22.9.2014. Huolehdinko joskus ihan turhaan? Ajattelenko, että minun pitää huolehtia kaikesta? Paljonko osaan ja muistan luottaa taivaalliseen huolenpitoon? Millaisista asioista olen huolissani? Näitä kannattaa minusta joskus vähän pohtia.
Itselleni on jostain syystä niin paljon helpompi luottaa siihen, että Jumala pitää minusta hyvää huolta, kuin siihen, että Hän huolehtii myös läheisistäni. Vaikka tiedän niin hyvin, ettei huolissaan olo auta tippaakaan, havahdun aina silloin tällöin siihen, että joudun tietoisesti sanomaan itselleni: nyt en huolehdi vaan luotan. Annan läheiseni Sinun hyviin, kaikkivaltiaisiin käsiisi, Jumala. Kiitos että varjelet ja pidät heistä hyvää huolta.
Huolehtijasta luottajaksi? – Entä Ukraina, tai Lähi-itä, tai …….? On niin paljon kärsimystä, lähellä ja kaukaa. – Tunnistan itsessäni ajoittaisen huolehtijan. Onneksi kuitenkin vain ajoittaisen.
Kun kuitenkin luotan Jumalan hyvyyteen ja voimaan ja siihen, että tuskaisimmatkin asiat kääntyvät loppujen lopuksi hyväksi kun pyydämme Hänen apuaan, niin ehkäpä jonain päivänä saan huomata, että ajoittaisesta huoltenkantajasta onkin kehkeytynyt täysluottaja. Sellainen, joka tekee sen, mikä itselle on mahdollista. Joka sellaisissa asioissa ja tilanteissa, joista ajattelee tai kokee ettei voi niille mitään, ei kiinnity omaan voimattomuuteensa, vaan Häneen joka voi. Joka muistaa ne isot Kädet, joiden kannettaviksi voi antaa niin isot kuin pienet huolet.
En tarkoita välinpitämätöntä huolettomuutta, vaan sellaista luottamista, joka tuo syvän rauhan sisimpään. Sitä toivon; niin itselleni kuin muillekin sellaisille, joilla on taipumusta ajoittaiseen (tai jatkuvaan) huolten kantamiseen.
Apua jotta auttaisimme – Evankeliumikirja toteaa Jumalan huolenpidosta: Jumala auttaa meitä, jotta me puolestamme voisimme olla toisille avuksi. Jeesus opettaa, että Jumalaan uskovan ihmisen ei tarvitse kantaa murhetta kaikesta mahdollisesta. Taivaallinen Isä pitää hänestä huolen ja auttaa häntä etsimään sitä, mikä on tärkeintä: Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan. Näin Jumala vapauttaa hänet tekemään hyvää lähimmäisilleen. Kristitty muistaa Jeesuksen sanat ”Autuaampi on antaa kuin ottaa”. – Niinpä.
Täytä ilolla – Herra, kuule rukoukseni, vastaa minulle, minä olen köyhä ja avuton. Herra, armahda minua! Kaiken päivää huudan sinua avukseni. Minä ylennän sydämeni sinun puoleesi. Täytä palvelijasi ilolla! Sinä, Herra, olet hyvä, sinä annat anteeksi, runsain mitoin sinä jaat armoasi kaikille, jotka sinua avuksi huutavat. Kuule minun rukoukseni, Herra, ota vastaan avunpyyntöni. Sinua minä hädässäni huudan, ja sinä vastaat minulle.
(Ps. 86: 1, 3-7)
Kaikille riitti – Elia, joka oli kotoisin Gileadin Tisbestä, ennusti Ahabille: ”Niin totta kuin Herra, Israelin Jumala, elää, hän, jota minä palvelen: näinä vuosina ei tule kastetta eikä sadetta muutoin kuin minun sanani voimasta.” Elialle tuli sitten tämä Herran sana:
”Lähde Sidonin alueen Sarpatiin ja asetu sinne. Minä olen käskenyt erästä leskivaimoa pitämään sinusta siellä huolta.”
Elia lähti Sarpatiin. Tullessaan kaupungin portille hän näki leskivaimon keräämässä polttopuita. Elia huusi hänelle: ”Toisitko minulle vähän vettä, että saisin juoda.” Nainen lähti hakemaan vettä, ja Elia huusi hänelle vielä: ”Toisitko minulle myös palan leipää.” Mutta nainen vastasi: ”Niin totta kuin Herra, sinun Jumalasi, elää, minulla ei ole jäljellä kuin kourallinen jauhoja ruukussa ja vähän ruokaöljyä pullossa. Kun saan kerätyksi vähän puita, menen kotiin ja teen jauhoista ja öljystä ruokaa itselleni ja pojalleni. Syömme sen ja sitten kuolemme.” Elia sanoi hänelle: ”Älä pelkää! Mene kotiisi ja tee niin kuin sanoit. Tee kuitenkin ensin minulle pieni leipä ja tuo se tänne. Leivo vasta sitten itsellesi ja pojallesi. Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Ei tyhjene jauhoruukku eikä ehdy öljypullo, ennen kuin Herra antaa sateen maan päälle.”
Leski meni ja teki niin kuin Elia oli sanonut, ja heillä kaikilla riitti syötävää pitkät ajat. Jauhoruukku ei tyhjentynyt eikä öljypullo ehtynyt, sillä näin oli Herra sanonut Elian suulla.
(1. Kun. 17: 1, 8-16)
Viimeiset jauhot ja öljytilkka – Leskivaimo leipoi viimeisistä jauhoistaan ja öljytilkasta leivän Elialle. – Mistä hän sai vahvan luottamuksensa Eliaan lupaukseen? Katseeni osui kohtaan ’Jumala oli ennalta pyytänyt vaimoa pitämään Eliasta huolta’. – Jumala oli siis jo kertonut naiselle Eliaan tulosta. (Miten en ole aiemmin tekstiä lukiessani huomannut tuota? Olin vain tuuminut, että oli vahva luottamus naisella.)
Nainen oli varmaan niin toivoton omasta ja poikansa tilanteesta, ettei jaksanut miettiä, millä ihmeellä Jumala ajatteli hänen pitävän huolta profeetasta, kun ei ollut enää kuin jauhon ja öljyn rippeet jäljellä. Niistä viimeinen ateria, sitten kuollaan pois.
Mutta jokin sai hänet luottamaan Eliaan sanoihin; siihen, että tilanne voi ihmeen tavoin muuttua. Kuka tietää, ehkäpä Jumala oli vielä tarkentanut leskivaimolle, että siitä tunnistat lähettämäni profeetan, että hän sanoo sinulle: ”Ei tyhjene jauhoruukku eikä ehdy öljypullo, ennen kuin Herra antaa sateen maan päälle”.
Vaimo teki kuten Jumala pyysi, huolehti Jumalan profeetasta, ja kaikille riitti.
Always Enough – Kari Jobe
”Kohotan käteni kaikkein Korkeimmalle, tullessani lähemmäs
annan elämäni Sinun lupauksellesi, Jumala, ei ole ketään toista
löydän elämäni Sinussa, Sinussa on aina tarpeeksi
anna Rakkautesi täyteyden olla kaikki mitä tarvitsen
käytä minua, tule tulen lailla, Jumala, hallitse minussa
ei ole toista, jos minulla on Sinut, minulla on kaikki mutta ilman Sinua minulla ei ole mitään”
”Always enough” (aina on riittävästi) on myös Heidi ja Rolland Bakerin kirjoittaman kirjan nimi.
Kalifornialaisen varakkaan perheen tytär Heidi tuli uskoon teini-ikäisenä, kuullessaan navajo- intiaanin puhuvan eräässä intiaanireservaatissa. Tämä muutti hemmotellun tytön elämän täysin: Jumalan palvelemisesta tuli hänen elämänsä päämäärä. Aikuisena hän tapasi Rollandin. Naimisiin mentyään pari lähti ensin Aasiaan tekemään työtä köyhien parissa. V. 1995 he lähtivät Mosambikiin, tyhjin käsin, auttaakseen köyhiä ja kodittomia lapsia siellä. Muutamassa kuukaudessa heillä oli orpokoti, jossa oli 80 lasta. Heidi vieraili (ja yhä vierailee) kaatopaikoilla, joissa orpolapset asustelevat. Heitä kerääntyi koko ajan lisää Heidin ja Rollandin huollettavaksi. He rakastavat heitä, antavat heille hellyyttä ja huolenpitoa. Vähitellen kovia kokeneet, hylätyt ja kaltoin kohdellut lapset paranevat syvistä haavoistaan.
Kerran, kun ruoka oli lopussa eikä heillä ollut varaa hankkia aineksia, eräs tuttu rouva toi Heidille, Rollandille ja heidän 2 lapselleen pienen kattilallisen ruokaa. Heidi sanoi, että he eivät söisi, jollei heidän koko perheelleen (siinä vaiheessa orpolapsia asui heidän perustamassaan kodissa 320) ole syötävää.
Mutta silloin Heidi muisti sanat, jotka Jeesus kerran oli sanonut hänelle: ”Aina tulee olemaan riittävästi.” – Heidi pyysi kaikki lapset paikalle lautasensa kanssa. Hän ja rouva rukoilivat, ja alkoivat sitten annostella jokaiselle lapsille runsaan annoksen. – Pieni kattila ei tyhjentynyt ennen kuin kaikki olivat saaneet syötävää. – Tällaisia lisääntymisihmeitä on tapahtunut Heidin ja Rollandin kodissa useampia vuosien varrella.
Heidin ja Rollandin palvelutyö köyhien parissa on kasvanut kansainväliseksi Iris Global – järjestöksi, käsittäen kaivoprojekteja, terveysklinikoita joissa hoito on varattomille ilmaista, ruokintaohjelmia, juustoteollisuutta, ala- ja yläasteen kouluja ja seurakuntia yli 20 maassa. Heidi ja Rolland asuvat edelleen Mosambikin Pembassa, jossa heidän perustamassaan koulussa on nykyisin 3211 oppilasta. – He kiertävät myös eri puolilla maailmaa kertomassa Jumalan Rakkaudesta ja siitä, miltä se näyttää käytännössä.
Iris Globalin kotisivut: www.irisglobal.org
Tottunut kaikkeen – Herra on suonut minulle sen suuren ilon, että te vihdoin olette voineet antaa minulle uuden osoituksen huolenpidostanne. Sitä te tosin olette koko ajan halunneet, mutta ette ole saaneet siihen tilaisuutta. Tällä en tarkoita sitä, että kärsin puutetta, koska olen oppinut tulemaan toimeen sillä, mitä minulla on. Tunnen köyhyyden ja hyvinvoinnin, olen tottunut kaikkeen ja kaikenlaiseen, syömään itseni kylläiseksi ja näkemään nälkää, elämään runsaudessa ja puutteessa. Kestän kaiken hänen avullaan, joka antaa minulle voimaa. Te teitte silti hyvin, kun autoitte minua vaikeuksissani. (Fil. 4: 10-14)
Asenne – Paavalin asenne on minusta tosi käyttökelpoinen: että osaa elää niin puutteessa kuin runsaudessakin, antamatta kummankaan ottaa itsestä hallintavaltaa. Että oppii luottamaan ja kulkemaan haastavienkin tilanteiden lävitse Hänen kanssaan, joka auttaa. tukee ja vahvistaa.
Hyvä osa – Jeesus vaelsi eteenpäin opetuslastensa kanssa ja tuli erääseen kylään. Siellä muuan nainen, jonka nimi oli Martta, otti hänet vieraakseen. Martalla oli sisar, Maria. Tämä asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettaan. Martalla oli kädet täynnä työtä vieraita palvellessaan, ja siksi hän tuli sanomaan: ”Herra, etkö lainkaan välitä siitä, että sisareni jättää kaikki työt minun tehtäväkseni? Sano hänelle, että hän auttaisi minua.” Mutta Herra vastasi: ”Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois.” (Luuk. 10: 38-42)
Marttana vai Mariana? – Aina silloin tällöin kuulee jonkun huokaisevan sanattomasti (tai joskus sanallisestikin): kuinka paljon minun tulee venyä Martaksi (tai Martiksi)? Kuinka paljon saisin vain olla ja levätä Pyhän läsnäolossa, Mariana (t. Mattina)? Itselleni tuo oli polttava kysymys jo ennen perheen perustamista. Itse asiassa ajattelin, etten rupea perheelliseksi, sillä silloin Maria – osa jää kohdallani minimaaliseksi. Nyt kun lapseni ovat aikuisia ja voin paljolti itse määritellä, mihin päiväni ja aikani käytän, kysymys on: kuinka paljon Martta-minä yhä touhottaa kaiken maailman asioita, ja kuinka paljon suon itselleni Maria-aikaa – ihan hyvällä omallatunnolla?
Herran jalkojen juureen – Evankeliumitekstissä huomioni kiinnittyy erityisesti lauseeseen: Tämä asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettaan. – Touhottaessani ja huolehtiessani kuulen omat ajatusvirtani. Kuullakseni Häntä tiedän, että minun on tulee antaa omille ajatuksilleni ja tunteilleni – koko olemukselleni – lupa rauhoittua, virittäytyä kuulolle… hiljentyä Hänen läsnäoloonsa, oltava siinä… tai oikeammin: tässä. Juuri tässä hetkessä, jossa Hän haluaa viettää aikaa kanssani, puhua sydämeeni.
Adoramus te, o Christe (Palvon Sinua, Kristus) – Taizé
http://www.youtube.com/watch?v=pm6Zr3EqIhE