olinhan odottanut häneltä neuvoa tulehtuneeseen tilanteeseen, johon tuli löytää jokin ratkaisu.
Mutta kuinka yllätyinkään, kun hän piti seuraavan luennon aiheesta lähimmäisenrakkaus. Taitavalla – ei liian tunnistettavalla tavalla kuitenkaan – hän punoi luentoonsa noiden kahden kollegan ristiriitatilanteen, ja puhui siitä, kuinka Jeesus kehotti meitä rakastamaan lähimmäisiämme, ja mitä tuo kehotus piti sisällään.

Toinen syvästi arvostamani täydellisen kuuntelemisen ja läsnäolon taitaja on ollut (92v, nyk. jo eläkkeelle vetäytynyt) Franz Jalics, jonka retriiteissä kävin 7 vuoden ajan. Hän opetti – ei vain sanoin, vaan myös omalla rakastavalla olemuksellaan – mitä on Jumalan ja lähimmäisen rakastaminen. (Hänestä tahdon kertoa joskus vielä vähän enemmän.)

Evankeliumin lainopettajalle tuo kaikkein tärkein käsky Jumalan ja lähimmäisten rakastamisesta oli selvästikin hyvin tärkeä. Hän oli myös ymmärtänyt sen vielä syvemmin kuin monet kollegansa.
Tärkeintä ei ollut se, miten me yritämme ansaita Jumalan hyväksynnän ja saada armon Hänen silmissään, vaan se, kuinka me rakastamme – Jumalaa, lähimmäisiämme ja itseämme.

Ainoa Jumala – ”Herra on ainoa Jumala, ei ole muita kuin hän.” – Mitä ’jumalia’ minulla on elämässäni? Käsi sydämellä – mitkä asiat tai henkilöt asetan/asetat Jumalan edelle? Kun sitä alkaa miettiä oikein tosissaan, voi tehdä yllättäviä oivalluksia.
Jumala haluaa olla ykkössijalla sydämessämme. Mikä mahdollistaisi ja tukisi tätä parhaalla tavalla omassa elämässäni/elämässäsi?
Millä tavoin rakkauteni Häneen vahvistuu?

Koko sydämestään – Ja kun rakastaa häntä koko sydämestään, kaikella ymmärryksellään ja kaikella voimallaan ja rakastaa lähimmäistään niin kuin itseään, se on enemmän kuin polttouhrit ja kaikki muut uhrit.”
Miten se voi olla mahdollista? Miten voi rakastaa Jumalaa koko sydämestään, kaikella ymmärryksellään ja kaikella voimallaan?

Meillä kaikilla on oma tapamme lähestyä Jumalaa, kuunnella Häntä ja oppia tuntemaan Häntä (olemmehan kaikki niin erilaisia luonteeltamme). Suuri osa kristityistä etsii Jumalan yhteyttä ja tuntemista Hänen Sanaansa, Raamattua lukemalla. Monet kokevat luontevaksi lähestyä Jumalaa rukouksin.
Itselleni hiljentyminen, hiljainen rukous, hiljaisuuden retriitit ja Jumalan ylistäminen ovat olleet tärkeitä väyliä Jumalan Rakkauden kokemiselle.

Hänen Rakkautensa avaa sydämemme – Ajattelenkin, että koettuamme Jumalan Rakkautta meitä kohtaan (rukouksessa, hiljentyessä tai luettuamme siitä Hänen Sanastaan) rakkautemme Häntä kohtaan alkaa kasvaa ja voimistua.
Että järjestys onkin niin päin, että kun olemme avanneet sydämemme Hänen Rakkaudelleen, se herättää oman rakkautemme Häntä kohtaan.

Paras Opettaja – Entä sitten lähimmäisen ja/tai itsensä rakastamisen helppous tai vaikeus?
Oh, aiheesta voisi kirjoittaa romaanin. Ja kyllähän siitä on niitä kirjoitettukin -. psykologian oppikirjoista puhumattakaan.
Ajattelen, että olipa meillä sitten vaikeaa rakastaa haasteellisina kokemiamme lähimmäisiä taikka itseämme kaikkinen vikoinemme ja puutteinemme, paras apu löytyy rakastamisen käskyjen asettajalta. Hän on paras Opettajamme; Asiantuntija, joka hallitsee aiheen suvereenisti ja täydellisesti, sillä Hän itse on Rakkaus.

Kun avaudumme Hänen Rakkaudelleen, Hän alkaa muuttaa meitä, pehmittää kovettunutta, itsekästä sydäntämme, herättää myötätuntoamme, auttaa ymmärtämään, miksi toiset toimivat siten kuin toimivat. Hän auttaa meitä olemaan lempeitä niin toisiamme kuin itseämme kohtaan, puutteistamme huolimatta.

Jos kerran yhteys Kristukseen rohkaisee ja hänen rakkautensa suo lohdutusta, jos Henki meitä yhdistää ja jos tunnemme hellyyttä ja myötätuntoa toisiamme kohtaan, niin tehkää minun iloni täydelliseksi ja olkaa yksimielisiä. Liittäköön teitä toisiinne rakkaus, sopu ja sama mieli. (Fil.2:1-2)

Jeesuksen kuuntelemista livenä – Opetuslapsilla ja kaikilla niillä, jotka saivat kohdata Jumalan Pojan Galileassa, Samariassa, Jerusalemissa tai muissa paikoissa, olivat siinä onnellisessa asemassa, että he saivat kuunnella Jeesusta ja hänen opetuksiaan livenä. Uskon, että se muutti heitä ja heidän elämäänsä ratkaisevalla tavalla. Epäilijät – kenties vastustajatkin – jäivät varmaan pyörittelemään ajatuksissaan kuulemaansa ja kokemaansa. Sellainen vaikutus Jeesuksella oli ihmisiin.

Ihmeellinen lahja meille nykyajan ihmisille on kuitenkin se, että ylösnoussut Vapahtajamme puhuu yhä sydämiimme, Henkensä kautta.
Jeesus lupasi: ”Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden. Hän ei näet puhu omissa nimissään, vaan puhuu sen, minkä kuulee, ja ilmoittaa teille, mitä on tuleva. Hän kirkastaa minut, sillä sen, minkä hän teille ilmoittaa, hän saa minulta.” (Joh.16:13-14)

Kristus, Sinä joka tulit näyttämään meille, millainen on todellinen Rakkaus, opeta meitä, suo Pyhän Hengen johdattaa meitä asenteissamme, puheissamme ja teoissamme.
Auta meitä kasvamaan kohti kaltaisuuttasi.

Uudistumista ja oppimista – Paavali kehotti:
Luopukaa nyt tekin tästä kaikesta: vihasta, kiukusta, pahuudesta, herjauksista ja siivottomista puheista. Älkää valehdelko toisillenne. Olettehan riisuneet yltänne vanhan minänne kaikkine tekoineen ja pukeutuneet uuteen, joka jatkuvasti uudistuu oppiakseen yhä paremmin tuntemaan Luojansa ja tullakseen hänen kaltaisekseen.
Silloin… Kristus on kaikki, hän on kaikissa. (Kol.3: 8-11)

Muut tekstit: Ps. 119: 1-8, 5. Moos. 10: 12-13 ja 1. Joh. 2: 15-17.