Arkistot kuukauden mukaan: helmikuu 2017

Voittaja

27.2.2017                                        

Paastoamista? – Tällä viikolla alkaa Pääsiäistä edeltävä paastonaika. Minulle se tarkoittaa ainakin sitä, että aion jatkaa sitä ’paastoa’ jonka aloitin jo tammikuun alussa, nim. uutispaastoa. En ole lukenut tai kuunnellut minkäänlaisia uutisia Loppiaisen jälkeen. Tuli vain  tarve suojautua kaikelta niiden sisältämältä negatiivisuudelta.
Mutta miten kävikään tehtyäni tuon itselleni tarpeelliselta tuntuvan päätöksen? Seuraavana päivänä tuli kaupan kassajonossa taakseni mies, joka kertoi (tarkoituksellisesti taikka sitten vaan niin tunteittensa vallassa) poikkeuksellisen kovalla äänellä puhelimeen, mitä mieltä hän oli Trumpista, kotimaisista päättäjistä, hallituksesta jne. Eikä se ollut kivaa kuunneltavaa.
Ja kun seuraavalla kauppareissulla olin maksamassa ostoksiani, kassan luo kiirehti suorastaan juoksujalkaa nainen, ilmeisesti kassan tuttu, koska huudahti tälle hei, ja alkoi samantien kertoa kassalle samansuuntaisia näkemyksiä edellä mainitusta pressasta kuin tuo mies. Eikä tällä naisella ollut edes mitään ostoksia, oli juuri tullut sisään kaupan ovesta.
En tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. Se mistä en enää jaksanut lukea tuli väkisin vierelle.

Sen jälkeen olen kyllä onneksi voinut melko lailla itse päättää, millaisten asioiden annan tunkeutua tajuntaani. (Poikkeuksena uimahallin pukeutumistila, jossa ei ole off-nappulaa kaiuttimille, jotka virrattavat radiolähetyksiä korviin halusitpa tai et. Mutta onneksi siinä tilassa ei kauaa tarvitse viipyä.)

Jeesus oli erämaassa 40 päivää. – Ei ollut sielläkään ihan hiljaista…!

Sitten Henki vei Jeesuksen autiomaahan Paholaisen kiusattavaksi. Kun Jeesus oli paastonnut neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä, hänen vihdoin tuli nälkä. Silloin kiusaaja tuli hänen luokseen ja sanoi hänelle: ”Jos kerran olet Jumalan Poika, niin käske näiden kivien muuttua leiviksi.” Mutta Jeesus vastasi: ”On kirjoitettu: ’Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta.’”
Sitten Paholainen vei Jeesuksen pyhään kaupunkiin ja asetti hänet temppelimuurin harjalle. Hän sanoi Jeesukselle: ”Jos kerran olet Jumalan Poika, niin heittäydy alas. Onhan kirjoitettu: ’Hän antaa enkeleilleen käskyn. He kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen.’” Jeesus vastasi hänelle: ”On myös kirjoitettu: ’Älä kiusaa Herraa, Jumalaasi.’”
Vielä Paholainen vei Jeesuksen hyvin korkealle vuorelle, näytti hänelle maailman kaikki valtakunnat ja niiden loiston ja sanoi: ”Kaiken tämän minä annan sinulle, jos polvistut eteeni ja kumarrat minua.” Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Mene pois, Saatana! On kirjoitettu: ’Herraa, Jumalaasi, sinun tulee kunnioittaa ja ainoastaan häntä palvella.’”
Silloin Paholainen jätti Jeesuksen rauhaan, ja hänen luokseen tuli enkeleitä, jotka palvelivat häntä.    (Matt. 4: 1-11)

Tämä on sellainen vähän epämiellyttävä aihe. Mieluummin sitä haluaisi vältellä – pahan olemassaolon ajattelemista. Mutta asiaa ei auta se, että olisi olevinaan niin kuin sitä ei olisi. Se ei tee sitä olemattomaksi.

Selväähän tuo oli että Sielunvihollinen oli huolissaan: erämaa-ajan jälkeen Jeesus astuisi tehtäväänsä. Ja jos Jeesus saisi tehtävänsä täytettyä, se tietäisi tappiota vastustajalle. Piti yrittää kaikin keinoin estää tämän toteutuminen.
Leipäehdotus ei onnistunut, eikä viittaus enkelien apuun. Valheiden isä (jollaiseksi Jeesus myös tätä vastustajaa kutsui) oletti että saisi Jumalan Pojan esittelemään itselleen Voimansa. Hohhoijaa.
Kun pyhiin kirjoituksiin vetoaminen ei toiminut, viimeisenä houkutusyrityksenä lupaus saada haltuunsa kaikki valtakunnat – jos Jeesus, Jumalan Poika, kumartaisi vastustajaansa. Tarjous antaa Jumalan Pojalle Valta, joka Hänelle jo oli annettu… – mahtoikohan tuo itsekään tajuta,  miten mieletöntä sopimusta siinä koetti saada aikaan, kaikkien kuninkaiden Kuninkaan kanssa?
Jeesus ei kuitenkaan ollut millänsäkään näistä yrityksistä. Nasevat vastaukset, ja peli oli pelattu 3-0.

Jumalan enkelit iloitsivat ja tulivat palvelemaan Voittajaa.
Ja mekin, jotka olemme Voittajan puolella, voimme iloita: meillä on Kuningas, joka on voittanut pahan. Hänet, Kaikkivaltiaan, voimme aina pyytää avuksemme, kun kohtaamme kiusausta tai hyökkäyksiä. Jeesuksen Valta ja Voima on vahvempi Kiusaajaa, jonka muita kutsumanimiä käytetään suomenkielessä kirosanoina. (Onkohan monikaan kyseisiä sanoja käyttäessään tullut ajatelleeksi, millaista voimaa sitä itse asiassa silloin kutsuukaan nimeltä?)

Kristus, anna Kirkkautesi ja Totuutesi valaista ja täyttää elämämme. Kiitos että voitit kiusaukset, jotta me voisimme tulla osallisiksi Sinun Voitostasi. Kiitos että olet Vapahtajamme! 


Victory belongs to Jesus – Todd Dulaney

”Kuka nousee Herraa vastaan – ei kukaan pysty, ei kukaan
kuka pystyisi nousemaan Kuningasta vastaan – ei kukaan
voitto on Jeesuksen, hänelle kuuluu voitto,
luotamme Sinuun, panemme toivomme Sinuun
Sinä vapautat, Sinä annat mitä tarvitsemme
Sinussa löydän voittoni, ikuisesti voittoisina, ikuisesti voitamme
voitto kuuluu Jeesukselle, voitto kuuluu Hänelle”

Muut tekstit: Ps. 91: 1-4, 11-12, 1. Moos. 3: 1-7 (8-19) ja Hepr. 4: 14-16.

ps. Viime torstaina olin avustajana messussa, ja siinä selvisi, että olin kuin ollakaan epähuomiossa laittanut blogiin 1. vuosikerran UT:n tekstin ja evankeliumin. Tämän vuoden (2. vuosikerran) VT:n teksti oli Jer. 8: 4-7 ja evankeliumi Joh. 12: 25-33. (Psalmiteksti oli oikea, samoin korinttolaiskirjeen kohta rakkauden merkityksestä.) 

Näkökykyä

20.2.2017               Jerusalem      

Rajasin ja himmensin tuota kuvaa, jotta se vastaisi enemmän sitä mielikuvaa, mikä minulla on Jeesuksen ajan Jerusalemista. En kuitenkaan pystynyt poistamaan (niillä muutamilla säätömahdollisuuksilla, jotka minulla on käytössä) kuvasta sellaisia asioita, joita ei silloin vielä ollut. Enkä olisi halunnutkaan, eihän kuva siten enää olisi autenttinen.

Miten on muuten elämässä? Mitkä ovat sellaisia asioita, joita koetan/koetat säädellä tai rajata pois näkökentästä? Sellaista, mitä ei haluaisi nähdä? Tai ei pystyisi katsomaan/kohtaamaan/sulattamaan?
(Olin kirjoittanut tähän päivitykseen pitkät jutut, mutta koska ne eivät tallentuneet, en ala toistamiseen kirjoittaa. Joten nyt tulee lyhyt ja tiivis päivitys!)

Daavidin Poika Jeesus kutsui kaksitoista opetuslastaan luokseen ja sanoi heille: ”Me menemme nyt Jerusalemiin. Siellä käy toteen kaikki se, mitä profeetat ovat Ihmisen Pojasta kirjoittaneet. Hänet annetaan pakanoiden käsiin, häntä pilkataan ja häpäistään ja hänen päälleen syljetään, ja he ruoskivat häntä ja tappavat hänet. Mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista.” Opetuslapset eivät ymmärtäneet Jeesuksen sanoista mitään. Asia pysyi heiltä salassa, eivätkä he käsittäneet, mitä Jeesus tarkoitti.
    Kun Jeesus lähestyi Jerikoa, tien vieressä istui sokea mies kerjäämässä. Kuullessaan, että tiellä kulki paljon väkeä, mies kysyi, mitä oli tekeillä. Hänelle kerrottiin, että Jeesus Nasaretilainen oli menossa siitä ohi. Silloin hän huusi: ”Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!” Etumaisina kulkevat käskivät hänen olla hiljaa, mutta hän vain huusi entistä kovemmin: ”Daavidin Poika, armahda minua!” Jeesus pysähtyi ja käski tuoda hänet luokseen. Mies tuli, ja Jeesus kysyi häneltä: ”Mitä haluat minun tekevän sinulle?” Mies vastasi: ”Herra, anna minulle näköni.” Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Saat näkösi. Uskosi on parantanut sinut.” Siinä samassa mies sai näkönsä, ja hän lähti seuraamaan Jeesusta ylistäen Jumalaa. Ja kaikki, jotka näkivät tämän, kiittivät ja ylistivät Jumalaa.   (Luuk. 18: 31-43)

Pysyi heiltä salassa – Ajattelen että opetuslapsille oli aika armollista. etteivät he kuulleet/ymmärtäneet mitä Jeesus sanoi. Miten sellaista voisi tapahtua meidän Mestarillemme? Eihän tämä kaikki voinut loppua sillä tavoin?!!
He kulkivat eräällä tavalla kuuroina ja sokeina Rabbinsa mukana kohti niitä rankkoja tapahtumia, jotka olivat edessä. Se oli heidän tapansa jaksaa.
Ahdistukseltaan he eivät kuulleet kolmatta päivää, ylösnousemusta.

Sokea mies Jerikon tiellä sen sijaan näki, että Jeesus oli odotettu Messias, Daavidin Poika. Vapauttaja, jolla on valta ja voima armahtaa ja parantaa, hänetkin.

Open the Eyes of my Heart – Christopher Duffley 

”Avaa sydämeni silmät Herra, tahdon nähdä Sinut
nähdä Sinut korotettuna, nähdä kuinka loistat kirkkautesi valoa
vuodata voimasi ja rakkautesi kun laulamme pyhä, pyhä, pyhä”

Christopher Duffley syntyi keskosena huumeriippuvaiselle äidille. Hänellä todettiin monia terveydellisiä ongelmia. Kun Christpoherin tädille ja sedälle selvisi, että tämä oli syntymänsä jälkeen sijoitettu sijaisperheeseen, he hakivat vauvan omaan kotiinsa. Heidän 6-henkisen perheensä nuorin oli tuolloin myöskin vasta vauva.
Lääkäri koetti varoittaa niistä lukuisista haasteista, joita Christopher toisi mukanaan, mutta he kokivat Jumalan toivovan, että he adoptoisivat Christopherin. ”Kun Jumala pyytää sinua tekemään jotain, niin toki sen teet”, toteaa täti eräällä videolla hymyillen. Vaikka onkin ollut ajoittain raskasta, vanhemmat kokevat, että Christopher on ollut siunaus heidän perheelleen.

1. kerran Christopher lauloi 4-vuotiaana ylistyslaulun seurakunnalle. Musiikki on auttanut häntä voittamaan monet – mm. autismin – mukanaan tuomat haasteet.
Nykyisin teini-ikäinen Christopher esiintyy erilaisissa tilaisuuksissa. Hänen unelmansa on tuoda ihmisille toivoa lauluillaan.  

Yllä olevalla videolla Christopher on 10v. Alussa setänsä kertoo väärin pojan syntymävuoden,  Christopher korjaa iloisesti asian. – Lauluaan kuunnellessani ajattelen, että Christopher on varmaan saanut nähdä – laulun sanojen mukaisesti – sydämensä silmin Herran Kirkkauden Valon loisteen, tuntenut Hänen pyhyytensä läsnäolon. Kuulen myös kaipuun voida nähdä/tuntea yhä enemmän tätä Kirkkautta, ja toiveen, että muutkin voisivat.    

Armollinen Kristus, avaa meidänkin silmämme, näkemään sitä, mitä Sinä haluat meidän näkevän, ja niin kuin Sinä haluat meidän näkevän.
Kiitos että kysyt meiltäkin:
”Mitä haluat minun tekevän sinulle?”
Sinä kuuntelet, ja Sinä kuulet vastauksemme. Kiitos siitä!

Muut tekstit: Ps. 31: 2-6, Jes. 58: 1-9 ja 1. Kor. 13.

Ja tässä vielä linkki toiseen Christopherin lauluvideoon: Lean on Me

Ilon jyviä

13.2.2017                

Ruokani – Opetuslapset sanoivat Jeesukselle: ”Rabbi, tule syömään.” Mutta hän sanoi heille: ”Minulla on ruokaa, josta te ette tiedä.” Opetuslapset kummastelivat keskenään: ”Onko joku tuonut hänelle syötävää?”
Mutta Jeesus jatkoi: ”Minun ruokani on se, että täytän lähettäjäni tahdon ja vien hänen työnsä päätökseen. Te sanotte: ’Neljä kuuta kylvöstä korjuuseen.’ Minä sanon: Katsokaa tuonne! Vainio on jo vaalennut, vilja on kypsä korjattavaksi. Sadonkorjaaja saa palkkansa jo nyt, hän kokoaa satoa iankaikkiseen elämään, ja kylväjä saa iloita yhdessä korjaajan kanssa.
Tässä pitää paikkansa sanonta: ’Toinen kylvää, toinen korjaa.’ Minä olen lähettänyt teidät korjaamaan satoa, josta ette ole nähneet vaivaa. Toiset ovat tehneet työn, mutta te pääsette korjaamaan heidän vaivannäkönsä hedelmät.” (Joh. 4: 31–38)

Ruoka valmista, tulkaa syömään. Jokapäiväinen kutsu 5 hengen perheessä. Tai oikeastaan 6:n, sillä mukaan täytyy kyllä laskea perheen nelijalkainen, ruoanvalmistuksessa aina mukana: asemissa siltä varalta että jotain maistuvaa tipahtaisi lattialle. (Aterian ajan hauva ’lepäsi’ kuopuksen tuolin vierellä, samassa toivossa. Tai sellaisen vieraan vieressä, jolta muisti joskus saaneensa herkkupalan. Koirilla on ihmeellinen muisti!)
Perheenäiti oli käynyt ruokakaupassa ja kokannut. Kiitettävän nopeasti tultiin aterialle, vaikka olisi ollut jokin oma tärkeä juttu juuri menossa. – Asia josta ei tingitty: yhteiset päivälliset. Ja kokkaajalle tuli hyvä mieli kun ruoka maistui.

Opetuslapset olivat hakeneet kylästä ruokaa ja palasivat kaivolle, jonne Jeesus oli jäänyt  kohdatakseen toisinuskovan naisen ja puhuakseen tälle elävästä vedestä.
Opetuslapset laittoivat leivät, ehkä oliiveja, juustoa ja taateleitakin kaivon kiviselle reunustalle ja pyysivät Jeesuksen aterialle.
Mutta Jeesus yllätti heidät (taas kerran) vastauksellaan: ”Minulla on ruokaa, josta te ette tiedä.”
Mitä? Mistä rabbimme on saanut syötävää? Vielä hämmentävämpi oli Jeesuksen vastaus: hänen ruokansa oli taivaallisen Isänsä tahdon täyttäminen ja Hänen työnsä päätökseen saattaminen.

Voisiko tuo olla mahdollista meillekin? Että tulisi sellainen hyvällä tavalla täyteinen olo oman työnsä tekemisestä? Siinä ja siitä, mitä minulla on juuri nyt, tässä elämänvaiheessani, tehtävänä.
Siten ettei tulisi kuormitetuksi enemmällä kuin mitä jaksaa. Että saisi tyytyväisen ja levollisen mielen kaikessa tekemisessään.

”Kylväjä saa iloita…”  – Jeesus kylvi jyviä, joista kasvoi tienviittoja ikuiseen elämään. Hän kylvi niitä opetuslapsiinsa, samarialaiseen naiseen kaivolla ja kaikkiin kohtaamiinsa.
Jeesus iloitsi ja iloitsee jokaisesta, joka löytää Tien, jonka hän on avannut ja osoittanut. Tien Kotiin.
Hän  iloitsee myöskin jokaisesta, joka ryhtyy tienviitoittajaksi; iloitsee yhdessä heidän kanssaan.

Oma tehtävä? – Yhteen aikaan pohdin kovasti, mikä oma elämäntehtäväni voisi olla. Nykyään ajattelen että tehtäväni on se, mitä kulloinkin teen.
Ajattelen, että joka päivä meillä on mahdollisuus tehdä juuri sitä omaa, tämänhetkistä elämäntehtäväämme. Tai tehtäviämme (esim. perhe + työ).
Ja sellaisille, joilla ei ole perhettä huollettavana tai työpaikkaa, ja j
otka kaipaavat jotain mielekästä sisältöä elämäänsä, on tarjolla vapaaehtoistehtäviä vaikka kuinka, mitä moninaisempia, antoisampia ja iloa tuottavia! – Enemmän on töitä kuin tekijöitä.

Hyvistä jyvistä kasvaa Valon, Elämän ja Ilon vaikutus sydämessä, omassa ja muiden.
Kutsuuko kaiken hyvän Aikaansaaja sinua kylvämään hyviä jyviä?
Tai kuuletko ehkä sydämessäsi Kristuksen kutsuvan sinua korjaamaan sellaisista kasvanutta satoa? – Mitä se silloin voisi merkitä elämässäsi?

You Satisfy my Soul – Laura Hackett

”Sinä tyydytät sieluni Rakkaudellasi, saat sydämeni laulamaan
nostat minut kotkan siivin
juuri kun luulin sydämeni uupuvan
pimeimmän yön muutat loistavaksi valoksi luullessani yön voittaneen
sillä Sinä tyydytät sieluni, halleluja teet kaiken kauniiksi
koettelemuksien ja testien kautta nousee kulta esille
Sinä
muunnat surun iloksi”

Muut tekstit: Ps. 44: 2–5, Hoos. 10: 12–13 ja 1. Kor. 3: 7–15.

Kohti uuden maailman syntyä

6.2..2017                        

Uuden maailman syntyessä – Pietari sanoi Jeesukselle: ”Me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua. Mitä me siitä saamme?”
Jeesus sanoi heille: ”Totisesti: kun Ihmisen Poika uuden maailman syntyessä istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle, silloin tekin, jotka olette seuranneet minua, saatte istua kahdellatoista valtaistuimella ja hallita Israelin kahtatoista heimoa. Ja jokainen, joka minun nimeni tähden on luopunut talostaan, veljistään tai sisaristaan, isästään, äidistään tai lapsistaan tai pelloistaan, saa satakertaisesti takaisin ja perii iankaikkisen elämän. Mutta monet ensimmäiset tulevat olemaan viimeisiä ja viimeiset ensimmäisiä.”  (Matt. 19: 27-30)

Mitä me siitä saamme? – Pietarin kysymyksen voi lukea (nähdä) monella tavoin: vaativana, katkerana, toivorikkaana, marttyyrimäisenä, uteliaana, mahtipontisena, lapsenomaisen innostuneena, epävarmana (sillä olihan Pietarillakin heikot hetkensä…) taikka  vain yksinkertaisesti vakuuttuneena että hyvää on luvassa.
– Millaisena sinä luet tuon kysymyksen?
Itseäni ilahdutti tällä lukemiskerralla se, että Pietari kysyy me -muodossa. Joku olisi voinut tuossa(kin) tilanteessa kysyä: ”Entä minä? Mitä minä saan?”

Pietari kysyi niiden puolesta, jotka olivat lähteneet seuraamaan Jeesusta. Joukossa oli omasta perheestä mukana ainakin vaimo ja veli sekä hyvät ystävät, kalastuskaverit. Ja varmastikin myös muista opetuslapsista oli tullut matkaa taivallettaessa ystäviä.
Mutta mikä laittoi Pietarin kysymään tuon kysymyksen? Piti tarkistaa aiemmat jakeet, jotta asia selviäisi.

Taivaan aarre – Eräs rikas mies oli tullut Jeesuksen luo kysyäkseen, mitä hänen pitäisi tehdä, jotta hän perisi iankaikkisen elämän. Jeesus vastasi: ”Yksi sinulta vielä on tekemättä. Myy kaikki, mitä sinulla on, ja jaa rahat köyhille, niin sinulla on aarre taivaissa. Tule sitten ja seuraa minua.”
Mies tuli murheelliseksi ja lähti pois.
Omastaan luopuminen – ehkä antaminen ylipäätään – oli hänelle liian vaikeaa.

Pietarille kavereineen kaikesta luopuminen oli helpompaa: maallista omaisuutta ei juurikaan ollut. Kivenmurikoista muurattu, yksinkertainen asumus olkikattoineen jäi tarvitseville, kalastusvene niiden käyttöön, jotka jäivät huolehtimaan omaisten toimeentulosta.
Ja sitä paitsi, kuinka voisi jättää tällaisen ainutlaatuisen tilaisuuden käyttämättä: saada kulkea Jumalan Pojan matkassa, olla mukana ja osana jossain aivan erityisessä ja ainutlaatuisessa tehtävässä?

Entä myöhemmät seuraajat? Esim. Franciscus Assisilainen ystävineen? Heistä useimmat olivat vauraiden, vaikutusvaltaisten perheiden kasvatteja, tottuneita ylelliseen elämään, sen tarjoamiin mukavuuksiin ja huvituksiin. He jättivät kaiken seuratakseen ylösnoussutta Kristusta.
Siinä ei varmastikaan ajateltu että vaihtelu virkistää! Rakennettiin paljain, kohmeisin käsin raunioitunutta kirkkoa, nukuttiin luostarissa kivilattialla, kivi tyynynä, kuten veli Francescon esimerkkiä seurannut sisar Chiara (Klaara).
He jakoivat toisille ruokaa nähden itse nälkää. He auttoivat leprasairaita kärsien itse monenlaisista vaivoista ja sairauksista.

Voi hyvin kuvitella että Pietarin ja kumppaneiden päätökseen lähteä seuraamaan Mestariaan vaikutti Jeesuksen ainutlaatuinen, jumalallinen säteily. Hänen puheestaan ja olemuksestaan he varmastikin huomasivat että tässä on enemmän kuin joku rabbi.
Ja näin jälkeenpäin on helppo ajatella, että olihan heillä siinä jo valtava palkinto, että saivat vaeltaa yhdessä Jumalan Pojan kanssa!

Vaan entä nuo keskiajan nuoret, Fraciscus tovereineen, jotka hylkäsivät turhuudet ja lähtivät tekemään sitä, mihin tunsivat Nasaretin Jeesuksen heitä kutsuvan? Oliko heille palkinto jo siinä, että  saivat elää ja toimia täysillä, joka- ja kokopäiväisesti Kristuksen välikappaleina, Hänen Voimansa täyttäminä ja vahvistamina? Että saivat tuntea Hänen Henkensä läsnäolon ja Hänen myötätuntoisen Rakkautensa kaikkia kärsiviä kohtaan?

Motiivimme – Minua on usein mietityttänyt meidän ihmisten toimintamotiivit. Miten monia asioita tehdäänkään vain oman hyödyn tai jonkinlaisen palkan/palkinnon saamisen toivossa.
Jeesus otti kuitenkin tosissaan Pietarin kysymyksen, ja lupasi hänelle ja tovereilleen hallintaistuimet Kirkkauden valtaistuimen luona. Aikamoinen palkinto odottamassa heitä Jumalan Valtakunnassa!
Mutta mitä Jeesus sanoisi nykyajan seuraajalleen, sellaiselle joka ei tavoittele mitään erityisistuinta, -asemaa tai -palkintoa, ei tässä maailmassa sen paremmin kuin tulevassakaan?

Jeesuksen sanat: ”Jokainen, joka minun nimeni tähden on luopunut talostaan, veljistään tai sisaristaan, isästään, äidistään tai lapsistaan tai pelloistaan, saa satakertaisesti takaisin ja perii iankaikkisen elämän” tuntuivat minusta ennen aina vaikeilta ja vaativilta. Mitä jos minun pitäisi  luopua lapsistani, tuli aina mieleeni. Ajatus ahdisti. Kunnes eräässä tilanteessa vuosia sitten tuli ajatus, että kyse onkin siitä, mitä pidämme etusijalla sydämessämme. Mitä/ketä pidämme itsellemme kaikkein rakkaimpana ja tärkeimpänä. Ja että Jumala tahtoo olla sillä paikalla, ykkössijalla. 

Viime vuosien tapahtumat ovat tuoneet noille Jeesuksen sanoille erityisen konkreettisen merkityksen. Ajattelen tässä kaikkia niitä pakolaisia, jotka ovat löytäneet Jeesuksen elämäänsä ja jotka sen vuoksi ovat joutuneet jättämään kotinsa ja kotimaansa. Niitä, jotka ovat joutuneet toisin uskovien perheenjäsentensä ja sukunsa hylkäämäksi ja maanmiestensä vainoamiksi, mutta haluavat siitä huolimatta seurata Kristusta. Ja niitä, jotka laitetaan palaamaan takaisin kotimaahansa, jossa heidän henkensä on uhattuna.
Erityisesti näiden ihmisten kohdalla nuo Jeesuksen sanat muuttuvatkin lohduttaviksi ja rohkaiseviksi, toivoa antaviksi: kaiken koetun jälkeen on olemassa jotain hyvää… on elämää… parempi elämä!

Yllä olevan kirjoitettuani pidin paussin. Menin pesemään juurekset ja laitoin ne pataan. Siinä kesken keittiöhommien tuli mieleen, että äh, tein sen taas: luisuin ajattelemaan toisten tilanteita. – Joissakin asioissa vain on helpompi alkaa ajatella muita kuin itseään… opetuslapsia, keskiajan extreme -nuoria tai venepakolaisia …
Muistan kuinka vaikea tuo teksti oli minulle eräässä retriitissä Espanjassa 7,5 v. sitten. Työstin  mielessäni ja sydämessäni kysymystä, olisinko valmis luopumaan kaikesta – Kristuksen vuoksi. (Kerroin siitä joskus tässä blogissakin.)
Mutta mitä tuo evankeliumikohta puhuu henkilökohtaisesti minun elämääni juuri nyt?
Entä sinun?
Miten haluat Luojani vaikuttaa sen kautta minussa, sydämessäni juuri nyt, tällä hetkellä? Nouseeko minulle jotain muuta kuin tuo me -muoto tällä kertaa erityisesti esiin?

Palattuani lukemaan tekstiä totesin että juu, iankaikkinen elämä!
Mutta se on kyllä tähän kohtaan liian iso (ehkä kaikista suurin ja tärkein Kristuksen seuraamiseen liittyvä) asia, joten sen ’mutustelu’ jää ainakin minun kohdallani toiseen kertaan!
(Päätin – kuten viime ja edellisen vuodenkin alussa – taas alkaa harjoitella lyhyttä ja tiivistä kirjoittamista… vaan eipä tuo niin helppoa näytä olevan…)

Prioriteetit – Joka tapauksessa tuohon sydämen prioriteettiin haluan palata uudelleen – joka päivä! Oppia pitämään Luojaani sydämessäni ykkösenä, ja heti sen jälkeen kaikki muut rakkaat.
Ja oppia huomaamaan, mistä kaikesta (ajatuksista, tekemisistä, asioista) voisin  luopua, tänäänkin. Niin itseni kuin toisten hyväksi. – Ja Hänen hyväkseen, jolta ja josta kaikki hyvä on lähtöisin. Hänen, jolla on Kirkkauden langat käsissään. 

Show me Your ways – Darlene Zshech & Hillsong

”Näyt tiesi, että voin kulkea kanssasi, laitan toivoni Sinuun
sydämeni kaipuu on rakastaa Sinua enemmän
elää Sinun kätesi vaikutuksessa, joka päivä vahvemmin
näytä Sinun tiesi”

(Muut tekstit: Ps. 18: 2-7, 5. Moos. 7: 6-8 ja Fil. 3: 7-14.)