31.3.2014.  Suuremmat kädet  – Kuinka ollakaan: kun viime viikon teemana oli iloitseminen, tulevana pyhänä se on kärsimys. Mutta sitähän elämä on: näiden kahden vuorottelua. Vaikka kärsimys ihan jo sanana saattaakin olla niin vahva, että sen haluaisi unohtaa, tai torjua mielestä ja näköpiiristä. Vaan eihän se aina onnistu…

Hoitava läsnäolo – Kerron muutaman kokemuksen siitä, miten olen kokenut Jumalan hoitavan läsnäolon silloin, kun sitä erityisesti tuntui tarvitsevan. – Viime perjantaina, äitipuoleni siunaustilaisuudessa, nousivat mieleen ne 3 kk, jotka hän vietti sairaalassa ennen taivasmatkalle lähtöään. Se oli raskasta aikaa. Ensisijassa tietysti hänelle itselleen. Mutta myös rinnalla kulkijana oli rankkaa: katsella vierestä toisen kärsimyksiä, ilman että juurikaan voi auttaa. Vaikka hän taisteli kyllä urheasti. Kun hän yhtenä päivänä oli heikossa tilassa vuoteenomana, oli hän seuraavana päivänä taas liikkeellä.    
Noihin kuukausiin mahtui paljon iloitsemista, mutta myös paljon tuskaa. Kun oma olo oli usein kuin mankelin läpi menneellä, millainen se mahtoikaan olla sairastavalla?! Kuitenkin koin, että meitä kaikkia tuota matkaa tekeviä, niin sairastavaa kuin rinnalla kulkijoita, kannettiin; kuljetettiin lempeästi eteenpäin. 

Merkillistä – Heti sairaalajakson alettua koin jotain merkillistä. Äitipuoleni ja minun välinen suhde oli aina ollut etäinen, jo lähtökohtaisestikin kummallekin haastava. Mutta marraskuusta lähtien, äitipuoleni jouduttua sairaalaan ja käydessäni häntä siellä tervehtimässä, yllätyin: aloin kokea aivan valtavaa rakkautta ja myötätuntoa häntä kohtaan. Kaikki mennyt oli ikään kuin pyyhitty pois. Oli vain se valtava Rakkauden ja Myötätunnon virta, joka kulki lävitseni häneen. Sillä ei ollut mitään tekemistä minun kanssani. Eikä se liittynyt mihinkään, mitä siinä puhuimme. Tunsin vain, aina ollessani hänen vuoteensa äärellä, tuon ihmeellisen lämpimän virtauksen, joka oli vahvempi kuin mikään inhimillinen tunne.
Kolme viimeistä viikkoa olivat jotenkin erilaiset. Heti niiden alettua koin, että tästä lähin minun on vietettävä joka päivä pitempi aika äitipuoleni luona, loppuun saakka (vaikken silloin tietenkään tiennyt, paljonko hänellä olisi aikaa jäljellä). Noina viikkoina Jumalan läsnäolo ilmeni muullakin tavoin kuin siinä rakkaudenvirrassa. Hyviä, syviä, koskettavia asioita tapahtui – itsestäni täysin riippumattomia nekin.
Viimeisenä vuorokautena, kuten edellisinäkin, äitipuoleni oli tosi heikossa kunnossa. Kun iltamyöhällä kysyin hoitajalta, olisiko minun hyvä jäädä yöksi, hoitaja antoi ymmärtää, että olisi. Kivut olivat ajoittain kovat, mutta kipulääkitystä lisättiin, ja joko niiden ansiosta, ja ehkä myös siksi, että lähtö oli lähellä, yö oli levollinen. Varhain aamulla äitipuoleni, joka oli hengittänyt hyvin kevyesti, huokaisi syvään. Oli kuin hän olisi sillä hetkellä päättänyt, että nyt hän luovuttaa henkensä suurempiin käsiin.  Huoneen ilmapiirissä saattoi aistia jotain, mikä kertoi taivaallisesta läsnäolosta. Kiitin Jumalaa siitä, että äitipuoleni sai lähteä ilman tuskia, levollisesti.
Kuulolla – Emme koskaan puhuneet kuolemasta, emme myöskään uskonasioista. Aina mentiin täysin hänen ehdoillaan. Mutta kerran hän sanoi minulle jotain sellaista, mistä ymmärsin hänen miettivän, mitä on kuoleman jälkeen. Kysyin, haluaisiko hän, että lukisin hänelle Raamatusta kohdan, joka liittyi siihen, mitä hän juuri oli sanonut. Kyllä, oli vastaus. Kysyin myös, haluaisiko hän, että lukisin psalmin 23, ’Herra on minun paimeneni’. Kyllä, hän halusi. Rukoilisinko? Joo. Niinpä siitä lähin, aina kun hän halusi, luin jotain Raamatusta ja rukoilin hänen kanssaan. Hän oli kuulolla koko olemuksellaan. – 50 vuotta olin tuntenut hänet. Nyt, lähdön hetkellä, tällainen uusi asia, jota (sitäkään) en todellakaan ollut osannut odottaa.

Jumala tulee erityisen lähelle silloin, kun meillä on suurin tarve Hänen läsnäololleen.  Hän tuo kipuun ja ahdistukseen valoa ja rauhaa… sydämeen ja mieleen lohdutusta ja toivoa… ja voimia jatkaa matkaa…

Pyhälle vuorelle – Sinä, Jumala, olet ainoa turvani. Miksi olet hylännyt minut? Miksi minun täytyy kulkea surusta synkkänä, kärsiä vihollisen sortoa? Lähetä valosi ja totuutesi!
Ne johdattakoot minua, ne viekööt minut pyhälle vuorellesi, sinun asuntoihisi. Minä tahdon tulla sinun alttarisi eteen, sinun eteesi, Jumala, minun iloni! Siellä saan ylistää sinua lyyraa soittaen, Jumala, minun Jumalani! Miksi olet masentunut, sieluni, miksi olet niin levoton? Odota Jumalaa! Vielä saan kiittää häntä, Jumalaani, auttajaani.   (Ps. 43: 2–5)

Christ, Be our Light – Kristus, ole Valomme –  Bernadette Farell

Valoasi pimeyteemme, totuuttasi odotamme
meistäkin tee kansaasi Herra, valoa kaipaamaan
Kristus, nyt jää sydämiimme, pimeyteemme
loistamaan jää seurakuntaan, odottavaan.
Viisautta kysymyksiimme, johdatusta odotamme.
Meistäkin tee kansaasi, Herra, viisautta kaipaamaan. Kristus, nyt jää…
Armahtajaa ahdistukseemme, apuasi odotamme,
Meistäkin tee kansaasi, Herra, armoa kaipaamaan. Kristus, nyt jää…
Henkeäsi heikkouteemme, lohduttajaa odotamme.
Meistäkin tee kansaasi, Herra, Henkeä kaipaamaan. Kristus, nyt jää…
(suomenkiel. sanat Anna-Mari Kaskinen)

Tässä olen! – Minä olen kyllä ollut lähellä, mutta he eivät ole minua etsineet, olen ollut läsnä, mutta he eivät ole minua kyselleet, olen sanonut: ”Tässä olen, tässä olen!” tälle pakanakansalle, joka ei kutsunut avuksi minun nimeäni. Päivästä päivään minä ojensin käteni tätä vastahakoista kansaa kohden, kansaa, joka kulkee väärää tietä oman mielensä mukaan, kansaa, joka yhä uudelleen minut vihoittaa.  (Jes. 65: 1–3)

Jumala pahoitti syvästi mielensä, kun kansa palvoi toisia jumalia (kuten onnenjumalaa ja kohtalonjumalaa), ja sanoo heille(kin): ”Tässä olen, tässä olen!” ja toivoo lastensa huomaavan ja löytävän sen, mikä on totta ja todellista. – Joskus mietin, miltä meitä rakastavasta Jumalasta mahtaa tuntua, kun me emme vain huomaa, tule ajatelleeksi, taikka usko, että Hän on tässä, juuri nyt.
Ja Hänen lupauksensa tulevasta on: ”Sillä katso, minä luon uudet taivaat ja uuden maan. Menneitä ei enää muistella, ne eivät nouse mieleen. Ei, vaan te saatte iloita ja riemuita aina ja ikuisesti siitä, mitä minä luon.” (Jes.65:17-18)

Rauhamme – Ennen te elitte ilman Kristusta, Israelin kansan ulkopuolella ja osattomina liitoista ja niiden lupauksista, olitte maailmassa vailla toivoa ja vailla Jumalaa. Mutta nyt Jumala on Kristuksessa Jeesuksessa, hänen veressään, tuonut lähelleen teidät, jotka ennen olitte kaukana hänestä.
Kristus on meidän rauhamme. Hän on tehnyt nämä kaksi ihmisryhmää yhdeksi ja kuolemallaan hajottanut niitä erottaneen vihollisuuden muurin. Hän on kumonnut lain käskyineen ja säädöksineen, jotta hän omassa itsessään loisi nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, ja näin hän on tehnyt rauhan. Ristillä kuollessaan hän omassa ruumiissaan sai aikaan sovinnon Jumalan ja näiden molempien välille ja teki näin lopun vihollisuudesta. (Ef. 2: 12–16)

Sovinto – ”Kaksi ihmisryhmää yhdeksi… vihollisuuden muuri hajotettu… jotta loisi nuo kaksi yhdeksi uudeksi… on tehnyt rauhan… sai aikaan sovinnon… teki lopun vihollisuudesta…”
– Noiden sanojen soisi leviävän kaikkialle: koteihin, kouluihin, työpaikoille, kaikkialle, missä tehdään isoja, tärkeitä päätöksiä. Ja kaikkiin niihin maihin, joissa ja joiden välillä vallitsee tällä hetkellä erilaisia jännitteitä.
Rauhanruhtinas, anna kykyä sovintoon, anna yhdistävä rauhasi. Opeta meitä elämään toistemme kanssa toisiamme kunnioittaen. Anna ymmärrystä ja myötätuntoa.  Auta Kristus näkemään Sinun Valosi toisissamme.

Siunattu olkoon – Juuri silloin tuli muutamia fariseuksia sanomaan Jeesukselle: ”Lähde pois täältä, Herodes aikoo tappaa sinut.” Mutta hän vastasi: ”Menkää ja sanokaa sille ketulle: ’Tänään ja huomenna minä ajan ihmisistä pahoja henkiä ja parannan sairaita, ja kolmantena päivänä saan työni päätökseen.’ Mutta tänään ja huomenna ja seuraavanakin päivänä minun on jatkettava kulkuani – eihän ole mahdollista, että profeetta surmataan muualla kuin Jerusalemissa. Jerusalem, Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty sinun luoksesi. Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! Mutta te ette tahtoneet tulla. Kuulkaa siis: teidän temppelinne on jäävä asujaansa vaille. Ja minä sanon teille, että te ette minua näe ennen kuin sinä päivänä, jona sanotte: ’Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!’”  (Luuk. 13: 31–35)

Usein Jumala kuvataan isällisenä voimahahmona. Vaikka nimitämme Häntä usein taivalliseksi Isäksi, tämä nimitys ei ’istu’ kaikkien sydämiin. Eikä minusta tarvitsekaan. Häntä ei tarvitse ajatella jommankumman sukupuolen edustajaksi, sillä Hänhän on Henki. Jollekin on helpompaa ajatella Jumalaa äidillisen hoivaavana.  Jeesus ilmaisee tässä juuri tämän Jumalan luonteen: ”Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan!”

Bless the Lord – Taize

http://www.youtube.com/watch?v=t4Svh-9ohg4&feature=kp

”Bless the Lord my soul and bless God’s holy name
bless the Lord my soul who leads me into Life”

– Herraa kiittäkää ja pyhää nimeään, Herraa kiittäkää, Hän johtaa elämään

24.3.2014. Iloitaan –  Edellyttääkö pääsiäispaasto vakavamielisyyttä? Ei suinkaan! Tulevan pyhän teema kehottaa iloitseminaan. Sen kaikista teksteistä voi löytää ilon aihetta (kun niitä ilon ja kiitollisuuden vinkkelistä tarkastelee).
Viime viikolla kerroin eräästä esirukoilijasta, jonka tapa opettaa Jumalan huolenpidosta oli niin lempeä. Tuon tilaisuuden lounastauolla eräs henkilö istuutui tätä esirukoilijaa vastapäätä itsensä esitellen. Aterian aikana pöydän ääressä istuneet saivat kuulla tämän toisen henkilön missiosta, joka oli tuoda opetusta Jumalasta toisesta lähtökohdasta käsin. – Esirukoilija ei sanonut koko aikana mitään tälle vastapäätä istuvalle henkilölle; söi vain hiljaa, katse lautaseen luotuna.
Miten Jumalasta puhutaan – Tuossa lounaspöydässä minulle vahvistui entisestään, millainen puhe Jumalasta ja siitä, mitä Hän haluaa ja tekee, uppoaa minuun kuin veitsi voihin, millainen taas ei. Enpä siksi malttanut olla toteamatta luennoitsijalle – tuolle ulkonaisesti hauraan oloiselle mutta Jumalan sydämen vahvasti tuntevalle esirukoilijalle – kuinka rakkaudellisena koin hänen tapansa opettaa.
Se, että voin luottaa Jumalan hyvyyteen ja rakkauteen – riippumatta elämäntilanteista ja olosuhteista – saa ilon ja kiitollisuuden virtaamaan sisälläni. Erämaavaellusajat, joissa on tuntunut, ettei keidasta näy missään, ovat laittaneet huomaamaan, että tarvitsen jatkuvaa tankkausta. Onneksi Lähteellä ei ole rajoitettuja aukioloaikoja; aina saa tulla.
Kun on saanut virkistyä keitaalla (lukenut tai kuullut Jumalan hyvyydestä ja mietiskellyt sitä, viettänyt aikaa hiljaisessa rukouksessa, ylistänyt, kiittänyt – tai mikä sitten kullekin on ominta Jumalan kanssa olemista), tekee mieli jakaa muillekin siitä, mitä on saanut. Missä muodossa milloinkin.

Kaipuu pyhälle matkalle – Onnellisia ne, jotka saavat voimansa sinusta, ne, jotka kaipaavat pyhälle matkalle. Kun he kulkevat vedettömässä laaksossa, sinne puhkeaa virvoittava lähde, ja sade antaa heille siunauksensa. Askel askeleelta heidän voimansa kasvaa, ja he saapuvat Siioniin Jumalan eteen. Jumala, Herra Sebaot, kuule rukoukseni, älä ummista korviasi, Jaakobin Jumala! Jumala, meidän kilpemme, katso voideltusi puoleen! Autuas se, joka turvaa sinuun, Herra Sebaot!  (Ps. 84: 6-10, 13)

17.3.2014. Ensi sunnuntaina ev.lut. kirkoissa vietetään Marian ilmestyspäivää. (Katolinen ja ortodoksinen kirkko viettävät sitä 25.3. eli tasan 9 kk ennen joulupäivää, mutta ev.lut. kirkossa sitä vietetään sunnuntaimessun yhteydessä.)

Lupaus –  Enkeli Gabriel toi Marialle ihmeellisen lupauksen Jumalalta: tämä synnyttäisi lapsen, jota kutsuttaisiin Korkeimman Pojaksi. Kuvittelen, että Gabriel oli saanut Jumalalta ohjeen esittää asia lempeällä tavalla tuolle nuorelle tytölle, sillä hän sanoo: ”Älä pelkää, Maria, Jumala on suonut sinulle armonsa.”
Eikä Maria pelännyt. Alkuhämmennyksestä selvittyään hän otti vastaan tehtävän sanoen: ”Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit.”

Herran palvelijatar & palvelija Lehtisaaren kappelissa  – Ulla-Christina Sjöman piti seminaarin rukouksesta. Luentojen aiheet olivat: ’Kun Herra vaikenee’, ’Uskossa rukoileminen’ ja ’ Ylistyksen salaisuus’.  – Tämä nainen jos kuka tietää rukouksesta, toiminut yli 40 vuotta esirukoilijana, ajattelin. Koska hän myös on jo lähes 90-vuotias, päätin lähteä tilaisuuteen nyt kun vielä on mahdollisuus kuulla häntä. Viime hetken ilmoittautuminenkin onnistui erään peruutuksen johdosta.
Ennen tilaisuuden alkua saliin asteli hahmo, jonka tunnistin yli 100-vuotiaaksi pappi ja lähetystyöntekijä Päivö Parviaiseksi. Hän istuutui luennoitsijan vierelle ja he keskustelivat keskenään pää toisiinsa päin kallellaan. Saattoi nähdä, että hyvät ystävykset kohtasivat toisensa. Kaksi Herran palvelijaa, jotka olivat – Marian tavoin – Jumalan kutsusta asettaneet itsensä kokonaan Jumalan käyttöön.
Jumalan rakkautta – Ulla-Christina Sjömanin opetus oli tavattoman lempeää. Hän kertoi monia esimerkkejä siitä, kuinka Jumala oli koskettanut ihmisiä vaikeissa, epätoivoisissakin  elämäntilanteissa. Kaikki, mitä hän sanoi, kuvasi Jumalan valtavaa rakkautta meitä ihmisiä kohtaan, sitä kuinka Hän välittää meistä ja vastaa – omalla tavallaan ja ajallaan – rukouksiimme. Hänen puheensa oli sellaista, joka vetää lähemmäs Jumalaa, antaa toivoa, valaa rohkeutta ja vahvistaa uskoa siihen, kuinka Jumala toimii yhtä lailla tänään kuin 2000 vuotta sitten.
Itselleni ehkä paras hetki tuossa päivässä oli lounaspöydässä U-C.S:n reaktio, kun sanoin jotain hänen rakkaudellisesta opetuksestaan. Hänen kasvonsa kirkastuivat, silmät sädehtivät ja kasvoille levisi valoisa hymy. Ymmärsin tuosta, että juuri Jumalan rakkauden välittäminen oli hänelle sydämenasia.
Ajattelen, että juuri Jumalan rakkauden tunteminen on se, mikä herättää ihmisessä halun olla Hänen käytössään, vielä silloinkin kun on tullut eläkeikään…  – palvella Häntä niin kauan kuin vain pystyy. (Kuten Hilja Aaltonen, joka rukoili ihmisten puolesta vielä 105 – vuotiaana hoitokodin vuoteesta käsin. )

”Tämmöinen on Herra” – Päätöskahveilla Päivö Parviainen kertoi kaikille läsnäolijoille eräästä tilanteesta, jossa Jumala oli puhunut hänelle. Tämäkin siis yhdisti näitä kahta ystävystä, Herran uskollista palvelijaa, totesin; kumpikin kuulee Jumalan puhetta ja toimi Häneltä saamansa johdatuksen mukaan.
Kiinnostuin Päivö Parviaisen persoonasta sen verran, että kotiin tultuani katsoin netistä videon hänen 100-vuotissynttäripuheestaan. Sen lopussa hän kertoo, kuinka joskus, kun on tullut puhuneeksi voimakkaalla äänellä avustajalleen, komentanut ja moittinut tätä ja näin pahoittanut tämän mielen, hänelle tulee mieleen raamatunkohta: ’Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon’.  ”Toisin sanoen älä sano komentavalla, moittivalla äänenpainolla ja pahoita auttajasi ja avustajasi mieltä, vaan lempeys tulkoon kaikkien tietoon. Sinullahan pitäisi olla lempeä äänensävy.  – Tämmöinen on Herra, tällä tavalla Hän auttaa minua,” P.P. totesi.
Lisää yhteisiä tekijöitä siis löytyi näille Jumalan palvelijoille: nöyrä ja kiitollinen mieli Häntä kohtaan, jota he palvelevat ja joka heitä opastaa. Ei  nöyristelevä, vaan sellainen palvelualtis sydämenasenne, joka myös Marialla oli. Tietää, että on vain pieni ihminen puutteineen päivineen, mutta että Jumala on suuri ja voimakas. Ja että Hän tarvitsee meitä ihmisiä tekemään töitään täällä maan päällä.

Yli taivaitten kohoava kirkkaus – Halleluja! Ylistäkää Herran nimeä, ylistäkää, te Herran palvelijat! Siunattu olkoon Herran nimi nyt ja aina! Idän ääriltä kaukaiseen länteen saakka kaikukoon Herran nimen ylistys! Herra on korkea, kaikkien kansojen valtias, yli taivaitten kohoaa hänen kirkkautensa. Onko ketään Herran, meidän Jumalamme, vertaista? Hän istuu valtaistuimellaan korkeuksissa mutta näkee alas maan syvyyksiin. Ei ole taivaassa, ei maassa ketään hänen vertaistaan! Hän nostaa köyhän tomusta, hän kohottaa kurjan loasta ja asettaa hänet ylhäisten joukkoon, kansansa ylimysten vierelle.  (Ps. 113: 1-8)

Glorify Your Name – Ylistämme Sinun nimeäsi  – Hillsong Kiev –ukrainalaisnuoret laulavat

”Elän ylistääkseni sinua, Herra, Kirkkauden Kuningas, joka annoit minulle elämän
Annoit minulle siivet, joilla lentää, Sinä olet pyhä, Taivas ja maa julistavat kunniaasi
Nyt ja ainiaan, ylistän Sinun nimeäsi…”

Puutarhassa – Kun iltapäivä viileni, he kuulivat Jumalan kävelevän puutarhassa. Silloin mies ja nainen menivät Jumalaa piiloon puutarhan puiden sekaan. Herra Jumala huusi miestä ja kysyi: ”Missä sinä olet?” Mies vastasi: ”Minä kuulin sinun askeleesi puutarhassa. Minua pelotti, koska olen alasti, ja siksi piilouduin.” Herra Jumala kysyi: ”Kuka sinulle kertoi, että olet alasti? Oletko syönyt siitä puusta, josta minä kielsin sinua syömästä?” Mies vastasi: ”Nainen, jonka sinä annoit minulle kumppaniksi, antoi minulle sen puun hedelmän, ja minä söin.” Silloin Herra Jumala sanoi naiselle: ”Mitä oletkaan tehnyt!” Nainen vastasi: ”Käärme minut petti, ja minä söin.”
Herra Jumala sanoi käärmeelle: – Koska tämän teit, olet kirottu. Toisin kuin muut eläimet, karja ja pedot, sinun on madeltava vatsallasi ja syötävä maan tomua niin kauan kuin elät. Ja minä panen vihan sinun ja naisen välille ja sinun sukusi ja hänen sukunsa välille: ihminen on iskevä sinun pääsi murskaksi, ja sinä olet iskevä häntä kantapäähän. (1. Moos. 3: 8-15)

Jatkokertomus muutaman viikon takaiseen luomiskertomustekstiin. Tässä voi jo  kuulla käärmeen, syyttäjäksikin kutsutun, vaikutuksen: syytellään toisia oikein urakalla. Enhän minä, mutta kun tuo…”  – Syyllisyys sai aikaan pelon: niin mies kuin nainenkin alkoivat pelätä Jumalaa.
Jumala näki varmasti jo ennalta, että näin tulisi tapahtumaan. Että ihminen ei kestäisi, vaan lankeaisi kiusaukseen. Mutta Hänellä oli suunnitelma myös sille, miten kaikki saataisiin taas kohdalleen. Hän lähettäisi Pojan, joka kertoisi Hänen rakkaudestaan ihmistä kohtaan ja miten Hän haluaa antaa anteeksi ihmiselle sen, mitä tämä on rikkonut. Ja miten Hän kaipaa meitä, lapsiaan, takaisin siihen yhteyteen, missä ei ole pelkoa, vaan rakkaus.

Vapaaksi maailman alkuvoimista – Niin kauan kuin olimme alaikäisiä, olimme maailman alkuvoimien orjia. Mutta kun aika oli täyttynyt, Jumala lähetti tänne Poikansa. Naisesta hän syntyi ja tuli lain alaiseksi lunastaakseen lain alaisina elävät vapaiksi, että me pääsisimme lapsen asemaan. Ja koska tekin olette Jumalan lapsia, hän on lähettänyt meidän kaikkien sydämiin Poikansa Hengen, joka huutaa: ”Abba! Isä!” Sinä et siis enää ole orja vaan lapsi. Ja jos kerran olet lapsi, olet myös perillinen, Jumalan tahdosta.  (Gal. 4: 3-7)

Minulle tulee s-postina ’Päivän Sana’. Tämänpäiväisessä oli Jeesuksen sanat: ”Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niin kuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle.” (Luuk.18:17). Tätä – Jumalan lapsena olemista – korostaa evankelista Johannes Jeesuksen puheissa. Johannes oli löytänyt jotain olennaista.

Mary, did you know – Cley Aiken

”Tiesitkö Maria, että Poikasi kerran vetten päällä kulkee?
Tiesitkö Maria, että lapsemme Hän pelastukseen sulkee?
Syntyi tänne maailmaan Hän tuomaan sanomaa
Tämä pienokainen rakkain myös sinut lunastaa.
Tiesitkö Maria, että sokeat Hän valoon uuteen johtaa
Muita kädellään hän tyynnyttää kun myrskytuuli kohtaa
Enkeleitten maan Hän meidän vuoksi jättää saa
Kun sä lastas pientä hoivaat, niin hoivaat Jumalaa…”

Lupaus on täyttyvä – Muutaman päivän kuluttua Maria lähti matkaan ja kiiruhti Juudean vuoriseudulla olevaan kaupunkiin. Hän meni Sakariaan taloon ja tervehti Elisabetia. Kun Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hypähti lapsi hänen kohdussaan ja hän täyttyi Pyhällä Hengellä. Hän huusi kovalla äänellä ja sanoi: ”Siunattu olet sinä, naisista siunatuin, ja siunattu sinun kohtusi hedelmä! Kuinka minä saan sen kunnian, että Herrani äiti tulee minun luokseni? Samalla hetkellä kun tervehdyksesi tuli korviini, lapsi hypähti riemusta kohdussani. Autuas sinä, joka uskoit! Herran sinulle antama lupaus on täyttyvä!”   ( Luuk. 1: 39-45)

Agni Parthene  (O Pure Virgin) – Eikona

Tämän ortodoksisen hymnin kreikankielisestä versiosta erotin suorastaan kolme sanaa: Maria, kerubit ja serafit. Mutta siten löytyi yllä oleva versio, jossa hymni lauletaan osittain myös englanniksi. 

Merkittävä tapaaminen  –  Miten merkityksellinen tuo kohtaaminen olikaan, kummallekin. Elisabet täyttyi Pyhällä Hengellä. Pyhä Henki ilmaisi hänelle, että Maria odotti hänen – ja koko luomakunnan – Herraa. Hänen kohdussaan oleva lapsikin, joka aikuisena tulisi julistamaan Herran saapumista, hypähti riemusta!
Miten tärkeää mahtoikaan Marialle olla Elisabetin kautta tullut vahvistus. Ilkeät huomautukset, väärät syytökset ja tuomitsevat sanat, joita hän oli saanut kuulla kotikylässään, pyyhkiytyivät varmaankin pois tuolla hetkellä.

Miten tärkeää olisikaan monelle saada kokea, että sanat ja puheet, jotka ovat loukanneet ja satuttaneet, pyyhittäisiin pois mielestämme, sydämestämme ja kaikkialta, missä olemmekaan niitä mukana kantaneet. Ja että antaisimme Jumalan vahvistaa meitä sillä, miten ja millaisina Hän meidät näkee: rakkaina lapsinaan. Miten tärkeää olisi oppia jättämään toisten sanomiset omaan arvoonsa, varsinkin silloin kun huomaa heidän toimivan omista heikkouksistaan ja haavoistaan käsin.

Hän, joka tuli maailmaan vapauttaakseen ihmiset vääryyden ja pahuuden valtapiiristä, vaikutti jo äitinsä kohdussa ollessaan. Hän toi esiin totuuden ja synnytti iloa ja riemua.  Häntä, ylösnoussutta Vapahtajaamme, voimme pyytää huuhtomaan pois pahan mielen ja ikävien kokemusten vaikutukset ja täyttämään Pyhän Hengen siunauksilla… totuudella… ilolla… lempeydellä…

10.3.2014. Periaatteeni – Raamatunteksteihin liittyviä mietteitäni lähettelin ystäville usean vuoden ajan viikoittain s-postitse (kunnes viime vuoden lopulla aloin laittaa niitä blogimuotoon). Siitä lähtien kun aloin näitä tuumailujani kirjoittaa, minulla on aina ollut yksi periaate, josta olen pitänyt tiukasti kiinni: en lue mitä toiset kirjoittavat ennen kuin olen omat kirjoitukseni kirjoittanut. – Sillä paljon mielenkiintoisempaa on jälkeenpäin lukea toisten näkökulmia tulevan pyhän raamatunteksteistä; millaisia ajatuksia ne ovat herättäneet, mikä heitä on koskettanut.
Helpottavaa – En kuitenkaan muista koska olisin niin paljon ilahtunut kuin viime viikon Kotimaa – lehteä lukiessani. Teologi  aloittaa pohdintansa evankeliumitekstistä toteamalla, että Jeesuksen ristinkuolema on joskus ollut hänelle tosi vaikea kristinuskon kohta. – Mitä tuossa nyt on ilahduttavaa? Ensinnäkin rehellisyys. Mutta itselleni se oli iso juttu sen vuoksi, että olin aina kokenut kipuilevani yksin tuossa ’kristinuskon kohdassa’. Ystävätkin tuntuivat olevan enemmän sinut asian kanssa kuin minä. Se, että asiaa syvemminkin tutkinut (asiantuntija, voisi sanoa) toteaa, että hänellekin se on ollut vaikea kohta, oli valtavan helpottavaa.
Juuri Jeesuksen ristinkuolema sai minut kiertämään kristinuskon opetukset ja Raamatun monen vuosikymmenen ajan. Niin vaikealta se tuntui. En voinut hyväksyä ajatusta, että Jumala olisi tarvinnut niin julman sovitusuhrin. Jeesus ristillä oli liian tuskallinen juttu. En kestänyt edes katsoa krusifikseja kirkoissa (joissa kävin aina matkoillani hiljentymässä).

Jumala tekee työtä sisimmässämme  –  Jotain merkillistä Jumala on kuitenkin tehnyt minussa tämän(kin) asian suhteen viime vuosina. Jotain sellaista, mitä en olisi osannut ikinä kuvitella mahdolliseksi: jossain vaiheessa huomasin, että ristinkuolema ei olekaan enää minulle ylitsepääsemättömän vaikea asia!
Vaikka kyllä mieli kovasti vielä askarteleekin koettaessaan sovittaa kaikkia palikoita kohdalleen. Pieni mieleni yrittämässä asettaa Jumalan isoja palikoita oikeille paikoille… – öh… – mutta kun ei muutakaan voi. Mitkään lyhyet, yksinkertaistetut toteamukset tai julistukset kun eivät vaan minulle riitä kun on kyse asiasta, joka herättää niin paljon kysymyksiä.

Krusifikseja pystyn nykyisin katsomaan rauhallisin mielin. (Enpä sitäkään olisi aiemmin uskonut mahdolliseksi.) Vaikka mieluummin katsonkin vaikkapa Leppävaaran kirkon kaunista, Annukka Laineen maalaamaa alttaritaulua. Kirkkosalia ei hallitse krusifiksi, vaan  kuoleman voittanut ylösnoussut Kristus, kädet levitettynä.
Mihin katse kiinnittyy – Jollakin ehkä katse kiinnittyy tuossa alttaritaulussa käsien naulanjäljistä säteilevään valoon. Itse näen vastaanottavat käsivarret. Maalaus antaa kolmiulotteisen vaikutelman. Tuntuu kuin voisi kulkea suoraan Kristuksen syliin. Tai että Hän tulee vastaan, kun vain pyytää. – Ja näinhän on.

Rukouksesta ja uskosta – Evankeliumikirja toteaa ensi pyhän aiheen kohdalla näin:  ’Jeesus taisteli pimeyden valtoja vastaan myös parantamalla sairaita ja antamalla synnit anteeksi. Tähän toimintaan liittyivät rukous ja usko.’

Muista minua – Sinun puoleesi, Herra, minä käännyn. Jumalani, sinun apuusi minä luotan. Enhän luota turhaan, ethän anna vihollisilleni sitä riemua, että he voittavat minut! Ei kukaan, joka luottaa sinuun, jää vaille apuasi. Vain luopiot joutuvat häpeään. Herra, osoita minulle tiesi, opeta minua kulkemaan polkujasi. Ohjaa minut totuuteesi ja opeta minua, sinä Jumalani, auttajani! Sinuun minä luotan aina. Herra, sinä olet laupias, muista minua, osoita ikiaikaista hyvyyttäsi. Älä muista nuoruuteni syntejä, älä pahoja tekojani! Sinä, joka olet uskollinen ja hyvä, älä unohda minua! Hyvä ja oikeamielinen on Herra, hän neuvoo tien syntisille. Hän hankkii sorretuille oikeuden, hän opettaa köyhille tiensä. Herran tie on hyvä, hän on uskollinen niille, jotka pitävät hänen liittonsa ja lakinsa. (Ps. 25: 1-10)

Jesus, remember me when You come in to Your kingdom – Taize

”Muistathan minua valtakunnassasi Herra”

Olen kuullut rukouksesi – Kuningas Hiskia sairastui ja oli kuolemaisillaan. Silloin profeetta Jesaja, Amosin poika, tuli hänen luokseen ja sanoi: ”Näin sanoo Herra: ’Järjestä asiasi, sillä sinä et parane vaan kuolet!’”  Hiskia kääntyi seinään päin ja rukoili Herraa: ”Voi, Herra! Muista, miten vilpittömästi ja vakain sydämin olen vaeltanut sinun tahtosi mukaan ja tehnyt sitä, mikä on hyvää sinun silmissäsi.” Ja hän itki katkerasti.
Jesaja ei vielä ollut lähtenyt palatsin keskimmäisestä pihasta, kun hänelle tuli tämä Herran sana: ”Mene takaisin ja sano Hiskialle, kansani hallitsijalle: Näin sanoo Herra, isäsi Daavidin Jumala: ’Minä olen kuullut rukouksesi, olen nähnyt kyyneleesi. Minä parannan sinut. Kahden päivän päästä voit astua Herran temppeliin. Minä lisään sinun elinpäiviisi vielä viisitoista vuotta. Minä pelastan sinut ja tämän kaupungin Assyrian kuninkaan käsistä, minä suojelen tätä kaupunkia itseni ja palvelijani Daavidin tähden.’”
Sitten Jesaja sanoi: ”Hakekaa viikunakakku.” Kakku haettiin, ja kun se asetettiin paiseen päälle, kuningas parani. (2. Kun. 20: 1-7)

Jumalaan voi luottaa – Joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei kaadu. Teitä kohdannut kiusaus ei ole mitenkään epätavallinen. Jumalaan voi luottaa. Hän ei salli kiusauksen käydä teille ylivoimaiseksi, vaan antaessaan teidän joutua koetukseen hän samalla valmistaa pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää. (1. Kor. 10: 12-13)

Soverign – Chris Tomlin 

”Ylivoimainen vuoriston ilmassa, ylivertainen valtameren pohjassa
– olet kanssani tyynessä ja myrskyssä
ylivertainen suurimmassa ilossani, ylivoimainen syvimmässä itkussani
– olet kanssani pimeydessä ja aamunkoitossa
kaikki elämäni palaset ikuisilla käsivarsillasi, alusta loppuun voin luottaa Sinuun
pettämättömässä rakkaudessasi muutat kaiken hyväksi
Jumala, mitä tahansa tulee eteeni, minä luotan Sinuun
kaikki toiveeni, kaiken mitä tarvitsen pidät käsissäsi
koko elämäni, kaiken mitä olen, pelkoni, unelmani, kaiken pidät käsissäsi
Jumala, mitä tuleekaan tielleni, minä luotan Sinuun”

Kaikki on mahdollista – Eräs mies väkijoukosta sanoi Jeesukselle: ”Opettaja, minä toin poikani sinun luoksesi. Hänessä on mykkä henki. Se ottaa hänet valtaansa missä vain. Se paiskaa hänet maahan, ja hän kuolaa ja kiristelee hampaitaan ja menee aivan jäykäksi. Pyysin, että opetuslapsesi ajaisivat hengen pois, mutta ei heistä ollut siihen.”
Silloin Jeesus sanoi heille: ”Voi tätä epäuskoista sukupolvea! Kuinka kauan minun on vielä oltava teidän keskuudessanne? Kuinka kauan minun pitää kestää teitä? Tuokaa poika minun luokseni.” He toivat pojan Jeesuksen luo. Jeesuksen nähdessään henki heti kouristi poikaa, ja tämä kaatui, kieriskeli maassa ja kuolasi. Jeesus kysyi pojan isältä: ”Kuinka kauan hänellä on ollut tämä vaiva?” ”Pienestä pitäen”, vastasi mies. ”Henki on monet kerrat kaatanut hänet, jopa tuleen ja veteen, jotta saisi hänet tapetuksi. Sääli meitä ja auta, jos sinä jotakin voit!” ”Jos voit?” vastasi Jeesus. ”Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo.” Silloin pojan isä heti huusi: ”Minä uskon! Auta minua epäuskossani!”
Kun Jeesus näki, että väkeä tuli aina vain lisää, hän käski saastaista henkeä sanoen: ”Mykkä ja kuuro henki, minä käsken sinua: lähde pojasta äläkä enää mene häneen!” Henki huusi, kouristi poikaa rajusti ja lähti hänestä. Poika jäi makaamaan elottoman näköisenä, ja monet sanoivatkin: ”Nyt hän kuoli.” Mutta Jeesus tarttui häntä kädestä ja auttoi hänet jalkeille, ja hän nousi.
Kun Jeesus sitten oli mennyt sisään ja vain opetuslapset olivat paikalla, nämä kysyivät häneltä: ”Miksi me emme kyenneet ajamaan sitä henkeä pojasta?” Hän vastasi: ”Tätä lajia ei saa lähtemään muulla kuin rukouksella.”   (Mark. 9: 17-29)

Uskon – auta epäuskossani  –  Isän epätoivoinen huudahdus: ”Sääli meitä ja auta, jos sinä jotakin voit!” Ehkä hänen uskonsa oli jo hieman päässyt hiipumaan, kun apua ei oltu saatu opetuslapsilta. Mutta tässä oli heidän opettajansa. Toivon kipinä kyti yhä. Jos sittenkin…
”…jos sinä jotakin voit!”- Voi helposti kuvitella, kuinka Jeesukselta tuossa kohtaa pääsi syvä huokaus.
Kaikki on mahdollista – Mutta nuo sanat: ”Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo.” – Kenelle Jeesus nuo sanat suuntasi? Ei varmastikaan maassa kieriskelevälle pojalle. Mutta ei isällekään, sillä Jeesus paransi pojan, vaikka isän usko horjui.
Kurkistin Matteuksen evankeliumin versioon. Siinä opetuslasten ihmetellessä miksei heiltä ollut onnistunut hengen karkotus, Jeesus vastaa: ”Koska teillä on niin vähän uskoa.”
Uskon määrä– Eipä taida löytyä montaakaan sellaista avun tarpeessa olevaa tai sellaista, joka rukoilee toisten puolesta, joka ei olisi jossain tilanteessa kamppaillut uskonsa vähyyden kanssa. Väistämättä tulee eteen hetkiä, jolloin uskoamme koetellaan.
Ja monet  kamppailevat uskonsa kanssa jatkuvasti.
Auta minua – Mutta miten ihanaa onkaan, että voi huudahtaa Hänelle, jolle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä: ”Auta minua epäuskossani!”
Kristuksen rakkaus on niin paljon suurempi kuin meidän epäuskomme. Parempi kiinnittää huomionsa siihen kuin oman uskonsa määrään. – Siihen isäkin katsoi, ja hänen poikansa parani.

4.3.2014. Shalom – Leppävaaran srk:n lähetti vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa kertoi viikko sitten kiertokirjeessään kuulumisiaan toimipaikastaan Odessasta, Ukrainan eteläosasta. Alkutervehdyksenä seuraavat sanat, joihin tekee mieli yhtyä:
Tahdomme toivottaa sinulle Jumalan rauhaa, shalom! Hepreaksi ei kysytä, ’mitä kuuluu?’ tai ’kuinka voit’, vaan ’Mitä rauhaasi kuuluu? Ma shlomech?’ – Rauhaa rukoilemme myös tähän maahan, ulkoista rauhaa, ja ihmisten sydämiin Jumalan rauhaa. Jeesus sanoi: ”Rauhan minä jätän teille: minun rauhani — sen minä annan teille. En minä anna teille niin kuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.” (Joh.14:27).
Eikö olekin ihana lupaus! Jeesus antaa meille oman rauhansa!

Siipien alla turvassa – Se, joka asuu Korkeimman suojassa ja yöpyy Kaikkivaltiaan varjossa, sanoo näin:  ”Sinä, Herra, olet linnani ja turvapaikkani. Jumalani, sinuun minä turvaan.”  Herra pelastaa sinut linnustajan ansasta ja pahan sanan vallasta. Hän levittää siipensä yllesi, ja sinä olet turvassa niiden alla.
Hänen uskollisuutensa on sinulle muuri ja kilpi. Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet, ja he kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen. (Ps. 91: 1-4, 11-12)

Shadow of Your wings – Jason Upton

”Siipiesi varjossa löydän rauhan. Olen juossut koettaen löytää suojapaikan. En ole pysähtynyt niin kauaksi aikaa että olisin nähnyt, että Sinä olet koko ajan ollut siinä, odottamassa kätkeäksesi minut siipiesi suojaan. Läsnäoloasi etsiessä olen tullut niin janoiseksi, että olen unohtanut pysähtyä juomaan, kun taas Sinä olet koko ajan siinä odottamassa vuodattaaksesi ylleni parantavaa vettäsi”

Paratiisin hedelmät – Käärme oli kavalin kaikista eläimistä, jotka Herra Jumala oli luonut. Se sanoi naiselle: ”Onko Jumala todella sanonut: ’Te ette saa syödä mistään puutarhan puusta’?” Nainen vastasi käärmeelle: ”Kyllä me saamme syödä puutarhan puiden hedelmiä. Vain siitä puusta, joka on keskellä paratiisia, Jumala on sanonut: ’Älkää syökö sen hedelmiä, älkää edes koskeko niihin, ettette kuolisi.’” Silloin käärme sanoi naiselle: ”Ei, ette te kuole. Mutta Jumala tietää, että niin pian kuin te syötte siitä, teidän silmänne avautuvat ja teistä tulee Jumalan kaltaisia, niin että tiedätte kaiken, sekä hyvän että pahan.” Nainen näki nyt, että puun hedelmät olivat hyviä syödä ja että se oli kaunis katsella ja houkutteleva, koska se antoi ymmärrystä. Hän otti siitä hedelmän ja söi ja antoi myös miehelleen, joka oli hänen kanssaan, ja mieskin söi. Silloin heidän silmänsä avautuivat, ja he huomasivat olevansa alasti. He sitoivat yhteen viikunanlehtiä ja kietoivat ne vyötärölleen. (1. Moos. 3: 1-7)

Kyllä osasi kauniiseen pakettiin kääriä puun hedelmät tuo viekas luikertelija. Sen ainoan puun, johon ei saanut kajota. Muiden puiden hedelmiä oli syötävänä yllin kyllin. Käärme tiesi kuitenkin miten houkutella. Olisikohan itse lohikäärme ollut asialla, taustavaikuttajana? Se, joka sai taivaan enkeleitäkin ison joukon suostuteltua kapinaan Jumalaa vastaan? Häviö tuli ja maahansyöksy, loistava enkeli joutui eroon Jumalan kirkkaudesta. Kun tappio alkaa hiertää, syntyy katkeruutta ja kateutta. Mihin kademieli haluaa iskeä? Sinne, missä asiat näyttävät olevan paremmalla mallilla kuin itsellä.
Paratiisissa ihmisellä oli kaikkea mitä tarvitsi ja kaipasi: hän eli Jumalan täydellisessä huolenpidossa ja yhteydessä. Kavala viekoittelija onnistui juonessaan: ihminen joutui erilleen paratiisielämästä ja välittömästä yhteydestä Luojaansa.
Mutta onneksi (ihmiskunnan) tarina ei jäänyt tuohon! Onneksi Jumalan rakkaus on niin suuri, niin ihmeen kärsivällinen ja hellä. Hän kutsuu ihmistä – kaikkein omapäisintäkin, tottelemattominta ja uhmakkainta – takaisin, yhteyteensä, siipiensä suojaan.

In the shelter of Your wings – Julee Kwatt

”Kuule huutoni, Jumala, kuuntele rukoustani! Maan ääristä minä huudan sinua, kun sydämeni nääntyy. Sinä viet minut turvaan, kalliolle, jolle itse en jaksaisi nousta.
Sinä olet ollut turvani, vahva linnoitus vihollista vastaan. Minä tahdon aina asua sinun luonasi, minä etsin sinun siipiesi suojaa.” (Psalmista 61)

Jumala ei kiusaa ketään – Autuas se, joka koettelemuksessa kestää. Sen kestettyään hän on saava voitonseppeleeksi elämän. Jumala on sen luvannut niille, jotka häntä rakastavat. Älköön kukaan kiusauksiin jouduttuaan ajatelko, että kiusaus tulee Jumalalta. Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän itse kiusaa ketään. Jokaista kiusaa hänen oma himonsa; se häntä vetää ja houkuttelee. Ja sitten himo tulee raskaaksi ja synnyttää synnin, ja kun synti on kasvanut täyteen mittaan, se synnyttää kuoleman. (Jaak. 1: 12-15)

Niin, on niin helppo aina syyttä jotakuta muuta. Läheisiä, työtovereita, tai vaikka Jumalaa. Tämä taipumuksemme näkyy jo luomiskertomuksessa: mies syytti naista, nainen käärmettä…
Mitä jos uskaltaisikin kohdata ja myöntää omat heikkoutensa – edes itselleen, ja Luojalleen (joka joka tapauksessa tietää ne, mitä sitten lienevätkään). Ja ottaa vastuu omista ajatusmalleista, asenteista, toimintatavoista, tekemisistä. Se sijaan että sälyttäisi syyn toisten niskoille.
Paastoajan alkaessa mietin, mikä juuri nyt voisi olla jokin sellainen asia, jossa helpoimmin joudun kiusaukseen. Mihin juutun, mitä toistan tahtomattani?
Olen kokenut, että kun otan asian ’käsittelyyn’ ja pyrin tietoisesti toimimaan toisin kuin minulla on tapana, vastustuskykyni lisääntyy. Voi kehittyä uusi, parempi malli ajatella ja toimia; sellainen, mikä tuntuu niin hyvältä, että siinä haluaa pysyä jatkossakin.
Paaston loputtua onkin sitten jännää nähdä, kuinka pysyväksi sen vaikutus muodostui…
– Mutta ehkä olennaista taitaakin olla se, että tulee tietoiseksi omasta heikkoudestaan, ja siitä, kuinka heikkonakin saa hakeutua Korkeimman suojaan.

Mutta kolmantena päivänä – Jeesus alkoi puhua opetuslapsilleen, että hänen oli mentävä Jerusalemiin ja kärsittävä paljon kansan vanhimpien, ylipappien ja lainopettajien käsissä. Hänet surmattaisiin, mutta kolmantena päivänä hän nousisi kuolleista.
Pietari veti hänet erilleen ja alkoi nuhdella häntä: ”Jumala varjelkoon! Sitä ei saa tapahtua sinulle, Herra!” Mutta hän kääntyi pois ja sanoi Pietarille: ”Väisty tieltäni, Saatana! Sinä tahdot saada minut lankeamaan. Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!”  (Matt. 16: 21-23)

Tämä evankeliumiteksti on aina tuntunut minusta tosi rankalta, mutta jotain tapahtui sisimmässäni tänään, tätä kirjoittaessani: ensimmäistä kertaa pystyn olemaan tämän tekstin äärellä ihan rauhallisin mielin, ilman että omat tunnereaktioni häiritsevät.  Olen nimittäin aina ennen samastunut niin vahvasti Pietariin tuossa tilanteessa.
Oman Raamattuni suomennoksessa Pietari huudahtaa:”Jumala varjelkoon sinua, Herra! Älköön sinulle koskaan sellaista tapahtuko!”  Aina lukiessani tuota kohtaa olen ajatellut, että itse olisin toiminut juuri niin kuin Pietari! Ei rakastamaani henkilöä saa surmata! – Eikä siihen tunnekuohuun olisi juurikaan Jumalan ajatuksia mahtunut.

Pienemmällä tunnevolyymilla – Nyt yritin tarkastella tuota evankeliumitekstiä säätämällä tunnevolyymiäni pienemmälle. Mietin, että kyllähän meillä sentään on helpompaa, kun ei tarvinnut olla Pietarin vaatteissa tuossa ja pääsiäistapahtumissa! Ja onneksi tuo kaikki on jo läpikäyty. Kiusaajan, josta Jeesus kääntyi poispäin, Hän on jo kukistanut. Pietari oli tuon(kin) huudahduksensa jälkeen yhä Jeesuksen opetuslapsi. Pian tuon jälkeen Pietari sai seurata Mestariaan kirkastusvuorelle. Ja noustuaan kuolleista Jeesus kysyi nimen omaan Pietarilta, rakastiko tämä Häntä. Jeesus rakasti edelleen, kutsui seuraamaan ja palvelemaan, huolimatta opetuslapsensa heikkouksista.

Happy end – Miten helpottavaa tietää, että kaikki päättyy kaikesta huolimatta hyvin. Passion of the Christ – filminkin pystyi juuri ja juuri katselemaan, kun tiesi, että siinäkin on – rankimmissakin kohtauksissa – mukana se kolmas päivä, happy end.