2.3.2020. Eilen heräsimme yllätykseen: lunta maassa! Hauveli loikki riemuissaan mäellä, jonka lumipeite riitti juuri ja juuri muutamaan pulkkalaskuun. Tänään lumi oli poissa. Olisi siitä mieluusti nauttinut pitempäänkin… 🙂

*******

Jos voit – Eräs mies väkijoukosta sanoi Jeesukselle: ”Opettaja, minä toin poikani sinun luoksesi. Hänessä on mykkä henki. Se ottaa hänet valtaansa missä vain. Se paiskaa hänet maahan, ja hän kuolaa ja kiristelee hampaitaan ja menee aivan jäykäksi. Pyysin, että opetuslapsesi ajaisivat hengen pois, mutta ei heistä ollut siihen.”
    Silloin Jeesus sanoi heille: ”Voi tätä epäuskoista sukupolvea! Kuinka kauan minun on vielä oltava teidän keskuudessanne? Kuinka kauan minun pitää kestää teitä? Tuokaa poika minun luokseni.” He toivat pojan Jeesuksen luo. Jeesuksen nähdessään henki heti kouristi poikaa, ja tämä kaatui, kieriskeli maassa ja kuolasi. Jeesus kysyi pojan isältä: ”Kuinka kauan hänellä on ollut tämä vaiva?” ”Pienestä pitäen”, vastasi mies. ”Henki on monet kerrat kaatanut hänet, jopa tuleen ja veteen, jotta saisi hänet tapetuksi. Sääli meitä ja auta, jos sinä jotakin voit!” ”Jos voit?” vastasi Jeesus. ”Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo.” Silloin pojan isä heti huusi: ”Minä uskon! Auta minua epäuskossani!”
    Kun Jeesus näki, että väkeä tuli aina vain lisää, hän käski saastaista henkeä sanoen: ”Mykkä ja kuuro henki, minä käsken sinua: lähde pojasta äläkä enää mene häneen!” Henki huusi, kouristi poikaa rajusti ja lähti hänestä. Poika jäi makaamaan elottoman näköisenä, ja monet sanoivatkin: ”Nyt hän kuoli.” Mutta Jeesus tarttui häntä kädestä ja auttoi hänet jalkeille, ja hän nousi.
    Kun Jeesus sitten oli mennyt sisään ja vain opetuslapset olivat paikalla, nämä kysyivät häneltä: ”Miksi me emme kyenneet ajamaan sitä henkeä pojasta?” Hän vastasi: ”Tätä lajia ei saa lähtemään muulla kuin rukouksella.”   (Mark. 9: 17-29)

Mikä totaalinen pudotus ihmeellisestä, pyhästä kokemuksesta takaisin maan pinnalle, tämän maailman todellisuuteen: Jeesus oli juuri palannut takaisin alas kirkastusvuorelta Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen kanssa, ja mitä siellä odottikaan: hälisevän ihmisjoukon keskellä lainoppineita väittelemässä niiden opetuslasten kanssa, jotka olivat jääneet vuoren juurelle odottamaan. Ja epätoivoinen isä, jonka poika sai rajuja, hengenvaarallisia kohtauksia, eivätkä opetuslapset olleet kyenneet auttamaan häntä.
Pelkoa ja hätää, pettymystä ja häpeää, syyttelyä ja puolustautumista – monenlaisia vahvoja tunteita oli ilmassa.   

Pietari, Jaakob ja Johannes ajattelivat varmaan, että olisimmepa saaneet rakentaa ne majat sinne vuorelle ja jäädä sinne. Kauas tällaisesta vaatimusten ja tyytymättömyyden ilmapiiristä. Miten täydellinen vastakohta sille rauhalle, jota vuorella koimme; siellä tunsimme, että  mitään ei puuttunut. (Mark.9:2-10)

Jeesukselle palaaminen aivan toisenlaiseen ilmapiiriin oli varmaan myös haasteellista. Eivätkä pojan isän sanat tainneet asiaa helpottaa: ” Sääli meitä ja auta, jos sinä jotakin voit!”
Jos sinä jotakin voit… – isän toiveikkuudesta oli enää vähän jäljellä.    
Mietin usein, millaisella äänensävyllä Jeesus mahtoi lausua sanansa ”Jos voit?” Ei varmastikaan loukkaantuneena tai uhoamalla, sillä ei hän kärsinyt heikosta itsetunnosta tai näyttämisen tarpeesta. Kärsimättömänäkö?
Joskus ajattelen, että tuo ’jos sinä jotain voit’ saattoi tuntua Jeesuksesta jopa huvittavalta (ei ylimielisesti, vaan pelkästään ajatuksena huvittavalta). Olihan hänen Isänsä juuri vahvistanut hänelle ja vuorella olleille opetuslapsille hänen taivaallisen identiteettinsä. – Mitä ei voisi Jumalan Poika, joka oli tullut tekemään Isänsä töitä?  

Sairaan pojan isän sanat saattoivat tehdä Jeesuksen myös surulliseksi. Olihan hän keskustellut vuorella profeettojen kanssa siitä, mitä Jerusalemissa tulisi tapahtumaan, ja sanonut niille kolmelle kanssaan olleelle opetuslapselle: ”Ihmisen Poika joutuu paljon kärsimään ja kokemaan halveksuntaa.”
Kuuliko Jeesus pojan isän sanoissa ” jos sinä jotakin voit!” alkusoiton sille, mitä oli tulossa?

Halveksuntaa ja pilkkaa Jeesus joutui kokemaan vangittuna Herodeksen luona, kun ei suostunut tekemään jotain ihmettä Herodeksen silmien edessä ja kun tämä alkoi kohdella häntä sotilaidensa myötävaikutuksella halveksuvasti ja tehdä hänestä pilkkaa. Samaa Jeesus koki ylipappien taholta,  vankityrmässä ja vielä Golgatallakin.

Se ei ollut kuitenkaan kaiken loppu, vaan uuden alku: ristiä seurasi ylösnousemus.
Ajattelen kaikkia niitä, jotka ovat kokeneet väheksyntää, halveksuntaa, pilkkaa tai kiusaa, lapsena kotona tai koulussa, aikuisena työpaikalla tai muissa ympyröissä. Niitä, jotka sen seurauksena kamppailevat masennuksen, toivottomuuden, näköalattomuuden tai jopa itsetuhoajatusten kanssa.
Kunpa mahdollisimman moni sellainen, joka on löytänyt toiveikkuuden, ilon ja voiman elämäänsä Ylösnousseen kautta, voisi olla rohkaisijana toivonsa kadottaneille kertomalla oman tarinansa.

Jeesus lohdutti pojan isää, kun näki tämän tuskan ja hädän lapsensa puolesta. Hän rohkaisi isää sanoen tälle nuo ihmeelliset sanat: ”Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo.” – Johon pojan isä heti huusi: ”Minä uskon! Auta minua epäuskossani!”

Tuo on minusta niin kaunis kohta. Jeesus rohkaisee uskomaan ja haluaa auttaa  uskossaan epävarmaa. Riitti, että avuntarvitsija kääntyi Jeesuksen puoleen ja pyysi tätä auttamaan häntä, epäuskoista.
Efesolaiskirjeen mukaan Jumala on uskon antaja: ”Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon.” (Ef.2:8)

Aika moni meistä on tainnut huokaista tai huutaa Jumalalle jotain samantapaista kuin tuo pojan isä. Kun epätoivoisesti on halunnut muttei vai ole jaksanut uskoa Hänen apuunsa.
Tuo huudahdus riitti kuitenkin Jeesukselle, hän vapautti pojan vaivastaan.
Opetuslapset olivat ihmeissään:: miten me emme pystyneet auttamaan poikaa?
Jeesuksen vastaus ”Tätä lajia ei saa lähtemään muulla kuin rukouksella” jää vähän arvoitukselliseksi. (Matteuksen evankeliumissa on lisäys: ”Tämä laji ei lähde muulla kuin rukouksella ja paastolla.”).

Uskon rukousta – Ehkäpä Jeesus tarkoitti, että rukouksen intensiteetillä oli merkitystä. Ja sillä, millainen suhde on Jumalaan. Jeesus vietti paljon aikaa Isänsä kanssa, rukoillen ja kuunnellen Hänen tahtoan. Yhteisestä ajasta syntyi läheinen, luottavainen suhde taivaalliseen Isään. Jeesus rukoili uskoen ja luottaen Isän tahtoon ja sen mukaisesti. 

Rakas Jumala, kiitos siitä, että Sinä voit ja tahdot auttaa meitä. Kiitos myötätunnostasi ja huolenpidostasi. Vahvista uskoamme. Kiitos että tulet luoksemme, jaksat meitä, rakastat meitä. 🙂

Muut tekstit: Ps. 25: 1-10, 2. Kun. 20: 1-7 ja 1. Kor. 10: 12-13.

26.2.2020.  Miten valtava vaikutus sillä onkaan, kun monen harmaan sadepäivän jälkeen valo murtautuu esiin pilvien takaa. Kävelyteillä tulee vastaan hymyjä. Valo kutsuu meitä ulos kuorestamme. 🙂

Jeesus alkoi puhua opetuslapsilleen, että hänen oli mentävä Jerusalemiin ja kärsittävä paljon kansan vanhimpien, ylipappien ja lainopettajien käsissä. Hänet surmattaisiin, mutta kolmantena päivänä hän nousisi kuolleista.
    Pietari veti hänet erilleen ja alkoi nuhdella häntä: ”Jumala varjelkoon! Sitä ei saa tapahtua sinulle, Herra!” Mutta hän kääntyi pois ja sanoi Pietarille: ”Väisty tieltäni, Saatana! Sinä tahdot saada minut lankeamaan. Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!”  (Matt. 16: 21-23)

Voisi kuvitella, kuinka joku nuori, jolle evankeliumit eivät ole tuttuja, toteaisi yllä olevan kohdan kuultuaan, että mitä: kiroiliko Jeesus? (Kuullessahan ei näe, että sana on kirjoitettu isolla S.llä.) – Mutta moniko ajattelee, että tuo sana merkitsisi muutakin kuin suomenkielessä käytettyä voimasanaa? – Tuntuisiko liian haastavalta uskaltautua pohtimaan, josko kyseessä voisi olla meidänkin aikanamme vaikuttavan, todellisen olennon nimitys?

Kutsumanimi – Viime viikon uutisartikkeli kertoi, kuinka helposti koiranpennulle voi opettaa sen nimen ja kutsumaan sen nimellään luokseen.
Entä sellainen olento, jota emme näe fyysisin silmin ja jota emme välttämättä haluaisi lähellemme? Olento, jonka olemassaoloon monet eivät usko, mutta jonka todellisuudesta toiset ovat vakuuttuneet? Jos oletetaan, että tuollainen olento todella on olemassa, miten se mahtaa reagoida kuullessaan nimensä? (Tuollainen käy joskus mielessä, kun kuulen käytettävän s:llä tai p:llä alkavaa voimasanaa.)
No, tuota voi pitää pelkkänä ajatusleikkinä. Monille tuo olento on jokin menneiden aikojen kuvitteellinen hahmo, jotkut taas eivät halua ajatella koko asiaa, koska se tuntuu pelottavalta. – Vaikka koko aihe ei ole mitenkään miellyttävä ja mukava, pitäisikö siitä sen tähden olla puhumatta?

Jeesukselle tuo olento ei ollut mielikuvitusolio, vaan todellinen Vastustaja. Kuinka hän siis saattoi käyttää tuota nimitystä vastauksessaan Pietarille, läheiselle opetuslapselleen?  Pietarin reaktiohan kertoi vain tämän huolesta ja rakkaudesta Herraansa kohtaan.

Miten helppoa onkaan eläytyä Pietarin reaktioon! Itse olisin varmasti ruvennut ihan samalla tavalla estelemään Jeesusta: ei, sitä – sinun surmaamistasi – ei saa tapahtua! Jos ei mentäisikään Jerusalemiin! Palattaisiin Jeesus Galileaan, jossa olet turvassa vainoojiltasi! 

Jeesus eli kovien paineiden alla: hänen piti pitää sekä itsensä että opetuslapsensa oikeilla raiteilla. Missään kohtaa ei saanut päästää Paholaista vaikuttamaan asioiden kulkuun. Se kun pelkäsi Jumalan pelastussuunnitelman toteutuvan ja koetti monin tavoin saada Jeesuksen vaihtamaan kurssia, kääntymään pois siitä suunnasta, joka johti kohti Jumalan hänelle antamaa lunastustyötä.

Entä me, minä, sinä? Onko Kiusaaja päässyt vaikuttamaan sen elämänsuunnitelman suuntaan, joka Jumalalla on ollut meidän elämällemme?
Moni sellainen, joka uskoo että tuo olento yhä vaikuttaa tässä maailmassa, voisi varmaan todeta, että kyllä vaan.

Jumala rakastaa meitä ja tahtoo meille hyvää. Sitä julisti suuri taivaallinen sotajoukko sinä yönä, jona Kristus-lapsi syntyi maailmaan:
Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.
Tai vanhan käännöksen mukaan:
Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto. (Luuk.2:14)

Miksi sitten elämässämme ja kokemuksissamme on niin paljon sellaista, missä Jumalan rakkaus ja hyvä tahto meitä kohtaan ei näy eikä tunnu?
Meidän ihmisten vajavuudestako, vääränlaisista ajatuksista ja asenteistako pelkästään johtuu, että tässä maailmassamme on niin paljon itsekkyyttä, epäoikeudenmukaisuutta, vihaa, sortoa ja väkivaltaa?  – Mistä nuo ajatukset ja asenteet oikein kumpuavat?

Jeesus sanoi Pietarille: ”Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!”
Missä määrin ajatuksemme ovat Jumalan ajatuksia, missä määrin omiamme? Taikka Vihollisen?
Jumalan ajatukset johtavat sellaiseen, mikä on hyvää, Hänen tahtonsa mukaista; niin omassa kuin toisten elämässä.

Siihen aikaan, kun olin mukana new age (uushenkisyys) -jutuissa, minulla oli sellainen fix idé, että minun tulee kiinnittää huomioni vain sellaiseen, mikä on hyvää ja valoisaa. Nähdä se hyvä, mitä jokaisessa on. Nähdä traumojen ja suojakuorien ohi siihen Valon kipinään, jonka Jumala on laittanut jokaisen sisimpään.

Vuosituhannen vaihteessa jouduin kriisiin itseni kanssa.
Järjestin tuohon aikaan erään slovenial. henkisen open, Marko Pogačnikin, kursseja täällä Suomessa. Erään kerran hakiessani Markoa lentokentältä kerroin, kuinka minulla oli alkanut nousta pintaan sellaisia tunteita, joita en tiennyt minussa olevankaan: tukahdutettuja katkeruuden ja vihan tunteita. Valokuplani, jossa kaikki oli ollut niin hyvää ja kaunista ja valoisaa, oli puhjennut. Marko totesi, että hän käy läpi ihan samaa. Siksi hän oli kehittänyt erään menetelmän (meditaation) varjopuolien työstämiseen. – Olin helpottunut: en ollutkaan ainut, joka koki tällaista! 

Tuohon aikaan pidin itsekin kursseja. Monet kertoivat kokeneensa suurta helpotusta, kun aloin puhua varjopuolien (myös omieni) kohtaamisesta. Oli siis ihan ok myöntää, että itsessä on myös nk. kielteisiä tunteita. Ei tarvinnutkaan koettaa pitää yllä jonkinlaista ihannekuvaa itsestä ja elämästään.

Silloin new age –henkisen etsinnän keskiössä oli oman itsensä työstäminen kaikin tavoin paremmaksi ihmiseksi. Samanlainen trendi on nykyäänkin, myös muissa piireissä kuin henkisyyttä etsivien joukossa. Metodit ovat samantapaisia, vain vähän muunneltuja. 

Kun Kristuksesta oli tullut elämäni Johtotähti, (uus)henkiset opit ja opet saivat jäädä.  Yksi suurimmista muutoksista omalla kohdallani taisi olla se, että aloin kääntyä Jumalan puoleen vaikeissa asioissa. Rukous tuli tärkeäksi, ja tieto siitä, että Jumala on mukana silloinkin – ja erityisesti silloin – kun on vaikeaa. Luottamus Hänen apuunsa vahvistui. 

Mutta mistä ne kaikki mömmöt sisältämme kumpuavat? – Omalla kohdallani kyse oli tukahdutetuista tunteista, joilla oli vihdoin mahdollisuus purkautua. 2-3 spontaania, ennalta arvaamatonta ’räjähdystä’ puhdisti ihmeesti sisikuntaani. Kohde ei tosin ollut se oikea, vaan toimi sijaiskärsijänä. (Siksi oli helppo myös pyytää anteeksi.)

Joskus 90-luvulla tutustuin Ben Furmanin ajatuksiin ratkaisukeskeisestä terapiasta: kuinka moniin asioihin voi löytää helpotusta jo ihan asennoitumistaan muuttamalla. Lyhytterapiassa ei pyritä sukeltamaan juurisyihin, vaan löytämään uusia, rakentavia näkökulmia.

Taivaallinen terapeutti – Erityisesti silloin, kun haavat ovat niin syvät, ettei lyhytterapiasta ole niitä hoitamaan, on ihanaa (pitkiä terapioita lainkaan väheksymättä), että meillä on kaikkivaltias ja kaikkitietävä, taivaallinen Terapeutti, ihmeellinen Parantajamme. Hän näkee ja tietää kipumme ja tuskamme syvimpiä sopukoita myöten, ja Hän haluaa hoitaa meitä Rakkaudellaan.
Hänen puoleensa voi kääntyä 24/7, riittää että ottaa yhteyttä ja kertoo asiansa. Ja (kuten tavallisen terapeutinkin kanssa) myös Hänen kanssaan yhteistyö on valttia.
Ja jossain vaiheessa sitten saattaa todeta, että ongelmaa ei enää olekaan.

Juontuvatko kaikki pahat ajatuksemme, tunteemme ja tekomme vanhoista kokemuksistamme? Tai menneitten sukupolvien meihin siirtyneiden traumojen vaikutuksista? Psykologisesti voisi näin todeta.
UT:n näkemyksen mukaan taustalla, näkymättömissä, on voimia, jotka pyrkivät vaikuttamaan ajatuksiimme ja sitä kautta toimintaamme niin, ettei Jumalan suunnitelma toteutuisi omassa ja toisten elämässä.
Efesolaiskirjeessä todetaan: ’Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan.’ (Ef.6:12)

Elämän Valo – Suuri asia itselleni oli new age -vaiheeni jälkeen tajuta, mistä todellinen Valo tulee. Että se on lahja, joka on annettu ylhäältä. Kristus on Valomme. Hän haluaa valaista synkimmätkin elämäntilanteemme, parantaa syvimmät haavamme. Hän haluaa kirkastaa ajatuksemme, tuoda toivoa, iloa ja rauhaa elämäämme.
Kun Kristus valaisee mielemme ja sydämemme, pimeys joutuu väistymään. Hän sanoo:
”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” (Joh.8:12)

Muut tekstit: Ps. 91: 1-4, 11-12, 1. Moos. 4: 3-10, 1. Moos. 3: 1-7 (8-19) ja Jaak. 1: 12-15.

17.2.2020.  Sen sijaan, että antaisin ilmastonmuutoksen ahdistaa tai masentaa itseäni, olen päättänyt katsoa siihen, miten itse voisin olla sitä turhaan kiihdyttämättä. Pieniä asioita, mutta kuitenkin minulle merkityksellisiä: mahdollisimman paljon kierrätystä, turhan (tavaran,  valaistuksen, lämmitys- ym. kulutuksen) välttämistä jne.

Uuden elämän merkkejä – Olen myös päättänyt löytää siitä (ilmastonmuutoksesta) kivoja asioita (= olla tuhlaamatta omaa energiaani neg. ajatteluun).
Tämän päivän iloja ovat olleet esim. uuden elämän esiin työntyminen kuivuneiden lehtien välistä: pari ujoa lumikellon nuppua. Ja vuohenputkenversoja – nam!
Sekä vaeltelu Nuuksion pehmeillä sammalmättäillä ja kallioilla lapsenlapsen ja hauvan kanssa.

  Jeesus sanoi:
    ”Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka tässä maailmassa panee alttiiksi elämänsä, saa osakseen ikuisen elämän. Jos joku tahtoo olla minun palvelijani, seuratkoon minua. Missä minä olen, siellä on oleva myös palvelijani, ja Isä kunnioittaa sitä, joka palvelee minua.
    Nyt olen järkyttynyt. Mitä sanoisin? Isä, pelasta minut tästä hetkestä! Ei! Juuri tähän on elämäni tähdännyt. Isä, kirkasta nimesi!”
    Silloin kuului taivaasta ääni: ”Minä olen sen kirkastanut ja kirkastan jälleen.” Paikalla oleva väkijoukko kuuli äänen ja sanoi ukkosen jyrähtäneen. Jotkut kyllä sanoivat: ”Enkeli puhui hänelle.” Silloin Jeesus sanoi: ”Ei tämä ääni puhunut minun tähteni, vaan teidän tähtenne. Nyt tämä maailma on tuomiolla, nyt tämän maailman ruhtinas syöstään vallasta. Ja kun minut korotetaan maasta, minä vedän kaikki luokseni.” Näillä sanoilla Jeesus ilmaisi, millainen tulisi olemaan hänen kuolemansa.  (Joh. 12: 25-33)

Jostain kaukaa lapsuudesta tuli mieleen laulu Rakastan elämää. Piti tarkistaa, millaiset sanat siinä olikaan. Alla olevassa versiossa poliisikonstaapeli Petrus Schroderus laulaa, miksi elämää kannattaa rakastaa; säestajänään Markus Vaara.

”Valitkaa siis elämä” – Muistuimieleen myös kohta VT:sta, jossa Jumala kehottaa valitsemaan elämän. ”Taivas ja maa ovat todistajinani, kun nyt sanon: Minä olen pannut teidän valittavaksenne elämän ja kuoleman, siunauksen ja kirouksen. Valitkaa siis elämä, että te ja teidän jälkeläisenne saisitte elää.” (5.Moos.30:19).
Ja sitä seuraa ohjeistusta, miten israelilaisten tuli elää, jotta he saisivat osakseen Jumalan siunauksen.

Jeesus sanoi kuitenkin, että joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen. Ensihämmennyksen jälkeen huomasin, että hän sanoikin: ”Joka rakastaa elämäänsä…” – Kyse ei siis ollut elämästä ylipäätään, vaan siitä, missä määrin oman elämän rakastaminen ohjaa sitä, miten toimin.

Tuo sai minut miettimään, kenen puolesta olisin valmis laittamaan alttiiksi elämäni, vaarantamaan tai peräti uhraamaan sen? Millaisessa tilanteessa jokin henkilö – tai asia – tuntuisi omaa elämää tärkeämmältä? Rakkaat, tulee itselleni mieleen kyllä ensimmäisenä, perhe ja ystävät.

Nyt jo aikuinen lapseni havahdutti minut pari viikkoa sitten miettimään omia rajallisia voimavarojani toimia pelastustilanteessa. Ehdotin nim. että laitettaisiin mökkirantaan vinssi, jonka avulla jaksaisin vetää soutuveneen tarpeeksi pitkälle silloinkin, kun vedenraja on matalammalla. Johon poikani totesi jotenkin hienovaraisesti että mahtaisiko tuo (= soutaminen) olla ihan turvallista. – Miten niin? – No jos et jaksa vetää venettä rantaan, et taida jaksaa kääntää kumoon kaatunutta venettä. – Miten se nyt kumoon menisi? – No jos hauva hyppää veteen ja sinä perässä sitä pelastamaan…
(Niin, hauvahan on tietty perheenjäsen siinä missä muutkin.)

Mutta entä jos kyseessä ei olisi perheenjäsen? Toimisinko yhtä spontaanisti, omaa selviytymistä ajattelematta? En tiedä, koska ei ole vielä ollut sellaista tilannetta.
Mutta kuinka moni onkaan lähtenyt oman henkensä uhalla esim. pelastamaan jotakuta tuntematonta veden varaan joutunutta heikon jään petettyä alta? Tai syöksynyt palavaan taloon pelastamaan siellä olevia?

Mies keskitysleirillä (en muista nimeään) tarjoutui telotettavaksi erään perheenisän puolesta. Voi vain arvailla, mitä toiset kokivat tuossa tilanteessa.
Entä miten kestää se kun toiset pelastuvat, toiset eivät? Kirjailija Stefan Zweig kysyi toiselta juutalaiselta, miten voisi kestää sen, että he ovat maanpaossa turvassa, kun toiset saavat surmansa keskitysleireillä. Zweig ei kestänyt.

Maailman pelastajaksi – Jeesus oli matkalla Jerusalemiin, jossa valmistauduttiin pääsiäisjuhlan viettoon. Hän tiesi, mikä häntä siellä odottaisi. Hänen tehtävänsä ei ollut pelastaa vain joitain yksittäisiä henkilöitä. Koko maailman pelastamisen osa painoi hänen harteillaan.

Jeesuksen ristiriitaisten tunteiden koko intensiteettiä voi tavallinen ihmismieli vain aavistella. – Miten hän kestäisi sen, että kantaisi koko maailman synnin ristille? – Eikö tätä sittenkin voisi ratkaista toisella tavalla? Mutta näinhän tämä kaikki oli etukäteen suunniteltu…
”Nyt olen järkyttynyt. Mitä sanoisin? Isä, pelasta minut tästä hetkestä!
Ei! Juuri tähän on elämäni tähdännyt.”

Meidän tähtemme – ”Isä, kirkasta nimesi”, Jeesus pyysi. ”Minä olen sen kirkastanut ja kirkastan jälleen.”
Kuvittelisi että hän pyysi sitä itselleen henkiseksi vahvistukseksi ja rohkaisuksi. Mutta Jeesus sanoi: ”Ei tämä ääni puhunut minun tähteni, vaan teidän tähtenne.
Niin kuin sekin, mitä Jerusalemissa tapahtuisi, olisi muiden vuoksi. Hän uhraisi henkensä meidän tähtemme.
”Hetki on tullut: Ihmisen Poika kirkastetaan. Totisesti, totisesti: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon.” (Joh. 12:23-24)

Elämästä on helppo puhua: se on tila, jonka voi tuntea, aistia, tajuta. Kuolema on siirtymistä johonkin näkymättömään, tuntemattomaan. Siksi  – sekä siihen liittyvien tunteiden vuoksi – kuolemasta on usein helpompi vaieta kuin puhua. – Joskus kuitenkin jokin tapahtuma, uutinen, kirja, elokuva tms. nostattaa pintaan vanhoja tunteita.

Eilen katsoin Yle Areenasta uusintaesityksen tv-filmistä, jonka yhtenä teemana oli sairastuminen ja kuolema. Sen ensiesitys oli päivälleen 6 v. sitten, 4 päivää ennen kuin läheiseni, joka elokuvassa näytteli kuolevaa, siirtyi itse rajan toiselle puolelle.
Olin tuolloin sairaalassa hänen vuoteensa äärellä, kuten olin ollut 3 sitä edeltävää viikkoa. Minulla oli vuode hänen huoneessaan, joten vietin siellä myös yöt.
Edelliset kuukaudet olivat olleet rankkoja. Omaan äitiini (joka kuoli ollessani 13v) liittyneitä tunteita nousi pintaan sitä mukaa kun äitipuoleni vointi heikkeni. Nuo 3 viimeistä saattohoitoviikkoa läheisen vuoteen äärellä olivat kuitenkin merkillisiä: omat tunteeni ikään kuin väistyivät, ja tilalle tuli – näin koin – Kristuksen Rakkauden vaikutus.
Läheiseni menehdyttyä katsoin tv-elokuvan Areenasta. Silloin vanhoja tunteita nousi taas vahvasti pintaan. Mutta eilen, nähdessäni elokuvan uudestaan, oli kuin olisin katsonut sensuroitua versiota. Aivan kuin siitä olisi poistettu tai lievennetty joitain läheiseni esittämiä kohtauksia tai repliikkejä, niin paljon vähemmän esitys kirvoitti tunteita kuin 6 v. aiemmin.

Aika parantaa haavoja, sanotaan. Tuntuu lohdulliselta ja rohkaisevalta tietää, että Jumala voi ja haluaa parantaa sellaisia(kin) sisäisiä tunteita ja haavoja, jotka eivät parane pelkästään ajan myötä.

Jeesuksen lupauksessa on myös jotain hyvin rohkaisevaa ja lohdullista:
”Jos joku tahtoo olla minun palvelijani, seuratkoon minua. Missä minä olen, siellä on oleva myös palvelijani.”

Siellä, missä kirkastettu, ylösnoussut Kristus on, siellä on Kirkkaus, Rauha ja Rakkaus. Rakkaus, joka sulattaa pois pelon. Rakkaus, joka sanoo:
”Älä pelkää. Minä olen lunastanut sinut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun.” (Jes.43:1).

Kristus, kutsut meitä seuraamaan Sinua, Rakkauden tielle. Elämän tielle. Kiitos siitä, että suostuit tehtävääsi. Kiitos että saamme seurata Sinua riippumatta siitä, paljonko ymmärrämme Jumalan suuresta pelastussuunnitelmasta ja ikuisesta elämästä.
Paavalin sanoin:
”Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.” (1.Kor.13:12).

Kiitos Jeesus myös siitä lupauksestasi, jonka annoit seuraajillesi ennen kuin sinut – kuten sanoit – ’korotettiin maasta’:  
”Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” (Matt.28: 20)  

Muut tekstit: Ps. 31: 2-6, Jer. 8: 4-7, 1. Kor. 13 ja Gal. 2: 19-21.

11.2.2020  

Opetuslapset sanoivat Jeesukselle: ”Rabbi, tule syömään.” Mutta hän sanoi heille: ”Minulla on ruokaa, josta te ette tiedä.” Opetuslapset kummastelivat keskenään: ”Onko joku tuonut hänelle syötävää?” Mutta Jeesus jatkoi: ”Minun ruokani on se, että täytän lähettäjäni tahdon ja vien hänen työnsä päätökseen. Te sanotte: ’Neljä kuuta kylvöstä korjuuseen.’ Minä sanon: Katsokaa tuonne! Vainio on jo vaalennut, vilja on kypsä korjattavaksi. Sadonkorjaaja saa palkkansa jo nyt, hän kokoaa satoa iankaikkiseen elämään, ja kylväjä saa iloita yhdessä korjaajan kanssa. Tässä pitää paikkansa sanonta: ’Toinen kylvää, toinen korjaa.’ Minä olen lähettänyt teidät korjaamaan satoa, josta ette ole nähneet vaivaa. Toiset ovat tehneet työn, mutta te pääsette korjaamaan heidän vaivannäkönsä hedelmät.” (Joh. 4: 31–38)

Annettu tehtävä – Kun samarialainen nainen oli lähtenyt Sykarin kaupunkiin kertomaan muille, mitä Jeesus oli hänelle kaivolla luona puhunut, alkoivat opetuslapset, jotka olivat hakeneet Sykarista ruokaa, laittaa syötävää tarjolle.
Mutta samoin kuin Jeesus oli vastannut samarialaisnaisen kysymyksiin, hän nyt nosti opetuslasten ajatukset hengelliselle tasolle.     
Naiselle Jeesus oli sanonut antavansa vettä, josta tulee sen vastaanottajalle ikuisen elämän veden lähde.
Opetuslapsilleen hän totesi, että hän saa ravinnon siitä, että vie taivaissa hänelle suunnitellun ja annetun tehtävän päätökseen. 

Jumalan tekoa – Myöhemmin, kun Jeesus oli Galilean järven rannalla ruokkinut valtavan ihmisjoukon kylläiseksi muutamalla leivällä ja kalalla, ihmiset etsivät hänet uudelleen käsiinsä. He kysyivät Jeesukselta:
”Mitä meidän tulee tehdä, että tekomme olisivat Jumalan tekoja?”
Jeesus vastasi: ”Uskokaa häneen, jonka Jumala on lähettänyt. Se on Jumalan teko.”
Tärkein teko oli päättää uskoa Jumalan Poikaan. Siinä oli perusta kaikelle muulle.

Elämän antaja – Nuo galilealaiset jatkoivat kysymistään: ”Minkä tunnusteon teet, että me sen nähtyämme uskomme sinuun? Mitä sinä teet? Meidän isämme söivät autiomaassa mannaa, niin kuin kirjoituksissa sanotaan: ’Hän antoi taivaasta leipää heille syötäväksi’.”
Jeesus vastasi heille: ”Totisesti, totisesti: ei Mooses teille antanut taivaasta leipää, vaan todellista taivaan leipää teille antaa minun Isäni.  Jumalan leipä on se, joka tulee taivaasta ja antaa maailmalle elämän.”

Nälän ja janon sammuttaja – Galilealaiset pyysivät Jeesusta antamaan heille sitä leipää (samoin kuin sykarilainen nainen oli pyytänyt elämän vettä).
Jeesus vastasi heille: ”Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan.” (Joh.ev:sta, luvusta 6).

Sisäinen kaipuu – Voin mielessäni nähdä sykarilaisnaisen ja galilealaisten kiihkeän innostuneen reaktion: ”Anna minulle sitä vettä, sitä leipää!”
He tunnistivat että heille tarjottiin jotain sellaista, mitä he olivat jossain syvällä sisimmässään alitajuisesti kaivanneet. Tai sellaista, mikä oli enemmän kuin mitä he olivat osanneet kaivata.

Kuinka monet vuodet tunsinkaan nuoruudessani kaipuuta jotain sellaista kohti, josta en oikein tiennyt mitä se oli. Todennäköisesti en olisi osannut yhdistää tuota kaipuutani elämän leipään tai ikuisen elämän veteen, jos minulle olisi sellaisista puhuttu.
Minulla ei ollut mitään käsitettä sille, mitä kaipasin; se tuntui olevan käsitteiden ulottumattomissa. Mutta ilman sitä elämästä puuttui jotain. Se tuntui elämän tarkoitukselta ja päämäärältä, vaikkei tiennyt, mitä se oli. En tiennyt, oliko se jonkin tuntemista, tai jokin tila. Jotain sellaista se kuitenkin oli, joka oli jo olemassa ja joka vain odotti löytämistä.  Joka tapauksessa se olisi varmasti jotain valoisaa, pyhää, ikiaikaista…

Täyttymyksen odotus – Sisäisen kaipuun tilaa voi yrittää täyttää monenlaisilla asioilla tai tekemisillä. Itse kuvittelin pitkään, että löytäisin täyttymyksen kaipuulleni meditaation avulla. Joten harjoitin erilaisia meditaatioita. Ne johtivat kyllä rauhaan, harmoniaan, tilaan, jossa oli valoa ja pyhän tuntu. Mutta aina oli tunne, että oli jotain, joka ei ollut vielä antanut löytää itseään.

Jeesus totesi Galilean rannoilta häntä etsineille, että usko Jumalan Poikaan on oleellisinta. Vaikka kaikki muu olisi seurausta siitä, oli siinä jo heti iäisyysperspektiivi mukana.
Siemenet kylvettiin, ja ne saivat rauhassa itää. Opetuslapset saivat tehtäväkseen jatkaa hyvän sanoman kertomista niille, jotka olivat valmiita kuulemaan. 
Jeesus sanoi: ”Minun Isäni tahtoo, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on ikuinen elämä.” (Joh.6:40)

Tuohon aikaan sanoma Kristuksen valmistamasta tiestä levisi suusta suuhun. Siihen tarvittiin monia sandaalipareja pölyävillä hiekkateillä, merten ylityksiä, vaelluksia halki autiomaiden ja vuoristojen.
Nykyään sana vaeltaa eetterin kautta: äänitys- ja nauhoitusstudioista koteihin, niin metropoleissa kuin syrjäisissä kylissä asuville.
Pilvenpiirtäjistä savimajoihin – ihmiset joka puolella maailmaa kuuntelevat ohjelmia Jumalan Pojasta radion, TV:n ja kännyköidensä kautta.
Monet kertovat median kautta, kuinka tällaiset lähetykset ovat muuttaneet heidän elämänsä. (Esim. Lähetysjärjestö Avainmedialla on tästä useita, hämmästyttäviä tarinoita kerrottavana.)

Millaisilla saatesanoilla Kristus haluaisi lähettää tänä päivänä opetuslapsiaan? Kun media nyt hoitaa tiedotuspuolta ja muutenkin ihmisten huomiota niin laajasti, haluaisiko Hän painottaa entistä enemmän kahdenkeskeisiä kohtaamisia? Kohtaamisia, joissa toteutuisivat Jeesuksen käskyt:
”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” (Mark.12:31)
ja: ”Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.” (Joh.13:34-35)

Kristus, Sinä näet, kuinka haasteellisia nuo käskyt ovat meille. Auta, että ne, niistä käsin eläminen ja toimiminen tulisivat meissä todellisuudeksi. Tarvitsemme siihen Sinun Rakkautesi vaikutusta.
Auta meitä olemaan Rakkautesi kanavia lähimmäisillemme, jokaisessa kohtaamisessa, joka päivä.

Luojamme, Sinä joka olet laittanut sisimpäämme kaipuun etsiä Sinua, kiitos että vedät meitä puoleesi. Kiitos että tahtosi on täyttää tuo kaipuu, silloinkin kun emme ole vielä itse siitä tietoisia. Johdata meitä yhteyteesi, läheisyyteesi, tuntemiseesi. Silloin sielumme ja henkemme tietää löytäneensä etsimänsä.

Muut tekstit: Ps. 44: 2–5, Hoos. 10: 12–13 ja Hoos. 10: 12–13.

3.2.2020.  Ihmeellinen kasvi tuo jouluruusu: kukki koko joulu- ja tammikuun, ja yhä vaan, välittämättä kylmästä maasta, sateista, pakkasöistä ja ajoittaisista lumipeitteistä kasvattaa uusia nuppuja. Kesälläkin on kukkinut. Kuin muistuttaen Lahjasta, joka meille annettiin 2000v sitten ja joka on kanssamme aina, uutta luovana, valoisina ja pimeämpinä hetkinä, kaikissa olosuhteissa. 🙂 

Minä rakastan sinua, Herra, sinä olet minun voimani.
Sinä päästit minut turvaan, sinä olet vuorilinnani.
Jumalani, sinuun minä turvaudun,
sinä olet kallio, olet kilpeni, sinulta saan avun ja suojan.
Kun kutsun Herraa, ylistettyä, saan avun vihollisiani vastaan.
Kuoleman paulat kiertyivät ympärilleni, tuhon pyörteet minua kauhistivat.
Tuonelan paulat kietoivat minut, näin edessäni kuoleman ansat.
Silloin minä huusin hädässäni Herraa, kutsuin avuksi Jumalaani.
Ääneni kantautui hänen temppeliinsä, ja hän kuuli minun huutoni. (Ps. 18: 2-7)

Kun runsaat 20v sitten päätin lähteä Jeesuksen osoittamalle tielle,  se ei kohdallani tarkoittanut äkkikäännöstä, vaan monia vaiheita. Erityisesti alkuaikoihin niihin liittyi useita sellaisia unia, joista tiesin että niiden sisällössä oli enemmän kuin ed.pv:n juttujen käsittelyä.

Kallio – Erään unen muistan erityisen selvästi. Sen alkuosa kuvasi sitä, mitä Kristuksen seuraaminen parhaimmillaan merkitsisi (vaikka ymmärsinkin sen vasta myöhemmin).
Unen loppuosassa pakenin kauhuissani pelottavaa olentoa järven rannalta ylös kalliolle. Kallion päällä seisoi mies, yllään valkoinen, nilkkoihin ylettyvä vaate, jossa oli pitkät, leveät hihat. Tiesin, että kunhan pääsen hänen taakseen, olen turvassa. Niin kävikin: samalla hetkellä, kun olin hänen selkänsä takana, uhkaavalta tuntunut olento katosi.
Ajattelen, että taivaallinen Isäni halusi tuon unen kautta kertoa minulle, että Hän on turvakallioni.

Vuorilinna – Myöhemmin luin psalmienkirjoittajien kuvauksia siitä, millaisena he olivat kokeneet Jumalan tarjoaman turvan. Yllä olevassa psalmissa Jumala on vuorilinna, kallio, kilpi ja suoja.
Ympäri Eurooppaa näkee vanhoja linnoja, jotka on rakennettu vuoren huipulle. Sieltä käsin pystyttiin havaitsemaan lähestyvä vihollinen ja puolustautumaan paremmin. Linnan muurien sisäpuolella oltiin turvassa. Vuorilinna – vielä vahvempi suoja kuin turvakallio!

Kilpi – Monet meistä ovat joskus kokeneet joutuneensa henkisen (ehkä fyysisenkin) hyökkäyksen kohteeksi. Silloin olisi toivonut, että olisi osannut jollain tavoin suojautua.
Ikävä nykyilmiö on somehyökkäily: omaa pahaa oloa puretaan poliitikkoihin, julkkiksiin ja ylipäätään sellaisiin henkilöihin, jotka edustavat erilaista näkemystä kuin itsellä on.
Millainen kilpi voisi suojata moisilta hyökkäyksiltä?
’Ottakaa kaikessa suojaksenne uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa pahan palavat nuolet’, neuvoo Efesolaiskirje.

Surullista kyllä, myös kristillisissä piireissä hyökkäillään niiden kimppuun, jotka esittävät toisenlaisia näkemyksiä kuin omat ovat. Eilen uutisissa oli kirjoitus siitä, millaisten hyökkäysten kohteeksi paavi Franciscus on viime aikoina joutunut. Häntä syytetään mm. ilmiöistä, joita katolisen kirkon sisällä on ollut jo paljon ennen hänen valitsemistaan paaviksi.

Laajassa, värikkäässä jutussa (josta riittäisi ainesta vaikka elokuvaan) paavin katolisista arvostelijoista todetaan mm. että USA:n konservatiiviset katoliset nojaavat usein pohjimmiltaan protestanttisten herätyskristittyjen agendaan.

Vastakkainasettelua – Eräs paavin tukijoista, pappi Antonio Spadaro on huolissaan ”vihan ekumeniaksi” kutsumastaan ilmiöstä. Sillä hän tarkoittaa sitä, että äärikatoliset ovat omaksuneet vastakkainasettelua tukevia näkemyksiä fundementalistiprotestanteilta. Hänen mukaansa varsinkin paavin amerikkalaisten katolisten vastustajien puheissa korostuu sana ”uskonsota” sekä ajatus ”lopullisesta taistelusta”.

Oikeistopopulismia (kuten muutakin ääriajattelua) esiintyy myös uskonnollisissa piireissä, ei vain politiikassa.
Esim. Trumpin entinen kenkää saanut päästrategi, joka keskittyy nyt kansallismielisen oikeistopopulismin levittämiseen Euroopassa, on perustamassa Rooman lähelle akatemiaa, jossa koulutetaan tulevia ”populistisia ja kansallismielisiä” johtajia.
Lapsena yksityistä katolista sotilaskoulua käynyt strategi kutsuu Academy of Judeo-Christian West (Juutalaiskristillisen lännen akatemia) -nimistä instituuttiaan ”gladiaattorikouluksi”.

Paavi Franciscus on voimakkaasti eri mieltä oikeistopopulistien kanssa ”länsimaiden kristillisistä juurista” etnisenä asiana. Hän on todennut mm, että Euroopalla on kyllä kristilliset juuret ja kristityillä on velvollisuus kastella niitä, mutta palvelun hengessä, kuin jalkoja pesten. Kristinuskon vaikutus kulttuuriin on Kristus pesemässä jalkoja, palvelun ja elämän lahja. Eikä kolonialismilla ole siinä sijaa.

Armoa ja rakkautta – Antonio Spadaron mukaan teologista oikeutusta ääriajattelulle haetaan yleensä vanhasta testamentista, sen sijaan, että ”ohjaava ajatus olisi Jeesuksen evankeliumi, täynnä rakkautta”.
Spadaron mukaan paavi Franciscus ei hyväksy sisäisiä eikä ulkoisia vihollisia korostavaa teologiaa. Paavi alleviivaa armoa Jumalan tärkeimpänä ominaisuutena.

Mistä tässä kaikessa on loppujen lopuksi kyse? Valtataistelusta, kyllä. Mutta Efesolaiskirjeen mukaan kyse on enemmästä kuin ihmisten vallanhalusta ja kyvyttömyydestä sietää erilaisia ajattelutapoja:
’Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne Paholaisen juonia vastaan. Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan.’

Efesolaiskirje kehottaa suojautumaan hengelliseen suojavarustukseen, joka kuvataan entisajan soturin taisteluasun termein. (Jos ne tuntuvat liiaan antiikkiselta, voisi taisteluasun nykyversion kuvitella vaikka mellakkapoliisin varustuksena: suojakypärä, jalkasuojat, turvavyö ja -liivit, miekan tehtävää toimittava pamppu ja kädessä iso suojakilpi paksua pleksiä.)
’Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne Paholaisen juonia vastaan. Ottakaa siis yllenne Jumalan taisteluvarustus, niin että kykenette pahan päivän tullen tekemään vastarintaa ja selviytymään taistelusta pystyssä pysyen. Seiskää lujina! Kiinnittäkää vyöksenne totuus, pukeutukaa vanhurskauden haarniskaan. ja sitokaa jalkineiksenne alttius julistaa rauhan evankeliumia. Ottakaa kaikessa suojaksenne uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa pahan palavat nuolet. Ottakaa myös pelastuksen kypärä, ottakaa Hengen miekka, Jumalan sana. Tehkää tämä kaikki rukoillen ja anoen. Rukoilkaa joka hetki Hengen antamin voimin.’  (Ef. 6.luvusta)

Siipien suojaan – Jos taisteluvarustukseen pukeutuminen tuntuu ajatuksena liian hurjalta, voi lukea vaikka psalmin 17 siipien suojasta:
Osoita minulle ihmeellistä hyvyyttäsi! Sinä pelastat väkevällä kädelläsi kaikki ne, jotka etsivät sinusta turvaa vihamiesten uhatessa. Varjele minua niin kuin silmäterääsi, peitä minut siipiesi suojaan. (Ps.17:7-8)

Avun ja suojan antaja – Suojautumiseen liittyy hengellinen aktiiviteetti, rukouksen hengessä eläminen ja siinä alati pysyminen. Kuka sellaiseen pystyy? Ehkä luostareissa asuvat nunnat ja munkit, ja heillekin se on usein tavoite, jota kohti pyritään ja edetään.
Joskus voi olla niin voimaton olo, ettei jaksa sonnustautua hengelliseen suojavarustukseen eikä edes rukoillakaan. Silloin on niin armollista kun tietää, että Jumala haluaa siitä huolimatta auttaa ja tarjota suojan. Hän kuulee huokauksemmekin. 🙂

Haastattelu – Entä kun elämään tulee täysstoppi? Kun tuntuu ettei suojaa ollutkaan? Kun suojakypärä saa niin kovan iskun että halkeaa…
Katsoin eilen Pekka Hyysalon haastattelun, jossa hän kertoi lumilautailuonnettomuudestaan, jossa hänen suojakypäränsä halkesi ja hän sai vakavan aivovamman. Hän oli pitkään koomassa eivätkä lääkärit antaneet toivoa toipumisesta.
Periksi antamattomalla päättäväisyydellään Pekka on kuitenkin kuntoutunut, niin että hän kiertää nykyisin ympäri maata luennoimassa ja rohkaisemassa muita onnettomuudessa vammautuneita.

Onnettomuudesta siunaukseksi – Pekka sanoi, että on saanut itse niin paljon tukea ja kannustusta, että hän haluaa antaa sitä takaisin, muille sitä tarvitseville.
Onnettomuus muuttui siunaukseksi. Sadat ihmiset ovat kertoneet saaneensa rohkaisua Pekan tarinasta.

Pekan valoisa asenne teki vaikutuksen: kannustava esimerkki kenelle tahansa vaikean elämäntilanteen kanssa kamppailevalle nuorelle, ja miksei vanhemmallekin.
Pekka perusti FightBack –yrityksen. Nimi rohkaisee periksi antamattomuuteen, sinnikkääseen taisteluun tervehtymisen puolesta silloinkin kun tilanne tuntuu toivottomalta.
Pekka valittiin v. 2014 vuoden positiivisimmaksi suomalaiseksi.  

Tasapainolautailua – Istun parhaillaan vuosia sitten pojiltani saamalla puisella FightBack –tasapainolaudalla. Mieleen tulee, kuinka monesti olen joutunut tasapainoilemaan oman huolestuneisuuteni kanssa: rukoillut palavasti poikieni puolesta, kun he ovat olleet lumilautailemassa tai laskettelemassa vapaalaskua korkeilla rinteillä Alpeilla, Kanadassa tai jossain muualla. Kerran Siperiassakin. Uh!
Rukouksissani olen pukenut heidät suojavarustuksiin, pyytänyt Jumalan varjelusta ja harjoitellut luottamusta. – Ja  ollut äärettömän helpottunut ja kiitollinen, kun ovat palanneet ehjinä takaisin.
Luojan kiitos extreme-rinteiden ja -olosuhteiden hakemisinto on heillä vuosien myötä hellittänyt!
Mutta ajattelen, että aina on hyvä rukoilla Jumalan siunausta ja varjelusta rakkaillemme ja lähimmäisillemme, ja itsellemmekin. 🙂 

Armon ja Rakkauden Jumala, Sinä näet kulloisetkin tilanteemme. Kiitos että olet kalliomme, suojamme ja kilpemme.
Kiitos enkeleistäsi, joita lähetät meitä varjelemaan. Kiitos että olet kanssamme, kaikessa.  

Muut tekstit: 5. Moos. 7: 6-8, Fil. 3: 7-14 ja Matt. 19: 27-30.

27.1.2020 

Loistava kirkkaus – Kun tuli päivä, jolloin heidän Mooseksen lain mukaan piti puhdistautua, he menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen, sillä Herran laissa sanotaan näin: ”Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle.” Samalla heidän piti tuoda Herran laissa säädetty uhri, ”kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa”.
    Jerusalemissa eli hurskas ja jumalaapelkäävä mies, jonka nimi oli Simeon. Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen yllään. Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei kuolema kohtaa häntä ennen kuin hän on nähnyt Herran Voidellun. Hengen johdatuksesta hän tuli temppeliin, ja kun Jeesuksen vanhemmat toivat lasta sinne tehdäkseen sen, mikä lain mukaan oli tehtävä, hän otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi:
– Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut:
valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.
Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin.  (Luuk. 2: 22-33)

Esikoisena syntyneen poikalapsen pyhittäminen Jerusalemin temppelissä oli varmaankin kaikille tuon ajan juutalaisvanhemmille merkittävä ja tärkeä tapahtuma. Erityisen merkittävä se oli varmasti Marialle ja Joosefille. Olivathan he saaneet niin monta ilmoitusta siitä, kuka heidän lapsensa tosiasiassa oli ja millaisen tehtävän kanssa hän tuli maailmaan.

Maria ja Joosef saapuivat temppeliin kuin ketkä tahansa vanhemmat pienen nyyttinsä kanssa. Mikään ei ulkonaisesti kertonut, että kyseessä olisi jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Ehkä heidän sydämessään oli kuitenkin pieni jännitys ja epävarmuus siitä, tapahtuisiko lapsen pyhittäminen tavallisen kaavan mukaan, ilman enkelin ilmestymistä, paimenia, tietäjiä tai muita sanansaattajia ja lapsen identiteetin vahvistajia.

Luvattu lohdutus – Pyhä Henki johdatti Simeon-vanhuksen temppeliin. Nähdessään Marian ja Joosefin saapuvan lapsensa kanssa hän tunnisti heti: tuossa oli Jumalan lupaama lohdutus kansalle, tuossa pienessä lapsessa!
Simeonilla oli erityisen läheinen suhde Pyhään Henkeen. Hän tunsi  myös Jumalan tahdon lohduttaa lapsiaan. Ei vain Israelin kansaa, vaan kaikkia luotujaan.

Eilen koin Jumalan lohduttavan minua ajaessani autoa. Olin matkalla tapaamaan kahta ystävääni. Olin allapäin erään asian vuoksi, ja ajattelin että ei ole kiva tällaisena mennä ystäviä tapaamaan. Tuli mieleen laittaa Radio Dei soimaan; jos sieltä vaikka tulisi jotain kohottavaa.
Radiosta kuuluivat sanat: ”Sinussa on rakkaus, Sinussa, rakastettu Poika, Sinussa on rakkaus, Pyhä Henki.”
Kun nuo sanat olivat toistuneet laulussa muutaman kerran, oli paha mieli poissa ja kasvoilla hymy. – Jumalan lohdutuksena koin tuon. 😉    

Pelastus kaikille kansoille – Ihmeellinen oli tuo päivä Jerusalemin temppelissä! Ties kuinka monta vuotta tai vuosikymmentä Simeon oli odottanut tuota hetkeä! Että hän saisi nähdä sen pelastuksen, jonka Jumala oli valmistanut kaikille kansoille.

Pelastaja – Israelin kansa odotti pelastajaa, joka vapauttaisi sen vieraan vallan hallinnan alta.
Jokainen meistä on tainnut kokea tilanteita, joissa on toivonut pelastuvansa pinteestä, kaivannut pelastusta tai pelastuksen tuojaa.
Tiedän monia, jotka ovat epätoivoisella hetkellä huutaneet (ääneen tai hiljaa mielessään) Kristusta avuksi ja jotka ovat saaneet avun. Itsekin olen tällaista kokenut. Siksipä ajattelen, että Simeonin sanat eivät olleet tarkoitettu vain Marialle ja Joosefille ja muille temppelissä olleille, vaan myös kaikille, jotka haluavat ne kuulla..   

Valo ja kirkkaus – Pyhä Henki auttoi Simeonia tunnistamaan lapsen. Mutta ajattelen, että hän myös näki sen ihmeellisen säteilyn, joka ympäröi pientä Jeesus-lasta. Sillä nostaen lapsen käsivarsilleen ja ylistäessään Jumalaa hän kiitti tätä lapsen mukanaan tuomasta valosta ja kirkkaudesta.
Simeon näki myös tulevaan. Jeesuksen kirkkaus ei loistaisi vain Israelin kansalle. Valo säteilisi myös toisuskoviin kansoihin.  
Yleensä Israelin profeetat keskittyivät siihen, millä tavoin Jumala vaikuttaisi heidän kansansa kohtaloon. Simeon näki laajemmalle: Kristus-lapsi syntyi kaikkia kansoja varten.   

Valo kaikille – Simeon koki saaneensa elämänsä täyttymyksen: hän oli omin silmin saanut nähdä Jumalan Voidellun. Sydän täynnä kiitollisuutta hän oli valmis jättämään maanpäällisen elämänsä.  – Kuka tietää, ehkä Jumala otti hänet luokseen jo samana päivänä. Hän oli suorittanut hänelle annetun suuren tehtävän. Hän oli todistanut Valosta, joka tuli maailmaan, kaikkia varten.
Valosta, joka myöhemmin sanoi itse: ”Minä olen maailman valo.” (Joh.8:12)

Ihmeellinen suunnitelma – Maria ja Joosef taasen saivat ihmetellä Jumalan merkillistä suunnitelmaa. Kuinka he, kaksi tavallista ihmistä, olivat saaneet tällaisen tehtävän: suojella ja kasvattaa lasta, jonka kautta maailma tulisi kokemaan pelastuksen.
– Mitä kaikkea se tarkoittikaan? Mitä kaikkea se mahtoikaan pitää sisällään? Sitä ei osannut kuvitella, edes aavistaa. Kaikki oli vasta edessä.
Tästä alkaisi ihmeellinen seikkailu, Jumalan varjeluksessa ja johdatuksessa.
Tärkeintä oli kuitenkin juuri tämä hetki. Ja se, miten tästä eteenpäin, askel kerrallaan.

Kirkkauden lupaus – Sama pätee meidänkin elämäämme. Olipa elämässämme parhaillaan tai edessämme mitä tahansa, saamme luottaa lupaukseen, että Maailman Valo on kanssamme. Hän, Jumalan antama Kirkkaus, valaisee askeleemme, näyttää suuntaa, rohkaisee, lohduttaa, auttaa eteenpäin.
Filippiläiskirjeen mukaan:
’Minun Jumalani on rikkautensa mukaisesti täyttävä kaikki teidän tarpeenne kirkkaudessa, Kristuksessa Jeesuksessa. ’ (Fil.4:19)

 Muut tekstit: Ps. 48: 11-15, 2. Moos. 33: 18-23 ja 1. Tim. 6: 13-16.

20.1.2020. Paljas maa – lumesta (täällä eteläisessä Suomessa), vaan ei kauneudesta. Uskomattomia värisävyjä metsä täynnä, kunhan silmäni avautuvat niitä ihailemaan. 🙂 

Maailman pelastaja – Monet tuon Samarian kaupungin asukkaista uskoivat Jeesukseen kuultuaan naisen todistavan: ”Hän kertoi minulle kaiken mitä olen tehnyt.” Kun samarialaiset tulivat Jeesuksen luo, he pyysivät häntä jäämään kaupunkiin, ja hän jäikin sinne kahdeksi päiväksi. Yhä useammat uskoivat Jeesukseen kuultuaan hänen itsensä puhuvan, ja he sanoivat naiselle: ”Nyt emme enää usko vain sinun puheesi perusteella. Me olemme nyt itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman pelastaja.” (Joh. 4: 39–42)

Sattuipa sopivasti, että tuli jatkokertomus viimeviikkoiselle evankeliumitekstille. Olin nim. viime viikolla päättänyt (taas kerran) harjoitella lyhyitä bloggauksia.

Monet samarialaiset uskoivat kaivolta kaupunkiin rientänyttä naista. Uskoivat Jeesukseen, joka oli kertonut kaiken hänestä.
Toiset ehkä miettivät, voiko olla mahdollista, että kauan odotettu ja kaivattu Messias todella istuisi siellä muina miehinä heidän kaivonsa reunalla. Eihän Messias sillä tavoin voi tulla. Kun Hän tulee, kyllä sen täytyy tapahtua niin että rummut ja pasuunat raikuvat, shofariin puhaltelevat soittajat johtavat edellä kulkevaa suurta kulkuetta ilmoittaen tuosta niin suuresta ja tärkeästä tapahtumasta.

Sen verran uteliaisuutta epäilijöistä kuitenkin löytyi, että lähtivät ottamaan asiasta selvää.
Tuskin joukossa oli montaakaan, joka olisi todennut että EVVK, ei voisi vähempää kiinnostaa.

Jos olisin ollut joku kyseisistä samarialaisista, olisinko uskonut heti asiasta kuultuani? Tai torjunut koko asian mahdottomana? Vai olisinko lähtenyt tarkistamaan asiaa?
Todennäköisesti olisin – joka tapauksessa – lähtenyt kaivolle ottamaan asiasta selvää.  

Jeesus tiesi tietenkin, että samarialaiset tulisivat; niinpä hän jäi opetuslasten kanssa kaivolle odottamaan. Kyllä siinä kaivolla varmaan moni jo vakuuttui asiasta, ja kuultuaan Jeesuksen puhetta parin päivän ajan kaupungissa yhä useammat vakuuttuivat siitä, että hän todella on Messias.

Näin Hän tekee tänäkin päivänä: lähettää ihmisiä kertomaan ilosanomaa ja jotkut uskovat kuullessaan. Odottaa kaivolla niitä, jotka haluavat kuulla Hänen itsensä kertovan. Ja tulee niiden luokse, jotka kutsuvat ja viipyy heidän luonaan.
Jotta mahdollisimman moni saisi tietää, kuka on maailman pelastaja.

Muut tekstit: Ps. 102: 16–23, Jes. 30: 18–21,  2. Kun. 5: 1–15 ja Hepr. 11: 1–10.

14.1.2020  

Matkallaan Jeesus tuli Sykar-nimiseen Samarian kaupunkiin. Sen lähellä oli maa-alue, jonka Jaakob oli antanut pojalleen Joosefille, ja siellä oli Jaakobin kaivo. Matkasta uupuneena Jeesus istahti kaivolle. Oli keskipäivä, noin kuudes tunti.
    Eräs samarialainen nainen tuli noutamaan vettä, ja Jeesus sanoi hänelle: ”Anna minun juoda astiastasi.” Opetuslapset olivat menneet kaupunkiin ostamaan ruokaa. Samarialaisnainen sanoi: ”Sinähän olet juutalainen, kuinka sinä pyydät juotavaa samarialaiselta naiselta?” Juutalaiset eivät näet ole missään tekemisissä samarialaisten kanssa.
    Jeesus sanoi naiselle: ”Jos tietäisit, minkä lahjan Jumala on antanut, ja ymmärtäisit, kuka sinulta pyytää juotavaa, pyytäisit itse häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä.” Nainen sanoi: ”Herra, eihän sinulla edes ole astiaa, ja kaivo on syvä. Mistä sinä lähdevettä ottaisit? Et kai sinä ole suurempi kuin isämme Jaakob, jolta olemme saaneet tämän kaivon? Hän joi itse tämän kaivon vettä, ja sitä joivat hänen poikansa ja hänen karjansakin.” Jeesus vastasi hänelle: ”Joka juo tätä vettä, sen tulee uudelleen jano, mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.” Nainen sanoi: ”Herra, anna minulle sitä vettä. Silloin minun ei enää tule jano eikä minun tarvitse käydä täällä veden haussa.”
    Jeesus sanoi hänelle: ”Mene hakemaan miehesikin tänne.” ”Ei minulla ole miestä”, nainen vastasi. Jeesus sanoi: ”Totta puhuit: ei sinulla ole miestä. Viisi miestä sinulla on ollut, ja se, jonka kanssa nyt elät, ei ole sinun miehesi. Siinä puhuit totta.” Nainen sanoi: ”Herra, minä huomaan, että sinä olet profeetta. Meidän isämme ovat kumartaneet ja rukoilleet Jumalaa tällä vuorella, kun taas te väitätte, että oikea paikka rukoilla on Jerusalemissa.” Jeesus vastasi: ”Usko minua, nainen: tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa. Te kumarratte sellaista, mitä ette tunne, mutta me kumarramme häntä, jonka tunnemme, sillä pelastaja nousee juutalaisten keskuudesta. Tulee aika – ja se on jo nyt – jolloin kaikki oikeat rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa. Sellaisia rukoilijoita Isä tahtoo. Jumala on henki, ja siksi niiden, jotka häntä rukoilevat, tulee rukoilla hengessä ja totuudessa.”
    Nainen sanoi: ”Minä tiedän kyllä, että Messias tulee.” – Messias tarkoittaa Kristusta. – ”Kun hän tulee, hän ilmoittaa meille kaiken.” Jeesus sanoi: ”Minä se olen, minä, joka tässä puhun kanssasi.”  (Joh. 4: 5–26)

Parasta vettä – Kerran mökkireissulla, kun olimme poikani kanssa hakemassa juomavettä lähteestä, sinne tuli mies joka kertoi reissanneensa ympäri maailmaa tutkien lähdevesien laatua. ”Tämän lähteen vesi on Euroopan toiseksi parasta”, hän totesi.   
Eipä tullut mieleen kysyä, tietääkö hän, mikä on sitä kaikkein parasta vettä…

Nyt, tuota evankeliumitekstiä lukiessa, tuli mieleen että mitä jos tuo lähteelle tullut mies olisikin sanonut meille: ”Joka juo tätä vettä, sen tulee uudelleen jano, mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.”
Mitä jos miehessä olisi lisäksi ollut eräänlaista pyhyyden tuntua, syvän viisauden säteilyä.. – ehkä olisimme poikani kanssa olleet vähän aikaa hiljaa, miettien miten tähän oikein pitäisi suhtautua…

Tunnistikohan nainen Sykarin kaivon luokse tulleessa miehessä jotain erikoista? No se ainakin oli erikoista, että juutalainen pyysi häneltä, samarialaiselta naiselta, vettä. Sanavalmiina nainen ei kuitenkaan jäänyt pohtimaan asioita hiljaa mielessään, vaan esitti tälle kysymyksiä toisensa perään.
– Miten sinä minulle lähdevettä antaisit? Eihän sinulla ole astiaakaan, jolla sitä kaivosta ammentaisit.
Samoin kuin Nikodemoksen kanssa keskustellessaan Jeesus ei antanut nytkään sen häiritä, että toinen koetti käsitellä/käsittää hengellisiä asioita konkreettisella mielen tasolla. 
Jeesus löytää tapoja jolla tehdä itsensä ymmärretyksi.. 

Elävää vettä – Nainen tarttui ajatukseen, että hänen ei koskaan enää olisi jano, jos saisi tuon miehen tarjoamaa vettä. Ei enää vedenhakemista kaivolta? Ajatus oli niin helpottava ja samalla niin hämmentävä, ettei hän ehtinyt ajatella, miten sellainen olisi mahdollista, vaan pyysi heti saada sitä vettä.  

Totuuden hetki – Mutta sitten koittikin totuuden hetki: Jeesus ilmaisi tietävänsä kaiken naisesta ja tämän elämästä. Hän näki – samoin kuin nykyäänkin – kaiken ihmisistä.
Ajatus siitä, että Kristus näkee kaiken, voi jonkun mielestä tuntua pelottavalta. Itse ajattelen, että se on hyvin vapauttavaa: Vapahtajalta ei tarvitse yrittää peitellä mitään, eikä koettaa olla yhtään sen parempi ihminen kuin on.

Uskontodialogiaa – Naisen tunnistettua Jeesuksen profeetaksi hän huomasi, että nythän hän voisi kysellä sellaisista hengellisistä asioista, joita hän oli ehkö jo kauan pohtinut.
Samarialaisillahan oli yhteiset sukujuuret juutalaisten kanssa, mutta uskonnollisten traditioiden eroavaisuudet hiersivät ja ylläpitivät vihamielistä suhtautumista.
Tässäpä samarialaisnaisella oli tilaisuus kuulla juutalaisen itsensä perustelevan, miksi juutalaisten tavat olivat oikeampia kuin heidän.

Muurien kaataja – Miten paljon pahansuopuutta ja vihaa pidetäänkään yllä pelkästään sillä, ettei edes yritetä ymmärtää toisinuskovia tai -ajattelevia. Ja sillä, että siirretään neg. suhtautumista, ennakkoluuloja ja vihaa sukupolvelta toiselle, pitäen sitä täysin luonnollisena ja oikeutettuna.
Jeesus toimi ennakkoluulojen ja vihanpidon muurien kaatajana. Hän keskusteli sellaisten kanssa, joita muut juutalaiset halveksuivat tai vihasivat.
Kristus muutti monen ihmisen elämän. Ja Hän tekee sitä edelleen.

Kristuksen sydäntä lähellä ovat erityisesti syrjityt ja kaltoin kohdellut. Hän haluaa tuoda muutoksen heidän elämäänsä. Valon ja toivon, vapauden ja ilon.

Mikä on oikea paikka rukoilla, nainen kysyi Jeesukselta. – Meillä on tämä pyhä vuoremme, mutta teidän mielestänne rukoilla pitäisi Jerusalemin temppelissä.
Naisen puheessa oli kautta linjan vahva vastakkainasettelu. Mutta Jeesus ei siitä välittänyt. Hän halusi näyttää tälle naiselle ja hänen kauttaan muillekin samarialaisille (ja ehkäpä meillekin) ettei Jumala halua, että häntä rukoillaan ainoastaan tietyssä paikassa, tiettyinä hetkinä ja tietyillä tavoilla, vaan että Hän haluaa olla jatkuvassa yhteydessä luotuihinsa, 24/7. 

Hengessä ja totuudessa – Jeesus puhui usein taivaallisesta Isästään. Samarialaiselle naiselle hän mainitsi ainakin kahdesti sanan Isä: ”Tulee aika – ja se on jo nyt – jolloin kaikki oikeat rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa. Sellaisia rukoilijoita Isä tahtoo.”

Jeesus halusi tähdentää naiselle, että vaikka hän puhui Jumalasta Isänä, Jumala on Henki. Ehkäpä Jeesus halusi näin välttää mahdollisen neg. assosiaation naisen maanpäälliseen isään. Jospa syy naisen monien avioliittojen päättymiseen johtuikin tämän traumaattisesta suhteesta omaan isäänsä?
On paljon ihmisiä, joille on vaikeaa ajatella Jumalaa Isänä sen vuoksi, että he ovat kokeneet kovia oman isänsä taholta.

Tai ehkä naisen avioliitot kerta toisensa jälkeen olivat päättyneet miehen kuolemaan, niin ettei hän enää uskaltanut solmia avioliittoa nykyisen avomiehensä kanssa peläten saman toistuvan. Tai sitten naisella oli suhde jonkun jo aviossa olevan kanssa.
Joka tapauksessa kyseessä oli sisäisiä haavoja sydämessään kantava nainen. Tuona päivänä, jolloin hän kohtasi Jeesuksen kaivolla, jotain tapahtui hänessä.     

Jumala haluaa hoitaa ja parantaa sisäisiä haavojamme ja vetää meidät läheisyyteensä ja tuntemiseensa, jotta Hän pystyisi osoittamaan Rakkauttaan meille, ja jotta me pystyisimme ottamaan sitä vastaan.

Kyllä minä tiedän, että Messias tulee, nainen sanoi ja ilmaisi Jeesukselle, että hän tunnistaisi Messiaan siitä, että tämä ’ilmoittaisi kaiken’. Jeesus oli tiennyt tämän jo ennalta, ja käytti juuri tätä (ilmoitti tietävänsä kaiken naisen elämästä) antaakseen naiselle vinkin siitä, kuka hänen kanssaan keskusteli.
Ehkä nainen ajatteli, että tullessaan Messias ilmoittaisi kaiken sen, mitä Hän tulisi tekemään kansansa hyväksi. Se olisi jotain suurta ja ihmeellistä; Jumalan suunnitelmia. – Aika kaukana siis siitä, mitä oma elämä suruineen, kärsimyksineen ja vedenhakureissuineen oli.
Mutta Jeesus ei ajatellut niin. Hänelle naisen elämä oli niin tärkeä, että hän jäi kaivolle osoittaakseen tälle, kuinka hänenkin elämänsä kuului Jumalan suunnitelmaan..

Minä se olen – Lopulta Jeesus auttoi naista tunnistamaan, kuka siinä kaivolla istui keskustemassa hänen kanssaan: ”Minä se olen, minä, joka tässä puhun kanssasi.”
Mitä jos nainen ei olisi esittänyt Jeesukselle kysymyksiään? Mitä jos hän olisi vain välinpitämättömästi antanut Jeesukselle vettä kaivosta ja palannut kotiinsa?
Hänen elämänsä olisi jatkunut samanlaisena kuin se oli ollut tähänkin asti.

Lähteelle – Kun käännän huomioni Häneen, joka sanoo antavansa elävää vettä, jotain muuttuu. Valo tulee sisimpääni. Mieli kevenee, tulee ilo. Jotain lähtee liikkeelle – elävän veden virratko?
Mutta se ei ole pysyvä olotila, aina uudestaan minun on palattava Lähteelle.
Oma polkuni Lähteelle on ollut tosi pitkä, mutkikas ja monivaiheinen. Kauan kesti, ennen kuin tajusin, mitä se oli, mitä sisimmässäni olin etsinyt ja kaivannut. Uskon kuitenkin, että jokaisella askeleella on ollut tarkoituksensa. Ja matkahan jatkuu.
Mutta mikä ero onkaan siinä, kun tietää mitä on ollut etsimässä, mikä on ollut se jano, joka on kuljettanut eteenpäin. Kun tajuaa, että siinä, kaivolla, Messias on ollut odottamassa, sanoakseen: ”Minä se olen.”

Elävän veden virrat – Jeesus sanoi: ”Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon!  Joka uskoo minuun, ’hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat’, niin kuin kirjoituksissa sanotaan.” (Joh.7:37-38)
Johanneksen evankeliumin kirjoittaja toteaa, että Jeesus tarkoitti tällä Henkeä, jonka häneen uskovat saisivat.  

Ikuisen elämän Lähde – Jeesus sanoi samarialaiselle naiselle, että hän antaa ikuisen elämän vettä.  
Kun galilealaiset olivat nähneet Jeesuksen tekemiä ihmeitä, mm. kuinka hän oli ruokkinut tuhannet muutamalla leivällä ja kalalla ja seurasivat  häntä, hän sanoi:
”Älkää tavoitelko katoavaa ruokaa, vaan katoamatonta, sitä, joka antaa ikuisen elämän. Sitä teille antaa Ihmisen Poika, sillä Isä, Jumala itse, on merkinnyt hänet sinetillään. ” (Joh.6:27)

Messiaan lupaus – Myöhemmin Jerusalemissa Jeesus sanoi niille, jotka kysyivät häneltä onko hän Messias:  
Minun lampaani kuulevat minun ääneni ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.  Minä annan heille ikuisen elämän. He eivät koskaan joudu hukkaan, eikä kukaan riistä heitä minulta. (Joh.10:27-28).

Siinä vedessä. mitä Kristus meille tarjoaa, on siis Pyhän Hengen läsnäolon lisäksi sekä nykyisen että ikuisen elämän aspekti.
Juuri nyt sydän huokaisee kuitenkin kiitoksen siitä, että Luojamme on antanut sisimpäämme kaipuun, joka laittaa etsiytymään Lähteelle.
Lähteelle, joka odottaa jokaista janoista, jokaista meistä.

Muut tekstit: Ps. 105: 2–5, 39–42, 2. Moos. 17: 1–6 ja Ilm. 22: 16–17.

7.1.2020. Valkoinen amaryllis on minusta ihmeen kaunis kasvi. Sen varsi kohoaa uljaana ja vahvana ja terälehdet ovat kuin joka ilmansuuntaan avautuvia sulkaviuhkoja. Kukka ilmentää mielestäni samanaikaisesti herkkyyttä ja voimaa, rohkeutta ja viattomuutta. Voisi olla vaikka Pyhän Hengen symboli.
Kukannuppujen avautumista yksi toisensa jälkeen on lumoavaa seurata. Ja kun joku kukista alkaa lakastua, toinen jo työntyy esiin.
Ensin oli yksi amaryllis joulukukkana, sitten sain toisen ystävältä. Siinä ne nyt ovat rinnakkain. Eivät kilpaile kumpi on suurempi tai kumpi saa aikaan komeamman kukinnon. Ei niiden tarvitse. Ne tietävät että riittää, kun ne ovat juuri sellaisia kuin ovat.

Ei tarvinnut Johannes Kastajankaan yrittää korostaa itseään millään tavoin. Päinvastoin. Hän tiesi, kuka ja mikä hän oli ja kuka ja mikä hänen sukulaisensa Jeesus oli.
Pyhä Henki johdatti heitä kumpaakin, ja he antautuivat täysillä johdatukseen ja omaan tehtäväänsä.

Seuraavana päivänä Johannes näki, että Jeesus oli tulossa hänen luokseen. Johannes sanoi: ”Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin! Hän on se, josta sanoin: ’Minun jälkeeni tuleva kulkee edelläni, sillä hän on ollut ennen minua.’ Minäkään en tuntenut häntä, mutta juuri sitä varten olen tullut kastamaan vedellä, että Israel saisi tietää, kuka hän on.”
Johannes todisti: ”Minä olen nähnyt, kuinka Henki laskeutui taivaasta kyyhkysen tavoin ja jäi hänen päälleen. Minäkään en häntä tuntenut. Mutta hän, joka lähetti minut kastamaan vedellä, sanoi minulle: ’Se, jonka päälle näet Hengen laskeutuvan ja jäävän, kastaa Pyhällä Hengellä.’ Minä olen sen nähnyt ja todistan, että tämä mies on Jumalan Poika.”   (Joh. 1: 29–34)

Edelläkävijä – Ortodoksit nimittävät Johannes Kastajaa Pyhäksi Johannes Edelläkävijäksi. Johannes kääntää asian toisinpäin sanoessaan: ’Minun jälkeeni tuleva kulkee edelläni, sillä hän on ollut ennen minua.’
Jollei tietäisi ketä Johannes tarkoitti, tuo lause voisi äkkiseltään tuntua perin mystiseltä: miten niin se, joka tulee hänen jälkeensä, kulkeekin hänen edellään ja on ollut jo ennen häntä?

Jeesus Nasaretilainen ei tuolloin vielä ollut julkkis. Kukaan Jeesuksen aikalainen ei käsittääkseni vielä ollut kirjoittanut mitään hänestä. Vanhoissa kirjoituksissa oli kyllä useita profetioita, jotka kertoivat hänestä, mutta niitä ei vielä osattu yhdistää häneen, sillä hänen palvelutyönsä oli vasta edessä..

Johannes oli Jeesuksen sukulainen, mutta he olivat varttuneet eri paikkakunnilla. Todennäköisesti Johannes kuitenkin oli kuullut puhuttavan Jeesuksesta. Olisi vaikea kuvitella, ettei hänen äitinsä Elisabet koskaan olisi kertonut kohtaamisestaan raskaana olevan Marian kanssa. Siitä kuinka Pyhä Henki oli siinä hetkessä täyttänyt sekä Elisabetin että hänen kohdussaan olleen Johanneksen. Ja kuinka Elisabet Pyhän Hengen vaikutuksesta oli tunnistanut Marian kantavan Herraa sisällään.

Jordan-joella Johannes sanoi kuitenkin: ”Minäkään en häntä tuntenut”. Johannes tunsi Jeesuksen sukulaisenaan, mutta ei Messiaana.
Hän, joka oli kehottanut Johannesta kastamaan ihmisiä vedellä, oli kuitenkin antanut tälle merkin:  se, jonka päälle Johannes näkisi Hengen laskeutuvan, on se, joka tulee kastamaan Pyhällä Hengellä.

Todistaja – Johannes sanoi todistavansa, että Jeesus on ihmiseksi syntynyt Jumalan Poika. Hän tulee ikiaikaisen Jumalan luota, joten Hänessäkin ikiaikaisuus on läsnä.
Johanneksen todistus ei perustunut kirjoituksiin ja profetioihin, vaan siihen mitä hän itse sai kokea, kuulla ja nähdä. Pyhä Henki ilmoitti hänelle Jeesuksen todellisen identiteetin.  

Pyhä Henki ja kaste – Pyhä Henki oli mukana sekä Jeesuksen että Johanneksen elämässä jo ennen heidän syntymäänsä. Pyhä Henki valmisti Johannesta erämaassa tehtäväänsä varten ja johdatti Johanneksen Jordanille kastamaan ihmisiä – ja myös Jeesuksen.
Kun Jeesus tuli kasteelle, Pyhä Henki laskeutui Jeesuksen ylle, ja johdatti hänet sitten erämaahan valmistautumaan tehtäväänsä varten.

Mutta mitä tarkoittaa tuo, kun Johannes sanoo, että Jeesus kastaa Pyhällä Hengellä?
Kun Nikodemos tuli tapaamaan Jeesusta ja sanoi hänelle: ”Rabbi, me tiedämme, että sinä olet Jumalan lähettämä opettaja. Ei kukaan pysty tekemään sellaisia tunnustekoja kuin sinä, ellei Jumala ole hänen kanssaan”, Jeesus vastasi hänelle: ” ”Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa.”  (Joh.3:2-3)

Syntyä uudesti? – Miten se voi olla mahdollista, Nikodemos ihmetteli. Hengellistä uudestisyntymistä on kuvattu monella tapaa, niin Raamatussa kuin (lähinnä karismaattisissa) seurakunnissa. Ymmärrän, että aihe on arka. sillä siihen on joissain piireissä liitetty ihmisten uskon arvottamista ja jopa kyseenalaistamista.

Tuuli puhaltaa – Jeesus ei antanut mitään konkreettista vastausta Nikodemokselle siitä, miten voi uudestisyntyä Hengestä, eikä merkkiä tai todistusta siitä, miten ja milloin synnytään uudesti. 
Jeesus sanoi: ”Tuuli puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Samoin on jokaisen Hengestä syntyneen laita.” (Joh.3:8)

Oliko Johannes Kastaja uudestisyntynyt Hengestä? Itse ajattelen että oli, sillä hän oli niin vahvasti Pyhän Hengen ohjauksessa. Sitä ei tiedetä, saiko Nikodemos Hengen kasteen. Mutta Johannes sekä kuuli että tunsi, miten Henki kulloinkin halusi häntä kuljettaa. Pyhä Henki vaikutti hänessä niin vahvasti, että vielä Herodeksen vankilassakin hän jatkoi henkensä kaupalla julistustaan.

Jumala tiesi, millaisen miehen oli valinnut todistamaan Jeesuksesta ja kastamaan hänet. Johannes oli omassa elementissään todistaessaan siitä, minkä tiesi oikeaksi… – tai siis Pyhän Hengen elementissä: täynnä Pyhää Henkeä. Varmasti ympärillä oli niitä, jotka narskuttelivat hampaitaan, mutta Johannes ei ollut siitä moksiskaan. Pyhä Henki auttoi tuota tulisielua pysymään rohkeana loppuun saakka..

Uudestisyntyminen Kristuksessa – Paavalin kuvaukset kasteen merkityksestä ja uudestisyntymästä menevät pitemmälle kuin mitä Jeesus asiasta sanoi.
Paavali selittää kirjeissään roomalaisille, kuinka me kasteessa kuolemme vanhalle itsellemme ja synnymme uudesti Kristuksessa.
Tuon voi nähdä joko kauniina, ihanteellisena ja rohkaisevana kuvana siitä, miten paljon se voi muuttaa meitä, kun lähdemme Kristuksen seuraajiksi. Taikka sen voi ottaa todeksi (tai tavoitteeksi) omaan elämäänsä, kuten Paavali, joka totesi: ”En enää elä minä, vaan Kristus elää minussa.” (Gal.2:20)

Hengen uudistusta – Kirjeessä Tiitukselle on selkeä, kursailematon ja konstailematon kuvaus uudestisyntymisestä:
’Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä ja tottelemattomia, olimme eksyksissä ja monenlaisten himojen ja nautintojen orjia, elimme pahuuden ja kateuden vallassa, vihattuina ja toisiamme vihaten. Mutta kun Jumalan, meidän pelastajamme, hyvyys ja rakkaus ihmisiä kohtaan tuli näkyviin, hän pelasti meidät, ei meidän hurskaiden tekojemme tähden, vaan pelkästä armosta. Hän pelasti meidät pesemällä meidät puhtaiksi, niin että synnyimme uudesti ja Pyhä Henki uudisti meidät.’ (Tit.3:3-5)

Jeesuksen sanoihin palatakseni – voisiko Kristuksen Pyhän Hengen kaste merkitä yksinkertaisesti ja tiivistetysti juuri sitä mitä hän sanoi: että sen kautta pääsemme näkemään Jumalan valtakuntaa?
Kunpa saisimmekin sellaisen Hengen kasteen, että voisimme nähdä ja ymmärtää Jumalan valtakunnan todellisuutta – jo tässä elämässä, ei vain tulevassa.
Miten se muuttaisikaan meitä ja maailmaamme…

Muut tekstit: Ps. 89: 19–22, 27–30, Jes. 61: 1–3 ja Ap. t. 8: 26–40.

1.1.2020.  Tähdellistä – Sauli Niinistön uudenvuodenpuhe oli alusta loppuun tärkeää ja tähdellistä asiaa, kuten häneltä osasi odottaakin.
Kiitollinen olo on siitä, että maallamme on niin älykäs, viisas ja hieno päämies. Se kun ei ole mikään itsestäänselvyys meidän aikanamme…
– mutta ei se ollut siihenkään aikaan, jolloin maan päälle syntyi tuo pieni lapsi, josta tulisi sydäntemme hallitsija…

Kuninkaan tähti – Kun Jeesus oli syntynyt Juudean Betlehemissä kuningas Herodeksen aikana, Jerusalemiin tuli idästä tietäjiä. He kysyivät: ”Missä se juutalaisten kuningas on, joka nyt on syntynyt? Me näimme hänen tähtensä nousevan taivaalle ja tulimme osoittamaan hänelle kunnioitustamme.” Kuullessaan tästä kuningas Herodes pelästyi, ja hänen kanssaan koko Jerusalem. Hän kutsui koolle kansan ylipapit ja lainopettajat ja tiedusteli heiltä, missä messiaan oli määrä syntyä. ”Juudean Betlehemissä”, he vastasivat, ”sillä näin on ilmoitettu profeetan kirjassa:
– Sinä, Juudan Betlehem, et ole suinkaan vähäisin heimosi valtiaista, sillä sinusta lähtee hallitsija,   joka on kaitseva kansaani Israelia.”
     Silloin Herodes kutsui salaa tietäjät luokseen ja otti heiltä juurta jaksain selville, milloin tähti oli tullut näkyviin. Sitten hän lähetti heidät Betlehemiin. ”Menkää sinne”, hän sanoi, ”ja ottakaa asiasta tarkka selko. Kun löydätte lapsen, niin ilmoittakaa minulle, jotta minäkin voisin tulla kumartamaan häntä.”
Kuninkaan sanat kuultuaan tietäjät lähtivät matkaan, ja tähti, jonka he olivat nähneet nousevan taivaalle, kulki heidän edellään. Kun tähti tuli sen paikan yläpuolelle, missä lapsi oli, se pysähtyi siihen. Miehet näkivät tähden, ja heidät valtasi suuri ilo. He menivät taloon ja näkivät lapsen ja hänen äitinsä Marian. Silloin he maahan heittäytyen kumarsivat lasta, avasivat arkkunsa ja antoivat hänelle kalliita lahjoja: kultaa, suitsuketta ja mirhaa.
    Unessa Jumala varoitti tietäjiä palaamasta Herodeksen luo, ja niin he menivät toista tietä takaisin omaan maahansa.  (Matt. 2: 1-12)

Viimeviikon uutisissa kerrottiin, että yksi Orionin tähtikuvion tähdistä osoitti sammumisen merkkejä. ’Tähtitaivaan kirkkaimpiin kohteisiin kuuluva Betelgeuze on himmentynyt selvästi viime kuukausien aikana’, uutisessa todettiin. Tähden kirkkaus laski ennen joulua alle puoleen normaalista.
Orion on minusta upein tähtikuvio talvisella tähtitaivaalla. Vaikea kuvitella Orionia ilman yhtä sen päätähteä! 

Kirkas valoilmiö – Betelgeuzen räjähtäminen olisi melkoinen valoilmiö taivaalla: supernova saattaisi näkyä yhtä kirkkaana kuin täysikuu, päivälläkin.
Supernovaa voidaan kuitenkin joutua odottamaan kymmeniä tuhansia, jollei satatuhatta vuotta, kirjoittaja toteaa. Viimeaikainen himmeneminen voi ehkä johtua vain siitä, että tähdestä on purkautunut kaasupilvi, joka himmentää sitä nyt havaitulla tavalla.
Ehkäpä sitä kannattaa kuitenkin pitää silmällä, todetaan jutun lopuksi.

90-luvulla, tutkiessani new age –juttuja, opiskelin ja harrastelin astrologiaa. (Minulle new age-termin käyttö on luontevampaa kuin nykyisen uushenkisyys-sanan.) Tein niiden lähimmäisteni syntymäkarttoja, joiden syntymäajat tiesin kellontarkkuudella. Minusta oli mielenkiintoista tutkia planeettojen sijainteja kartalla ja sitä, oliko niiden sijaintien merkityksillä ja keskinäisillä suhteilla jonkinlaista yhteneväisyyttä läheisiini ja heidän elämäänsä.

Myöhemmin, kun Jeesus oli johdattanut minut tielleen ja aloin  lukea Uutta testamenttia, ja Vanhaakin, ymmärsin että Jumala toivoo meidän seuraavan Häntä eikä taivaanmerkkejä. Astrologiaa käsittelevät kirjat ja opintomateriaalit lähtivät hyllyistäni.
Aikaisemmin olin ollut kiinnostunut siitä, mitä tähdistä voisi päätellä. Nyt  kiinnostukseni siirtyi siihen, mitä Jumala haluaa ilmoittaa ja kertoa tahdostaan ja suunnitelmistaan meille ihmisille Sanansa kautta.

Kuva Tapiolan ortodoksikirkosta

Merkki taivaalla – Jeesuksen syntymän aikaan kuitenkin juuri taivaan merkki, kirkas tähti-ilmiö, oli tärkeä: se sai tietäjät lähtemään pitkälle matkalle aavikoiden halki toiseen maahan kunniottamaan siellä syntynyttä Kuningasta.

Astronomiaa ja astrologiaa – Jostain luin tai kuulin, että tuon ajan tähtitiede oli sekä astronomiaa että astrologiaa. Nykyäänhän toista pidetään tieteenä, toista pseudotieteenä. Astronomia ei yritä arvailla tulevia tapahtumia tähtikonstellaatioiden perusteella. Astrologia taas nähdään lähinnä kepeänä horoskooppiviihteenä.
Mutta – kuten Betelgeuzen kohdallakin voi päätellä – joissain asioissa tiedekään ei voi muuta kuin esittää erilaisia teorioita ja arveluja tulevista tapahtumista ja niiden mahdollisista ajankohdista.

Pyhittäjä Herman Alaskalaisen ort. kirkko, Tapiola

Kun Jeesuksen luo tuli fariseuksia ja saddukeuksia, jotka pyysivät häntä näyttämään merkin taivaasta, hän vastasi heille: ”Taivasta te kyllä osaatte lukea, mutta ette aikojen merkkejä.”

Itämaan tietäjät osasivat kuitenkin lukea sekä taivasta että aikojen merkkejä. He tiesivät, että erityisen kirkas tähtikonjunktio oli merkki erityisen suuren ja merkittävän kuninkaan – ehkäpä odotetun Messiaan – syntymästä. Tuskin he muutoin olisivat lähteneet niin pitkälle, vaivalloiselle matkalle tätä kumartamaan.

Entisajan sometus – Jeesuksen aikana tiedonvälitys oli rajallista ja hidasta: sana levisi suusta suuhun ja kirjeet matkasivat karavaanien kyydissä tai purjelaivoilla.   
Jumala käytti tähtikonjunktiota ja kaukaisten tieteilijöiden tähtienlukukykyä hyväkseen tiedottaakseen mahdollisimman monille Poikansa syntymästä. Sillä varmasti sana siitä, kuinka Itämaan tietäjät saapuivat kaukaa kunnioittamaan pientä vaatimattomiin oloihin syntynyttä lasta, levisi kansan keskuudessa kulovalkean tavoin. 
Mekin saamme tuota tapahtumaa ihmetellä. Tänäkin tulevana Loppiaisena.

Rakas Jumala, siunaa tämä alkanut uusi vuosikymmen.
Johdata meitä niiden asioiden äärelle, joita haluat meidän näkevän ja löytävän.
Kiitos että olet elämässämme, näytät meille tien ja kuljet kanssamme.   🙂

We Three Kings – Clamavi De Profundis

Muut loppiaistekstit ovat: Ps. 72: 1-3, 8-12, Jes. 49: 5-7 ja Kol. 1: 24-27.