20.11.2017    

Lumen valoa – Kirjasto- ja kauppareissulle tänään lähtiessäni maa oli tumma, taivas samoin. Kävellessäni takaisin kotiin maisema oli täysin toisenlainen: tie ja metsä olivat valkoiset, pehmoisten hiutaleiden tanssia taivaantäydeltä – lumoava lumisade! Vaikka olisikin jo huomenna poissa – miten paljon iloa voikaan lumen valo tuoda! 🙂

Milloin näimme sinut? – Jeesus sanoi opetuslapsille:
”Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen. Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’
Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?’ Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’
Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.’
Silloin nämäkin kysyvät: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?’ Silloin hän vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.’
Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.”   (Matt. 25: 31-46)

Tätä ennen Matteuksen evankeliumissa on Jeesuksen vertaus talenteista ja niiden hoidosta. Siinä isäntä palaa kotiin ja kysyy palvelijoiltaan, miten nämä ovat hoitaneet leiviskänsä, laittaneet käyttöön sen mitä heille oli annettu. Tässä kuningas laukoo  suorat siitä, mitä ajattelee niistä, jotka eivät ole huomioineet heikompiaan millään tavoin.
Tuo viimeinen lause olisi joskus 15v. sitten saanut minussa aikaan monenlaisia torjuntareaktioita tyyliin: no jos tämä on tällaista, niin en tiedä haluanko olla mukana koko jutussa. Myöhemmin, kun olen saanut oppia enemmän Jumalan armosta, olen ymmärtänyt, etteivät hyvät tekomme tai niiden tekemättä jättämiset vaikuta siihen, onko taivastie avoin; Kristus on sen sovitustyöllään jo aukaissut, riittää että uskon sen.

Kuitenkin tuo teksti on tänä päivänä vähintäänkin yhtä ajankohtainen kuin 2000 v. sitten. Kontrastit ovat nyt jopa paljon vahvemmat, kun köyhiä ja kodittomia virtaa hyvinvointimaihin maista, joissa ei ole minkäänlaista sosiaaliturvajärjestelmää.   

Myyrmäen ostikalla – Muistan shokin jonka koin 10 v. sitten kävellessäni Myyrmäen ostokeskuksen ohi lokakuun räntäsateessa. Keski-ikäinen pieni nainen seisoi kumisaappaissa, ohuessa sadetakissa ja huivi päässä pieniä ruusuja kädessään katsoen ohikulkijoita. Minäkin kuljin ohi, kunnes jokin pysäytti askeleeni; oli pakko palata takaisin. Kysyin mistä hän oli kotoisin. Moldovasta. Missä hän majoittui täällä Suomessa? Vuosaaren campingalueella teltassa 4 pienen lapsensa kanssa. – Teltassa… räntäsateessa, kauhistuin!
Hän oli ensimmäinen ruusuja myyvä romani, jonka tapasin. En ollut edes kuullut, että heitä oli tullut maahamme. Ruokarahan antaminen ei rauhoittanut yhtään mieltä, kotimatkalla ja kotiin saavuttuani koetin selvittää, mitä voisi tehdä. Otin yhteyttä moniin tahoihin, sain aina uuden numeron, johon kehotettiin soittamaan. Lopulta eräästä numerosta vastasi tiukantuntuinen nainen, joka totesi, ettei lapsia todellakaan voi pitää teltassa tähän vuodenaikaan, he hoitaisivat tämän asian! – Millä tavoin ja milloin, jäin miettimään.
Illalla satoi edelleen räntää. Ajatus lapsista kylmässä ja kosteassa teltassa ei jättänyt rauhaan, joten ajoin Vuosaareen tarkistaakseni asianlaidan. Leirintäalueen porttivahti sanoi hyvin välttelevästi ja vaitonaisesti, ettei heillä ollut teltassa yöpyviä. Sain luvan kiertää alueen ja totesin, ettei telttaa todellakaan ollut. Mutta se viimeinen yhteydenotto jäi vaivaamaan. Jos nainen Myyrmäen ostikalla oli puhunut totta lastensa kanssa teltassa yöpymisestä, millä lailla asia oli hoidettu? Oliko lapset otettu huostaan äidiltä? Voi ei, olinko toiminut väärin?! Asia ei koskaan selvinnyt, sillä sitä ei suostuttu minulle selvittämään. Vaitiolovelvollisuus kuulemma esti.
Moldova – eihän siitä maasta koskaan kuule mitään. Googlaamalla selvisi, että se oli yksi Euroopan köyhimpiä maita.
Sen jälkeen aloin nähdä ulkomailta tulleita romaneja Hgin aseman edessä, naiset myivät ruusuja ja miehet keräsivät tyhjiä palautustölkkejä ja -pulloja. Sitten alkoi katukuvaan ilmestyä sanomalehtien päällä istuvia mummoja    tyhjä pahvimuki kädessään. Siihenkin näkyyn on jo tottunut. Olenko turtunut heikommassa asemassa olevan tilanteelle, kun se ei enää järkytä yhtä lailla kuin aikaisemmin?
Toissa vuonna alkoi turvapaikanhakijoita virrata maahamme. Ovatko nämä ihmiset minulle vain joukkoa vieraasta maasta ja kulttuurista, jota en tunne ja josta minun ei sen vuoksi tarvitse välittää…?

Pariisin kadulla – Olin syksyllä kuuntelemassa erästä ulkomaalaista evankelistaa, joka kertoi kävelleensä kerran Pariisin kadulla. Eräs laitapuolen kulkija oli pyytänyt häneltä rahaa. Evankelistalla oli ollut vain muutama euro taskussaan ja hän kulki miehen ohi. Mutta jokin tuon miehen katseessa sai evankelistan kääntymään ympäri. Mies oli hetkessä kadonnut olemattomiin. Oi, evankelista huudahti mielessään, taisin juuri kohdata Herran… ja kävelin Hänen ohitseen!! Voi, anna minun kohdata Sinut uudelleen, anna toinen mahdollisuus, hän huokaili onnettomana.
Iltakokouksen jälkeen hän kulki taas kadulla, taskussaan kolehtina hänelle annetut 200 e. Häntä vastaan käveli mies, joka pyysi häneltä rahaa ateriaan. Evankelista työnsi äkkiä kätensä taskuun ja laittoi ne 200 e miehen kouraan. Mies katsoi rahoja ja esteli että ei hän näin paljoa tarkoittanut… kun yhteen ateriaan vain…! Mutta evankelista sanoi: ota, ota, haluan että otat ne!! Hämmentyneen kiitollisena mies jäi katselemaan, kun evankelista jatkoi matkaansa.      

Maaseutukaupan kassalla ja Senaatintorilla – Tällä kertaa minua kosketti evankeliumitekstissä kohta ’Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.’
Mieleen nousi kaksi kohtaamista. Toinen maantienvarressa olleen kaupan kassalla, toinen Hgin Senaatintorin kadulla. Kummassakin oli toisella osapuolella hallitseva valta-asema ja -asenne heikompaan, avuttomaan osapuoleen. Toisessa oli kyseessä aikuinen ja lapsi, toisessa mies ja nainen. Lapsi itki, nainen loi minuun apua anelevan katseen. Kumpikin kohtaaminen oli niin nopea, etten tiennyt miten minun olisi pitänyt tilanteessa toimia.
Vaikka ensimmäisestä tilanteesta on kulunut jo n.20 v. ja toisestakin useampi vuosi,  palaavat ne aina silloin tällöin mieleen.

Lohduttaja – Kun suru tai syyllisyydentunne syystä tai toisesta koettaa saada otetta, voi onneksi kääntyä Vapahtajan puoleen, kertoa Hänelle huolensa, tyhjentää taakkareppunsa sisällön Hänelle. Se auttaa, ihan totta.

Kristus, johdata ja rohkaise meitä, näytä miten kulloinkin haluat meidän toimivan.
Ja kun eteen tulee tilanteita, joissa emme vain pysty toimimaan,  lähetä enkeleitäsi suojelemaan ja varjelemaan.

Kiitos että aina saamme kääntyä Sinun puoleesi. Kiitos Rakkaudestasi meitä kohtaan. Kiitos  Rauhasta, jonka voimme löytää Sinussa. Auta meitä elämään ja toimimaan siitä – Rakkaudestasi ja Rauhastasi käsin.

Would you know Me? – Tuntisitko Minut?

https://www.youtube.com/watch?v=UURkatdtFXk

“Jos kulkisin ohitsesi kadulla, katsoisin suoraan silmiisi
tuntisitko minut
jos olisi aivan yksin ja kyyneleet virtaisivat poskilleni
pitelisitkö minua sylissäsi
jos minulla ei olisi paikkaa minne mennä
ja kolkuttaisin ovellesi lähettäisitkö minut matkoihini
jos Herrasi kulkisi ohitsesi kerjäläisen vaatteissa
tunnistaisitko edes
kolme kertaa lupasit ettet koskaan kieltäisi
kolme kertaa kuljit ohitseni jättäen minut kuivumaan
sanoit minulle ettet ikinä pettäisi
vannoen Minun nimeeni ja sitten käännyit pois
jos todella tuntisit Minut ruokkisit lampaitani
jos valvoisin koko yön tietäen että kuolema on lähellä
rukoilisitko kanssani
jos Minut tuomittaisiin ristiinnaulittavaksi
uskoisitko Minuun
kun olin nälkäinen ruokitko Minut, näitkö Minut
otitko Minut huomioon kun kuulit itkuni
kun olin alaston puitko minut, pitelitkö Minua
halusitko todella tuntea Minut
ja kun olin sairas tulitko luokseni, lohdutitko Minua
osoititko maailmalle että joku rakasti MInua
kun olin sidottuna ojensitko Minulle kätesi
annoitko Minulle suojan, annoitko elämäsi puolestan?”

Muut tekstit: Ps. 143: 1-10, Mal. 3: 19-20, 1. Kor. 15: 22-28 tai Hepr. 12: 18-25.