Ovet avoinna | Valon tuoksu

20.8.2018. Varastolämpöä – Taitaa tänään olla ensimmäinen koleansateinen päivä sitten kevään. 4 kk:n ikäinen hauveli jähmettyi ihmeissään paikoilleen avatessani aamulla ulko-oven: mitä täällä on tapahtunut? Eihän täällä tällaista pitänyt olla! Samaa tuumi kroppani. – Koetin sanoa kummallekin, että nyt muistetaan kiitollisina kaikkia niitä superihania lämpöisiä päiviä, joista olemme saaneet nauttia täysin siemauksin koko kevään ja kesän. Ihan takuulla lämpöä on kerääntynyt sisäisesti meihin vaikka kuinka paljon, nyt siis aletaan vain ottaa sitä sieltä varastosta käyttöön… 🙂

Enemmän kuin yksikään – Jeesus istuutui vastapäätä uhriarkkua ja katseli, kuinka ihmiset panivat siihen rahaa. Monet rikkaat antoivat paljon. Sitten tuli köyhä leskivaimo ja pani arkkuun kaksi pientä lanttia, yhteensä kuparikolikon verran. Jeesus kutsui opetuslapset luokseen ja sanoi heille: ”Totisesti: tämä köyhä leski pani uhriarkkuun enemmän kuin yksikään toinen. Kaikki muut antoivat liiastaan, mutta hän antoi vähästään, kaiken mitä hänellä oli, kaiken mitä hän elääkseen tarvitsi.” (Mark. 12: 41-44)

Köyhä leski, joka antoi Jeesuksen sanojen mukaan enemmän kuin yksikään toinen. Tuo evankeliumikohta koskettaa minua aina sen lukiessani.
Sitä ei kerrota, mihin arkkuun laitetut rahat menivät; oliko keräys köyhiä, jumalanpalveluksia tai temppeliä varten vai johonkin muuhun, mutta se ei taida tässä olla olennaista.
Toinen asia (ei varmaan niin olennainen sekään) jäi mietityttämään. Nim. sitä, miten leskivaimo mahtoi tulla toimeen annettuaan kaiken mitä hänellä oli. Oliko hänellä lapsia, jotka pitivät hänestä huolta, elikö hän yksin? Toimiko yhteisössä toisista huolehtimisen ja keskinäisen avunannon periaate?
Moniko meistä toimisi samalla tavoin kuin tuo leski? Itse en ainakaan sellaiseen pystyisi.

Nälkäiset lapset – 70-luvun alussa asuin pienessä asunnossa (huone, makuualkovi ja keittokomero). Vaikka budjetti oli niukka, aina oli jotain ruokatarviketta kaapissa. En siis elänyt puutteessa.
Kerran ovikelloa soitti romaniäiti vauva sylissään ja 3 pientä lasta helmoissaan. Hän pyysi lapsilleen jotain syötävää. Sydän sykkyrällä riensin keittokomeroon keräämään sieltä löytyvät ruoka-aineet.
Ei ollut mikään hurskas teko, tiesinhän että ensi kuussa olisi taas rahaa tilillä. Kestämätön oli sen sijaan ajatus, että nuo lapset joutuisivat näkemään nälkää. Erityisesti kosketti se, ettei äiti pyytänyt rahaa, vaan ruokaa lapsilleen. Tarve ja hätä tuntuivat todelliselta.
Pian äidin ja lasten lähdettyä ovikello soi uudelleen. Nyt oven takana oli naapurini, isännöitsijänvaimo, joka totesi jäätävän jämäkästi: neiti Witikka, ettekö tiedä että tässä talossa ei kerjätä! Ja ovi paukahti kiinni nenäni edestä ennen kuin ehdin silmää räpäyttää (tai ainakin se tuntui minusta paukahdukselta – tai melkein kuin läimäykseltä poskelle).

Suljetut ovet – Seuraavalla viikolla talomme asukkaat ohjeistettiin pitämään ulko-ovet lukittuna päiväsaikaan (aiemmin ne oli suljettu vasta myöhään illalla). Olikohan 70-luvulla summereita asuintaloissa? Varmaan olisi isännöitsijä sellaisetkin asennuttanut, jos olisi voinut.
Muistan, kuinka kerran tuon eläkeläispariskunnan kävellessä vastaan kadulla ylvään oloisina, mietin oliko pienen, vaatimattoman 3-kerroksisen asuintalomme isännöitsijäpariskuntana toimiminen voinut muovata heidän habitustaan tuollaiseksi, vai olisivatko he samanlaisia ihan vaan talon asukkainakin. Oikeastaan minun kävi heitä sääliksi. Oli kuin jokin olisi vienyt ilon heidän elämästään, ehkä sulkenut sydämienkin ovia.

Valon tuoksu San Damianossa

San Damianon ovet – Eilen palasin San Damianon osuuskunnan tiloissa pidetystä Tiina Sara-Ahon ohjaamasta Pyhän tanssin retriitistä. Olipa ihana retriitti.
Samoin oli paikka, jonka emännän ja isännän, Eeva Vitikka-Annalan ja Pauli Annalan ystävällinen vieraanvaraisuus ja huolenpito saivat meidät tuntemaan olomme kotoiseksi ja tervetulleeksi. Heidän arvomaailmansa ja toimintansa perustuu Franciscus Assisilaisen viitoittamiin periaatteisiin. Asioita arvotetaan toisella tavoin kuin yleensä yhteiskunnassamme. Taloudellinen hyödyn sijaan heillä viljellään aitoa lähimmäisistä välittämistä ja kohtaamista. Sydämet ja ovet avoinna.

Valon tuoksu San Damianossa

Ora et labora – San Damianossa tehdään työtä ja rukoillaan. Melkoisesti onkin tarvittu uurastusta navetan koettua täydellisen muodonmuutoksen kotoisaksi ja lämminhenkiseksi majataloksi.
Savusauna oli muuntautunut pieneksi kappeliksi, jossa tuntui sekä savusaunan (jonka tuoksun miellän aina puhdistavaksi ja hyvä tekeväksi) että Valon tuoksu. Pyhän läsnäolo tuntuu vahvana sellaisissa paikoissa, joissa rukoillaan Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Valon täyteisessä tilassa, ‘ylisillä’ tanssimme pyhiä tansseja ja vietimme messua. Lempeä tuulen humina säesti pehmeästi musiikkia (esim. alla olevaa Bachin Ariosoa).

Valon tuoksu San Damianossa

Muistiliuska – Keittiöni muistitaulun yllä on ollut niin kauan kuin muistan pieni muovittamani paperiliuska, jossa on teksti: It is in giving that we receive. Francis of Assisi. Tuo Franciscus Assisilaisen rukouksesta otettu ‘Antaessamme saamme’ -lause tuli taas eläväksi San Damianossa vietetyissä päivissä, niin sen toimintatavoissa ja -periaatteissa kuin käydyissä keskusteluissa.
Tekee mieli laittaa tähän tuo tuttu rukous:

“Herra, tee minusta rauhasi välikappale,
niin että sinne missä on vihaa, kylväisin rakkautta,
missä katkeruutta, toisin anteeksiantamusta,
missä epäsopua, loisin yhteisymmärrystä,
missä erehdystä, viittaisin totuuteen,
missä epäilystä, auttaisin uskoon,
missä epätoivoa, kantaisin toivoa,
missä pimeyttä, loisin Sinun valoasi,
missä alakuloisuutta, virittäisin ilon.

Niin että, oi Mestari, en yrittäisi niin paljon
etsiä lohdutusta kuin lohduttaa toisia,
pyytää ymmärtämystä kuin ymmärtää toisia
vaatia rakkautta kuin rakastaa toisia.
Sillä antaessaan saa,
kadottaessaan löytää,
antaessaan anteeksi saa itse anteeksi,
kuollessaan nousee iankaikkiseen elämään.”

Arioso, J.S.Bach – Rebecca Behrends

Muut tekstit: Ps. 112: 5-9, Ruut 1: 8-11, 14-18 ja Room. 13: 8-10.