23.9. 2019.   

Syyskuun Taizé -rukous:

Pyhä Henki, lohdutuksen Henki;
viipyminen rauhantäyteisessä hiljaisuudessa
Sinun läsnäolossasi on jo rukousta.
Sinä ymmärrät kaiken meistä,
ja joskus jopa yksinkertainen huokaus
voi olla rukous.            — Veli Roger

Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: ”Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?”
    Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi:
    ”Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.
    Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja.” (Matt. 18: 1-6 ,10)

Kuinka usein Jeesus yllättikään kysyjät vastauksillaan. Ei vain vastustajansa, vaan myös seuraajansa. Opetuslapset halusivat tietää, kuka heistä olisi suurin taivasten valtakunnassa. Pietariko?
Ehkä opetuslapset pohtivat omia ominaisuuksiaan: johtajan- ja organisointikykyjään, vahvuuttaan ja rohkeuttaan, sanavalmiuttaan, vakuuttavuuttaan, vaikutuskykyään, auktoriteettiaan… tai mitä he kuvittelivatkin edellytettävän taivaan valtakunnan johtopallille istuvalta.

Jeesus ravistelee kuulijoitaan vahvoilla vastakkainasetteluillaan: pienin onkin suurin. Lapsen avoin, vilpitön ja kyselevä asenne peittoaa aikuisen laskelmoivan vallanhalun. Suojatonta tulee varjella paatuneelta, viatonta hyväksikäyttäjältä. . 
Tämän maailman ja taivasmaailman eroavaisuus korostuu Jeesuksen jatkaessa kuvaustaan taivaan valtakunnan suurimmista: ”heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja.”

Enkelit katsovat joka hetki taivaallisen Isän kasvoja… – tuo kohta sykähdyttää minua joka kerran sen lukiessani. Millaista enkeleillä on katsellessaan Jumalan kasvoja? Ainakin siinä on valtava pyhyys ja kirkkaus, ja ylistys ja palvonta.
Onko niin että enkelit katsovat herkeämättä Jumalaan myös saadakseen Häneltä toimintaohjeita?
Jeesus kertoi, kuinka hän oli jatkuvassa yhteydessä taivaalliseen Isäänsä. Ja kuinka hän teki ainoastaan sen, minkä näki taivaallisen Isänsä tekevän (Joh.5)

Yleensä pienet lapset suloisella olemuksellaan herättävät hellyyttä ja suojelunhalua. Samoin kuin pienet eläinten poikaset ja pennut. Pieni ja avuton vetoaa hyvään meissä.
Paitsi jos aikuisen sisällä jokin on niin särkynyt, että se johtaa aivan päinvastaisiin tunteisiin ja tekoihin. Niin järkyttävää kuin se onkin, onneksi elämme aikaa jolloin yhä herkemmin vääryydet tulevat ilmi ja niihin pystytään puuttumaan.

Mutta joskus meitä johdatetaan isompien apua tai rohkaisua tarvitsevien luo. Minulle on muutamia kertoja käynyt niin, itsestäni riippumatta ja joskus vastentahtoisestikin.
Mieleen tuli (ehkä alla olevasta laulusta johtuen) kuinka kerran ajaessani illalla kotiin kylmäbensa-aseman ohi minulle tuli pakottava tunne, että täytyy poiketa sinne tankkaamaan. Siinä ei tuntunut olevan mitään järkeä, sillä tankki oli melkein täynnä. Tunne oli kuitenkin niin voimakas, että oli ihan pakko kääntyä bensa-asemalle.
Noustessani autosta pimeän keskeltä hoiperteli mies muovikassinsa kanssa. Ilmeni että hänellä oli koti jonkin matkan päässä. Koska hän oli niin määrätietoisesti kävellyt autoni vierelle kysyin halusiko hän kyydin. Kyllä.
Mies kertoi että hänen paras ystävänsä oli äskettäin kuollut ja hän oli tästä kovin masentunut. Hän ikävöi kovin ystäväänsä, joka oli ollut ainoa ihminen jonka kanssa hän saattoi keskustella asioista. Ystävä oli kuulemma ollut tavattoman hyväsydäminen ihminen, ei olisi tehnyt pahaa kärpäsellekään. – Miksi niin hyvän ihmisen täytyy kuolla niin aikaisin, hän kysyi.
Mies kysyi uskonko, että on elämää kuoleman jälkeen. Sanoin uskovani. Hän vaikutti helpottuneelta, oli kuin tämä olisi ollut syy, minkä vuoksi kohtasimme.
Mies kertoi että hänestä tuntui kuin ystävä olisi käynyt tervehtimässä häntä edellisenä iltana: oli kuin hän olisi tuntenut tämän läsnäolon. Uskoinko että sellainen voi olla mahdollista? Uskon, vastasin.
En muista mitä muuta juttelimme lyhyehkön ajomatkan aikana. Oli myöhäinen syksy, talven kylmät lähestymässä ja olin niin helpottunut siitä että hänellä oli koti minne mennä. (Ulkoisen olemuksensa perusteella olisin arvellut hänen olevan koditon.)
Jatkaessani matkaa mietin, enkelikö ohjasi rattiani kääntymään bensa-asemalle. Joka tapauksessa olin kiitollinen siitä, että sain kertoa tuolle yksinäiselle surevalle vaeltajalle elämän jatkuvan tämän maallisen elämän jälkeen. Tuon vahvistuksen saatuaan oli kuin tumma, raskas pilvi olisi puhallettu pois hänen olemuksensa ympäriltä.

Mihin suuntaan huomioni? – On kohtaamisia, joihin on ohjattu, vaikken ole katsellut taivaallisen Isäni kasvoja, vaan ajatellut vain ihan omia juttujani. – Mietin miten paljon enemmän Jumala voisi käyttää meitä, jos suuntaisimme enemmän huomiota Häneen….
Voisimme toimia arkienkeleinä täällä maan päällä ihan vaikka joka päivä… tehdä pieniä tekoja, joiden tarvetta emme välttämättä itse huomaa, mutta joita Hän haluaisi meidän tekevän…

Olisiko se mahdollista? Voisimmeko oppia katselemaan kohti Jumalan kasvoja. nähdä vaikka vain häivähdyksiä Hänen kirkkaudestaan ja pyhyydestään?  Olen varma että se muuttaisi meitä.
Kunnes taivaassa saamme enkelten tavoin katsella Häntä ’kasvoista kasvoihin’.
’Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.’ (1. Kor.:12)

Kysymyksiä enkeleille – Luin Kotimaa-lehdestä haastattelun, jossa mainittiin minulle tuntematon laulu Questions for the Angels. Koska ensi pyhän aiheena ovat Jumalan enkelit, etsin ja kuuntelin kappaleen.
Siinäkin kuvataan tämän maailman vastakohtaisuuksia. Kysellään enkeleiltä osattomien osaa niiden keskellä, joilla on yltäkylläisesti yli oman tarpeen. 

Hyvää? – Kaiken toivottomuuden ja pimeyden keskellä on kuitenkin paljon hyvääkin. Meissä on ne puolemme, joita valo ei vielä ole päässyt koskettamaan ja muuntamaan. Mutta meissä on myös paljon hyvää. Tähän hyvään meissä  Jeesus vetoaa: että huolehtisimme vähäisistä, auttaisimme heitä. Hänen nimessään. Toisimme taivaan Valon pilkahduksia tarvitsevien elämään.  (Ja kukapa – itsemme mukaan lukien – ei niitä tarvitsisi… 🙂 )
Kristus, autathan meitä tässä? Tarvitsemme apuasi. Tarvitsemme Valoasi. 

Questions for the Angels – Paul Simon

https://www.youtube.com/watch?v=w0dcbWQGUJA

”Kodittomien siirrellessä pahvisia peittojaan syrjään
uuden päivän sarastaessa
pyhiinvaeltaja kulki rikkinäisillä lenkkareillaan
pyhiinvaelluksellaan Brooklyn-sillan yli
repuntaskussa taiteltuna
sydämestään tulostettuja kysymyksiä:
kuka olen tässä peloissaan olevassa maailmassa?
minne minä tekisin vuoteeni tänä iltana
kun ilta hämärtyy? – kysymyksiä enkeleille
kuka uskoon enkeleihin?
höperöt ja pyhiinvaeltajat ympäri maailmaa
jos ostat rakkautta alemyynnistä
etkä saa mitä halusit, saatko rahasi takaisin?
kun tyhjä juna rautatieasemalla
ilmoittaa pääteasemansa
voitko vaihtaa toiselle raiteelle?
heräänkö näistä rajuista unista
tukka valkeana kuin kuu aamulla?
kysymyksiä enkeleille
kuka uskoo enkeleihin – minä uskon
kuten höperöt ja pyhiinvaeltajat ympäri maailmaa
Brooklynin keskustassa pyhiinvaeltajan huomio
kiinnittyy mainostauluun jota hän on ohittamassa
siinä oli Jay-Z*, lapsi kummallakin polvellaan
hän haluaa meidän sovittavan vaatteitaan
jos jokainen ihminen planeetalla
ja kaikki sen rakennukset katoaisivat
välittäisikö Afrikan savanneilla laiduntava seepra
tarpeeksi vuodattaakseen yhden seepran kyyneleen?
kysymyksiä enkeleille”

* Jay-Z = Grammy-palkittu rap-artisti, jonka vaimo Beyoncé on paitsi laulaja myös muotisuunnittelija. (Tuon selvittäminen auttoi minua ymmärtämään laulun sanoja.)

Muut tekstit: Ps. 103: 19-22,  1. Moos. 28: 10-17 ja Ilm. 12: 7-12.

Ps. Viime viikolla kirjoitin kiittämisen merkityksestä ja vaikeudesta tiukan paikan tullen. Sain sitten sen kokemusperäisesti todeta lonkan äityessä  niin kipeäksi  että sekä kävely ja yöt olivat tuskaisia.
Vasta kun pahin särky alkoi hellittää, huomasin miten täysillä olin keskittynyt tuskaisaan olooni, sen sijaan että olisin yrittänyt kääntää huomiotani Häneen, jonka läsnäolo hoitaa ja parantaa.
Se oli kuitenkin kokemus, jota näin jälkeenpäin ajatellen en antaisi pois. Kontrasti oli niin vahva. Kun monen unettoman yön jälkeen eräänä varhaisen aamun hetkenä päätin suunnata huomioni Häneen. Ja kuinka tunsin kivun alkavan väistyä.
Olisinko voinut ’katsoa Häneen’ aikaisemmin; kivun ollessa pahimmillaan? Päätän muistaa tuon kokemukseni ja jos kipu palaa, yrittää parhaani mukaan kääntää huomioni itsestäni ja kivustani kohti Hänen kirkkauttaan.    

16.9.2109 

Matkallaan kohti Jerusalemia Jeesus kulki Samarian ja Galilean rajaseudulla. Kun hän oli tulossa erääseen kylään, häntä vastaan tuli kymmenen spitaalista miestä. Nämä pysähtyivät matkan päähän ja huusivat: ”Jeesus, opettaja, armahda meitä!” Nähdessään miehet Jeesus sanoi heille: ”Menkää näyttämään itsenne papeille.” Mennessään he puhdistuivat. Huomattuaan parantuneensa yksi heistä kääntyi takaisin. Hän ylisti Jumalaa suureen ääneen, lankesi maahan Jeesuksen jalkojen juureen ja kiitti häntä. Tämä mies oli samarialainen. Jeesus kysyi: ”Eivätkö kaikki kymmenen puhdistuneet? Missä ne yhdeksän muuta ovat? Tämä muukalainenko on heistä ainoa, joka palasi ylistämään Jumalaa?” Ja hän sanoi miehelle: ”Nouse ja mene. Uskosi on pelastanut sinut.” (Luuk. 17: 11-19)

Tässäkin – samoin kuin viime viikon evankeliumitekstissä – muukalainen, samarialainen, kuvataan hyvänä tyyppinä. Nyt ei kuitenkaan vertauksessa vaan tosielämässä: hän oli ainoa joka palasi kiitollisena Jeesuksen luo, ylisti Jumalaa parantumisestaan ja Jeesuksen jalkojen juureen heittäytyen kiitti häntä.
Miksihän Luukas halusi mainita, että hän oli samarialainen? Olivatkohan samarialaiset nöyrempiä kuin juutalaiset. Ylpeä mieli kun ei niin helposti taivu kiitokseen.

Miten usein itse muistan kiittää Jumalaa? Miten paljon minussa on sellaista ajattelemattomuutta, joka pitää niin monia asioita elämässä itsestäänselvyyksinä?
Muistanko, miten usein Hän on auttanut, tuonut yllättävän ratkaisun ongelmaan, pitänyt niin monin tavoin huolta minusta ja läheisistäni?  

Muistanko – valoisina ja vaikeina aikoina – että Hän on kaikessa mukana? Että Hän suojelee, auttaa ja parantaa.
Autatko Jumala meitä muistamaan sen silloinkin kun on haastava vaihe menossa?
Auttaisitko meitä viljelemään kiitollisuutta sydämessämme. Niin että suhteemme Sinuun vahvistuisi ja ilo ja valo lisääntyisi elämäässämme ja ympärillämme. 🙂

Joskus Jumalan huolenpito voi olla salattua. Viime aikoina olen miettinyt polkupyöräilyyni liittyviä haasteita: vanhan pyöräni kumin puhkeamista; ketjun jatkuvaa irtoamista ja pyörähuoltajan toteamusta ettei ketjua voi lyhentää eikä uutta ketjua laittaa kun rattaat ovat niin kuluneet. Miniältä saadun vanhan pyörän lukon jumittumista. Kirpparista ostetun pyörän (jossa ei ole kiinteää lukkoa) vaijerilukon jumittumista.

Pyöräily on ekologista ja ekonomista ja hyvää liikuntaa. Pyöräillessä saa nauttia raittiista ilmasta ja maisemista. Lisäksi se on mukavaa! Pyörällä liikkumisen keveys tuo minulle valtavan hyvänolontunteen. Parasta ovat tietenkin pitkät alamäet: niissä tuntuu melkein siltä kuin lentäisi.
Näistä kaikista syistä olen halunnut kulkea pyörällä lyhyemmät ja pitemmät matkat aina kun tilanne on sallinut.
Mitä minun nyt pitäisi ajatella näistä kaikista pyöräilyäni rajoittavista hankaluuksista? – Voisiko niistäkin löytää jotain kiittämisen aihetta…?  

Enkeleitä kyydissä? – Mieleen palautuu monia läheltä piti – tilanteita. Montakohan kertaa Jumala on joutunut lähettämään enkeleitään suojelemaan huoletonta menijää? Moneltako kaatumiselta tai törmäykseltä Hän on minut pelastunut?
Muistin ortopedin kommentin heikoista luistani. – Mitä jos lentäisin ojaan ja lonkkaluu murtuisi eikä luiden haurauden vuoksi voitaisikaan laittaa lonkkaan tekoniveltä? Pystyisinkö silloin enää koskaan edes istumaan? Se olisi aika iso juttu.
Olisivatkohan nämä viime viikkojen pyörähankaluudet merkkejä siitä, että minun pitäisi pitää taukoa pyöräilystä? Joka tapauksessa ne laittoivat miettimään. Ja päättämään että tästedes ajelen varovaisemmin kuin ennen.

Jumala, auttaisitko minua (meitä jokaista) olemaan kiitollinen kaikesta siitäkin, mitä ei tapahtunut. Kaikesta, mistä olet meitä varjellut. Auta tarttumaan psalmistin lupaukseen:
Herra varjelee kaikki sinun askeleesi, sinun lähtösi ja tulosi nyt ja aina. (Ps.121:8)

Evankeliumin samarialainen laittoi minut miettimään sitäkin, että en ole kiittänyt  terveyskeskuslääkäriäni siitä, että hän oli 2 v. sitten skarppina kuulolla kun laittaessaan lähetteen keuhkoröntgeniin totesin ohimennen: sittenhän varmaan näkyy samalla, onko kylkiluu luutunut paikoilleen. – Kuinka niin, hän kysyi. No kun se on murtunut 3 kertaa vuoden sisällä, kääntäessäni kylkeä rantakalliolla ja lattialla jumpatessa. Lääkäri mittasi pituuteni ja totesi että siitä oli häipynyt 4,5 cm. – Luuntiheysmittauksen ansiosta ymmärsin lisätä ravintooni tiettyjä ainesosia.
Enkä ole kiittänyt ankaran kritiikin kohteeksi joutunutta ortopedi Antti Heikkilää, jonka luo läheiseni neuvoi minut vuosia sitten kipeän polveni vuoksi ja jolta sain minulle käänteentekevän hyviä ohjeita. Ja joka pari vuotta sitten antoi runsaasti luita vahvistavia ravinto- ja liikuntaneuvoja (joita tosin olen toteuttanut vain siltä osin kuin minusta on tuntunut hyvältä). Kiitollinen olen hänellekin. 

Nouse ja mene – Jeesuksen sanat samarialaiselle ”Nouse ja mene. Uskosi on pelastanut sinut.” laittavat myös miettimään.
Samarialaiselle Jeesus sanoi, että hänen uskonsa oli pelastanut hänet. Hänen uskonsa Jumalaan ja Jumalan Poikaan. Ja Jumalan parantavaan voimaan.
Minäkin päätän uskoa. Terveellisen ravinnon, liikunnan ja lääkkeen lisäksi uskon ja luotan  Jumalan hoitavaan, vahvistavaan ja parantavaan voimaan. Nämä eivät ole toisiaan poissulkevia,  vaan parhaimmillaan ne täydentävät toisiaan. Joskus ei tarvita kuin Jumalan parantava kosketus, kuten samarialaisen kohdalla. Useimmiten nämä kaikki toimivat yhdessä.

Luojan käsiin – Jännityksellä odotan marraskuista luuntiheyden uusintamittausta. Mitä jos luut olisivatkin ihan ok silloin?  Päätän uskoa että ovat. Teen sen minkä voin asian eteen ja jätän loput Jumalalle, Päätän uskoa että Hän hoitaa loput.
Mitä jos Kristus jonain päivänä sanoisi: ”Nouse pyöränsatulaan ja mene pyöräilemään. Uskosi on sinut parantanut.” – Se olisi aikamoisen ihanaa! Se olisi superkiitoksen paikka!
Jos luut ovat vahvistuneet, haluan juhlia asiaa läheisten ja ystävien kanssa. Jos eivät ole… koetan parhaani mukaan keksiä jotain, mistä syystä olla siitäkin kiitollinen… 😉

Muut tekstit: Ps. 65: 2-6, 9, Ps. 136: 1-9, 25-26, Jes. 38: 16-20 ja Ef. 5: 15-20.

Ps. Kirjoitettuani yllä olevan luin uutisen, jonka otsikkona oli: Jalankulkijat ja pyöräilijät toikkaroivat omissa maailmoissaan liikenteessä. (https://yle.fi/uutiset/3-10966168)
Kännykkään keskittyminen ja korvakuulokkeet haittaavat havainnoimasta muuta liikennettä. Pelastuslaitoksen vuoromestari kertoi pari esimerkkiä.
”Pari viikkoa sitten olimme tulossa takaisin sammutuskeikalta, kun pyöräilijä ajoi luontopolulta suoraan paloauton eteen autotielle. Siinä ei ollut mitään suojatietä.”
Toisessa tapauksessa lasta kantanut nainen lähti täysin yllättäen ylittämään tietä paloauton edestä. Molemmissa tapauksissa säilyttiin vahingoilta vain hätäjarrutuksen ansiosta. Kummassakaan tapauksessa paloauto ei ollut hälytysajossa.

Kannattaa olla skarppina liikenteessä, itsen ja toisten takia.
(Saa nähdä, kielletäänkö jossain vaiheessa kännykän käyttö muiltakin liikenteessä liikkujilta kuin autoilijoilta.)

10.9.2019. 

Muuan lainopettaja halusi panna Jeesuksen koetukselle. Hän kysyi: ”Opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta saisin omakseni iankaikkisen elämän?” Jeesus sanoi hänelle: ”Mitä laissa sanotaan? Mitä sinä itse sieltä luet?” Mies vastasi: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Jeesus sanoi: ”Oikein vastasit. Tee näin, niin saat elää.”
Mies tahtoi osoittaa, että hän noudatti lakia, ja jatkoi: ”Kuka sitten on minun lähimmäiseni?”
Jeesus vastasi hänelle näin:
”Eräs mies oli matkalla Jerusalemista Jerikoon, kun rosvojoukko yllätti hänet. Rosvot veivät häneltä vaatteetkin päältä ja pieksivät hänet verille. Sitten he lähtivät tiehensä ja jättivät hänet henkihieveriin. Samaa tietä sattui tulemaan pappi, mutta miehen nähdessään hän väisti ja meni ohi. Samoin teki paikalle osunut leeviläinen: kun hän näki miehen, hänkin väisti ja meni ohi.
Mutta sitten tuli samaa tietä muuan samarialainen. Kun hän saapui paikalle ja näki miehen, hänen tuli tätä sääli. Hän meni miehen luo, valeli tämän haavoihin öljyä ja viiniä ja sitoi ne. Sitten hän nosti miehen juhtansa selkään, vei hänet majataloon ja piti hänestä huolta. Seuraavana aamuna hän otti kukkarostaan kaksi denaaria, antoi ne majatalon isännälle ja sanoi: ’Hoida häntä. Jos sinulle koituu enemmän kuluja, minä korvaan ne, kun tulen takaisin.’ Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?”
Lainopettaja vastasi: ”Se, joka osoitti hänelle laupeutta.” Jeesus sanoi: ”Mene ja tee sinä samoin.” (Luuk. 10: 25-37)

Hyviksiä vai pahiksia? – Jeesus ei antanut mukavia vertauksia kuulijoilleen. Tälläkin vertauksella hän haastoi lainopettajan ajattelemaan laajemmin, tavalla, jota tämä ei osannut odottaa.
Pahikset ryöstävät matkamiehen ja pahoinpitelevät hänet. Mies jää makaamaan tielle vertavuotavana. Mitä tekee paikalle osunut pappi? Kävelee ohi. Samoin temppelipalvelijoiden sukua oleva leeviläinen.

Laupias samarialainen sen sijaan pysähtyy uhrin luo. Hän jättää omat menonsa sikseen, pysähtyy sitomaan maassa makaavan haavat, vie majataloon ja jää sinne hoitamaan pahoinpideltyä miestä. Ja seuraavana päivänä pyytää majatalon isäntää jatkamaan tämän hoitamista.
Miksi Jeesus laittoi samarialaisen hyviksen rooliin? Olisihan vertaus toiminut niinkin, että hyvis olisi löytynyt omien (juutalaisten) joukosta. Jollei vertauksen auttaja olisi ollut samarialainen, olisi opetus ollut että rakkautta on auttaa hädässä olevaa. Ja lähimmäisesi on se, joka tarvitsee apuasi.

Outo roolijako – Voiko sanoa, että Jeesus laittoi omat maanmiehensä – pappi ja leeviläinen mukaan luettuina – pahiksiksi?  Eiväthän pappi ja leeviläinen suoranaisesti tehneet mitään pahaa, kävelivät vain ohi auttamatta…
Mutta kun he eivät olleetkaan uskonnolliselta kantilta ’tavallisia tallaajia’, vaan nimenomaan näiden kahden olisi olettanut parhaiten tuntevan Jumalan lait ja toimivan niiden mukaan. Kehotus rakastaa lähimmäistään niin kuin itseään kuuluu laeista tärkeimpään, nk. Rakkauden kaksoiskäskyyn.

Entä samarialainen hyviksen roolissa? Asia korostuu vielä, kun hän on nimenomaan se auttaja. Uhrista ei tiedetä, mutta se joka rakasti lähimmäistä, oli muukalainen. Juutalaiset halveksivat samarialaisia, varmaan myös tuo Jeesusta tentannut lainopettaja.

Muukalainen toimi siinä kun omat maanmiehet kulkivat ohi. – Mielenkiintoista minusta on että näin on tapahtunut viime vuosina meidän maassamme tositilanteissa, joissa maahanmuuttaja on jopa vaarantanut oman henkensä auttaakseen hyökkäyksen kohteeksi joutuneita. Nämä ’samarialaiset’ ovat jälkeenpäin todenneet, että heistä oli itsestään selvää mennä apuun ja he toimivat miettimättä tilanteen vaarallisuutta.

 

Kuka on lähimmäiseni? – Halusiko Jeesus osoittaa, että lähimmäisiämme eivät ole ainoastaan ne, jotka kategorisoimme ’omien joukkoon’ kuuluviksi? Sellaisiksi jotka uskovat, ajattelevat ja toimivat samalla tavalla kuin me. Sellaisiksi, jotka kuuluvat samaan (uskonnolliseen, poliittiseen tms.) ryhmään, kansallisuuteen tai kulttuuriin johon itse kuulumme. 
Vaan että lähimmäisemme on se, jonka me kohtaamme millaisessa tilanteessa vain, vaikka kuinka yllättäen.

Ystäväkirje – Sain viime viikolla kontemplatiivisen rukouksen ystävien jäsenkirjeen. Siinä oli kuva sateenvarjosta, jonka logo oli unkarista saksaksi käännettynä: ”Mit Jesus einfach für andere da sein” (olla Jeesuksen kanssa yksinkertaisesti läsnä toisia varten).
Ja jälkitekstissä todettiin että siinä on kiteytettynä 3 kontemplatiivisen tien perustavanlaatuista asennetta: Yksinkertaisuus, Läsnäolo ja Suhde.
Ystävänkirjeessä ei ollut näistä enempää, mutta tuo laittoi minut pohdiskelemaan niitä lähimmäisteeman kannalta.

Yksinkertaisesti – Miten usein monimutkaistankaan asioita suhteissani lähimmäisiin? Voi, niin usein.
Miten usein olenkaan turhaan huolissani sen sijaan että luottaisin? Oi, se on minulle jatkuva harjoittelun paikka.

Läsnäoloa – parhaimmillaan se merkitsee minulle kohtaamista, jossa kukin voi olla aidosti oma itsensä. Läsnäoloa, toisen kuuntelemista keskeyttämättä, toisen arvostamista. Tärkeintä ei aina olekaan se, että saan kerrottua toiselle omia ajatuksiani. Vaan yhtä tärkeää se, että voin kiinnostuneena kuunnella mitä toisella on sydämellään ja koetan ymmärtää, miksi toinen ajattelee tai kokee juuri noin. Olla läsnä toiselle. Valon pilkahduksia yhdessä etsien.

Suhteessa – Ajattelen, että suhteemme Jumalaan heijastuu myös suhteeseemme lähimmäisiimme. Kun etsiytyy Jumalan läheisyyteen, Hänen kanssaan olemiseen, saa voimia olla ja rakastaa lähimmäisiään – myös silloin kun on haasteellista ja vaikeaa.
Hän on Rakkaudenlähde ja Voimanlähde. Ehtymätön. Sen kun aina muistaisi…

Rakas Jumala, vedä meitä lähellesi, varsinkin niinä hetkinä jolloin emme itse huomaa kääntyä puoleesi. Kuten tämänaamuisessa Päivän Sanassakin rohkaiset:
”Älä pelkää, minä olen sinun kanssasi! Älä arkana pälyile ympärillesi – minä olen sinun Jumalasi. Minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua vakaalla, lujalla kädelläni.” (Jes.41:10)

Kristus, anna Rakkautesi, Viisautesi ja Myötätuntosi virrata kaikissa ihmissuhteissamme, kaikissa kohtaamisissa. Anna Pyhän Henkesi vaikuttaa sydämissämme. Vahvista meitä suhtautumaan ja toimimaan rakkaudellisesti lähimmäisiämme kohtaan. Olivatpa sitten ’omia’ tai muukalaisia. Kiitos Sinulle, Opettajamme. 🙂 

Muut tekstit: Ps. 112: 5-9, Miika 6: 6-8 ja 1. Joh. 4: 7-12.

2.9.2019. Ensi pyhän aihe on Jeesus, parantajamme. Evankeliumikirja sanoo, että Jeesus voi antaa meille näkevät silmät, kuulevat korvat ja Jumalan tekoja ylistävän kielen.
Joissakin piireissä se, että Jeesus parantaa meidänkin päivinämme samoin kuin 20 vuosisataa sitten Galileassa ja Juudeassa on ihan selvä asia. Kirkon piirissä siitä ollaan vaitonaisia.

Miksi näistä parantumisista puhumista varotaan niin kovin? Jos joku on parantunut todistettavalla tavalla rukouksen kautta, ilman lääketieteellistä myötävaikutusta, eikö olisi uskoa vahvistavaa, jos näistä parantumisista puhuttaisiin?
Ymmärrän toki että asiassa on monta puolta. Joku voi esim. kokea huonommuutta, jollei ole parantunut kun hänen puolestaan on rukoiltu; voi katkeroitua, vihastuakin: eikö Jumala välitä minusta, kun ei minua paranna?
Omalla kohdallani toivon, ettei uskoani Jumalan parantavaan voimaan koskaan horjuttaisi se, jollei Hän paranna minua jostain sairaudesta. Se olisi minusta samaa kuin että asettaisin Jumalalle ehtoja sille, uskonko Häneen vai en.

Parantajamme – Olen saanut kokea Jumalan parantavan voiman useamman ihmisen elämässä niin kotimaassamme kuin sellaisissa maissa, joissa lääketieteellistä terveydenhoitoa ei ole samalla tavalla saatavilla kuin meillä.
Nähtyäni Afrikassa kahden halvaantuneen henkilön saavan tunnon ja toimintakyvyn raajoihinsa kun rukoilimme Jeesuksen nimessä heidän puolestaan, mikään ei saa minua epäilemään, etteikö Kristus parantaisi yhä Henkensä kautta. – Sen sijaan se, mitä, milloin ja kenet, jää usein arvoitukseksi.
Itse olen saanut kokea parantumista, jota lääkäri on ihmetellyt. Sen sijaan esim. korvani on siritellyt kohta 20v, vaikka sen puolesta on usein rukoiltu. Samoin nivelet ovat eläneet omaa elämäänsä ties kuinka kauan.
En kuitenkaan pidä mahdottomana, että joku kerta rukoiltaessa tinnitus lakkaisi. Ja vaikka polven tekonivelleikkaus tuntuu tällä hetkellä väistämättömältä, olisin toki enemmän kuin iloinen jollei sitä tarvittaisikaan. Jos Jumalan parantava voima koskettaisi niin vahvasti.
Mutta koskettipa tai ei, Hän sittenkin rakastaa, sen tiedän. Jumalan Rakkautta ei voi mitata parantumisilla.  
Minusta kannattaa aina ja joka tapauksessa rukoilla ja elää toiveikkaalla mielellä. Koskaan ei tiedä, milloin Jumala tekee jotain hyvää omalla tai lähimmäisen kohdalla. 🙂 

Rukouspyyntö – Kerran vuosia sitten eräs Pohjois-Suomessa asunut henkilö halusi, että hänen puolestaan rukoiltaisiin. Hän sairasti pitkälle edennyttä vakavaa sairautta. Ilmeni kuitenkin, että enemmän kuin sairaudesta parantumista hän kaipasi ylistämisen lahjaa. Hän sanoi olevansa valmis lähtemään täältä, mutta halusi oppia ylistämään Jumalaa vielä eläessään täällä maan päällä. Hän koki olevansa siinä määrin älyllisesti suuntautunut, ettei pystynyt aidosti ylistämään Jumalaa. Ja sitä hän halusi enemmän kuin mitään muuta.
Rukoillessamme hänen puolestaan Pyhä Henki oli vahvasti läsnä. Oli kuin Pyhä Henki olisi odottanut tätä yhtä paljon kuin tämä henkilö.

Ylistyksen lahja – Seuraavana aamuna kyseinen henkilö kertoi, että hän oli herännyt yöllä siihen, että hänen suustaan pulpusi sanoja, joita hän ei tunnistanut. Valtava pyhyyden tunne ja ilo täyttivät hänet. Tätä jatkui pitkään. Lopulta spontaani ylistysvirta lakkasi ja hän nukahti uudelleen. Vielä toisenkin kerran hän heräsi siihen, että ylistystä virtaili hänen sisältään.
Hän ei parantunut sairaudestaan, mutta hän iloitsi siitä lahjasta, jonka oli saanut ja jota eniten oli kaivannut: hän koki että sydämen ovet olivat avautuneet ja hän pystyi täydestä sydämestään antautua palvomaan Jumalaa.  

Effata – Jeesus lähti sitten taas Tyroksen seudulta ja tuli Sidonin ja Dekapoliin alueen kautta Galileanjärvelle. Siellä hänen luokseen tuotiin kuuro mies, joka ei pystynyt kunnolla puhumaan, ja häntä pyydettiin panemaan kätensä miehen päälle. Jeesus otti hänet erilleen väkijoukosta, pani sormensa hänen korviinsa, sylkäisi ja kosketti hänen kieltään. Sitten hän katsahti taivaalle, huokasi ja sanoi kuurolle: ”Effata.” Se merkitsee: aukene. Silloin miehen korvat aukenivat ja hänen kielensä vapautui, niin että hän puhui selkeästi.
Jeesus kielsi ihmisiä kertomasta tästä kenellekään, mutta mitä enemmän hän heitä kielsi, sitä enemmän he levittivät siitä tietoa. Kaikki olivat ylen määrin hämmästyksissään ja sanoivat: ”Hyvin hän on kaiken tehnyt. Kuurot hän saa kuulemaan ja mykät puhumaan.”  (Mark. 7: 31-37)

Aukene, sanoit Jeesus kuuroille korville. Mikä saisi meidän nykyihmisten korvat aukenemaan, silmät näkemään, mielen mietiskelemään ja sydämen huomaamaan Jumalan ihmeitä?

Lehtileike – Viime viikolla löysin kirjalaatikosta mummuni vanhan kirjan välistä kellastuneen lehtileikkeen, Alexandr Solženitsynin rukouksen:

BÖN

Vad lätt det är för mig att leva med dig, Herre!
Vad det är lätt för mig att tro på dig!
När mitt förnunft står rådvillt med sinä tvivel
eller just skall kapitulera,
när de intelligentaste bland människor
inte ser längre
än till kvällen på den dag som nu är och inte vet
vad de har att göra i morgon —
då sänder du mig en klar förvissning
om att du är och att du vill ordna så
att inte alla de godas vägar skall stängas.

På toppen av jordisk berömmelse ser jag
med förvåning tillbaka på den väg som ledde
genom hopplösheten —
och hit, där jag kunnat skicka
mänskligheten en reflex av dina strålar.

Och allt det som jag ännu skall kunna reflektera —
— det kommer du att ge mig.
Och allt det som jag inte rår med —
det har du, naturligtvis, bestämt för andra.

Käännös venäjästä ruotsiksi: Sven Stolpe.
Suomeksi jotenkin tähän tapaan:

RUKOUS
Kuinka helppoa minun onkaan elää kanssasi, Herra! Kuinka helppoa minun on uskoa sinuun!
Kun järkeni seisoo neuvottomana epäilystensä kanssa tai aikoo juuri luovuttaa,
kun ihmisistä älykkäimmät eivät näe pitemmälle kuin tämän päivän iltaan
eivätkä tiedä mitä tekemistä heillä on huomenna —
silloin sinä lähetät minulle selkeän vakuutuksen siitä, että sinä olet
ja että sinä haluat järjestää asiat niin ettei kaikkien hyvien teitä suljeta.
Maallisen maineen päältä katselen hämmästellen taaksepäin sitä tietä, joka johti toivottomuuden läpi —
ja tähän kohtaan, jossa olen voinut lähettää ihmiskuntaan heijastuksen sinun säteistäsi.
Ja kaikki se, jota vielä voin heijastaa — sen sinä tulet antamaan minulle. Ja kaiken sen, mihin en minä pysty, sinä olet, luonnollisesti, määrännyt toisille.

Rukous oli julkaistu lehdessä koko sivun kokoisena joskus ennen vuotta 1978, sillä silloin mummuni siirtyi ajasta iäisyyteen. Alla maininta, että ’tätä venäläisen Nobelin palkinnonsaajan runoa on viime vuosina julkaistu eri puolella Eurooppaa’.

Alexandr Solženitsyn (1918-2008) opiskeli filosofiaa, kirjallisuutta, historiaa ja matematiikkaa. Hän taisteli II maailmasodassa. Hänen silmänsä avautuivat näkemään maansa hallinnossa harjoitetun sorron ja ryhtyi arvostelemaan sitä. Hänet vangittiin 1945, häntä pidettiin useissa vankiloissa ja hän työskenteli monilla vankileireillä.  Eräällä työleirillä häntä painostettiin antamaan tietoja vankitovereistaan, mihin hän ei suostunut. Tuolla leirillä hän koki henkisen romahduksen. 1974 hänet karkotettiin kotimaastaan, johon hän pystyi palaamaan vasta v.1994. 

Ovet auki hyvälle – Mikä sai Solženitsynin, neuvostoajan kasvatin – sodan kauhuista, työleirien järkyttävistä kokemuksista, kaikesta näkemästään ja kokemastaan huolimatta – kirjoittamaan, että hänen on helppoa uskoa Jumalaan? Mistä hän ammensi uskonsa?
Oliko Luoja itse avannut hänen silmänsä näkemään? Että huolimatta kaikesta ihmisten aiheuttamista kärsimyksistä Jumala on. Ja että Hän haluaa vakuuttaa meille, että kaikesta kokemastamme huolimatta ovia pidetään auki hyvän tulla. Että Hän antaa voimia kulkea toivottamiltakin tuntuvien tilanteiden lävitse.

Heijastusta – Kaunista on minusta tuo, kuinka Solženitsyn koki, että on voinut lähettää heijastuksia Jumalan säteilystä maailmaan, ja että Valon Lähde itse antaa sen, miten hän vielä voi Hänen säteilyään heijastaa.   

Hänen säteilynsä heijastajina – Tuo sama taitaa kyllä päteä meihin kaikkiin: varmastikin Luojamme haluaa, että näkisimme, kuulisimme ja tajuaisimme missä kaikissa tilanteissa ja millä tavoin voimme olla ja toimia Hänen säteilynsä heijastajina. 

Kristus, sanoisitko meidänkin korvillemme, silmillemme, mielellemme ja sydämellemme: Effata! Avautukaa kuulemaan, näkemään ja oivaltamaan, kuinka Vapahtajanne toimii tänä päivänä Henkensä kautta samoin kuin 20 vuosisataa sitten!
Auta meitä uskomaan Sinun muutosta aikaansaavaan ja parantavaan voimaasi tänäkin päivänä. Auta meitä pitämään sydämemme ovet avoinna Hyvän tulla. 🙂
Kiitos Sinulle, Parantajamme.

 Muut tekstit: Ps. 146: 5-10,  2. Moos. 4: 10-12 ja 2. Kor. 3: 4-6.