Mies uskoi – Kapernaumissaoli kuninkaan virkamies, jonka poika oli sairaana. Kuultuaan Jeesuksen tulleen Juudeasta Galileaan hän lähti Jeesuksen luo ja pyysi, että tämä tulisi parantamaan pojan, joka oli kuolemaisillaan. Jeesus sanoi hänelle: ”Te ette usko, ellette näe tunnustekoja ja ihmeitä.” Mutta virkamies pyysi: ”Herra, tule, ennen kuin poikani kuolee.” Silloin Jeesus sanoi: ”Mene kotiisi. Poikasi elää.” Mies uskoi, mitä Jeesus hänelle sanoi, ja lähti. Jo kesken matkan tulivat hänen palvelijansa häntä vastaan ja kertoivat pojan parantuneen. Mies kysyi heiltä, mihin aikaan poika oli alkanut toipua, ja he sanoivat: ”Eilen seitsemännellä tunnilla kuume hellitti.” Silloin isä ymmärsi, että se oli tapahtunut juuri silloin, kun Jeesus sanoi hänelle: ”Poikasi elää”, ja hän ja koko hänen talonsa väki uskoivat Jeesukseen. (Joh. 4: 46-53)
Mies tuli Jeesuksen luo uskoen ja luottaen häneen. Jeesuksen tarvitsi vain sanoa sanat ”poikasi elää”, ja kuolemaisillaan ollut poika parani.
Voinko/voitkotulla ylösnousseenJeesuksen Kristuksen luo tänäänkin? Kyllä, ehdottomasti! Hänen luokseen kannattaa tulla ja puhua Hänelle asioista joita kantaa sydämellään.
Mutta mitä jos en kuulekaan Jeesukselta niitä sanoja, joita haluaisin kuulla? Niin paljon tapahtuu meidän näkemättämme, kuulemattamme, tiedostamattamme. Joskus sen ymmärtää vasta jälkeenpäin. Uskoaan Jumalaan tai Jeesukseen ei kannata perustaa sen varaan, mitä aisteillaan havaitsee tai ei havaitse tapahtuvan. Suhdettani ja uskoani Jeesukseen ei muuta se, näenkö/kuulenko/koenko, että se mitä olen Häneltä rukoillut tapahtuu. Luojamme on kaikkivaltias, eikä Hänelle mikään ole mahdotonta, mutta Hän toimintaansa elämässämme vaikuttavat paitsi pyyntömme, myös Hänen omat ajatuksensa, suunnitelmansa ja aikataulunsa, jotka voivat olla toisenlaiset kuin toivoisimme. Me näemme asiat vain omasta, kapeasta näkövinkkelistämme, Hän näkee kaiken suunnattoman paljon laajemmasta perspektiivistä. – Ja sittenkin: me ja jokainen Hänen luotunsa olemme Hänelle niin tärkeitä ja rakkaita!
Uskon perusasiat– Eräs ystäväni totesi kerran, että uskon perusasiat ovat loppujen lopuksi ihan yksinkertaisia. Hän ei ymmärrä, miksi minun pitää aina yrittää monimutkaistaa niitä. – Niin, meikäläisellä todella jostain syystä on tarve ymmärtää syvemmin, perusteellisemmin. Ja se saa minut aina välillä kipuilemaan sellaisten uskon- ja raamatunkohtien äärellä, joita minun on vaikea niellä. Tämä haluni pureskella näitä klimppikohtia ei kuitenkaan onneksi ole horjuttanut uskoani Jumalaan, Jeesus Kristukseen ja Pyhään Henkeen, ja Heidän merkitykseensä meidän ja koko luomakunnan elämään. Ja aika vaikea olisi uskoa, että vastaisuudessakaan niin kävisi.
Päiväkirjat– Olen viime aikoina lukenut teini-ikäisenä kirjoittamiani päiväkirjoja (ja pistänyt sitten sivut saunanlämmityssytykkeiksi). Paljon siitä, mitä silloin liikkui mielessäni, olin tyystin unohtanut. Äitini ja isoveljeni kuoleman jälkeisiin vuosiin liittyi paljon vaikeita asioita, mutten muistanut että olin noina aikoina päiväkirjaa kirjoittaessani kääntynyt Jumalan puoleen useammankin kerran. Jotkut huokaukset ja pyynnöt Jumalalle, ja lauseet jotka eivät olleet suoranaisia pyyntöjä, mutta joiden viereen olin piirtänyt kädet liitettynä rukousasentoon… – kun ajattelen noita asioita, ymmärrän, kuinka Jumala on ollut kanssani, nähnyt, kuullut ja vastannut. – Joskus tällaiset asiat voivat valjeta itselle vasta vuosien tai vuosikymmenien kuluttua, esim. lukiessa vanhaa päiväkirjaa. – Tai jos on parempi muisti kuin meikäläisellä, niin ihan muistelemalla.
Jos olisin ymmärtänyt – Noiden vanhojen päiväkirjojeni lukeminen on vain vahvistanut käsitystäni siitä, miten merkittävää on, käännymmekö Jumalamme puoleen asioidemme kanssa vai elämmekö vain omaa elämäämme kutsumatta Häntä siihen mukaan. Näin jälkeenpäin ajattelen, että jos jo tuolloin olisin ymmärtänyt miten merkittävää on että kääntyy Hänen puoleensa, olisin varmaan tehnyt niin kaikissa elämänvaiheissa!
Rakas taivaallinen Isämme, kiitos Rakkaudestasi meitä kohtaan. Kiitos että jokainen luotusi on Sinulle tärkeä.Toiveesi on, että valitsisimme seurata Poikasi valmistamaa tietä.Kiitos Hänestä, ja kiitos Pyhästä Hengestä.Kiitos kaikesta avusta ja johdatuksesta! Sinun Käsissäsi kaikki elämämme asiat ovat parhaassa mahdollisessa hoidossa. Kiitos että saamme tulla luoksesi, tänäänkin!
With All I Am – Hillsong Live
”Sinun Käsiisi uskon jälleen koko olemiseni, Sinulle Herra
Sinä pitelet maailmaani kämmenelläsi ja olen Sinun ikuisesti
Jeesus uskon Sinuun, kuulun Sinulle
Sinun vuoksesi elän, Sinun vuoksesi koko olemukseni laulaa
kuljen kanssasi, minne ikinä kuljet, ilossa ja surussa luotan Sinuun
ja elän Sinun lupauksissasi ikuisesti, Sinua palvon”
Muut tekstit: Ps. 46:2-8, Jes. 33: 20-22 ja Room. 1: 16-17.
Miten monet tekijät vaikuttavatkaan siihen, millaiset asiat menevät mielen ja tunteiden suodattimien läpi, ja millaiset asiat taas jäävät kummallisina möhkäleinä tai epämääräisinä hahtuvina niiden pinnalle!
Millä tavoin kuvamme Jumalasta on muodostunut? Voin vain kuvitella, miten syvälle sieluun mielikuvat ankarasta Jumalasta olisivatkaan porautuneet, jos minulle sellaisia olisi tarjottu.
Minä uskon ja luotan hyvään ja rakastavaan Jumalaan, sellaiseen, jona esim. ensi pyhän psalmiteksti Hänet kuvaa. – Sen sijaan tekstejä, jotka eivät mielestäni kuvasta Hänen Rakkauttaan meitä kohtaan, pureskelen ja pureskelen enkä vaan saa niitä nieltyä. Tarua vai totta? – Miten helppo onkaan yhtyä lempeän ja rakkaudellisen tuntuisiin raamatunkohtiin; sellaisenkin, joka kokee Raamatun etäiseksi. Ne hoitavat, niistä ammennetaan toivoa, voimia, luottamusta. Niiden kohdalla ei kysele, kyseenalaista, kiukuttele. Entä ne vaikeat, rajut kohdat? Niitä ainakin itse joudun lukemaan tosi moneen kertaan, ennen kuin löydän niistä jotain valoa ja toivoa antavaa. Tai sitten vain huokaan ja jatkan matkaa ajatellen, että ehkä tuokin jossain vaiheessa sitten selviää.
Ensi pyhän evankeliumitekstin vertaus ja Jeesuksen sanat tuntuivat ensin sellaisilta, vaikeilta. Etsin helpotusta kreik.kiel. konkordanssikirjasta & siihen kuuluvasta kreik-engl.sanakirjasta, Amplified Bible’sta sekä erikielisistä käännöksistä, erityisesti ’valittu’ – sanaan. Möykyksi jäi! Kunnes yhtäkkiä tuli ajatus: Jeesushan viittasi tuossa siihen, kuinka Jumala oli valinnut nimenomaan Israelin kansan tiettyä tehtävää varten. Hän halusi ravistella heitä hereille, näkemään miten suuresta asiasta oli kyse, mutta näki samalla maanmiehiensä haluttomuuden hyväksyä se, mitä heille oli tarjolla. Ah mikä helpotus! Olin jumittunut yhteen erilliseen sanaan, mutta tuo ajatus irrotti jumituksen. Minulle tuottaa vaikeuksia ajatus – oli kyse mistä tahansa – että joku jätettäisiin ulkopuolelle, ei hyväksyttäisi joukkoon. Siksi Jeesuksen sanat (että harvat ovat valittuja) tuntuivat siltä kuin kiviä olisi pureksinut. Mutta kun tuli ajatus, että hän tarkoittikin israelilaisia eikä meitä kaikkia, tuntui kuin Jumala olisi vetänyt takaisin Rakkautensa valtapiiriin. Innostuin niin, että se melkein kutsui bloggaamaan kyseisestä evankeliumitekstistä. – Mutta koska se, mitä Jeesus itse asiassa tarkoittaa vertauksessaan häävaatteilla, antaa meikäläiselle aihetta vielä niin paljoon mutusteluun niin jääköön toiseen kertaan. Vaikka asiaa tutkineiden tulkinnat voivat olla joskus hyvinkin kiinnostavia ja uusia näkökulmia avaavia, eniten minua kuitenkin innostaa se, kun saan itse tehdä löytöretkiä tekstien äärelle. Tärkeintä joka tapauksessa on, ettei joutuisi harhapoluille; että pystyisi erottamaan toden taruista.
Taruja – Paavali kirjoittaa Timoteukselle: ”Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee. He tukkivat korvansa totuudelta ja kääntyvät kuuntelemaan taruja. (Tim.4:3-4)
Eka- ja tokaluokkalaisina kuuntelimme lumoutuneina luokanopettajaamme, kun hän kertoi meille legendoja ja kansantaruja. Opemme oli armoitettu kertoja, ja elimme täysillä legendojen herkät tunnelmat ja sankaritarujen dramaattiset käänteet.
Käytyäni opettajaseminaarin toimin aineopena ja tein myös sijaisuuksia. Erään luokan (jonka aineopena olin, mutta jolla olin tarpeen tullen myös luokanopen sijaisena) oppilaiden vakiopyyntö sijaisuustunneilla oli: ”Kerro satu” tai ”kerro joku tarina”. – Saatoin siitä päätellä, että heidänkin luokanopettajansa oli hyvä kertoja.
Saduilla ja taruilla oli ja on oma tärkeä tehtävänsä. Siihen aikaan, kun lukutaito oli vielä harvinaista, Raamatun kuvaamia tapahtumia kerrottiin kansalle kuvakertomuksina. Vanhoista kansansaduista löytyy vaikka kuinka paljon Raamatun opetuksia ja vertauksia. (Mm. Jeesuksen vertauksesta kuninkaasta, joka järjestää pojalleen häät, on kansansaduissa ja -taruissa lukemattomia muunnelmia.)
Nykyajan taruja, fiktiota ja tositarinaa tarjoavat romaanit, tv-sarjat ja filmit ylitsepursuavasti. – Miten paljon sillä mahtaa olla vaikutusta nykyihmisen kiinnostukseen (tai sen vähäisyyteen) lukea tai kuulla Kuninkaasta ja Hänen Pojastaan?
Ketä kuuntelen, mitä luen? – Itselläni on halu ymmärtää syvemmin ja laajemmin Jumalaa; sitä, mitä Hän kertoo itsestään, aikomuksistaan ja suunnitelmistaan.
Koetan olla ’haalimatta itselleni haluni mukaisia opettajia, kuullakseni sellaista, mitä haluan’. Koetan haastaa itseäni kuuntelemaan sellaistakin, mikä tuntuu vaikealta eikä niin miellyttävältä. Olennaista minulle on oppia erottamaan, milloin kuuntelen/kuulen sellaista, mikä on totta, milloin sellaista, mikä ei ole totuudellista. Jatkuva pyyntöni on: Jumala, johdata näkemään totuutesi.
Raamattua lukiessa koetan välttää kiusausta hypätä rankkojen kohtien yli. Siinäkin voin haastaa itseäni: pysähtymään, kuulostelemaan, pohtimaan kohtaa kaikessa rauhassa.
Mutta joskus (kuten alussa totesin) tuntuu niin ihanalta vain levätä vaikkapa Ps. 145:n kaltaisen tekstin äärellä, antaa sen hoitaa ja ravita mieltä, sydäntä ja koko olemusta. Vaikkapa tästä linkistä avautuvan kauniin videon kautta:
Suuri hyvä – Anteeksiantava ja laupias on Herra,
hän on kärsivällinen, suuri on hänen hyvyytensä.
Herra on hyvä kaikille, hän armahtaa kaikkia luotujaan.
Herra, sinua ylistäkööt kaikki luotusi, uskolliset palvelijasi kiittäkööt sinua!
Julistakoot he valtakuntasi kunniaa, kertokoot mahtavista teoistasi.
Saattakoot he ihmisten tietoon Herran väkevät teot ja hänen valtakuntansa mahdin ja loiston.
Sinun valtakuntasi on ikuinen, sinun herruutesi pysyy polvesta polveen.
(Ps. 145: 8-13)
Great is Your Mercy – Don Moen
”Kiitos armostasi, kiitos verestäsi joka avasi tien tulla läsnäoloosi
ja kirkastamaan nimeäsi
Herra, seison ihmetellen kaikkea mitä näen
Suuri on armosi minua kohtaan, rakastava ystävällisyytesi minua kohtaan päivittäin
näen hellän armeliaisuutesi, ikuisesti olet uskollinen minulle, aina varustat minut
suuri on armosi, lupauksesi ovat ajattomia
rakkautesi ei pääty milloinkaan, tuhansiin sukupolviin liittosi pysyy
olet armelias nimeäsi kunnioittaville, jotka toimivat oikeamielisyytesi mukaan, Sinua ylistäen”
Muut tekstit: Jer. 1: 4-10, 2. Tim. 4: 1-5 ja Matt. 22: 1-14.
Ensi pyhä, Mikkelinpäivä, on kirkkovuoden mukaan Enkelien sunnuntai. Sen evankeliumitekstistä kirjoitin 2 v. sitten Enkeleitä -bloggauksessa (29.9.14), joten päädyin nyt VT:n tekstiin kuulostelemaan, millaisia ajatuksia se herättää…
Taivaan portti – Jaakob lähti Beersebasta ja kulki kohti Harrania. Matkallaan hän jäi auringon laskiessa yöksi erääseen paikkaan, otti siltä paikalta päänalusekseen kiven ja kävi makuulle.
Yöllä Jaakob näki unessa portaat, jotka ulottuivat maasta taivaaseen, ja Jumalan enkelit kulkivat niitä ylös ja alas. Sitten hän näki, että Herra seisoi hänen vieressään ja sanoi: ”Minä olen Herra, isäsi Abrahamin Jumala ja Iisakin Jumala. Tämän maan, jolla sinä makaat, minä annan sinulle ja sinun jälkeläisillesi. Sinun jälkeläisesi tulevat lukuisiksi kuin maan tomuhiukkaset, ja sinun sukusi levittäytyy länteen ja itään, pohjoiseen ja etelään. Sinun ja sinun jälkeläistesi saama siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille. Minä olen sinun kanssasi ja varjelen sinua, minne ikinä menetkin, ja tuon sinut takaisin tähän maahan. Minä en hylkää sinua, vaan täytän sen, minkä nyt olen sinulle luvannut.”
Jaakob heräsi unestaan ja sanoi: ”Herra on totisesti tässä paikassa, enkä minä tiennyt sitä.” Pelko valtasi hänet, ja hän sanoi: ”Kuinka pelottavan pyhä tämä paikka onkaan! Tämä on varmaan Jumalan asuinsija ja itse taivaan portti.” (1. Moos. 28: 10-17)
Pyhä paikka –Mikä uni! Taivaaseen ulottuvat portaat ja enkeleitä kulkemassa niitä pitkin ylös ja alas! – Tuli mieleen eräs maalaus, jossa oli taivasta kohti kohoavilla portailla palvontaan polvistunut hahmo. (Varmaan kuvaten samantapaisia tuntoja, joita Jaakobilla oli herätessään.) 5 v. sitten olin kurssilla, jossa brittiläispariskunta ohjasi maalaamaan Pyhän Hengen innoittamana. Heillä oli mukanaan myös omia taulujaan, joista yksi oli tuo mainitsemani.
Purppuraverhot – Tein tuon kurssin aikana monta työtä, mutta yksi poikkesi muista. Maalasin mitä olin nähnyt pyydettyäni inspiraatiota Pyhältä Hengeltä: purppuranpunaiset, raskaat verhot, jotka oli koottu yhteen kullanvärisellä paksulla punotulla nauhalla. Verhojen takaa näkyi kullankeltaista valoa. – Saatuani maalauksen valmiiksi näyttivät värit minusta kuitenkin liian vahvoilta. Juuri kun ajattelin alkaa vaalentaa niitä, eräs kurssin avustajista tuli siihen, katsoi ja totesi vain: ”Pyhä Henki!” – Ai jaa, no olkoon sitten noin.
Jerusalemissa – Pari kuukautta myöhemmin vein pienen ryhmän ystäviä Israeliin pyhiinvaellukselle. Olin aina aiemmin varannut vetämilleni pyhiinvaelluksille yöpymispaikat jostain suht. pienestä, rauhallisesta kristill. paikasta. Koska tällä kertaa olimme tulossa lehtimajajuhlan aikaan, oli kaikkialla täyttä. Jerusalemin vanhan kaupungin vieressä olevasta suuresta, linnamaisesta, katolilaisten ylläpitämästä paikasta sain kuitenkin varattua meille huoneet.
Saavuttuamme paikalle respassa ei löydetty huonevaraustamme. Alettiin monen virkailijan voimalla selvitellä, miten meille löytyisi vapaita huoneita. Lopulta, pitkän odotuksen jälkeen meille ojennettiin avaimet ja ryhmäläiset ohjattiin huoneisiinsa. Minä otin viimeisen avaimen. Se osoittautui täynnä roinaa olevan varastohuoneen avaimeksi…
Verhot ikkunoissa – Nyt ei löytynyt enää ainoatakaan vapaata huonetta, ja oltiin jo aamutunneilla. Vastaanottovirkailijat kävivät pitkään neuvonpitoa (ilmeisesti myös esimiestaholle, koska soittivat monta puhelua). Ystävällistä palvelumieltä ja ihailtavaa sinnikkyyttä löytyi heiltä.
Lopulta he ohjasivat isoon, juhlavaan sviittiin (joka annettiin varausvahvistuksen mukaisella hinnalla). Aikamoinen sviitti: suuret, keskiaikaisen luostarin tyyliset kiviset holvikaaret, korkeita kiviseiniä, joiden reunoille oli maalattu hillitynsävyisiä köynnöksiä. Korkeita, pihalle avautuvia ikkunoita kehystivät paksut, purppuranpunaiset samettiverhot, jotka oli koottu kullanvärisillä punosnauhoilla (joiden päissä samanlaiset tupsutkin kuin maalauksessani). Ikkunat olivat jonkinlaista turvalasia, päätellen siitä, että niissä oli oli ohuenohutta metallikudosta.
Mikä huone?– Muut ryhmäläisten huoneet olivat tavallisten hotellihuoneiden kaltaisia. Aamulla, kokoontuessamme sviitissä koko ryhmä, tuumimme leikinpäiten, että jos tämä vaikka olisi paavin huone hänen vieraillessaan Jerusalemissa. Poikani (joka oli tullut tuolle matkalle minibussimme kuljettajaksi) kertoi, että kaverit kutsuivat häntä kouluikäisenä Kilon paaviksi, koska asuimme Kilossa ja meillä oli kotona ikoneja. – Huone sai siis aikaan paljon hymyjä, ja mikä parasta, se toimi ryhmällemme erinomaisena, rauhallisena kokoontumis- ja hiljentymistilana aamuisin ennen päivän kierrosta ja iltaisin päivän päätteeksi. Luostareissa yöpyessämme meillä oli aina ollut (ja oli seur. matkallakin) käytettävissä rauhallinen huone, jossa ryhmä saattoi kokoontua. Tässä paikassa ei sellaista ollut. Siksi tämä huone tuntui lahjalta, josta Pyhä Henki oli halunnut ennalta antaa välähdyksen purppuraverhojen muodossa.
Jumalan pyhyyden ja läsnäolon voi kokea niin monin eri tavoin. Rauhana, ilona, rakkautena, lempeytenä, voimana. Tai kirkkautena ja pyhyytenä, joka voi joskus tuntua niin intensiivisenä, että se saa tuntemaan itsensä todella pieneksi, ja pelonsekainen kunnioitus voi täyttää koko olemuksen, kuten Jaakobille kävi. Luojamme on äärettömän luova. Vaikka koko maailman ihmisten luovuus ja luova toiminta – mennyt, nykyinen ja tuleva – yhdistettäisiin, olisi se kuitenkin vain äärettömän pieni hitunen Hänen mielikuvituksensa rikkaudesta, luovasta voimastaan ja toiminnastaan.
Siksi(kin) minusta kannattaa olla avoimella mielellä, olla kuulolla. Hän puhuu meille niin monella tapaa. Sanansa kautta, unien/kuvien kautta jne jne.
Mistä sitten voi tietää mikä tulee Jumalalta, mikä on oman alitajunnan tuotetta, tai mikä tulee jostain muualta? (Erit. viimeksi mainitun kanssa kannattaa olla tarkkana.)
Jaakob tiesi heti, että Jumala oli puhunut hänelle. Uni ei ollut harhaa. Jaakob tunnisti Jumalan pyhyyden, joka varmaankin väreili hänen ympärillään vielä hänen herätessään.
Ihmettelen näin jälkeenpäin sitä sinisilmäistä luottamusta, joka minulla oli new age -aikoinani: kuinka monia ihmisiä kuuntelin, usein kyseenalaistamatta, mistä lähteestä he ammensivat. Luotin vain että varmaan hyvästä.
Muistellessani niitä aikoja kiittelen Taivaallista Isääni siitä, miten Hän minua tietämättäni noina aikoina varjeli. – Sillä monenlaista, kohtalokastakin, olisi noissa yhteyksissä voinut tapahtua; sen ymmärsin vasta jälkeenpäin.
Jossain vaiheessa aloin pyytää, että yhteyteni Jumalaan olisi aina puhdas ja kirkas. En kuitenkaan silloin vielä ymmärtänyt Kristuksen merkitystä tässäkin asiassa. Nyt ajattelen, että mitä tiiviimpi yhteys Jeesus Kristukseen, sitä vaikeampi muiden tahojen on koettaa kiilata väliin tarjoamaan omia juttujaan. Kristus johdattaa löytämään Tien, joka johtaa Totuuden täyteiseen Elämään.
Jumalan enkelit – Jaakobin uninäky oli kyllä aika ihana: avoin taivas, Jumalan sanansaattaja-enkeleitä nousemassa ja laskeutumassa. Enkeleitä viemässä Jumalalle rukouksia, ja tuoden alas sitä, mitä Hän näkee meidän kulloinkin tarvitsevan.
”Sinun ja sinun jälkeläistesi saama siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille”, Jumala sanoi Jaakobille. – Hän haluaa siis siunata meitäkin, sinua ja minua. Hänelle on varmasti merkittävää se, miten avoimia olemme Hänelle ja Hänen siunauksilleen.
Kristus,kiitos että autat pysymään Sinussa, oikein tiiviisti, joka päivä. Tahdon, että Sinä olet se Lähde ja Voima, josta ammennan, virkistyn ja inspiroidun. Ohjaa Hengelläsi elämääni.
Auta meitä kaikkia. Ja myös niitä, jotka eivät vielä ole heränneet huomaamaan, mitä Sinä tahdot heille antaa. Varjele ja johdata, joka askeleella. Kiitos enkeleistäsi, rakkaudestasi, armostasi ja siunauksistasi!
*******
Ps.Kirjoitettuani tämän bloggauksen aloin etsiä siihen sopivaa enkeliaiheista lauluvideota. En löytänyt, mutta mieleen tulivat ne kaverit, jotka soittavat flyygeliä ja selloa mitä ihmeellisimmissä paikoissa. Nearer my God to Thee – instrumentaalivideonsa tuntui sopivalta. Mutta mistä kappale olikaan tuttu? Löydettyäni lauluversion päätinkin (kuuntelematta sanoja) laittaa sen tähän. (Laulun nimihän joka tapauksessa sopi aiheeseen.) Mutta alkaessani suomentaa sanoja hämmästyin: nämähän liittyvätkin ensi pyhän VT tekstiin: vaeltaja lepää kivellä, aurinko laskee, uni, enkelit… – Vasta tullessani Bethel -kohtaan tajusin, että Jaakobin uneen tässä viitataankin! Betel oli paikka, jossa Jaakob yöpyi ja näki unensa. Googlatessani kirjoitetaanko Bethel suomeksi yhdellä vai kahdella eellä minulle selvisi että hepreal. betel -sana tarkoittaa Jumalan huonetta. (Väliotsikolle ’Mikä huone?’ tuli uusi painotus.) ’Tämä on varmaan Jumalan asuinsija’, Jaakob tuumi. – Jumala kutsuu meitäkin lähemmäs, asuinsijoihinsa/huoneisiinsa, yhteyteensä, Pyhän Hengen läsnäoloon, viettämään aikaa kanssaan. Myös meille Jumala sanoo: ’Minä olen kanssasi.’ Immanuel – Jumala kanssamme. Voimme olla jonkun seurassa täysin läsnä, olla todella kiinnostuneena hänestä ja siitä, mitä hän haluaa kertoa. Tai sitten ajatuksemme voi harhailla ihan muualla, omissa asioissamme. Sama pätee Jumalan seurassa olemiseen. – Missä (määrin) muistamme/huomaamme/tiedostamme, että Hän on kanssamme, ja valitsemme olla Hänen kanssaan, pyhällä paikalla?
Nearer My God to Thee – Redfourth Chorus (Lähemmäs Sinua Jumalani)
”Lähemmäs Sinua Jumala, lähemmäs Sinua, vaikka risti olisi se, joka minut nostaa
vaikka vaeltajana, auringon laskettua, pimeyden laskeutuessa ylleni, kivellä leväten,
olisin kuitenkin unissani lähempänä Sinua
anna tieni olla askeleita (t. portaat) taivaaseen, kaiken mitä lähetät minulle, annat armossasi
enkeleitä kutsumaan minua lähemmäs, herätessäni kirkkain ajatuksin
olkoon huokaukseni noustessani Betelin kiveltä: lähemmäs Sinua
tai jos iloisena, siivet halkoen taivaita auringon, kuun ja tähdet unohtaen yhä ylemmäs lennän
silti lauluni on: lähemmäs Sinua Jumalani, siellä on Isäni koti, turva ja rauha
siellä Pelastajani rakkaus, täydellisen siunattu, ajasta aikaan, lähemmäs Sinua Jumalani”
pps. Taas tuli ilmi heikko virsituntemukseni. Laulu löytyy myös virsikirjasta, nimellä Käyn kohti Sinua.
Muut tekstit: Ps. 103: 19-22, Ilm. 12: 7-12 ja Matt. 18: 1-6, 10.
Nämä kuvan hevoset laidunsivat isolla niityllä. Toinen lähestyi pikku hiljaa, kuin huomaamatta, paikkaa jossa sen toveri aterioi. Lopulta se söi samaa heinätuppoa kuin toverinsa. Tämä ei ollut siitä millänsäkään. – Heppojen lähimmäisrakkautta?
Jeesus tukki saddukeusten suun– Kun fariseukset kuulivat, että Jeesus oli tukkinut saddukeuksilta suun, he kokoontuivat neuvonpitoon. Sitten yksi heistä, joka oli lainopettaja, kysyi Jeesukselta pannakseen hänet koetukselle: ”Opettaja, mikä on lain suurin käsky?” Jeesus vastasi: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.” (Matt. 22: 34-40)
Kuin enkelit taivaassa – Jeesuksen vastaus ylösnousemuksesta veti saddukeukset hiljaiseksi: että ylösnousseet ovat kuin enkelit taivaassa.
Saddukeusten pohdiskellessa tätä tuli fariseuksille tilaisuus tentata Jeesusta. Saamaansa vastaukseen suurimmasta käskystä heillä ei ollut vastaan sanomista, sillä se oli Tooran mukainen. Mutta Jeesus nostikin sen rinnalle toisen Tooran lain, samanveroiseksi. Tuo ’yhtä tärkeä’ laittoi miettimään. Laittaa tänäänkin.
Rakkauden kaksoiskäsky – niin tunnettu kohta, ja kuitenkin aina siihen törmätessään se herättää joka kerran erilaisia ajatuksia.
Nälkäpäiväkeräyksestäoli tiedotettu etukäteen vanhemmille. Oli mukava viime viikolla nähdä, millä innolla ekaluokkalaiset halusivat osallistua keräykseen. Erään oppilaan kanssa (joka ei ollut luokassa keräyshetkellä) lähdettiin etsimään lipaskerääjää. Poika kantoi muovipussiin laitettuja kolikkoja rauhallisen määrätietoisesti: hänessä eli vakaa halu antaa. Vaikkei alaluokkalaisten (puhumattakaan pienemmistä) ole syytä tietää tämän maailman kurjista puolista, ajattelen kuitenkin, että kun lapsi kuulee, ettei jokapäiväisen ruoan saanti ole kaikille itsestäänselvyys, siemen on istutettu hänen sydämeensä: välittämisen, auttamisen & antamisen halun siemen.
Mitä kaikkea lähimmäisen rakastaminen merkitsee meille isommille, sinulle, minulle? Ei vain ajatuksena, teoriatasolla, vaan ihan todellisesti ja konkreettisesti?
Nälkäpäiväkeräystä, johon osallistuu kerran vuodessa? Tai tasauskeräystä? Helppoja tapoja osoittaa välittämistä ja auttamisen halua (paitsi jos kokee omastaan jakamisen vaikeaksi)?
Tuleeko keräykseen osallistuttuaan ajatus: se oli siinä, olen hoitanut osuuteni?
Lähimmäisen rakkaudellinen kohtaaminen on haastavampi laji kuin rahalahjan antaminen johonkin kaukaiseen kohteeseen. Kohtaamisessa on kaikki mukana: tekojen lisäksi sanat, ilmeet, eleet, ajatukset, asenteet, tunteet…
Miten erilaisia kohtaamisia onkaan! Luontevia, lämpimiä, iloisia, sydämellisiä – sellaisia, joissa tuntuu kuin Rakkaus olisi läsnä ihan kuin itsestään. Ja joskus ne taas voivat tuntua haasteellisilta ja voimia vieviltä.
Lähimmäistä niin kuin itseä – Jeesus laittaa ikään kuin yhtäläisyysmerkin näiden, lähimmäisen ja itsen, välille.
Vuosikymmenienkin jälkeen muistan elävästi, kuinka opemme opetti ekalla luokalla yhteen- ja vähennyslaskua piirtämällä liitutaululle pienen keinulaudan, jossa oli 2 lankunpätkää päällekkäin. Me oppilaat lisäsimme tai vähensimme pähkinöitä kuviteltujen keinulautojen kummallakin puolella, ja opimme, milloin keinulaudat olivat tasapainossa, milloin kallellaan jompaan kumpaan suuntaan.
Kummalle puolelle keinulautani/-lautasi olisi kallellaan, jos toisella puolella olisi lähimmäinen, toisella minä/sinä? Vai olisiko se = tasapainossa?
Kummalle puolelle kerään/jaan enemmän sitä, mikä (minulle tai muille) on tärkeää? Rakkautta, huomiota, tukea (henkistä tai aineellista)?
Voi haastaa itseään miettimään: olisiko minun hyvä harjoittaa juuri nyt (tai ylipäätään elämässä) turhan itsekkäästä asenteesta hellittämistä?
Tai kenties opetella/muistaa rakastaa myös itseä niin kuin toisia?
Joskus on laitettava itsensä etusijalle – Jos sattuu olemaan empaattista auttajatyyppiä, ei välttämättä osaa olla niin tarkkana omista tarpeistaan ja jaksamisestaan. Voi joutua tilanteeseen, jossa huomaa, että on huomioinut liiankin kanssa toisten tarpeita ja unohtanut itsensä. On vaikkapa kuunnellut tiiviisti toisten vaikeita elämäntilanteita ja -kokemuksia, eikä ole muistanut kuunnella tarpeeksi omaa oloaan. – Tärkeää on huomata, milloin on aika hengähtää ja palata Rakkauden Lähteelle, tankkaamaan.
Jeesus, opeta meitä pitämään lankut tasapainossa. Huomaamaan, kummalle puolella lisätä, kummalla vähentää. Jotta Rakkautesi ja kaikki se hyvä, jota tahdot nähdä meidän ja lähimmäistemme elämässä, pääsisi virtaamaan esteettä tarkoittamallasi tavalla, meissä ja meistä.
Since Your Love – Brandon Hampton
”Sinä olet Valo, elämäni laulu, johdatat minua, olet ääni sisälläni Sinä olet rakkauteni, ensimmäisellä sijalla, kaikki mitä olen osoittaa Sinuun Sinä loit minut, minut luotiin Sinua varten ainoastaan täydessä yhteydessä on täyttymykseni, kaikki minussa kaipaa Sinua siitä lähtien kun Rakkautesi kosketti minua minusta tuli uusi luomus, muutuin pysyvästi Sinussa on kaikki mitä tarvitsen, olet hengitykseni, elämäni, kaikkeni”
Muut tekstit: Ps. 119: 1-8, 5. Moos. 6: 4-9 ja 1. Kor. 1: 4-9.
Oi näitä ihania, aurinkoisia, lämpöisiä päiviä! Kiitos niistä, jokaisesta!
Miten te itse teette? – Jeesus meni sapattina erään fariseusten johtomiehen kotiin aterialle, ja kaikki tarkkailivat, mitä hän tekisi. Kävi niin, että hänen luokseen tuli vesipöhöä sairastava mies. Jeesus kääntyi lainopettajien ja fariseusten puoleen ja kysyi: ”Onko sapattina lupa parantaa vai ei?” He eivät sanoneet siihen mitään. Silloin Jeesus kosketti miestä, paransi hänet ja lähetti hänet pois. Sitten hän taas kysyi: ”Miten te itse teette? Jos jonkun poika tai härkä putoaa kaivoon, niin kai hän heti nostaa sen sieltä, vaikka olisikin sapatti?” Tähän he eivät kyenneet vastaamaan. (Luuk. 14: 1-6)
Kunnioittavassa ilmapiirissä – Luukaan kuvauksesta ei ilmene,olivatko johtomiehen kotiin kutsutut fariseukset ja lainopettajat Jeesuksen kannattajia. Itse arvelen, että olivat. Tunnelma nimittäin vaikuttaa kunnioittavalta: maltetaan rauhallisesti kuunnella, mitä toisella on sanottavana, vaikka tämä olisi aivan toista mieltä kuin itse on.
Kenen luona oltiin aterialla? Minulle tulee mieleen rabbi Gamaliel.
Gamalielista on vain lyhyt kuvaus Raamatussa lainopettajana, ’jota koko kansa piti arvossa’; ja Paavali kertoo olleensa hänen oppilaansa. Mutta pääsiäistapahtumien jälkeen juuri Gamaliel oli se, joka rauhoitteli ylikuumenevaa ylipappia ynnä kannattajaan, ja ohjasi heitä ajattelemaan ja toimimaan viisaasti.
*******
Vankeudesta vapauteen – Gamalielin sovitteleva viisaus tuli ilmi mm. apostolien ollessa ylipapin kuulusteltavana: Helluntain jälkeen, kun apostolit olivat saaneet Pyhän Hengen ja Jumala teki monia ihmetekoja heidän kauttaan, ylipappi ja hänen työtoverinsa hermostuivat siitä, että kansa piti apostoleita suuressa arvossa. Niinpä he toimittivat apostolit vankilaan.
Yöllä enkeli tuli avaamaan vankilan oven sanoen Pietarille ja kumppaneille:
”Lähtekää täältä. Menkää temppeliin ja julistakaa kansalle kaikki tämän uuden elämän sanat.”
Apostoleja ei siis löydetty vankilasta, vaan temppelistä, josta ylipappi haetutti heidät kuulusteltavaksi. Ylipappi sanoi: ”Me kielsimme jyrkästi teitä opettamasta sen miehen nimessä.” Neuvoston jäsenet kiihtyivät siinä määrin, että halusivat toimittaa apostolit pois elävien kirjoilta. Silloin Gamaliel – neuvoston jäsen hänkin – sanoi heille:
”Jättäkää nämä miehet rauhaan, antakaa heidän olla. Jos tämä heidän ajamansa hanke on lähtöisin ihmisistä, se kukistuu itsestään. Jos se taas on Jumalasta, te ette pysty heitä kukistamaan.”
*******
Aterialla– missä sitten olivatkaan, Gamalielin, Joosef Arimatialaisen, Nikodemoksen taikka jonkun muun fariseusten johtomiehen luona, siinä he joka tapauksessa olivat, kirjanoppineet ja fariseukset, pöydän ympärillä, tarkkaillen mitä Jeesus sanoisi ja tekisi.
Sydämen laki – Jeesuksen kysyessä, mitä sapattina saa (ei saa) tehdä, hän varmastikin kuuli jokaisen mielessään ajattelevan: ”Lakimme kieltää kaiken työnteon sapattina.”
Jeesus toi toisen lähestymistavan. Mooseksen lait ja niiden noudattaminen oli opittu ja omaksuttu, nyt oli aika löytää sydämen laki.
Onko meillä ajatuksia, jotkakahlitsevat meitä, jumittavat tiukkoihin käsityksiin tai traditioihin?
Pyrimmekö viljelemään ajatuksia, jotka johdattavat meitä Rakkauden tekoihin?
’Tämä hanke’ (kuten Gamaliel nimitti uskoa Jeesukseen Messiaana ja Jeesuksen kehotusten mukaista toimintaa) ei tyrehtynyt, päinvastoin. Gamalielin mukaan sen siis täytyy olla Jumalasta.
Tänäkin päivänä Kristus haluaa vapauttaa meitä rakastamaan ja toimimaan Hänen laillaan.
Positiivista asennetta – Kristus,Vapahtajamme, vapauttaa turhista rajoitteista ja ennakkoluuloista ja opettaa ottamaan asioihin ja tilanteisiin myönteisen ja rakentavan kannan. Hän hoitaa ja parantaa. Hän suuntaa huomion siihen, mikä milloinkin on olennaisinta. Hän rohkaisee hyvän tekemiseen.
Kaikkea tätä hän teki tuon yhden aterian aikana, ja kaikkea tätä hän tekee myös tänä päivänä. Todellinen Valontuoja!
Aterioimme yhdessä– Ylösnoussut Kristus sanoi Johanneksen ilmestyksessä Patmos -saarella: ”Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän.” Tälle sydämeni resonoi: kyllä, tahdon aterioida kanssasi!
You Set Me Free – Angie Miller
”Löydät minut, kun olen yksin, kuulen tuntemattoman äänen luottamus virtailee selkärangassani, vahvistaa sydäntäni elämä, jossa näen, millainen Sinä olet Sinä tulet avoimin käsivarsin, sanot: rakastan sinua sellaisena kuin olet kun olin ahdistunut ja yksinäinen, taakan painaessa selässäni, Sinä vapautit minut miten pian juoksen poisja annan kaiken nousta päähäni? En voi antaa myöden itsepäiselle sydämelleni, antaa merkityksettömien asioiden tulla tielleni oi miksi emme voi kuunnella, antaa ylpeytemme murtua ja jatkaa matkaa? Kun olen heikko Sinä kannat minua myrskyjen halki, vapautat minut”
Muut tekstit: Ps. 119: 97-104, Jes. 44: 21-23 ja Gal. 5: 1-6.
Jeesuksen kävi sääliksi – Jeesus lähti Nainin kaupunkiin, ja hänen kanssaan kulkivat opetuslapset ja suuri joukko ihmisiä. Kun hän jo oli lähellä kaupungin porttia, sieltä kannettiin kuollutta, leskiäidin ainoaa poikaa, ja äidin mukana oli runsaasti kaupungin väkeä. Naisen nähdessään Herran kävi häntä sääliksi, ja hän sanoi: ”Älä itke.” Hän meni paarien viereen ja kosketti niitä, ja kantajat pysähtyivät. Hän sanoi: ”Nuorukainen, minä sanon sinulle: nouse!” Silloin kuollut nousi istumaan ja alkoi puhua, ja Jeesus antoi hänet takaisin äidille. Kaikki joutuivat pelon valtaan ja ylistivät Jumalaa sanoen: ”Meidän keskuuteemme on ilmaantunut suuri profeetta. Jumala on tullut kansansa avuksi.” (Luuk. 7: 11-16)
Kuolleista elämään– Raamattuun on dokumentoitu 3 tapausta, joissa vainajan omaisten suru herättää Jeesuksen myötätunnon ja hän herättää kuolleen. Tuon leskiäidin pojan, synagogan esimiehen Jairoksen tyttären sekä ystävänsä Lasaruksen.
Skeptikoille kova pala: joku, joka oli jo selkeästi kuollut, palasi elämään – miten sellainen voi olla mahdollista?!
Hurja juttu sekin, että Jeesus kehotti opetuslapsiaan tekemään samaa kuin itse teki: parantamaan sairaita ja herättämään kuolleita; vieläpä samassa lauseessa (Matt.10:8), ikään kuin yhdistäen parantamisen ja kuolleista herättämisen samaan kategoriaan.
Useat meidänkin päiviemme evankelistat ovat ottaneet tuon kehoituksen tosissaan, samoin kuin Jeesuksen sanat: ”Totisesti, totisesti: joka uskoo minuun, on tekevä sellaisia tekoja kuin minä teen, ja vielä suurempiakin.”
Reinhard Bonkke– Tuo ’suurempiakin’ voisi tarkoittaa esim. valtaisia massakokouksia Afrikan maissa. Suurimmat ovat Reinhard Bonkken järjestön organisoimia. Niissä satoja tuhansia ihmisiä kerääntyy laajoille kentille. Niille on sijoitettu suuria kovaäänisiä. Läsnäolijat eivät näe kaikkea mitä kokouksen aikana tapahtuu, mutta he kuulevat, kuinka Jeesus on elävä, on heidän keskuudessaan ja haluaa parantaa ja vapauttaa heitä samoin kuin silloin kuin eli ihmisenä maan päällä.
Jumalan ihmeitä – Kun kokouksen aikana sokeana syntynyt saa näkönsä, kuuuro alkaa kuulla ja halvaantunut tai rampa alkaa hypellä onnesta parannuttuaan, sillä on valtava vaikutus koolla oleviin ihmisiin. Koska afrikkalaiset ovat yhteisöllisiä ihmisiä, oman kylän ja lähialueiden kylien asukkaat tunnetaan. Tiedetään, että tämä mies tai nainen todella oli sokea/kuuro/halvaantunut/rampa jne. Heidän ihmeellinen parantumisensa herättää uskon läsnäolevaan Jeesukseen, joka luo uutta elämää sinne, missä sitä ei ollut: aisteihin, raajoihin, sydämiin ja mieliin. Tieteellisesti orientoitunut ajattelumme taipuu vain kankeasti Jumalan ihmeisiin. Kuolleista herättäminen rukouksen kautta (ei lääketieteellisin keinoin) on länsimaalaiselle niistä varmaan vaikeimpia. Eräs tällainen tapaus on dokumentoitu Reinhard Bonkken palvelutyön yhteydessä. Mutta kuinka helposti epäileväinen mieli kuittaakaan tuollaisen pelkkänä propagandana.
Heräämisiä – Koska näitä kuolleista heräämisiä kuitenkin kerrotaan tapahtuvan muissakin kristill. kokouksissa kuin R.B:n, odotan mielenkiinnolla, koska skeptikot aktivoituvat siinä määrin että lähtevät tutkimaan tarkemmin tuota asiaa. Aikamoistahan olisi, jos joukko tunnetusti skeptisiä ja/tai ateistisia lääkäreitä tulisi tällaiseen kokoukseen aikomuksenaan osoittaa ilmiö feikiksi ja joutuisikin todistamaan, että on tapahtunut ihme jota he eivät millään tavoin pysty selittämään…
Mutta auttaisikohan heidän todistuksensa toisia epäileväisiä uskomaan? – Jos ihminen on tiukasti tarrautunut omaan epäuskoonsa, tarvitaan kyllä yleensä melko vahva täräys (mielen alueella), jotta epäileväisyyden vaikutus hänen käsitysmaailmaansa hellittäisi.
Rajalla– Meidän aikanamme kuolleista herättämisiä tunnetumpia ovat ne lukuisat tapaukset, joita kuolemanrajalla käyneet kuvaavat. Eräs tällainen on Marandan kokemus, josta hän kertoo niin alla olevalla lauluvideolla kuin tästä linkistä avautuvalla videolla: https://www.youtube.com/watch?v=F8N1RT7LHgI
Maranda Forney– 8 lapsen äidillä oli nuorimman lapsen syntymän jälkeen 3 pv:n ajan vatsakramppeja, eikä mikään pysynyt hänen sisällään. Miehensä Michaelin tultua töistä kotiin he pakkasivat lapset autoon ja Mike ajoi ensiapuasemalle. Hoitohuoneessa Maranda ei yhtäkkiä saanut vedettyä henkeä ja hän tuupertui hoitajan käsivarsille. Hän kuuli hoitohenkilökunnan tulevan huoneeseen. Hänet nostettiin vuoteelle, ja hän kuuli jonkun sanovan: ”hänellä ei ole pulssia” ja toisen: ”hän ei hengitä”. Maranda mietti: miten voin kuulla kaiken, jos kerran en hengitä eikä minulla ole pulssia. Hengityskoneessa ollessaan Maranda muistaa sanoneensa: ”Olen valmis lähtemään Kotiin, mutta en haluaisi jättää perhettäni omilleen.” Sen sanottuaan elämä palasi häneen ja hän avasi silmänsä.
Jeesus Kristus, Elämän antaja, puhalla meihin Henkesi. Anna uutta tekevän Elämän virrata niihin ajatuksiimme, uskomuksiimme ja kokemuksiimme, jotka ovat vieneet meitä pois Sinun todellisuudestasi.
Pyhä Henki, opeta meitä käsittämään Jumalan Valtakunnan lainalaisuuksia. Suo Taivaan Valtakunnan todellisuuden avautua meille enemmän ja enemmän, niin että alkaisimme elää sen todellisuudesta käsin.
You Give Me Life – Maranda
https://www.youtube.com/watch?v=BMd-4wz0xmQ
”En voi elää ilman Sinua, en voi hengittää ilman Sinua, Sinä annat minulle elämän olet laivani kapteeni, sieluni turvapaikka, osani ja pelastukseni, kun olen heikko enkä jaksa enää, Sinussa olen vahva, Sinussa elän ja liikun
Sinussa on olemiseni, en voi elää enkä liikkua, en tehdä mitään ilman Sinua tunnet sydämeni, ajatukseni ja sisimpäni, Sinä annat minulle elämän”
Muut tekstit: Ps. 86: 10-13, Job 14: 1-6, 13-15 ja Room. 8: 18-23.
Tarzan ja Jane – Viime viikolla kiertelin lastenlasteni kanssa luontopolkuja. ”Tarzan ja Janeko siellä kiipeilee?” hymyili ohikulkeva kaatuneen puun valtaisan juurakon päällä kiipeilevistä lapsista. (Täällä seikkailtiin aikoinaan myös ’Tarzanin’ ja ’Janen’ isän ja setien kanssa. – Jotkut hyvät asiat vain pysyy, kuten tuokin aarniometsäksi suojeltu alue.) Janea ihastutti viereiselle oksalle istahtanut neitoperhonen, Tarzanista oli kiva seurata sudenkorentojen vallatonta leikkiä. Tarzanin mielestä mieluisinta on kävellä pitkospolkua kaislameren halki, Janen toive täyttyy kun kaislikosta pilkistää esiin kyhmyjoutsen. Kummankin ehdoton lemppari on kuitenkin lintutorni. Siellä voi kiikaroida yllätyksiä.
Tällä kertaa bongasimme ruovikosta 3 harmaahaikaraa, pari viikkoa aiemmin jalohaikaran.
Pyhä huolettomuus – Jokainen noista olennoista, pienimmästä suurimpaan, elää omalla tavallaan ihanassa, pyhässä huolettomuudessa. Ja kun sitä pysähtyy katselemaan, tapahtuu itsessäkin jotakin…
Jeesus sanoo: ”Älkää huolehtiko hengestänne, siitä mitä söisitte tai joisitte, älkää ruumiistanne, siitä millä sen vaatettaisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet? Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa? Mitä te vaatetuksesta huolehditte! Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne nousevat maasta: eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää. Minä sanon teille: edes Salomo kaikessa loistossaan ei ollut niin vaatetettu kuin mikä tahansa niistä. Kun Jumala näin pukee kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna joutuu uuniin, niin tottahan hän teistä huolehtii, te vähäuskoiset! Älkää siis murehtiko: ’Mitä me nyt syömme?’ tai ’Mitä me juomme?’ tai ’Mistä me saamme vaatteet?’ Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.” (Matt. 6: 25-34)
Ei tarvitse lintujen eikä kukkien maksaa asuinkuluja, ostaa ruokaa eikä hankkia vaatteita. Eikö tässä nyt Jeesus ole vähäsen eroa meidän ihmispolojen haasteisiin…? Ei ole meillä suojaavaa sulkapeitettä, emmekä voi vetäytyä kylmän tullen talvihorrokseen maan tai jonkin pikkukolon suojiin. – Mutta näitä Jeesus vaan kehottaa katselemaan ja niistä oppimaan…
ja kyllähän tuo on niin, että alituinen huolehtiminen ja murehtiminen siitä, miten selviää ja pärjää, jähmettää mieltä, tunteita ja koko olemusta. Samanlainen vaikutus kuin tyytymättömyydellä ja valittamisella.
Tilanteesta riippumattavoin päättää katsovani siihen, miten Jumala huolehtii luoduistaan. Ja antaa tietoisuuden siitä vahvistaa luottamustani: myös minusta siis. Ja kiittää Häntä siitä.
Sparrows – Jason Gray
”Et voi lisätä elämääsi päivääkään murehtimalla, hukkaat vain siten elämäsi oi älä anna huolten täyttää elämääsi hermoilulla et voi muuttaa yhtäkään asiaa, se vain sulkee sinut sisäänsä oi älä anna huolten voittaa; voit tuntea olosi yksinäiseksi, mutta et ole omillasi Jos Hän voi kannatella koko maailmaa, Hän pystyy kantamaan tämän hetken ei yksikään niitty eikä kukka jää Häneltä huomaamatta varpunenkin tietää että Hän kannattelee huomista nojaamalla Häneen on vaikea mennä hutiin asia voi muuttua, kun teet siitä Hänen asiansa, Hän haluaa kantaa sen huolettomana Jumalan huolenpidossa, kun päästät irti huomaat että Hänessä on kylliksi oi, silloin et koskaan hylkää Hänen Rakkauttaan, et kulje yksin yksikään tähti ei ole poissa paikaltaan, ei ole särkynyttä jota Hän ei voisi korjata eheäksi jos kaipaat toivoa kun olet peloissasi, katsele varpusta varpunenkin tietää että Hän kannattelee huomista”
Muut tekstit: Ps. 86: 1, 3-7, Ps. 127: 1-2 ja Gal. 6: 2-10.
Mustarastas veti sinnikkäästi pihlajanmarjoja nokallaan; ei näyttänyt vielä ihan helposti irtoavan.
Meillä on sympatiasuhde mustarastaan kanssa. Sen laulu silittelee sieluani. Joskus lurittelemme toisillemme. Se on kivaa, vaikka kumpainenkin taitaakin miettiä, että mitäköhän tuo tuossa kertoilee. Hyvän mielen se joka tapauksessa tuo. Kiitollinen olen tästä pikku ystävästä, joka vuodesta toiseen asustaa pihapiirissäni ja ilahduttaa iki-ihanilla laulukonserteilla.
Suhteeni räkättirastaaseen on etäisempi; emme juurikaan kommunikoi (kuten ilmeni siitä keskeytyneestä mustikka-aamiaisesta, josta kerroin heinäkuussa). – On vain erilainen olo sellaisen kanssa, joka vain räksyttelee (tai ei sano mitään).
Samarialaisen kiitos– Matkallaan kohti Jerusalemia Jeesus kulki Samarian ja Galilean rajaseudulla. Kun hän oli tulossa erääseen kylään, häntä vastaan tuli kymmenen spitaalista miestä. Nämä pysähtyivät matkan päähän ja huusivat: ”Jeesus, opettaja, armahda meitä!” Nähdessään miehet Jeesus sanoi heille: ”Menkää näyttämään itsenne papeille.” Mennessään he puhdistuivat. Huomattuaan parantuneensa yksi heistä kääntyi takaisin. Hän ylisti Jumalaa suureen ääneen, lankesi maahan Jeesuksen jalkojen juureen ja kiitti häntä. Tämä mies oli samarialainen. Jeesus kysyi: ”Eivätkö kaikki kymmenen puhdistuneet? Missä ne yhdeksän muuta ovat? Tämä muukalainenko on heistä ainoa, joka palasi ylistämään Jumalaa?” Ja hän sanoi miehelle: ”Nouse ja mene. Uskosi on pelastanut sinut.” Luuk. 17: 11-19
Toimi toisin – Samoin kuin Jeesuksen vertauksessa laupiaasta samarialaisesta, myös tässä Luukas korostaa, että se, joka toimi toisin kuin muut, oli samarialainen. Mielenkiinnosta googlasin keitä nämä samarialaiset oikein olivatkaan: juutalaisten lahko, joka hyväksyy Toorasta (hepreal. Raamatusta) vain sen 1. osan (= Mooseksen kirjat).
Mutta mikä selittäisi heidän laupeuttaan ja kiitollisuuttaan? Piti googlata myös Mooseksen kirjoja… Ja sieltähän (5. Mooseksen kirjasta) selitystä löytyi: kehotusta rakastaa muukalaisia, kehotusta ylistää Jumalaa siitä, mitä Hän on tehnyt sekä kehotusta kiittää Jumalaa siitä, mitä Hän on antanut. Nämä UT:ssa kuvatut samarialaiset siis ’vain’ yksinkertaisesti toimivat pyhässä kirjassaan annettujen säädösten mukaisesti.
Huomaanko? – Yllä oleva raamatunkohta spitaalisista saattaa herättää miettimään, miten on omalla kohdalla: milloin menen vain muiden mukana, ajattelematta sen enempää? Jatkanko vain noiden 9 muun lailla matkaani? Huomaanko (miten, milloin) kiittää Jumalaa siitä, mitä Hän on tehnyt ja tekee, minun ja/tai muiden elämässä?
Haenko elämässäni kiitoksen vai valituksen aiheita? Paljonko pyörittelen päässäni ajatuksia siitä, mikä elämäntilanteessani on huonosti, paljonko siitä, mikä on hyvin? Kumpi vaakakuppi painaa enemmän? Sillä harvoinpa ne ovat samanpainoiset… Miten löytää sydämeen enemmän ’samarialaista’ henkeä? Sellaista, minkä Jeesus näki niin merkittäväksi asiaksi, että toteaa jopa: ”Uskosi on sinut pelastanut”.
Kiitollisuus – rakas ja tärkeä aihe minulle, ollut ja on. Voisi sanoa, että se on pelastanut minut monesti vaipumasta itsesääliin ja jonkin tilanteeni marttyyrimäiseen surkutteluun. Käänteentekevää omassa elämässäni oli, kun aikoinaan tietoisesti aloin etsiä hyviä puolia erilaisissa, vaikeilta tuntuvissa tilanteissa. Siitä alkoi vähitellen tulla tapa, ja sain huomata, miten elämään alkoi virrata enemmän valoa; niihin varjokohtiinkin… ja ehkä erityisesti niihin.
Muutosta– Kiitollisuus on mielestäni yksi vahvimmista hyvää muutostaaikaansaavista tunteista. Tai ehkä pikemminkin mielentiloista. Kiitollista mieltä (jollei sellaista ole luonnostaan) kun voi harjoitella. Siinä missä tunteet vain tulevat ja välillä ottavat niin valtaansa, ettei niille ainakaan siinä hetkessä voi mitään (= tunneihmisen toteamus ), voi mielentilaan vaikuttaa melkoisesti. Tunteet tulevat sitten perässä; alkavat – kuin huomaamattaan – virrata mielen muodostamia uomia.
Kiitollisen mielen voi valita, vaikkei jokin asia olisikaan niin kuin toivoisi, tai vaikka koko elämä tuntuisi pelkältä kaaokselta kaikkine huolineen ja murheineen. Silloinkin voi alkaa harjoittaa mieltä kiitollisuuteen; päättää, että nyt valitsen toisin. En anna ikävien asioiden hallita mieltäni, vaan avarran tilaa ajatuksille, jotka ilahduttavat, hoitavat ja ravitsevat sieluani.
Valopilkkuja– Uskon vakaasti, että vaikka jokin tilanne tuntuisi kuinka synkeältä tahansa, aina on mahdollista tehdä päätös etsiä jotain valopilkkua, vaikka pientäkin; vaikka kuinka pikkuruiselta tuntuvaa kiitoksen aihetta.
Kiitoksen vaikutus – Itse ainakin olen kokenut, kuinka mieletön (mielekäs siis) vaikutus on sillä, että pitkin päivää kiitän iloisena Jumalaa, milloin mistäkin. Yleisin kiitosaiheeni taitaa olla se, kun löydän jonkun tarpeellisen tavarani, jonka olen laittanut jonnekin epäloogiseen paikkaan (kuten esim. kännykkäni).
Jokainen päivä on täynnä pienempiä tai suurempia asioita, jotka hyvin voisin sivuuttaa luonnollisina, elämään kuuluvina ilmiöinä, mutta joista haluan kiittää Luojaani. Se auttaa minua muistamaan, kuinka Hän on mukana elämäni kaikissa tilanteissa.
Kiitos rakas kolmiyhteinen Jumalamme, Isä, Poika, Pyhä Henki, että olet kanssamme, näet kaikki tilanteemme, ilomme ja surumme. Kiitos että Rakkautesi uudistaa, hoitaa ja parantaa meitä.
Auta meitä löytämään valopilkkuja joka elämämme tilanteessa. Viritä sydämemme kiittämään ja ylistämään Sinua, jokaisena päivänä.
All Things New – Hillsong United
”Rakkautesi uudistaa kaiken, Sinä teet kaikessa, kaikissa hyvää
tämän maailman asioihin on olemassa uudistettu toivo
elämässä, joka löytyy Sinussa, teet kaikesta uutta, eilen ja ikuisesti
Rakkautesi ei koskaan muutu, tämä toivo ei koskaan haihdu
uskoni on siinä, mitä ei näy, tuoden elämää sinne, missä sitä ei ole ollut
puhuen asioita, joita ei ole, kuten ne olisivat
Sinussa minä elän, taivaat on avattu, tiedän että olen valittu
sillä elän Sinussa, Sinussa olen elävä
Jumala, Sinä luot uutta, kaiken Sinun kunniaksesi”
Muut tekstit: Ps. 136: 1-9, 25-26, Jes. 38: 16-20 ja Ef. 5: 15-20.
Kuka on lähimmäiseni?– Muuan lainopettaja halusi panna Jeesuksen koetukselle. Hän kysyi: ”Opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta saisin omakseni iankaikkisen elämän?” Jeesus sanoi hänelle: ”Mitä laissa sanotaan? Mitä sinä itse sieltä luet?” Mies vastasi: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Jeesus sanoi: ”Oikein vastasit. Tee näin, niin saat elää.” Mies tahtoi osoittaa, että hän noudatti lakia, ja jatkoi: ”Kuka sitten on minun lähimmäiseni?” Jeesus vastasi hänelle näin: ”Eräs mies oli matkalla Jerusalemista Jerikoon, kun rosvojoukko yllätti hänet. Rosvot veivät häneltä vaatteetkin päältä ja pieksivät hänet verille. Sitten he lähtivät tiehensä ja jättivät hänet henkihieveriin. Samaa tietä sattui tulemaan pappi, mutta miehen nähdessään hän väisti ja meni ohi. Samoin teki paikalle osunut leeviläinen: kun hän näki miehen, hänkin väisti ja meni ohi. Mutta sitten tuli samaa tietä muuan samarialainen. Kun hän saapui paikalle ja näki miehen, hänen tuli tätä sääli. Hän meni miehen luo, valeli tämän haavoihin öljyä ja viiniä ja sitoi ne. Sitten hän nosti miehen juhtansa selkään, vei hänet majataloon ja piti hänestä huolta. Seuraavana aamuna hän otti kukkarostaan kaksi denaaria, antoi ne majatalon isännälle ja sanoi: ’Hoida häntä. Jos sinulle koituu enemmän kuluja, minä korvaan ne, kun tulen takaisin.’ Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?” Lainopettaja vastasi: ”Se, joka osoitti hänelle laupeutta.” Jeesus sanoi: ”Mene ja tee sinä samoin.” (Luuk. 10: 25-37)
Toimittaja mietti– Joku aika sitten toimittaja kertoi uutisissa, kuinka oli nähnyt miehen sammuneen kadulle, ajotielle. Nuorenmiehen miettiessä voisiko/pitäisikö hänen tehdä jotain asialle, kaksi naista tuli paikalle, tarttui ajotiellä makaavaa kainaloista ja talutti tämän jalkakäytävälle.
Olisinkohan tuossa tilanteessa jäänyt miettimään, tai pyytänyt jotakuta kaveriksi taluttamaan mies turvaan? Luultavasti olisin vielä miettinyt toisten jo toimiessa.
Lamaannuttava hetki – Mieleen nousi tilanne, jossa jätin toimimatta. Ei yhtä dramaattinen kuin tuo että joku makaa ajotiellä, mutta muistan vieläkin, 12 v. jälkeenpäin, kuinka tapahtuma jäi minua vaivaamaan.
Kuljin erään ystävän kanssa Hgin Hakaniementorin poikki. Bussipysäkin pleksilasin läpi näkyi kaksi kumarassa istuvaa hahmoa. Takaapäin jo saattoi päätellä, ettei tilan(teen)sa ollut ihan ok. Ehdotin että mennään tarkistamaan. Tullessamme heidän eteensä lamaannuin: kummankin kasvot lian ja veristen naarmujen peitossa, toiselta valui nenästä paksuna nauhana sitä mitä nenästä valuu kun on nuha (se r:llä alkava on mielestäni suomenkielen rumimpia sanoja; muut käyttäköön, meikä ei.) – Mahassani tuntui kääntyvän kaikki ylösalaisin. Sanoin ystävälleni nopeasti että mennään pois.
Johtopäätökseni tuosta reaktiostani kerroin tuolle ystävälle, ja monelle muullekin: en ikinä pystyisi auttamaan vastaavanlaisessa tilassa olevia ihmisiä! Ajatella, en edes nenäliinaa siinä pystynyt niille miehille antamaan!
Seuraavalla viikolla eräs ystävä soitti ja pyysi minua tulemaan kotikaupungissaan järjestettävään usean päivän seminaariin. Emmin, mutta lähdin. Viimeisenä seminaaripäivänä oli iltapäivä vapaata, illalla olisi viimeinen kokoontuminen. Olimme tulleet eräiden seminaarilaisten kanssa tuomiokirkon luo. Olimmekohan saaneet tehtäväksi rukoilla jonkun puolesta, en muista (sen verran intensiivinen oli loppupäivä).
Joka tapauksessa seistessäni siinä, hieman erillään muista, hiekkakäytävää pitkin käveli isokokoinen mies paljain jaloin suoraan eteeni. Hän kertoi minulle yöpyneensä hautuumaalla, ja että yön aikana hänen lenkkarinsa ja sukkansa oli varastettu. Hän näytti muovikassiaan: tässä koko omaisuutensa, pieni teltta.
Hänen lapsenomainen avuttomuutensa liikutti, mutta mitä ihmettä voisin tehdä? Mies ei pyytänyt minulta mitään, mutta kuitenkin oli kuin hän olisi odottanut minun jotenkin ratkaisevan hänen tilanteensa. Kun en keksinyt mitä tehdä, kysyin haluaisiko että rukoilisimme. Ihmeekseni miehellä ei ollut mitään sitä vastaan, päinvastoin.
Istuuduimme penkille ja mies veti takistaan pullon sanoen ylpeänä että eivätpä saaneet tätä. Laitettuaan pullon takaisin taskuunsa hän kertoi, kuinka 6 v. sitten oli menettänyt työpaikkansa, minkä vuoksi hän alkoi juoda rankasti. Lopulta vaimo lähti, ja hän menetti myös kotinsa. Siitä lähtien hän oli asunut kadulla. Ja nyt oli ihan kamala olo, 6 viikon juomisesta putkeen; sanoi että vain ryypyt helpottavat pahaan oloon.
En muista enää kysyinkö, mitä rukoiltaisiin. Muistan vain rukoilleeni olonsa paranemista. Vähän helpotti, mies totesi rukouksen jälkeen. Kerroin että illalla on rukoustilaisuus. Haluaisiko hän lähteä sinne? Hämmästyksekseni hän halusi.
Siitä alkoi (kummallekin) tuskaisan pitkä iltapäivä iltaan… Tiivistäen: hän sanoi vähän väliä että nyt täytyy ottaa ryyppy, muuten hän ei kestä. Minä puolestani sanoin, että juopuneena en häntä tilaisuuteen veisi, ja pyysin häntä useaan otteeseen kaatamaan pois pullon sisällön. Tähän hän ei suostunut, vaan laittoi aina pullon nopeasti takaisin taskuunsa, kuin jonkinlaisen turvantuojan. Aina kun hänen olonsa paheni, rukoilin uudelleen. Huono olo ei kuitenkaan lähtenyt kokonaan pois.
Lopulta tuli mieleeni, että mies ei varmaan ollut syönyt aikoihin. Kysyin, mitä hän voisi syödä, jotta olo paranisi. Jogurttia, hän sanoi. No, mennään ostamaan jogurttia. Torilla on ruokakauppa, mies sanoi.
Matkalla ostettiin hänelle lenkkarit ja sukat.
Eräästä kadun varrelle pysäköidyssä pakettiautossa olevat miehet huutelivat hänelle jotain. Mies tulistui ja kääntyi nyrkit pystyssä autoa kohti. Minulla oli ollut jo täysi työ siinä, että sain tuettua hänen horjahtelevia askeleitaan kävellessämme, sen verran raskastekoinen hän oli, mutta jotenkin ihmeesti sain tarpeeksi voimia estääkseni häntä hyökkäämästä miesten kimppuun. Mies oli hyväsydäminen (sen näki silmistään), mutta helposti ärsytettävissä. Vaikutti, että noiden autossa olleiden miesten hupia oli aiemminkin ollut nähdä kuinka tämä isokokoinen, roteva mies reagoi suuttuessaan kuin pieni lapsi. – Että kehtaatte, sanoin miehille, ja ihme kyllä naureskelu loppui.
Kaverit – Ruokakaupan edessä oli penkki. Mies sanoi jäävänsä siihen odottamaan. Samantien hän alkoi huudella kavereitaan paikalle. Mistä ihmeestä, puiden ja pensaiden takaa, heitä ilmaantuikin ällistyttävän vikkelästi iso joukko torin laitaan penkin ympärille. Mies sanoi heille: ”Nyt muuttuu kuulkaa mun elämäni. Täys pullo on taskussa mutten ole juonut koko päivänä. On uudet lenkkarit ja sukatkin, kyllä tässä on selvät merkit että nyt elämäni muuttuu, juominen jäi tähän!” Puoliympyrässä olevat kaverit alkoivat kilpaa heitellä ivallisia ”tuo on kuultu ennenkin” ym. vastaavanlaisia kommentteja. Pyysin heitä lopettamaan, mutta oli kuin olisin puhuin kuuroille korville. Tuntui kuin he olisivat yrittäneet kaikkensa viedäkseen toveriltaan luottamuksen muutoksen mahdollisuuteen. Kun en muutakaan voinut siinä tehdä, lähdin ostamaan jogurttia. Kassalla ollessani näin kaupanikkunasta kahden poliisin saapuvan penkin luo. Kaverit kaikkosivat yhtä nopeasti kuin olivat ilmestyneetkin. Pyysin mielessäni: älä Jumala anna poliisien viedä tuota miestä. Miehen tavoin myös minä uskoin, että Jumala todella halusi tuoda muutoksen hänen elämäänsä. Tullessani miehen luo hän katsoi minuun silmät pyöreinä: ”Et voi uskoa mitä tapahtui! Esittelin juuri pulloani kavereille, kun 2 jeparia tuli takaa, otti pullon, tyhjensi sen mitään sanomatta ja lähti pois. Tässä on kyllä Jumala mukana!” Hän joi jogurttia tölkistä, syötävää hän ei halunnut. Mutta vielä monta tuntia oli sinniteltävänä iltaan. Vuoron perään oireiden, hikoilun ja tärinän pahenemista ja rukouksia, joissa pyysin helpotusta hänen oloonsa.
Vihdoin pääsimme sisälle seminaaritilaan! Minulla oli vankka luottamus siihen, että täältä mies saisi avun. Menin erään esirukoilijan luo kertomaan, kuinka tuskainen olo miehellä oli ja pyysin, että hän pääsisi ensimmäisenä rukoiltavaksi. Vein meidät huoneen sivulle istumaan ajatellen, että miehen olisi siinä helpointa istua. Valinta oli kaikkea muuta kuin hyvä: saimme paheksuvia katseita osaksemme, eikä tilannetta parantunut se, että pastorin alkaessa puhua mies innostui huutelemaan noloja juttuja tälle pastorille, jonka tunsi vankila-ajoiltaan… Rukousjakson alkaessa talutin miehen esirukoilijan eteen. Tämä hentorakenteinen nuorimies kosketti kevyesti päätä pitemmän keski-ikäisen miehen olkapäätä sanoen lyhyen rukouksen. Mies putosi kuin salaman iskusta lattialle istualleen. (Pyysin rukousta myös itselleni, sillä tunsin tuossa vaiheessa oloni jo aika tyhjäksi.) Jonkin ajan kuluttua mies kysyi: ”Mitä mulle tapahtui? Ihan kuin moukarilla olisi isketty päähän!” – Pyhä Henki kosketti, vastasin. Tilaisuuden jälkeen kysyin mieheltä, mitä nyt pitäisi tehdä. Hän sanoi tietävänsä päivystyksen, joka oli vielä auki, mutta että eivät ne kyllä ota häntä sisään, koska hänen promillensa on niin korkealla. Mennään kuitenkin, sanoin. Menimme autooni ja mies opasti minut paikalle. Kerroin päivystäjälle miksi olimme tulleet, ja vähän ajan kuluttua mies kutsuttiin erääseen huoneeseen. Takaisin odotustilaan tullessaan hän katsoi taas minua silmät ihmetyksestä pyöreinä: ”Ajattele, promillearvot oli just alle määrätyn rajan, joten ottavat mut saman tien sisälle” (päättelin että katkaisuhoitoon). Lähtiessäni hän – kuin sivumennen – kertoi toimineensa evankelistana ennen kuin työ, perhe ja asunto menivät. ”Mutta Jumala haluaa mut nyt takaisin”, mies sanoi palaten huoneeseen, jossa promillet oli mitattu.
Kotiin ajaessani oli totaalisen tyhjä olo, tuntui kuin olisi ollut vailla mitään ajatuksia tai tunteita. Samanlaisen onton olon koin kerran Ruandassa käytyäni entisessä vankilassa (josta kerroin jossain bloggauksessa). Tiedän, että omin voimin en olisi selvinnyt kummastakaan kokemuksesta.
Kotiin päästyäni kiitin Jeesusta kaikesta avustaan ja pyysin Taivaan Isää auttamaan edelleen tuota miestä. – Niin Hän varmaan tekikin.
Jumala halusi kutsuamiehen takaisin palvelukseensa. Hän olisi varmasti muuten käyttänyt välikätenään jotakuta sen kaupungin samarialaista, sellaista, joka olisi luonnostaan, ihan itse, ollut valmis auttamaan tuota miestä, mutta ilmeisesti Hän näki, kuinka vakuuttunut meikäläinen oli kyvyttömyydestään toimimaan vastaavanlaisissa tilanteissa, ja tahtoi antaa minulle opetuksen.
Luojamme ei tahdo meidän uskottelevan itsellemme, ettemme pysty tekemään niitä asioita, joihin Hän tarvitsee suutamme, käsiämme ja jalkojamme. Ei Hänkään meille sellaista uskottele; päinvastoin, Hän haluaa rohkaista meitä. Ja ravistella meistä sellaisia rajoittavia uskomuksiamme kuin että emme osaa, kykene tai voi. Sillä ne ovat itsekeskeisiä uskomuksia. Hän, joka voi kaiken, haluaa että pidämme Hänet – emme itseämme – uskomme keskuksessa.
Kristus toivoo, että näkisimme jokaisen lähimmäisemme ja heidän tilanteensa niin kuin Hän näkee; että tuntisimme ja toimisimme niin kuin Hän. – Siinäpä riittää oppimista, loppuelämäksi… 🙂
I Surrender– Hillsong United
”Tässä olen, polvillani jälleen, kaiken luovuttaen vetäessäsi minua lähellesi löydä minut tässä Herra epätoivoisena Sinua tarvitsen, antaudun kastele sieluanilaupeutesi ja armosi paljastuessa minun on nälkä, jano, käsivarret levitettynä tiedän että kuulet huutoni puhu minulle nyt, haluan tuntea enemmän Sinua Hengitä minussa Jeesus tuulenhuminan tavoin Herra tapahtukoon tahtosi minussa, mahtavan myrskyn lailla liikuta sieluani haluan tuntea enemmän Sinua”
Muut tekstit: Ps. 112: 5-9, Miika 6: 6-8 ja 1. Joh. 4: 7-12.
Jeesus parantaa kuuron – Jeesus lähti sitten taas Tyroksen seudulta ja tuli Sidonin ja Dekapoliin alueen kautta Galileanjärvelle. Siellä hänen luokseen tuotiin kuuro mies, joka ei pystynyt kunnolla puhumaan, ja häntä pyydettiin panemaan kätensä miehen päälle. Jeesus otti hänet erilleen väkijoukosta, pani sormensa hänen korviinsa, sylkäisi ja kosketti hänen kieltään. Sitten hän katsahti taivaalle, huokasi ja sanoi kuurolle: ”Effata.” Se merkitsee: aukene. Silloin miehen korvat aukenivat ja hänen kielensä vapautui, niin että hän puhui selkeästi. Jeesus kielsi ihmisiä kertomasta tästä kenellekään, mutta mitä enemmän hän heitä kielsi, sitä enemmän he levittivät siitä tietoa. Kaikki olivat ylen määrin hämmästyksissään ja sanoivat: ”Hyvin hän on kaiken tehnyt. Kuurot hän saa kuulemaan ja mykät puhumaan.” (Mark. 7: 31-37)
Kuurolla miehellä oli rajalliset mahdollisuudet ilmaista ajatuksiaan. Tuohon aikaan ei ihmisillä ollut juurikaan keinoja opettaa kuuroja puhumaan selkeästi. Mikä piina: haluat kertoa asioita, mutta toiset eivät ymmärrä sinua! – Voi kuvitella, mikä riemu miehelle, kun sai sekä kuulon että kyvyn puhua selkeästi. Hän ei varmasti jättänyt yhtäkään tilaisuutta käyttämättä kertoakseen, mitä Jeesus oli hänessä saanut aikaan.
Vaieta vai kertoa? – Eivät toisetkaan – Jeesuksen kielloista huolimatta – malttaneet vaieta asiasta. Jeesus varmasti halusi hillitä häntä ympäröivän ihmisjoukon kasvua. Miten päästä eteenpäin, jos joka kulman takaa tuodaan eteen parannettavia? Nykyään tilanne on ihan erilainen. Pyhän Henkensä kautta Hän on läsnä siellä, missä Hänen puoleensa käännytään. Mutta puhutaanko siitä, siitä miten Hän toimii meidän päivinämme? Missä määrin olemme valmiita kertomaan, mitä hyvää olemme nähneet tai kokeneet Hänen tekevän? Uskon, että Hän haluaisi, että kertoisimme. Jotta luottamus siihen, että Hän elää, toimii ja vaikuttaa keskellämme, kasvaisi.
Rukousta – Eräs ystäväni houkutteli minut kerran (n. 8-9 v. sitten) kuuntelemaan erästä amerikkal. Ruotsissa asuvaa evankelistaa. Esityksensä lopuksi mies kutsui kuulijoitaan Hgin keskustaan, jossa hän demonstroisi katuevankeliointia. Mielenkiinnosta lähdimme katsomaan, kuinka tämä toteuttaisi lievästi sanottuna haasteellista hommaa (ainakin niille, jotka eivät tunne sellaiseen luontaista kutsumusta/taipumusta, ja ystäväni kanssa lukeuduimme niihin). Eliel-aukiolla iso joukko odotteli evankelistaa. Turhauduin odottamiseen. Olimmehan tulleet oppimaan, miten eilen opittua toteutetaan käytännössä; miksemme lähtisi kokeilemaan? Afrikan maissa kokemukseni oli, että kysyipä keneltä tahansa, haluaisiko tämä että rukoiltaisiin, oli vastaus aina kyllä. Mutta mennäpä meidän maassamme – kaupungin kadulla, kylätiellä tai maaseudun raitilla – kysymään tuntemattomalta, haluaisiko tämä rukousta jonkin asian puolesta… se vaan on vähän eri juttu – eikä niin vähänkään! Päätin kuitenkin tarttua haasteeseen ja lähdin kiertämään rautatieasemaa. (Ystäväni halusi jäädä odottamaan evankelistaa.) Kierrettyäni aseman toiselle puolelle sanoin Jeesukselle, että olen tässä nyt ihan vaan Sinun käytössäsi. Jos haluat, että rukoilen jonkun puolesta, osoita se minulle niin selvästi, että tajuan. Polveni…? – Vähän matkaa kuljettuani kuulin: ”Tuon nurkan takana tulet kokemaan ihmeparantumisen.” – Unohdin ihan mitä varten olin siinä kävelemässä. Mieleen tuli vain oma kipeä polveni: oi, Jeesus haluaa parantaa sen! (Kipu oli nim. palannut, ja tuntui taas joka askeleella.)
Hän oli parantanut graavia nivelrikkoani niin monet kerrat. Useita kuukausia tuli käveltyä kyynärsauvoilla; ortopedit eivät 40v:lle suostuneet laittamaan tekoniveltä, vaan kehottivat sinnittelemään 50v:ksi; 50v täytettyäni sanoivat että jos sitten 60v:na. – 60v:na en enää halunnutkaan tekoniveltä, sillä Jeesus oli hoitanut polveni kuntoon niin monesti, kun sen puolesta oli rukoiltu. Mutta nytkö Hän halusi parantaa sen kertakaikkisesti? Olin aivan onnessani! Tuon nurkan takana siis – kokonaan parantunut polvi?
Juttu ei päättynytkään ihan niin kuin olin olettanut… mutta kerron sen kuitenkin, sillä haluan kertoa siitä, kuinka Jumala yhä hoitaa ja parantaa. Niin monet eivät tiedä. Joissakin piireissä aihe on tabu, koska ei haluta herättää turhia odotuksia. Pelätään pettymyksiä ja katkeroitumisia, jollei Jumala toimikaan niin kuin on toivottu ja rukoiltu. Siksi asiasta vaietaan tai puhutaan vain menneessä aikamuodossa ( = silloin 1. vuosisadalla…).
Jossain taas voi kuulla Hänen parantavasta voimastaan puhuttavan suureen ääneen ja suurin lupauksin. – Miksei voisi ihan silleen rauhallisen luonnollisella tavalla kertoa, mitä Hän on tehnyt ja tekee nykyäänkin? Ja sillä tavoin osoittaa kiitollisuuttaan Jumalalle, ja olla vahvistamassa luottamusta Häneen ja rukouksen voimaan.
Kyllähän meillä on odotuksemme ja toiveemme. Mutta jos on valmis hyväksymään myös sen, että Jumala toimii omalla tavallaan ja aikataulullaan, eikä aina niin kuin me haluaisimme, niin ei tule harmistumisia eikä ala ajatella, ettei Jumala huomaa tai kuule. Sillä kyllä Hän näkee ja kuulee.
Don Moen toteaa alla olevassa laulussa, että jotkut kysyvät, miksi joku ei parantunut; hän itsekin kyselee. Mutta että se ei muuta sitä, että Jumala sanoo olevansa parantava Jumala, ja että Jumalan voima on Hänen sanassaan.
Kulman takana nuori romaninainen käveli suoraan eteeni pieni ruusukimppu toisessa kädessä, toisella ojensi minulle yhtä ruusua. Mistä olikin siihen tupsahtanut, ei ollut siinä kävellessäni aseman editse toiseen suuntaan. – Pitäisikö minun ostaa ruusu, tai useampi? Tuntui ettei. Mitä sitten? Sitten huuliltani ikään kuin lipsahti, etten ostaisi ruusua mutta voisin rukoilla, jos hänellä olisi jokin rukousaihe. ”Oi kyllä”, vastasi nainen silmin nähden ilahtuneena. Menimme vähän sivummalle ja kysyin, mitä rukoiltaisiin. Nainen kertoi melko selkeällä englannillaan, että hänellä oli synnytyksen aiheuttama ’hernia’. Siis mikä?? Hän toisti että hernia, hernia, miksi en nyt ymmärrä! Nainen oli melkein epätoivoinen tietämättömyydestäni, minä kun en tuntenut koko sanaa. (Kotona vasta selvitin sen: tyrä). Kysyin uskooko hän Jeesukseen, ja että tämä yhä parantaa. Kyllä, nainen sanoi silmät säteillen. Jeesus tuntui olevan hänelle rakas. Rukoilin, että Jeesus parantaisi hänet. Nainen kiitti ja lähti. Ystäväni, joka oli odottanut toisen kulman takana, kertoi, että hän oli aiemmin nähnyt kuinka tuo nainen oli nilkuttanut, mutta nyt tämä kulki tasaisesti, lainkaan nilkuttamatta. Jeesus toteutti lupauksensa. Muuta ei Hän halunut parantaa polveani, vaan tämän nuoren, ensimmäisen lapsensa synnyttäneen äidin. Olin tosi kiitollinen, että sain olla tällaista kokemassa kadulla, Hgin ydinkeskustassa. – Kuka olisi uskonut? En minä ainakaan! Mutta nyt tiedän, ettei ei se ole paikasta kiinni, vaan siitä, mitä Hän milloinkin haluaa tehdä, ja siitä, missä määrin olemme valmiit asettautumaan Hänen käyttöönsä, vaikka vaikealta tuntuisikin.
Uskon myös vakaasti, että aina kun rukoilemme toisen kanssa tai puolesta, Jumala kuulee rukouksemme, reagoi ja vastaa rukouksiimme kuten parhaaksi näkee – vaikkemme havaitsisi mitään tapahtuvaksi. Rukoileminen kannattaa aina, siitä olen vakuuttunut.
Hän, ihmeen ihana Parantajamme, tietää mitä me tarvitsemme! Tuo nuori äiti halusi näyttää vauvansa, joka seuraavana päivänä pääsisi sairaalasta. Tapasimme hänet sovittuun aikaan, mukanamme vauvanvaatteita ja muita tarvikkeita sekä vähän ruokarahaa. Mutta vaikka äiti ilahtui niistä, tuntui että hänelle paljon tärkeämpää oli saada näyttää pieni vauvansa. Saimme siunata sekä vauvaa että äitiä ja pyytää heille Jumalan varjelusta. Äiti kertoi olevansa nyt terve ja voivansa pitää vauvaa sylissään ilman kipua. Hän säteili onnesta. – Kiitimme yhdessä Jeesusta, Parantajaamme.
Heal Me Oh Lord – Don Moen
”Paranna Sinä minut, Herra, niin minä paranen. Auta minua, niin minä saan avun. Sinua yksin minä ylistän!” (Jer. 17,14)
Muut tekstit: Ps. 30: 3-6, 12-13, Ps. 146: 5-10, 2. Moos. 4: 10-12, 2 ja Kor. 3: 4-6.
Kapernaumin palmuja
