28.12..2021. Ensi sunnuntain aihe on ’Herran huoneessa’. Millainen oli Herran huone parituhatta vuotta sitten? Entä tänään?

Jouluyönä saattoi netin välityksellä katsoa monien kirkkojen messuja. Meillä katsottiin Pietarinkirkon messua toisella silmällä ja korvalla (eli tietyissä kohdissa hiljennyimme sitä katselemaan ja kuuntelemaan).
Paavin puhe pieneksi ja nöyräksi tulemisesta ei oikein tuntunut istuvan Pietarinkirkon mahtaviin puitteisiin. Ehkä hän olisikin pitänyt saarnansa mieluummin jossain pienemmässä ja vaatimattomammassa Herran huoneessa.

Mutta millainen sitten oli se alkuperäinen Herran huone, Jerusalemin temppeli? Valtaisa ja loistelias. Kuningas Salomo rakennutti temppelin tarkasti Jumalan ohjeiden mukaan, Kultaa, jalopuuta ja -kiviä ei säästelty. Kaiken piti olla parasta mahdollista. Temppelin tuhouduttua paikalle rakennettiin uusi, jota myöhemmin laajennettiin.
Temppelissä oli 4 erillistä esipihaa (pappien, miesten, naisten ja ei-juutalaisten). Pyhäkön keskellä sijaitsevaan, kultalevyillä päällystettyyn kaikkeinpyhimpään, joka oli paksun, painavan esiverhon takana, sai mennä vain ylipappi kerran vuodessa. Sisemmän temppelialueen kultakoristeiset messinkiovet olivat niin raskaat, että niitä avaamaan tarvittiin 20 miestä (kuvaa hieman temppelin mittasuhteita). 

Vatikaanin Pietarinkirkon valtavia pylväitä katsellessa ja muistellessa tulee mieleen: onko tämä länsimaalainen muunnos Jerusalemin temppelistä? Tässä kuitenkin kaikkeinpyhintä (kirkossa alttaria) ei ole kätketty paksun esiripun taakse, vaan se on avoimessa tilassa, kaikkien nähtävillä. Sen äärellä papit lukevat liturgiset tekstit ja rukoukset, ja kirkossa vierailevat voivat tulla sen luo. 

Jouluyönmessua katsellessamme poikani lausui kriittisen kommentin katolisen kirkon instituutiosta ja paavin asemasta. Paavi Franciscuksen saarna antoi hänelle kuitenkin uuden näkökulman. Sen kuultuaan hän sai käsityksen nykyisen paavin toiminnasta tuon instituution radikaalina uudistajana ja heikkojen ja sorrettujen puolustajana.

Niin kuin Jeesus opetti – Franciscus toi saarnassaan esiin niitä asioita, joita Jeesus opetti ja joita tämä osoitti omalla toiminnallaan. Tässä osa Franciscuksen saarnan alkuosasta (suomennettu sen engl.kielisestä käännöksestä – kun en italiaa osaa):

”Jouluevankeliumi korostaa vastakkainasettelua; kerrotaan Jeesuksen syntymästä alkaen keisari Augustuksesta, joka antaa kaikkia koskevan määräyksen, edustaen ykköshallitsijaa kaikessa loistossaan/suuruudessaan/mahtavuudessaan (= grandeur).
Heti tämän jälkeen meidät johdatetaan Betlehemiin, jossa ei ole lainkaan loistokkuutta: ainoastaan köyhä lapsi kapaloituna, paimenten seistessä vierellä. Juuri siinä Jumala on: pienuudessa. Tässä on sanoma: Jumala ei kohota itseään loistoon (grandeur), vaan alentaa itsensä pienuuteen. Pienuus on se polku, jonka hän valitsi vetääkseen meitä lähelleen, koskettaakseen sydämiämme, pelastaakseen meidät ja tuodakseen meidät takaisin sen äärelle, millä todella on merkitystä.
Jumala tuo itsensä ilmi, mutta ihmiset eivät ymmärrä. Hän tekee itsensä pieneksi maailman silmissä, kun me puolestamme etsimme edelleen loistoa/suuruutta/mahtavuutta maailman silmissä, ehkä jopa hänen nimissään.

Jumala alentaa itsensä ja me yritämme tulla suuriksi. Kaikkein Korkein etsii paimenia, niitä, jotka ovat näkymättömiä joukossamme, ja me vietämme kokonaisen elämän etsien menestystä. Jumala ei etsi valtaa eikä voimaa; hän pyytää hellää rakkautta ja sisäistä pienuutta.
Tätä meidän tulisi pyytää Jeesukselta Jouluna: pienuuden armoa. ”Herra, opeta meitä rakastamaan pienuutta. Auta meitä ymmärtämään, että pienuus on tie aitoon suuruuteen.”
Mitä se tarkoittaa konkreettisesti, että hyväksyy pienuuden? Ensinnäkin uskomista siihen, että Jumala haluaa tulla elämämme pieniin asioihin; hän haluaa olla mukana jokapäiväisessä elämässämme, kotona, koulussa, työpaikalla. Hän haluaa tehdä tavallisten kokemustemme keskellä epätavallisia (extraordinary) asioita. Hän on sanoma valtavan suuresta toivosta. Jeesus pyytää meitä löytämään ja arvostamaan pieniä asioita elämässämme.
Laittakaamme syrjään valittamiset ja synkeät ilmeet, ja ahneuden, joka ei milloinkaan tule tyydytetyksi! – Sanoma on pienuudessa, tuon pienen lapsen ihmeessä.

Jeesus ei kuitenkaan halua tulla vain elämämme pieniin asioihin, vaan myös omaan pienuuteemme: kokiessamme olevamme heikkoja, hauraita, riittämättömiä, ehkä jopa olevamme ”ihan sekasin”.
Rakas sisko tai veli, jos – kuten Betlehemissä – sinut valtaa yön pimeys, tai jos tunnet olevasi kylmän välinpitämättömyyden ympäröimänä, jos tuska jota kannat sisälläsi huutaa: ”Olet huono/arvoton, sinua ei koskaan tulla rakastamaan siten kuin toivoisit”, jos tänään kuulet tuollaista, Jumala vastaa sinulle. Hän sanoo: ”Rakastan sinua juuri sellaisena kuin olet. Sinun pienuutesi ei säikytä minua, epäonnistumisesi eivät huolestuta minua. Minä tulin pieneksi sinun vuoksesi. Ollakseni Jumalasi, tulin veljeksesi. Rakas veli, rakas sisko, älä pelkää minua. Löydä minussa mitta omalle suuruudellesi. Olen lähelläsi, ja pyydän vain: luota minuun ja avaa sydämesi minulle”.

Suostua pienuuteen merkitsee muutakin. Se tarkoittaa Jeesuksen syleilemistä tämän päivän pienissä. Hänen rakastamisensa on että rakastaa vähäisimpiä veljiämme ja sisariamme. Hänen palvelemistaan palvelemalla heitä, jotka syntyivät köyhyyteen, kuten Jeesus, joka itsekin syntyi köyhyyteen. Heissä Jeesus haluaa tulla kunnioitetuksi (honored).
Olkoon meillä tänä rakkauden yönä vain yksi pelko: että loukkaamme Jumalan rakkautta, satutamme häntä halveksimalla köyhiä välinpitämättömyydellämme. Jeesus rakastaa heitä suuresti, ja jonain päivänä he toivottavat meidät tervetulleiksi taivaaseen. Heissä Jeesus tekee itsensä tunnistettavaksi.”

Franciscus ja Franz – Katolisen kirkon tiedotussivuilla saarnan allekirjoituksena on pelkkä Franciscus, ilman titteliä. Tunnistan hänessä samantapaista vaatimattomuutta ja yksinkertaisuuteen pyrkimistä kuin oli edesmenneellä hengellisellä opettajallani Franz Jalicsilla (joka korkeasta iästään ja asemastaan huolimatta halusi, että häntä sinutellaan ja kutsutaan vain Franziksi).
Näillä kummallakin F:lla oli rankkoja kokemuksia Argentiinan ajoiltaan, joita he joutuivat selvittämään sekä julkisesti että yksityisesti Franciscuksen tultua valituksi paaviksi.
Kumpikin joutui työstämään ylpeää luontoaan ja nöyrtymään. Mutta se teki heistä juuri sellaisia, joiksi Jumala heidät tahtoi, jotta he voisivat hoitaa heitä varten suunnitellun tehtävän. 

(Tekee mieli palata myöhemmin vielä saarnan loppuosaan. Kaksi paavia -elokuvan katselu herätti nim. niin paljon ajatuksia…) 

Jerusalemin temppelissä . Ensi sunnuntain evankeliumitekstissä 12-vuotias Jeesus keskustelee rabbien kanssa:

Jeesuksen vanhemmat menivät joka vuosi Jerusalemiin pääsiäisjuhlille. Kun Jeesus oli tullut kahdentoista vuoden ikään, he taas juhlan aikaan matkasivat sinne, niin kuin tapa oli. Juhlapäivien päätyttyä he lähtivät paluumatkalle, mutta poika jäi vanhempien huomaamatta Jerusalemiin. Nämä luulivat hänen olevan matkaseurueessa ja kulkivat päivän matkan, ennen kuin alkoivat haeskella häntä sukulaisten ja tuttavien joukosta. Kun he eivät löytäneet häntä, he palasivat Jerusalemiin jatkaen etsintäänsä.
    Kolmen päivän kuluttua he löysivät hänet temppelistä. Hän istui opettajien keskellä, kuunteli heitä ja teki heille kysymyksiä. Kaikki, jotka kuulivat mitä hän puhui, ihmettelivät hänen ymmärrystään ja hänen antamiaan vastauksia. Hänet nähdessään vanhemmat hämmästyivät kovasti, ja hänen äitinsä sanoi: ”Poikani, miksi teit meille tämän? Isäsi ja minä olemme etsineet sinua, ja me olimme jo huolissamme.” Jeesus vastasi heille: ”Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun tulee olla Isäni luona?” Mutta he eivät ymmärtäneet, mitä hän tällä tarkoitti.
    Jeesus lähti kotimatkalle heidän kanssaan, tuli Nasaretiin ja oli heille kuuliainen. Kaiken, mitä oli tapahtunut, hänen äitinsä kätki sydämeensä. Jeesukselle karttui ikää ja viisautta; Jumalan ja ihmisten suosio seurasi häntä.  (Luuk. 2:41–52)

Jeesus hämmästytti ja hämmensi temppelissä olleita hengellisiä opettajia kysymyksillään ja vastauksillaan. Mistä tuon nuoren pojan ymmärrys ja viisaus saattoivat olla peräisin? Puusepän poika Nasaretista. Käsittämätöntä.
Jeesukselle tuo oli kuitenkin hyvä tilaisuus kysellä häntä askarruttaneista asioista. Mitä hän mahtoi kysellä? Mahtoiko hän saada noilta rabbeilta vastauksia, jotka jollain tavoin selvensivät  hänen edessä olevaa tehtäväänsä? 

Marian ja Joosefin löydettyä vihdoin kadonneen poikansa tämä lähti heidän mukaansa kuin kuka tahansa tottelevainen lapsi. Hän suostui asettamaan syrjään sen, mitä hän oli taivaallisen mittapuun mukaan ja asettui ihmislapsen mittaan.
Mutta Maria ja Joosef olivat varmaan yhtä hämmentyneitä kuin temppelissä olleet opettajat.  Kuinka pitäisi suhtautua lapseen, joka on tullut maailmaan pelastaakseen sen? 

20 vuotta myöhemmin Jeesus hämmästytti suuria ihmisjoukkoja minne menikin: hän paransi, vapautti heitä vaivoista, teki ihmeitä. Ja opetti tavalla, josta saatettiin päätellä: tämä ei ole tavallisen ihmisen opetusta; tässä puhuu taivaan ääni.  

2000 vuotta myöhemmin me yhä ihmettelemme: kuinka on mahdollista, että tuo Jeesus, joka 12-vuotiaana keskusteli oppineiden kanssa ja aikuisena teki ihmeellisiä asioita, yhä voisi olla täällä, toimia keskuudessamme?
Mutta meidän ei tarvitsekaan ymmärtää. Riittää kun uskomme. – Siinäpä asian helppous (tai vaikeus) onkin. Jeesus itse sanoi, että meidän on tultava lasten kaltaisiksi, jotta näkisimme taivasten valtakunnan. Sellaiseen tarvitaan nöyrää mieltä. Sitä Franciscuskin korosti saarnassaan.

Uskaltautuisimmeko tähän – tulla pieniksi, ja antaa Vapahtajamme olla se, joka tietää, neuvoo, opastaa? Antaisimmeko Hänen opettaa, auttaa, vahvistaa ja parantaa meitä?
Hän on keskellämme, Hänen Henkensä vaikuttaa meissä, jos vain sallimme sen. 

Antaisimmeko Hänen sanoa meille:
”Rakastan sinua juuri sellaisena kuin olet. Sinun pienuutesi ei säikytä minua, epäonnistumisesi eivät huolestuta minua. Minä tulin pieneksi sinun vuoksesi. Ollakseni Jumalasi tulin veljeksesi. Rakas veli, rakas sisko, älä pelkää minua. Löydä minussa mitta omalle suuruudellesi. Olen lähelläsi, ja pyydän vain: luota minuun ja avaa sydämesi minulle”.

Tällaisin ajatuksin kohti vuoden vaihtumista uuteen.

Siunattua, Onnellista ja Rauhallista Uutta Vuotta 2022!

Muut ensi pyhän tekstit ovat: Ps. 84:2–5, 11–12, 1. Kun. 8:20, 27–30 ja Hepr. 3:1–6.