30.7.2019 – Miten suloiselta tuntuikaan lämpö iholla aamuvarhaisella, venytellessä laiturilla ja aamiaisella kuistilla, muut ateriat päivävarjon suojassa, vedessä vilvoittelut auringon hohkatessa keskitaivaalta.  
Hauveli otti ensimmäiset uimaharjoitukset ja tuntui olevan mielissään uudesta taidostaan. (Viime kesänä ei voinut uittaa pentua sinilevän takia).

Poikani, jonka kanssa mennään välillä kaksistaan mökille (vaimonsa kun ei tykkää mökkeilystä) loihti meille makoisia kesäaterioita (tomaatti–mozarella- basilika- ym. salaatteja, uusia perunoita sillin ja kampelafileiden kanssa, hölskypottuja ja pyttipannua yli jääneistä aineksista, mansikka- & hedelmäjälkiruokia jne.). Ah millaista makujen yhteensointuvuutta – makusinfoniaa suorastaan; gourmet–herkkuja arkisista aineksista! Kuinka kaikki maistuikaan niin taivaallisen herkulliselta! On kyllä juhlaa syödä toisen laittamaa ruokaa!

Aina yhtä innokas hauveli otti tapansa mukaan kaiken irti väsymättömästä leikkikaverista (emäntänsä kun jaksaa vain tietyn ajan heitto- ja hakuleikkejä) ja kaikesta muustakin tekemisestä. Se sai myös kokea 1. kerran optaroinnin haasteita ja ihanuutta.
Su:na poikani halusi odottaa ennusteen mukaista tuulta ennen kuin kantoi optimistijollan rantaan. Aikamoista menoa: kova aallokko viskasi vettä jollaan, minä pitelin laidoista ja hauvan pelastusliivin kahvasta tiukasti. Hui, kaadutaanko, kysyin peräsintä ja purjetta tottuneesti käsittelevältä pojalta, kun jolla välillä kallistui niin että laita viisti vettä. Poikani rauhoitteli hymyillen että muistatko kun koetettiin saada optaria nurin eikä onnistuttu.
Olimme ihan märkiä rantaan palatessamme, onneksi vesi oli lämmintä (kuin linnunmaitoa, kuten naapurit totesivat uidessaan). Se oli seikkailu, totesimme (poikani tietää että äidillään on runsaasti seikkailumieltä vaikka välillä vähän pelkääkin) ja lämmitimme tyytyväisinä saunan.

Mutta niin on hauvallakin, seikkailumieltä nimittäin. Seur. pv:nä se märkäseikkailusta huolimatta hyppäsi taas innolla jollaan. Nyt tuuli oli lempeä, aurinko hymyili ohuen pilviharson läpi ja laineet taputtelivat pehmeästi optarin pohjaa. Ai että nautimme.
Poikani rohkaisi minua vaihtamaan kipparin paikalle. Oli kiva kokeilla sitäkin: seurata lähestyviä tuulenpuuskia, oppia kiristämään ja löysäämään purjetta sopivasti ja kääntämään peräsintä oikeaan kulmaan. Se on minusta aina yhtä jännää, kuin 1. kertaa kokisi.

Hyviä keskusteluja, lukemista, taivaan pilvien seuraamista, leppoisaa oloa, tekemiset ja niiden ajoittamiset fiiliksen mukaan…
”On hyvä, että me olemme täällä”, totesi Pietari jotain oikein hyvää ja erityistä kokiessaan. Siihen hyvään – mitä se sitten milloinkin onkaan – ei vaan aina voi jäädä.
Oli hyvä loma, totesi poikani palatessamme kaupunkiin. Ihana, vahvistin ja hauva taisi olla  samaa mieltä. Kiitollinen olo jäi kaikesta. 🙂

 

Heinäkuun Taizé-rukous:

Jeesus, ilomme, kutsut meitä
seuraamaan itseäsi,
ja me ymmärrämme
että evankeliumisi voi muuttaa
niin sydämemme kuin elämämme. (Veli Roger)

Säteilevä kuin aurinko – Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen. Siellä hänen ulkomuotonsa muuttui heidän nähtensä: hänen kasvonsa loistivat kuin aurinko ja hänen vaatteensa tulivat valkeiksi kuin valo.
    Samassa heille ilmestyivät Mooses ja Elia, jotka keskustelivat Jeesuksen kanssa. Pietari puuttui puheeseen ja sanoi Jeesukselle: ”Herra, on hyvä, että me olemme täällä. Jos tahdot, teen tänne kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle.”
    Pietarin vielä puhuessa loistava pilvi verhosi heidät ja pilvestä kuului ääni: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt. Kuulkaa häntä!” Kun opetuslapset kuulivat äänen, he heittäytyivät maahan kasvoilleen suuren pelon vallassa. Mutta Jeesus tuli heidän luokseen, kosketti heitä ja sanoi: ”Nouskaa, älkää pelätkö.” Ja kun he nostivat katseensa, he eivät nähneet ketään muuta kuin Jeesuksen yksin.  (Matt. 17: 1-8)

Korkealle vuorelle yksinäisyyteen – Kun Jeesus halusi viettää aikaa taivaallisen Isänsä kanssa, hän vetäytyi yksinäiseen paikkaan. Nyt hän kuitenkin otti luottokolmikkonsa mukaansa. He nousivat korkealle vuorelle.
Taaborin vuori, jota pidetään tuona vuorena, ei kyllä ole järin korkea, mutta erottuu kyllä ympäristöään huomattavasti korkeammalle. Minusta ei ole niinkään merkitystä sillä, kirkastettiinko Jeesus Taaborin tai Hermonin vuorella (joka on todella korkea). Mielenkiintoisinta on se, mitä vuorella tapahtui.

Valkeaksi kuin valo – Pietari, Jaakob ja Johannes saivat olla näkemässä jotain aivan ihmeellistä. Kyllähän he olivat jo kaikenlaista Mestarinsa kanssa kokeneet, mutta tämä ylitti varmaankin heidän mielestä kaiken siihenastisen.
Heidän silmiensä edessä Jeesuksen olemus muuttui niin hohtavaksi, että hänen kasvonsa säteilivät kuin aurinko ja vaatteensa muuttuivat valkeiksi kuin valo.

Elias ja Mooses – Ikään kuin tässä ei olisi ollut tarpeeksi ihmeteltävää – paikalle ilmestyvät vielä Elias ja Mooses, jotka alkavat keskustella Jeesuksen kanssa. Olivatkohan opetuslapset niin häkeltyneitä kaikesta, etteivät kuulleet tai muistaneet jälkeenpäin mitä Jeesus ja taivaasta ilmestyneet profeetat keskustelivat keskenään? 
Luukkaan mukaan Pietari, Jaakob ja Johannes vaipuivat uneen ja havahtuivat siihen, että Elias ja Mooses ilmestyivät taivaallisessa kirkkaudessaan ja puhuivat Jeesuksen poislähdöstä, joka toteutuisi Jerusalemissa. (Luuk. 9:30-32).
Joten sen verran he ainakin kuulivat.

Kolme majaa – Pietari oli poissa tolaltaan. Mitäköhän hänen mielessään liikkui?
Mitä seuraavaksi tapahtuisi? Mitä kaikkea Elia ja Mooses voisivatkaan vielä kertoa taivaasta, kuolemanjälkeisestä elämästä ja muusta sellaisesta, josta vain edeltämenneet voivat tietää?
Tulisiko tänne vuorelle ehkä vielä muitakin tästä elämästä lähteneitä profeettoja?
Eliahan oli otettu taivaisiin opetuslapsensa silmien edessä. Mitä jos tuo Jeesuksen kirkastuminen merkitsikin sitä, että hänet otetaan nyt taivaallisiin ulottuvuuksiin? Ei, sitä ei saa tapahtua!
Laitetaan heille varmuuden vuoksi majat, niin etteivät lähde, vaan jäävät luoksemme!

Loistava pilvi verhosi opetuslapset kokonaan. Pilvestä kuuluivat sanat: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt. Kuulkaa häntä!”
Tämä oli jo liian pelottavaa! Opetuslapset lankesivat maahan.

Sumu – Kun sumupilvi ympäröi ja jostain kuuluu ääni, se voi kyllä olla pelottavaa.
Tuli mieleen eräs ihan maallinen ääni sumusta, kokemus nuoruudenajoilta.
Ajoimme ystäväni kanssa Belgiassa (AD 1971) pientä maantietä pitkin. Illalla laskeutui uskomattoman sankka sumu. Emme nähneet mutkittelevasta tiestä metriä enempää eteemme. Toisella puolella oli kivimuuri, toisella oja. Totesimme, että nyt täytyy vain pysähtyä johonkin ja odottaa, kunnes tuo paksu sumu hälvenee ympäriltämme.
Koska kapean autotien varteen ei voinut jäädä, käännyimme seuraavalle näkemällemme pienelle hiekkatielle. Tien kummallakin puolella oli niittyä. Tähän jäädään odottelemaan sumun hälvenemistä, tuumasimme. 
Samassa alkoi kuulua koiran haukuntaa. Valot syttyivät talossa (jota emme olleet sumusta erottaneet) ja oviaukossa näkyi isokokoinen hahmo, joka näytti pitävän jotain pitkää kädessään (kiväärikö?). Mies huusi meille vihaisena jotain, mitä emme ymmärtäneet.
Pelästyin aika lailla, mutta ystäväni totesi rauhalliseen tapaansa, että taitaa olla parasta jatkaa matkaa ja peruutti takaisin ajotielle. Jatkoimme mateluvauhtia eteenpäin.

Se, mihin tuona yönä päädyimme, oli nolo juttu, vaikka jälkeenpäin kyllä nauroimme sille makeasti. Saavuimme pikkukylään, jossa oli aivan pimeää. Ihmiset nukkuivat. Arvellen että majapaikan löytyminen tässä sumussa ja täyspimeässä kylässä olisi mahdoton tehtävä päätimme parkkeerata johonkin avaralta tuntuvaan paikkaan, jossa emme olisi kenenkään tiellä, ja nukuimme autossa.
Ällistyksemme oli melkoinen herätessämme aamulla: ympärillämme oli markkinatori, jossa oli täysi kuhina menossa: koko kylän asukkaat tuntuivat olevan ostoksilla. He kiersivät automme ja hymyilivät uupuneille matkaajille.
Apua, miten ikinä pääsemme pois näiden kojujen seasta?! Jotenkuten se kuitenkin onnistui, olivat varmaan pystyttäneet kojunsa sitä silmällä pitäen.
Ei kyllä tullut mieleen jäädä ostamaan aamiaisherkkuja torilta, sen verran nolo olo oli! Mutta sumu oli hälvennyt, aamu oli kirkas ja oli hyvä jatkaa matkaa. 🙂

”Kuulkaa häntä” – kristinuskon ydinsanoma. Siinä mitä Jumalan Poika on sanonut, opettanut, miten toiminut – Isän Poikansa kautta meille antama toimintamalli niille, jotka haluavat seurata Häntä. Ja niillekin, jotka eivät vielä ole löytäneet Hänen tienviittojaan.

Hän on Valo, joka valaisee tiemme, Hän opastaa kun tunnemme olevamme eksyksissä itsessämme, elämässämme tai ympäröivässä maailmassamme..  
Luojamme haluaa sanoa meille samoin kuin sanoi Pojalleen Kirkastusvuorella:
”Sinä olet minun rakas lapseni, johon minä olen mieltynyt”.
Tämä on ihana muistaa, erityisesti silloin, kun tuntuu että on yksin tai että joutuu itse selviämään jostain ylitsepääsemättömältä tuntuvasta tilanteesta.
Juuri sellaisena hetkenä tai aikana voi olla, että Poika sanoo: tule kanssani korkealle vuorelle. Saat nähdä ja kokea, kuinka lähellä taivas on. Saat kuulla ne sanat, jotka hoitavat sieluasi ja koko olemustasi: ”Sinä olet rakas!”

Kristuksen kirkkaudesta aioin oikeastaan ensin kirjoittaa tähän erään jutun, mutta laitankin nyt tällä kertaa tämän ihanan kohdan efesolaiskirjeestä:

Kirkkauden Isä – Minä rukoilen, että Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja näkemisen hengen, niin että oppisitte tuntemaan hänet, ja että hän valaisisi teidän sisäiset silmänne näkemään, millaiseen toivoon hän on meidät kutsunut, miten äärettömän rikkaan perintöosan hän antaa meille pyhien joukossa ja miten mittaamaton on hänen voimansa, joka vaikuttaa meissä uskovissa. Se on sama väkevä voima, jota hän osoitti herättäessään Kristuksen kuolleista ja asettaessaan hänet istumaan oikealle puolelleen taivaassa. (Ef. 1:17-20)

Muut Kirkastussunnuntain tekstit ovat: Ps. 97: 1-2, 5-6, 10-11, 2. Moos. 3: 1-6 ja 2. Piet. 1: 16-18.

21.7.2019. Kävimme ystävän kanssa Vivamossa, paikassa jota rukoukset selvästikin kantavat. Hyvältä tuntui siellä kuljeskella, levähtää, hiljentyä ja virkistäytyä hiljaisuuden puutarhassa, järven rannassa, tervehtiä niityllä laiduntavia aaseja (lampaat olivat ilmeisesti hakeutuneet jonnekin varjoon), nauttia luonnon vehmaudesta, kukista ja kirsikkapuista, nousta ylös kalliolle nousevaa metsäpolkua, katsella keskiaikaisella menetelmällä rakennetun linnamaisen kappelin alttari-ikkunasta alla avautuvaa järvimaisemaa,  kuunnella veden liplatusta järvenrannassa ja lähteellä…
Kohtasimme pelkästään ystävällisiä, hyväntuulisia ja -tahtoisia ihmisiä. Aina välillä kaikui jostain kaunista laulua: 77x -musiikkinäytelmän harjoitukset olivat menossa.
Lähtiessä oli olo, että oli tullut monin tavoin ravituksi. 🙂

Vähäosaisten kohtaamisesta – Vivamon vastaanotossa oli jaossa aiemmin ilmestyneitä Sana-lehtiä. Yhdessä numerossa oli artikkeli Johannasta, joka lähti 20v:na Suomesta NYC:iin työskentelemään kristillisessä New York City Relief (NYCR) -järjestössä, joka auttaa vähäosaisia, kodittomia, työttömiä ja varattomia. Aamuisin valmistetaan 80-100l kasvissoppaa ja kymmeniä litroja kaakaota ja mehua.
Nestetankit laitetaan bussiin ja ajetaan vakiopaikoille, mm. Bronxiin, Harlemiin ja Manhattanin Chelsea Parkiin. Nostetaan bussista muovipöydät ja –tuolit ja luukusta jaetaan ruokaa ja juomaa. Tarjolla on myös rukouspalvelua, sukkia ja hygieniatarvikkeita. Halukkaille kerrotaan, mistä voi löytää yösijan tai työpaikan ja mitkä tahot auttavat pääsemään eroon päihteistä.

Kohtaaminen tärkeintä – ”Kaiken ytimessä on ihmisten kohtaaminen, kuunteleminen ja heidän kanssaan jutteleminen”, Johanna sanoo.
”Kodittomat ovat ainutlaatuisia yksilöitä, kuten me kaikki muutkin. Silti he ovat Nykissä näkymättömiä, joiden ohi kaikki kävelevät.”
Bussin luo tulevista ihmisistä joillakin on asunto, muttei työtä – tai päinvastoin. Joillakin on kumpikin, muttei riittävästi rahaa ruokaan.

’Älä kulje ohi’ -Johanna osallistui Don’t Walk By –operaatioon, jossa kohdataan kodittomia.
Johannan mukaan asunnottomuuden taustalla on lähes aina jokin trauma: työpaikan menetys, sairaus, avioero tai läheisen kuolema. Ne saattavat johtaa päihteidenkäyttöön. Kun rankkaan taustaan yhdistyvät pilviä hipovat asuntovuokrat, moni päätyy kadulle.   

Häät kadulla – Kun Johanna meni Paulin kanssa naimisiin, häitä vietettiin Harlemin kadulla. Johanna halusi kutsua häihinsä kaduilta tuttuja ystäviään. Häissä tanssittiin kadulla ja kakkua tarjottiin 500 hengelle.

Suomessa – Suomeen muuton jälkeen Johanna koki Jumalan puhuvan hänelle, että kutsumus on pysynyt samana, paikka vain on vaihtunut. Syntyi Levähdyspaikka–hanke, joka toimii siltana kaduilta palveluihin: päihdehoitoon, yömajoihin ja asuntoloihin. Vuokra-asunnon etsimiseenkin saa apua. Maahanmuuttajia autetaan lomakkeiden täytössä.
Matkailuauto pysähtyy Hgin Ala-Malmille, Kontulaan ja Sörnäisiin. Tarjolla on lahjoituksina saatua kahvia ja herkkuja.  
”Ihmiset ovat yksin tässä maassa”, Johanna sanoo. Juttuseuraa, rukousta ja palveluohjausta on tarjolla, mutta niitä ei tuputeta.
– Voiko tämän parempaa evankeliumin eteenpäin viemistä olla? 🙂

Pyrkikää hyvään – Olkaa keskenänne yksimielisiä. Älkää pitäkö itseänne muita parempina, vaan asettukaa vähäosaisten rinnalle. Älkää olko omasta mielestänne viisaita. Älkää maksako kenellekään pahaa pahalla, vaan pyrkikää siihen, mikä on hyvää kaikkien silmissä. Jos on mahdollista ja jos teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien kanssa. Älkää ottako oikeutta omiin käsiinne, rakkaat ystävät, vaan antakaa Jumalan osoittaa vihansa. Onhan kirjoitettu: ”Minun on tuomio, minä maksan tekojen mukaan” – näin sanoo Herra. Edelleen sanotaan: ”Jos vihamiehelläsi on nälkä, anna hänelle ruokaa, jos hänellä on jano, anna juotavaa. Näin keräät tulisia hiiliä hänen päänsä päälle.” Älä anna pahan voittaa itseäsi, vaan voita sinä paha hyvällä.  (Room. 12: 16-21)

Ensilukemalta nämä roomalaiskirjeen kehotukset tuntuvat ihan selviltä ja helpoilta: totta kai noin tulee toimia!
Mutta kun sitten zoomaa sisäänpäin, omiin asenteisiinsa ja toimintaansa, niin kuinka ollakaan kehotukset alkavat tuntua tosi haastavilta. Ainakin omalla kohdallani kävi näin.

”Asettukaa vähäosaisten rinnalle”, Jeesus kehotti. 
Tuli mieleen eräs ohitus. Miten oli: pidinkö itseäni tuota ohittamaani vähäosaista, mielestäni ressukkaa, parempana? Jos oli näin, niin kumpi meistä siinä olikaan se ressukka…? 

Ja entä tämä: ”Älkää olko omasta mielestänne viisaita”. Jos ihan rehellisiä ollaan, niin taidan kyllä aika usein pitää itseäni ihan viisaana… – vaikka toiset voivat tietenkin olla siitä ihan toista mieltä…! 🙂 

Hyvää kaikkien silmissä – ”Älkää maksako kenellekään pahaa pahalla, vaan pyrkikää siihen, mikä on hyvää kaikkien silmissä.”  – Sille kyllä olen aika allerginen, jos ruvetaan maksamaan paha pahalla. Ja kyllähän sitä haluaisi pyrkiä hyvään. Mutta se, että tulisi vastata pahaankin hyvällä, vaatii kyllä vähän ponnistelua…
Hyväähän me Joka tapauksessa kaikki ainakin pohjimmaltamme haluamme. Auttaisitko rakas Jumala meitä haluamaan hyvää myös toisillemme, vähintäänkin yhtä paljon kuin itsellemme?

”Eläkää rauhassa kaikkien kanssa”  – jes! Riitely, kinastelu ja tappelu ovat minusta kurjia asioita – oli sitten kyse pienistä tai suurista asioista. Välttelen niitä parhaani mukaan.

”Jos vihamiehelläsi on nälkä, anna hänelle ruokaa, jos hänellä on jano, anna juotavaa.”
Ketkä ovat vihamiehiämme?
Eräässä tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten vihastuksen kohteita. Todettiin, että ’vihan kohteiden valikoitumiseen vaikuttavat muun muassa kokijan ikä, sukupuoli ja koulutustausta.’
Tuloksissa erottuivat puhelinmyyjät, pikavippien tarjoajat, rasistit, poliitikot ja verkostomarkkinoijat. Yksittäisinä henkilöinä mainittuja olivat kärkipoliitikot (joiden joukossa vain yksi ulkomaalainen: Trump), mediapersoonat ja viihdetaiteilijat.

Tutkimuksessa oli haastateltu 1133 henkilöä. 66 prosenttia heistä ei osannut tai halunnut nimetä ketään ihmistä, jota vihaisi. Tutkimuksen virhemarginaali on vain 3.1  prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan. – Tästä olisi mukava vetää tästä sellainen johtopäätös, että valtaosa suomalaisista haluaa kuitenkin mielummin pidättyä vihaamasta toisia ihmisiä.

Hyviä tekoja toisille? – Toinen asia on tietty se, miten moni on valmis tekemään epäitsekkäitä ja pyyteettömiä hyviä tekoja toiselle, huolimatta siitä mitä tuntee tai ei tunne tätä kohtaan…

Helmi – Sitten lopuksi tuo tekstin helmi: ”Älä anna pahan voittaa itseäsi, vaan voita sinä paha hyvällä.”
Niinpä. Minusta itsestäni riippuu, mille annan sijaa ja valtaa itsessäni. Millaisia ajatuksia viljelen? Millaisia tunteita haudon? Ovatko ne rauhaa tuovia ja vahvistavia ajatuksia ja tunteita? Sillä ajatuksiinsa voi vaikuttaa. Voin kääntää ajatusteni suuntaa parempaan.
Kun paha koettaa saada otetta ja valtaa minussa, miten suojelen itseni tai torjun sen?
Se, että kääntää huomion Kristukseen on minusta ihana tapa vahvistaa Hänen kirkkautensa vaikutusta itsessä.

Efesolaiskirjeessä on kaunis rukous:
’Rukoilen, että Hän sanomattomassa kirkkaudessaan hengellään vahvistaisi ja voimistaisi teidän sisäistä olemustanne.’ (Ef.3:16)

Jumalan ylistämisellä, palvonnalla ja kiittämisellä on ihmeellinen, muuntava vaikutus itseen: siihen eivät neg. ajatukset tai tunteet kerta kaikkiaan mahdu mukaan. Joku aika sitten sellainen ei kuitenkaan minulta luonnistunut, olin niin harmistunut eräästä asiasta.
Tuo sinänsä suhteellisen pieni juttu vaikutti kumman vahvasti koko olemukseeni. Hauvelini oli hämmentynyt, kun ei saanut emäntäänsä innostumaan leikkiin lukuisilla iloisilla yrityksillään.  Se ei ollut vastaavaa ennen kokenut. Tuntui etten pystynyt tekemään juuri mitään, oli ihan turta olo, harmitustunne oli niin vahva.  

Lopulta keksin laittaa CD:n soimaan. Piano- & viulumusiikki virtasi hoitavalla tavalla sisääni huuhdellen vähitellen pois harmituksen. Kun CD oli soinut loppuun, oli kaikki taas ihan ok.
Sen verran tuo sinänsä pieni juttu oli vaikuttanut herkästi aistivaan ja vahvasti kokevaan hauveliin, että sen sijaan että olisi seuraavana yönä nukkunut omassa petissään, se illalla nukkumaan mennessä ryömi ihan kiinni kylkeeni. Aamulla herätessäni sen kuono oli kiinni tyynyssäni. Niin hämmentynyt oli pikku ressukka; ei ollut ennen emäntäänsä tuollaisessa voimattomuuden tilassa nähnyt. – Tai kumpi siinä nyt olikaan – tuossakin tilanteessa – se ressukka…?

Oi rakas Jumala, auttaisitko meitä kaikkia, jotka usein olemme omien neg. tunteidemme valloissa emmekä pysty toimimaan niin kuin haluaisimme.
Auta meitä, kun kuvittelemme itsestämme liikoja tai vähättelemme turhaan itseämme.
Kaikki me olemme oikeastaan jossain suhteessa ressukoita, Sinun ressukoitasi. Tarvitsemme Rakkauttasi, joka hoitaa ja vahvistaa meitä. Ja saa meidät rakastamaan silloinkin kun se tuntuu vaikealta tai raskaalta. 

Kiitos että Sinun silmissäsi olemme kaikki aarteita, kallisarvoisia ja ainutlaatuisia. Auta meitä näkemään se myös toisissamme.
Kiitos että olet kanssamme. Autathan meitä rakastamaan lähimmäisiämme. Niin että Sinun Valosi ja Rauhasi voisi levitä tähän maailmaamme. 🙂 

Muut tekstit: Ps. 28: 1-2, 6-9, 3. Moos. 19: 1-4, 11-18 ja Matt. 5: 20-30.

15. 7.2019. Kalaherkuttelua – Syö särkeä, se kasvattaa järkeä – jostain lapsuudesta/nuoruudesta tuli mieleen tuo vanha sanonta.
Hauvelin ja emäntänsä yhteisiä kalaherkkuja ovat säilötyt särjet ja paistetut muikut. Noin kerran viikossa pyritään popsimaan jompaakumpaa sorttia. Pikkukaloissa on runsaasti terveellisiä ravintoaineita: hyviä rasvahappoja, proteiinia, kalsiumia, kaliumia ja D-vitamiinia ja vähemmän ympäristöjäämiä kuin isoissa, joten ei kannata viskata takaisin veteen, mikäli näitä uiskentelisi onkeen tai katiskaan. 🙂 

Syvään veteen – Kun Jeesus eräänä päivänä seisoi Gennesaretinjärven rannalla ja väkijoukko tungeksi hänen ympärillään kuulemassa Jumalan sanaa, hän näki rannassa kaksi venettä. Kalastajat olivat nousseet niistä ja huuhtoivat verkkojaan. Jeesus astui toiseen veneistä ja pyysi Simonia, jonka vene se oli, soutamaan rannasta vähän ulommaksi. Sitten hän opetti kansaa veneessä istuen.
Lopetettuaan puheensa Jeesus sanoi Simonille: ”Souda vene syvään veteen, laskekaa sinne verkkonne.” Tähän Simon vastasi: ”Opettaja, me olemme jo tehneet työtä koko yön emmekä ole saaneet mitään. Mutta lasken vielä verkot, kun sinä niin käsket.” Näin he tekivät ja saivat saarretuksi niin suuren kalaparven, että heidän verkkonsa repeilivät. He viittoivat toisessa veneessä olevia tovereitaan apuun. Nämä tulivat, ja he saivat molemmat veneet niin täyteen kalaa, että ne olivat upota. Tämän nähdessään Simon Pietari lankesi Jeesuksen jalkoihin ja sanoi: ”Mene pois minun luotani, Herra! Minä olen syntinen mies.” Hän ja koko hänen venekuntansa olivat pelon ja hämmennyksen vallassa kalansaaliin tähden, samoin Jaakob ja Johannes, Sebedeuksen pojat, jotka olivat Simonin kalastuskumppaneita. Mutta Jeesus sanoi hänelle: ”Älä pelkää. Tästä lähtien sinä olet ihmisten kalastaja.” He vetivät veneet maihin ja jättäen kaiken lähtivät seuraamaan Jeesusta.   (Luuk. 5: 1-11)

Minne kalat kadonneet? – Kalastus on varmaan kesämökkeilijöiden yleisimpiä  harrastuksia. Toisille se on kuitenkin ammatti. Jokunen viikko sitten juttelimme erään entisen kalastajan kanssa, joka on mökkipaikkamme kanta-asukas, saaressa varttunut, koko ikänsä kulkenut vesillä ja vetten päällä (talvisin siis 🙂 ).
Hän kertoi että ajan mittaan piti lähteä yhä pidemmälle kalaan. Kerran hön oli joutunut Venäjän aluevesille ja vangituksi. Lopulta hänen oli vain todettava, että kalaa oli niin vähän, että elannon hankkiminen kävi liian vaikeaksi. Täytyi vaihtaa ammattia.

Ei ollut helppoa kalastajilla Jeesuksenkaan aikana. Simon Pietari huuhtoi tovereineen verkkojaan rannassa. Koko yön oli kalastettu, eikä saatu yhtään  kalaa. Mutta kun Jeesus astui veneeseen, kaikki muuttui. Heidän koko elämänsä muuttui.
Luukas ei kerro, mitä Jeesus opetti Simon Pietarin veneestä rannalla olevalle kansalle. Voi olla, että paljon opetuksesta meni Pietarilta ohi, kun hän oli harmissaan heikosta kalasaalista.

Mutta sitten alkoi tapahtua. Soudettiin syvemmille vesille, ja kalaa tuli niin paljon että verkot repeilivät.
Silloin Simon Pietarikin repesi: hei, mitä tässä oikein on meneillään! Eihän Jeesus ole kalastaja, miten hän saattoi tietää, missä noin valtava kalaparvi oli? Tässä ei kyllä ole kyse mistään tavallisesta inhimillisestä tiedosta tai taidosta. Millä tätä voisi ymmärtää?  ”Mene pois minun luotani, Herra! Minä olen syntinen mies”, hän parahti. 

Pietari tunnisti pyhyyden – Simon Pietarin reaktiossa on vähän samaa kuin siinä, kun Jeesus alkoi pestä hänen jalkojaan viimeisellä aterialla: ”Herra, sinäkö peset minun jalkani? Sinä et ikinä saa pestä minun jalkojani!” (Joh.13:8)
Pietari tunnisti Herransa pyhyyden, ja oli ihan mahdoton ajatus, että tämä pesisi hänen jalkansa.
(Tuollaisessa tilanteessa kyllä varmasti moni meistäkin olisi hämmentynyt, vaikkei ehkä olisi tohtinut ruveta Herraa kieltämään kuten tulisieluinen Pietari.)

Hämmennys ja pelko – Simon Pietarin ja hänen tovereidensa reaktiot olivat oikeastaan ihan ymmärrettäviä. Ei yhtään kalaa koko yönä, ja sitten, kun Herra käskee soutaa tiettyyn paikkaan ja heittää verkot siinä, tulee niin iso saalis, ettei sitä jakseta nostaa ylös.

Kuinka moni meistä onkaan hämmentynyt, ehkä pelästynytkin, kun tapahtuu jotain sellaista, mikä ei ole järjellä selitettävissä.
Miten me käsittelemme sellaista tapahtumaa tai kokemusta? Sivuutammeko vain tai painammeko jonnekin syvälle sisällemme, ’mappiin Ö’?

Toisaalta sellainen järjelle käsittämätön voi herättää kiinnostuksen ja halun selvittää asioita itselleen. – Selvittää käsittämätöntä… hmmm…?
Itse olen ’aina’ (= nuoresta pitäen) ollut jostain syystä kiinnostunut asioista, joita ei voi järjellä selittää.

Tarve löytää vastauksia – Silloin kun Itselläni oli hillitön etsinnän tarve, en juurikaan kyseenalaistanut asioita. Kaikki mitä aloin tutkia, tuntui kiinnostavalta, ja sukelsin niihin luottavaisen sinisilmäisesti. 
Tosin välillä tuli eteen oppeja, jotka halusi kiertää kaukaa. Niissä oli jotain, mikä ei tuntunut hyvältä. – Etenin näissä asioissa siis ihan mututuntumalla.

Vasta jälkeenpäin minulle selvisi, millaisille asioille olin asettunut alttiiksi ja miten minun olisi voinut käydä. Jätettyäni nk. uushenkiset jutut minulle nim. selvisi, millaisia vaaroja piilee menetelmissä, joissa avaudutaan nk. korkeammille tasoille.

Millaista kalastusta? – Jeesus sanoi tekevänsä opetuslapsistaan ihmisten kalastajia. Sellaisia, jotka vetävät ihmisiä Jumalan puoleen, läheisyyteen ja yhteyteen. Ikävä kyllä on myös muunlaisia ihmisten ’kalastajia’, jotka vetävät ihan toiseen suuntaan.

Tämä alkoi valjeta minulle, kun useampi ihminen alkoi kertoa omista neg. kokemuksistaan. Monet olivat kokeneet, että heidän elämäänsä oli tullut kiusaavalla ja piinaavalla tavalla vaikuttavia tekijöitä. (Raamatusta löytää niille monia nimityksiä, yleisellä tasolla esim. hankivallat.). Nämä tekijät olivat tunkeutuneet heidän elämäänsä sen seurauksena, että he olivat avautuneet tavalla tai toisella tuonpuoleisen maailman ilmiöille tai sen vaikutukselle. (Koska nämä asiat voivat jostakusta tuntua pelottavilta, koetan käyttää tässä mahd. neutraalia sanastoa.)
Monet tällaista kokeneet ovat kääntyneet Vapahtajan puoleen apua saadakseen. Useat ovat saaneet avun, mutta olen kuullut myös sellaisista, jotka yhä sitä odottavat.

Vaarallisilla vesillä? – Kuultuani ihmisten kokemuksista minulle selvisi, millaisia riskejä piilee esim. sellaisissa hengellisissä harjoituksissa, joissa pyritään saavuttamaan eräänlainen sisäisesti tyhjä tila. Tai meditaatioissa tai hoidoissa, joissa avaudutaan toisille tasoille, korkeammille energioille tai voimille. 
Mietin, että minäkin olen ollut tuollaisessa täysillä mukana, täysin tietämättömänä niihin liittyvistä riskeistä ja vaaroista. Kiitollisena ajattelen sitä, että selvisin ilman ikäviä seurauksia. Hyvää onneako vain vai varjelusta? Ajattelen että varjelusta.

Syviin vesiin – Tavattuani henkilöitä, jotka olivat joutuneet vaikeuksiin avauduttuaan tavalla tai toisella – suoraan tai välillisesti – henkimaailman vaikutuksille, ymmärrän hyvin, miksi Raamatussa varoitetaan tällaisesta. 
No, nyt kyllä ajatukseni ajautuivat aika syviin vesiin ja kauas tämänkertaisesta evankeliumitekstistä. Joka tapauksessa joskus tulee mieleen, miten näistä asioista vaietaan melko totaalisesti. Niistä ei haluta puhua, tai todetaan, että eihän tällaisia tapahdu enää meidän aikanamme, ainakaan meidän sivistysvaltiossamme. Ei tiedetä, miten tällaisiin ilmiöihin pitäisi suhtautua, tai sitten niitä pyritään ymmärtämään, käsittelemään ja selittämään psykologian kautta.

Aukkoja näkymättömään maailmaan – Kevään ja kesän aikana mediassa on kerrottu tutkimuksesta, joka käsittelee kansallistaitelijoidemme kiinnostusta spiritualismia kohtaan.
Joitakin viikkoja sitten uutiskirjoituksessa todettiin, kuinka 1800-luvun loppupuolella koettiin, että elämän suuriin kysymyksiin oli vaikea saada eksakteja vastauksia, ja ’niinpä näkyvän ja näkymättömän maailman seitinohueen pintaan alkoi syntyä uudenlaisia aukkoja, joihin kurkisteltiin uteliaasti ja innostuneesti’.

Uutisessa käsiteltiin Akseli Gallen-Kallelan, Pekka Halosen ja Hugo Simbergin suhdetta esoteeriseen henkisyyteen ja okkultismiin. Kerrottiin mm. Gallen-Kallelan osallistuneen spiritistiseen istuntoon, jossa otettiin yhteyttä vainajahenkiin.

Tavattuani henkilöitä, jotka olivat joutuneet vaikeuksiin avauduttuaan tavalla tai toisella – suoraan tai välillisesti – henkimaailman vaikutuksille, ymmärrän hyvin, miksi Raamatussa kielletään ottamasta yhteyttä tietäjä- tai vainajahenkiin. Vaikka sitä saatetaan pitää harmittomana uteliaisuuden tyydyttämisenä, saattaa siitä olla seurauksena jotain ikävää. Henget kun voivat olla muutakin kuin hyväntahtoisia ja ’uudenlaisten aukkojen’ avaamisesta voi koitua monenlaista harmia.  

Toinen puoli – Ajattelen, että silloin kun mediassa kerrotaan kiinnostuksesta tuonpuoleisen maailman asioita ja ilmiöitä kohtaan, olisi hyvä tuoda esiin myös se, millaisia seuraamuksia ko. kiinnostus tai harrastus voi tuoda tullessaan.

Kristus keskuksessa – Vaikka esoteerisuus, okkultismi tai parapsykologia eivät ole tämän vuosituhannen trenditermejä, mystiikka on. Mystiikka on eräänlainen kestotermi hengellisistä asioista kiinnostuneiden parissa.
Merkittävä ero on siinä, onko kyse kristillisestä tai jostain muusta mystiikasta. Kristillisessä mystiikassa Kristus on kaiken keskipiste.

Ihmeellinen Kalastajamme – Kristus haluaa, että tulemme yhteyteen Jumalan kanssa. Hän on koko tämän maailmamme Kalastaja, joka vetää meitä lähempään yhteyteen kanssaan. Hän haluaa suojella meitä tarttumasta vääränlaisiin koukkuihin. Ja jos niin on käynyt, Hän haluaa päästää meidät irti niistä.
Kristus haluaa, että löydämme yhtä läheisen suhteen Isän kuin hänellä oli ja on.
Ja että löydettyämme, kerromme myös muille Hänestä ja Hänen Rakkaudestaan ja siitä, kuinka Hän kaipaa olla yhteydessä kanssamme.

Näin jälkeenpäin mietin, kuinka aikoinaan luin mm. R. Steinerin kirjaa ’Kuinka saavutetaan tietoja korkeammista maailmoista’ ja myöhemmin etsin opastusta enkeleiltä. En silloin tiennyt, että kolmiyhteinen Jumala itse haluaa olla Oppaamme ja Opettajamme. Että Hän ei halua meille mitään alempaa tietolähdettä, vaan haluaa itse olla tiedonlähteemme.
Hän haluaa varjella meitä kaikelta sellaiselta, joka on meille itsellemme vahingollista.  

Yhteys Jumalaan – Raamattu kuvaa lukemattomissa kohdissa sitä, miten paljon Jumala rakastaa meitä luotujaan ja kaipaa yhteyttä meihin. Eikö ole ihmeellistä, että Jumala haluaa olla yhteydessä meidän pienten ihmisten kanssa, haluaa yhä läheisempään yhteyteen kanssamme? Niin että lopulta voisimme olla täysin yhtä – Hän meissä, me Hänessä.  

Jumalan Rakkaudesta – Erään Kristuksen rohkeasti ja rohkaisevasti töitä tehneen kalastajan (alunperin teologin, sittemmin teltantekijänä elantonsa ansainneen) sanoin huokaan:
”Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.” (Room.8:38-39)

Muut tekstit: Ps. 145: 3-7, 1. Moos. 12: 1-4 ja Room. 1: 1-7.

Jeesus sanoi:
”Olkaa valmiit armahtamaan, niin kuin teidän Isännekin armahtaa.
Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita. Älkää julistako ketään syylliseksi, niin ei teitäkään julisteta syyllisiksi. Päästäkää vapaaksi, niin teidätkin vapautetaan. Antakaa, niin teille annetaan. Runsas mitta, tiiviiksi paineltu, ravisteltu ja kukkurainen, annetaan teidän syliinne. Niin kuin te mittaatte, niin teille mitataan.”
Hän puhui heille vielä vertauksin:
”Miten sokea voisi taluttaa sokeaa? Molemmathan siinä putoavat kuoppaan. Ei oppilas ole opettajaansa etevämpi, mutta kyllin oppia saatuaan jokainen on opettajansa veroinen.
Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi? Kuinka voit sanoa veljellesi: ’Annapa, veli, kun otan roskan silmästäsi’? Ethän sinä näe edes hirttä omassa silmässäsi. Sinä tekopyhä! Ota ensin hirsi omasta silmästäsi, vasta sitten näet ottaa roskan veljesi silmästä.”   (Luuk. 6: 36-42)

Ole valmis – sanat isoveljeni partiovyön soljessa mietityttivät minua lapsena. Mihin piti olla valmis? Kysyin sitä varmaan veljeltäni, mutten kyllä muista, mitä hän vastasi. Joka tapauksessa tuo valmiina olo tuntui jotenkin hienolta ja tärkeältä.

Valmis armahtamaan…? – Jeesuksen kehotus on olla valmiina armahtamaan. Silloinkin kun se tuntuu vaikealta. Mutta entä jos ei olekaan valmis? Jos armahtamisenkyky on hukassa, keskeneräinen, tai ihan vasta alkutekijöissä…?
Jeesus ei anna mielikuvaharjoitteita tai muita selftraining -ohjeita. Mestari-trainerin ohjeet ovat sellaisia, että niissä opitaan käytännön kautta.    
’Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita’, ’Älkää julistako ketään syylliseksi, niin ei teitäkään julisteta syylliseksi’, ’Päästäkää vapaaksi, niin teidätkin vapautetaan’, ’Antakaa, niin teille annetaan’.

Helppoako? – Kyllähän tuo teoriassa kuulostaa yksinkertaiselta. Kun joku on tehnyt jotain väärää (olkoon tilanne sitten akuutti tai jokin vanhempi asia), minun asiani ei ole ryhtyä syyttäjäksi tai tuomariksi. Minun ei tule sitoa ketään katkeruuden tai anteeksiantamattomuuden köysillä, vaan anteeksi antamalla päästää toinen osapuoli vapaaksi. Samalla vapaudun itsekin niistä tunteista ja ajatuksista, jotka ovat pitäneet minua otteessaan.
Niin kauan kuin haudon mielessäsi syyttäviä ajatuksia, olen itse ajatusteni vanki.   

Hmmm… – kyllähän noiden asioiden kanssa on ollut aina välillä vääntöä! On se vaan kumma, että vaikka kuinka kuvittelisi jo antaneensa anteeksi, niin sitten retriitin hiljaisuudessa nouseekin taas jokin neg. tunne tai muisto pintaan ja hämmästyn: mitä ihmettä, enkö vielä ollutkaan täysin päästänyt irti noista vanhoista asioista? Oi hyvä Jumala, auttaisitko taas kerran minua vapauttamaan ja vapautumaan? 

Joitakin vuosia sitten hengellisenä ohjaajanani oli unkarilaissyntyinen Franz Jalics. Osallistuin 7 v:n ajan hänen retriitteihinsä. Sain häneltä hengellistä ohjausta myös retriittien väleissä; hän antoi sähköpostiosoitteensa sanoen, että voisin meilata hänelle aina kun minulla on jotain hengelliseen kasvuuni liittyvää. Olin tästä kovin kiitollinen, sillä hän näki aina niin kirkkaasti, missä olin menossa ja osasi muutamilla lauseilla ohjata eteenpäin.

Sielullisen tason juttujani (tunne- ja ajatusmallit) sen sijaan käsiteltiin retriiteissä. Yksi vahvimmista kokemuksista oli anteeksiantaminen eräälle henkilölle, jolle olin kuvitellut jo antaneeni anteeksi koko sydämestäni.
Franz kertoi, kuinka hän vuosia aiemmin oli vapautunut annettuaan anteeksi.  

Jeesuksen esimerkki – Franz oli asunut Buenos Airesissa v:sta 1957.  Kun köyhien tilanne muuttui yhä vaikeammaksi, Franz ja kollegansa Orlando Yorioky pyysivät arkkipiispalta sekä jesuiittojen aluejohtajalta (Jorge Mario Bergogliolta) lupaa muuttaa slummialueelle v. 1974. Nämä myönsivät heille luvan.

Franz ja Orlando halusivat tuoda evankeliumin sanomaa slummeihin ja olla sillanrakentajina; osoittaa omalla esimerkillään, että asioita voi ajaa eteenpäin rauhanomaisesti ja rakentavasti.  
Asuttuaan pari vuotta köyhien parissa käyden sieltä käsin opettamassa Buenos Airesin yliopistossa, Argentiinassa tapahtui vallankaappaus. Armeija syöksi presidentin vallasta ja maa joutui junttahallinnon mielivallan alle.

Vankeus – Franz ja Orlando vangittiin: heitä syytettiin hallinnonvastaiseen kapinaan yllyttämisestä asuessaan köyhien keskuudessa. Tämä oli aivan päinvastaista sille, mihin he olivat pyrkineet, ja kuulusteluissa heidät todettiinkin syyttömiksi.
Kuitenkin heitä pidettiin vangittuina 5 kk:n ajan silmät ja kädet sidottuina huoneessa, jossa oli pelkästään kylmä betonilattia. Tuolla paljaalla, kovalla lattialla he myös nukkuivat.    
Lauantait olivat telotuspäiviä. Joka la:na kuullessaan sotilaiden lähestyvät askeleet he miettivät, oliko nyt heidän vuoronsa.

Katkeruus – Vapauduttuaan Franzin ei annettu jäädä Argentiinaan, vaan hän joutui palaamaan Eurooppaan. Hänellä oli mukanaan paksu dokumenttinippu, jonka avulla hän pystyisi osoittamaan syyttömyytensä ja sen, kuinka heitä oli aiheettomasti pidetty vankeina 5 kk:n ajan noissa epäinhimillisissä olosuhteissa. Franzin vakaa aikomus oli tuoda asia käsittelyyn.   

Franz kantoi kaunaa Jorge Mario Bergogliota vastaan, koska tämä ei ollut auttanut häntä ja hänen toveriaan vapaiksi. Ja – kuten minulle myöhemmin selvisi – ehkä ennen kaikkea siitä, että hänet oli erotettu Societas Jesu -sääntökunnasta.
En tiennyt erottamisesta tutustuessani Franziin, mutta erään retriitin (josta Franz joutui kesken kaiken lähtemään tapaamaan entistä lähiesimiestään Jorge Mario Bergogliota, joka oli samana vuonna valittu paaviksi) jälkeen huomasin, että Franzin minulle lähettämissä meilissä oli @jesuiten.org –pääte aikaisemman @web.de:n sijasta. Paavi oli siis ottanut hänet takaisin sääntökuntaan, päättelin.

Mielenmuutos – Franzin aikomuksessa tuoda julki dokumentit, jotka osoittivat Jorge Mario Bergoglion epäoikeudenmukaisen toiminnan häntä kohtaan Argentiinassa, oli vaikuttimena vahva katkeruus.
Franz kuitenkin muutti mielensä. Oli sykähdyttävää nähdä, kuinka hänen muutoinkin säteilevä olemuksensa muuttui yhä säteilevämmäksi hänen kertoessaan, kuinka sillä hetkellä, kun hän päätti luopua dokumenttien julkituomisesta (joka olisi tiennyt, että Jorge Mario Bergoglio, joka tuolloin oli arkkipiispa, olisi joutunut huonoon valoon), hän tunsi valtavan taakan putoavan harteiltaan. Hän vapautui häntä piinanneista ajatuksista ja katkeruudesta – hän oli vapaa!

Francescojen vapautuminen – Franz hävitti dokumentiteikä enää palannut niihin mielessään. Paitsi sitten, kun Jorge Mario Bergoglio oli valittu kardinaaliksi ja etsi Franzin käsiinsä puhuakseen asiasta.
Ja vielä uudestaan, kun Jorge Mario Bergoglio oli valittu paaviksi ja lehdistö nosti esiin tämän hämärän kohdan Argentiinan toimintakaudelta. Franzille sateli joka puolelta kyselyjä: mitä hänellä oli sanottavaa uudesta paavista liittyen Argentiinan tapahtumiin. Franz ei kuitenkaan kokenut tarvetta sanoa mitään negatiivista paavista ja tämän tekemisistä tai tekemättä jättämisistä, vaan toivotti siunausta paavi Franciscukselle uudessa virassaan. Kummatkin Francescot olivat nyt vapautettuja. (Franzia kutsuttiin Argentiinassa Francescoksi.)

En muista, miksi Franz otti tämän asian puheeksi kahdenkeskisessä keskustelutuokiossamme. Minulla oli varmaan noussut taas esiin joku anteeksiantamisjuttu 10-päiväisen hiljaisuuden retriitin aikana. Tai sitten Franz halusi perustella sitä, miksi joutui lähtemään kesken meneillään olevan retriitin: paavi Franciscus halusi tavata Franzin ja hänen piti lähteä Roomaan 3 pv ennen retriitin loppua.   

Maine puhdistui – Retriitistä palatessani otin poikkeuksellisesti lennolla tarjotut saksalaislehdet luettavakseni. Niissä kerrottiin,  kuinka Franz ja Franciscus olivat tavanneet ja olivat nyt sovinnossa Argentiinan tapahtumien suhteen.
Franciscuksen piti ymmärrettävästi puhdistaa maineensa menneiden tapahtumien suhteen. Mutta samalla myös Franzin maine puhdistui, ei vain oman sääntökuntansa vaan koko maailman silmissä – ilman että hänen tarvitsi itse tehdä mitään sen eteen (paitsi lähteä tapaamaan paavia kesken retriitin).

Hyvitys – Näin Franz sai eräänlaisen hyvityksen vankeudessa kärsimiinsä fyysisiin ja henkisiin tuskiin sekä kokemiinsa vääriin syytöksiin. Ei vain jossain oikeusistuntosalissa, vaan koko maailman edessä.

Kun mietin Franzin vankeusajan kärsimyksiä sekä sitä, kuinka hänet oli erotettu syyttömänä yhteisöstä, johon hän oli liittynyt jo nuorena antaen näin elämänsä täysin Jumalan käyttöön ja palvellakseen Häntä tuon yhteisön kautta, omat anteeksiantoaiheeni tuntuvat aika pikkuisilta.
Ainakin itselleni tekee hyvää aina välillä saada toisenlaista perspektiiviä omiin kiemuroihin.  

Tulethan Jumala apuun aina kun putoamme kuoppaan emmekä näe ulospääsyä? Kun haluamme putsata roskan toisen silmästä huomaamatta, mikä omia silmiä hiertää.   
Auta meitä vapautumaan kaunaisesta syyttelystä, auta vapauttamaan toisemme ja itsemme. Meidän ei tarvitse eikä pidä hyväksyä vääriä tekoja, mutta auta meitä näkemään tekijä (itsemmekin) Sinun silmin. Rakkauden silmin. Armollisin silmin. Anteeksiantavin silmin. 🙂

Muut tekstit: Ps. 13: 2-6, Joona 3: 1-5, 10, 4: 1-11, Sak. 8: 16-17 ja Room. 14: 7-12.

1.7.2019. Halusin aikoinaan istuttaa pihan pohjoispuolella olleelle kaistaleelle kukkaniityn, koska se tuntui mielenkiintoisemmalta kuin nurmikko. Kylvin siihen niittykukkien siemeniä,  jotkut lähtivät kasvuun. Vahvimmat tietty valtaavat alaa.
Juhannuksen aikoihin niitty alkaa kasvaa viidakoksi: maitohorsma, vuohenputki, ukonkello ja raunioyrtti venähtävät yli 1,5 m:n korkuisiksi kurotellessaan valoa kohti. Pallon lentäessä viidakkoon on lapsilla ja  hauvalla tekemistä sen löytämisessä. 🙂
Viidakon laidalla kukkiva pioni on oikeastaan aika liikuttava tapaus. Joka vuosi se kasvattaa suuria kukkiaan, villeistä vierustovereistaan ja varjoisasta kasvupaikastaan huolimatta.

 Taisi jäädä kesäkuun Taizé-kalenterirukous väliin, joten laitan sen tähän:

Pyhä Henki, sisäinen valo,
emme halua koskaan valita pimeyttä,
vaan aina toivottaa tervetulleeksi
säteilyn, joka tulee Sinusta

Veli Roger

Iloitkaa kanssani! – Publikaanit ja muut syntiset tulivat Jeesuksen luo kuullakseen häntä. Fariseukset ja lainopettajat sanoivat paheksuen: ”Tuo mies hyväksyy syntiset seuraansa ja syö heidän kanssaan.”
    Silloin Jeesus esitti heille vertauksen:
    ”Jos jollakin teistä on sata lammasta ja yksi niistä katoaa autiomaahan, niin totta kai hän jättää ne yhdeksänkymmentäyhdeksän, lähtee sen kadonneen perään ja etsii, kunnes löytää sen. Kun hän löytää lampaansa, hän nostaa sen iloiten hartioilleen, ja kotiin tultuaan hän kutsuu ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: ’Iloitkaa kanssani! Minä löysin lampaani, joka oli kadoksissa.’ Minä sanon teille: näin on taivaassakin. Yhdestä syntisestä, joka kääntyy, iloitaan siellä enemmän kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä hurskaasta, jotka eivät ole parannuksen tarpeessa.
    Tai jos naisella on kymmenen hopearahaa ja hän kadottaa niistä yhden, niin totta kai hän sytyttää lampun, lakaisee huoneen ja etsii tarkoin, kunnes löytää sen. Ja rahan löydettyään hän kutsuu ystävättärensä ja naapurin naiset ja sanoo: ’Iloitkaa kanssani! Minä löysin rahan, jonka olin kadottanut.’ Yhtä lailla, sen sanon teille, iloitsevat Jumalan enkelit yhdestäkin syntisestä, joka tekee parannuksen.”  (Luuk. 15: 1-10)

Oletko koskaan kadottanut jotain sinulle tärkeää ja sitten löytänyt sen? Muistatko tunteen, kun vihdoin kadottamasi löytyi?
Kotona minulta on usein puhelin kadoksissa. Tiedän kuitenkin sen ennemmin tai myöhemmin löytyvän. Joskus on tosin pitänyt pyytää ystävää tai naapuria soittamaan puhelimeeni, ja pirinän avulla se on löytynyt, esim. vaatehyllyltä tai jostain muusta ’ihan loogisesta’ paikasta (= ai niin, nyt muistankin: lopetettuani puhelun hain vaatekaapista puseron, totta kai piti laskea puhelin johonkin…).

Ulkona voi olla vaikeampaa löytää etsimäänsä. Kerran talvella puhelimeni oli pudonnut jonnekin pihalla ollessani, mutta koska oli jo pimeää ja lumihanki pehmeää, en löytänyt sitä taskulampunkaan avulla. Poikani tuli käymään ja kerroin hänelle kadottaneeni puhelimen.
Poikani soitti puhelimeeni. Soittoääntä ei kuulunut, mutta kauempana lumihangen lävitse  näkyi heikko valonhohde: jee, löytyi, ja ainakin jotain eloa siinä siis vielä on. Oi kuinka ilahduin sen löytymisestä. Tuo älytön puhelimeni toimi vielä monta vuotta moitteettomasti sen jälkeen.

Löytäjän ilo – Jeesuksen vertauksissa paimen löytää kadonneen lampaansa, nainen hopearahansa. Kummankin löytäjän ilo oli suuri.
Publikaanit ja muut syntisinä pidetyt olivat hekin löytäneet jotain itselleen arvokasta: Mestarin, joka opetti heille asioita, joilla oli käänteentekevä merkitys heidän elämälleen. Mestarin, joka suhtautumisellaan osoitti, kuinka he olivat lähempänä hänen sydäntään kuin parempina ihmisinä itseään pitävät arvostelijat.

Enkelitkin iloitsevat – Ihana on minusta tuo kohta, että Jumalan enkelit iloitsevat jokaisesta, joka tiedostaa, millä tavoin on toiminut väärin ja muuttaa suuntaa. Synti ymmärretään usein teoiksi, mutta Jeesus osoittaa, että kyse on yhtä lailla asenteista. Itsetyytyväisenä ja omahyväisenä voi kuvitella itsestään vaikka kuinka hyvää ja hurskasta. Heiveröisen itsetunnon omaava on taas taipuvainen pitämään itseään huonona ja kelpaamattomana.
Taivasperspektiivistä asiat nähdään kuitenkin toisin.

Mielenmuutos – Enkelit iloitsevat yhdessä Jumalan kanssa aina kun joku kadonnut löytyy ja tekee parannuksen. Mutta mitä nuo yleisluotoiset määritelmät ’kadonneen löytyminen’ ja ’parannuksen teko’ itse asiassa merkitsevät?
Muistan aina, miten riemullinen löytö minulle oli, kun kreik.-engl. Raamatusta kerran katsoin,  millä ilmauksella tehdä parannus on kuvattu kreikankiel. alkutekstissä. Parannuksenteko ilmaistaan sanalla metanoèo (engl. käännöksessä = changing mind)..

Sydämen muutos – Parannuksen teon lisäksi metanoèo’n muita merkityksiä ovat:
harjoittaa mieltä, ajatella, ymmärtää, katua ja muuttaa mieltään. Teol. merkityksessä sanaan liittyy katumusta ja surua, josta seuraa todellinen sydämen muutos ja kääntyminen Jumalan puoleen.

Jumalan työ ja oma valinta – Joskus kuulee sanottavan, että Jumala aikaansaa sen, että meissä tapahtuu muutos(ta). Näin onkin varmasti, koska Jumala vaikuttaa kaikessa ja kaikkialla, siis myös meissä.
Eräs hengellisenä opena toimiva henkilö sanoi  kerran, ettei hänen itse tarvitse tehdä mitään neg. asenteensa suhteen, sillä hän on antanut asian Jumalan hoidettavaksi, se on nyt Hänen hoidossaan.
Itse ajattelen, että muutokseen vaikuttaa myös se, missä määrin me itse tahdomme muuttua ja se, osallistummeko omalta osaltamme muutosprosessiin. Onhan siinä eroa, jos vain passiivisena odottaa, että Jumala tekee kaiken työn kuin että ollaan itse siinä mukana, myötävaikuttamassa muutokseen.

Oivallus – Usein muutos lähtee liikkeelle oivalluksesta: hei, tässä tai tuossa asiassa minun olisi hyvä muuttaa asennettani/suhtautumistani/toimintatapaani. Oivallus voi johtaa nopeaankin muutokseen.
(Jeesuksen opetukset ja vertaukset ovat varsinaisia oivalluspaketteja: täynnä materiaalia, josta voi löytää aina vain uusia oivalluksia, sen mukaan, miten ne kulloinkin puhuttelevat itseä ja minkälainen elämänvaihe on parhaillaan menossa.)
Kun oivaltamiseen yhtyy vielä tahto ja päätös muuttua, niin avot!
Aika yhteen nivoutuneita oikeastaan ovat nuo kaikki: oivallus, tahto, päätös ja toiminta; vahvistavat toisiaan puolin ja toisin.

Kohti parempaa – Avoin mieli taipuu mielellään parempaan suuntaan, ja kun mieli on kääntynyt kohti parempaa, teot seuraavat perässä. Ja paremmat teot saavat puolestaan myös aikaan mielenmuutosta. 🙂

Suurin oivallus itselleni uskontielle lähtiessäni oli se, että minun ei tarvitse koettaa muuttaa itseäni paremmaksi kelvatakseni Jumalalle. Hän näkee heikot ja vahvat puoleni, auttaa minua edellisissä ja rohkaisee jälkimmäisissä. 🙂 

Jumala, antaisitko muutokselle avoin mielen ja tahdon muuttua. Auta tekemään parannus niistä asenteista ja taipumuksista, jotka eivät edistä Sinun valtakuntasi ilmentymistä, vaan ovat sille esteenä. Auta meitä tunnistamaan niitä itsessämme ja myöntämään ne itsellemme.
Auta meitä tunnistamaan, missä asioissa tarvitsemme mielenmuutosta ja lähtemään kanssasi yhteisprojektiin. 
Kiitos että olet kanssamme ja että tahtosi on auttaa meitä. Yksin emme selviä.
Kiitos, että Henkesi saa meissä aikaan muutosta. Auta meitä osallistumaan muutostyöhösi, joka päivä. 🙂

Yllättävä uutinen – Viime viikolla uutisissa oli juttu siitä, kuinka paljon hiilidioksidipäästöjä videoiden katsominen tuottaa: jos katsoo päivittäin 1t:n ajan videoita joltain älylaitteelta, saattaa tuottaa alle 3 kk:ssa yhtä paljon hiilidioksidipäästöjä kuin jos lentäisi Hgistä Tukholmaan. Johan nyt jotakin!
(Laskelma perustuu ClimateCare -yhtiön julkaisemaan arvioon, jonka mukaan videoita sisältävän nettisivun katselu tuottaa noin 0,2 gr. hiilidioksidipäästöjä joka sekunti. Tämä tarkoittaa 720 gr/t. Finnairin päästölaskurin mukaan suora lento Hgistä Tukholmaan tuottaa hiilidioksidipäästöjä 61 kg/hlö. Saman verran päästöjä syntyy jos katsoo älylaitteella videoita 85 t. eli 3,5 vrk.)
Jospa nyt tekisin sellaisen nanoekoteon, että vaikka lauluvideot kestävätkin yleensä vain n. 5 min., laittaisin tästä lähin blogiin videolinkkejä vain silloin tällöin… 😉 

Ensi pyhän muut tekstit: Ps. 32: 1-2, 5-8, Jes. 57: 15-19 (20-21) ja 1. Piet. 5: 5-11. 

Ihania kesäpäiviä!