29.10.2021. Tulevan pyhän aiheesta Kirkkovuosikalenteri toteaa näin:
’Tämän sunnuntain sisältönä ovat anteeksiantamus ja siitä avautuva keskinäinen rakkaus. Koko elämämme perustuu anteeksiantoon, jonka saamme Kristuksen ristinkuoleman ansiosta. Se velvoittaa meidät kohtaamaan lähimmäisemme ystävällisesti, lempeästi ja anteeksiantavasti. Tällainen asenne tekee mahdolliseksi sen, että Jumalan moninaiset lahjat pääsevät vaikuttamaan kaikessa rikkaudessaan.’

Jeesus sanoo:
    ”Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi. Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne.”  (Matt. 6:14–15)

Lyhyestä virsi kaunis, kuten vanha sanonta toteaa. Mutta olisiko Jeesus voinut asian tuon selkeämmin ja yksinkertaisemmin esittää kuin ensi pyhän evankeliumitekstissä?
Koetan minäkin (taas vaihteeksi) kirjoittaa lyhyesti, kun ovat nämä bloggaukseni taas venähtäneet turhan pitkiksi!

Anteeksianto on ehkä yksi haasteellisimmista asioista, joita me saamme opetella  pitkin elämäämme. Ja elämähän tarjoaa jatkuvasti mitä erilaisimpia tilaisuuksia harjoitella ja harjoittaa anteeksiantoa niin muita kuin itseämme kohtaan.

Anteeksiannon tarpeeseen voi havahtua jopa vuosikymmenienkin jälkeen siitä, kun on kokenut jotakin itseä loukkaavaa tai satuttavaa. Jokin tapahtuma saattaa nostaa alitajunnan kerroksista hyvinkin vanhoja asioita, joita tietämättään on kantanut mukanaan ja jotka ovat jättäneet katkeruutta sisimpäämme. 

Itse havahdun aina joskus siihen, että jokin vanha muisto hiipii pintaan, ja tunnistan sen herättämästä tunteesta, että yhä kannan kaunaa, vaikka olin kuvitellut antaneeksi anteeksi.
Se tuntuu turhauttavalta. Vieläkö minun pitää tätä käsitellä? Milloin löydän täydellisen rauhan ja sovinnon kyseisen henkilön (omalla kohdallani jo rajan toiselle puolelle siirtyneen äitipuoleni) kanssa?  Voinko jossain vaiheessa kokea, että kaikki todella on anteeksiannettu?  

Jeesus painottaa moneen otteeseen anteeksiannon merkitystä. Varmaan sen vuoksi, että hän tietää, kuinka vaikeaa se meille joskus on.
Yksi syy anteeksiannon vaikeuteen voi olla ylpeys: kun on kokenut tulleensa loukatuksi, ei ehkä pysty eikä edes halua  antaa anteeksi. Ikävimmillään jää mielessään hautumaan kostoa itseä loukanneelle. 

Ajattelen, että Pyhä Henki varmaan nostaa alitajuntaamme painamiamme asioita tietoisuuteemme, jotta voisi puhdistaa sydäntämme, ajatuksiamme ja asenteitamme. ja sitten  parantaa niitä kohtia, joissa vielä kannamme mukanamme anteeksiantamattomuutta, katkeruutta tai vihaa. – Sillä nehän ovat myrkkyä sielullemme.  

Anteeksiantamattomuus todella myrkyttää sisikuntaamme, Se happamoittaa ajatuksiamme ja tunteitamme, emmekä sitä välttämättä edes itse huomaa.
Kukapa meistä sellaista haluaisi? Mutta mitä tehdä, jos ja kun ei vain pysty anteeksiantoon, vaikka tietäisi että sen myönteiset seuraukset? 

Anteeksiantaminen ei ole tärkeää vain oman hyvinvointimme vuoksi, vaan myös toisen osapuolen vuoksi. Niin kauan kuin kannamme kaunaa sisällämme toista kohtaan, on kuin olisimme sitoneet hänet kiinni itseemme näkymättömin katkeruuden sitein. Siinä ei ole kumpikaan vapaa, Kumpikin on sidottu siteillä, jotka vain anteeksianto voi katkaista. 

Mutta mitä tehdä, jos ja kun ei vain pysty anteeksiantoon? Etenkin vaikeilla hetkillä on helpottavaa tietää, että meillä on Vapahtaja, joka on itse kokenut mitä pahimmat loukkaukset ja satuttamiset, suunnattoman kivun ja tuskan – ja kyennyt antamaan anteeksi pahantekijöilleen. Hän haluaa auttaa meitä antamaan anteeksi. Kun emme itse pysty siihen, voimme pyytää Hänen anteeksiannon voimaansa avuksemme. 

Vapahtaja auttaa – Olen joitakin kertoja saanut kokea, miten Vapahtaja haluaa auttaa meitä sovintoon ja anteeksiantoon. Erityisen voimakkaasti sain kokea sitä äitipuoleni saattohoidossa. Kolmen viimeisen viikon aikana hänen vuoteensa äärellä istuessani tunsin, kuinka Kristus antoi  Rakkautensa virrata kauttani äitipuoleeni – ilman että minulla itsellä olisi ollut mitään osaa siinä , muuta kuin olla halukas ja antaa sen tapahtua, ihmetellä ja olla kiitollinen. Olin kuin tyhjä astia, jonka kautta virtasi Rakkauden parantavaa voimaa.

Koin että Kristus hoiti siinä meitä kumpaakin. Minulla itselläni ei ollut mitään odotuksia. Oli kuin kaikki omat tunteeni olisi pistetty ikään kuin sivuun, ja sain vain seurata, mitä siinä tapahtui.
Hänen viimeisellä elinviikollaan tapahtui jotain täysin odottamatonta. Istuin sängyllä, jossa vietin öitä äitipuoleni sängyn vierellä. Väsytti, mutta halusin pysyä hereillä, jotta voisin kostuttaa hänen suutaan aina kun sitä kuivasi.
Yhtäkkiä äitipuoleni – minuun katsomatta – ojensi käsivartensa minua kohti ja sanoi: ”Anteeksi.” Sana, jota en olisi koskaan odottanut kuulevani hänen suustaan.  Ymmärsin, että tuo vähän väkinäisesti lausuttu sana sisälsi kaiken.  

Sovinto – Hypähdin vuoteeltani hänen vuoteensa äärelle, ja kaikesta sydämestäni sanoin, että totta kai annan hänelle kaiken anteeksi! Ja pyysin häntä antamaan myös minulle anteeksi, mitä tai millä tavoin vain olen häntä loukannut.

Kristus sulattaa rakkaudellaan ja anteeksiannon voimallaan sisuksiimme kasaantuneet tunnemöykyt. Hän vapauttaa meidät pahasta, kunhan vain annamme Hänelle siihen tilaisuuden. – Ja Hän jatkaa meissä työtään, kun huomaa, että vielä on jotain jäänyt jäljelle. 

Armollisuutta itse kohtaan – Myös itselleen anteeksiantaminen on niin tärkeää. Siinäkin olen kokenut – kerran aivan konkreettisen tuntuisesti – kuinka Jumala haluaa armahtaa meitä, ja myös auttaa meitä armahtamaan itseämme.
Miten tärkeää se onkaan! Ja varsinkin silloin, jos on taipuvainen itsensä syyllistämiseen vähän kaikesta!
Kuulin äskettäin erään henkilön toteavan: ”Minä pyydän anteeksi sitäkin, että sataa.” – Kuvaa mielestäni hyvin henkilöä, joka on taipuvainen ottamaan kaikesta syyn niskoilleen.

Anteeksipyytäminen – Mutta yhtä hyvin kuin anteeksiantaminen, myös anteeksipyytäminen kuuluu ihmiselämään. Emmehän me ole vain uhreja, vaan myös tekijöitä.
Huomaammeko, milloin olemme loukanneet tai satuttaneet toista sanoillamme tai teoillamme? Miten tärkeää – kummankin osapuolen kannalta – onkaan tulla siitä tietoiseksi, Ja pyytää anteeksi, kun siihen on aihetta.
Montakohan kertaa minulta/sinulta on anteeksipyyntö jäänyt tekemättä, koska se on tuntunut kiusalliselta tai vaikealta? 

Eivät ole helppoja asioita kumpikaan, anteeksiantaminen ja -pyytäminen. Taivaallinen Isämme toive kuitenkin on, että harjoittelemme ja opimme kummankin taidon. Ja mikä parasta: emme joudu harjoittelemaan omin voimin, sillä Hän haluaa auttaa meitä siinä.

Kiitos rakas Taivaallinen Isä, että olet kanssamme. Sinä näet heikot kohtamme ja puutteemme. Kiitos että autat, tuet ja vahvistat meitä, kasvamaan kohti Poikasi kaltaisuutta. 
Kiitos käsittämättömästä Rakkauden voimastasi, jolla parannat sisäisiä haavojamme ja kipujamme.

Vapauteen Kristus meidät vapautti. Pysykää siis lujina älkääkä alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen, kirjoitti Paavali galatalaisille.  (Gal.5:1)

Kiitos Vapahtajamme, että haluat vapauttaa meidät kaikesta, mihin itse olemme (ehkä tietämättämmekin) sitoneet. Sinussa olemme vapaita!  🙂

Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.
Rakkaus ei koskaan katoa. (1.Kor.13:4-8a)

Jumala, täytä meidät Rakkaudellasi ja Rauhallasi. Tänään, ja joka päivä. 🙂

Muut tekstit: Ps. 119:162–168, Jes. 64:3–8 ja Fil. 1:6–11.