Valvomista

13.11.2017   

Eilisessä Pyhän tilan mystiikka -seminaarissa Serafim Seppälä kertoi Armenian keskiajan kirkkoarkkitehtuurista. Luentoa höystivät lumoavan kauniit valokuvat vuoriin ja vuorille rakennetuista vanhoista, pelkistetyn esteettisistä kirkoista ja luostareista. Hän puhui siitä, mistä yleensä hänen mukaansa todetaan vain: ‘sanoinkuvaamatonta’, koska koemme, ettei meillä ole sanoja kuvaamaan sitä, mitä kuitenkin tulisi pystyä kuvaamaan – voimasta, jota voi kokea  paikoissa, joissa on rukoiltu vuosisatoja.
Serafim totesi, että on kaksi voimaa, jotka vetävät meitä puoleensa – painovoima ja kaipuu kohti korkeuksia. Näissä ikivanhoissa armenialaisissa kirkoissa, joista hän kertoi, saattoi kokea pyhyyden niin painavana, että se hohkasi lattioistakin.
Serafim heitti kysymyksen: millaisen ‘henkisen jalanjäljen’ me itse jätämme jälkeemme käydessämme tällaisissa pyhissä paikoissa?

Syttyi kaipuu ‘matkustaa vieraille maille’, Armeniaan. Kulttuurikeskus Sofian sateiselta tieltä tarjosin kyydin Serafimille ja hänen kanssaan metroasemaa kohden kävelleelle ortodoksinaiselle. Matkalla kerroin minussa ja ystävässäni heränneestä kaipuusta matkustaa tuohon maahan. “Se olikin seminaarin tarkoitus”, Serafim naurahti. – Hän lisäsi, että joskus matkallelähtö voi kestää pidemmänkin aikaa. Hänellä kesti innostuksen syttymisestä 15 v. ennen kuin hän lähti 1. Armenian matkalleen.
Nähtäväksi jää, toteutuuko matka joskus omalla kohdallani vai jääkö haaveeksi. Mutta mietin, kuinka ei oikeastaan ole välttämätöntä lähteä kauas voidakseen kokea Pyhyyden voimaa. Myös meidän rukouksemme luovat pyhän tilan ilmapiiriä, niin sisimmässämme kuin kodeissamme. Ja kaikkialla, minne menemmekin rukoillen. Kun kiinnitämme huomiomme Jumalaan, Pyhä laskeutuu keskuuteemme.

Jeesus sanoo:  ”Pitäkää varanne, olkaa valveilla, sillä te ette tiedä milloin se aika tulee. Kun mies matkustaa vieraille maille ja talosta lähtiessään antaa kullekin palvelijalle oman tehtävän ja vastuun, niin ovenvartijan hän käskee valvoa. Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, koska talon herra tulee: illalla vai keskiyöllä, kukonlaulun aikaan vai aamun jo valjetessa. Hän tulee äkkiarvaamatta – varokaa siis, ettei hän tapaa teitä nukkumasta. Minkä minä sanon teille, sen sanon kaikille: valvokaa!”  (Mark. 13: 33-37)

Kristuksen perheessä – Kreik.-engl. raamattusanakirjani mukaan kreikaksi talon herraa tarkoittava sana tarkoittaa myös perheenpäätä. Aika iso juttu oikeastaan tuo, Kristuksen perheeseen kuuluminen. Voisiko parempaa perheenpäätä kuvitella?
Riippumatta siitä millainen perhe, saattaa lapsi tai nuori lähteä omille teilleen kertomatta milloin palaa takaisin. Vanhemmat odottavat huolissaan,
nukkuvat puoliunta, jos ollenkaan.
Huojentuneena ja kiitollisena ajattelen, että onneksi ei oman jälkikasvun kohdalla ole tarvinnut kantaa huolta. – Meikäläisellä kun on taipumusta turhaankin huolehtimiseen.

Mutta entä kun kyse on vanhemman paluun odotuksesta? Lapsesta odottaminen voi tuntua ikuisuudelta. Varsinkin jollei ole sisaruksia tai kavereita seurana. Vaikka itselläni oli veljet ja ystäviäkin, oli – varsinkin sitten kun isäni oli muuttanut meiltä pois – äidin kotiintulo erityisen rakas hetki. Silloin sydämessä läikähti ilo.
Muistan, kuinka äitini kerran tuli tavallista aikaisemmin kotiin ja minä lähdin ulos leikkimään. Äitini totesi kummissaan, että aina toivoin hänen tulevan aikaisemmin kotiin, ja nyt kun hän tuli, lähdin ulos. Mutta minulle jo tieto siitä että äiti oli kotona, toi hyvän olon.
Merkityksellisiä olivat tietty myös isän vierailut, kun hän tuli tapaamaan meitä lapsia.

Yhteiset ateriat – Itselläni pienten koululaisten äitinä oli lyhyet työpäivät, joten tulin kotiin joko ennen lapsia tai yhdessä heidän kanssaan. Perheen yhteiset aamiaiset ja päivälliset olivat minulle tärkeitä, niistä pyrin pitämään kiinni niin usein kuin vain mahdollista. Joskus sai taiteilla koettaessa pitää ruokaa lämpimänä ja estää ylikypsyminen, kun perheenpää joskus tuli töistä vähän myöhemmin. Ja piti päättää, milloin ruvetaan vaan syömään lasten kanssa ja isä syö sitten kun tulee.

Odottaminen voi joskus tuntua hankalalta. Mutta ihan mystiseksi se muuttuu, kun odottaa jotakuta, joka on luvannut tulevansa, mutta ei ennalta ilmoita saapumisensa ajankohtaa. Koko ajan saa olla kuulolla.
Vaikka tämänkertainen raamatunteksti puhuukin Kristuksen toisesta tulemisesta, ajattelen että se koskee myös jokapäiväistä elämää. Sitä voi elää päivästä toiseen ajattelematta lainkaan Häntä, joka on perheemme pää.
Poissa silmistä, poissa mielestä, sanotaan. Jossain tapauksessa se on hyvä juttu. Tässä sanonnan voisi kääntää  toisinpäin: Kun Kristus on mielessämme, katseemme suuntautuu Häneen. Vaikkei fyysisillä silmillämme nähtävissä, Hän kuitenkin on ‘silmissämme’, aina kun niin valitsemme. Kristus toivoo, että suuntaisimme mielemme/katseemme Häneen joka päivä; että pitäisimme huomiomme Hänessä. Ei todellakaan mikään helppo juttu, kun kaikki tässä maailmassa tahtoo vetää huomiota johonkin muuhun…!
Muistuttaisitko meitä Kristus, kun me unohdamme…? Kiitos, että Sinä näet meidät. Näet heikkoutemme ja vahvuutemme. Ja halusi on auttaa meitä, jotta voisimme elää Sinun perheenjäseninäsi, Valtakuntasi Valossa. Kiitos siitä!

Voici Dieu qui vient à mon secours – Taizé

“Tässä on Jumala joka tulee avukseni
Herra joka minua kannattelee ja tukee
Sinulle laulan, Sinulle joka vastaat minulle”

Muut tekstit: Ps. 90: 1-6, 12-15, Mal. 3: 13-18 ja Hepr. 3: 12-15.