7.10.2019. 

Lapsuuden koti – Pari viikkoa sitten kävelimme ystäväni kanssa rantatietä. Olimme  kulkeneet siellä ennenkin kuulumisia vaihdellen. Lounaan jälkeen ratikkapysäkillä katseeni osui entiseen kotitaloon. Sanoin että muutimme tuonne perheeni kanssa kun olin 6-vuotias. Ja etten muista niistä ajoista paljoakaan. Ystäväni ehdotti, että menisin joskus talon luo. Ehkä muistoja alkaisi nousta mieleen.
Tein niin. Otin myös kuvia siitä ja muistakin tutuista paikoista. Tuossa kodissa perheemme asui, heräsi aamulla, söi aamiaista. Vanhemmat menivät töihin ja isoveli kouluun. Se oli perheemme 1. oma koti. Aikaisemmat vuodet asuimme isovanhempieni asunnossa Hgin keskustassa. Täällä oli hiljaista ja rauhallista, vain vähän autoja. Oli puita ja puistoja, metsääkin lähellä. Ja meri. Osasinko nauttia siitä tuolloin yhtä paljon kuin isompana?
Mtä puuhailin päivisin? Millaisista asioista keskusteltiin kun perhe illalla taas oli koolla? Millainen oli kotimme tunnelma? Mikä on pyyhkinyt pois muistikuvani? Vaikka minulla on joitakin ajatuksia noista asioista, haluaisin kuitenkin muistaa. Jotta voisin päästää irti sellaisesta, mitä ei kannata kuljettaa mukanaan, tiedostamattomuuden repussa.

Eräässä kodissa aterialla – Jeesus meni sapattina erään fariseusten johtomiehen kotiin aterialle, ja kaikki tarkkailivat, mitä hän tekisi. Kävi niin, että hänen luokseen tuli vesipöhöä sairastava mies. Jeesus kääntyi lainopettajien ja fariseusten puoleen ja kysyi: ”Onko sapattina lupa parantaa vai ei?” He eivät sanoneet siihen mitään. Silloin Jeesus kosketti miestä, paransi hänet ja lähetti hänet pois. Sitten hän taas kysyi: ”Miten te itse teette? Jos jonkun poika tai härkä putoaa kaivoon, niin kai hän heti nostaa sen sieltä, vaikka olisikin sapatti?” Tähän he eivät kyenneet vastaamaan.  (Luuk. 14: 1-6)

Tuttu asetelma: Jeesus on fariseuksen kodissa aterioimassa, kun sinne saapuu epätoivottu vieras. Tällä kertaa vesipöhöä sairastava mies. Ei mitenkään vakavimmasta päästä oleva tauti, tulee ensin mieleen. Nykyäänkin voi saada vesipöhön jos liikaa vettä kertyy elimistöön. Mutta Jeesus otti miehen vaivan tosissaan ja halusi parantaa hänet. Ja samalla avata läsnäolijoiden silmät näkemään, mikä on tärkeintä..  

Jeesuksen vertaus on naseva. Se ei anna tilaa vastaväitteille tai saivartelulle. Sapattina kaikki työnteko oli kielletty. Nykyään juutalaisuudessa kielletyn toiminnan lista on pitkä: ruoanlaitosta jopa sähkökatkaisijan tai hissinnapin painamiseen.
Olikohan fariseuksen kodissa tarjottu ateria valmistettu ennen sapatin alkamista…?
Joka tapauksessa Jeesus ei olisi voinut selkeämmin osoittaa ihmisten laatimien sääntöjen mielettömyyttä kuin tuolla vertauksella. Kuka antaisi lapsensa tai eläimensä hukkua sen vuoksi, että sapattina ei saisi pelastaa hädässä olevaa?

Kirjaston (nyk. nuorisotalon) sisäänkäynti

Toisista välittäminen ja auttaminen ovat olennaisempia kuin ihmisten laatimat säännöt. Jumala sääti sapatin lepopäiväksi, jotta ihmisillä olisi aikaa levätä työnteosta.
Nykyisin tämä merkitsee myös mahdollisuutta viettää yhteistä aikaa perheen kanssa. Näin nykyjuutalaisetkin asian ymmärtävät. Sapattina näkeekin Jerusalemin puistoissa usein lapsiperheitä retkellä. Leikitään ja syödään piknik-eväitä.
Yhteinen sapattiateria on tärkeä: se valmistetaan huolella ja hartaasti (ennen sapatin alkua) ja nautitaan iloiten ja kiitollisin mielin kynttilöiden palaessa kauniisti katetulla ruokapöydällä. 

Perheen yhdessäolosta nauttimista… – sellaista toivoisi kaikkien lapsiperheiden lepopäiviin:  leppoisaa olemista, yhdessä puuhailua, leikkejä, retkeilyä luonnossa… – sellaista, mikä virkistää ja tuo iloa niin lapsille kuin vanhemmillekin. Tiedän perheitä, joissa tällaista toteutetaan. Iloitsen näiden perheiden lasten puolesta. 🙂

Yhteiset laulut – Erään rakennuksen seinällä oli MunkkaLove -juliste, joka kertoi, että asukkaiden toivelauluja ja niihin liittyviä tarinoita kerätään kahta konserttia varten. – Kiva interaktiivinen tapa vahvistaa yhteisöllisyyden ja yhteenkuulumisen tunnetta. Ja matala kynnys osallistumiseen: MunkkaLoven facebook-sivun mukaan luvassa on kansanmusiikkia, rockia, jazzia, lastenlaulujakin. (Klassista musiikkia kuullaan tilaisuuksissa, joista tiedotetaan erikseen.) 
Yksi ilmaiskonserttien pääjärjestäjistä on Munkkiniemen srk. Sivuilla kerrotaan että ’kirkot on valittu konserttipaikoiksi, jotta paikalle mahtuisi koko Munkin seutu’. Konsertin jälkeen on jatkot kirkon takapihalla. – Kiva mahdollisuus kokea yhteyttä ja fiilistellä muiden alueen asukkaiden kanssa. Hyvä idea! 🙂 

Tärkeintä – Näin Munkassa monia rapistuneita rakennuksia ja ruostuneita rakenteita, entinen kotitaloni mukaan lukien. Ihan kuten omassa sielun ja hengen asumuksessakin paikat rapistuvat ja ruostuvat…. 🙂  – Vaikka olisikin kiva jos se (kroppa) pysyisi kunnossa, on – samoin kuin rakennuksissakin – kuitenkin tärkeämpää se, mitä tapahtuu ulkoisten, näkyvien rakenteidein sisäpuolella.
Mitä tapahtuu mielessämme, sielussamme, hengessämme?

Mieli, keho ja henki – Katsoin 6-osaisen Christian Medical Summit’in netistä. Sen  viimeisen osion otsikkona oli ’The Connection Between Brain, Body & Spirit’ (aivojen, kehon ja hengen välinen yhteys). Aivokirurgi Mark Stenglerin, 60v. kertoi, että mitä vanhemmaksi hän tulee, sitä vahvemmin hän kokee kuinka hän ei ole yhtä kuin kroppansa. Keho vanhenee, mutta mieli tuntee itsensä yhä nuoreksi (tuttu tunne monelle meistä 🙂 ).
Mark Strengler sanoi joidenkin olevan sitä mieltä, ettei meillä ole vapaata tahtoa: synnymme esim. tiettyjen geenien kanssa, jotka määrittelevät elämämme kulkua ja kohtaloamme. Neuroplastiikka korostaa sitä, kuinka me voimme vaikuttaa esim. siihen, mitä ja miten suhtaudumme asioihin. Ja tällä voi olla huomattava vaikutus elämänlaatuumme.

Aivojen talutushihnassa? – ”Joko aivot ohjaavat meitä tai me ohjaamme aivojamme,” Mark Strengler kärjisti.
Mietin, miten monissa tilanteissa siitä on hyötyä, että aivot kertovat meille miten reagoida.  Mutta miten paljon ne ohjaavatkaan meitä jollain epätoivotulla tavalla siksi, että on jumituttu vanhoihin malleihin ja toimintatapoihin, uskomuksiin jne.
Jos omaisin Kristuksen mielen, niin mielihyvin antaisin mielen ohjata itseäni. Se olisi parasta ikinä!  Mutta kun ei ole, joudun tyytymään tähän, mitä on. – Vai joudunko?

Uusia neuroneja – Mark Strengler kertoo esimerkkejä siitä, millaisia tuloksia on saatu siitä, kun on alettu harjoittaa aivoja tahdonvoiman avulla esim. päättämällä esim. tehdä asioita eri tavalla kuin ennen,, tehdä muistia edistäviä harjoitteita jne. Voimme ohjata mieltämme toimimaan siten, että sillä on myönteinen vaikutus toimintakykyymme ja -tapoihimme ja siihen, miten suhtaudumme asioihin. Tällöin aivoissa syntyy uusia neuroneja ja hermoratojen reitityksiä. Tuloksia voi havaita jo 3 viikon kuluttua.
Eikä vain mielen alueella. Ajatuksia muuttamalla voidaan vaikuttaa myös tunteisiin ja jopa kehon tuntemuksiin ja toimintakykyyn.

Vapauteen – Miksi siis jäisin/jäisit vanhojen (perittyjen tai omaksuttujen) kaavojen vangiksi? Voimme alkaa luoda elämäämme uudenlaiseksi vaikka juuri nyt, ja joka päivä, ohjaamalla ajatuksiamme valoisammille poluille. Sellaisille, jotka tuottavat iloa paitsi itsellemme myös lähimmäisillemme. 🙂

Jeesuksen kysymys fariseuksen kodissa jätti kuulijat hiljaiseksi. He olivat tottuneet ajattelemaan ja toimimaan tietyllä tavalla. Jeesus haastoi heitä mielenmuutokseen. Ajattelemaan ja sitä kautta myös toimimaan tavalla, jossa on lämpöä ja myötätuntoa kanssaihmisiä kohtaan.

Koti, jossa on turvallisuutta luovaa läheisyyttä, lämpöä, iloa ja rakkautta, antaa vahvan perustan lapselle ja nuorelle. – Jollei ole sellaista saanut kokea, voi aikuisena tehdä paljonkin  asian eteen. Voi päättää: nyt luon omaa elämääni paremmaksi. Vaalin mielessäni ja sydämessäni sellaisia ajatuksia ja tunteita, jotka ravitsevat ja vahvistavat niitä alueita, jotka lapsena tai nuorena jäivät vaillinaisen tai huteran tuntuisiksi… ajatuksia, tunteita ja käsityksiä itsestä, toisista, elämästä… ehkä Jumalastakin.   

Hengen vapauttava voima – Muutostyötä ei kuitenkaan tarvitse tehdä yksin.  Kuunteleva ystävä tai ammattiauttaja voi olla hyvänä tukena. Ja mikä parasta: voimme antaa Vapahtajamme Hengen vaikuttaa meissä, tehdä vapauttavaa työtään mielessämme ja sielussamme.
Kristus, kiitos että haluat auttaa meitä vapautumaan vanhoista ajattelumalleista ja tunnelukoista. Autathan meitä myös tekemään oma osuutemme: toimimaan yhteistyössä kanssasi.     

Kutsu vapauteen Galatalaiskirjeen kehotusten mukaisesti:
’Vapauteen Kristus meidät vapautti. Pysykää siis lujina älkääkä alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen.’ (Gal.5:1)
’Teidät on kutsuttu vapauteen, veljet. Mutta älkää tämän vapauden varjolla päästäkö itsekästä luontoanne valloilleen, vaan rakastakaa ja palvelkaa toisianne.’ (Gal.5:13)

Valon ja Voiman Lähde, auta meitä ravitsemaan ja vaalimaan ajatuksiamme ja tunteitamme sellaisia asioilla, jotka tuovat hyvää sekä omaan että toisten oloon ja elämään.
Kristus, anna sydämiimme Sinun Rakkautesi, jotta voisimme välittää sitä lähimmäisillemme. Lisää yhteyttä välillemme niin vahvaksi, ettei kenenkään – lapsen, nuoren, aikuisen tai vanhuksen – tarvitsisi tuntea olevansa yksinäinen, vaan että jokainen voisi kokea olevansa tärkeä osa perhettään/yhteisöään, ympäristöään, kansaansa, arvokas osa tätä suurta Luojan perhettä, ihmiskuntaa ja koko luomakuntaa. – Eikö se olisikin merkki siitä, että Taivaan valtakunta olisi ja vaikuttaisi keskuudessamme?

Laulu MunkkaLoven konsertin esiintyjän Markku Perttilän levyltä ’Rakkaus olis talossa’:
Unta – Markku ’Make’ Perttilä

Muut tekstit: Ps. 119: 97-104, Jes. 44: 21-23 ja Gal. 5: 1-6.

1.10.2019.  Eipä sitä osaa ennalta tietää, mihin jokin ensin harmilliselta tuntuva asia voi johtaa. En minä ainakaan.
Lauantaina oman kylän matonpesupaikalla kohtasi pettymys: se oli jo suljettu tältä vuodelta. Voi harmi, joutuuko matto odottamaan pesua kevääseen saakka? – Puhelimesta löytyi kuitenkin toinen pesupaikka. Sinne siis!

Pesupaikka oli meren lähellä, joten maton kuivuessa telineellä auringonpaisteessa suuntasin hauvan kanssa kohti merenrantaa.
Raikas meren tuoksu tulvahti vastaan. Hengitin syvään ja katselin merimaisemaa. Kaukana lipuva purjevene toi keveän vapaudentunteen. Aurinko lämmitti kuin kesällä, istuuduimme hauvan kanssa rantakalliolle. Ah ihanuus! – Eipä olisi tullut tänne tultua jollei kotikylän pesupaikka olisi ollut kiinni.

Puhelin – Kun älytönpuhelimeni hajosi, minua harmitti, sillä pitäisi ostaa uusi. Poikani oli jo aiemmin ehdottanut minulle kokeilemaan älypuhelimen käyttöä lapsenlapseni puhelimella, jotta näkisin miltä se tuntuisi, mutten innostunut ajatuksesta. Älytönpuhelin riitti minulle.
Älyttömän sitten hajottua koko perhe kannusti taas kokeilemaan lapsenlapsen älypuhelinta. Saisin siitä ilmaiseksi puhelimen, hankkisivat sille pinkit kuoretkin.

Matonpesupäivänä älyttömänpuhelimen hajoaminen osoittautui  siunaukseksi: ei tarvinnut mennä kotiin ja odottaa läppärin hidasta käynnistymistä saadakseni selville, olisiko joku toinen matonpesupaikka auki; älypuhelin kertoi sen hetkessä. Tiedot, kartta ja ajo-ohjeet – ja tällaisesta kätevyydestä olin niin sinnikkäästi kieltäytynyt!
En tiedä, onko loppujen lopuksi hyväksi se, kuinka paljon erilaiset tekniset laitteet ja sovellukset helpottavat elämäämme.  Joka tapauksessa kiitollinen olin siitä, että tuo pieni laite johdatti tuona kauniina päivänä rannalle nauttimaan meren tuoksusta, kaislojen suhinasta ja laineiden liplatuksesta.

Jumala on tullut avuksi – Jeesus lähti Nainin kaupunkiin, ja hänen kanssaan kulkivat opetuslapset ja suuri joukko ihmisiä. Kun hän jo oli lähellä kaupungin porttia, sieltä kannettiin kuollutta, leskiäidin ainoaa poikaa, ja äidin mukana oli runsaasti kaupungin väkeä. Naisen nähdessään Herran kävi häntä sääliksi, ja hän sanoi: ”Älä itke.” Hän meni paarien viereen ja kosketti niitä, ja kantajat pysähtyivät. Hän sanoi: ”Nuorukainen, minä sanon sinulle: nouse!” Silloin kuollut nousi istumaan ja alkoi puhua, ja Jeesus antoi hänet takaisin äidille.
    Kaikki joutuivat pelon valtaan ja ylistivät Jumalaa sanoen: ”Meidän keskuuteemme on ilmaantunut suuri profeetta. Jumala on tullut kansansa avuksi.”   (Luuk. 7: 11-16)

Raskainta – Lapsen kuolema on ehkä vaikeimpia asioita, jonka äiti voi kokea. Joku aika sitten nettiuutisissa haastateltiin äitejä, joiden lapsi on kuollut. Moni kuvaa asiaa siten, että ikään kuin putoaisi  pimeään eikä valoa näy pitkään, pitkään aikaan. Elämä jatkuu kuin sumussa. Ystävien tuesta, läsnäolosta, kuuntelusta ja konkreettisesta avusta on oltu kiitollisia. Lopulta suru on alkanut helpottaa sen verran, että on kyennyt vähitellen palaamaan ’normaalielämään’. Elämä ei koskaan enää ole samanlaista kuin ennen, mutta se jatkuu kumminkin.

Jeesuksen myötätunto – Jeesuksen aikana lapset olivat vanhempiensa sosiaaliturva. Kun he eivät enää jaksaisi, heidän aikuiset lapsensa pitäisivät heistä huolen.
Hautajaissaattueen äiti oli yksinhuoltaja, jonka ainoa poika oli menehtynyt. Hän oli murheen murtama. Ajattelen Jeesuksen kuitenkin nähneen, ettei leskivaimon suruun liittynyt huolta huomisesta. Muuten hän olisi varmaan sanonut tälle: ”Älä pelkää.”
Mutta hän näki äidin pohjattoman surun ja kaipuun: hänen rakasta poikaansa kannettiin siinä elottomana paareilla. Jeesuksen kävi äitiä sääliksi. Hän lohdutti tätä sanoen: ”Älä itke.” Ja nuorukaiselle hän sanoi: ”Nouse.”

Millaisia sanoja haluaisin/haluaisit kuulla Jeesuksen sanovan tänään? Rohkaisun tai lohdutuksen sanoja? Neuvoja, kehotusta, ohjausta…?

Moodit – Poikani osallistui viime viikolla konferenssiin, jossa myös jakoi omia näkemyksiään terveydenhuollon näkökulmasta. Viimeisenä päivänä eräs puhujista esitti ajatuksen kahdesta toimintamallista jotenkin tämänsuuntaisesti:
Ykkösmoodissa ihminen reagoi ja toimii välittömästi tunteistaan käsin ja impulsiivisesti. Kakkosmoodissa pohditaan, harkitaan ja toimitaan sitten vasta.
Puhujan pointti oli, että varsinkin silloin kun kyseessä on yleisistä, kaikkia koskevista asioista, on toimittava kakkosmoodista käsin.

Moodit hallinnassa – Jeesus hallitsi sekä ykkös- että kakkosmoodin. Mutta ei niin, että hän olisi siirtynyt jompaankumpaan moodiin aina tilanteen mukaan, vaan hänellä oli kummatkin samanaikaisesti käytössä.
Vaikka hän tunsi sääliä leskinaista kohtaan ja herätti tämän pojan eloon, hän ei toiminut pelkästään tunteista käsin, sillä hän toimi aina taivaallisen Isänsä tahdon mukaisesti. Ykkös- ja kakkosmoodi  ikään kuin yhteen sulautuneina.

Nuorempana kärsin siitä, kuinka vahvasti ykkösmoodi ohjasi toimintaani. Nykyään olen sinut taipumukseni kanssa ja koen sen mukanaan tuomat asiat lahjoina, jotka tuovat paljon iloa elämään.
Mutta kun enemmän ajattelen asiaa… – kyllähän balanssi ykkös- ja kakkosmoodin välillä olisi ideaali.  Osata tuntea täysillä, innostua, inspiroitua, haltioitua… ja osata yhtä lailla harkita ja punnita asioita ennen päätöksen tekoa, miettiä asioiden vaikutusta pitemmällä tähtäyksellä, nähdä tilanne kokonaisvaltaisesti jne.

Kaikkein parasta olisi tietty oppia toimimaan kuten Jeesus: myötätuntoisesti ja samalla kuunnella taivaallisen Isän johdatusta ja tahtoa tilanteessa kuin tilanteessa. 

Evankeliumitekstiä toistamiseen mietiskellessäni havahduin yhtäkkiä siihen, kuinka se johti minut ajattelemaan kuolemaan liittyviä asioita. Pyyhin pois kirjoittamani, sillä tuossa evankeliumitekstissähän ei puhuta oikeastaan lainkaan kuolemisesta. Ei kerrota, miten nuorukainen kuoli, sairauteenko vai tapaturmaisesti. Pääosassa on elämä. Elämä, jonka Jeesus antaa.

Uusi elämä – Jeesus herätti pojan eloon. Hän herätti myös Lasaruksen. Ja kenties muitakin, joita ei mainita Uuden Testamentin kirjoituksissa.   
Vielä suuremman ihmeen Jumala teki pääsiäissunnuntaina, kun herätti Poikansa täysin uuteen olomuotoon. Sellaiseen, joka ei ole fyysisten lainalaisuuksien alainen.
Kristuksen ylösnousemuksessa tapahtui ratkaiseva käänne. Hän oli ja on kuoleman voittaja.

Kristus on myös elämänantaja. Miten monin tavoin ihmiset ovatkaan kokeneet Hänen elävöittävän, uudeksi herättävän kosketuksen ja voiman.  Hän johdattaa meitä myös iankaikkiseen elämään.

Eloon heräämisen ihme – Vaikka minulla on kova tarve ymmärtää asioita, kuolleen henkiin herättäminen on sellainen Jumalan ihme, jota en edes yritä järjellä ja analysoiden ymmärtää. Eikä sellaisen yrittäminen todennäköisesti edes vahvistaisi uskoani,
Mutta sen, että Jumala tekee samoja tekoja meidänkin aikana kuin 2000 v. sitten, tiedän. Sitä en tiedä, onko Suomessa dokumentoitu Kristuksen herättäneen jonkun kuolleista, mutta esim. Afrikassa sitä tapahtuu, ehkä muissakin maanosissa.
Uskon Kristuksen parantavaan voimaan täytyy olla aika vahva, kun  tuodaan telttakokoukseen vainajia ja pyydetään, että siellä rukoiltaisiin näille henkiinheräämistä.
Muistan nähneeni erään videopätkän (olikohan Reinhard Bonkken kokouksesta), jossa paikalle tuotu vainaja virkoaa eloon. Haileat silmät saivat vähitellen värinsä takaisin ja hämmentynyt, heikko mies nostetaan istumaan. Aika hurjaa, eikö?
Jeesus ei kuitenkaan pitänyt asiaa mitenkään kummallisena kehottaessaan opetuslapsiaan: ”Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa spitaalisia ja ajakaa pois pahoja henkiä. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.” (Matt.10:8)
Olikohan se opetuslapsistakin ihan luonnollista? Ajattelivatkohan he vain että ok, lähdetään hommiin…

Kuten Jeesus totesi: ”Jumalalle on kaikki mahdollista” (Mark.10:27).
Usko tai älä. Mitään et kuitenkaan häviä, jos päätät uskoa. Sen sijaan voit voittaa paljon. 🙂

Ps. Eilen, sen jälkeen kun olin julkaissut tämän blogin, tuli uutinen Kuopion koulusurmasta. Järkyttävä tapahtuma on nostanut pintaan muistot myös kahdesta aiemmasta maassamme tapahtuneesta koulusurmasta ja niiden herättämät tunteet.
Jeesus, sinä lohdutit surevaa äitiä. Ylösnoussut Vapahtajame, lohduta kaikkia, jotka nyt ovat järkyttyneitä ja murheen murtamia.
Tuo Sinun Valosi ja Rauhasi kaikkialle sinne, missä Sinun hoitavaa, parantavaa läsnäoloasi niin kovasti kaivataan. Ja sinnekin, missä ei osata kaivata.

Leijonakuningas – Viime viikolla googlatessani,  kuka on Jay Z, osui  eteen vaimonsa Beyoncèn laulu elokuvasta Leijonakuningas.  Laulussa  voi nähdä myös kristillistä symboliikkaa, samoin kuin  C. S. Lewisin Narnia –kirjoissa.
Jeesus käytti kuvakieltä puhuessaan asioista vertauskuvin. – Minusta on hienoa, kun taiteen eri alueilla käsitellään kristillistä tematiikkaa tavalla, joka puhuttelee sisintä. Siitä jää parhaassa tapauksessa eräänlaisen etsinnän kaipuu. Sopii erityisesti sellaisille, jotka eivät halua kaikkea  tarjottavan valmiiksi purtuna, vaan arvostavat sitä, että saa itse tehdä löytöjä ja  oivalluksia. Jumalasta, lähimmäisistä ja itsestään.

Spirit (Lion King -elokuvasta) – Beyoncé

Muut tekstit: Ps. 86: 10-13, Job 14: 1-6, 13-15 ja Room. 8: 18-23.

23.9. 2019.   

Syyskuun Taizé -rukous:

Pyhä Henki, lohdutuksen Henki;
viipyminen rauhantäyteisessä hiljaisuudessa
Sinun läsnäolossasi on jo rukousta.
Sinä ymmärrät kaiken meistä,
ja joskus jopa yksinkertainen huokaus
voi olla rukous.            — Veli Roger

Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: ”Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?”
    Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi:
    ”Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.
    Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja.” (Matt. 18: 1-6 ,10)

Kuinka usein Jeesus yllättikään kysyjät vastauksillaan. Ei vain vastustajansa, vaan myös seuraajansa. Opetuslapset halusivat tietää, kuka heistä olisi suurin taivasten valtakunnassa. Pietariko?
Ehkä opetuslapset pohtivat omia ominaisuuksiaan: johtajan- ja organisointikykyjään, vahvuuttaan ja rohkeuttaan, sanavalmiuttaan, vakuuttavuuttaan, vaikutuskykyään, auktoriteettiaan… tai mitä he kuvittelivatkin edellytettävän taivaan valtakunnan johtopallille istuvalta.

Jeesus ravistelee kuulijoitaan vahvoilla vastakkainasetteluillaan: pienin onkin suurin. Lapsen avoin, vilpitön ja kyselevä asenne peittoaa aikuisen laskelmoivan vallanhalun. Suojatonta tulee varjella paatuneelta, viatonta hyväksikäyttäjältä. . 
Tämän maailman ja taivasmaailman eroavaisuus korostuu Jeesuksen jatkaessa kuvaustaan taivaan valtakunnan suurimmista: ”heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja.”

Enkelit katsovat joka hetki taivaallisen Isän kasvoja… – tuo kohta sykähdyttää minua joka kerran sen lukiessani. Millaista enkeleillä on katsellessaan Jumalan kasvoja? Ainakin siinä on valtava pyhyys ja kirkkaus, ja ylistys ja palvonta.
Onko niin että enkelit katsovat herkeämättä Jumalaan myös saadakseen Häneltä toimintaohjeita?
Jeesus kertoi, kuinka hän oli jatkuvassa yhteydessä taivaalliseen Isäänsä. Ja kuinka hän teki ainoastaan sen, minkä näki taivaallisen Isänsä tekevän (Joh.5)

Yleensä pienet lapset suloisella olemuksellaan herättävät hellyyttä ja suojelunhalua. Samoin kuin pienet eläinten poikaset ja pennut. Pieni ja avuton vetoaa hyvään meissä.
Paitsi jos aikuisen sisällä jokin on niin särkynyt, että se johtaa aivan päinvastaisiin tunteisiin ja tekoihin. Niin järkyttävää kuin se onkin, onneksi elämme aikaa jolloin yhä herkemmin vääryydet tulevat ilmi ja niihin pystytään puuttumaan.

Mutta joskus meitä johdatetaan isompien apua tai rohkaisua tarvitsevien luo. Minulle on muutamia kertoja käynyt niin, itsestäni riippumatta ja joskus vastentahtoisestikin.
Mieleen tuli (ehkä alla olevasta laulusta johtuen) kuinka kerran ajaessani illalla kotiin kylmäbensa-aseman ohi minulle tuli pakottava tunne, että täytyy poiketa sinne tankkaamaan. Siinä ei tuntunut olevan mitään järkeä, sillä tankki oli melkein täynnä. Tunne oli kuitenkin niin voimakas, että oli ihan pakko kääntyä bensa-asemalle.
Noustessani autosta pimeän keskeltä hoiperteli mies muovikassinsa kanssa. Ilmeni että hänellä oli koti jonkin matkan päässä. Koska hän oli niin määrätietoisesti kävellyt autoni vierelle kysyin halusiko hän kyydin. Kyllä.
Mies kertoi että hänen paras ystävänsä oli äskettäin kuollut ja hän oli tästä kovin masentunut. Hän ikävöi kovin ystäväänsä, joka oli ollut ainoa ihminen jonka kanssa hän saattoi keskustella asioista. Ystävä oli kuulemma ollut tavattoman hyväsydäminen ihminen, ei olisi tehnyt pahaa kärpäsellekään. – Miksi niin hyvän ihmisen täytyy kuolla niin aikaisin, hän kysyi.
Mies kysyi uskonko, että on elämää kuoleman jälkeen. Sanoin uskovani. Hän vaikutti helpottuneelta, oli kuin tämä olisi ollut syy, minkä vuoksi kohtasimme.
Mies kertoi että hänestä tuntui kuin ystävä olisi käynyt tervehtimässä häntä edellisenä iltana: oli kuin hän olisi tuntenut tämän läsnäolon. Uskoinko että sellainen voi olla mahdollista? Uskon, vastasin.
En muista mitä muuta juttelimme lyhyehkön ajomatkan aikana. Oli myöhäinen syksy, talven kylmät lähestymässä ja olin niin helpottunut siitä että hänellä oli koti minne mennä. (Ulkoisen olemuksensa perusteella olisin arvellut hänen olevan koditon.)
Jatkaessani matkaa mietin, enkelikö ohjasi rattiani kääntymään bensa-asemalle. Joka tapauksessa olin kiitollinen siitä, että sain kertoa tuolle yksinäiselle surevalle vaeltajalle elämän jatkuvan tämän maallisen elämän jälkeen. Tuon vahvistuksen saatuaan oli kuin tumma, raskas pilvi olisi puhallettu pois hänen olemuksensa ympäriltä.

Mihin suuntaan huomioni? – On kohtaamisia, joihin on ohjattu, vaikken ole katsellut taivaallisen Isäni kasvoja, vaan ajatellut vain ihan omia juttujani. – Mietin miten paljon enemmän Jumala voisi käyttää meitä, jos suuntaisimme enemmän huomiota Häneen….
Voisimme toimia arkienkeleinä täällä maan päällä ihan vaikka joka päivä… tehdä pieniä tekoja, joiden tarvetta emme välttämättä itse huomaa, mutta joita Hän haluaisi meidän tekevän…

Olisiko se mahdollista? Voisimmeko oppia katselemaan kohti Jumalan kasvoja. nähdä vaikka vain häivähdyksiä Hänen kirkkaudestaan ja pyhyydestään?  Olen varma että se muuttaisi meitä.
Kunnes taivaassa saamme enkelten tavoin katsella Häntä ’kasvoista kasvoihin’.
’Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.’ (1. Kor.:12)

Kysymyksiä enkeleille – Luin Kotimaa-lehdestä haastattelun, jossa mainittiin minulle tuntematon laulu Questions for the Angels. Koska ensi pyhän aiheena ovat Jumalan enkelit, etsin ja kuuntelin kappaleen.
Siinäkin kuvataan tämän maailman vastakohtaisuuksia. Kysellään enkeleiltä osattomien osaa niiden keskellä, joilla on yltäkylläisesti yli oman tarpeen. 

Hyvää? – Kaiken toivottomuuden ja pimeyden keskellä on kuitenkin paljon hyvääkin. Meissä on ne puolemme, joita valo ei vielä ole päässyt koskettamaan ja muuntamaan. Mutta meissä on myös paljon hyvää. Tähän hyvään meissä  Jeesus vetoaa: että huolehtisimme vähäisistä, auttaisimme heitä. Hänen nimessään. Toisimme taivaan Valon pilkahduksia tarvitsevien elämään.  (Ja kukapa – itsemme mukaan lukien – ei niitä tarvitsisi… 🙂 )
Kristus, autathan meitä tässä? Tarvitsemme apuasi. Tarvitsemme Valoasi. 

Questions for the Angels – Paul Simon

https://www.youtube.com/watch?v=w0dcbWQGUJA

”Kodittomien siirrellessä pahvisia peittojaan syrjään
uuden päivän sarastaessa
pyhiinvaeltaja kulki rikkinäisillä lenkkareillaan
pyhiinvaelluksellaan Brooklyn-sillan yli
repuntaskussa taiteltuna
sydämestään tulostettuja kysymyksiä:
kuka olen tässä peloissaan olevassa maailmassa?
minne minä tekisin vuoteeni tänä iltana
kun ilta hämärtyy? – kysymyksiä enkeleille
kuka uskoon enkeleihin?
höperöt ja pyhiinvaeltajat ympäri maailmaa
jos ostat rakkautta alemyynnistä
etkä saa mitä halusit, saatko rahasi takaisin?
kun tyhjä juna rautatieasemalla
ilmoittaa pääteasemansa
voitko vaihtaa toiselle raiteelle?
heräänkö näistä rajuista unista
tukka valkeana kuin kuu aamulla?
kysymyksiä enkeleille
kuka uskoo enkeleihin – minä uskon
kuten höperöt ja pyhiinvaeltajat ympäri maailmaa
Brooklynin keskustassa pyhiinvaeltajan huomio
kiinnittyy mainostauluun jota hän on ohittamassa
siinä oli Jay-Z*, lapsi kummallakin polvellaan
hän haluaa meidän sovittavan vaatteitaan
jos jokainen ihminen planeetalla
ja kaikki sen rakennukset katoaisivat
välittäisikö Afrikan savanneilla laiduntava seepra
tarpeeksi vuodattaakseen yhden seepran kyyneleen?
kysymyksiä enkeleille”

* Jay-Z = Grammy-palkittu rap-artisti, jonka vaimo Beyoncé on paitsi laulaja myös muotisuunnittelija. (Tuon selvittäminen auttoi minua ymmärtämään laulun sanoja.)

Muut tekstit: Ps. 103: 19-22,  1. Moos. 28: 10-17 ja Ilm. 12: 7-12.

Ps. Viime viikolla kirjoitin kiittämisen merkityksestä ja vaikeudesta tiukan paikan tullen. Sain sitten sen kokemusperäisesti todeta lonkan äityessä  niin kipeäksi  että sekä kävely ja yöt olivat tuskaisia.
Vasta kun pahin särky alkoi hellittää, huomasin miten täysillä olin keskittynyt tuskaisaan olooni, sen sijaan että olisin yrittänyt kääntää huomiotani Häneen, jonka läsnäolo hoitaa ja parantaa.
Se oli kuitenkin kokemus, jota näin jälkeenpäin ajatellen en antaisi pois. Kontrasti oli niin vahva. Kun monen unettoman yön jälkeen eräänä varhaisen aamun hetkenä päätin suunnata huomioni Häneen. Ja kuinka tunsin kivun alkavan väistyä.
Olisinko voinut ’katsoa Häneen’ aikaisemmin; kivun ollessa pahimmillaan? Päätän muistaa tuon kokemukseni ja jos kipu palaa, yrittää parhaani mukaan kääntää huomioni itsestäni ja kivustani kohti Hänen kirkkauttaan.    

16.9.2109 

Matkallaan kohti Jerusalemia Jeesus kulki Samarian ja Galilean rajaseudulla. Kun hän oli tulossa erääseen kylään, häntä vastaan tuli kymmenen spitaalista miestä. Nämä pysähtyivät matkan päähän ja huusivat: ”Jeesus, opettaja, armahda meitä!” Nähdessään miehet Jeesus sanoi heille: ”Menkää näyttämään itsenne papeille.” Mennessään he puhdistuivat. Huomattuaan parantuneensa yksi heistä kääntyi takaisin. Hän ylisti Jumalaa suureen ääneen, lankesi maahan Jeesuksen jalkojen juureen ja kiitti häntä. Tämä mies oli samarialainen. Jeesus kysyi: ”Eivätkö kaikki kymmenen puhdistuneet? Missä ne yhdeksän muuta ovat? Tämä muukalainenko on heistä ainoa, joka palasi ylistämään Jumalaa?” Ja hän sanoi miehelle: ”Nouse ja mene. Uskosi on pelastanut sinut.” (Luuk. 17: 11-19)

Tässäkin – samoin kuin viime viikon evankeliumitekstissä – muukalainen, samarialainen, kuvataan hyvänä tyyppinä. Nyt ei kuitenkaan vertauksessa vaan tosielämässä: hän oli ainoa joka palasi kiitollisena Jeesuksen luo, ylisti Jumalaa parantumisestaan ja Jeesuksen jalkojen juureen heittäytyen kiitti häntä.
Miksihän Luukas halusi mainita, että hän oli samarialainen? Olivatkohan samarialaiset nöyrempiä kuin juutalaiset. Ylpeä mieli kun ei niin helposti taivu kiitokseen.

Miten usein itse muistan kiittää Jumalaa? Miten paljon minussa on sellaista ajattelemattomuutta, joka pitää niin monia asioita elämässä itsestäänselvyyksinä?
Muistanko, miten usein Hän on auttanut, tuonut yllättävän ratkaisun ongelmaan, pitänyt niin monin tavoin huolta minusta ja läheisistäni?  

Muistanko – valoisina ja vaikeina aikoina – että Hän on kaikessa mukana? Että Hän suojelee, auttaa ja parantaa.
Autatko Jumala meitä muistamaan sen silloinkin kun on haastava vaihe menossa?
Auttaisitko meitä viljelemään kiitollisuutta sydämessämme. Niin että suhteemme Sinuun vahvistuisi ja ilo ja valo lisääntyisi elämäässämme ja ympärillämme. 🙂

Joskus Jumalan huolenpito voi olla salattua. Viime aikoina olen miettinyt polkupyöräilyyni liittyviä haasteita: vanhan pyöräni kumin puhkeamista; ketjun jatkuvaa irtoamista ja pyörähuoltajan toteamusta ettei ketjua voi lyhentää eikä uutta ketjua laittaa kun rattaat ovat niin kuluneet. Miniältä saadun vanhan pyörän lukon jumittumista. Kirpparista ostetun pyörän (jossa ei ole kiinteää lukkoa) vaijerilukon jumittumista.

Pyöräily on ekologista ja ekonomista ja hyvää liikuntaa. Pyöräillessä saa nauttia raittiista ilmasta ja maisemista. Lisäksi se on mukavaa! Pyörällä liikkumisen keveys tuo minulle valtavan hyvänolontunteen. Parasta ovat tietenkin pitkät alamäet: niissä tuntuu melkein siltä kuin lentäisi.
Näistä kaikista syistä olen halunnut kulkea pyörällä lyhyemmät ja pitemmät matkat aina kun tilanne on sallinut.
Mitä minun nyt pitäisi ajatella näistä kaikista pyöräilyäni rajoittavista hankaluuksista? – Voisiko niistäkin löytää jotain kiittämisen aihetta…?  

Enkeleitä kyydissä? – Mieleen palautuu monia läheltä piti – tilanteita. Montakohan kertaa Jumala on joutunut lähettämään enkeleitään suojelemaan huoletonta menijää? Moneltako kaatumiselta tai törmäykseltä Hän on minut pelastunut?
Muistin ortopedin kommentin heikoista luistani. – Mitä jos lentäisin ojaan ja lonkkaluu murtuisi eikä luiden haurauden vuoksi voitaisikaan laittaa lonkkaan tekoniveltä? Pystyisinkö silloin enää koskaan edes istumaan? Se olisi aika iso juttu.
Olisivatkohan nämä viime viikkojen pyörähankaluudet merkkejä siitä, että minun pitäisi pitää taukoa pyöräilystä? Joka tapauksessa ne laittoivat miettimään. Ja päättämään että tästedes ajelen varovaisemmin kuin ennen.

Jumala, auttaisitko minua (meitä jokaista) olemaan kiitollinen kaikesta siitäkin, mitä ei tapahtunut. Kaikesta, mistä olet meitä varjellut. Auta tarttumaan psalmistin lupaukseen:
Herra varjelee kaikki sinun askeleesi, sinun lähtösi ja tulosi nyt ja aina. (Ps.121:8)

Evankeliumin samarialainen laittoi minut miettimään sitäkin, että en ole kiittänyt  terveyskeskuslääkäriäni siitä, että hän oli 2 v. sitten skarppina kuulolla kun laittaessaan lähetteen keuhkoröntgeniin totesin ohimennen: sittenhän varmaan näkyy samalla, onko kylkiluu luutunut paikoilleen. – Kuinka niin, hän kysyi. No kun se on murtunut 3 kertaa vuoden sisällä, kääntäessäni kylkeä rantakalliolla ja lattialla jumpatessa. Lääkäri mittasi pituuteni ja totesi että siitä oli häipynyt 4,5 cm. – Luuntiheysmittauksen ansiosta ymmärsin lisätä ravintooni tiettyjä ainesosia.
Enkä ole kiittänyt ankaran kritiikin kohteeksi joutunutta ortopedi Antti Heikkilää, jonka luo läheiseni neuvoi minut vuosia sitten kipeän polveni vuoksi ja jolta sain minulle käänteentekevän hyviä ohjeita. Ja joka pari vuotta sitten antoi runsaasti luita vahvistavia ravinto- ja liikuntaneuvoja (joita tosin olen toteuttanut vain siltä osin kuin minusta on tuntunut hyvältä). Kiitollinen olen hänellekin. 

Nouse ja mene – Jeesuksen sanat samarialaiselle ”Nouse ja mene. Uskosi on pelastanut sinut.” laittavat myös miettimään.
Samarialaiselle Jeesus sanoi, että hänen uskonsa oli pelastanut hänet. Hänen uskonsa Jumalaan ja Jumalan Poikaan. Ja Jumalan parantavaan voimaan.
Minäkin päätän uskoa. Terveellisen ravinnon, liikunnan ja lääkkeen lisäksi uskon ja luotan  Jumalan hoitavaan, vahvistavaan ja parantavaan voimaan. Nämä eivät ole toisiaan poissulkevia,  vaan parhaimmillaan ne täydentävät toisiaan. Joskus ei tarvita kuin Jumalan parantava kosketus, kuten samarialaisen kohdalla. Useimmiten nämä kaikki toimivat yhdessä.

Luojan käsiin – Jännityksellä odotan marraskuista luuntiheyden uusintamittausta. Mitä jos luut olisivatkin ihan ok silloin?  Päätän uskoa että ovat. Teen sen minkä voin asian eteen ja jätän loput Jumalalle, Päätän uskoa että Hän hoitaa loput.
Mitä jos Kristus jonain päivänä sanoisi: ”Nouse pyöränsatulaan ja mene pyöräilemään. Uskosi on sinut parantanut.” – Se olisi aikamoisen ihanaa! Se olisi superkiitoksen paikka!
Jos luut ovat vahvistuneet, haluan juhlia asiaa läheisten ja ystävien kanssa. Jos eivät ole… koetan parhaani mukaan keksiä jotain, mistä syystä olla siitäkin kiitollinen… 😉

Muut tekstit: Ps. 65: 2-6, 9, Ps. 136: 1-9, 25-26, Jes. 38: 16-20 ja Ef. 5: 15-20.

Ps. Kirjoitettuani yllä olevan luin uutisen, jonka otsikkona oli: Jalankulkijat ja pyöräilijät toikkaroivat omissa maailmoissaan liikenteessä. (https://yle.fi/uutiset/3-10966168)
Kännykkään keskittyminen ja korvakuulokkeet haittaavat havainnoimasta muuta liikennettä. Pelastuslaitoksen vuoromestari kertoi pari esimerkkiä.
”Pari viikkoa sitten olimme tulossa takaisin sammutuskeikalta, kun pyöräilijä ajoi luontopolulta suoraan paloauton eteen autotielle. Siinä ei ollut mitään suojatietä.”
Toisessa tapauksessa lasta kantanut nainen lähti täysin yllättäen ylittämään tietä paloauton edestä. Molemmissa tapauksissa säilyttiin vahingoilta vain hätäjarrutuksen ansiosta. Kummassakaan tapauksessa paloauto ei ollut hälytysajossa.

Kannattaa olla skarppina liikenteessä, itsen ja toisten takia.
(Saa nähdä, kielletäänkö jossain vaiheessa kännykän käyttö muiltakin liikenteessä liikkujilta kuin autoilijoilta.)

10.9.2019. 

Muuan lainopettaja halusi panna Jeesuksen koetukselle. Hän kysyi: ”Opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta saisin omakseni iankaikkisen elämän?” Jeesus sanoi hänelle: ”Mitä laissa sanotaan? Mitä sinä itse sieltä luet?” Mies vastasi: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Jeesus sanoi: ”Oikein vastasit. Tee näin, niin saat elää.”
Mies tahtoi osoittaa, että hän noudatti lakia, ja jatkoi: ”Kuka sitten on minun lähimmäiseni?”
Jeesus vastasi hänelle näin:
”Eräs mies oli matkalla Jerusalemista Jerikoon, kun rosvojoukko yllätti hänet. Rosvot veivät häneltä vaatteetkin päältä ja pieksivät hänet verille. Sitten he lähtivät tiehensä ja jättivät hänet henkihieveriin. Samaa tietä sattui tulemaan pappi, mutta miehen nähdessään hän väisti ja meni ohi. Samoin teki paikalle osunut leeviläinen: kun hän näki miehen, hänkin väisti ja meni ohi.
Mutta sitten tuli samaa tietä muuan samarialainen. Kun hän saapui paikalle ja näki miehen, hänen tuli tätä sääli. Hän meni miehen luo, valeli tämän haavoihin öljyä ja viiniä ja sitoi ne. Sitten hän nosti miehen juhtansa selkään, vei hänet majataloon ja piti hänestä huolta. Seuraavana aamuna hän otti kukkarostaan kaksi denaaria, antoi ne majatalon isännälle ja sanoi: ’Hoida häntä. Jos sinulle koituu enemmän kuluja, minä korvaan ne, kun tulen takaisin.’ Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?”
Lainopettaja vastasi: ”Se, joka osoitti hänelle laupeutta.” Jeesus sanoi: ”Mene ja tee sinä samoin.” (Luuk. 10: 25-37)

Hyviksiä vai pahiksia? – Jeesus ei antanut mukavia vertauksia kuulijoilleen. Tälläkin vertauksella hän haastoi lainopettajan ajattelemaan laajemmin, tavalla, jota tämä ei osannut odottaa.
Pahikset ryöstävät matkamiehen ja pahoinpitelevät hänet. Mies jää makaamaan tielle vertavuotavana. Mitä tekee paikalle osunut pappi? Kävelee ohi. Samoin temppelipalvelijoiden sukua oleva leeviläinen.

Laupias samarialainen sen sijaan pysähtyy uhrin luo. Hän jättää omat menonsa sikseen, pysähtyy sitomaan maassa makaavan haavat, vie majataloon ja jää sinne hoitamaan pahoinpideltyä miestä. Ja seuraavana päivänä pyytää majatalon isäntää jatkamaan tämän hoitamista.
Miksi Jeesus laittoi samarialaisen hyviksen rooliin? Olisihan vertaus toiminut niinkin, että hyvis olisi löytynyt omien (juutalaisten) joukosta. Jollei vertauksen auttaja olisi ollut samarialainen, olisi opetus ollut että rakkautta on auttaa hädässä olevaa. Ja lähimmäisesi on se, joka tarvitsee apuasi.

Outo roolijako – Voiko sanoa, että Jeesus laittoi omat maanmiehensä – pappi ja leeviläinen mukaan luettuina – pahiksiksi?  Eiväthän pappi ja leeviläinen suoranaisesti tehneet mitään pahaa, kävelivät vain ohi auttamatta…
Mutta kun he eivät olleetkaan uskonnolliselta kantilta ’tavallisia tallaajia’, vaan nimenomaan näiden kahden olisi olettanut parhaiten tuntevan Jumalan lait ja toimivan niiden mukaan. Kehotus rakastaa lähimmäistään niin kuin itseään kuuluu laeista tärkeimpään, nk. Rakkauden kaksoiskäskyyn.

Entä samarialainen hyviksen roolissa? Asia korostuu vielä, kun hän on nimenomaan se auttaja. Uhrista ei tiedetä, mutta se joka rakasti lähimmäistä, oli muukalainen. Juutalaiset halveksivat samarialaisia, varmaan myös tuo Jeesusta tentannut lainopettaja.

Muukalainen toimi siinä kun omat maanmiehet kulkivat ohi. – Mielenkiintoista minusta on että näin on tapahtunut viime vuosina meidän maassamme tositilanteissa, joissa maahanmuuttaja on jopa vaarantanut oman henkensä auttaakseen hyökkäyksen kohteeksi joutuneita. Nämä ’samarialaiset’ ovat jälkeenpäin todenneet, että heistä oli itsestään selvää mennä apuun ja he toimivat miettimättä tilanteen vaarallisuutta.

Kuka on lähimmäiseni? – Halusiko Jeesus osoittaa, että lähimmäisiämme eivät ole ainoastaan ne, jotka kategorisoimme ’omien joukkoon’ kuuluviksi? Sellaisiksi jotka uskovat, ajattelevat ja toimivat samalla tavalla kuin me. Sellaisiksi, jotka kuuluvat samaan (uskonnolliseen, poliittiseen tms.) ryhmään, kansallisuuteen tai kulttuuriin johon itse kuulumme. 
Vaan että lähimmäisemme on se, jonka me kohtaamme millaisessa tilanteessa vain, vaikka kuinka yllättäen.

Ystäväkirje – Sain viime viikolla kontemplatiivisen rukouksen ystävien jäsenkirjeen. Siinä oli kuva sateenvarjosta, jonka logo oli unkarista saksaksi käännettynä: ”Mit Jesus einfach für andere da sein” (olla Jeesuksen kanssa yksinkertaisesti läsnä toisia varten).
Ja jälkitekstissä todettiin että siinä on kiteytettynä 3 kontemplatiivisen tien perustavanlaatuista asennetta: Yksinkertaisuus, Läsnäolo ja Suhde.
Ystävänkirjeessä ei ollut näistä enempää, mutta tuo laittoi minut pohdiskelemaan niitä lähimmäisteeman kannalta.

Yksinkertaisesti – Miten usein monimutkaistankaan asioita suhteissani lähimmäisiin? Voi, niin usein.
Miten usein olenkaan turhaan huolissani sen sijaan että luottaisin? Oi, se on minulle jatkuva harjoittelun paikka.

Läsnäoloa – parhaimmillaan se merkitsee minulle kohtaamista, jossa kukin voi olla aidosti oma itsensä. Läsnäoloa, toisen kuuntelemista keskeyttämättä, toisen arvostamista. Tärkeintä ei aina olekaan se, että saan kerrottua toiselle omia ajatuksiani. Vaan yhtä tärkeää se, että voin kiinnostuneena kuunnella mitä toisella on sydämellään ja koetan ymmärtää, miksi toinen ajattelee tai kokee juuri noin. Olla läsnä toiselle. Valon pilkahduksia yhdessä etsien.

Suhteessa – Ajattelen, että suhteemme Jumalaan heijastuu myös suhteeseemme lähimmäisiimme. Kun etsiytyy Jumalan läheisyyteen, Hänen kanssaan olemiseen, saa voimia olla ja rakastaa lähimmäisiään – myös silloin kun on haasteellista ja vaikeaa.
Hän on Rakkaudenlähde ja Voimanlähde. Ehtymätön. Sen kun aina muistaisi…

Rakas Jumala, vedä meitä lähellesi, varsinkin niinä hetkinä jolloin emme itse huomaa kääntyä puoleesi. Kuten tämänaamuisessa Päivän Sanassakin rohkaiset:
”Älä pelkää, minä olen sinun kanssasi! Älä arkana pälyile ympärillesi – minä olen sinun Jumalasi. Minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua vakaalla, lujalla kädelläni.” (Jes.41:10)

Kristus, anna Rakkautesi, Viisautesi ja Myötätuntosi virrata kaikissa ihmissuhteissamme, kaikissa kohtaamisissa. Anna Pyhän Henkesi vaikuttaa sydämissämme. Vahvista meitä suhtautumaan ja toimimaan rakkaudellisesti lähimmäisiämme kohtaan. Olivatpa sitten ’omia’ tai muukalaisia. Kiitos Sinulle, Opettajamme. 🙂 

Muut tekstit: Ps. 112: 5-9, Miika 6: 6-8 ja 1. Joh. 4: 7-12.

2.9.2019. Ensi pyhän aihe on Jeesus, parantajamme. Evankeliumikirja sanoo, että Jeesus voi antaa meille näkevät silmät, kuulevat korvat ja Jumalan tekoja ylistävän kielen.
Joissakin piireissä se, että Jeesus parantaa meidänkin päivinämme samoin kuin 20 vuosisataa sitten Galileassa ja Juudeassa on ihan selvä asia. Kirkon piirissä siitä ollaan vaitonaisia.

Miksi näistä parantumisista puhumista varotaan niin kovin? Jos joku on parantunut todistettavalla tavalla rukouksen kautta, ilman lääketieteellistä myötävaikutusta, eikö olisi uskoa vahvistavaa, jos näistä parantumisista puhuttaisiin?
Ymmärrän toki että asiassa on monta puolta. Joku voi esim. kokea huonommuutta, jollei ole parantunut kun hänen puolestaan on rukoiltu; voi katkeroitua, vihastuakin: eikö Jumala välitä minusta, kun ei minua paranna?
Omalla kohdallani toivon, ettei uskoani Jumalan parantavaan voimaan koskaan horjuttaisi se, jollei Hän paranna minua jostain sairaudesta. Se olisi minusta samaa kuin että asettaisin Jumalalle ehtoja sille, uskonko Häneen vai en.

Parantajamme – Olen saanut kokea Jumalan parantavan voiman useamman ihmisen elämässä niin kotimaassamme kuin sellaisissa maissa, joissa lääketieteellistä terveydenhoitoa ei ole samalla tavalla saatavilla kuin meillä.
Nähtyäni Afrikassa kahden halvaantuneen henkilön saavan tunnon ja toimintakyvyn raajoihinsa kun rukoilimme Jeesuksen nimessä heidän puolestaan, mikään ei saa minua epäilemään, etteikö Kristus parantaisi yhä Henkensä kautta. – Sen sijaan se, mitä, milloin ja kenet, jää usein arvoitukseksi.
Itse olen saanut kokea parantumista, jota lääkäri on ihmetellyt. Sen sijaan esim. korvani on siritellyt kohta 20v, vaikka sen puolesta on usein rukoiltu. Samoin nivelet ovat eläneet omaa elämäänsä ties kuinka kauan.
En kuitenkaan pidä mahdottomana, että joku kerta rukoiltaessa tinnitus lakkaisi. Ja vaikka polven tekonivelleikkaus tuntuu tällä hetkellä väistämättömältä, olisin toki enemmän kuin iloinen jollei sitä tarvittaisikaan. Jos Jumalan parantava voima koskettaisi niin vahvasti.
Mutta koskettipa tai ei, Hän sittenkin rakastaa, sen tiedän. Jumalan Rakkautta ei voi mitata parantumisilla.  
Minusta kannattaa aina ja joka tapauksessa rukoilla ja elää toiveikkaalla mielellä. Koskaan ei tiedä, milloin Jumala tekee jotain hyvää omalla tai lähimmäisen kohdalla. 🙂 

Rukouspyyntö – Kerran vuosia sitten eräs Pohjois-Suomessa asunut henkilö halusi, että hänen puolestaan rukoiltaisiin. Hän sairasti pitkälle edennyttä vakavaa sairautta. Ilmeni kuitenkin, että enemmän kuin sairaudesta parantumista hän kaipasi ylistämisen lahjaa. Hän sanoi olevansa valmis lähtemään täältä, mutta halusi oppia ylistämään Jumalaa vielä eläessään täällä maan päällä. Hän koki olevansa siinä määrin älyllisesti suuntautunut, ettei pystynyt aidosti ylistämään Jumalaa. Ja sitä hän halusi enemmän kuin mitään muuta.
Rukoillessamme hänen puolestaan Pyhä Henki oli vahvasti läsnä. Oli kuin Pyhä Henki olisi odottanut tätä yhtä paljon kuin tämä henkilö.

Ylistyksen lahja – Seuraavana aamuna kyseinen henkilö kertoi, että hän oli herännyt yöllä siihen, että hänen suustaan pulpusi sanoja, joita hän ei tunnistanut. Valtava pyhyyden tunne ja ilo täyttivät hänet. Tätä jatkui pitkään. Lopulta spontaani ylistysvirta lakkasi ja hän nukahti uudelleen. Vielä toisenkin kerran hän heräsi siihen, että ylistystä virtaili hänen sisältään.
Hän ei parantunut sairaudestaan, mutta hän iloitsi siitä lahjasta, jonka oli saanut ja jota eniten oli kaivannut: hän koki että sydämen ovet olivat avautuneet ja hän pystyi täydestä sydämestään antautua palvomaan Jumalaa.  

Effata – Jeesus lähti sitten taas Tyroksen seudulta ja tuli Sidonin ja Dekapoliin alueen kautta Galileanjärvelle. Siellä hänen luokseen tuotiin kuuro mies, joka ei pystynyt kunnolla puhumaan, ja häntä pyydettiin panemaan kätensä miehen päälle. Jeesus otti hänet erilleen väkijoukosta, pani sormensa hänen korviinsa, sylkäisi ja kosketti hänen kieltään. Sitten hän katsahti taivaalle, huokasi ja sanoi kuurolle: ”Effata.” Se merkitsee: aukene. Silloin miehen korvat aukenivat ja hänen kielensä vapautui, niin että hän puhui selkeästi.
Jeesus kielsi ihmisiä kertomasta tästä kenellekään, mutta mitä enemmän hän heitä kielsi, sitä enemmän he levittivät siitä tietoa. Kaikki olivat ylen määrin hämmästyksissään ja sanoivat: ”Hyvin hän on kaiken tehnyt. Kuurot hän saa kuulemaan ja mykät puhumaan.”  (Mark. 7: 31-37)

Aukene, sanoit Jeesus kuuroille korville. Mikä saisi meidän nykyihmisten korvat aukenemaan, silmät näkemään, mielen mietiskelemään ja sydämen huomaamaan Jumalan ihmeitä?

Lehtileike – Viime viikolla löysin kirjalaatikosta mummuni vanhan kirjan välistä kellastuneen lehtileikkeen, Alexandr Solženitsynin rukouksen:

BÖN

Vad lätt det är för mig att leva med dig, Herre!
Vad det är lätt för mig att tro på dig!
När mitt förnunft står rådvillt med sinä tvivel
eller just skall kapitulera,
när de intelligentaste bland människor
inte ser längre
än till kvällen på den dag som nu är och inte vet
vad de har att göra i morgon —
då sänder du mig en klar förvissning
om att du är och att du vill ordna så
att inte alla de godas vägar skall stängas.

På toppen av jordisk berömmelse ser jag
med förvåning tillbaka på den väg som ledde
genom hopplösheten —
och hit, där jag kunnat skicka
mänskligheten en reflex av dina strålar.

Och allt det som jag ännu skall kunna reflektera —
— det kommer du att ge mig.
Och allt det som jag inte rår med —
det har du, naturligtvis, bestämt för andra.

Käännös venäjästä ruotsiksi: Sven Stolpe.
Suomeksi jotenkin tähän tapaan:

RUKOUS
Kuinka helppoa minun onkaan elää kanssasi, Herra! Kuinka helppoa minun on uskoa sinuun!
Kun järkeni seisoo neuvottomana epäilystensä kanssa tai aikoo juuri luovuttaa,
kun ihmisistä älykkäimmät eivät näe pitemmälle kuin tämän päivän iltaan
eivätkä tiedä mitä tekemistä heillä on huomenna —
silloin sinä lähetät minulle selkeän vakuutuksen siitä, että sinä olet
ja että sinä haluat järjestää asiat niin ettei kaikkien hyvien teitä suljeta.
Maallisen maineen päältä katselen hämmästellen taaksepäin sitä tietä, joka johti toivottomuuden läpi —
ja tähän kohtaan, jossa olen voinut lähettää ihmiskuntaan heijastuksen sinun säteistäsi.
Ja kaikki se, jota vielä voin heijastaa — sen sinä tulet antamaan minulle. Ja kaiken sen, mihin en minä pysty, sinä olet, luonnollisesti, määrännyt toisille.

Rukous oli julkaistu lehdessä koko sivun kokoisena joskus ennen vuotta 1978, sillä silloin mummuni siirtyi ajasta iäisyyteen. Alla maininta, että ’tätä venäläisen Nobelin palkinnonsaajan runoa on viime vuosina julkaistu eri puolella Eurooppaa’.

Alexandr Solženitsyn (1918-2008) opiskeli filosofiaa, kirjallisuutta, historiaa ja matematiikkaa. Hän taisteli II maailmasodassa. Hänen silmänsä avautuivat näkemään maansa hallinnossa harjoitetun sorron ja ryhtyi arvostelemaan sitä. Hänet vangittiin 1945, häntä pidettiin useissa vankiloissa ja hän työskenteli monilla vankileireillä.  Eräällä työleirillä häntä painostettiin antamaan tietoja vankitovereistaan, mihin hän ei suostunut. Tuolla leirillä hän koki henkisen romahduksen. 1974 hänet karkotettiin kotimaastaan, johon hän pystyi palaamaan vasta v.1994. 

Ovet auki hyvälle – Mikä sai Solženitsynin, neuvostoajan kasvatin – sodan kauhuista, työleirien järkyttävistä kokemuksista, kaikesta näkemästään ja kokemastaan huolimatta – kirjoittamaan, että hänen on helppoa uskoa Jumalaan? Mistä hän ammensi uskonsa?
Oliko Luoja itse avannut hänen silmänsä näkemään? Että huolimatta kaikesta ihmisten aiheuttamista kärsimyksistä Jumala on. Ja että Hän haluaa vakuuttaa meille, että kaikesta kokemastamme huolimatta ovia pidetään auki hyvän tulla. Että Hän antaa voimia kulkea toivottamiltakin tuntuvien tilanteiden lävitse.

Heijastusta – Kaunista on minusta tuo, kuinka Solženitsyn koki, että on voinut lähettää heijastuksia Jumalan säteilystä maailmaan, ja että Valon Lähde itse antaa sen, miten hän vielä voi Hänen säteilyään heijastaa.   

Hänen säteilynsä heijastajina – Tuo sama taitaa kyllä päteä meihin kaikkiin: varmastikin Luojamme haluaa, että näkisimme, kuulisimme ja tajuaisimme missä kaikissa tilanteissa ja millä tavoin voimme olla ja toimia Hänen säteilynsä heijastajina. 

Kristus, sanoisitko meidänkin korvillemme, silmillemme, mielellemme ja sydämellemme: Effata! Avautukaa kuulemaan, näkemään ja oivaltamaan, kuinka Vapahtajanne toimii tänä päivänä Henkensä kautta samoin kuin 20 vuosisataa sitten!
Auta meitä uskomaan Sinun muutosta aikaansaavaan ja parantavaan voimaasi tänäkin päivänä. Auta meitä pitämään sydämemme ovet avoinna Hyvän tulla. 🙂
Kiitos Sinulle, Parantajamme.

 Muut tekstit: Ps. 146: 5-10,  2. Moos. 4: 10-12 ja 2. Kor. 3: 4-6.

26.8.2019. Vapaaehtoisten virkistyspäivä Hilan leirikeskuksessa: messu, hiljentymistä ja ryhmätyöskentelyä Kirkastusvuori–tekstien äärellä, saunomista ja uimista meressä (vesi oli vielä suht. lämmintä), maukas lounas, laulua, yhteistä jakamista, aurinkoa, lämpöä, kaunista luontoa; sielua silittelevää kaikki.
Olen aiemmin ollut Hilassa ohjaamassa retriittiä ystävilleni ja srk:n retriittiä papin kanssa, mutta nyt tämä, että sai vain olla ja nauttia kaikesta… – kertakaikkisen ihana päivä. 🙂

Kappeli meren äärellä. Hila

Muutamille, jotka olivat varmoja omasta vanhurskaudestaan ja väheksyivät muita, Jeesus esitti tämän kertomuksen:
”Kaksi miestä meni temppeliin rukoilemaan. Toinen oli fariseus, toinen publikaani. Fariseus asettui paikalleen seisomaan ja rukoili itsekseen: ’Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani. Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.’ Publikaani seisoi taempana. Hän ei tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: ’Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!
Minä sanon teille: hän lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei. Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.”  (Luuk. 18: 9-14)

Hilan metsäkappeli

Jeesus palauttaa Kirkastusvuorelta takaisin arkitodellisuuteen, jossa usein kompuroidaan omien heikkouksien kanssa.
Erään kerran hän moitti eräitä, jotka pitivät itseään toisia parempina.
Hmm… olisikohan hänellä jotain sanottavaa aiheesta minullekin? Tai sinulle?

Käsi sydämellä – voinko sanoa, etten koskaan olisi väheksynyt ketään? No en.
Käsi sydämellä: olenko joskus pitänyt itseäni hyvänä? No joo. Vaikken nyt sentään vanhurskaana (joka jo sananakin on minulle jotenkin vieras), mutta kuitenkin aika ok tyyppinä.
Ja vaikka kaikenlaisten juttujen läpi on tullut kahlattua, ja välillä on toivonut erehdysten ja epäonnistumisien takia että maa nielaisisi, olen aina välillä huomannut itsessäni kätkettyä ylpeyttä. – Ylpeys kun pystyy piiloutumaan niin ovelasti, huonommuudentunteidenkin alle.

Mutta sitten sitä huomaa että ai, ei maailma kaatunutkaan tähän (mistä sitten kulloinkin on ollut kyse). Elämä jatkuu. Parasta on kun on tiedostanut, ettei ole kulkemassa yksin, vaan vierellä, mukana kaikessa on Eräs, joka haluaa vahvistaa, rohkaista, nostaa ylös ja antaa voimia jatkaa eteenpäin.

Hänen läpivalaisussaan kaikki tulee näkyväksi. Ja kuitenkin kelpaan Hänelle tällaisena kuin olen, erehtyvänä, vikoineni kaikkineni. Se tekee minusta kaikista puutteistani huolimatta ok-tyypin. Kuten sinustakin.
Eihän se tarkoita sitä, ettei meidän tulisi pyrkiä parempaan ja valita aina hyvä. Vaan sitä, ettei kannata elätellä sellaista harhakuvaa että olisi Luojan silmissä yhtään sen parempi kuin joku muu.

Mieleen tulee eräs youtube-video, jossa Andres Bisonni puhuu vangeille eräässä vankilassa ja rukoillessaan heidän puolestaan kaatuu maahan yhdessä heidän kanssaan. Sitten hän kuulee Pyhän Hengen sanovan jotain sen tapaista, että hänen ei pidä kuvitella että Jumalan silmissä olisi sen parempi kuin nämä rikolliset, joiden puolesta hän rukoilee.

Kappelin ikkunat. Hila

Ensi pyhän sananlaskutekstistä tuli mieleen eräs tapahtuma vuosien takaa, joten otan senkin tähän:

Joka rikkomuksensa salaa, ei menesty,
joka ne tunnustaa ja hylkää, saa armon.
Hyvin käy sen, joka tuntee pyhää pelkoa,
tuhoon kulkee se, joka kovettaa sydämensä.  (Sananl. 28:13-14)

Shakkinappulat. Hila

Ruandassa eräs pienestä vuoristokylästä kotoisin oleva pastori halusi, että lähtisimme sinne rukoilemaan kyläläisten puolesta.
Koputtaessamme erään pienen savitalon ovelle naisääni kutsui meidät sisälle. Nainen oli yksin talossa. Hän istui lattialla ja katsoi meitä epäileväisenä. Pastorin kysellessä häneltä kuulumisia minulle tuli tunne että nainen salasi jotain. Kun pyysin pastoria tulkkaamaan sen naiselle, tämä purskahti itkuun. Hän kertoi, että joka päivä hän joutui vaeltamaan pitkän matkan maissipellolle, jossa hän teki raskasta työtä aamusta iltaan. Mies oli jättänyt vaimon ja lapset. Isoäiti huolehti lapsista äidin ollessa töissä. Lasten äiti oli niin uupunut, ettei kerta kaikkiaan jaksanut enää.
Niinpä hän oli päättänyt lähteä, jättää lapsensa ja kotinsa ja vain lähteä jonnekin pois. Tuo päivä oli hänen palkkapäivänsä, ja juuri seuraavana yönä hän oli aikonut lähteä jättäen kaiken jälkeensä.   
”Mutta nyt kun te tulitte ja paljastitte kaiken, en voikaan lähteä”, nainen itki. Hän sanoi ymmärtävänsä nyt, että Jumala oli nähnyt hänen ahdistuksensa. Se antoi hänelle voimia uskoa, että Hän myös auttaisi häntä ja hänen perhettään. Nainen nyyhkytti ymmärtävänsä, minkä valtavan surun ja kaipuun olisi aiheuttanut lapsilleen ja äidilleen. He eivät koskaan olisi saaneet tietää, minne hän oli kadonnut ja miksi.

Itkun lakattua nainen oli kuin toinen ihminen: hänen silmänsä hymyilivät toivoa ja innostusta.
Ihmettelimme yhdessä Jumala ajoitusta ja kiitimme Häntä rakkaudestaan ja huolenpidostaan äitiä, hänen lapsiaan ja isoäitiä kohtaan.
Meitä kaikkia kohtaan.

Kappelin alttari, Hila

Kiitos, rakas Luojamme, Rakkaudestasi. Sinä näet sisimpäämme, näet kaiken. Ja sittenkin rakastat meitä, haluat parastamme.
Sinun Valossasi näemme omat varjomme. Auta ja rohkaise meitä luottamaan Rakkauteesi, joka hoitaa ja parantaa.
Anna Valosi täyttää sisimpämme. Sinun Valosi läpäisee pimeimmätkin sopukkamme, ja varjomme alkavat muuttua valoksi. Ja silloin tiedämme, ettei meillä ole mitään syytä kohottaa tai korottaa itseämme. Silloin tiedämme, että kaikki hyvä on tullut ja tulee Sinusta.

Muut tekstit: Ps. 51: 6-14, 5. Moos. 9: 1-6 ja Room. 3: 21-28 (29-31)

19.8.2019. Usvan lumo – Eräänä aamuna viime viikolla heräsin viiden maissa. Taivas oli kirkas ja lähdin hauvan kanssa aamulenkille. Olin tuon ennenkin kokenut: tunnelman, kun luonto ja ihmiset tuntuvat olevan vielä unessa. Hiljaisuus, rauha ja ilmassa leijailevat raikkaat tuoksut.
Tällä kertaa auringonnousun värittämä usva lumosi kerta kaikkiaan. Sitä oli yhtä mukava seurata kuin tulta nuotiossa tai auringonkimallusta laineilla. Paitsi että usva huokuu rauhaa. Sen liike on mietiskelevää, miltei huomaamatonta. Ainoastaan puiden takaa kohoava auringonvalo sai siinä aikaan muutoksia.
Miten ihanan lääkekaapin Luojamme onkaan antanut meille: luonto hoitaa mieltä, sielua ja koko olemustamme jo ihan sitä katsellessa.

Jeesuksen suru – Kun Jeesus tuli lähemmäksi ja näki kaupungin, hän puhkesi itkuun sen tähden ja sanoi: ”Kunpa sinäkin tänä päivänä ymmärtäisit, missä turvasi on! Mutta nyt se on sinun silmiltäsi kätketty. Vielä tulet näkemään ajan, jolloin viholliset rakentavat ympärillesi vallin, saartavat sinut ja käyvät kimppuusi joka puolelta. He murskaavat maan tasalle sinut ja sinun asukkaasi. Sinuun ei jätetä kiveä kiven päälle, koska et tajunnut etsikkoaikaasi.”
Jeesus meni temppeliin ja alkoi ajaa ulos niitä, jotka siellä kävivät kauppaa. Hän sanoi heille: ”On kirjoitettu: ’Minun huoneeni on oleva rukouksen huone.’ Mutta te olette tehneet siitä rosvojen luolan.”
Hän opetti sitten joka päivä temppelissä. Ylipapit, lainopettajat ja muut kansan johtomiehet miettivät, miten raivaisivat hänet pois tieltä. He eivät kuitenkaan keksineet, mitä tehdä, sillä koko kansa oli jatkuvasti Jeesuksen ympärillä kuuntelemassa häntä.  (Luuk. 19: 41-48)

Jeesuksen myötätunto – Jeesus näki ennalta, mitä Jerusalemille tulisi tapahtumaan: viholliset tulisivat, valloittaisivat ja tuhoaisivat sen. Hän itki kansansa, pyhän kaupungin ja Jumalan temppelin kohtaloa.
Miksi näin kävisi? ”Koska et tajunnut etsikkoaikaasi”, Jeesus sanoi. Tuo saa minut pohtimaan, olisiko Jerusalem säästynyt tuholta, jos sen asukkaat olisivat ottaneet Jumalan Pojan vastaan Messiaanaan. Jos he olisivat lasten lailla tunnistaneet ja tunnustaneet hänet Kuninkaakseen, Jumalan lähettämäksi Pelastajaksi, hänen ratsastaessaan Jerusalemiin pääsiäisjuhlille. Olisiko kaikki silloin mennyt toisin?
Mutta Luoja tiesi, miten ihmiset tulisivat toimimaan ja ilmaisi sen profeettojen suulla jo satoja vuosia ennen Jeesuksen syntymää.

Mitä valitsemme – Ajattelen, että Jerusalemin kohtalo ei ollut ”ennalta määrätty”. Sillä Luojamme tietää myös milloin ja miten me tunnistamme ja valitsemme sen hyvän, mitä Hän haluaa meille tarjota. Meillä on vapaus valita, ja Hän tietää edeltä, mikä tulee olemaan valintamme.
(Tuohon tapaan olen selvittänyt itselleni kysymystä siitä, onko meillä vapaa tahto valita miten toimimme elämässämme, vai onko kaikki ennalta määrätty.)

’Je ne suit pas un robot’ – Eräs läheiseni toi minulle rintanapin, jossa luki ranskaksi ’en ole robotti’ (eräiden nettisivustojen käyttämä varmennustapa). Läheisestäni ranskal. versio oli hauska. 
Mutta niin – emme me todellakaan ole mitään robotteja, jotka kauko-ohjauksella tekevät sitä, mitä joku toinen haluaa meidän tekevän. 

Jumalan tietopankissa – Ymmärrän asian niin, että me olemme Jumalan tietopankissa,  kaikki meistä: mennyt, nykyinen ja tuleva. Myös siis se, millaisia henkilökohtaiset valintamme olivat, ovat ja tulevat olemaan. Tuntuisi oudolta ajatella, että me vain toteuttaisimme yksilöllisesti ja yksityiskohtaisesti valmiiksi suunniteltua projektiamme nimeltä Elämä, voimatta itse siihen vaikuttaa sen kulkuun. Sehän merkitsisi että Jumala olisi suunnitellut ihmiset tekemään myös pahoja, ei vain hyviä tekoja.

Paratiisissa ihmiset elivät täysin Jumalan yhteydessä ja toteuttivat näin ihan luonnostaan Hänen hyvää suunnitelmaansa meitä ihmisiä kohtaan. Sitten omapäisyys ja omahyväisyys johtivat etääntymiseemme Luojasta. Ei enää valittukaan sitä, mikä olisi ollut omaksi ja yhteiseksi hyväksi.

Rukouksen huone – Jeesuksen sanat ”Minun huoneeni on oleva rukouksen huone” kiinnitti tällä kertaa tuota evankeliumitekstiä lukiessani eniten huomioni; erityisesti tuo futuurimuoto ’on oleva’.
Sekä alkuperäinen, Salomonin rakentama ja tuhottu temppeli että uudelleen rakennettu temppeli olivat toimineet pyhänä Jumalan palvonnan paikkana.
Mutta pian tapahtuisi jotain, mikä mullistaisi kaiken: Jumalan temppeliä ei olisi enää fyysisessä muodossaan Israelin kansan keskuudessa – ei temppelirakennusta eikä Jumalan Poikaa, joka ennen kuolemaansa sanoi olevansa temppeli, jonka hän nostaisi 3 päivässä. (”Hajottakaa tämä temppeli, niin minä saan sen nousemaan kolmessa päivässä.”  Joh.2:19)  – Jumalan temppeli muuttuisi hengellisesti läsnä olevaksi.   

Kaikkialla ja kaikille läsnä oleva – Jos Jerusalemin hengelliset johtajat olisivat hyväksyneet Jeesuksen taivaan antamaksi Johtajakseen, millähän tavoin me ihmiset eri puolilla maailmaa mahtaisimme olla osallisia siitä, mitä Hän on, mitä Hän teki, tekee ja tulee tekemään? Sillä israelilaisille on ominaisempaa pysytellä oman kulttuurinsa parissa kuin lähteä muille maille julistamaan omaan uskontoonsa liittyviä asioita toisinuskoville.
Kehitellessään suunnitelmaansa, jonka avulla saada meidät takaisin yhteyteensä Luojamme kyllä varmasti tiesi, miten Jeesuksen ympärillä olevat ihmiset valitsisivat.
Temppeli (sen fyysinen muoto) tuhottiin, mutta nousi 3. päivänä.
Ristiinnaulitsemisen jälkeinen tyhjä hauta teki Nasaretin Jeesuksesta maailmankuulun. Ja ylösnousseena Kristus on Henkensä kautta meille kaikille läsnä.

Valtaosa maailman ihmisistä on kuullut Jeesus Nasaretilaisesta. Hän taitaa olla maailman tunnetuin henkilö. Mieleen tulevat kaikki ne ei-uskovat, juutalaiset, muslimit ja muut, joille Jeesus on ilmestynyt visioissa.
Käsittääkseni ylösnoussut Kristus ilmestyy sen näköisenä kuin hänet maalaustaiteessa on kuvattu, jotta ihmiset tunnistaisivat Hänet. Jolleivät he tunnista, Hän kertoo olevansa Jeesus ja välittömästi heidän lamppunsa syttyvät.
Kristus haluaa tulla kaikkien niiden luo, jotka Häntä kutsuvat, kaipaavat Hänen läheisyyttään, vaikutustaan ja apuaan.   

Pyhän Hengen temppeli – Kristus ei ole ainoastaan läsnä elämässämme, vaan on sisäisesti meissä. Paavali kysyy korinttolaiskirjeessään: ”Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?” (1.Kor.3:16)
Hänen Henkensä vaikuttaa meissä, ohjaa meitä ja muuttaa meitä, jos vain annamme Hänelle siihen luvan. Se on ihmeellinen lahja!
”Vai ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on ja jonka te olette saaneet Jumalalta” (1.Kor.6:19), Paavali jatkaa.
Se on huikea juttu, kun oikein alkaa ajatella! Jumalan pyhä temppeli, joka tuhottiin, onkin nyt sisäisesti meissä, Kristuksen seuraajissa!

Rukouksen huoneita siis olemme. Muistaisimmepa sen useammin. Ei suinkaan siksi että voisimme olla siitä ylpeitä. Sillä asia laittaa kyllä aika nöyräksi, kun sitä alkaa ajatella! Laittaa pikemminkin miettimään, kuinka voisi toimia sen mukaisesti…
Miksi Jumala on antanut Henkensä sisimpäämme? Mitä Hän odottaa meiltä, itse kultakin, yksilöinä ja osana perhettämme ja yhteisöämme?
Ja jollei tunnu liian isolta asialta, voisi pohtia, mitä Hän odottaa meiltä yhtenä osasena koko tätä ihmiskuntaa…

Jumalalla on tarkoituksensa, jotka ovat suurempia kuin ihmismieli voi ymmärtää. Minusta on kuitenkin kiehtovaa koettaa ymmärtää Hänen suunnitelmiaan ja tarkoituksiaan paitsi oman ja läheisten elämässä myös suuressa mittakaavassa.

Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee. (1.Kor.13:12)

Jeesus suri sitä, että ihmiset eivät ymmärtäneet, että todellinen turva ei löydy mistään ulkoisesta, ei mistään ihmisen rakentamasta tai kehittelemästä. Luojamme haluaa olla yhteydessä meihin. Hän haluaa vaikuttaa sisimmässämme, niin että voisimme tehdä viisaita valintoja ja päätöksiä. Niin että voisimme toimia toistemme hyväksi Hänen toivomallaan tavalla.  

Kristus, Valomme, auttaisitko meitä niin, että voisimme elää todeksi sitä, että Pyhä Henkesi vaikuttaa olemiseemme, ajatuksiimme, asenteisiimme, tunteisiimme ja tekemisiimme? Että osaisimme hiljentyä kuuntelemaan Sinun läsnäoloasi meissä.
Että rukouksen ilmapiiri vaikuttaisi meissä ja säteilisi meistä ympärillemme. Niin että asiat alkaisivat muuttua… taivaallisen suunnitelman mukaisesti.

Muut tekstit: Ps. 81: 9-17, Jer. 18: 1-10 ja Ilm. 3: 1-6.

13.8.2019. Viime viikolla kauppareissulla pyörän ketju irtosi. En ole koskaan opetellut ketjun kiinnittämistä, joten ajattelin että talutan pyörän kauppaan ja takaisin; kotona sitten joku auttaa.
Kauppakeskuksen ylätasanteella kotiinpäin lähtiessäni ajattelin, että aika rankkaa kyllä taluttaa pyörää jyrkkää alamäkeä (= kadulle laskeutuvaa asvalttiluiskaa). Pyysin Jumalalta apua tilanteeseen.
Luiskan yläpäässä oli nuorimies piikkaamassa rikkaruohoa portaiden saumoista. Häneltä varmaan voisin pyytää apua. Kädenkäänteessä ystävällinen nuorukainen laittoi ketjun paikalleen. Oi kuinka olin kiitollinen!
Pyöräillessäni luiskaa alas mietin: mitä jos ketju olisi irronnut tässä kohdassa? Olisin syöksynyt täyttä vauhtia 4-kaistaiselle autotielle!
Kotiin tultuani luin päivän uutisista pyöräilyonnettomuuksien yleisyydestä. Mietin miten monia jyrkkiä alamäkiä ja asvalttiliuskoja olinkaan pyöräillyt alas… – Kiitin varjeluksesta, taas kerran.

Taizé  yhteisön kalenterin rukous elokuulle:

Myötätunnon Jumala,
me ylistämme Sinua
niistä lukuisista naisista, miehistä ja
nuorista ihmisistä, jotka
ympäri maailmaa pyrkivät olemaan
rauhan, sovinnon ja yhteyden todistajia.  Veli Roger

Älä unohda laupeutta, älä uskollisuutta –
kiedo ne kaulaasi, kirjoita sydämesi tauluun,
niin saat rakkautta ja kiitosta
sekä Jumalalta että ihmisiltä.
Älä jätä elämääsi oman ymmärryksesi varaan,
vaan turvaa koko sydämestäsi Herraan.
Missä kuljetkin, pidä hänet mielessäsi,
hän viitoittaa sinulle oikean tien.
Älä luulottele olevasi viisas;
pelkää Herraa ja karta pahaa.
Siinä on sinulle lääke,
joka pitää koko ruumiisi terveenä.  (Sananl. 3: 3-8)

Sydämen tauluun – Viehätyin tuosta tekstistä samalla hetkellä kun sen luin. Kiedo laupeus ja uskollisuus kaulaasi.
Mieleen tulee kaukaiset maat, joissa on tapana punoa kaulaseppeleitä kauniista, värikkäistä kukista. Niitä annetaan saapuvalle vieraalle. Kuin pyyntö tai siunaus: olkoot hyvät asiat läsnä meissä, välillämme, kohtaamisessamme ja elämässämme.
Sydämen taulusta tuli mieleen, kuinka joskus aikoinaan tein ystävieni kanssa tauluja, joihin  liimasimme sellaisia kuvia ja tekstejä, jotka kuvasivat niitä asioita, joita toivoimme elämäämme.
Juju on siinä, että se, mitä näet, alkaa vahvistua mielessäsi ja alkaa pikkuhiljaa vaikuttaa elämänlaatuusi, ihan huomaamatta. Alat ikään kuin kutsua niitä asioita elämääsi.

Tabula rasa –teorian mukaan synnymme mieli täysin tyhjänä, ja vasta elämänkokemukset alkavat kirjoittaa/kuvittaa tuota ”tyjää taulua”. Mentaaliset ja psyykkiset ominaisuudet kehittyvät ympäristöstä saatujen kokemusten ja vaikutteiden perusteella muovaten henkilön identiteetin. 
Itse ajattelen, että Jumala on sommitellut ainutlaatuiselle taulullemme luonnoksen, sen mukaisesti, mitä on tarkoittanut elämällemme. Me ja ympäristömme jatkamme sitten elämämme aikana taulun maalaamista. 

Elämäntaulua voisi kuvitella vaikka sellaisena tauluna, josta voi rätillä tai sienellä pyyhkiä pois sellaisia asioita, joita ei halua siinä olevan.
Tai öljyväritauluna, jossa voi maalata vanhojen juttujen päälle uutta, kauniimpaa ja parempaa.
No, tällaisia tuli mieleen, kun aloin miettiä tuota tauluasiaa. Joka tapauksessa tuollaiset asiat voivat olla syvästi vaikuttavia, varsinkin jos heittäytyy prosessiin täysillä. Teki sitä sitten pelkästään mielen tasolla taikka kangasta/paperia, värejä tai kyniä käyttäen.

Raamatunlauseita – Jotkut laittavat psalminjakeita tai muita vahvistavia ja rohkaisevia ja inspiroivia raamatunkohtia lapuille ja kiinnittävät niitä eri puolelle kotiaan, kaapinoviin, peileihin ym. paikkoihin.
Raamatusta voi löytää valtavasti Jumalan lupauksia meille lapsilleen. Kun antaa niiden kiinnittyä sydämensä tauluun, ne eivät voi olla vaikuttamatta. 🙂

Kunnioittamista – Tuon ’pelkää Herraa’ -sanonnan suomennosta voisi minusta miettiä uudemman kerran.
Kuvitellaan, että haluaisin tutustua Häneen raamatuntekstien kautta. Ja sitten tuo ’pelkää’ -verbi hyppää  silmille ja herättää jonkin vanhan muiston kokemuksesta, jolloin todella piti pelätä jotain henkilöä… – Haluaisinko jatkaa tutustumista?
Muualla Raamatussa kerrotaan kyllä, kuinka hyvä ja rakastava Jumala on. Mutta mitä jos voimakkaita neg. tunteita herättävä teonsana hukuttaa positiiviset asiat? 
Valtava, pelonsekainen kunnioitus Hänen taivaallisen majesteettisuutensa, kirkkautensa ja pyhyytensä edessä tuntuisi minusta ennemminkin sellaiselta, johon voisin liittyä.  – Mikähän voisi olla sellainen valtavaa kunnioitusta ilmaiseva verbi, jota tuossa kohtaa tarkoitetaan?

Rakastamista – Jeesus nostaa tärkeimmäksi käskyiksi Jumalan rakastamisen. Rakkaus karkottaa pelon, sanotaan. Niin se parhaimmillaan tekeekin, ja myös karkottaa pahan.
Jos rakastat Jumalaa ”koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi”, kuten Jeesus meitä kehottaa (Matt.22:37), voiko paha enää millään mahtua sellaiseen pakettiin?
Jos on puutetta tavoitteista, niin tuossapa tavoitetta koko loppuelämäksi…  puhumattakaan siitä 2. tärkeimmästä käskystä rakastaa lähimmäistään niin kuin itseään…
Sananlaskun mukaan laupeus ja uskollisuus tuovat rakkautta elämäämme, niin Jumalan kuin ihmisten taholta. Kuin tuossa Jumalan ja lähimmäisten rakastamisessa: antaessaan saa. 🙂

Kiitos rakas Jumala että Sinä olet hyvä ja rakastava Jumala. Sellainen, johon haluan tutustua yhä enemmän ja lähemmin. Kiitos että vedät meitä puoleesi Rakkaudellasi. Auta meitä tulemaan aina vaan lähemmäs, tuntemiseesi.
Kiitos niistä ihanista asioista, joita olet jo valmiiksi hahmotellut elämämme tauluun. Auta meitä raapustamaan niitä esiin. Jos ne vaikka ovat peittyneet erilaisten kokemusten alle, niin ettemme ole niistä vielä tietoisia.
Opasta meitä kirjoittamaan sydämemme tauluun niitä asioita, joita haluat meille opettaa, asioita joita haluat meissä vahvistaa.

Kristus, kiitos että olet sekä Ystävämme että Kuninkaamme. Se on ihmeteltävän merkillinen mutta ihana yhdistelmä!
Kiitos että kuljet kanssamme. Rohkaise, suojele ja varele meitä pahalta. Tänäkin päivänä.  Kiitos Sinulle. Aamen.

Muut tekstit: Ps. 119: 129-136,  2. Aik. 1: 7-12, 1. Piet. 4: 7-11 ja Luuk. 16: 1-9.