17.11.2024. Perheessämme on tapana hyvissä ajoin suunnitella joulutapaamisia, koska yksi pojistani asuu vaimonsa kanssa toisella paikkakunnalla, ja koetamme järjestää niin, että he voivat tavata kaikkia täällä asuvia läheisiä. – Joulu siis meillä jo mielessä.
Kirkkonummelaiset peruskoulun oppilaat menettivät mahdollisuuden kuulla rakastetun, usein Joulun alla esitetyn klassikkoteoksen, Händelin Messias-oratorion. Joku vanhemmista olisi näet voinut vaatia rahallista korvausta siitä, ettei konsertin sisällöstä oltu tiedotettu vanhempia riittävästi, tai ettei hänen lapselleen oltu järjestetty korvaavaa ohjelmaa.
Oma käsitykseni on, että oppilaat olisivat kuunnelleet mahtavaa barokkimusiikkia, eivät librettoa. Monet heistä olisivat ehkä tunnistaneet Georg Friedrich Händelin oratoriosta kuoron Hallelujah- osan muista yhteyksistä ja saaneet ahaa-elämyksen: ai tästä se on peräisin.
Jouluvalaistulla kadulla Barcelonassa v.1963 vaelsi tyttö, jonka yh-äiti oli kuollut 2 kk ja veli 2 viikkoa sitten. Enonsa perheineen kutsui tytön mukaansa Jouluksi Espanjaan.
Lentolippue ei saatu samalle lennolle, vaan tytön piti lentää Tukholman kautta Barcelonaan. Hotellin respassa sanottiin, ettei löydy varausta enon eikä tytön nimellä. Tyttö pyysi kuitenkin että saa jäädä hotelliin yöksi, kun ei muutakaan tiennyt.
Löytääkö kukaan ikinä minua täältä, mietin. Lähdin kadulle ja ostin nälkääni hodarin. Kaduilla soitettiin kaiuttimilla dramaattista musiikkia, jossa laulettiin yhä uudelleen sanat .Halleluja, halleluja, halleeeeluuuujaa…”
13-vuotiaan tytön mielestä halleluja oli niin kaukana omista tunteista ja tilanteesta kuin vain olla saattoi: äiti ja veli olivat kuolleet, ja täällä olen ypöyksin vieraassa kaupungissa.
(Myöhemmin selvisi, että enoni perheen lento oli peruuntunut sumun vuoksi, ja he saapuivat sen vuoksi vasta seuraavana päivänä. Olin yöpynyt oikeassa hotellissa, huojennus oli valtava.)
Vielä vuosia tuon jälkeen Händelin oratorion hallelujah-osan kuuleminen herätti minussa tuolloin kokemani orpouden tunteen. Libretto ei ollut minulle tärkeä, mutta itse musiikki oli. – Nykyään kuuntelen vaikuttuneena Händelin oratoriota, myös sen Hallelujah- osaa. Se menee syvälle sieluun. Samoin kuin libretto.
1960-luvun Barcelonassa oli itsestään selvää, että Händelin oratorio kaikui kaduilla Joulun alla kaikkien korviin. Vaikkeivat hallelujat tuolloin vastanneet omaa kokemustani johtuen tilanteestani, musiikki oli kuitenkin silloinkin minusta syvästi vaikuttavaa.
Uskon että kirkkonummelaisille koululaisille olisi jäänyt vahva aistielämys tuon teoksen kuulemisesta. Toivottavasti siihen järjestyy tilaisuus jatkossa – niille oppilaille, joiden vanhemmilla ei ole mitään sitä vastaan…
Kirkkovuosikalenteri toteaa tästä pyhästä:
Väsymisen ja välinpitämättömyyden vaara on suuri. Ihminen kotiutuu helposti tähän maailmaan ja unohtaa, ettei hän elä täällä pysyvästi. Kristityn tulisi olla joka hetki valmis lähtemään tästä elämästä. Valvominen ei kuitenkaan ole voimia kuluttavaa jännitystä vaan turvallista luottamusta siihen, että Jumala vie meissä aloittamansa hyvän työn päätökseen. Jumalan lupauksen mukaisesti kristityt odottavat ”uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus vallitsee” (2. Piet. 3:13).
**********************
Anna meille ilo – Herra, sinä olet meidän turvamme polvesta polveen. Jo ennen kuin vuoret syntyivät, ennen kuin maa ja maanpiiri saivat alkunsa, sinä olit. Jumala, ajasta aikaan sinä olet. Sinä annat ihmisten tulla maaksi jälleen ja sanot: ”Palatkaa tomuun, Aadamin lapset.”
Tuhat vuotta on sinulle kuin yksi päivä, kuin eilinen päivä, mailleen mennyt, kuin öinen vartiohetki.
Me katoamme kuin uni aamun tullen, kuin ruoho, joka hetken kukoistaa, joka vielä aamulla viheriöi mutta illaksi kuivuu ja kuihtuu pois. Opeta meille, miten lyhyt on aikamme, että saisimme viisaan sydämen.
Herra, käänny jo puoleemme. Kuinka kauan vielä viivyt? Armahda meitä, palvelijoitasi! Ravitse meitä armollasi joka aamu, niin voimme iloita elämämme päivistä. Niin kuin annoit murheen, anna meille ilo yhtä monena vuotena kuin vaivamme kesti.
Ps. 90:1–6, 12–15
Oikeus tulee jälleen voimaan – Milloin te mielettömät tulette järkiinne? Te tyhmistä tyhmimmät! Miettikää vähän. Hän, joka on luonut korvan – hänkö ei kuule? Hän, joka on tehnyt silmän – hänkö ei näe? Hän, joka opettaa kaikkia ihmisiä, hän, joka ohjaa maailman kansoja – hänkö ei rankaise? Herra tuntee ihmisten suunnitelmat: ne raukeavat tyhjiin.
Hyvä on sen osa, jota sinä, Herra, kasvatat ja jolle sinä opetat lakiasi. Pahana päivänä sinä varjelet häntä, kun hauta jo aukeaa sille, joka rikkoo lakiasi.
Herra ei hylkää omiaan, ei hän jätä kansaansa. Oikeus tulee jälleen voimaan, rehellisyys palaa ihmisten sydämiin.
Ps. 94:8–15
**********************
Valon ja päivän lapsia – Te tiedätte itse aivan hyvin, että Herran päivä tulee kuin varas yöllä. Juuri kun ihmiset sanovat: ”Kaikki on hyvin, ei mitään hätää”, tuho kohtaa heidät äkkiarvaamatta niin kuin synnytyspoltot raskaana olevan naisen, eivätkä he pääse pakoon. Mutta te, ystävät, ette elä pimeydessä, eikä tuo päivä pääse yllättämään teitä kuin varas. Te kaikki olette valon ja päivän lapsia. Me emme kuulu yölle emmekä pimeydelle. Emme siis saa nukkua niin kuin muut, vaan meidän on valvottava ja pysyttävä raittiina. Ne, jotka nukkuvat, nukkuvat yöllä; ne, jotka juovat, ovat juovuksissa yöllä. Mutta meidän, jotka kuulumme päivälle, on pysyttävä raittiina: meidän on pukeuduttava uskon ja rakkauden haarniskaan ja otettava kypäräksemme pelastuksen toivo. Jumala ei ole tarkoittanut, että saisimme osaksemme vihan vaan että pelastuisimme Herramme Jeesuksen Kristuksen tullessa. Kristus on kuollut puolestamme, jotta saisimme elää yhdessä hänen kanssaan, olimmepa valveilla tai kuoleman unessa. Rohkaiskaa ja vahvistakaa siis toinen toistanne, ja niinhän te teettekin.
1. Tess. 5:2–11
Marraskuun loppua kohden mentäessä, ennen uuden kirkkovuoden alkua, raamatuntekstit saavat synkän sävyn. Erityisesti niistä koen tarvetta etsiä niitä valoisampia, toivoa antavia kohtia.
Paavali kirjoittaa tessalonikalaisille, että ei hätää, olemme valon lapsia. kuulumme päivälle, emme pimeydelle. Usko, rakkaus ja pelastuksen toivo auttavat meitä pysymään valon piirissä, suojassa pimeyden valtaa vastaan, hän toteaa kirjeessään.
Sitä minäkin tahdon. Että ajatukseni ja tunteeni pysyisivät valoisina ja toiveikkaina, ja tekoni sellaisina, että ne tuottaisivat jotain hyvää. Usein huomaan ajatusteni juuttuvan jotain ikävää asiaan. Silloin pyrin siirtämään ajatukseni kohti Korkeampaa. Ja aina yllätyn, miten suuri muutos silloin koko olemuksessani tapahtuu.
Se, mihin suuntaamme huomiomme, vaikuttaa mieleemme, kokemuksiimme ja olemiseemme aivan tavattoman paljon. Kannattaa siis kiinnittää huomio Korkeimman läsnäoloon. Suunnata katse Valoon.
Jeesus sanoi opetuslapsille:
”Sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä. Niin kuin kävi Nooan päivinä, niin on käyvä silloinkin, kun Ihmisen Poika tulee. Vedenpaisumuksen edellä ihmiset söivät ja joivat, menivät naimisiin ja naittivat tyttäriään aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin. Kukaan ei aavistanut mitään, ennen kuin tulva tuli ja vei heidät kaikki mennessään. Samoin käy, kun Ihmisen Poika tulee. Kaksi miestä on pellolla: toinen otetaan, toinen jätetään. Kaksi naista on jauhamassa viljaa: toinen otetaan, toinen jätetään.
Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee. Ymmärrättehän, että jos talon isäntä tietäisi, mihin aikaan yöstä varas tulee, hän valvoisi eikä antaisi murtautua taloonsa. Olkaa siis tekin valmiit, sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista.”
Matt. 24:36–44
Taivaan enkeleillä ei ole tietoa tulevien suurten tapahtumien ajankohdista, eikä edes Pojalla. Mutta taivaallisella Isällämme on koko paletti hallussaan. Hän tietää menneet, nykyiset ja tulevat.
Viime aikoina olen ajatellut yhä enemmän, että tapahtuupa mitä tahansa, kaikki on Hänen käsissään. Ei siis kannata pelätä tai olla huolissaan. Hän, joka meitä suuresti rakastaa, pitää meistä huolen.
Mutta tietoisena kyllä kannattaa olla. Kuinka tietoisesti olen läsnä tässä hetkessä, siinä mitä juuri parhaillaan olen tekemässä? Miten se heijastuu siihen, miten suhtaudun asioihin ja toisiin ihmisiin kohdatessani heitä? Miten se näkyy siinä, millä tavoin toimin?
Itsestäni tiedän, että jos alan mielessäni hätäillä tai panikoida (mikä mielestäni on tietoisena olemisen vastakohta) jonkin asian suhteen, en pysty toimimaan samalla tavoin kuin levollisesta olotilasta käsin. Teen hätiköityjä päätöksiä tai asiat eivät vaan suju hyvin. Sellainen harmittaa.
Entistä enemmän tunnen tarvitsevani tarkkaavaisen tietoisena olemista. Onneksi sitä voi harjoitella joka päivä. Ei vain hiljentyessä, mietiskelyssä tai rukoillessa, vaan ihan pitkin päivää, kaikessa tekemisessä ja olemisessa.
Jeesus kehottaa meitä valvomaan. Elämään ja olemaan tietoisina, tietoisesti tässä hetkessä. Seuraavasta hetkestä emme tiedä.
Ajattelen, että Jumala haluaa meidän viettävän aikaa Hänen läsnäolossaan. Hän haluaa meidän löytävän ja tuntevan Hänen Rauhansa ja Rakkautensa, niin että sydämemme voisi laskeutua syvään rauhan- ja rakkaudentilaan. Ei uinuvaan tilaan, vaan tietoiseen; tilaan jossa olemme tietoisia Hänen läsnäolonsa todellisuudesta. Silloin syvä luottamus täyttää sisimpämme, ja voimme psalmin kirjoittajan tavoin todeta: Hän on turvamme, nyt ja aina.
💛💛💛💛💛💛💛