28.4.2014.  Hyvyyden ja rakkauden ympäröimänä – Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Hän virvoittaa minun sieluni, hän ohjaa minua oikeaa tietä nimensä kunnian tähden. Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Sinä suojelet minua kädelläsi, johdatat paimensauvallasi. Sinä katat minulle pöydän vihollisteni silmien eteen. Sinä voitelet pääni tuoksuvalla öljyllä, ja minun maljani on ylitsevuotavainen. Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minut kaikkina elämäni päivinä, ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti.  (Ps. 23)

The Lord is my Shepherd – Herra on Paimeneni

Minä pidän teistä huolen – ”Voi paimenia, jotka hävittävät ja hajottavat minun laitumeni lampaat!” sanoo Herra. Sen tähden Herra, Israelin Jumala, sanoo minun kansani paimenille: ”Te olette hajottaneet laumani, päästäneet lampaani omille teilleen ettekä ole pitäneet niistä huolta! Mutta minä kyllä pidän huolen teistä: minä vaadin teidät tilille pahoista teoistanne. Sitten minä itse kokoan laumani rippeet kaikista maista, joihin olen lampaani karkottanut. Minä tuon lampaani takaisin laitumelleen, siellä ne ovat hedelmälliset ja lisääntyvät. Minä annan niille paimenia, jotka huolehtivat niistä. Enää ne eivät pelkää eivätkä säiky eikä yksikään niistä joudu hukkaan, sanoo Herra.”   (Jer. 23: 1-4)

Jumala kutsuu meitä takaisin yhteyteensä. Ja lupaa antaa paimenia, jotka huolehtivat. Millainen on paimen, joka ei hajota vaan kokoaa? Ajattelen, että viisas ja laajakatseinen; ajattelee ja näkee omaa niittyä kauemmas. Uskaltaa kiivetä vuoren korkeimmalle kielekkeelle ja tilanteen vaatiessa laskeutua myös syvimpään rotkoon. Ymmärtää, mikä vahvistaa yhteyttä Luojaamme, ja toisiimme. Ja pyrkii myös itse tähän yhteyteen.
Haluan ajatella, että lupaus hyvistä paimenista koskee myös meidän aikaamme. Sillä varmasti Jumala näkee, kuinka me sellaisia tarvitsemme…
Kaikkien paimenten esikuvan, Hyvän Paimenen, rukouksesta:
”Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa.” (Joh.17:21)

Misericordias Domini in aeternum cantabo (Herran laupeutta/uskollisuutta  ikuisesti ylistän) 

Collegium Vocale Liebfrauen ja seurakunta (taize -laulu & psalmin 116:n jakeet 1-8)

Sydämen halusta  – Seuraavan kehotuksen minä osoitan niille, jotka teidän joukossanne ovat vanhimman asemassa – minä, joka itsekin olen vanhin ja Kristuksen kärsimysten todistaja sekä myös osallinen siitä kirkkaudesta, joka on ilmestyvä: Kaitkaa sitä laumaa, jonka Jumala on teille uskonut, älkää pakosta, vaan vapaaehtoisesti, Jumalan tahdon mukaan, älkää myöskään alhaisesta voitonhimosta, vaan sydämenne halusta. Älkää herroina vallitko niitä, jotka teidän osallenne ovat tulleet, vaan olkaa laumanne esikuvana. Silloin te ylimmän paimenen ilmestyessä saatte kirkkauden seppeleen, joka ei kuihdu.  (1. Piet. 5: 1-4)

Olet rakas – Kun he olivat syöneet, Jeesus sanoi Simon Pietarille: ”Simon, Johanneksen poika, rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä toiset?” ”Rakastan, Herra”, Pietari vastasi, ”sinä tiedät, että olet minulle rakas.” Jeesus sanoi: ”Ruoki minun karitsoitani.” Sitten hän kysyi toistamiseen: ”Simon, Johanneksen poika, rakastatko minua?” ”Rakastan, Herra”, Pietari vastasi, ”sinä tiedät, että olet minulle rakas.” Jeesus sanoi: ”Kaitse minun lampaitani.” Vielä kolmannen kerran Jeesus kysyi: ”Simon, Johanneksen poika, olenko minä sinulle rakas?” Pietari tuli surulliseksi siitä, että Jeesus kolmannen kerran kysyi häneltä: ”Olenko minä sinulle rakas?”, ja hän vastasi: ”Herra, sinä tiedät kaiken. Sinä tiedät, että olet minulle rakas.” Jeesus sanoi: ”Ruoki minun lampaitani. Totisesti, totisesti: Kun olit nuori, sinä sidoit itse vyösi ja menit minne tahdoit. Mutta kun tulet vanhaksi, sinä ojennat kätesi ja sinut vyöttää toinen, joka vie sinut minne et tahdo.”  Näin Jeesus ilmaisi, millaisella kuolemalla Pietari oli kirkastava Jumalaa. Sitten hän sanoi: ”Seuraa minua.”   (Joh. 21: 15-19)

Voin kuvitella, kuinka Pietari ensin vastaa ihan innolla: Kyllä, kyllä, rakastan! Toisella kysymisellä ehkä jo ajatus, että miksi Hän vielä kysyy? Kun Hän kerran tietää, sanomattakin! Entä reaktio kolmanteen kysymykseen…? – Syöksähtääkö yhtäkkiä mieleen tuskaisat muistot  pitkäperjantain aamuyön hetkistä ylipapin pihalla… kolme kieltämistä: en tunne sitä miestä! Ja kukon laulu. Ja Öljymäellä lausutut sanat, ennen Jeesuksen vangitsemista: – Vaikka kaikki muut luopuisivat sinusta, minä en.
– Totisesti: tänään, tänä yönä, ennen kuin kukko kahdesti laulaa, sinä kolmesti kiellät minut. – Vaikka minun pitäisi kuolla kanssasi, minä en ikinä sinua kiellä.

Ihmeellinen Rakkaus – Vaikka kuinka tuotamme pettymystä, rikomme annetut lupaukset ja hyvät päätökset, mokaamme ja epäonnistumme, Hän sittenkin rakastaa; antaa anteeksi ja rakastaa. Jumala näkee sen, mikä meissä on hyvää, rohkaisee meitä löytämänn sen Rakkauden, jonka Hän on antanut sydämiimme.  Hänen toiveensa on, että  rakastamme Häntä, ja  että rakastamme toisiamme ja huolehdimme toisistamme.
Vau, niin ihmeellinen, armollinen, kärsivällinen, uskollinen on Rakkautensa.

22.4.2014.  Oikeamielinen – Minä rakastan Herraa. Hän kuulee minua, hän kuulee hartaan pyyntöni. Kun huudan häntä avuksi, hän kuuntelee minua. Kuoleman köydet  kiertyivät ympärilleni, tuonelan kauhut ahdistivat minua, minut valtasi tuska ja murhe. Silloin minä huusin Herran nimeä: ”Herra! Pelasta minut!” Herra on oikeamielinen ja  laupias, meidän Jumalamme on armollinen. Herra on avuttomien suojelija. Kun voimani uupuivat, hän tuli avukseni. Nyt olen saanut rauhan, Herra piti minusta huolen. Hän pelasti minut kuolemasta, hän säästi silmäni kyyneliltä, ei antanut jalkani astua harhaan. Minä saan vaeltaa Herran edessä elävien maassa.   (Ps. 116: 1-9)

Vaikkei psalmin kirjoittaja tuossa kerro tarkemmin tilanteestaan, vuodatuksestaan huomaa ettei ollut kyse mistään pikku jutusta, sellaisesta, jolle voi vain huokaista ja jatkaa matkaa. Hän tunsi hukkuvansa  huoliensa alle; olo oli kertakaikkisen toivoton. Tai ei sentään ihan, sillä vielä hän jaksoi tarttua oljenkorteensa, Suojelijaan. Ja sai avun.

Christ is risen – Kristus on ylösnoussut – Greek Melkite Catholic chant 

Mitä melkiitit nyt olivatkaan? Googlaamalla selvisi, että lähinnä Lähi-Idän maissa, varsinkin Syyriassa ja Egyptissä, toimivia vanhoja kristillisiä, osittain ortodoksisia, osittain katolisia yhteisöjä /kirkkokuntia.

Korotettu kirkkauteen – Pietari alkoi puhua kansalle:
”Israelilaiset, miksi te tätä ihmettelette? Miksi te tuijotatte meitä, aivan kuin me omalla voimallamme tai hurskaudellamme olisimme saaneet tämän miehen kävelemään? Ei – Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala, meidän isiemme Jumala, on korottanut kirkkauteen palvelijansa Jeesuksen, hänet, jonka te luovutitte tuomittavaksi ja kielsitte Pilatuksen edessä, vaikka Pilatus oli päättänyt vapauttaa hänet. Hänet te kielsitte, pyhän ja vanhurskaan, ja pyysitte vapaaksi murhamiehen. Te surmasitte elämän ruhtinaan! Mutta Jumala herätti hänet kuolleista; me olemme sen todistajia. Jeesuksen nimi ja usko siihen antoi voimaa tälle miehelle, jonka te näette ja tunnette. Usko, jonka Jeesus antaa, on tehnyt tästä miehestä terveen, niin kuin te kaikki näette. Minä kyllä tiedän, veljet, että te niin kuin hallitusmiehennekin teitte tietämättömyyttänne sen, minkä teitte. Mutta sillä tavoin Jumala pani täytäntöön sen, minkä hän ennalta oli ilmoittanut kaikkien profeettojen suulla: hänen Voideltunsa tuli kärsiä ja kuolla. Katukaa siis syntejänne, jotta ne pyyhittäisiin pois, kääntykää, jotta Herra antaisi tulla virvoituksen ajan ja lähettäisi Jeesuksen, teille ennalta valitsemansa Voidellun.”     (Ap. t. 3: 12-20)

Christ is Risen! Indeed He is Risen! – Easter Orthodox Song

”Kristus nousi kuolleista! Totisesti nousi!”

Tulkaa syömään – Jeesus ilmestyi taas opetuslapsilleen, nyt Tiberiaanjärvellä. Se tapahtui näin:
Siellä olivat yhdessä Simon Pietari, Tuomas eli Didymos, Natanael Galilean Kaanasta, Sebedeuksen pojat ja kaksi muuta Jeesuksen opetuslasta. Simon Pietari sanoi: ”Minä lähden kalaan.” ”Me tulemme mukaan”, sanoivat toiset. He nousivat veneeseen ja lähtivät järvelle, mutta eivät saaneet sinä yönä mitään.
Aamun koittaessa Jeesus seisoi rannalla, mutta opetuslapset eivät tunteneet häntä. Jeesus huusi heille: ”Kuulkaa, miehet! Onko teillä mitään syötävää?” ”Ei ole”, he vastasivat. Jeesus sanoi: ”Heittäkää verkko veneen oikealle puolelle, niin saatte.” He heittivät verkon, ja kalaa tuli niin paljon, etteivät he jaksaneet vetää verkkoa ylös. Silloin se opetuslapsi, joka oli Jeesukselle rakkain, sanoi Pietarille: ”Se on Herra!” Kun Simon Pietari kuuli, että se oli Herra, hän kietaisi ylleen viittansa, jonka oli riisunut, ja hyppäsi veteen. Muut opetuslapset tulivat veneellä ja vetivät kalojen täyttämää verkkoa perässään, sillä rantaan ei ollut paljonkaan matkaa, vain parisataa kyynärää.
Rannalle noustessaan opetuslapset näkivät, että siellä oli hiilloksella paistumassa kalaa sekä leipää. Jeesus sanoi heille: ”Tuokaa tänne niitä kaloja, joita äsken saitte.” Simon Pietari meni veneeseen ja veti verkon maihin. Se oli täynnä isoja kaloja, mutta vaikka kaloja oli paljon – kaikkiaan sataviisikymmentäkolme – verkko ei revennyt.
Jeesus sanoi: ”Tulkaa syömään.” Kukaan opetuslapsista ei rohjennut kysyä: ”Kuka sinä olet?”, sillä he tiesivät, että se oli Herra. Jeesus tuli, otti leivän ja antoi heille, samoin hän antoi kalaa. Tämä oli jo kolmas kerta, kun Jeesus kuolleista noustuaan ilmestyi opetuslapsilleen.   (Joh. 21: 1-14)

Oletusta vai totta – Olin pääsiäisviikon hiljaisen rukouksen retriitissä. Toissa päivänä, retriitin päätteeksi, pappi kertoi (kevennyksenä, joka auttoi palaamaan pääsiäistapahtumien syväsukelluksesta ylösnousemuksen riemuun) eräästä heidän yhteisönsä kokemuksesta:
Kylän vanhan mummon, joka asui yksikseen lähellä retriittikeskusta, tiedettiin olevan heikossa kunnossa. Kun joku oli kuullut, että mummo on kuollut, olettivat pappi ja yhteisön jäsenet, että kyse oli juuri tästä mummosta. Niinpä he lähtivät surutaloon esittämään omaisille osanottonsa. He koputtivat mummon talon oveen. Pitkän aikaa oli ihan hiljaista. Sitten sisältä  alkoi kuulua haparoivien askelten ääntä. Askelet lähestyivät ulko-ovea. Kaikki katsoivat melkoisen tunnelman vallitessa, kuinka ovenripa laskeutui ja ovi avautui hitaasti. Siinä oli mummo – ihan ilmielävänä. Pappi siihen toteamaan, että niin, poikettiin vain tervehtimään kun oltiin tässä kävelyllä…
– Helpotus siitä, että oven oli avannut mummo eikä mikään haamu, ja koko tapahtuman koomisuus, purkautui kotimatkalla porukassa hillittömänä nauruna. 

Jeesus ylösnousseena – Kun Jeesus ilmestyi opetuslapsille ylösnousemuksensa jälkeen, he eivät ensin tunnistaneet häntä. Jollain lailla hän oli erilainen kuin se Nasaretin Jeesus, jonka kanssa he olivat kulkeneet tuon Tiberiaan (Genesaretin) järven seutuja kolmen vuoden ajan.
Johannes kirjoittaa etteivät he rohjenneet kysyä, kuka hän oli, sillä he tiesivät. Mutta jos tietää ihan varmasti, ei tule mieleen, pitäisikö kuitenkin kysyä. Jonkinlainen  epävarmuus taisi vielä olla asian suhteen… – oliko se todella mahdollista… että hän on taas kanssamme, ihan todellisena ja elävänä!? Oli siinä miehillä sulattelemista. Ehkä siitäkin syystä Jeesus ilmestyi heille useamman kerran.
Ei tullut järvellä veneessä Pietarille déjà vu – kokemusta, vaikka Jeesus neuvoi heitä samalla tavoin kun oli aiemmin tehnyt; silloin, kun opetettuaan kansaa veneestä käsin oli pyytänyt Pietaria heittämään verkot veteen. Silloin Pietari valitti, että olivat koko yön kalastaneet, muttei ollut tullut mitään kalaa. Mutta kun tehtiin niin kuin Jeesus oli kehottanut, verkot repeilivät kalojen määrästä. (Luuk.5: 1-7). Nyt sama juttu, mutta vasta Johanneksen todettua, että se on Herra, Pietari tajusi.

Minua koskettaa aina, kun luen siitä kuinka opetuslapset lähtivät siltä seisomalta/istumalta, kun Jeesus kutsui heitä mukaansa. Verkot jäivät rannalle, ja muut jutut, mitä itse kukin heistä olikaan tekemässä. Koko entinen elämä jäi taakse- Lähdettiin seuraamaan häntä tietämättä lainkaan, mitä olisi edessä. (Mark.1:16-20).
Mietin, millainen valtava säteily Jeesuksesta onkaan mahtanut lähteä, kun se sai jotkut heistä tunnistamaan hänet Messiaaksi. Jotkut uskoivat, kun Johannes Kastaja ilmoitti asianlaidan (Joh.1: 35-), jotkut Jeesuksen puhutellessa heitä. Pietari tarvitsi kalaihmeen vakuuttuakseen.
Mikä esti sen ajan parhaimpia teologeja, fariseuksia ja kirjanoppineita (muutamaa lukuun ottamatta) tunnistamasta Jeesusta Messiaaksi? Olisiko jo silloin ollut niin, että mitä tiukemmin pitää kiinni omaksumistaan käsityksistä, sitä haasteellisempaa on tunnistaa Kristuksen todellisuutta?

Miksi Jeesus Kristus ilmestyy nykyään Israelissa rabbeille ja arabimaissa imaameille? Siksi varmasti, että siellä odotetaan niin kovasti Messiaan tulemista. Niin juutalaisilla kuin muslimeilla on omat mielikuvansa Messiaasta, jota he odottavat tulevaksi. Niinpä, kun Hän ilmestyy heille Jeesuksena – unessa, valveilla ollessa ja joskus jopa useiden todistajien läsnä ollessa – ilmaisten heille, että Hän on se Messias, jota he odottavat, se on heille niin järisyttävä kokemus, etteivät he oikein tiedä, mitä tekisivät.
Useiden rabbien ja imaamien elämän on Jeesuksen ilmestyminen muuttanut täysin, ja sen kautta myös heidän seurakuntiensa. Jotkut ovat uskaltaneet kertoa julkisesti siitä, kuinka Jeesuksen ilmestyminen  sai heidät uskomaan, ja heistä on tullut messiaanisia juutalaisia (= uskovat, että Jeesus Kristus on ylösnoussut ja on Messias;   muslimit puolestaan ovat jättäneet islamin ja kääntyneet kristityiksi. Eivät vain pappistehtävissä toimivat, vaan myös yksityiset ihmiset ovat kohdanneet Ylösnousseen ja lähteneet seuraamaan Hänen osoittamaa tietään.
Jotkut varovaisemmat ovat pitäneet kääntymisensä salassa. Niinhän fariseus Nikodemoskin meni ensin salaa Jeesusta tapaamaan, ja arasti sanhedrinin kokouksessa yritti jotain sanoa toisille näiden halutessa tuomita Jeesus. Mutta Jeesuksen kuoleman jälkeen hän oli jo Josef Arimatialaisen kanssa nostamassa Jeesusta ristiltä ja hautaamassa hänet. Ja jostain kirjoituksesta olen ymmärtänyt, että myös Nikodemos myöhemmin toimi julkisesti Kristuksen seuraajana.

Kaipuun herätystä? – Luulenpa, että Kristus tekee meissä työtään herättääkseen meissä kaipuun. Kaipuun, joka laittaa etsimään Häntä, ylösnoussutta; etsimään Hänen todellisuuttaan. Niin että Jumalan Valtakunta voisi tulla todeksi täällä maan päällä…

7.4.2014. Kohti iloa ja valoa – Viime sunnuntaina oli kirkkovuoden kalenterissa aiheena kärsimys. Ei ole ensi pyhänkään aihe sen helpompi: Kunnian Kuninkaan alennustie. Mutta  matkalla ollaan kohti pääsiäisyön ylösnousemuksen iloa ja valoa!
Palmusunnuntain evankeliumitekstiä ’nuuhkaillessani’ tuumin: paljonko minussa on sellaista, joka haluaa kaikkea hyvää Jumalalta… olla hiljaa lähellä Häntä, Hänen läsnäolossaan… ja missä määrin sitä, joka  haluaa antaa Hänelle siitä, mitä Hän on antanut. Tuli ajatus, että mitä teenkin, tärkeää on että teen sen sydämestäni. En velvollisuudesta tai miellyttääkseni, vaan siksi, että sydämessäni tunnen kutsun siihen. Joka tapauksessa, ihan sellaisena kuin olen, saan mennä Hänen luokseen, palmusunnuntaina, ja joka päivä…

Hän antoi valonsa meille – Siunattu olkoon se, joka tulee Herran nimessä. Herran huoneesta teidät siunataan.Herra on Jumala! Hän antoi valonsa meille.Käykää kulkueena  lehvät käsissä, ulottakaa piirinne alttarinsarviin. Sinä olet Jumalani, sinua minä kiitän, Jumala, sinua minä suuresti ylistän. Kiittäkää Herraa! Hän on hyvä, iäti kestää hänen armonsa! (Ps. 118: 26-29)

Mitkä nuo alttarinsarvet nyt olivatkaan? Kannettiinko niillä alttaria erämaassa? Pitää katsoa. – No ei, korennoilla kannettiin (= siunattu Raamattu.uskonkirjat.net, löytyy avainsanalla hetkessä oikea kohta!). – Jumalan ohje suitsutusalttaria varten (2. Moos. 30:1-3) oli: ”Tee akasiapuusta alttari suitsutuksen polttamista varten… ja alttarinsarvet olkoot alttarin kanssa samaa kappaletta. Päällystä alttari puhtaalla kullalla…samoin alttarinsarvet…”

Luettuani eteenpäin ohjeita, selvisi, että suitsutusalttari piti asettaa liitonarkin (lain arkin) edessä olevan väliverhon eteen, niin että se tulee sen takana olevan armoistuimen kohdalle, jossa Jumala ilmestyy. Kerran vuodessa tuli ylipapin suorittaa alttarinsarvien puhdistusmenot sivelemällä ne virheettömän sovitusuhrin verellä. Tuoko olikin sarvien funktio? – Mutta löytyi yllättäen myös yhteys pääsiäistapahtumiin, ja tuli ajatus suitsutusalttarista Kristuksen vertauskuvana (uh, liittyen siihen pääsiäistapahtumien kaikista vaikeimpaan kohtaan…): Jeesus antoi (heprealaiskirjeen mukaan) itsensä ’virheettömänä uhrina Jumalalle’. Hänen verensä vuodatus merkiksi rikkomusten anteeksiannosta. Temppelin väliverhon repeytyminen ylhäältä alas Jeesuksen kuolinhetkenä… kuin Jumalan vahvistus: se mikä oli verhonnut Hänen ja meidän välistä yhteyttä, oli poistettu.

Sovitusuhreista – Ikiajat on kaikissa kulttuureissa ja uskonnoissa harrastettu uhraamista, lepyttämään sitä suurta ja näkymätöntä, joka kaikkea hallitsee. Ettei omasta tai yhteisön syyllisyydestä koituisi onnettomuutta. Tieto hyvästä ja pahasta on ollut ihmisen sisällä viidakoissa, erämaissa, kylissä ja kaupungeissa.
Arvelen, että Jumala (antaessaan Moosekselle ohjeet ruoka-, suitsutus- ja eläinuhreista ja niiden toimituksista) halusi, että kansa ymmärtäisi Hänen pyhyytensä, eikä palvoisi ja uhraisi mitä vain ja mille vain jumalille.
Jumala sanoi, että aina kun joku tahtoi tuoda Herralle eläimen uhrilahjaksi, hän voi sen tehdä tuomalla sen pyhäkköteltan ovelle. Siinä Herra hyväksyi hänen lahjansa ja hänen syntinsä sovitettiin. Tuossa sanassa ’tahtoo’ (myös esim. ruotsinkiel. ja saksal. käännöksissä) näen Jumalan lähtökohtana  sen, että ihmisillä oli tarve tulla vakuuttuneeksi siitä, että he todella saivat anteeksi Jumalalta (3. Moos.1-4).
Kunnes 2000 v. sitten Jumala ehkä ajatteli, että nyt on kansalle opetettu tarpeeksi siitä, kuinka yksin Hän on Pyhä ja Kaikkivaltias, ja kuinka olla Hänelle kuuliainen; oli  Pojan aika ilmestyä ihmisenä ihmisten keskuuteen. Kertomaan, että eläinuhrien aika oli nyt kertakaikkisesti ohi! – Jumala teki kaiken niin helpoksi ihmisille (vaikka se joskus voikin tuntua vaikealta): että usko Jumalan Poikaan riittää.  Vain harva ymmärsi ja tunnisti Jeesuksen Messiaaksi, joka oli tullut vapauttamaan ihmiset elämässä vaikuttavista kahleista ja vääristä siteistä. Niinpä Jeesus asettui itse uhriksi, profetioiden mukaisesti. Isä tiesi ennalta, miten kansa tulisi toimimaan. Poikakin tiesi. Mutta ehkä juuri sen vuoksi että se, mitä Jeesukselle Golgatalla tapahtui, oli niin järkyttävää, vaikea ja tuskallista, se ei ole unohtunut, vaan se muistetaan kaikkialla maailmassa. Sen ansiosta jokainen, joka uskoo Kristuksen sovitustyöhön, voi vakuuttua siitä, ettei Jumala tarvitse meiltä enää mitään sovitusuhreja. Hän haluaa, että tulisimme Hänen yhteyteensä ja löytäisimme Hänen Rakkautensa meitä kohtaan. Sen kautta me muutumme.

”Tule, jos olet väsynyt, taakkojen rasittama… ja Minä annan sinulle levon, Minä annan sinulle rauhan. Tule surusi ja tuskasi kanssa…Minä parannan sinut…”

Kristuksen tuntemisen tuoksua – Kiitos olkoon Jumalalle, joka aina kuljettaa meitä Kristuksen voittosaatossa ja antaa meidän kaikkialla levittää Kristuksen tuntemisen tuoksua! Me olemme Kristuksen tuoksu, joka nousee Jumalan eteen; tämän tuoksun tuntevat sekä ne, jotka pelastuvat, että ne, jotka joutuvat kadotukseen. Se on toisille kuoleman haju, joka tuo kuoleman, toisille elämän tuoksu, joka tuo elämän. Mutta kuka on tähän kelvollinen? Me emme ainakaan ole sellaisia kuin ne monet, jotka kaupittelevat Jumalan sanaa. Me julistamme sitä Jumalan edessä ja Kristusta palvellen, väärentämättömänä ja sellaisena kuin se tulee Jumalalta.  (2. Kor. 2: 14-17)

Oliko  Kristuksen tuntemisen tuoksu Paavalille vain kuvaannollinen ilmaus? Paavalilla oli monenlaisia kokemuksia Kristuksesta. Mitä jos hän joskus aisti Kristuksen läsnäolon tuoksuna? – Pohdin tätä, koska joskus olen rukoiltaessa ja/tai palvottaessa Kristusta tuntenut ihmeen ihanan tuoksun. Se ei ole ollut peräisin mistään fyysisestä (kukasta, hajuvedestä tms). Tuoksu ilmentyy, ja jonkin ajan kuluttua haihtuu. Täytyy myöntää, että sellaisissa tilanteissa olen käyttäytynyt vähän höpsösti: olen hengittänyt tuoksua sisääni niin syvään kuin vain ikinä olen pystynyt – ikään kuin siten voisin säilöä sitä mahdollisimman paljon itseeni…!

Kerran, ollessani ystävien kanssa hiljaisessa rukouksessa tunsin yhtäkkiä kahdenlaista tuoksua, jonkin ihmeenihanan kasvin ja suitsukkeen tuoksun. Ihmettelin, kuinka nämä kaksi niin erilaista tuoksua saattoivat ilmestyä yhdessä, samanaikaisesti. Kun siinä sitten ’tankkasin’ näitä tuoksuja sisääni, eräs ystäväni tuli samaan tilaan rukoilemaan. Jälkeenpäin hän kertoi tunteneensa heti sisään astuessaan  suitsukkeen tuoksun ja ihmetelleensä, olimmeko suitsuttaneet. Hän sai kuulla, ettemme olleet. – Tuntui kivalta saada tuollainen vahvistus.  

Marian öljy – Kuusi päivää ennen pääsiäistä Jeesus tuli Betaniaan, missä hänen kuolleista herättämänsä Lasarus asui. Jeesukselle tarjottiin siellä ateria. Martta palveli vieraita, ja Lasarus oli yksi Jeesuksen pöytäkumppaneista. Maria otti täyden pullon aitoa, hyvin kallista nardusöljyä, voiteli Jeesuksen jalat ja kuivasi ne hiuksillaan. Koko huone tuli täyteen voiteen tuoksua. Juudas Iskariot, joka oli Jeesuksen opetuslapsi ja josta sitten tuli hänen kavaltajansa, sanoi silloin: ”Miksei tuota voidetta myyty kolmestasadasta denaarista? Rahat olisi voitu antaa köyhille.” Tätä hän ei kuitenkaan sanonut siksi, että olisi välittänyt köyhistä, vaan siksi, että oli varas. Yhteinen kukkaro oli hänen hallussaan, ja hän piti siihen pantuja rahoja ominaan. Jeesus sanoi Juudakselle: ”Anna hänen olla, hän tekee tämän hautaamistani varten. Köyhät teillä on luonanne aina, mutta minua teillä ei aina ole.”   (Joh. 12: 1-8)

Matkallaan Jerusalemiin Jeesus vieraili läheisessä kylässä asuvien rakkaiden ystäviensä luona. Marialle paras paikka, jonka hän tiesi, oli olla Jeesuksen jalkojen juuressa. Nyt hän vuodatti niille kalliin nardusöljyn. Hän oli paikalla, kun Jeesus kutsui hänen veljensä takaisin elämään. Voi vain kuvitella sitä kiitollisuuden määrää, mikä tuossa perheessä vallitsi, sen rakkauden lisäksi, mitä he tunsivat Jeesusta kohtaan. Mutta ehkä Maria ei voidellut Jeesusta pelkästä kiitollisuudesta, vaan taivaallisen Isän kehotuksesta, jotta – kuten Jeesus sanoo – Poika voideltaisiin hautaamista varten. Ehkä Jeesus tuli jättämään hyvästit ystävilleen.

Tekstistä tuli mieleen, että olin kerran ostanut Betaniasta pienen pullon nardusöljyä. Siinä on aivan erityinen tuoksu. Laitoin sitä eilen pikkuisen korvalehden taa lähtiessäni kuuntelemaan Mozartin Requiemiä. Ajattelin sen virittävän konserttiin. Tuoksu hulmahti niin vahvana, että huolestutti ystävien ja muiden lähellä istuvien reaktio. Ei tullut kommenttia. Taisi tuoksu haihtua jo matkalla, kun en itsekään sitä enää tuntenut. Haihtuvaa ainetta siis; ei ole henkeä pullossa, kuten itämaisessa sadussa.  Vielä vähemmän Pyhää Henkeä. – Keskityin musiikin kuunteluun…   

Tieto siitä, kuinka Maria voiteli Jeesuksen, ei ole haihtunut vuosituhansien aikana. Jeesus tiesi jo tuolloin, että tapahtuma tultaisiin tallentamaan kääröihin, ja myöhemmin Pyhän Kirjan kansien väliin.

Mary of Bethany – Betanian Maria – laulun alussa oleva teksti on Matteuksen evankeliumista.

Tässä oli tekstiä Pääsiäisenkin edestä. Toivota(a)n meille kaikille
Hyvää, siunattua pääsiäisaikaa ja riemullista Kristuksen ylösnousemusjuhlaa!