5.3.2018   

Elämän leipä – Jeesus sanoi:
    ”Minä olen elämän leipä. Teidän isänne söivät autiomaassa mannaa, ja silti he ovat kuolleet. Mutta tämä leipä tulee taivaasta, ja se, joka tätä syö, ei kuole. Minä olen tämä elävä leipä, joka on tullut taivaasta, ja se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti. Leipä, jonka minä annan, on minun ruumiini. Minä annan sen, että maailma saisi elää.”
    Tästä sukeutui kiivas väittely juutalaisten kesken. He kysyivät toisiltaan: ”Kuinka tuo mies voisi antaa ruumiinsa meidän syötäväksemme?” Jeesus sanoi heille: ”Totisesti, totisesti: ellette te syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertaan, teillä ei ole elämää. Mutta sillä, joka syö minun lihani ja juo minun vereni, on ikuinen elämä, ja viimeisenä päivänä minä herätän hänet. Minun lihani on todellinen ruoka, minun vereni on todellinen juoma. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, pysyy minussa, ja minä pysyn hänessä. Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja niin kuin minä saan elämäni Isältä, niin saa minulta elämän se, joka minua syö. Tämä on se leipä, joka on tullut alas taivaasta. Se on toisenlaista kuin se ruoka, jota teidän isänne söivät: he ovat kuolleet, mutta se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti.” (Joh. 6: 48-58)

Väittely – En tiedä, olisiko minun helpompi suhtautua väittelemiseen, jos olisin syntynyt sellaiseen maahan tai perheeseen, jossa väitteleminen kuuluu luonnollisena osana keskustelukulttuuria. Varmaan siksi, etten lapsuuden perheessäni kuullut (tai en ainakaan muista kuulleeni) väittelyä, väitteleminen herättää minussa aina epämukavan, epämiellyttävänkin olon – olinpa siinä itse osallisena tai sivussa kuuntelijana, olivat väittelijät minulle tuttuja tai tuntemattomia.

Yllä olevasta evankeliumitekstistä hyppäsivät tällä kertaa erityisesti juuri nuo sanat: ’sukeutui kiivas väittely’. Mitä ne haluavat kertoa minulle juuri nyt?
Mieleen nousi elävästi tapahtuma 13-14 v:n takaa. Eräs australialainen hengellinen ope, jota noihin aikoihin tulkkasin erilaisissa tilaisuuksissa, oli jo jonkin aikaa opettanut minulle ja ystävilleni asioita Raamatusta. New age -opit olivat meille tuolloin huomattavasti tutumpia kuin Raamattu.
Kerran eräässä viikonloppuseminaarissa tuo henkilö pyysi minua kirjoittamaan seuraavaa päivää varten suomeksi yllä olevan evankeliumikohdan. Hän halusi jakaa sen kaikille osallistujille. Järkytyin tekstistä ja sanoin: ”En takuulla  kirjoita noita Jeesuksen sanoja että pitää syödä hänen lihaansa ja juoda vertansa!!” – Välillemme syntyi kiivas väittely.
Raamatuntuntemukseni oli tuolloin olematon, olinhan vasta alkanut lukea sitä. Monet asiat siinä olivat minulle haasteellisia, mutta tuo kohta Jeesuksen lihan ja veren syömisestä ja juomisesta oli vain kerta kaikkiaan minulle liikaa! Ja varmasti olisi myös ystävilleni, siitä olin vakuuttunut!
Väittelymme päättyi siihen, että kumpikin lähti kiukkuisena huoneeseensa. Seuraavana aamuna asiasta ei enää puhuttu – eikä kyseistä tekstiä käsitelty.

Täynnä elämää – Miten paljon voivatkaan asiat muuttua yli 10 vuodessa… – kuten esim. se, miten reagoin tuohon tekstiin. Kyllähän Jeesuksen sanat vieläkin tuntuvat järisyttäviltä, mutta sitä mukaa kun Ehtoollisesta on tullut luonnollinen osa elämääni, on suhteeni myös tuohon evankeliumitekstiin muuttunut.
Siinä missä Jeesuksen kärsimä tuska ja ristinkuolema ennen olivat kompastuskiviäni, voinkin nyt nähdä Elämää. Tuossakin tekstissä voin havaita, kuinka siinä onkin kyse elämästä. – Itse asiassa se on täynnä elämää!
”elämän, elävä, elää, elää, elämää, elämä, elää, elämäni, elämän, elää – Jeesus mainitsee tuossa tekstissä elämän eri muodoissa yhteensä 10 kertaa!

Padre Pion messut – Padre Joku vuosi edellä kertomani kiivaan väittelyn jälkeen vierailin San Giovanni Rotondossa. Siitä oli jo Padre Pion  elinaikana tullut suosittu pyhiinvaelluskohde. Ison kirkon ovi kävi tiheään. Kaipasin hiljentymispaikkaa, joten menin kirkon kyljessä olevaan pieneen sivukappeliin.
Astuessani tuohon kappeliin erään pienen pyhiinvaellusryhmän pappi oli juuri aloittamassa messun. Istuuduin kappelin takaosaan. Papissa tai hänen tavassaan toimittaa yksinkertainen, lyhyt messu ja asettaa Ehtoollinen ei ollut mitään erikoista. Mutta yhtäkkiä katsoessani, kuinka hän siunasi leivän ja viinin, koin jotain sellaista mikä sai minut tajuamaan, että Kristus todellakin on Ehtoollisessa läsnä. Siitä lähtien Ehtoollinen on ollut minulle pyhä ja tärkeä asia.

Padre Pio, katolil. pappi & kapusiinimunkki (1887-1968) toimitti messuja kuolemaansa saakka. Luin myöhemmin, että sivukappeli oli se alkuperäinen kappeli, jossa Padre Pio oli pitänyt messuja. Kun kaikki halukkaat eivät enää mahtuneet sisälle messuun, sen kylkeen oli rakennettu isompi kirkkorakennus. kuolemaansa saakka.
Käsiinsä, jalkoihinsa ja kylkeensä ilmestyneiden stigmojen lisäksi (joita Padre Pio yritti pitkään salata) hänellä todettiin myös olevan kyky nähdä ripille tulevien ihmisten sielunsisimpään. Messuihin, jotka tulivat tunnetuiksi siitä, että niissä tapahtui  ihmeparantumisia, tuli Ihmisiä pitkienkin matkojen takaa.
Messut tiivistyivät Eukaristian (Pyhän Ehtoollisen) viettoon, mikä saattoi kestää parikin tuntia. Padre Pion siunatessa leivän ja viinin kappeliin laskeutui täydellinen hiljaisuus. 

Elävä leipä – ”Minä olen tämä elävä leipä, joka on tullut taivaasta, ja se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti.” ”Minä olen tämä elävä leipä, joka on tullut taivaasta, ja se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti.”
Ehtoollinen on suuri mysteeri. Tuskin sitä voi täydellisesti tai edes tyydyttävästi ihmismielellä käsittää. Jospa  minun ei tarvitsekaan?
Luteril. kirkossa pienet lapsetkin saavat tulla vanhempansa kanssa Ehtoolliselle. Lapsi ei mieti päätään puhki ymmärtääkseen, miten leipä voi olla Jeesuksen ruumis ja viini Hänen verensä. Haluten tulla osalliseksi samasta kuin vanhempansa hän ottaa luottaen vastaan sen, mitä hänelle ojennetaan.
Ehkä minunkaan ei tarvitse käsittää, kuinka siunattu leipä ja viini muuttuu meille taivaalliseksi Ateriaksi, jossa Ylösnoussut  antaa meille itsensä, ravitsee meidät eläväksi. Voin luottaa siihen, että Taivaallinen Isäni tietää.
Hieman hymyillen ja suostutellen kysyn itseltäni: voisiko se riittää, että Hän tietää? Kun Hänkään ei minulta enempää odota, kuin lapsenkaltaista luottamusta ja uskoa…  

Panis Angelicus – Andrea Bocelli

Liiton ateria – Viettäessään pääsiäisateriaa opetuslastensa kanssa ’hän otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: ”Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.” Aterian jälkeen hän samalla tavoin otti maljan ja sanoi: ”Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan teidän puolestanne. (Luuk. 19-20)

Liiton ateria – Tuo sana liitto on aina koskettanut minua. Jumala haluaa solmia kanssamme liiton. – Myös Markuksen ja Matteuksen evankeliumeissa Ehtoollisen asetussanoissa on sana liitto. Ja Korinttolaiskirjeessä. Verellä vahvistettu liitto. Liiton veri. Veriliitto. Kuulostaa vahvalta, mutta onneksi ei nykyisin enää liian vahvalta meikäläiselle.
Olen usein miettinyt sitä, kuinka Johannes kuvaa Jeesuksen ja opetuslasten viimeistä pääsiäisateriaa ja Jeesuksen puhetta ja rukouksia laajasti ja tarkasti. Hän jättää kuitenkin mainitsematta Jeesuksen sanat ruumiistaan ja verestään. Ajattelen, että ehkäpä ne olivat hänen(kin) mielestä liian raskasta puhetta. (Johanneshan oli kaiken lisäksi paikan päällä – näki kuinka Jeesus antoi ruumiinsa ja verensä ristillä uuden liiton sinetiksi.)

Eläväksi tekevä – Itseäni auttoi aikanaan, kun en niinkään ajatellut tuota tapahtumaa, vaan keskityin siihen, mitä sitten seurasi. Jeesus tuli taivaasta antaakseen meille Todellisen Elämän. Elämän, jossa Hän on osallisena, Voimanantajana.
Elämän Lähde, Taivaista tullut, luoksemme, tahtoen ravita meitä sellaisella ravinnolla, jota vain Jumalan Poika voi meille tarjota.
Jeesus antoi meille itsensä: ”Minä annan sen, että maailma saisi elää.”

Leivästä Enkelten – Mauno Kuusisto

Muut tekstit: Ps.84:6-10, 13, Jes.55:1-3 ja Ilm.21:6-7.