Kutsu juhliin

30.5.2016                       2014-05-21-14-23-41-2

Kotipesä – Menin varastoon, ruohonleikkurille oli tullut hommia. Oven avatessani pieni silmäpari katsoi minuun vetoavasti. Punarintapariskunta oli löytänyt varastossa olevasta lintulaudasta hyvän kodin. Olin kyllä aiemmin  nähnyt pesän, luulin kuitenkin että kodinrakentajat olivat tulleet toisiin aatoksiin, sillä pesä näytti tyhjältä. Mutta siinä punarintaemo siis nyt oli, odottaen perheenlisäystä.    – Siis asenteenmuutos: voiko sen kultaisempaa ja elämänvoimaisempaa hehkua olla kuin voikukissa? Ja miten suloisesti pitkä nurmi kutitteleekaan sääriä.  – Ja aika kiva ajatella, että kuistin alla on kohta kuoriutumassa esiin uutta elämää…

Kutsu juhlaan – Jeesus kertoi: ”Eräs mies järjesti suuret pidot ja oli kutsunut paljon vieraita. Kun pitojen oli määrä alkaa, hän lähetti palvelijansa sanomaan kutsutuille: ’Tulkaa, kaikki on jo valmiina.’ Mutta yksi toisensa jälkeen nämä alkoivat esittää verukkeita. ’Olen ostanut pellon’, sanoi yksi, ’minun täytyy mennä katsomaan sitä. Suothan anteeksi, etten pääse tulemaan.’ ’Ostin viisi härkäparia’, sanoi toinen, ’ja olen lähdössä kokeilemaan niitä. Suothan anteeksi, etten pääse tulemaan.’ Kolmas sanoi: ’Olen juuri mennyt naimisiin enkä siksi voi tulla.’
Palvelija palasi ja kertoi tämän herralleen. Silloin isäntä vihastui ja sanoi palvelijalle: ’Mene kiireesti kaupungin kaduille ja toreille ja tuo tänne köyhät ja raajarikot, sokeat ja rammat.’ Palvelija tuli sanomaan: ’Herra, olen tehnyt niin kuin käskit, mutta vielä on tilaa.’ Silloin herra sanoi: ’Mene maanteille ja kylien kujille ja vaadi ihmisiä tulemaan, jotta taloni täyttyisi. Ja siitä voitte olla varmat, että yksikään noista, jotka minä kutsuin, ei pääse minun pitopöytääni!’”    (Luuk. 14: 16-24)

Uni – Mietiskeltyäni tuota tekstiä näin seuraavana yönä unen, jossa kotiini tuli valtava määrä ihmisiä. Heitä tuli jatkuvana virtana. Siinä olivat lapseni perheineen ja lasteni ystäviä, omia ystäviäni ja sitten ihmisiä, joita en tuntenut lainkaan. Pitkä pöytä oli täynnä erilaista herkullisen näköistä tarjoiltavaa. Kukakohan nuo oli saanut aikaan? En ainakaan minä. Ei ollut ollenkaan juhlien järjestämisestä uuvahtaneen emännän oloa. Kyllä joku toinen oli huolehtinut tarjoilupuolesta. Minä vain iloitsin tästä yhteen tulemisesta.
Tarjoilupöydälle katettu ruoka ei tuntunut vähentyvän laisinkaan, suuret astiat olivat miltei täynnä, vaikka vieraita oli jo talo täpösen täynnä. Jollain tuntui olevan kyltymätön nälkä, hän vain söi ja söi suuresta kulhosta jotain vaaleaa, seesamitahnan tapaista, johon oli sekoitettu joitain ilmeisesti hyvänmakuisia paloja. Toisille keskinäinen seurustelu ja yhdessä olo tuntui olevan tärkeämpää. Iloinen puheensorina täytti koko talon. Minä ikään kuin vain seurasin tätä kaikkea ja ihmettelin: mistä nämä kaikki tuntemattomat ihmiset olivat osanneet tulla tähän juhlaamme? (Minulle ei oikein selvinnyt, mikä oli kokoontumisen syy, mutta mukavalta tuntui, kun olimme noin suurella porukalla koolla.)

Herättyäni palasin Jeesuksen kertomukseen. Koetin eläytyä sen tapaiseen tilanteeseen: olisin kutsunut  lapseni perheineen ja muita minulle rakkaita ihmisiä juhlaan. Olisin ilolla valmistellut sitä ja odottaisin innolla yhteistä juhlaamme. Ja sitten: yksi toisensa perään ilmoittaisikin ettei voi tulla. Mitä tuntuisin, miten reagoisin? Iloinen odotus huuhtoutuisi pois, tilalle tulisi pettymys ja suru.

Ymmärrän kyllä myös Jeesuksen vertauksen isännän reaktion: ok, jollei kelpaa niin kutsutaan sitten muita! Varmasti on niitä, joille pöydän antimet maistuvat.

Kaipuu – Mietin Taivaallisen Isämme kaipuuta. Kuten kuka tahansa rakastava vanhempi, jonka lapsi on muuttanut pois kotoa, Hän odottaa, että Hänen lapsensa tulisivat Hänen luokseen, viettämään aikaa Hänen kanssaan, Siinä he voisivat jakaa ja kokea keskinäistä rakkautta. Jumala  kaipaa tätä yhteyttä.
Kuinka usein vastaan Hänen kutsuunsa? Ja kuinka usein muut asiat vievät huomioni? Paljonko annan Hänelle aikaani, Hänen kanssaan olemiseen? Sillä se, yhdessäolo Hänen kanssaan, on juhlaa, ihmeellistä Juhlaa. Hänellä, Hänessä ja Hänestä on kaikki, mitä tarvitsen.
Osaammekohan edes kuvitella saatikka ottaa vastaan sitä kaikkea, mitä Hän haluaa meille antaa?
Miten kuulen/vastaanotan/muistan Hänen kutsunsa? Milloin/miten usein/millä tavoin vastaan Hänen kutsuunsa tulla? Tämän kysymyksen kohtaan joka päivä, jos vain olen kuulolla.

My Beloved – Passion – Onkohan countrygospelia vai mitä? Joka tapauksessa paljon iloitsevaa kansaa on koolla…     

”Rakkaani herätä minut, nosta minut Sinun ylösnousemuspaikkaasi,
sillä haluan tuntea Valosi kasvoillani, aurinko on nousemassa sielussani
näen Valon, näen Valon, kiitos Jumala, näen Valon
Rakkaani johdata minut tästä paikasta yli Jordan -joen
sillä Sinua minä odotan, etsin Sinua täällä  kunnes saan nähdä Sinut kasvotusten
ei enää surua, tuskaa, ei alas painavaa pimeyttä
ei enää sokeutta, sillä nyt näen, ikuisesti Valossa, ikuisesti vapaana”

Muut tekstit ovat: Ps. 18: 17-20, 26-29, Hoos. 11: 1-4, 7 ja Fil. 2: 12-16