22.12.2020. Ilon pisaroita– Joskus voi kokea ihastuttavan hetken ihan tutuilla kotikulmilla. Eräänä harmaana sateentihkuisena päivänä – en muista oliko aamu vai ilta – kun hauva laittoi nelitassujarrut päälle ilmaistakseen, että ulkoiluintoa ei nyt tällä säällä oikein löydy pihaa pitemmälle, katseeni osui katuvalon valaisemaan pensaaseen: oksat täynnä kimaltelevia kastehelmiä. Siitä lähtien ollaan lähdetty lenkille ihastellen jalokivipensastamme. Miten pieni asia voikaan tuottaa niin paljon iloa!

Joku päivä sitten löysin Jouluradion. Nyt se on muutamia päiviä soinnut taustalla. Eräs ystäväni on koettanut monen vuoden ajan selittää meikäläiselle, miten helppo netistä on kuunnella radiota. Minulla kun ei ole radiota eikä TV:tä, enkä ole kumpaakaan kaivannut. Useimmiten nautin siitä, että on hiljaista.  
Nyt kuitenkin kumpusi jostain syvältä kaipaus kuulla niitä klassisia tuttuja, sydämeen meneviä joululauluja. Jonkinlaista lohdun etsimistä tähän erilaiseen jouluaikaan varmaan.
Totesin kuinka helposti se läppäriltä löytyy: Jouluradio.fi ja nuolen näpäys. Sen verran vanhanaikainen totesin kuitenkin olevani siinäkin suhteessa, että uudemmat sovitukset vanhoista joululauluista eivät säväytä samoin kuin ne vanhat, syvälle sieluun uppoavat tulkinnat.

Pääosassa – Vaikka joululauluista tehdään jatkuvasti uusia muunnelmia, itse Joulussa on jotain. joka ei muutu, vaikka sen viettoon keksitäänkin uusia tapoja. Mietin engl.kielistä sanaa: Christmas. Jos siihen lisää yhden s:n, sanan voi tulkita tarkoittavan Kristus-kokoontumista tai Kristus-messua. Mass -sana tarkoittaa myös pääosaa. Kristus pääosassa – siitähän Joulun viettämisessä itse asiassa on kyse: että muistetaan ja juhlitaan sitä, kuinka Jumala syntyi pieneksi ihmiseksi ihmisten keskuuteen.
Se on asia, josta voi iloita, vaikka joutuisi tänä vuonna viettämään joulupyhiä eristyksissä. Sillä Kristus tulee kyllä viettämään syntymäpäiväjuhlaansa kanssamme, jos ja kun Hänet vain kutsumme. Kukaan ei siis oikeastaan joudu viettämään tätäkään Joulua yksin, jos vain kutsuu syntymäpäiväsankarin mukaan juhlaansa.
Englanninkielisestä toivotuksesta Merry Christmas. herää kysymys: voisimmeko mekin – olosuhteista huolimatta – löytää ilon tämän(kin) Joulun viettoon?

Sinun Valostasi saamme valon – Herra, sinun armosi on
avara kuin taivas, pilviin ulottuu sinun totuutesi.
Vanhurskautesi on vuoria korkeampi ja oikeutesi kuin syvyyksien syvyys.
Ihmistä ja eläintä sinä autat, Herra. Ihmeellinen on sinun armosi, Jumala!
Sinun siipiesi suojaan rientävät ihmislapset.
Sinä ruokit heidät talosi runsain antimin ja annat heidän juoda ilosi virrasta.
Sinun luonasi on elämän lähde, sinun valostasi me saamme valon.  (Ps. 36:6–10)

Siipiesi suojaan – Miten kauniisti ja lohdullisesti tuon psalmin laatija kuvaa Luojamme olemusta, ihmeellistä armoa sekä halua auttaa ja suojella luotujaan. Tänä jouluaikanakin voimme ja saamme luottaa Hänen huolenpitoonsa, olipa oma tai lähimmäisiemme tilanne millainen hyvänsä.
Siinä on minusta valtava ero, katsooko siihen, mikä on toisin kuin toivoisi, vai kääntääkö huomionsa siihen, mikä sittenkin on hyvin. Sillä on vaikutusta mieleemme, sydämeemme ja ylipäätään elämäämme. Kiitollisuus on tila, jonka voi valita. 

Elämän ja Ilon Lähde – Tuon psalmin kirjoittaja on valinnut olla kiitollinen Luojalleen kaikesta siitä, mitä Hän on. Siitä, kuinka Hän on kaiken elämän Lähde. Ja siitä kuinka Hän antaa luotunsa juoda ilon virrasta. Ilo on asia, jonka aika harvoin näkee tai kuulee yhdistettävän Jumalan lahjoihin. Pyydetään, että aivan erityisesti tänä Jouluna me, rakkaamme ja läheisemme saisimme kokea sitä Iloa, jonka vain Hän voi meille antaa.

14.12.2020,  Pikkuinen kuusi kultaisia lehtiä oksillaan. Noinkin vähällä voisi joulukuusen koristella. ajattelin kuusen nähdessäni. Tuolla kuusella tosin oli koko ruskan väriloisto ympärillään. 
Miten vähä riittäisi joulunviettoon tänä erilaisena Jouluna? Pandemia rajaa monilla joulunviettoa tavalla tai toisella kapeammaksi. Olisiko tässä mahdollisuus harjoitella jotain uutta?

Nettijoulu? – Poikani ja miniäni ehdottivat, että tänä Jouluna viettäisimme etäjoulua yhdessä netin avulla. Ensin se oli minusta ihan outo ajatus. Harjoitellaan, ehdotti positiivisen mielenlaadun omaava poikani. Pidetään nettidinneri. Se on tätä aikaa, äiti. Jos meillä tänä vuonna olisikin nettijoulu. Olisipa sitten sellainenkin koettu.
Niinpä eräänä sovittuna päivänä söimme ja seurustelimme leppoisasti läppärit pöydillä.
Ei se itse asiassa tuntunutkaan niin hullulta kuin olin luullut. Kun he nyt haluavat mennä turvallisemman kaavan mukaan, niin onhan tällainen yhdessäolo netin kautta parempi kuin ei mitään.

Sitä paitsi – niin mieluisaa kuin se onkin aina ollut minulle – nyt jäävät jouluruokavalmistelut pienemmälle, kun emme tänä vuonna kokoonnu koko perheen voimalla. Mitä voisin tehdä sen sijaan? – Mielestäni kannattaa yrittää löytää valoisia puolia näissä poikkeusoloissakin. 🙂

T
Hyvältä tuoksuvia palloja puunoksalle ripustettuna,,mitä ihmettä?

Kuurot kuulevat, sokeat pääsevät pimeydestä –  Jesajan profetiaa Kristuksen syntymästä Israelin kansan keskuuteen: 
’Vain lyhyt aika enää, ja Libanonin vuoret muuttuvat hedelmätarhaksi, ja tarhat ovat laajoja kuin metsät. Sinä päivänä kuurot kuulevat kirjan sanat, sokeat pääsevät synkästä pimeydestä ja heidän silmänsä näkevät. Kurjat riemuitsevat jälleen Herrasta ja köyhimmät iloitsevat Israelin Pyhästä.’ (Jes. 29:17–19)

Hallitsija kansojen toivoksi – Myös Paavali siteeraa Jesajan profetiaa Jumalan lupaamasta hallitsijasta, johon kansat oanevat toivonsa:
’Kristus on tullut vahvistamaan isille annetut lupaukset osoittaakseen, että Jumala pysyy sanassaan. Hän on tullut myös, jotta muut kansat saisivat ylistää Jumalaa hänen laupeudestaan, niin kuin on kirjoitettu:
    – Siksi ylistän sinua kansojen keskellä, laulan kiitosta sinun nimellesi.
Ja edelleen:
    – Riemuitkaa, kansat, yhdessä hänen kansansa kanssa.
Ja vielä:
    – Kiittäkää Herraa, kaikki kansat! Ylistäkää häntä, kansakunnat!
Jesaja taas sanoo:
    – Iisain juuresta nousee verso, joka kohoaa kansojen hallitsijaksi. Häneen kansat panevat toivonsa.
Toivon Jumala täyttäköön ilolla ja rauhalla teidät, jotka uskotte, niin että teillä Pyhän Hengen voimasta olisi runsas toivo.’ (Room.15:13)

loa, rauhaa ja toivoa – Kaunis tuo Paavalin rohkaisu ja toivotus roomalaisille. Sitä saamme uskoen ja luottaen pyytää myös itsellemme: että Toivon Jumala täyttäisi meidät ilolla ja rauhalla.  Niin että meillä olisi Pyhän Hengen voimasta runsaasti toivoa.
Vanhan sananlaskun mukaan: niin kauan kuin on toivoa, on elämää. Tai: niin kauan on elämää, kuin on toivoa.

Elämä ja toivo liittyvät toisiinsa. Voi tietoisesti valita toivovansa parasta. Näytti oma, läheisen tai maailman tilanne miltä tahansa, aina voimme ja saamme toivoa. Toivoa sitä parasta. Ja se paras on myös Jumalan tahto, sillä Hänellä on hyvä tahto meitä ihmisiä kohtaan, kuten jouluevankeliumissa  (vanhemmassa versiossa) todetaan.
”Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!” (Luuk.2:14)

Jumalan Rakkauden muuttava voima – Nykyinen käännös haluaa kertoa, että Jumala rakastaa meitä.
’Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.’
Onhan tuo yksi tärkeimmistä asioista tietää… se, että Jumala rakastaa meitä.
Kun tieto siitä on laskeutunut sydämeen pysyvästi, elämä omalla kohdalla on muuttunut pysyvästi. 

Pyhän Hengen voimasta – Eipä tule useinkaan mieleen, miten monella tavalla Pyhä Henki vaikuttaa meissä. Pyydetään, että Pyhä Henki antaa meille voimaa voittaa haasteet ja katsoa ja luottaa  Valoon myös tänä jouluaikana. Voimaa uskoa, toivoa ja luottaa, että jotain hyvää on tulossa, vaikkemme mielessämme ehkä siihen (vielä) yltäisikään. 

Pyhästä Hengestä – Maria, Jeesuksen äiti, oli kihlattu Joosefille. Ennen kuin heidän liittonsa oli vahvistettu, kävi ilmi, että Maria, Pyhän Hengen vaikutuksesta, oli raskaana. Joosef oli lakia kunnioittava mies mutta ei halunnut häpäistä kihlattuaan julkisesti. Hän aikoi purkaa avioliittosopimuksen kaikessa hiljaisuudessa.
    Kun Joosef ajatteli tätä, hänelle ilmestyi yöllä unessa Herran enkeli, joka sanoi: ”Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi. Se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä. Hän synnyttää pojan, ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä.”
    Tämä kaikki tapahtui, jotta kävisi toteen, mitä Herra on profeetan suulla ilmoittanut:
      – Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel –
      se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme.
Unesta herättyään Joosef teki niin kuin Herran enkeli oli käskenyt ja otti Marian vaimokseen.  (Matt. 1:18–24)

8.12.2020. Linnan juhla – Itsenäisyyspäivän juhla presidentinlinnassa oli mielestäni hyvillä ajatuksilla ja tyylillä suunniteltu ja toteutettu.
Perinteisistä puku- ja kättelykavalkadijuhlista en ole koskaan välittänyt. Tämän vuoden juhlataltiointia olen kuitenkin katsellut mielenkiinnolla. Sopivissa pätkissä. Kiva kun Yle Areena antaa siihen mahdollisuuden.
Monipuolinen ohjelma, positiivinen tunnelma, jota jatkoi kansalaisten osallistuminen luontokuvilla ja kommenteilla. Puhdas, kaunis luonto oli vahvasti esillä yhteisenä, vaalimisen arvoisena aarteenamme. Lapset ja nuoret saivat tuoda esille odotuksiaan ja toiveitaan maamme tulevaisuudelle – joka koskettaa ennen kaikkea heitä, sillä tulevaisuus on heidän.
Tällaisia itsenäisyyspäivän vastaanottojuhlia katsoisin ja kuuntelisin mielellään tulevinakin vuosina. 🙂     

Tulevat juhlat? – Meillä kaikilla voi olla tietynlaisia ajatuksia, käsityksiä ja toiveita siitä, millaista tulevaisuutta kohti olemme menossa. Ja omilla valinnoillamme voimme siihen myös jossain määrin vaikuttaa.
Siitäkin, mikä meitä odottaa siirtyessämme yli tämän elämän rajan, meillä saattaa olla ajatuksia, käsityksiä ja toiveita. Voimmeko vaikuttaa siihenkin omilla valinnoillamme? Kirjoitusten mukaan voimme.
Jeesuksen vertauksessa tuhlaajapoika palasi kotiin katuen vääriä valintojaan. Isä juoksi iloiten häntä vastaan ja järjesti hänelle juhlat.
Osaammeko kuvitella/odottaa/toivoa omalle kohdallemme iloista vastaanottoa ja juhlaa, kun on Kotiinpaluun aika? Ajattelen, että siihen Kristus halusi meitä vertauksellaan rohkaista.

Paljastettu salaisuus – Ylistys hänelle, joka pystyy voimallaan vahvistamaan teitä, niin kuin ilmoittaa evankeliumi, jota minä julistan, sanoma Jeesuksesta Kristuksesta, se paljastettu salaisuus, joka on ikiajoista saakka ollut kätkettynä! Nyt se on saatettu julki ja annettu ikuisen Jumalan käskystä profeetallisissa kirjoituksissa tiedoksi kaikille kansoille, jotta ne johdettaisiin uskoon ja kuuliaisuuteen. Saakoon Jumala, joka yksin on viisas, Jeesuksen Kristuksen kautta ikuisen ylistyksen! Aamen. (Room. 16:25–27)

ikiajoista alkaen kätkettynä ollut salaisuus. Niin hyvin kätkettynä, etteivät fariseukset, jotka varsin hyvin tunsivat kirjoitukset, pystyneet tunnistamaan Messiasta, kun Hän tuli heidän keskuuteensa. Harvassa ovat nykyisin ne kansat, jossa ei olisi julistettu evankeliumia tavalla tai toisella.
Nykyisin tehokkain tiedonvälittäjä on Internet. Ja älypuhelimet, joiden kautta kuunnellaan ja katsellaan lähetyksiä sellaisissakin asumuksissa, joissa ei muuta teknillistä laitetta löydy.
15 v. sitten ihmettelin Afrikan maissa, kuinka kaikilla oli kännykät, vaikka asuttiin savimajoissa ilman sähköä. Kännykän avulla pidettiin yhteyttä toisiin.
Nykyään yhteydet ulottuvat älypuhelimien myötä paljon laajemmalle, maailman ääriin, voisi sanoa.  ja kaikki tieto samoin.

Lähetysjärjestöjen lehdet kertovat, kuinka muslimimaissa ihmiset seuraavat kristillisiä kanavia puhelimellaan, ja kuinka lukuisat muslimit ovat kertoneet tulleensa tuntemaan niiden kautta Kristuksen omana Vapahtajanaan.

Johannes Edelläkävijä

Ensi pyhänä muistetaan Johannes Kastajaa, Kristuksen Edelläkävijää, kuten ortodoksit häntä nimittävät.
Monissa ikoneissa ja keskiaikaisissa maalauksissa Johannes Kastajan sormi osoittaa ylöspäin, Häneen, joka on tulossa. Hänen, jonka kengännauhoja hän ei kokenut olevansa arvollinen avaamaan.  

Johannes havahdutti ihmiset huomaamaan, kuinka heidän valinnoillaan on merkitystä. Ja sillä, mihin he suuntaavat huomionsa ja toivonsa. Hän käänsi heidän katseensa Vapahtajaan. Häneen, joka oli jo heidän keskellään, mutta jota he eivät vain olleet tunnistaneet. 

Tämä on todistus, jonka Johannes antoi, kun juutalaiset lähettivät Jerusalemista pappeja ja leeviläisiä kysymään häneltä: ”Kuka sinä olet?” Johannes tunnusti totuuden, hän ei sitä kieltänyt. Hän sanoi: ”En minä ole Messias.” ”Mikä sitten?” he kysyivät. ”Oletko Elia?” ”En ole”, Johannes vastasi. ”Oletko se luvattu profeetta?” Hän vastasi: ”En.” Silloin he sanoivat: ”Kuka sitten olet? Meidän on vietävä vastaus niille, jotka meidät lähettivät. Mitä sanot itsestäsi?” Johannes vastasi: ”Minä olen ääni, joka huutaa autiomaassa: ’Tasoittakaa Herralle tie!’ Niinhän profeetta Jesaja on ennustanut.”
    Niiden joukossa, jotka oli lähetetty Johanneksen luo, oli myös fariseuksia. He kysyivät häneltä: ”Miksi sitten kastat ihmisiä, jos et ole Messias, et Elia etkä se profeetta?” Johannes vastasi: ”Minä kastan vedellä, mutta teidän keskellänne on jo toinen, vaikka te ette häntä tunne, hän, joka tulee minun jälkeeni. Minä olen arvoton edes avaamaan hänen kenkiensä nauhoja.”  (Joh. 1:19–27)

Mitäköhän Johannes Kastaja haluaisi sanoa meille, tämän päivän ihmisille? Haluaisiko hän tänäänkin kääntää katseemme kohti Rakkautta, joka syntyi maan päälle, keskuuteemme? Rakkautta, joka haluaa tänäkin Jouluna tulla luoksemme, olla vierellämme, kanssamme, täyttää tyhjän tilan sydämessämme? 

Etäjoulu? – Yle Areenan kautta on nähtävissä Hgin tuomiokirkon ekumeeninen itsenäisyyspäivän juhlajumalanpalvelus. Kirkkosalin tyhjät penkit sekä presidentinlinnan erilainen juhla sai miettimään tulevaa Joulua: miten monessa kodissa sitäkin vietetään tänä vuonna jossain muodossa etänä?

Jumala vierellämme – Joulukansiostani, johon olen koonnut joitain juttuja, jotka ovat koskettaneet, löysin silloisen Espoon piispan, nykyisen arkkipiispan Tapio Luoman toteamuksen vuodelta 2012:
”Hyvän joulun perusta on kaikessa syvällisyydessään lopulta yksinkertainen: Jumala on lähellämme, aivan vierellämme.”

Mitä tapahtuu sisimmässämme – Se, mitä Tapio Luoma tuolloin halusi sanoa joulukirkkoon menemistä harkitsevalle, ehkä tottumattomalle kirkossa kävijälle, sopii hyvin myös tähän korona-ajan Jouluun:  ”Tärkeintä ei ole se, mitä tapahtuu alttarilla, saarnatuolissa tai urkuparvella, vaan se, mitä tapahtuu omassa sisimmässä.”

Rakas Jumala, viritä sydämemme, sisimpämme odottamaan, kuuntelemaan, ihmettelemään Rakkautta, joka haluaa tulla luoksemme, sydämiimme.

When Love Was Born – Mark Schults

Tähtitaivas loistaa, yö on hiljainen
paimenet katselevat kukkulalta.
Suljen silmäni, näen yön jolloin Rakkaus syntyi.
Täydellinen lapsi odottaa lempeänä,
äiti kumartuu suukottelemaan Jumalan kasvoja.
Enkelit täyttävät keskiyön taivaan, laulavat
Halleluja, Hän on Kristus, Kuninkaamme.
Immanuel, Rauhanruhtinas
Rakkaus on tullut alas sinun ja minun luo.
Taivaan lahja, pyhä kipinä
tuli johdattamaan tien sydäntemme sisimpään.
Betlehem, sinun pienen ovesi kautta
tuli toivo, jota olemme odottaneet:
Maailma muuttui pysyvästi, kun Rakkaus syntyi.
Suljen silmäni, näen yön jolloin Rakkaus syntyi.

Muut tekstit: Ps. 85:9–14, 5. Moos. 18:15–19 ja Room. 16:25–27.

24.11.2020. Joulunodotuksen aika alkaa pian, ihanaa! 4 viikkoa Jouluaattoon! Ne menevät aina kuin siivillä.
Lumikin käväisi tervehtimässä, Ja aurinko on hymyillyt monena aamuna ja päivänä. On kuin luonto haluaisi auttaa meitä jaksamaan pimeän läpi. Valo antaa voimia; jaksa rakas jaksa. Valoa kohti ollaan menossa. 🙂

Siunattu Kuningas – Jeesus lähti toisten edellä nousemaan Jerusalemiin vievää tietä. Kun hän oli tulossa Öljymäeksi kutsutulle vuorelle ja oli jo lähellä Betfagea ja Betaniaa, hän lähetti edeltä kaksi opetuslastaan ja sanoi: ”Menkää tuolla näkyvään kylään. Kun tulette sinne, te näette kiinni sidotun aasinvarsan, jonka selässä ei kukaan vielä ole istunut. Ottakaa se siitä ja tuokaa tänne. Jos joku kysyy, miksi te otatte sen, vastatkaa, että Herra tarvitsee sitä.”
    Miehet lähtivät ja havaitsivat kaiken olevan niin kuin Jeesus oli heille sanonut. Kun he olivat irrottamassa varsaa, sen omistajat kysyivät: ”Miksi te viette varsan?” He vastasivat: ”Herra tarvitsee sitä.” He toivat varsan Jeesukselle, heittivät vaatteitaan sen selkään ja auttoivat Jeesuksen ratsaille. Kun hän sitten ratsasti, opetuslapset levittivät vaatteitaan tielle.
Jeesuksen lähestyessä sitä paikkaa, mistä tie laskeutuu Öljymäen rinnettä alas, koko opetuslasten joukko alkoi riemuissaan suureen ääneen ylistää Jumalaa kaikista niistä voimateoista, jotka he olivat nähneet. He huusivat:
     – Siunattu hän, kuningas, joka tulee Herran nimessä!
       Taivaassa rauha, kunnia korkeuksissa!
    Muutamat fariseukset sanoivat väkijoukon keskeltä Jeesukselle: ”Opettaja, kiellä opetuslapsiasi!” Mutta Jeesus vastasi: ”Minä sanon teille: jos he olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat.”   (Luuk. 19: 28-40)

Kun eteen tulee hyvin tuttu evankeliumikohta, mietin usein, mitä se tällä kertaa mahtaa minussa herättää. Millaisia ajatuksia, kysymyksiä, tunteita, 
Jerusalemiin aasilla ratsastavaa Jeesusta tervehditään riemuiten. Ilo on suuri ja odotukset korkealla.
Itselleni nousi kuitenkin haikeus pintaan. Mieleen tuli eräs kerta, kun olin Öljymäellä miettien, että tänne Jeesus nousi usein opetuslastensa kanssa. Istuin öljypuiden keskellä katsoen Jerusalemiin hitaana nauhana liikkuvia ajoneuvoja. Sinne, kaupungin vilinään ne ovat menossa, mutta tässä on rauha. Tiedä vaikka jotkut näistä satoja vuosia vanhoista öljypuista on kasvanut samoista juurista kuin ne puut, joita vasten Jeesus ja opetuslapset nojasivat istuessaan täällä, puhuen taivaan valtakunnan asioista.   
Haikeus tuli siitä, kun mieleen pulpahti eräs suunniteltu matka, joka ei toteutunutkaan.

Oliivipuita Öljymäellä

Toteutumaton matka – Pari vuotta sitten kysyin perheeltäni, lähtisivätkö kanssani tänä vuonna Israeliin juhlistamaan tasavuosiani. Kesällä siellä on liian kuuma, mutta syyslomalla; pojat, miniät ja lapsenlapset. Ilokseni he innostuivat ajatuksesta.   
Öljymäki olisi ehdottomasti ollut yksi niistä paikoista, jonne olisin heidät halunnut viedä.
Koronan sekoitettua suunnitelmat huokaisin kerran, että ei sitten tullut matkastamme mitään. Poikani totesi, että älä nyt, katsotaan miten tilanne kehittyy, ehkä voimme toteuttaa matkan  myöhemmin.

Jotain on kuitenkin muuttunut. Olen tähän mennessä rakastanut matkustamista, mutta viime aikojen hiilijalanjäljenmittaukset ovat vaikuttaneet niin, että nyt mietin, onko tarpeellista lähteä. 
Ja sittenkin: miten ihanaa olisi saada viedä perhe itselle rakkaiksi ja tärkeiksi tulleisiin paikkoihin. Paikkoihin, joissa Jeesus kulki, opetti, paransi – ja ratsasti aasilla täyttämään loppuun maanpäällisen tehtävänsä.    

En halua jäädä murehtimaan suunnitelmien ja tilanteiden muuttumista. Omat harmitukset asettuvat oikeisiin mittakaavoihin ajatellessani niitä vaikeuksia ja kriisejä, joihin korona on johtanut niin monia.
Karistan haikeuden yltäni ja palaan tähän hetkeen. Mikä tuo iloa ja voimaa juuri nyt, minulle, sinulle? – OI, niin monta asiaa on, josta voin iloita ja olla kiitollinen. Olo kevenee ja tulee valoisammaksi heti siirtäessäni huomioni niihin. 🙂

Jos Hän tulee luo – Entä jos meidän ei tarvitsisikaan lähteä niihin paikkoihin, joissa Vapahtaja kulki. Mitä jos Hän tulisikin meidän luoksemme, sinne missä me olemme?
Osaisiko sitä asettua Öljymäen rinteelle kotonaan nojatuolissa istuen, tai läheisellä kalliolla? Löytäisinkö sellaisen levollisuuden tilan, jossa voisin olla kuulolla, olla odottavalla mielellä? Odottaa, että Rauhanruhtinas tulee luo, istahtaa vierelle ja kuuntelee mitä haluan Hänelle kertoa – ilon ja huolen aiheet. Ja kuunnella, mitä Hän haluaa sanoa…

Mitä jos juuri tämän adventin aika – kaikista rajoituksista ja vaikeuksista huolimatta tai juuri niiden vuoksi – olisikin aikaa, jolloin aivan erityisellä tavalla voisi tuntea Vapahtajan läheisyyden ja läsnäolon? Tuntea iloa siitä, että on olemassa todellisuus, jota eivät koronat eivätkä mitkään muutkaan tekijät voi muuttaa, peruuttaa tai pilata.  

2.11.2020. Ennusteen mukaan huomenna lämpömittari kohoaa asuinpaikkakunnallani +12 asteeseen. Erään arvion mukaan marraskuun lämpöennätys saattaa rikkoutua ensi yönä koko maassa.
Kroppani ei niinkään ajattele ilmastomuutosta, vaan kiittää (edelliseltä hieman anteeksi pyydellen) jokaisesta lämpimästä päivästä.

Unelmia – Katseltiin eilen ystävieni kanssa elokuvaa, joka kertoi suurista, mahdottomilta tuntuneista unelmista, vaikeuksista niiden saavuttamisessa ja lopulta niiden toteutumisesta. Ne olivat lähinnä henkilökohtaisia unelmia, vaikka mukana oli myös pyrkimystä tuoda jotain hyvää maailmaan. Luoda jotain hyvää toisille.

Millaisia unelmia Luojallamme mahtaa olla tänä päivänä ihmiskuntamme ja  planeettamme suhteen? (Onko jossain kirjoitettu, ettei Luojamme unelmoisi…? Hänhän loi meidät kaltaisekseen…) – Millaisia uutisia Hän toivoisi kuulevansa taivaallisilta sanansaattajiltaan?

Mitä jos Luojamme antaisi enkeleilleen tehtäväksi mitata maapallon lämpötilaa ei ilman lämpötilan, vaan sen perusteella, miten lämpöisesti sydämemme sykkivät? Ei fysiologisesti, itsellemme, omalle elämällemme ja asioillemme, vaan toisillemme, lähimmäisillemme?
Millaisia huomioita enkelit tekisivät ja miten he raportoisivat niistä Luojallemme?

Sydämen säteilyä – Ja mitä jos asiaa alettaisiinkin tutkia tieteellisin keinoin, ei henkilökohtaisella vaan globaalilla tasolla? Nykyäänhän mitataan aivojen säteilyä. Mitä jos jonain päivänä saisimme lukea, että on alettu mitata sydänten lämpösäteilyä, ja että viimeiset tutkimukset ovat osoittaneet sen kohonneen globaalisti merkittävällä tavalla?
Ja että tutkimukset ovat myös todenneet sydämenlämmön ja positiivisten tunteiden yhteyden kiistattomuuden…
Ja että myötätunnon, ystävällisyyden, toisten huomioimisen, hienotunteisuuden ja hyväntahtoisuuden on todettu lisääntyneen siinä määrin, että ennusteen mukaan – mikäli kehitys jatkuu samaan suuntaan – on odotettavissa, että maapallomme on lähivuosina kokonaisuudessaan rakkaudellisempi paikka kuin koskaan aiemmin sen historiassa…

Unelmia saa olla, niin henkilökohtaisia kuin koko maapalloamme koskevia. Ja tiedä, vaikka Luojamme rakkaudellisella myötävaikutuksella jotkut niistä toteutuisivatkin, jonain päivänä… 🙂

27.10.2020. On ihmeellistä, kuinka erilaiselta asiat näyttävät ja tuntuvat sateentihkuisena päivänä ikkunasta ulos katsoessa ja sitten, kun on lähtenyt ulos kävelemään. Mikä sisältäpäin katsottuna näytti niin harmaalta ja ankealta, onkin täynnä mitä ihanimpia värejä: puissa, pensaissa ja maassa. Kaikki keltaisen, oranssin, punaisen ja vihreän sävyt, yllättävinä, harmonisina, kauniina yksittäin ja täydellisesti yhteensopivina kokonaisuuksina… – ah että sielu nauttii kaikesta tuosta. Ruskaa löytyy vielä vaikka kuinka (täällä maamme eteläosassa; pohjoisessahan on jo satanut lunta).
Ja hengittäessä raikasta ilmaa tulee mieleen, kuinka hyvää se(kin) tekee niin kropalle kuin mielelle.
Ja kuinka ilta-aurinko voikin värjätä kaiken hohtavan kultaiseksi tullessaan esiin pilvipeitteen takaa. (Alla olevat 2 kuvaa viime lauantailta.) – Miten paljon iloa, voimaa ja nautintoa luonto tarjoakaan! 🙂

Jeesuksen luo tuli fariseuksia ja saddukeuksia, jotka halusivat panna hänet koetukselle ja pyysivät häntä näyttämään merkin taivaasta. Mutta Jeesus vastasi heille: ”Illalla te sanotte: ’Tulee kaunis ilma, kun taivas ruskottaa’, ja aamulla: ’Tänään tulee ruma ilma, sillä taivas on synkän ruskottava.’ Taivasta te kyllä osaatte lukea, mutta ette aikojen merkkejä. Tämä paha ja uskoton sukupolvi vaatii merkkiä, mutta ainoa merkki, joka sille annetaan, on Joonan merkki.” Hän jätti heidät siihen ja lähti pois. (Matt. 16: 1-4)

Fariseukset olivat varmasti kuulleet, ehkä nähnytkin Jeesuksen tekevän ihmeitä. Mutta nyt he halusivat laittaa Jeesuksen testiin: teepä nyt jotain sellaista, mitä me ehdotamme. Siinäpä sitten nähdään, mikä oikein olet miehiäsi…   

Edellisessä, 15. luvussa, Matteus kuvaa yksinkertaisesti, vailla draamaa, kuinka Jeesus ruokki monta tuhatta ihmistä seitsemällä leivällä ja parilla kalalla:
Jeesus kutsui opetuslapset luokseen ja sanoi: ”Minun käy sääliksi näitä ihmisiä. He ovat olleet luonani jo kolme päivää, eikä heillä ole mitään syötävää. En tahdo lähettää heitä pois nälkäisinä, etteivät he uupuisi matkalla.”
Opetuslapset sanoivat hänelle: ”Mistä me täällä asumattomalla seudulla saamme niin paljon leipää, että pystymme ruokkimaan tällaisen väkijoukon?” ”Montako leipää teillä on?” Jeesus kysyi. ”Seitsemän”, he vastasivat, ”ja jokunen pieni kala.”
Jeesus käski väen asettua istumaan. Sitten hän otti ne seitsemän leipää ja kalat, lausui kiitoksen ja mursi leivät ja antoi palat opetuslapsille, jotka jakoivat ne ihmisille. Kaikki söivät kyllikseen, ja tähteeksi jääneitä paloja kerättiin seitsemän täyttä korillista. Syömässä oli neljätuhatta miestä ja lisäksi naisia ja lapsia. Sitten Jeesus lähetti väkijoukon pois, astui veneeseen ja tuli Magadanin seudulle.

Jeesus ei koskaan halunnut järjestää mitään spektaakkelia tehdessään ihmeitä. Hän ei ollut sensaationhakuinen eikä hän kaivannut toisten ihailua.
Hänen vain kävi sääliksi näitä ihmisiä. 3 päivän ajan he olivat olleet Galilean vuorenrinteellä, jossa hän paransi rampoja, sokeita, raajarikkoja, mykkiä ja monia muita.
Eväät oli lopussa ja ihmisillä oli nälkä. Niinpä hän ruokki heidät kaikki muutamalla leivällä ja kalalla ja lähetti heidät kylläisinä koteihinsa.

Paikalla olleet näkivät Jeesuksen tekevän monia ihmeitä. Matteus ei kerro, oliko paikalla yhtään fariseusta seuraamassa Jeesuksen toimintaa.
Nyt fariseukset joka tapauksessa pyysivät, että Jeesus antaisi jonkin merkin taivaalta, joka todistaisi hänen olevan taivaallisen Isän lähettämä. Mitä fariseukset odottivat häneltä? Jonkinlaista  taivaallista spektaakkelia? Ukkosta ja salamoita kirkkaalta taivaalta, yhtäkkistä auringonpimennystä?
Tai jotain astronomista/astrologista merkkiä, jonka voisi tulkita merkitsevän, että Jeesus todella oli Jumalan Poika? Sellainen näkyi kyllä jo Jeesuksen syntyessä Betlehemin taivaalla. Tähti, joka johdatti Itämaan viisaat kumartamaan syntynyttä Kuningasta. (Mutta tästä fariseukset eivät todennäköisesti tienneet mitään.)

Joonan merkki – Aiemmassa Matteuksen evankeliumin kohdassa, jossa fariseukset pyytävät Jeesukselta merkkiä, tämä vastasi selittäen Joonan merkkiä:
”Tämä paha ja uskoton sukupolvi vaatii merkkiä, mutta ainoa merkki, joka sille annetaan, on Joonan merkki. Niin kuin profeetta Joona oli meripedon vatsassa kolme päivää ja kolme yötä, niin on Ihmisen Poika oleva maan povessa kolme päivää ja kolme yötä. Niniven asukkaat nousevat tuomiolle yhdessä tämän sukupolven kanssa ja langettavat sille tuomion. He kääntyivät, kun Joona saarnasi heille, ja tässä teillä on enemmän kuin Joona!” (Matt.12:39-41)

Sukupolvia – ”Tämä paha ja uskoton sukupolvi vaatii merkkiä”, Jeesus totesi kahteen otteeseen. Mitäköhän hänellä olisi sanottavaa meidän aikamme sukupolvista?
Aina kun luen nuo Jeesuksen sanat, mieleeni tulee ensimmäisenä Mika Waltarin romaaniin perustuva elokuva ’Kuriton sukupolvi’ (1957).
En muista, minkä ikäisenä näin tuon filmin 1. kerran. Muistan vain, kuinka huvittavalta tuntui  nähdä siinä minulle Kansallisteatterista tuttujen näyttelijöiden (Matti Ranin, Maija Karhi, Jussi Jurkka ja Maikki Länsiö) näyttelevän stadin slangia vääntäviä ja purkkaa jauhavia teini-ikäisiä.   
Kovin viatonta menoa elokuvassa kyllä oli, verrattuna moniin seuraavan vuosikymmenen filmeihin.

Entä mitä Jeesus toteaisi meistä: nykyisistä ja lähimenneisyyden sukupolvista, vanhempiemme ja isovanhempiemme, lastemme ja lastenlastemme sukupolvista, meille itsellemme tai meidän aikamme fariseuksille (tai itsessämme asustaville fariseuksille)? 
Kutsuisiko hän meidän sukupolviamme pahoiksi ja uskottomiksi? – Taivaan merkkien tunnistamisesta häneltä ei ainakaan taitaisi herua pisteitä.
Muistelen, että Kuriton sukupolvi-filmissä proffa-isä (Tauno Palo), jota hänen teini-ikäiset lapset eivät arvostaneet tippaakaan, vei porukan ainoan fiksusti käyttäytyvän tytön katsomaan kaukoputkella tähtiä.
Tuossa mustavalkoisessa komediassa eri arvomaailmat (henkiset, aineelliset ja moraaliset arvot) kohtaavat stereotyyppisten hahmojen kautta.
Miten hanakoita me nykyihmiset olemme määrittelemään ihmisiä mustavalkoisesti tietyntyyppiseksi, joko tieten tahtoen tai tiedostamattamme? Kärjistetysti: fiksuiksi tai tyhmiksi, hyviksiksi tai pahiksiksi, oikeita tai vääriä asioita edustaviksi tai kannattaviksi jne.
Kyllä meissä sellaista taipumusta ja tarvetta (ikävä kyllä) löytyy. USA:n käynnissä olevat presidentinvaalikampanjat ovat siitä hyvä esimerkki.

Mitäköhän meidän aikamme ilmiöitä ja piirteitä Jeesus arvostaisi ja millaisia paheksuisi? Millaisia kohtia Jeesuksen opetuksista tulee ensimmäiseksi mieleemme? Voipi olla, että se, mitä vahvimpana nousee mieleen, kertoo enemmän itsestämme kuin siitä, mitä Jeesus kokonaisuudessaan opetti.

Nykynuoret ovat minusta suurimmaksi osaksi tiedostavia, fiksuja ja luovia. He etsivät monenlaisia keinoja rakentaa tämän maailman kehitystä kestävämmäksi ja paremmaksi. Mietin kuitenkin joskus, mahtaako huoli maapallon (ilmastoon, politiikkaan, terveyteen jne liittyvistä) ongelmallisista kysymyksistä viedä huomiota ja energiaa monilta siinä määrin, että henkinen/hengellinen etsintä ja pohdinta jää jonnekin periferiaan. 

Kaipaammeko me merkkiä? – Mahdammeko me (kaikenikäiset) kaivata – henkilökohtaisella tai yleisellä tasolla – jonkinlaista merkkiä, joka saisi meidät havahtumaan olennaisten kysymysten äärelle?
Kaipaammeko jotain merkkiä, joka vahvistaisi uskoamme ja luottamustamme siihen, että olemme menossa kohti jotain parempaa?
Ja merkkiä/vahvistusta sille, että on olemassa jotain sellaista, mitä maallisin silmin ei pysty havaitsemaan, mutta jolla on suurempi vaikutus elämäämme kuin arvaammekaan, ja maailmanmenoon ylipäätään?

Kerran teini-iässä halusin epätoivoisesti saada selville, onko Jumala todella olemassa. Eräänä kesäyönä soutelin isovanhempieni kesäpaikan järven keskelle. Taivas oli kirkas, se kuvastui peilityyneen järvenpintaan, niin että näytti kuin olisin ollut keskellä avaruutta.
Suuntasin äänettömän kysymykseni jonnekin korkeuksiin. Tai se taisi olla pikemminkin äänetön huuto. Jos olisin esittänyt kysymykseni ääneen, koko tienoo olisi kaikunut; kaikunut kiihkeää tarvettani saada jokin merkki siitä, onko Hän olemassa ihan oikeasti vaiko ei, ja jos Hän on, millainen Hän on.
Oli pitkään aivan hiljaista. Ajattelin, että no se siitä. Taisi olla turha toivo kuvitella, että saisin jonkinlaisen vastauksen tuonne ylös avaruuteen heittämääni kysymykseen. 

Yhtäkkiä kuulin kirkkaan, selkeän vastauksen. Kokemukselle on vaikea löytää sanoja. Tavallaan kuulin sen, mutta en samanlaisesti kuin korvilla tavallisesti kuullaan. Se värähteli olemuksessani niin vahvana, että se sai minut vakuuttumaan siitä, että itse en olisi sitä pystynyt tuottamaan, en mielikuvituksellani enkä millään itsesuggestiolla. Lisäksi se yllätti minut täysin, sillä pidin hyvin todennäköisenä sitä, etten saisi mitään vastausta.

Merkki – vastaus – oli lyhyt, ytimekäs ja vakuuttava kaikessa yksinkertaisuudessaan: ”Jumala on Rakkaus.” Ei mitään muuta. Sitten oli taas aivan hiljaista.
Noissa sanoissa (tai äänessä, joka ne lausui) oli sellainen auktoriteetti, että oli mahdoton koettaa selittää niitä pois. Oli kuin joka soluni olisi resonoinut niihin ja tunnistanut ne todeksi.

Ne jättivät kuitenkin minulle abstraktin kuvan Jumalasta: Hän siis on, mutta kaikessa ylhäisyydessään jossain tuolla sfääreissä, tavoittamattomissa. Mieleeni ei juolahtanutkaan, että Hän haluaisi olla yhteydessä minuun henkilökohtaisesti. Pikemminkin, että Hän aikaansai sen, että kuulin (lyhyen ja asiallisen) vastauksen kahteen kysymykseeni: että Hän on, ja että Hän on Rakkaus. Nekin tiivistettynä yhteen lauseeseen. Tyyliin: no niin, tulipa tuokin hoidettua. (Tuollaisia ajatuksia minulle tuli jälkeenpäin.)

Niinpä jätin kysymysten heittämisen taivaan suuntaan ja aloin harjoittaa erilaisia meditaatioita. Jumala antoi minun kulkea polkujani monta vuosikymmentä. Kunnes (erilaisten yhteensattumien kautta) aloin ymmärtää, että Jumala, joka on Rakkaus, antaa meille elämämme varrella erilaisia, hienovaraisia vinkkejä olemassaolostaan.
Ja mikä ihmeellisintä: että Hän haluaa olla myös yhteydessä, henkilökohtaisessa suhteessa, kanssamme. – Vasta jälkeenpäin olen ymmärtänyt, kuinka monesti Hän koetti sitä minulle viestittää. En vain tajunnut.

Taivaan merkit – Aika hassua muuten oikeastaan, kuinka noista Jeesuksen sanoista fariseuksille on jäänyt elämään sanonta ’näyttää taivaan merkit’. Sitä käytetään mitä erilaisimmissa yhteyksissä. – Siinä taas yksi sanonta, joka on saanut alkunsa Raamatusta ja jäänyt arkikielessä aktiivikäyttöön…  

Hänen Henkensä meissä – Nyt olen kiitollinen Joonan merkin antajalle ja toteuttajalle. Hänelle, joka kuoli ja nousi kuolleista kolmantena päivänä, nousi ylös taivaisiin, ja on nyt sekä taivaallisissa Isän oikealla puolella, että meidän kanssamme… ja sanojensa mukaan: meissä.
Hänen Henkensä meissä – voiko sen läheisempää yhteyttä olla?
Ja kiitollinen siitä, että Kristus, ylösnoussut, haluaa johdattaa meidät yhtä läheiseen suhteeseen taivaallisen Isämme kanssa kuin millainen Hänellä itsellään oli ihmisenä maan päällä eläessään…
Miten ihmeellinen, kallisarvoinen Rakkauden lahja meille. Ainutlaatuinen. Vaalimisen arvoinen, jos mikä. 🙂

Muut tekstit: Ps. 46: 2-8, Jer. 15: 19-21 ja Room. 5: 1-11.