12.12.2017  Yön aikana maa muuttui valkeaksi, lumi tuli… ooo…onkohan pysyvää? Tuleeko valkoinen Joulu?

Kolmannen adventtisunnuntain aihe on Tehkää tie Kuninkaalle.

Opetuslapset menivät Johanneksen luo ja sanoivat: ”Rabbi, nyt on ruvennut kastamaan myös se mies, joka oli kanssasi Jordanin toisella puolen ja josta annoit hyvän todistuksen. Kaikki menevät hänen luokseen.”
Johannes vastasi: ”Kukaan ei voi ottaa mitään, ellei sitä anneta hänelle taivaasta. Te voitte itse todistaa, että minä sanoin: ’En minä ole Messias. Minut on lähetetty kulkemaan hänen edellään.’ Sulhanen on se, jolla on morsian. Mutta sulhasen ystävä seisoo hänen vieressään ja kuuntelee, mitä hän puhuu, ja iloitsee suuresti sulhasta kuunnellessaan. Niin iloitsen minäkin, ja iloni on nyt täydellinen. Hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi.”  (Joh. 3: 26–30)

Sulhasen bestman – Jordan-virralla tapahtui kummia: erämaasta tullut, kamelinnahkaan pukeutunut mies kastoi ihmisiä. Miten sen voisi ymmärtää? Että ihmiset tulevat sankoin joukoin tuon miehen kastettaviksi? Miten sana hänestä levisi? Jos ihmisten kokemus omasta kastetuksi tulemisesta tuossa joessa olisi ollut mitäänsanomaton, he tuskin olisivat menneet kertomaan sukulaisilleen ja ystävilleen asiasta saatikka rohkaisseet heitä lähtemään kastepaikalle. Jotain merkittävää siis siinä täytyi tapahtua niissä, joita Johannes kastoi.
Tai tulivatko he paikalle Pyhän Hengen johdattamina? – Itse ajattelen että tapahtui kumpaakin.
Meille evankeliumeissa ei kerrota, miten ihmiset Jordanilla kasteen kokivat. Uskon kuitenkin Pyhän Hengen olleen jo silloin vahvasti läsnä. Toimihan Johannes Kastaja Hengen johdatuksessa. Hän profetoi ja julisti Messiaan tulon. Ja sanoo, että kuulee, mitä hän puhuu. Hän on niin läheisessä yhteydessä Kristuksen Hengen kanssa, että on kuin hän seisoisi tämän vierellä puhumassa. Hän vertaa itseään sulhasen bestmaniin.

Näin tuli tehdä – ”Kääntykää, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle!” sanoi Johannes. Kun hän sitten näki Jeesuksen tulevan joenrantaan, häneltä meni pasmat sekaisin. Mutta Jeesus sanoi hänelle: ”Älä nyt vastustele. Näin meidän on tehtävä, jotta täyttäisimme Jumalan vanhurskaan tahdon.” (Matt.3:15)
Jeesuksen noustua vedestä Pyhä Henki laskeutui hänen ylleen. Jumala ilmoitti, että tässä on Hänen Poikansa.

Pyhän Hengen voima – Niiden, joille se, miten Pyhä Henki voi toimia ihmisten keskuudessa, on vielä jotenkin ihan liian yliluonnollista tai uskomatonta, voi olla vaikea uskoa edes Hengen johdatukseen. Puhumattakaan siitä, että Pyhä Henki voisi saada jotain niin pientä (ja samalla niin suurta) kuin pienen solun syntymisen aikaiseksi. Tänäkin Jouluna taitaa aika suuri joukko teologejakin pitää sitä mahdottomana. Kuitenkin siinä on koko asian ydin ja Joulun sanoma: Jumalan Poika syntyi neitsyt Marialle. Jumala alulle laittajana,  Ihminen synnyttäjänä.

Tilaa Hänelle – Johannes toteaa että Hänen, Jumalan Pojan on tultava suuremmaksi, itsen pienemmäksi. Mitä voisikaan tapahtua, jos me epäilyissämme, epäuskossamme tai kaikkitietäväisyydessämme antaisimmekin mahdollisuuden Jumalan Hengelle toimia elämässämme? Näyttää todellisuuttansa ja sitä, mitä kaikkea Hän voi.
Johannes sanoi: ”Minä kastan teidät vedellä parannukseen, mutta minun jälkeeni tulee toinen, joka on minua väkevämpi. Minä en kelpaa edes riisumaan kenkiä hänen jalastaan. Hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella.” (Matt. 3:11)

Johannes Kastaja – kuten evankelista -kaimansakin – koki olevansa niin läheisessä yhteydessä Kristuksen Hengen kanssa, että oli kuin Kristus olisi seissyt hänen vierellään puhumassa. Hän vertasi itseään sulhasen bestmaniin ja kastettavaa kansaa morsiameen.
Kumpaan sitten helpommin samastuisikaan, minusta molemmat ovat osuvia kuvia siitä, millaiseen suhteeseen Jumalan Poika meitä kutsuu: sekä ystäväksi että pyhään liittoon kanssaan.

Taivaasta – ”Kukaan ei voi ottaa mitään, ellei sitä anneta hänelle taivaasta”, Johannes totesi. Hänellä oli jotain jonka hän oli saanut taivaasta. Jumalan Hengen läsnäolon ja vaikutuksen saivat myös muut Jordanilla olleet kokea. Jumala puhui, Hän toimi.

Mitä jos uskaltautuisikin avoimin mielin ja sydämin kääntyä Hänen puoleensa? Uskaltaisi solmia Hänen kanssaan ystävyyssuhteen ja sellaisen liiton, jossa Hän saisi näyttää Rakkautensa ja Viisautensa?
Siinä minä suostuisin pienemmäksi, antaisin Hänelle tilaa vaikuttaa minussa.
Tule Kristus, tahdon raivata Sinulle tien sydämeeni, jotta Sinä voit tulla – tuoda sinne Rakkautesi, Rauhasi ja Valosi.

Veni Domine Jesu – Marco Frisina

”Maranata – tule Herra Jeesus”

Muut tekstit: Ps. 85: 9-14, 5. Moos. 18: 15-19, Room. 16: 25-27 ja vaihtoehtoisena evankeliumitekstinä Joh. 1: 19-27.

9.12.2017  

Jumalan valtakunta keskellänne – Kun fariseukset kysyivät Jeesukselta, milloin Jumalan valtakunta tulee, hän vastasi: ”Ei Jumalan valtakunta tule niin, että sen tulemista voidaan tarkkailla. Eikä voida sanoa: ’Se on täällä’, tai: ’Se on tuolla.’ Katsokaa: Jumalan valtakunta on teidän keskellänne.”
    Opetuslapsilleen hän sanoi:
    ”Tulee aika, jolloin te toivotte näkevänne edes yhden Ihmisen Pojan päivän mutta ette saa nähdä. Teille sanotaan silloin: ’Hän on tuolla’, ja: ’Hän on täällä’, mutta älkää lähtekö minnekään, älkää juosko perässä. Sillä niin kuin salama välähtää ja valaisee taivaan äärestä ääreen, niin on Ihmisen Poika oleva ilmestymisensä päivänä.”   (Luuk. 17: 20-24)

Kun 1.12.2014 bloggasin tuosta evankeliumitekstistä, huomioni kiinnittyi heti uuteen käännökseen, jonka mukaan Jeesus sanoi: ”Jumalan valtakunta on teidän keskellänne.” Samoin kävin tällä kertaa. Taas mietin, kuinka se poikkeaa monista muista käännöksistä, joissa Jeesus sanoo: ”Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä”. Ei siis ainoastaan keskellämme vaan myös hyvin henkilökohtaisella tavalla – meissä.

”Älkää juosko perässä” – Minkä perässä me juoksemme tänä päivänä, tänä adventinaikana…?
Milloin ylipäätään jäädä paikoilleen, milloin lähteä liikkeelle? Maltanko olla lähtemättä, jos tunnen ettei ole aika lähteä? Entä olenko ihan varmasti ollut kuulolla, kun aina vaan tuntuu että on aika pysyä paikallaan? Jos olenkin missannut jotain? Aika ajoin tällaisia pohdiskelen, helposti lähtemiseen taipuvainen tyyppi kun olen aina ollut.

On kulunut jo 5 v siitä, kun viimeksi olen ollut matkalla johon olen kokenut johdatusta lähteä. Tuolloin koin tehtäväksi mennä rukoilemaan kohdemaan ja siellä asuvien ihmisten puolesta. Varasin lennot ja majoitukset puoli vuotta ennen sitä ajankohtaa, jolloin koin että tuli   matkustaa. Syy tuohon ajankohtaan selvisi minulle ja mukana tulleille ystävilleni kuitenkin vasta saapumista seuranneena päivänä: tuolloin  Gazasta ammuttu raketti kantautui 1. kerran Betlehemin edustalle saakka. (Siihenastiset raketit olivat kaikki päätyneet Gazan lähistölle). Toinen samana päivänä Gazasta ammuttu raketti olisi osunut Jerusalemiin ja mitä ilmeisemmin saanut siellä tuhoa aikaan, jollei israelilaisten torjuntajärjestelmä olisi saanut sitä torjuttua. Näiden seurauksena Israelin armeija teki ilmahyökkäyksen ja siirsi tankkejaan Gazan rajalle. Aloimme rukoilla syntyneen konfliktitilanteen puolesta. Kukaan ei tiennyt, mitä seuraavaksi tapahtuisi.

Jerusalemissa oli noita kahta Gazasta ammuttua rakettia seuranneena päivänä tunnelma, jollaista en ollut koskaan ennen siellä tuntenut. Noustessamme vanhankaupungin muurin vierellä olevaa lähes autiota katua, oli kuin olisimme jonkinlaisten pumpulipallon sisällä.  Emme voineet ymmärtää tuota tunnelmaa muulla tavoin kuin päättelemällä, että Jerusalem oli juuri  nyt ympäri maailmaa tulevien rukousten kannattelema.
Tulitauko (jota kesti 2 v.) solmittiin 3 pv ennen kuin palasimme Suomeen.

Rukouksia Lähi-idän puolesta – Mihin Trumpin 3 pv. sitten tekemä päätös tunnustaa Jerusalem Israelin pääkaupungiksi johtaa? Syntyneet yhteenotot olivat odotettavissa. Mutta mitä on tulossa?
Omalla kohdallani olen lähtemisen sijaan kokenut, että nyt on aika kotoa käsin rukoilla päivittäin Lähi-idän tilanteen puolesta.
Kannateltaisiinko yhdessä Jerusalemia ja koko Lähi-itää rukouksin?
Rukoillaanko, että Jumalan valtakunta, joka on sisäisesti meissä ja keskellämme, saisi murtautua esiin, näkyväksi ja tuntuvaksi? Että Kristuksen rauha laskeutuisi tähän levottomaan maailmaamme.     
Jeesus sanoi: ”Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa.” (Joh.14:27)

Kirkkauden Kuningas, toisitko kirkkautesi sinne, missä on pimeää ja hämärää? Ilmetyisitkö sinne, missä Sinua eniten kaivataan ja tarvitaan?

Rauhan Ruhtinas, suo rauhasi kasvaa sydämissämme, ympärillämme ja kaikkialla maailmassa. Auta meitä vaalimaan sisällämme ja ympärillämme rauhaisaa joulunodotusta.
Joulua lähestyessämme auta meitä myös olemaan sisäisesti kuulolla sen suhteen, milloin on hyvä lähteä esim. jotakuta yksinäistä tapaamaan tai ojentamaan auttava käsi tarvitsevalle. Auta meitä myös huomaamaan, milloin on aika hiljentää vauhtia, rauhoittua ja jäädä paikoilleen. Ettemme juoksisi turhan perässä.

Henkesi ja Rauhasi sisäisesti meissä ja keskellämme… anna meidän tuntea, löytää ja nähdä se. Kokea Rauhasi todellisuus. Kiitos Sinulle Kristus.

Children, go where I send thee – A cappella -yhtye Home Free svengailee Kenny Rogersin kanssa…

… tämän riimittelyn suomentaminen ei meikäläiseltä luonnistu… tässä kömpelöä yritystä:

”Lapset, lähtekää sinne minne teidät lähetän
yksittäin kuten se yksi pieni lapsi
joka syntyi neitsyt Marialle Betlehemissä
kaksin kuten Paavalin ja Silaksen
kolmistaan heprealaisille lapsille
nelistään kuin ne neljä jotka seisoivat ovella
viisin kuin evankeliuminsaarnaajat
kuusin kuin ne kuusi joita ei saatu kuntoon
seitsemittäin kuin ne seitsemän jotka eivät tulleet taivaaseen
kahdeksittain kuten ne kahdeksan jotka seisoivat portilla
ja kaikki sai alkunsa seimestä…
pienestä lapsesta joka syntyi
neitsyt Marialle Betlehemissä”

Muut tekstit: Ps. 80: 15-20, Jes. 44: 6-8 ja Jaak. 5: 7-11.

6.12.2017           

Tänään Suomi juhlii 100-vuotista itsenäisyyttään. Se on oikeastaan suuri ihme. Pikkuruinen kansa on pystynyt taistelemaan itselleen itsenäisyyden ja säilyttämään sen itäisen jättinaapurin kyljessä. Näen sen monen muun uskovan tavoin Jumalan ihmeenä. Yhtään aliarvioimatta sitä urheutta, rohkeutta ja sisua, jolla sotilaamme puolustivat vapauttamme talvi- ja jatkosodassa, siinä tarvittiin kyllä lisäksi taivaallista vaikutusta.
Ajattelen, että meillä on aihetta kiittää itsenäisyydestämme myös Jumalaa. – Lopussa muutama kertomus siitä, kuinka Hän oli mukana maamme itsenäisyystaisteluissa.

Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä muistetaan myös maailmalla:
Rion Kristus -patsas – Tänään moni monumentti ympäri maailmaa valaistaan sinivalkoisin värein itsenäisyytemme kunniaksi, myös Rio de Janeiron Cristo Redentor – Kristus Vapahtaja -patsas: https://yle.fi/uutiset/3-9955708
Videotervehdyksiä on satanut 100-vuotiaalle Suomelle joka puolelta maailmaa:
https://yle.fi/uutiset/3-9962208

Vaietut asiat – Vaikkei olisi sodan aikoja joutunut elämään ja kokemaan, ovat ne sittenkin osa meitä ja perimäämme, sitä mitä olemme niin kansana kuin yksilöinä.
Usein vaietut kokemukset vaikuttavat syvemmin ja pitkäkestoisemmin kuin ne, joista on puhuttu ääneen. Omat vanhempani olivat varmaan pikemminkin sääntö kuin poikkeus siinä, etteivät koskaan puhuneet sotaan liittyvistä kokemuksistaan, tunteistaan tai muistoistaan meidän lasten kuullen. Ne kätkettiin sisimpään.
2 viikon kuluttua on isäni 101v-syntymäpäivä. Hieman ennen hänen menehtymistään pitkäaikaiseen sairauteen kuulin muulta taholta hänen elämäänsä suuresti vaikuttaneen asian sota-ajalta, josta ei oltu meille lapsille koskaan kerrottu. Pohdin, miten paljon puhumattomia asioita ja kokemuksia hän mahtoikaan viedä mukanaan. Varmaan vaikeneminen tuntui helpoimmalta.
Näin toimivat isovanhempanikin. Muutaman kerran he mainitsivat esikoisensa kaatuneen jatkosodassa 22-v:na. He eivät näyttäneet suruaan ja kaipaustaan, mutta sen saattoi aistia. Enoni ylioppilaskuva oli sisarustensa kuvien vieressä. Kuulin, että hän oli ollut kihloissa rintamalle lähtiessään. Muuta en hänestä tiedä.
Pitkään elämässäni olen toteuttanut samaa, vaikeista asioista vaikenemismallia. Nykyään harjoittelen toisenlaista mallia.

Kunniavartio – Minua koskettaa itsenäisyytemme satavuotispäivänä monilla hautuumailla toteutettava kunniavartio: kunkin sotilashaudan edessä seisoo vartiossa samanikäinen mies kuin vainaja kaatuessaan.  
Mietin kaikkia niitä äitejä ja vaimoja, joiden pojat tai miehet jäivät rintamalle. Kolmen aikuisen pojan äitinä – ja luonnollisesti muutenkin – kiitän koko sydämestäni, että meillä on rauha maassa, ja rukoilen että saamme myös säilyttää tämän kalliisti maksetun, kallisarvoisen itsenäisyytemme ja rauhamme.

Rukouksia maamme puolesta – Jatkosodan aikana Yleisradio alkoi radioida Turun tuomiokirkon klo 12:n lyönnit kansalaisten rohkaisuksi. 16.7.1944 presidentinrouva Gerda Ryti kehotti radiopuheessaan suomalaisia rukoilemaan maamme puolesta joka päivä klo 12 kuullessaan radiosta kirkonkellojen soivan: ”Hiljentyköön siis jokainen kansamme jäsen tuona hetkenä rukoukseen Kaikkivaltiaan eteen.”
Presidentti Kyösti Kallion rukouksesta 6.12.1939:
”Taivaallinen Isämme, katso armossasi kansamme puoleen. Sinä olet luonut sen ja rakastat sitä. Sinä näet, että se on mitä suurimmassa vaarassa. Siksi rukoilemme sinua Herra, auta meitä hädässämme äläkä anna meidän hukkua.
Täytä meidät niin Sinun rakkaudellasi, että tulemme kuuliaisiksi Sinun käskyillesi. Rakkautesi olkoon meissä se voima, joka voittaa pimeyden vallat kansassamme.
Herra Jeesus Kristus, kaiken voimme sinun kauttasi. Siihen me uskomme. Armahda meitä. Amen.”

Itsenäisyyspäivän raamatuntekstejä:

Rauhaa rakentavaa., lempeää ja sopuisaa
Kuka teistä on viisas ja ymmärtäväinen? Esittäköön hän osoitukseksi hyvästä vaelluksesta tekonsa, sävyisästi, niin kuin viisas tekee. Mutta jos teidän sydäntänne hallitsee katkera kateus ja riidanhalu, älkää vastoin totuutta kerskuko kuvitellulla viisaudellanne. Sellainen ei ole ylhäältä tulevaa viisautta, vaan maallista, ihmisistä tulevaa, pahojen henkien viisautta. Sillä siellä, missä kateus ja riidanhalu vallitsevat, on myös hillittömyyttä ja kaikenlaista pahaa. Mutta ylhäältä tuleva viisaus on puhdasta ja pyhää, ja niin se myös rakentaa rauhaa, se on lempeää ja sopuisaa, täynnä armahtavaisuutta ja hyviä hedelmiä, se on tasapuolista ja teeskentelemätöntä. Vanhurskauden siemen kylvetään rauhan tekoina, ja se tuottaa hedelmän niille, jotka rauhaa rakentavat.  (Jaak. 3: 13-18)

Jumala ei ole kaukana yhdestäkään meistä
    Paavali puhui: ”Jumala, joka on luonut maailman ja kaiken, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä. Häntä ei myöskään palvella ihmiskäsin, ikään kuin hän tarvitsisi jotakin – itse hän antaa kaikille elämän, hengen ja kaiken muun. Yhdestä ihmisestä hän on luonut koko ihmissuvun, kaikki kansat asumaan eri puolilla maan päällä, hän on säätänyt niille määräajat ja asuma-alueiden rajat, jotta ihmiset etsisivät Jumalaa ja kenties hapuillen löytäisivät hänet.
Jumala ei kylläkään ole kaukana yhdestäkään meistä: hänessä me elämme, liikumme ja olemme. Ovathan muutamat teidän runoilijannekin sanoneet: ’Me olemme myös hänen sukuaan.’ Koska me siis olemme Jumalan sukua, meidän ei pidä luulla, että jumaluus olisi samankaltainen kuin kulta, hopea tai kivi, kuin ihmisen mielikuvituksen ja taidon luomus.
Tällaista tietämättömyyttä Jumala on pitkään sietänyt, mutta nyt sen aika on ohi: hän vaatii kaikkia ihmisiä kaikkialla tekemään parannuksen.”  (Ap.t. 17: 24-30)

Totuus, joka tekee vapaaksi
Niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen, Jeesus sanoi: ”Jos te pysytte uskollisina minun sanalleni, te olette todella opetuslapsiani. Te opitte tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teistä vapaita.” He vastasivat hänelle: ”Me olemme Abrahamin jälkeläisiä, emme me ole koskaan olleet kenenkään orjia. Kuinka voit sanoa, että meistä tulee vapaita?” Jeesus vastasi: ”Totisesti, totisesti: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja. Orja ei pysy talossa ikuisesti, mutta poika pysyy. Jos Poika vapauttaa teidät, te olette todella vapaita.”    (Joh. 8: 31-36)

Säätila muuttui yhdessä yössä –  Ilmavoimien ohjaajaupseeri kertoo seuraavista tapahtumista: Talvisodan alussa neuvostojoukkojen aikeena oli katkaista Suomen maayhteys Ruotsiin. Pelkosenniemellä oli juuri perustettu, lähes kouluttamaton ja asevarustelultaan heikko rykmentti, joka sai suuren tehtävän: torjua sekä kalustoltaan että tulivoimaltaan ylivoimainen neuvostorykmentti.
Suomalainen rykmentti menetti eräässä vaiheessa radioyhteyden komentopaikkaan, mutta jatkoi tehtävän suorittamista. Operaation alkaessa satoi vettä ja räntää, mutta yöllä pakkanen kiristyi nopeasti – 40 asteeseen. Se sai aikaan yllättävän reaktion: säätilan nopea muutos hyydytti ratkaisevasti vihollisen toimintakykyä, ja suomalaispataljoona onnistui tuhoamaan sen huoltokeskuksen ja tuliasevoimat. Tämän seurauksena vihollinen kääntyi nopeasti pakomatkalle.
Lämpötilan putoaminen 40 asteella yhdessä yössä on poikkeuksellista. Voitostaan hämmentynyt rykmentti ei unohtanut tätä ihmettä. 25 v. myöhemmin se pystytti Pelkosenniemelle muistomerkin, jossa lukee: ”Tässä auttoi Herra.”

Elämää johtava käsi – Päivää ennen tuota pakkasyötä presidentti Kallio oli puheessaan Suomen armeijalle sanonut: ”Elämää johtava käsi antaa teille voimaa seisoa väkivaltaa vastaan ja voittaa silloinkin, kun vastassanne on valtava ylivoima.”
Presidentinpuoliso Kaisa Kallio kehotti koko kansaa rukoilemaan.

Enkeliarmeija – Olen kuullut kerrottavan myös talvisodan tilanteesta, jossa suuruudeltaan ylivoimainen vihollinen lähestyi suomalaisrintamaa. Suomalaissotilaat olivat jo ajatelleet, että näitä he eivät millään pysty pysäyttämään, kun yhtäkkiä neuvostojoukot olivatkin kääntyneet takaisin. Joitakin pakenevia saatiin kiinni. Kuulusteluissa heiltä kysyttiin, mikä sai heidät pakenemaan. Nämä kertoivat todenneensa, etteivät he olisi pystyneet mitään sille valtavalle valkopukuiselle armeijalle, jonka he näkivät tulevan puolustavan suomalaisjoukon taakse.
Suomalaiset päättelivät, että koska paikalle ei ollut tullut mitään maallisia apujoukkoja, oli neuvostosotilaiden täytynyt nähdä taivaallisia enkelijoukkoja heidän taustavoimanaan. 

On lukuisia muitakin sotien aikana sattuneita ihmeellisiä tapahtumia, joita pidetään Jumalan vastauksina joko rintamalla tai kodeissa lausutuille rukouksille. Olisi hieno juttu, jos joku keräisi niitä kirjaksi, rohkaisuksi ja luottamuksen vahvistamiseksi siihen, että meillä on rukouksiin vastaava Jumala.  

Rakas Jumala, kiitos että Sinä olet Puolustajamme hädän hetkellä. Kiitos, että aina saamme kääntyä Sinun puoleesi rukouksin ja että olet rukouksia kuuleva Jumala.
Jeesus Kristus, Rauhanruhtinas, anna rauhasi laskeutua ja vallita jokaisessa maassa ja kansakunnassa. Anna uskoa, vahvista luottamusta.
Vapahtajamme, kiitos vapaudesta! Siunaa maatamme ja kansaamme, tänä ja tulevina aikoina. Aseta enkelivartiosi maamme rajoille.
Anna viisautesi ja rauhantahtosi laskeutua tähän maailmaamme, kaikkiin kansoihin ja niiden johtajiin. Anna hyvyytesi ja armahtavaisuutesi virrata sydämiimme.
Kiitos Kaikkivaltias että kuulet rukouksemme. Aamen.

– Koetan vääntää tämän tiivistetysti englanniksi (mikäli joku haluaisi lähettää jollekin engl.kieliselle ystävälleen).

Today: Finland is celebrating her 100th anniversary. 100 years of independence is actually a great miracle for a tiny country beside our huge eastern neighbour (Russia/Soviet Union). Our soldiers showed great courage and perseverance while defending our country. But the impact from heavenly realms was also needed and greatly valued.
We have many reasons to thank God for our independence. There are some stories about God’s interference during the wars in the end of this blog . 

Untold stories – Even if we haven’t experienced any war in our country in our lifetime, they are a part of us and our heritage. They are a part of what we are as individuals and as nations.
The untold, hidden things have often the deepest and longest influence on our lives. I wonder how many unspoken stories there are in our family histories. 
My parents never spoke about their memories, feeligs or experiences of war – at least not so that we children could hear.
After two weeks is my father’s 101st birthday. Just before he past away, I heard about a significant thing from his past, that was never told to us children.
My grandparents did’t talk about difficult things either. A couple of times they mentioned their eldest son, who was 22 yrs when he died in the war against Soviet Union year 1944. Although my grandparents never showed their greaf, you could sense it. The graduation picture of my uncle was beside the pictures of his brothers and my mother. He was engaged to a young woman when he went to war. That’s all I know about him.

Today, in many cemeteries around Finland, there will be young men standing in front of the graves of Finnish soldiers, who died at the same age as these young men are now. I think it’s a touching way to give honour to the soldiers who gave their lives for our country’s independence.
I’m thinking of all the mothers and wives who lost their sons and husbands in the war – not only in Finland, but all around the world. As a mother of three adult sons, but naturally otherwise also, I’m so deeply grateful that we have peace in our country.
My prayer is: God, grant us independence and peace, not just in this nation, but in all nations around the world!

Prayers for peace – During the Continuation War the Finnish Radio station started to air the bells of the Turku Cathedral, in purpose to give hope and encouragement for people. In year 1944 Gerda Ryti, the wife of presidet Risto Ryti, urged  Finnish people to pray for our country every time they hear the bells in the radio: ”In that moment let everyone be in silent prayer before the Allmighty.”
President Kyösti Kallio prayed: ”Heavenly Father, in Your mercy, turn Your face upon our people. You have created them and You love them. You see the great danger that they are facing. Lord, we pray, help us, don’t let us perish. Fill us with Your love, so that we will be able to follow Your commandments. Let Your love be the srenght in us that will defeat the dark forces in our nation. Lord Jesus Christ, through You we can do all things. That is what we believe. Have mercy on us. Amen.”

Bible readings for the Independence Day:

The wisdom from above –Who is wise and understanding among you? Let them show it by their good life, by deeds done in the humility that comes from wisdom. But if you harbor bitter envy and selfish ambition in your hearts, do not boast about it or deny the truth.  Such “wisdom” does not come down from heaven but is earthly, unspiritual, demonic. For where you have envy and selfish ambition, there you find disorder and every evil practice. But the wisdom that comes from heaven is first of all pure; then peace-loving, considerate, submissive, full of mercy and good fruit, impartial and sincere. Peacemakers who sow in peace reap a harvest of righteousness. (James 3:13-18)

God is not far from us – The God who made the world and everything in it is the Lord of heaven and earth and does not live in temples built by human hands. And he is not served by human hands, as if he needed anything. Rather, he himself gives everyone life and breath and everything else. From one man he made all the nations, that they should inhabit the whole earth; and he marked out their appointed times in history and the boundaries of their lands. God did this so that they would seek him and perhaps reach out for him and find him, though he is not far from any one of us.
‘For in him we live and move and have our being.’ As some of your own poets have said, ‘We are his offspring.’
“Therefore since we are God’s offspring, we should not think that the divine being is like gold or silver or stone—an image made by human design and skill. In the past God overlooked such ignorance, but now he commands all people everywhere to repent. (Acts 17,24-30)

The truth will set you free –  To the Jews who had believed him, Jesus said, “If you hold to my teaching, you are really my disciples. Then you will know the truth, and the truth will set you free.”
They answered him, “We are Abraham’s descendants and have never been slaves of anyone. How can you say that we shall be set free?”
Jesus replied, “Very truly I tell you, everyone who sins is a slave to sin.  Now a slave has no permanent place in the family, but a son belongs to it forever. So if the Son sets you free, you will be free indeed. (John 8,31-35)

Two true stories from the Independence War of Finland:

The dramatical change in the weather – During the Winter War the Soviet army tried to disconnect the routs betweem Sweden and Finland by trying to invade areas in Northern Finland. A small Finnish troop of a village in Lappland had barely got any training and they were poorly armed. But their task was to defend the area against the Soviet troop, which was overwhelmingly stronger both in size and in weaponry.
In the beginning of the operation it was raining water and sleet, but during the night the temperature fell to – 40 degrees Celcius. This extremely exceptional change of the wather ’freezed’ the performance of the enemy, and the Finnish troop was able to destroy its armed forces. As the result the enemy turned back and fled.
The Finnish troop didn’t forget what had happened. 25 years later they made a monument on which they wrote: ”The Lord gave us His help in this.”

The leading hand – One day before that icy cold night president Kallio said to the Finnish army: ” The hand that leads the life will give you strength to stand against violence and strength and to win even when you’ll face an enormous adversary.”
His wife Kaisa Kallio urged all the Finns to pray.

The angel army – I’ve heard also about a situation during the Winter War, where an enemy troop, which was much bigger and stronger than the Finnish troop, was approaching the Finnish border. The Finns were thinking that they would not be able to stop the enemy. But suddenly the Soviet troop turned away and fled.
The Finnish soldiers managed to take in custody some Soviet soldiers. The Finns questioned them, asking why they had fled. They answered: ”When we saw the enormous white army coming behind your troop we understood that we had no chance to win, and we had to turn back.”
While there were no actual troops behind the Finnish troop, the Finnish soldiers came to the conclusion, that the enormous white army that the Soviet troop had seen, must have been an angel army, sent by God.

There are many other stories of the wars about soldiers, who have experienced things that they undestood as God’s miracles. They were seen as fruits of prayers either on the battlefield or in the homes of the soldiers.    

Dear God, You are our Defender in the moment of need. Remind us to turn to You with our prayers. You are a God that hears our prayers. We thank You and praise You.
Jesus Christ, Prince of Peace, let Your peace descend upon every country and nation and prevail in them. Give us faith, strengten our trust in You.
Our Saviour, thank you for Your freedom! Bless our country and its people, and all the other countries around the world, today and in the future.
Give Your angel armies to protect our nation. Give Your wisdom and peace to our world, to all nations and their leaders. Let mercy and forgiveness flow into our hearts.
Thank you, dear God Allmighty. Amen.

Jean Sibelius, Finlandia op.26 – J-P. Saraste, Radion sinfoniaorkesteri ja Helsingin filharmoniaorkesteri, Sibelius-akatemian kuoro.

27.11.2017  

Adventin ovella – Parin päivän kuluttua alkaa adventti ja taas piti tarkistaa, tarkoittiko sana odottamista vai ei. No ei tarkoittanut, tänäkään vuonna! (Varmaan joka vuosi tulee tsekattua asia. 🙂 )
Vaikka kyllä odottaminen siihen liittyy: sana tulee latinankielestä: adventus Domini = Herran saapuminen/tuleminen.

Riemua kulkueessa – Jeesus lähti toisten edellä nousemaan Jerusalemiin vievää tietä. Kun hän oli tulossa Öljymäeksi kutsutulle vuorelle ja oli jo lähellä Betfagea ja Betaniaa, hän lähetti edeltä kaksi opetuslastaan ja sanoi: ”Menkää tuolla näkyvään kylään. Kun tulette sinne, te näette kiinni sidotun aasinvarsan, jonka selässä ei kukaan vielä ole istunut. Ottakaa se siitä ja tuokaa tänne. Jos joku kysyy, miksi te otatte sen, vastatkaa, että Herra tarvitsee sitä.”
    Miehet lähtivät ja havaitsivat kaiken olevan niin kuin Jeesus oli heille sanonut. Kun he olivat irrottamassa varsaa, sen omistajat kysyivät: ”Miksi te viette varsan?” He vastasivat: ”Herra tarvitsee sitä.” He toivat varsan Jeesukselle, heittivät vaatteitaan sen selkään ja auttoivat Jeesuksen ratsaille. Kun hän sitten ratsasti, opetuslapset levittivät vaatteitaan tielle.
Jeesuksen lähestyessä sitä paikkaa, mistä tie laskeutuu Öljymäen rinnettä alas, koko opetuslasten joukko alkoi riemuissaan suureen ääneen ylistää Jumalaa kaikista niistä voimateoista, jotka he olivat nähneet. He huusivat:
      – Siunattu hän, kuningas, joka tulee Herran nimessä! Taivaassa rauha, kunnia korkeuksissa!
    Muutamat fariseukset sanoivat väkijoukon keskeltä Jeesukselle: ”Opettaja, kiellä opetuslapsiasi!” Mutta Jeesus vastasi: ”Minä sanon teille: jos he olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat.” (Luuk. 19: 28-40)

Siunatut – Kaksi siunattua matkaa Jerusalemiin: Ratsastaja ja aasinvarsa. Varsan siunaus on että se saa kantaa selässään kuningasta – eikä edes ketä tahansa kuningasta, vaan Taivaan kirkkauden kruunaamaa.
Eläimet ovat herkkiä aistimaan asioita. Miltä tuosta nuoresta aasista mahtoi tuntua tuo kunniatehtävä? Se ei ollut vielä kuljettanut ketään selässään, joten sikälikin tämä oli sille ainutlaatuinen tapahtuma. Mutta tunnistaako varsa, että tuossa ratsastajassa oli jotain ihan erilaista kuin kuin sen isännällä tai ympärillä kulkevilla ihmisillä?
Ratsastajan taivaallinen siunaus, tunnistettuna ja ilmoille kajautettuna: Kuningas saapuu! Mutta joukossa on myös niitä, jotka hermostuvat: ei sovi tuollainen metakka! Teksti ei kerro, ovatko toppuuttelevat fariseukset Jeesuksen kannattajia, joita nolottaa toisten elämöinti; nyt ihmisiksi, lähestymme kaupunkia! Vai ovatko niitä, jotka seuraavat Jeesuksen kaikkia tekemisiä vain voidakseen asettaa hänet syytteeseen toiminnastaan?

Kivetkin huutaisivat – Roomalaiskirjeessä puhutaan siitä, miten koko luomakunta huokailee ja odottaa sitä, mikä on tulossa. Ehkä ei niin usein tule ajatelleeksi, kuinka luomakunta kaikkinensa on omalla tavallaan mukana siinä muuntumisprosessissa, jota me läpikäymme ihmiskuntana. Niille, joille luonto on rakas, on kärsimys nähdä sen riistoa ja turmelua. Mutta lisäksi on taso, jolla luonto näkymättömällä tavalla on osallinen siitä, mitä meissä ihmisissä tapahtuu ja miten me toimimme…  taso jolla ”kivetkin huutaisivat”, mikäli ihmiset vaikenisivat vanhan profetian täyttyessä. Profetia, joka annettiin jo aikoja ennen Jeesuksen syntymää. ”Sanokaa tytär Siionille: Katso, kuninkaasi tulee! Hän tulee luoksesi lempeänä, ratsastaen aasilla, työjuhdan varsalla.”

Viimeaikaisista uutiskuvista ja -videoista, joissa ketut, karhut ja sudet tulevat kesysti ihmistä lähelle, tulee mieleen Franciscus Assisilainen. Perimätiedon mukaan Franciscus jutteli eläimille, kertoi niille evankeliumia, ilosanomaa, ja nämä kuuntelivat hiljaa ja tarkkaavaisina. Franciscus puhui auringosta, kuusta, tähdistä, vedestä, kasveista ja eläimistä sisarinaan ja veljinään.

Yhteistä – Joskus kun tintti tai mustarastas tulee pihalla aivan vierelle ja viipyy siinä, katselee viereiseltä oksalta tai hyppelee vierellä tehdessäni pihatöitä, mietin, että onko tässä vain nyt tällaista kivaa yhdessäoloa, vai haluaisiko tuo lintu kertoa minulle jotain. Tai tulisiko minun kertoa jotain sille? Elämmekö siinä ’vain’ yhdessä tuota hetkeä, vai voisiko olla, että meitä yhdistäisi myös aavistus jostain muusta?
Odotammeko jollain syvällä tiedottomalla tasolla samaa? Kaipaammeko sitä, mikä on meille luvattu ja suunniteltu jo aikojen alussa?
Olemme usein niin sidoksissa tietynlaisiin ajatusmalleihin, että muunlaisten mahdollisuuksien pohtiminen voi tuntua ihan oudolta, suorastaan mahdottomalta. Itselleni tulee mieleen tätä pohtiessani, kuinka ajattelumme ja käsityksemme tuppaavat olemaan niin kovin ihmiskeskeisiä. Ehkä tarvitsisimme enemmän Franciscucsia ravistelemaan vähän tiettyihin muotteihin jämähtäneitä ajattelumallejamme.

Viehättävää on minusta se, kuinka värikkäästi, elävästi ja hauskastikin Raamatussa kuvataan ihmiskunnan, eläinkunnan, kasvikunnan, ja kivikunnan ja ihmiskäsin tehdynkin osallistumista Jumalan meille suunnittelemaan matkaan ja päämäärään.
Esim. Jesajan kirjassa, Jumalan lupauksessa: ”Iloiten te saatte lähteä matkaan, ja onnellisesti te pääsette perille. Vuoret ja kukkulat riemuitsevat teidän edessänne, ja kaikki metsän puut taputtavat käsiään. (Jes.55:12)
Tai kuten 1. adventtisunnuntain psalmilaulajan kehottaessa portteja ja ovia kunnioittamaan Jumalan Pojan saapumista: ”Kohotkaa korkeiksi, portit, avartukaa, ikiaikaiset ovet! Kirkkauden kuningas tulee.” (Ps. 24: 7)

Koko maa laulaa – Pyhästä kirjasta löytyy valtavan paljon Jumalan ylistystä. Myös luonnon – varsinkin silloin kun se on terve ja voi hyvin – voi nähdä Luojan ylistyksenä.     
Koko maa kumartuu eteesi, koko maa laulaa kiitostasi ja ylistää nimeäsi. (Ps.66:4)

Sirkkojen soitto – Eräs mies äänitti 90-luvulla heinäsirkkojen soittoa ja hidasti sitä omien sanojensa mukaan samassa suhteessa kuin on heinäsirkan ikä keskivertoihmisikään. Äänitteessä on yhdistetty sirkkojen siritys tuohon hidastettuun versioon. Äänite kuulostaa siltä, kuin siinä olisi enkelikuoro laulamassa. Sain tuon äänitteen vuosituhannen vaihteessa ja viehätyin ajatuksesta. Tuon äänitteen aitoudesta ei ole näyttöä. Joka tapauksessa tekijän pyrkimys innoitti. Edelleenkin minusta tuntuu hyvältä ajatus, että niin sirkkojen, lintujen, ihmisten kuin kaikkien olentojen alkuperäinen tarkoitus on enkelten lailla ylistää Luojaansa.

Eilen olin kaksosvauvojen kastetilaisuudessa. Toinen kaksosista, papin vieressä oleva, katsoi kummin sylistä kiinteästi pappia tämän toimittaessa kastetoimitusta. Useaan otteeseen vauva hymyili aurinkoisesti papille. Mikä ihana, säteilevänluottavainen ilo. Oli kuin tuo pienokainen olisi tiennyt: jotain hyvää on tulossa ja minä saan olla ottamassa sitä vastaan. Pappi siunasi sekä hänet että kaksosveljensä. Kiitokseksi pappi sai jälleen hurmaavan, iloisentyytyväisen hymyn.

Mekin saamme olla vastaanottamassa sitä hyvää, joka on tulossa. Mitä ja miten odotan? Olenko vastaanottavalla kannalla, avoin sille, mitä Jumala haluaa tehdä minussa ja kauttani? Millä tavoin saan kohdata Hänet tänä adventtina?

Kristus, kiitos että haluat tulla luoksemme ja kohdata meidät juuri sellaisia ja niissä tilanteissa, joissa olemme. Ihmeellinen Ystävämme, Veljemme ja Kuninkaamme, kiitos että tulet, kiitos että Olet. 

As the deer pants for the water – Robin Mark

”Sinä yksin olet voimani ja kilpeni
vain Sinulle henkeni antautuu
Sinä vain olet sydämeni kaipuu
ja tahdon ylistää Sinua
niin kuin peura janoissaan etsii vesipuroa
kaipaa sieluni Sinua
Sinä olet Ystäväni ja Veljeni
vaikka olet Kuningas
rakastan Sinua enemmän kuin ketään muuta
niin paljon enemmän kuin mitään muuta
kaipaan Sinua enemmän kuin kultaa tai hopeaa
vain Sinä voit tuoda tyydytyksen
olet todellinen ilon antajani ja silmäteräni”

Muut 1. Adventin tekstit: Ps. 24: 7-10, Jes. 49: 8-10 ja Ilm. 3: 20-22.

20.11.2017    

Lumen valoa – Kirjasto- ja kauppareissulle tänään lähtiessäni maa oli tumma, taivas samoin. Kävellessäni takaisin kotiin maisema oli täysin toisenlainen: tie ja metsä olivat valkoiset, pehmoisten hiutaleiden tanssia taivaantäydeltä – lumoava lumisade! Vaikka olisikin jo huomenna poissa – miten paljon iloa voikaan lumen valo tuoda! 🙂

Milloin näimme sinut? – Jeesus sanoi opetuslapsille:
”Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen. Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’
Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?’ Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’
Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.’
Silloin nämäkin kysyvät: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?’ Silloin hän vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.’
Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.”   (Matt. 25: 31-46)

Tätä ennen Matteuksen evankeliumissa on Jeesuksen vertaus talenteista ja niiden hoidosta. Siinä isäntä palaa kotiin ja kysyy palvelijoiltaan, miten nämä ovat hoitaneet leiviskänsä, laittaneet käyttöön sen mitä heille oli annettu. Tässä kuningas laukoo  suorat siitä, mitä ajattelee niistä, jotka eivät ole huomioineet heikompiaan millään tavoin.
Tuo viimeinen lause olisi joskus 15v. sitten saanut minussa aikaan monenlaisia torjuntareaktioita tyyliin: no jos tämä on tällaista, niin en tiedä haluanko olla mukana koko jutussa. Myöhemmin, kun olen saanut oppia enemmän Jumalan armosta, olen ymmärtänyt, etteivät hyvät tekomme tai niiden tekemättä jättämiset vaikuta siihen, onko taivastie avoin; Kristus on sen sovitustyöllään jo aukaissut, riittää että uskon sen.

Kuitenkin tuo teksti on tänä päivänä vähintäänkin yhtä ajankohtainen kuin 2000 v. sitten. Kontrastit ovat nyt jopa paljon vahvemmat, kun köyhiä ja kodittomia virtaa hyvinvointimaihin maista, joissa ei ole minkäänlaista sosiaaliturvajärjestelmää.   

Myyrmäen ostikalla – Muistan shokin jonka koin 10 v. sitten kävellessäni Myyrmäen ostokeskuksen ohi lokakuun räntäsateessa. Keski-ikäinen pieni nainen seisoi kumisaappaissa, ohuessa sadetakissa ja huivi päässä pieniä ruusuja kädessään katsoen ohikulkijoita. Minäkin kuljin ohi, kunnes jokin pysäytti askeleeni; oli pakko palata takaisin. Kysyin mistä hän oli kotoisin. Moldovasta. Missä hän majoittui täällä Suomessa? Vuosaaren campingalueella teltassa 4 pienen lapsensa kanssa. – Teltassa… räntäsateessa, kauhistuin!
Hän oli ensimmäinen ruusuja myyvä romani, jonka tapasin. En ollut edes kuullut, että heitä oli tullut maahamme. Ruokarahan antaminen ei rauhoittanut yhtään mieltä, kotimatkalla ja kotiin saavuttuani koetin selvittää, mitä voisi tehdä. Otin yhteyttä moniin tahoihin, sain aina uuden numeron, johon kehotettiin soittamaan. Lopulta eräästä numerosta vastasi tiukantuntuinen nainen, joka totesi, ettei lapsia todellakaan voi pitää teltassa tähän vuodenaikaan, he hoitaisivat tämän asian! – Millä tavoin ja milloin, jäin miettimään.
Illalla satoi edelleen räntää. Ajatus lapsista kylmässä ja kosteassa teltassa ei jättänyt rauhaan, joten ajoin Vuosaareen tarkistaakseni asianlaidan. Leirintäalueen porttivahti sanoi hyvin välttelevästi ja vaitonaisesti, ettei heillä ollut teltassa yöpyviä. Sain luvan kiertää alueen ja totesin, ettei telttaa todellakaan ollut. Mutta se viimeinen yhteydenotto jäi vaivaamaan. Jos nainen Myyrmäen ostikalla oli puhunut totta lastensa kanssa teltassa yöpymisestä, millä lailla asia oli hoidettu? Oliko lapset otettu huostaan äidiltä? Voi ei, olinko toiminut väärin?! Asia ei koskaan selvinnyt, sillä sitä ei suostuttu minulle selvittämään. Vaitiolovelvollisuus kuulemma esti.
Moldova – eihän siitä maasta koskaan kuule mitään. Googlaamalla selvisi, että se oli yksi Euroopan köyhimpiä maita.
Sen jälkeen aloin nähdä ulkomailta tulleita romaneja Hgin aseman edessä, naiset myivät ruusuja ja miehet keräsivät tyhjiä palautustölkkejä ja -pulloja. Sitten alkoi katukuvaan ilmestyä sanomalehtien päällä istuvia mummoja    tyhjä pahvimuki kädessään. Siihenkin näkyyn on jo tottunut. Olenko turtunut heikommassa asemassa olevan tilanteelle, kun se ei enää järkytä yhtä lailla kuin aikaisemmin?
Toissa vuonna alkoi turvapaikanhakijoita virrata maahamme. Ovatko nämä ihmiset minulle vain joukkoa vieraasta maasta ja kulttuurista, jota en tunne ja josta minun ei sen vuoksi tarvitse välittää…?

Pariisin kadulla – Olin syksyllä kuuntelemassa erästä ulkomaalaista evankelistaa, joka kertoi kävelleensä kerran Pariisin kadulla. Eräs laitapuolen kulkija oli pyytänyt häneltä rahaa. Evankelistalla oli ollut vain muutama euro taskussaan ja hän kulki miehen ohi. Mutta jokin tuon miehen katseessa sai evankelistan kääntymään ympäri. Mies oli hetkessä kadonnut olemattomiin. Oi, evankelista huudahti mielessään, taisin juuri kohdata Herran… ja kävelin Hänen ohitseen!! Voi, anna minun kohdata Sinut uudelleen, anna toinen mahdollisuus, hän huokaili onnettomana.
Iltakokouksen jälkeen hän kulki taas kadulla, taskussaan kolehtina hänelle annetut 200 e. Häntä vastaan käveli mies, joka pyysi häneltä rahaa ateriaan. Evankelista työnsi äkkiä kätensä taskuun ja laittoi ne 200 e miehen kouraan. Mies katsoi rahoja ja esteli että ei hän näin paljoa tarkoittanut… kun yhteen ateriaan vain…! Mutta evankelista sanoi: ota, ota, haluan että otat ne!! Hämmentyneen kiitollisena mies jäi katselemaan, kun evankelista jatkoi matkaansa.      

Maaseutukaupan kassalla ja Senaatintorilla – Tällä kertaa minua kosketti evankeliumitekstissä kohta ’Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.’
Mieleen nousi kaksi kohtaamista. Toinen maantienvarressa olleen kaupan kassalla, toinen Hgin Senaatintorin kadulla. Kummassakin oli toisella osapuolella hallitseva valta-asema ja -asenne heikompaan, avuttomaan osapuoleen. Toisessa oli kyseessä aikuinen ja lapsi, toisessa mies ja nainen. Lapsi itki, nainen loi minuun apua anelevan katseen. Kumpikin kohtaaminen oli niin nopea, etten tiennyt miten minun olisi pitänyt tilanteessa toimia.
Vaikka ensimmäisestä tilanteesta on kulunut jo n.20 v. ja toisestakin useampi vuosi,  palaavat ne aina silloin tällöin mieleen.

Lohduttaja – Kun suru tai syyllisyydentunne syystä tai toisesta koettaa saada otetta, voi onneksi kääntyä Vapahtajan puoleen, kertoa Hänelle huolensa, tyhjentää taakkareppunsa sisällön Hänelle. Se auttaa, ihan totta.

Kristus, johdata ja rohkaise meitä, näytä miten kulloinkin haluat meidän toimivan.
Ja kun eteen tulee tilanteita, joissa emme vain pysty toimimaan,  lähetä enkeleitäsi suojelemaan ja varjelemaan.

Kiitos että aina saamme kääntyä Sinun puoleesi. Kiitos Rakkaudestasi meitä kohtaan. Kiitos  Rauhasta, jonka voimme löytää Sinussa. Auta meitä elämään ja toimimaan siitä – Rakkaudestasi ja Rauhastasi käsin.

Would you know Me? – Tuntisitko Minut?

https://www.youtube.com/watch?v=UURkatdtFXk

”Jos kulkisin ohitsesi kadulla, katsoisin suoraan silmiisi
tuntisitko minut
jos olisi aivan yksin ja kyyneleet virtaisivat poskilleni
pitelisitkö minua sylissäsi
jos minulla ei olisi paikkaa minne mennä
ja kolkuttaisin ovellesi lähettäisitkö minut matkoihini
jos Herrasi kulkisi ohitsesi kerjäläisen vaatteissa
tunnistaisitko edes
kolme kertaa lupasit ettet koskaan kieltäisi
kolme kertaa kuljit ohitseni jättäen minut kuivumaan
sanoit minulle ettet ikinä pettäisi
vannoen Minun nimeeni ja sitten käännyit pois
jos todella tuntisit Minut ruokkisit lampaitani
jos valvoisin koko yön tietäen että kuolema on lähellä
rukoilisitko kanssani
jos Minut tuomittaisiin ristiinnaulittavaksi
uskoisitko Minuun
kun olin nälkäinen ruokitko Minut, näitkö Minut
otitko Minut huomioon kun kuulit itkuni
kun olin alaston puitko minut, pitelitkö Minua
halusitko todella tuntea Minut
ja kun olin sairas tulitko luokseni, lohdutitko Minua
osoititko maailmalle että joku rakasti MInua
kun olin sidottuna ojensitko Minulle kätesi
annoitko Minulle suojan, annoitko elämäsi puolestan?”

Muut tekstit: Ps. 143: 1-10, Mal. 3: 19-20, 1. Kor. 15: 22-28 tai Hepr. 12: 18-25.

13.11.2017   

Eilisessä Pyhän tilan mystiikka -seminaarissa Serafim Seppälä kertoi Armenian keskiajan kirkkoarkkitehtuurista. Luentoa höystivät lumoavan kauniit valokuvat vuoriin ja vuorille rakennetuista vanhoista, pelkistetyn esteettisistä kirkoista ja luostareista. Hän puhui siitä, mistä yleensä hänen mukaansa todetaan vain: ’sanoinkuvaamatonta’, koska koemme, ettei meillä ole sanoja kuvaamaan sitä, mitä kuitenkin tulisi pystyä kuvaamaan – voimasta, jota voi kokea  paikoissa, joissa on rukoiltu vuosisatoja.
Serafim totesi, että on kaksi voimaa, jotka vetävät meitä puoleensa – painovoima ja kaipuu kohti korkeuksia. Näissä ikivanhoissa armenialaisissa kirkoissa, joista hän kertoi, saattoi kokea pyhyyden niin painavana, että se hohkasi lattioistakin.
Serafim heitti kysymyksen: millaisen ’henkisen jalanjäljen’ me itse jätämme jälkeemme käydessämme tällaisissa pyhissä paikoissa?

Syttyi kaipuu ’matkustaa vieraille maille’, Armeniaan. Kulttuurikeskus Sofian sateiselta tieltä tarjosin kyydin Serafimille ja hänen kanssaan metroasemaa kohden kävelleelle ortodoksinaiselle. Matkalla kerroin minussa ja ystävässäni heränneestä kaipuusta matkustaa tuohon maahan. ”Se olikin seminaarin tarkoitus”, Serafim naurahti. – Hän lisäsi, että joskus matkallelähtö voi kestää pidemmänkin aikaa. Hänellä kesti innostuksen syttymisestä 15 v. ennen kuin hän lähti 1. Armenian matkalleen.
Nähtäväksi jää, toteutuuko matka joskus omalla kohdallani vai jääkö haaveeksi. Mutta mietin, kuinka ei oikeastaan ole välttämätöntä lähteä kauas voidakseen kokea Pyhyyden voimaa. Myös meidän rukouksemme luovat pyhän tilan ilmapiiriä, niin sisimmässämme kuin kodeissamme. Ja kaikkialla, minne menemmekin rukoillen. Kun kiinnitämme huomiomme Jumalaan, Pyhä laskeutuu keskuuteemme.

Jeesus sanoo:  ”Pitäkää varanne, olkaa valveilla, sillä te ette tiedä milloin se aika tulee. Kun mies matkustaa vieraille maille ja talosta lähtiessään antaa kullekin palvelijalle oman tehtävän ja vastuun, niin ovenvartijan hän käskee valvoa. Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, koska talon herra tulee: illalla vai keskiyöllä, kukonlaulun aikaan vai aamun jo valjetessa. Hän tulee äkkiarvaamatta – varokaa siis, ettei hän tapaa teitä nukkumasta. Minkä minä sanon teille, sen sanon kaikille: valvokaa!”  (Mark. 13: 33-37)

Kristuksen perheessä – Kreik.-engl. raamattusanakirjani mukaan kreikaksi talon herraa tarkoittava sana tarkoittaa myös perheenpäätä. Aika iso juttu oikeastaan tuo, Kristuksen perheeseen kuuluminen. Voisiko parempaa perheenpäätä kuvitella?
Riippumatta siitä millainen perhe, saattaa lapsi tai nuori lähteä omille teilleen kertomatta milloin palaa takaisin. Vanhemmat odottavat huolissaan, nukkuvat puoliunta, jos ollenkaan.
Huojentuneena ja kiitollisena ajattelen, että onneksi ei oman jälkikasvun kohdalla ole tarvinnut kantaa huolta. – Meikäläisellä kun on taipumusta turhaankin huolehtimiseen.

Mutta entä kun kyse on vanhemman paluun odotuksesta? Lapsesta odottaminen voi tuntua ikuisuudelta. Varsinkin jollei ole sisaruksia tai kavereita seurana. Vaikka itselläni oli veljet ja ystäviäkin, oli – varsinkin sitten kun isäni oli muuttanut meiltä pois – äidin kotiintulo erityisen rakas hetki. Silloin sydämessä läikähti ilo.
Muistan, kuinka äitini kerran tuli tavallista aikaisemmin kotiin ja minä lähdin ulos leikkimään. Äitini totesi kummissaan, että aina toivoin hänen tulevan aikaisemmin kotiin, ja nyt kun hän tuli, lähdin ulos. Mutta minulle jo tieto siitä että äiti oli kotona, toi hyvän olon.
Merkityksellisiä olivat tietty myös isän vierailut, kun hän tuli tapaamaan meitä lapsia.

Yhteiset ateriat – Itselläni pienten koululaisten äitinä oli lyhyet työpäivät, joten tulin kotiin joko ennen lapsia tai yhdessä heidän kanssaan. Perheen yhteiset aamiaiset ja päivälliset olivat minulle tärkeitä, niistä pyrin pitämään kiinni niin usein kuin vain mahdollista. Joskus sai taiteilla koettaessa pitää ruokaa lämpimänä ja estää ylikypsyminen, kun perheenpää joskus tuli töistä vähän myöhemmin. Ja piti päättää, milloin ruvetaan vaan syömään lasten kanssa ja isä syö sitten kun tulee.

Odottaminen voi joskus tuntua hankalalta. Mutta ihan mystiseksi se muuttuu, kun odottaa jotakuta, joka on luvannut tulevansa, mutta ei ennalta ilmoita saapumisensa ajankohtaa. Koko ajan saa olla kuulolla.
Vaikka tämänkertainen raamatunteksti puhuukin Kristuksen toisesta tulemisesta, ajattelen että se koskee myös jokapäiväistä elämää. Sitä voi elää päivästä toiseen ajattelematta lainkaan Häntä, joka on perheemme pää.
Poissa silmistä, poissa mielestä, sanotaan. Jossain tapauksessa se on hyvä juttu. Tässä sanonnan voisi kääntää  toisinpäin: Kun Kristus on mielessämme, katseemme suuntautuu Häneen. Vaikkei fyysisillä silmillämme nähtävissä, Hän kuitenkin on ’silmissämme’, aina kun niin valitsemme. Kristus toivoo, että suuntaisimme mielemme/katseemme Häneen joka päivä; että pitäisimme huomiomme Hänessä. Ei todellakaan mikään helppo juttu, kun kaikki tässä maailmassa tahtoo vetää huomiota johonkin muuhun…!
Muistuttaisitko meitä Kristus, kun me unohdamme…? Kiitos, että Sinä näet meidät. Näet heikkoutemme ja vahvuutemme. Ja halusi on auttaa meitä, jotta voisimme elää Sinun perheenjäseninäsi, Valtakuntasi Valossa. Kiitos siitä!

Voici Dieu qui vient à mon secours – Taizé

”Tässä on Jumala joka tulee avukseni
Herra joka minua kannattelee ja tukee
Sinulle laulan, Sinulle joka vastaat minulle”

Muut tekstit: Ps. 90: 1-6, 12-15, Mal. 3: 13-18 ja Hepr. 3: 12-15.

7.11.2017  

Ah miten kirkas, aurinkoinen, lämmin päivä tänään olikaan – kun ajattelee että ollaan sentään jo marraskuussa… 🙂 

Jeesus sanoi opetuslapsille:
”Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin. Mutta ellei hän kuule sinua, ota mukaasi yksi tai kaksi muuta, sillä ’jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla’. Ellei hän kuuntele heitäkään, ilmoita seurakunnalle. Ja jos hän ei tottele seurakuntaakaan, suhtaudu häneen kuin pakanaan tai publikaaniin. Totisesti: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te vapautatte maan päällä, on myös taivaassa vapautettu.
Minä sanon teille: mitä tahansa asiaa kaksi teistä yhdessä sopien maan päällä rukoilee, sen he saavat minun Isältäni, joka on taivaissa. Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.”
Silloin Pietari tuli Jeesuksen luo ja sanoi: ”Herra, jos veljeni yhä uudestaan tekee väärin minua kohtaan, niin kuinka monta kertaa minun on annettava hänelle anteeksi? Peräti seitsemän kertaako?”
”Ei seitsemän, vaan seitsemänkymmentäseitsemän kertaa”, vastasi Jeesus.  (Matt. 18: 15-22)

2 teemaa, yhtä tärkeitä kumpikin. – Sillä millaista olisi rukous, jollei olisi anteeksiantoa?
Tekstistä tuli ensin ajatus, että Jeesus oli jo siirtynyt toiseen aiheeseen – rukoukseen – kun Pietari palauttaa hänet takaisin anteeksiantokysymykseen. Mutta tarkemmin ajateltuna alkoi tuntua että nuo teemat taitavatkin kuulua yhteen.

70 x 7 – Uudessa suomennoksessa on jostain syystä vähennetty Jeesuksen ohjeistamien anteeksiantokertojen määrää. Vanhassa kun oli sama kuin muiden kielten käännöksissä: seitsemänkymmentä kertaa seitsemän. Mutta väliäkö tuolla. Jo tuo 77 kertaa tuntuu hurjan isolta luvulta! – Monikohan on ehtinyt, jaksanut tai pystynyt antamaan samalle henkilölle noin monta kertaa anteeksi…?!

Yhdessä sopiminen – Miten vahva onkaan tuo Jeesuksen lupaus: ”Mitä tahansa asiaa kaksi teistä yhdessä sopien maan päällä rukoilee, sen he saavat minun Isältäni, joka on taivaissa. Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.”
Silloin tällöin olen rukoillut toisen kanssa yhdessä sopien jonkin asian puolesta. Joskus täysin mahdottomiltakin tuntuneet asiat ovat toteutuneet jollain ihmeellisellä tavalla. Toisinaan ei rukousvastausta ole tullut, ainakaan siinä muodossa, jota oli toivottu. Rukousvastaukset – tuli niitä sitten tai ei – jäävät usein  Jumalan mysteereiksi, joihin emme saa selitystä, vaikka kuinka haluaisimme ja toivoisimme.

Sovinto -Tekstiä lukiessani tuli yhtäkkiä mieleeni, että yhdessä sopimisen voi nähdä myös sovintona: sovitaan yhdessä jokin riita, erimielisyys, loukkaaminen ja loukatuksi tuleminen, haavoittaminen/haavoittuminen tms.  Päätetään yhdessä tehdä sovinto. Päätös on tuolloin usein tahto- eikä tunneasia. Mutta miten iso asia se onkaan, kun riidan tai erimielisyyden jälkeen päästään keskinäiseen sovintoon! Kun annetaan ja saadaan anteeksi, taivaissakin huokaistaan tyytyväisinä. 🙂

Jumalan mysteeriä on myöskin tuo ”siellä minä olen” . Eihän sitä järjen keinoin voi ymmärtää tai selittää, ei itselle eikä muille. Kuitenkin se – Hänen läsnäolonsa – on joskus niin todentuntuista, että kaikki muu kadottaa siinä hetkessä merkityksensä. Siinä, läsnäolossaan, kaikki tuntuu helpommalta ja keveämmältä.
Ihmeellinen tuo Jeesuksen lupaus olla keskellämme ollessamme koolla Hänen nimessään. Hän vaikuttaa sydämissämme, tekee työtä sisimmässämme; myös silloin, kun anteeksiantaminen tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta. 

Kun 2 v. sitten marraskuussa olin ohjaamassa hiljaisuudenretriittiä, Pariisi koki iskun, joka herätti koko maailman myötätunnon. Lähtiessäni viime perjantaina ohjaamaan retriittiä samaan paikkaan, hiljainen rukoukseni oli ettei tuon viikonlopun aikana tapahtuisi mitään iskua. – Eilisaamuna selvisi, että ei auttanut pieni rukoushuokaukseni.
Ajattelenko, ettei huokaustani kuultu? No en. Ajattelen, että Jumala ei estä meitä ihmisiä tekemästä pahaa. Kyllähän tämä maailmamme olisi ihan toisenlainen paikka, jos Hän niin tekisi…! Jos Hän ei olisi antanut meille vapautta itse valita hyvän ja pahan välillä, vaan tulisi aina väliin, kun olemme aikeissa tehdä jotain pahaa. Mutta jostain syystä meidän on mentävä vaikeimman kautta. – Senkö vuoksi, että huomaisimme ettemme selviä omin voimin, vaan tarvitsemme Hänen apuaan?
Viikonvaihteen iskupaikalle oli tuotu kynttilöiden lisäksi iso muistokortti, jonka yläreunaan oli kirjoitettu: Keep light above the darkness (pidä valoa pimeyden yllä).
Väreileekö ajatuksistani (itsestä/toisista/maailmasta/Jumalasta) valoa vai pimeää sisimpääni ja ympäristööni?

Viime viikonlopun retriitissä tuon ”siellä minä olen” saattoi havaita taas kerran niin selkeästi, kun hiljennyttiin Hänen läsnäoloonsa. Olen niin useasti saanut todeta sen – niin retriitin ohjaajana kuin osallistujana – kuinka Hän vaikuttaa, hoitaa ja vahvistaa, kun ollaan koolla Hänen nimessään.
Uskon Kristuksen iloitsevan aina kun joku hiljentyy viettämään aikaa Hänen kanssaan;  kotona, luonnossa, srk:ssa, retriitissä, missä vaan. Hiljentyessämme Hänen läsnäolossaan Hän, joka on Valo, voi tehdä meissä hyvää työtään. Kun hiljennymme Kristuksen kanssa, Hän valaa meihin Rauhan, Rakkauden ja Anteeksiannon voimaa. Sillä ne ovat Hänen ominaisuuksiaan.  

Eilen sain hiljentyä ’vain’ olemaan Hänen läsnäolossaan, kun ystäväni kertoi omassa seurakunnassaan järjestettävästä taidemeditaatioretriitistä ja mahduin vielä mukaan.
Hämeenkylän kirkossa olevasta kuvataiteen näyttelystä ’Taiteilijat keskustelevat totuudesta’ saimme valita meitä eniten puhuttelevan teoksen, jonka kanssa hiljentyisimme vuoropuheluun.
En katsonut teosten nimiä, halusin katsella teoksia mahdollisimman ’tyhjänä’, ilman ennakkoajatuksia.
Eräs teos veti heti ensi silmäyksellä puoleensa. Mikä taivaallinen puolituntinen sen äärellä! (Jälkeenpäin katsoin sen nimen; siihen se viittasikin.) 
Lopuksi hartaushetki kirkkosalissa, jossa myös on taideteoksia. Taizé – lauluja ja Pyhä Ehtoollinen. Olipa Ihana iltaretriitti! Kuinka kokonaisvaltaisesti voikaan jo tuollainen kolmen tunnin retriitti vaikuttaa. Kiitollinen ja iloinen olo tuli. – Tuon tapaisia retriittejä kannattaisi minusta seurakuntien järjestää enemmänkin.

Tänään edessäni käveli hitain askelin pieni koululainen, selässään vaaleanpunainen reppu. Välillä hän pysähtyi katsomaan auringon piirtämää varjoaan. Tullessani kohdalleen hän kumartui ottamaan maasta tikun ja alkoi piirtää sillä hiekkaan. Tytöllä on oma retriittinsä kotimatkallaan, ajattelin hymyillen.
Kävelitkö Jeesus siinä tuon pikkutytön kanssa? Pidittekö yhdessä retriittiä? Kumarruitko hänen kanssaan piirtämään hiekkaan?
Niinhän teit silloin kauan sitten. Kuljit lukemattomia hiekkateitä yhdessä toisten kanssa. Kun eteesi tuotiin se nainen joka haluttiin kivittää, kumarruit piirtämään hiekkaan. 
Kotimatkalla katsoin, mitä tuo 1-2-luokkalainen oli piirtänyt hiekkaan. Isoja <<<<< merkkejä tien poikki, kuin nuolenpäitä.
Niin, Jeesus, sinun pointtisihan oli, että muistaisimme kehen meidän tuli suunnata huomio silloin, kun on tarve tai halu tuomita toisia… – kun näemme roskan veljen silmässä, vaikka omassa silmässämme on se hirsi. (Matt.7:1-3) 

Kiitos Kristus että olet Vapahtajamme. Sinulla on voima vapauttaa meidät pelosta, vihasta, katkeruudesta,  kaunasta ja kaikista muista sellaisista tunteista, jotka pitävät meitä vankeinaan. Auta meitä antamaan anteeksi, täytä meidät Rakkaudellasi.
Kiitos että kuljet kanssamme, aina kun sitä pyydämme. Kuljethan silloinkin, kun emme itse huomaa pyytää…?
Sinulla on aina aikaa meille. Auta  meitä antamaan aikaamme Sinulle, jotta pystyt tekemään meissä hyvää muutostyötäsi. Jotta tästä maailmasta tulisi valoisampi ja parempi paikka meille kaikille.  🙂

Forgiveness – Matthew West

Se on vaikeinta antaa
se on illalla viimeisenä mielessäsi
se menee aina sellaisille, jotka eivät ansaitse sitä
se on täysin päinvastaista kuin tunteesi
kun tuska jonka he ovat tuottaneet on vain liian todellista
sen sanan lausuminen vaatii kaikkesi – anteeksianto
se lentää vasten kaiken ylpeytesi kasvoja
se poistaa kaiken raivon sisältäsi
se on aina vihan pahin vihollinen
silloinkin kun oikeuden ja tuomarin mukaan
että sinulla on oikeus kantaa kaunaa
se kuiskaa korvaasi sanoen että se vapauttaa sinut
anteeksianto
näytä minulle kuinka rakastaa epärakastettavaa
näytä minulle miten saavuttaa saavuttamattomia
auta minua nyt tekemään mahdoton – anteeksianto
se puhdistaa pois katkeruuden, se voi vapauttaa vangin
ei ole rajaa sillä mitä sen voima voi tehdä
joten päästä se irti
ja voit yllättyä siitä, mitä näet armon silmien läpi
vanki jonka se todella vapauttaa oletkin sinä
haluan lopultakin päästää sen irti
näytä miten Sinun armosi näkee
auta minua antamaan, mitä Sinä annoit minulle
– anteeksianto

Muut tekstit: Ps. 119: 162-168, 1. Moos. 13:5-11, 14-16 ja 1. Piet. 3: 8-12.

30.10.2017  

Ensilumi – Ystävä pyysi katsomaan Hgin keskustassa olevaa näyttelyään. Lähdin pyörällä; varmaan viimeisen kerran tänä syksynä, ajattelin, sillä illaksi oli ennusteiden mukaan tulossa lunta maamme eteläisiinkin osiin, joidenkin mukaan ehkä pysyvästi. Kotiin palattuani siirsin pihalta viimeisiä kalusteita ja ruukkuja pois talven alta.
Olisin niin halunnut nähdä ensilumen tulon, mutta uni tuli ensin…! Aamulla sitten totesin että kyllä säätieteilijät olivat olleet oikeassa: maa oli valkoinen! – Illalla oli uutisissa varoiteltu kesärenkailla ajamisesta ja kerrottiin lumiaurojen olevan valmiustilassa. Vaikka vesisade sitten vei lumet ja sain jatkoa pyöräilykauteen (ihanaa!), on se kuitenkin vaan niin hyvä juttu että on suuntaa antavat ja usein oikeaan osuvat sääennusteet.  🙂

Harrastelua – Eräässä elämänvaiheessa olisin voinut sanoa yhdeksi harrastuksekseni taivaantuijottelun. Pidin poutapilvien katselusta ja kirkas, tuikkiva tähtitaivas (siellä, missä kaupunginvalot eivät sitä sumentaneet) suorastaan lumosi. Iltaisin usein vilkaisin taivaalle päätelläkseni millainen seuraavan aamun sää olisi. Noin joka toinen kerta osui oikeaan….
Opettelin aikoinaan myös lukemaan taivaanmerkkejä astrologian avulla, mutta jätin sen ymmärrettyäni ettei se tuonut minua lähemmäs Jumalaa, pikemminkin päinvastoin.
Olen myös pyydellyt useasti Jumalalta merkkejä (=vahvistusta johonkin asiaan).
Alla Jeesuksen kommentteja taivaanlukemisesta ja merkinpyytelystä.

Joonan merkki – Jeesuksen luo tuli fariseuksia ja saddukeuksia, jotka halusivat panna hänet koetukselle ja pyysivät häntä näyttämään merkin taivaasta. Mutta Jeesus vastasi heille: ”Illalla te sanotte: ’Tulee kaunis ilma, kun taivas ruskottaa’, ja aamulla: ’Tänään tulee ruma ilma, sillä taivas on synkän ruskottava.’ Taivasta te kyllä osaatte lukea, mutta ette aikojen merkkejä. Tämä paha ja uskoton sukupolvi vaatii merkkiä, mutta ainoa merkki, joka sille annetaan, on Joonan merkki.” Hän jätti heidät siihen ja lähti pois.  (Matt. 16: 1-4)

23.10.2017  

Vapahtajan lähettiläs – Evankeliumikirja kuvaa ensipyhän aihetta näin: Jeesus julisti, että Jumalan valtakunta on lahja. Hän lupasi syntien anteeksiantamuksen kaikkein syntisimmillekin. Jeesus lähettää omansa maailmaan todistamaan tästä armosta ja palvelemaan ihmisiä hänen nimessään. Kristitty on Vapahtajan lähettiläs, ”Kristus lähimmäiselleen”.

Eikö olekin juhlavat määritelmät kristitystä: Vapahtajan lähettiläs ja ”Kristus lähimmäiselleen”?
Eivät ne kuitenkaan ole sellaisia itsestäänselviä nimikkeitä, jotka vain lankeavat kristityille ihan luonnostaan. Kumpaankin liittyy jonkinlainen toiminta. – Itsestämme riippuu miten nuo sanat meitä liikuttavat – vai liikuttavatko ollenkaan.
Minusta on oikeastaan aikamoista ihan ajatuksenakin – että voimme niin valitessamme olla ”Kristuksia lähimmäisillemme”, Hänen lähettiläinään. Jos siis sellaisia olisimme/olemme, miten se näkyy ja tuntuu meissä? Millaista ajattelutapaa, asennoitumista/suhtautumista lähimmäisiämme,  elämän ilmiöitä ja maailman tapahtumia kohtaan se tuottaa meissä? Miten se saa meidät muuttumaan, miten toimimaan?

Actioniin? – Ainakin siinä vaiheessa, kun Kristuksen lähettiläs lähtee kohtaamaan tai auttamaan lähimmäistään, silloin taitaa kyllä yleensä Kristus itse olla se liikkeellepaneva voima.
Mihin Hän kutsui meitä 2000v sitten, ja mihin kutsuu yhä? Mitä tekemään toistemme – lähellä ja kaukaa olevien – hyväksi?

Meille? – Evankeliumikirja puhuu Taivaan valtakunnasta, alla oleva Mooseksen kirja israelilaisten matkasta Luvattuun Maahan. Minulle kuitenkin tuli heti nuo Mooseksen sanat luettuani ajatus, että hei, nuohan ovat kuin meidän rakkaalle 100v. täyttävälle Suomellemme, tähän päivään ja tuleviin! 🙂

”Älkää säikkykö”– Mooses sanoi israelilaisille:
”Olkaa vahvoja ja rohkeita, älkää pelätkö älkääkä säikkykö noita kansoja, sillä Herra, teidän Jumalanne, kulkee teidän kanssanne. Hän ei jätä teitä yksin eikä hylkää teitä.”
Mooses kutsui luokseen Joosuan ja sanoi hänelle kaikkien israelilaisten ollessa läsnä: ”Ole vahva ja rohkea. Sinä viet tämän kansan siihen maahan, jonka Herra esi-isillemme vannomallaan valalla sille lupasi, ja sinä jaat sen maan israelilaisille perinnöksi. Herra itse kulkee sinun edelläsi. Hän on sinun kanssasi, hän ei jätä sinua yksin eikä hylkää sinua. Älä lannistu, älä pelkää.” (5. Moos. 31: 6-8)

Melkein yhtä ihmeellistä kuin se, että ympäröiviin arabimaihin verrattuna minimaalisen pieni Israelin valtio on pystynyt säilyttämään itsenäisyytensä on se, kuinka Suomi, naapurimaidensa vallan alla vuosisadat elänyt, saa 7 viikon kuluttua viettää oman itsenäisyytensä 100-vuotisjuhlaa! Paitsi itsenäisyytemme puolesta taistelleita, saamme kiittää siitä myös Jumalan myötävaikutusta ja suojelua. Tällaisesta kertovat mm. monet kuvaukset taistelujen keskellä nähdystä, kuullusta ja koetusta monenlaisesta yliluonnollisesta johdatuksesta ja varjeluksesta. Jumala ei ole jättänyt meitä  eikä hylännyt, vaan ollut kansamme suojana. – Miksi Hän ei olisi sitä vastaisuudessakin?
Jotenkin vierastan sellaisia visioita, joissa maalaillaan kuvaa siitä, kuinka jotkut asiat vain tulevat vaikuttamaan maamme ja kansamme tulevaisuuteen ja oloihin ilman että itse mahdamme sille mitään. Sellaiset kun ovat taipuvaisia johdattelemaan meitä kuvittelemaan. että olemme ikään kuin yllemme vyöryvien olosuhteiden armoilla. Ne ruokkivat huolta, epävarmuutta, epäluuloa ja pelkoa, saavat meidät tuntemaan itsemme heikoksi uhriksi niin yksilönä kuin kansakuntana. Ikävimmässä tapauksessa herättävät voimakkaita vastareaktioita.

”Älä lannistu” – Jumala haluaa kyllä jotain ihan muuta! Hän haluaa meidän – samoin kuin israelilaistenkin – olevan vahvoja ja rohkeita, Häneen luottaen.

”Ole rohkea, älä pelkää” – Mooseksen kuoltua Jumala kehotti Joosuaa viemään kansan Luvattuun Maahan ja rohkaisi Joosuaa:
”Koko elinaikanasi ei kukaan voi sinua vastustaa. Minä olen sinun kanssasi, niin kuin olin Mooseksen kanssa. Minä en jätä enkä hylkää sinua.
Muista, että olen sanonut sinulle: ’Ole rohkea ja luja, älä pelkää äläkä lannistu. Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi kaikilla teilläsi.'”  (Joos.1:5,9)

Mikä valtava yhdistävä voima olisikaan siinä, jos kokonaisena kansakuntana huomaisimme, kuinka Jumala on maatamme suojellut ja varjellut. Jos alkaisimme taas – samoin kuin joskus ennen – rukoilla yhdessä, yksilöinä ja kansakuntana maamme ja kansamme puolesta. Että Hän vastaisuudessakin on  kanssamme. Että Hän antaa Viisautensa, Rakkautensa ja Rauhansa vallita ja hallita maassamme ja meissä – mielissämme ja sydämissämme.  

Fear not – Pitkän etsimisen jälkeen löysin mieleiseni version Fear not (älä pelkää) -laulusta. Pieni ranskal. kirkkokuoro laulaa ja reipas meininki sopi minusta laulun nimeen. Se on kuitenkin HD-video, eikä sen siirtäminen blogiin onnistunut ainakaan minun läppärilläni. Mutta tässä linkki:  https://www.youtube.com/watch?v=SEqeGCW5H8o

Mennoniittoja? – Huomattuani että kuoro laulaa mennoniittojen kirkossa piti googlata, keitä mennoniitat nyt olivatkaan. Wikipedia kertoo että protestanttinen uskontokunta, anabaptisteja kuten amissit. Konservatiivisimmat mennoniitat pukeutuvat yksinkertaisesti, suhtautuvat kielteisesti uuteen tekniikkaan ja pyrkivät eristäytymään ympäröivästä yhteiskunnasta omiksi maanviljely-yhteisöikseen. Esim. radiota ja televisiota ei hyväksytä ja autojen käyttöön saatetaan suhtautua kielteisesti, kuljetukseen saatetaan käyttää edelleen hevosta ja vaunuja.
Mieleeni tuli, että jos antaisin tuon konservatiivisimman joukon kuvauksen määritellä käsitystäni mennoniitoista, minun olisi aika hankalaa sovittaa kuvaa tuon mennoniittakirkon rentoon menoon videotykkeineen ja äänentoistolaitteineen…

Amissit elävät Wikipedian mukaan samantapaista yhteisökeskeistä elämää kuin mennoniitat. He noudattavat lisäksi tiukkaa uskonnollista kuria, vastustavat väkivaltaa ja ovat pasifisteja.
En ole tietääkseni koskaan tavannut mennoniittaa, mutta yhteen amishiin tutustuin käydessäni Mississipissä. Hän työskenteli  missiojärjestössä, joka auttaa vaikeissa perheoloissa (köyhyys, työttömyys, päihdeongelmaisuus, väkivalta ja rikollisuus) eläviä lapsia ja nuoria järjestäen heille iltapäivätoimintaa koulun jälkeen.
Tätä amissia oli samoin vaikea saada sopimaan netin antamaan kuvaukseen. Hän ei suinkaan ollut mikään tiukkapipo, vaan hymyileväinen, itsensä kanssa tasapainossa oleva nuori nainen, joka tuli erinomaisesti toimeen järjestön toimintaan osallistuvien (haasteellistenkin) lasten ja nuorten kanssa. He selvästikin pitivät hänestä. Hänessä oli luonnollisenlempeää auktoriteettia, hänen ei tarvinnut mitenkään yrittää ylläpitää järjestystä; oli kuin hänen läsnäolonsa – hänessä vaikuttava sisäinen ilo, valo ja rauha – olisi virrannut suoraan lapsiin ja nuoriin terapeuttisesti ja rauhoittavasti.

Tuo nuori amissi oli Kristuksen lähettiläs ja ”Kristus lähimmäisilleen” sekä olemuksellaan että toiminnassaan. – Voisinko sen perusteella päätellä, millaisia muut amashit ovat? En, koska en ole muita tavannut. Arvelen, että heissä – kuten kaikissa eri uskonsuuntiin ja uskontoihin kuuluvissa – löytyy monenlaisia persoonia, kasvatuksesta, kasvuympäristöstä ja kulttuurista riippumatta.
Joka tapauksessa häneen tutustuttuani käsitystäni amasseista ei määrittele jokin etäinen yleistävä kuvaus. Samoin kuin tuo video laajensi hieman kuvaani mennoniiteista. Ajattelen, että tämä pätee yleensäkin eri ihmisryhmiin. Perheellä, kasvatuksella, elinympäristöllä ja -olosuhteilla on vaikutuksensa. Ratkaisevaa kuitenkin on, mitä henkilössä itsessään, hänen mielessään ja sydämessään tapahtuu ja millaisia valintoja hän päättää elämässään tehdä.  

Yleistämistä? – Erilaisista kulttuureista tulevat ihmiset nostavat usein esiin omia asenteitamme. Miten suhtaudun ihmisiin, joilla on aivan erilaiset perinteet ja elämäntavat kuin omani? Määrittelenkö ihmiset sen mukaan, mihin ryhmään tai kansaan he kuuluvat? Tai vedänkö johtopäätökseni ja käsitykseni koko ihmisryhmästä yhden siihen kuuluvan henkilön toiminnan perusteella?

Haaste? – Olisiko tässä meidän maallemme haaste, jonka voisi nähdä mahdollisuutena harjoitella ”Kristuksena lähimmäisellemme” olemista? Ihmisten kohtaamista yksilöinä, lokeroimatta, yleistämättä, leimaamatta. Silloinkin kun toisen taustakulttuuri tuntuu oudolta, ehkä pelottavaltakin. 
Meidän ei välttämättä tarvitse lähteä jonnekin kauas ollaksemme Kristuksen lähettiläitä. Omalle maankamarallemme kun on saapunut ihmisiä, joille voimme kukin omalla tavallamme olla välittämässä kuvaa Jumalan valtakunnan todellisuudesta. 

Kristus vapautti peloista – Tässä linkki Avainmedian ohjelmaan, jossa eräs Suomeen tullut henkilö kertoo, kuinka hän kohtasi Kristuksen, valitsi Hänen tiensä ja vapautui peloistaan: http://www.tv7plus.fi/vod/player/49066/

Uskon että Kristus haluaa sanoa meille kaikille, niin suomalaisille kuin kaikenmaalaisille: ”Älkää pelätkö, Minä Olen kanssanne.” Mennoniittakuoron laulun sanoin:
”Älä pelkää, sillä Minä olen kanssasi, sanoo Herra. Olen lunastanut sinut, olen kutsunut sinut nimeltä. Lapseni, olet Minun, Minä olen kanssasi, kun kuljet vetten halki ja liekkien läpi. Sinä et huku etkä pala, sillä Minä olen kanssasi.”

Muut tekstit: Ps. 145: 8-13, 5, Kol. 1: 9-11 ja Luuk. 10: 1-12.

16.10.2017     Miten lempeänsuloinen lokakuinen päivä tänään (kuukauden nimen voisi kyllä vaihtaa). Lämpötila täällä etelässä 15 astetta – tuntui melkein (viime)kesältä… (No, äsken tosin luin että Lapissa oli satanut lunta…)

Evankeliumitekstistä bloggasin 20.10.14 (otsikolla Helppoa uskoa?) joten nyt otin korinttolaistekstin:
Hänessä toteutui ”Kyllä” – Jumala voi todistaa, etten sano teille sekä: ”Kyllä” että: ”Ei.” Eihän myöskään Jeesus Kristus, Jumalan Poika, jota minä, Silvanus ja Timoteus olemme teille julistaneet, tullut ollakseen sekä ”kyllä” että ”ei”, vaan hänessä toteutui ”kyllä”. Ovathan Jumalan lupaukset, niin monta kuin niitä on, saaneet hänessä vahvistuksen. Siksi mekin vastaamme hänen kauttaan: ”Aamen”, Jumalan kunniaksi. Mutta Jumala itse vahvistaa meitä ja teitä uskossamme Kristukseen, Voideltuun, ja on myös antanut meille voitelunsa: hän on painanut meihin sinettinsä ja antanut meidän sydämiimme vakuudeksi Hengen.  (2. Kor. 1: 18–22)

Varmaan useampikin teologi/raamatuntutkija on laskenut, montako Raamatussa olevaa Jumalan lupausta on vahvistunut Jeesuksen kautta. En alkanut googlata asiaa, sillä kuvittelen löytöjen määrän vaihtelevan riippuen etsijästä & kriteereistään, asennoitumisestaankin. – Itse asiassa koko Vanhan Testamentin voi nähdä lupauksena. Kertomuksena siitä, kuinka Jumala valmisti Israelin kansaa Jeesuksen tulemiseen ja hänen työhönsä.
Erityisesti profetia Jesajan kirjasta nousee mieleeni: ”Jumala itse tulee ja pelastaa teidät. Silloin aukenevat sokeiden silmät ja kuurojen korvat avautuvat, rampa hyppii silloin kuin kauris, mykän kieli laulaa riemuaan.” (Evankeliumitekstissä fariseukset kuulustelevat miestä, joka oli ollut sokea, mutta jonka Jeesus oli parantanut.)

Polvestani poistettiin revennyt nivelkierukka 80- luvun alussa. Joidenkin vuosien kuluttua polvi alkoi kipuilla. Aina kun se oli parempi, minulla oli tapana todeta perheelle kävellessäni että olo on kuin vuorikauriilla. – Kun sitten vuosia myöhemmin aloitin raamatunlukemisen, oli kiva löytää tuo kohta ’rampa hyppii kuin kauris’. Tietty omin sen  heti itselleni!
Eilisellä Nuuksion vaelluksella ei olo ehkä ollut ihan kuin vuorikauriilla, mutta iloinen olo siitä, kun pystyin nivelrikkopolveni kanssa kapuamaan jyrkkiäkin kallionrinteitä ylös ja alas ja vaikken nyt hyppimään niin kuitenkin ylittämään isoja, kaatuneita puunrunkoja.

Kiitollisin mielin taas kerran – röntgenkuvan tai diagnoosin (graavi nivelrikko) ei tarvitse määrittää tai rajoittaa omaa kokemustani asiasta. Eikä sen, mitä ortopedit sanoivat minulle, kun uudelleen kipeytynyttä polvea oli rassattu ja todettu, että säären asento oli muuttunut kierukan poiston takia. Tuumivat siinä että pitäisi sahata sääriluu polven alapuolelta ja laittaa se oikeaan asentoon. Kuulosti liian hurjalta!!! Tekoniveltä ei vielä laiteta, olin liian nuori. Laitetaan kun olet 50v. Sain kehotuksen välttää kävelyä niin paljon kuin mahdollista. – Tuota en halua ottaa vastaan, ajattelin heti!!!
50v:na sanottiin että mietitään sitä tekoniveltä sitten 60v:na. Kun kuuskymppisenä olin köpötellyt kuukauden kyynärsauvoilla ja mietin että jotain pitäisi tehdä, ortopedi sanoi että kyllä tekonivel laitetaan jos haluan, mutta hänen mielestään minun kannattaisi lykätä leikkausta niin pitkälle kuin mahdollista. Päätin lykätä.

Vahvistusta – Oikeastaan olen tosi kiitollinen kaikille noille ortopedeille. Olen saanut käydä läpi monenlaisia prosesseja heidän ansiostaan. Ja ehkä tässä on ollut mukana myös Jumalan suunnitelma: että olen voinut ihan konkreettisesti kokea, kuinka rukous voi viedä kivun pois.
Vähitellen kapinareaktioni on vuosien varrella muuttunut sisimmässäni tahdoksi uskoa ja luottaa Jumalan lupauksiin.  

Mitä näette ja kuulette – Jeesus siteerasi tuota Jesajan profetiaa lähettäessään sanan Johannes Kastajalle:
Kun Johannes vankilassa kuuli Kristuksen teoista, hän lähetti opetuslapsensa kysymään: ”Oletko sinä se, jonka on määrä tulla, vai pitääkö meidän odottaa toista?” Jeesus vastasi heille: ”Kertokaa Johannekselle, mitä kuulette ja näette: Sokeat saavat näkönsä ja rammat kävelevät, spitaaliset puhdistuvat ja kuurot kuulevat, kuolleet herätetään henkiin ja köyhille julistetaan ilosanoma. Autuas se, joka ei minua torju.” (Matt.11:3-5)

Onko totta? Muutama vuosi sitten löysin vanhojen papereideni välistä postikortin, jonka äitini oli lähettänyt ulkomailta. Hän oli ilmoittanut minut Hindhår hemsysterskolan’in kotitalouskurssille ja neuvoi kortissa, kuinka löytäisin perille: ”Mene ensin junalla Lahteen, vaihda siellä Porvooseen menevään junaan. Jää pois Hinthaaran asemalla. Se on niin pieni paikka, että löydät kyllä varmaan hemsysterskolanin.”
Korttia katsellessani olin ällistynyt ohjeesta. Eihän Lahden ja Porvoon välillä ole mitään junayhteyttä, ja vaikea kuvitella että olisi ollut 1960-luvun alussakaan! Pidin asiaa niin mahdottomana, etten edes ryhtynyt tarkistamaan asiaa. Se jäi siis minulle mysteeriksi. (Olinhan kuitenkin tuona kesänä – ohjeesta huolimatta – löytänyt perille!)
Lisäksi mietin taas kerran, kuinka monin tavoin äitini halusi rohkaista arkaa tytärtään, tuolloin 12-vuotiasta, pärjäämään maailmassa. Kortilla meno-ohjeet ja kivaa kurssia kulta! Toista kotimaistakin oli ilmeisesti tarkoitus vahvistaa, kaikki muut siellä kun olivat ruotsinkielisiä, kuten opetuskin.
Jonkin ajan kuluttua kortin löytämisestä ystävä pyysi minua mukaansa Lahteen. Hän ehdotti, että menisimme  junalla. Lahden juna-aseman asvalttiluiskaa laskeutuessamme viereemme tuli nainen, joka totesi meille: ”Tämän luiskan alla ovat ne vanhat junaraiteet, jotka ennen johtivat Porvooseen.” Silloin muistin kortin: siis tällainen yhteys oli kuitenkin ollut olemassa!
Kului joitakin viikkoja. Ystäväpariskunta kutsui minut luokseen Karhulaan. Sanoin etten voi tulla, koska polvi reistailee ja kuljen kyynärsauvoilla. Heillä oli ehdotus kuinka voisin päästä sinne, ja he toisivat minut parin päivän kuluttua takaisin kotiin. Sovittiin siis näin.
Paluumatkalla ystäväni halusi ajaa osan matkasta pikkutietä pitkin kauniin kesäisen maalaismaiseman halki. Yhtäkkiä huomasi Hinthaaran kyltin ja totesin ystävilleni: hei, täällä jossain olin lapsena kotitalouskurssilla! Ja vähän ajan kuluttua huudahdin hämmästyneenä: hei, tuossa on junaraiteet!! Vanhat ja nurmettuneet olivat, mutta junaraiteet kuitenkin! Ystäväni ihmetellessä miksi tuo minua niin ihmetytti, kerroin heille äitini 60-luvulla lähettämästä kortista, ja että nyt uskon että junayhteys Lahdesta Porvooseen oli todella ollut olemassa! 

Mietin miten usein mahdammekaan olla vakuuttuneita jostain asiasta ilman että olemme ottaneet selvää, kuinka tuon asian laita todella on. Varsinkin silloin, jos jokin asia tuntuu meistä epätodennäköiseltä…
Taikka kun kyseessä on asia, joka ei ole järjen päätelmin todistettavissa.  

Todisteiden odottamista… – Itse olen aika usein tarvinnut omin aistin havaittavia todisteita uskoakseni jonkin epätodennäköiseltä tuntuvan asian todeksi. Ja voi kuinka hyvältä on tuntunut aina kun sellaisia olen saanut!
Äitini kortin löytyminen, Lahden asemalla vierelle tullut toteamus ja ystäväni valitsema ajoreitti, jolla näin junaraiteet… olivatko nuo samalle kesälle osuneet tapahtumat vain sattumaa? Vai olisiko niissä ollut mukana johdatusta? Jospa Taivaallinen Isäni halusi minun tajuavan, miten paljon käsityksistäni nojautuukaan hatariin tietoihini ja/tai uskomuksiini.
Taikka jospa Hän halusi minun havahtuvan huomaamaan, kuinka olen taipuvainen uskomaan johonkin Hänen antamaansa lupaukseen vasta silloin kun olen nähnyt sen toteutuvan…!

Usko on… – Heprealaiskirjeen mukaan ”usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä” (Hepr.11:1).
Sillä, mitä uskomme tapahtuvaksi, on vaikutusta elämäämme, niin positiivisessa kuin negatiivisessakin mielessä; sillä, miten ja mihin suuntaamme ja kiinnitämme ajatuksemme, toiveemme ja toivomme.

Kuinka lohduttava ja rohkaiseva onkaan tuo korinttolaiskirjeen kohta:
”Mutta Jumala itse vahvistaa meitä ja teitä uskossamme Kristukseen, Voideltuun, ja on myös antanut meille voitelunsa: hän on painanut meihin sinettinsä ja antanut meidän sydämiimme vakuudeksi Hengen.”  

Sinetti – Jumala näkee ja tietää epävarmuutemme, epäilymme ja epäuskomme.   Mutta Hän vain rakastaa meitä ja haluaa vahvistaa uskoamme. Ja aika upeaa tuo, että Kristuksen, Voidellun, lisäksi Hän on antanut myös meille voitelun: Pyhän Hengen sisimpäämme, johdattamaan meitä viisauteen ja luottamukseen.
Ihmeellinen sinetti – Jumalan Henki meissä!

Rakas Jumala, kiitos kärsivällisyydestäsi meitä kohtaan! Tahtosi on johdattaa meitä  ymmärtämään asioita Sinun Totuudestasi käsin. Avaa silmämme näkemään, korvamme kuulemaan ja mielemme ymmärtämään sitä, mitä ja miten Sinä haluat meidän ajattelevan, näkevän, kuulevan ja ymmärtävän. Sinun kunniaksesi. Aamen.

Standing on the Promises – Selah – yhtye svengailee

”Luotan Kristuksen, Kuninkaani lupauksiin
soikoon Hänen ylistyksensä ikuisesti
laulan ja huudan: kunnia korkeuksissa
seison Jumalan lupauksissa
lupauksissa, jotka eivät voi pettää
ulisevien epäilyn ja pelon myrskyjen hyökätessä
pysyn Jumalan elävässä sanassa
mikä yhteenkuuluvuus, taivaallinen ilo
siunaus ja rauha minulla onkaan
kun nojaan ikuisiin käsivarsiin
nojaan turvassa, suojassa kaikelta pelästymiseltä
oletko pesty Karitsan sielunpuhdistavalla verellä?
ovatko vaatteesi tahrattomat, valkoiset kuin lumi?
kyllä, seison Jumalan, Pelastajani lupauksissa
pidän kiinni Jumalan lupauksista”

Muut tekstit: Ps. 78: 1–8, Jes. 8: 11–15 ja Joh. 9: 24–38.