Jumalan salattu olemus– Ensi pyhää vietetään Pyhän Kolminaisuuden päivänä. Kirkkokäsikirja toteaa aiheesta: ’Raamatuntekstit puhuvat Jumalan salatusta olemuksesta, joka ylittää kaiken ihmisymmärryksen. Jumala on yksi, mutta hän on ilmoittanut meille itsensä Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä. Hän vaikuttaa Luojana, Lunastajana ja Pyhittäjänä. Usko ei käsittele Jumalan olemusta tiedollisesti eritellen vaan ihmetellen, ylistäen ja hänen armotekojaan julistaen.’

Iloiten laulakaa – 
Nyt iloiten laulakaa Herralle, kohottakaa hänelle riemuhuuto, hän on meidän turvakalliomme.
Tulkaa hänen kasvojensa eteen ja kiittäkää, virittäkää hänelle riemuvirsi!
Tulkaa, kumartukaa maahan, polvistukaamme Herran, Luojamme, eteen.
Hän on meidän Jumalamme ja me hänen laitumensa lampaat, joita hänen kätensä kaitsee.
Ps. 95:1–2, 6–7 

Jumalan enkelit ylistävät ja laulavat Hänen kasvojensa edessä Hänen kunniaansa. – On oikeastaan aika ihmeellistä, että meitäkin kutsutaan ylistämään ja palvomaan Häntä Hänen kasvojensa eteen. Ajattelen tuon kuvaannollisen ilmauksen tarkoittavan, että tulemme Hänen eteensä juuri sellaisena kuin olemme, salaamatta mitään, koettamatta peitellä mitään puolia itsestämme, antamatta minkään tulla siihen väliin. 
(Hänhän, vaikka onkin itse meiltä suurimmaksi osaksi Salattu, tietää ja näkee kuitenkin sydämemme ja mielemme joka sopet.)
Joskus, kun olemme täysin antautuneita palvontaan, Hän saattaa ilmaista meille jotain itsestään, läsnäolostaan. Joskus jopa tavalla, joka voi saada ylpeänkin polvet notkistumaan ja lankeamaan maahan häkeltyneenä, ehkä pelästyneenäkin Hänen pyhyytensä ja kirkkautensa voimasta.

Jesaja ja serafi – 
Kuningas Ussian kuolinvuonna minä näin Herran: hän istui korkealla ja ylhäisellä istuimella, ja hänen vaatteensa liepeet täyttivät temppelin. Hänen yläpuolellaan seisoivat serafit, joilla oli kuusi siipeä kullakin: kahdella he peittivät kasvonsa, kahdella verhosivat ruumiinsa ja kahdella lensivät.
He huusivat toinen toiselleen:
     – Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Sebaot! Hänen kirkkautensa täyttää kaiken maan.
Ovenpielet vapisivat äänten voimasta, ja huone tuli täyteen savua. Ja minä sanoin: 
     – Voi minua, minä hukun! Minulla on saastaiset huulet, ja saastaiset huulet on kansalla, jonka keskellä elän, ja nyt minun silmäni ovat nähneet Kuninkaan, Herran Sebaotin.
     Silloin yksi serafeista lensi luokseni kädessään hehkuva hiili, jonka hän oli ottanut pihdeillä uhrialttarilta. Hän kosketti sillä minun huuliani ja sanoi:
      – Katso, tämä on koskenut huuliasi, sinun syyllisyytesi on poissa ja syntisi sovitettu.
Minä kuulin Herran äänen sanovan:
      – Kenet minä lähetän? Kuka lähtee sananviejäksi?
Niin minä vastasin:
      – Tässä olen, lähetä minut!  Jes. 6:1–8

Millainen taivasnäky Jesajalla olikaan! Noin vahvan tavan Jumala valitsi kutsuessaan Jesajan profeetakseen. Ei ihme, että kaiken tuon pyhyyden ja kirkkauden edessä Jesaja tunsi  niin voimakkaasti omat puutteensa, heikkoutensa, virheensä ja syyllisyytensä. Miten paljon epäpuhtaita asioita hän olikaan päästänyt suustaan elämänsä aikana, miten paljon vääriä tekoja tehnyt? Eihän hän millään voisi ryhtyä Jumalan profeetaksi!  

Yksi serafeista, jotka ylistivät ja palvoivat Jumalaa, lensi hänen luokseen. Uhrialttarin tulen polttama hiili poltti pois Jesajan syyllisyyden ja -tunteen – Mitä olikin tullut sanottua tai tehtyä, oli nyt sovitettu.
Ajattelen, että Jesajalla ehkä oli herkkä omatunto ja taipumus itsensä syyllistämiseen, ja että hän siksi  tarvitsi tuollaisen kokemuksen puhdistumisen tunteesta ja sovinnosta. Niin että hän pystyi vastaamaan Jumalan kutsuun: ”Lähetä minut!” 

Pyhä, pyhä, pyhä – Ympäri maailmaa ev.lut. ja katolisissa messuissa lauletaan virttä, jossa on nuo Jesajan näyssä kuulemat serafien ylistyssanat: ”Pyhä, pyhä pyhä”. Virressä lauletaan ylistystä kolmiyhteiselle Jumalalle, Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle.
Alla olevalla videolla sen laulaa intialainen, eri kuoroista kokoonpantu yhteiskuoro 250 laulajan voimalla. (Laitan sen tähän, koska virren  tekijä työskenteli lähetyspiispana nimenomaan Intiassa).    

Holy Holy Holy – Chennain kuorot laulavat yhdessä  

Syntymällä uudesti vedestä ja Hengestä päästään Jumalan valtakuntaan. Isosta asiasta oli siis kyse -Nikodemoksen oli saatava vastaus, jonka voisi käsittää.
Jeesus jatkoi: ”Tuuli puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Samoin on jokaisen Hengestä syntyneen laita.” – Nikodemos hämmentyi entistä enemmän. 

Lopulta Jeesus armahtaa Nikodemosta ja antaa selkeän vastauksen: tie iankaikkiseen elämään avautuu uskomalla, että hän on Jumalan Poika.
(Joskus etsiskelin tuon juutalaisen käsitteen ’Ihmisen Poika’ lähdettä, mutten muista enää, mitä löytyi. Saattoi olla että sillä viitattiin Messiaaseen.)

Joko tuo keskustelu Jeesuksen kanssa, tai se ynnä Nikodemoksen aiemmin kuulemat Jeesuksen opetukset ja teot taisivat saada tämän vakuuttuneeksi. Siihen viittaa Johanneksen evankeliumin maininta, että Nikodemos oli yhdessä Joosef Arimatialaisen kanssa viemässä Jeesuksen ruumista hautaan, 
’Tämän jälkeen muuan Joosef, joka oli kotoisin Arimatiasta, pyysi Pilatukselta, että saisi ottaa Jeesuksen ruumiin ristiltä. Hän oli Jeesuksen opetuslapsi, joskin salaa, sillä hän pelkäsi juutalaisia. Pilatus suostui pyyntöön, ja Joosef tuli ja otti ruumiin alas. Paikalle tuli myös Nikodemos, se mies, joka ensi kerran oli käynyt Jeesuksen luona yöllä, ja hänellä oli mukanaan sata mittaa* mirhan ja aaloen seosta.  Miehet ottivat Jeesuksen ruumiin ja kietoivat sen käärinliinoihin pannen mukaan tuoksuaineita, niin kuin juutalaisten on tapana tehdä haudatessaan vainajansa.’ (Joh.19:38-40) 

Viimeistään silloin, kun hauta löydettiin tyhjänä, pelkät käärinliinat jäljellä, nuo kaksi Jeesukseen salaa uskovaa fariseusta, Nikodemos ja Joosef Arimatialainen uskoivat, että Jeesus todella oli Jumalan Poika, joka sanojensa mukaan heräsi kuolleista 3. päivänä.
Nuo viisaat, oppineet miehet joutuivat myöntymään siihen, että vaikka kuinka tuntisivat pyhiä kirjoituksia, Jumalan ihmeellisiä tekoja ei voi lukemalla ymmärtää. Siinä mihin ymmärrys ei yllä, on ’vain’ turvauduttava uskoon.

Se oli varmaan kova paikka noille miehille, jotka olivat tottuneet perustamaan ymmärryksensä kirjoituksiin. Onhan se – uskominen – vielä nykyäänkin monille viisaille kirjanoppineille kova paikka. Tyytyminen siihen, ettei tiedolla voi ymmärtää kaikkea. Ja ettei Jumala selitä meille kaikkea, vaan pitää niin paljon meiltä salassa. Tyytyminen siihen, että meille jää niin paljon ’miten’ ja ’miksi’ -kysymyksiä, joihin emme saa vastauksia kuin ehkä vasta sitten. kun näemme Hänet ’kasvoista kasvoihin’.
Kuten Paavali kirjoitti kirjeessään korinttilaisille:
’Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.’ (1.Kor.13:12)

Ehkäpä se onkin olennainen osa Jumalan pyhyyttä: se että voimme käsittää Hänestä niin häviävän pienen osan. Että Hän on aina niin paljon enemmän ja suurempi kuin pystymme parhaalla tahdollammekaan ymmärtää.
Vaikka Jumalan kolmiyhteyden, Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen erillisinä persoonina ja kuitenkin ykseytenä voisi omalla tavallaan vielä käsittää, niin mitä enemmän koettaa Jumalan kolminaisuuteen syventyä, saattaa huomata, että ’tuuli puhaltaa missä tahtoo’.     
Ehkäpä juuri se, Jumalan suuri mysteeri, saa meidät etsimään Häntä. Ehkä se, että Hän pysyy  meiltä salattuna, on osa Hänen suunnitelmaansa, Että tunnemme vetoa Hänen etsimiseensä. Siihen, että saisimme oppia tuntemaan Häntä yhä enemmän, yhä läheisemmin.