19.9.2016                                 

Nämä kuvan hevoset laidunsivat isolla niityllä. Toinen lähestyi pikku hiljaa, kuin huomaamatta, paikkaa jossa sen toveri aterioi. Lopulta se söi samaa heinätuppoa kuin toverinsa. Tämä ei ollut siitä millänsäkään. – Heppojen lähimmäisrakkautta?

Jeesus tukki saddukeusten suun – Kun fariseukset kuulivat, että Jeesus oli tukkinut saddukeuksilta suun, he kokoontuivat neuvonpitoon. Sitten yksi heistä, joka oli lainopettaja, kysyi Jeesukselta pannakseen hänet koetukselle: ”Opettaja, mikä on lain suurin käsky?” Jeesus vastasi: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.”  (Matt. 22: 34-40)

Kuin enkelit taivaassa – Jeesuksen vastaus ylösnousemuksesta  veti saddukeukset hiljaiseksi: että ylösnousseet ovat kuin enkelit taivaassa.
Saddukeusten pohdiskellessa tätä tuli fariseuksille tilaisuus tentata Jeesusta. Saamaansa vastaukseen suurimmasta käskystä heillä ei ollut vastaan sanomista, sillä se oli Tooran mukainen.  Mutta Jeesus nostikin sen rinnalle toisen Tooran lain, samanveroiseksi. Tuo ’yhtä tärkeä’ laittoi miettimään. Laittaa tänäänkin.

Rakkauden kaksoiskäsky – niin tunnettu kohta, ja kuitenkin aina siihen törmätessään se herättää joka kerran erilaisia ajatuksia.

Nälkäpäiväkeräyksestä oli tiedotettu etukäteen vanhemmille. Oli mukava viime viikolla nähdä, millä innolla ekaluokkalaiset halusivat osallistua keräykseen. Erään oppilaan kanssa (joka ei ollut luokassa keräyshetkellä) lähdettiin etsimään lipaskerääjää. Poika kantoi muovipussiin laitettuja kolikkoja rauhallisen määrätietoisesti: hänessä eli vakaa halu antaa.   
Vaikkei alaluokkalaisten (puhumattakaan pienemmistä) ole syytä tietää tämän maailman kurjista puolista, ajattelen kuitenkin, että kun lapsi kuulee, ettei jokapäiväisen ruoan saanti ole kaikille itsestäänselvyys, siemen on istutettu hänen sydämeensä: välittämisen, auttamisen & antamisen halun siemen.

Mitä kaikkea lähimmäisen rakastaminen merkitsee meille isommille, sinulle, minulle? Ei vain ajatuksena, teoriatasolla, vaan ihan todellisesti ja konkreettisesti?
Nälkäpäiväkeräystä, johon osallistuu kerran vuodessa? Tai tasauskeräystä? Helppoja tapoja osoittaa välittämistä ja auttamisen halua (paitsi jos kokee omastaan jakamisen vaikeaksi)?
Tuleeko keräykseen osallistuttuaan ajatus: se oli siinä, olen hoitanut osuuteni?

Lähimmäisen rakkaudellinen kohtaaminen on haastavampi laji kuin rahalahjan antaminen johonkin kaukaiseen kohteeseen. Kohtaamisessa on kaikki mukana: tekojen lisäksi sanat, ilmeet, eleet, ajatukset, asenteet, tunteet…
Miten erilaisia kohtaamisia onkaan! Luontevia, lämpimiä, iloisia, sydämellisiä – sellaisia, joissa tuntuu kuin Rakkaus olisi läsnä ihan kuin itsestään. Ja joskus ne taas voivat tuntua haasteellisilta ja voimia vieviltä.

Lähimmäistä niin kuin itseä – Jeesus laittaa ikään kuin yhtäläisyysmerkin näiden, lähimmäisen ja itsen, välille.
Vuosikymmenienkin jälkeen muistan elävästi, kuinka opemme opetti ekalla luokalla yhteen- ja vähennyslaskua piirtämällä liitutaululle pienen keinulaudan, jossa oli 2 lankunpätkää päällekkäin. Me oppilaat lisäsimme tai vähensimme pähkinöitä kuviteltujen keinulautojen kummallakin puolella, ja opimme, milloin keinulaudat olivat tasapainossa, milloin kallellaan jompaan kumpaan suuntaan.

Kummalle puolelle keinulautani/-lautasi olisi kallellaan, jos toisella puolella olisi lähimmäinen, toisella minä/sinä? Vai olisiko se = tasapainossa?
Kummalle puolelle kerään/jaan enemmän sitä, mikä (minulle tai muille) on tärkeää? Rakkautta, huomiota, tukea (henkistä tai aineellista)?
Voi haastaa itseään miettimään: olisiko minun hyvä harjoittaa juuri nyt (tai ylipäätään elämässä) turhan itsekkäästä asenteesta hellittämistä?
Tai kenties opetella/muistaa rakastaa myös itseä niin kuin toisia?

Joskus on laitettava itsensä etusijalle – Jos sattuu olemaan empaattista auttajatyyppiä, ei välttämättä osaa olla niin tarkkana omista tarpeistaan ja jaksamisestaan. Voi joutua tilanteeseen, jossa huomaa, että on huomioinut liiankin kanssa toisten tarpeita ja unohtanut itsensä. On vaikkapa kuunnellut tiiviisti toisten vaikeita elämäntilanteita ja -kokemuksia, eikä ole muistanut kuunnella tarpeeksi omaa oloaan. – Tärkeää on huomata, milloin on aika hengähtää ja palata Rakkauden Lähteelle, tankkaamaan.

Jeesus, opeta meitä pitämään lankut tasapainossa. Huomaamaan, kummalle puolella lisätä, kummalla vähentää. Jotta Rakkautesi ja kaikki se hyvä, jota tahdot nähdä meidän ja lähimmäistemme elämässä, pääsisi virtaamaan esteettä tarkoittamallasi tavalla, meissä ja meistä.

Since Your Love – Brandon Hampton

”Sinä olet Valo, elämäni laulu, johdatat minua, olet ääni sisälläni
Sinä olet rakkauteni, ensimmäisellä sijalla, kaikki mitä olen osoittaa Sinuun
Sinä loit minut, minut luotiin Sinua varten
ainoastaan täydessä yhteydessä on täyttymykseni, kaikki minussa kaipaa Sinua
siitä lähtien kun Rakkautesi kosketti minua minusta tuli uusi luomus, muutuin pysyvästi
Sinussa on kaikki mitä tarvitsen, olet hengitykseni, elämäni, kaikkeni”

Muut tekstit: Ps. 119: 1-8, 5. Moos. 6: 4-9 ja 1. Kor. 1: 4-9.

13.9.2016                                

Oi näitä ihania, aurinkoisia, lämpöisiä päiviä! Kiitos niistä, jokaisesta!

Miten te itse teette? – Jeesus meni sapattina erään fariseusten johtomiehen kotiin aterialle, ja kaikki tarkkailivat, mitä hän tekisi. Kävi niin, että hänen luokseen tuli vesipöhöä sairastava mies. Jeesus kääntyi lainopettajien ja fariseusten puoleen ja kysyi: ”Onko sapattina lupa parantaa vai ei?” He eivät sanoneet siihen mitään. Silloin Jeesus kosketti miestä, paransi hänet ja lähetti hänet pois. Sitten hän taas kysyi: ”Miten te itse teette? Jos jonkun poika tai härkä putoaa kaivoon, niin kai hän heti nostaa sen sieltä, vaikka olisikin sapatti?” Tähän he eivät kyenneet vastaamaan.  (Luuk. 14: 1-6)

Kunnioittavassa ilmapiirissä – Luukaan kuvauksesta ei ilmene, olivatko johtomiehen kotiin kutsutut fariseukset ja lainopettajat Jeesuksen kannattajia. Itse arvelen, että olivat. Tunnelma nimittäin vaikuttaa kunnioittavalta: maltetaan  rauhallisesti kuunnella, mitä toisella on sanottavana, vaikka tämä olisi aivan toista mieltä kuin itse on.
Kenen luona oltiin aterialla? Minulle tulee mieleen rabbi Gamaliel.
Gamalielista on vain lyhyt kuvaus Raamatussa lainopettajana, ’jota koko kansa piti arvossa’; ja Paavali kertoo olleensa hänen oppilaansa. Mutta pääsiäistapahtumien jälkeen juuri Gamaliel oli se, joka rauhoitteli ylikuumenevaa ylipappia ynnä kannattajaan, ja ohjasi heitä ajattelemaan ja toimimaan viisaasti.

*******

Vankeudesta vapauteen – Gamalielin sovitteleva viisaus tuli ilmi mm. apostolien ollessa ylipapin kuulusteltavana:
Helluntain jälkeen, kun apostolit olivat saaneet Pyhän Hengen ja Jumala teki monia ihmetekoja heidän kauttaan, ylipappi ja hänen työtoverinsa hermostuivat siitä, että kansa piti apostoleita suuressa arvossa. Niinpä he toimittivat apostolit vankilaan.
Yöllä enkeli tuli avaamaan vankilan oven sanoen Pietarille ja kumppaneille:
”Lähtekää täältä. Menkää temppeliin ja julistakaa kansalle kaikki tämän uuden elämän sanat.”
Apostoleja ei siis löydetty vankilasta, vaan temppelistä, josta ylipappi haetutti heidät kuulusteltavaksi. Ylipappi sanoi: ”Me kielsimme jyrkästi teitä opettamasta sen miehen nimessä.” Neuvoston jäsenet kiihtyivät siinä määrin, että halusivat toimittaa apostolit pois elävien kirjoilta. Silloin Gamaliel – neuvoston jäsen hänkin – sanoi heille:
”Jättäkää nämä miehet rauhaan, antakaa heidän olla. Jos tämä heidän ajamansa hanke on lähtöisin ihmisistä, se kukistuu itsestään. Jos se taas on Jumalasta, te ette pysty heitä kukistamaan.” 

*******

Aterialla – missä sitten olivatkaan, Gamalielin, Joosef Arimatialaisen, Nikodemoksen taikka jonkun muun fariseusten johtomiehen luona, siinä he joka tapauksessa olivat, kirjanoppineet ja fariseukset, pöydän ympärillä, tarkkaillen mitä Jeesus sanoisi ja tekisi.

Sydämen laki – Jeesuksen kysyessä, mitä sapattina saa (ei saa) tehdä, hän varmastikin kuuli jokaisen mielessään ajattelevan: ”Lakimme kieltää kaiken työnteon sapattina.”
Jeesus toi toisen lähestymistavan. Mooseksen lait ja niiden noudattaminen oli opittu ja omaksuttu, nyt oli aika löytää sydämen laki.

Onko meillä ajatuksia, jotka kahlitsevat meitä, jumittavat tiukkoihin käsityksiin tai traditioihin?
Pyrimmekö viljelemään ajatuksia, jotka johdattavat meitä Rakkauden tekoihin?

’Tämä hanke’ (kuten Gamaliel nimitti uskoa Jeesukseen Messiaana ja  Jeesuksen kehotusten mukaista toimintaa) ei tyrehtynyt, päinvastoin. Gamalielin mukaan sen siis täytyy olla Jumalasta.
Tänäkin päivänä Kristus haluaa vapauttaa meitä rakastamaan ja toimimaan Hänen laillaan.

Positiivista asennetta – Kristus, Vapahtajamme, vapauttaa turhista rajoitteista ja ennakkoluuloista ja opettaa ottamaan asioihin ja tilanteisiin myönteisen ja rakentavan kannan.  Hän hoitaa ja parantaa. Hän suuntaa huomion siihen, mikä milloinkin on olennaisinta. Hän rohkaisee hyvän tekemiseen.
Kaikkea tätä hän teki tuon yhden aterian aikana, ja kaikkea tätä hän tekee myös tänä päivänä. Todellinen Valontuoja!

Aterioimme yhdessä – Ylösnoussut Kristus sanoi Johanneksen ilmestyksessä  Patmos -saarella:
”Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän.”
Tälle sydämeni resonoi: kyllä, tahdon aterioida kanssasi!

You Set Me Free – Angie Miller

”Löydät minut, kun olen yksin, kuulen tuntemattoman äänen
luottamus virtailee selkärangassani, vahvistaa sydäntäni
elämä, jossa näen, millainen Sinä olet
Sinä tulet avoimin käsivarsin, sanot: rakastan sinua sellaisena kuin olet
kun olin ahdistunut ja yksinäinen, taakan painaessa selässäni, Sinä vapautit minut
miten pian juoksen pois ja annan kaiken nousta päähäni?
En voi antaa myöden itsepäiselle sydämelleni, antaa merkityksettömien asioiden tulla tielleni
oi miksi emme voi kuunnella, antaa ylpeytemme murtua ja jatkaa matkaa?
Kun olen heikko Sinä kannat minua myrskyjen halki, vapautat minut”

6.9.2016                                  

Jeesuksen kävi sääliksi – Jeesus lähti Nainin kaupunkiin, ja hänen kanssaan kulkivat opetuslapset ja suuri joukko ihmisiä. Kun hän jo oli lähellä kaupungin porttia, sieltä kannettiin kuollutta, leskiäidin ainoaa poikaa, ja äidin mukana oli runsaasti kaupungin väkeä. Naisen nähdessään Herran kävi häntä sääliksi, ja hän sanoi: ”Älä itke.” Hän meni paarien viereen ja kosketti niitä, ja kantajat pysähtyivät. Hän sanoi: ”Nuorukainen, minä sanon sinulle: nouse!” Silloin kuollut nousi istumaan ja alkoi puhua, ja Jeesus antoi hänet takaisin äidille.
Kaikki joutuivat pelon valtaan ja ylistivät Jumalaa sanoen: ”Meidän keskuuteemme on ilmaantunut suuri profeetta. Jumala on tullut kansansa avuksi.”    (Luuk. 7: 11-16)

Kuolleista elämään – Raamattuun on dokumentoitu 3 tapausta, joissa vainajan omaisten suru herättää Jeesuksen myötätunnon ja hän herättää kuolleen. Tuon leskiäidin pojan, synagogan esimiehen Jairoksen tyttären sekä ystävänsä Lasaruksen.
Skeptikoille kova pala: joku, joka oli jo selkeästi kuollut, palasi elämään – miten  sellainen voi olla mahdollista?!
Hurja juttu sekin, että Jeesus kehotti opetuslapsiaan tekemään samaa kuin itse teki: parantamaan sairaita ja herättämään kuolleita; vieläpä samassa lauseessa (Matt.10:8), ikään kuin yhdistäen parantamisen ja kuolleista herättämisen samaan kategoriaan.
Useat meidänkin päiviemme evankelistat ovat ottaneet tuon kehoituksen tosissaan, samoin kuin Jeesuksen sanat: ”Totisesti, totisesti: joka uskoo minuun, on tekevä sellaisia tekoja kuin minä teen, ja vielä suurempiakin.”

Reinhard Bonkke – Tuo ’suurempiakin’ voisi tarkoittaa esim. valtaisia massakokouksia Afrikan maissa. Suurimmat ovat Reinhard Bonkken järjestön organisoimia. Niissä satoja tuhansia ihmisiä kerääntyy laajoille kentille. Niille on sijoitettu suuria kovaäänisiä. Läsnäolijat eivät näe kaikkea mitä kokouksen aikana tapahtuu, mutta he kuulevat, kuinka Jeesus on elävä, on heidän keskuudessaan ja haluaa parantaa ja vapauttaa heitä samoin kuin silloin kuin eli ihmisenä maan päällä.

Jumalan ihmeitä – Kun kokouksen aikana sokeana syntynyt saa näkönsä, kuuuro alkaa kuulla ja  halvaantunut tai rampa alkaa hypellä onnesta parannuttuaan, sillä on valtava vaikutus koolla oleviin ihmisiin. Koska afrikkalaiset ovat yhteisöllisiä ihmisiä, oman kylän ja lähialueiden kylien asukkaat tunnetaan. Tiedetään, että tämä mies tai nainen todella oli sokea/kuuro/halvaantunut/rampa jne. Heidän ihmeellinen parantumisensa herättää uskon läsnäolevaan Jeesukseen, joka luo uutta elämää sinne, missä sitä ei ollut: aisteihin, raajoihin, sydämiin ja mieliin.

Tieteellisesti orientoitunut ajattelumme taipuu vain kankeasti Jumalan ihmeisiin. Kuolleista herättäminen rukouksen kautta (ei lääketieteellisin keinoin) on länsimaalaiselle niistä varmaan vaikeimpia. 
Eräs tällainen tapaus on dokumentoitu Reinhard Bonkken palvelutyön yhteydessä. Mutta kuinka helposti epäileväinen mieli kuittaakaan tuollaisen pelkkänä propagandana.

Heräämisiä – Koska näitä kuolleista heräämisiä kuitenkin kerrotaan tapahtuvan muissakin kristill. kokouksissa kuin R.B:n, odotan mielenkiinnolla, koska skeptikot aktivoituvat siinä määrin että lähtevät tutkimaan tarkemmin tuota asiaa.   
Aikamoistahan olisi, jos joukko tunnetusti skeptisiä ja/tai ateistisia lääkäreitä tulisi tällaiseen kokoukseen aikomuksenaan osoittaa ilmiö feikiksi ja joutuisikin todistamaan, että on tapahtunut ihme jota he eivät millään tavoin pysty selittämään…
Mutta auttaisikohan heidän todistuksensa toisia epäileväisiä uskomaan? – Jos ihminen on tiukasti tarrautunut omaan epäuskoonsa, tarvitaan kyllä yleensä  melko vahva täräys (mielen alueella), jotta epäileväisyyden vaikutus hänen käsitysmaailmaansa hellittäisi.

Rajalla – Meidän aikanamme kuolleista herättämisiä tunnetumpia ovat ne lukuisat tapaukset, joita kuolemanrajalla käyneet kuvaavat. Eräs tällainen on Marandan kokemus, josta hän kertoo niin alla olevalla lauluvideolla kuin tästä linkistä avautuvalla videolla: https://www.youtube.com/watch?v=F8N1RT7LHgI

Maranda Forney – 8 lapsen äidillä oli nuorimman lapsen syntymän jälkeen 3 pv:n ajan vatsakramppeja, eikä mikään pysynyt hänen sisällään. Miehensä Michaelin tultua töistä kotiin he pakkasivat lapset autoon ja Mike ajoi ensiapuasemalle. Hoitohuoneessa Maranda ei yhtäkkiä saanut vedettyä henkeä ja hän tuupertui hoitajan käsivarsille. Hän kuuli hoitohenkilökunnan tulevan huoneeseen. Hänet nostettiin vuoteelle, ja hän kuuli jonkun sanovan: ”hänellä ei ole pulssia” ja toisen: ”hän ei hengitä”.
Maranda mietti: miten voin kuulla kaiken, jos kerran en hengitä eikä minulla ole pulssia.
Hengityskoneessa ollessaan Maranda muistaa sanoneensa: ”Olen valmis lähtemään Kotiin, mutta en haluaisi jättää perhettäni omilleen.”  Sen sanottuaan elämä palasi häneen ja hän avasi silmänsä.

Jeesus Kristus, Elämän antaja, puhalla meihin Henkesi. Anna uutta tekevän Elämän virrata niihin ajatuksiimme, uskomuksiimme ja kokemuksiimme, jotka ovat vieneet meitä pois Sinun todellisuudestasi.
Pyhä Henki, opeta meitä käsittämään Jumalan Valtakunnan lainalaisuuksia. Suo Taivaan Valtakunnan todellisuuden avautua meille enemmän ja enemmän, niin että alkaisimme elää sen todellisuudesta käsin. 

You Give Me Life – Maranda

https://www.youtube.com/watch?v=BMd-4wz0xmQ

”En voi elää ilman Sinua, en voi hengittää ilman Sinua, Sinä annat minulle elämän
olet laivani kapteeni, sieluni turvapaikka, osani ja pelastukseni,
kun olen heikko enkä jaksa enää, Sinussa olen vahva, Sinussa elän ja liikun
Sinussa on olemiseni, en voi elää enkä liikkua, en tehdä mitään ilman Sinua
tunnet sydämeni, ajatukseni ja sisimpäni, Sinä annat minulle elämän”

Muut tekstit: Ps. 86: 10-13, Job 14: 1-6, 13-15 ja Room. 8: 18-23.

29.8.2016    Jalohaikara ruovikossa

Tarzan ja Jane – Viime viikolla kiertelin lastenlasteni kanssa luontopolkuja. ”Tarzan ja Janeko siellä kiipeilee?” hymyili ohikulkeva kaatuneen puun valtaisan  juurakon päällä kiipeilevistä lapsista. (Täällä seikkailtiin aikoinaan myös ’Tarzanin’ ja ’Janen’ isän ja setien kanssa. – Jotkut hyvät asiat vain pysyy, kuten tuokin aarniometsäksi suojeltu alue.)
Janea ihastutti viereiselle oksalle istahtanut neitoperhonen, Tarzanista oli kiva seurata sudenkorentojen vallatonta leikkiä. Tarzanin mielestä mieluisinta on kävellä pitkospolkua  kaislameren halki, Janen toive täyttyy kun kaislikosta pilkistää esiin kyhmyjoutsen. Kummankin ehdoton lemppari on kuitenkin lintutorni. Siellä voi kiikaroida yllätyksiä. 
Tällä kertaa bongasimme ruovikosta 3 harmaahaikaraa, pari viikkoa aiemmin jalohaikaran.

Pyhä huolettomuus – Jokainen noista olennoista, pienimmästä suurimpaan, elää omalla tavallaan ihanassa, pyhässä huolettomuudessa. Ja kun sitä pysähtyy katselemaan, tapahtuu itsessäkin jotakin…

Jeesus sanoo: ”Älkää huolehtiko hengestänne, siitä mitä söisitte tai joisitte, älkää ruumiistanne, siitä millä sen vaatettaisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet? Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa?
Mitä te vaatetuksesta huolehditte! Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne nousevat maasta: eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää. Minä sanon teille: edes Salomo kaikessa loistossaan ei ollut niin vaatetettu kuin mikä tahansa niistä. Kun Jumala näin pukee kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna joutuu uuniin, niin tottahan hän teistä huolehtii, te vähäuskoiset!
Älkää siis murehtiko: ’Mitä me nyt syömme?’ tai ’Mitä me juomme?’ tai ’Mistä me saamme vaatteet?’ Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.”    (Matt. 6: 25-34)

Ei tarvitse lintujen eikä kukkien maksaa asuinkuluja, ostaa ruokaa eikä hankkia vaatteita. Eikö tässä nyt Jeesus ole vähäsen eroa meidän ihmispolojen haasteisiin…? Ei ole meillä suojaavaa sulkapeitettä, emmekä voi vetäytyä kylmän tullen talvihorrokseen maan tai jonkin pikkukolon suojiin. – Mutta näitä Jeesus vaan kehottaa katselemaan ja niistä oppimaan…
ja kyllähän tuo on niin, että alituinen huolehtiminen ja murehtiminen siitä, miten selviää ja pärjää, jähmettää mieltä, tunteita ja koko olemusta. Samanlainen vaikutus kuin tyytymättömyydellä ja valittamisella.

Tilanteesta riippumatta voin päättää katsovani siihen, miten Jumala huolehtii luoduistaan. Ja antaa tietoisuuden siitä vahvistaa luottamustani: myös minusta siis. Ja kiittää Häntä siitä.

Sparrows –  Jason Gray

”Et voi lisätä elämääsi päivääkään murehtimalla, hukkaat vain siten elämäsi
oi älä anna huolten täyttää elämääsi
hermoilulla et voi muuttaa yhtäkään asiaa, se vain sulkee sinut sisäänsä
oi älä anna huolten voittaa; voit tuntea olosi yksinäiseksi, mutta et ole omillasi
Jos Hän voi kannatella koko maailmaa, Hän pystyy kantamaan tämän hetken
ei yksikään niitty eikä kukka jää Häneltä huomaamatta
varpunenkin tietää että Hän kannattelee huomista
nojaamalla Häneen on vaikea mennä hutiin
asia voi muuttua, kun teet siitä Hänen asiansa, Hän haluaa kantaa sen
huolettomana Jumalan huolenpidossa, kun päästät irti
huomaat että Hänessä on kylliksi
oi, silloin et koskaan hylkää Hänen Rakkauttaan, et kulje yksin
yksikään tähti ei ole poissa paikaltaan, ei ole särkynyttä jota Hän ei voisi korjata eheäksi
jos kaipaat toivoa kun olet peloissasi, katsele varpusta
varpunenkin tietää että Hän kannattelee huomista”

Muut tekstit: Ps. 86: 1, 3-7, Ps. 127: 1-2 ja Gal. 6: 2-10.

25.8.2016   

Mustarastas veti sinnikkäästi pihlajanmarjoja nokallaan; ei näyttänyt vielä ihan helposti irtoavan.
Meillä on sympatiasuhde mustarastaan kanssa. Sen laulu silittelee sieluani. Joskus lurittelemme toisillemme. Se on kivaa, vaikka kumpainenkin taitaakin miettiä, että mitäköhän tuo tuossa kertoilee. Hyvän mielen se joka tapauksessa tuo. Kiitollinen olen tästä pikku ystävästä, joka vuodesta toiseen asustaa pihapiirissäni ja ilahduttaa iki-ihanilla laulukonserteilla.
Suhteeni räkättirastaaseen on etäisempi; emme juurikaan kommunikoi (kuten ilmeni siitä  keskeytyneestä mustikka-aamiaisesta, josta kerroin heinäkuussa). – On vain erilainen olo  sellaisen kanssa, joka vain räksyttelee (tai ei sano mitään). 

Samarialaisen kiitos – Matkallaan kohti Jerusalemia Jeesus kulki Samarian ja Galilean rajaseudulla. Kun hän oli tulossa erääseen kylään, häntä vastaan tuli kymmenen spitaalista miestä. Nämä pysähtyivät matkan päähän ja huusivat: ”Jeesus, opettaja, armahda meitä!” Nähdessään miehet Jeesus sanoi heille: ”Menkää näyttämään itsenne papeille.” Mennessään he puhdistuivat. Huomattuaan parantuneensa yksi heistä kääntyi takaisin. Hän ylisti Jumalaa suureen ääneen, lankesi maahan Jeesuksen jalkojen juureen ja kiitti häntä. Tämä mies oli samarialainen. Jeesus kysyi: ”Eivätkö kaikki kymmenen puhdistuneet? Missä ne yhdeksän muuta ovat? Tämä muukalainenko on heistä ainoa, joka palasi ylistämään Jumalaa?” Ja hän sanoi miehelle: ”Nouse ja mene. Uskosi on pelastanut sinut.”  Luuk. 17: 11-19

Toimi toisin – Samoin kuin Jeesuksen vertauksessa laupiaasta samarialaisesta, myös tässä Luukas korostaa, että se, joka toimi toisin kuin muut, oli samarialainen. Mielenkiinnosta googlasin keitä nämä samarialaiset oikein olivatkaan: juutalaisten lahko, joka hyväksyy Toorasta (hepreal. Raamatusta)  vain sen 1. osan (= Mooseksen kirjat).
Mutta mikä selittäisi heidän laupeuttaan ja kiitollisuuttaan? Piti googlata myös Mooseksen kirjoja… Ja sieltähän (5. Mooseksen kirjasta) selitystä löytyi: kehotusta rakastaa muukalaisia, kehotusta ylistää Jumalaa siitä, mitä Hän on tehnyt sekä kehotusta kiittää Jumalaa siitä, mitä Hän on antanut. 
Nämä UT:ssa kuvatut samarialaiset siis ’vain’ yksinkertaisesti toimivat pyhässä kirjassaan annettujen säädösten mukaisesti. 

Huomaanko? – Yllä oleva raamatunkohta spitaalisista saattaa herättää miettimään, miten on omalla kohdalla: milloin menen vain muiden mukana, ajattelematta sen enempää? Jatkanko vain noiden 9 muun lailla matkaani? Huomaanko (miten, milloin) kiittää Jumalaa siitä, mitä Hän on tehnyt ja tekee, minun ja/tai muiden elämässä?
Haenko elämässäni kiitoksen vai valituksen aiheita? Paljonko pyörittelen päässäni ajatuksia siitä, mikä elämäntilanteessani on huonosti, paljonko siitä, mikä on hyvin? Kumpi vaakakuppi painaa enemmän? Sillä harvoinpa ne ovat samanpainoiset…
Miten löytää sydämeen enemmän ’samarialaista’ henkeä? Sellaista, minkä Jeesus näki niin merkittäväksi asiaksi, että toteaa jopa: ”Uskosi on sinut pelastanut”.

Kiitollisuus – rakas ja tärkeä aihe minulle, ollut ja on. Voisi sanoa, että se on pelastanut minut monesti vaipumasta itsesääliin ja jonkin tilanteeni marttyyrimäiseen surkutteluun. Käänteentekevää omassa elämässäni oli, kun aikoinaan tietoisesti aloin etsiä hyviä puolia erilaisissa, vaikeilta tuntuvissa tilanteissa. Siitä alkoi vähitellen tulla tapa, ja sain huomata, miten elämään alkoi virrata enemmän valoa; niihin varjokohtiinkin… ja ehkä erityisesti niihin.

Muutosta – Kiitollisuus on mielestäni yksi vahvimmista hyvää muutosta aikaansaavista tunteista. Tai ehkä pikemminkin mielentiloista. Kiitollista mieltä (jollei sellaista ole luonnostaan) kun voi harjoitella. Siinä missä tunteet vain tulevat ja välillä ottavat niin valtaansa, ettei niille ainakaan siinä hetkessä voi mitään (= tunneihmisen toteamus ), voi mielentilaan vaikuttaa melkoisesti. Tunteet tulevat sitten perässä; alkavat – kuin huomaamattaan – virrata mielen muodostamia uomia.

Kiitollisen mielen voi valita, vaikkei jokin asia olisikaan niin kuin toivoisi, tai vaikka koko elämä tuntuisi pelkältä kaaokselta kaikkine huolineen ja murheineen. Silloinkin voi alkaa harjoittaa mieltä kiitollisuuteen; päättää, että nyt valitsen toisin. En anna ikävien asioiden hallita mieltäni, vaan avarran tilaa ajatuksille, jotka ilahduttavat, hoitavat ja ravitsevat sieluani.

Valopilkkuja – Uskon vakaasti, että vaikka jokin tilanne tuntuisi kuinka synkeältä tahansa, aina on mahdollista tehdä päätös etsiä jotain valopilkkua, vaikka pientäkin; vaikka kuinka pikkuruiselta tuntuvaa kiitoksen aihetta.

Kiitoksen vaikutus – Itse ainakin olen kokenut, kuinka mieletön (mielekäs siis) vaikutus on sillä, että pitkin päivää kiitän iloisena Jumalaa, milloin mistäkin. Yleisin kiitosaiheeni taitaa olla se, kun löydän jonkun tarpeellisen tavarani, jonka olen laittanut jonnekin epäloogiseen paikkaan (kuten esim. kännykkäni).
Jokainen päivä on täynnä pienempiä tai suurempia asioita, jotka hyvin voisin sivuuttaa luonnollisina, elämään kuuluvina ilmiöinä, mutta joista haluan kiittää Luojaani. Se auttaa minua muistamaan,  kuinka Hän on mukana elämäni kaikissa tilanteissa.

Kiitos rakas kolmiyhteinen Jumalamme, Isä, Poika, Pyhä Henki, että olet kanssamme, näet kaikki tilanteemme, ilomme ja surumme. Kiitos että Rakkautesi uudistaa, hoitaa ja parantaa meitä.
Auta meitä löytämään valopilkkuja joka elämämme tilanteessa. Viritä sydämemme kiittämään ja ylistämään Sinua, jokaisena päivänä.

All Things New – Hillsong United

”Rakkautesi uudistaa kaiken, Sinä teet kaikessa, kaikissa hyvää
tämän maailman asioihin on olemassa uudistettu toivo
elämässä, joka löytyy Sinussa, teet kaikesta uutta, eilen ja ikuisesti
Rakkautesi ei koskaan muutu, tämä toivo ei koskaan haihdu
uskoni on siinä, mitä ei näy, tuoden elämää sinne, missä sitä ei ole ollut
puhuen asioita, joita ei ole, kuten ne olisivat
Sinussa minä elän, taivaat on avattu, tiedän että olen valittu
sillä elän Sinussa, Sinussa olen elävä
Jumala, Sinä luot uutta, kaiken Sinun kunniaksesi”

Muut tekstit: Ps. 136: 1-9, 25-26, Jes. 38: 16-20 ja Ef. 5: 15-20.

  17. 8.2016                            

Kuka on lähimmäiseni? – Muuan lainopettaja halusi panna Jeesuksen koetukselle. Hän kysyi: ”Opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta saisin omakseni iankaikkisen elämän?” Jeesus sanoi hänelle: ”Mitä laissa sanotaan? Mitä sinä itse sieltä luet?” Mies vastasi: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Jeesus sanoi: ”Oikein vastasit. Tee näin, niin saat elää.”
Mies tahtoi osoittaa, että hän noudatti lakia, ja jatkoi: ”Kuka sitten on minun lähimmäiseni?”
Jeesus vastasi hänelle näin:
”Eräs mies oli matkalla Jerusalemista Jerikoon, kun rosvojoukko yllätti hänet. Rosvot veivät häneltä vaatteetkin päältä ja pieksivät hänet verille. Sitten he lähtivät tiehensä ja jättivät hänet henkihieveriin. Samaa tietä sattui tulemaan pappi, mutta miehen nähdessään hän väisti ja meni ohi. Samoin teki paikalle osunut leeviläinen: kun hän näki miehen, hänkin väisti ja meni ohi.
Mutta sitten tuli samaa tietä muuan samarialainen. Kun hän saapui paikalle ja näki miehen, hänen tuli tätä sääli. Hän meni miehen luo, valeli tämän haavoihin öljyä ja viiniä ja sitoi ne. Sitten hän nosti miehen juhtansa selkään, vei hänet majataloon ja piti hänestä huolta. Seuraavana aamuna hän otti kukkarostaan kaksi denaaria, antoi ne majatalon isännälle ja sanoi: ’Hoida häntä. Jos sinulle koituu enemmän kuluja, minä korvaan ne, kun tulen takaisin.’ Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?”
Lainopettaja vastasi: ”Se, joka osoitti hänelle laupeutta.” Jeesus sanoi: ”Mene ja tee sinä samoin.”  (Luuk. 10: 25-37)

Toimittaja mietti – Joku aika sitten toimittaja kertoi uutisissa, kuinka oli nähnyt miehen sammuneen kadulle, ajotielle. Nuorenmiehen miettiessä voisiko/pitäisikö hänen tehdä jotain asialle, kaksi naista tuli paikalle, tarttui ajotiellä makaavaa kainaloista ja talutti tämän jalkakäytävälle.
Olisinkohan tuossa tilanteessa jäänyt miettimään, tai pyytänyt jotakuta kaveriksi taluttamaan mies turvaan? Luultavasti olisin vielä miettinyt toisten jo toimiessa.

Lamaannuttava hetki – Mieleen nousi tilanne, jossa jätin toimimatta. Ei yhtä dramaattinen kuin tuo että joku makaa ajotiellä, mutta muistan vieläkin, 12 v. jälkeenpäin, kuinka tapahtuma jäi minua vaivaamaan.
Kuljin erään ystävän kanssa Hgin Hakaniementorin poikki. Bussipysäkin pleksilasin läpi näkyi kaksi kumarassa istuvaa hahmoa. Takaapäin jo saattoi päätellä, ettei tilan(teen)sa ollut ihan ok. Ehdotin että mennään tarkistamaan. Tullessamme heidän eteensä lamaannuin: kummankin kasvot lian ja veristen naarmujen peitossa, toiselta valui nenästä paksuna nauhana sitä mitä nenästä valuu kun on nuha (se r:llä alkava on mielestäni suomenkielen rumimpia sanoja; muut käyttäköön, meikä ei.) – Mahassani tuntui kääntyvän kaikki ylösalaisin. Sanoin ystävälleni nopeasti että mennään pois.
Johtopäätökseni tuosta reaktiostani kerroin tuolle ystävälle, ja monelle muullekin: en ikinä pystyisi auttamaan vastaavanlaisessa tilassa olevia ihmisiä! Ajatella, en edes nenäliinaa siinä pystynyt niille miehille antamaan!

Seuraavalla viikolla eräs ystävä soitti ja pyysi minua tulemaan kotikaupungissaan järjestettävään usean päivän seminaariin. Emmin, mutta lähdin. Viimeisenä seminaaripäivänä oli iltapäivä vapaata, illalla olisi viimeinen kokoontuminen. Olimme tulleet eräiden seminaarilaisten kanssa tuomiokirkon luo. Olimmekohan saaneet tehtäväksi rukoilla jonkun puolesta, en muista (sen verran intensiivinen oli loppupäivä).
Joka tapauksessa seistessäni siinä, hieman erillään muista, hiekkakäytävää pitkin käveli isokokoinen mies paljain jaloin suoraan eteeni. Hän kertoi minulle yöpyneensä hautuumaalla, ja että yön aikana hänen lenkkarinsa ja sukkansa oli varastettu. Hän näytti muovikassiaan: tässä koko omaisuutensa, pieni teltta.
Hänen lapsenomainen avuttomuutensa liikutti, mutta mitä ihmettä voisin tehdä? Mies ei pyytänyt minulta mitään, mutta kuitenkin oli kuin hän olisi odottanut minun jotenkin ratkaisevan hänen tilanteensa. Kun en keksinyt mitä tehdä, kysyin haluaisiko että rukoilisimme. Ihmeekseni miehellä ei ollut mitään sitä vastaan, päinvastoin.
Istuuduimme penkille ja mies veti takistaan pullon sanoen ylpeänä että eivätpä saaneet tätä. Laitettuaan pullon takaisin taskuunsa hän kertoi, kuinka 6 v. sitten oli menettänyt työpaikkansa, minkä vuoksi hän alkoi juoda rankasti. Lopulta vaimo lähti, ja hän menetti myös kotinsa. Siitä lähtien hän oli asunut kadulla. Ja nyt oli ihan kamala olo, 6 viikon juomisesta putkeen; sanoi että vain ryypyt helpottavat pahaan oloon.
En muista enää kysyinkö, mitä rukoiltaisiin. Muistan vain rukoilleeni olonsa paranemista. Vähän helpotti, mies totesi rukouksen jälkeen. Kerroin että illalla on rukoustilaisuus. Haluaisiko hän lähteä sinne? Hämmästyksekseni hän halusi.   

Siitä alkoi (kummallekin) tuskaisan pitkä iltapäivä iltaan… Tiivistäen: hän sanoi vähän väliä että nyt täytyy ottaa ryyppy, muuten hän ei kestä. Minä puolestani sanoin, että juopuneena en häntä tilaisuuteen veisi, ja pyysin häntä useaan otteeseen kaatamaan pois pullon sisällön. Tähän hän ei suostunut, vaan laittoi aina pullon nopeasti takaisin taskuunsa, kuin jonkinlaisen turvantuojan. Aina kun hänen olonsa paheni, rukoilin uudelleen. Huono olo ei kuitenkaan lähtenyt kokonaan pois.
Lopulta tuli mieleeni, että mies ei varmaan ollut syönyt aikoihin. Kysyin, mitä hän voisi syödä, jotta olo paranisi. Jogurttia, hän sanoi. No, mennään ostamaan jogurttia. Torilla on ruokakauppa, mies sanoi.
Matkalla ostettiin hänelle  lenkkarit ja sukat.
Eräästä kadun varrelle  pysäköidyssä pakettiautossa olevat miehet huutelivat hänelle jotain. Mies tulistui ja kääntyi nyrkit pystyssä autoa kohti. Minulla oli ollut jo täysi työ siinä, että sain tuettua hänen horjahtelevia askeleitaan kävellessämme, sen verran raskastekoinen hän oli, mutta jotenkin ihmeesti sain tarpeeksi voimia estääkseni häntä hyökkäämästä miesten kimppuun. Mies oli hyväsydäminen (sen näki silmistään), mutta helposti ärsytettävissä. Vaikutti, että noiden autossa olleiden miesten hupia oli aiemminkin ollut nähdä kuinka tämä isokokoinen, roteva mies reagoi suuttuessaan kuin pieni lapsi. – Että kehtaatte, sanoin miehille, ja ihme kyllä naureskelu loppui.

Kaverit – Ruokakaupan edessä oli penkki. Mies sanoi jäävänsä siihen odottamaan. Samantien hän alkoi huudella kavereitaan paikalle. Mistä ihmeestä, puiden ja pensaiden takaa, heitä ilmaantuikin ällistyttävän vikkelästi iso joukko torin laitaan penkin ympärille.
Mies sanoi heille: ”Nyt muuttuu kuulkaa mun elämäni. Täys pullo on taskussa mutten ole juonut koko päivänä. On uudet lenkkarit ja sukatkin, kyllä tässä on selvät merkit että nyt elämäni muuttuu, juominen jäi tähän!”
Puoliympyrässä olevat kaverit alkoivat kilpaa heitellä ivallisia ”tuo on kuultu ennenkin” ym. vastaavanlaisia kommentteja. Pyysin heitä lopettamaan, mutta oli kuin olisin puhuin kuuroille korville. Tuntui kuin he olisivat yrittäneet kaikkensa viedäkseen toveriltaan luottamuksen muutoksen mahdollisuuteen.
Kun en muutakaan voinut siinä tehdä, lähdin ostamaan jogurttia. Kassalla ollessani näin kaupanikkunasta kahden poliisin saapuvan penkin luo. Kaverit kaikkosivat yhtä nopeasti kuin olivat ilmestyneetkin. Pyysin mielessäni: älä Jumala anna poliisien viedä tuota miestä. Miehen tavoin myös minä uskoin, että Jumala todella halusi tuoda muutoksen hänen elämäänsä.
Tullessani miehen luo hän katsoi minuun silmät pyöreinä: ”Et voi uskoa mitä tapahtui! Esittelin juuri pulloani kavereille, kun 2 jeparia tuli takaa, otti pullon, tyhjensi sen mitään sanomatta ja lähti pois. Tässä on kyllä Jumala mukana!” Hän joi jogurttia tölkistä, syötävää hän ei halunnut. Mutta vielä monta tuntia oli sinniteltävänä iltaan. Vuoron perään oireiden, hikoilun ja tärinän pahenemista ja rukouksia, joissa pyysin helpotusta hänen oloonsa.  

Vihdoin pääsimme sisälle seminaaritilaan! Minulla oli vankka luottamus siihen, että täältä mies saisi avun. Menin erään esirukoilijan luo kertomaan, kuinka tuskainen olo miehellä oli ja pyysin, että hän pääsisi ensimmäisenä rukoiltavaksi. Vein meidät huoneen sivulle istumaan ajatellen, että miehen olisi siinä helpointa  istua. Valinta oli kaikkea muuta kuin hyvä: saimme paheksuvia katseita osaksemme, eikä tilannetta parantunut se, että pastorin alkaessa puhua mies innostui huutelemaan noloja juttuja tälle pastorille, jonka tunsi vankila-ajoiltaan…
Rukousjakson alkaessa talutin miehen esirukoilijan eteen. Tämä hentorakenteinen nuorimies kosketti kevyesti päätä pitemmän keski-ikäisen miehen olkapäätä sanoen lyhyen rukouksen. Mies putosi kuin salaman iskusta lattialle istualleen. (Pyysin rukousta myös itselleni, sillä tunsin tuossa vaiheessa oloni jo aika tyhjäksi.) Jonkin ajan kuluttua mies kysyi: ”Mitä mulle tapahtui? Ihan kuin moukarilla olisi isketty päähän!” – Pyhä Henki kosketti, vastasin.
Tilaisuuden jälkeen kysyin mieheltä, mitä nyt pitäisi tehdä. Hän sanoi tietävänsä päivystyksen, joka oli vielä auki, mutta että eivät ne kyllä ota häntä sisään, koska hänen promillensa on niin korkealla. Mennään kuitenkin, sanoin. Menimme autooni ja mies opasti minut paikalle.
Kerroin päivystäjälle miksi olimme tulleet, ja vähän ajan kuluttua mies kutsuttiin erääseen huoneeseen. Takaisin odotustilaan tullessaan hän katsoi taas minua silmät ihmetyksestä pyöreinä: ”Ajattele, promillearvot oli just alle määrätyn rajan, joten ottavat mut saman tien sisälle” (päättelin että katkaisuhoitoon).
Lähtiessäni hän – kuin sivumennen – kertoi toimineensa evankelistana ennen kuin työ, perhe ja asunto menivät. ”Mutta Jumala haluaa mut nyt takaisin”, mies sanoi palaten huoneeseen, jossa promillet oli mitattu.

Kotiin ajaessani oli totaalisen tyhjä olo, tuntui kuin olisi ollut vailla mitään ajatuksia tai tunteita. Samanlaisen onton olon koin kerran Ruandassa käytyäni entisessä vankilassa (josta kerroin jossain bloggauksessa). Tiedän, että omin voimin en olisi selvinnyt kummastakaan kokemuksesta.
Kotiin päästyäni kiitin Jeesusta kaikesta avustaan ja pyysin Taivaan Isää auttamaan edelleen tuota miestä. – Niin Hän varmaan tekikin.

Jumala halusi kutsua miehen takaisin palvelukseensa. Hän olisi varmasti muuten käyttänyt välikätenään jotakuta sen kaupungin samarialaista, sellaista, joka olisi luonnostaan, ihan itse, ollut valmis  auttamaan tuota miestä, mutta ilmeisesti Hän näki, kuinka vakuuttunut meikäläinen oli kyvyttömyydestään toimimaan vastaavanlaisissa tilanteissa, ja tahtoi antaa minulle opetuksen.

Luojamme ei tahdo meidän uskottelevan itsellemme, ettemme pysty tekemään niitä asioita, joihin Hän tarvitsee suutamme, käsiämme ja jalkojamme. Ei Hänkään meille sellaista uskottele;  päinvastoin, Hän haluaa rohkaista meitä. Ja ravistella meistä sellaisia rajoittavia uskomuksiamme kuin että emme osaa, kykene tai voi. Sillä ne ovat itsekeskeisiä uskomuksia. Hän, joka voi kaiken, haluaa että pidämme Hänet – emme itseämme – uskomme keskuksessa.

Kristus toivoo, että näkisimme jokaisen lähimmäisemme ja heidän tilanteensa niin kuin Hän näkee; että tuntisimme ja toimisimme niin kuin Hän. – Siinäpä riittää oppimista, loppuelämäksi… 🙂

I Surrender – Hillsong United

”Tässä olen, polvillani jälleen, kaiken luovuttaen
vetäessäsi minua lähellesi löydä minut tässä Herra
epätoivoisena Sinua tarvitsen, antaudun
kastele sieluani laupeutesi ja armosi paljastuessa
minun on nälkä, jano, käsivarret  levitettynä tiedän että kuulet huutoni
puhu minulle nyt, haluan tuntea enemmän Sinua
Hengitä minussa Jeesus tuulenhuminan tavoin
Herra tapahtukoon tahtosi minussa, mahtavan myrskyn lailla liikuta sieluani
haluan tuntea enemmän Sinua”

Muut tekstit: Ps. 112: 5-9, Miika 6: 6-8 ja 1. Joh. 4: 7-12.

8.8.2016       Näkymä Galileanjärvelle.

Jeesus parantaa kuuron – Jeesus lähti sitten taas Tyroksen seudulta ja tuli Sidonin ja Dekapoliin alueen kautta Galileanjärvelle. Siellä hänen luokseen tuotiin kuuro mies, joka ei pystynyt kunnolla puhumaan, ja häntä pyydettiin panemaan kätensä miehen päälle. Jeesus otti hänet erilleen väkijoukosta, pani sormensa hänen korviinsa, sylkäisi ja kosketti hänen kieltään. Sitten hän katsahti taivaalle, huokasi ja sanoi kuurolle: ”Effata.” Se merkitsee: aukene. Silloin miehen korvat aukenivat ja hänen kielensä vapautui, niin että hän puhui selkeästi.
    Jeesus kielsi ihmisiä kertomasta tästä kenellekään, mutta mitä enemmän hän heitä kielsi, sitä enemmän he levittivät siitä tietoa. Kaikki olivat ylen määrin hämmästyksissään ja sanoivat: ”Hyvin hän on kaiken tehnyt. Kuurot hän saa kuulemaan ja mykät puhumaan.”        (Mark. 7: 31-37)

Kuurolla miehellä oli rajalliset mahdollisuudet ilmaista ajatuksiaan. Tuohon aikaan ei ihmisillä ollut juurikaan keinoja opettaa kuuroja puhumaan selkeästi. Mikä piina: haluat kertoa asioita, mutta toiset eivät ymmärrä sinua! – Voi kuvitella, mikä riemu miehelle, kun sai sekä kuulon että kyvyn puhua selkeästi. Hän ei varmasti jättänyt yhtäkään tilaisuutta käyttämättä kertoakseen, mitä Jeesus oli hänessä saanut aikaan.

Vaieta vai kertoa? – Eivät toisetkaan – Jeesuksen kielloista huolimatta – malttaneet vaieta asiasta. Jeesus varmasti halusi hillitä häntä ympäröivän ihmisjoukon kasvua. Miten päästä eteenpäin, jos joka kulman takaa tuodaan eteen parannettavia?
Nykyään tilanne on ihan erilainen. Pyhän Henkensä kautta Hän on läsnä siellä, missä Hänen puoleensa käännytään. Mutta puhutaanko siitä, siitä miten Hän toimii meidän päivinämme? Missä määrin olemme valmiita kertomaan, mitä hyvää olemme nähneet tai kokeneet Hänen tekevän? Uskon, että Hän haluaisi, että kertoisimme. Jotta luottamus siihen, että Hän elää, toimii ja vaikuttaa keskellämme, kasvaisi.

Rukousta – Eräs ystäväni houkutteli minut kerran (n. 8-9 v. sitten) kuuntelemaan erästä amerikkal.  Ruotsissa asuvaa  evankelistaa. Esityksensä lopuksi mies kutsui kuulijoitaan Hgin keskustaan, jossa hän demonstroisi katuevankeliointia. Mielenkiinnosta lähdimme katsomaan, kuinka tämä toteuttaisi lievästi sanottuna haasteellista hommaa (ainakin niille,  jotka eivät tunne sellaiseen luontaista kutsumusta/taipumusta, ja ystäväni kanssa lukeuduimme niihin).
Eliel-aukiolla iso joukko odotteli evankelistaa. Turhauduin odottamiseen. Olimmehan tulleet oppimaan, miten eilen opittua toteutetaan käytännössä; miksemme lähtisi kokeilemaan?
Afrikan maissa kokemukseni oli, että kysyipä keneltä tahansa, haluaisiko tämä että rukoiltaisiin, oli vastaus aina kyllä. Mutta mennäpä meidän maassamme – kaupungin kadulla, kylätiellä tai maaseudun raitilla – kysymään tuntemattomalta, haluaisiko tämä rukousta jonkin asian puolesta…  se vaan on vähän eri juttu – eikä niin vähänkään!
Päätin kuitenkin tarttua haasteeseen ja lähdin kiertämään rautatieasemaa. (Ystäväni halusi jäädä odottamaan evankelistaa.) Kierrettyäni aseman toiselle puolelle sanoin Jeesukselle, että olen tässä nyt ihan vaan Sinun käytössäsi. Jos haluat, että rukoilen jonkun puolesta, osoita se minulle niin selvästi, että tajuan.
Polveni…? – Vähän matkaa kuljettuani kuulin: ”Tuon nurkan takana tulet kokemaan ihmeparantumisen.” – Unohdin ihan mitä varten olin siinä kävelemässä. Mieleen tuli vain oma kipeä polveni: oi, Jeesus haluaa parantaa sen! (Kipu oli nim. palannut, ja tuntui taas joka askeleella.)
Hän oli parantanut graavia nivelrikkoani niin monet kerrat. Useita kuukausia tuli käveltyä kyynärsauvoilla; ortopedit eivät 40v:lle suostuneet laittamaan tekoniveltä, vaan kehottivat sinnittelemään 50v:ksi; 50v täytettyäni sanoivat että jos sitten 60v:na. – 60v:na en enää halunnutkaan tekoniveltä, sillä Jeesus oli hoitanut polveni kuntoon niin monesti, kun sen puolesta oli rukoiltu. Mutta nytkö Hän halusi parantaa sen kertakaikkisesti? Olin aivan onnessani! Tuon nurkan takana siis – kokonaan parantunut polvi?

Juttu ei päättynytkään ihan niin kuin olin olettanut… mutta kerron sen kuitenkin, sillä haluan kertoa siitä, kuinka Jumala yhä hoitaa ja parantaa. Niin monet eivät tiedä. Joissakin piireissä aihe on tabu, koska ei haluta herättää turhia odotuksia. Pelätään pettymyksiä ja katkeroitumisia, jollei Jumala toimikaan niin kuin on toivottu ja rukoiltu. Siksi asiasta vaietaan tai puhutaan vain menneessä aikamuodossa ( = silloin 1. vuosisadalla…).
Jossain taas voi kuulla Hänen parantavasta voimastaan puhuttavan suureen ääneen ja suurin lupauksin. – Miksei voisi ihan silleen rauhallisen luonnollisella tavalla kertoa, mitä Hän on tehnyt ja tekee nykyäänkin? Ja sillä tavoin  osoittaa kiitollisuuttaan Jumalalle, ja olla vahvistamassa luottamusta Häneen ja rukouksen voimaan.
Kyllähän meillä on odotuksemme ja toiveemme. Mutta jos on valmis hyväksymään myös sen, että Jumala toimii omalla tavallaan ja aikataulullaan, eikä aina niin kuin me haluaisimme, niin ei tule harmistumisia eikä ala ajatella, ettei Jumala huomaa tai kuule. Sillä kyllä Hän näkee ja kuulee.
Don Moen toteaa alla olevassa laulussa, että jotkut kysyvät, miksi joku ei parantunut; hän itsekin kyselee. Mutta että se ei muuta sitä, että Jumala sanoo olevansa parantava Jumala, ja  että Jumalan voima on Hänen sanassaan.  

Kulman takana nuori romaninainen käveli suoraan eteeni pieni ruusukimppu toisessa kädessä, toisella ojensi minulle yhtä ruusua. Mistä olikin siihen tupsahtanut, ei ollut siinä kävellessäni aseman editse toiseen suuntaan. – Pitäisikö minun ostaa ruusu, tai useampi? Tuntui ettei. Mitä sitten? Sitten huuliltani ikään kuin lipsahti, etten ostaisi ruusua mutta voisin rukoilla, jos hänellä olisi jokin rukousaihe. ”Oi kyllä”, vastasi nainen silmin nähden ilahtuneena. Menimme vähän sivummalle ja kysyin, mitä rukoiltaisiin. Nainen kertoi melko selkeällä englannillaan, että hänellä oli synnytyksen aiheuttama ’hernia’.  Siis mikä?? Hän toisti että hernia, hernia, miksi en nyt ymmärrä! Nainen oli melkein epätoivoinen tietämättömyydestäni, minä kun en tuntenut koko sanaa. (Kotona vasta selvitin sen: tyrä). Kysyin uskooko hän Jeesukseen, ja että tämä yhä parantaa. Kyllä, nainen sanoi silmät säteillen. Jeesus tuntui olevan hänelle rakas. Rukoilin, että Jeesus parantaisi hänet. Nainen kiitti ja lähti.
Ystäväni, joka oli odottanut toisen kulman takana, kertoi, että hän oli aiemmin nähnyt kuinka tuo nainen oli nilkuttanut, mutta nyt tämä kulki tasaisesti, lainkaan nilkuttamatta.
Jeesus toteutti lupauksensa. Muuta ei Hän halunut parantaa polveani, vaan tämän nuoren,  ensimmäisen lapsensa synnyttäneen äidin. Olin tosi kiitollinen, että sain olla tällaista kokemassa kadulla, Hgin ydinkeskustassa. – Kuka olisi uskonut? En minä ainakaan! Mutta nyt tiedän, ettei ei se ole paikasta kiinni, vaan siitä, mitä Hän milloinkin haluaa tehdä, ja siitä, missä määrin olemme valmiit asettautumaan Hänen käyttöönsä, vaikka vaikealta tuntuisikin.
Uskon myös vakaasti, että aina kun rukoilemme toisen kanssa tai puolesta, Jumala kuulee rukouksemme, reagoi ja vastaa rukouksiimme kuten parhaaksi näkee – vaikkemme havaitsisi mitään tapahtuvaksi. Rukoileminen kannattaa aina, siitä olen vakuuttunut.

Hän, ihmeen ihana Parantajamme, tietää mitä me tarvitsemme! 
Tuo nuori äiti halusi näyttää vauvansa, joka seuraavana päivänä pääsisi sairaalasta. Tapasimme hänet sovittuun aikaan, mukanamme vauvanvaatteita ja muita tarvikkeita sekä vähän ruokarahaa. Mutta vaikka äiti ilahtui niistä, tuntui että hänelle paljon tärkeämpää oli saada näyttää pieni vauvansa. Saimme siunata sekä vauvaa että äitiä ja pyytää heille Jumalan varjelusta. Äiti kertoi olevansa nyt terve ja voivansa pitää vauvaa sylissään ilman kipua. Hän säteili onnesta. – Kiitimme yhdessä Jeesusta, Parantajaamme.

Heal Me Oh Lord –  Don Moen

”Paranna Sinä minut, Herra, niin minä paranen. Auta minua, niin minä saan avun. Sinua yksin minä ylistän!”  (Jer. 17,14)

Muut tekstit: Ps. 30: 3-6, 12-13, Ps. 146: 5-10, 2. Moos. 4: 10-12, 2 ja Kor. 3: 4-6.

1.8.2016                                              

’Että pitikin mennä sanomaan sillä tavoin!’ ’Voi että tuli mokattua siinäkin tilanteessa!’  ’Mistä tuo vanha negatiivinen ajatus taas pompahti esiin?!’ – Tällaisia ajatuksia itseään ja omaa käyttäytymistään alati tarkkaileva pyörittelee mielessään. Itsekritiikki voi olla tosi armotonta.
Joku toinen taas keskittyy antaumuksella muiden ihmisten sanomisiin ja tekemisiin. – Toisten (negat.) arviointi tuntuu niin mielenkiintoiselta ja antoisalta ettei tule huomanneeksi kyseenalaistaa omia asenteitaan, ajatuksiaan ja toimintaansa.

Lukeudutko sinä jompaankumpaan ryhmään? Tai kuulutko niihin autuaisiin, joilla ajatukset ja havainnointi ovat rakkaudellisessa balanssissa niin itsen kuin toisten ihmisten suhteen?
Itse olen kamppaillut liiallisen itsekriittisyyden kanssa niin kauan kuin muistan. Joskus se on noussut enemmän esiin, välillä vaipunut onnellisesti unohduksiin. Mutta mukana se on uskollisesti kulkenut. Se on laittanut opettelemaan armollisuutta itseäni kohtaan.

27.7.2016                          

Puhelu –  Viikonloppuna sain puhelun joka pysäytti. Monenlaisia asioita – ajatuksia, tunteita ja hyviä muistoja – nousi pintaan. Se laittoi myös miettimään, kuinka elämämme itse asiassa on meille suuri mysteeri. Emme voi tietää, mitä on edessä. Emme myöskään tietää sitä hetkeä, jolloin täältä lähdemme.
Erityisesti kun lähtö tulee äkisti, täydellisenä yllätyksenä, se on omaisille ja läheisille järisyttävä asia. Suuren hädän hetkellä, kun on vain suru ja kaipaus ja hämmennys, heräävät myös kysymykset: miksi kävi näin, miksi tämä tapahtui nyt?  Silloin voi kääntyä Hänen puoleensa, jonka hyvissä käsissä on koko elämämme, joka tietää koko elämänkaaremme. Hän, Luojamme, näkee elämäntilanteemme, Hän kuulee rukouksemme, Hän on kanssamme, Hän auttaa. Voi pyytää Häntä lohduttamaan, antamaan voimia, olemaan läsnä.

”Hiljene, sieluni, Jumalan edessä. Hän antaa minulle toivon. Hän on kallio, hän on minun pelastukseni, hän on linnani, minä en horju. Jumalassa on pelastukseni ja kunniani. Hän on luja kallio, hänessä on turvani. Luottakaa aina Jumalaan, tuokaa hänen eteensä kaikki mikä sydäntänne painaa! Jumala on turvamme. ”  (Psalmista 62)

Jeesuksen tunteet – Myös ensi pyhän evankeliumitekstissä ovat tunteet vahvasti läsnä. Jeesus kulkee kohti Jerusalemia tietäen, että hänet surmattaisiin siellä. Mutta hän jaksaa silloinkin ajatella muita: hän itkee Jerusalemin ja sen asukkaiden kohtaloa. Ja millaisessa mielen- ja tunnetilassa hän mahtoikaan (sitä evankelistat eivät kerro) – puhdistaa temppelin uhrieläinten kauppaajista.   

Rukouksen huone – Kun Jeesus tuli lähemmäksi ja näki kaupungin, hän puhkesi itkuun sen tähden ja sanoi: ”Kunpa sinäkin tänä päivänä ymmärtäisit, missä turvasi on! Mutta nyt se on sinun silmiltäsi kätketty. Vielä tulet näkemään ajan, jolloin viholliset rakentavat ympärillesi vallin, saartavat sinut ja käyvät kimppuusi joka puolelta. He murskaavat maan tasalle sinut ja sinun asukkaasi. Sinuun ei jätetä kiveä kiven päälle, koska et tajunnut etsikkoaikaasi.”
Jeesus meni temppeliin ja alkoi ajaa ulos niitä, jotka siellä kävivät kauppaa. Hän sanoi heille: ”On kirjoitettu: ’Minun huoneeni on oleva rukouksen huone.’ Mutta te olette tehneet siitä rosvojen luolan.”
Hän opetti sitten joka päivä temppelissä. Ylipapit, lainopettajat ja muut kansan johtomiehet miettivät, miten raivaisivat hänet pois tieltä. He eivät kuitenkaan keksineet, mitä tehdä, sillä koko kansa oli jatkuvasti Jeesuksen ympärillä kuuntelemassa häntä. (Luuk. 19: 41-48)

Jeesus tiesi kaiken ennalta. Hän tiesi, kuinka ihmiset hylkäisivät hänet. Ja mitä Jerusalemille ja sen asukkaille tulisi tapahtumaan vihollisten valloittaessa kaupungin. Minua koskettaa Jeesuksen myötätunto, se kuinka hän puhkesi itkuun nähdessään mitä tuleman piti.

Kaikki kuuntelivat Jeesuksen opetuksia temppelissä. Kansa oli vaikuttunut. Evankeliumit toteavat useassa kohdassa, kuinka kansa oli ihmeissään Jeesuksen opetuksista, sillä kukaan ei ollut puhunut sillä tavoin kuin hän. He halusivat kuulla lisää ja lisää tätä ihmeellistä opettajaa. – Varmaankin he Jeesusta kuunnellessaan kokivat Jumalan läsnäolon ja rakkauden, ja tämä avasi heidän sydämiään. Jumala pääsi koskettamaan heidän sisintään syvällisesti.

Hengelliset johtajat taas tunsivat valtarakenteidensa vapisevan. Mitä tästä seuraakaan, jos tuota
rabbia ja hänen radikaaleja juttujaan kuunnellaan enemmän kuin meitä?!!
He tunsivat kirjoitukset ja profetiat. Niiden perusteella he olisivat voineet havaita (jos olisivat halunneet), että tässä oli heidän kauan odottamansa Pelastaja, Messias, joka toisi heille vapauden ja rauhan. Mutta ylpeys ja oman asemansa säilyttämisen halu esti heitä näkemästä ja ymmärtämästä.  
Heillä fokus oli siinä, kuinka tästä tukalasta tilanteesta selvittäisiin.
Tilaisuus koitti, kun Juudas kertoi heille Jeesuksen viettävän yönsä Öljymäellä opetuslastensa kanssa. Siellä he voisivat ottaa Jeesuksen kiinni kansan näkemättä. Sotilaita sekä ylipappien ja fariseusten palvelijoita lähti Öljymäelle vangitsemaan häntä. – Tapahtui se, mistä Jeesus oli puhunut kansalle monin vertauksin ja opetuslapsilleen suorin sanoin.

Temppeli – Jeesus kutsui Jerusalemin temppeliä rukouksen huoneeksi. Temppeliä ei enää ole. Nykyään juutalaiset rukoilevat sitä ympäröineen muurinosan äärellä. Jeesus kuitenkin ilmaisi fariseuksille, kuinka hän oli enemmän kuin tuo temppeli:
”Minä sanon: tässä teillä on enemmän kuin temppeli.” (Matt.12,6) ja:
”Hajottakaa tämä temppeli, niin minä saan sen nousemaan kolmessa päivässä.” (Joh.2:19)

Nykyään yhä useammat juutalaiset, jopa lukuisat ortodoksirabbitkin, ovat tulleet ymmärtämään, että Jeesus Kristus on heidän Vapahtajansa. Ja että Jumala kuulee heidän rukouksiaan muuallakin kuin itkumuurilla. Että Hän kuulee kaikki rukoukset, kaikkien ja kaikkialla.

Hänen nimessään rukoileminen – Jeesus puhui rukouksen merkityksestä ja kehotti rukoilemaan hänen nimessään. Se antaa ikään kuin osoitteen, johon rukous lähetetään. Vapahtajamme Rauhaa, Läheisyyttä ja Rakkautta voimme rukoilla meidän ja läheistemme puolesta.

Ja kun joku rakkaistamme jättää tämän elämän, siirtyy rajan toiselle puolelle, voimme rukoilla hänen sielunsa puolesta. Rukoilla että Jeesus Kristuksen enkelit johdattavat Hänen luokseen, Hänen Kirkkautensa Valtakuntaan.

Vaikka Jumala tietää, me emme voi tietää huomisesta. Kaikki voi olla elämässä hyvin ja onnellisesti, ja yhtäkkiä, täydesti yllättäen, tulee lähdön hetki. Tänne jääville se on aina vavisuttava asia. Erityisen syvästi koskettava silloin, kun kyseessä on lapsi tai nuori ihminen.

Muistan hyvin Veli-Matin, esiluokkalaiseni vuosien takaa. (Kun kysyin äidiltään lupaa kirjoittaa jotain Veli-Matista blogiini, poikansa nimeä mainitsematta, äiti vastasi, että voin mainita nimenkin.) Muistan hänen nauravaiset, veitikkamaisen iloiset silmänsä, hymynsä ja hyvätuulisuutensa, valoisan olemuksensa, vilkkautensa, sosiaalisen luonteensa, lämpimän sydämensä. Muistoihini hän jää elämään juuri tällaisena.
Veli-Matti oli mennyt naimisiin vuosi sitten. Päivää ennen kuin hän, 27 v, nukkui pois, hänelle oli luvattu ylennys työpaikalla. Iloisena hän oli soittanut äidilleen ja kertonut tästä.
Huomenna vietetään hänen muistotilaisuuttaan. – Kuka olisi ikinä osannut aavistaa, että hänen maanpäällinen elämänsä jäisi näin lyhyeksi?
Voi vain rukoilla: Jeesus Kristus, Pelastajamme, ota vastaan tämä kallis sielu, ota Valtakuntasi kirkkauteen, ympäröi hänet Rakkaudellasi ja ihanalla Huolenpidollasi.
Lohduttaja, Pyhä Henki, ole rakkaansa menettäneiden omaisten ja läheisen kanssa.
Taivaallinen Isä, kiitos että kuulet kaikki rukouksemme. Kiitos suuresta armostasi ja ihmeellisestä Rakkaudestasi. Aamen.

How Lovely is Your Dwelling Place – Psalmi 84

Muut tekstit: Ps. 81: 9-17, Jer. 18: 1-10 ja Ilm. 3: 1-6.

18.7.2016                                   

Lupaus – Yöllä Jumala ilmestyi Salomolle ja sanoi hänelle: ”Pyydä, mitä haluat, niin annan sen sinulle.”
    Salomo vastasi Jumalalle: ”Sinä osoitit runsain mitoin suosiotasi isälleni Daavidille, ja sinä olet tehnyt minut kuninkaaksi hänen jälkeensä. Herra Jumala, pidä voimassa lupauksesi, jonka annoit isälleni Daavidille! Olet pannut minut hallitsemaan kansaa, joka on monilukuinen kuin maan tomuhiukkaset. Anna siis minulle viisautta ja taitoa, että osaisin oikealla tavalla johtaa tätä kansaa! Kuinka sinun suurta kansaasi muuten voisi hallita?”
    Jumala sanoi hänelle: ”Koska et pyydä rikkautta, omaisuutta ja kunniaa, et vihollistesi kuolemaa etkä itsellesi pitkää ikää, vaan toivot viisautta ja taitoa osataksesi hallita kansaani, jonka kuninkaaksi olen sinut asettanut, niin minä annan sinulle viisautta ja taitoa, ja lisäksi annan sinulle rikkautta, omaisuutta ja kunniaa enemmän kuin kenelläkään kuninkaalla on ollut ennen sinua tai tulee olemaan sinun jälkeesi.”    (2. Aik. 1: 7-12)

Pyydä mitä haluat, niin annan sen sinulle – mikä lupaus Jumalalta! Mitä, jos Hän esittäisi tällaisen lupauksen sinulle? Mitä pyytäisit? Mitä minä pyytäisin?

Toive – Mitäköhän kaikkea onkaan tullut pyydettyä elämän aikana? Voi sentään, joissakin asioissa lyhyt muisti on armollinen asia! Yksi toive nousee kuitenkin mieleen. Se oli huolella, yksityiskohtia myöten mietitty; tiesin tarkalleen, mitä kaipasin. Hartaasti esitetty, täydellisen itsekeskeinen toive! (Näin jälkeenpäin sille on helppo hymyillä.)
Jumala kyllä vastasi toiveeseeni, mutta ei siinä muodossa kuin olin ajatellut. Vasta vuosia myöhemmin minun oli myönnettävä itselleni ja Jumalalle, että Hän tiesi paremmin. Olin – ja olen edelleen – siitä Hänelle tavattoman kiitollinen!

Jumala tunsi Salomonin. Hän tiesi, että Salomo ei ajattelisi itseään vaan kansaansa; pyytäisi jotain sellaista, mistä koituisi kansalle siunausta. Niinpä Jumala antoi vielä enemmän Salomolle kuin tämä pyysi.
Salomon mielenlaadun voi nähdä myös rohkaisuna ja esimerkkinä meille, ihan jokaiselle.
Että enneminkin kuin omien halujemme ja tarpeiden täyttymistä pyytäisimme Jumalalta sellaista, minkä kautta toiset voisivat tulla siunatuiksi. – Minusta tuossa Jumalan lupauksessa Salomolle näkyy Hänen halukkuutensa siunata sellaista, joka ajattelee toisten parasta.
Millainen tämä maailma olisikaan, jos meillä kaikilla olisi sellainen mieli ja tahto kuin Salomolla oli?

Lahjoja – Taivaallinen Isämme rakastaa meitä niin paljon. Hän haluaa antaa meille hyviä lahjoja. Kun pyydämme Häneltä jotain itselle tai läheisille, varmaankin Hänelle on merkityksellisintä se, onko toiveemme jotain sellaista, mitä Hän(kin) meille tahtoo. Se on minusta aika selvä juttu. Toinen juttu on, osaanko kuunnella/kuulla, mikä on Hänen toiveensa mukaista…

Miten käytämme saamaamme? – Olennaista on myös se, mitä teemme niillä lahjoilla, joita olemme Jumalalta saaneet.
Viime viikolla etsin Evankeliumikirja -sivuilta tuon tekstin 2. Aik. 1: 7-12 Jumalan lupauksista ja laitoin sen itselleni s-postina, otsikkona ensi pyhän aihe: ’Uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa’. Meilin saapuessa kaikki oli punaisella tekstillä. Ja meilin avatessa otsikon taustaväri oli punainen, samoin vastaanottaja- rivin alle ilmestyneen Avainsana – rivin sanan ’Tärkeä’.
Liike-elämässä tuollainen punainen tärkeys-merkintä on ehkä ihan tuttu juttu, ja tietty myös  se, miten s-posti merkatataan sellaisella. Minä en tiedä miten. Jotain siinä varmaan painoin vahingossa. Ei ole tuota ’vahinkoa’ ennen sattunut minulle, joten kyllä se kiinnitti huomioni! Miten reagoin? Inspiroidunko vai huokaanko tyyliin että onko tässä jotain jäänyt tekemättä?  Kyllä se joka tapauksessa laittoi ajatusprosessin liikkellee: miten uskollinen ihan oikeesti olen niiden lahjojen hoitamisessa, joita Jumala minulle on antanut?
Tuota kannattaisi varmaan itse kunkin välillä pohtia. Vaikka kotona puuhatessa tai huilatessa, uintireissulla, ongella, lenkillä tai töistä palatessa. Että onko lahjat, joita Jumalalta olemme saaneet, hyvässä käytössä, vaiko jemmassa. Jos on jemmassa, miten ne voisivat tulla  käyttöön?

Jumala ei vaadi. Hän näkee, milloin tarvitsemme lepoa. Antoihan Hän jo muinoin Israelin kansalle määräyksen viettää sapattia, jättää arjen työt ja levätä. Kuinka tärkeää on, että välillä saamme kertätä voimia kivoja asioita tehden tai vain olla ja levätä. – Puhuimme eilen poikani kanssa puhelimessa. Oli vaimonsa kanssa juuri käynyt taidemuseossa ja olivat menossa toiseen mukavaan paikkaan. Nauttivat olostaan. Poikani äänestä kuuli jo tervehdyksestä,  kuinka loma oli pyyhkinyt työstressit harteilta. – Kaikilla pitäisi olla mahdollisuus välillä levähtää. Myös pienten lasten äideillä ja isillä, jotka varsinkin pienten vauvojen kanssa joutuvat olemaan ’valmiustilassa’  vuorokauden ympäri.
Uskon vakaasti, että Jumalan tahto on, että tankkaamme voimia, kun on sen aika, niin että jaksamme sitten taas ilolla ryhtyä hommiin, käyttämään niitä Hänen meille antamiaan lahjoja.

Aika Jumalan kanssa – Kun vietämme aikaa Jumalan kanssa, Hän voi näyttää meille jotain sellaista, mitä emme ehkä ole huomanneetkaan. Jotain, mitä meillä on piilossa, odottamassa käyttöönottoa. Hän voi antaa ideoita tai muistuttaa jostain lahjasta, joka on ollut kauan käyttämättä.

Kaikille – Jumala on antanut ja antaa meille kaikille erilaisia taitoja ja lahjoja. Kaikki ne ovat yhtä tärkeitä ja arvokkaita. Kaikkia niitä tarvitaan!
Uskon, että vaikka Jumala haluaa siunata meitä kaikkia yksilöllisestikin, Hän  toivoo, että ne lahjat, joita Hän meille on antanut ja antaa –  ovatpa millaisia tahansa – koituisivat (tavalla tai toisella) mahdollisimman monelle siunaukseksi.

Kaikkivaltias Jumala, kaiken hyvän alullepanija, joka kaikkialla ja kaikessa vaikutat, tekisitkö meissäkin hyvää työtäsi? Muokkaisit mieltämme, sydäntämme ja tahtoamme yhä enemmän Kristuksen mielen, sydämen ja tahdon mukaiseksi? Jotta osaisimme pyytää Sinulta oikeita asioita. Ja toimia Sinun Rakkaudestasi käsin. Jotta Sinun Valtakuntasi voisi ilmentyä kirkkaammin täällä Maan päällä. – Kuinka tarvitsemmekaan Sinun Viisauttasi, Voimaasi ja Rakkauttasi!

Our God is an Awesome God – Michael W. Smith

”Jumalamme on ihmeellinen Jumala, Hän hallitsee taivaan korkeuksista
Viisaudella, Voimalla ja Rakkaudella, Hän on suuremmoinen Jumala”

Muut tekstit: Ps. 119: 129-136, Sananl. 3: 3-8, 1. Piet. 4: 7-11 ja Luuk. 16: 1-9.