4.7.2023. Hyödynsimme ystävän kanssa ilmaista Vallisaari-päivää, nautimme merellisestä luonnosta ja katsastimme siinä samalla Helsinki Biennaalin teoksia.
Yhdestä olimme samaa mieltä: Turvapaikka, utu’ – niminen installaatio. lammesta kohoava, alati muuntuva usva oli lumoava näky; sitä olisi voinut katsella vaikka kuinka kauan.
(Samantapaisia ilmiöitä saa joskus ihailla veden äärellä ihan luonnon itsensäkin synnyttäminä.)
Jotkut teokset olivat mielenkiintoisia (esim. PHOSfate’n hiekkaistutusinstallaatio, joka tuo esiin kahden toisistaan kaukaisen maan ongelmia ja mahdollisuuksia.) Jotkut teokset meikäläinen sivuutti mieluummin kuin jäi niitä katselemaan.
Ystävän ja kriitikoiden kanssa voi olla samaa tai eri mieltä. Hyvältä tuntuu, kun voi olla eri näkemyksiä ilman että siitä nousisi jotain konfliktia.
Toinen ystäväni huokasi, että kesä liukuu niin nopeasti ohi. Voi kuinka hyvin ymmärrän häntä, olenhan niin usein kokenut samoin. Sitten päätin muuttaa ajattelutapaani. Nykyään koetan nauttia kesästä niin, että löydän joka päivä asioita, joista iloita ja innostua.
Kesä on mielestäni niin ihana ja kallisarvoinen lahja, etten halua haaskata hetkeäkään sen murehtimiseen, että se jonain päivänä on ohitse. – Lisäksi mielestäni on kivaa löytää ilonaiheita ihan pienenpienistäkin asioista.
Kun jotain asiaa katselee ja pohtii omasta näkövinkkelistään käsin, oma näkemys ja käsitys asiasta saattaa tuntua hyvinkin selkeiltä ja oikeilta. Jos kuitenkin on valmis laajentamaan omaa näkökulmaansa sen verran, että huomioi toisen henkilön näkemyksen samasta asiasta, se ei ehkä tunnukaan enää niin yksiselitteiseltä. Saattaa käydä niin, että joutuu tarkistamaan omaa näkökantaansa.
Mitenköhän monta kertaa onkaan itselle tapahtunut niin elämän varrella? Muistan, kuinka isäni (maanpäällinen isäni siis) sanoi kerran minulle, että olin kovin ehdoton joissakin näkemyksissäni. Olin tuolloin teini-iässä, ja minulla oli tietenkin omat, varmaan jyrkätkin mielipiteet joistain asioista. Mielestäni isäni oli kuitenkin avain väärässä: minähän omasta mielestäni ymmärsin toisten näkökulmia liiankin hyvin.
(En muista ollenkaan, mistä me tuolloin keskustelimme. Muitta olisipa mielenkiintoista, ja ehkä hauskaakin, kuunnella uudelleen tuo isän kanssa käyty keskustelu; kuunnella omia teini-iän näkemyksiä ja mielipiteitä. Mitä niistä nyt ajattelisin?)
Nykyään ajattelen, että olisipa hyvä juttu, jos pystyisi aina säilyttämään pyrkimyksen kuunnella toisia niin, että koettaisi ymmärtää heidän näkemyksiään, vaikka ne olisivat hyvinkin erilaisia kuin omat näkemykset. Tai että voisi ottaa huomioon, että ne näkemykset voivat muuttua paljonkin ajan kuluessa.
Mutta vielä parempi – ja paljon haastavampi – juttu olisi, jos pystyisi pidättäytymään toisten arvostelemisesta. Siitä Jeesus puhuu ensi pyhän evankeliumissa. Tai oikeastaan vielä vahvemmasta asiasta: toisten tuomitsemisesta.
************************
Kirkkovuosikalenterista:
Ihmisen asia ei ole tuomita lähimmäistään, sillä tuomiovalta kuuluu yksin Jumalalle. Meitä kehotetaan armahtamaan toisiamme ja edistämään oikeuden ja hyvyyden toteutumista. Kuulumme syntisten seurakuntaan, joka elää Jumalan anteeksiantamuksesta.
Sytytä silmiini valo
Herra, kuinka kauan? Oletko unohtanut minut iäksi? Kuinka kauan peität minulta kasvosi?
Kuinka kauan huolet painavat mieltäni ja sydäntäni jäytää tuska? Kuinka kauan viholliseni ovat voitolla? Katso minun puoleeni ja vastaa minulle, Herra, Jumalani!
Sytytä silmiini valo, älä anna minun nukkua kuolemaan, ettei viholliseni sanoisi: ”Minä voitin hänet”,
ettei vastustajani saisi iloita tappiostani.
Minä luotan sinun armoosi, saan iloita sinun avustasi. Minä laulan kiitosta Herralle, hän pitää minusta huolen.
Ps. 13:2–6
Daavid katui tekoaan
Herra lähetti Natanin Daavidin luo. Kuninkaan luo tultuaan Natan sanoi: ”Eräässä kaupungissa oli kaksi miestä, rikas ja köyhä. Rikkaalla oli suuret määrät lampaita ja härkiä, mutta köyhällä ei ollut kuin yksi ainoa pieni karitsa, jonka hän oli ostanut. Hän elätti karitsaa, ja se kasvoi hänen luonaan yhdessä hänen lastensa kanssa. Se söi hänen leipäänsä ja joi hänen kupistaan, se makasi hänen sylissään ja oli hänelle kuin tytär. Mutta kerran rikkaan miehen luo tuli vieras. Rikas ei raskinut ottaa yhtään omista lampaistaan tai häristään valmistaakseen ruokaa matkamiehelle, joka oli tullut hänen luokseen, vaan otti köyhän miehen karitsan ja teki siitä vieraalleen aterian.”
Daavid suuttui kovasti tuolle miehelle ja sanoi Natanille: ”Niin totta kuin Herra elää, se mies, joka noin teki, on kuoleman oma. Ja karitsa hänen on korvattava nelinkertaisesti, koska hän teki tuolla tavalla eikä tuntenut sääliä.”
Silloin Natan sanoi Daavidille: ”Se mies olet sinä. Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: ’Minä voitelin sinut Israelin kuninkaaksi ja pelastin sinut Saulin käsistä. Minä korotin sinut herrasi asemaan, annoin herrasi vaimot sinun syliisi ja annoin sinulle Israelin ja Juudan heimot. Jos tämä on vähän, voin antaa vielä mitä tahansa muutakin. Miksi olet halveksinut minun sanaani ja tehnyt sellaista, mikä on minun silmissäni pahaa? Heettiläisen Urian olet lyönyt miekalla, olet tappanut hänet ammonilaisten miekalla, ja hänen vaimonsa olet ottanut vaimoksesi. Niinpä miekka ei tule milloinkaan väistymään suvustasi, koska olet halveksinut minua ja ottanut vaimoksesi heettiläisen Urian vaimon.’”
Silloin Daavid sanoi Natanille: ”Olen tehnyt syntiä Herraa vastaan.” Natan vastasi: ”Herra vapauttaa nyt sinut tästä synnistä, eikä sinun tarvitse kuolla.
2. Sam. 12:1–10, 13
Daavid rakasti Jumalaa, ja halusi elää Hänen tahtonsa mukaisesti. Mutta tuli tilanne, jossa Daavidin omat mielihalut kasvoivat suuremmiksi. Daavid ihastui Batsebaan, Urian vaimoon, haetutti naisen luokseen ja saattoi tämän raskaaksi. Kun oli vaarassa paljastua, että Daavid oli lapsen isä, hän lähetti Urian sotatantereelle keskelle kiivainta taistelua, jotta tämä saisi siellä surmansa.
Vasta kun Daavidin teko paljastui, hän katui. Tuota jäin miettimään. Samuelin kirjasta ei ilmene, kärsikö hän huonosta omatunnosta ennen asian ilmituloa. Vai ajatteliko hän, että hänellä kuninkaana oli oikeus toimia kuten oli toiminut?
Joka tapauksessa hän myönsi, että oli toiminut Jumalan tahdon vastaisesti. Hän ilmaisi katumuksensa, ja Jumala armahti häntä.
’Joka tuomitsee muita…’
Sen tähden et voi mitenkään puolustautua, ihmisparka, sinä joka tuomitset muita, kuka sitten oletkin. Tuomitessasi toisen julistat tuomion myös itsellesi, koska sinä, toisen tuomitsija, teet itse samoja tekoja. Me tiedämme, että Jumala on oikeassa tuomitessaan ne, jotka tekevät tällaista. Kuvitteletko sinä välttäväsi Jumalan tuomion, kun teet itse sellaista, mistä tuomitset muita? Halveksitko sinä Jumalan suurta hyvyyttä, kärsivällisyyttä ja pitkämielisyyttä? Etkö ymmärrä, että Jumalan hyvyys johtaa sinut kääntymiseen? Mutta sinä olet kova etkä sisimmässäsi tahdo kääntyä. Näin kartutat vihaa, ja se kohtaa sinut vihan päivänä, jolloin Jumalan oikeudenmukainen tuomio tulee julki. Silloin Jumala maksaa jokaiselle hänen tekojensa mukaan.
Niille, jotka uupumatta hyvää tehden etsivät kirkkautta, kunniaa ja katoamattomuutta, hän antaa ikuisen elämän, mutta niitä, jotka ovat itsekkäitä ja tottelevat totuuden sijasta vääryyttä, kohtaa ankara viha. Tuska ja ahdistus tulee jokaisen osaksi, joka tekee pahaa, ensin juutalaisen, sitten myös kreikkalaisen. Kirkkaus, kunnia ja rauha taas tulee jokaisen osaksi, joka tekee hyvää, ensin juutalaisen, sitten myös kreikkalaisen, sillä Jumala ei tee eroa ihmisten välillä.
Room. 2:1–11
Kivittäjät lähtivät
Varhain aamulla Jeesus tuli taas temppeliin. Hänen luokseen kerääntyi ihmisiä suurin joukoin, ja hän istuutui ja opetti heitä.
Kesken kaiken toivat lainopettajat ja fariseukset paikalle naisen, joka oli joutunut kiinni aviorikoksesta. He asettivat hänet Jeesuksen eteen ja sanoivat: ”Opettaja, tämä nainen on avionrikkoja, hänet tavattiin itse teossa. Mooses on laissa antanut meille määräyksen, että tällaiset on kivitettävä. Mitä sinä sanot?” He puhuivat näin pannakseen Jeesuksen koetukselle ja saadakseen sitten aiheen syyttää häntä.
Mutta Jeesus kumartui ja kirjoitti sormellaan maahan. Kun he tiukkasivat häneltä vastausta, hän suoristautui ja sanoi: ”Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven.” Hän kumartui taas ja kirjoitti maahan. Jeesuksen sanat kuultuaan he lähtivät pois yksi toisensa jälkeen, vanhimmat ensimmäisinä. Kansan keskelle jäi vain Jeesus ja nainen. Jeesus kohotti päänsä ja kysyi: ”Nainen, missä ne kaikki ovat? Eikö kukaan tuominnut sinua?” ”Ei, herra”, nainen vastasi. Jeesus sanoi: ”En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä.”
Joh. 8:2–11
Kuten niin usein ennenkin, tuli minulle tämän tekstin kohdalla mieleen, että niin, nainen tuotiin tuomittavaksi, mutta entä se mies, jonka kanssa hänet tavattiin itse teossa? Yhtä lailla hänkin oli avionrikkoja. Joko omansa tai naisen avion.
Oliko laissa kirjoitettu, että vain naista rangaistaisiin? Vai oliko mies ehkä peräti joku merkittävä henkilö, joka asemansa turvin pääsi pälkähästä? Evankeliumi ei sitä kerro.
Jeesuksen eteen tuotu nainen oletti, että hänen viimeiset hetkensä olivat käsillä. Varmasti hän katui koko sydämestään sitä, mitä oli tehnyt.
Evankelista Johannes kuvaa tapahtuman kuitenkin ilman sen suurempaa draamaa. Evankeliumin mukaan nainen sanoi vain kaksi sanaa: ”Ei, herra”, vastauksena Jeesuksen kysymykseen, eikö kukaan tuominnut häntä.
Ei Jeesuskaan ruvennut pitämään mitään nuhtelusaarnaa. Se ei ollut hänen tapansa. Hän sanoi naiselle vain: ”En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä.”
Monet, jotka kohtasivat Jeesuksen, kokivat katumusta omista tekemisistään ilman että Jeesuksen tarvitsi niitä tuoda esiin. Tai he tunnistivat vain oman vaillinaisuutensa Jeesuksen läsnäolossa.
Kun Pietari oli ollut ystävineen kalastamassa saamatta lainkaan kalaa, ja kun verkot olivat revetä kalojen painosta, kun he heittivät ne veteen Jeesuksen kehotuksesta, Simon Pietari lankesi Jeesuksen jalkoihin sanoen; ”Mene pois minun luotani, Herra! Minä olen syntinen mies.” (Luuk.5:8. )
Ennen, new age-aikoina, en pitänyt synti-sanasta. Nykyään pystyn suhtautumaan siihen neutraalimmin. Parempi sana minusta olisi kuitenkin esim. rikkomus. On rikkonut jotain (vastaan), jotain on mennyt rikki, omassa tai toisen elämässä. Oli sitten kyseessä sanat tai teot.
Jotain, jonka tulisi olla ehyt, on särkynyt. Yhteys ihmisten välillä.
Ihmisten välillä, ei Jumalan ja ihmisen välillä; sillä ajattelen, että yhteys ihmisen ja Jumalan välillä ei rikkoonnu, jollei ihminen nimenomaan itse sitä tahdo ja toivo.
Paavali toteaa kirjeessään roomalaisille:
Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme. (Room.8:38-39)
Kuinka helposti voimmekaan satuttaa ja loukata toisia, asenteillamme, sanoillamme ja teoillamme. Arvostelemalla, tuomitsemalla. Eikä sitä, mitä on tullut sanottua tai tehtyä, voi noin vain pyyhkiä pois. – Aina voi kuitenkin katua ja pyytää anteeksi. Niiltäkin, jotka ovat jo ylittäneet ajallisuuden rajan.
Yhteyttä Jumalaan emme pysty sanoillamme tai teoillamme särkemään. Luojamme on anteeksiantava ja armahtava. Sen Jeesus osoitti puhuessaan fariseuksille ja lainopettajille ensimmäisen kiven heittämisestä. Ja kuinka ollakaan, yksi toisensa jälkeen lähti pois.
Eräässä toisessa tilanteessa, jossa hän myöskin kehotti olemaan tuomitsematta toisia. Jeesus heitti aika vahvan vertauksen kuulijoilleen: ”Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi?” (Luuk.6:41)
Eihän se aina ole niin helppoa, mutta onneksi saamme sitä koko ajan harjoitella, armahtavaisuutta. Ja onneksi meillä on siinä paras mahdollinen Opettaja. 🙂