Arkistot kuukauden mukaan: heinäkuu 2016

Elämä on mysteeri

27.7.2016                          007

Puhelu –  Viikonloppuna sain puhelun joka pysäytti. Monenlaisia asioita – ajatuksia, tunteita ja hyviä muistoja – nousi pintaan. Se laittoi myös miettimään, kuinka elämämme itse asiassa on meille suuri mysteeri. Emme voi tietää, mitä on edessä. Emme myöskään tietää sitä hetkeä, jolloin täältä lähdemme.
Erityisesti kun lähtö tulee äkisti, täydellisenä yllätyksenä, se on omaisille ja läheisille järisyttävä asia. Suuren hädän hetkellä, kun on vain suru ja kaipaus ja hämmennys, heräävät myös kysymykset: miksi kävi näin, miksi tämä tapahtui nyt?  Silloin voi kääntyä Hänen puoleensa, jonka hyvissä käsissä on koko elämämme, joka tietää koko elämänkaaremme. Hän, Luojamme, näkee elämäntilanteemme, Hän kuulee rukouksemme, Hän on
kanssamme, Hän auttaa. Voi pyytää Häntä lohduttamaan, antamaan voimia, olemaan läsnä.

”Hiljene, sieluni, Jumalan edessä. Hän antaa minulle toivon. Hän on kallio, hän on minun pelastukseni, hän on linnani, minä en horju. Jumalassa on pelastukseni ja kunniani. Hän on luja kallio, hänessä on turvani. Luottakaa aina Jumalaan, tuokaa hänen eteensä kaikki mikä sydäntänne painaa! Jumala on turvamme. ”  (Psalmista 62)

Jeesuksen tunteet – Myös ensi pyhän evankeliumitekstissä ovat tunteet vahvasti läsnä. Jeesus kulkee kohti Jerusalemia tietäen, että hänet surmattaisiin siellä. Mutta hän jaksaa silloinkin ajatella muita: hän itkee Jerusalemin ja sen asukkaiden kohtaloa. Ja millaisessa mielen- ja tunnetilassa hän mahtoikaan (sitä evankelistat eivät kerro) – puhdistaa temppelin uhrieläinten kauppaajista.   

Rukouksen huone Kun Jeesus tuli lähemmäksi ja näki kaupungin, hän puhkesi itkuun sen tähden ja sanoi: ”Kunpa sinäkin tänä päivänä ymmärtäisit, missä turvasi on! Mutta nyt se on sinun silmiltäsi kätketty. Vielä tulet näkemään ajan, jolloin viholliset rakentavat ympärillesi vallin, saartavat sinut ja käyvät kimppuusi joka puolelta. He murskaavat maan tasalle sinut ja sinun asukkaasi. Sinuun ei jätetä kiveä kiven päälle, koska et tajunnut etsikkoaikaasi.”
Jeesus meni temppeliin ja alkoi ajaa ulos niitä, jotka siellä kävivät kauppaa. Hän sanoi heille: ”On kirjoitettu: ’Minun huoneeni on oleva rukouksen huone.’ Mutta te olette tehneet siitä rosvojen luolan.”
Hän opetti sitten joka päivä temppelissä. Ylipapit, lainopettajat ja muut kansan johtomiehet miettivät, miten raivaisivat hänet pois tieltä. He eivät kuitenkaan keksineet, mitä tehdä, sillä koko kansa oli jatkuvasti Jeesuksen ympärillä kuuntelemassa häntä. (Luuk. 19: 41-48)

Jeesus tiesi kaiken ennalta. Hän tiesi, kuinka ihmiset hylkäisivät hänet. Ja mitä Jerusalemille ja sen asukkaille tulisi tapahtumaan vihollisten valloittaessa kaupungin. Minua koskettaa Jeesuksen myötätunto, se kuinka hän puhkesi itkuun nähdessään mitä tuleman piti.

Kaikki kuuntelivat Jeesuksen opetuksia temppelissä. Kansa oli vaikuttunut. Evankeliumit toteavat useassa kohdassa, kuinka kansa oli ihmeissään Jeesuksen opetuksista, sillä kukaan ei ollut puhunut sillä tavoin kuin hän. He halusivat kuulla lisää ja lisää tätä ihmeellistä opettajaa. – Varmaankin he Jeesusta kuunnellessaan kokivat Jumalan läsnäolon ja rakkauden, ja tämä avasi heidän sydämiään. Jumala pääsi koskettamaan heidän sisintään syvällisesti.

Hengelliset johtajat taas tunsivat valtarakenteidensa vapisevan. Mitä tästä seuraakaan, jos tuota
rabbia ja hänen radikaaleja juttujaan kuunnellaan enemmän kuin meitä?!!
He tunsivat kirjoitukset ja profetiat. Niiden perusteella he olisivat voineet havaita (jos olisivat halunneet), että tässä oli heidän kauan odottamansa Pelastaja, Messias, joka toisi heille vapauden ja rauhan. Mutta ylpeys ja oman asemansa säilyttämisen halu esti heitä näkemästä ja ymmärtämästä.  

Heillä fokus oli siinä, kuinka tästä tukalasta tilanteesta selvittäisiin.
Tilaisuus koitti, kun Juudas kertoi heille Jeesuksen viettävän yönsä Öljymäellä opetuslastensa kanssa. Siellä he voisivat ottaa Jeesuksen kiinni kansan näkemättä. Sotilaita sekä ylipappien ja fariseusten palvelijoita lähti Öljymäelle vangitsemaan häntä. – Tapahtui se, mistä Jeesus oli puhunut kansalle monin vertauksin ja opetuslapsilleen suorin sanoin.

Temppeli – Jeesus kutsui Jerusalemin temppeliä rukouksen huoneeksi. Temppeliä ei enää ole. Nykyään juutalaiset rukoilevat sitä ympäröineen muurinosan äärellä. Jeesus kuitenkin ilmaisi fariseuksille, kuinka hän oli enemmän kuin tuo temppeli:
”Minä sanon: tässä teillä on enemmän kuin temppeli.” (Matt.12,6) ja:
”Hajottakaa tämä temppeli, niin minä saan sen nousemaan kolmessa päivässä.” (Joh.2:19)

Nykyään yhä useammat juutalaiset, jopa lukuisat ortodoksirabbitkin, ovat tulleet ymmärtämään, että Jeesus Kristus on heidän Vapahtajansa. Ja että Jumala kuulee heidän rukouksiaan muuallakin kuin itkumuurilla. Että Hän kuulee kaikki rukoukset, kaikkien ja kaikkialla.

Hänen nimessään rukoileminen – Jeesus puhui rukouksen merkityksestä ja kehotti rukoilemaan hänen nimessään. Se antaa ikään kuin osoitteen, johon rukous lähetetään. Vapahtajamme Rauhaa, Läheisyyttä ja Rakkautta voimme rukoilla meidän ja läheistemme puolesta.

Ja kun joku rakkaistamme jättää tämän elämän, siirtyy rajan toiselle puolelle, voimme rukoilla hänen sielunsa puolesta. Rukoilla että Jeesus Kristuksen enkelit johdattavat Hänen luokseen, Hänen Kirkkautensa Valtakuntaan.

Vaikka Jumala tietää, me emme voi tietää huomisesta. Kaikki voi olla elämässä hyvin ja onnellisesti, ja yhtäkkiä, täydesti yllättäen, tulee lähdön hetki. Tänne jääville se on aina vavisuttava asia. Erityisen syvästi koskettava silloin, kun kyseessä on lapsi tai nuori ihminen.

Muistan hyvin Veli-Matin, esiluokkalaiseni vuosien takaa. (Kun kysyin äidiltään lupaa kirjoittaa jotain Veli-Matista blogiini, poikansa nimeä mainitsematta, äiti vastasi, että voin mainita nimenkin.) Muistan hänen nauravaiset, veitikkamaisen iloiset silmänsä, hymynsä ja hyvätuulisuutensa, valoisan olemuksensa, vilkkautensa, sosiaalisen luonteensa, lämpimän sydämensä. Muistoihini hän jää elämään juuri tällaisena.
Veli-Matti oli mennyt naimisiin vuosi sitten. Päivää ennen kuin hän, 27 v, nukkui pois, hänelle oli luvattu ylennys työpaikalla. Iloisena hän oli soittanut äidilleen ja kertonut tästä.
Huomenna vietetään hänen muistotilaisuuttaan. – Kuka olisi ikinä osannut aavistaa, että hänen maanpäällinen elämänsä jäisi näin lyhyeksi?
Voi vain rukoilla: Jeesus Kristus, Pelastajamme, ota vastaan tämä kallis sielu, ota Valtakuntasi kirkkauteen, ympäröi hänet Rakkaudellasi ja ihanalla Huolenpidollasi.
Lohduttaja, Pyhä Henki, ole rakkaansa menettäneiden omaisten ja läheisen kanssa.

Taivaallinen Isä, kiitos että kuulet kaikki rukouksemme. Kiitos suuresta armostasi ja ihmeellisestä Rakkaudestasi. Aamen.

How Lovely is Your Dwelling Place – Psalmi 84

Muut tekstit: Ps. 81: 9-17, Jer. 18: 1-10 ja Ilm. 3: 1-6.

Jumalan lahjoja

18.7.2016                                    kellokukkia

Lupaus – Yöllä Jumala ilmestyi Salomolle ja sanoi hänelle: ”Pyydä, mitä haluat, niin annan sen sinulle.”
    Salomo vastasi Jumalalle: ”Sinä osoitit runsain mitoin suosiotasi isälleni Daavidille, ja sinä olet tehnyt minut kuninkaaksi hänen jälkeensä. Herra Jumala, pidä voimassa lupauksesi, jonka annoit isälleni Daavidille! Olet pannut minut hallitsemaan kansaa, joka on monilukuinen kuin maan tomuhiukkaset. Anna siis minulle viisautta ja taitoa, että osaisin oikealla tavalla johtaa tätä kansaa! Kuinka sinun suurta kansaasi muuten voisi hallita?”
    Jumala sanoi hänelle: ”Koska et pyydä rikkautta, omaisuutta ja kunniaa, et vihollistesi kuolemaa etkä itsellesi pitkää ikää, vaan toivot viisautta ja taitoa osataksesi hallita kansaani, jonka kuninkaaksi olen sinut asettanut, niin minä annan sinulle viisautta ja taitoa, ja lisäksi annan sinulle rikkautta, omaisuutta ja kunniaa enemmän kuin kenelläkään kuninkaalla on ollut ennen sinua tai tulee olemaan sinun jälkeesi.”    (
2. Aik. 1: 7-12)

Pyydä mitä haluat, niin annan sen sinulle – mikä lupaus Jumalalta! Mitä, jos Hän esittäisi tällaisen lupauksen sinulle? Mitä pyytäisit? Mitä minä pyytäisin?

Toive – Mitäköhän kaikkea onkaan tullut pyydettyä elämän aikana? Voi sentään, joissakin asioissa lyhyt muisti on armollinen asia! Yksi toive nousee kuitenkin mieleen. Se oli huolella, yksityiskohtia myöten mietitty; tiesin tarkalleen, mitä kaipasin. Hartaasti esitetty, täydellisen itsekeskeinen toive! (Näin jälkeenpäin sille on helppo hymyillä.)
Jumala kyllä vastasi toiveeseeni, mutta ei siinä muodossa kuin olin ajatellut. Vasta vuosia myöhemmin minun oli myönnettävä itselleni ja Jumalalle, että Hän tiesi paremmin. Olin – ja olen edelleen – siitä Hänelle tavattoman kiitollinen!

Jumala tunsi Salomonin. Hän tiesi, että Salomo ei ajattelisi itseään vaan kansaansa; pyytäisi jotain sellaista, mistä koituisi kansalle siunausta. Niinpä Jumala antoi vielä enemmän Salomolle kuin tämä pyysi.
Salomon mielenlaadun voi nähdä myös rohkaisuna ja esimerkkinä meille, ihan jokaiselle.
Että enneminkin kuin omien halujemme ja tarpeiden täyttymistä pyytäisimme Jumalalta sellaista, minkä kautta toiset voisivat tulla siunatuiksi. – Minusta tuossa Jumalan lupauksessa Salomolle näkyy Hänen halukkuutensa siunata sellaista, joka ajattelee toisten parasta.
Millainen tämä maailma olisikaan, jos meillä kaikilla olisi sellainen mieli ja tahto kuin Salomolla oli?

Lahjoja – Taivaallinen Isämme rakastaa meitä niin paljon. Hän haluaa antaa meille hyviä lahjoja. Kun pyydämme Häneltä jotain itselle tai läheisille, varmaankin Hänelle on merkityksellisintä se, onko toiveemme jotain sellaista, mitä Hän(kin) meille tahtoo. Se on minusta aika selvä juttu. Toinen juttu on, osaanko kuunnella/kuulla, mikä on Hänen toiveensa mukaista…

Miten käytämme saamaamme? – Olennaista on myös se, mitä teemme niillä lahjoilla, joita olemme Jumalalta saaneet.
Viime viikolla etsin Evankeliumikirja -sivuilta tuon tekstin 2. Aik. 1: 7-12 Jumalan lupauksista ja laitoin sen itselleni s-postina, otsikkona ensi pyhän aihe: ’Uskollisuus
Jumalan lahjojen hoitamisessa’. Meilin saapuessa kaikki oli punaisella tekstillä. Ja meilin avatessa otsikon taustaväri oli punainen, samoin vastaanottaja- rivin alle ilmestyneen Avainsana – rivin sanan ’Tärkeä’.
Liike-elämässä tuollainen punainen tärkeys-merkintä on ehkä ihan tuttu juttu, ja tietty myös  se, miten s-posti merkatataan sellaisella. Minä en tiedä miten. Jotain siinä varmaan painoin vahingossa. Ei ole tuota ’vahinkoa’ ennen sattunut minulle, joten kyllä se kiinnitti huomioni! Miten reagoin? Inspiroidunko vai huokaanko tyyliin että onko tässä jotain jäänyt tekemättä?  Kyllä se joka tapauksessa laittoi ajatusprosessin liikkellee: miten uskollinen ihan oikeesti olen niiden lahjojen hoitamisessa, joita Jumala minulle on antanut?
Tuota kannattaisi varmaan itse kunkin välillä pohtia. Vaikka kotona puuhatessa tai huilatessa, uintireissulla, ongella, lenkillä tai töistä palatessa.
Että onko lahjat, joita Jumalalta olemme saaneet, hyvässä käytössä, vaiko jemmassa. Jos on jemmassa, miten ne voisivat tulla  käyttöön?

Jumala ei vaadi. Hän näkee, milloin tarvitsemme lepoa. Antoihan Hän jo muinoin Israelin kansalle määräyksen viettää sapattia, jättää arjen työt ja levätä. Kuinka tärkeää on, että välillä saamme kertätä voimia kivoja asioita tehden tai vain olla ja levätä. – Puhuimme eilen poikani kanssa puhelimessa. Oli vaimonsa kanssa juuri käynyt taidemuseossa ja olivat menossa toiseen mukavaan paikkaan. Nauttivat olostaan. Poikani äänestä kuuli jo tervehdyksestä,  kuinka loma oli pyyhkinyt työstressit harteilta. – Kaikilla pitäisi olla mahdollisuus välillä levähtää. Myös pienten lasten äideillä ja isillä, jotka varsinkin pienten vauvojen kanssa joutuvat olemaan ’valmiustilassa’  vuorokauden ympäri.
Uskon vakaasti, että Jumalan tahto on, että tankkaamme voimia, kun on sen aika, niin että jaksamme sitten taas ilolla ryhtyä hommiin, käyttämään niitä Hänen meille antamiaan lahjoja.

Aika Jumalan kanssa – Kun vietämme aikaa Jumalan kanssa, Hän voi näyttää meille jotain sellaista, mitä emme ehkä ole huomanneetkaan. Jotain, mitä meillä on piilossa, odottamassa käyttöönottoa. Hän voi antaa ideoita tai muistuttaa jostain lahjasta, joka on ollut kauan käyttämättä.

Kaikille – Jumala on antanut ja antaa meille kaikille erilaisia taitoja ja lahjoja. Kaikki ne ovat yhtä tärkeitä ja arvokkaita. Kaikkia niitä tarvitaan!
Uskon, että vaikka Jumala haluaa siunata meitä kaikkia yksilöllisestikin, Hän  toivoo, että ne lahjat, joita Hän meille on antanut ja antaa –  ovatpa millaisia tahansa – koituisivat (tavalla tai toisella) mahdollisimman monelle siunaukseksi.

Kaikkivaltias Jumala, kaiken hyvän alullepanija, joka kaikkialla ja kaikessa vaikutat, tekisitkö meissäkin hyvää työtäsi? Muokkaisit mieltämme, sydäntämme ja tahtoamme yhä enemmän Kristuksen mielen, sydämen ja tahdon mukaiseksi? Jotta osaisimme pyytää Sinulta oikeita asioita. Ja toimia Sinun Rakkaudestasi käsin. Jotta Sinun Valtakuntasi voisi ilmentyä kirkkaammin täällä Maan päällä. – Kuinka tarvitsemmekaan Sinun Viisauttasi, Voimaasi ja Rakkauttasi!

Our God is an Awesome God – Michael W. Smith

”Jumalamme on ihmeellinen Jumala, Hän hallitsee taivaan korkeuksista
Viisaudella, Voimalla ja Rakkaudella, Hän on suuremmoinen Jumala”

Muut tekstit: Ps. 119: 129-136, Sananl. 3: 3-8, 1. Piet. 4: 7-11 ja Luuk. 16: 1-9.

Todellistako?

14.7.2016                                    tiet

Metsäisen villissä kotipihassani mustikat jäävät yleensä pikkuruisiksi, mutta tänä kesänä ne  ovat isoja ja meheviä, kiitos sateitten. Joku muukin oli sen huomannut: mennessäni poimimaan marjoja, pyrähti rastas varpujen seasta aidalle. Siihen se istahti katsomaan minua tiukasti silmiin: keskeytit aamiaiseni! Katselimme toisiamme sanomatta mitään. Tuumimme, kummalla tässä nyt on etuoikeus marjoihin. – Ei mikään itsestäänselvä juttu. Vaikka omalla pihalla olinkin, en ollut yhtikäs mitään tehnyt sen eteen, että mustikat siinä kasvoivat, ja vieläpä herkullisen syötäviksi!
Ilmeisesti rastas oli jo kuitenkin syönyt masunsa täyteen, päätellen siitä n. 20 cm pituisesta tummansinisestä juovasta, jonka se jätti jälkeensä lennähtäessään pois.
Oli sentään jättänyt marjojakin. Minulle sekä pojalleni, joka tuli töiden jälkeen käymään. Jätskiä ja mustikoita jälkkäriksi – nam!

En ollut ajatellut blogata ensi pyhän aiheesta Totuus ja harha. (Olin kirjoittanut siitä ed. vuosina, 6.8.14. ’Totta vai harhaa?’ ja 20.7.15 ’Kallio’.) Mutta koska aihe on kuitenkin niin olennainen, luin uudestaan tämän vuosikerran tekstit. – Jos sittenkin jotain naputtelisin.
Jobin teksti kuvaa jotenkin sitä hämmennystä, joka
minussa aina silloin tällöin nousee esiin.  ”Ei viisaus ole täällä”, ”Ei liioin minun luonani.”  – Mistä siis löydän todellisen viisauden/ totuuden?

Tie – On tie, jota ei korppikotka näe eikä haarahaukan silmä erota.
Sitä eivät astele vuorten pedot eivätkä leijonat kulje sitä pitkin.
Ihminen käy käsiksi kovaan kallioon ja kääntää nurin vuoret, perustuksia myöten,
hän louhii tunneleita kallioon, ja niin tulevat maan aarteet ihmissilmien iloksi.
Virtojen lähteetkin ihminen patoaa, tuo päivänvaloon sen, mitä ei silmä ole nähnyt.
    Mutta viisaus – missä se on? Missä asuu ymmärrys?
Ihminen ei löydä tietä sen luokse, tästä maailmasta sitä ei voi löytää.
Syvyydet sanovat: ”Ei viisaus ole täällä”, ja meri sanoo: ”Ei liioin täällä minun luonani.”
Puhtaalla kullallakaan sitä ei voi ostaa, hopeaa ei punnita sen hinnaksi.
Jumala yksin tuntee tien viisauden luo. Hän yksin tietää, missä se asuu.
Hän näkee maan ääriin saakka, hän näkee kaiken, mikä on taivaan alla.
Kun hän antoi tuulelle voiman, kun hän osoitti vesille rajat, kun hän sääti määräajat sateelle ja avasi ukkosen jylinälle tien, silloin hän näki viisauden, punnitsi sen, otti sen palvelukseensa, piti sen kanssa neuvoa.
Ihmiselle hän sanoi: ”Viisautta on Herran pelko, ymmärrystä se, että karttaa pahaa.”    (Job 28: 7-15, 23-28)

Egyptissä – Tuli mieleen Egyptin matka 15 v. sitten. Muinaiset kulttuurit ja niiden henkiset/hengelliset perinteet olivat pienestä pitäen kiehtoneet minua. Ne asiat, joita tuon matkan aikoihin tutkin, perustuivat muinaiskulttuurien opetuksiin nykyaikaan tuotuina. Kyllä olivat mielenkiintoisia; olin täysillä heittäytynyt niitä tutkimaan.
Vaikkei nyt ihan kultaa ja hopeaa, niin kuitenkin melkoisia määriä silloista valuuttaa tuli kulutettua kirjallisuuteen ja monenlaisiin kursseihin. Aina yhtä vakuuttuneena, että lähemmäs totuutta tässä ollaan matkalla.

Olisin jättänyt kysymättä – Tuolla kyseisellä reissulla tapahtui monenlaista. Eräs hämmentävä kokemus oli, kun oppaamme (ohjelmasta poiketen) pysäytti bussimme erään liikkeen eteen. Närkästyin: väkisinkö meitä viedään ostoksille? Tästä ei oltu sovittu. Opas rauhoitteli, että tämä kyllä kiinnostaisi meitä. – Ilmeni, että liikkeen omistaja oli eräänlainen näkijä. Ryhmämme istutettiin tuoleihin, ja kukin sai kysyä mieheltä jonkin mieltä askarruttavan asian. Vastaukset tulivat kuin apteekin hyllyltä. Saatoin tunnistaa, että nappiin osuivat, koska tunsin kysyjät.
Lopuksi kysyin minäkin sitä asiaa, mikä minua tuolloin eniten askarrutti: elämäntehtävääni. Nyt ei vastaus tullutkaan heti. Mies astui muutamia askeleita kauemmas, katseli, oli pitkään hiljaa ja sanoi sitten, että minun tehtäväni on kertoa totuus. – Anteeksi kuinka?! Eihän tuo voi olla mikään elämäntehtävä! Sitä paitsi enhän minä tiedä, mikä on totuus, itsekin olen sitä etsimässä!!! – Mies ei kuitenkaan suostunut tarkentamaan asiaa.

Koptilainen kirkko – Vierailimme myös eräässä vanhassa koptilaisessa kirkossa. Perimätiedon mukaan Joosef, Maria ja Jeesus -lapsi olisivat yöpyneet tuossa paikassa pakomatkallaan Egyptiin. Kirkosta ulos astuttuamme minuun iski merkillisen vahvana ajatus: seuraavaksi haluan matkata Israeliin, eikä minun sen matkan jälkeen tarvitse matkustaa enää minnekään!
Miten niin ei enää minnekään? Olen aina rakastanut matkustamista! Ja miksi juuri Israeliin? Ajatus tuntui oudolta, mutta kerroin sen kuitenkin ystävilleni.
Mikäli minusta olisi riippunut, olisi seuraava matkani todellakin suuntautunut Israeliin. Ajatus ei jättänyt minua rauhaan: sinne, Israeliin, reppu selässä vaeltamaan! Poikani (tuolloin armeijan käyneet ja seikkailu- ja extremematkailua harrastaneet) hämmästyttivät minua kommenteillaan: älä lähde, ampuvat siellä kyselemättä kaikki reppu selässä liikkuvat ulkomaalaiset. (Räjähteet repussa liikkuvat tyypit taisivat olla tuohon aikaan jo yleinen käsite.) – En tuntenut ketään, joka olisi käynyt Israelissa enkä muutenkaan tiennyt maan oloista muuta kuin jotain uutisten kautta, mutta ei tuo nyt ihan mennyt läpi. En tiedä kuinka tosissaan olivat, mutta nähtyään että äiti palasi reppuineen hyvässä kunnossa ja tyytyväisenä ekalta matkalta, ei seuraaville Israelin matkoille lähtiessä enää tullut kommentteja. Lähtipä nuorimmainen yhdelle reissulle mukaankin, pienoisbussin kuskiksi.)

Intia – Ennen Israelin matkaa tuli kuitenkin käytyä Intiassa. Kaksi ystävääni nimittäin vaatimalla vaati, että lähtisin heidän kanssaan Intian reissulle. En ymmärtänyt laisinkaan, miksi minun olisi pitänyt lähteä heidän mukanaan. Intia ei minua kutsunut ollenkaan. Mutta sinnikkäät ystäväni saivat minut ylipuhutuksi; vieläkin kummeksuttaa, miten! Minulle tuo matka tuntui turhalta, tyyliin: tulipahan tuokin nähtyä, mutta hyvin olisi voinut jäädä väliin. – Mutta seuraavana vuonna oli vuorossa Israel – matka, joka muutti elämäni. Ei kertaheitolla, vaan vähitellen. Tuon matkan jälkeen ne asiat, joista olin ollut niin innostunut, alkoivat yksi toisensa jälkeen tippua pois. Ne vain alkoivat tuntua turhilta ja suorastaan epätodellisilta. Tilalle olin saanut jotain sellaista, joka oli monin verroin todellisempaa.

Jobin asenne – Jälkeenpäin ymmärsin koptil. kirkosta poistuessani saamani ajatuksen (ettei minun Israelinmatkan jälkeen tarvitsisi enää matkustaa minnekään) symbolisen merkityksen.  Israelin matka liitti minut siihen to(tuu)dellisuuteen, joka oli odottamassa; joka oli tarkoitus löytää.
Olen kiitollinen Jobin mietteistä. Sillä vaikka me voimmekin lukea UT:n kirjoista ja kirjeistä Jeesus Kristuksen elämästä, opetuksista ja merkityksestä koko ihmiskunnalle, ja vaikka tietyt kristinuskon perusasiat ovat minulle nyt niin totta, ettei niitä toinen ihminen pystyisi minulle vakuuttamaan erheellisiksi, on kuitenkin niin monta seikkaa, joiden edessä pieni ihmismieleni huokaa. Vuoroin se surraa täysillä yrittäen ymmärtää valtaisaa kokonaiskuvaa, koettaen laittaa pienemmät osat siihen kuvaan sopiviksi, vuoroin se hiljenee vain ihmettelemään, tajuten tehtävän mahdottomuuden. Silloin nuo Jobin sanat lohduttavat: ”Jumala yksin tietää…”
Jobin ystävät, varmoina siitä että tiesivät totuuden, pommittivat Job -parkaa besserwisser -näkemyksillään. Ihmeen kärsivällisesti – kaiken kärsimyksensäkin keskellä – Job jaksoi vastata ystävilleen ja vakuutella heille uskoaan oikeudenmukaiseen Jumalaan, säilyttäen nöyrän asenteen: Mutta viisaus – missä se on? Missä asuu ymmärrys? Ihminen ei löydä tietä sen luokse, tästä maailmasta sitä ei voi löytää.”

Mistä siis saada ymmärrystä asioihin?Koska ihminen ei omin neuvoin voi löytää todellista viisautta, tarvitaan Häntä, joka itse on ja jolla on kaikki Viisaus.
Joskus sitä pohtii elämää ja tätä maailmankaikkeutta, suuria asioita yleisellä tasolla, kaikkea ja kaikkia koskevia. Niitä ikuisuuskysymyksiä, joihin vain Jumala loppujen lopuksi tietää vastaukset. Joskus taas jokin oma, henk.koht. asia nousee päällimmäiseksi pintaan.
Enää en haluaisi että kukaan näkijä, joka ei ole täysin Kristuksen oma (= Hänen seuraajansa), sanoisi minulle mitään itsestäni tai elämääni liittyvästä.
Joku voi nähdä tai saada tietoa henkisestä maailmasta, ja voi vaikka sanoa, että hän saa tietonsa esim. Jeesukselta tai Pyhältä Hengeltä. Mutta jos hän pitää hengen tasolla avoimena yhteyttä myöskin muihin (tiedon)lähteisiin kuin Isään/Poikaan/Pyhään Henkeen, miten voit olla varma, millaisesta lähteestä tieto tosiasiassa tulee?
Se, mikä minua pikku hiljaa alkoi häiritä niissä opetuksissa, joita ennen niin suurella innolla tutkin, oli se, kuinka monenlaisten, myös raamatullisia nimiä käyttävien kanavointien kautta tulee vaikka minkälaista infoa, jota lukijat/kuuntelijat nielevät pureksimatta. Asioita, jotka vaikuttavat niin hyviltä, viisailta ja totuudellisilta, mutta osoittautuvat loppujen lopuksi vain kauniinvärisiksi harhahattaroiksi.
Vieläkin ihmettelen, kuinka helposti tuolloin, kun oli itse noissa jutuissa täysillä mukana, otin asiat todesta. Oli kuin ei olisi ollut mitään aihetta asettaa niitä kyseenalaisiksi.

Näkijöitä Sen varmaan useimmat kyseisillä ’alueilla’ liikkuneet tietävätkin, kuinka ammatikseen näkijöinä toimivat voivat puhua osittain sellaista, mitä saavat erilaisista henkisen maailman lähteistä, osittain sitä, mitä ’lukevat’ suoraan ihmisen olemuksesta sekä siitä, mitä tämä säteilee ympärilleen. (Viimeksi mainitun on varmaan moni sellainenkin, jolle em. asiat ovat outoja, kokenut. Kuinka esim. vihaa tai katkeruutta sisällään kantava väreilee näitä tunteita ympäristöönsä.) – Ja tietty näkijä voi puhua myös ihan omasta hihasta vedettyjä asioita.
Yle uutisissa oli joku aika sitten juttu selvänäkijöistä. Toimittaja oli soittanut useammalle itseään selvänäkijänä mainostavalle henkilölle. Hän kysyi näiltä mm. jostain tekaistusta sukulaisestaan. Ja tietoahan tuli: jokainen ’näki’ erilaisia (keskenään ristiriitaisia) asioita kyseisestä, olemattomasta sukulaisesta sekä tämän elämäntilanteesta.
Surulliselta tuntuu ajatella, että niin moni hakee rohkaisua ja toivoa omaan elämäntilanteeseensa tällaisilta ’auttajilta’.

Jumala yksin tuntee tien viisauden luo. Hän yksin tietää, missä se asuu. Hän näkee maan ääriin saakka, hän näkee kaiken, mikä on taivaan alla.
Uskon, että Jumala tahtoo, että etsimme ennen kaikkea Häntä, Hänen tuntemistaan. Että tutkisimme sitä, mitä Hän meille opettaa. Että lukisimme tekstejä, joissa Pyhä Henki on vaikuttanut ja vaikuttaa. Että olisimme kuulolla siinä, mitä Hän kulloinkin näkee meille hyväksi ilmoittaa. – Että Hän saisi johdattaa meidät Viisauden lähteelle.

Oho, tulipa taas ihan liian pitkä juttu, jossa paljon turhaa, mutten nyt jaksa nyt lähteä karsimaan, kesäpäivän kauneus kutsuu, ja ne mustikat…

Oh, The Depth of the Riches – Drew Kline

”Oi Jumalan viisauden ja tiedon rikkauden syvyyttä” 

Muut tekstit: Ps. 92: 5-10, 13-16, 5. Moos. 13: 1-5, 1. Joh. 4: 1-6 ja Matt. 7: 15-23.

Kirkastettu Kristus

4.7.2016                        auringonlasku

Valo, ja silkinpehmeä lämpö iholla. Kuinka suloisesti tämä kesän ihanuus hellii ja hoitaa koko olemusta! Aurinko, sateen tuoma raikkaus, tuoksut, kauneus… – Kiitos jokaisesta päivästä!

Vuorella – Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen. Siellä hänen ulkomuotonsa muuttui heidän nähtensä: hänen kasvonsa loistivat kuin aurinko ja hänen vaatteensa tulivat valkeiksi kuin valo.
Samassa heille ilmestyivät Mooses ja Elia, jotka keskustelivat Jeesuksen kanssa. Pietari puuttui puheeseen ja sanoi Jeesukselle: ”Herra, on hyvä, että me olemme täällä. Jos tahdot, teen tänne kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle.”
Pietarin vielä puhuessa loistava pilvi verhosi heidät ja pilvestä kuului ääni: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt. Kuulkaa häntä!” Kun opetuslapset kuulivat äänen, he heittäytyivät maahan kasvoilleen suuren pelon vallassa. Mutta Jeesus tuli heidän luokseen, kosketti heitä ja sanoi: ”Nouskaa, älkää pelätkö.” Ja kun he nostivat katseensa, he eivät nähneet ketään muuta kuin Jeesuksen yksin.  (Matt. 17: 1-8)

Jumalan Kirkkaus – Tämä innostaa minua aina: Jumalan kirkkauden ilmestyminen, ja Isän sanat Pojalle.
Kun Jeesus meni Jordan – joelle Johannes Kastajan kastettavaksi, taivaat aukeavat, Jumalan Henki laskeutui ja Jumala vahvisti Jeesukselle: ”Sinä olet minun rakas Poikani.” Muutamaa vuotta myöhemmin Kirkastusvuorella Taivaallinen Isä suuntasi sanansa opetuslapsille: ”Tämä on minun rakas Poikani.”
Eivät nuo sanat Jordanilla ja Kirkastusvuorella olleet pelkkää tiedotusluotoista infoa. Kummassakin Jumala ilmaisi tunteensa: rakas Poikani.   

Kirkastusvuorelle? – Jumalalla oli ja on Jeesus Kristukselle tietty ihan spesiaali sija niin maallisessa kuin taivaallisessa ulottuvuudessa. Mutta myös me – vaikkakin pienemmässä skaalassa – olemme Taivaalliselle Isällemme hyvin tärkeitä ja rakkaita. – Voisimmeko me(kin) virittäytyä kuuntelemaan, miten Hän haluaa ilmaista rakkauttaan meitä, rakkaita poikiaan ja tyttäriään kohtaan?
Mikä/missä voisi olla meidän kirkastusvuoremme, tila/paikka, jossa voisimme kohdata Hänet, kuunnella Häntä, havaita/tuntea Hänen läsnäolonsa?
Näin kesällä moni taitaa etsiä sellaista paikkaa luonnosta. Metsässä, rannalla, pihalla, puistossa. Polulla, kalliolla, laiturilla. Taikka sillä penkillä tai tuolilla, jolla istuu talvellakin halutessaan kohdata Pyhän. Hiljentymistä jossain sellaisessa paikassa, missä on hyvä olla; missä huomio suuntautuu kaiken hyvän Luojaan.
Mutta joskus voi tuntea Hänen läsnäolonsa täysin odottamatta, yllättävässäkin paikassa.

Ystävän puodissa – Kävin viime viikolla tapaamassa ystäväpariskuntaa, joka asuu eräässä kristillisessä yhteisössä. Miehellä on menossa rakennusprojekti, vaimon luovat lahjat ovat päässeet käyttöön isokokoisen puodin järjestämisessä ja ylläpidossa. Puodin hyllyt ja rekit pursuavat lahjaksi saatuja käytettyjä vaatteita ja tavaroita, joiden myyntitulot koituvat yhteisön ylläpitämiseksi.
Olen usein kokenut käytettyjen tavaroiden ja vaatteiden liikkeiden ilmapiirin melko raskaaksi. Mutta tämä oli kuin olisi pyhään tilaan astunut! Miten se on mahdollista, kaiken tämän sekalaisen tavarapaljouden keskellä, ihmettelin.
Ystäväni sanoi, etten ole ensimmäinen, joka näin on kokenut. Hän vei minut pienen alttarin luo ja kertoi, että tässä hän aina aamulla puotiin tullessaan aloittaa päivän rukouslaululla ja lukee tekstin pienestä rukousvihkostaan. Ja puodissa ollessaan hän juttelee Jumalan kanssa pitkin päivää.   

Pyhä ilmapiiriMieleeni oli heti sisälle puotiin astuttuani tullut laulu, josta muistin vain joitakin sanoja:
”Pyhään ilmapiiriin nyt saavutaan
e
nkeleitä (tiedän meitä tulleen katsomaan)
(ylistyksen saa) Jeesus vaan
pyhään ilmapiiriin oomme tulleet (nyt laulamaan).”
Laulu tuli mieleeni taas lähtiessämme puodista. Ystävänikään ei muistanut noita sulkeissa olevia sanoja, joten hyräilimme ne kohdat. Kotona piti googlata, mitkä ne puuttuvat sanat olivatkaan. Parilta videopätkältä poimin ne tuohon. – Yhtäkkiä tuli mieleen sanat ”holy ground”. Niillä löytyi originaaliversio engl.kielellä. Kuunnellessani sitä huomasin, että laulun sanat kuvasivat juuri sitä, mitä tunsin ystäväni puotiin astuttuani.

Läsnäolossa – Tuo puotihan (joka oli auki vain kahtena päivänä viikossa) voisi toimia rauhan keitaana ystävälleni, kun yhteisössä ilmenevät haasteet ja ristiriidat pukkaavat päälle, ajattelin. Hän voisi hiljentyä sohvalla (joka oli siinä kuin sitä varten), levätä Taivaan Isän läsnäolossa ja huolenpidossa. Ystäväni kiitti vinkistä, ei ollut tullut tuota ajatelleeksi.
Jäin miettimään, miten itse kukin meistä voisi tuoda/luoda omaan koti- ja työympäristöönsä pyhän ilmapiirin. – Millainen merkitys sillä olisikaan itselle ja myös niille, jotka sinne tulevat… 🙂

Holy Ground  – Sandi Patty (Volyymi kasvaa laulun loppupuolella melkoisesti, joten kannattaa ehkä säätää ääni hiljemmalle heti alussa)

”Kun kuljin ovista tunsin Hänen läsnäolonsa, tiesin että tämä paikka on Rakkautta tulvillaan
sillä tämä on Jumalan temppeli, Jumala on täällä läsnä
seisomme Hänen läsnäolossaan pyhällä maalla
ja tiedän että täällä on enkeleitä yltympäriinsä
ylistäkäämme Jeesusta sillä seisomme Hänen läsnäolossaan pyhällä maalla
tiedän että Hänen läsnäolossaan on määrättömästi iloa
ja että Hänen jalkojensa juuressa voin yhä löytää suloisen rauhan
sillä kun meillä on jokin tarve, Hänellä on siihen vastaus
kurkottaudu sitä kohti, ota se omaksesi, sillä seisomme pyhällä maalla
pyhä, pyhä, pyhä Herra Kaikkivaltias, aamulla varhain laulumme kohoaa kohti Sinua”

Muut tekstit: Ps. 97: 1-2, 5-6, 10-11, 2. Moos. 3: 1-6 ja 2. Piet. 1: 16-18.