17.2.2014. Säihkyviä silmiä – Eräs fil.tri totesi viime viikolla uutisissa, että kutsumustyö ei vaadi valaistumista. Riittää, että kokee tuottavansa yhteisössään jotain arvokasta.Ihmisellä on monta mahdollisuutta toteuttaa kutsumustaan. Se on tapa tehdä asioita arjessa.Voi tehdä työssään vaikka mikromuutoksia, jotka tuovat innostusta.
Kutsumustyötä voi etsiä myös harrastuksesta, filosofi vinkkaa. Kutsumustyössään olevan ihmisen tunnistaa tämän filosofin mielestä silmien säihkymisestä:
“Sellaisella ihmisellä on asioihin pienen lapsen kaltainen innostus. Hänen silmissään on syvän antautumisen valo. Minulla on missio, että näitä valoja syttyisi enemmän Suomeen.”
Ruokani on… – “Minulla on ruokaa, josta te ette tiedä.” Missä, mitä, ihmettelivät opetuslapset. Onko joku tuonut hänelle ruokaa meidän huomaamattamme?
Jeesus sanoi kutsumistyönsä olevan ruokansa. Siitä hän sai voiman ja tuli ravituksi.
Hänen missioonsa kuului, että valoja syttyisi joka maailman kolkkaan. Hän toi Jumalan näkyväksi meille ihmisille.
Hän sanoi: “Minä olen maailman valo.”(Joh. 8:16). Hän sanoi myös: “Te olette maailman valo.” (Matt.5:14)
Mistä me sytymme? Mikä innostaa ja vahvistaa meitä? Millä tavoin valomme tuikkii? Mistä, missä ja millä tavoin oma(t) tehtävämme voi(vat) ilmetä, saada muotoaan ja vahvistua? Raamatussa kuvataan asioita usein käsitteillä, jotka liittyivät läheisesti sen aikaiseen jokapäiväiseen elämään. Maanviljely ja kylvötyöt esiintyvät niin Vanhassa Testamentissa kuin Jeesuksen vertauksissa.
Raamatussa kuvataan asioita usein käsitteillä, jotka liittyivät läheisesti sen aikaiseen jokapäiväiseen elämään. Maanviljely ja kylvötyöt esiintyvät niin Vanhassa Testamentissa kuin Jeesuksen vertauksissa.
Uutta peltoa raivaamaan…? Joka keväinen ilmiö ainakin itselläni (vaikken mikään viherpeukalo olekaan) on, että jotain täytyy saada istuttaa multaan, jotta pääsee seuraamaan uuden kasvua. Kohta tuo tunne varmaan taas herää; ohut lumipeite kun haihtuu ihan silmissä ja pälvet kasvavat.
Mutta voisiko tässä kevättä odotellessa ottaa jonkun ihan toisenlaisen projektin työn alle? Jos vaikka alkaisikin etsiä kaiken kasvun alulle laittajaa, Luojaamme, uudella, tuoreella tavalla?
Mistä, millä tavoin? Voisin aloittaa vaikka tutkiskelemalla omaa kasvutilaani. Tarkistaa, onko tämä ruukku jo ihan täyttynyt kaikenlaisista kiemurtelevista juurista… tulisiko juurakosta karsia ylimääräisiä pois?
Olenko niin juurtunut johonkin vanhaan ajatusmalliin, että kasvualusta on päässyt kuivahtamaan tai kovettumaan… niin että uutta kasvua ei tunnu versovan?
Tilaa kasvulle – 7 v. sitten osallistuin ensimmäiseen ignatiaaniseen 8 päivän retriittiini. Sitä veti saksalainen 70-vuotias jesuiittapappi. Hän oli viisaan ja kokeneen oloinen. Mutta ehkä siksi että hän oli matikan proffa, ajattelin että johdannossa saamme selkeät kaavat joiden mukaan etenemme.
En tainnut olla ainoa, jolla kuvaannollisesti leuka loksahti, kun retriitinvetäjämme sanoi, että ihan aluksi meidän tulee päästää irti kaikista aiemmista käsityksistämme ja uskomuksistamme Jumalasta. Kaikesta sellaisesta, minkä olemme omaksuneet ulkoapäin, toisilta ihmisiltä, perinteestä, opetuksista sekä itse muodostamistamme ajatuksista – jotta Jumala voisi ilmentää itsensä meille sillä tavoin kuin Hän juuri nyt haluaa.
Osallistujina oli pappeja ja muita kirkon työntekijöitä ja seurakunta-aktiiveja. Moni taisi miettiä, että nyt tässä taidetaan vaatia mahdottomia. Kuinka voisi päästää irti vanhasta, tutusta ja turvallisesta?
Meikäläiselle tämä oli ehkä helpompaa siksi, että olin niin uusi tallaaja tällä polulla, ettei se vielä tuntunut vanhalta tai tutulta (turvalliselta kyllä). Tämä uusi, radikaali tapa lähestyä Jumalaa tuntui kiinnostavalta ja innostavalta, uteliaisuuteni heräsi.
Retriitin aikana selvisi, miksi totutusta irti päästäminen oli olennaista. Mitä uuden kasvutilan raivaamisesta voi seurata? Jumala voi tulla aivan uudella tapaa eläväksi ja todeksi.
Oikeudenmukaisuutta ja uskollisuutta – Kylväkää oikeudenmukaisuutta, korjatkaa uskollisuutta! Raivatkaa itsellenne uudispelto! Nyt on aika etsiä minua, Herraa,minä tulen varmasti ja annan teille siunauksen sateen.Mutta te olette kyntäneet jumalattomuuden peltoa, korjanneet vääryyden satoa, syöneet valheen hedelmää. Te olette luottaneet omiin neuvoihinne ja suureen sotajoukkoonne. (Hoos. 10: 12–13)
Jeesus sanoi:
– Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin.
– Pyytäkää, niin teille annetaan. etsikää, niin te löydätte, kolkuttakaa, niin teille avataan.
– Ihminen ei elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta.
Perustukselle rakentamista – Istuttaja ei ole mitään, ei myöskään kastelija, vaan kaikki on Jumalan kädessä, hän suo kasvun. Istuttaja ja kastelija ovat samassa työssä, mutta kumpikin saa palkan oman työnsä mukaan. Me olemme Jumalan työtovereita, te olette Jumalan pelto ja Jumalan rakennus.
Jumalalta saamani armon mukaan olen taitavan rakentajan tavoin laskenut perustuksen, jolle joku toinen rakentaa. Mutta kukin katsokoon, miten rakentaa. Perustus on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus. Muuta perustusta ei kukaan voi laskea. Rakennetaanpa tälle perustukselle kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista, aikanaan tulee ilmi, mitä kukin on saanut aikaan. Tuomiopäivä sen paljastaa: se päivä ilmestyy tulenliekeissä, ja tuli koettelee, millainen itse kunkin aikaansaannos on. Se, jonka rakennus kestää, saa palkan. Se taas, jonka rakennus palaa, kärsii vahingon. Itse hän tosin pelastuu, mutta kuin tulen läpi. (1. Kor. 3: 7–15)
Pelastuu, kuin tulen läpi…? Olisikohan tuossa Paavalin lauseessa pohja katolisen kirkon opetukselle, jonka mukaan sielu joutuisi ihmisen kuoleman jälkeen puhdistavaan ‘tuleen’, jossa poistuu kaikki epäpyhä. Ja tämän jälkeen sielu puhdistuneena jatkaisi matkaansa taivaaseen.
Ortodoksisessa opetuksessa puolestaan puhutaan välitilasta. Ja protestanttisten oppien mukaan kiirastulta ei ole olemassa.
Lutherin mielestä kiirastulen olemassaolosta ei voida sanoa mitään. Minusta tuo on aika viisas lähestymistapa asiaan, joka niin vahvasti lepää arvelujen varassa.
Kylvöä ja sadonkorjuuta – Opetuslapset sanoivat Jeesukselle: ”Rabbi, tule syömään.” Mutta hän sanoi heille:”Minulla on ruokaa, josta te ette tiedä.” Opetuslapset kummastelivat keskenään:”Onko joku tuonut hänelle syötävää?” Mutta Jeesus jatkoi: ”Minun ruokani on se, että täytän lähettäjäni tahdon ja vien hänen työnsä päätökseen. Te sanotte: ’Neljä kuuta kylvöstä korjuuseen.’ Minä sanon: Katsokaa tuonne! Vainio on jo vaalennut, vilja on kypsä korjattavaksi. Sadonkorjaaja saa palkkansa jo nyt, hän kokoaa satoa iankaikkiseen elämään, ja kylväjä saa iloita yhdessä korjaajan kanssa. Tässä pitää paikkansa sanonta: ’Toinen kylvää, toinen korjaa.’ Minä olen lähettänyt teidät korjaamaan satoa, josta ette ole nähneet vaivaa. Toiset ovat tehneet työn, mutta te pääsette korjaamaan heidän vaivannäkönsä hedelmät.” (Joh. 4: 31–38)
Jeesuksen puhe oli usein sellaista, etteivät opetuslapset heti päässeet jyvälle. Mutta siitä (samoin kuin varmastikin myös Jeesuksen katseesta ja koko olemuksesta) välittyi se, että kyse oli jostain suuremmasta kuin mitä he sillä hetkellä pystyivät ymmärtämään. Kun eivät tienneet, miten selvittää itselleen tilannetta, he etsivät rationaalista selitystä hänen puheilleen.
‘Viljavainiot vaalenneet’ – Joskus kohtaamme yllättäen sellaista, mitä emme pysty järjellä selittämään. Esimerkki tästä:
22.1.2011 klo 23:n maissa 4 autoa pysähtyi maantien varteen Virrat – Alavus – välisellä tieosuudella. Valtava valo pellon laidalla olevan metsän yllä oli saanut heidät pysähtymään yksi toisensa jälkeen.
Viimeisenä paikalle tullut nainen on kertonut mediassa siitä, mitä he kaikki näkivät. Hän kuvaa yksityiskohtaisesti valtavan kokoisen enkelin, joka hiukset ja vaateenliepeet hulmuten seisoo metsikön takana. Suuret siivet ovat levällään, ja oikeanpuoleisen siiven edessä näkyi kultakirjaimin sanat ‘viljavainiot vaalenneet’.
Kaikki katsoivat enkeliä hiljaisina, kunnes n. 1/2 tunnin jälkeen enkeli katosi. Sitten he nousivat autoihinsa ja jatkoivat matkaansa.
6 ihmistä osui paikalle ja näki tämän enkelin. Näistä vain yksi on tietääkseni kertonut tapahtumasta julkisesti. Onhan se ihan ymmärrettävää: huoli siitä, että saa höyrähtäneen leiman, taitaa olla aika suuri. – Kumpi sitten mahtaa olla olennaisempaa: se, mitä toiset meistä ajattelevat, vai se, että ihmiset saavat kuulla Jumalan ihmeistä…?
Sanasi on lamppu – Taizé