22.9.20. Kuten viime viikon evankeliumitekstissä, alla olevassakin kerrotaan Martasta ja Mariasta. Nyt tilanne on kuitenkin aivan toisenlainen: Lasarus on kuollut.  
Mihin Lasarus kuoli? Oliko hän jo jotenkin heikossa kunnossa jo silloin, kun Martta valitti Jeesukselle, että joutui tekemään kaikki työt? Sitä ei kerrota, eikä se ollutkaan olennaista, vaan se, mitä sitten tapahtui…

Martta sanoi Jeesukselle: ”Herra, jos olisit ollut täällä, veljeni ei olisi kuollut. Mutta nytkin tiedän, että Jumala antaa sinulle kaiken mitä häneltä pyydät.” Jeesus sanoi: ”Veljesi nousee kuolleista.” Martta vastasi: ”Tiedän kyllä, että hän nousee viimeisenä päivänä, ylösnousemuksessa.” Jeesus sanoi: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko tämän?” ”Uskon, Herra”, Martta vastasi, ”minä uskon, että sinä olet Messias, Jumalan Poika, jonka oli määrä tulla maailmaan.”
    Tämän sanottuaan Martta palasi kotiin, kutsui sisartaan Mariaa ja sanoi hänelle kahden kesken: ”Opettaja on täällä ja kutsuu sinua.” Kuullessaan sen Maria heti nousi ja lähti Jeesuksen luo. (Jeesus ei ollut vielä saapunut kylään, vaan oli yhä siellä, missä Martta oli hänet tavannut. Kun juutalaiset, jotka olivat talossa lohduttamassa Mariaa, näkivät tämän äkkiä nousevan ja lähtevän ulos, he menivät perässä, koska arvelivat hänen olevan menossa haudalle itkemään.)
    Ehdittyään sinne, missä Jeesus oli, ja nähtyään hänet Maria vaipui hänen jalkoihinsa ja sanoi: ”Herra, jos olisit ollut täällä, veljeni ei olisi kuollut.” Kun Jeesus näki itkevän Marian ja hänen kanssaan tulleet juutalaiset, jotka hekin itkivät, syvä liikutus valtasi hänet, ja hän kysyi: ”Missä hänen hautansa on?” ”Herra, tule katsomaan”, he vastasivat. Jeesus itki. Juutalaiset sanoivat: ”Katsokaa, kuinka rakas Lasarus hänelle oli.” Mutta jotkut heistä sanoivat: ”Kun hän pystyi avaamaan sokean silmät, eikö hän myös olisi voinut estää Lasaruksen kuoleman?”
    Järkyttyneenä Jeesus tuli haudalle. Se oli luola, jonka suulla oli kivi. ”Ottakaa kivi pois”, käski Jeesus, mutta Martta, vainajan sisar, sanoi hänelle: ”Herra, hän haisee jo. Hän on siellä nyt neljättä päivää.” Jeesus vastasi: ”Enkö sanonut sinulle, että jos uskot, saat nähdä Jumalan kirkkauden?”
    Kivi otettiin pois. Jeesus kohotti katseensa ja sanoi: ”Isä, minä kiitän sinua siitä, että olet kuullut minua. Minä kyllä tiedän, että sinä kuulet minua aina, mutta minä sanon tämän näiden ympärilläni seisovien ihmisten tähden, jotta he uskoisivat sinun lähettäneen minut.” Tämän sanottuaan Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Lasarus, tule ulos!” Silloin kuollut tuli haudasta, jalat ja kädet siteissä ja kasvot hikiliinan peittäminä. Jeesus sanoi: ”Päästäkää hänet siteistä ja antakaa hänen mennä.”
    Monet niistä juutalaisista, jotka olivat tulleet Marian luo ja nähneet, mitä Jeesus teki, uskoivat häneen.  (Joh. 11: 21-29 (30-31) 32-45)

Mikä dialogi Martan ja Jeesuksen välillä! Joka lause tuntuu jollain tavoin merkitykselliseltä.    
Martta vetoaa Jeesukseen: ”tiedän, että Jumala antaa sinulle kaiken mitä häneltä pyydät.”
Mitä Martta toivoi, että Jeesus pyytäisi Jumalalta?
Uskalsiko hän toivoa – tai edes kuvitella – että Jumala voisi tehdä sellaisen ihmeen, että toisi veljen takaisin elämään? Marttahan yritti estellä, kun Jeesus pyysi siirtämään kiven pois Lasaruksen haudan suulta. Tunteet ja järki taistelivat ristiaallokossa; kaipaus ja suru sai toivomaan sellaista, mikä tuntui mahdottomalta, järki kielsi sen mahdottomana.

Uskallanko toivoa – Olenko/oletko joskus kokenut sellaista? Kun toivoo jotain mahdottomalta tuntuvaa, ja järki koetti parhaansa mukaan selitellä, että pysyttelepä vain realiteeteissa. Onnistuiko järki kamppaamaan toivon?

Miten merkittävää toivon ylläpitäminen onkaan. Vaikkapa tilanteessa, jossa on todettu vakava sairaus ja lääkärit ovat antaneet huonot ennusteet. Miten tärkeää onkaan pitää toivon liekkiä yllä. Sillä, mitä ajattelemme, on niin suuri voima, myös omaan terveyteemme.

Sanonnan mukaan niin kauan on toivoa kuin on elämää. Kun Martta meni Jeesusta vastaan, hänen veljensä oli ollut kuolleena jo useamman päivän ajan. Martta jaksoi kuitenkin pitää toivoa yllä.

Ylösnousemus ja elämä – Jeesus sanoo Martalle: ”Veljesi nousee kuolleista.” – Niin kyllä, sitten kun tulee ylösnousemuksen aika, vastaa Martta (ja mietti ehkä itsekseen, että ei sen tietäminen nyt kuitenkaan tässä tilanteessa auta).
Johon Jeesus: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko tämän?”

Messias, Jumalan Poika – Jeesus ei kysy, mitä Martta toivoo, vaan vie asian astetta (tai aika montakin astetta) vaikeammaksi kysymällä tämän uskoa. 
Martta ei anna järkeilylle mahdollisuutta vaientaa tai edes vaimentaa vastaustaan: ”Uskon, Herra”, Epäröimättä hän jatkoi: ”minä uskon, että sinä olet Messias, Jumalan Poika, jonka oli määrä tulla maailmaan.”

Oliko tuo Pyhän Hengen siinä hetkessä Martalle antama tieto?
Olihan Martalla kyllä jo Jeesuksen luo mennessä täysi luottamus siihen, että tämä tekisi jotain, mikä toisi helpotuksen tuskaan. Mutta tuo: että hänen edessään oli vuosisatoja odotettu Messias, Jumalan Poika… – olihan tuo ihan järisyttävä toteamus!

Martan sanat Marialle: ”Opettaja on täällä ja kutsuu sinua” pomppasivat yhtäkkiä tekstistä, kun sitä luin toistamiseen. – Kutsuuko Hän minua tälläkin hetkellä? Mihin Hän kutsuu minua? Kuulenko? Sitä haluan hiljentyä kuulostelemaan. Sillä Hän ei huuda megafonilla. Hän odottaa, että istahdan, hiljennän mieleni ja avaan sydämeni kuuntelemaan.

Maria sanoo Jeesukselle aivan samat sanat kuin Martta: ”Herra, jos olisit ollut täällä, veljeni ei olisi kuollut.” Ehkä siskokset olivat sitä huokailleet yhdessä surun murtamina. Jeesus olisi parantanut ystävänsä Lasaruksen, hänhän oli parantanut kaikki sairaat, jotka sitä häneltä pyysivät.

Kysymys nousee väkisinkin mieleeni: Herra, missä olit, kun isoveljeni kuoli, 17-vuotiaana, oman kätensä kautta? Lähetitkö enkelisi estelemään? Monilla meistä on kipeitä kysymyksiä, joihin ei vain saa vastausta. Niiden kanssa on vain elettävä, kunnes ne hiljalleen vaimenevat, noustakseen joskus taas hetkeksi pintaan, joka kerran kuitenkin pehmeämmin, armollisemmin. Ja ehkä joskus vastauksen kera.

Maria vaipui Jeesuksen jalkojen juureen. Jokin siinä koskettaa minua syvästä; Marian asenteessa Herransa edessä. Erityistä siinä on mielestäni se, että – kuten Johanneksen evankeliumissa aiemmin todetaan – Martta, Maria ja Lasarus olivat Jeesukselle rakkaita ystäviä.

Ihmeellinen asia, eikö totta: että Kristus, Messias, voi olla sekä Jumalan Poika että rakas ystävä! Ajattelen, että moni voisi löytää lähemmän suhteen Jumalaan, jos – järkeilemättä, uskoen ja luottaen – voisi hyväksyä ja omaksua tuon ihmeellisen yhtälön omalla kohdallaan todeksi.
Että Kristus haluaa olla meille sekä Jumalan Pyhä, Hänen Poikansa, ylösnousemus ja elämä – että myös rakas ystävä.

Jeesus itki Lasaruksen haudalle mennessään. Niin syvästi hänen ystäviensä suru kosketti häntä. En ajattele, että hän niinkään suri Lasaruksen kuolemaa, sillä hänhän tiesi herättävänsä tämän eloon. Mutta ajattelen, että taivaallinen Isä oli Jeesuksen kanssa juuri silloin aivan erityisen intensiivisellä tavalla.  Tulisihan Hän tekemään Poikansa kautta tämän siihen asti ihmeellisimmän ihmeen.

”Isä, minä kiitän sinua siitä, että olet kuullut minua. Minä kyllä tiedän, että sinä kuulet minua aina, mutta minä sanon tämän näiden ympärilläni seisovien ihmisten tähden, jotta he uskoisivat sinun lähettäneen minut.” – Nuo Jeesuksen sanat Isälle koskettavat, herättävät minussa kiitollisen mielen. – Kiitos Isä että lähetit Poikasi minulle, ja meille kaikille Elämän antajaksi ja Ystäväksi. 

Kristus, kiitos että haluat tulla luoksemme, tahdot kutsua meidät ulos siitä tilasta, jossa nyt olemmekin. Huolten, murheiden, sairauden, neuvottomuuden, ahdistuksen, voimattomuuden, lamaannuksen tai siitä tilasta, jonka otteeseen olemme vaipuneet.
Kiitos että saamme Marian lailla vaipua Sinun jalkojesi juureen ja antaa tilanteemme Sinulle.
Ja sanoa luottavaisena Martan lailla: ”nytkin tiedän, että Jumala antaa sinulle kaiken mitä häneltä pyydät.”   

Kiitos Rakkaudestasi ja Huolenpidostasi.  Kiitos että kutsut meitä Valoon ja Elämään. 🙂 

Muut tekstit: Ps. 86: 10-13, Job 19: 25-27 ja 2. Kor. 4: 7-14.

14. 9.2020. Evankeliumikirja kirjoittaa ensi pyhän aiheesta Jumalan huolenpito:
Jeesus opettaa, että Jumalaan uskovan ihmisen ei tarvitse kantaa murhetta kaikesta mahdollisesta. Taivaallinen Isä pitää hänestä huolen ja auttaa häntä etsimään sitä, mikä on tärkeintä: Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan. Näin Jumala vapauttaa hänet tekemään hyvää lähimmäisilleen. Kristitty muistaa Jeesuksen sanat ”Autuaampi on antaa kuin ottaa”.

Alla oleva teksti kuvaa kauniilla tavalla juuri tuota: Jumalan huolenpitoa ja siihen luottamista.
Ja että on valmis auttamaan silloinkin, kun ei tiedä, miten itse selviää jostain tilanteesta.

Elia, joka oli kotoisin Gileadin Tisbestä, ennusti Ahabille: ”Niin totta kuin Herra, Israelin Jumala, elää, hän, jota minä palvelen: näinä vuosina ei tule kastetta eikä sadetta muutoin kuin minun sanani voimasta.”
    Elialle tuli sitten tämä Herran sana: ”Lähde Sidonin alueen Sarpatiin ja asetu sinne. Minä olen käskenyt erästä leskivaimoa pitämään sinusta siellä huolta.”
    Elia lähti Sarpatiin. Tullessaan kaupungin portille hän näki leskivaimon keräämässä polttopuita. Elia huusi hänelle: ”Toisitko minulle vähän vettä, että saisin juoda.” Nainen lähti hakemaan vettä, ja Elia huusi hänelle vielä: ”Toisitko minulle myös palan leipää.” Mutta nainen vastasi: ”Niin totta kuin Herra, sinun Jumalasi, elää, minulla ei ole jäljellä kuin kourallinen jauhoja ruukussa ja vähän ruokaöljyä pullossa. Kun saan kerätyksi vähän puita, menen kotiin ja teen jauhoista ja öljystä ruokaa itselleni ja pojalleni. Syömme sen ja sitten kuolemme.”
    Elia sanoi hänelle: ”Älä pelkää! Mene kotiisi ja tee niin kuin sanoit. Tee kuitenkin ensin minulle pieni leipä ja tuo se tänne. Leivo vasta sitten itsellesi ja pojallesi. Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Ei tyhjene jauhoruukku eikä ehdy öljypullo, ennen kuin Herra antaa sateen maan päälle.”
    Leski meni ja teki niin kuin Elia oli sanonut, ja heillä kaikilla riitti syötävää pitkät ajat. Jauhoruukku ei tyhjentynyt eikä öljypullo ehtynyt, sillä näin oli Herra sanonut Elian suulla. (1. Kun. 17: 1, 8-16)

Israelilaisia ruukkuja varhaisilta ajoilta

Öljypullo ja jauhoruukku – Leski ei käsittääkseni tuntenut Eliaa, ei tiennyt että tämä oli profeetta, mutta tunnisti tämän juutalaiseksi. Hän toi Elialle vettä; olisi tuonut leipääkin, jos olisi ollut. Mutta oli vain hädin tuskin ainekset yhden leivän tekoon: kourallinen jauhoja ja tilkka öljyä. Siitä hän oli valmistamassa viimeisen aterian pojalleen ja itselleen.

Sinun Jumalasi elää – ”Niin totta kuin Herra, sinun Jumalasi elää…” – erikoinen toteamus sarpatilaiselta naiselta. Hän ei ollut juutalainen, mutta ilmaisi uskovansa, että juutalaisten Jumala on elävä Jumala. Mihin uskontokuntaan hän itse kuului?
Muinaisessa kartassa Sarba -niminen kaupunki löytyi Foinikian (nyk. Libanonin) rannikolta, Tyroksen ja Sidonin välistä. Foinikialaiset uskoivat moniin jumaliin, joista pääjumala oli Baal (jonka palvonnasta Elia oli moittinut Israelin kuningas Ahabia ja tämän vaimoa Isebeliä, ja jonka vuoksi hän nyt oli pakomatkalla.)

Oliko leski kuullut, kuinka Israelin Jumala oli näyttänyt voimansa sytyttämällä vedellä valellut uhrialttarin puut ja niille asetetun uhrihärän palamaan? Vai oliko Pyhän Hengen vaikutusta, että nainen uskoi juutalaisten Jumalan olevan elävä Jumala? Oliko hän kohdannut Herran? Tämähän sanoi Eliaalle: ”Minä olen käskenyt erästä leskivaimoa pitämään sinusta siellä huolta.”
Joka tapauksessa leski luotti Jumalan lupaukseen. Ja hänen luottamuksensa tuli palkituksi. ’Jauhoruukku ei tyhjentynyt eikä öljypullo ehtynyt, sillä näin oli Herra sanonut Elian suulla.’

Martta ja Maria – Jeesus vaelsi eteenpäin opetuslastensa kanssa ja tuli erääseen kylään. Siellä muuan nainen, jonka nimi oli Martta, otti hänet vieraakseen. Martalla oli sisar, Maria. Tämä asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettaan. Martalla oli kädet täynnä työtä vieraita palvellessaan, ja siksi hän tuli sanomaan: ”Herra, etkö lainkaan välitä siitä, että sisareni jättää kaikki työt minun tehtäväkseni? Sano hänelle, että hän auttaisi minua.” Mutta Herra vastasi: ”Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois.”  (Luuk. 10: 38-4)

Naisen osa – Tässä evankeliumitekstissä tutkitaan naisen osaa. Martta valittaa Jeesukselle, että Maria jättää ”kaikki työt” hänen tehtäväkseen. Perheen miehestä, Martan ja Marian veljestä Lasaruksesta, ei tässä mainita sanallakaan. Ehkä hän ei ollut kotona juuri tuolloin. Ja ehkä hänen tehtävänsä olivat – kuten yleensäkin miesten tehtävät tuohon aikaan – määrittelemättä selvät. Ruoanvalmistus ei ehkä kuitenkaan kuulunut niihin. 

Jeesus sanoi Martalle, että Maria on valinnut hyvän osan. Arkinen ahertaminen ja hengellisen elämän harjoittaminen nähdään ja koetaan usein vahvasti vastakkaisina asioina.
Jotkut kokevat kuitenkin, että työtä tehdessään he tekevät työtä Jumalalle, Se on tavallaan heidän Jumalanpalvelustaan. Minusta se on kaunis ajatus.

Luostareissa tehdään töitä Jumalalle, mutta niissä työskentelyn välissä on selkeästi erotetut rukous- ja hiljentymishetket. Joissakin retriittikeskuksissa retriittivieraat osallistuvat talon töihin.
Arkielämässä voi olla haasteellisempaa rytmittää päivä sekä työhän että hengelliseen elämään.

Lepoa Herran jalkojen juuressa – Nykyajan perheenäidit ovat usein arjen pyörityksen uuvuttamia. Kunpa jokainen töissä ja/tai kotona työskentelevä vanhempi voisi löytää hetkiä levätä Herran jalkojen juuressa, kuunnella Häntä, ja omaa sisintään. Antaa rauhan levitä olemukseen, antaa voimien palautua siinä, Pyhän läsnäolossa.

Oletko sinä löytänyt tyydyttävän tasapainon työn ja hengellisen elämän välille? Kaipaisitko enemmän aikaa jommallekummalle? Vai ovatko ne sinulle yhtä?

Silloin kun olin lapsi, taisi olla aika tavattoman harvinaista, että miehet olisivat osallistuneet kotitöihin. Sitä paitsi silloin oli yleistä, että kaupungissa asuvissa perheissä, joissa vanhemmat työskentelivät kodin ulkopuolella, oli kotiapulainen huolehtimassa lapsista, siivouksesta ja ruoanlaitosta. Se oli maaseudulla asuville nuorille naisille keino päästä kaupunkiin, joten se oli win-win tilanne kaikille.
Onneksi nykyään taitaa jo olla melko itsestään selvä asia (ainakin useimmissa perheissä) että kummatkin vanhemmat osallistuvat tasavertaisina kodin askareista ja lapsista huolehtimiseen.
Onnellista on, kun se toteutuu hyvässä yhteishengessä, vailla vaatimuksia ja syyllistämistä.

Toissapäivänä Myyrmäen Virtakirkolla sukellettiin naisen osaan tanssiteoksella ’Pyhä Birgitta?’. Teos toi esille 1300-luvulla eläneen Pyhän Birgitan elämän monia rooleja: hän oli tytär, neito, vaimo, 8 lapsen äiti, hovineito, poliittinen vaikuttaja, leski, mystikko ja lopulta pyhimys.

Martan ja Marian osa – Esityksen jälkeen halusin verestää muistiani Birgitan elämästä. Siinähän oli nainen, joka omassa elämässään toteutti vahvasti ja poikkeuksellisen monipuolisesti sekä Martan että Marian osaa. – Wikipediä kertoo mm. seuraavaa:

Birgitan äiti oli raskaana ollessaan pelastunut myrskystä, ja ja seuraavana yönä hän näki näyn, jossa olento sanoi hänen pelastuneen kohdussaan olevan lapsen vuoksi.
Kertoman mukaan Birgitan synnyinyönä (v. 1303) lähistöllä asuva pappi sai näyn, jossa Neitsyt Maria sanoi kirja kädessään: ”Birger Perinpojalle on syntynyt tytär, jonka ihana ääni kuullaan ympäri maailmaa.”
Avioliitto ja lapset – Ajan tavan mukaan Birgitta naitettiin 13-vuotiaana. Hänen miehensä oli laamanni, myöhemmin valtioneuvos. Heille syntyi 8 lasta, joista kaksi kuoli alle kouluikäisenä ja yksi nuorena.
Birgitan mies kuului Ruotsin kuninkaan lähipiiriin, ja myös Birgitalla oli kuningasperheeseen läheiset suhteet.
Hovineidoksi – Birgitta muutti 1335 kuninkaan määräyksestä Tukholmaan. Siellä hän perehdytti hovineitona nuorta kuningatarta hovin tapoihin ja etikettiin. Kotiinsa Birgitta palasi vasta vietettyään 4 v. kuninkaan hovissa.
Birgitalla oli hyvät suhteet myös hengelliseen säätyyn ja Turun piispa Hemming oli hänen hyvä ystävänsä. Birgitta sai miehensäkin kiinnostumaan uskonasioista, ja he lähtivät pyhiinvaellukselle Santiago de Compostellaan. Paluumatkalla hänen miehensä sairastui. Rukoillessaan apua miehensä pelastumiseksi Birgitta sai näyn, jonka mukaan Jumalan tahto tultaisiin Birgitan välityksellä saattamaan maailman tietoon. Pyhiinvaellusseurue palasi Ruotsiin, jossa Birgitan mies menehtyi. luostarissa.    
Roomaan – Birgitta lähti pyhiinvaellusmatkalle Roomaan v.1349. Matkan hengellisenä tarkoituksena oli myös saada paavin hyväksyntä uudelle luostarisäännölle, sekä poliittisena tavoitteena saada paavin palaamaan Avignonista takaisin Roomaan.
Lupa luostarille – Birgitta opiskeli italian kieltä ja alkoi solmia suhteita kirkon korkeimpiin henkilöihin, mutta myös arvosteli näitä kovin sanoin näkyjensä perusteella.
Paavin annettua perustamisluvan Vadstenan luostarille Birgitta ryhtyi toteuttamaan haavettaan pyhiinvaelluksesta Palestiinaan.
Jerusalem ja Betlehem – Kuuluisat näkynsä Jeesuksen elämästä hän koki juuri tällä matkalla Jerusalemissa ja Betlehemissä.
Palattuaan Roomaan Birgitta sairasteltuaan miltei vuoden kuoli v.1373.

Pyhån Birgitan kappelissa. Vivamo

Marttana ja Mariana – Naisena olemisesta Birgitta kirjoitti, että ”voidakseen olla Maria, naisen tulee ensin olla Martta”. Eli ensin lähimmäisten palvelu ja sitten rukous, Jumalan lähestyminen. Birgitta itse toimi kuten opetti.
Ekumenian edelläkävijä – Birgitta toimi kirkon ykseyden puolesta, joten tavallaan hän oli ekumenian edelläkävijä, vaikka kyseistä sanaa ei vielä tuolloin käytettykään.
Pyhimys ja suojeluspyhimys – Paavi julisti Birgitan pyhimykseksi 7. lokakuuta 1391^. Hän on ainoa paavin keskiajalla pyhimykseksi julistama pohjoismaalainen. Paavi Johannes Paavali II julisti Birgitan yhdeksi Euroopan suojeluspyhimyksistä v. 1999.

Valon polkuja – Birgitan suhdetta Raamattuun kuvaa seuraava Birgitan lausuma:
»Oi Herra Jumala, miten suloisia ovatkaan sinun sanasi! Joka kerta, kun kuuntelen sinun Henkesi sanoja, minusta tuntuu, että minun sieluni ahmii mitä maukkainta ruokaa, joka näyttää laskeutuvan sydämeeni tuoden mukanaan sanomattoman ihanan tunteen, suuren ilon ja verrattoman lohdutuksen. Ja tämä on ihmeellistä, sillä kuunnellessani sinun sanojasi tunnen itseni samalla kertaa kylläiseksi ja nälkiintyneeksi: kylläiseksi, koska sinä hetkenä ainoastaan ne miellyttävät minua, ja nälkäiseksi, koska minun ruokahaluni niitä kohtaan kasvaa kasvamistaan!”»
(Teoksesta Valon polkuja – Pohjolan mystikon sanoja ja ajatuksia, Birgittalaissisaret, 2003)

Naantalin birgittalaisluostari lienee suurin ja näkyvin Birgitan merkityksistä Suomelle. Se rakennettiin Armon laaksoon, Vallis Gratiae, ja sen ympärille perustettiin Naantalin kaupunki (ruots. Nådens Dal, Armon laakso). Luostarissa oli 60 nunnaa ja 15 munkkia. Se oli maan ensimmäinen laitos, jossa jaettiin sivistystä myös naisille. Luostari oli myös tärkeä maallisen kulttuurin kuten kirjoitus- ja käsityötaidon keskus. Se tunnettiin myös sairaanhoito- ja parannustaidoistaan. Luostarin yhteydessä oli myös vanhainkoti. (Suomessa on myös 11 Birgitalle pyhitettyä kirkkoa.)

Pyhän Birgitan kappeli. Vivamo

Pyhä Birgitta – tanssiteoksessa oli osia puolalaisen Zbigniew Preisnerin sielunmessusta Requiem For My Friend.
Zbigniew Preisnerin musiikki – sen kirkkaus ja kuulaus, herkkyys ja voima – koskettaa minua erityisellä tavalla. Se ikään kuin ottaa syliinsä, keinuttelee sielua välillä hellästi ja keveästi, sitten vahvasti ja intensiivisesti. Se on meditatiivista, hengittävää ja yllättävää. Hiljaiset tauot virittävät kuulostelemaan, miten sisimmässä värähtelee. Ja odottamaan, millä tavoin sävelet jatkavat kulkuaan.     
Zbigniew Preisner on säveltänyt musiikkia mm. Krzysztof Kieślowskin elokuviin, jotka samoin olen kokenut puhuttelevina.

Reqiem For My Friend – Zbigniew Preisner

Muut ensi pyhän tekstit: Ps. 86: 1, 3-7 ja Fil. 4: 10-14 .