21.8.2017                     

Jeesus sanoi ylipapeille ja kansan vanhimmille:
”Mitä te tästä sanotte? Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Hän meni toisen luo ja sanoi: ’Poikani, mene tänään viinitarhaan työhön.’ ’En minä halua’, poika vastasi. Sitten hän kuitenkin tuli toisiin ajatuksiin ja meni.
Isä meni toisen pojan luo ja sanoi tälle saman. Poika vastasi: ’Menen kyllä, isä’, mutta ei mennytkään. Kumpi näistä kahdesta teki, mitä hänen isänsä tahtoi?”
”Edellinen”, he vastasivat.
Jeesus sanoi:
”Totisesti: portot ja publikaanit menevät Jumalan valtakuntaan ennemmin kuin te. Johannes avasi teille vanhurskauden tien, mutta te ette uskoneet häntä. Portot ja publikaanit sen sijaan uskoivat, ja vaikka te sen näitte, te ette jälkeenpäinkään tulleet katumukseen ettekä uskoneet häntä.”   (Matt. 21: 28-32)

Lupaaja vai tekijä? – Toisen ensireaktio oli: ei huvita. Tuli kuitenkin katumapäälle ja meni. Toinen lupasi mennä, muttei pitänyt lupaustaan.
Mietin, kumpaa olen tehnyt enemmän: kieltäytynyt, katunut ja lopulta kuitenkin tehnyt, vaiko luvannut ja sitten joko unohtanut tai vain jättänyt tekemättä. – Huokaus: kumpaakin, en vain tiedä kumpaa enemmän!
Ne kerrat vain muistaa paremmin, jolloin on ensin laittanut hanttiin ja sitten (enemmän tai vähemmän vastentahtoisesti) kuitenkin toiminut niin kuin on kokenut Taivaan Isän toivovan.
Lupauksiani olen löytänyt päiväkirjojani selatessa: voi ei, tämänkin lupauksen olin unohtanut!

Eilen herkkyyttä käsitelevällä vkonl.kurssilla käsiteltiin mm. itsensä syyllistämistä, johon erityisesti erityisherkät voivat olla taipuvaisia – silloinkin, kun siihen ei olisi aihetta. Jos siis olet erityisen herkkä ja altis itsesyytöksiin, kannattaa olla tarkkana ettet juutu vanhoihin mokiin.
Itse aloin tuota tekstiä lukiessani pyöritellä mielessäni menneitä kunnes huomasin: hei, nyt eletään tätä päivää! Mitä minun tulisi ymmärtää juuri nyt siitä, mitä kuulen, miten vastaan, miten toimin?

Johtuen uutispaastostani (= ei uutisten lukemista eikä kuuntelua) en tiennyt, mitä Turussa oli tapahtunut. Ymmärsin kuitenkin eräiden kurssilaisten kommenteista, että jotain järkyttävää, ja ihmisiä oli kuollut. En kuitenkaan halunnut tietää asiasta sen enempää ennen kuin kurssi olisi päättynyt, ja toivettani kunnioitettiin. Eilen klo 10 hiljennyimme iskussa menehtyneiden muistoksi.
Kotiin ajaessani mielessäni pyöri vuoden takainen Nizzan yliajo. Mietin, oliko Turussa nyt tapahtunut vastaavaa. (Barcelonan torstaisesta yliajosta tulin tietoiseksi vasta kotiin palattuani lukiessani nettiuutisista Turun tragediasta.)

Annammeko niiden ajatusten ja tunteiden joita Turun surmatyöt nostivat pintaan, ottaa meistä niin vahvan otteen, että ne alkavat hallita meitä?
Pystyisimmekö löytämään tämän  järkyttävässä tapahtumasarjassa jotain, mikä antaa toivoa?  Jotain mikä antaa uskoa hyvään?
Itselleni tällaista toi uutisissa se, kuinka monet riensivät auttamaan ja koettivat pelastaa uhreja. He eivät jääneet seuraamaan vierestä, vaan toimivat, jopa henkensä uhalla. Useat heistä olivat maahanmuuttotaustaisia.
Erityisesti minua kosketti erään (itsekin uhria auttaessaan monta puukoniskua saaneen) miehen haastattelu. Mies totesi haastattelijalle,  ettei hän ole mikään sankari, vaan lähimmäinen, joka ei vain katsonut vierestä vaan teki parhaansa. Vaikkei hän onnistunut pelastamaan naisen henkeä, hän teki sen minkä pystyi. Ajattelematta sen enempää hän toimi sen mukaan, mitä tilanne hänestä vaati. Tätä hän toivoisi muiltakin: ettei käännettäisi katsetta pois vaan autettaisiin silloin kun apua tarvitaan.
___________________________

Päivitys 25.12.17:  Joulupäivänä julkaistusta (aika rankasta) haastattelusta käy ilmi tuon iskun vaikutukset kyseisen auttajan loppuelämään. Artikkelissa on myös kriisipsykologin sekä traumapsykologiaan ja -terapiaan erikoistuneen psykoterapeutin kuvauksia ihmisten reaktio- ja toimintatapoja kriisitilanteissa. Itse olen teini-ikäisestä asti ollut kiinnostunut psykologiasta. Siksi laitan tähän linkin tuohon haastatteluun, vaikka onkin vaikea aihe.
Kyseinen auttaja toteaa haastattelun lopuksi: “Meidän on vastustettava pimeyttä, sillä vain se pelastaa meidät.”
https://yle.fi/uutiset/3-9984651   

Oman uskoni ja käsitykseni mukaan Jumala tekee meissä hyvää, näkymätöntä työtään. Joskus ei vain kestä kohdata jotain asiaa. Silloin asian käsittelyn välttäminen voi olla ainoa käsillä oleva keino selviytyä tilanteesta. Tämä auttaa kuitenkin vain välillisesti. Trauma jää ikään kuin nukkumaan prinsessa Ruususen unta villiruusuköynnösten peittämän linnan kätköön.
Mutta siihen on mahdollista palata myöhemmin. Silloin aiemmin koettua traumaa voi käsitellä ikään kuin vähän etäämmältä, neutraalimmalta tasolta. Olen tämän havainnut omassa elämässäni, käsiteltyäni monta kymmentä vuotta aiemmin koettua traumaa. (Ehkä kerron siitä jossain vaiheessa, kun tulee jotenkin aiheeseen liittyvä teksti eteen.)

___________________________________

Jeesus ei odota meiltä vahvuutta ja rohkeutta, vaan jotain muuta. (Onneksi, ajattelen. Sillä kyllä minun täytyy sanoa, että tuon auttajan haastattelupätkän katsottuani mietin, mitä itse olisin pystynyt tekemään perjantaina Turun torilla. Luultavasti korkeintaan kauhusta lamaantuneena huutamaan apua!)
Mitä Jeesus sitten toivoo? – Että valitsisimme hänen tiensä. Että hän voisi hoitaa meitä kun olemme surullisia tai peloissamme.
Vihaa Hän kehottaa meitä välttämään: sillä vahingoitamme vain itseämme ja ympärillämme olevia.

Rakkaus karkottaa pelon ja vihan – Johannes kirjoittaa kirjeessään, että täydellinen rakkaus karkottaa pelon. Ja että jos joku sanoo rakastavansa Jumalaa mutta vihaa veljeään, hän valehtelee. (1.Joh.4: 18, 20).
Lähimmäisemme, kaukaakin tulleet, ovat veljiämme ja sisariamme.
Mutta juuri silloin – kun tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta tai mahdottomalta pysyä rakkaudessa, saa olla heikko ja sanoa: auta Sinä, Rakkauden Kuningas. täytä Rakkaudellasi, joka karkottaa pelon ja vihan.

Rukousta – Järkyttävän väkivaltaisen tapahtumasarjan näkeminen voi jäädä pyörimään silminnäkijän mielessä ties kuinka pitkäksi ajaksi ikään kuin eräänlaisena painajaismaisena kauhufilminä. Rukoillaan Turussa, Barcelonassa ja ympäri maailmaa tapahtuneiden terrorin uhrien omaisten puolesta. Ja niiden puolesta, jotka ovat olleet silmänäkijöinä ja niiden puolesta, jotka jollain muulla tavalla nämä tapahtumat ovat traumatisoineet.

Kristus, vaikuta meissä. Anna Rakkautesi johdattaa ajatuksiamme, tunteitamme ja tekojamme. Lähetä Pyhä Henkesi lohduttamaan kaikkia surevia.
Rakas Jumala, kiitos että olet kanssamme silloinkin, kun meillä on kaikkein vaikeinta.
Kiitos että olet Lohduttajamme hädän hetkellä.

God of all my days – Casting Crowns

“Tulin luoksesi sydän palasina
ja löysin Jumalan, jonka käsissä on parantuminen
käännyin Sinun puoleesi, laitoin kaiken taakseni
ja löysin Jumalan joka tekee kaiken uudeksi
katsoin Sinuun, hukkuen kysymyksiini
ja löysin Jumalan, jolla on kaikki viisaus
ja luotin sinuun ja astuin valtamereen
Sinä tartuit aaltojen keskeltä käteeni
sillä olet kaikkien päivieni Jumala
Sinä valmistat joka askeleeni
ja ylistän Sinua
minulla on erilaisia vaiheita, Sinä pysyt samana
juoksin luotasi, vaelsin varjoissa
ja löysin Jumalan joka sinnikkäästi tavoittelee
piilouduin Sinulta, epäonnistumiseni jahtaamana
ja löysin Jumalan jonka armo peittää minut
ollessani heikoimmillani putosin Sinuun
ja löysin Jumalan joka nostaa pääni”

Muut tekstit: Ps. 51: 6-14, Job 42: 1-6 ja 1. Sam. 17: 37-45, 48-50 t. Room. 7: 14-25.