24.11.2020. Joulunodotuksen aika alkaa pian, ihanaa! 4 viikkoa Jouluaattoon! Ne menevät aina kuin siivillä.
Lumikin käväisi tervehtimässä, Ja aurinko on hymyillyt monena aamuna ja päivänä. On kuin luonto haluaisi auttaa meitä jaksamaan pimeän läpi. Valo antaa voimia; jaksa rakas jaksa. Valoa kohti ollaan menossa. 🙂

Siunattu Kuningas – Jeesus lähti toisten edellä nousemaan Jerusalemiin vievää tietä. Kun hän oli tulossa Öljymäeksi kutsutulle vuorelle ja oli jo lähellä Betfagea ja Betaniaa, hän lähetti edeltä kaksi opetuslastaan ja sanoi: ”Menkää tuolla näkyvään kylään. Kun tulette sinne, te näette kiinni sidotun aasinvarsan, jonka selässä ei kukaan vielä ole istunut. Ottakaa se siitä ja tuokaa tänne. Jos joku kysyy, miksi te otatte sen, vastatkaa, että Herra tarvitsee sitä.”
    Miehet lähtivät ja havaitsivat kaiken olevan niin kuin Jeesus oli heille sanonut. Kun he olivat irrottamassa varsaa, sen omistajat kysyivät: ”Miksi te viette varsan?” He vastasivat: ”Herra tarvitsee sitä.” He toivat varsan Jeesukselle, heittivät vaatteitaan sen selkään ja auttoivat Jeesuksen ratsaille. Kun hän sitten ratsasti, opetuslapset levittivät vaatteitaan tielle.
Jeesuksen lähestyessä sitä paikkaa, mistä tie laskeutuu Öljymäen rinnettä alas, koko opetuslasten joukko alkoi riemuissaan suureen ääneen ylistää Jumalaa kaikista niistä voimateoista, jotka he olivat nähneet. He huusivat:
     – Siunattu hän, kuningas, joka tulee Herran nimessä!
       Taivaassa rauha, kunnia korkeuksissa!
    Muutamat fariseukset sanoivat väkijoukon keskeltä Jeesukselle: ”Opettaja, kiellä opetuslapsiasi!” Mutta Jeesus vastasi: ”Minä sanon teille: jos he olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat.”   (Luuk. 19: 28-40)

Kun eteen tulee hyvin tuttu evankeliumikohta, mietin usein, mitä se tällä kertaa mahtaa minussa herättää. Millaisia ajatuksia, kysymyksiä, tunteita, 
Jerusalemiin aasilla ratsastavaa Jeesusta tervehditään riemuiten. Ilo on suuri ja odotukset korkealla.
Itselleni nousi kuitenkin haikeus pintaan. Mieleen tuli eräs kerta, kun olin Öljymäellä miettien, että tänne Jeesus nousi usein opetuslastensa kanssa. Istuin öljypuiden keskellä katsoen Jerusalemiin hitaana nauhana liikkuvia ajoneuvoja. Sinne, kaupungin vilinään ne ovat menossa, mutta tässä on rauha. Tiedä vaikka jotkut näistä satoja vuosia vanhoista öljypuista on kasvanut samoista juurista kuin ne puut, joita vasten Jeesus ja opetuslapset nojasivat istuessaan täällä, puhuen taivaan valtakunnan asioista.   
Haikeus tuli siitä, kun mieleen pulpahti eräs suunniteltu matka, joka ei toteutunutkaan.

Oliivipuita Öljymäellä

Toteutumaton matka – Pari vuotta sitten kysyin perheeltäni, lähtisivätkö kanssani tänä vuonna Israeliin juhlistamaan tasavuosiani. Kesällä siellä on liian kuuma, mutta syyslomalla; pojat, miniät ja lapsenlapset. Ilokseni he innostuivat ajatuksesta.   
Öljymäki olisi ehdottomasti ollut yksi niistä paikoista, jonne olisin heidät halunnut viedä.
Koronan sekoitettua suunnitelmat huokaisin kerran, että ei sitten tullut matkastamme mitään. Poikani totesi, että älä nyt, katsotaan miten tilanne kehittyy, ehkä voimme toteuttaa matkan  myöhemmin.

Jotain on kuitenkin muuttunut. Olen tähän mennessä rakastanut matkustamista, mutta viime aikojen hiilijalanjäljenmittaukset ovat vaikuttaneet niin, että nyt mietin, onko tarpeellista lähteä. 
Ja sittenkin: miten ihanaa olisi saada viedä perhe itselle rakkaiksi ja tärkeiksi tulleisiin paikkoihin. Paikkoihin, joissa Jeesus kulki, opetti, paransi – ja ratsasti aasilla täyttämään loppuun maanpäällisen tehtävänsä.    

En halua jäädä murehtimaan suunnitelmien ja tilanteiden muuttumista. Omat harmitukset asettuvat oikeisiin mittakaavoihin ajatellessani niitä vaikeuksia ja kriisejä, joihin korona on johtanut niin monia.
Karistan haikeuden yltäni ja palaan tähän hetkeen. Mikä tuo iloa ja voimaa juuri nyt, minulle, sinulle? – OI, niin monta asiaa on, josta voin iloita ja olla kiitollinen. Olo kevenee ja tulee valoisammaksi heti siirtäessäni huomioni niihin. 🙂

Jos Hän tulee luo – Entä jos meidän ei tarvitsisikaan lähteä niihin paikkoihin, joissa Vapahtaja kulki. Mitä jos Hän tulisikin meidän luoksemme, sinne missä me olemme?
Osaisiko sitä asettua Öljymäen rinteelle kotonaan nojatuolissa istuen, tai läheisellä kalliolla? Löytäisinkö sellaisen levollisuuden tilan, jossa voisin olla kuulolla, olla odottavalla mielellä? Odottaa, että Rauhanruhtinas tulee luo, istahtaa vierelle ja kuuntelee mitä haluan Hänelle kertoa – ilon ja huolen aiheet. Ja kuunnella, mitä Hän haluaa sanoa…

Mitä jos juuri tämän adventin aika – kaikista rajoituksista ja vaikeuksista huolimatta tai juuri niiden vuoksi – olisikin aikaa, jolloin aivan erityisellä tavalla voisi tuntea Vapahtajan läheisyyden ja läsnäolon? Tuntea iloa siitä, että on olemassa todellisuus, jota eivät koronat eivätkä mitkään muutkaan tekijät voi muuttaa, peruuttaa tai pilata.