31.3.2014.  Suuremmat kädet  – Kuinka ollakaan: kun viime viikon teemana oli iloitseminen, tulevana pyhänä se on kärsimys. Mutta sitähän elämä on: näiden kahden vuorottelua. Vaikka kärsimys ihan jo sanana saattaakin olla niin vahva, että sen haluaisi unohtaa, tai torjua mielestä ja näköpiiristä. Vaan eihän se aina onnistu…

Hoitava läsnäolo – Kerron muutaman kokemuksen siitä, miten olen kokenut Jumalan hoitavan läsnäolon silloin, kun sitä erityisesti tuntui tarvitsevan. – Viime perjantaina, äitipuoleni siunaustilaisuudessa, nousivat mieleen ne 3 kk, jotka hän vietti sairaalassa ennen taivasmatkalle lähtöään. Se oli raskasta aikaa. Ensisijassa tietysti hänelle itselleen. Mutta myös rinnalla kulkijana oli rankkaa: katsella vierestä toisen kärsimyksiä, ilman että juurikaan voi auttaa. Vaikka hän taisteli kyllä urheasti. Kun hän yhtenä päivänä oli heikossa tilassa vuoteenomana, oli hän seuraavana päivänä taas liikkeellä.    
Noihin kuukausiin mahtui paljon iloitsemista, mutta myös paljon tuskaa. Kun oma olo oli usein kuin mankelin läpi menneellä, millainen se mahtoikaan olla sairastavalla?! Kuitenkin koin, että meitä kaikkia tuota matkaa tekeviä, niin sairastavaa kuin rinnalla kulkijoita, kannettiin; kuljetettiin lempeästi eteenpäin. 

Merkillistä – Heti sairaalajakson alettua koin jotain merkillistä. Äitipuoleni ja minun välinen suhde oli aina ollut etäinen, jo lähtökohtaisestikin kummallekin haastava. Mutta marraskuusta lähtien, äitipuoleni jouduttua sairaalaan ja käydessäni häntä siellä tervehtimässä, yllätyin: aloin kokea aivan valtavaa rakkautta ja myötätuntoa häntä kohtaan. Kaikki mennyt oli ikään kuin pyyhitty pois. Oli vain se valtava Rakkauden ja Myötätunnon virta, joka kulki lävitseni häneen. Sillä ei ollut mitään tekemistä minun kanssani. Eikä se liittynyt mihinkään, mitä siinä puhuimme. Tunsin vain, aina ollessani hänen vuoteensa äärellä, tuon ihmeellisen lämpimän virtauksen, joka oli vahvempi kuin mikään inhimillinen tunne.
Kolme viimeistä viikkoa olivat jotenkin erilaiset. Heti niiden alettua koin, että tästä lähin minun on vietettävä joka päivä pitempi aika äitipuoleni luona, loppuun saakka (vaikken silloin tietenkään tiennyt, paljonko hänellä olisi aikaa jäljellä). Noina viikkoina Jumalan läsnäolo ilmeni muullakin tavoin kuin siinä rakkaudenvirrassa. Hyviä, syviä, koskettavia asioita tapahtui – itsestäni täysin riippumattomia nekin.
Viimeisenä vuorokautena, kuten edellisinäkin, äitipuoleni oli tosi heikossa kunnossa. Kun iltamyöhällä kysyin hoitajalta, olisiko minun hyvä jäädä yöksi, hoitaja antoi ymmärtää, että olisi. Kivut olivat ajoittain kovat, mutta kipulääkitystä lisättiin, ja joko niiden ansiosta, ja ehkä myös siksi, että lähtö oli lähellä, yö oli levollinen. Varhain aamulla äitipuoleni, joka oli hengittänyt hyvin kevyesti, huokaisi syvään. Oli kuin hän olisi sillä hetkellä päättänyt, että nyt hän luovuttaa henkensä suurempiin käsiin.  Huoneen ilmapiirissä saattoi aistia jotain, mikä kertoi taivaallisesta läsnäolosta. Kiitin Jumalaa siitä, että äitipuoleni sai lähteä ilman tuskia, levollisesti.
Kuulolla – Emme koskaan puhuneet kuolemasta, emme myöskään uskonasioista. Aina mentiin täysin hänen ehdoillaan. Mutta kerran hän sanoi minulle jotain sellaista, mistä ymmärsin hänen miettivän, mitä on kuoleman jälkeen. Kysyin, haluaisiko hän, että lukisin hänelle Raamatusta kohdan, joka liittyi siihen, mitä hän juuri oli sanonut. Kyllä, oli vastaus. Kysyin myös, haluaisiko hän, että lukisin psalmin 23, ’Herra on minun paimeneni’. Kyllä, hän halusi. Rukoilisinko? Joo. Niinpä siitä lähin, aina kun hän halusi, luin jotain Raamatusta ja rukoilin hänen kanssaan. Hän oli kuulolla koko olemuksellaan. – 50 vuotta olin tuntenut hänet. Nyt, lähdön hetkellä, tällainen uusi asia, jota (sitäkään) en todellakaan ollut osannut odottaa.

Jumala tulee erityisen lähelle silloin, kun meillä on suurin tarve Hänen läsnäololleen.  Hän tuo kipuun ja ahdistukseen valoa ja rauhaa… sydämeen ja mieleen lohdutusta ja toivoa… ja voimia jatkaa matkaa…

Pyhälle vuorelle – Sinä, Jumala, olet ainoa turvani. Miksi olet hylännyt minut? Miksi minun täytyy kulkea surusta synkkänä, kärsiä vihollisen sortoa? Lähetä valosi ja totuutesi!
Ne johdattakoot minua, ne viekööt minut pyhälle vuorellesi, sinun asuntoihisi. Minä tahdon tulla sinun alttarisi eteen, sinun eteesi, Jumala, minun iloni! Siellä saan ylistää sinua lyyraa soittaen, Jumala, minun Jumalani! Miksi olet masentunut, sieluni, miksi olet niin levoton? Odota Jumalaa! Vielä saan kiittää häntä, Jumalaani, auttajaani.   (Ps. 43: 2–5)

Christ, Be our Light – Kristus, ole Valomme –  Bernadette Farell

Valoasi pimeyteemme, totuuttasi odotamme
meistäkin tee kansaasi Herra, valoa kaipaamaan
Kristus, nyt jää sydämiimme, pimeyteemme
loistamaan jää seurakuntaan, odottavaan.
Viisautta kysymyksiimme, johdatusta odotamme.
Meistäkin tee kansaasi, Herra, viisautta kaipaamaan. Kristus, nyt jää…
Armahtajaa ahdistukseemme, apuasi odotamme,
Meistäkin tee kansaasi, Herra, armoa kaipaamaan. Kristus, nyt jää…
Henkeäsi heikkouteemme, lohduttajaa odotamme.
Meistäkin tee kansaasi, Herra, Henkeä kaipaamaan. Kristus, nyt jää…
(suomenkiel. sanat Anna-Mari Kaskinen)

Tässä olen! – Minä olen kyllä ollut lähellä, mutta he eivät ole minua etsineet, olen ollut läsnä, mutta he eivät ole minua kyselleet, olen sanonut: ”Tässä olen, tässä olen!” tälle pakanakansalle, joka ei kutsunut avuksi minun nimeäni. Päivästä päivään minä ojensin käteni tätä vastahakoista kansaa kohden, kansaa, joka kulkee väärää tietä oman mielensä mukaan, kansaa, joka yhä uudelleen minut vihoittaa.  (Jes. 65: 1–3)

Jumala pahoitti syvästi mielensä, kun kansa palvoi toisia jumalia (kuten onnenjumalaa ja kohtalonjumalaa), ja sanoo heille(kin): ”Tässä olen, tässä olen!” ja toivoo lastensa huomaavan ja löytävän sen, mikä on totta ja todellista. – Joskus mietin, miltä meitä rakastavasta Jumalasta mahtaa tuntua, kun me emme vain huomaa, tule ajatelleeksi, taikka usko, että Hän on tässä, juuri nyt.
Ja Hänen lupauksensa tulevasta on: ”Sillä katso, minä luon uudet taivaat ja uuden maan. Menneitä ei enää muistella, ne eivät nouse mieleen. Ei, vaan te saatte iloita ja riemuita aina ja ikuisesti siitä, mitä minä luon.” (Jes.65:17-18)

Rauhamme – Ennen te elitte ilman Kristusta, Israelin kansan ulkopuolella ja osattomina liitoista ja niiden lupauksista, olitte maailmassa vailla toivoa ja vailla Jumalaa. Mutta nyt Jumala on Kristuksessa Jeesuksessa, hänen veressään, tuonut lähelleen teidät, jotka ennen olitte kaukana hänestä.
Kristus on meidän rauhamme. Hän on tehnyt nämä kaksi ihmisryhmää yhdeksi ja kuolemallaan hajottanut niitä erottaneen vihollisuuden muurin. Hän on kumonnut lain käskyineen ja säädöksineen, jotta hän omassa itsessään loisi nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, ja näin hän on tehnyt rauhan. Ristillä kuollessaan hän omassa ruumiissaan sai aikaan sovinnon Jumalan ja näiden molempien välille ja teki näin lopun vihollisuudesta. (Ef. 2: 12–16)

Sovinto – ”Kaksi ihmisryhmää yhdeksi… vihollisuuden muuri hajotettu… jotta loisi nuo kaksi yhdeksi uudeksi… on tehnyt rauhan… sai aikaan sovinnon… teki lopun vihollisuudesta…”
– Noiden sanojen soisi leviävän kaikkialle: koteihin, kouluihin, työpaikoille, kaikkialle, missä tehdään isoja, tärkeitä päätöksiä. Ja kaikkiin niihin maihin, joissa ja joiden välillä vallitsee tällä hetkellä erilaisia jännitteitä.
Rauhanruhtinas, anna kykyä sovintoon, anna yhdistävä rauhasi. Opeta meitä elämään toistemme kanssa toisiamme kunnioittaen. Anna ymmärrystä ja myötätuntoa.  Auta Kristus näkemään Sinun Valosi toisissamme.

Siunattu olkoon – Juuri silloin tuli muutamia fariseuksia sanomaan Jeesukselle: ”Lähde pois täältä, Herodes aikoo tappaa sinut.” Mutta hän vastasi: ”Menkää ja sanokaa sille ketulle: ’Tänään ja huomenna minä ajan ihmisistä pahoja henkiä ja parannan sairaita, ja kolmantena päivänä saan työni päätökseen.’ Mutta tänään ja huomenna ja seuraavanakin päivänä minun on jatkettava kulkuani – eihän ole mahdollista, että profeetta surmataan muualla kuin Jerusalemissa. Jerusalem, Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty sinun luoksesi. Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! Mutta te ette tahtoneet tulla. Kuulkaa siis: teidän temppelinne on jäävä asujaansa vaille. Ja minä sanon teille, että te ette minua näe ennen kuin sinä päivänä, jona sanotte: ’Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!’”  (Luuk. 13: 31–35)

Usein Jumala kuvataan isällisenä voimahahmona. Vaikka nimitämme Häntä usein taivalliseksi Isäksi, tämä nimitys ei ’istu’ kaikkien sydämiin. Eikä minusta tarvitsekaan. Häntä ei tarvitse ajatella jommankumman sukupuolen edustajaksi, sillä Hänhän on Henki. Jollekin on helpompaa ajatella Jumalaa äidillisen hoivaavana.  Jeesus ilmaisee tässä juuri tämän Jumalan luonteen: ”Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan!”

Bless the Lord – Taize

http://www.youtube.com/watch?v=t4Svh-9ohg4&feature=kp

”Bless the Lord my soul and bless God’s holy name
bless the Lord my soul who leads me into Life”

– Herraa kiittäkää ja pyhää nimeään, Herraa kiittäkää, Hän johtaa elämään

24.3.2014. Iloitaan –  Edellyttääkö pääsiäispaasto vakavamielisyyttä? Ei suinkaan! Tulevan pyhän teema kehottaa iloitseminaan. Sen kaikista teksteistä voi löytää ilon aihetta (kun niitä ilon ja kiitollisuuden vinkkelistä tarkastelee).
Viime viikolla kerroin eräästä esirukoilijasta, jonka tapa opettaa Jumalan huolenpidosta oli niin lempeä. Tuon tilaisuuden lounastauolla eräs henkilö istuutui tätä esirukoilijaa vastapäätä itsensä esitellen. Aterian aikana pöydän ääressä istuneet saivat kuulla tämän toisen henkilön missiosta, joka oli tuoda opetusta Jumalasta toisesta lähtökohdasta käsin. – Esirukoilija ei sanonut koko aikana mitään tälle vastapäätä istuvalle henkilölle; söi vain hiljaa, katse lautaseen luotuna.
Miten Jumalasta puhutaan – Tuossa lounaspöydässä minulle vahvistui entisestään, millainen puhe Jumalasta ja siitä, mitä Hän haluaa ja tekee, uppoaa minuun kuin veitsi voihin, millainen taas ei. Enpä siksi malttanut olla toteamatta luennoitsijalle – tuolle ulkonaisesti hauraan oloiselle mutta Jumalan sydämen vahvasti tuntevalle esirukoilijalle – kuinka rakkaudellisena koin hänen tapansa opettaa.
Se, että voin luottaa Jumalan hyvyyteen ja rakkauteen – riippumatta elämäntilanteista ja olosuhteista – saa ilon ja kiitollisuuden virtaamaan sisälläni. Erämaavaellusajat, joissa on tuntunut, ettei keidasta näy missään, ovat laittaneet huomaamaan, että tarvitsen jatkuvaa tankkausta. Onneksi Lähteellä ei ole rajoitettuja aukioloaikoja; aina saa tulla.
Kun on saanut virkistyä keitaalla (lukenut tai kuullut Jumalan hyvyydestä ja mietiskellyt sitä, viettänyt aikaa hiljaisessa rukouksessa, ylistänyt, kiittänyt – tai mikä sitten kullekin on ominta Jumalan kanssa olemista), tekee mieli jakaa muillekin siitä, mitä on saanut. Missä muodossa milloinkin.

Kaipuu pyhälle matkalle – Onnellisia ne, jotka saavat voimansa sinusta, ne, jotka kaipaavat pyhälle matkalle. Kun he kulkevat vedettömässä laaksossa, sinne puhkeaa virvoittava lähde, ja sade antaa heille siunauksensa. Askel askeleelta heidän voimansa kasvaa, ja he saapuvat Siioniin Jumalan eteen. Jumala, Herra Sebaot, kuule rukoukseni, älä ummista korviasi, Jaakobin Jumala! Jumala, meidän kilpemme, katso voideltusi puoleen! Autuas se, joka turvaa sinuun, Herra Sebaot!  (Ps. 84: 6-10, 13)

17.3.2014. Ensi sunnuntaina ev.lut. kirkoissa vietetään Marian ilmestyspäivää. (Katolinen ja ortodoksinen kirkko viettävät sitä 25.3. eli tasan 9 kk ennen joulupäivää, mutta ev.lut. kirkossa sitä vietetään sunnuntaimessun yhteydessä.)

Lupaus –  Enkeli Gabriel toi Marialle ihmeellisen lupauksen Jumalalta: tämä synnyttäisi lapsen, jota kutsuttaisiin Korkeimman Pojaksi. Kuvittelen, että Gabriel oli saanut Jumalalta ohjeen esittää asia lempeällä tavalla tuolle nuorelle tytölle, sillä hän sanoo: ”Älä pelkää, Maria, Jumala on suonut sinulle armonsa.”
Eikä Maria pelännyt. Alkuhämmennyksestä selvittyään hän otti vastaan tehtävän sanoen: ”Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit.”

Herran palvelijatar & palvelija Lehtisaaren kappelissa  – Ulla-Christina Sjöman piti seminaarin rukouksesta. Luentojen aiheet olivat: ’Kun Herra vaikenee’, ’Uskossa rukoileminen’ ja ’ Ylistyksen salaisuus’.  – Tämä nainen jos kuka tietää rukouksesta, toiminut yli 40 vuotta esirukoilijana, ajattelin. Koska hän myös on jo lähes 90-vuotias, päätin lähteä tilaisuuteen nyt kun vielä on mahdollisuus kuulla häntä. Viime hetken ilmoittautuminenkin onnistui erään peruutuksen johdosta.
Ennen tilaisuuden alkua saliin asteli hahmo, jonka tunnistin yli 100-vuotiaaksi pappi ja lähetystyöntekijä Päivö Parviaiseksi. Hän istuutui luennoitsijan vierelle ja he keskustelivat keskenään pää toisiinsa päin kallellaan. Saattoi nähdä, että hyvät ystävykset kohtasivat toisensa. Kaksi Herran palvelijaa, jotka olivat – Marian tavoin – Jumalan kutsusta asettaneet itsensä kokonaan Jumalan käyttöön.
Jumalan rakkautta – Ulla-Christina Sjömanin opetus oli tavattoman lempeää. Hän kertoi monia esimerkkejä siitä, kuinka Jumala oli koskettanut ihmisiä vaikeissa, epätoivoisissakin  elämäntilanteissa. Kaikki, mitä hän sanoi, kuvasi Jumalan valtavaa rakkautta meitä ihmisiä kohtaan, sitä kuinka Hän välittää meistä ja vastaa – omalla tavallaan ja ajallaan – rukouksiimme. Hänen puheensa oli sellaista, joka vetää lähemmäs Jumalaa, antaa toivoa, valaa rohkeutta ja vahvistaa uskoa siihen, kuinka Jumala toimii yhtä lailla tänään kuin 2000 vuotta sitten.
Itselleni ehkä paras hetki tuossa päivässä oli lounaspöydässä U-C.S:n reaktio, kun sanoin jotain hänen rakkaudellisesta opetuksestaan. Hänen kasvonsa kirkastuivat, silmät sädehtivät ja kasvoille levisi valoisa hymy. Ymmärsin tuosta, että juuri Jumalan rakkauden välittäminen oli hänelle sydämenasia.
Ajattelen, että juuri Jumalan rakkauden tunteminen on se, mikä herättää ihmisessä halun olla Hänen käytössään, vielä silloinkin kun on tullut eläkeikään…  – palvella Häntä niin kauan kuin vain pystyy. (Kuten Hilja Aaltonen, joka rukoili ihmisten puolesta vielä 105 – vuotiaana hoitokodin vuoteesta käsin. )

”Tämmöinen on Herra” – Päätöskahveilla Päivö Parviainen kertoi kaikille läsnäolijoille eräästä tilanteesta, jossa Jumala oli puhunut hänelle. Tämäkin siis yhdisti näitä kahta ystävystä, Herran uskollista palvelijaa, totesin; kumpikin kuulee Jumalan puhetta ja toimi Häneltä saamansa johdatuksen mukaan.
Kiinnostuin Päivö Parviaisen persoonasta sen verran, että kotiin tultuani katsoin netistä videon hänen 100-vuotissynttäripuheestaan. Sen lopussa hän kertoo, kuinka joskus, kun on tullut puhuneeksi voimakkaalla äänellä avustajalleen, komentanut ja moittinut tätä ja näin pahoittanut tämän mielen, hänelle tulee mieleen raamatunkohta: ’Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon’.  ”Toisin sanoen älä sano komentavalla, moittivalla äänenpainolla ja pahoita auttajasi ja avustajasi mieltä, vaan lempeys tulkoon kaikkien tietoon. Sinullahan pitäisi olla lempeä äänensävy.  – Tämmöinen on Herra, tällä tavalla Hän auttaa minua,” P.P. totesi.
Lisää yhteisiä tekijöitä siis löytyi näille Jumalan palvelijoille: nöyrä ja kiitollinen mieli Häntä kohtaan, jota he palvelevat ja joka heitä opastaa. Ei  nöyristelevä, vaan sellainen palvelualtis sydämenasenne, joka myös Marialla oli. Tietää, että on vain pieni ihminen puutteineen päivineen, mutta että Jumala on suuri ja voimakas. Ja että Hän tarvitsee meitä ihmisiä tekemään töitään täällä maan päällä.

Yli taivaitten kohoava kirkkaus – Halleluja! Ylistäkää Herran nimeä, ylistäkää, te Herran palvelijat! Siunattu olkoon Herran nimi nyt ja aina! Idän ääriltä kaukaiseen länteen saakka kaikukoon Herran nimen ylistys! Herra on korkea, kaikkien kansojen valtias, yli taivaitten kohoaa hänen kirkkautensa. Onko ketään Herran, meidän Jumalamme, vertaista? Hän istuu valtaistuimellaan korkeuksissa mutta näkee alas maan syvyyksiin. Ei ole taivaassa, ei maassa ketään hänen vertaistaan! Hän nostaa köyhän tomusta, hän kohottaa kurjan loasta ja asettaa hänet ylhäisten joukkoon, kansansa ylimysten vierelle.  (Ps. 113: 1-8)

Glorify Your Name – Ylistämme Sinun nimeäsi  – Hillsong Kiev –ukrainalaisnuoret laulavat

”Elän ylistääkseni sinua, Herra, Kirkkauden Kuningas, joka annoit minulle elämän
Annoit minulle siivet, joilla lentää, Sinä olet pyhä, Taivas ja maa julistavat kunniaasi
Nyt ja ainiaan, ylistän Sinun nimeäsi…”

Puutarhassa – Kun iltapäivä viileni, he kuulivat Jumalan kävelevän puutarhassa. Silloin mies ja nainen menivät Jumalaa piiloon puutarhan puiden sekaan. Herra Jumala huusi miestä ja kysyi: ”Missä sinä olet?” Mies vastasi: ”Minä kuulin sinun askeleesi puutarhassa. Minua pelotti, koska olen alasti, ja siksi piilouduin.” Herra Jumala kysyi: ”Kuka sinulle kertoi, että olet alasti? Oletko syönyt siitä puusta, josta minä kielsin sinua syömästä?” Mies vastasi: ”Nainen, jonka sinä annoit minulle kumppaniksi, antoi minulle sen puun hedelmän, ja minä söin.” Silloin Herra Jumala sanoi naiselle: ”Mitä oletkaan tehnyt!” Nainen vastasi: ”Käärme minut petti, ja minä söin.”
Herra Jumala sanoi käärmeelle: – Koska tämän teit, olet kirottu. Toisin kuin muut eläimet, karja ja pedot, sinun on madeltava vatsallasi ja syötävä maan tomua niin kauan kuin elät. Ja minä panen vihan sinun ja naisen välille ja sinun sukusi ja hänen sukunsa välille: ihminen on iskevä sinun pääsi murskaksi, ja sinä olet iskevä häntä kantapäähän. (1. Moos. 3: 8-15)

Jatkokertomus muutaman viikon takaiseen luomiskertomustekstiin. Tässä voi jo  kuulla käärmeen, syyttäjäksikin kutsutun, vaikutuksen: syytellään toisia oikein urakalla. Enhän minä, mutta kun tuo…”  – Syyllisyys sai aikaan pelon: niin mies kuin nainenkin alkoivat pelätä Jumalaa.
Jumala näki varmasti jo ennalta, että näin tulisi tapahtumaan. Että ihminen ei kestäisi, vaan lankeaisi kiusaukseen. Mutta Hänellä oli suunnitelma myös sille, miten kaikki saataisiin taas kohdalleen. Hän lähettäisi Pojan, joka kertoisi Hänen rakkaudestaan ihmistä kohtaan ja miten Hän haluaa antaa anteeksi ihmiselle sen, mitä tämä on rikkonut. Ja miten Hän kaipaa meitä, lapsiaan, takaisin siihen yhteyteen, missä ei ole pelkoa, vaan rakkaus.

Vapaaksi maailman alkuvoimista – Niin kauan kuin olimme alaikäisiä, olimme maailman alkuvoimien orjia. Mutta kun aika oli täyttynyt, Jumala lähetti tänne Poikansa. Naisesta hän syntyi ja tuli lain alaiseksi lunastaakseen lain alaisina elävät vapaiksi, että me pääsisimme lapsen asemaan. Ja koska tekin olette Jumalan lapsia, hän on lähettänyt meidän kaikkien sydämiin Poikansa Hengen, joka huutaa: ”Abba! Isä!” Sinä et siis enää ole orja vaan lapsi. Ja jos kerran olet lapsi, olet myös perillinen, Jumalan tahdosta.  (Gal. 4: 3-7)

Minulle tulee s-postina ’Päivän Sana’. Tämänpäiväisessä oli Jeesuksen sanat: ”Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niin kuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle.” (Luuk.18:17). Tätä – Jumalan lapsena olemista – korostaa evankelista Johannes Jeesuksen puheissa. Johannes oli löytänyt jotain olennaista.

Mary, did you know – Cley Aiken

”Tiesitkö Maria, että Poikasi kerran vetten päällä kulkee?
Tiesitkö Maria, että lapsemme Hän pelastukseen sulkee?
Syntyi tänne maailmaan Hän tuomaan sanomaa
Tämä pienokainen rakkain myös sinut lunastaa.
Tiesitkö Maria, että sokeat Hän valoon uuteen johtaa
Muita kädellään hän tyynnyttää kun myrskytuuli kohtaa
Enkeleitten maan Hän meidän vuoksi jättää saa
Kun sä lastas pientä hoivaat, niin hoivaat Jumalaa…”

Lupaus on täyttyvä – Muutaman päivän kuluttua Maria lähti matkaan ja kiiruhti Juudean vuoriseudulla olevaan kaupunkiin. Hän meni Sakariaan taloon ja tervehti Elisabetia. Kun Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hypähti lapsi hänen kohdussaan ja hän täyttyi Pyhällä Hengellä. Hän huusi kovalla äänellä ja sanoi: ”Siunattu olet sinä, naisista siunatuin, ja siunattu sinun kohtusi hedelmä! Kuinka minä saan sen kunnian, että Herrani äiti tulee minun luokseni? Samalla hetkellä kun tervehdyksesi tuli korviini, lapsi hypähti riemusta kohdussani. Autuas sinä, joka uskoit! Herran sinulle antama lupaus on täyttyvä!”   ( Luuk. 1: 39-45)

Agni Parthene  (O Pure Virgin) – Eikona

Tämän ortodoksisen hymnin kreikankielisestä versiosta erotin suorastaan kolme sanaa: Maria, kerubit ja serafit. Mutta siten löytyi yllä oleva versio, jossa hymni lauletaan osittain myös englanniksi. 

Merkittävä tapaaminen  –  Miten merkityksellinen tuo kohtaaminen olikaan, kummallekin. Elisabet täyttyi Pyhällä Hengellä. Pyhä Henki ilmaisi hänelle, että Maria odotti hänen – ja koko luomakunnan – Herraa. Hänen kohdussaan oleva lapsikin, joka aikuisena tulisi julistamaan Herran saapumista, hypähti riemusta!
Miten tärkeää mahtoikaan Marialle olla Elisabetin kautta tullut vahvistus. Ilkeät huomautukset, väärät syytökset ja tuomitsevat sanat, joita hän oli saanut kuulla kotikylässään, pyyhkiytyivät varmaankin pois tuolla hetkellä.

Miten tärkeää olisikaan monelle saada kokea, että sanat ja puheet, jotka ovat loukanneet ja satuttaneet, pyyhittäisiin pois mielestämme, sydämestämme ja kaikkialta, missä olemmekaan niitä mukana kantaneet. Ja että antaisimme Jumalan vahvistaa meitä sillä, miten ja millaisina Hän meidät näkee: rakkaina lapsinaan. Miten tärkeää olisi oppia jättämään toisten sanomiset omaan arvoonsa, varsinkin silloin kun huomaa heidän toimivan omista heikkouksistaan ja haavoistaan käsin.

Hän, joka tuli maailmaan vapauttaakseen ihmiset vääryyden ja pahuuden valtapiiristä, vaikutti jo äitinsä kohdussa ollessaan. Hän toi esiin totuuden ja synnytti iloa ja riemua.  Häntä, ylösnoussutta Vapahtajaamme, voimme pyytää huuhtomaan pois pahan mielen ja ikävien kokemusten vaikutukset ja täyttämään Pyhän Hengen siunauksilla… totuudella… ilolla… lempeydellä…

10.3.2014. Periaatteeni – Raamatunteksteihin liittyviä mietteitäni lähettelin ystäville usean vuoden ajan viikoittain s-postitse (kunnes viime vuoden lopulla aloin laittaa niitä blogimuotoon). Siitä lähtien kun aloin näitä tuumailujani kirjoittaa, minulla on aina ollut yksi periaate, josta olen pitänyt tiukasti kiinni: en lue mitä toiset kirjoittavat ennen kuin olen omat kirjoitukseni kirjoittanut. – Sillä paljon mielenkiintoisempaa on jälkeenpäin lukea toisten näkökulmia tulevan pyhän raamatunteksteistä; millaisia ajatuksia ne ovat herättäneet, mikä heitä on koskettanut.
Helpottavaa – En kuitenkaan muista koska olisin niin paljon ilahtunut kuin viime viikon Kotimaa – lehteä lukiessani. Teologi  aloittaa pohdintansa evankeliumitekstistä toteamalla, että Jeesuksen ristinkuolema on joskus ollut hänelle tosi vaikea kristinuskon kohta. – Mitä tuossa nyt on ilahduttavaa? Ensinnäkin rehellisyys. Mutta itselleni se oli iso juttu sen vuoksi, että olin aina kokenut kipuilevani yksin tuossa ’kristinuskon kohdassa’. Ystävätkin tuntuivat olevan enemmän sinut asian kanssa kuin minä. Se, että asiaa syvemminkin tutkinut (asiantuntija, voisi sanoa) toteaa, että hänellekin se on ollut vaikea kohta, oli valtavan helpottavaa.
Juuri Jeesuksen ristinkuolema sai minut kiertämään kristinuskon opetukset ja Raamatun monen vuosikymmenen ajan. Niin vaikealta se tuntui. En voinut hyväksyä ajatusta, että Jumala olisi tarvinnut niin julman sovitusuhrin. Jeesus ristillä oli liian tuskallinen juttu. En kestänyt edes katsoa krusifikseja kirkoissa (joissa kävin aina matkoillani hiljentymässä).

Jumala tekee työtä sisimmässämme  –  Jotain merkillistä Jumala on kuitenkin tehnyt minussa tämän(kin) asian suhteen viime vuosina. Jotain sellaista, mitä en olisi osannut ikinä kuvitella mahdolliseksi: jossain vaiheessa huomasin, että ristinkuolema ei olekaan enää minulle ylitsepääsemättömän vaikea asia!
Vaikka kyllä mieli kovasti vielä askarteleekin koettaessaan sovittaa kaikkia palikoita kohdalleen. Pieni mieleni yrittämässä asettaa Jumalan isoja palikoita oikeille paikoille… – öh… – mutta kun ei muutakaan voi. Mitkään lyhyet, yksinkertaistetut toteamukset tai julistukset kun eivät vaan minulle riitä kun on kyse asiasta, joka herättää niin paljon kysymyksiä.

Krusifikseja pystyn nykyisin katsomaan rauhallisin mielin. (Enpä sitäkään olisi aiemmin uskonut mahdolliseksi.) Vaikka mieluummin katsonkin vaikkapa Leppävaaran kirkon kaunista, Annukka Laineen maalaamaa alttaritaulua. Kirkkosalia ei hallitse krusifiksi, vaan  kuoleman voittanut ylösnoussut Kristus, kädet levitettynä.
Mihin katse kiinnittyy – Jollakin ehkä katse kiinnittyy tuossa alttaritaulussa käsien naulanjäljistä säteilevään valoon. Itse näen vastaanottavat käsivarret. Maalaus antaa kolmiulotteisen vaikutelman. Tuntuu kuin voisi kulkea suoraan Kristuksen syliin. Tai että Hän tulee vastaan, kun vain pyytää. – Ja näinhän on.

Rukouksesta ja uskosta – Evankeliumikirja toteaa ensi pyhän aiheen kohdalla näin:  ’Jeesus taisteli pimeyden valtoja vastaan myös parantamalla sairaita ja antamalla synnit anteeksi. Tähän toimintaan liittyivät rukous ja usko.’

Muista minua – Sinun puoleesi, Herra, minä käännyn. Jumalani, sinun apuusi minä luotan. Enhän luota turhaan, ethän anna vihollisilleni sitä riemua, että he voittavat minut! Ei kukaan, joka luottaa sinuun, jää vaille apuasi. Vain luopiot joutuvat häpeään. Herra, osoita minulle tiesi, opeta minua kulkemaan polkujasi. Ohjaa minut totuuteesi ja opeta minua, sinä Jumalani, auttajani! Sinuun minä luotan aina. Herra, sinä olet laupias, muista minua, osoita ikiaikaista hyvyyttäsi. Älä muista nuoruuteni syntejä, älä pahoja tekojani! Sinä, joka olet uskollinen ja hyvä, älä unohda minua! Hyvä ja oikeamielinen on Herra, hän neuvoo tien syntisille. Hän hankkii sorretuille oikeuden, hän opettaa köyhille tiensä. Herran tie on hyvä, hän on uskollinen niille, jotka pitävät hänen liittonsa ja lakinsa. (Ps. 25: 1-10)

Jesus, remember me when You come in to Your kingdom – Taize

”Muistathan minua valtakunnassasi Herra”

Olen kuullut rukouksesi – Kuningas Hiskia sairastui ja oli kuolemaisillaan. Silloin profeetta Jesaja, Amosin poika, tuli hänen luokseen ja sanoi: ”Näin sanoo Herra: ’Järjestä asiasi, sillä sinä et parane vaan kuolet!’”  Hiskia kääntyi seinään päin ja rukoili Herraa: ”Voi, Herra! Muista, miten vilpittömästi ja vakain sydämin olen vaeltanut sinun tahtosi mukaan ja tehnyt sitä, mikä on hyvää sinun silmissäsi.” Ja hän itki katkerasti.
Jesaja ei vielä ollut lähtenyt palatsin keskimmäisestä pihasta, kun hänelle tuli tämä Herran sana: ”Mene takaisin ja sano Hiskialle, kansani hallitsijalle: Näin sanoo Herra, isäsi Daavidin Jumala: ’Minä olen kuullut rukouksesi, olen nähnyt kyyneleesi. Minä parannan sinut. Kahden päivän päästä voit astua Herran temppeliin. Minä lisään sinun elinpäiviisi vielä viisitoista vuotta. Minä pelastan sinut ja tämän kaupungin Assyrian kuninkaan käsistä, minä suojelen tätä kaupunkia itseni ja palvelijani Daavidin tähden.’”
Sitten Jesaja sanoi: ”Hakekaa viikunakakku.” Kakku haettiin, ja kun se asetettiin paiseen päälle, kuningas parani. (2. Kun. 20: 1-7)

Jumalaan voi luottaa – Joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei kaadu. Teitä kohdannut kiusaus ei ole mitenkään epätavallinen. Jumalaan voi luottaa. Hän ei salli kiusauksen käydä teille ylivoimaiseksi, vaan antaessaan teidän joutua koetukseen hän samalla valmistaa pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää. (1. Kor. 10: 12-13)

Soverign – Chris Tomlin 

”Ylivoimainen vuoriston ilmassa, ylivertainen valtameren pohjassa
– olet kanssani tyynessä ja myrskyssä
ylivertainen suurimmassa ilossani, ylivoimainen syvimmässä itkussani
– olet kanssani pimeydessä ja aamunkoitossa
kaikki elämäni palaset ikuisilla käsivarsillasi, alusta loppuun voin luottaa Sinuun
pettämättömässä rakkaudessasi muutat kaiken hyväksi
Jumala, mitä tahansa tulee eteeni, minä luotan Sinuun
kaikki toiveeni, kaiken mitä tarvitsen pidät käsissäsi
koko elämäni, kaiken mitä olen, pelkoni, unelmani, kaiken pidät käsissäsi
Jumala, mitä tuleekaan tielleni, minä luotan Sinuun”

Kaikki on mahdollista – Eräs mies väkijoukosta sanoi Jeesukselle: ”Opettaja, minä toin poikani sinun luoksesi. Hänessä on mykkä henki. Se ottaa hänet valtaansa missä vain. Se paiskaa hänet maahan, ja hän kuolaa ja kiristelee hampaitaan ja menee aivan jäykäksi. Pyysin, että opetuslapsesi ajaisivat hengen pois, mutta ei heistä ollut siihen.”
Silloin Jeesus sanoi heille: ”Voi tätä epäuskoista sukupolvea! Kuinka kauan minun on vielä oltava teidän keskuudessanne? Kuinka kauan minun pitää kestää teitä? Tuokaa poika minun luokseni.” He toivat pojan Jeesuksen luo. Jeesuksen nähdessään henki heti kouristi poikaa, ja tämä kaatui, kieriskeli maassa ja kuolasi. Jeesus kysyi pojan isältä: ”Kuinka kauan hänellä on ollut tämä vaiva?” ”Pienestä pitäen”, vastasi mies. ”Henki on monet kerrat kaatanut hänet, jopa tuleen ja veteen, jotta saisi hänet tapetuksi. Sääli meitä ja auta, jos sinä jotakin voit!” ”Jos voit?” vastasi Jeesus. ”Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo.” Silloin pojan isä heti huusi: ”Minä uskon! Auta minua epäuskossani!”
Kun Jeesus näki, että väkeä tuli aina vain lisää, hän käski saastaista henkeä sanoen: ”Mykkä ja kuuro henki, minä käsken sinua: lähde pojasta äläkä enää mene häneen!” Henki huusi, kouristi poikaa rajusti ja lähti hänestä. Poika jäi makaamaan elottoman näköisenä, ja monet sanoivatkin: ”Nyt hän kuoli.” Mutta Jeesus tarttui häntä kädestä ja auttoi hänet jalkeille, ja hän nousi.
Kun Jeesus sitten oli mennyt sisään ja vain opetuslapset olivat paikalla, nämä kysyivät häneltä: ”Miksi me emme kyenneet ajamaan sitä henkeä pojasta?” Hän vastasi: ”Tätä lajia ei saa lähtemään muulla kuin rukouksella.”   (Mark. 9: 17-29)

Uskon – auta epäuskossani  –  Isän epätoivoinen huudahdus: ”Sääli meitä ja auta, jos sinä jotakin voit!” Ehkä hänen uskonsa oli jo hieman päässyt hiipumaan, kun apua ei oltu saatu opetuslapsilta. Mutta tässä oli heidän opettajansa. Toivon kipinä kyti yhä. Jos sittenkin…
”…jos sinä jotakin voit!”- Voi helposti kuvitella, kuinka Jeesukselta tuossa kohtaa pääsi syvä huokaus.
Kaikki on mahdollista – Mutta nuo sanat: ”Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo.” – Kenelle Jeesus nuo sanat suuntasi? Ei varmastikaan maassa kieriskelevälle pojalle. Mutta ei isällekään, sillä Jeesus paransi pojan, vaikka isän usko horjui.
Kurkistin Matteuksen evankeliumin versioon. Siinä opetuslasten ihmetellessä miksei heiltä ollut onnistunut hengen karkotus, Jeesus vastaa: ”Koska teillä on niin vähän uskoa.”
Uskon määrä– Eipä taida löytyä montaakaan sellaista avun tarpeessa olevaa tai sellaista, joka rukoilee toisten puolesta, joka ei olisi jossain tilanteessa kamppaillut uskonsa vähyyden kanssa. Väistämättä tulee eteen hetkiä, jolloin uskoamme koetellaan.
Ja monet  kamppailevat uskonsa kanssa jatkuvasti.
Auta minua – Mutta miten ihanaa onkaan, että voi huudahtaa Hänelle, jolle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä: ”Auta minua epäuskossani!”
Kristuksen rakkaus on niin paljon suurempi kuin meidän epäuskomme. Parempi kiinnittää huomionsa siihen kuin oman uskonsa määrään. – Siihen isäkin katsoi, ja hänen poikansa parani.

4.3.2014. Shalom – Leppävaaran srk:n lähetti vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa kertoi viikko sitten kiertokirjeessään kuulumisiaan toimipaikastaan Odessasta, Ukrainan eteläosasta. Alkutervehdyksenä seuraavat sanat, joihin tekee mieli yhtyä:
Tahdomme toivottaa sinulle Jumalan rauhaa, shalom! Hepreaksi ei kysytä, ’mitä kuuluu?’ tai ’kuinka voit’, vaan ’Mitä rauhaasi kuuluu? Ma shlomech?’ – Rauhaa rukoilemme myös tähän maahan, ulkoista rauhaa, ja ihmisten sydämiin Jumalan rauhaa. Jeesus sanoi: ”Rauhan minä jätän teille: minun rauhani — sen minä annan teille. En minä anna teille niin kuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.” (Joh.14:27).
Eikö olekin ihana lupaus! Jeesus antaa meille oman rauhansa!

Siipien alla turvassa – Se, joka asuu Korkeimman suojassa ja yöpyy Kaikkivaltiaan varjossa, sanoo näin:  ”Sinä, Herra, olet linnani ja turvapaikkani. Jumalani, sinuun minä turvaan.”  Herra pelastaa sinut linnustajan ansasta ja pahan sanan vallasta. Hän levittää siipensä yllesi, ja sinä olet turvassa niiden alla.
Hänen uskollisuutensa on sinulle muuri ja kilpi. Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet, ja he kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen. (Ps. 91: 1-4, 11-12)

Shadow of Your wings – Jason Upton

”Siipiesi varjossa löydän rauhan. Olen juossut koettaen löytää suojapaikan. En ole pysähtynyt niin kauaksi aikaa että olisin nähnyt, että Sinä olet koko ajan ollut siinä, odottamassa kätkeäksesi minut siipiesi suojaan. Läsnäoloasi etsiessä olen tullut niin janoiseksi, että olen unohtanut pysähtyä juomaan, kun taas Sinä olet koko ajan siinä odottamassa vuodattaaksesi ylleni parantavaa vettäsi”

Paratiisin hedelmät – Käärme oli kavalin kaikista eläimistä, jotka Herra Jumala oli luonut. Se sanoi naiselle: ”Onko Jumala todella sanonut: ’Te ette saa syödä mistään puutarhan puusta’?” Nainen vastasi käärmeelle: ”Kyllä me saamme syödä puutarhan puiden hedelmiä. Vain siitä puusta, joka on keskellä paratiisia, Jumala on sanonut: ’Älkää syökö sen hedelmiä, älkää edes koskeko niihin, ettette kuolisi.’” Silloin käärme sanoi naiselle: ”Ei, ette te kuole. Mutta Jumala tietää, että niin pian kuin te syötte siitä, teidän silmänne avautuvat ja teistä tulee Jumalan kaltaisia, niin että tiedätte kaiken, sekä hyvän että pahan.” Nainen näki nyt, että puun hedelmät olivat hyviä syödä ja että se oli kaunis katsella ja houkutteleva, koska se antoi ymmärrystä. Hän otti siitä hedelmän ja söi ja antoi myös miehelleen, joka oli hänen kanssaan, ja mieskin söi. Silloin heidän silmänsä avautuivat, ja he huomasivat olevansa alasti. He sitoivat yhteen viikunanlehtiä ja kietoivat ne vyötärölleen. (1. Moos. 3: 1-7)

Kyllä osasi kauniiseen pakettiin kääriä puun hedelmät tuo viekas luikertelija. Sen ainoan puun, johon ei saanut kajota. Muiden puiden hedelmiä oli syötävänä yllin kyllin. Käärme tiesi kuitenkin miten houkutella. Olisikohan itse lohikäärme ollut asialla, taustavaikuttajana? Se, joka sai taivaan enkeleitäkin ison joukon suostuteltua kapinaan Jumalaa vastaan? Häviö tuli ja maahansyöksy, loistava enkeli joutui eroon Jumalan kirkkaudesta. Kun tappio alkaa hiertää, syntyy katkeruutta ja kateutta. Mihin kademieli haluaa iskeä? Sinne, missä asiat näyttävät olevan paremmalla mallilla kuin itsellä.
Paratiisissa ihmisellä oli kaikkea mitä tarvitsi ja kaipasi: hän eli Jumalan täydellisessä huolenpidossa ja yhteydessä. Kavala viekoittelija onnistui juonessaan: ihminen joutui erilleen paratiisielämästä ja välittömästä yhteydestä Luojaansa.
Mutta onneksi (ihmiskunnan) tarina ei jäänyt tuohon! Onneksi Jumalan rakkaus on niin suuri, niin ihmeen kärsivällinen ja hellä. Hän kutsuu ihmistä – kaikkein omapäisintäkin, tottelemattominta ja uhmakkainta – takaisin, yhteyteensä, siipiensä suojaan.

In the shelter of Your wings – Julee Kwatt

”Kuule huutoni, Jumala, kuuntele rukoustani! Maan ääristä minä huudan sinua, kun sydämeni nääntyy. Sinä viet minut turvaan, kalliolle, jolle itse en jaksaisi nousta.
Sinä olet ollut turvani, vahva linnoitus vihollista vastaan. Minä tahdon aina asua sinun luonasi, minä etsin sinun siipiesi suojaa.” (Psalmista 61)

Jumala ei kiusaa ketään – Autuas se, joka koettelemuksessa kestää. Sen kestettyään hän on saava voitonseppeleeksi elämän. Jumala on sen luvannut niille, jotka häntä rakastavat. Älköön kukaan kiusauksiin jouduttuaan ajatelko, että kiusaus tulee Jumalalta. Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän itse kiusaa ketään. Jokaista kiusaa hänen oma himonsa; se häntä vetää ja houkuttelee. Ja sitten himo tulee raskaaksi ja synnyttää synnin, ja kun synti on kasvanut täyteen mittaan, se synnyttää kuoleman. (Jaak. 1: 12-15)

Niin, on niin helppo aina syyttä jotakuta muuta. Läheisiä, työtovereita, tai vaikka Jumalaa. Tämä taipumuksemme näkyy jo luomiskertomuksessa: mies syytti naista, nainen käärmettä…
Mitä jos uskaltaisikin kohdata ja myöntää omat heikkoutensa – edes itselleen, ja Luojalleen (joka joka tapauksessa tietää ne, mitä sitten lienevätkään). Ja ottaa vastuu omista ajatusmalleista, asenteista, toimintatavoista, tekemisistä. Se sijaan että sälyttäisi syyn toisten niskoille.
Paastoajan alkaessa mietin, mikä juuri nyt voisi olla jokin sellainen asia, jossa helpoimmin joudun kiusaukseen. Mihin juutun, mitä toistan tahtomattani?
Olen kokenut, että kun otan asian ’käsittelyyn’ ja pyrin tietoisesti toimimaan toisin kuin minulla on tapana, vastustuskykyni lisääntyy. Voi kehittyä uusi, parempi malli ajatella ja toimia; sellainen, mikä tuntuu niin hyvältä, että siinä haluaa pysyä jatkossakin.
Paaston loputtua onkin sitten jännää nähdä, kuinka pysyväksi sen vaikutus muodostui…
– Mutta ehkä olennaista taitaakin olla se, että tulee tietoiseksi omasta heikkoudestaan, ja siitä, kuinka heikkonakin saa hakeutua Korkeimman suojaan.

Mutta kolmantena päivänä – Jeesus alkoi puhua opetuslapsilleen, että hänen oli mentävä Jerusalemiin ja kärsittävä paljon kansan vanhimpien, ylipappien ja lainopettajien käsissä. Hänet surmattaisiin, mutta kolmantena päivänä hän nousisi kuolleista.
Pietari veti hänet erilleen ja alkoi nuhdella häntä: ”Jumala varjelkoon! Sitä ei saa tapahtua sinulle, Herra!” Mutta hän kääntyi pois ja sanoi Pietarille: ”Väisty tieltäni, Saatana! Sinä tahdot saada minut lankeamaan. Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!”  (Matt. 16: 21-23)

Tämä evankeliumiteksti on aina tuntunut minusta tosi rankalta, mutta jotain tapahtui sisimmässäni tänään, tätä kirjoittaessani: ensimmäistä kertaa pystyn olemaan tämän tekstin äärellä ihan rauhallisin mielin, ilman että omat tunnereaktioni häiritsevät.  Olen nimittäin aina ennen samastunut niin vahvasti Pietariin tuossa tilanteessa.
Oman Raamattuni suomennoksessa Pietari huudahtaa:”Jumala varjelkoon sinua, Herra! Älköön sinulle koskaan sellaista tapahtuko!”  Aina lukiessani tuota kohtaa olen ajatellut, että itse olisin toiminut juuri niin kuin Pietari! Ei rakastamaani henkilöä saa surmata! – Eikä siihen tunnekuohuun olisi juurikaan Jumalan ajatuksia mahtunut.

Pienemmällä tunnevolyymilla – Nyt yritin tarkastella tuota evankeliumitekstiä säätämällä tunnevolyymiäni pienemmälle. Mietin, että kyllähän meillä sentään on helpompaa, kun ei tarvinnut olla Pietarin vaatteissa tuossa ja pääsiäistapahtumissa! Ja onneksi tuo kaikki on jo läpikäyty. Kiusaajan, josta Jeesus kääntyi poispäin, Hän on jo kukistanut. Pietari oli tuon(kin) huudahduksensa jälkeen yhä Jeesuksen opetuslapsi. Pian tuon jälkeen Pietari sai seurata Mestariaan kirkastusvuorelle. Ja noustuaan kuolleista Jeesus kysyi nimen omaan Pietarilta, rakastiko tämä Häntä. Jeesus rakasti edelleen, kutsui seuraamaan ja palvelemaan, huolimatta opetuslapsensa heikkouksista.

Happy end – Miten helpottavaa tietää, että kaikki päättyy kaikesta huolimatta hyvin. Passion of the Christ – filminkin pystyi juuri ja juuri katselemaan, kun tiesi, että siinäkin on – rankimmissakin kohtauksissa – mukana se kolmas päivä, happy end.

24.2.2014. Laskeutumista – mihin…?  –   Sana laskiainen tulee pääsiäistä edeltävään paastoon laskeutumisesta. Varhaiskristilliseltä ajalta periytyvän tavan mukaan pääsiäispaasto kestää 40 päivää. Pääsiäistä vietetään ev.lut. kirkossa sunnuntaina; sitä johtuen laskiaispäivä osuu aina tiistaille.
Eipä muistu mieleen sellaista laskiaista, jolloin ei olisi oltu lasten kanssa pulkkamäenlaskua ja syöty laskiaispullia. Tänä vuonna eivät pulkkailut ainakaan täällä eteläisessä Suomessa onnistu, kun lumet menivät. Mutta laskiaispullat taitavat maistua siitä huolimatta.

Fastnacht – 1970-luvulla katselin Sveitsissä kuinka laskiaiskarnevaalin (Fastnacht) viettoon valmistauduttiin antaumuksella. Mielikuvituksellisissa naamiaispuvuissa kuljettiin kaduilla, laulettiin, soitettiin rumpuja ja puhallettiin torviin. Orkestereitakin kulki mukana, ja perheet vauvasta vaariin seurasivat kaduilla kulkueita.
Satuin kerran 90-luvulla olemaan laskiaisen aikaan samassa maassa, mutta eri paikkakunnalla. Sama värikäs ja iloinen meininki oli edelleen. Jotkut traditiot säilyvät vuosikymmeniä, jopa vuosisatoja. Se on minusta ihan kiva juttu. Perinteet yhdistävät niin perheitä kuin ystäviä ja tuovat yhteisöllisyyden tunteen.

Iloa ja surua  – Mutta mitä jollei toisten ilonpito tunnukaan mukavalta? Miltä toisten iloinen juhlamieli tuntuu silloin, jos sitä ei itsellä ole? Jos vaikka on juuri kohdannut surua, tai on vaikka sairastunut?  Miltä surevasta tuntuu toisten iloisuus? Nostaako se sieltä omasta olotilasta, vaikkapa hetkeksi, vai tuntuuko se pahalta?
Viime viikolla pohdin tätä, kun oli sekä suurta surua että iloa lähipiirissä. Oma kokemukseni oli, että osallistua voi iloiseen juhlaan, vaikka kyyneleet pukkaisivat esiin. Ilo ei kiellä surun olemassaoloa eikä päinvastoin.

Paastoon – Laskiaistiistaita seuraavana tuhkakeskiviikkona siirrytään paastoamaan – kuka mistäkin. Joistakin ruoka-aineista tai aterioista, jonkin asian kuluttamisesta, tietystä piintyneestä tavasta toimia tai ajatella, tai mitä nyt kukin paastoamista toteuttava  innostuu harjoittamaan. Luopuessaan jostain tekee tilaa. Vähän niin kuin vanhoja juttuja poistetaan tietokoneen postilaatikosta ennen kuin se menee tukkoon. Jos laatikko on täynnä, ei pysty vastaanottamaan uusia viestejä.

Turva – Herra, sinuun minä turvaan. Älä milloinkaan hylkää minua. Sinä olet vanhurskas, pelasta minut! Kuule minua, riennä avukseni! Ole minulle kallio, jonka suojaan saan paeta, vuorilinna, johon minut pelastat. Sinä olet minun kallioni ja pakopaikkani. Sinä johdatat ja ohjaat minua, sillä sinä olet minun Jumalani. Sinä päästät minut verkosta, jonka viholliset ovat virittäneet eteeni. Sinä olet minun turvani! Sinun käsiisi minä uskon henkeni. Herra, sinä lunastat minut vapaaksi, sinä uskollinen Jumala. (Ps. 31: 2-6)

Lohdutus – Myös suru, tuska ja muut vaikeat tunteet voivat kahlita, niin että tuntuu, ettei omin voimin pysty niistä vapautumaan. – Ystävä lähetti linkin Yle:ssä 10.2. lähetettyyn aamuhartauteen, Sen aiheena oli lohdutus. Siinä oli niin hyviä ajatuksia, että laitan niitä tähän, vaikkapa siltä varalta, että joskus myöhemmin haluaisi niihin palata.

Aamuhartaudesta koottua:  Tilanteissa, jossa on kaivattu lohdutuksen sanoja, joko itse lohdutusta kaivatessa tai kun itse on ollut lohduttajan roolissa, surevan ystävän tai sukulaisen vierellä, usein pelkkä läsnäolo ja välittämisen osoittaminen riittää.
Antiikin ajalla syntyi lohdutuskirjallisuus, tarkoitettu kuolleen ihmisen läheisille.
Lohdutuksen kantava perusta on ihmisen sisimmässä oleva Jumalan liekki, joka ylittää ajan ja tilan ja on ihmisen yhteys Jumalan valtakuntaan.
Eckhart sanoo, että tuossa liekissä, tai sielun kipinässä, Jumala on aina läsnä. On arveltu, että keskiajalla ihmisen kokemus ympäröivästä todellisuudesta oli erilainen kuin nykyään. Silloin käsitteet kuten taivas, Jumala ja Henki tuntuivat läheisemmiltä ja olivat todempia ihmisen kokemuksessa kuin nyt ovat. Siksi hädän ja surun hetkellä lohdutusta saatettiin hakea suoraan pyhistä kirjoituksista, ja jopa  Jumalan analyyttisestä tarkastelusta, kuten mestari Eckhart tekee.
Eckhartin mukaan ihminen hakee usein lohdutusta luodusta, ja kääntää selkänsä Jumalalle, josta kaikki lohdutus virtaa. Ei ihme, että lohtua ei silloin löydy. Jos sen sijaan rakastan yksin Jumalaa, luotua Jumalassa, oikea ja todellinen lohtu on kanssani aina ja kaikkialla.
Nykyään tarvitsemme enemmän tunteen lohdutusta. Siinä missä keskiajan ihminen sai lohtua suoraan Jumalan olemassaolosta, meidän lohtumme rakentuu ihmisten välisestä tuesta ja rakkaudesta, sekä uskosta ja jälleennäkemisen toivosta.
Verrattuna keskiaikaan ajattelumme on itsenäistynyt ja näemme ulos maailmaan selkeämmin ja tarkemmin. Mutta mitä on tapahtunut sisäänpäin suuntautuvalle katseelle? Usein vaikuttaa siltä, että ulkoisen tiedon janossa emme löydä tietä tärkeiden kysymysten ja ihmisen sisäisen taivaan äärelle.
Jotta voisi päästä siihen turvaan, jota keskiajalla koettiin, tulisi voida irrottaa itsensä maailman imuista.  Eckhardin mukaan niin suurta surua ei olekaan, ettei sille olisi varattuna lohdutusta.
Surua ei voi poistaa, mutta silläkin on tehtävänsä. Puhdas suru tekee tilaa sisimmässämme, ja on joskus jopa niin kaunista, että tuntuu, kuin sen verhon takana asuisi Rakkaus itse.

Takaisin luokseni – Herra sanoo näin:  – Jos joku kompastuu, eikö hän heti nouse? Jos joku eksyy tieltä, eikö hän käänny takaisin? Miksi tämä kansa on jatkuvasti eksyksissä, miksi Jerusalem pysyy luopumuksessaan? Miksi se riippuu lujasti kiinni valheessa eikä suostu palaamaan takaisin minun luokseni?
Minä olen kuunnellut heitä tarkoin – eivät he puhu niin kuin tulisi puhua. Kukaan ei kadu pahuuttaan, ei ajattele: ”Mitä minä olenkaan tehnyt!” Jokainen juoksee kiireesti omaa tietään niin kuin taistelutantereella kiitävä ratsu. Haikarakin taivaalla tietää muuttoaikansa, kyyhkyset ja pääskyset osaavat tulla, kun niiden aika on. Mutta minun kansani ei halua tietää, mitä Herra on sille säätänyt.  (Jer. 8: 4-7)

 Come, let us return to the Lord – Tulkaa, palatkaamme Herran luo

Rakkaus ei katoa – Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään. Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi.
Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.
Rakkaus ei koskaan katoa. Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi. Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista, mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa.
Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun olen mies, olen jättänyt sen mikä kuuluu lapsuuteen. Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.
Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.  (1. Kor. 13)

 Everlasting Love – Ikuinen Rakkaus 

”Ikuisella rakkaudella Minä rakastan sinua
kunnes tähdet eksyvät radoiltaan taivaiden korkeuksissa ja valtameret kuivuvat
kunnes pilvet taivaalla pidättävät kaikki sateet sisällään
vielä kauemminkin tulen aina rakastamaan sinua
tämän lupaan, tulen rakastamaan sinua, sanani ovat totta: rakastan sinua ikuisesti
kunnes aamuaurinko lakkaa nousemasta ja kuu unohtaa kumottaa
kunnes taivaan sini pyyhkiytyy pois taivaalta
vieläkin kauemmin sinua rakastan, tämän lupaan, Minä rakastan sinua, ja sanani ovat totta”

Tähtenne – Jeesus sanoi: ”Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka tässä maailmassa panee alttiiksi elämänsä, saa osakseen ikuisen elämän. Jos joku tahtoo olla minun palvelijani, seuratkoon minua. Missä minä olen, siellä on oleva myös palvelijani, ja Isä kunnioittaa sitä, joka palvelee minua. Nyt olen järkyttynyt. Mitä sanoisin? Isä, pelasta minut tästä hetkestä! Ei! Juuri tähän on elämäni tähdännyt. Isä, kirkasta nimesi!”
Silloin kuului taivaasta ääni: ”Minä olen sen kirkastanut ja kirkastan jälleen.” Paikalla oleva väkijoukko kuuli äänen ja sanoi ukkosen jyrähtäneen. Jotkut kyllä sanoivat: ”Enkeli puhui hänelle.” Silloin Jeesus sanoi: ”Ei tämä ääni puhunut minun tähteni, vaan teidän tähtenne. Nyt tämä maailma on tuomiolla, nyt tämän maailman ruhtinas syöstään vallasta. Ja kun minut korotetaan maasta, minä vedän kaikki luokseni.” Näillä sanoilla Jeesus ilmaisi, millainen tulisi olemaan hänen kuolemansa.   (Joh. 12: 25-33)

Millaisessa paineessa Jeesus onkaan ollut. Hän tiesi mitä oli tulossa. Kun hetki alkoi lähetä, se tuntui miltei liian raskaalta. ”Isä, pelasta minut tästä hetkestä!”
Mutta heti perään: ”Ei! Juuri tähän on elämäni tähdännyt!” Tämän maailman ’ruhtinaan’ valta kukistettaisiin ja sen voittaja kirkastettaisiin. Tästä tietoisena Jeesus jaksoi suorittaa sen tehtävän, minkä vuoksi hän oli maan päälle tullut. Voittaakseen kuoleman ja avatakseen tien Isän yhteyteen ja rakkauteen, meille kaikille.
Siinä yhteydessä ja rakkaudessa on meille tarjolla ilon, lohdun, voiman ja rauhan lähde. Se on avoinna 24/7, ja siitä on lupa ammentaa ihan niin paljon kuin vain ikinä on janoa tai tarvetta.

17.2.2014.  Säihkyviä silmiä  – Eräs fil.tri totesi viime viikolla uutisissa, että kutsumustyö ei vaadi valaistumista. Riittää, että kokee tuottavansa yhteisössään jotain arvokasta.Ihmisellä on monta mahdollisuutta toteuttaa kutsumustaan. Se on tapa tehdä asioita arjessa.Voi tehdä työssään vaikka mikromuutoksia, jotka tuovat innostusta.
Kutsumustyötä voi etsiä myös harrastuksesta, filosofi vinkkaa. Kutsumustyössään olevan ihmisen tunnistaa tämän filosofin mielestä silmien säihkymisestä:
”Sellaisella ihmisellä on asioihin pienen lapsen kaltainen innostus. Hänen silmissään on syvän antautumisen valo. Minulla on missio, että näitä valoja syttyisi enemmän Suomeen.”

Ruokani on…  –  ”Minulla on ruokaa, josta te ette tiedä.” Missä, mitä, ihmettelivät opetuslapset. Onko joku tuonut hänelle ruokaa meidän huomaamattamme?
Jeesus sanoi kutsumistyönsä olevan ruokansa. Siitä hän sai voiman ja tuli ravituksi.
Hänen missioonsa kuului, että valoja syttyisi joka maailman kolkkaan. Hän toi Jumalan näkyväksi meille ihmisille.
Hän sanoi: ”Minä olen maailman valo.”(Joh. 8:16). Hän sanoi myös: ”Te olette maailman valo.” (Matt.5:14)

Mistä me sytymme? Mikä innostaa ja vahvistaa meitä? Millä tavoin valomme tuikkii? Mistä, missä ja millä tavoin oma(t) tehtävämme voi(vat) ilmetä, saada muotoaan ja vahvistua? Raamatussa kuvataan asioita usein käsitteillä, jotka liittyivät läheisesti sen aikaiseen jokapäiväiseen elämään. Maanviljely ja kylvötyöt esiintyvät niin Vanhassa Testamentissa kuin Jeesuksen vertauksissa.

Raamatussa kuvataan asioita usein käsitteillä, jotka liittyivät läheisesti sen aikaiseen jokapäiväiseen elämään. Maanviljely ja kylvötyöt esiintyvät niin Vanhassa Testamentissa kuin Jeesuksen vertauksissa.
Uutta peltoa raivaamaan…? Joka keväinen ilmiö ainakin itselläni (vaikken mikään viherpeukalo olekaan) on, että jotain täytyy saada istuttaa multaan, jotta pääsee seuraamaan uuden kasvua. Kohta tuo tunne varmaan taas herää; ohut lumipeite kun haihtuu ihan silmissä ja pälvet kasvavat.
Mutta voisiko tässä kevättä odotellessa ottaa jonkun ihan toisenlaisen projektin työn alle? Jos vaikka alkaisikin etsiä kaiken kasvun alulle laittajaa, Luojaamme, uudella, tuoreella tavalla?
Mistä, millä tavoin? Voisin aloittaa vaikka tutkiskelemalla omaa kasvutilaani. Tarkistaa, onko tämä ruukku jo ihan täyttynyt kaikenlaisista kiemurtelevista juurista… tulisiko juurakosta karsia ylimääräisiä pois?
Olenko niin juurtunut johonkin vanhaan ajatusmalliin, että kasvualusta on päässyt kuivahtamaan tai kovettumaan… niin että uutta kasvua ei tunnu versovan?

Tilaa kasvulle  –  7 v. sitten osallistuin ensimmäiseen ignatiaaniseen 8 päivän retriittiini. Sitä veti saksalainen 70-vuotias jesuiittapappi. Hän oli viisaan ja kokeneen oloinen. Mutta ehkä siksi että hän oli matikan proffa, ajattelin että johdannossa saamme selkeät kaavat joiden mukaan etenemme.
En tainnut olla ainoa, jolla kuvaannollisesti leuka loksahti, kun retriitinvetäjämme sanoi, että ihan aluksi meidän tulee päästää irti kaikista aiemmista käsityksistämme ja uskomuksistamme Jumalasta. Kaikesta sellaisesta, minkä olemme omaksuneet ulkoapäin, toisilta ihmisiltä, perinteestä, opetuksista sekä itse muodostamistamme ajatuksista – jotta Jumala voisi ilmentää itsensä meille sillä tavoin kuin Hän juuri nyt haluaa.
Osallistujina oli pappeja ja muita kirkon työntekijöitä ja seurakunta-aktiiveja. Moni taisi miettiä, että nyt tässä taidetaan vaatia mahdottomia. Kuinka voisi päästää irti vanhasta, tutusta ja turvallisesta?
Meikäläiselle tämä oli ehkä helpompaa siksi, että olin niin uusi tallaaja tällä polulla, ettei se vielä tuntunut vanhalta tai tutulta (turvalliselta kyllä). Tämä uusi, radikaali tapa lähestyä Jumalaa tuntui kiinnostavalta ja innostavalta, uteliaisuuteni heräsi.
Retriitin aikana selvisi, miksi totutusta irti päästäminen oli olennaista. Mitä uuden kasvutilan raivaamisesta voi seurata?  Jumala voi tulla aivan uudella tapaa eläväksi ja todeksi.

11.2.2014.  Armo  –   Ei ole kovinkaan montaa vuotta siitä, kun Jumalan armo – käsite tuntui minusta vähän kiusalliselta. Minulle tuli armo- sanasta sellainen olo, että meidän ihmisten tuli anella Jumalalta armoa, ja Jumala puolestaan katseli meitä ylhäisestä korkeudestaan huokaisten hieman alentuvasti että kai noita surkuteltavia ressukoita sitten täytyy armahtaa. Luin mielelläni englanninkielistä Raamattua, jossa sana ’mercy’ kaikui vähän samoin kuin armo, mutta toinen armoa tarkoittava sana ’grace’ tuntui pelkästään positiiviselta. Ehkä sen kautta opin vähitellen laittamaan yhtäläisyysmerkin Jumalan rakkauden ja armon välille. Armosta alkoi huokua lämpöä ja välittämistä. Siitä tuli minulle yksi Jumalan suurta rakkautta kuvaavista sanoista.
Jumalan armo ei  riipu meidän tekemisistämme, vaan se on Hänen ehdotonta rakkauttaan meitä kaikkia kohtaan.

Turva  –  Minä rakastan sinua, Herra, sinä olet minun voimani. Sinä päästit minut turvaan, sinä olet vuorilinnani. Jumalani, sinuun minä turvaudun, sinä olet kallio, olet kilpeni, sinulta saan avun ja suojan. Kun kutsun Herraa, ylistettyä, saan avun vihollisiani vastaan. Kuoleman paulat kiertyivät ympärilleni, tuhon pyörteet minua kauhistivat. Tuonelan paulat kietoivat minut, näin edessäni kuoleman ansat. Silloin minä huusin hädässäni Herraa, kutsuin avuksi Jumalaani. Ääneni kantautui hänen temppeliinsä, ja hän kuuli minun huutoni.  (Ps. 18: 2-7)

Uni  – Ennen ensimmäistä Israelin pyhiinvaellusmatkaani 10 v. sitten näin unen, joka tuntui itselleni merkittäviltä, vaikka aloinkin ymmärtää siinä kuvattuja asioita vasta myöhemmin; osan tuolla matkalla, joitakin vähän myöhemmin. Unessa oli kohta, jossa minua ajettiin takaa. Juoksin ylös sileää kalliota huutaen hädissäni: ”Isä, sinun täytyy auttaa minua!” Vaikka pelkäsin kuollakseni että takaa-ajajani saavuttaisi minut, jokin minussa tiesi varmaksi, että taivaallinen Isäni suojelisi minua, vaikken Häntä nähnytkään. Mutta kun pääsin kallion päälle, Hän seisoi siinä, yllään valkeanhohtoinen pitkä kaapu. Samassa hetkessä kun olin Hänen selkänsä takana, tiesin ja tunsin olevani täydellisessä turvassa. Ja niin olinkin: takaa-ajajani oli kadonnut. Minut täytti täydellinen rauha.
Mielenkiintoista oli mielestäni se, että en silloin vielä kokenut Jumalaa Isänä. Mutta oli kuin jokin sisälläni olisi tiennyt.
Olin noihin aikoihin vasta aloittanut Raamatun lukemisen, ja se (varsinkin Vanha Testamentti) tuntui minusta aluksi monin kohdin todella haasteelliselta! Mutta tuon unen jälkeen tuntui niin hyvältä lukea, kuinka psalmitekstien sanoittajat olivat kokeneet samaa: että Jumala on kallio, että Hänessä on turva.
Myös yllä olevaa psalmikohtaa lukiessani muistan elävästi tuon unen ja sen vahvan turvan, jonka koin päästyäni taivaallisen Isäni suojiin.  Ajattelen, että tuo uni oli lahja. Ajattelen, että Jumala halusi minun tietävän, että ei vain unessa, vaan ihan oikeasti, Hän on turvani; meidän turvamme. Ja että kun hädässämme kutsumme Häntä, Hän auttaa.     

Vapaiksi – Muistakaa, että olette Herralle, Jumalallenne, pyhitetty kansa. Herra, teidän Jumalanne, valitsi teidät maailman kaikkien kansojen joukosta omaksi kansakseen. Ei Herra siitä syystä mieltynyt teihin eikä valinnut teitä, että te olisitte kansana kaikkia muita kansoja suurempi – olettehan kaikista kansoista pienin. Herra rakasti teitä, ja pitääkseen esi-isillenne vannomansa valan hän vei teidät väkevällä kädellään pois Egyptistä, orjuuden maasta, ja lunasti teidät vapaiksi faraon, Egyptin kuninkaan, vallasta. (5. Moos. 7: 6-8)

 Koko Vanha Testamentti on täynnä tuon kansan vaiheita. Kamppailua orjuutta, kärsimystä, nälkää ja muita vaivoja vastaan. Näitä ovat muutkin kansat joutuneet kokemaan; meidänkin kansamme. Jumala valmisti ja opetti kuitenkin tuota kansaa aivan erityisesti sen vuoksi, jotta sen keskuuteen syntyisi Vapauttaja, joka johdattaisi ei vain tuon kansan, vaan kaikki Jumalan luodut ympäri maailmaa vapauteen.
Tämä Vapauttajamme toimii tänäkin päivänä voimallisesti keskuudessamme. Lukuisat ihmiset kertovat, millaisista sitovista ja rajoittavista, mitä rankimmistakin asioista he ovat päässet (useat kertaheitolla) irti kohdattuaan ylösnousseen Kristuksen. Ja kuinka tämä on muuttanut täysin heidän elämänsä. Vierestä seuranneet ovat todistaneet kertomukset todeksi. Niitä on kuvattu myös kirjoissa. Ei mitään fiktiota, vaan vahvoja tositarinoita elävästä elämästä. Siitä, miten Jumala rakastaa, välittää ja vastaa, kun hädässä oleva huutaa Häntä avuksi.  

Amazing Grace (Ihmeellinen armo) –  Celine Dion

http://www.youtube.com/watch?v=wtVEnET4Jyw

 Uuden maailman syntyessä  –  Pietari sanoi Jeesukselle: ”Me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua. Mitä me siitä saamme?”
Jeesus sanoi heille:
”Totisesti: kun Ihmisen Poika uuden maailman syntyessä istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle, silloin tekin, jotka olette seuranneet minua, saatte istua kahdellatoista valtaistuimella ja hallita Israelin kahtatoista heimoa. Ja jokainen, joka minun nimeni tähden on luopunut talostaan, veljistään tai sisaristaan, isästään, äidistään tai lapsistaan tai pelloistaan, saa satakertaisesti takaisin ja perii iankaikkisen elämän. Mutta monet ensimmäiset tulevat olemaan viimeisiä ja viimeiset ensimmäisiä.”  
(Matt. 19: 27-30)

Kilpailemisesta  –  Mitä opetuslapset mahtoivat tuumia kuullessaan Jeesuksen lausuessa yllä olevat sanat? Ensimmäisistä sanoista reaktio oli varmaan: Jes!!! Näinhän me olemme juuri tehneet! Vau, hieno palkinto luvassa! Mutta lopussa taisi tulla hämmennys: miten niin ensimmäiset tulevat viimeisinä?

Kuka on ensimmäinen… kuka voittaa… kuka saa nousta palkintokorokkeelle… – Voisiko olla sellaista kilpailua (kilvoittelua), jossa kaikki pääsevät perille, jossa kaikki saavat palkinnon? Jeesuksen tunnetuin apostoli kirjoitti filippiläisille, että hän ponnistelee sitä kohti, mikä on edessä, ja että hän juoksee kohti maalia saavuttaakseen voittajan palkinnon – pääsyn taivaaseen. Paavalilla oli taivaskokemuksia. Siksi voi helposti ymmärtää, ettei hän odottanut mitään niin innokkaasti kuin sinne pysyvästi pääsemistä. Vierastan kuitenkin vähän hänen kilpajuoksu -ilmaustaan (Fil. 3:13-14). Ponnistelemisen ja kilpailun sijasta ajattelen kiitollisuudella Kristusta, joka on avannut meille ’ladun’. Me voimme vain seurata samaa latua.

Ketkä tulevat ensimmäiseksi, ketkä viimeiseksi – se ei ylipäätään tunnu minusta niin kovin tärkeältä.
Joku aika sitten, kun vesijumpassa piti päästä  altaan toiseen päähän pelkästään käsillä kauhoen, tulin viimeisenä perille. Se oli mielestäni hyvä juttu: tulin tietoiseksi sellaisesta, minkä eteen ehkä pitäisi tehdä jotain – olemattomista käsivoimistani.
Jollei tunne heikkouksiaan, niille ei välttämättä tule tehneeksi yhtään mitään. Matka sujuu helpommin, kun niitä jollain lailla työstää. Ja mikä ihanaa: Jumala on mukana tässä muutostyössä. Hän tekee meissä koko ajan hyvää työtään.

Osaammeko iloita toisten menestymisistä? Kannustammeko ja rohkaisemmeko niitä, jotka uupuvat kesken matkan? Sillä yhteisellä matkallahan me olemme, kohti samaa päämäärää, kohti uutta maailmaa, jossa Ihmisen Poika hallitsee.
Ajattelen, että siihen vapauteen, jota Kristus meille tarjoaa, kuuluu taito iloita ihan aidosti toisten puolesta. Tässä vapaudessa ei tarvitse koettaa olla yhtään sen parempi kuin on. Ei tarvitse pinnistellä, ponnistella eikä esittää. Saa olla täysin oma itsensä. Saa tulla rakastetuksi sellaisena kuin on, heikkouksineen ja vahvuuksineen. Se on Jumalan suurta, ihmeellistä armoa.

Longing for the New Jerusalem – Matt Gilman

http://www.youtube.com/watch?v=-xk6cg_IxF8

”Etsin kaupunkia, jota eivät ihmiskädet ole tehneet
Kaipaan puutarhaa, jossa Jumala kerran kulki ihmisen kanssa
Sillä Ikuisuus on kirjoitettu sydämeeni
Kaipaan sitä päivää, jolloin emme koskaan enää ole erossa
Katsoin, ja näin kaupungin, joka laskeutui taivaasta
kuin morsian valmistautuneena Ihmisen Pojalle
ilon päivä on kirjoitettuna Hänen sydämessään
Hän kaipaa sitä päivää jolloin emme koskaan enää ole erossa
kun jokainen kyynel pyyhitään, ei ole surua, kipua tai tuskaa, ei enää yötä
kaikki luodaan uudeksi, se tulee olemaan aivan uusi päivä
ja Hän tulee hallitsemaan oikeamielisesti, Karitsa tulee olemaan Valomme
Jumalan pyhäkkö tulee olemaan ihmisten parissa
Hän tulee olemaan Jumalamme ja me Hänen kansansa
ja morsian tulee olemaan Hänelle vihitty, mutta siihen asti kaipaan Uutta Jerusalemia
ihana on se päivä jolloin Sinä ilmestyt, haluaisin jouduttaa paluutasi
Henki ja morsian sanoo: tule, ilmesty rakkaillesi”

6.2.2014. Kukapa haluaisi kieltäytyä alla olevan psalmin tarjouksesta:”Saat nauttia Herran hyvyyttä, hän antaa sinulle mitä sydämesi toivoo.”
Jumala tahtoo meille hyvää. Hän rakastaa meitä ja haluaa meille parasta mahdollista. Psalmissa on lupausten lisäksi kehotuksia, jotka ovat yhtä ajankohtaisia nyt kuin tuhansia vuosia sitten. – Minkälaista täällä maapallolla (ja omassa maassamme) olisikaan, jollei olisi laisinkaan kiivastumisia, kateutta, juonittelua ja väärintekemistä…?

Asenteillamme on niin valtava vaikutus siihen, millaisena koemme elämämme. Mille annan tilaa ajatuksissani, tunteissani, puheessani ja teoissani? Sellaiselle, mikä lisää hyvää niin omassa kuin lähimmäisteni elämässä, vai sellaiselle joka painaa alas?

Hyvää tarjolla –  Älä kiivastu pahantekijöille, älä kadehdi väärintekijöitä. He kuihtuvat hetkessä niin kuin ruoho, lakastuvat kuin kedon vehreys. Luota Herraan ja tee hyvää, niin saat asua maassasi, turvallisilla laidunmailla. Saat nauttia Herran hyvyyttä, hän antaa sinulle mitä sydämesi toivoo. Anna tiesi Herran haltuun, turvaa häneen. Hän pitää sinusta huolen! Hän antaa syyttömyytesi käydä esiin kirkkaana kuin aamun valo. Sinun oikeutesi loistaa kuin keskipäivän aurinko. Ole ääneti Herran edessä, odota hänen apuaan!
Älä kadehdi sitä, joka menestyy elämässään, sitä, jonka kaikki juonet onnistuvat. Malta mielesi, hillitse vihasi! Älä kiivastu – se johtaa vain pahaan! Väärintekijät joutuvat tuhoon, mutta ne, jotka panevat toivonsa Herraan, saavat periä maan. (Ps. 37: 1–9)

Henki laskeutui  –  Mooses meni ulos ja kertoi kansalle, mitä Herra oli sanonut. Sitten hän kokosi seitsemänkymmentä miestä kansan vanhimpien joukosta ja vei heidät pyhäkköteltan luo. Herra laskeutui pilveen verhoutuneena ja puhui Moosekselle. Sitten hän siirsi Mooseksen saamaa henkeä näihin seitsemäänkymmeneen vanhimpaan, ja kun henki laskeutui heihin, he joutuivat profeetalliseen hurmokseen. Myöhemmin tätä ei heille enää tapahtunut.
Leiriin oli jäänyt kaksi miestä; toinen oli nimeltään Eldad ja toinen Medad. Heidätkin oli merkitty seitsemänkymmenen valitun joukkoon. Henki laskeutui myös heihin, vaikka he eivät olleet menneet teltalle, ja he joutuivat hurmoksiin leirissä. Muuan poika juoksi kertomaan Moosekselle: ”Eldad ja Medad ovat joutuneet hurmoksiin leirissä.” Joosua, Nunin poika, joka oli nuoruudestaan saakka ollut Mooseksen palvelija, kiirehti sanomaan: ”Mooses, herrani, tee siitä loppu!” Silloin Mooses sanoi hänelle: ”Mitä syytä sinulla on kiivailla minun puolestani? Kunpa koko Herran kansa olisi profeettoja ja saisi Herran hengen!” Sen jälkeen Mooses ja Israelin vanhimmat palasivat leiriin.    (4. Moos. 11: 24–30)

Mistä olikaan kyse?  – Kuinka suhtautua johonkin sellaiseen, mitä ei ymmärrä? Ei oo helppoo!
Kahden leirissä olleen miehen käyttäytymistä ei kuvata. Mutta hämmentävältä ja ehkä pelottavaltakin se taisi tuntua pojasta, joka riensi heti kertomaan Moosekselle asiasta. Ja palvelijalle tuli hätä: tuohan piti saada loppumaan, heti paikalla! Eihän leirissä olijoiden kuulunut olla osallisia siitä, mitä Jumala teki pyhäkköteltan luona!

Onhan sitä vielä nykyäänkin: tarvetta määritellä, keillä on Jumalan siunaus, keillä ei, tai missä Jumalan Henki vaikuttaa, missä ei. Entä millainen on reaktiomme, kun näemme jotain sellaista, mikä meistä tuntuu oudolta ja kummalliselta? Kauhistumista, pelkoa, kieltämistä, naurua, ivaa, pään pudistelua?

Jos ei usko että Jumala tekee ihmeellisiä asioita, on ihan ymmärrettävää, ettei oikein tiedä miten suhtautuisi, jos/kun sellaiseen sattuu törmäämään. Ehkä helpointa on torjua ja kieltää asia, tai koettaa selitellä se pois jollain uskottavalla, järkevällä tavalla. Taikka sitten voikin käydä niin, että yhtäkkiä tai pikku hiljaa avautuu uudenlainen lähestymistapa. Voi herätä kaipuu löytää vastauksia.

Dans nos obscurités – Taizé
(Kun olemme pimeässä, kun on hämärää, sytytä meissä tuli, joka ei koskaan sammu)

”Nyt yömme pimeyteen jo leimahda tuli joka ei sammu, ei sammu milloinkaan.”

Kuulumisesta  –  Johannes sanoi Jeesukselle: ”Opettaja, me näimme erään miehen ajavan pahoja henkiä ulos sinun nimessäsi. Me yritimme estää häntä, koska hän ei kuulu meihin.” Mutta Jeesus vastasi: ”Älkää estäkö häntä. Eihän yksikään, joka tekee voimateon minun nimessäni, voi heti perään puhua minusta pahaa. Joka ei ole meitä vastaan, on meidän puolellamme. Totisesti: joka antaa teille maljallisen vettä sen tähden, että te olette Kristuksen omia, ei jää palkkaansa vaille.”     (Mark. 9: 38–41)

Erottumista vai yhdistymistä?  –  Voi että tykkään näistä Jeesuksen sanoista! Hän ei mene mukaan opetuslapsensa ’lajitteluun’, vaan vastaa sanoin, jotka ovat täynnä armeliaisuutta: ”Joka ei ole meitä vastaan, on meidän puolellamme. ” Jeesus katsoi olennaisimpaan. Hän näki miehen vilpittömän halun auttaa toisia.
Johannesta vaivasi se, ettei mies kuulunut joukkoon. Miten Kristus mahtaakaan huokailla meidän eri tavoin uskovien ja uskoamme toteuttavien taipumusta jaotella ihmisiä ja ryhmittymiä oikein ja väärin uskoviin.
Kristus kehottaa katsomaan ennemminkin siihen, mikä yhdistää Häneen uskovia kuin mikä erottaa. Miten se voikaan olla niin haasteellista?

Toissa päivänä olin kirjoittanut tähän:
Mutta jos Jeesuksen nimessä tehdään sellaistakin, mikä ei ole Hänen mielensä mukaista, miten voi tunnistaa sellaisen, mikä ei ole hyvää, vilpitöntä, Hänen Henkensä aikaansaamaa? – Opetellaan tunnistamaan Pyhä, hiljennytään kuuntelemaan Häntä. ”Ole ääneti Herran edessä, odota hänen apuaan!”, neuvoo psalmi. – Ja vielä jotain mainintaa Hengen lahjoista.

Eilisaamuna kävellessäni tunnin pituista matkaa vesijumppaan, ajatukseni saivat minut yhtäkkiä havahtumaan: hei, miten fokukseni olikaan luiskahtanut Jeesuksen sanoista juuri tuohon erotteluun: miten erottaa oikea väärästä, vaikka uskon vakaasti siihen, että meidän kuuluu ennen kaikkea etsiä ja löytää yhdistäviä tekijöitä!
Miten olinkaan huomaamattani valunut Jeesuksen armeliaista, rakentavista sanoista erotteluun? – Varmasti on tilanteita, jolloin sellainenkin on tarpeen, mutta ei kuulunut tuohon tilanteeseen.

Mieleen tuli siinä kävellessä, kuinka monissa yhteisöissä ja seurakunnissa on alettu tehdä ihan oikeasti yhteistyötä, ei vain sanoissa, vaan ihan konkreettisessa toiminnassa. Ei keskitytä ihmisten virheisiin ja heikkouksiin, vaan keskitytään Kristukseen ja siihen, miten Hän toimii keskuudessamme. Ymmärretään, mikä voima on siinä, kun arvostelun sijasta kannustetaan ja tuetaan toisiamme. 
Aivan kuten Kristus tekee. Hän on puolellamme. Hän auttaa.
 
If God Be For Us  – B.B. Winans 

http://www.youtube.com/watch?v=lTpzduLYVf4

”Ennaltamäärätysti Hän kutsui ja vanhurskautti, vanhurskautetut Hän kirkasti, joten mitä me sanomme kaikesta tästä?
Jos Jumala on puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan? Jos Jumala on puolellani, kuka voi olla minua vastaan?
Epäonnistumisistani huolimatta, kuitenkin minut on kutsuttu, ja ristillä minut vanhurskautettiin, ja kun kaikki on ohitse, Hän on luvannut kirkastuksen.
Älä pelkää yön kauhuja äläkä päivällä lentäviä nuolia, sillä Jumalan on antanut enkeleitä suojelemaan sinua. Hän on valmistanut tien selvitäksesi koettelemuksistasi”

28.1.2014   Valon kutsu  –  Kynttilän valossa on aivan erityistä hohtoa. Kun ulkona on pimeää, tuntuu hyvältä kun kynttilä valaisee hämärää huonetta lempeästi, lämpöisesti.
Kynttilän liekin pehmeää valo kutsuu rauhoittumaan, hiljentymään, kuuntelemaan. Taikka se kokoaa yhteen perheen & ystävät. Istumaan yhteisen pöydän ääreen, jakamaan muiden kanssa ajatuksia,  kokemuksia, iloja, suruja ja kaikkea niiden väliltä. Ja sen, mitä on katettu pöydälle.

Ensi pyhänä vietetään Kynttilänpäivää. Sen vietto juontuu keskiajalta. Tuona päivänä vihittiin vuoden aikana kirkossa käytettävät kynttilät.
Kynttilän liekin voi myös nähdä symboloivan sitä Valoa, joka on tullut keskellemme. 

Ensi pyhän aihe on Kristus, Jumalan kirkkauden säteily. Raamatuntekstit kertovat siitä, kuinka Jumala ilmaisee kirkkautensa, ja kuinka Hän lähetti kirkkautensa keskuuteemme Jeesus – lapsen myötä.

Jumalan kasvot –  Mooses sanoi: ”Anna siis minun nähdä sinun kirkkautesi”. Hän vastasi: ”Minä annan kaiken ihanuuteni käydä sinun ohitsesi ja huudan nimen ’Herra’ sinun edessäsi. Ja minä olen armollinen, kenelle olen armollinen, armahdan, ketä armahdan”. Ja hän sanoi vielä: ”Sinä et voi nähdä minun kasvojani; sillä ei kukaan, joka näkee minut, jää eloon”. Sitten Herra sanoi: ”Katso, tässä on paikka minun läheisyydessäni; astu tuohon kalliolle. Ja kun minun kirkkauteni kulkee ohitse, asetan minä sinut kallion rotkoon ja peitän sinut kädelläni, kunnes olen kulkenut ohi. Kun minä sitten siirrän pois käteni, näet sinä minun selkäpuoleni; mutta minun kasvojani ei voi kenkään katsoa.”  (2. Moos. 33: 18-23, v, 1933/38 käännöksestä)

Kun Jumala ilmestyi Moosekselle ja sanoi tälle, että tämän tuli viedä israelilaiset pois Egyptin orjuudesta, Mooses kysyi Jumalan nimeä. Tämä vastasi: ”Minä Olen se joka olen”.  Nyt Mooses pyytää, että hän ja kansa saisivat nähdä Jumalan kasvot, nähdä kuinka Hän kulkisi heidän edellään. Koska ihmissilmät eivät olisi kestäneet nähdä Jumalan kirkkautta, Hän antoi ohjeet rakentaa telttamaja, jossa Hän ilmestyisi ja jota kuljetettaisiin mukana. Teltan mukana kulkisi myös liiton arkku, jonka sisällä säilytettäisiin lain tauluja ja jonka päälle tulisi armoistuin. Tältä armoistuimelta, ilmestysmajan kaikkeinpyhimmässä osassa, Jumala puhuisi Moosekselle ja tämä saisi välittää Hänen sanomansa kansalle. Tähän oli  Mooseksen ja kansan tyytyminen.

Show me Your face Lord (Näytä minulle kasvosi, Herra) – Paul Wilbur 

”Näytä minulle kasvosi, Herra
sido jalkani jotta pystyisin seisomaan tällä pyhällä paikalla
näytä kasvosi, Herra, voimasi ja armosi
jaksan loppuun saakka jos vain saan nähdä kasvosi
Mooses seisoi vuorella odottaen Sinun kulkevan ohi
laitoit kätesi hänen kasvojensa eteen jottei hän menehtyisi
koko Israel näki kirkkauden ja se loistaa kautta aikojen
nyt kutsut minua etsimään rohkeasti kasvojasi
David tiesi että oli jotain enemmän kuin läsnäolosi arkin yllä
ja seimeen syntyi lapsi, kuninkaiden ja viljelijöiden joukkoon
jaksan loppuun asti jos vain näen kasvosi
kyllä, me jaksamme jos vain saamme nähdä kasvosi”

Kun Kristus ilmestyy –  Jumala, kaiken elämän lähde, ja Kristus Jeesus, joka Pontius Pilatuksen edessä antoi todistuksensa ja lausui hyvän tunnustuksen, ovat todistajiani, kun kehotan sinua: hoida sinulle määrättyä tehtävää tahrattomasti ja moitteettomasti siihen saakka, kun Herramme Jeesus Kristus ilmestyy. Sen antaa aikanaan tapahtua ylistettävä ja yksin hallitseva Jumala, kuninkaiden Kuningas ja herrojen Herra. Hän yksin on kuolematon, hän asuu valossa, jota ei voi lähestyä. Häntä ei yksikään ihminen ole nähnyt eikä voi nähdä. Hänen on kunnia ja ikuinen valta. Aamen.  (1. Tim. 6: 13-16)

Mooseksen pyynnöstä nähdä Jumalan kasvot oli kulunut yli 1000 vuotta, kun tapahtui jotain, joka toi  kaukaisen ja saavuttamattomalta tuntuvan Jumalan ihmisten keskelle. Jumala lähetti Poikansa ilmaisemaan kasvonsa, olemuksensa ja kirkkautensa. Jumala ihmisenä, Jumala ja ihminen yhtenä – ei ihme, että se aluksi kirkastui vain pienelle joukolle.
Ja vielä 2000 v. myöhemmin ihmettelemme. Tuo pieni joukko on kuitenkin kasvanut jo maailmanlaajuiseksi. Ja kasvaa koko ajan, kovaa vauhtia. Kirkastumisen ihmettä, voisi sanoa.

Silmäni ovat nähneet  –  Kun tuli päivä, jolloin heidän Mooseksen lain mukaan piti puhdistautua, he menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen, sillä Herran laissa sanotaan näin: ”Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle.” Samalla heidän piti tuoda Herran laissa säädetty uhri, ”kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa”.
Jerusalemissa eli hurskas ja jumalaapelkäävä mies, jonka nimi oli Simeon. Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen yllään. Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei kuolema kohtaa häntä ennen kuin hän on nähnyt Herran Voidellun. Hengen johdatuksesta hän tuli temppeliin, ja kun Jeesuksen vanhemmat toivat lasta sinne tehdäkseen sen, mikä lain mukaan oli tehtävä, hän otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi:
– Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.  Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin.  (Luuk. 2: 22-33)

Valo, joka muutti kaiken. – Simeon näkin pienessä lapsessa sen valon ja kirkkauden, jonka Jumala oli luvannut maailmalle. Mitä kaikkea kätkeytyikään tämän pienen lapsen elämään… Hänestä tuli se telttamaja, joka pitää sisällään liiton arkun ja joka kulkee kanssamme, opastaa, näyttää tietä ja opettaa meille, mikä elämässämme on tärkeää.
Ennen Jeesuksen syntymää ja elämää maan päällä vain Mooseksella oli oikeus mennä telttamajan kaikkeinpyhimpään. Kun Jerusalemin temppeli oli rakennettu, vain ylipapilla oli lupa mennä kaikkein pyhimpään, jossa Jumala ilmestyi – kerran vuodessa.

Jeesuksen myötä kaikki muuttui. Hänestä tuli tuo temppeli, joka hänen omien sanojensa mukaan ’hajotettiin’ ja ’pystytettiin’ uudelleen 3 päivässä ylösnousemuksessa. Hänestä tuli Ylipappi, joka avasi väliverhon, jotta kaikki, jotka kulkevat hänen jäljessään, voisivat astua sisälle. Hän johdattaa meidät taivaallisen Isämme yhteyteen ja tuntemiseen.

Meille on avattu pääsy kaikkeinpyhimpään, yhteyteen, Hänen Valoonsa. Sitä Isämme odottaa ja toivoo kaikilta lapsiltaan.
Kukapa rakastava vanhempi ei kaipaisi yhteyttä lastensa kanssa. Kun kyse on Jumalasta ja Hänen Rakkaudestaan meitä kohtaan, kuinka voisimme edes aavistaa saati käsittää, miten valtavasti Hän kaipaa meitä. Kaipaa sitä, että tulemme Hänen luokseen, olemme yhteydessä Häneen. Ei vain kerran vuodessa, vaan joka päivä, jatkuvasti.

Kutsu tämän Valon äärelle on voimassa nytkin, tällä hetkellä. Jumala kutsuu meitä yhteyteensä lempeästi kuin kynttilävalon hohde. Hän odottaa, että sydämessämme syttyy halu ja kaipuu tulla Hänen luokseen. – Hänen Valoaan ja Kirkkauttaan ei kuitenkaan voi verrata pieneen liekkiin…

Jerusalemilainen David –  Joitakin vuosia sitten vein pienen ryhmän ystäviä pyhiinvaellusmatkalle Israeliin. Oli viimeinen päivämme Jerusalemissa, vapaa aamupäivä, ja halusin kävellä yksikseni vanhassa kaupungissa. Eräässä kadunkulmassa, miettiessäni mitä reittiä menisin, tuli eräs juutalaismies luokseni kysyen, minne olen menossa. Hän sanoi tietävänsä lyhimmän reitin päämäärääni ja halusi välttämättä viedä minut sinne. Kun vakuutuin hänen vilpittömyydestään lähdin kulkemaan hänen kanssaan juutalaiskorttelien halki.

Matkalla David kertoi johtavansa arkeologisia kaivauksia Jerusalemissa. Hän kertoi kaupungin historiasta ja juutalaisista traditioista. David sanoi, että oli tärkeää, että tietäisin näistä asioista, mutta tunsin, että itse asiassa oli kyse jostain muusta.
Tulimme eräälle sotilaan vartioimalle rakennukselle. David sanoi jotain vartijalle ja vei minut rakennuksen kattotasanteelle. Siellä oli pienoismalli Jerusalemin kaupungista, ja katolta näki Itkumuurin yli Temppelivuorelle. David osoitti minulle paikan, jossa temppeli oli sijainnut. Sitten hän (selviteltyään ensin, millainen suhde minulla on Jeesukseen) alkoi kertoa.

V. 1967, kun jordanialaiset hyökkäsivät Jerusalemiin ( 6 päivän sodassa), David osallistui teini-ikäisenä nuorena kaupungin puolustamiseen. Taistelun keskellä jokin räjähti aivan hänen lähellään. David luuli viimeisen hetkensä koittaneen. Mutta samassa, maatessaan siinä kadulla haavoittuneena ja uskoen kuolevansa, hän näki jotain häikäisevän kirkasta edessään.
”Minä näin osan Hänen… miksikä te kutsutte sitä?” ”Garment”, vastasin. David totesi, että Jeesuksen vaate oli niin kirkas, ettei hän voinut katsoa kuin sen lievettä.
Kristus ilmestyi Davidille sellaisella kirkkaudella, ettei se jättänyt hänessä sijaa epäilylle. David on vakuuttunut siitä, että Jeesus oli pelastanut  hänen henkensä. Tämä oli järisyttävä asia juutalaiselle! – Davidin isoisä oli rabbi, ja tämä oli kertonut Davidille paljon siitä Messiaasta, jota juutalaiset yhä odottavat tulevaksi.

Kristus ilmestyi Davidille ja pelasti tämän hengen. – Ehkäpä siksi, että tämä kertoisi kansalaisilleen, siskoilleen ja veljilleen, kuka on se Messias, jota he odottavat.

Kristus, Kirkkaus keskellämme –  Kristuksessa Jumala ilmentyy Pyhänä, mutta samalla ihmisenä. Hän tuli maailmaan, elämään keskuudessamme, jakamaan ilomme ja surumme.  Pelastamaan meidät pimeyden keskeltä, valaisemaan sen, mikä on joutunut hämärän peittoon.
Hän on tullut, jotta Valo sisimmässämme syttyisi ja loistaisi kirkkaana. Jotta voisimme olla valoina toisillemme.

Misericordias Domini (Herran armollisuus & laupeus) – Taizé