26.2.2020.  Miten valtava vaikutus sillä onkaan, kun monen harmaan sadepäivän jälkeen valo murtautuu esiin pilvien takaa. Kävelyteillä tulee vastaan hymyjä. Valo kutsuu meitä ulos kuorestamme. 🙂

Jeesus alkoi puhua opetuslapsilleen, että hänen oli mentävä Jerusalemiin ja kärsittävä paljon kansan vanhimpien, ylipappien ja lainopettajien käsissä. Hänet surmattaisiin, mutta kolmantena päivänä hän nousisi kuolleista.
    Pietari veti hänet erilleen ja alkoi nuhdella häntä: ”Jumala varjelkoon! Sitä ei saa tapahtua sinulle, Herra!” Mutta hän kääntyi pois ja sanoi Pietarille: ”Väisty tieltäni, Saatana! Sinä tahdot saada minut lankeamaan. Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!”  (Matt. 16: 21-23)

Voisi kuvitella, kuinka joku nuori, jolle evankeliumit eivät ole tuttuja, toteaisi yllä olevan kohdan kuultuaan, että mitä: kiroiliko Jeesus? (Kuullessahan ei näe, että sana on kirjoitettu isolla S.llä.) – Mutta moniko ajattelee, että tuo sana merkitsisi muutakin kuin suomenkielessä käytettyä voimasanaa? – Tuntuisiko liian haastavalta uskaltautua pohtimaan, josko kyseessä voisi olla meidänkin aikanamme vaikuttavan, todellisen olennon nimitys?

Kutsumanimi – Viime viikon uutisartikkeli kertoi, kuinka helposti koiranpennulle voi opettaa sen nimen ja kutsumaan sen nimellään luokseen.
Entä sellainen olento, jota emme näe fyysisin silmin ja jota emme välttämättä haluaisi lähellemme? Olento, jonka olemassaoloon monet eivät usko, mutta jonka todellisuudesta toiset ovat vakuuttuneet? Jos oletetaan, että tuollainen olento todella on olemassa, miten se mahtaa reagoida kuullessaan nimensä? (Tuollainen käy joskus mielessä, kun kuulen käytettävän s:llä tai p:llä alkavaa voimasanaa.)
No, tuota voi pitää pelkkänä ajatusleikkinä. Monille tuo olento on jokin menneiden aikojen kuvitteellinen hahmo, jotkut taas eivät halua ajatella koko asiaa, koska se tuntuu pelottavalta. – Vaikka koko aihe ei ole mitenkään miellyttävä ja mukava, pitäisikö siitä sen tähden olla puhumatta?

Jeesukselle tuo olento ei ollut mielikuvitusolio, vaan todellinen Vastustaja. Kuinka hän siis saattoi käyttää tuota nimitystä vastauksessaan Pietarille, läheiselle opetuslapselleen?  Pietarin reaktiohan kertoi vain tämän huolesta ja rakkaudesta Herraansa kohtaan.

Miten helppoa onkaan eläytyä Pietarin reaktioon! Itse olisin varmasti ruvennut ihan samalla tavalla estelemään Jeesusta: ei, sitä – sinun surmaamistasi – ei saa tapahtua! Jos ei mentäisikään Jerusalemiin! Palattaisiin Jeesus Galileaan, jossa olet turvassa vainoojiltasi! 

Jeesus eli kovien paineiden alla: hänen piti pitää sekä itsensä että opetuslapsensa oikeilla raiteilla. Missään kohtaa ei saanut päästää Paholaista vaikuttamaan asioiden kulkuun. Se kun pelkäsi Jumalan pelastussuunnitelman toteutuvan ja koetti monin tavoin saada Jeesuksen vaihtamaan kurssia, kääntymään pois siitä suunnasta, joka johti kohti Jumalan hänelle antamaa lunastustyötä.

Entä me, minä, sinä? Onko Kiusaaja päässyt vaikuttamaan sen elämänsuunnitelman suuntaan, joka Jumalalla on ollut meidän elämällemme?
Moni sellainen, joka uskoo että tuo olento yhä vaikuttaa tässä maailmassa, voisi varmaan todeta, että kyllä vaan.

Jumala rakastaa meitä ja tahtoo meille hyvää. Sitä julisti suuri taivaallinen sotajoukko sinä yönä, jona Kristus-lapsi syntyi maailmaan:
Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.
Tai vanhan käännöksen mukaan:
Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto. (Luuk.2:14)

Miksi sitten elämässämme ja kokemuksissamme on niin paljon sellaista, missä Jumalan rakkaus ja hyvä tahto meitä kohtaan ei näy eikä tunnu?
Meidän ihmisten vajavuudestako, vääränlaisista ajatuksista ja asenteistako pelkästään johtuu, että tässä maailmassamme on niin paljon itsekkyyttä, epäoikeudenmukaisuutta, vihaa, sortoa ja väkivaltaa?  – Mistä nuo ajatukset ja asenteet oikein kumpuavat?

Jeesus sanoi Pietarille: ”Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!”
Missä määrin ajatuksemme ovat Jumalan ajatuksia, missä määrin omiamme? Taikka Vihollisen?
Jumalan ajatukset johtavat sellaiseen, mikä on hyvää, Hänen tahtonsa mukaista; niin omassa kuin toisten elämässä.

Siihen aikaan, kun olin mukana new age (uushenkisyys) -jutuissa, minulla oli sellainen fix idé, että minun tulee kiinnittää huomioni vain sellaiseen, mikä on hyvää ja valoisaa. Nähdä se hyvä, mitä jokaisessa on. Nähdä traumojen ja suojakuorien ohi siihen Valon kipinään, jonka Jumala on laittanut jokaisen sisimpään.

Vuosituhannen vaihteessa jouduin kriisiin itseni kanssa.
Järjestin tuohon aikaan erään slovenial. henkisen open, Marko Pogačnikin, kursseja täällä Suomessa. Erään kerran hakiessani Markoa lentokentältä kerroin, kuinka minulla oli alkanut nousta pintaan sellaisia tunteita, joita en tiennyt minussa olevankaan: tukahdutettuja katkeruuden ja vihan tunteita. Valokuplani, jossa kaikki oli ollut niin hyvää ja kaunista ja valoisaa, oli puhjennut. Marko totesi, että hän käy läpi ihan samaa. Siksi hän oli kehittänyt erään menetelmän (meditaation) varjopuolien työstämiseen. – Olin helpottunut: en ollutkaan ainut, joka koki tällaista! 

Tuohon aikaan pidin itsekin kursseja. Monet kertoivat kokeneensa suurta helpotusta, kun aloin puhua varjopuolien (myös omieni) kohtaamisesta. Oli siis ihan ok myöntää, että itsessä on myös nk. kielteisiä tunteita. Ei tarvinnutkaan koettaa pitää yllä jonkinlaista ihannekuvaa itsestä ja elämästään.

Silloin new age –henkisen etsinnän keskiössä oli oman itsensä työstäminen kaikin tavoin paremmaksi ihmiseksi. Samanlainen trendi on nykyäänkin, myös muissa piireissä kuin henkisyyttä etsivien joukossa. Metodit ovat samantapaisia, vain vähän muunneltuja. 

Kun Kristuksesta oli tullut elämäni Johtotähti, (uus)henkiset opit ja opet saivat jäädä.  Yksi suurimmista muutoksista omalla kohdallani taisi olla se, että aloin kääntyä Jumalan puoleen vaikeissa asioissa. Rukous tuli tärkeäksi, ja tieto siitä, että Jumala on mukana silloinkin – ja erityisesti silloin – kun on vaikeaa. Luottamus Hänen apuunsa vahvistui. 

Mutta mistä ne kaikki mömmöt sisältämme kumpuavat? – Omalla kohdallani kyse oli tukahdutetuista tunteista, joilla oli vihdoin mahdollisuus purkautua. 2-3 spontaania, ennalta arvaamatonta ’räjähdystä’ puhdisti ihmeesti sisikuntaani. Kohde ei tosin ollut se oikea, vaan toimi sijaiskärsijänä. (Siksi oli helppo myös pyytää anteeksi.)

Joskus 90-luvulla tutustuin Ben Furmanin ajatuksiin ratkaisukeskeisestä terapiasta: kuinka moniin asioihin voi löytää helpotusta jo ihan asennoitumistaan muuttamalla. Lyhytterapiassa ei pyritä sukeltamaan juurisyihin, vaan löytämään uusia, rakentavia näkökulmia.

Taivaallinen terapeutti – Erityisesti silloin, kun haavat ovat niin syvät, ettei lyhytterapiasta ole niitä hoitamaan, on ihanaa (pitkiä terapioita lainkaan väheksymättä), että meillä on kaikkivaltias ja kaikkitietävä, taivaallinen Terapeutti, ihmeellinen Parantajamme. Hän näkee ja tietää kipumme ja tuskamme syvimpiä sopukoita myöten, ja Hän haluaa hoitaa meitä Rakkaudellaan.
Hänen puoleensa voi kääntyä 24/7, riittää että ottaa yhteyttä ja kertoo asiansa. Ja (kuten tavallisen terapeutinkin kanssa) myös Hänen kanssaan yhteistyö on valttia.
Ja jossain vaiheessa sitten saattaa todeta, että ongelmaa ei enää olekaan.

Juontuvatko kaikki pahat ajatuksemme, tunteemme ja tekomme vanhoista kokemuksistamme? Tai menneitten sukupolvien meihin siirtyneiden traumojen vaikutuksista? Psykologisesti voisi näin todeta.
UT:n näkemyksen mukaan taustalla, näkymättömissä, on voimia, jotka pyrkivät vaikuttamaan ajatuksiimme ja sitä kautta toimintaamme niin, ettei Jumalan suunnitelma toteutuisi omassa ja toisten elämässä.
Efesolaiskirjeessä todetaan: ’Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan.’ (Ef.6:12)

Elämän Valo – Suuri asia itselleni oli new age -vaiheeni jälkeen tajuta, mistä todellinen Valo tulee. Että se on lahja, joka on annettu ylhäältä. Kristus on Valomme. Hän haluaa valaista synkimmätkin elämäntilanteemme, parantaa syvimmät haavamme. Hän haluaa kirkastaa ajatuksemme, tuoda toivoa, iloa ja rauhaa elämäämme.
Kun Kristus valaisee mielemme ja sydämemme, pimeys joutuu väistymään. Hän sanoo:
”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” (Joh.8:12)

Muut tekstit: Ps. 91: 1-4, 11-12, 1. Moos. 4: 3-10, 1. Moos. 3: 1-7 (8-19) ja Jaak. 1: 12-15.

17.2.2020.  Sen sijaan, että antaisin ilmastonmuutoksen ahdistaa tai masentaa itseäni, olen päättänyt katsoa siihen, miten itse voisin olla sitä turhaan kiihdyttämättä. Pieniä asioita, mutta kuitenkin minulle merkityksellisiä: mahdollisimman paljon kierrätystä, turhan (tavaran,  valaistuksen, lämmitys- ym. kulutuksen) välttämistä jne.

Uuden elämän merkkejä – Olen myös päättänyt löytää siitä (ilmastonmuutoksesta) kivoja asioita (= olla tuhlaamatta omaa energiaani neg. ajatteluun).
Tämän päivän iloja ovat olleet esim. uuden elämän esiin työntyminen kuivuneiden lehtien välistä: pari ujoa lumikellon nuppua. Ja vuohenputkenversoja – nam!
Sekä vaeltelu Nuuksion pehmeillä sammalmättäillä ja kallioilla lapsenlapsen ja hauvan kanssa.

 

  Jeesus sanoi:
    ”Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka tässä maailmassa panee alttiiksi elämänsä, saa osakseen ikuisen elämän. Jos joku tahtoo olla minun palvelijani, seuratkoon minua. Missä minä olen, siellä on oleva myös palvelijani, ja Isä kunnioittaa sitä, joka palvelee minua.
    Nyt olen järkyttynyt. Mitä sanoisin? Isä, pelasta minut tästä hetkestä! Ei! Juuri tähän on elämäni tähdännyt. Isä, kirkasta nimesi!”
    Silloin kuului taivaasta ääni: ”Minä olen sen kirkastanut ja kirkastan jälleen.” Paikalla oleva väkijoukko kuuli äänen ja sanoi ukkosen jyrähtäneen. Jotkut kyllä sanoivat: ”Enkeli puhui hänelle.” Silloin Jeesus sanoi: ”Ei tämä ääni puhunut minun tähteni, vaan teidän tähtenne. Nyt tämä maailma on tuomiolla, nyt tämän maailman ruhtinas syöstään vallasta. Ja kun minut korotetaan maasta, minä vedän kaikki luokseni.” Näillä sanoilla Jeesus ilmaisi, millainen tulisi olemaan hänen kuolemansa.  (Joh. 12: 25-33)

Jostain kaukaa lapsuudesta tuli mieleen laulu Rakastan elämää. Piti tarkistaa, millaiset sanat siinä olikaan. Alla olevassa versiossa poliisikonstaapeli Petrus Schroderus laulaa, miksi elämää kannattaa rakastaa; säestajänään Markus Vaara.

”Valitkaa siis elämä” – Muistuimieleen myös kohta VT:sta, jossa Jumala kehottaa valitsemaan elämän. ”Taivas ja maa ovat todistajinani, kun nyt sanon: Minä olen pannut teidän valittavaksenne elämän ja kuoleman, siunauksen ja kirouksen. Valitkaa siis elämä, että te ja teidän jälkeläisenne saisitte elää.” (5.Moos.30:19).
Ja sitä seuraa ohjeistusta, miten israelilaisten tuli elää, jotta he saisivat osakseen Jumalan siunauksen.

Jeesus sanoi kuitenkin, että joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen. Ensihämmennyksen jälkeen huomasin, että hän sanoikin: ”Joka rakastaa elämäänsä…” – Kyse ei siis ollut elämästä ylipäätään, vaan siitä, missä määrin oman elämän rakastaminen ohjaa sitä, miten toimin.

Tuo sai minut miettimään, kenen puolesta olisin valmis laittamaan alttiiksi elämäni, vaarantamaan tai peräti uhraamaan sen? Millaisessa tilanteessa jokin henkilö – tai asia – tuntuisi omaa elämää tärkeämmältä? Rakkaat, tulee itselleni mieleen kyllä ensimmäisenä, perhe ja ystävät.

Nyt jo aikuinen lapseni havahdutti minut pari viikkoa sitten miettimään omia rajallisia voimavarojani toimia pelastustilanteessa. Ehdotin nim. että laitettaisiin mökkirantaan vinssi, jonka avulla jaksaisin vetää soutuveneen tarpeeksi pitkälle silloinkin, kun vedenraja on matalammalla. Johon poikani totesi jotenkin hienovaraisesti että mahtaisiko tuo (= soutaminen) olla ihan turvallista. – Miten niin? – No jos et jaksa vetää venettä rantaan, et taida jaksaa kääntää kumoon kaatunutta venettä. – Miten se nyt kumoon menisi? – No jos hauva hyppää veteen ja sinä perässä sitä pelastamaan…
(Niin, hauvahan on tietty perheenjäsen siinä missä muutkin.)

Mutta entä jos kyseessä ei olisi perheenjäsen? Toimisinko yhtä spontaanisti, omaa selviytymistä ajattelematta? En tiedä, koska ei ole vielä ollut sellaista tilannetta.
Mutta kuinka moni onkaan lähtenyt oman henkensä uhalla esim. pelastamaan jotakuta tuntematonta veden varaan joutunutta heikon jään petettyä alta? Tai syöksynyt palavaan taloon pelastamaan siellä olevia?

Mies keskitysleirillä (en muista nimeään) tarjoutui telotettavaksi erään perheenisän puolesta. Voi vain arvailla, mitä toiset kokivat tuossa tilanteessa.
Entä miten kestää se kun toiset pelastuvat, toiset eivät? Kirjailija Stefan Zweig kysyi toiselta juutalaiselta, miten voisi kestää sen, että he ovat maanpaossa turvassa, kun toiset saavat surmansa keskitysleireillä. Zweig ei kestänyt.

Maailman pelastajaksi – Jeesus oli matkalla Jerusalemiin, jossa valmistauduttiin pääsiäisjuhlan viettoon. Hän tiesi, mikä häntä siellä odottaisi. Hänen tehtävänsä ei ollut pelastaa vain joitain yksittäisiä henkilöitä. Koko maailman pelastamisen osa painoi hänen harteillaan.

Jeesuksen ristiriitaisten tunteiden koko intensiteettiä voi tavallinen ihmismieli vain aavistella. – Miten hän kestäisi sen, että kantaisi koko maailman synnin ristille? – Eikö tätä sittenkin voisi ratkaista toisella tavalla? Mutta näinhän tämä kaikki oli etukäteen suunniteltu…
”Nyt olen järkyttynyt. Mitä sanoisin? Isä, pelasta minut tästä hetkestä!
Ei! Juuri tähän on elämäni tähdännyt.”

Meidän tähtemme – ”Isä, kirkasta nimesi”, Jeesus pyysi. ”Minä olen sen kirkastanut ja kirkastan jälleen.”
Kuvittelisi että hän pyysi sitä itselleen henkiseksi vahvistukseksi ja rohkaisuksi. Mutta Jeesus sanoi: ”Ei tämä ääni puhunut minun tähteni, vaan teidän tähtenne.
Niin kuin sekin, mitä Jerusalemissa tapahtuisi, olisi muiden vuoksi. Hän uhraisi henkensä meidän tähtemme.
”Hetki on tullut: Ihmisen Poika kirkastetaan. Totisesti, totisesti: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon.” (Joh. 12:23-24)

Elämästä on helppo puhua: se on tila, jonka voi tuntea, aistia, tajuta. Kuolema on siirtymistä johonkin näkymättömään, tuntemattomaan. Siksi  – sekä siihen liittyvien tunteiden vuoksi – kuolemasta on usein helpompi vaieta kuin puhua. – Joskus kuitenkin jokin tapahtuma, uutinen, kirja, elokuva tms. nostattaa pintaan vanhoja tunteita.

Eilen katsoin Yle Areenasta uusintaesityksen tv-filmistä, jonka yhtenä teemana oli sairastuminen ja kuolema. Sen ensiesitys oli päivälleen 6 v. sitten, 4 päivää ennen kuin läheiseni, joka elokuvassa näytteli kuolevaa, siirtyi itse rajan toiselle puolelle.
Olin tuolloin sairaalassa hänen vuoteensa äärellä, kuten olin ollut 3 sitä edeltävää viikkoa. Minulla oli vuode hänen huoneessaan, joten vietin siellä myös yöt.
Edelliset kuukaudet olivat olleet rankkoja. Omaan äitiini (joka kuoli ollessani 13v) liittyneitä tunteita nousi pintaan sitä mukaa kun äitipuoleni vointi heikkeni. Nuo 3 viimeistä saattohoitoviikkoa läheisen vuoteen äärellä olivat kuitenkin merkillisiä: omat tunteeni ikään kuin väistyivät, ja tilalle tuli – näin koin – Kristuksen Rakkauden vaikutus.
Läheiseni menehdyttyä katsoin tv-elokuvan Areenasta. Silloin vanhoja tunteita nousi taas vahvasti pintaan. Mutta eilen, nähdessäni elokuvan uudestaan, oli kuin olisin katsonut sensuroitua versiota. Aivan kuin siitä olisi poistettu tai lievennetty joitain läheiseni esittämiä kohtauksia tai repliikkejä, niin paljon vähemmän esitys kirvoitti tunteita kuin 6 v. aiemmin.

Aika parantaa haavoja, sanotaan. Tuntuu lohdulliselta ja rohkaisevalta tietää, että Jumala voi ja haluaa parantaa sellaisia(kin) sisäisiä tunteita ja haavoja, jotka eivät parane pelkästään ajan myötä.

Jeesuksen lupauksessa on myös jotain hyvin rohkaisevaa ja lohdullista:
”Jos joku tahtoo olla minun palvelijani, seuratkoon minua. Missä minä olen, siellä on oleva myös palvelijani.”

Siellä, missä kirkastettu, ylösnoussut Kristus on, siellä on Kirkkaus, Rauha ja Rakkaus. Rakkaus, joka sulattaa pois pelon. Rakkaus, joka sanoo:
”Älä pelkää. Minä olen lunastanut sinut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun.” (Jes.43:1).

Kristus, kutsut meitä seuraamaan Sinua, Rakkauden tielle. Elämän tielle. Kiitos siitä, että suostuit tehtävääsi. Kiitos että saamme seurata Sinua riippumatta siitä, paljonko ymmärrämme Jumalan suuresta pelastussuunnitelmasta ja ikuisesta elämästä.
Paavalin sanoin:
”Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.” (1.Kor.13:12).

Kiitos Jeesus myös siitä lupauksestasi, jonka annoit seuraajillesi ennen kuin sinut – kuten sanoit – ’korotettiin maasta’:  
”Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” (Matt.28: 20)  

Muut tekstit: Ps. 31: 2-6, Jer. 8: 4-7, 1. Kor. 13 ja Gal. 2: 19-21.

11.2.2020  

Opetuslapset sanoivat Jeesukselle: ”Rabbi, tule syömään.” Mutta hän sanoi heille: ”Minulla on ruokaa, josta te ette tiedä.” Opetuslapset kummastelivat keskenään: ”Onko joku tuonut hänelle syötävää?” Mutta Jeesus jatkoi: ”Minun ruokani on se, että täytän lähettäjäni tahdon ja vien hänen työnsä päätökseen. Te sanotte: ’Neljä kuuta kylvöstä korjuuseen.’ Minä sanon: Katsokaa tuonne! Vainio on jo vaalennut, vilja on kypsä korjattavaksi. Sadonkorjaaja saa palkkansa jo nyt, hän kokoaa satoa iankaikkiseen elämään, ja kylväjä saa iloita yhdessä korjaajan kanssa. Tässä pitää paikkansa sanonta: ’Toinen kylvää, toinen korjaa.’ Minä olen lähettänyt teidät korjaamaan satoa, josta ette ole nähneet vaivaa. Toiset ovat tehneet työn, mutta te pääsette korjaamaan heidän vaivannäkönsä hedelmät.” (Joh. 4: 31–38)

Annettu tehtävä – Kun samarialainen nainen oli lähtenyt Sykarin kaupunkiin kertomaan muille, mitä Jeesus oli hänelle kaivolla luona puhunut, alkoivat opetuslapset, jotka olivat hakeneet Sykarista ruokaa, laittaa syötävää tarjolle.
Mutta samoin kuin Jeesus oli vastannut samarialaisnaisen kysymyksiin, hän nyt nosti opetuslasten ajatukset hengelliselle tasolle.     
Naiselle Jeesus oli sanonut antavansa vettä, josta tulee sen vastaanottajalle ikuisen elämän veden lähde.
Opetuslapsilleen hän totesi, että hän saa ravinnon siitä, että vie taivaissa hänelle suunnitellun ja annetun tehtävän päätökseen. 

Jumalan tekoa – Myöhemmin, kun Jeesus oli Galilean järven rannalla ruokkinut valtavan ihmisjoukon kylläiseksi muutamalla leivällä ja kalalla, ihmiset etsivät hänet uudelleen käsiinsä. He kysyivät Jeesukselta:
”Mitä meidän tulee tehdä, että tekomme olisivat Jumalan tekoja?”
Jeesus vastasi: ”Uskokaa häneen, jonka Jumala on lähettänyt. Se on Jumalan teko.”
Tärkein teko oli päättää uskoa Jumalan Poikaan. Siinä oli perusta kaikelle muulle.

Elämän antaja – Nuo galilealaiset jatkoivat kysymistään: ”Minkä tunnusteon teet, että me sen nähtyämme uskomme sinuun? Mitä sinä teet? Meidän isämme söivät autiomaassa mannaa, niin kuin kirjoituksissa sanotaan: ’Hän antoi taivaasta leipää heille syötäväksi’.”
Jeesus vastasi heille: ”Totisesti, totisesti: ei Mooses teille antanut taivaasta leipää, vaan todellista taivaan leipää teille antaa minun Isäni.  Jumalan leipä on se, joka tulee taivaasta ja antaa maailmalle elämän.”

Nälän ja janon sammuttaja – Galilealaiset pyysivät Jeesusta antamaan heille sitä leipää (samoin kuin sykarilainen nainen oli pyytänyt elämän vettä).
Jeesus vastasi heille: ”Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan.” (Joh.ev:sta, luvusta 6).

Sisäinen kaipuu – Voin mielessäni nähdä sykarilaisnaisen ja galilealaisten kiihkeän innostuneen reaktion: ”Anna minulle sitä vettä, sitä leipää!”
He tunnistivat että heille tarjottiin jotain sellaista, mitä he olivat jossain syvällä sisimmässään alitajuisesti kaivanneet. Tai sellaista, mikä oli enemmän kuin mitä he olivat osanneet kaivata.

Kuinka monet vuodet tunsinkaan nuoruudessani kaipuuta jotain sellaista kohti, josta en oikein tiennyt mitä se oli. Todennäköisesti en olisi osannut yhdistää tuota kaipuutani elämän leipään tai ikuisen elämän veteen, jos minulle olisi sellaisista puhuttu.
Minulla ei ollut mitään käsitettä sille, mitä kaipasin; se tuntui olevan käsitteiden ulottumattomissa. Mutta ilman sitä elämästä puuttui jotain. Se tuntui elämän tarkoitukselta ja päämäärältä, vaikkei tiennyt, mitä se oli. En tiennyt, oliko se jonkin tuntemista, tai jokin tila. Jotain sellaista se kuitenkin oli, joka oli jo olemassa ja joka vain odotti löytämistä.  Joka tapauksessa se olisi varmasti jotain valoisaa, pyhää, ikiaikaista…

Täyttymyksen odotus – Sisäisen kaipuun tilaa voi yrittää täyttää monenlaisilla asioilla tai tekemisillä. Itse kuvittelin pitkään, että löytäisin täyttymyksen kaipuulleni meditaation avulla. Joten harjoitin erilaisia meditaatioita. Ne johtivat kyllä rauhaan, harmoniaan, tilaan, jossa oli valoa ja pyhän tuntu. Mutta aina oli tunne, että oli jotain, joka ei ollut vielä antanut löytää itseään.

Jeesus totesi Galilean rannoilta häntä etsineille, että usko Jumalan Poikaan on oleellisinta. Vaikka kaikki muu olisi seurausta siitä, oli siinä jo heti iäisyysperspektiivi mukana.
Siemenet kylvettiin, ja ne saivat rauhassa itää. Opetuslapset saivat tehtäväkseen jatkaa hyvän sanoman kertomista niille, jotka olivat valmiita kuulemaan. 
Jeesus sanoi: ”Minun Isäni tahtoo, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on ikuinen elämä.” (Joh.6:40)

Tuohon aikaan sanoma Kristuksen valmistamasta tiestä levisi suusta suuhun. Siihen tarvittiin monia sandaalipareja pölyävillä hiekkateillä, merten ylityksiä, vaelluksia halki autiomaiden ja vuoristojen.
Nykyään sana vaeltaa eetterin kautta: äänitys- ja nauhoitusstudioista koteihin, niin metropoleissa kuin syrjäisissä kylissä asuville.
Pilvenpiirtäjistä savimajoihin – ihmiset joka puolella maailmaa kuuntelevat ohjelmia Jumalan Pojasta radion, TV:n ja kännyköidensä kautta.
Monet kertovat median kautta, kuinka tällaiset lähetykset ovat muuttaneet heidän elämänsä. (Esim. Lähetysjärjestö Avainmedialla on tästä useita, hämmästyttäviä tarinoita kerrottavana.)

Millaisilla saatesanoilla Kristus haluaisi lähettää tänä päivänä opetuslapsiaan? Kun media nyt hoitaa tiedotuspuolta ja muutenkin ihmisten huomiota niin laajasti, haluaisiko Hän painottaa entistä enemmän kahdenkeskeisiä kohtaamisia? Kohtaamisia, joissa toteutuisivat Jeesuksen käskyt:
”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” (Mark.12:31)
ja: ”Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.” (Joh.13:34-35)

Kristus, Sinä näet, kuinka haasteellisia nuo käskyt ovat meille. Auta, että ne, niistä käsin eläminen ja toimiminen tulisivat meissä todellisuudeksi. Tarvitsemme siihen Sinun Rakkautesi vaikutusta.
Auta meitä olemaan Rakkautesi kanavia lähimmäisillemme, jokaisessa kohtaamisessa, joka päivä.

Luojamme, Sinä joka olet laittanut sisimpäämme kaipuun etsiä Sinua, kiitos että vedät meitä puoleesi. Kiitos että tahtosi on täyttää tuo kaipuu, silloinkin kun emme ole vielä itse siitä tietoisia. Johdata meitä yhteyteesi, läheisyyteesi, tuntemiseesi. Silloin sielumme ja henkemme tietää löytäneensä etsimänsä.

Muut tekstit: Ps. 44: 2–5, Hoos. 10: 12–13 ja Hoos. 10: 12–13.

3.2.2020.  Ihmeellinen kasvi tuo jouluruusu: kukki koko joulu- ja tammikuun, ja yhä vaan, välittämättä kylmästä maasta, sateista, pakkasöistä ja ajoittaisista lumipeitteistä kasvattaa uusia nuppuja. Kesälläkin on kukkinut. Kuin muistuttaen Lahjasta, joka meille annettiin 2000v sitten ja joka on kanssamme aina, uutta luovana, valoisina ja pimeämpinä hetkinä, kaikissa olosuhteissa. 🙂 

Minä rakastan sinua, Herra, sinä olet minun voimani.
Sinä päästit minut turvaan, sinä olet vuorilinnani.
Jumalani, sinuun minä turvaudun,
sinä olet kallio, olet kilpeni, sinulta saan avun ja suojan.
Kun kutsun Herraa, ylistettyä, saan avun vihollisiani vastaan.
Kuoleman paulat kiertyivät ympärilleni, tuhon pyörteet minua kauhistivat.
Tuonelan paulat kietoivat minut, näin edessäni kuoleman ansat.
Silloin minä huusin hädässäni Herraa, kutsuin avuksi Jumalaani.
Ääneni kantautui hänen temppeliinsä, ja hän kuuli minun huutoni. (Ps. 18: 2-7)

Kun runsaat 20v sitten päätin lähteä Jeesuksen osoittamalle tielle,  se ei kohdallani tarkoittanut äkkikäännöstä, vaan monia vaiheita. Erityisesti alkuaikoihin niihin liittyi useita sellaisia unia, joista tiesin että niiden sisällössä oli enemmän kuin ed.pv:n juttujen käsittelyä.

Kallio – Erään unen muistan erityisen selvästi. Sen alkuosa kuvasi sitä, mitä Kristuksen seuraaminen parhaimmillaan merkitsisi (vaikka ymmärsinkin sen vasta myöhemmin).
Unen loppuosassa pakenin kauhuissani pelottavaa olentoa järven rannalta ylös kalliolle. Kallion päällä seisoi mies, yllään valkoinen, nilkkoihin ylettyvä vaate, jossa oli pitkät, leveät hihat. Tiesin, että kunhan pääsen hänen taakseen, olen turvassa. Niin kävikin: samalla hetkellä, kun olin hänen selkänsä takana, uhkaavalta tuntunut olento katosi.
Ajattelen, että taivaallinen Isäni halusi tuon unen kautta kertoa minulle, että Hän on turvakallioni.

Vuorilinna – Myöhemmin luin psalmienkirjoittajien kuvauksia siitä, millaisena he olivat kokeneet Jumalan tarjoaman turvan. Yllä olevassa psalmissa Jumala on vuorilinna, kallio, kilpi ja suoja.
Ympäri Eurooppaa näkee vanhoja linnoja, jotka on rakennettu vuoren huipulle. Sieltä käsin pystyttiin havaitsemaan lähestyvä vihollinen ja puolustautumaan paremmin. Linnan muurien sisäpuolella oltiin turvassa. Vuorilinna – vielä vahvempi suoja kuin turvakallio!

Kilpi – Monet meistä ovat joskus kokeneet joutuneensa henkisen (ehkä fyysisenkin) hyökkäyksen kohteeksi. Silloin olisi toivonut, että olisi osannut jollain tavoin suojautua.
Ikävä nykyilmiö on somehyökkäily: omaa pahaa oloa puretaan poliitikkoihin, julkkiksiin ja ylipäätään sellaisiin henkilöihin, jotka edustavat erilaista näkemystä kuin itsellä on.
Millainen kilpi voisi suojata moisilta hyökkäyksiltä?
’Ottakaa kaikessa suojaksenne uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa pahan palavat nuolet’, neuvoo Efesolaiskirje.

Surullista kyllä, myös kristillisissä piireissä hyökkäillään niiden kimppuun, jotka esittävät toisenlaisia näkemyksiä kuin omat ovat. Eilen uutisissa oli kirjoitus siitä, millaisten hyökkäysten kohteeksi paavi Franciscus on viime aikoina joutunut. Häntä syytetään mm. ilmiöistä, joita katolisen kirkon sisällä on ollut jo paljon ennen hänen valitsemistaan paaviksi.

Laajassa, värikkäässä jutussa (josta riittäisi ainesta vaikka elokuvaan) paavin katolisista arvostelijoista todetaan mm. että USA:n konservatiiviset katoliset nojaavat usein pohjimmiltaan protestanttisten herätyskristittyjen agendaan.

Vastakkainasettelua – Eräs paavin tukijoista, pappi Antonio Spadaro on huolissaan ”vihan ekumeniaksi” kutsumastaan ilmiöstä. Sillä hän tarkoittaa sitä, että äärikatoliset ovat omaksuneet vastakkainasettelua tukevia näkemyksiä fundementalistiprotestanteilta. Hänen mukaansa varsinkin paavin amerikkalaisten katolisten vastustajien puheissa korostuu sana ”uskonsota” sekä ajatus ”lopullisesta taistelusta”.

Oikeistopopulismia (kuten muutakin ääriajattelua) esiintyy myös uskonnollisissa piireissä, ei vain politiikassa.
Esim. Trumpin entinen kenkää saanut päästrategi, joka keskittyy nyt kansallismielisen oikeistopopulismin levittämiseen Euroopassa, on perustamassa Rooman lähelle akatemiaa, jossa koulutetaan tulevia ”populistisia ja kansallismielisiä” johtajia.
Lapsena yksityistä katolista sotilaskoulua käynyt strategi kutsuu Academy of Judeo-Christian West (Juutalaiskristillisen lännen akatemia) -nimistä instituuttiaan ”gladiaattorikouluksi”.

Paavi Franciscus on voimakkaasti eri mieltä oikeistopopulistien kanssa ”länsimaiden kristillisistä juurista” etnisenä asiana. Hän on todennut mm, että Euroopalla on kyllä kristilliset juuret ja kristityillä on velvollisuus kastella niitä, mutta palvelun hengessä, kuin jalkoja pesten. Kristinuskon vaikutus kulttuuriin on Kristus pesemässä jalkoja, palvelun ja elämän lahja. Eikä kolonialismilla ole siinä sijaa.

Armoa ja rakkautta – Antonio Spadaron mukaan teologista oikeutusta ääriajattelulle haetaan yleensä vanhasta testamentista, sen sijaan, että ”ohjaava ajatus olisi Jeesuksen evankeliumi, täynnä rakkautta”.
Spadaron mukaan paavi Franciscus ei hyväksy sisäisiä eikä ulkoisia vihollisia korostavaa teologiaa. Paavi alleviivaa armoa Jumalan tärkeimpänä ominaisuutena.

Mistä tässä kaikessa on loppujen lopuksi kyse? Valtataistelusta, kyllä. Mutta Efesolaiskirjeen mukaan kyse on enemmästä kuin ihmisten vallanhalusta ja kyvyttömyydestä sietää erilaisia ajattelutapoja:
’Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne Paholaisen juonia vastaan. Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan.’

Efesolaiskirje kehottaa suojautumaan hengelliseen suojavarustukseen, joka kuvataan entisajan soturin taisteluasun termein. (Jos ne tuntuvat liiaan antiikkiselta, voisi taisteluasun nykyversion kuvitella vaikka mellakkapoliisin varustuksena: suojakypärä, jalkasuojat, turvavyö ja -liivit, miekan tehtävää toimittava pamppu ja kädessä iso suojakilpi paksua pleksiä.)
’Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne Paholaisen juonia vastaan. Ottakaa siis yllenne Jumalan taisteluvarustus, niin että kykenette pahan päivän tullen tekemään vastarintaa ja selviytymään taistelusta pystyssä pysyen. Seiskää lujina! Kiinnittäkää vyöksenne totuus, pukeutukaa vanhurskauden haarniskaan. ja sitokaa jalkineiksenne alttius julistaa rauhan evankeliumia. Ottakaa kaikessa suojaksenne uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa pahan palavat nuolet. Ottakaa myös pelastuksen kypärä, ottakaa Hengen miekka, Jumalan sana. Tehkää tämä kaikki rukoillen ja anoen. Rukoilkaa joka hetki Hengen antamin voimin.’  (Ef. 6.luvusta)

Siipien suojaan – Jos taisteluvarustukseen pukeutuminen tuntuu ajatuksena liian hurjalta, voi lukea vaikka psalmin 17 siipien suojasta:
Osoita minulle ihmeellistä hyvyyttäsi! Sinä pelastat väkevällä kädelläsi kaikki ne, jotka etsivät sinusta turvaa vihamiesten uhatessa. Varjele minua niin kuin silmäterääsi, peitä minut siipiesi suojaan. (Ps.17:7-8)

Avun ja suojan antaja – Suojautumiseen liittyy hengellinen aktiiviteetti, rukouksen hengessä eläminen ja siinä alati pysyminen. Kuka sellaiseen pystyy? Ehkä luostareissa asuvat nunnat ja munkit, ja heillekin se on usein tavoite, jota kohti pyritään ja edetään.
Joskus voi olla niin voimaton olo, ettei jaksa sonnustautua hengelliseen suojavarustukseen eikä edes rukoillakaan. Silloin on niin armollista kun tietää, että Jumala haluaa siitä huolimatta auttaa ja tarjota suojan. Hän kuulee huokauksemmekin. 🙂

Haastattelu – Entä kun elämään tulee täysstoppi? Kun tuntuu ettei suojaa ollutkaan? Kun suojakypärä saa niin kovan iskun että halkeaa…
Katsoin eilen Pekka Hyysalon haastattelun, jossa hän kertoi lumilautailuonnettomuudestaan, jossa hänen suojakypäränsä halkesi ja hän sai vakavan aivovamman. Hän oli pitkään koomassa eivätkä lääkärit antaneet toivoa toipumisesta.
Periksi antamattomalla päättäväisyydellään Pekka on kuitenkin kuntoutunut, niin että hän kiertää nykyisin ympäri maata luennoimassa ja rohkaisemassa muita onnettomuudessa vammautuneita.

Onnettomuudesta siunaukseksi – Pekka sanoi, että on saanut itse niin paljon tukea ja kannustusta, että hän haluaa antaa sitä takaisin, muille sitä tarvitseville.
Onnettomuus muuttui siunaukseksi. Sadat ihmiset ovat kertoneet saaneensa rohkaisua Pekan tarinasta.

Pekan valoisa asenne teki vaikutuksen: kannustava esimerkki kenelle tahansa vaikean elämäntilanteen kanssa kamppailevalle nuorelle, ja miksei vanhemmallekin.
Pekka perusti FightBack –yrityksen. Nimi rohkaisee periksi antamattomuuteen, sinnikkääseen taisteluun tervehtymisen puolesta silloinkin kun tilanne tuntuu toivottomalta.
Pekka valittiin v. 2014 vuoden positiivisimmaksi suomalaiseksi.  

Tasapainolautailua – Istun parhaillaan vuosia sitten pojiltani saamalla puisella FightBack –tasapainolaudalla. Mieleen tulee, kuinka monesti olen joutunut tasapainoilemaan oman huolestuneisuuteni kanssa: rukoillut palavasti poikieni puolesta, kun he ovat olleet lumilautailemassa tai laskettelemassa vapaalaskua korkeilla rinteillä Alpeilla, Kanadassa tai jossain muualla. Kerran Siperiassakin. Uh!
Rukouksissani olen pukenut heidät suojavarustuksiin, pyytänyt Jumalan varjelusta ja harjoitellut luottamusta. – Ja  ollut äärettömän helpottunut ja kiitollinen, kun ovat palanneet ehjinä takaisin.
Luojan kiitos extreme-rinteiden ja -olosuhteiden hakemisinto on heillä vuosien myötä hellittänyt!
Mutta ajattelen, että aina on hyvä rukoilla Jumalan siunausta ja varjelusta rakkaillemme ja lähimmäisillemme, ja itsellemmekin. 🙂 

Armon ja Rakkauden Jumala, Sinä näet kulloisetkin tilanteemme. Kiitos että olet kalliomme, suojamme ja kilpemme.
Kiitos enkeleistäsi, joita lähetät meitä varjelemaan. Kiitos että olet kanssamme, kaikessa.  

Muut tekstit: 5. Moos. 7: 6-8, Fil. 3: 7-14 ja Matt. 19: 27-30.