30.10.2017  

Ensilumi – Ystävä pyysi katsomaan Hgin keskustassa olevaa näyttelyään. Lähdin pyörällä; varmaan viimeisen kerran tänä syksynä, ajattelin, sillä illaksi oli ennusteiden mukaan tulossa lunta maamme eteläisiinkin osiin, joidenkin mukaan ehkä pysyvästi. Kotiin palattuani siirsin pihalta viimeisiä kalusteita ja ruukkuja pois talven alta.
Olisin niin halunnut nähdä ensilumen tulon, mutta uni tuli ensin…! Aamulla sitten totesin että kyllä säätieteilijät olivat olleet oikeassa: maa oli valkoinen! – Illalla oli uutisissa varoiteltu kesärenkailla ajamisesta ja kerrottiin lumiaurojen olevan valmiustilassa. Vaikka vesisade sitten vei lumet ja sain jatkoa pyöräilykauteen (ihanaa!), on se kuitenkin vaan niin hyvä juttu että on suuntaa antavat ja usein oikeaan osuvat sääennusteet.  🙂

Harrastelua – Eräässä elämänvaiheessa olisin voinut sanoa yhdeksi harrastuksekseni taivaantuijottelun. Pidin poutapilvien katselusta ja kirkas, tuikkiva tähtitaivas (siellä, missä kaupunginvalot eivät sitä sumentaneet) suorastaan lumosi. Iltaisin usein vilkaisin taivaalle päätelläkseni millainen seuraavan aamun sää olisi. Noin joka toinen kerta osui oikeaan….
Opettelin aikoinaan myös lukemaan taivaanmerkkejä astrologian avulla, mutta jätin sen ymmärrettyäni ettei se tuonut minua lähemmäs Jumalaa, pikemminkin päinvastoin.
Olen myös pyydellyt useasti Jumalalta merkkejä (=vahvistusta johonkin asiaan).
Alla Jeesuksen kommentteja taivaanlukemisesta ja merkinpyytelystä.

Joonan merkki – Jeesuksen luo tuli fariseuksia ja saddukeuksia, jotka halusivat panna hänet koetukselle ja pyysivät häntä näyttämään merkin taivaasta. Mutta Jeesus vastasi heille: ”Illalla te sanotte: ’Tulee kaunis ilma, kun taivas ruskottaa’, ja aamulla: ’Tänään tulee ruma ilma, sillä taivas on synkän ruskottava.’ Taivasta te kyllä osaatte lukea, mutta ette aikojen merkkejä. Tämä paha ja uskoton sukupolvi vaatii merkkiä, mutta ainoa merkki, joka sille annetaan, on Joonan merkki.” Hän jätti heidät siihen ja lähti pois.  (Matt. 16: 1-4)

23.10.2017  

Vapahtajan lähettiläs – Evankeliumikirja kuvaa ensipyhän aihetta näin: Jeesus julisti, että Jumalan valtakunta on lahja. Hän lupasi syntien anteeksiantamuksen kaikkein syntisimmillekin. Jeesus lähettää omansa maailmaan todistamaan tästä armosta ja palvelemaan ihmisiä hänen nimessään. Kristitty on Vapahtajan lähettiläs, ”Kristus lähimmäiselleen”.

Eikö olekin juhlavat määritelmät kristitystä: Vapahtajan lähettiläs ja ”Kristus lähimmäiselleen”?
Eivät ne kuitenkaan ole sellaisia itsestäänselviä nimikkeitä, jotka vain lankeavat kristityille ihan luonnostaan. Kumpaankin liittyy jonkinlainen toiminta. – Itsestämme riippuu miten nuo sanat meitä liikuttavat – vai liikuttavatko ollenkaan.
Minusta on oikeastaan aikamoista ihan ajatuksenakin – että voimme niin valitessamme olla ”Kristuksia lähimmäisillemme”, Hänen lähettiläinään. Jos siis sellaisia olisimme/olemme, miten se näkyy ja tuntuu meissä? Millaista ajattelutapaa, asennoitumista/suhtautumista lähimmäisiämme,  elämän ilmiöitä ja maailman tapahtumia kohtaan se tuottaa meissä? Miten se saa meidät muuttumaan, miten toimimaan?

Actioniin? – Ainakin siinä vaiheessa, kun Kristuksen lähettiläs lähtee kohtaamaan tai auttamaan lähimmäistään, silloin taitaa kyllä yleensä Kristus itse olla se liikkeellepaneva voima.
Mihin Hän kutsui meitä 2000v sitten, ja mihin kutsuu yhä? Mitä tekemään toistemme – lähellä ja kaukaa olevien – hyväksi?

Meille? – Evankeliumikirja puhuu Taivaan valtakunnasta, alla oleva Mooseksen kirja israelilaisten matkasta Luvattuun Maahan. Minulle kuitenkin tuli heti nuo Mooseksen sanat luettuani ajatus, että hei, nuohan ovat kuin meidän rakkaalle 100v. täyttävälle Suomellemme, tähän päivään ja tuleviin! 🙂

”Älkää säikkykö”– Mooses sanoi israelilaisille:
”Olkaa vahvoja ja rohkeita, älkää pelätkö älkääkä säikkykö noita kansoja, sillä Herra, teidän Jumalanne, kulkee teidän kanssanne. Hän ei jätä teitä yksin eikä hylkää teitä.”
Mooses kutsui luokseen Joosuan ja sanoi hänelle kaikkien israelilaisten ollessa läsnä: ”Ole vahva ja rohkea. Sinä viet tämän kansan siihen maahan, jonka Herra esi-isillemme vannomallaan valalla sille lupasi, ja sinä jaat sen maan israelilaisille perinnöksi. Herra itse kulkee sinun edelläsi. Hän on sinun kanssasi, hän ei jätä sinua yksin eikä hylkää sinua. Älä lannistu, älä pelkää.” (5. Moos. 31: 6-8)

Melkein yhtä ihmeellistä kuin se, että ympäröiviin arabimaihin verrattuna minimaalisen pieni Israelin valtio on pystynyt säilyttämään itsenäisyytensä on se, kuinka Suomi, naapurimaidensa vallan alla vuosisadat elänyt, saa 7 viikon kuluttua viettää oman itsenäisyytensä 100-vuotisjuhlaa! Paitsi itsenäisyytemme puolesta taistelleita, saamme kiittää siitä myös Jumalan myötävaikutusta ja suojelua. Tällaisesta kertovat mm. monet kuvaukset taistelujen keskellä nähdystä, kuullusta ja koetusta monenlaisesta yliluonnollisesta johdatuksesta ja varjeluksesta. Jumala ei ole jättänyt meitä  eikä hylännyt, vaan ollut kansamme suojana. – Miksi Hän ei olisi sitä vastaisuudessakin?
Jotenkin vierastan sellaisia visioita, joissa maalaillaan kuvaa siitä, kuinka jotkut asiat vain tulevat vaikuttamaan maamme ja kansamme tulevaisuuteen ja oloihin ilman että itse mahdamme sille mitään. Sellaiset kun ovat taipuvaisia johdattelemaan meitä kuvittelemaan. että olemme ikään kuin yllemme vyöryvien olosuhteiden armoilla. Ne ruokkivat huolta, epävarmuutta, epäluuloa ja pelkoa, saavat meidät tuntemaan itsemme heikoksi uhriksi niin yksilönä kuin kansakuntana. Ikävimmässä tapauksessa herättävät voimakkaita vastareaktioita.

”Älä lannistu” – Jumala haluaa kyllä jotain ihan muuta! Hän haluaa meidän – samoin kuin israelilaistenkin – olevan vahvoja ja rohkeita, Häneen luottaen.

”Ole rohkea, älä pelkää” – Mooseksen kuoltua Jumala kehotti Joosuaa viemään kansan Luvattuun Maahan ja rohkaisi Joosuaa:
”Koko elinaikanasi ei kukaan voi sinua vastustaa. Minä olen sinun kanssasi, niin kuin olin Mooseksen kanssa. Minä en jätä enkä hylkää sinua.
Muista, että olen sanonut sinulle: ’Ole rohkea ja luja, älä pelkää äläkä lannistu. Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi kaikilla teilläsi.'”  (Joos.1:5,9)

Mikä valtava yhdistävä voima olisikaan siinä, jos kokonaisena kansakuntana huomaisimme, kuinka Jumala on maatamme suojellut ja varjellut. Jos alkaisimme taas – samoin kuin joskus ennen – rukoilla yhdessä, yksilöinä ja kansakuntana maamme ja kansamme puolesta. Että Hän vastaisuudessakin on  kanssamme. Että Hän antaa Viisautensa, Rakkautensa ja Rauhansa vallita ja hallita maassamme ja meissä – mielissämme ja sydämissämme.  

Fear not – Pitkän etsimisen jälkeen löysin mieleiseni version Fear not (älä pelkää) -laulusta. Pieni ranskal. kirkkokuoro laulaa ja reipas meininki sopi minusta laulun nimeen. Se on kuitenkin HD-video, eikä sen siirtäminen blogiin onnistunut ainakaan minun läppärilläni. Mutta tässä linkki:  https://www.youtube.com/watch?v=SEqeGCW5H8o

Mennoniittoja? – Huomattuani että kuoro laulaa mennoniittojen kirkossa piti googlata, keitä mennoniitat nyt olivatkaan. Wikipedia kertoo että protestanttinen uskontokunta, anabaptisteja kuten amissit. Konservatiivisimmat mennoniitat pukeutuvat yksinkertaisesti, suhtautuvat kielteisesti uuteen tekniikkaan ja pyrkivät eristäytymään ympäröivästä yhteiskunnasta omiksi maanviljely-yhteisöikseen. Esim. radiota ja televisiota ei hyväksytä ja autojen käyttöön saatetaan suhtautua kielteisesti, kuljetukseen saatetaan käyttää edelleen hevosta ja vaunuja.
Mieleeni tuli, että jos antaisin tuon konservatiivisimman joukon kuvauksen määritellä käsitystäni mennoniitoista, minun olisi aika hankalaa sovittaa kuvaa tuon mennoniittakirkon rentoon menoon videotykkeineen ja äänentoistolaitteineen…

Amissit elävät Wikipedian mukaan samantapaista yhteisökeskeistä elämää kuin mennoniitat. He noudattavat lisäksi tiukkaa uskonnollista kuria, vastustavat väkivaltaa ja ovat pasifisteja.
En ole tietääkseni koskaan tavannut mennoniittaa, mutta yhteen amishiin tutustuin käydessäni Mississipissä. Hän työskenteli  missiojärjestössä, joka auttaa vaikeissa perheoloissa (köyhyys, työttömyys, päihdeongelmaisuus, väkivalta ja rikollisuus) eläviä lapsia ja nuoria järjestäen heille iltapäivätoimintaa koulun jälkeen.
Tätä amissia oli samoin vaikea saada sopimaan netin antamaan kuvaukseen. Hän ei suinkaan ollut mikään tiukkapipo, vaan hymyileväinen, itsensä kanssa tasapainossa oleva nuori nainen, joka tuli erinomaisesti toimeen järjestön toimintaan osallistuvien (haasteellistenkin) lasten ja nuorten kanssa. He selvästikin pitivät hänestä. Hänessä oli luonnollisenlempeää auktoriteettia, hänen ei tarvinnut mitenkään yrittää ylläpitää järjestystä; oli kuin hänen läsnäolonsa – hänessä vaikuttava sisäinen ilo, valo ja rauha – olisi virrannut suoraan lapsiin ja nuoriin terapeuttisesti ja rauhoittavasti.

Tuo nuori amissi oli Kristuksen lähettiläs ja ”Kristus lähimmäisilleen” sekä olemuksellaan että toiminnassaan. – Voisinko sen perusteella päätellä, millaisia muut amashit ovat? En, koska en ole muita tavannut. Arvelen, että heissä – kuten kaikissa eri uskonsuuntiin ja uskontoihin kuuluvissa – löytyy monenlaisia persoonia, kasvatuksesta, kasvuympäristöstä ja kulttuurista riippumatta.
Joka tapauksessa häneen tutustuttuani käsitystäni amasseista ei määrittele jokin etäinen yleistävä kuvaus. Samoin kuin tuo video laajensi hieman kuvaani mennoniiteista. Ajattelen, että tämä pätee yleensäkin eri ihmisryhmiin. Perheellä, kasvatuksella, elinympäristöllä ja -olosuhteilla on vaikutuksensa. Ratkaisevaa kuitenkin on, mitä henkilössä itsessään, hänen mielessään ja sydämessään tapahtuu ja millaisia valintoja hän päättää elämässään tehdä.  

Yleistämistä? – Erilaisista kulttuureista tulevat ihmiset nostavat usein esiin omia asenteitamme. Miten suhtaudun ihmisiin, joilla on aivan erilaiset perinteet ja elämäntavat kuin omani? Määrittelenkö ihmiset sen mukaan, mihin ryhmään tai kansaan he kuuluvat? Tai vedänkö johtopäätökseni ja käsitykseni koko ihmisryhmästä yhden siihen kuuluvan henkilön toiminnan perusteella?

Haaste? – Olisiko tässä meidän maallemme haaste, jonka voisi nähdä mahdollisuutena harjoitella ”Kristuksena lähimmäisellemme” olemista? Ihmisten kohtaamista yksilöinä, lokeroimatta, yleistämättä, leimaamatta. Silloinkin kun toisen taustakulttuuri tuntuu oudolta, ehkä pelottavaltakin. 
Meidän ei välttämättä tarvitse lähteä jonnekin kauas ollaksemme Kristuksen lähettiläitä. Omalle maankamarallemme kun on saapunut ihmisiä, joille voimme kukin omalla tavallamme olla välittämässä kuvaa Jumalan valtakunnan todellisuudesta. 

Kristus vapautti peloista – Tässä linkki Avainmedian ohjelmaan, jossa eräs Suomeen tullut henkilö kertoo, kuinka hän kohtasi Kristuksen, valitsi Hänen tiensä ja vapautui peloistaan: http://www.tv7plus.fi/vod/player/49066/

Uskon että Kristus haluaa sanoa meille kaikille, niin suomalaisille kuin kaikenmaalaisille: ”Älkää pelätkö, Minä Olen kanssanne.” Mennoniittakuoron laulun sanoin:
”Älä pelkää, sillä Minä olen kanssasi, sanoo Herra. Olen lunastanut sinut, olen kutsunut sinut nimeltä. Lapseni, olet Minun, Minä olen kanssasi, kun kuljet vetten halki ja liekkien läpi. Sinä et huku etkä pala, sillä Minä olen kanssasi.”

Muut tekstit: Ps. 145: 8-13, 5, Kol. 1: 9-11 ja Luuk. 10: 1-12.

16.10.2017     Miten lempeänsuloinen lokakuinen päivä tänään (kuukauden nimen voisi kyllä vaihtaa). Lämpötila täällä etelässä 15 astetta – tuntui melkein (viime)kesältä… (No, äsken tosin luin että Lapissa oli satanut lunta…)

Evankeliumitekstistä bloggasin 20.10.14 (otsikolla Helppoa uskoa?) joten nyt otin korinttolaistekstin:
Hänessä toteutui ”Kyllä” – Jumala voi todistaa, etten sano teille sekä: ”Kyllä” että: ”Ei.” Eihän myöskään Jeesus Kristus, Jumalan Poika, jota minä, Silvanus ja Timoteus olemme teille julistaneet, tullut ollakseen sekä ”kyllä” että ”ei”, vaan hänessä toteutui ”kyllä”. Ovathan Jumalan lupaukset, niin monta kuin niitä on, saaneet hänessä vahvistuksen. Siksi mekin vastaamme hänen kauttaan: ”Aamen”, Jumalan kunniaksi. Mutta Jumala itse vahvistaa meitä ja teitä uskossamme Kristukseen, Voideltuun, ja on myös antanut meille voitelunsa: hän on painanut meihin sinettinsä ja antanut meidän sydämiimme vakuudeksi Hengen.  (2. Kor. 1: 18–22)

Varmaan useampikin teologi/raamatuntutkija on laskenut, montako Raamatussa olevaa Jumalan lupausta on vahvistunut Jeesuksen kautta. En alkanut googlata asiaa, sillä kuvittelen löytöjen määrän vaihtelevan riippuen etsijästä & kriteereistään, asennoitumisestaankin. – Itse asiassa koko Vanhan Testamentin voi nähdä lupauksena. Kertomuksena siitä, kuinka Jumala valmisti Israelin kansaa Jeesuksen tulemiseen ja hänen työhönsä.
Erityisesti profetia Jesajan kirjasta nousee mieleeni: ”Jumala itse tulee ja pelastaa teidät. Silloin aukenevat sokeiden silmät ja kuurojen korvat avautuvat, rampa hyppii silloin kuin kauris, mykän kieli laulaa riemuaan.” (Evankeliumitekstissä fariseukset kuulustelevat miestä, joka oli ollut sokea, mutta jonka Jeesus oli parantanut.)

Polvestani poistettiin revennyt nivelkierukka 80- luvun alussa. Joidenkin vuosien kuluttua polvi alkoi kipuilla. Aina kun se oli parempi, minulla oli tapana todeta perheelle kävellessäni että olo on kuin vuorikauriilla. – Kun sitten vuosia myöhemmin aloitin raamatunlukemisen, oli kiva löytää tuo kohta ’rampa hyppii kuin kauris’. Tietty omin sen  heti itselleni!
Eilisellä Nuuksion vaelluksella ei olo ehkä ollut ihan kuin vuorikauriilla, mutta iloinen olo siitä, kun pystyin nivelrikkopolveni kanssa kapuamaan jyrkkiäkin kallionrinteitä ylös ja alas ja vaikken nyt hyppimään niin kuitenkin ylittämään isoja, kaatuneita puunrunkoja.

Kiitollisin mielin taas kerran – röntgenkuvan tai diagnoosin (graavi nivelrikko) ei tarvitse määrittää tai rajoittaa omaa kokemustani asiasta. Eikä sen, mitä ortopedit sanoivat minulle, kun uudelleen kipeytynyttä polvea oli rassattu ja todettu, että säären asento oli muuttunut kierukan poiston takia. Tuumivat siinä että pitäisi sahata sääriluu polven alapuolelta ja laittaa se oikeaan asentoon. Kuulosti liian hurjalta!!! Tekoniveltä ei vielä laiteta, olin liian nuori. Laitetaan kun olet 50v. Sain kehotuksen välttää kävelyä niin paljon kuin mahdollista. – Tuota en halua ottaa vastaan, ajattelin heti!!!
50v:na sanottiin että mietitään sitä tekoniveltä sitten 60v:na. Kun kuuskymppisenä olin köpötellyt kuukauden kyynärsauvoilla ja mietin että jotain pitäisi tehdä, ortopedi sanoi että kyllä tekonivel laitetaan jos haluan, mutta hänen mielestään minun kannattaisi lykätä leikkausta niin pitkälle kuin mahdollista. Päätin lykätä.

Vahvistusta – Oikeastaan olen tosi kiitollinen kaikille noille ortopedeille. Olen saanut käydä läpi monenlaisia prosesseja heidän ansiostaan. Ja ehkä tässä on ollut mukana myös Jumalan suunnitelma: että olen voinut ihan konkreettisesti kokea, kuinka rukous voi viedä kivun pois.
Vähitellen kapinareaktioni on vuosien varrella muuttunut sisimmässäni tahdoksi uskoa ja luottaa Jumalan lupauksiin.  

Mitä näette ja kuulette – Jeesus siteerasi tuota Jesajan profetiaa lähettäessään sanan Johannes Kastajalle:
Kun Johannes vankilassa kuuli Kristuksen teoista, hän lähetti opetuslapsensa kysymään: ”Oletko sinä se, jonka on määrä tulla, vai pitääkö meidän odottaa toista?” Jeesus vastasi heille: ”Kertokaa Johannekselle, mitä kuulette ja näette: Sokeat saavat näkönsä ja rammat kävelevät, spitaaliset puhdistuvat ja kuurot kuulevat, kuolleet herätetään henkiin ja köyhille julistetaan ilosanoma. Autuas se, joka ei minua torju.” (Matt.11:3-5)

Onko totta? Muutama vuosi sitten löysin vanhojen papereideni välistä postikortin, jonka äitini oli lähettänyt ulkomailta. Hän oli ilmoittanut minut Hindhår hemsysterskolan’in kotitalouskurssille ja neuvoi kortissa, kuinka löytäisin perille: ”Mene ensin junalla Lahteen, vaihda siellä Porvooseen menevään junaan. Jää pois Hinthaaran asemalla. Se on niin pieni paikka, että löydät kyllä varmaan hemsysterskolanin.”
Korttia katsellessani olin ällistynyt ohjeesta. Eihän Lahden ja Porvoon välillä ole mitään junayhteyttä, ja vaikea kuvitella että olisi ollut 1960-luvun alussakaan! Pidin asiaa niin mahdottomana, etten edes ryhtynyt tarkistamaan asiaa. Se jäi siis minulle mysteeriksi. (Olinhan kuitenkin tuona kesänä – ohjeesta huolimatta – löytänyt perille!)
Lisäksi mietin taas kerran, kuinka monin tavoin äitini halusi rohkaista arkaa tytärtään, tuolloin 12-vuotiasta, pärjäämään maailmassa. Kortilla meno-ohjeet ja kivaa kurssia kulta! Toista kotimaistakin oli ilmeisesti tarkoitus vahvistaa, kaikki muut siellä kun olivat ruotsinkielisiä, kuten opetuskin.
Jonkin ajan kuluttua kortin löytämisestä ystävä pyysi minua mukaansa Lahteen. Hän ehdotti, että menisimme  junalla. Lahden juna-aseman asvalttiluiskaa laskeutuessamme viereemme tuli nainen, joka totesi meille: ”Tämän luiskan alla ovat ne vanhat junaraiteet, jotka ennen johtivat Porvooseen.” Silloin muistin kortin: siis tällainen yhteys oli kuitenkin ollut olemassa!
Kului joitakin viikkoja. Ystäväpariskunta kutsui minut luokseen Karhulaan. Sanoin etten voi tulla, koska polvi reistailee ja kuljen kyynärsauvoilla. Heillä oli ehdotus kuinka voisin päästä sinne, ja he toisivat minut parin päivän kuluttua takaisin kotiin. Sovittiin siis näin.
Paluumatkalla ystäväni halusi ajaa osan matkasta pikkutietä pitkin kauniin kesäisen maalaismaiseman halki. Yhtäkkiä huomasi Hinthaaran kyltin ja totesin ystävilleni: hei, täällä jossain olin lapsena kotitalouskurssilla! Ja vähän ajan kuluttua huudahdin hämmästyneenä: hei, tuossa on junaraiteet!! Vanhat ja nurmettuneet olivat, mutta junaraiteet kuitenkin! Ystäväni ihmetellessä miksi tuo minua niin ihmetytti, kerroin heille äitini 60-luvulla lähettämästä kortista, ja että nyt uskon että junayhteys Lahdesta Porvooseen oli todella ollut olemassa! 

Mietin miten usein mahdammekaan olla vakuuttuneita jostain asiasta ilman että olemme ottaneet selvää, kuinka tuon asian laita todella on. Varsinkin silloin, jos jokin asia tuntuu meistä epätodennäköiseltä…
Taikka kun kyseessä on asia, joka ei ole järjen päätelmin todistettavissa.  

Todisteiden odottamista… – Itse olen aika usein tarvinnut omin aistin havaittavia todisteita uskoakseni jonkin epätodennäköiseltä tuntuvan asian todeksi. Ja voi kuinka hyvältä on tuntunut aina kun sellaisia olen saanut!
Äitini kortin löytyminen, Lahden asemalla vierelle tullut toteamus ja ystäväni valitsema ajoreitti, jolla näin junaraiteet… olivatko nuo samalle kesälle osuneet tapahtumat vain sattumaa? Vai olisiko niissä ollut mukana johdatusta? Jospa Taivaallinen Isäni halusi minun tajuavan, miten paljon käsityksistäni nojautuukaan hatariin tietoihini ja/tai uskomuksiini.
Taikka jospa Hän halusi minun havahtuvan huomaamaan, kuinka olen taipuvainen uskomaan johonkin Hänen antamaansa lupaukseen vasta silloin kun olen nähnyt sen toteutuvan…!

Usko on… – Heprealaiskirjeen mukaan ”usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä” (Hepr.11:1).
Sillä, mitä uskomme tapahtuvaksi, on vaikutusta elämäämme, niin positiivisessa kuin negatiivisessakin mielessä; sillä, miten ja mihin suuntaamme ja kiinnitämme ajatuksemme, toiveemme ja toivomme.

Kuinka lohduttava ja rohkaiseva onkaan tuo korinttolaiskirjeen kohta:
”Mutta Jumala itse vahvistaa meitä ja teitä uskossamme Kristukseen, Voideltuun, ja on myös antanut meille voitelunsa: hän on painanut meihin sinettinsä ja antanut meidän sydämiimme vakuudeksi Hengen.”  

Sinetti – Jumala näkee ja tietää epävarmuutemme, epäilymme ja epäuskomme.   Mutta Hän vain rakastaa meitä ja haluaa vahvistaa uskoamme. Ja aika upeaa tuo, että Kristuksen, Voidellun, lisäksi Hän on antanut myös meille voitelun: Pyhän Hengen sisimpäämme, johdattamaan meitä viisauteen ja luottamukseen.
Ihmeellinen sinetti – Jumalan Henki meissä!

Rakas Jumala, kiitos kärsivällisyydestäsi meitä kohtaan! Tahtosi on johdattaa meitä  ymmärtämään asioita Sinun Totuudestasi käsin. Avaa silmämme näkemään, korvamme kuulemaan ja mielemme ymmärtämään sitä, mitä ja miten Sinä haluat meidän ajattelevan, näkevän, kuulevan ja ymmärtävän. Sinun kunniaksesi. Aamen.

Standing on the Promises – Selah – yhtye svengailee

”Luotan Kristuksen, Kuninkaani lupauksiin
soikoon Hänen ylistyksensä ikuisesti
laulan ja huudan: kunnia korkeuksissa
seison Jumalan lupauksissa
lupauksissa, jotka eivät voi pettää
ulisevien epäilyn ja pelon myrskyjen hyökätessä
pysyn Jumalan elävässä sanassa
mikä yhteenkuuluvuus, taivaallinen ilo
siunaus ja rauha minulla onkaan
kun nojaan ikuisiin käsivarsiin
nojaan turvassa, suojassa kaikelta pelästymiseltä
oletko pesty Karitsan sielunpuhdistavalla verellä?
ovatko vaatteesi tahrattomat, valkoiset kuin lumi?
kyllä, seison Jumalan, Pelastajani lupauksissa
pidän kiinni Jumalan lupauksista”

Muut tekstit: Ps. 78: 1–8, Jes. 8: 11–15 ja Joh. 9: 24–38.

9.10-2017 

Ilmaista superfoodia luonnosta: pihlajanmarjat sisältävät vitamiineja ja antioksidantteja. Pakkanen pehmittää maun, kiehauttaminen lisää vatsaystävällisyyttä.
Voi vaikka kuivata talven varalle, nyt kun niitä on niin runsaasti.

Elämää ylläpitävää ravintoa. Kehomme ei itsessään tuota sille tärkeitä vitamiineja (lat. vita = elämä). D-vitamiini on ainoa vitamiini jota keho pystyy itse tuottamaan – edellyttäen että  viettää aikaa auringon valossa.  
Antioksidantit estävät kehoa käymästä liian happamaksi (tasapainottavat kehon stressireaktioita).

Mistä elinvoimaa? – Vitamiini- ja antioksidanttitarpeita pohtiessani tuli mieleen, että  myös Kristuksen seuraajina tarvitsemme elämää ylläpitävää voimaa, valoa ja suojaa. Millainen mielen, sydämen & hengen ravinto pitäisi meidät Kristuksen ruumiin jäseninä elinvoimaisina ja estäisi happamoitumisen?
Väkivallan ja monenlaisen kiivailun lisääntyessä mietin, mitkä olisivat niitä keinoja, joilla pysyä harmoniassa itsensä, lähimmäisten ja ympäröivän maailman kanssa. 

Vitamiineja ja antioksidantteja – Itse koetan tasapainotella uutistenluvun ja uutispaaston välillä. Negatiiviset uutiset vaikuttavat – halusipa tai ei – vaikkeivät ehkä suoraan, niin kuitenkin alitajuisella tavalla ajatuksiin, tunteisiin ja – kokonaisvaltaisia olentoja kun ollaan – myös kehoon. Ikävimmissä tapauksissa ne happamoittavat tai turruttavat. – Eivät ainakaan elävöitä, se on selvää.
Ja kuitenkin olisi hyvä olla tietoinen siitä, mitä maailmalla tapahtuu…
Huokaus. Mistä voimia – vitamiineja ja antioksidantteja – ongelmien kohtaamiseen, itsessä ja maailmalla?
Jeesuksella on tähän oma reseptinsä.

Lähellä Jumalan valtakuntaa – Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: ”Mikä käsky on kaikkein tärkein?” Jeesus vastasi: ”Tärkein on tämä: ’Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, on ainoa Herra. Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi.’ Toinen on tämä: ’Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.’ Näitä suurempaa käskyä ei ole.”
Lainopettaja sanoi hänelle: ”Oikein, opettaja! Totta puhuit, kun sanoit, että Herra on ainoa Jumala, ei ole muita kuin hän. Ja kun rakastaa häntä koko sydämestään, kaikella ymmärryksellään ja kaikella voimallaan ja rakastaa lähimmäistään niin kuin itseään, se on enemmän kuin polttouhrit ja kaikki muut uhrit.” Jeesus näki, että hän vastasi viisaasti, ja sanoi hänelle: ”Sinä et ole kaukana Jumalan valtakunnasta.”  (Mark. 12: 28-34)

Koko sydämellään, sielullaan ja voimallaan – Markus ei kerro tuosta miehestä muuta kuin että hän oli lainopettaja, joka huomasi Jeesuksen opettavan oikein. Ja että Jeesus totesi hänen vastanneen viisaasti.
Tieto siitä mikä oli tärkeintä toi siis tuon miehen lähemmäs Jumalan valtakuntaa. ”Et ole kaukana”, Jeesus sanoi.
Sisäänpääsyvaatimukset ovat sitten vielä ihan omaan luokkaansa. Vaikka kuinka tutkisi Jumalan sanaa, opiskelisi ja hallitsisi tiedon ja tietäisi Jumalan tahdon, tarvitaan vielä jotain muuta – että pystyisi rakastamaan Jumalaa koko sydämellään, sielullaan ja voimallaan… ja vielä lähimmäistään niin kuin itseään…

Tee näin… – Jos tuo lainopettaja olisi elänyt tietoaan todeksi, se olisi varmaan vaikuttanut Jeesuksen vastaukseen. – Luukaan evankeliumissa Jeesus sanoi tuolle miehelle: ”Oikein vastasit. Tee näin, niin saat elää.” (Luuk.10:28) 

Mikä auttaisi meitä lähemmäs Jumalan valtakuntaa, elämään sitä todeksi?
Jeesuksen luo tullut mies punnitsi hänen opetuksiaan mielessään ja ilmeisesti hyväksymisensä myötä antoi niille tilan myös sydämessään. – Tuo voi olla helppoa silloin, kun tunnistaa Jeesuksen ja hänen opetustensa vaikutuksen sisimmässään. Mutta miten käy keskellä arkielämän hyörinää, kun niin monet asiat vievät huomiotamme pois Jumalan valtakunnasta? Kuinka helposti sitä silloin tipahtaakaan niihin omiin ajattelu-, tunne- ja toimintamalleihinsa…  

Takaisin Rakkauteen – Mitä jos kehittäisikin jonkinlaisen strategian, joka auttaisi palaamaan aina takaisin Kristuksen tarkoittamaan Rakkauteen valahdettuaan siitä pois? Mikä voisi muistuttaa ja vahvistaa?
Itselleni aamuinen raamatunluku-, rukous- ja hiljentymishetki on tärkeä. Saan siitä voimaa ja rauhaa päivälle. Samoin sillä on merkitystä, minkälaisten ajatusten annan saatella itseni illalla uneen. Visuaalinen tyyppi kun olen, koen myös kuvien vaikutuksen. Kiitän päivän mittaan Jumalaa kaikenlaisista asioista, joita voisin ehkä pitää itsestäänselvyyksinä tai sattumina. Kun kiitän, yhteyteni Häneen vahvistuu.
Monet saavat haasteellisella hetkellä apua rukouksen lausumisesta vaikka hiljaa mielessään. Joku laittaa kotonaan lappuja (joissa on esim. vahvistavia psalminjakeita tai Jeesuksen opetusta) näkyville voimalauseiksi muistuttamaan siitä, mikä on tärkeintä.
Tai voi tehdä kuten Heprealaiskirje kehottaa (ja joka minusta olisi aika ideaalia jos siihen pystyisi): että pitää ’vain’ jatkuvasti katseensa suunnattuna Kristukseen; kiinnittää huomionsa Häneen, joka on meissä…

Jotta rakkaus pysyisi – ehkä siinä onkin ydin… että muistamme yhteytemme Hänen kanssaan. – Jeesus ilmaisee tämän niin kauniilla tavalla nk. ylimmäispapillisessa rukouksessaan:
”Kun minä olen heissä ja sinä olet minussa, he ovat täydellisesti yhtä, ja silloin maailma ymmärtää, että sinä olet lähettänyt minut ja että olet rakastanut heitä niin kuin olet rakastanut minua.
Isä, minä tahdon, että ne, jotka olet minulle antanut, olisivat kanssani siellä missä minä olen. Siellä he näkevät minun kirkkauteni, jonka sinä olet antanut minulle, koska olet rakastanut minua jo ennen maailman luomista.
Vanhurskas Isä, maailma ei ole sinua tuntenut, mutta minä tunnen, ja nämä, jotka ovat tässä, ovat tulleet tietämään, että sinä olet lähettänyt minut. Minä olen opettanut heidät tuntemaan sinun nimesi ja opetan yhä, jotta heissä pysyisi sama rakkaus, jota sinä olet minulle osoittanut, ja jotta minä näin pysyisin heissä.” (Joh.17:23-26)

Liveopetusta – Kristus, Ylösnoussut, opettaa meitä yhä – ihanaa. Eihän me omin neuvoin pärjättäisikään tässä asiassa – Jumalan, lähimmäisten ja itsen rakastamisessa! – Mutta että Hänen Henkensä vaikuttaa meissä… opettaa, johdattaa tuntemaan Jumalan Rakkautta…
Mitä enemmän käännän huomiotani Häneen, sitä enemmän annan mahdollisuuden Hänen Rakkaudelleen vaikuttaa sisimmässäni. Ihan yksinkertainen ja looginen juttu oikeastaan. Ja sellainen, mihin saa ilmaisia liveopetuksia ja -harjoituksia joka päivä… – Saa jatkuvasti mahdollisuuksia kiittää kaikista niistä, jotka Jumala on antanut meille lähimmäisiksi, jotta oppisimme rakastamaan… 🙂

Aurinkomme ja kilpemme – Rakas Jumala, Sanasi mukaan Sinä olet Aurinkomme ja Kilpemme. Kun katsomme Sinun kirkkauttasi, sydämemme ja ajatuksemme valaistuvat. Suojaa ja varjele meitä pahan vallalta. Auta meitä avautumaan ja täyttymään Rakkaudestasi, jotta saamme voimaa rakastaa lähimmäisiämme, vaikeinakin hetkinä. Sinun Rakkautesi on niin vahva; se karkoittaa pelon, kaunan, vihan ja katkeruuden. Se sulattaa kovimmankin sydämen. Kuinka tämä rakas maailmamme tarvitseekaan Rakkauttasi, henkilökohtaisessa elämässä, kansakuntana, ihmiskuntana ja luomakuntana!

Kristus, kiitos että Sinä olet meissä & lähimmäisissämme, ja me Sinussa.
Sinä tiedät, mitä me tarvitsemme. Auta meitä haastavina(kin) hetkinä katsomaan Sinuun.  Jäähdytä kiihtyneitä mieliämme, lämmitä meissä lempeitä tunteita, varjele kyynisyydeltä. Ohjaa meitä ravitsemaan itseämme asioilla, jotka johdattavat meitä kohti Valtakuntasi todellisuutta.
Kiitos, että saamme kasvaa, muuttua ja vahvistua Sinun Rakkaudessasi!

Ubi Caritas – Taize

”Missä laupeus ja rakkaus, siellä Jumala”

Muut tekstit: Ps. 119: 1-8, 5. Moos. 10: 12-13 ja 1. Joh. 2: 15-17.

2.10.2017  

Näköaloja – Yllättävä juttu oli bongata Nuuksion erämaassa puiden lomista kiikarilla Linnanmäen Maailmanpyörä, Kallion kirkko ja Pasilan torni. Kuvaan en saanut niitä näkyviin, mutta sitä katsellessa mietin, kuinka oikeastaan riippuu katsojasta, pitääkö jotakin asiaa (kuten tuota välimatkaa) pienenä vai suurena, näkeekö jonkin asian (esim. tuon metsän) erottavana tai yhdistävänä.

Mikä on todellista? – Kukaan ei saa tuomita teitä siitä, mitä syötte tai juotte tai miten noudatatte juhla-aikoja ja uudenkuun ja sapatin päiviä. Ne ovat vain sen varjoa, mikä on tulossa; todellista on Kristuksen ruumis. Teidän voittajan palkintoanne ei saa riistää teiltä kukaan, joka nöyryyttää itseään kieltäymyksin, vajoaa näkyihinsä ja palvoo enkeleitä. Sellaisen ihmisen tekevät hänen omat tyhjät ajatuksensa ylpeäksi, eikä hänellä ole yhteyttä Kristukseen, päähän, joka huolehtii koko ruumiista ja pitää sitä nivelten ja jänteiden avulla koossa, niin että se kasvaa Jumalan tarkoittamalla tavalla.
Jos kerran olette yhdessä Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkuvoimien ulottuvilta, miksi yhä käyttäydytte tämän maailman mukaisesti ja alistutte sellaisiin sääntöihin kuin ”älä tartu”, ”älä maista”, ”älä kosketa”? Tämä kaikkihan koskee sellaista, mikä käytön jälkeen häviää. Kysymys on vain ihmisten käskyistä ja opeista. Nämä omatekoista hurskautta, nöyryyden harjoitusta ja ruumiin kurittamista vaativat käskyt tosin näyttävät viisailta, mutta todellisuudessa ne ovat arvottomia ja tyydyttävät vain ihmisen ylpeyttä.   (Kol. 2: 16-23)

Juhla-aikoihin ja niiden viettoon liittyy usein traditioita, muistoja ja niiden mukanaan tuomia tunteita. Lapsuuden ja nuoruuden muistoista voi säteillä valoa taikka ne voivat luoda varjoja juhlapyhien viettoon.
Itselläni on vain valoisia muistoja ja kokemuksia juhlapäivien ja -aikojen vietoista. (Jos on ollut negatiivisia kokemuksia, olen ne autuaasti unohtanut!) Varmaan siitä johtuu, että perheen ja ystävien kanssa vietetyt juhlat ovat minulle vuoden kohokohtia. Tuntuu hyvältä, kun niitä (henk.koht. juhlia, juhlapyhiä ym.) saa suunnitella ja toteuttaa ilman ulkoapäin tulevia sääntöjä, rajoituksia ja odotuksia. Toiveita (esim. ruokailun suhteen) voi kysellä ja toteuttaa mahdollisuuksien mukaan.

Kristityn vapaus – Jumalanpalveluksissa ja muissa kristillisissä tapahtumissa ja juhlissa meillä on – onneksi – tuo sama vapaus, josta Paavali kirjoittaa kolossalaisille. Liturgiaa, Sanaa, hiljaista rukousta, Pyhän Hengen läsnäoloa, hengellisiä lauluja tai virsiä, paastoamista tai ei… – saa valita sen, minkä kokee itselleen luontevaksi ja läheiseksi; mikä tuo lähemmäs Jumalaa ja Hänen tuntemistaan.

Vain varjoa tulevasta – Jos joku selittäisi, että tämä tai tuo on se ainoa ja oikea tapa palvella Jumalaa tai viettää juhla-aikoja, voisi mieleen nousta yllä oleva Paavalin toteamus: ”Kysymys on vain ihmisten käskyistä ja opeista”.
Eikö olennaista kuitenkin ole, että muistetaan, kiitetään ja juhlitaan sitä, että meillä on Taivaallinen Isä, jonka Rakkaus meitä kohtaan on käsittämättömän suuri, ja Taivaallinen Ystävä, Jumalan Poika, joka kutsuu meitä seuraajiaan mm. veljikseen/sisarikseen, ja Pyhä Henki, joka on annettu johdattamaan meitä?

Kuin kuvastimesta – Ihanaa on minusta ajatella, mitä Paavali kirjoittaa korinttolaisille:
”Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.”
Että meidän jumalanpalveluksemme on vain varjoa siitä, mitä on Hänen kohtaamisensa kasvoista kasvoihin… – huikea juttu minusta!

Pää, nivelet ja jänteet – Paavali kuvaa Kristuksen todellisuutta monin tavoin. Yllä olevassa kirjeessään fysiologisesti: Kristus on pää, joka pitää koossa koko ruumista, Häneen uskovia, jänteidensä ja niveliensä avulla.
Ajattelematta nivelongelmiani aloin ihan tosissaan pohtia: mahtaisinko mahtua jänne- tai nivelporukkaan? Onko ajattelutapani & toimintani yhdistävää vai erottavaa?
Vaikka niin toivoisin, että katsoisimme siihen mikä meitä yhdistää, saattavat mieleni, puheeni ja tekoni kuitenkin toimia juuri toiseen suuntaan… – Tunnistanko, milloin omat tai toisen asenteet ja mielenilmaisut ovat yhdistäviä, milloin eri joukkoihin jakavia?

Pois maailman alkuvoimien ulottuvilta – Millaiset voimat mahtavatkaan huomaamattamme pyöritellä ja ohjailla asenteitamme, käsityksiämme ja toimintaamme tällä Planeetallamme?
Kun maamme ja maailmamme menoa katselee, jakautuminen eri ryhmiin ja mielipiteisiin on niin vahvaa, etten eläessäni muista tällaista kokeneeni.
Sitä voi tarkastella poliittiselta tai psykologiselta kannalta. Hengellisestä näkökulmasta voi ajatella Kristuksen yhdistävää ja koossa pitävää voimaa. Ja miettiä myös, millaiset asiat vievät meitä erilleen Hänestä ja toisistamme.    

Yhdistävä ja erottava – Kristuksen päävastustaja on kreikankiel. nimensä mukaan ’hajottaja’ tai ’erilleen heittäjä’.
Joskus voi olla helpompaa tarkastella tilannetta ei vain opituista ja sisäistetyistä asenteista käsin vaan ikään kuin ulkoapäin: millaiset asiat vaikuttavat meihin ja saavat meidät ajattelemaan ja käyttäytymään tietyllä tavalla?
Tuota erottavaa ja hajottavaa voimaa ajatellen herää kysymys: eikö meistä muka löydy voimaa vastustaa ’erilleen heittäjän’ vaikutuksia? Emmekö kuulu Taivaallisen Kuninkaan perheeseen, Kristuksen Valtakunnan vaikutuspiiriin? Emmekö ole kytkeytyneet parhaaseen mahdolliseen Voimanlähteeseen? – Sen kun muistaa, eihän siinä vastustaja voi kuin vikistä.

Voisiko kristityn vapaus olla sitä, että voimme katsoa Kristukseen ja kiittää Häntä siitä, että Hän yhdistää meidät yhdeksi perheeksi? 

Kristus, kiitos että olet Vapahtajamme. Kiitos siitä vapaudesta, jonka olet meille lunastanut. Kiitos yhdistävästä ja koossa pitävästä Voimastasi.
Vedä meitä lähempään tuntemiseesi. Anna Rakkautesi ja Rauhasi vahvistua sydämissämme.  

Freedom reigns – Jason Upton

”Siellä missä Herran Henki on, on vapaus
jos olet väsynyt ja janoinen, on vapaus
Jeesus hallitsee täällä
laupeuden ja armon sateita laskeutuu jokaisen kasvoille
kun kohotamme katseemme Jeesukseen, siinä on vapaus
mikä sinua painaakin, minkä kanssa kamppailetkin – vapaus
Herra katselee meitä Maan päällä olevia
etsien sydäntä joka olisi täysin Hänen”

Muut tekstit: Ps. 119: 97-104, Aam. 5: 21-24 ja Kol. 2: 16-23 ja Mark. 2: 18-22