Kirjoittajan arkistot: veronica

Lähimmäinen

Päivän Sana 2.9.2023.: ’Mitä teettekin, tehkää se täydestä sydämestä, niin kuin tekisitte sen Herralle ettekä ihmisille.’ (Kol.3:23)
Luettuani tuon tänä aamuna läppäriltäni aloin miettiä vapaaehtoistoimintaa. Suuri osa suomalaisista tekee jonkinlaista vapaaehtoistyötä. – Mikä saa niin monet ryhtymään vapaaehtoisiksi?
Yleinen vastaus taitaa olla, että antaessaan saa. Palkintona voi olla kiitollinen hymy tai sana, ja hyvä olo sisimmässä, kun on voinut olla avuksi. Siitä seuraavaa tunnetta on vaikea kuvailla sanoin.

Jonkun kohtaamisen tai vapaaehtoisvuoron jälkeen voi olla aivan erityisen vahva hyvänolon tunne; askelet ovat keveät kotiin lähtiessä, melkein kuin ne eivät koskettaisi maata ollenkaan, ja mieli on tavattoman kiitollinen. Sellaisina hetkinä ajattelen, että tässä on kyllä ollut taivas mukana.
Joihinkin tilanteisiin on voinut liittyä haikeutta ja vaikeutta, mutta kun huomaa, että jotain hyvää kohtaamisessa tapahtui, saattaa ehkä tuntua siltä, että myös siitä iloinneita enkeleitä oli siinä läsnä. 

Vapaaehtoisten palkinto on toisinaan myös ihan konkreettista. Vapaaehtoisena seurakunnassa ja keikka-apuna toimiessa on tullut kutsuja syys- ja kevätkauden päätteeksi tilaisuuksiin, jossa on ollut tarjoilua, konserttia, elokuvaesitystä jne. Sairaalapastorin järjestämien tilaisuuksien vapaaehtoisina olemme saaneet nauttia virkistyspäivistä seurakunnan leirikeskuksessa.
Palvelutaloihin saattohoitovapaaehtoisia kouluttava Lohtua Läsnäolosta -hanke on järjestänyt saattohoidon vapaaehtoisille maksuttomia, mielenkiintoisia ja antoisia jatkokoulutuksia ja työpajoja.

Eilen Terhokoti, Hgissä toimiva saattohoitokoti, vietti 35-vuotisjuhlaa. Kutsu kuului: ’Tervetuloa juhlimaan Terhokodin yhteistä taivalta henkilökunnan ja vapaaehtoisten kanssa.’
Terhokoti on pienehkö työyhteisö, jossa työntekijät tuntevat hyvin toisensa. Eilisiltana istuivat samoissa pöydissä johtohenkilöt, hoitajat, sairaala-apulaiset ja vapaaehtoiset. Siinä vahvistui tunne, että yhdessä ollaan kaikki toimimassa saatettavien ja heidän omaistensa hyväksi. 

Kiitospuheessa 15 ja 20 vuotta Terhokodissa työskenneille mainittiin heidän henkilökohtaisia vahvuuksiaan ja taitojaan, kuten sydämen lämpö, kyky luoda (kaikesta kiireestä huolimatta) rauhallinen ja turvallinen ilmapiiri jne.
Tilaisuuden musiikkiesityksen lopuksi esiintyjä lauloi Franciscuksen rauhanrukouksen. 

Terhokoti tekee tärkeää ja arvokasta työtään pitkälti yksityisiltä ja yrityksiltä saatujen lahjoitusten turvin. Lahjoituksia sekä Ideoita (ja toteutuksia) varjojen hankintaan otetaan kiitollisuudella vastaan. (https;//terho.fi) 

Vapaaehtoiset (kuten ei hoitohenkilökuntakaan) eivät saa tuoda esiin omaa vakaumustaan, ellei sitä nimenomaisesti toivota ja pyydetä; vapaaehtoistoimintaan kuuluu ehdottomana sääntönä jokaisen oman vakaumuksen kunnioittaminen. (Oma-aloitteinen vakaumuksestaan puhuminen voitaisiin tulkita tyrkyttämiseksi tai käännytysyritykseksi.)
Mikään ei kuitenkaan estä vapaaehtoista toimimaan ’niin kuin tekisi kaiken Herralle’.
Minusta se on kaunis lähtökohta – niin vapaaehtoistoiminnassa kuin missä tahansa toiminnassa.
Ja aina voi (jollei ääneen, niin mielessään) rukoilla hänen puolestaan, jota kulloinkin on kohtaamassa tai auttamassa.

Näkymä eilisillan ravintolan ikkunasta

Kirkkovuosikalenteri kirjoittaa huomispyhän aiheesta:
Jeesus oli elämällään ja opetuksellaan esimerkkinä Jumalan rakkaudesta, joka ylittää kaikki rajat. Tämä esikuva velvoittaa meitä näkemään jokaisessa ihmisessä lähimmäisen. Kristukselta saamme myös voiman hyviin tekoihin lähimmäistemme hyväksi. Ihminen itse ei ole aina tietoinen siitä, että hän hyvää tehdessään toimii Jumalan rakkauden välikappaleena.

Hyvin käy sen, joka on armelias ja lainaa omastaan muille,
sen, joka aina toimii oikeuden mukaan.
Oikeamielinen ei koskaan horju, hänet muistetaan ikuisesti.
Ei hän pelkää pahoja viestejä vaan luottaa vakain mielin Herraan.
Hän on vahva ja rohkea, ei hän pelkää, ja pian hän katsoo voittajana ahdistajiinsa.
Hän antaa avokätisesti köyhille, hän toimii aina vanhurskaasti ja kulkee pystyssä päin.
Ps. 112:5–9

**********************

Daavid tuli ulos luolasta ja huusi Saulin perään: ”Herrani, kuningas!” Kun Saul kääntyi katsomaan taakseen, Daavid kumartui kunnioittavasti maahan saakka ja sanoi Saulille: ”Miksi kuuntelet ihmisten puheita, kun he sanovat: ’Daavid tahtoo sinulle pahaa’? Nyt voit omin silmin nähdä, että Herra jätti sinut tänään luolassa minun käsiini. Mieheni neuvoivat minua tappamaan sinut, mutta minä säästin sinut ja sanoin: ’En voi kohottaa kättäni kuningastani vastaan, sillä hän on Herran voideltu.’ Katso nyt, isäni, katso viittasi lievettä, joka on kädessäni! Koska leikkasin liepeen viitastasi mutta en tappanut sinua, täytyy sinunkin ymmärtää, etten tahdo sinulle pahaa enkä kapinoi sinua vastaan. Minä en ole rikkonut sinua vastaan, mutta sinä väijyt minua ja tahdot viedä minulta hengen.
    Kun Daavid lopetti puheensa, Saul sanoi: ”Poikani Daavid, sehän on sinun äänesi!” Ja Saul puhkesi itkuun ja sanoi Daavidille: ”Sinä olet oikeassa, minä väärässä! Olet tehnyt minulle pelkkää hyvää, mutta minä olen maksanut sen sinulle pahalla. Sinä olet tänään osoittanut, että tahdot minulle vain hyvää. Kun Herra luovutti minut sinun käsiisi, et tappanut minua. Kun joku kohtaa vihollisensa, hän ei päästä tätä suosiolla pois. Palkitkoon Herra sinulle hyvän työn, jonka tänään olet tehnyt minulle! Nyt tiedän, että sinusta tulee kuningas ja että Israelin valtakunta pysyy lujasti käsissäsi.”
1. Sam. 24:9–12, 17–21

Tämä on se sanoma, jonka te alusta alkaen olette kuulleet: meidän tulee rakastaa toisiamme. Me emme saa olla sellaisia kuin Kain, Pahan lapsi, joka tappoi veljensä. Ja miksi hän tappoi tämän? Siksi, että hänen omat tekonsa olivat pahoja mutta hänen veljensä teot oikeita.
    Älkää ihmetelkö, veljet, jos maailma teitä vihaa. Me rakastamme veljiämme, ja siitä me tiedämme siirtyneemme kuolemasta elämään. Joka ei rakasta, pysyy kuoleman vallassa. Jokainen, joka vihaa veljeään, on murhaaja, ja te tiedätte, ettei iankaikkinen elämä voi pysyä yhdessäkään murhaajassa. Siitä me olemme oppineet tuntemaan rakkauden, että Jeesus antoi henkensä meidän puolestamme. Samoin olemme me velvolliset panemaan henkemme alttiiksi veljiemme puolesta. Jos joku, jonka toimeentulo on turvattu, näkee veljensä kärsivän puutetta mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus voisi pysyä hänessä?
    Lapseni, älkäämme rakastako sanoin ja puheessa, vaan teoin ja totuudessa.
1. Joh. 3:11–18

Jeesus sanoi:
    ”Teille on opetettu: ’Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.’ Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille. Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette? Eivätkö publikaanitkin tee niin? Jos te tervehditte vain ystäviänne, mitä erinomaista siinä on? Eivätkö pakanatkin tee niin? Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.”
Matt. 5:43–48

Taivaallinen Isämme antaa aurinkonsa nousta meille kaikille, samoin Hän lähettää sateen meille kaikille (mikä on tässä kyllä huomattu viime viikkoina…)
Samanlaista erottelemattomuutta Jeesus toivoo meiltä. Että suhtautuisimme rakkaudellisesti niitäkin kohtaan, jotka ovat tehneet meille vääryyttä tai olleet meitä kohtaan ilkeitä. Että ojentaisimme auttavan käden tai antaisimme anteeksi silloinkin kun on kyseessä joku, joka suhtautuu meihin vihamielisesti, ja jota kohtaan meillä ehkä on samanlaisia tuntemuksia.
Uh, siinä vasta haastetta.

Mutta kun ajattelin enemmän tuota asiaa, niin löysin siihen toisenlaisen lähestymistavan. Entä jos vain pitäisin kiinni ’oikeudestani’ kantaa kaunaa jollekin? Mitä jos vaalisin katkeruuden tunnetta sydämessäni? Enkö silloin tee vain hallaa itselleni, kasvata myrkyllistä oloa sisimmässäni ja levitä sitä vielä ympäristöönikin? 

Ja sitten vielä tuo lyhykäinen kehotus Jeesukselta: ”Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.”
Tuossa kohtaa voi ensimmäisenä tulla mieleen, että nyt heitän hanskat naulaan. Niinpä,  mahdottomiahan hän pyytää. – Mutta eikö Jeesus tiennytkin ihan tasan tarkkaan, kuinka vajavaisia me ihmiset olemme? Hän näki syvälle ihmissieluun, näki ajatukset, asenteet, aikomukset ja motiivit. Ja siitä huolimatta hän kehottaa meitä suhtautumaan toisiin rakkaudella, silloinkin, kun se tuntuu tosi vaikealta. 

Jeesus tietää, että samoin kuin taivaallinen Isämme antaa aurinkonsa lämmittää ja sateensa kastella meitä erottelematta, Hän myös haluaa auttaa meitä kaikkia oppimaan, miten suhtautua rakastavasti toisiin, erottelematta. Itse emme siihen pysty, mutta siksi Hän on antanut meille Poikansa. 

Kristus, Sinä tulit opettamaan meille Rakkautta. Sinä voit auttaa meitä suhtautumaan toisiin niin kuin Sinä suhtaudut, ja toimimaan heitä kohtaan niin kuin Sinä toivot meidän toimivan.
Auta meitä, anna sydämiimme halu ja kyky anteeksiantoon. Auta meitä kasvamaan kohti kaltaisuuttasi. Niin että taivaan valtakunnan todellisuus voisi laskeutua keskellemme ja ilmetä täällä maan päällä.

**********************

Jeesus, parantajamme

30.8.2023. Tämän viikon aiheena on Jeesus, parantajamme. Sana ’parantajamme’ kuvastaa tuossa sitä, että Jeesus ei parantanut vain aikalaisiaan, vaan meitäkin, nykyeläviä. 
Kun on saanut nähdä ja kokea, kuinka Jeesus Kristus auttaa, hoitaa ja parantaa, tietää, ettei aiheen otsikko ole pelkkiä sanoja, vaan todellisuutta.  

Meillä on toinenkin, erityisesti suomalaisille rakas ja (maan)läheinen parantaja: luonto. Lukemattomat  ihmiset kokevat yhä uudestaan luonnon tervehdyttävän vaikutuksen. Metsäpolulla, kalliolla, veden äärellä, niityillä, jopa puistoissa, voi tuntea, kuinka mieli ja koko olemus tulee levolliseksi, virkistyy, uudistuu, innoittuu – juuri sen mukaisesti, mitä kulloinkin tarvitsee. 

Kiitollisuus tulvahtaa olemukseeni aina luonnossa liikkuessani, kalliolle kiivetessä, veden äärellä istuessa, marjoja poimiessa, raikasta ilmaa hengittäessä. Miten onnellisia olemmekaan, kun saamme nauttia puhtaasta luonnosta ja kaikista sen antimista, väreistä, tuoksuista ja loputtoman runsaasta kauneudesta. Siitä, kuinka se niin ihanasti ja kokonaisvaltaisesti hoitaa ja ravitsee meitä.   

********************** 

’Ilmastotaide – Vaihtoehtoisia näkökulmia’ – Tammisaaren Chappe-museon avajaisnäyttely oli mielenkiintoinen elämys. Se käsittelee museon lahjoittajien (genetiikantutkija Albert de la Chapelle ja vaimonsa Clara D. Bloomfield) toivomuksen mukaisesti ympäristöarvoja ja ekologisesti kestävää kehitystä.
Luontolähtöisessä ja luontoyhteydestä kumpuavassa taiteessa käytetään biopohjaisia materiaaleja ja ekologisia tekniikoita, ja kiertotalous ja orgaanisen jätteen hyödyntäminen näkyy taitelijoiden tuotannossa. 

Näyttelyssä oli paljon innostavilta tuntuvia juttuja. Esim. merilevän työstämisen ja monipuolisen käyttämisen mahdollisuudet. Muotoilija ja tutkija Julia Lohmann on mukana projekteissa, joissa tutkitaan monialaisesti mm. merilevän potentiaalia kestävänä valmistus- ja suunnittelumateriaalina. 

Luonnonmateriaalia ja luonnon väriaineita töissään käyttävällä taitelija Katja Syrjällä oli 2 hyllyllä lasipurkeissa kaikenlaisia luonnosta kerättyä materiaalia. 
Hauskaa ja värikästä oli Tanja Maaria Heikkilän ’Syötävä kuvataide’. Juureksia, vihanneksia, hedelmiä ja marjoja sommitelmina ja tauluiksi kuvattuina.
Sienistä sommiteltujen ja kuvattujen taulujen tekijää en muista, Aika synkät aiheet, mutta pöllökuva oli mielestäni jotenkin liikuttava.

Keksijä, arkkitehti ja biomuotoilija ja Bob Hendrikx on kehittänyt sienirihmastosta koostuvan (luontoystävällisen, mutta ei kyllä niinkään esteettisen) ruumisarkun. Näyttelyssä olevan arkun nimi oli Loop Living Cocoon.
Aleksi Vesaluoman ja Aleksi Puustisen luotsaaman Caracara Collectiven tuotantoa oli installaatio, jonka valaisinvarjostimet oli tehty sienirihmastoista sekä scoby-sienestä (jota käytetään myös kombuchan valmistukseen).

(Alla olevat kuvat ovat näyttelystä napsimiani.)

Jumalani, Sinua minä ylistän
Herra, minun Jumalani, sinua minä huusin avuksi, ja sinä teit minut terveeksi.
Herra, sinä pelastit minut tuonelasta. Hautaan vaipuvien joukosta sinä toit minut takaisin elämään.
Laulakaa Herralle, te Herran palvelijat, ylistäkää hänen pyhää nimeään!
Hänen vihansa kestää vain hetken, hänen hyvyytensä läpi elämän. Illalla on vieraana itku mutta aamulla ilo.
Sinä muutit itkuvirteni karkeloksi, riisuit yltäni suruvaatteen ja puit minut ilon pukuun.
Siksi minä laulan sinulle kiitoslaulun, laulan koko sydämestäni enkä vaikene.
Herra, minun Jumalani, sinua minä ylistän nyt ja aina.
Ps. 30:3–6, 12–13

Onnellinen se, joka turvaa Jumalaansa
Onnellinen se, jonka auttaja on Jaakobin Jumala, onnellinen se, joka turvaa Herraan, Jumalaansa.
Herra on tehnyt taivaan ja maan ja meren ja kaiken mitä niissä on.
Herra on iäti uskollinen. Herra hankkii oikeutta sorretuille, nälkäisille hän antaa leipää.
Herra päästää vangitut kahleista, hän antaa sokeille näön ja nostaa maahan painetut jaloilleen.
Herra rakastaa oikeamielisiä, ja suojelee muukalaisia.
Hän tukee leskiä ja orpoja, mutta jumalattomien tien hän tekee mutkaiseksi.  
Herra hallitsee ikuisesti. Hän on sinun Jumalasi, Siion, polvesta polveen. Halleluja!
Ps. 146:5–10

**********************

’Niin kuin kieltä vaalit, niin korjaat hedelmää’
Syvä kuin meri on harkittu puhe, virraksi paisuu viisauden lähde.
Ei ole oikein pitää syyllisen puolta ja sortaa syytöntä oikeudessa.
Riita on lähellä, kun tyhmä puhuu, hän kärttää itselleen selkäsaunaa.
Oma suu on tyhmän tuho, omat sanat punovat hänelle ansan.
Makealta maistuvat panettelijan puheet, ne painuvat syvälle sisimpään.
Kielen varassa on elämä ja kuolema – niin kuin kieltä vaalit, niin korjaat hedelmää.
Sananl. 18:4–8, 21

’Pieni tuli sytyttää palamaan suuren metsän, ja kielikin on tuli’
Kaikkihan me hairahdumme monin tavoin. Täydellinen on se, joka ei hairahdu puheissaan: hän kykenee hallitsemaan koko ruumiinsa. Jos panemme suitset hevosen suuhun, me saamme sen tottelemaan itseämme ja voimme ohjata koko hevosta. Entä laivat: vaikka ne ovat isoja ja rajut tuulet heittelevät niitä, pienen pieni peräsin ohjaa laivan minne peränpitäjä haluaa. Samoin kieli on pieni jäsen, mutta se voi kerskua suurilla asioilla. Pieni tuli sytyttää palamaan suuren metsän! Ja kielikin on tuli; meidän jäsentemme joukossa se on vääryyden maailma. Se saastuttaa koko ruumiin ja sytyttää tuleen elämän pyörän, itse liekehtien helvetin tulta.
    Kaikki eläimet voi ihminen kesyttää ja onkin kesyttänyt, nelijalkaiset, linnut, matelijat ja meren eläimet, mutta kieltä ei yksikään ihminen pysty kesyttämään. Se on hillitön ja paha, täynnä tappavaa myrkkyä. Kielellä me ylistämme Herraa ja Isää, ja sillä me myös kiroamme ihmisiä, Jumalan kuvaksi luotuja. Kiitos ja kirous lähtevät samasta suusta. Tämä ei käy, veljeni! Eihän samasta lähteensilmästä pulppua makeaa ja karvasta vettä. Ei viikunapuussa kasva oliiveja eikä viiniköynnöksessä viikunoita, vai mitä, veljeni? Samoin ei suolaisesta lähteestä juokse makeaa vettä.
Jaak. 3:2–12

(Nahantuntuiseksi työstettyä merilevää)

”Hyvyyden varastosta hyvää…”
Jeesus sanoi:
    ”Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono. Hedelmästään puu tunnetaan. Te käärmeen sikiöt, kuinka teidän puheenne voisi olla hyvää, kun itse olette pahoja! Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu. Hyvä ihminen tuo hyvyytensä varastosta esiin hyvää, paha ihminen pahuutensa varastosta pahaa. Minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, jonka ihmiset lausuvat, heidän on tuomiopäivänä tehtävä tili. Sanojesi perusteella sinut julistetaan syyttömäksi, ja sanojesi perusteella sinut tuomitaan syylliseksi.”
Matt. 12:33–37

Rakas Jumala, Sinä näet kuinka vaikeaa meidän on pysyä hyvyyden tiellä. Auta Sinä meitä, anna Valosi johdattaa ajatuksiamme, puhettamme ja tekojamme niin, että voisimme tuoda sisimpämme varastosta sitä hyvää, jonka Sinä olet meille antanut ja tarkoittanut.  
Sillä olethan luonut meidät omaksi kuvaksesi.
Me olemme unohtaneet. Vedä meitä jälleen lähellesi, yhteyteesi, Rakkautesi vaikutuspiiriin. Ilman Sinua olemme eksyksissä ja avuttomia.

Sinä tunnet meidät, heikkouksinemme ja vahvuuksinemme. Kiitos että rakastat meitä niin valtavasti vajavuuksistamme huolimatta. Auta meitä heikkouksissamme. Anna Sinun vaikutuksesi ohjata puhettamme ja kohtaamisiamme, niin että ne saisivat aikaan jotain hyvää. 🙂 

Päivitys 31.8. – Tämänpäiväisissä uutisissa oli linkki Kirsti Paakkasen (1929-2021) haastatteluun v:lta 2019.
Olin aina vähän kummastellut tuota aina mustiin pukeutunutta rautaista uranaista, joka matkusteli vähän väliä Ranskaan. Nyt ilahduin kuunnellessani tuota haastatteluhetkellä 90-vuotiasta ja hänen kirkkaita ja valoisia kommentteja asioista, jotka olivat hänelle merkityksellisiä.
Kirsti Paakkanen kertoi miten tärkeää hänelle oli aina ollut yritysjohtajana työntekijöiden tasavertainen kohtelu ja se, että puhutaan toiselle kauniisti.
Kirstin äiti oli körtti. Varmaan tältä hän oli perinyt uskon Taivaan Isään. ja ehkä myös sen luottamuksen, joka hänellä oli siunausten suojaavaan voimaan (kodin siunaaminen oli Kirstille tärkeä asia) ja Taivaan isän apuun.

Linkki haastatteluun:  https://areena.yle.fi/podcastit/1-50084960

(Kirsti Paakkanen oli lähtöisin köyhistä oloista, mutta kovalla työnteolla saavutti paljon elämässään. Marimekon hän osti sen ollessa syvässä ahdingossa, ja nosti yrityksen  uudelleen jaloilleen.) 

Itsensä tutkiminen

26.8.2023.  Kirkkovuosikalenteri kuvaa aihetta näin:
’Jumalan sana neuvoo meitä arvioimaan itseämme ja elämäntapaamme. Oikea itsensä tunteminen näkyy nöyryytenä ottaa vastaan armo yksin Jumalan lahjana. Itseriittoisuus vääristää ihmisen todellisuudentajun. Hän kuvittelee pystyvänsä täyttämään Jumalan tahdon omin neuvoin.’

Sinua, sinua vastaan olen rikkonut, olen tehnyt vastoin sinun tahtoasi. Oikein teet, kun minua nuhtelet, ja syystä sinä minut tuomitset. Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun. Mutta sinä tahdot sisimpääni totuuden –  ilmoita siis minulle viisautesi!
Vihmo minut puhtaaksi iisopilla ja pese minut lunta valkeammaksi.
Suo minun kuulla ilon ja riemun sana, elvytä mieli, jonka olet murtanut. Käännä katseesi pois synneistäni ja pyyhi minusta kaikki pahat tekoni. Jumala, luo minuun puhdas sydän ja uudista minut, anna vahva henki.
Älä karkota minua kasvojesi edestä, älä ota minulta pois pyhää henkeäsi. Anna minulle jälleen pelastuksen riemu ja suo minun iloiten sinua seurata.
Ps. 51:6–14

Puhdas sydän ja vahva henki – niitä Daavid anoi Jumalalta. Daavidilla oli jo nuorena poikana, isänsä lampaita paimentaessaan, läheinen ja rakastava suhde Jumalaan. Daavidin psalmit kuvastavat, kuinka äärettömän tärkeä, rakas ja pyhä Jumala oli hänelle.
Hän luotti siihen, että Jumala oli hänen kanssaan. Kunnes tuo luottamus ja varmuus järkkyi: kun paljastui, mitä hän oli tehnyt. Hän oli kuninkaan auktoriteettiaan käyttäen lähettänyt miehen varmaan kuolemaan saadakseen itselleen tämän vaimon, johon oli ihastunut.
Kun Jumala lähetti profeetta Natanin Davidin luo ilmaisemaan, miten paha teko oli Hänen silmissään, Daavid hätääntyi: kääntääkö Jumala nyt hänelle selkänsä?

Daavid tunsi, että Jumala oli hänen kanssaan. Pyhä Henki vaikutti hänessä siitä lähtien, kun profeetta Samuel oli voidellut hänet seuraavaksi kuninkaaksi.   
(Samuel otti öljysarvensa ja voiteli Daavidin siinä veljesten keskellä, ja Herran henki tuli Daavidiin ja pysyi hänessä siitä päivästä alkaen. 1.Sam.16: 13).

Henki – isolla vai pienellä kirjaimella kirjoitettuna, siinä on minusta eroa. Esim. ruotsin, englannin ja vanhan suomenkielen käännöksissä tuossa tekstikohdassa Henki on kirjoitettu isolla alkukirjaimella. ”Älä heitä minua pois kasvojesi edestä, äläkä ota minulta pois Pyhää Henkeäsi.”
Miksiköhän nuo sanat ’pyhää henkeäsi’ ovat uudemmassa suomennoksessa pienillä alkukirjaimilla? Sillä henkihän meissä kaikissa on, niin kauan kuin hengitämme ja sydän lyö. Suomenkieli kuvaa sitä hyvin: ’hengissä ollaan’.

Uudessa suomennoksessa hämärtyy mielestäni se, kuinka Daavid sai – ei vain öljyllä, vaan myös samalla Pyhän Hengen voitelun, ja kuinka hän koki sen, kuinka Jumalan Pyhä Henki oli hänessä. (”Älä ota minulta pois Pyhää Henkeäsi”)

Jo ennen kuninkaaksi voitelua Daavid uskoi ja luotti siihen, että Jumala oli hänen kanssaan.
”Herra, joka pelasti minut leijonan ja karhun kynsistä, pelastaa minut myös tuon filistealaisen käsistä,” sanoi Daavid Saulille lähtiessään kohtaamaan Goljatia.
Samuelin kirjan mukaan Pyhä Henki laskeutui Daavidiin profeetta Samuelin voideltua hänet. Hän sai siis tuolloin erityisen Pyhän Hengen voitelun siihen tehtävään, johon Jumala oli hänet valinnut. 

Daavidin suuri pelko ei ollut se, että hän menettäisi kuninkuutensa, vaan se, että koska hän oli tehnyt kauhean teon, Jumala kääntäisi hänelle selkänsä ja ottaisi häneltä pois Pyhän Henkensä vaikutuksen. ”Käännä katseesi pois synneistäni ja pyyhi minusta kaikki pahat tekoni.”
Jumala halusi, että Daavid tunnistaisi ja tunnustaisi, että hän on teollaan rikkonut Jumalaa vastaan. Kun Daavid oli tämän tehnyt, Jumala armahti häntä.

Sitä Jumala taitaa haluta meidän jokaisen kohdalla: että huomaisimme, tunnistaisimme sekä myöskin tunnustaisimme Hänelle rikkomuksemme. Sillä Hän on anteeksiantava Jumala, ja on kuin Hän haluaisi sen myös meille osoittaa.

Eräs kokemus sai minut vakuuttuneeksi siitä 15 v. sitten. Tunsin erittäin vahvasti sen, kuinka Hänen anteeksiannon voimansa laskeutui minuun saatuani tunnustettua erään mieltäni kovasti painaneen asian. Sitä kokemusta on vaikea kuvailla sanoin, mutta se oli hyvin voimakas, rakkaudellinen ja luihin ja ytimiin saakka vaikuttava. Vaikea kuvitella, että koskaan voisin unohtaa sitä. Se(kin) vakuutti minut täysin Hänen Rakkautensa voimasta. 

Daavid sanoi: ”Herra, joka pelasti minut leijonan ja karhun kynsistä, pelastaa minut myös tuon filistealaisen käsistä.” Silloin Saul sanoi Daavidille: ”Mene, Herra olkoon sinun kanssasi!”
    Saul puki Daavidin ylle oman sotapaitansa, pani pronssikypärän hänen päähänsä ja puki hänen päälleen haarniskan. Daavid sitoi vielä miekan vyölleen. Mutta näissä varusteissa hän ei pystynyt kävelemään, sillä hän ei ollut koskaan ennen käyttänyt sellaisia. Daavid sanoi Saulille: ”Minä en voi näissä edes kävellä. En ole koskaan käyttänyt tällaisia.” Ja Daavid riisui ne yltään.
    Daavid otti sauvansa, valitsi joenuomasta viisi sileää kiveä ja pani ne paimenlaukkuunsa, jossa hän piti tavaroitaan. Sitten hän lähti linko kädessä astumaan kohti filistealaista. Tämä lähestyi Daavidia edellään kilvenkantaja. Filistealainen katseli Daavidia ja näki, että hän oli sorea, parraton nuorukainen, mitätön vastustajaksi. Hän huusi Daavidille: ”Koirako minä olen, kun tulet minua vastaan keppi kädessä?” Ja filistealainen kirosi Daavidia kaikkien jumaliensa nimeen ja sanoi: ”Tule tänne, niin minä syötän sinun lihasi taivaan linnuille ja villipedoille!” Mutta Daavid vastasi: ”Sinä tulet minua vastaan mukanasi miekka, tappara ja keihäs, mutta minä tulen sinua vastaan Herran Sebaotin nimessä. Hän on sen sotajoukon Jumala, jota sinä olet pilkannut.”
    Kun filistealainen lähti tulemaan Daavidia kohti, Daavid ryntäsi juosten häntä vastaan, pisti kätensä laukkuun ja otti sieltä kiven. Hän linkosi sen ja osui filistealaista otsaan. Kivi puhkaisi otsan, ja filistealainen kaatui suulleen maahan. Näin Daavid voitti filistealaisen ilman miekkaa pelkällä lingolla ja kivellä, kaatoi hänet maahan ja otti hänet hengiltä.
1. Sam. 17:37–45, 48–50

Me tiedämme, että laki on hengellinen. Minä sitä vastoin olen turmeltunut ihminen, synnin orjaksi myyty. En edes ymmärrä, mitä teen: en tee sitä, mitä tahdon, vaan sitä, mitä vihaan. Ja jos kerran teen sitä, mitä en tahdo, silloin myönnän, että laki on hyvä. Niinpä en enää teekään itse sitä, mitä teen, vaan sen tekee minussa asuva synti. Tiedänhän, ettei minussa, nimittäin minun turmeltuneessa luonnossani, ole mitään hyvää. Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen. En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo. Mutta jos teen sitä, mitä en tahdo, en tee sitä enää itse, vaan sen tekee minussa asuva synti.
    Huomaan siis, että minua hallitsee tällainen laki: haluan tehdä hyvää, mutta en pääse irti pahasta. Sisimmässäni minä iloiten hyväksyn Jumalan lain, mutta siinä, mitä teen, näen toteutuvan toisen lain, joka sotii sisimpäni lakia vastaan. Näin olen ruumiissani vaikuttavan synnin lain vanki. Minä kurja ihminen! Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? Kiitos Jumalalle Herramme Jeesuksen Kristuksen tähden! Niin minun sisimpäni noudattaa Jumalan lakia, mutta turmeltunut luontoni synnin lakia.
Room. 7:14–25

Jeesus sanoi ylipapeille ja kansan vanhimmille:
    ”Mitä te tästä sanotte? Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Hän meni toisen luo ja sanoi: ’Poikani, mene tänään viinitarhaan työhön.’ ’En minä halua’, poika vastasi. Sitten hän kuitenkin tuli toisiin ajatuksiin ja meni.
Isä meni toisen pojan luo ja sanoi tälle saman. Poika vastasi: ’Menen kyllä, isä’, mutta ei mennytkään. Kumpi näistä kahdesta teki, mitä hänen isänsä tahtoi?”
    ”Edellinen”, he vastasivat.
    Jeesus sanoi:
    ”Totisesti: portot ja publikaanit menevät Jumalan valtakuntaan ennemmin kuin te. Johannes avasi teille vanhurskauden tien, mutta te ette uskoneet häntä. Portot ja publikaanit sen sijaan uskoivat, ja vaikka te sen näitte, te ette jälkeenpäinkään tulleet katumukseen ettekä uskoneet häntä.”
Matt. 21:28–32

Jeesus kuvasi lyhyen vertauksensa avulla, kuinka tärkeää Jumalalle on, että huomaa, milloin omat asenteet, sanomiset ja tekemiset eivät ole kohdallaan, ja että tekee asianmukaiset korjaukset niihin. Aina on mahdollista tehdä asenteen muutos, vaihtaa suuntaa, valita parempi tapa toimia.

Siihen Jumala meitä kutsuu. Ja haluaa auttaa meitä silloin, kun emme omin neuvoin ja voimin siihen pysty. Sillä Hän haluaa, että me kasvaisimme kohti Hänen Poikansa kaltaisuutta. Jotta tämä maailmamme voisi heijastaa enemmän taivaan valtakunnan Valoa, Että taivaan todellisuus voisi ilmetä keskellämme. Että Hänen Totuutensa ja Rakkautensa voisi ohjata toimintaamme.    

Etsikkoaikoja

18.8.2023.  Kirkkovuosikalenterin toteamaa Etsikkoaikoja -aiheesta:
Jumalan oman kansan historia osoittaa, että elämässä on aikoja, jolloin ihminen ja ihmisyhteisöt erityisesti joutuvat ratkaisujen ja valintojen eteen.
Omiin kykyihin, ihmisviisauteen ja omaan erikoisasemaan luottaminen estävät usein näissä tilanteissa kuulemasta Jumalan ääntä ja noudattamasta hänen kutsuaan.
Etsikkoaikaan pätee sana: ”Jos te tänä päivänä kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydäntänne” (Hepr. 3:15).

Viime vuonna, kun tämä aihe tuli eteen, hyökkäyssotaa oli käyty jo 1/2 vuotta. Kuitenkin vasta nyt, vuotta myöhemmin, hiljennyin tämän aiheen äärellä eri tavoin kuin aiemmin.
Ennen olin käsitellyt sitä mielessäni lähinnä yksilötasolla: miten itselläni, kuten meillä kaikilla, on elämässämme omat etsikkoaikamme ja miten niihin suhtaudumme ja reagoimme. Nyt mietin sitä laajemmin, kansakuntien – oman maamme, naapurimaiden ja muiden maiden – kannalta. 

Maailmamme muuttui 24.2, 22. Ehkäpä monen suomalaisen mielessä kävi tuolloin ajatus: mitä jos itänaapuri olisikin hyökännyt meidän maahamme? – Nyt Ukraina on tilanteessa, jollaista kukaan ei toivoisi omalle maalleen. 
Hallituksemme vaihdon myötä olemme ajautuneet tilanteen, jollaista ei myöskään toivoisi omalle maalleen: asenteita, jotka eivät koskaan ole johtaneet hyvään, on alkanut pompahdella pintaan. Kyllähän niitä on ollut olemassa, mutta kun ne tulevat esiin hallitustasolla, on  ihan aiheellista, että niitä käsitellään perusteellisesti. Ennen kuin voidaan jatkaa luottaen siihen, etteivät jotkut maamme päättäjät suhtaudu tiettyihin ihmisryhmiin väheksyvästi, syrjivästi ja jopa vihamielisesti.   

*********************

Psalmissa ja VT:n tekstissä Jumala puhuu kansalle, ei yksilöille. ”Kuule, kansani…”, 
”Pysähtykää ja katsokaa, minne olette menossa, ottakaa oppia menneistä ajoista! Valitkaa oikea tie ja kulkekaa sitä, niin löydätte rauhan.”
Rauha ei löydy hautumalla vihaa sydämessään, oli kyse sitten yhteen tai useampaan ihmiseen taikka johonkin ihmisryhmään.
Jumala puhutteli usein Israelin kansaa väläyttelemällä uhkakuvia siitä, miten kävisi, jollei Hänen neuvojaan noudateta.  – Jos viha ja sen ilmaukset vain kasvavat, miten käy rauhan? 

Maailma on miltei yhtenä joukkona tuominnut hyökkäyssodan. Kunpa me suomalaiset yhtenä joukkona (pienemmässä mittakaavassa, mutta yhtä tärkeässä) voisimme laittaa stopin sellaisille puheille, jotka sotivat ihmisarvon kunnioittamista vastaan.
Historiasta tiedämme, mihin viha jotain ihmisryhmää kohtaan voi pahimmillaan  johtaa.
Näen, että maamme elää nyt sellaista etsikkoaikaa, jossa siltä kysytään: millaisten vaikuttimien  annat ohjata toimintaasi?   

Jeesus rukoili taivaallista Isäänsä: ”Minä en rukoile vain heidän puolestaan, vaan myös niiden puolesta, jotka heidän todistuksensa tähden uskovat minuun. Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut. (Joh.17:20-21)

Yhteyteen pyrkiviä ajatuksia ja asenteita tarvittaisiin nyt kipeästi. Me, maamme ja maailmamme tarvitsemme. Erilaisia näkemyksiä toki aina on ja saa ollakin, mutta että pystyisimme näkemään ja pyrkimään siihen, mikä meitä yhdistää ihmisinä, kansana, kansakuntina… – siihen tarvitsemme Jumalan apua. 

Alla olevassa psalmissa puhutaan sydämen paaduttamisesta. – Rakas, Jumala, auta meitä, ettemme paaduttaisi sydämiämme. Auta että voisimme kuunnella ja kuulla sitä, mikä johtaa meitä kaikkia korkeampaan hyvään, Taivaallinen Isämme, auta meitä tunnistamaan se, mikä on Sinun tahtosi mukaista.   

”Kuule, kansani, minä varoitan sinua. Kunpa kuulisit minua, Israel!    Muuta jumalaa sinulla ei saa olla, vierasta jumalaa älä kumarra.
Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Minä johdatin sinut pois Egyptin maasta.
Avaa suusi, niin minä annan mitä tarvitset. ”Mutta kansani ei kuullut minun ääntäni, Israel ei halunnut totella. Siksi minä hylkäsin sen, jätin sen paatuneen sydämensä valtaan, kulkemaan oman ymmärryksensä varassa. 
Kunpa kansani vihdoin kuulisi minua, kunpa Israel kulkisi minun teitäni!
Minä nujertaisin heti sen viholliset, kohottaisin käteni sen ahdistajia vastaan.”
Ne, jotka vihaavat Herraa, joutuvat matelemaan hänen edessään, ja heidän alennuksensa kestää ikuisesti. Mutta Israelia hän ruokkii parhaalla vehnällä, hän vuodattaa sille kalliosta hunajaa.  Ps. 81:9–17

***********************

Näin sanoo Herra:
– Pysähtykää ja katsokaa, minne olette menossa, ottakaa oppia menneistä ajoista! Valitkaa oikea tie ja kulkekaa sitä, niin löydätte rauhan.
Näin sanoin, mutta te vastasitte: ”Emme kulje!” Minä asetin teidän turvaksenne myös vartiomiehiä ja sanoin teille: Kuunnelkaa torven ääntä! Mutta te vastasitte: ”Emme kuuntele!”
    ”Kuulkaa nyt, kansat! Te kaikki, jotka olette koolla, pankaa merkille, mitä nyt tapahtuu. Kuule, maa! Minä tuon onnettomuuden tälle kansalle – se on seuraus sen omista pahoista ajatuksista. Se ei ole totellut minun sanojani, ja lakini se on hylännyt.”  Jer. 6:16–19

Jos jalosta oliivipuusta on katkaistu oksia ja jos sinut, joka olet peräisin villistä oliivipuusta, on oksastettu oikeiden oksien joukkoon, niin että olet päässyt osalliseksi puun juurinesteestä, älä ylvästele alkuperäisten oksien rinnalla! Mutta jos ylvästelet, muista, ettet sinä kannata juurta vaan juuri kannattaa sinua. Sanot ehkä, että nuo oksat katkaistiin, jotta sinut voitaisiin oksastaa. Se on totta. Ne katkaistiin pois epäuskonsa tähden, mutta sinä pysyt, kun uskot. Älä silti ole ylimielinen, vaan pelkää! Jos Jumala ei säästänyt luonnollisia oksia, ei hän säästä sinuakaan. Katso, kuinka Jumala on sekä lempeä että ankara. Langenneita kohtaan hän on ankara, sinua kohtaan lempeä, jos pysyt kiinni hänen hyvyydessään; muuten sinutkin leikataan pois. Mutta myös nuo toiset oksastetaan uudelleen, elleivät he jää epäuskonsa valtaan, sillä Jumala kykenee liittämään heidät takaisin runkoon. Jos kerran sinut on leikattu irti villistä oliivipuusta, johon luonnonmukaisesti kuuluit, ja vastoin luontoa oksastettu jaloon oliivipuuhun, niin totta kai nämä alkuperäiset oksat voidaan liittää takaisin omaan puuhunsa.  Room. 11:17–24

Jeesus sanoi:
    ”Kohta te kaiketi tarjoatte minulle sananlaskua ’Lääkäri, paranna itsesi!’ ja sanotte: ’Tee täälläkin, omassa kaupungissasi, kaikkea sitä, mitä sinun kerrotaan tehneen Kapernaumissa.’” Ja hän jatkoi: ”Totisesti: kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. Uskokaa minua: Israelissa oli monta leskeä Elian aikana, silloin kun taivas ei antanut vettä kolmeen ja puoleen vuoteen ja koko maahan tuli kova nälänhätä. Silti Eliaa ei lähetetty heidän luokseen, vaan Sidonin maahan, Sarpatissa asuvan leskivaimon luo. Samoin Israelissa oli monta spitaalista profeetta Elisan aikana, mutta yhtäkään heistä ei puhdistettu, ainoastaan Naaman, joka oli syyrialainen.”
    Tämän kuullessaan kaikki, jotka olivat synagogassa, joutuivat raivon valtaan. He ryntäsivät paikaltaan, ajoivat Jeesuksen ulos kaupungista ja veivät hänet jyrkänteelle syöstäkseen hänet sieltä alas; kaupunki näet oli rakennettu vuorelle. Mutta Jeesus kulki väkijoukon halki ja jatkoi matkaansa.   Luuk. 4:23–30

Jeesus oli palannut erämaasta vietettyään siellä 40 päivää ja voitettuaan kiusaukset (a kiusaajan.
’Täynnä Hengen voimaa Jeesus palasi Galileaan, ja hänestä puhuttiin kohta kaikkialla’, kirjoittaa Luukas. (Luuk.4:14)

Kotikaupunkinsa Nasaretin synagogassa Jeesus oli lukenut toorasta kohdan, jossa sanotaan: ”Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta.”
Käärittyään kirjakäärön kokoon Jeesus sanoi: ”Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen.”

Tässä vaiheessa synagogassa olevat kuulijat vielä vain ihmettelivät Jeesuksen sanoja. Mutta Jeesus näki heidän epäluulonsa ja kuuli heidän mutisevan, että eikös tuo ole meidän omasta kylästä kotoisin, puuseppä Joosefin poika? : Miten hän voi väittää olevansa Herran voideltu ja Hänen lähettämänsä?!

Mutta Jeesus lisäsi vettä myllyyn: hän otti esimerkit juutalaisten suuresti arvostamasta profeetasta Eliasta ja tämän seuraajasta Elisasta, joiden kummankin kautta Jumala oli tehnyt ihmeitä muunmaalaisten kuin heidän, valitun kansan parissa.
Silloin juutalaisten sietokyky ylittyi. Raivoissaan he halusivat surmata Jeesuksen työntämällä hänet alas jyrkänteeltä. 

Jeesus ei tästä hätkähtänyt. Hän tiesi kuka hän oli, eikä antanut sen, mitä hänen kotikaupunkinsa väki hänestä ajatteli, määritellä identiteettiään. Sanomatta enää sanaakaan hän käveli väkijoukon läpi. – Voin hyvin kuvitella, että siinä tilanteessa Hengen voima, Totuuden voima oli niin vahva, ettei kukaan pystynyt estämään häntä.

Sen, kuinka omassa kylässä tai  kaupungissa ei nähdä eikä ymmärretä sitä ainutlaatuista lahjaa tai ominaisuutta, jonka Jumala on antanut, on esim. moni lahjakas taiteilija ja kirjailija saanut kokea. Kuinka moni tällainen onkaan kärsinyt köyhyydestä ja väheksytyksi tulemisesta, ja kuollut yksinäisenä ja hyljättynä. Ehkä vain muutama lähipiiristä on ymmärtänyt hänen merkityksensä.
Vasta kun heidän teoksensa ovat saavuttaneet mainetta omassa maassa tai maailmalla, on havahduttu: tällainen ihminen eli joukossamme, emmekä me ymmärtäneet. 

Jeesus ei kirjoittanut mitään aikalaisilleen tai jälkipolville. Hän ei luonut mitään aineellista mestariteosta, sellaista jota ihmiset voisivat ihailla vuosisadasta toiseen. Kuitenkin hänen elämällään on ollut ja on lähtemätön vaikutus maailmaan.
Hänen elämänsä, kuolemansa ja ylösnousemuksensa ovat olleet asioita, joiden arvoa ei voi mitata millään maallisilla tai ajallisilla määreillä.  –

Kristus opetti – ja opettaa yhä – meille Rakkauden syvempää merkitystä. Hän kutsuu meitä yhteyteensä, olemaan yhtä Hänen kanssaan, kuten Hän on yhtä taivaallisen Isänsä kanssa.
Samoin Hän kutsuu meitä olemaan keskenämme yhtä. Siinä yhteydessä ei ole kateutta, pahansuopuutta eikä pelkoa, vaan luottamusta ja halua kulkea yhdessä parempaa maailmaa rakentaen. Kristuksen kanssa, Hänen rakkautensa opastamana.   

Uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa

11.8.2023. Tänään oli lapsenlapseni konfirmaatiopäivä. Olipa koskettavaa ja juhlavaa.
Rippikoulu oli päättynyt viikon pituiseen tunturivaellukseen. Lapsenlapseni oli kertonut, että vaelluksella oli ollut hellettä, sumua ja oli satanut vaakana, mutta mukavaa oli ollut.
Joillekin riparilaisille tämä oli oli ensimmäinen kokemus telttailusta. Konfirmaatiomessussa pappi kertoi, kuinka vaelluksen edetessä nuorten keskuudessa heräsi tahto auttaa ja tsempata toisia. – Miten tärkeää onkaan elämässä myötätunto ja auttamisenhalu! Toivon mukaan nuo taidot säilyvät ja kantavat vielä aikuisiässäkin. 🙂   

**********************

Kirkkovuosikalenteri toteaa tämän viikon tekstien kehottavan hoitamaan Jumalalta saatuja lahjoja uskollisesti ja vastuullisesti. Ja että kristityn velvollisuus on käyttää annettuja mahdollisuuksia älykkäästi ja viisaasti, totuudesta tinkimättä. Ja että hänen toimintaansa ohjaa kaikissa elämänvaiheissa uskollisuus myös vähässä.

Tuo laittaa ainakin minut miettimään, miten olen käyttänyt elämäni aikana Luojan antamia lahjoja. Olenko jättänyt niitä käyttämättä? Ja mistä tietää, mikä on Hänen antamaansa lahjaa, ja mikä harjoittelun tuloksena opittua?
Mieleen tulee pianonsoitto. Lopetin soittotunnit 17-vuotiaana, kun opettajani ei suostunut opettamaan minulle vapaata säestystä. Kunhan opettelisin nämä Chopinin kappaleet musiikkiopiston kevätkonserttia varten, niin syksyllä sitten voitaisiin katsella sitä vapaata säestystä, hän sanoi. – Vaikka pidin soittamisesta ja Chopinistä ihan erityisesti, minua harmitti että opettajalleni  kevätkonsertti oli tärkeämpi kuin se, mitä silloin niin kovasti halusin, enkä enää jatkanut syksyllä soittotunteja. (Myöhemmin sitten tietenkin harmitti, etten jatkanut.)

Uskoakseni en ollut mitenkään erityisen lahjakas soittaja, mutta usein olen ajatellut, kuinka mukavaa olisi, jos pystyisi soittamaan kappaleita tuosta vaan, Siihen tarvittaisiin kuitenkin  kovasti harjoittelua.  Onneksi on muita lajeja, joihin voi tarttua kun tulee inspiraatio; sellaisia jotka vain ikään kuin ’virtaavat’ itsestään. 

Miten paljon erilaisia – taiteellisia tai käytännön kykyjä, taipumuksia ja taitoja mahtaakaan jäädä ihmisillä – syystä tai toisesta – uinuvaan tilaan?
Tuntuu mukavalta lukea ihmisistä, jotka esim. keski-ikäisinä tai myöhemminkin alkavat tehdä jotain sellaista, josta ovat aina haaveilleet. Jotkut alkavat ihan uuden harrastuksen, jotkut opiskelevat itselleen aivan uuden ammatin. Miten paljon iloa se tuottaakaan, kun voi alkaa toteuttaa sitä, mistä on pitkään haaveillut. 

***********************

Sinun liittosi on ihmeellinen, siksi minä tahdon uskollisesti pysyä siinä.
Kun sinun sanasi avautuu, se valaisee, tyhmäkin saa siitä ymmärrystä.
Minä huohotan suu auki, minä janoan sinun käskyjäsi.
Katso puoleeni, anna armosi – se on niiden oikeus, joille nimesi on rakas.
Tee kulkuni vakaaksi ohjeillasi, älä anna minkään vääryyden vallita minua.
Vapauta minut sortajistani, että voisin noudattaa säädöksiäsi.
Kirkasta kasvosi palvelijallesi. Opeta minut tuntemaan käskysi!
Minun silmäni ovat tulvillaan kyyneliä, koska lakiasi ei noudateta.
Ps. 119:129–136

Syntiä tekee, joka lähimmäistään halveksii, autuas se, joka köyhää säälii.
Joka pahaan pyrkii, kulkee harhaan, joka pyrkii hyvään, saa rakkautta.
Luotettava todistaja pelastaa ihmishenkiä, valehtelija johtaa oikeuden harhaan.
Joka heikkoa sortaa, herjaa hänen Luojaansa, joka Luojaa kunnioittaa, armahtaa köyhää.  
Sananl. 14:21–22, 25, 31

Aika suoraa tekstiä noissa Sananlaskujen jakeissa. Peruskauraa, voisi äkkiseltään ajatella, mutta kun asetin noita sanoja omaan elämään, ne laittoivat miettimään: milloin viimeksi ihan oikeassa elämässä (en vain ajatuksen tasolla) säälin ja armahdin köyhää? Millä tavoin se näkyi toiminnassani? 

Ja mitä kaikkea nuo sanat ’luotettava todistaja’ pitävät sisällään? Nykyään varmaankin aika lailla erilaisia asioita kuin VT:n aikaan, ainakin länsimaisessa kulttuurissa. 
Pakotin itseni katsomaan tosi rankkaa mutta hienoa elokuvaa Pianisti. (Läppäriltä on helpompi katsella sodan ajoista kertovaa filmiä, voi hiljentää äänen, sulkea silmänsä ja pikakelata karmeiden kohtausten ohi.) – Siinä todistusten luotettavuutta ei kysytty; ihmiset ilmiantoivat naapureitaan, jotka joutuivat keskitysleireille, joissa he menehtyivät. 

Tositapahtumiin perustuva Pianisti –elokuva kertoi puolalaisen Władysław Szpilmanin (1911-2000) ja hänen perheensä kohtalosta natsien hyökättyä Varsovaan. Wladyslaw selviytyi holokaustista kuin ihmeen kaupalla, hänen sukulaisensa eivät.
Elokuvassa on voimakas hyvän ja pahan vastakkainasettelu: oli ihmisiä, jotka auttoivat Wladyslawia oman henkensä uhallakin. ja oli niitä jotka pettivät ja niitä, jotka vihaa uhkuen tekivät kamalia tekoja.

Elokuvan loppupuolella tapahtui jotain yllättävää. Wladyslawin piileskellessä pommitetussa rakennuksessa eräs natsiupseeri löysi hänet ja kysyi kuka tämä oli. Wladyslaw kertoi olevansa pianisti. Juutalainenko? Kyllä, Wladyslaw vastasi. Viereisessä huoneessa oli flyygeli, ja upseeri pyysi häntä soittamaan. Wladyslavin soitosta vaikutettuna upseeri toi tälle syötävää ja sanoi, että sodan päättyminen oli lähellä, ja kehotti häntä sinnittelemään piilopaikassaan vielä jonkin aikaa.
Elokuvan lopussa Wladyslaw soittaa sodan päätyttyä jälleen Puolan radion suorassa lähetyksessä Chopinia, samaa kappaletta kuin oli soittanut sillä hetkellä, kun pommi oli särkenyt tuon samaisen radiostudion.  

Tehän tunnette Herramme Jeesuksen Kristuksen armon: hän oli rikas mutta tuli köyhäksi teidän vuoksenne, jotta te rikastuisitte hänen köyhyydestään. Annan vain neuvon tässä asiassa. Siitä on hyötyä teille, jotka viime vuonna olitte alkamassa tätä työtä ja myös olitte siihen halukkaita. Saattakaa työnne nyt loppuun! Halusitte sitä innokkaasti, viekää se siis päätökseen mahdollisuuksienne mukaan! Jos antajalla on hyvää tahtoa, hänen lahjaansa pidetään arvossa sen mukaan, mitä hänellä on, eikä vaadita sellaista, mitä hänellä ei ole. Tarkoitus ei toki ole, että muiden tilanteen helpottuessa te joutuisitte tiukalle. Kysymys on vastavuoroisesta jakamisesta. Nyt on teillä yllin kyllin ja voitte lievittää heidän puutettaan, sitten voivat taas he yltäkylläisyydestään lievittää teidän puutettanne, ja näin toteutuu oikeus ja kohtuus. Onhan kirjoitettu:
   – Sillä, joka oli koonnut paljon, ei ollut liikaa, eikä siltä, joka oli koonnut vähän, puuttunut mitään. 
2. Kor. 8:9–15

Jeesus sanoi:
”Silloin on käyvä näin: Mies oli muuttamassa pois maasta. Hän kutsui puheilleen palvelijat ja uskoi koko omaisuutensa heidän hoitoonsa. Yhdelle hän antoi viisi talenttia hopeaa, toiselle kaksi ja kolmannelle yhden, kullekin hänen kykyjensä mukaan. Sitten hän muutti maasta.
Se, joka oli saanut viisi talenttia, ryhtyi heti toimeen: hän kävi niillä kauppaa ja hankki voittoa toiset viisi talenttia. Samoin se, joka oli saanut kaksi talenttia, voitti toiset kaksi. Mutta se, joka oli saanut vain yhden talentin, kaivoi maahan kuopan ja kätki sinne isäntänsä rahan.
Pitkän ajan kuluttua isäntä palasi ja vaati palvelijoiltaan tilitykset. Se, joka oli saanut viisi talenttia, toi toiset viisi niiden lisäksi ja sanoi: ’Herra, sinä annoit minulle viisi talenttia. Kuten näet, olen hankkinut voittoa toiset viisi.’ Isäntä sanoi hänelle: ’Hyvin tehty! Olet hyvä ja luotettava palvelija. Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Tule herrasi ilojuhlaan!
Myös se, joka oli saanut kaksi talenttia, tuli ja sanoi: ’Herra, sinä annoit minulle kaksi talenttia. Kuten näet, olen hankkinut voittoa toiset kaksi.’ Isäntä sanoi hänelle: ’Hyvin tehty! Olet hyvä ja luotettava palvelija. Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Tule herrasi ilojuhlaan!’
Viimeksi tuli se palvelija, joka oli saanut vain yhden talentin, ja sanoi: ’Herra, minä tiesin, että sinä olet ankara mies. Sinä leikkaat sieltä, minne et ole kylvänyt, ja kokoat sieltä, minne et ole siementä viskannut. Minä pelkäsin ja kaivoin talenttisi maahan. Tässä on omasi.’ Isäntä vastasi hänelle: ’Sinä kelvoton ja laiska palvelija! Sinä tiesit, että minä leikkaan sieltä, minne en ole kylvänyt, ja kokoan sieltä, minne en ole siementä viskannut. Silloinhan sinun olisi pitänyt viedä minun rahani pankkiin, niin että olisin palatessani saanut omani takaisin korkoineen. – Ottakaa pois hänen talenttinsa ja antakaa se sille, jolla on kymmenen talenttia. Jokaiselle, jolla on, annetaan, ja hän on saava yltäkyllin, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin mitä hänellä on. Heittäkää tuo kelvoton palvelija ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita.’”
Matt. 25:14–30

Talentit– Jeesuksen vertausta miettiessäni mieli juuttui sanaan talentti.   Silloinen rahayksikkö, kyllä. Ja englanninkielessä sana merkitsee lahjakkuutta. Mutta mistä sana on peräisin? Wikipedia kertoo, että talentti (talanton, talentum) oli muinainen massan yksikkö, lähtöisin mahdollisesti Babyloniasta  tai Sumerista. Se vastasi vedellä täytetyn ruukun/säilytysastian painoa. Talenttia käytettiin usein rahayksikkönä, jolloin se viittasi yleensä kultaan tai hopeaan.
VT:n aikana talentti oli painomittana 3000 sekeliä eli  n. 30-40 kg. UT:n aikana talentin paino oli n. 35-40 kg. – Mistään ihan pikku jutusta talentissa ei siis ollut kyse. 

Englanninkielessä sana talent merkitsee lahjakkuutta, taitoa, lahjaa, leiviskää sekä historiallisessa merkityksessä talenttia.
Välillä (esim. etsiessäni jotain lauluvideota tähän blogiin) tulee eteen Youtube-videoita brittiläisestä Got Talent -TV-ohjelmasta. – Joskus näkee, kuinka joku astelee lavalle arkana ja epävarmana, ja kuinka hän muuttuu alkaessaan laulaa. Hän unohtaa itsensä ja eläytyy täysillä laulamiseen.

Usein erityisesti epävarmana esityksensä aloittaneet laulajat liikuttuvat saadessaan laulunsa  päätteeksi valtaisat, iloisen kannustavat suosionosoitukset yleisöltä.
Kävi laulajalle jatkossa miten vain, siinä oli iso palkinto laulajalle (ja myös yleisölle) siitä, että hän oli voittanut pelkonsa ja  uskaltautunut tuomaan esille talenttinsa.   

Jotkin lapsiesiintyjät laulavat aivan hämmästyttävän kauniisti. Videoita katsellessa näyttää kuin he eivät olisi lainkaan huolissaan siitä, miten he onnistuvat esityksessään. He säteilevät onnea siitä, että saavat käyttää sitä lahjaa, jonka ovat Luojalta lahjaksi saaneet. 
Tällaisen luonnonlahjakkuuden esitystä kuunnellessa tekee mieli pyytää hänelle varjelusta: että hän saisi aina käyttää saamaansa lahjaa aitoa iloa tuntien, niin etteivät kaupallisuus ja toisten odotukset tai vaatimukset pääsisi himmentämään tuota iloa.

Luojamme on antanut meille kaikille erilaisia lahjoja, kykyjä ja taitoja. Taiteellisuus on vain yksi osa Jumalamme ehtymästä aarrearkusta, josta Hän meille lahjojaan jakaa. Useimmiten lahjat, kyvyt ja taidot tulevat esiin käytännön tasolla, jokapäiväisessä elämässä.
Vaikka meillä on tiettyjä taipumuksia ja tietyt asiat tuntuvat luontevilta ja helpoilta, niin suuri  osa taidoistamme on opittua.
Se, että hallitsee jonkin tietyn (ehkä aluksi jostain syystä hankalaltakin tuntuneen) taidon, on osoitus siitä, että on ollut halukas harjoittelemaan. 

Eräs toinen tositapahtumiin perustuvan elokuva, joka kertoo uskollisuudesta Jumalan antamaa lahjaa kohtaan ja joka selviytyy elämässään sen avulla. oli Woodlawn. Sen päähenkilö on Tony Nathan (s.1956), joka kävi lukionsa 970-luvun Alabaman Birminghamissa. Valko- ja mustaihoiset oppilaat tuotiin eri koulubusseilla. Rasismi heijastui monin tavoin nuorten elämään.

Tony osoittautui poikkeuksellisen lahjakkaaksi jalkapallopelaajaksi. Hän oli aina uskonut Jumalaan, mutta välillä hänen uskonsa joutui koetukselle häneen ja muihin värillisiin kohdistuneen voimakkaan rotusyrjinnän vuoksi.
Kouluun tuli puhumaan entinen jalkapalloilija, joka kertoi, että on eri asia kilpailla oman kunniansa vuoksi kuin pelata Jumalan kunniaksi.
Miehen puheet saivat aikaan sen, että koulun jalkapallojoukkue alkoi rukoilla yhdessä, joukkueen yhteishenki parani ja joukkue alkoi menestyä, ennen kaikkea Tonyn ansiosta.
Joukkue alkoi aina rukoilemalla yhdessä pelikentällä ennen pelin alkua.

Tonystä tuli Woodlawn-koulussa yksi ensimmäisistä mustaihoisista amerikkalaisen jalkapallon (jossa palloa kuljetetaan juosten soikea pallo kainalossa) pelaajista ja hänestä tuli menestynyt ammattipelaaja.
Myöhemmin hän palasi saattamaan opintonsa päätökseen, kuten oli valmentajalleen luvannut, ja toimii nykyisin jalkapalloseuransa oikeusavustajana. V 2015 hän kirjoitti muistelmansa ’Touchdown Tony: Running with a Purpose’. (”Tony – juoksua tarkoituksen vuoksi”)  

Vaatimattomista oloista ponnistaneeseen sinnikkääseen Tonyyn voisivat sopia evankeliumissa olevat Jeesuksen vertauksen sanat: ”Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi.”

Pie Jesu – Malakai Bayoh 

13-vuotias Malakai liittyi kirkkokuoroon 7-vuotiaana ja rakastui tuolloin klassiseen musiikkiin.
Hänen äitinsä kertoo olevansa hyvin ylpeä pojastaan, joka on työskennellyt ahkerasti laululahjansa eteen.  Malakain haaveena on tulla oopperalaulajaksi. 

Totuus ja harha

4.8.2023. Katselen puiden vihreyttä, kuuntelen lintuja, jotka laulavat aamusta alkaen iltamyöhään, kuuntelen sateen ropinaa. Vaikka tämä kaikki onkin fyysisille aisteilleni todellista, tiedän, että on olemassa myös toinen todellisuus. Siihen eivät vaikuta säät eivätkä vuodenajat. Siinä todellisuudessa asiat myös nähdään eri näkövinkkelistä; taivaallisesta perspektiivistä käsin.
Siitä perspektiivistä kun oppisimme tarkastelemaan asioita, niin jo alkaisi muuttua tämä fyysisen tason todellisuutemmekin toisenlaiseksi. Paremmaksi. Totuudellisemmaksi.
Sitä kohti Luojamme käsittääkseni haluaisi meitä johdattaa. Vaan eihän se meille niin helppoa ole…     

Aiheesta Totuus ja harha Kirkkovuosikalenteri kirjoittaa:
’Kristitty joutuu elämässään kamppailemaan erottaakseen totuuden valheesta ja oikean väärästä. Jumalan tunteminen ja hänen tahtonsa kyseleminen ohjaavat häntä totuuteen.’

Herra, sinä ilahdutat minua teoillasi, minä riemuitsen sinun kättesi töistä.
Kuinka suuret ovatkaan sinun tekosi, Herra, kuinka syvät sinun ajatuksesi!
Tyhmä ei sitä käsitä, mieletön ei sitä ymmärrä. Vaikka jumalattomat rehottavat kuin ruoho, vaikka väärintekijät nyt kukoistavat, he tuhoutuvat, katoavat ikiajoiksi.
Sinä, Herra, olet iäti Korkein. Sinun vihollisesi sortuvat, sinun vihollisesi sortuvat, Herra, kaikki väärintekijät joutuvat hajalle. 
Hurskaat kukoistavat kuin palmupuu, kasvavat korkealle kuin Libanonin setrit. Heidät on istutettu Herran temppeliin, he kukoistavat Jumalamme esipihoilla.
Vielä vanhoinakin he ovat voimissaan, versovat ja vihannoivat, kertovat Herran oikeamielisyydestä.
Herra on minun turvakallioni, hän ei tee vääryyttä.  Ps. 92:5–10, 13–16

Karmelinvuorella Elia kääntyi kansan puoleen ja sanoi: ”Kuinka kauan te horjutte puolelta toiselle? Jos Herra on Jumala, seuratkaa häntä, jos taas Baal, seuratkaa sitten häntä!” Kansa ei vastannut hänelle mitään. Elia sanoi silloin kansalle: ”Minä yksin olen jäänyt jäljelle Herran profeetoista, kun taas Baalin profeettoja on neljäsataaviisikymmentä. Tuokaa meille kaksi nuorta sonnia. He saavat valita itselleen niistä toisen. Paloitelkoot sitten sen ja pankoot palat polttopuiden päälle, mutta tulta älkööt sytyttäkö. Minä teen samoin toiselle sonnille, panen sen puiden päälle mutta en sytytä tulta. Huutakoot he sitten avuksi omaa jumalaansa, minä huudan Herraa. Se jumala, joka vastaa tulella, on tosi Jumala.” Väki huusi yhteen ääneen: ”Hyvä!”
    Elia sanoi Baalin profeetoille: ”Valitkaa itsellenne sonneista toinen. Valmistakaa te ensin uhrinne, koska teitä on enemmän. Huutakaa jumalanne nimeä, mutta älkää sytyttäkö tulta.” He ottivat sonnin ja valmistivat uhrin. Aamusta keskipäivään saakka he sitten kutsuivat Baalia huutaen: ”Baal, Baal, vastaa meille!” Ei kuulunut ääntä, ei tullut vastausta, vaikka he hyppivät paikalle rakennetun alttarin ympärillä.
    Ruokauhrin aikaan profeetta Elia astui kansan eteen ja sanoi: ”Herra, Abrahamin, Iisakin ja Israelin Jumala! Tulkoon tänä päivänä tiettäväksi, että sinä olet Jumala Israelissa ja että minä olen palvelijasi ja olen tehnyt kaiken tämän sinun käskystäsi. Vastaa minulle, Herra, vastaa minulle, jotta tämä kansa oppisi, että sinä, Herra, olet Jumala! Vastaa ja käännä heidän sydämensä taas puoleesi!”
    Silloin Herran tuli iski alas. Se söi polttouhrin ja puut sekä alttarin kivet ja mullan ja nuoli ojasta veden. Kun kansa näki tämän, kaikki heittäytyivät kasvoilleen ja huusivat: ”Herra on Jumala! Herra on Jumala!”  1. Kun. 18:21–26, 36–39

Olkaamme siis varuillamme. Jumalan lupaus, että pääsemme hänen lepopaikkaansa, on vielä täyttymättä, eikä yksikään teistä saa jäädä taipaleelle. Mehän olemme kuulleet hyvän sanoman aivan niin kuin nuo entisajan ihmiset. Heille ei kuitenkaan ollut mitään hyötyä sanasta, jonka he kuulivat, koska he eivät sitä uskoneet eikä se näin sulautunut heihin.
    Jumalan kansalla on siis yhä sapattijuhla edessään. Se, joka pääsee levon maahan, saa levätä kaikkien töidensä jälkeen niin kuin Jumalakin työnsä tehtyään. Pyrkikäämme siis kaikin voimin tuohon lepoon, ettei yksikään lankeaisi seuraamaan noiden niskoittelijoiden esimerkkiä ja sen vuoksi jäisi taipaleelle.
    Jumalan sana on elävä ja väkevä. Se on terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka, se iskee syvään ja viiltää halki sielun ja hengen, nivelet ja luiden ytimet, se paljastaa sisimmät aikeemme ja ajatuksemme. Jumalalta ei voi salata mitään. Kaikki, mikä on luotu, on avointa ja alastonta hänelle, jolle meidän on tehtävä tili.  Hepr. 4:1–2, 9–13

Jeesus sanoo:
    ”Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen. Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!”  Matt. 7:13–14

Ahtaasta portista -Alla oleva kuva on 1. Israelin matkaltani v:lta 2004. Siellä ihmettelin, kuinka isokokoisetkin autot ajoivat Jerusalemin vanhan kaupungin ahtaista porteista ja pujottelivat ihmisten välistä. Mitä jos toinen auto olisi tullut vastaan? Peruuttaminen olisi edellyttänyt ajajalta hurjasti taitoa. Sellaista tilannetta en kyllä sattunut näkemään. 

Useiden Israelin reissujen jälkeen aloin itse viedä sinne ystäviäni pyhiinvaellusmatkoille. Eräälle reissulle, jolle olin vuokrannut minibussin, varasin Nasaretin yöpymiset tutusta luostarista. Sitten muistin ne kapeat kujat, joita pitkin sinne piti ajaa, ja jotka henkilöautollakin olivat olleet tosi hankalat. Onneksi poikani suostui kuskiksi tuolle minibussimatkalle.

Tuohon yöpymispakkaan päästäkseen piti ajaa korkeiden muurien reunustamaa kujaa, joka  yhdessä kohtaa teki 90 %:n mutkan. Bussimme kummallakin sivulla oli varmaan vain sentti pari  muureihin. Hengitimme sisään ja rukoilimme ettei mutkassa tulisi autoa vastaan, ja selviäisimme mutkasta naarmuitta. Näin onneksi kävikin, kiitos taitavan kuskin ja varjeluksen. 

Jerusalemin muurissa oli Jeesuksen aikana niin ahdas portti, ettei siitä mahtunut isojen ja leveitten kantamusten tai kärrien kanssa kulkemaan.
Jeesuksen puhuessa ahtaasta portista kulkemisesta tuli mieleen, mitä hän vastasi sille rikkaalle miehelle, joka kysyi, miten saavuttaa ikuinen elämä.  

Tuolle rikkaalle miehelle iäisen elämän saavuttaminen oli hyvin tärkeä asia, mutta kun hän kuuli Jeesuksen kehotuksen jättää ’isot ja leveät kantamukset’, jotta kulku ’ahtaasta portista’ sujuisi vaivattomammin, mies synkistyi ja lähti pois. Paljosta omaisuudesta irti päästäminen oli hänelle liian vaikea juttu.   

Ensi pyhän aihetta, totuutta ja harhaa, tuosta näkökulmasta käsin pohtiessani tuli tällä kertaa  mieleen, millaiseen harhatodellisuuteen nykyään voikaan ajautua, jos antaa esim. median ja mainosten muokata käsityksiään siitä, millaista on elää nk. hyvää elämää. Siitä, mitä me tarvitsisimme voidaksemme saavuttaa onnen, tyydytyksen, mielenrauhan tai jotakin muuta sellaista, jota oletetusti etsimme tai kaipaamme.

Toinen asia, joka nousi aiheesta mieleen on se, miten vaikeaa on erottaa, mitkä uutisten tarjoamat jutut todella pitävät paikkaansa. Oikein räikeän väittämän kohdalla kyllä syttyvät varoituslamput. Mutta jos väitetty asia tuntuu totuudenmukaiselta… mistä voi tietää, onko se sittenkin sellaista, mitä meidän (syystä tai toisesta) vain halutaan uskovan todeksi?

Jos jonkin asian todenperäisyys todella alkaa askarruttaa mieltäni, etsin tietoa monista eri intresseistä käsin toimivilta, mahdollisimman asiallisilta kanavilta ja tietolähteistä. Joskus huvittaa, joskus harmittaa, jos käy selville, että jokin tietty asia on tarkoituksella koetettu esittää harhaanjohtavasti tietyssä valossa.
Joka tapauksessa taitaa olla niin, että monenlaiselle piilovaikuttamiselle voi joutua alttiiksi, vaikka kuinka skeptisesti suhtautuisi uutisointeihin. 

Jeesus ei kyllä ahtaan portin vertauksellaan tainnut tarkoittaa ihan edellä mainitun kaltaisia juttuja, eivätkä poliittiset selkkaukset häntä kiinnostaneet. Siitä huolimatta huomaan, kuinka kovasti haluaisin kääntää tuon vertauksen portista (viimeviikkoisista uutisoinneista johtuen) sellaiseksi, että nyt hallituksen kynnykselle ahdas portti: ken haluaa portista kulkea, jättäköön sopimattoman kuormansa (= halventavat puheensa ja asenteensa) portin ulkopuolelle. 

Kristus, johdata meidät kulkemaan sitä tietä, joka vie (hyvään) elämään. Tietä, jolla kunnioitetaan ja arvostetaan toisia; nähdään lähimmäiset Jumalan rakastamina ja arvokkaina ihmisinä. Tietä, jota kulkiessa huomioidaan toisten tarpeet ja ollaan tarvittaessa valmiita auttamaan,

Vapahtajamme, vapauta – niin minut kuin muutkin – taipumuksestamme arvostella ja tuomita toisia. Johdata kulkemaan tietä, jolla (kun arvostelunhalu herää) katse kääntyykin tutkimaan omasta sisimmästä löytyviä puutteita.
Ei ole helppoa kulkea sitä tietä. On niin paljon helpompaa kulkea sitä laveaa tietä, jolla huomaa herkemmin muiden vikoja kuin omiaan.
Tarvitsemme Sinun apuasi. Auta meitä kulkemaan sitä tietä, jolla pyrimme etsimään totuutta – Sinun totuuttasi. 

***********************************

Kirkastettu Kristus

30.7.2023. Pari päivää sitten totesin, että viime pyhä olikin Kirkastussunnuntai, aiheena Kirkastettu Kristus (ja Rakkauden laki, josta kirjoitin viime viikon blogiin, oli sitä edellisen pyhän aihe).
No, vaikka nämä viime pyhän tekstit tulevatkin myöhässä, niin koska aihe on sen verran inspiroiva (ainakin minulle), en malta olla laittamatta niitä tähän.
Miten Jumalan kirkkaus ilmenee Kristuksessa – sitä kannattaa mielestäni hiljentyä ihmettelemään useinkin.
Ei koskaan voi tietää, miten ja milloin Jumala haluaa ilmentää meille jotain itsestään, pyhyydestään ja kirkkaudestaan. Joko sanojensa kautta tai jollain muulla tavoin. Vaikka ihan ’vain’ läsnäolollaan. 🙂

**********************

Herra on kuningas! Riemuitkoon maa, iloitkoot meren saaret ja rannat!
Pilvi ja pimeys ympäröi häntä, hänen istuintaan kannattavat vanhurskaus ja oikeus.
Vuoret sulavat kuin vaha Herran edessä, maailman hallitsijan edessä.
Taivaat julistavat hänen vanhurskauttaan, kaikki kansat näkevät hänen kunniansa.
Te, jotka rakastatte Herraa, vihatkaa pahaa!
Herra on omiensa turva, hän pelastaa heidät pahojen käsistä.
Päivä koittaa vanhurskaille, ilo niille, joiden sydän on puhdas.  Ps. 97:1–2, 5–6, 10–11

Herra sanoi Moosekselle:
    ”Israelilaisten hätähuuto on nyt kantautunut minun korviini, ja olen nähnyt, kuinka kovasti egyptiläiset heitä sortavat. Mene siis, minä lähetän sinut faraon luo. Sinun on vietävä minun kansani, israelilaiset, pois Egyptistä.” Mutta Mooses sanoi Jumalalle: ”Mikä minä olen menemään faraon luo ja viemään israelilaiset pois Egyptistä?” Jumala sanoi: ”Minä olen sinun kanssasi ja annan sinulle merkin siitä, että minä olen sinut lähettänyt: kun olet vienyt kansani pois Egyptistä, te saatte palvella Jumalaa tämän vuoren juurella.”
    Mooses sanoi Jumalalle: ”Kun minä menen israelilaisten luo ja sanon heille, että heidän isiensä Jumala on lähettänyt minut heidän luokseen, he kysyvät minulta: ’Mikä on hänen nimensä?’ Mitä minä heille silloin sanon?” Jumala sanoi Moosekselle: ”Minä olen se joka olen.” Hän sanoi vielä: ”Näin sinun tulee sanoa israelilaisille: ’Minä-olen on lähettänyt minut teidän luoksenne.’”
    Jumala sanoi vielä Moosekselle:
    ”Sinun tulee sanoa israelilaisille: ’Jahve, Herra, teidän isienne Jumala, Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala, on lähettänyt minut teidän luoksenne.’ Se on oleva minun nimeni ikuisesti, ja sillä nimellä minua kutsuttakoon sukupolvesta sukupolveen.”  2. Moos. 3:9–15

Minä, veljenne Johannes, jolla on sama ahdinko, valtakunta ja Jeesukselta tuleva kestävyys kuin teillä, olin joutunut Patmos-nimiselle saarelle, koska olin julistanut Jumalan sanaa ja todistanut Jeesuksesta. Herran päivänä Henki valtasi minut, ja minä kuulin takaani kovan äänen, kuin olisi torveen puhallettu. Ääni sanoi: ”Kirjoita, mitä näet, ja lähetä kirja seitsemälle seurakunnalle: Efesokseen, Smyrnaan, Pergamoniin, Tyatiraan, Sardekseen, Filadelfiaan ja Laodikeaan.”
    Käännyin nähdäkseni, mikä ääni minulle puhui, ja kun käännyin, näin seitsemän kultajalkaista lamppua ja lamppujen keskellä hahmon, joka oli ihmisen kaltainen. Hänellä oli yllään pitkä viitta ja rinnan ympärillä kultainen vyö. Hänen päänsä ja hiuksensa hohtivat valkoisina kuin valkoinen villa, kuin lumi, ja hänen silmänsä olivat kuin tulen liekit. Hänen jalkansa välkehtivät kuin sulatusuunissa hehkuva pronssi, ja hänen äänensä oli kuin suurten vesien pauhu. Hänellä oli oikeassa kädessään seitsemän tähteä, hänen suustaan pisti esiin kaksiteräinen, terävä miekka, ja hänen kasvonsa olivat kuin loistava keskipäivän aurinko. Hänet nähdessäni minä vaivuin hänen jalkoihinsa kuin kuollut.
    Mutta hän laski oikean kätensä päälleni ja sanoi:
    ”Älä pelkää. Minä olen ensimmäinen ja viimeinen, iäti elävä. Minä olin kuollut, mutta nyt minä elän, elän aina ja ikuisesti. Minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet.”  Ilm. 1:9–18

Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen, pois toisten luota. Siellä hänen ulkomuotonsa muuttui heidän nähtensä ja hänen vaatteensa alkoivat hohtaa niin kirkkaan valkoisina, ettei kukaan vaatteenvalkaisija maan päällä voi sellaista saada aikaan.
    Sitten heille ilmestyi Elia ja hänen kanssaan Mooses, ja nämä keskustelivat Jeesuksen kanssa. Pietari puuttui puheeseen ja sanoi Jeesukselle: ”Rabbi, on hyvä, että me olemme täällä. Me teemme kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle.” Hän ei näet tiennyt mitä sanoa, sillä he olivat kovin peloissaan.
    Samassa tuli pilvi, joka peitti heidät varjoonsa, ja pilvestä kuului ääni: ”Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä!” Ja yhtäkkiä, kun he katsahtivat ympärilleen, he eivät enää nähneet siellä ketään muuta kuin Jeesuksen yksin.  Mark. 9:2–8

Kirkastusvuorella opetuslapset Pietari. Jaakob ja Johannes saivat kokea jotain sellaista, johon he eivät olleet varautuneet. He tiesivät kyllä opettajansa aivan erityiseksi ja ainutlaatuiseksi, Olivathan he nähneet parantavan sairaita ja tekevän monenlaisia ihmeitä. Mutta se, mitä he tuona päivänä näkivät ja kuulivat, oli jotain sellaista, mitä he eivät varmaankaan villeimmissä kuvitelmissakaan olisi osanneet odottaa.

He näkivät, kuinka Jeesuksen olemus muuttui vaatteitaan myöten häikäisevän kirkkaaksi. Eikä siinä kylliksi: he näkivät, kuinka Jeesuksen luo ilmestyi kaksi menneiden aikojen profeettaa, Elia ja Mooses.
Taivaan läsnäolo oli siinä hetkessä niin lähellä. Ei mikään ihme, että Pietarille tuli olo, että tänne, tähän paikkaan/tilaan haluan jäädä, vaikka kuinka pitkäksi aikaa!
Jos rakennetaan majat Elialle ja Moosekselle, niin ehkä he jäävät tänne, kanssamme. Ja Jeesukselle myös oma maja, tietty!. Jaakob, Johannes ja minä voimme yöpyä taivasalla, Tässä tuntuu niin hyvältä! Tässä,, Pyhän ihmeellisessä ilmapiirissä, haluaisin viipyä ikuisuuden!       

Varmaankin Pietari oli kuullut kerrottavan, kuinka israelilaisten vaeltaessa erämaassa Mooses oli kiivennyt pyhälle vuorelle ja Jumala oli puhunut hänelle siellä. Ja tässä he olivat Rabbinsa kanssa, hän ja hänen toverinsa, tällä vuorella,
Moosesta ja Eliaa ei tosin hetken (kuinka pitkän hetken, sitä ei tiedetä) kuluttua enää näkynyt, eivätkä he ehkä koskaan saaneet tietää, mitä nämä olivat sanoneet Jeesukselle.
Mutta tärkeintä oli se, että he saivat kuulla Jumalan sanovan: ”Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä!”

**********************

Pyhä paikka – Moni meistä kokee aika ajoin kaipuuta paikkaan/tilaan, jossa hiljentyä. Se voi olla kaipuuta lähteä jonnekin pois arjen keskeltä, johonkin, jossa arjen ajatuksista, touhuista ja huolista on helpompi irrottautua.
Näin kesällä ei tarvitse kauaskaan lähteä, jotta jokin rauhallinen paikka löytyy, sellainen johon voi istahtaa, ja antaa vaikka lempeän kesätuulen viedä ylimääräiset ajatukset mennessään. Paikkaan, jossa mieli ja tunteet saavat tyyntyä ja koko olemus hiljentyä.

Aina ei kuitenkaan tarvitse lähteä minnekään. Myös kodistaan tai jostain sen sopesta voi tehdä pyhän paikan, rauhan ja levon paikan. Sellaisen, joka auttaa itseä hiljentymään ja kuuntelemaan Pyhän läsnäoloa, ympärillään ja itsessään. 
Se on minusta oikeastaan aika ihanaa (varsinkin jos on odotettavissa sateinen viikko, kuten nyt). Että tietää, ettei tarvitse fyysisesti lähteä minnekään, jotta voi hiljentyä Pyhän läsnäoloon. Ei tarvitse kavuta vuorelle eikä edes lähteä läheiseen puistoon tai metsään, jolleivat olosuhteet ole suotuisat. Intentio ja halu riittää: tähän, juuri nyt, ’teen majan’, voidakseni hiljentyä Pyhän  läsnäoloon. 

Lapsiperheessä hiljentymishetket kotona edellyttävät usein jonkinlaista järjestelyä tai ajoittamista. (Kaksosteni ollessa pieniä hiljentymishetkeni olivat heidän ollessa päiväunilla; sitten kun eivät enää nukkuneet päiväunia, piti järjestää oma aika muulla tavalla.)
Olisi hienoa, jos jokaiselle, joka kaipaa ’pyhälle vuorelle’, hiljentymishetkiä, Pyhän läsnäoloon kohoamista tai laskeutumista, järjestyisi siihen mahdollisuuksia. Parhaassa tapauksessa päivittäin. Vaikka vain lyhyeksi aikaa.
Siitä saa voimaa; siinä sielu tulee ravituksi. 🙂

Rakkauden laki

20.7.2023. Ihanaa kesäaikaa eletään. Pari päivää sitten vaelsimme ystävän kanssa Nuuksiossa, Välillä satoi, mutta illan suussa aurinko tuli esiin ja kutsui lämmöllään pulahtamaan lampeen.  Vaikka ilma oli suht viileä (16 astetta), vesi oli samettisen pehmeää ja uskomattoman lämmintä,

Viime viikkojen kotimaanuutiset ovat tuoneet esiin sitä, kuinka ikävällä tavalla vihamieliset asenteet ja tunteet voivat heijastua ja kanavoitua politiikkaan (aivan kuten henkilökohtaiseen elämäämmekin).
Mietin, että Jumala varmaan haluaisi tuon ilta-auringon lailla kutsua meitä jokaista Rakkautensa lämpöön, Muistamaan, että jos tuntee olevansa kovien asenteiden ja negatiivisten tunteiden ympäröimänä tai niiden vanki, on olemassa toisenlainen todellisuus, joka on lämpimämpi ja  rakastavampi.

Jos ja kun tuohon toisen todellisuuden ilmapiiriin laskeutuu, voi kokea, kuinka se hoitaa ja lämmittää mieltä, sydäntä ja koko olemusta.
Sellaista kylpemistä Jumalan hoitavassa ja parantavassa Rakkaudessa toivoisi kaikille niille, jotka kamppailevat katkerien, pelokkaiden, kateellisten tai vihamielisten asenteidensa ja tunteidensa kanssa.   

**********************

Kirkkovuosikalenteri kirjoittaa ensi pyhän aiheesta näin:
’Kristus tuli täyttämään Jumalan tahdon ja käskyt, ei kumoamaan niitä. Siksi myös kristityn on noudatettava rakkauden lakia, vieläpä paremmin kuin lainopettajien ja fariseusten. Pyrkiessään tähän kristitty on valmis luopumaan jopa omista oikeuksistaan lähimmäistensä hyväksi ja osoittamaan rakkautta myös vihamiehilleen.’

Herra, sinua minä huudan, sinä olet minun kallioni.
Älä ole vaiti, kun puhun sinulle! Jos sinä et vastaa, olen kuoleman oma.
Kuule minun rukoukseni, kun huudan sinua avuksi ja kohotan käteni temppelisi pyhintä kohti.
Kiitetty olkoon Herra! Hän on kuullut avunpyyntöni.
Herra on minun voimani ja kilpeni, häneen minä luotan.
Minä sain avun, ja minun sydämeni riemuitsee, minä laulan ja ylistän Herraa.
Herra on kansansa voima, voideltunsa apu ja turva.
Pelasta kansasi ja siunaa omiasi, kaitse ja kanna heitä nyt ja aina.
Ps. 28:1–2, 6–9

Samuel sanoi kuningas Saulille:
– Kumpi on Herralle mieleen, uhrit vai kuuliaisuus?
Kuuliaisuus on parempi kuin uhri, totteleminen parempi kuin oinasten rasva. Kapinointi on noituuden vertainen synti, röyhkeys on kuin pettävät jumalankuvat.
Sinä olet hylännyt Herran sanan. Siksi hän hylkää sinun kuninkuutesi.
    Saul vastasi Samuelille: ”Olen tehnyt syntiä. Olen rikkonut Herran käskyä ja sinun määräyksiäsi vastaan, sillä pelkäsin miehiäni ja taivuin heidän tahtoonsa. Anna nyt minulle syntini anteeksi ja lähde paluumatkalle yhdessä minun kanssani, jotta voin heittäytyä maahan Herran eteen.” Mutta Samuel sanoi Saulille: ”Minä en lähde takaisin sinun kanssasi. Sinä olet hylännyt Herran sanan, ja siksi Herra hylkää sinut: et saa olla Israelin kuningas.”
1. Sam. 15:22–26

Jos te noudatatte lain kuningaskäskyä niin kuin se Raamatussa on: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”, te teette oikein. Mutta jos te erottelette ihmisiä, te teette syntiä, ja laki osoittaa teidät rikkojiksi. Sillä se, joka muuten kaikessa noudattaa lakia mutta rikkoo sitä yhdessä kohdassa, on syypää kaikilta kohdin. Hän, joka sanoi: ”Älä tee aviorikosta”, sanoi myös: ”Älä tapa.” Vaikka siis et teekään aviorikosta, olet lainrikkoja, jos tapat. Vapauden lain mukaan teidät tuomitaan; pitäkää se mielessänne, mitä puhutte tai teettekin. Joka ei toista armahda, saa itse armottoman tuomion, mutta joka armahtaa, saa tuomiosta riemuvoiton.
Jaak. 2:8–13

Tuon lain kuningaskäskyn ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” Jeesus täydensi vielä vaikeammaksi mm. kehottamalla rakastamaan myös niitä, jotka kokee vihollisikseen.
Jaakob toteaa kirjeessään, että jos me erottelemme ihmisiä, me teemme syntiä,
Voiko tuohon todeta muuta kuin että auta armias, kyllähän me olemme syntistä porukkaa. Niin tässä maassa kuin muissakin.

Yleensä synniksi mielletään konkreettiset, todennettavat teot. Vähemmälle huomiolle taitavat jäädä (vaikkapa itsetutkiskelussa) omat asenteet toisia kohtaan. Lajittelenko heitä mielessäni enempi- tai vähempiarvoisiksi? Arvostelenko tai tuomitsenko mielessäni tai sydämessäni toisia? Nuo ovat käsittääkseni esimerkkejä sellaisesta erottelusta, josta Jaakob kirjoittaa.

Rakkauden käsky taitaa kyllä olla käskyistä vaikeimpia, ja kuitenkin se on se tärkein ja olennaisin. Mutta ajattelen, että oppimaan ja opettelemaan me olemme tänne tulleet.
Onneksi meillä on paras mahdollinen Opettaja. Hän, joka rukoillessaan sanoi taivaalliselle Isälleen:
”Minä olen opettanut heidät tuntemaan sinun nimesi ja opetan yhä, jotta heissä pysyisi sama rakkaus, jota sinä olet minulle osoittanut, ja jotta minä näin pysyisin heissä.” (Joh.17:26)

Kun Jeesus lähti jatkamaan matkaansa, muuan mies tuli juoksujalkaa, polvistui hänen eteensä ja kysyi: ”Hyvä opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta perisin iankaikkisen elämän?” Jeesus vastasi hänelle: ”Miksi sanot minua hyväksi? Ainoastaan Jumala on hyvä, ei kukaan muu. Käskyt sinä tiedät: älä tapa, älä tee aviorikosta, älä varasta, älä todista valheellisesti, älä riistä toiselta, kunnioita isääsi ja äitiäsi.”
    ”Opettaja, kaikkea tätä olen noudattanut nuoresta pitäen”, vastasi mies. Jeesus katsahti häneen, rakasti häntä ja sanoi: ”Yksi sinulta puuttuu. Mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille, niin sinulla on aarre taivaassa. Tule sitten ja seuraa minua.” Mies synkistyi näistä sanoista. Hän lähti surullisena pois, sillä hänellä oli paljon omaisuutta.
    Jeesus kääntyi, katsoi opetuslapsiinsa ja sanoi: ”Kuinka vaikea onkaan niiden, jotka paljon omistavat, päästä Jumalan valtakuntaan!” Opetuslapset hämmästelivät hänen sanojaan, mutta Jeesus jatkoi: ”Lapseni, Jumalan valtakuntaan on todella vaikea päästä. Helpompi on kamelin mennä neulansilmästä kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan.” Opetuslapset olivat yhä enemmän ihmeissään ja kyselivät toisiltaan: ”Kuka sitten voi pelastua?” Jeesus katsoi heihin ja sanoi: ”Ihmiselle se on mahdotonta, mutta ei Jumalalle. Jumalalle on kaikki mahdollista.”
Mark. 10:17–27

Tuo mies oli elänyt hyvin ja moitteettomasti, noudattanut Jumalan antamia käskyjä ja säädöksiä. Hänen mieltään painoi kuitenkin huoli siitä, mitä tapahtuisi hänen kuolemansa jälkeen: perisikö hän iankaikkisen elämän.
Jeesus näki hänen heikon kohtansa: hän oli niin kiintynyt maalliseen omaisuuteensa, että ajatuskin siitä luopumisesta oli hänelle liian vaikea. Materia painoi sittenkin enemmän vaakakupissa kuin Jumalan valtakuntaan pääseminen.

Jeesus halusi vapauttaa miehen siitä, mikä häntä eniten sitoi. Mutta mies pettyi ja lähti suruissaan pois. 
Aivan toisin toimi Sakkeus. Veronkerääjä Sakkeuksella oli myös paljon omaisuutta. Mutta kun Jeesus kutsui Sakkeusta jättämään kaiken ja seuraamaan häntä, Sakkeus ei epäröinyt hetkeäkään. Hän antoi puolet omaisuudestaan köyhille, ja niille, joilta hän oli kiskonut liikaa rahaa, hän maksoi takaisin nelinkertaisesti. Sitten hän jätti  kaiken ja lähti seuraamaan Jeesusta.

Sillä ei taida olla merkitystä Jumalalle, miten vähän tai paljon meillä on omaisuutta. Merkityksellistä on se, miten me sitä käytämme. Ja se, sitooko se meitä niin, että se on meille tärkeämpää kuin suhteemme Häneen.   
Jumala haluaa olla ykkössijalla sydämessämme. Sen Jeesus osoitti vastatessaan fariseukselle, joka kysyi Jeesukselta, mikä on lain suurin käsky. Jeesus sanoi:  
”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein.” (Matt22:37-38)

Koska tuo Rakkauden käsky/läksy on meille niin kovin vaikea, Luojamme haluaa auttaa meitä sen oppimisessa. Hän rakastaa meitä äärettömän paljon, niin että me voisimme oppia  rakastamaan Häntä, Ja lähimmäisiämme kuin itseämme. Hän haluaa vetää meitä lähemmäs itseään, Rakkautensa vaikutuspiiriin. Siinä me voimme muuttua. Siinä Hän voi muuttaa sydäntämme rakastavammaksi ja myötätuntoisemmiksi niin itseämme kuin toisiamme kohtaan. 🙂

Power of Your Love – Hillsong

Herra, tulen luoksesi, anna sydämeni muuttua, uudistua
virrata siinä armossa jonka löysin Sinusta.
Olen oppinut että Sinun Rakkautesi voima
riisuu minusta ne heikkouteni jotka näen itsessäni.
Pidä minua lähelläsi, vedä minua puoleesi
ja kun sitä odotan kohoan ylös kuin kotka, nousen ylös kanssasi
Sinun Henkesi johdattaa minua Rakkautesi voimalla.
Herra, avaa silmäni, anna minun nähdä Sinut kasvotusten
tuntea Rakkautesi, kun Sinä elät minussa.
Uudista mieleni, kun tahtosi ilmenee elämässäni
eläessäni joka päivä Rakkautesi voimasta
Pidä minut lähelläsi, anna Rakkautesi ympäröidä minut,
Sinun Henkesi johdattaa minua Rakkautesi voimalla

Herran palveluksessa

14.7. 2023. Miten ihanista kesäsäistä ollaankaan saatu nauttia, paisteesta – ja välillä sateista!
Lauantaina kävimme pojan ja miniän kanssa näyttelyssä Hgin keskustassa, jonka jälkeen he tarjosivat minulle ihanan aterian E-esplanadilla olevassa ravintolassa. Sateensuojat olivat mukana, koska oli luvattu sateita.
Jälkiruoan jälkeen katsoimme ikkunasta sataako. Ei satanut, joten pääsimme kuivina junaan. Pasilan kohdalla sitten tulivat tummanharmaat pilvet ja rankkakaatosade.
Nettiuutisista näimme tulvivasta Espasta: vain vähän sieltä lähtömme jälkeen ihmiset kahlasivat sääriään myöten vedessä. Miltäköhän olisi tuntunut kahlata tulvavedessä? – No, olisihan se ollut kokemus sekin!

***********************

Alla olevissa teksteissä puhutaan apostolien kutsumisesta ja siitä, millaista on olla Kristuksen opetuslapsena.
Millaista on ryhtyä Kristuksen työntekijäksi? Riippuu tietenkin paljon siitä, missä ja miten sitä alkaa tehdä.

Mietin, millaista oli kun itse päätin ruveta seuraamaan Kristusta. Omalla kohdallani tuli vastaan aika haastavia juttuja heti alkuun. Mutta ne myös kasvattivat. Opin hyvinkin konkreettisella tavalla, että keino päästä peloistaan on kohdata ne. 

Kerran poikkesimme ystävien kanssa Mikkelissä kirjastossa olevaan valokuvanäyttelyyn, joka
kertoi Pietarin kaatopaikalla elävistä romaneista. He olivat rakentaneet itselleen hökkeleitä kaatopaikalta löytämistään peltilevyistä, laudoista ja muovista. Lapset seisoivat isoissa saappaissa mudassa ja katsoivat kameraan suurin, vakavin silmin.

Tuonne en voisi ikinä mennä, huokasin. En ikinä pystyisi kohtaamaan noita liejussa käveleviä lapsiressukoita. – Heti tuon huokaisun jälkeen sain kehotuksen hankkia viisumi: lähtisimme kuvat ottaneen lähetystyöntekijän (joka oli itsekin romani ja oli paikalla näyttelyssä) mukaan viemään näille kaatopaikalla asuville ihmisille ruokaa ja vaatteita. 

Vierailumme siellä oli silmiä avaava kokemus. Se ravisutteli tajuamaan, miten valtavan erilaisiin olosuhteisiin ihmiset voivatkaan syntyä. Vain muutaman km:n matkan päässä olevassa kaupungissa asuttiin mukavasti kerrostaloissa ja ostettiin kaupasta ja tavarataloista ruoat, vaatteet ja muut tarpeelliset asiat. – Tuolla kaatopaikalla syntyneiden ja kasvaneiden lasten piti etsiä syötävänsä ja vaatteensa kaatopaikalta.   

Lajittelimme ruokatarvikkeetruoka kaupan takapihalla kasseihin, pakkasimme ne autoihimme ja ajoimme kaatopaikalle. Ennen kuin alettiin jakaa kasseja, lähetystyöntekijä puhui autojemme ympärille kokoontuneille ja rukoili venäjäksi. Sitten hän alkoi jakaa kasseja pakettiautostaan ja minä henkilöautosta. (Muut mukanaolijat olivat kiivenneet kukkulan päälle turvaan; tiesivät ilmeisesti mitä oli tulossa),
Siitä alkoi kaaos: kaikilla oli huoli siitä, että jäisi ilman ruokakassia. Eräällä äidillä oli vauva selkänyytissä. Äiti tunki auton sisään ja vauva melkein jäi autonoven väliin puristuksiin, puristamaksi, kun väkijoukko painoi päälle. Englanninkieliset kehotukseni ja huutoni rynnistäjille kaikuivat kuuroille korville. Eiväthän he englantiani ymmärtäneetkään, mutta tuntui että vaikka olisivat ymmärtäneet, tarve saada ruokakassi oli niin suuri, ettei se olisi auttanutkaan.

Kuin ihmeen kaupalla sain pidettyä autonovea niin ettei vauva vahingoittunut auton luo tungeksivan ihmismassan painosta. – Ehkä siinä olivat taivaalliset joukot tulleet apuun.
Mutta oli kyllä aikamoinen kokemus, tuo ensimmäinen pieni lähetysreissuni!   

**********************

Hyvyytesi runsaus – Suuri on Herra, ylistettävä yli kaiken, tutkimaton hänen suuruutensa!
Sinun tekojasi ylistetään polvesta polveen, isät kertovat ihmeitäsi lapsilleen, tuovat julki sinun kirkkautesi, loistosi ja kunniasi. Minä mietiskelen sinun ihmetekojasi. Miten valtavia, miten pelottavia ovatkaan sinun tekosi, kerrottakoon niistä kaikille. Minä julistan sinun suuruuttasi. Levitköön sanoma sinun hyvyytesi runsaudesta, kiitettäköön sinun vanhurskauttasi riemuiten.   Ps. 145:3–7

Älä pelkää– Herra sanoi: ”Ihminen, nouse. Minä tahdon puhua sinulle.”
Hänen puhuessaan minuun tuli henki, se nosti minut seisomaan, ja minä kuulin hänen puhuvan minulle. Hän sanoi:
”Ihminen, minä lähetän sinut israelilaisten luo, noiden kapinallisten pariin, jotka ovat nousseet minua vastaan. Alusta alkaen he ja heidän isänsä ovat olleet minulle uskottomia. Minä lähetän sinut ihmisten luo, joilla on kovat kasvot ja taipumaton sydän. Sinun tulee sanoa heille: ’Näin sanoo Herra Jumala.’ Kuulkoot tai olkoot kuulematta – he ovat uppiniskaista kansaa – he tulevat kuitenkin tietämään, että heidän keskellään on ollut profeetta. Älä sinä, ihminen, pelkää heitä, älä kauhistu heidän sanojaan, vaikka olet heidän keskellään kuin piikkipensaikossa ja skorpionien seassa. Älä pelkää heidän puheitaan, älä säiky heitä – he ovat uppiniskaista kansaa. Sinun tulee puhua minun sanani heille, kuulkoot tai olkoot kuulematta – he ovat uppiniskaisia. Mutta sinä, ihminen, kuuntele mitä sinulle sanon. Älä niskoittele, niin kuin tämä niskuroiva kansa. Avaa suusi ja syö, mitä sinulle annan.”   Hes. 2:1–8

Erityisesti nuo Luojamme sanat ”Älä pelkää” koskettavat minua aina kun ne luen. Itse kun olen pelännyt niin monia asioita liittyen Kristuksen seuraajaksi ryhtymiseen ja siihen, millaisia asioita siitä seuraisi. (Myöhemmin tulin huomaamaan, että pelkoni olivat täysin turhia.)

Eräs pelkoni liittyi ensimmäiseen Afrikan matkaani. Kerran kun oli puhetta Afrikasta, huokaisin että Ruandaan en ainakaan ikinä pystyisi menemään. Muistissani olivat nimittäin karmeat uutiskuvat 10 v. aiemmin tapahtuneesta Ruandan kansanmurhasta. Ajattelin, etten ikinä pystyisi kohtaamaan näitä ihmisiä, jotka olivat kokeneet niin kammottavia asioita!
Vaan kuinka ollakaan, tuskin olin pelkoni ilmoille huokaissut, eräs evankelista pyysi minua lähtemään kanssaan – Ruandaan. 

Jumala on mukana – Ehkä jonkun toisen kerran kerron siitä matkasta. Jossain blogipäivityksessäni olen jo tainnut kertoakin jotain Itä-Afrikan lähetysmatkoistani.
Joka tapauksessa päällimmäiseksi niistä on jäänyt ihmetys ja kiitollisuus siitä, kuinka vahvasti Jumala on mukana, kun lähtee (lähelle tai kauemmas) tekemään töitä Hänelle, 

Ihmeitä, pieniä ja isompia, on täynnä matka, kun tekee sitä Hänen kanssaan. Kiitollinen olo on kaikesta, jossa on saanut olla mukana, kokemassa sitä, kuinka Hän haluaa auttaa ja toimia siellä, missä ollaan valmiit ottamaan vastaan Hänen apunsa. 

Kristus liittää yhteen – Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät. Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus. Hän liittää koko rakennuksen yhteen niin että se kasvaa Herran pyhäksi temppeliksi, ja hän liittää teidätkin Hengellään rakennuskivinä Jumalan asumukseen.  Ef. 2:19–22

Eikö ole ihmeellinen asia tuo: että Kristus liittää meidät yhteen, yhdeksi perheeksi. Että kuulumme Jumalan perheeseen. Ja että olemme osallisia kaikesta siitä, mitä Hän haluaa tehdä keskellämme ja kauttamme.
Ja että Jumalan lapsina olemme osallisia myös siitä kaikesta, mikä kuuluu Hänen Pojalleen.
’Mutta jos olemme lapsia, olemme myös perillisiä, Jumalan perillisiä yhdessä Kristuksen kanssa ’ (Room(:17).

Myös kärsimyksen jaamme Kristuksen kanssa. Kristus kärsii, kun ihmiset kärsivät. Hän, joka joutui kärsimään, tietää ja tuntee, mitä kärsimys on. Siksi Hän haluaa herättää meissä myötätunnon ja auttamisenhalun. Ja Hän on kanssamme, kun annamme sydämemme, kätemme ja jalkamme Hänen käyttöönsä.  

💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏

Elävän Jumalan Poika – Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: ”Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat?” He vastasivat: ”Toisten mielestä hän on Johannes Kastaja, toisten mielestä Elia, joidenkin mielestä Jeremia tai joku muu profeetoista.” ”Entä te?” kysyi Jeesus. ”Kuka minä teidän mielestänne olen?” Simon Pietari vastasi: ”Sinä olet Messias, elävän Jumalan poika.”
Jeesus sanoi hänelle: ”Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu.”   Matt. 16:13–19

Pietari oli spontaani ihminen. Usein hänen suustaan lähti suodattamatta ja harkitsemattomasti kommentteja, joista hän jälkeenpäin joutui huomaamaan, etteivät ne olleet ihan kohdallaan.
(Ongelma, jonka kanssa hallituksessammekin parhaillaan kipuillaan, kun joudutaan puimaan joidenkin ministerien rasistisia kommentteja, kirjoituksia ja asenteita – uh!) 

Ukkosenpojasta rakkauden apostoliksi – Kyllähän rajuihin kommentteihin haksahtivat toisinaan myös opetuslapset. – Kun Jeesuksen lähettämät sananviejät menivät erääseen Samarian kylään valmistelemaan Jeesuksen tuloa, kyläläiset kieltäytyivät ottamasta Jeesusta vastaan, koska hän oli matkalla Jerusalemiin. Tästä suivaantuneina Jaakob ja Johannes (joita Jeesus kutsui ’ukkosenjylinän pojiksi’) sanoivat: ”Herra, tahdotko, että käskemme tulen iskeä taivaasta ja tuhota heidät?” (Luuk.9, 52-54)
 Kristuksen rakkaus muutti heidät sitten täydellisesti, ja Johanneksesta tulikin vanhempana oikea Jumalan rakkauden apostoli.

Se, mitä suustamme lähtee, kuvastaa useimmiten sydäntämme, ajatuksiamme ja omia asenteitamme. Ne eivät valitettavasti ole aina niin rakkaudellisia kuin ehkä toivoisimme niiden olevan. Varsinkaan niillä, jotka eivät harkitse sanojaan, vaan puhuvat vailla suodatinta.
Mutta on myös niitä, jotka tarkoituksella puhuvat (tai kirjoittavat) toisia loukkaavasti.

En muista Pietarin tarkoituksella halunneen loukata ketään. Mutta – samoin kuin Paavali – hän oli suorapuheinen mies, eikä ehkä sieltä lempeimmästä päästä. Heissäkin tapahtui kuitenkin valtava muutos, kun Kristus oli kutsunut heidät palvelukseensa.
Jumalan Rakkaus ja Pyhän Hengen voima alkoi toimia heissä ja heidän kauttaan.

Kun Jeesus kysyi opetuslapsilta, kuka hän heidän mielestään on, Pietari vastasi epäröimättä:
”Sinä olet Messias, elävän Jumalan poika.” – Jeesus totesi, että hänen Isänsä taivaissa oli sen Pietarille ilmoittanut.

Miten erilainen tämä maailmamme olisikaan, jos Luojamme saisi Henkensä kautta vaikuttaa meissä niin, että Hän ohjaisi ajatuksiamme, puheitamme ja tekojamme, sen sijaan että toimisimme omista asenteistamme käsin. Jos osaisimme hiljentyä kuuntelemaan Hänen ohjaustaan ja johdatustaan, ja jos sydämemme, sielumme ja henkemme olisivat avoinna Hänen vaikutukselleen.

Kristus, auta meitä olemaan avoimia Sinun Rakkautesi vaikutukselle. Anna Pyhän Henkesi tehdä meissä hyvää työtään, jotta voisimme tulla enemmän Sinun kaltaiseksesi, ja jotta taivaan valtakunnan todellisuus voisi ilmetä enemmän keskellämme. 

💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏

Armahtakaa!

4.7.2023. Hyödynsimme ystävän kanssa ilmaista Vallisaari-päivää, nautimme merellisestä luonnosta ja katsastimme siinä samalla Helsinki Biennaalin teoksia.
Yhdestä olimme samaa mieltä: Turvapaikka, utu’ – niminen installaatio. lammesta kohoava, alati muuntuva usva oli lumoava näky; sitä olisi voinut katsella vaikka kuinka kauan.
(Samantapaisia ilmiöitä saa joskus ihailla veden äärellä ihan luonnon itsensäkin synnyttäminä.)

Jotkut teokset olivat mielenkiintoisia (esim. PHOSfate’n hiekkaistutusinstallaatio, joka tuo esiin kahden toisistaan kaukaisen maan ongelmia ja mahdollisuuksia.) Jotkut teokset meikäläinen sivuutti mieluummin kuin jäi niitä katselemaan.
Ystävän ja kriitikoiden kanssa voi olla samaa tai eri mieltä. Hyvältä tuntuu, kun voi olla eri näkemyksiä ilman että siitä nousisi jotain konfliktia. 

Toinen ystäväni huokasi, että kesä liukuu niin nopeasti ohi. Voi kuinka hyvin ymmärrän häntä, olenhan niin usein kokenut samoin. Sitten päätin muuttaa ajattelutapaani. Nykyään koetan nauttia kesästä niin, että löydän joka päivä asioita, joista iloita ja innostua.
Kesä on mielestäni niin ihana ja kallisarvoinen lahja, etten halua haaskata hetkeäkään sen murehtimiseen, että se jonain päivänä on ohitse. – Lisäksi mielestäni on kivaa löytää ilonaiheita ihan pienenpienistäkin asioista. 

Kun jotain asiaa katselee ja pohtii omasta näkövinkkelistään käsin, oma näkemys ja käsitys asiasta saattaa tuntua hyvinkin selkeiltä ja oikeilta. Jos kuitenkin on valmis laajentamaan omaa näkökulmaansa sen verran, että huomioi toisen henkilön näkemyksen samasta asiasta, se ei ehkä tunnukaan enää niin yksiselitteiseltä. Saattaa käydä niin, että joutuu tarkistamaan omaa näkökantaansa.   

Mitenköhän monta kertaa onkaan itselle tapahtunut niin elämän varrella? Muistan, kuinka isäni (maanpäällinen isäni siis) sanoi kerran minulle, että olin kovin ehdoton joissakin näkemyksissäni. Olin tuolloin teini-iässä, ja minulla oli tietenkin omat, varmaan jyrkätkin mielipiteet joistain asioista. Mielestäni isäni oli kuitenkin avain väärässä: minähän omasta mielestäni ymmärsin toisten näkökulmia liiankin hyvin.
(En muista ollenkaan, mistä me tuolloin keskustelimme. Muitta olisipa mielenkiintoista, ja ehkä hauskaakin, kuunnella uudelleen tuo isän kanssa käyty keskustelu; kuunnella omia teini-iän näkemyksiä ja mielipiteitä. Mitä niistä nyt ajattelisin?) 

Nykyään ajattelen, että olisipa hyvä juttu, jos pystyisi aina säilyttämään pyrkimyksen kuunnella toisia niin, että koettaisi ymmärtää heidän näkemyksiään, vaikka ne olisivat hyvinkin erilaisia kuin omat näkemykset. Tai että voisi ottaa huomioon, että ne näkemykset voivat muuttua paljonkin ajan kuluessa.

Mutta vielä parempi – ja paljon haastavampi – juttu olisi, jos pystyisi pidättäytymään toisten arvostelemisesta. Siitä Jeesus puhuu ensi pyhän evankeliumissa. Tai oikeastaan vielä vahvemmasta asiasta: toisten tuomitsemisesta.   

************************

Kirkkovuosikalenterista:
Ihmisen asia ei ole tuomita lähimmäistään, sillä tuomiovalta kuuluu yksin Jumalalle. Meitä kehotetaan armahtamaan toisiamme ja edistämään oikeuden ja hyvyyden toteutumista. Kuulumme syntisten seurakuntaan, joka elää Jumalan anteeksiantamuksesta.

Sytytä silmiini valo
Herra, kuinka kauan? Oletko unohtanut minut iäksi? Kuinka kauan peität minulta kasvosi?
Kuinka kauan huolet painavat mieltäni ja sydäntäni jäytää tuska? Kuinka kauan viholliseni ovat voitolla? Katso minun puoleeni ja vastaa minulle, Herra, Jumalani!
Sytytä silmiini valo, älä anna minun nukkua kuolemaan, ettei viholliseni sanoisi: ”Minä voitin hänet”,
ettei vastustajani saisi iloita tappiostani. 
Minä luotan sinun armoosi, saan iloita sinun avustasi. Minä laulan kiitosta Herralle, hän pitää minusta huolen.
Ps. 13:2–6

Daavid katui tekoaan
Herra lähetti Natanin Daavidin luo. Kuninkaan luo tultuaan Natan sanoi: ”Eräässä kaupungissa oli kaksi miestä, rikas ja köyhä. Rikkaalla oli suuret määrät lampaita ja härkiä, mutta köyhällä ei ollut kuin yksi ainoa pieni karitsa, jonka hän oli ostanut. Hän elätti karitsaa, ja se kasvoi hänen luonaan yhdessä hänen lastensa kanssa. Se söi hänen leipäänsä ja joi hänen kupistaan, se makasi hänen sylissään ja oli hänelle kuin tytär. Mutta kerran rikkaan miehen luo tuli vieras. Rikas ei raskinut ottaa yhtään omista lampaistaan tai häristään valmistaakseen ruokaa matkamiehelle, joka oli tullut hänen luokseen, vaan otti köyhän miehen karitsan ja teki siitä vieraalleen aterian.”
    Daavid suuttui kovasti tuolle miehelle ja sanoi Natanille: ”Niin totta kuin Herra elää, se mies, joka noin teki, on kuoleman oma. Ja karitsa hänen on korvattava nelinkertaisesti, koska hän teki tuolla tavalla eikä tuntenut sääliä.”
    Silloin Natan sanoi Daavidille: ”Se mies olet sinä. Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: ’Minä voitelin sinut Israelin kuninkaaksi ja pelastin sinut Saulin käsistä. Minä korotin sinut herrasi asemaan, annoin herrasi vaimot sinun syliisi ja annoin sinulle Israelin ja Juudan heimot. Jos tämä on vähän, voin antaa vielä mitä tahansa muutakin. Miksi olet halveksinut minun sanaani ja tehnyt sellaista, mikä on minun silmissäni pahaa? Heettiläisen Urian olet lyönyt miekalla, olet tappanut hänet ammonilaisten miekalla, ja hänen vaimonsa olet ottanut vaimoksesi. Niinpä miekka ei tule milloinkaan väistymään suvustasi, koska olet halveksinut minua ja ottanut vaimoksesi heettiläisen Urian vaimon.’”
    Silloin Daavid sanoi Natanille: ”Olen tehnyt syntiä Herraa vastaan.” Natan vastasi: ”Herra vapauttaa nyt sinut tästä synnistä, eikä sinun tarvitse kuolla.
2. Sam. 12:1–10, 13

Daavid rakasti Jumalaa, ja halusi elää Hänen tahtonsa mukaisesti. Mutta tuli tilanne, jossa Daavidin omat mielihalut kasvoivat suuremmiksi. Daavid ihastui Batsebaan, Urian vaimoon, haetutti naisen luokseen ja saattoi tämän raskaaksi. Kun oli vaarassa paljastua, että Daavid oli lapsen isä, hän lähetti Urian sotatantereelle keskelle kiivainta taistelua, jotta tämä saisi siellä surmansa.

Vasta kun Daavidin teko paljastui, hän katui. Tuota jäin miettimään. Samuelin kirjasta ei ilmene, kärsikö hän huonosta omatunnosta ennen asian ilmituloa. Vai ajatteliko hän, että hänellä kuninkaana oli oikeus toimia kuten oli toiminut?
Joka tapauksessa hän myönsi, että oli toiminut Jumalan tahdon vastaisesti. Hän ilmaisi katumuksensa, ja Jumala armahti häntä.  

’Joka tuomitsee muita…’
Sen tähden et voi mitenkään puolustautua, ihmisparka, sinä joka tuomitset muita, kuka sitten oletkin. Tuomitessasi toisen julistat tuomion myös itsellesi, koska sinä, toisen tuomitsija, teet itse samoja tekoja. Me tiedämme, että Jumala on oikeassa tuomitessaan ne, jotka tekevät tällaista. Kuvitteletko sinä välttäväsi Jumalan tuomion, kun teet itse sellaista, mistä tuomitset muita? Halveksitko sinä Jumalan suurta hyvyyttä, kärsivällisyyttä ja pitkämielisyyttä? Etkö ymmärrä, että Jumalan hyvyys johtaa sinut kääntymiseen? Mutta sinä olet kova etkä sisimmässäsi tahdo kääntyä. Näin kartutat vihaa, ja se kohtaa sinut vihan päivänä, jolloin Jumalan oikeudenmukainen tuomio tulee julki. Silloin Jumala maksaa jokaiselle hänen tekojensa mukaan.
    Niille, jotka uupumatta hyvää tehden etsivät kirkkautta, kunniaa ja katoamattomuutta, hän antaa ikuisen elämän, mutta niitä, jotka ovat itsekkäitä ja tottelevat totuuden sijasta vääryyttä, kohtaa ankara viha. Tuska ja ahdistus tulee jokaisen osaksi, joka tekee pahaa, ensin juutalaisen, sitten myös kreikkalaisen. Kirkkaus, kunnia ja rauha taas tulee jokaisen osaksi, joka tekee hyvää, ensin juutalaisen, sitten myös kreikkalaisen, sillä Jumala ei tee eroa ihmisten välillä.
Room. 2:1–11

Kivittäjät lähtivät
Varhain aamulla Jeesus tuli taas temppeliin. Hänen luokseen kerääntyi ihmisiä suurin joukoin, ja hän istuutui ja opetti heitä.
    Kesken kaiken toivat lainopettajat ja fariseukset paikalle naisen, joka oli joutunut kiinni aviorikoksesta. He asettivat hänet Jeesuksen eteen ja sanoivat: ”Opettaja, tämä nainen on avionrikkoja, hänet tavattiin itse teossa. Mooses on laissa antanut meille määräyksen, että tällaiset on kivitettävä. Mitä sinä sanot?” He puhuivat näin pannakseen Jeesuksen koetukselle ja saadakseen sitten aiheen syyttää häntä.
    Mutta Jeesus kumartui ja kirjoitti sormellaan maahan. Kun he tiukkasivat häneltä vastausta, hän suoristautui ja sanoi: ”Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven.” Hän kumartui taas ja kirjoitti maahan. Jeesuksen sanat kuultuaan he lähtivät pois yksi toisensa jälkeen, vanhimmat ensimmäisinä. Kansan keskelle jäi vain Jeesus ja nainen. Jeesus kohotti päänsä ja kysyi: ”Nainen, missä ne kaikki ovat? Eikö kukaan tuominnut sinua?” ”Ei, herra”, nainen vastasi. Jeesus sanoi: ”En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä.”
Joh. 8:2–11

Kuten niin usein ennenkin, tuli minulle tämän tekstin kohdalla mieleen, että niin, nainen tuotiin tuomittavaksi, mutta entä se mies, jonka kanssa hänet tavattiin itse teossa? Yhtä lailla hänkin oli avionrikkoja. Joko omansa tai naisen avion.
Oliko laissa kirjoitettu, että vain naista rangaistaisiin? Vai oliko mies ehkä peräti joku merkittävä henkilö, joka asemansa turvin pääsi pälkähästä? Evankeliumi ei sitä kerro. 

Jeesuksen eteen tuotu nainen oletti, että hänen viimeiset hetkensä olivat käsillä. Varmasti hän katui koko sydämestään sitä, mitä oli tehnyt.
Evankelista Johannes kuvaa tapahtuman kuitenkin ilman sen suurempaa draamaa. Evankeliumin mukaan nainen sanoi vain kaksi sanaa: ”Ei, herra”, vastauksena Jeesuksen kysymykseen, eikö kukaan tuominnut häntä.
Ei Jeesuskaan ruvennut pitämään mitään nuhtelusaarnaa. Se ei ollut hänen tapansa. Hän sanoi naiselle vain: ”En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä.”

Monet, jotka kohtasivat Jeesuksen, kokivat katumusta omista tekemisistään ilman että Jeesuksen tarvitsi niitä tuoda esiin. Tai he tunnistivat vain oman vaillinaisuutensa Jeesuksen läsnäolossa.
Kun Pietari oli ollut ystävineen kalastamassa saamatta lainkaan kalaa, ja kun verkot olivat revetä kalojen painosta, kun he heittivät ne veteen Jeesuksen kehotuksesta, Simon Pietari lankesi Jeesuksen jalkoihin sanoen; ”Mene pois minun luotani, Herra! Minä olen syntinen mies.”  (Luuk.5:8. )

Ennen, new age-aikoina, en pitänyt synti-sanasta. Nykyään pystyn suhtautumaan siihen neutraalimmin. Parempi sana minusta olisi kuitenkin esim. rikkomus. On rikkonut jotain (vastaan), jotain on mennyt rikki, omassa tai toisen elämässä. Oli sitten kyseessä sanat tai teot.
Jotain, jonka tulisi olla ehyt, on särkynyt. Yhteys ihmisten välillä.

Ihmisten välillä, ei Jumalan ja ihmisen välillä; sillä ajattelen, että yhteys ihmisen ja Jumalan välillä ei rikkoonnu, jollei ihminen nimenomaan itse sitä tahdo ja toivo.
Paavali toteaa kirjeessään roomalaisille:
Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme. (Room.8:38-39)

Kuinka helposti voimmekaan satuttaa ja loukata toisia, asenteillamme, sanoillamme ja teoillamme. Arvostelemalla, tuomitsemalla. Eikä sitä, mitä on tullut sanottua tai tehtyä, voi noin vain pyyhkiä pois. – Aina voi kuitenkin katua ja pyytää anteeksi. Niiltäkin, jotka ovat jo ylittäneet ajallisuuden rajan.

Yhteyttä Jumalaan emme pysty sanoillamme tai teoillamme särkemään. Luojamme on  anteeksiantava ja armahtava. Sen Jeesus osoitti puhuessaan fariseuksille ja lainopettajille ensimmäisen kiven heittämisestä. Ja kuinka ollakaan, yksi toisensa jälkeen lähti pois. 

Eräässä toisessa tilanteessa, jossa hän myöskin kehotti olemaan tuomitsematta toisia. Jeesus heitti aika vahvan vertauksen kuulijoilleen: ”Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi?” (Luuk.6:41)

Eihän se aina ole niin helppoa, mutta onneksi saamme sitä koko ajan harjoitella,  armahtavaisuutta. Ja onneksi meillä on siinä paras mahdollinen Opettaja. 🙂