27.11.2017  

Adventin ovella – Parin päivän kuluttua alkaa adventti ja taas piti tarkistaa, tarkoittiko sana odottamista vai ei. No ei tarkoittanut, tänäkään vuonna! (Varmaan joka vuosi tulee tsekattua asia. 🙂 )
Vaikka kyllä odottaminen siihen liittyy: sana tulee latinankielestä: adventus Domini = Herran saapuminen/tuleminen.

Riemua kulkueessa – Jeesus lähti toisten edellä nousemaan Jerusalemiin vievää tietä. Kun hän oli tulossa Öljymäeksi kutsutulle vuorelle ja oli jo lähellä Betfagea ja Betaniaa, hän lähetti edeltä kaksi opetuslastaan ja sanoi: ”Menkää tuolla näkyvään kylään. Kun tulette sinne, te näette kiinni sidotun aasinvarsan, jonka selässä ei kukaan vielä ole istunut. Ottakaa se siitä ja tuokaa tänne. Jos joku kysyy, miksi te otatte sen, vastatkaa, että Herra tarvitsee sitä.”
    Miehet lähtivät ja havaitsivat kaiken olevan niin kuin Jeesus oli heille sanonut. Kun he olivat irrottamassa varsaa, sen omistajat kysyivät: ”Miksi te viette varsan?” He vastasivat: ”Herra tarvitsee sitä.” He toivat varsan Jeesukselle, heittivät vaatteitaan sen selkään ja auttoivat Jeesuksen ratsaille. Kun hän sitten ratsasti, opetuslapset levittivät vaatteitaan tielle.
Jeesuksen lähestyessä sitä paikkaa, mistä tie laskeutuu Öljymäen rinnettä alas, koko opetuslasten joukko alkoi riemuissaan suureen ääneen ylistää Jumalaa kaikista niistä voimateoista, jotka he olivat nähneet. He huusivat:
      – Siunattu hän, kuningas, joka tulee Herran nimessä! Taivaassa rauha, kunnia korkeuksissa!
    Muutamat fariseukset sanoivat väkijoukon keskeltä Jeesukselle: ”Opettaja, kiellä opetuslapsiasi!” Mutta Jeesus vastasi: ”Minä sanon teille: jos he olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat.” (Luuk. 19: 28-40)

Siunatut – Kaksi siunattua matkaa Jerusalemiin: Ratsastaja ja aasinvarsa. Varsan siunaus on että se saa kantaa selässään kuningasta – eikä edes ketä tahansa kuningasta, vaan Taivaan kirkkauden kruunaamaa.
Eläimet ovat herkkiä aistimaan asioita. Miltä tuosta nuoresta aasista mahtoi tuntua tuo kunniatehtävä? Se ei ollut vielä kuljettanut ketään selässään, joten sikälikin tämä oli sille ainutlaatuinen tapahtuma. Mutta tunnistaako varsa, että tuossa ratsastajassa oli jotain ihan erilaista kuin kuin sen isännällä tai ympärillä kulkevilla ihmisillä?
Ratsastajan taivaallinen siunaus, tunnistettuna ja ilmoille kajautettuna: Kuningas saapuu! Mutta joukossa on myös niitä, jotka hermostuvat: ei sovi tuollainen metakka! Teksti ei kerro, ovatko toppuuttelevat fariseukset Jeesuksen kannattajia, joita nolottaa toisten elämöinti; nyt ihmisiksi, lähestymme kaupunkia! Vai ovatko niitä, jotka seuraavat Jeesuksen kaikkia tekemisiä vain voidakseen asettaa hänet syytteeseen toiminnastaan?

Kivetkin huutaisivat – Roomalaiskirjeessä puhutaan siitä, miten koko luomakunta huokailee ja odottaa sitä, mikä on tulossa. Ehkä ei niin usein tule ajatelleeksi, kuinka luomakunta kaikkinensa on omalla tavallaan mukana siinä muuntumisprosessissa, jota me läpikäymme ihmiskuntana. Niille, joille luonto on rakas, on kärsimys nähdä sen riistoa ja turmelua. Mutta lisäksi on taso, jolla luonto näkymättömällä tavalla on osallinen siitä, mitä meissä ihmisissä tapahtuu ja miten me toimimme…  taso jolla ”kivetkin huutaisivat”, mikäli ihmiset vaikenisivat vanhan profetian täyttyessä. Profetia, joka annettiin jo aikoja ennen Jeesuksen syntymää. ”Sanokaa tytär Siionille: Katso, kuninkaasi tulee! Hän tulee luoksesi lempeänä, ratsastaen aasilla, työjuhdan varsalla.”

Viimeaikaisista uutiskuvista ja -videoista, joissa ketut, karhut ja sudet tulevat kesysti ihmistä lähelle, tulee mieleen Franciscus Assisilainen. Perimätiedon mukaan Franciscus jutteli eläimille, kertoi niille evankeliumia, ilosanomaa, ja nämä kuuntelivat hiljaa ja tarkkaavaisina. Franciscus puhui auringosta, kuusta, tähdistä, vedestä, kasveista ja eläimistä sisarinaan ja veljinään.

Yhteistä – Joskus kun tintti tai mustarastas tulee pihalla aivan vierelle ja viipyy siinä, katselee viereiseltä oksalta tai hyppelee vierellä tehdessäni pihatöitä, mietin, että onko tässä vain nyt tällaista kivaa yhdessäoloa, vai haluaisiko tuo lintu kertoa minulle jotain. Tai tulisiko minun kertoa jotain sille? Elämmekö siinä ’vain’ yhdessä tuota hetkeä, vai voisiko olla, että meitä yhdistäisi myös aavistus jostain muusta?
Odotammeko jollain syvällä tiedottomalla tasolla samaa? Kaipaammeko sitä, mikä on meille luvattu ja suunniteltu jo aikojen alussa?
Olemme usein niin sidoksissa tietynlaisiin ajatusmalleihin, että muunlaisten mahdollisuuksien pohtiminen voi tuntua ihan oudolta, suorastaan mahdottomalta. Itselleni tulee mieleen tätä pohtiessani, kuinka ajattelumme ja käsityksemme tuppaavat olemaan niin kovin ihmiskeskeisiä. Ehkä tarvitsisimme enemmän Franciscucsia ravistelemaan vähän tiettyihin muotteihin jämähtäneitä ajattelumallejamme.

Viehättävää on minusta se, kuinka värikkäästi, elävästi ja hauskastikin Raamatussa kuvataan ihmiskunnan, eläinkunnan, kasvikunnan, ja kivikunnan ja ihmiskäsin tehdynkin osallistumista Jumalan meille suunnittelemaan matkaan ja päämäärään.
Esim. Jesajan kirjassa, Jumalan lupauksessa: ”Iloiten te saatte lähteä matkaan, ja onnellisesti te pääsette perille. Vuoret ja kukkulat riemuitsevat teidän edessänne, ja kaikki metsän puut taputtavat käsiään. (Jes.55:12)
Tai kuten 1. adventtisunnuntain psalmilaulajan kehottaessa portteja ja ovia kunnioittamaan Jumalan Pojan saapumista: ”Kohotkaa korkeiksi, portit, avartukaa, ikiaikaiset ovet! Kirkkauden kuningas tulee.” (Ps. 24: 7)

Koko maa laulaa – Pyhästä kirjasta löytyy valtavan paljon Jumalan ylistystä. Myös luonnon – varsinkin silloin kun se on terve ja voi hyvin – voi nähdä Luojan ylistyksenä.     
Koko maa kumartuu eteesi, koko maa laulaa kiitostasi ja ylistää nimeäsi. (Ps.66:4)

Sirkkojen soitto – Eräs mies äänitti 90-luvulla heinäsirkkojen soittoa ja hidasti sitä omien sanojensa mukaan samassa suhteessa kuin on heinäsirkan ikä keskivertoihmisikään. Äänitteessä on yhdistetty sirkkojen siritys tuohon hidastettuun versioon. Äänite kuulostaa siltä, kuin siinä olisi enkelikuoro laulamassa. Sain tuon äänitteen vuosituhannen vaihteessa ja viehätyin ajatuksesta. Tuon äänitteen aitoudesta ei ole näyttöä. Joka tapauksessa tekijän pyrkimys innoitti. Edelleenkin minusta tuntuu hyvältä ajatus, että niin sirkkojen, lintujen, ihmisten kuin kaikkien olentojen alkuperäinen tarkoitus on enkelten lailla ylistää Luojaansa.

Eilen olin kaksosvauvojen kastetilaisuudessa. Toinen kaksosista, papin vieressä oleva, katsoi kummin sylistä kiinteästi pappia tämän toimittaessa kastetoimitusta. Useaan otteeseen vauva hymyili aurinkoisesti papille. Mikä ihana, säteilevänluottavainen ilo. Oli kuin tuo pienokainen olisi tiennyt: jotain hyvää on tulossa ja minä saan olla ottamassa sitä vastaan. Pappi siunasi sekä hänet että kaksosveljensä. Kiitokseksi pappi sai jälleen hurmaavan, iloisentyytyväisen hymyn.

Mekin saamme olla vastaanottamassa sitä hyvää, joka on tulossa. Mitä ja miten odotan? Olenko vastaanottavalla kannalla, avoin sille, mitä Jumala haluaa tehdä minussa ja kauttani? Millä tavoin saan kohdata Hänet tänä adventtina?

Kristus, kiitos että haluat tulla luoksemme ja kohdata meidät juuri sellaisia ja niissä tilanteissa, joissa olemme. Ihmeellinen Ystävämme, Veljemme ja Kuninkaamme, kiitos että tulet, kiitos että Olet. 

As the deer pants for the water – Robin Mark

”Sinä yksin olet voimani ja kilpeni
vain Sinulle henkeni antautuu
Sinä vain olet sydämeni kaipuu
ja tahdon ylistää Sinua
niin kuin peura janoissaan etsii vesipuroa
kaipaa sieluni Sinua
Sinä olet Ystäväni ja Veljeni
vaikka olet Kuningas
rakastan Sinua enemmän kuin ketään muuta
niin paljon enemmän kuin mitään muuta
kaipaan Sinua enemmän kuin kultaa tai hopeaa
vain Sinä voit tuoda tyydytyksen
olet todellinen ilon antajani ja silmäteräni”

Muut 1. Adventin tekstit: Ps. 24: 7-10, Jes. 49: 8-10 ja Ilm. 3: 20-22.

20.11.2017    

Lumen valoa – Kirjasto- ja kauppareissulle tänään lähtiessäni maa oli tumma, taivas samoin. Kävellessäni takaisin kotiin maisema oli täysin toisenlainen: tie ja metsä olivat valkoiset, pehmoisten hiutaleiden tanssia taivaantäydeltä – lumoava lumisade! Vaikka olisikin jo huomenna poissa – miten paljon iloa voikaan lumen valo tuoda! 🙂

Milloin näimme sinut? – Jeesus sanoi opetuslapsille:
”Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen. Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’
Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?’ Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’
Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.’
Silloin nämäkin kysyvät: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?’ Silloin hän vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.’
Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.”   (Matt. 25: 31-46)

Tätä ennen Matteuksen evankeliumissa on Jeesuksen vertaus talenteista ja niiden hoidosta. Siinä isäntä palaa kotiin ja kysyy palvelijoiltaan, miten nämä ovat hoitaneet leiviskänsä, laittaneet käyttöön sen mitä heille oli annettu. Tässä kuningas laukoo  suorat siitä, mitä ajattelee niistä, jotka eivät ole huomioineet heikompiaan millään tavoin.
Tuo viimeinen lause olisi joskus 15v. sitten saanut minussa aikaan monenlaisia torjuntareaktioita tyyliin: no jos tämä on tällaista, niin en tiedä haluanko olla mukana koko jutussa. Myöhemmin, kun olen saanut oppia enemmän Jumalan armosta, olen ymmärtänyt, etteivät hyvät tekomme tai niiden tekemättä jättämiset vaikuta siihen, onko taivastie avoin; Kristus on sen sovitustyöllään jo aukaissut, riittää että uskon sen.

Kuitenkin tuo teksti on tänä päivänä vähintäänkin yhtä ajankohtainen kuin 2000 v. sitten. Kontrastit ovat nyt jopa paljon vahvemmat, kun köyhiä ja kodittomia virtaa hyvinvointimaihin maista, joissa ei ole minkäänlaista sosiaaliturvajärjestelmää.   

Myyrmäen ostikalla – Muistan shokin jonka koin 10 v. sitten kävellessäni Myyrmäen ostokeskuksen ohi lokakuun räntäsateessa. Keski-ikäinen pieni nainen seisoi kumisaappaissa, ohuessa sadetakissa ja huivi päässä pieniä ruusuja kädessään katsoen ohikulkijoita. Minäkin kuljin ohi, kunnes jokin pysäytti askeleeni; oli pakko palata takaisin. Kysyin mistä hän oli kotoisin. Moldovasta. Missä hän majoittui täällä Suomessa? Vuosaaren campingalueella teltassa 4 pienen lapsensa kanssa. – Teltassa… räntäsateessa, kauhistuin!
Hän oli ensimmäinen ruusuja myyvä romani, jonka tapasin. En ollut edes kuullut, että heitä oli tullut maahamme. Ruokarahan antaminen ei rauhoittanut yhtään mieltä, kotimatkalla ja kotiin saavuttuani koetin selvittää, mitä voisi tehdä. Otin yhteyttä moniin tahoihin, sain aina uuden numeron, johon kehotettiin soittamaan. Lopulta eräästä numerosta vastasi tiukantuntuinen nainen, joka totesi, ettei lapsia todellakaan voi pitää teltassa tähän vuodenaikaan, he hoitaisivat tämän asian! – Millä tavoin ja milloin, jäin miettimään.
Illalla satoi edelleen räntää. Ajatus lapsista kylmässä ja kosteassa teltassa ei jättänyt rauhaan, joten ajoin Vuosaareen tarkistaakseni asianlaidan. Leirintäalueen porttivahti sanoi hyvin välttelevästi ja vaitonaisesti, ettei heillä ollut teltassa yöpyviä. Sain luvan kiertää alueen ja totesin, ettei telttaa todellakaan ollut. Mutta se viimeinen yhteydenotto jäi vaivaamaan. Jos nainen Myyrmäen ostikalla oli puhunut totta lastensa kanssa teltassa yöpymisestä, millä lailla asia oli hoidettu? Oliko lapset otettu huostaan äidiltä? Voi ei, olinko toiminut väärin?! Asia ei koskaan selvinnyt, sillä sitä ei suostuttu minulle selvittämään. Vaitiolovelvollisuus kuulemma esti.
Moldova – eihän siitä maasta koskaan kuule mitään. Googlaamalla selvisi, että se oli yksi Euroopan köyhimpiä maita.
Sen jälkeen aloin nähdä ulkomailta tulleita romaneja Hgin aseman edessä, naiset myivät ruusuja ja miehet keräsivät tyhjiä palautustölkkejä ja -pulloja. Sitten alkoi katukuvaan ilmestyä sanomalehtien päällä istuvia mummoja    tyhjä pahvimuki kädessään. Siihenkin näkyyn on jo tottunut. Olenko turtunut heikommassa asemassa olevan tilanteelle, kun se ei enää järkytä yhtä lailla kuin aikaisemmin?
Toissa vuonna alkoi turvapaikanhakijoita virrata maahamme. Ovatko nämä ihmiset minulle vain joukkoa vieraasta maasta ja kulttuurista, jota en tunne ja josta minun ei sen vuoksi tarvitse välittää…?

Pariisin kadulla – Olin syksyllä kuuntelemassa erästä ulkomaalaista evankelistaa, joka kertoi kävelleensä kerran Pariisin kadulla. Eräs laitapuolen kulkija oli pyytänyt häneltä rahaa. Evankelistalla oli ollut vain muutama euro taskussaan ja hän kulki miehen ohi. Mutta jokin tuon miehen katseessa sai evankelistan kääntymään ympäri. Mies oli hetkessä kadonnut olemattomiin. Oi, evankelista huudahti mielessään, taisin juuri kohdata Herran… ja kävelin Hänen ohitseen!! Voi, anna minun kohdata Sinut uudelleen, anna toinen mahdollisuus, hän huokaili onnettomana.
Iltakokouksen jälkeen hän kulki taas kadulla, taskussaan kolehtina hänelle annetut 200 e. Häntä vastaan käveli mies, joka pyysi häneltä rahaa ateriaan. Evankelista työnsi äkkiä kätensä taskuun ja laittoi ne 200 e miehen kouraan. Mies katsoi rahoja ja esteli että ei hän näin paljoa tarkoittanut… kun yhteen ateriaan vain…! Mutta evankelista sanoi: ota, ota, haluan että otat ne!! Hämmentyneen kiitollisena mies jäi katselemaan, kun evankelista jatkoi matkaansa.      

Maaseutukaupan kassalla ja Senaatintorilla – Tällä kertaa minua kosketti evankeliumitekstissä kohta ’Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.’
Mieleen nousi kaksi kohtaamista. Toinen maantienvarressa olleen kaupan kassalla, toinen Hgin Senaatintorin kadulla. Kummassakin oli toisella osapuolella hallitseva valta-asema ja -asenne heikompaan, avuttomaan osapuoleen. Toisessa oli kyseessä aikuinen ja lapsi, toisessa mies ja nainen. Lapsi itki, nainen loi minuun apua anelevan katseen. Kumpikin kohtaaminen oli niin nopea, etten tiennyt miten minun olisi pitänyt tilanteessa toimia.
Vaikka ensimmäisestä tilanteesta on kulunut jo n.20 v. ja toisestakin useampi vuosi,  palaavat ne aina silloin tällöin mieleen.

Lohduttaja – Kun suru tai syyllisyydentunne syystä tai toisesta koettaa saada otetta, voi onneksi kääntyä Vapahtajan puoleen, kertoa Hänelle huolensa, tyhjentää taakkareppunsa sisällön Hänelle. Se auttaa, ihan totta.

Kristus, johdata ja rohkaise meitä, näytä miten kulloinkin haluat meidän toimivan.
Ja kun eteen tulee tilanteita, joissa emme vain pysty toimimaan,  lähetä enkeleitäsi suojelemaan ja varjelemaan.

Kiitos että aina saamme kääntyä Sinun puoleesi. Kiitos Rakkaudestasi meitä kohtaan. Kiitos  Rauhasta, jonka voimme löytää Sinussa. Auta meitä elämään ja toimimaan siitä – Rakkaudestasi ja Rauhastasi käsin.

Would you know Me? – Tuntisitko Minut?

https://www.youtube.com/watch?v=UURkatdtFXk

”Jos kulkisin ohitsesi kadulla, katsoisin suoraan silmiisi
tuntisitko minut
jos olisi aivan yksin ja kyyneleet virtaisivat poskilleni
pitelisitkö minua sylissäsi
jos minulla ei olisi paikkaa minne mennä
ja kolkuttaisin ovellesi lähettäisitkö minut matkoihini
jos Herrasi kulkisi ohitsesi kerjäläisen vaatteissa
tunnistaisitko edes
kolme kertaa lupasit ettet koskaan kieltäisi
kolme kertaa kuljit ohitseni jättäen minut kuivumaan
sanoit minulle ettet ikinä pettäisi
vannoen Minun nimeeni ja sitten käännyit pois
jos todella tuntisit Minut ruokkisit lampaitani
jos valvoisin koko yön tietäen että kuolema on lähellä
rukoilisitko kanssani
jos Minut tuomittaisiin ristiinnaulittavaksi
uskoisitko Minuun
kun olin nälkäinen ruokitko Minut, näitkö Minut
otitko Minut huomioon kun kuulit itkuni
kun olin alaston puitko minut, pitelitkö Minua
halusitko todella tuntea Minut
ja kun olin sairas tulitko luokseni, lohdutitko Minua
osoititko maailmalle että joku rakasti MInua
kun olin sidottuna ojensitko Minulle kätesi
annoitko Minulle suojan, annoitko elämäsi puolestan?”

Muut tekstit: Ps. 143: 1-10, Mal. 3: 19-20, 1. Kor. 15: 22-28 tai Hepr. 12: 18-25.

13.11.2017   

Eilisessä Pyhän tilan mystiikka -seminaarissa Serafim Seppälä kertoi Armenian keskiajan kirkkoarkkitehtuurista. Luentoa höystivät lumoavan kauniit valokuvat vuoriin ja vuorille rakennetuista vanhoista, pelkistetyn esteettisistä kirkoista ja luostareista. Hän puhui siitä, mistä yleensä hänen mukaansa todetaan vain: ’sanoinkuvaamatonta’, koska koemme, ettei meillä ole sanoja kuvaamaan sitä, mitä kuitenkin tulisi pystyä kuvaamaan – voimasta, jota voi kokea  paikoissa, joissa on rukoiltu vuosisatoja.
Serafim totesi, että on kaksi voimaa, jotka vetävät meitä puoleensa – painovoima ja kaipuu kohti korkeuksia. Näissä ikivanhoissa armenialaisissa kirkoissa, joista hän kertoi, saattoi kokea pyhyyden niin painavana, että se hohkasi lattioistakin.
Serafim heitti kysymyksen: millaisen ’henkisen jalanjäljen’ me itse jätämme jälkeemme käydessämme tällaisissa pyhissä paikoissa?

Syttyi kaipuu ’matkustaa vieraille maille’, Armeniaan. Kulttuurikeskus Sofian sateiselta tieltä tarjosin kyydin Serafimille ja hänen kanssaan metroasemaa kohden kävelleelle ortodoksinaiselle. Matkalla kerroin minussa ja ystävässäni heränneestä kaipuusta matkustaa tuohon maahan. ”Se olikin seminaarin tarkoitus”, Serafim naurahti. – Hän lisäsi, että joskus matkallelähtö voi kestää pidemmänkin aikaa. Hänellä kesti innostuksen syttymisestä 15 v. ennen kuin hän lähti 1. Armenian matkalleen.
Nähtäväksi jää, toteutuuko matka joskus omalla kohdallani vai jääkö haaveeksi. Mutta mietin, kuinka ei oikeastaan ole välttämätöntä lähteä kauas voidakseen kokea Pyhyyden voimaa. Myös meidän rukouksemme luovat pyhän tilan ilmapiiriä, niin sisimmässämme kuin kodeissamme. Ja kaikkialla, minne menemmekin rukoillen. Kun kiinnitämme huomiomme Jumalaan, Pyhä laskeutuu keskuuteemme.

Jeesus sanoo:  ”Pitäkää varanne, olkaa valveilla, sillä te ette tiedä milloin se aika tulee. Kun mies matkustaa vieraille maille ja talosta lähtiessään antaa kullekin palvelijalle oman tehtävän ja vastuun, niin ovenvartijan hän käskee valvoa. Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, koska talon herra tulee: illalla vai keskiyöllä, kukonlaulun aikaan vai aamun jo valjetessa. Hän tulee äkkiarvaamatta – varokaa siis, ettei hän tapaa teitä nukkumasta. Minkä minä sanon teille, sen sanon kaikille: valvokaa!”  (Mark. 13: 33-37)

Kristuksen perheessä – Kreik.-engl. raamattusanakirjani mukaan kreikaksi talon herraa tarkoittava sana tarkoittaa myös perheenpäätä. Aika iso juttu oikeastaan tuo, Kristuksen perheeseen kuuluminen. Voisiko parempaa perheenpäätä kuvitella?
Riippumatta siitä millainen perhe, saattaa lapsi tai nuori lähteä omille teilleen kertomatta milloin palaa takaisin. Vanhemmat odottavat huolissaan, nukkuvat puoliunta, jos ollenkaan.
Huojentuneena ja kiitollisena ajattelen, että onneksi ei oman jälkikasvun kohdalla ole tarvinnut kantaa huolta. – Meikäläisellä kun on taipumusta turhaankin huolehtimiseen.

Mutta entä kun kyse on vanhemman paluun odotuksesta? Lapsesta odottaminen voi tuntua ikuisuudelta. Varsinkin jollei ole sisaruksia tai kavereita seurana. Vaikka itselläni oli veljet ja ystäviäkin, oli – varsinkin sitten kun isäni oli muuttanut meiltä pois – äidin kotiintulo erityisen rakas hetki. Silloin sydämessä läikähti ilo.
Muistan, kuinka äitini kerran tuli tavallista aikaisemmin kotiin ja minä lähdin ulos leikkimään. Äitini totesi kummissaan, että aina toivoin hänen tulevan aikaisemmin kotiin, ja nyt kun hän tuli, lähdin ulos. Mutta minulle jo tieto siitä että äiti oli kotona, toi hyvän olon.
Merkityksellisiä olivat tietty myös isän vierailut, kun hän tuli tapaamaan meitä lapsia.

Yhteiset ateriat – Itselläni pienten koululaisten äitinä oli lyhyet työpäivät, joten tulin kotiin joko ennen lapsia tai yhdessä heidän kanssaan. Perheen yhteiset aamiaiset ja päivälliset olivat minulle tärkeitä, niistä pyrin pitämään kiinni niin usein kuin vain mahdollista. Joskus sai taiteilla koettaessa pitää ruokaa lämpimänä ja estää ylikypsyminen, kun perheenpää joskus tuli töistä vähän myöhemmin. Ja piti päättää, milloin ruvetaan vaan syömään lasten kanssa ja isä syö sitten kun tulee.

Odottaminen voi joskus tuntua hankalalta. Mutta ihan mystiseksi se muuttuu, kun odottaa jotakuta, joka on luvannut tulevansa, mutta ei ennalta ilmoita saapumisensa ajankohtaa. Koko ajan saa olla kuulolla.
Vaikka tämänkertainen raamatunteksti puhuukin Kristuksen toisesta tulemisesta, ajattelen että se koskee myös jokapäiväistä elämää. Sitä voi elää päivästä toiseen ajattelematta lainkaan Häntä, joka on perheemme pää.
Poissa silmistä, poissa mielestä, sanotaan. Jossain tapauksessa se on hyvä juttu. Tässä sanonnan voisi kääntää  toisinpäin: Kun Kristus on mielessämme, katseemme suuntautuu Häneen. Vaikkei fyysisillä silmillämme nähtävissä, Hän kuitenkin on ’silmissämme’, aina kun niin valitsemme. Kristus toivoo, että suuntaisimme mielemme/katseemme Häneen joka päivä; että pitäisimme huomiomme Hänessä. Ei todellakaan mikään helppo juttu, kun kaikki tässä maailmassa tahtoo vetää huomiota johonkin muuhun…!
Muistuttaisitko meitä Kristus, kun me unohdamme…? Kiitos, että Sinä näet meidät. Näet heikkoutemme ja vahvuutemme. Ja halusi on auttaa meitä, jotta voisimme elää Sinun perheenjäseninäsi, Valtakuntasi Valossa. Kiitos siitä!

Voici Dieu qui vient à mon secours – Taizé

”Tässä on Jumala joka tulee avukseni
Herra joka minua kannattelee ja tukee
Sinulle laulan, Sinulle joka vastaat minulle”

Muut tekstit: Ps. 90: 1-6, 12-15, Mal. 3: 13-18 ja Hepr. 3: 12-15.

7.11.2017  

Ah miten kirkas, aurinkoinen, lämmin päivä tänään olikaan – kun ajattelee että ollaan sentään jo marraskuussa… 🙂 

Jeesus sanoi opetuslapsille:
”Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin. Mutta ellei hän kuule sinua, ota mukaasi yksi tai kaksi muuta, sillä ’jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla’. Ellei hän kuuntele heitäkään, ilmoita seurakunnalle. Ja jos hän ei tottele seurakuntaakaan, suhtaudu häneen kuin pakanaan tai publikaaniin. Totisesti: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te vapautatte maan päällä, on myös taivaassa vapautettu.
Minä sanon teille: mitä tahansa asiaa kaksi teistä yhdessä sopien maan päällä rukoilee, sen he saavat minun Isältäni, joka on taivaissa. Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.”
Silloin Pietari tuli Jeesuksen luo ja sanoi: ”Herra, jos veljeni yhä uudestaan tekee väärin minua kohtaan, niin kuinka monta kertaa minun on annettava hänelle anteeksi? Peräti seitsemän kertaako?”
”Ei seitsemän, vaan seitsemänkymmentäseitsemän kertaa”, vastasi Jeesus.  (Matt. 18: 15-22)

2 teemaa, yhtä tärkeitä kumpikin. – Sillä millaista olisi rukous, jollei olisi anteeksiantoa?
Tekstistä tuli ensin ajatus, että Jeesus oli jo siirtynyt toiseen aiheeseen – rukoukseen – kun Pietari palauttaa hänet takaisin anteeksiantokysymykseen. Mutta tarkemmin ajateltuna alkoi tuntua että nuo teemat taitavatkin kuulua yhteen.

70 x 7 – Uudessa suomennoksessa on jostain syystä vähennetty Jeesuksen ohjeistamien anteeksiantokertojen määrää. Vanhassa kun oli sama kuin muiden kielten käännöksissä: seitsemänkymmentä kertaa seitsemän. Mutta väliäkö tuolla. Jo tuo 77 kertaa tuntuu hurjan isolta luvulta! – Monikohan on ehtinyt, jaksanut tai pystynyt antamaan samalle henkilölle noin monta kertaa anteeksi…?!

Yhdessä sopiminen – Miten vahva onkaan tuo Jeesuksen lupaus: ”Mitä tahansa asiaa kaksi teistä yhdessä sopien maan päällä rukoilee, sen he saavat minun Isältäni, joka on taivaissa. Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.”
Silloin tällöin olen rukoillut toisen kanssa yhdessä sopien jonkin asian puolesta. Joskus täysin mahdottomiltakin tuntuneet asiat ovat toteutuneet jollain ihmeellisellä tavalla. Toisinaan ei rukousvastausta ole tullut, ainakaan siinä muodossa, jota oli toivottu. Rukousvastaukset – tuli niitä sitten tai ei – jäävät usein  Jumalan mysteereiksi, joihin emme saa selitystä, vaikka kuinka haluaisimme ja toivoisimme.

Sovinto -Tekstiä lukiessani tuli yhtäkkiä mieleeni, että yhdessä sopimisen voi nähdä myös sovintona: sovitaan yhdessä jokin riita, erimielisyys, loukkaaminen ja loukatuksi tuleminen, haavoittaminen/haavoittuminen tms.  Päätetään yhdessä tehdä sovinto. Päätös on tuolloin usein tahto- eikä tunneasia. Mutta miten iso asia se onkaan, kun riidan tai erimielisyyden jälkeen päästään keskinäiseen sovintoon! Kun annetaan ja saadaan anteeksi, taivaissakin huokaistaan tyytyväisinä. 🙂

Jumalan mysteeriä on myöskin tuo ”siellä minä olen” . Eihän sitä järjen keinoin voi ymmärtää tai selittää, ei itselle eikä muille. Kuitenkin se – Hänen läsnäolonsa – on joskus niin todentuntuista, että kaikki muu kadottaa siinä hetkessä merkityksensä. Siinä, läsnäolossaan, kaikki tuntuu helpommalta ja keveämmältä.
Ihmeellinen tuo Jeesuksen lupaus olla keskellämme ollessamme koolla Hänen nimessään. Hän vaikuttaa sydämissämme, tekee työtä sisimmässämme; myös silloin, kun anteeksiantaminen tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta. 

Kun 2 v. sitten marraskuussa olin ohjaamassa hiljaisuudenretriittiä, Pariisi koki iskun, joka herätti koko maailman myötätunnon. Lähtiessäni viime perjantaina ohjaamaan retriittiä samaan paikkaan, hiljainen rukoukseni oli ettei tuon viikonlopun aikana tapahtuisi mitään iskua. – Eilisaamuna selvisi, että ei auttanut pieni rukoushuokaukseni.
Ajattelenko, ettei huokaustani kuultu? No en. Ajattelen, että Jumala ei estä meitä ihmisiä tekemästä pahaa. Kyllähän tämä maailmamme olisi ihan toisenlainen paikka, jos Hän niin tekisi…! Jos Hän ei olisi antanut meille vapautta itse valita hyvän ja pahan välillä, vaan tulisi aina väliin, kun olemme aikeissa tehdä jotain pahaa. Mutta jostain syystä meidän on mentävä vaikeimman kautta. – Senkö vuoksi, että huomaisimme ettemme selviä omin voimin, vaan tarvitsemme Hänen apuaan?
Viikonvaihteen iskupaikalle oli tuotu kynttilöiden lisäksi iso muistokortti, jonka yläreunaan oli kirjoitettu: Keep light above the darkness (pidä valoa pimeyden yllä).
Väreileekö ajatuksistani (itsestä/toisista/maailmasta/Jumalasta) valoa vai pimeää sisimpääni ja ympäristööni?

Viime viikonlopun retriitissä tuon ”siellä minä olen” saattoi havaita taas kerran niin selkeästi, kun hiljennyttiin Hänen läsnäoloonsa. Olen niin useasti saanut todeta sen – niin retriitin ohjaajana kuin osallistujana – kuinka Hän vaikuttaa, hoitaa ja vahvistaa, kun ollaan koolla Hänen nimessään.
Uskon Kristuksen iloitsevan aina kun joku hiljentyy viettämään aikaa Hänen kanssaan;  kotona, luonnossa, srk:ssa, retriitissä, missä vaan. Hiljentyessämme Hänen läsnäolossaan Hän, joka on Valo, voi tehdä meissä hyvää työtään. Kun hiljennymme Kristuksen kanssa, Hän valaa meihin Rauhan, Rakkauden ja Anteeksiannon voimaa. Sillä ne ovat Hänen ominaisuuksiaan.  

Eilen sain hiljentyä ’vain’ olemaan Hänen läsnäolossaan, kun ystäväni kertoi omassa seurakunnassaan järjestettävästä taidemeditaatioretriitistä ja mahduin vielä mukaan.
Hämeenkylän kirkossa olevasta kuvataiteen näyttelystä ’Taiteilijat keskustelevat totuudesta’ saimme valita meitä eniten puhuttelevan teoksen, jonka kanssa hiljentyisimme vuoropuheluun.
En katsonut teosten nimiä, halusin katsella teoksia mahdollisimman ’tyhjänä’, ilman ennakkoajatuksia.
Eräs teos veti heti ensi silmäyksellä puoleensa. Mikä taivaallinen puolituntinen sen äärellä! (Jälkeenpäin katsoin sen nimen; siihen se viittasikin.) 
Lopuksi hartaushetki kirkkosalissa, jossa myös on taideteoksia. Taizé – lauluja ja Pyhä Ehtoollinen. Olipa Ihana iltaretriitti! Kuinka kokonaisvaltaisesti voikaan jo tuollainen kolmen tunnin retriitti vaikuttaa. Kiitollinen ja iloinen olo tuli. – Tuon tapaisia retriittejä kannattaisi minusta seurakuntien järjestää enemmänkin.

Tänään edessäni käveli hitain askelin pieni koululainen, selässään vaaleanpunainen reppu. Välillä hän pysähtyi katsomaan auringon piirtämää varjoaan. Tullessani kohdalleen hän kumartui ottamaan maasta tikun ja alkoi piirtää sillä hiekkaan. Tytöllä on oma retriittinsä kotimatkallaan, ajattelin hymyillen.
Kävelitkö Jeesus siinä tuon pikkutytön kanssa? Pidittekö yhdessä retriittiä? Kumarruitko hänen kanssaan piirtämään hiekkaan?
Niinhän teit silloin kauan sitten. Kuljit lukemattomia hiekkateitä yhdessä toisten kanssa. Kun eteesi tuotiin se nainen joka haluttiin kivittää, kumarruit piirtämään hiekkaan. 
Kotimatkalla katsoin, mitä tuo 1-2-luokkalainen oli piirtänyt hiekkaan. Isoja <<<<< merkkejä tien poikki, kuin nuolenpäitä.
Niin, Jeesus, sinun pointtisihan oli, että muistaisimme kehen meidän tuli suunnata huomio silloin, kun on tarve tai halu tuomita toisia… – kun näemme roskan veljen silmässä, vaikka omassa silmässämme on se hirsi. (Matt.7:1-3) 

Kiitos Kristus että olet Vapahtajamme. Sinulla on voima vapauttaa meidät pelosta, vihasta, katkeruudesta,  kaunasta ja kaikista muista sellaisista tunteista, jotka pitävät meitä vankeinaan. Auta meitä antamaan anteeksi, täytä meidät Rakkaudellasi.
Kiitos että kuljet kanssamme, aina kun sitä pyydämme. Kuljethan silloinkin, kun emme itse huomaa pyytää…?
Sinulla on aina aikaa meille. Auta  meitä antamaan aikaamme Sinulle, jotta pystyt tekemään meissä hyvää muutostyötäsi. Jotta tästä maailmasta tulisi valoisampi ja parempi paikka meille kaikille.  🙂

Forgiveness – Matthew West

Se on vaikeinta antaa
se on illalla viimeisenä mielessäsi
se menee aina sellaisille, jotka eivät ansaitse sitä
se on täysin päinvastaista kuin tunteesi
kun tuska jonka he ovat tuottaneet on vain liian todellista
sen sanan lausuminen vaatii kaikkesi – anteeksianto
se lentää vasten kaiken ylpeytesi kasvoja
se poistaa kaiken raivon sisältäsi
se on aina vihan pahin vihollinen
silloinkin kun oikeuden ja tuomarin mukaan
että sinulla on oikeus kantaa kaunaa
se kuiskaa korvaasi sanoen että se vapauttaa sinut
anteeksianto
näytä minulle kuinka rakastaa epärakastettavaa
näytä minulle miten saavuttaa saavuttamattomia
auta minua nyt tekemään mahdoton – anteeksianto
se puhdistaa pois katkeruuden, se voi vapauttaa vangin
ei ole rajaa sillä mitä sen voima voi tehdä
joten päästä se irti
ja voit yllättyä siitä, mitä näet armon silmien läpi
vanki jonka se todella vapauttaa oletkin sinä
haluan lopultakin päästää sen irti
näytä miten Sinun armosi näkee
auta minua antamaan, mitä Sinä annoit minulle
– anteeksianto

Muut tekstit: Ps. 119: 162-168, 1. Moos. 13:5-11, 14-16 ja 1. Piet. 3: 8-12.

30.10.2017  

Ensilumi – Ystävä pyysi katsomaan Hgin keskustassa olevaa näyttelyään. Lähdin pyörällä; varmaan viimeisen kerran tänä syksynä, ajattelin, sillä illaksi oli ennusteiden mukaan tulossa lunta maamme eteläisiinkin osiin, joidenkin mukaan ehkä pysyvästi. Kotiin palattuani siirsin pihalta viimeisiä kalusteita ja ruukkuja pois talven alta.
Olisin niin halunnut nähdä ensilumen tulon, mutta uni tuli ensin…! Aamulla sitten totesin että kyllä säätieteilijät olivat olleet oikeassa: maa oli valkoinen! – Illalla oli uutisissa varoiteltu kesärenkailla ajamisesta ja kerrottiin lumiaurojen olevan valmiustilassa. Vaikka vesisade sitten vei lumet ja sain jatkoa pyöräilykauteen (ihanaa!), on se kuitenkin vaan niin hyvä juttu että on suuntaa antavat ja usein oikeaan osuvat sääennusteet.  🙂

Harrastelua – Eräässä elämänvaiheessa olisin voinut sanoa yhdeksi harrastuksekseni taivaantuijottelun. Pidin poutapilvien katselusta ja kirkas, tuikkiva tähtitaivas (siellä, missä kaupunginvalot eivät sitä sumentaneet) suorastaan lumosi. Iltaisin usein vilkaisin taivaalle päätelläkseni millainen seuraavan aamun sää olisi. Noin joka toinen kerta osui oikeaan….
Opettelin aikoinaan myös lukemaan taivaanmerkkejä astrologian avulla, mutta jätin sen ymmärrettyäni ettei se tuonut minua lähemmäs Jumalaa, pikemminkin päinvastoin.
Olen myös pyydellyt useasti Jumalalta merkkejä (=vahvistusta johonkin asiaan).
Alla Jeesuksen kommentteja taivaanlukemisesta ja merkinpyytelystä.

Joonan merkki – Jeesuksen luo tuli fariseuksia ja saddukeuksia, jotka halusivat panna hänet koetukselle ja pyysivät häntä näyttämään merkin taivaasta. Mutta Jeesus vastasi heille: ”Illalla te sanotte: ’Tulee kaunis ilma, kun taivas ruskottaa’, ja aamulla: ’Tänään tulee ruma ilma, sillä taivas on synkän ruskottava.’ Taivasta te kyllä osaatte lukea, mutta ette aikojen merkkejä. Tämä paha ja uskoton sukupolvi vaatii merkkiä, mutta ainoa merkki, joka sille annetaan, on Joonan merkki.” Hän jätti heidät siihen ja lähti pois.  (Matt. 16: 1-4)

23.10.2017  

Vapahtajan lähettiläs – Evankeliumikirja kuvaa ensipyhän aihetta näin: Jeesus julisti, että Jumalan valtakunta on lahja. Hän lupasi syntien anteeksiantamuksen kaikkein syntisimmillekin. Jeesus lähettää omansa maailmaan todistamaan tästä armosta ja palvelemaan ihmisiä hänen nimessään. Kristitty on Vapahtajan lähettiläs, ”Kristus lähimmäiselleen”.

Eikö olekin juhlavat määritelmät kristitystä: Vapahtajan lähettiläs ja ”Kristus lähimmäiselleen”?
Eivät ne kuitenkaan ole sellaisia itsestäänselviä nimikkeitä, jotka vain lankeavat kristityille ihan luonnostaan. Kumpaankin liittyy jonkinlainen toiminta. – Itsestämme riippuu miten nuo sanat meitä liikuttavat – vai liikuttavatko ollenkaan.
Minusta on oikeastaan aikamoista ihan ajatuksenakin – että voimme niin valitessamme olla ”Kristuksia lähimmäisillemme”, Hänen lähettiläinään. Jos siis sellaisia olisimme/olemme, miten se näkyy ja tuntuu meissä? Millaista ajattelutapaa, asennoitumista/suhtautumista lähimmäisiämme,  elämän ilmiöitä ja maailman tapahtumia kohtaan se tuottaa meissä? Miten se saa meidät muuttumaan, miten toimimaan?

Actioniin? – Ainakin siinä vaiheessa, kun Kristuksen lähettiläs lähtee kohtaamaan tai auttamaan lähimmäistään, silloin taitaa kyllä yleensä Kristus itse olla se liikkeellepaneva voima.
Mihin Hän kutsui meitä 2000v sitten, ja mihin kutsuu yhä? Mitä tekemään toistemme – lähellä ja kaukaa olevien – hyväksi?

Meille? – Evankeliumikirja puhuu Taivaan valtakunnasta, alla oleva Mooseksen kirja israelilaisten matkasta Luvattuun Maahan. Minulle kuitenkin tuli heti nuo Mooseksen sanat luettuani ajatus, että hei, nuohan ovat kuin meidän rakkaalle 100v. täyttävälle Suomellemme, tähän päivään ja tuleviin! 🙂

”Älkää säikkykö”– Mooses sanoi israelilaisille:
”Olkaa vahvoja ja rohkeita, älkää pelätkö älkääkä säikkykö noita kansoja, sillä Herra, teidän Jumalanne, kulkee teidän kanssanne. Hän ei jätä teitä yksin eikä hylkää teitä.”
Mooses kutsui luokseen Joosuan ja sanoi hänelle kaikkien israelilaisten ollessa läsnä: ”Ole vahva ja rohkea. Sinä viet tämän kansan siihen maahan, jonka Herra esi-isillemme vannomallaan valalla sille lupasi, ja sinä jaat sen maan israelilaisille perinnöksi. Herra itse kulkee sinun edelläsi. Hän on sinun kanssasi, hän ei jätä sinua yksin eikä hylkää sinua. Älä lannistu, älä pelkää.” (5. Moos. 31: 6-8)

Melkein yhtä ihmeellistä kuin se, että ympäröiviin arabimaihin verrattuna minimaalisen pieni Israelin valtio on pystynyt säilyttämään itsenäisyytensä on se, kuinka Suomi, naapurimaidensa vallan alla vuosisadat elänyt, saa 7 viikon kuluttua viettää oman itsenäisyytensä 100-vuotisjuhlaa! Paitsi itsenäisyytemme puolesta taistelleita, saamme kiittää siitä myös Jumalan myötävaikutusta ja suojelua. Tällaisesta kertovat mm. monet kuvaukset taistelujen keskellä nähdystä, kuullusta ja koetusta monenlaisesta yliluonnollisesta johdatuksesta ja varjeluksesta. Jumala ei ole jättänyt meitä  eikä hylännyt, vaan ollut kansamme suojana. – Miksi Hän ei olisi sitä vastaisuudessakin?
Jotenkin vierastan sellaisia visioita, joissa maalaillaan kuvaa siitä, kuinka jotkut asiat vain tulevat vaikuttamaan maamme ja kansamme tulevaisuuteen ja oloihin ilman että itse mahdamme sille mitään. Sellaiset kun ovat taipuvaisia johdattelemaan meitä kuvittelemaan. että olemme ikään kuin yllemme vyöryvien olosuhteiden armoilla. Ne ruokkivat huolta, epävarmuutta, epäluuloa ja pelkoa, saavat meidät tuntemaan itsemme heikoksi uhriksi niin yksilönä kuin kansakuntana. Ikävimmässä tapauksessa herättävät voimakkaita vastareaktioita.

”Älä lannistu” – Jumala haluaa kyllä jotain ihan muuta! Hän haluaa meidän – samoin kuin israelilaistenkin – olevan vahvoja ja rohkeita, Häneen luottaen.

”Ole rohkea, älä pelkää” – Mooseksen kuoltua Jumala kehotti Joosuaa viemään kansan Luvattuun Maahan ja rohkaisi Joosuaa:
”Koko elinaikanasi ei kukaan voi sinua vastustaa. Minä olen sinun kanssasi, niin kuin olin Mooseksen kanssa. Minä en jätä enkä hylkää sinua.
Muista, että olen sanonut sinulle: ’Ole rohkea ja luja, älä pelkää äläkä lannistu. Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi kaikilla teilläsi.'”  (Joos.1:5,9)

Mikä valtava yhdistävä voima olisikaan siinä, jos kokonaisena kansakuntana huomaisimme, kuinka Jumala on maatamme suojellut ja varjellut. Jos alkaisimme taas – samoin kuin joskus ennen – rukoilla yhdessä, yksilöinä ja kansakuntana maamme ja kansamme puolesta. Että Hän vastaisuudessakin on  kanssamme. Että Hän antaa Viisautensa, Rakkautensa ja Rauhansa vallita ja hallita maassamme ja meissä – mielissämme ja sydämissämme.  

Fear not – Pitkän etsimisen jälkeen löysin mieleiseni version Fear not (älä pelkää) -laulusta. Pieni ranskal. kirkkokuoro laulaa ja reipas meininki sopi minusta laulun nimeen. Se on kuitenkin HD-video, eikä sen siirtäminen blogiin onnistunut ainakaan minun läppärilläni. Mutta tässä linkki:  https://www.youtube.com/watch?v=SEqeGCW5H8o

Mennoniittoja? – Huomattuani että kuoro laulaa mennoniittojen kirkossa piti googlata, keitä mennoniitat nyt olivatkaan. Wikipedia kertoo että protestanttinen uskontokunta, anabaptisteja kuten amissit. Konservatiivisimmat mennoniitat pukeutuvat yksinkertaisesti, suhtautuvat kielteisesti uuteen tekniikkaan ja pyrkivät eristäytymään ympäröivästä yhteiskunnasta omiksi maanviljely-yhteisöikseen. Esim. radiota ja televisiota ei hyväksytä ja autojen käyttöön saatetaan suhtautua kielteisesti, kuljetukseen saatetaan käyttää edelleen hevosta ja vaunuja.
Mieleeni tuli, että jos antaisin tuon konservatiivisimman joukon kuvauksen määritellä käsitystäni mennoniitoista, minun olisi aika hankalaa sovittaa kuvaa tuon mennoniittakirkon rentoon menoon videotykkeineen ja äänentoistolaitteineen…

Amissit elävät Wikipedian mukaan samantapaista yhteisökeskeistä elämää kuin mennoniitat. He noudattavat lisäksi tiukkaa uskonnollista kuria, vastustavat väkivaltaa ja ovat pasifisteja.
En ole tietääkseni koskaan tavannut mennoniittaa, mutta yhteen amishiin tutustuin käydessäni Mississipissä. Hän työskenteli  missiojärjestössä, joka auttaa vaikeissa perheoloissa (köyhyys, työttömyys, päihdeongelmaisuus, väkivalta ja rikollisuus) eläviä lapsia ja nuoria järjestäen heille iltapäivätoimintaa koulun jälkeen.
Tätä amissia oli samoin vaikea saada sopimaan netin antamaan kuvaukseen. Hän ei suinkaan ollut mikään tiukkapipo, vaan hymyileväinen, itsensä kanssa tasapainossa oleva nuori nainen, joka tuli erinomaisesti toimeen järjestön toimintaan osallistuvien (haasteellistenkin) lasten ja nuorten kanssa. He selvästikin pitivät hänestä. Hänessä oli luonnollisenlempeää auktoriteettia, hänen ei tarvinnut mitenkään yrittää ylläpitää järjestystä; oli kuin hänen läsnäolonsa – hänessä vaikuttava sisäinen ilo, valo ja rauha – olisi virrannut suoraan lapsiin ja nuoriin terapeuttisesti ja rauhoittavasti.

Tuo nuori amissi oli Kristuksen lähettiläs ja ”Kristus lähimmäisilleen” sekä olemuksellaan että toiminnassaan. – Voisinko sen perusteella päätellä, millaisia muut amashit ovat? En, koska en ole muita tavannut. Arvelen, että heissä – kuten kaikissa eri uskonsuuntiin ja uskontoihin kuuluvissa – löytyy monenlaisia persoonia, kasvatuksesta, kasvuympäristöstä ja kulttuurista riippumatta.
Joka tapauksessa häneen tutustuttuani käsitystäni amasseista ei määrittele jokin etäinen yleistävä kuvaus. Samoin kuin tuo video laajensi hieman kuvaani mennoniiteista. Ajattelen, että tämä pätee yleensäkin eri ihmisryhmiin. Perheellä, kasvatuksella, elinympäristöllä ja -olosuhteilla on vaikutuksensa. Ratkaisevaa kuitenkin on, mitä henkilössä itsessään, hänen mielessään ja sydämessään tapahtuu ja millaisia valintoja hän päättää elämässään tehdä.  

Yleistämistä? – Erilaisista kulttuureista tulevat ihmiset nostavat usein esiin omia asenteitamme. Miten suhtaudun ihmisiin, joilla on aivan erilaiset perinteet ja elämäntavat kuin omani? Määrittelenkö ihmiset sen mukaan, mihin ryhmään tai kansaan he kuuluvat? Tai vedänkö johtopäätökseni ja käsitykseni koko ihmisryhmästä yhden siihen kuuluvan henkilön toiminnan perusteella?

Haaste? – Olisiko tässä meidän maallemme haaste, jonka voisi nähdä mahdollisuutena harjoitella ”Kristuksena lähimmäisellemme” olemista? Ihmisten kohtaamista yksilöinä, lokeroimatta, yleistämättä, leimaamatta. Silloinkin kun toisen taustakulttuuri tuntuu oudolta, ehkä pelottavaltakin. 
Meidän ei välttämättä tarvitse lähteä jonnekin kauas ollaksemme Kristuksen lähettiläitä. Omalle maankamarallemme kun on saapunut ihmisiä, joille voimme kukin omalla tavallamme olla välittämässä kuvaa Jumalan valtakunnan todellisuudesta. 

Kristus vapautti peloista – Tässä linkki Avainmedian ohjelmaan, jossa eräs Suomeen tullut henkilö kertoo, kuinka hän kohtasi Kristuksen, valitsi Hänen tiensä ja vapautui peloistaan: http://www.tv7plus.fi/vod/player/49066/

Uskon että Kristus haluaa sanoa meille kaikille, niin suomalaisille kuin kaikenmaalaisille: ”Älkää pelätkö, Minä Olen kanssanne.” Mennoniittakuoron laulun sanoin:
”Älä pelkää, sillä Minä olen kanssasi, sanoo Herra. Olen lunastanut sinut, olen kutsunut sinut nimeltä. Lapseni, olet Minun, Minä olen kanssasi, kun kuljet vetten halki ja liekkien läpi. Sinä et huku etkä pala, sillä Minä olen kanssasi.”

Muut tekstit: Ps. 145: 8-13, 5, Kol. 1: 9-11 ja Luuk. 10: 1-12.

16.10.2017     Miten lempeänsuloinen lokakuinen päivä tänään (kuukauden nimen voisi kyllä vaihtaa). Lämpötila täällä etelässä 15 astetta – tuntui melkein (viime)kesältä… (No, äsken tosin luin että Lapissa oli satanut lunta…)

Evankeliumitekstistä bloggasin 20.10.14 (otsikolla Helppoa uskoa?) joten nyt otin korinttolaistekstin:
Hänessä toteutui ”Kyllä” – Jumala voi todistaa, etten sano teille sekä: ”Kyllä” että: ”Ei.” Eihän myöskään Jeesus Kristus, Jumalan Poika, jota minä, Silvanus ja Timoteus olemme teille julistaneet, tullut ollakseen sekä ”kyllä” että ”ei”, vaan hänessä toteutui ”kyllä”. Ovathan Jumalan lupaukset, niin monta kuin niitä on, saaneet hänessä vahvistuksen. Siksi mekin vastaamme hänen kauttaan: ”Aamen”, Jumalan kunniaksi. Mutta Jumala itse vahvistaa meitä ja teitä uskossamme Kristukseen, Voideltuun, ja on myös antanut meille voitelunsa: hän on painanut meihin sinettinsä ja antanut meidän sydämiimme vakuudeksi Hengen.  (2. Kor. 1: 18–22)

Varmaan useampikin teologi/raamatuntutkija on laskenut, montako Raamatussa olevaa Jumalan lupausta on vahvistunut Jeesuksen kautta. En alkanut googlata asiaa, sillä kuvittelen löytöjen määrän vaihtelevan riippuen etsijästä & kriteereistään, asennoitumisestaankin. – Itse asiassa koko Vanhan Testamentin voi nähdä lupauksena. Kertomuksena siitä, kuinka Jumala valmisti Israelin kansaa Jeesuksen tulemiseen ja hänen työhönsä.
Erityisesti profetia Jesajan kirjasta nousee mieleeni: ”Jumala itse tulee ja pelastaa teidät. Silloin aukenevat sokeiden silmät ja kuurojen korvat avautuvat, rampa hyppii silloin kuin kauris, mykän kieli laulaa riemuaan.” (Evankeliumitekstissä fariseukset kuulustelevat miestä, joka oli ollut sokea, mutta jonka Jeesus oli parantanut.)

Polvestani poistettiin revennyt nivelkierukka 80- luvun alussa. Joidenkin vuosien kuluttua polvi alkoi kipuilla. Aina kun se oli parempi, minulla oli tapana todeta perheelle kävellessäni että olo on kuin vuorikauriilla. – Kun sitten vuosia myöhemmin aloitin raamatunlukemisen, oli kiva löytää tuo kohta ’rampa hyppii kuin kauris’. Tietty omin sen  heti itselleni!
Eilisellä Nuuksion vaelluksella ei olo ehkä ollut ihan kuin vuorikauriilla, mutta iloinen olo siitä, kun pystyin nivelrikkopolveni kanssa kapuamaan jyrkkiäkin kallionrinteitä ylös ja alas ja vaikken nyt hyppimään niin kuitenkin ylittämään isoja, kaatuneita puunrunkoja.

Kiitollisin mielin taas kerran – röntgenkuvan tai diagnoosin (graavi nivelrikko) ei tarvitse määrittää tai rajoittaa omaa kokemustani asiasta. Eikä sen, mitä ortopedit sanoivat minulle, kun uudelleen kipeytynyttä polvea oli rassattu ja todettu, että säären asento oli muuttunut kierukan poiston takia. Tuumivat siinä että pitäisi sahata sääriluu polven alapuolelta ja laittaa se oikeaan asentoon. Kuulosti liian hurjalta!!! Tekoniveltä ei vielä laiteta, olin liian nuori. Laitetaan kun olet 50v. Sain kehotuksen välttää kävelyä niin paljon kuin mahdollista. – Tuota en halua ottaa vastaan, ajattelin heti!!!
50v:na sanottiin että mietitään sitä tekoniveltä sitten 60v:na. Kun kuuskymppisenä olin köpötellyt kuukauden kyynärsauvoilla ja mietin että jotain pitäisi tehdä, ortopedi sanoi että kyllä tekonivel laitetaan jos haluan, mutta hänen mielestään minun kannattaisi lykätä leikkausta niin pitkälle kuin mahdollista. Päätin lykätä.

Vahvistusta – Oikeastaan olen tosi kiitollinen kaikille noille ortopedeille. Olen saanut käydä läpi monenlaisia prosesseja heidän ansiostaan. Ja ehkä tässä on ollut mukana myös Jumalan suunnitelma: että olen voinut ihan konkreettisesti kokea, kuinka rukous voi viedä kivun pois.
Vähitellen kapinareaktioni on vuosien varrella muuttunut sisimmässäni tahdoksi uskoa ja luottaa Jumalan lupauksiin.  

Mitä näette ja kuulette – Jeesus siteerasi tuota Jesajan profetiaa lähettäessään sanan Johannes Kastajalle:
Kun Johannes vankilassa kuuli Kristuksen teoista, hän lähetti opetuslapsensa kysymään: ”Oletko sinä se, jonka on määrä tulla, vai pitääkö meidän odottaa toista?” Jeesus vastasi heille: ”Kertokaa Johannekselle, mitä kuulette ja näette: Sokeat saavat näkönsä ja rammat kävelevät, spitaaliset puhdistuvat ja kuurot kuulevat, kuolleet herätetään henkiin ja köyhille julistetaan ilosanoma. Autuas se, joka ei minua torju.” (Matt.11:3-5)

Onko totta? Muutama vuosi sitten löysin vanhojen papereideni välistä postikortin, jonka äitini oli lähettänyt ulkomailta. Hän oli ilmoittanut minut Hindhår hemsysterskolan’in kotitalouskurssille ja neuvoi kortissa, kuinka löytäisin perille: ”Mene ensin junalla Lahteen, vaihda siellä Porvooseen menevään junaan. Jää pois Hinthaaran asemalla. Se on niin pieni paikka, että löydät kyllä varmaan hemsysterskolanin.”
Korttia katsellessani olin ällistynyt ohjeesta. Eihän Lahden ja Porvoon välillä ole mitään junayhteyttä, ja vaikea kuvitella että olisi ollut 1960-luvun alussakaan! Pidin asiaa niin mahdottomana, etten edes ryhtynyt tarkistamaan asiaa. Se jäi siis minulle mysteeriksi. (Olinhan kuitenkin tuona kesänä – ohjeesta huolimatta – löytänyt perille!)
Lisäksi mietin taas kerran, kuinka monin tavoin äitini halusi rohkaista arkaa tytärtään, tuolloin 12-vuotiasta, pärjäämään maailmassa. Kortilla meno-ohjeet ja kivaa kurssia kulta! Toista kotimaistakin oli ilmeisesti tarkoitus vahvistaa, kaikki muut siellä kun olivat ruotsinkielisiä, kuten opetuskin.
Jonkin ajan kuluttua kortin löytämisestä ystävä pyysi minua mukaansa Lahteen. Hän ehdotti, että menisimme  junalla. Lahden juna-aseman asvalttiluiskaa laskeutuessamme viereemme tuli nainen, joka totesi meille: ”Tämän luiskan alla ovat ne vanhat junaraiteet, jotka ennen johtivat Porvooseen.” Silloin muistin kortin: siis tällainen yhteys oli kuitenkin ollut olemassa!
Kului joitakin viikkoja. Ystäväpariskunta kutsui minut luokseen Karhulaan. Sanoin etten voi tulla, koska polvi reistailee ja kuljen kyynärsauvoilla. Heillä oli ehdotus kuinka voisin päästä sinne, ja he toisivat minut parin päivän kuluttua takaisin kotiin. Sovittiin siis näin.
Paluumatkalla ystäväni halusi ajaa osan matkasta pikkutietä pitkin kauniin kesäisen maalaismaiseman halki. Yhtäkkiä huomasi Hinthaaran kyltin ja totesin ystävilleni: hei, täällä jossain olin lapsena kotitalouskurssilla! Ja vähän ajan kuluttua huudahdin hämmästyneenä: hei, tuossa on junaraiteet!! Vanhat ja nurmettuneet olivat, mutta junaraiteet kuitenkin! Ystäväni ihmetellessä miksi tuo minua niin ihmetytti, kerroin heille äitini 60-luvulla lähettämästä kortista, ja että nyt uskon että junayhteys Lahdesta Porvooseen oli todella ollut olemassa! 

Mietin miten usein mahdammekaan olla vakuuttuneita jostain asiasta ilman että olemme ottaneet selvää, kuinka tuon asian laita todella on. Varsinkin silloin, jos jokin asia tuntuu meistä epätodennäköiseltä…
Taikka kun kyseessä on asia, joka ei ole järjen päätelmin todistettavissa.  

Todisteiden odottamista… – Itse olen aika usein tarvinnut omin aistin havaittavia todisteita uskoakseni jonkin epätodennäköiseltä tuntuvan asian todeksi. Ja voi kuinka hyvältä on tuntunut aina kun sellaisia olen saanut!
Äitini kortin löytyminen, Lahden asemalla vierelle tullut toteamus ja ystäväni valitsema ajoreitti, jolla näin junaraiteet… olivatko nuo samalle kesälle osuneet tapahtumat vain sattumaa? Vai olisiko niissä ollut mukana johdatusta? Jospa Taivaallinen Isäni halusi minun tajuavan, miten paljon käsityksistäni nojautuukaan hatariin tietoihini ja/tai uskomuksiini.
Taikka jospa Hän halusi minun havahtuvan huomaamaan, kuinka olen taipuvainen uskomaan johonkin Hänen antamaansa lupaukseen vasta silloin kun olen nähnyt sen toteutuvan…!

Usko on… – Heprealaiskirjeen mukaan ”usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä” (Hepr.11:1).
Sillä, mitä uskomme tapahtuvaksi, on vaikutusta elämäämme, niin positiivisessa kuin negatiivisessakin mielessä; sillä, miten ja mihin suuntaamme ja kiinnitämme ajatuksemme, toiveemme ja toivomme.

Kuinka lohduttava ja rohkaiseva onkaan tuo korinttolaiskirjeen kohta:
”Mutta Jumala itse vahvistaa meitä ja teitä uskossamme Kristukseen, Voideltuun, ja on myös antanut meille voitelunsa: hän on painanut meihin sinettinsä ja antanut meidän sydämiimme vakuudeksi Hengen.”  

Sinetti – Jumala näkee ja tietää epävarmuutemme, epäilymme ja epäuskomme.   Mutta Hän vain rakastaa meitä ja haluaa vahvistaa uskoamme. Ja aika upeaa tuo, että Kristuksen, Voidellun, lisäksi Hän on antanut myös meille voitelun: Pyhän Hengen sisimpäämme, johdattamaan meitä viisauteen ja luottamukseen.
Ihmeellinen sinetti – Jumalan Henki meissä!

Rakas Jumala, kiitos kärsivällisyydestäsi meitä kohtaan! Tahtosi on johdattaa meitä  ymmärtämään asioita Sinun Totuudestasi käsin. Avaa silmämme näkemään, korvamme kuulemaan ja mielemme ymmärtämään sitä, mitä ja miten Sinä haluat meidän ajattelevan, näkevän, kuulevan ja ymmärtävän. Sinun kunniaksesi. Aamen.

Standing on the Promises – Selah – yhtye svengailee

”Luotan Kristuksen, Kuninkaani lupauksiin
soikoon Hänen ylistyksensä ikuisesti
laulan ja huudan: kunnia korkeuksissa
seison Jumalan lupauksissa
lupauksissa, jotka eivät voi pettää
ulisevien epäilyn ja pelon myrskyjen hyökätessä
pysyn Jumalan elävässä sanassa
mikä yhteenkuuluvuus, taivaallinen ilo
siunaus ja rauha minulla onkaan
kun nojaan ikuisiin käsivarsiin
nojaan turvassa, suojassa kaikelta pelästymiseltä
oletko pesty Karitsan sielunpuhdistavalla verellä?
ovatko vaatteesi tahrattomat, valkoiset kuin lumi?
kyllä, seison Jumalan, Pelastajani lupauksissa
pidän kiinni Jumalan lupauksista”

Muut tekstit: Ps. 78: 1–8, Jes. 8: 11–15 ja Joh. 9: 24–38.

9.10-2017 

Ilmaista superfoodia luonnosta: pihlajanmarjat sisältävät vitamiineja ja antioksidantteja. Pakkanen pehmittää maun, kiehauttaminen lisää vatsaystävällisyyttä.
Voi vaikka kuivata talven varalle, nyt kun niitä on niin runsaasti.

Elämää ylläpitävää ravintoa. Kehomme ei itsessään tuota sille tärkeitä vitamiineja (lat. vita = elämä). D-vitamiini on ainoa vitamiini jota keho pystyy itse tuottamaan – edellyttäen että  viettää aikaa auringon valossa.  
Antioksidantit estävät kehoa käymästä liian happamaksi (tasapainottavat kehon stressireaktioita).

Mistä elinvoimaa? – Vitamiini- ja antioksidanttitarpeita pohtiessani tuli mieleen, että  myös Kristuksen seuraajina tarvitsemme elämää ylläpitävää voimaa, valoa ja suojaa. Millainen mielen, sydämen & hengen ravinto pitäisi meidät Kristuksen ruumiin jäseninä elinvoimaisina ja estäisi happamoitumisen?
Väkivallan ja monenlaisen kiivailun lisääntyessä mietin, mitkä olisivat niitä keinoja, joilla pysyä harmoniassa itsensä, lähimmäisten ja ympäröivän maailman kanssa. 

Vitamiineja ja antioksidantteja – Itse koetan tasapainotella uutistenluvun ja uutispaaston välillä. Negatiiviset uutiset vaikuttavat – halusipa tai ei – vaikkeivät ehkä suoraan, niin kuitenkin alitajuisella tavalla ajatuksiin, tunteisiin ja – kokonaisvaltaisia olentoja kun ollaan – myös kehoon. Ikävimmissä tapauksissa ne happamoittavat tai turruttavat. – Eivät ainakaan elävöitä, se on selvää.
Ja kuitenkin olisi hyvä olla tietoinen siitä, mitä maailmalla tapahtuu…
Huokaus. Mistä voimia – vitamiineja ja antioksidantteja – ongelmien kohtaamiseen, itsessä ja maailmalla?
Jeesuksella on tähän oma reseptinsä.

Lähellä Jumalan valtakuntaa – Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: ”Mikä käsky on kaikkein tärkein?” Jeesus vastasi: ”Tärkein on tämä: ’Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, on ainoa Herra. Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi.’ Toinen on tämä: ’Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.’ Näitä suurempaa käskyä ei ole.”
Lainopettaja sanoi hänelle: ”Oikein, opettaja! Totta puhuit, kun sanoit, että Herra on ainoa Jumala, ei ole muita kuin hän. Ja kun rakastaa häntä koko sydämestään, kaikella ymmärryksellään ja kaikella voimallaan ja rakastaa lähimmäistään niin kuin itseään, se on enemmän kuin polttouhrit ja kaikki muut uhrit.” Jeesus näki, että hän vastasi viisaasti, ja sanoi hänelle: ”Sinä et ole kaukana Jumalan valtakunnasta.”  (Mark. 12: 28-34)

Koko sydämellään, sielullaan ja voimallaan – Markus ei kerro tuosta miehestä muuta kuin että hän oli lainopettaja, joka huomasi Jeesuksen opettavan oikein. Ja että Jeesus totesi hänen vastanneen viisaasti.
Tieto siitä mikä oli tärkeintä toi siis tuon miehen lähemmäs Jumalan valtakuntaa. ”Et ole kaukana”, Jeesus sanoi.
Sisäänpääsyvaatimukset ovat sitten vielä ihan omaan luokkaansa. Vaikka kuinka tutkisi Jumalan sanaa, opiskelisi ja hallitsisi tiedon ja tietäisi Jumalan tahdon, tarvitaan vielä jotain muuta – että pystyisi rakastamaan Jumalaa koko sydämellään, sielullaan ja voimallaan… ja vielä lähimmäistään niin kuin itseään…

Tee näin… – Jos tuo lainopettaja olisi elänyt tietoaan todeksi, se olisi varmaan vaikuttanut Jeesuksen vastaukseen. – Luukaan evankeliumissa Jeesus sanoi tuolle miehelle: ”Oikein vastasit. Tee näin, niin saat elää.” (Luuk.10:28) 

Mikä auttaisi meitä lähemmäs Jumalan valtakuntaa, elämään sitä todeksi?
Jeesuksen luo tullut mies punnitsi hänen opetuksiaan mielessään ja ilmeisesti hyväksymisensä myötä antoi niille tilan myös sydämessään. – Tuo voi olla helppoa silloin, kun tunnistaa Jeesuksen ja hänen opetustensa vaikutuksen sisimmässään. Mutta miten käy keskellä arkielämän hyörinää, kun niin monet asiat vievät huomiotamme pois Jumalan valtakunnasta? Kuinka helposti sitä silloin tipahtaakaan niihin omiin ajattelu-, tunne- ja toimintamalleihinsa…  

Takaisin Rakkauteen – Mitä jos kehittäisikin jonkinlaisen strategian, joka auttaisi palaamaan aina takaisin Kristuksen tarkoittamaan Rakkauteen valahdettuaan siitä pois? Mikä voisi muistuttaa ja vahvistaa?
Itselleni aamuinen raamatunluku-, rukous- ja hiljentymishetki on tärkeä. Saan siitä voimaa ja rauhaa päivälle. Samoin sillä on merkitystä, minkälaisten ajatusten annan saatella itseni illalla uneen. Visuaalinen tyyppi kun olen, koen myös kuvien vaikutuksen. Kiitän päivän mittaan Jumalaa kaikenlaisista asioista, joita voisin ehkä pitää itsestäänselvyyksinä tai sattumina. Kun kiitän, yhteyteni Häneen vahvistuu.
Monet saavat haasteellisella hetkellä apua rukouksen lausumisesta vaikka hiljaa mielessään. Joku laittaa kotonaan lappuja (joissa on esim. vahvistavia psalminjakeita tai Jeesuksen opetusta) näkyville voimalauseiksi muistuttamaan siitä, mikä on tärkeintä.
Tai voi tehdä kuten Heprealaiskirje kehottaa (ja joka minusta olisi aika ideaalia jos siihen pystyisi): että pitää ’vain’ jatkuvasti katseensa suunnattuna Kristukseen; kiinnittää huomionsa Häneen, joka on meissä…

Jotta rakkaus pysyisi – ehkä siinä onkin ydin… että muistamme yhteytemme Hänen kanssaan. – Jeesus ilmaisee tämän niin kauniilla tavalla nk. ylimmäispapillisessa rukouksessaan:
”Kun minä olen heissä ja sinä olet minussa, he ovat täydellisesti yhtä, ja silloin maailma ymmärtää, että sinä olet lähettänyt minut ja että olet rakastanut heitä niin kuin olet rakastanut minua.
Isä, minä tahdon, että ne, jotka olet minulle antanut, olisivat kanssani siellä missä minä olen. Siellä he näkevät minun kirkkauteni, jonka sinä olet antanut minulle, koska olet rakastanut minua jo ennen maailman luomista.
Vanhurskas Isä, maailma ei ole sinua tuntenut, mutta minä tunnen, ja nämä, jotka ovat tässä, ovat tulleet tietämään, että sinä olet lähettänyt minut. Minä olen opettanut heidät tuntemaan sinun nimesi ja opetan yhä, jotta heissä pysyisi sama rakkaus, jota sinä olet minulle osoittanut, ja jotta minä näin pysyisin heissä.” (Joh.17:23-26)

Liveopetusta – Kristus, Ylösnoussut, opettaa meitä yhä – ihanaa. Eihän me omin neuvoin pärjättäisikään tässä asiassa – Jumalan, lähimmäisten ja itsen rakastamisessa! – Mutta että Hänen Henkensä vaikuttaa meissä… opettaa, johdattaa tuntemaan Jumalan Rakkautta…
Mitä enemmän käännän huomiotani Häneen, sitä enemmän annan mahdollisuuden Hänen Rakkaudelleen vaikuttaa sisimmässäni. Ihan yksinkertainen ja looginen juttu oikeastaan. Ja sellainen, mihin saa ilmaisia liveopetuksia ja -harjoituksia joka päivä… – Saa jatkuvasti mahdollisuuksia kiittää kaikista niistä, jotka Jumala on antanut meille lähimmäisiksi, jotta oppisimme rakastamaan… 🙂

Aurinkomme ja kilpemme – Rakas Jumala, Sanasi mukaan Sinä olet Aurinkomme ja Kilpemme. Kun katsomme Sinun kirkkauttasi, sydämemme ja ajatuksemme valaistuvat. Suojaa ja varjele meitä pahan vallalta. Auta meitä avautumaan ja täyttymään Rakkaudestasi, jotta saamme voimaa rakastaa lähimmäisiämme, vaikeinakin hetkinä. Sinun Rakkautesi on niin vahva; se karkoittaa pelon, kaunan, vihan ja katkeruuden. Se sulattaa kovimmankin sydämen. Kuinka tämä rakas maailmamme tarvitseekaan Rakkauttasi, henkilökohtaisessa elämässä, kansakuntana, ihmiskuntana ja luomakuntana!

Kristus, kiitos että Sinä olet meissä & lähimmäisissämme, ja me Sinussa.
Sinä tiedät, mitä me tarvitsemme. Auta meitä haastavina(kin) hetkinä katsomaan Sinuun.  Jäähdytä kiihtyneitä mieliämme, lämmitä meissä lempeitä tunteita, varjele kyynisyydeltä. Ohjaa meitä ravitsemaan itseämme asioilla, jotka johdattavat meitä kohti Valtakuntasi todellisuutta.
Kiitos, että saamme kasvaa, muuttua ja vahvistua Sinun Rakkaudessasi!

Ubi Caritas – Taize

”Missä laupeus ja rakkaus, siellä Jumala”

Muut tekstit: Ps. 119: 1-8, 5. Moos. 10: 12-13 ja 1. Joh. 2: 15-17.

2.10.2017  

Näköaloja – Yllättävä juttu oli bongata Nuuksion erämaassa puiden lomista kiikarilla Linnanmäen Maailmanpyörä, Kallion kirkko ja Pasilan torni. Kuvaan en saanut niitä näkyviin, mutta sitä katsellessa mietin, kuinka oikeastaan riippuu katsojasta, pitääkö jotakin asiaa (kuten tuota välimatkaa) pienenä vai suurena, näkeekö jonkin asian (esim. tuon metsän) erottavana tai yhdistävänä.

Mikä on todellista? – Kukaan ei saa tuomita teitä siitä, mitä syötte tai juotte tai miten noudatatte juhla-aikoja ja uudenkuun ja sapatin päiviä. Ne ovat vain sen varjoa, mikä on tulossa; todellista on Kristuksen ruumis. Teidän voittajan palkintoanne ei saa riistää teiltä kukaan, joka nöyryyttää itseään kieltäymyksin, vajoaa näkyihinsä ja palvoo enkeleitä. Sellaisen ihmisen tekevät hänen omat tyhjät ajatuksensa ylpeäksi, eikä hänellä ole yhteyttä Kristukseen, päähän, joka huolehtii koko ruumiista ja pitää sitä nivelten ja jänteiden avulla koossa, niin että se kasvaa Jumalan tarkoittamalla tavalla.
Jos kerran olette yhdessä Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkuvoimien ulottuvilta, miksi yhä käyttäydytte tämän maailman mukaisesti ja alistutte sellaisiin sääntöihin kuin ”älä tartu”, ”älä maista”, ”älä kosketa”? Tämä kaikkihan koskee sellaista, mikä käytön jälkeen häviää. Kysymys on vain ihmisten käskyistä ja opeista. Nämä omatekoista hurskautta, nöyryyden harjoitusta ja ruumiin kurittamista vaativat käskyt tosin näyttävät viisailta, mutta todellisuudessa ne ovat arvottomia ja tyydyttävät vain ihmisen ylpeyttä.   (Kol. 2: 16-23)

Juhla-aikoihin ja niiden viettoon liittyy usein traditioita, muistoja ja niiden mukanaan tuomia tunteita. Lapsuuden ja nuoruuden muistoista voi säteillä valoa taikka ne voivat luoda varjoja juhlapyhien viettoon.
Itselläni on vain valoisia muistoja ja kokemuksia juhlapäivien ja -aikojen vietoista. (Jos on ollut negatiivisia kokemuksia, olen ne autuaasti unohtanut!) Varmaan siitä johtuu, että perheen ja ystävien kanssa vietetyt juhlat ovat minulle vuoden kohokohtia. Tuntuu hyvältä, kun niitä (henk.koht. juhlia, juhlapyhiä ym.) saa suunnitella ja toteuttaa ilman ulkoapäin tulevia sääntöjä, rajoituksia ja odotuksia. Toiveita (esim. ruokailun suhteen) voi kysellä ja toteuttaa mahdollisuuksien mukaan.

Kristityn vapaus – Jumalanpalveluksissa ja muissa kristillisissä tapahtumissa ja juhlissa meillä on – onneksi – tuo sama vapaus, josta Paavali kirjoittaa kolossalaisille. Liturgiaa, Sanaa, hiljaista rukousta, Pyhän Hengen läsnäoloa, hengellisiä lauluja tai virsiä, paastoamista tai ei… – saa valita sen, minkä kokee itselleen luontevaksi ja läheiseksi; mikä tuo lähemmäs Jumalaa ja Hänen tuntemistaan.

Vain varjoa tulevasta – Jos joku selittäisi, että tämä tai tuo on se ainoa ja oikea tapa palvella Jumalaa tai viettää juhla-aikoja, voisi mieleen nousta yllä oleva Paavalin toteamus: ”Kysymys on vain ihmisten käskyistä ja opeista”.
Eikö olennaista kuitenkin ole, että muistetaan, kiitetään ja juhlitaan sitä, että meillä on Taivaallinen Isä, jonka Rakkaus meitä kohtaan on käsittämättömän suuri, ja Taivaallinen Ystävä, Jumalan Poika, joka kutsuu meitä seuraajiaan mm. veljikseen/sisarikseen, ja Pyhä Henki, joka on annettu johdattamaan meitä?

Kuin kuvastimesta – Ihanaa on minusta ajatella, mitä Paavali kirjoittaa korinttolaisille:
”Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.”
Että meidän jumalanpalveluksemme on vain varjoa siitä, mitä on Hänen kohtaamisensa kasvoista kasvoihin… – huikea juttu minusta!

Pää, nivelet ja jänteet – Paavali kuvaa Kristuksen todellisuutta monin tavoin. Yllä olevassa kirjeessään fysiologisesti: Kristus on pää, joka pitää koossa koko ruumista, Häneen uskovia, jänteidensä ja niveliensä avulla.
Ajattelematta nivelongelmiani aloin ihan tosissaan pohtia: mahtaisinko mahtua jänne- tai nivelporukkaan? Onko ajattelutapani & toimintani yhdistävää vai erottavaa?
Vaikka niin toivoisin, että katsoisimme siihen mikä meitä yhdistää, saattavat mieleni, puheeni ja tekoni kuitenkin toimia juuri toiseen suuntaan… – Tunnistanko, milloin omat tai toisen asenteet ja mielenilmaisut ovat yhdistäviä, milloin eri joukkoihin jakavia?

Pois maailman alkuvoimien ulottuvilta – Millaiset voimat mahtavatkaan huomaamattamme pyöritellä ja ohjailla asenteitamme, käsityksiämme ja toimintaamme tällä Planeetallamme?
Kun maamme ja maailmamme menoa katselee, jakautuminen eri ryhmiin ja mielipiteisiin on niin vahvaa, etten eläessäni muista tällaista kokeneeni.
Sitä voi tarkastella poliittiselta tai psykologiselta kannalta. Hengellisestä näkökulmasta voi ajatella Kristuksen yhdistävää ja koossa pitävää voimaa. Ja miettiä myös, millaiset asiat vievät meitä erilleen Hänestä ja toisistamme.    

Yhdistävä ja erottava – Kristuksen päävastustaja on kreikankiel. nimensä mukaan ’hajottaja’ tai ’erilleen heittäjä’.
Joskus voi olla helpompaa tarkastella tilannetta ei vain opituista ja sisäistetyistä asenteista käsin vaan ikään kuin ulkoapäin: millaiset asiat vaikuttavat meihin ja saavat meidät ajattelemaan ja käyttäytymään tietyllä tavalla?
Tuota erottavaa ja hajottavaa voimaa ajatellen herää kysymys: eikö meistä muka löydy voimaa vastustaa ’erilleen heittäjän’ vaikutuksia? Emmekö kuulu Taivaallisen Kuninkaan perheeseen, Kristuksen Valtakunnan vaikutuspiiriin? Emmekö ole kytkeytyneet parhaaseen mahdolliseen Voimanlähteeseen? – Sen kun muistaa, eihän siinä vastustaja voi kuin vikistä.

Voisiko kristityn vapaus olla sitä, että voimme katsoa Kristukseen ja kiittää Häntä siitä, että Hän yhdistää meidät yhdeksi perheeksi? 

Kristus, kiitos että olet Vapahtajamme. Kiitos siitä vapaudesta, jonka olet meille lunastanut. Kiitos yhdistävästä ja koossa pitävästä Voimastasi.
Vedä meitä lähempään tuntemiseesi. Anna Rakkautesi ja Rauhasi vahvistua sydämissämme.  

Freedom reigns – Jason Upton

”Siellä missä Herran Henki on, on vapaus
jos olet väsynyt ja janoinen, on vapaus
Jeesus hallitsee täällä
laupeuden ja armon sateita laskeutuu jokaisen kasvoille
kun kohotamme katseemme Jeesukseen, siinä on vapaus
mikä sinua painaakin, minkä kanssa kamppailetkin – vapaus
Herra katselee meitä Maan päällä olevia
etsien sydäntä joka olisi täysin Hänen”

Muut tekstit: Ps. 119: 97-104, Aam. 5: 21-24 ja Kol. 2: 16-23 ja Mark. 2: 18-22

25.9.2017    

Kyky elää täysillä tässä hetkessä on lapselle luontaista. Kun pieni lapsi keskittyy leikkiin tai esim. tarkkailemaan jotain ilmiötä, hän syventyy siihen koko olemisellaan.  
Vilkkaat kaksoseni saattoivat 2-3-vuotiaina seurata jäällä täydellisessä hiljaisuudessa pilkkijän kädenliikettä avantoreiän äärellä ’ikuisuuden’ (ainakin äidin kylmettyneiden varpaiden mielestä). Nuorimmaiseni istui samanikäisenä joskus kyykyssä kukkien edessä täysin liikkumatta ja hiljaa vaikka kuinka pitkiä aikoja vain katsellen. (Varmaan näki siinä jotain muutakin kuin krookukset.)

Läsnäolon taito tuntuu häviävän jonnekin aikuisuuteen kasvettaessa. Tuota kadotettua aarretta etsitään nykyisin takaisin  monenlaisilta kursseilta, ehkä lähinnä omaan hyvinvointiin, rauhoittumiseen, rentoutumiseen ja voimaantumiseen.

Läsnä toiselle – Mikä lahja onkaan, kun kohtaa ihmisen, joka on täysillä läsnä ei vain itsessään, vaan myös  toiselle. Vahvin muistikuva tällaisesta minulla on 90-luvulta. Erään seminaarin tauolla kysyin suuresti arvostamaltani 80-vuotiaalta saksal. pedagogilta, taitavalta opettajalta & 5 lapsen isältä, neuvoa erääseen hankalaan tilanteeseen.
Millainen täydellinen läsnäolo, kiinnostuminen ja keskittyminen toisen asiaan, toisen arvostaminen ikä-, oppi-, kokemus- ym. eroista huolimatta, mikä sisäisen säteilyn lämpö hänestä huokuikaan!   
Oli kuin hän olisi lukenut ajatukseni, sillä ennen kuin palasi jatkamaan luennoimistaan hän sanoi, että jokaisessa kohtaamisessa tärkeintä on olla koko tietoisuudellaan läsnä toiselle.

Unohdetut kyvyt – Monia muitakin lapsena omaamiamme kykyjä kuin läsnäolon taidon olemme unohtaneet matkan varrella.
Mutta mitä ominaisuutta Jeesus tarkoittikaan puhuessaan lapsen kaltaiseksi tulemisesta?

Lasten kaltaisiksi? – Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: ”Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?”
Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi:
”Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.
Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja.”  Matt. 18: 1-6, 10

Megapalkinto – Nöyrtyminen… – useille tuo sana taitaa tuoda lähinnä negatiivisia mielleyhtymiä (nöyryyttävä, nöyristely tms.). Mutta voisiko tuossa sanassa nähdäkin jotain myönteistä?
Jeesukselle se on niin myönteinen, että hän lupaa nöyrtyjälle megapalkinnon: taivaallisesta perspektiivistä lapsen kaltaiseksi nöyrtyvä onkin kaikkein suurin!

Enkelit saavat taivaissa katsella taivaallisen Isän kasvoja. – Voisiko tuokin koskea lapsen kaltaiseksi suostujaa… että hänen enkelinsä saa katsella taivaallisen Isän kasvoja? Ajatus on minusta huima: että suojelusenkelimme saisivat olla Jumalan kirkkauden välittömässä ilma- ja vaikutuspiirissä… – miten se säteilisi ja toisi kirkkautta meidän elämäämme…?

Luottamusta ja voimaa – Tulee mieleen monia lapsissa olevia ihania laatuja, ajoilta jolloin omat lapset olivat pieniä, työvuosilta lasten parissa sekä nyt lastenlasten kanssa. Esim. avoimuus ja aitous.
Jeesus ei kuitenkaan mainitse lasten ominaisuuksista muuta kuin uskon: ’näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun’.
Kristittynä olemiseen liittyy näkemys Jumalasta taivaallisena Isänä ja Jeesuksesta Vapahtajanamme ja Ystävänämme. Moneltakohan on jäänyt huomaamatta, millainen aarre meille on tarjolla. Suhde, jonka syventyessä luottamus ja rakkaus vain kasvaa. Lähde, josta virtaa rauhaa, voimaa ja luottamusta elämään.  

Laulut – Kun lapset olivat pieniä, lauloin heille iltalauluja. Nuorimmainen toivoi melkein aina viimeiseksi lauluksi ’Ystävä sä lapsien’. Ja jos joskus lauloin vain 1. säkeistön, hän sanoi: ”Laula se toinenkin.”
1.Ystävä sä lapsien, katso minuun pienehen. Minne käynkin maailmassa, sinä olet hoitamassa. Onni täällä  vaihtelee, taivaan Isä suojelee.
2. Ota, Jeesus rakkahin, suojaas koti kallehin. Siunaa äitiä ja isää, heille elinpäivää lisää. Ystävä sä lapsien, pientäs auta holhoten.
Kun mietin noiden säkeistön sanoja, niin en ihmettele lapsen valintaa: niissähän on valtava turvallisuuden perusta: Taivaan Isä suojelee, ja Jeesus on Ystävä, joka näkee ja hoitaa, suojaa kodin, siunaa vanhemmat, auttaa lasta. 

Paluu lapsuuteen – Viime viikolla lauluryhmän esittäessä palvelutalossa vanhoja, lapsuudenaikaisia tuttuja lauluja ja virsiä vanhuksille, nenäliinoja kaivettiin esiin.
Teemana oli kiitollisuus. Kysymykseen, tuleeko kellään mieleen kiitoksen aiheita, erään miehen spontaanit 3 lausetta koskettivat: viitteellisesti ja lyhyesti hän mainitsi isäänsä liittyvän järkyttävän sodanaikaisen muiston, ja kuinka hän tänä aamuna oli herännyt tyyny märkänä vaikkei muistanut itkeneensä (tuota muistoa ilmeisesti), ja lausui sydämestään kiitoksen lauluryhmälle siitä, että olivat tulleet laulamaan (hänelle tuttuja ja selvästi hänen sisintään liikuttavia ja lohduttavia lauluja).
Tämän miehen jokakertaisessa toivelaulussa ’Maan korvessa’ suojelusenkeli varjelee lasta elämänpolulla.    

Enkeli – Käydessäni tapaamassa evankelista Hilja Aaltosta kysyäkseni häneltä eräästä esi-isästäni (kerroin tästä käynnistä jossain aiemmassa bloggauksessa), Hilja kertoi, että enkeli tulee aina välillä tervehtimään häntä. Hän kuvaili enkeliä suureksi ja kirkkaaksi.
Hilja, tuolloin 104-vuotias, odotti jo kovasti pääsevänsä Taivaan Kotiin. Hän sanoi, että pian hänen enkelinsä tulee hakemaan hänet, ja että se tulee olemaan juhlapäivä: hän saisi kohdata Vapahtajansa.
Hilja pyysi minua ottamaan kaapista esiin sinisen leningin ja ripustamaan sen esille kaapin oveen. Hän halusi olla pukeutunut siniseen leninkiin tuona juhlapäivänä. Katsoessaan leninkiä hän totesi kuitenkin, ettei se ollut ihan oikeansininen. Mietin, että lempivärini oli nuorempana ollut pitkään taivaansininen. Mahtoiko Hilja kaivata senväristä asua ylleen lähtiessään taivasmatkalleen?
Lähtiessäni Hilja pyysi minua tulemaan uudelleen. Lähdin sieltä miettien, mistä löytäää Hiljalle taivaansininen leninki. Tuo käynti jäi kuitenkin minulta ainoaksi.
En tullut kysyneeksi Hiljalta, oliko enkeli, joka kävi häntä katsomassa,  hänen suojelusenkelinsä, vai enkeli, jonka nimenomaisena tehtävä on saattaa Hilja taivaaseen. – 3 kk;n kuluttua enkeli tuli hakemaan Hiljan Kotiin.

Suojaa ja varjelusta – Kaikenikäisinä – lapsina, nuorina, aikuisina ja vanhuksina – tarvitsemme Jumalan enkelten suojelua ja varjelusta, tiedostammepa sen tai emme. Uskon että meissä jokaisessa on sisäinen tarve tuntea että olemme turvassa. Monenlaisia turvarakenteita ja suojakuoria voi kehitellä ympärilleen, mutta on olemassa meille näkymätön mutta enkeleillemme näkyvä, koko ajan läsnä ja saatavilla oleva Turvan Lähde, kunhan vain huomaamme, uskomme ja luotamme.
Se on myös sitä nöyrtymistä: että uskaltautuu myöntämään tarvitsevansa ja kaipaavansa Korkeimman varjelusta. Ei vain hädän hetkellä, vaan joka päivä.

Alla Celine Dion’in ja Andrea Bocellin tunnetuksi tekemä The Prayer – rukous-laulu, jonka  Laura Bretan (tässä 11v:na) laulaa hääparille.

The Prayer – Laura Bretan

”Rukoilen että Sinä olet silminämme
ja että seuraat kulkuamme
ja autat meitä olemaan viisaita silloin kun emme tiedä
olkoon tämä rukouksemme kun eksymme
johdata meidät armollasi paikkaan, jossa olemme turvassa
rukoilen että löydämme Sinun valosi
ja että säilytät sen sydämissämme
jotta muistaisimme tähtien syttyessä yöllä
että Sinä olet ikuinen tähti
olkoon tämä rukouksemme kun varjot täyttävät päivämme
johdata meidät armollasi siihen paikkaan
anna meille usko, jotta olemme turvassa
unelmoimme väkivallattomasta maailmasta
jossa vallitsee oikeudenmukaisuus ja luottamus
jokainen antaa kätensä naapurilleen
rauhan ja veljeyden symbolina
pyydämme lempeää elämää ja että katselet meitä ylhäältä
toivomme että jokainen sielu löytää toisen sielun jota rakastaa
ja voiman, jonka Hän antaa meille
olkoon tämä rukouksemme
aivan kuten jokaisen lapsen on löydettävä paikka
johdata meitä armollasi paikkaan jossa olemme turvassa”

Muut tekstit: Ps. 103: 19-22,  2. Moos. 23: 20-23 ja Hepr. 1: 14 – 2: 4 / Ilm. 5: 11-12.