21.1.2014. Some like it. Sosiaalisen median käytöstä ja näkyvyydestä vielä: Viime viikon blogissani huokailin haluttomuuttani käyttää facebookia. Myöhemmin viikolla esiteltiin Ylen uutisissa somen tämän vuoden trendejä. Mutta kun uutisissa todettiin että ’Pihtiputaan mummokin käyttää nykyään facebookia’, se pisti miettimään: hmm… olisikohan meikäläisellä syytä tarkistaa omaa suhtautumistani kyseiseen viestintämuotoon…? 😉

Ensi pyhän tekstien aiheena on: Jeesus herättää uskon.

Poimiessani esiin tulevan viikon raamatuntekstit huomasin, että hups vaan, tuli viime viikolla mentyä asioiden edelle. Tulevan sunnuntain evankeliumi on nimittäin  kohta, josta kirjoitin jo viime viikon viikkoviestissä. Se on suoraa jatkoa evankeliumitekstille, joka kertoo Jeesuksen ja samarialaisen naisen keskustelusta kaivolla. No, ei se mitään, pohdiskelen nyt jotain toista tekstiä sen sijasta.

Kirjoitettu tuleville polville –  Kansat pelkäävät Herran nimeä, maan kuninkaat kumartavat häntä, kun Herra jälleen rakentaa Siionin ja ilmestyy kunniassaan. Hän katsoo sorrettujen puoleen, ei torju heidän rukoustaan. Tämä on kirjoitettu tulevalle polvelle, jotta uudeksi luotu kansa ylistäisi Herraa. Herra katsoo pyhästä korkeudestaan, tähyää taivaasta maan päälle. Hän kuulee vankien vaikerruksen, hän vapauttaa kuoleman omat. Siionissa kuulutetaan Herran nimeä, Jerusalem kaikuu hänen kiitostaan, kun kansat kokoontuvat yhteen, kun valtakunnat tulevat palvelemaan Herraa.  (Ps. 102: 16–23)

Tässä yksi sana, johon kompastuin alkaessani lukea Raamattua (n. 10 v sitten): pelko. Minusta Jumalassa ei ollut mitään pelättävää. Miksi siis jopa Hänen nimeäänkin pelättiin? Pelottava Jumala – en minä sellaisesta Jumalasta halunnut lukea! Minun käsitykseni Jumalasta oli että Hän on rakkaudellinen, ei pelottava. Se nimittäin oli ensimmäinen asia, jonka Hän ilmaisi itsestään minulle, kun teini-iässä etsin Häntä. Eikä mikään ollut muuttanut tätä käsitystä. (Kerron tuosta tapahtumasta joskus myöhemmin.)
Kesti monta vuotta, ennen kuin minulle alkoi valjeta jotain siitä, mitä arvelen tuolla (Jumalan) pelolla tarkoitettavan. Sitä on kuitenkin aika vaikea kuvailla. Paremman puutteessa kuvailisin sitä valtavalla kunnioituksen tunteella. Sen laatuisella kunnioituksella, jota ei osaa kuvitella tuntevansa kenenkään ihmisen tai ilmiön edessä: ainoastaan Kaikkivaltiaan edessä. Siinä pyhyyden ja kunnioituksen tunne sulautuvat yhteen.
Muutaman kerran olen sen kokenut. Jumalan pyhyys ja läsnäolo on yhtäkkiä, yllättäen, tuntunut niin vahvasti hiljaisessa rukouksessa ollessani, että on tullut valtava tarve heittäytyä maahan, kunnioituksesta häntä kohtaan. Ensimmäisellä kerralla sain onneksi hillittyä itseni. Istuin kappelissa, ja läsnä oli muitakin ihmisiä. Mitä he ajattelisivat, jos tässä heittäytyisin lattialle…?!! Toisella kerralla en välittänyt siitä mitä muut ajattelivat. En pystynyt. Kyyneleet virtasivat valtoimenaan. Jumalan pyhyys oli niin valtava. Ei se ollut lamaannuttavaa pelkoa, tai sellaista, että olisi tullut tarve jotenkin puolustautua tai juosta karkuun. Päinvastoin. Oli sellainen olo, että kunpa tässä saisi olla iäisyyden. Ja kuitenkin tiesi, että se ei ollut mahdollista. Sitä ei vaan kestäisi.
Noiden kokemusteni perusteella sain aavistuksen siitä, mitä tuolla Jumalan nimen pelolla tarkoitetaan. Siksi ei nykyään töki enää yhtään, kun törmään teksteissä Jumalan (nimen) pelkoon. Melkeinpä päinvastoin: se herättää kiitollisen muiston käsittämättömän voimallisen Pyhyyden kohtaamisesta.

Holy God (Pyhä Jumala) – Brian Doerksen

http://www.youtube.com/watch?v=ek5NO95bI7k

”Pyhä Jumala, pyhä olet, luova, hallitseva, transendenttinen Adonai
Rakkauden puolustaja, synnin hävittäjä, jumalallinen soturi
anteeksiantava, sovittava, jokaista heimoa, jokaista suuta varten
nousee naulojen haavoittama Karitsa, Pelastuksen esitaistelija
rakkaussuhteeseen kanssaan etsivä, menetetyn takaisin palauttava
sydämiä vapauttava, elämän transformoiva voimallinen Leijona
Pyhä Jumala, olet Pyhä Jumala”

Nyt tiedän  –  Syyrian kuninkaan sotapäällikkö Naaman oli arvossa pidetty mies ja kuninkaansa suosiossa, sillä Herra oli käyttänyt häntä aseenaan pelastaessaan Syyrian sen vihollisilta. Naaman oli mahtava soturi mutta sairasti spitaalia. Kun syyrialaiset kerran olivat Israelissa ryöstöretkellä, he toivat sieltä mukanaan pienen tytön, joka sitten joutui Naamanin vaimon palvelijaksi. Tyttö sanoi emännälleen: ”Kunpa herrani pääsisi käymään sen profeetan luona, joka on Samariassa! Se mies parantaisi hänet spitaalista.” Naaman meni kuninkaansa puheille ja kertoi, mitä israelilaistyttö oli sanonut. Syyrian kuningas sanoi: ”Mene vain sinne, minä lähetän kirjeen Israelin kuninkaalle.” Niin Naaman lähti ja otti mukaansa kymmenen talenttia hopeaa ja kuusituhatta sekeliä kultaa sekä kymmenen juhlapukua.
Naaman vei Israelin kuninkaalle kirjeen, jossa sanottiin: ”Tämän kirjeen tuo sinulle palvelijani Naaman. Olen lähettänyt hänet luoksesi, jotta parantaisit hänet spitaalista.” Luettuaan kirjeen Israelin kuningas repäisi vaatteensa ja sanoi: ”Olenko minä muka Jumala, jolla on elämä ja kuolema vallassaan, kun hän lähettää spitaalisen minun parannettavakseni! Hän selvästikin vain hankkii riitaa kanssani!”
Kun Jumalan mies Elisa kuuli, että Israelin kuningas oli repäissyt vaatteensa, hän lähetti sanomaan kuninkaalle: ”Miksi repäisit vaatteesi? Lähetä tuo mies minun luokseni, niin hän tulee tietämään, että Israelissa on profeetta.” Naaman tuli hevosineen ja vaunuineen ja pysähtyi Elisan talon oven eteen. Elisa lähetti hänen luokseen sananviejän ja käski sanoa: ”Mene Jordanille ja peseydy siellä seitsemästi. Silloin ihosi palaa entiselleen, ja olet taas puhdas ja terve.” Mutta Naaman vihastui ja lähti pois. Hän sanoi: ”Minä luulin hänen sentään tulevan ulos luokseni ja rukoilevan Herraa, omaa jumalaansa. Minä luulin, että hän liikuttaa kättään sairaan paikan päällä ja sillä tavoin ottaa pois spitaalini. Eivätkö Damaskoksen joet Abana ja Parpar ole kaikkia Israelin vesiä paremmat! Yhtä hyvin minä voin peseytyä ja puhdistua niissä!” Hän kääntyi vihoissaan takaisin ja lähti pois.
Mutta hänen palvelijansa alkoivat taivutella häntä ja sanoivat: ”Herramme! Jos profeetta olisi määrännyt sinulle jonkin vaikean tehtävän, etkö olisi täyttänyt sitä? Saati sitten, kun hän sanoo, että sinun on puhdistuaksesi vain peseydyttävä!” Niin hän meni Jordanille ja kastautui joessa seitsemän kertaa, niin kuin Jumalan mies oli määrännyt. Silloin hänen ihonsa tuli lapsen ihon kaltaiseksi, ja hän oli taas puhdas.
Naaman palasi saattueineen Jumalan miehen luo. Hän astui Elisan eteen ja sanoi: ”Nyt minä tiedän, ettei Jumalaa ole missään muualla kuin Israelissa. Otathan siis kiitoslahjan palvelijaltasi.”   (2. Kun. 5: 1–15)

Minkä vuoksi  –  Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä. Uskoon perustuu se todistus, jonka Jumala on isistä antanut.
Uskon avulla me ymmärrämme, että maailmat on luotu Jumalan sanalla: näkyvä on syntynyt näkymättömästä.
Uskon vuoksi oli Abelin Jumalalle antama uhri Kainin uhria arvokkaampi. Koska Abel uskoi, hän sai vanhurskaudestaan todistuksen, kun Jumala otti vastaan hänen lahjansa, ja uskovana hän puhuu vielä kuoltuaankin.
Uskon vuoksi otettiin Henok pois niin, ettei hän kokenut kuolemaa. ”Sitten häntä ei enää ollut, sillä Jumala otti hänet luokseen.” Ennen kuin hänet otettiin pois, hän näet oli – niin hänestä todistetaan – elänyt Jumalan mielen mukaisesti. Ilman uskoa ei kuitenkaan kukaan ole Jumalan mielen mukainen. Sen, joka astuu Jumalan eteen, täytyy uskoa, että Jumala on olemassa ja että hän kerran palkitsee ne, jotka etsivät häntä.
Usko sai Nooan taipumaan Jumalan tahtoon, kun hän sai ilmoituksen sellaisesta, mikä ei vielä ollut nähtävissä. Hän rakensi arkin, ja näin koko hänen perheensä pelastui. Hänen uskonsa langetti maailmalle tuomion ja antoi hänelle itselleen uskovien perinnön, vanhurskauden.
Usko sai Abrahamin tottelemaan Jumalan kutsua ja lähtemään kohti seutuja, jotka Jumala oli luvannut hänelle perintömaaksi. Hän lähti matkaan, vaikka ei tiennyt, minne oli menossa. Koska hän uskoi, hän asettui muukalaisena luvattuun maahan ja asui siellä teltoissa, ja niin asuivat myös Iisak ja Jaakob, jotka perivät saman lupauksen. Abraham odotti sitä kaupunkia, joka on rakennettu vankalle perustalle ja jonka Jumala itse on suunnitellut ja tehnyt.   (Hepr. 11: 1–10)

Voinko uskoa johonkin sellaiseen, mitä en voi nähdä? Sellaiseen minkä olemassaoloa ei voi minulle todistaa? Mille uskoni ja  uskomukseni perustuvat? Mistä olen saanut vaikutteita uskomusteni, uskoni tai epäuskoni muodostumiseen? Sitä kannattaa minusta aina joskus palata miettimään. Ja sitä, tuntuuko kaikki vielä toimivan, vai olisiko jokin asia päivityksen tarpeessa.
Teini-iässä luin innolla filosofiaa. Jossain vaiheessa turhauduin: eihän tämä ole kuin eri filosofien ajatuksiin ja näkemyksiin tutustumista. Tämä ei johda mihinkään! Tutkin teosofista ja antroposofista kirjallisuutta, joissa filosofia ja uskonto kulkevat rinnan. Jälkimmäisestä kiinnostuin siinä määrin, että jäin sen pariin  20 vuodeksi. Kunnes huomasin, ettei kaikki ollut kohdallaan. Pohdin, mistä nyt lähtisin etsimään. Sisäisessä kriisissäni ajauduin new age -henkiselle kurssille. (Nykyisin kutsuvat uushenkisyydeksi.) Tämän suuntauksen opit imaisivat mukaansa. Kaikki tuntui pelkästään hyvältä. Kunnes – lukemattoimien kurssien, opintojen ja toimintavuosien jälkeen lopulta silmäni avautuivat huomaamaan, miten paljon höttöä tämä suuntaus piti sisällään. Vähitellen jätin kaikki uushenkiset jutut. Sillä olin löytänyt jotain parempaa, aidompaa, todellisempaa. Näin koin silloin, ja näin koen yhä.

Mistä tämä muutos? Mikä sai minut jättämään kaiken, mikä oli tuntunut niin hyvältä? Vastaus on tämänkertaisten tekstien ja ensi pyhän aiheessa. Jeesus oli ilmestynyt elämääni jo aiemmin, mutta en silloin vielä ymmärtänyt, vaan jatkoin edelleen sellaisten asioiden parissa, mitkä silloin tuntuivat hyvältä. (Aloin tosin kertoa kursseillani ylösnousseesta Jeesus Kristuksesta ja Pyhästä Hengestä – sen vähän pohjalta, mitä tiesin ja olin kokenut.)
Kunnes vähitellen asiat, jotka ennen olivat tuntuneet niin tärkeiltä, alkoivatkin tuntua merkityksettömiltä sen rinnalla, mitä olin löytänyt. (Ajattelen, että se oli Kristuksen lempeää työtä sydämessäni. Hänen mielestään minun oli varmaankin jo aika siirtyä siihen, mihin kutsu oli koko ajan ollut olemassa – en vain ollut huomannut.) Hän antoi minun ymmärtää, että tämähän se olikin, se juttu, mitä olin etsinyt nuoresta pitäen.
Sitä ei voi näyttää todeksi eikä siitä kannata kiistellä. Se on jotain niin hyvää, että ilo on suuri kun joku muukin sen löytää. Se ei edellytä mitään kokemista, halukkuus riittää. Jeesuksen Henki, Pyhä Henki, saa uskon aikaan sisimmässä. Hitaasti, vähitellen (kuten omalla kohdallani) taikka kertahumauksella, miten vain. – Olennaista on se, onko halukas löytämään.

Etsiessäni sieltä täältä minulle ei koskaan valjennut, että ennen kaikkea on kyse henkilökohtaisesta suhteesta Jumalaan. Ei vain tietämisestä ja ymmärtämisestä vaan suhteesta. Jeesus toimii välimiehenä. Hän kutsuu ensin henkilökohtaiseen suhteeseen kanssaan. Hän haluaa johdattaa jokaisen etsivän sielun Isän tuntemiseen. Yhteyteen, jota Jumala kaipaa enemmän kuin arvaammekaan. Usko avaa portin tähän yhteyteen.

Lord I believe in You (Herra uskon Sinuun) – Brooklyn Tabernacle Choir:

”Vaikken näe pyhiä kasvojasi ja vaikka valtaistuimesi taivaissa tuntuu niin kaukaiselta
vaikken voi koskettaa naulojen lävistämiä käsiäsi
minulla on syvä ja selittämätön ilo, joka saa uskoni pysymään
Herra, uskon Sinuun, tulen aina uskomaan Sinuun
vaikken voi nähdä Sinua silmilläni, syvällä sydämessäni löydän läsnäolosi ja luotan Sinuun
vaikka koko maailma sanoisi mitä tahansa, kukaan ei voi ottaa pois tätä iloa
Herra, uskon, syntyneenä ylhäältä
Sinä olet Jumalan ainoa valittu, olet ainut ja todellinen tie Isän sydämeen
kuolit sovittaen kaikkien synnit, nousit kuolleista ja elät
kuoleman ja haudan voittajana, jotta minulla olisi elämä”

Maailman pelastaja  –  Monet tuon Samarian kaupungin asukkaista uskoivat Jeesukseen kuultuaan naisen todistavan: ”Hän kertoi minulle kaiken mitä olen tehnyt.” Kun samarialaiset tulivat Jeesuksen luo, he pyysivät häntä jäämään kaupunkiin, ja hän jäikin sinne kahdeksi päiväksi. Yhä useammat uskoivat Jeesukseen kuultuaan hänen itsensä puhuvan, ja he sanoivat naiselle: ”Nyt emme enää usko vain sinun puheesi perusteella. Me olemme nyt itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman pelastaja.”  (Joh. 4: 39–42)

14.1.2014 –   Facebookista & nettinäkyvyydestä – Facebookia käytän sen verran, että lasteni tekemisiin ja harrastuksiin käyn joskus napsauttamassa ’tykkää’ – peukkua. Olen vältellyt facebookia, samoin kuin viimeiset 6 vuotta parhaani mukaan kaikenlaista nettinäkyvyyttä, reposteluilta välttyäkseni. Joillekin jutuille ei kuitenkaan mahda mitään. Siksi blogin aloittaminen oli minulle iso kynnys.
Ehkäpä tuon kynnyksen yli astuminen sai kuitenkin aikaan jonkinlaisen muutoksen sisälläni, sillä kun eräs ystävä kertoi, että hän lisää blogini suosikkeihinsa facebookissa, yllätyin reaktiostani: ilahduin! Ja tajusin, että kyllähän se inspiraatio blogikirjoittamiseen tuli juuri siksi, että halusin kertoa muille etsijöille siitä, mitä hyvää olen löytänyt. – Kyse ei ole minusta ja siitä, repostellaanko vai ei, vaan Hänestä, joka tuli ja antoi elämälleni uuden suunnan.

Ensi pyhän aiheena on  Jeesuksen jumalallinen voima.
Jumalan Pojalle on annettu kaikki valta ja voima. Mutta miten Hän käytti sitä? Parantaessaan vapauttaessaan ihmisiä heidän sidoksistaan Jeesus katsoi heidän sisimpäänsä: mitä ihminen itse toivoi, odotti ja janosi.
Jeesus olisi voinut vaikuttaa ihmisten mieliin ja päätöksiin jumalallisella voimallaan, jos olisi halunnut. Mutta sitä hän ei tehnyt. Jeesus oli yhtä Isänsä kanssa. Hän kuunteli Isän tahtoa ja toimi sen mukaisesti. Jumala ei pakota. Hän valaisee meille tien ja katsoo, astummeko sille. Ja kun alamme sitä kulkea, Hän kulkee mukana, auttaa ja tukee ihmeellisellä, rakkaudellisella huolenpidollaan.

Etsikää Hänen nimeään – Laulakaa hänelle, ylistäkää häntä, kertokaa hänen ihmetöistään. Ylistäkää hänen pyhää nimeään. Iloitkoot kaikki, jotka etsivät Herraa! Turvautukaa Herraan ja hänen voimaansa, etsikää aina hänen kasvojaan. Muistakaa aina hänen ihmetyönsä, hänen tunnustekonsa ja hänen tuomionsa. Herra levitti pilven heidän verhokseen ja pani tulen valaisemaan yötä. He pyysivät ruokaa, ja hän lähetti viiriäisiä ja ravitsi heidät taivaan leivällä. Hän avasi kallion, ja siitä kumpusi vettä, vesi juoksi virtanaan pitkin kuivaa maata. Herra muisti pyhän lupauksensa, jonka hän oli antanut palvelijalleen Abrahamille. (Ps. 105: 2–5, 39–42)

Jumala opasti israelilaisia erämaan halki luvattuun maahan auttaen heitä monin tavoin. Päivisin Hän opasti heitä auringolta suojaavalla pilvipatsaalla, öisin valaisevalla tulipatsaalla. Kun kansa oli nälkään nääntymäisillään, lensi viiriäisiä leiriin niin paljon, että ilma oli sakeana. Mutta nälissään ihmiset söivät niitä niin että sairastuivat, jotkut menehtyivätkin. Seuraavasta aamusta lähtien he löysivät maan pinnalta mannaa, taivaallista leipää, jonka avulla he jaksoivat kulkea erämaanvaelluksensa.

Voiko tällaisiin ihmetöihin uskoa? Vai löytyisikö niille jokin ihan järkeenkäypä selitys? Raamattu kertoo, että Jumala nostatti mereltä tuulen, jonka kuljettamana viiriäiset lensivät leiriin. Mutta itselleni ei tuota vaikeuksia uskoa sellaisiin Luojan aikaansaamiin ihmeisiin, joille emme tunne selitystä. Paljon auttaa jo se, kun ei yritäkään ahdata Kaikkivaltiasta inhimillisen ymmärryksen ja tietämyksen raameihin. Ja omalla kohdallani varmaan myös se, kun olen saanut  omin silmin nähdä Pyhän Hengen tekevän ihmeitä, erityisesti Afrikassa seuduilla, joissa ihmisillä ei ole sairaaloita eikä ole varaa lähteä pitkälle matkalle lääkäriin. Jumala kuulee avunpyynnöt ja vastaa ihmeellisin tavoin. Sellainen, mitä esim. lääketiede pitää mahdottomana, ei ole lainkaan mahdotonta Pyhälle Hengelle.

Jumala haastaa meidät kuitenkin uskomaan itseensä ja ihmeitä aikaansaavaan voimaansa siitäkin huolimatta, vaikkemme ymmärtäisi ja näkisi.

His Strenght is Perfect (Hänen voimansa on täydellinen) – CeCe Winans

”Kristuksen avulla, joka antaa minulle voiman, voin tehdä kaiken
mutta joskus mietin, mitä Hän voisi tehdä minun kauttani
minulla ei ole mitään suurta menestystä näytettävänäni, eikä mitään omaa kunniaa
kuitenkin heikkoudessani Hän on kanssani, antaen minun tietää:
Hänen vahvuutensa on täydellinen, kun olemme menettäneet omat voimamme
Hän kantaa kun emme jaksa jatkaa, Hänen voimansa kohottamina heikoista tulee vahvoja
Hänen voimansa on täydellinen”

Minä Olen sinua vastassa – Israelin kansa lähti liikkeelle Sinin autiomaasta ja siirtyi pysähdyspaikasta toiseen Herran ohjeiden mukaisesti. Kansa leiriytyi Refidimiin, mutta siellä ei ollut kylliksi vettä. Ihmiset alkoivat moittia Moosesta ja sanoivat: ”Anna meille vettä juotavaksi.” Mooses kysyi heiltä: ”Miksi te syytätte minua? Miksi te koettelette Herran kärsivällisyyttä?” Mutta koska he kärsivät janosta, he nurisivat Moosesta vastaan ja sanoivat: ”Minkä vuoksi toit meidät Egyptistä tänne? Siksikö, että saisit tappaa meidät janoon lapsinemme ja karjoinemme?” Silloin Mooses rukoili apua Herralta ja sanoi: ”Mitä minun pitää tehdä tälle kansalle? Kohta he jo varmaan kivittävät minut!” Herra sanoi: ”Lähde kulkemaan muiden edellä ja ota mukaasi muutamia Israelin vanhimmista. Ja kun lähdet, ota sauvasi, jolla löit Niilin vettä. Minä olen sinua vastassa kalliolla Horebin luona. Lyö kallioon, niin siitä alkaa juosta vettä ja kansa saa juodakseen.” Mooses teki niin Israelin vanhimpien nähden.
(2. Moos. 17: 1–6)

Ei ollut helppoa Mooseksella! Moniko olisi halunnut olla hänen asemassaan, kestää 40 vuotta kansan jupinaa ja syytöksiä? Mutta Mooses ei vähästä lannistunut. Yhä uudestaan hän kääntyi Jumalan puoleen pyytäen tältä apua.  Jumala kehotti Moosesta lyömään sauvalla kallioon, niin että siitä alkoi pulputa vettä janoiselle kansalle.
          Voi kun oppisi olemaan yhtä sinnikäs kuin Mooses. Kun kokee tai näkee ympärillään lohduttomuutta, kun olosuhteet tuntuvat toivottomilta, kun on heikko, uupunut ja turhautunut… – että muistaisi kääntyä Hänen  puoleensa, joka on voiman lähde.  

The Lord is my Rock (Herra on kallioni) – John Kano

”Herra on kallioni, vuorilinnani, vapauttajani, Jumalani, Voima johon luotan 
ainoa kilpeni ja pelastukseni sarvi ja piilopaikkani/tornini
kutsun Herraa, ylistyksen arvoista, näin pelastun vihollisiltani
kun kuoleman surut/varjot ympäröivät minut ja jumalattomien vastustus pelottaa
Herra on kallioni, vuorilinnani, vapauttajani
sillä kuka on Jumala, pelastuksen kallio? Herra on kallioni…”

Elämän vettä lahjaksi – ”Minä, Jeesus, olen lähettänyt enkelin luoksenne, jotta seurakunnat saisivat tämän todistuksen. Minä olen Daavidin juuriverso ja suku, kirkas aamutähti.”
Henki ja morsian sanovat: ”Tule!” Joka tämän kuulee, sanokoon: ”Tule!” Joka on janoissaan, tulkoon. Joka haluaa, saa lahjaksi elämän vettä.  (Ilm. 22: 16–17)

Minä se Olen – Matkallaan Jeesus tuli Sykar -nimiseen Samarian kaupunkiin. Sen lähellä oli maa-alue, jonka Jaakob oli antanut pojalleen Joosefille, ja siellä oli Jaakobin kaivo. Matkasta uupuneena Jeesus istahti kaivolle. Oli keskipäivä, noin kuudes tunti.
Eräs samarialainen nainen tuli noutamaan vettä, ja Jeesus sanoi hänelle: ”Anna minun juoda astiastasi.” Opetuslapset olivat menneet kaupunkiin ostamaan ruokaa. Samarialaisnainen sanoi: ”Sinähän olet juutalainen, kuinka sinä pyydät juotavaa samarialaiselta naiselta?” Juutalaiset eivät näet ole missään tekemisissä samarialaisten kanssa.
Jeesus sanoi naiselle: ”Jos tietäisit, minkä lahjan Jumala on antanut, ja ymmärtäisit, kuka sinulta pyytää juotavaa, pyytäisit itse häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä.” Nainen sanoi: ”Herra, eihän sinulla edes ole astiaa, ja kaivo on syvä. Mistä sinä lähdevettä ottaisit? Et kai sinä ole suurempi kuin isämme Jaakob, jolta olemme saaneet tämän kaivon? Hän joi itse tämän kaivon vettä, ja sitä joivat hänen poikansa ja hänen karjansakin.” Jeesus vastasi hänelle: ”Joka juo tätä vettä, sen tulee uudelleen jano, mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.” Nainen sanoi: ”Herra, anna minulle sitä vettä. Silloin minun ei enää tule jano eikä minun tarvitse käydä täällä veden haussa.”
Jeesus sanoi hänelle: ”Mene hakemaan miehesikin tänne.” ”Ei minulla ole miestä”, nainen vastasi. Jeesus sanoi: ”Totta puhuit: ei sinulla ole miestä. Viisi miestä sinulla on ollut, ja se, jonka kanssa nyt elät, ei ole sinun miehesi. Siinä puhuit totta.” Nainen sanoi: ”Herra, minä huomaan, että sinä olet profeetta. Meidän isämme ovat kumartaneet ja rukoilleet Jumalaa tällä vuorella, kun taas te väitätte, että oikea paikka rukoilla on Jerusalemissa.” Jeesus vastasi: ”Usko minua, nainen: tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa. Te kumarratte sellaista, mitä ette tunne, mutta me kumarramme häntä, jonka tunnemme, sillä pelastaja nousee juutalaisten keskuudesta. Tulee aika – ja se on jo nyt – jolloin kaikki oikeat rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa. Sellaisia rukoilijoita Isä tahtoo. Jumala on henki, ja siksi niiden, jotka häntä rukoilevat, tulee rukoilla hengessä ja totuudessa.”
Nainen sanoi: ”Minä tiedän kyllä, että Messias tulee.” – Messias tarkoittaa Kristusta. – ”Kun hän tulee, hän ilmoittaa meille kaiken.” Jeesus sanoi: ”Minä se olen, minä, joka tässä puhun kanssasi.”  (Joh. 4: 5–26)

Nainen tunsi kirjoitusten lupauksen Messiaan tulosta. Kun hän huomasi edessään olevan miehen profeetaksi, hän ymmärsi, että nytpä tuli ainutlaatuinen mahdollisuus kysyä asiasta, joka oli häntä mietityttänyt. Jeesus oli paljastanut naiselle näkevänsä sen, miten hän eli, mutta Jeesus näki myös naisen hengellisen janon ja vastasi tälle sen mukaisesti.
            Nainen ei ollut kuullut kenenkään puhuvan niin kuin Jeesus puhui. On kuin hän jo miettisi mielessään, voisiko tässä olla luvattu Messias. Ja Jeesus vahvistaa hänen aavistuksensa, ja lisäksi antaa naiselle maistiaisen siitä vedestä, jota tämä sisimmässään janoaa.
Siinä Raamatussa, jota eniten käytän (käännösversio, joka pyrkii noudattamaan mahdollisimman tarkkaan alkuperäistä tekstiä), tuo lause on kirjoitettu: ”Minä Olen se, minä, joka puhun kanssasi.” Heprealaisessa Raamatussa on:”Minä olen, se joka puhuu kanssasi.” Jeesus ilmaisee naiselle jumalallisen olemuksensa käyttämällä itsestään Jumalan nimeä ”Minä Olen”.
Nainen jättää vesiruukkunsa ja rientää kaupunkiin kertomaan muille, mitä tuo kaivolla oleva mies oli hänelle puhunut. Nämä tulevat Jeesuksen luo ja mitä ilmeisimmin vaikuttuvat hänestä, koskapa pyytävät häntä jäämään kaupunkiinsa. Jeesus jääkin pariksi päiväksi. Sen jälkeen samarialaiset sanovat naiselle: ”Nyt emme enää usko vain sinun puheesi perusteella. Me olemme nyt itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman pelastaja.”

Siitä vedestä… – ”Joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.”
Olen useasti miettinyt noita Jeesuksen sanoja. Ne ovat itsessään kuin lähde, josta jatkuvasti tuntuu virtaavan jotain uutta. Ne ovat mielestäni parhaimmillaan, kun niitä ei pyri määrittelemään. Kun antaa niiden vain vaikuttaa sisimmässä, tehdä siellä omaan työtään…

Lähde  –   rukous St. Davidsgårdenista

Taivaallinen Isä,  ei kukaan ole minua niin lähellä kuin sinä.
Sinä ikävöit ja rakastat minua,  kokonaan, varauksetta.
Sinä ymmärrät minua olemukseni syvyyksiin saakka,
jonne en itse yllä luotaamaan ajatuksiani ja tunteitani.
Sinussa on elämän alku, sillä sinä olet Elämän lähde.
Sen elävässä vesivirrassa saan uudistua koko ajan:
kaikki minun lähteeni ovat sinussa.
Sinussa olen vapaa ihminen, jonka ei ole tarpeen kysyä
muuta kuin mitä sinä minusta tahdot.
Sinun edessäsi saan kysellä kutsumustani päivästä päivään.
Kaiken epäonnistumiseni saan jättää sinun rakkautesi varaan
ja vaeltaa eteenpäin tietäen että sinä tiedät,
mitä tehtävää vielä minulle annat.
Kiitos, että saan olla luonasi – sinussa – aina.

(suom. Anna- Maija Raittila)

8.1.2014. Evankeliumiteksti kertoo, kuinka Johannes Kastaja todisti Jeesuksen olevan Jumalan Poika. Jumala oli ilmoittanut Johannes Kastajalle ennalta, että se, jonka ylle hän näkisi Pyhän Hengen laskeutuvan kyyhkysen tavoin, tulisi kastamaan Pyhällä Hengellä.

Sinä olet Isäni  – Herra on meidän kilpemme, Israelin Pyhä meidän kuninkaamme!
Näyssä sinä kerran vakuutit palvelijoillesi:
”Minä olen valinnut nuorukaisen kansan joukosta, olen pannut kruunun sankarin päähän.
Minä olen löytänyt palvelijani Daavidin ja voidellut hänet pyhällä öljylläni.
Minun voimani vahvistaa häntä ja käteni on hänen tukenaan.
Hän sanoo minulle: ’Sinä olet minun isäni, olet Jumalani, turvakallioni.’
Minä otan hänet esikoisekseni, nostan kuninkaista korkeimmaksi.
Koskaan en ota häneltä pois armoani, minun liittoni kestää horjumatta.
Minä annan hänen sukunsa säilyä iäti, annan hänen valtaistuimensa pysyä
niin kauan kuin taivas kaartuu maan yllä.” (Ps. 89: 19–22, 27–30)

Ilmestysmajan edessä – Psalmi 89 on merkitty eshrahilaisen Etanin nimiin. Kuka oli Etan? Kiinnostuin, joten googlasin vähän. (Ihana kun on nettihakumahdollisuudet! Jos pitäisi Raamatusta lähteä selailemaan ja yrittää löytää joku tuntemattomampi henkilö, niin olisipa aika urakka! Sivuilta raamattu.uskonkirjat.net löytyi hetkessä. )
Etanin arvellaan olevan se Jedutun,  jonka Daavid nimitti palvelemaan pyhäkköteltan edessä Gibeonissa. (Etanin nimi muutettiin Jedutuniksi tuon nimityksen jälkeen).
Voi vain kuvitella, millaisessa pyhyyden ilmapiirissä Etan sai palvella. Pyhäkkötelttahan rakennettiin paikaksi, jossa säilytettiin Liiton arkkia /Liitonarkkua  ja jossa Jumala ilmestyi kansalle. Kun Mooses oli rakennuttanut teltan Jumalan antamien ohjeiden mukaan, Jumala täytti sen niin voimakkaalla kirkkaudella, ettei Mooses pystynyt menemään sinne sisälle. Tämän samaisen ilmestysmajan eteen Daavid määräsi laulajia ylistämään Jumalaa, kuten voi lukea alla olevista jakeista:

– Heman, Jedutun ja muut valitut laulajat, jotka oli mainittu nimeltä, olivat siellä heidän kanssaan ylistämässä Herraa: ”Iäti kestää hänen armonsa!” (1.Aik.16:41)
– Jedutunin kuusi poikaa: Gedalja, Jisri, Jesaja, Simei, Hasabja ja Mattitja. Heitä johti heidän isänsä Jedutun, joka lyyraa soittaen lauloi kiitosta ja ylistystä Herralle. (1.Aik.25:3)
– Kaikki leeviläislaulajat, Asaf, Heman ja Jedutun ja heidän poikansa ja veljensä, olivat pukeutuneet hienoimpaan pellavaan, ja he seisoivat alttarin itäpuolella symbaalit, harput ja lyyrat käsissään. Heidän vierellään oli satakaksikymmentä pappia, jotka puhalsivat torviin.  (2. Aik.5:12)
– Laulajat, Asafin jälkeläiset, seisoivat paikoillaan niin kuin Daavid ja hänen hoviinsa kuuluvat näkijät Asaf, Heman ja Jedutun olivat määränneet, ja portinvartijat vartioivat kaikkia portteja. Kenenkään ei tarvinnut poistua palvelupaikaltaan, sillä leeviläiset valmistivat heille kaikille aterian. (2.Aik.35:15)

Laudate Dominum – Taizé (Laulakaa Herralle, ylistäkää Herraa kaikki kansat)

Millainen pyhyys teltassa ja sen ympärillä onkaan mahtanut vallita! Jumalan ylistystä ja palvontaa laulaen ja soittaen 24/7. Sellainen saa pimeyden väistymään ja muodostuu vahva pyhyyden ilmapiiri, jossa Jumalan läsnäolon voi kokea. Sellaisessa ilmapiirissä Jumalan palvelijat varmaankin saivat näyssä vahvistuksen sille, että Daavid todella oli Jumalan valitsema ja voitelema  kuningas. Daavid rakasti Jumalaa kaikesta sydämestään ja hän tunnisti taivaallisen Isänsä rakkauden häntä kohtaan. Hän eli tästä rakkaudesta käsin. Jo nuorena paimenpoikana Hän puhui Isälleen, lauloi Hänelle kiitosta ja ylistystä. Daavid etsi jatkuvasti yhteyttä taivaalliseen Isäänsä, turvautui Häneen ja luotti Hänen apuunsa.

Yhteyttä – Uskon, että taivaallinen Isämme kaipaa ja etsii tällaista rakastavaa yhteyttä ja suhdetta meidän kaikkien kanssa. Vakuuttaakseen meidät rakkaudestaan meitä kohtaan Hän lähetti Poikansa maailmaan. Kun Poika sai kasteen, Isä sanoi hänelle: ”Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mieltynyt.” (Mark.1:11)
        Poika opetti ja opettaa meille Isän rakkautta, jotta myös me voisimme kuulla sydämessämme sanat: ”Sinä olet minun rakas poikani/tyttäreni, sinuun minä olen mieltynyt.” Kun olemme oppineet luottamaan Häneen ja Hänen rakkauteensa, pystymme vastaanottamaan sitä ja antaa sen virrata eteenpäin lähimmäisillemme. Tai pikemminkin harjoitella tätä, joka päivä, kaikissa kohtaamisissamme…

Hyvää sanomaa – ”Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, parantamaan ne, joiden mieli on murtunut, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kahleitten kirpoamista, julistamaan Herran riemuvuotta, päivää, jona Jumalamme antaa palkan. Hän on lähettänyt minut lohduttamaan kaikkia murheellisia, antamaan Siionin sureville kyynelten sijaan ilon öljyä, hiuksille tuhkan sijaan juhlapäähineen, murheisen hengen sijaan ylistyksen viitan. Heitä kutsutaan vanhurskauden tammiksi, Herran tarhaksi, jonka hän itse on istuttanut osoittaakseen kirkkautensa.”  (Jes. 61: 1–3)

Tämän kirjakäärön kohdan Jeesus luki kotikylänsä Nasaretin synagogassa. Luettuaan sen hän sanoi synagogassa olijoille: ”Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen.” (Luuk. 4:21)

Ensin kaikki olivat syvästi vaikuttuneita. He tunsivat sydämessään, että Jeesuksen puheessa oli jotain aivan erityistä. He kiittelivät ja ihmettelivät Jeesuksen sanoja. Mutta sitten jotain tapahtui, ja he alkoivat epäillä arvostelukykyään: ei, hetkinen, kyllähän me tämä tunnetaan, oman kylän poika, Joosefin ja Marian lapsi. – Eivätkä he enää pystyneet tunnistamaan Pyhän läsnäoloa, vaan ajoivat Jeesuksen vihaisena ulos synagogasta.

Miten omalla kohdallani? Osaanko tunnistaa, mikä tekee hänestä, kuoleman voittaneesta, ylösnousseesta, aivan erityisen? Onko sisälläni (ajattelussani, tunteissani) jotain sellaista, mikä työntää häntä etäämmälle?

”Kenestä profeetta puhuu?” – Herran enkeli puhui Filippokselle: ”Lähde etelään päin ja mene tielle, joka vie Jerusalemista Gazaan ja on autio.” Filippos lähti sinne. Juuri silloin sitä tietä tuli mahtava etiopialainen hoviherra, eunukki, joka hoiti Etiopian kuningattaren eli kandaken koko omaisuutta. Hän oli käynyt Jerusalemissa pyhiinvaellusmatkalla ja oli nyt palaamassa kotiin, istui vaunuissaan ja luki profeetta Jesajan kirjaa.
Henki sanoi Filippokselle: ”Mene lähemmäs ja pysyttele vaunujen vieressä.”
Filippos juoksi vaunujen luo, ja kuullessaan miehen lukevan profeetta Jesajaa hän sanoi: ”Sinä kyllä luet, mutta mahdatko ymmärtää?” Mies vastasi: ”Kuinka ymmärtäisin, kun kukaan ei minua neuvo.” Hän pyysi Filipposta nousemaan vaunuihin ja istumaan vierellään. Kohta, jota hän kirjasta luki, oli tämä: ’Niin kuin lammas hänet vietiin teuraaksi, niin kuin karitsa, joka on ääneti keritsijänsä edessä, ei hänkään suutansa avannut. Kun hänet alennettiin, hänen tuomionsa otettiin pois. Kuka voi laskea hänen jälkeläistensä määrän? Hänen elämänsä otetaan pois maan päältä.’
Hoviherra sanoi Filippokselle: ”Voisitko sanoa, kenestä profeetta puhuu, itsestäänkö vai jostakin toisesta?” Filippos rupesi puhumaan, aloitti tuosta kirjoitusten kohdasta ja julisti miehelle evankeliumia Jeesuksesta.
Matkan jatkuessa he tulivat paikkaan, jossa oli vettä. Silloin hoviherra sanoi: ”Tässä on vettä. Estääkö mikään kastamasta minua?” Filippos sanoi hänelle: ”Jos koko sydämestäsi uskot, se on mahdollista.” Hoviherra vastasi: ”Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika.”
Hän käski pysäyttää vaunut, ja he molemmat, Filippos ja hoviherra, astuivat veteen, ja Filippos kastoi hänet. Kun he olivat nousseet vedestä, Herran Henki tempasi Filippoksen pois. Hoviherra ei enää nähnyt häntä mutta jatkoi iloisena matkaansa. Filippos ilmaantui sitten Asdodiin. Evankeliumia julistaen hän kulki kaupungista kaupunkiin, kunnes tuli Kesareaan. (Ap. t. 8: 26–40)

Täydellinen ajoitus oli Herran enkelin ohjeistuksella: Filippos saapuu tielle juuri kun hoviherra ajaa ohitse vaunuissaan. Ja kuten tarkoitus mitä ilmeisemmin oli, Filippos sai selittää hoviherralle Jesajan profetian, joka vähän aiemmin oli toteutunut. (Jes.53:1-12).  Kastaminen, ja sitten seuraavaan tehtävään. Filippos ehti varmasti saada paljon aikaan, sillä Pyhän Hengen kyydissä matkaaminen oli varmastikin huomattavasti nopeampaa kuin tuon ajan tavanomaisilla kulkuvälineillä liikkuminen…

Henki laskeutui taivaasta – Seuraavana päivänä Johannes näki, että Jeesus oli tulossa hänen luokseen. Johannes sanoi: ”Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin! Hän on se, josta sanoin: ’Minun jälkeeni tuleva kulkee edelläni, sillä hän on ollut ennen minua.’ Minäkään en tuntenut häntä, mutta juuri sitä varten olen tullut kastamaan vedellä, että Israel saisi tietää, kuka hän on.” Johannes todisti: ”Minä olen nähnyt, kuinka Henki laskeutui taivaasta kyyhkysen tavoin ja jäi hänen päälleen. Minäkään en häntä tuntenut. Mutta hän, joka lähetti minut kastamaan vedellä, sanoi minulle: ’Se, jonka päälle näet Hengen laskeutuvan ja jäävän, kastaa Pyhällä Hengellä.’ Minä olen sen nähnyt ja todistan, että tämä mies on Jumalan Poika.”   (Joh. 1: 29–34)

Nyt Jeesus oli astumassa tehtäväänsä. Kasteessa Jumala vahvisti tämän sekä sanoin että Pyhän Hengen laskeutumisella. Johanneksen sisällä varmasti myllersi. Hänen elämäntehtävänsähän oli valmistaa Messiaan tuloa kehottamalla ihmisiä tekemään parannus ja kastamalla heitä. Ja nyt hän saattoi sanoa: Hän, jonka  tulosta olen puhunut, on nyt tässä, edessänne! Jumalan Poika. Hän, jota olemme niin kauan, kaikki nämä sukupolvet, odottaneet! Kristus, joka tulee vapauttamaan meidät.

Christe Lux  Mundi – Kristus, Maailman Valo – Taizé

 – Christe, lux mundi, qui sequitur te, habebit lumen vitae, lumen vitae
– Kristus, Maailman Valo, se joka seuraa Sinua, hänellä on Elämän Valo

Kasteesta  – Raamatusta on löydetty niin monenlaisia perusteita erilaisille näkemyksille kasteesta ja sen merkityksestä. Ja jokainen kirkko- tai tunnustuskunta on vakuuttunut siitä, että omaa juuri sen oikean uskon ja toimintatavan. Kun luen siitä, millaisin perustein on päädytty erilaisiin käsityksiin kasteen merkityksestä ja siitä, miten ja milloin se tulisi toimittaa, mitä edellytetään ja mikä on ja mikä ei ole suotavaa, voin ymmärtää miltei kaikkia näkökulmia.
Kaste on yksi niistä asioista, jotka jakavat eri tavoin uskovat vahvasti eri leireihin. Johannes kastoi ihmisiä vedessä, kun nämä olivat ensin tunnustaneet syntinsä. Tämä saattoi perustua hänen oppimaansa traditioon. Mutta sitten tuli eräs, joka ei ollut tehnyt syntiä, ja pyysi Johannekselta kastetta. Tuo kaste oli käänteentekevä monessa merkityksessä.

Jeesuksen kehotus – Kun Jeesus oli noussut kuolleista, hän kehotti opetuslapsia: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.”  Raamattuun ei ole kirjattu, että Hän olisi nimenomaan kehottanut menemään veden äärelle ja kastamaan siinä. Näin toimi Filippos  hoviherran pyynnöstä. Sitä, millä tavoin muut opetuslapset kastoivat, ei Raamatussa tietääkseni kuvailla tarkemmin.

Valelu, uppeluksiin vai ihan kuivasti vaan? – Vedellä valelu tai uppokaste, vauva- vai aikuiskaste… näistä eri kirkkokunnilla on erilaisia oppeja, joita ne noudattavat. Mutta minua surettaa se, että kastaminen ylipäätään ei ole enää niin itsestään selvää kuin ennen.
On kehitelty ristiäiset korvaava käytäntö, nimiäiset, jossa lapsi ei saa kastetta, vaan pelkästään etunimen/-nimet. Hän jää vaille sitä lahjaa, jonka Jumala on meille tarkoittanut: kasteen lahjaa, jossa meidät liitetään Kristuksen yhteyteen.
Tosin tämä (kuten muut uskostavieraantumisilmiöt) saattaa olla aika nopeastikin ohimenevä trendi. Näen täysin mahdollisena, että ennemmin tai myöhemmin huomataan, että jotain olennaista puuttuu. Kun on koetettu täyttää elämän tyhjiötä mitä moninaisimmin keinoin ja  todettu yhä uudestaan, kuinka yritysten tuoma vaikutus on vain hetkellinen tai väliaikainen, niin jossain vaiheessa todennäköisesti tulee hetki, jolloin aletaan miettiä, olisiko tarjolla  jotain sellaista, mikä voisi täyttää tuon tyhjiön pysyvästi.

Taizé – henkinen messu su 12.1. 2014 – Hgin Agricolan kirkon Tuomasmessua su 12.1. vietetään Taizé -hengessä . Saarnan pitää veli Stephen Taizé- yhteisöstä Ranskasta. Messussa lauletaan mm. paljon tuttuja taizé-lauluja.

Vuonna 1940 perustetussa Taizén yhteisössä toteutetaan sen perustajan Veli Rogerin näkyä. Hän  aloitti toimintansa toisen maailmansodan aikana majoittaen ja auttaen sotapakolaisia. Olosuhteet olivat hyvin vaatimattomat ja puutteelliset. Suojapaikka tarjottiin jokaiselle sisään pyrkivälle, vakaumukseen tai uskoon katsomatta. Toisten elämänkatsomuksen kunnioittaminen oli Veli Rogerille tärkeää. Saman katon alta hakivat turvaa niin juutalaiset kuin agnostikot. Jottei loukkaisi heitä, veli Roger meni metsään rukoilemaan.
Nykyään Taizé – yhteisö on ekumeeninen yhteisö, jossa asuu ja toimii yli 100  veljeä, roomalaiskatolisista ja eri protestanttisista kirkkokunnista tulevia. Taizé’ssä käy  vuosittain tuhansia nuoria, jotka etsivät suuntaa elämälleen. Voi hyvin ymmärtää, että paikka vetää puoleensa ja että nuorten on helppo tulla sinne viikoksi tai pariksi. Siellä ollaan aidosti kiinnostuneita nuorista, ja he pääsevät vaihtamaan ajatuksiaan mitä kansainvälisimmässä seurassa. Esim. raamatunteksteistä pitämissään alustuksissa veljet antavat eväitä pohdinnoille, löydöille ja oivalluksille. Keskustelupiireissä saa yhdessä miettiä, kysellä, epäillä, ihmetellä. Mutta mikä tärkeintä: Taizé’ssa autetaan nuoria löytämään heitä rakastava Jumala.

Mutta kyllä Taizéssä käy vanhempiakin ihmisiä. 2000 – luvun alkupuolella aloin itse tuntea mielenkiintoa paikkaa kohtaan. Ensimmäisen kerran kävin siellä poikani kanssa, toisen kerran ystävän kanssa. Rukoushetket tempasivat ensi hetkestä mukaansa. Luetut psalminkohdat ja lyhyet evankeliumitekstit laulujen väleissä kertoivat armoa ja rakkautta säteilevästä Jumalasta – Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä. Meditatiiviset laulut liikkuivat sielussani kuin olisivat aina siellä soineet.- Vaikka käynneistäni on jo aikaa, muistan elävästi, kuinka ihmeen hyvältä ja luontevalta yhteisiin rukoushetkiin osallistuminen tuntui. (Jotain samaa koin myös v. 2012 kansainvälisen Taizé – tapaamisen rukoushetkissä Helsingin Tuomiokirkossa.) – Voin hyvin ymmärtää, minkä vuoksi Taizén vierailijoiden virta on runsas ja loputon.

http://www.taize.fr/fi ; www.taize.fr