/

2.7.2021. Helle on hemmotellut ihoa jo niin, että kaupan kylmätiskiosaston ohi hihattomassa kulkeminen tuntuu helpotukselta (kun se tavallisesti laittaa hytisemään). Tuntuu kuin kroppa olisi varastoinut niin paljon lämpöä, että sitä riittää sittenkin, kun tulee viileämpää. – Enpä ole tällaista ennen kokenut. (Muistan kuinka kerran USA:ssa ollessani ulkona oli suloisen lämmintä, mutta kun mentiin sisään, siellä ilmanjäähdytin puhalsi kylmää. Minä istuin paksu villatakki päällä, kun toiset taas eivät olleet millänsäkään.)
Ja vaikka uin (eilenkin) pitkään vielä iltakymmeneltä, ei ole tullut sitä tuttua hytinäoloa. Ah ihanuus. Tätä lämpöä tahdon vastaanottaa ja varastoida niin paljon kuin vain keho jaksaa, – Jospa se  jäisikin kehomuistiin ihan talveksi asti…! – (Vaikka toiveajattelua, niin kivaa sellaista. 🙂 )

Valoa pimeän keskelle – Uutisissa oli viime viikolla juttu Suomen jatkosodasta, jonka alusta tuli kesäkuussa kuluneeksi 80v. (https://yle.fi/aihe/a/20-10000935).
Jutussa oli myös presidentin puolison Gerda Rytin 4.7.1941 pitämä radiopuheäänite (https://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/04/28/gerda-rytin-puhe-jatkosodan-alussa), jossa hän valoi uskoa ja toivoa suurten vaikeuksien kanssa kamppailevalle kansalle.

Yhtenäinen kansa – Uutisjutun otsikko oli: ’Katsele ja kuuntele, miten yhtenäinen kansa selätti jatkosodan kriisiajan 25.6.1941 – 19.9.1944)’.
Myös Gerda Ryti puhui kansan yhtenäisyydestä. Että kärsimysten keskellä meitä auttaa se, että olemme yhtä perhettä ja toimimme sen mukaisesti. Sota koski kaikkia suomalaisia, tavalla tai toisella. G.R. rohkaisi kansaa rukoilemaan rukouksia kuulevaa Jumalaamme, ja kehotti auttamaan niitä, jotka kokivat suurta aineellista ahdinkoa.

Vaikka ajat ja ongelmat ovat nyt toisenlaiset kuin 80 v. sitten, juttu voi antaa uutta perspektiiviä myös tähän korona-aikaamme (varsinkin meille, jotka emme ole joutuneet kokemaan sota-ajan kärsimyksiä). Saattaa olla, että ne asiat, jotka on kokenut tosi vaikeina ja raskaina, saavatkin  hieman toisenlaisen merkityksen, kun niitä katselee 80 v;n takaisten linssien läpi… 

Voisimmeko me jotenkin löytää sellaista yhteishenkeä, jossa koko kansa, yhtenä suurena perheenä, pyrkisi rakentavalla tavalla puhaltamaan yhteen hiileen, toimimaan yhteisen hyvän eteen? –  Vai onko sekin vain toiveajattelua, jota on kiva ajatella, mutta jonka on vaikea kuvitella toteutuvan?

Fariseus Saul oli mies, jolla oli kiihkeä tarve toimia oikeaksi näkemänsä asian puolesta.
Hän tunsi syvää vihaa kristittyjä kohtaan ja purki sitä pyrkimällä saamaan mahdollisimman monet heistä telkien taa.
Eräällä kristittyjen vainoamisretkellä hän kohtasi elämänsä yllätyksen, joka muutti täydellisesti sekä hänet että hänen fokuksensa.     

Paavali puhui:
    ”Näissä asioissa minä lähdin matkalle Damaskokseen. Olin saanut siihen ylipapeilta suostumuksen ja valtuudet. Mutta silloin, kuningas, minä matkaa tehdessäni puolenpäivän aikaan näin, miten taivaasta leimahti aurinkoakin kirkkaampi valo minun ja matkatovereideni ympärille. Me kaikki kaaduimme maahan, ja minä kuulin äänen sanovan heprean kielellä: ’Saul, Saul, miksi vainoat minua? Paha sinun on potkia pistintä vastaan.’ Minä kysyin: ’Herra, kuka sinä olet?’ Herra sanoi: ’Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat. Nouse jaloillesi. Minä olen ilmestynyt sinulle, koska olen valinnut sinut palvelijakseni ja todistajakseni, kertomaan siitä, mitä nyt olet nähnyt ja mitä vielä olet näkevä, kun sinulle ilmestyn. Minä pelastan sinut oman kansasi käsistä ja varjelen sinua, kun lähetän sinut pakanoiden pariin avaamaan heidän silmänsä ja saattamaan heidät pimeydestä valoon ja Saatanan vallasta Jumalan luo. He saavat syntinsä anteeksi, kun uskovat minuun, ja heillä on oleva paikkansa niiden joukossa, jotka Jumala on pyhittänyt.’
    Tämän vuoksi, kuningas Agrippa, en voinut olla tottelematta taivaallista näkyä. Ensiksi Damaskoksessa ja Jerusalemissa, sitten joka puolella Juudeaa ja muiden kansojen parissa minä olen julistanut, että kaikkien tulee katua syntejään, kääntyä Jumalan puoleen ja tehdä tekoja, joissa heidän parannuksensa näkyy. Tästä syystä juutalaiset ottivat minut temppelissä kiinni ja yrittivät hakata minut hengiltä. Jumalan avulla olen kuitenkin selvinnyt tähän päivään asti ja voin nytkin täyttää todistajan tehtävääni, puhua sekä ylhäisille että alhaisille. Minä puhun vain siitä, minkä profeetat ja Mooses ovat ennustaneet tapahtuvan, en mistään muusta, puhun siitä, että Messiaan tuli kärsiä kuolema ja ensimmäisenä nousta kuolleista sekä julistaa valon sanomaa niin meidän kansallemme kuin muillekin kansoille.”  Ap. t. 26:12–23

Valon tiellä?  – Alla on pari n. 20 v. sitten ottamani kuvaa lähellä maata olleesta täysikuusta. Minua oli aina kiehtonut se, kuinka kirkkaasti pieni Kuu saattoi heijastaa Auringon valoa.
Kuvan ottamisen aikaan harrastin aktiivisesti new age -juttuja, ja kuljin omasta mielestäni valon tietä.  Olin osa joukkoa, joka kutsui itseään valotyöntekijöiksi. Meillä oli vilpitön tahto ja tarkoitus auttaa toisiakin löytämään sitä, mitä olimme itse löytäneet tai kokeneet.
Itselleni ja monille ystävilleni Jeesus kuului tuolle valon tielle, mutta oli vain yksi osa sitä. Ja voi miten paljon muuta sille tielle mahtuikaan…

Todellisen Valon kutsu – Seuraavina vuosina sain ikään kuin pieniä maistiaisia siitä, mitä Kristuksen viitoittama tie sisältää. Aloin kulkea toinen jalka sillä tiellä, jonka tunsin, toinen jalka hapuili Kristuksen tietä. Kesti kauan, ennen kuin tunsin sisäisesti, että haluan kulkea pelkästään Kristuksen tietä; muu sai jäädä.
Tajusin, kuinka minua oli pikku hiljaa, monien mutkien kautta, johdettu todelliselle Valon tielle Vaikka matkaan mahtui paljon sellaista, jonka olisi voinut jättää väliin jos olisi paremmin ymmärtänyt, olen todella kiitollinen siitä, että Jeesus kutsui minut – Jeesuksen sanoja käyttääkseni – pimeydestä valoon.  Siitä, mitä kuvittelin valoksi, mutta olikin vain  jonkinlaista hailakkaa (ja usein myös vääristynyttä & harhaanjohtavaa) heijastusta todellisesta Valosta.

Aurinkoakin kirkkaampi Valo – ”taivaasta leimahti aurinkoakin kirkkaampi valo minun ja matkatovereideni ympärille”, kuvaa Saul (sittemmin Paavali) kokemaansa ylläolevassa otteessa Apostolien teoista. Valo oli niin kirkas, että maahan kaatunut Saul menetti näkönsä 3 päiväksi (Apt.t.9:8-9)
Noiden päivien aikana Saul mietti varmasti kuumeisesti kokemaansa ja sitä, mitä Jeesus hänelle oli sanonut. – Mikä ristiriita: hän oli kuvitellut olevansa oikealla tiellä, Jumalan asialla, toimivansa oikeutetusti ja tilanteen vaatimalla tavalla.  Ja sitten – äkkiarvaamatta – hän kuulee tuon häikäisevän kirkkaan valon keskeltä sanat: ’Saul, Saul, miksi vainoat minua?
Kun Saul kysyi, kuka häntä puhutteli, hän kuuli vastauksen: ”’Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat.”

Onneksi Kristus ei kutsu meitä tavallisia tallaajia noin dramaattisella tavalla seuraamaan itseään! Mutta Hänellä olikin Paavalia varten aivan erityinen tehtävä.
Jeesus sanoi: ”Minä olen ilmestynyt sinulle, koska olen valinnut sinut palvelijakseni ja todistajakseni, kertomaan siitä, mitä nyt olet nähnyt ja mitä vielä olet näkevä, kun sinulle ilmestyn.”

Paavalin kirjeistä ilmeneekin, ettei tuo kohtaaminen Damaskoksen tiellä jäänyt ainoaksi. Ylösnoussut Kristus ilmestyi hänelle monia kertoja. Voin hyvin kuvitella, että Hän kulki  palvelijansa kanssa koko ajan, silloinkin kun tämä ei Hänen läsnäoloaan havainnut.
Kristuksen Henki neuvoi hänelle selkeästi, mihin, milloin ja miten kulloinkin oli edettävä ja toimittava. 

Paavali aloitti missionsa heti Damaskoksen synagogassa, jossa hän julisti, että Jeesus on Jumalan Poika. Juutalaiset ihmettelivät: eikä tämä ole se, joka pyrki tuhoamaan ne, jotka Jerusalemissa huutavat avuksi jeesuksen nimeä?  Eikö hän tullut tännekin vangitakseen heidät ja viedäkseen heidät ylipappien eteen? Ihmiset hämmentyivät, kun hän todisti heille, että Jeesus on Kristus, kauan odotettu Messias. 

Pimeydestä valoon – Jeesus lähetti Paavalin toisten kansojen pariin, ”avaamaan heidän silmänsä ja saattamaan heidät pimeydestä valoon”. Hänen työnsä kautta tieto Jumalan Pojasta, ja Hänen pelastavasta, parantavasta ja vapauttavasta voimastaan levisi vähitellen nykyiseen Eurooppaan ja muihin maanosiin. 

Valon sanomaa – Kun Paavali tuotiin vankisellistä kuningas Agrippan eteen, hän sanoi tälle: ”Minä puhun vain siitä, minkä profeetat ja Mooses ovat ennustaneet tapahtuvan, en mistään muusta, puhun siitä, että Messiaan tuli kärsiä kuolema ja ensimmäisenä nousta kuolleista sekä julistaa valon sanomaa niin meidän kansallemme kuin muillekin kansoille.” 

Roomaan – Paavali vietiin laivalla Roomaan – jonne hän ei ehkä ilman vangitsemistaan olisi matkannut. Niin merimatkalla kuin perillä hän todisti Kristuksesta, puhuen, mutta parani siinä ohessa myös sairaita.
Maltalla – Publiuksen isä makasi vuoteenomana; hänellä oli kuumetta ja paha vatsatauti. Paavali meni hänen luokseen, rukoili, pani kätensä hänen päälleen ja paransi hänet. Tämän jälkeen tulivat saaren muutkin sairaat Paavalin luo, ja he saivat avun vaivoihinsa. (A.pt.28: 8-9)
Roomassa – Täydet kaksi vuotta Paavali sitten asui omassa vuokra-asunnossaan ja otti vastaan kaikki, jotka tulivat hänen luokseen. Hän julisti Jumalan valtakuntaa ja opetti, kuka Herra Jeesus Kristus on, avoimesti ja kenenkään estämättä. (Ap.t.28:30-31)

piharodo v..2017

Toisin kuin ne opetuslapset, jotka olivat saaneet kulkea Jeesuksen kanssa useamman vuoden, kuulla hänen opetuksiaan ja nähdä hänen tekojaan ihan livenä, Paavali tuli tuntemaan hänet ylösnousseena, vahvojen ja kirkkaiden ilmestysten kautta.
Kristus tuki ja vahvisti Paavalia – samoin kuin niitä opetuslapsia – jotka levittivät hyvää sanomaa Hänen kuolemansa jälkeen. Kristus auttoi heitä kestämään vaikeudet ja vastoinkäymiset. Hän kulki heidän rinnallaan. Pyhä Henki kertoi heille, mitä heidän kulloinkin tuli puhua ja tehdä.

Jumalalla on meidänkin elämällemmekin hyvät suunnitelmat. Olipa olosuhteet millaiset tahansa, me voimme olla Kristuksen lähettiläitä, välittää Hänen hyvää sanomaansa eteenpäin, tavalla tai toisella. Kertoa sanoin ja teoin Hänen Rakkaudestaan meitä kohtaan. Ja siitä, kuinka Hän pelastaa, parantaa ja vapauttaa asioista, jotka jollain tavoin kahlitsevat meitä olemasta sellaisia, joiksi meidät on tarkoitettu olemaan. Tuomaan Hänen Valoaan sinne, missä sitä tarvitaan. Olemaan todellisen Valon lähettiläitä.

Muut tekstit: Ps. 145:3–7, Jes. 66:18–19, 2. Tim. 3:14–17 ja Mark. 3:13–19

Ps. Minulle tulee tietokoneelle Päivän Sana. Tämänpäiväinen on: ’Olkaa toisianne kohtaan ystävällisiä ja lempeitä ja antakaa toisillenne anteeksi, niin kuin Jumalakin on antanut teille anteeksi Kristuksen tähden.’ (Ef.4:32)

17. 6.2021.  Alppiruusupuisto – Ystäväni oli käynyt miehensä kanssa 1990-luvulta lähtien Haagan Alppiruusupuistossa, joten hän tunsi paikan ja sen kasvit. Meikäläisellä, ensikävijällä, oli siis oikein asiantuntija oppaana. 🙂
Olin luullut että puistossa olisi pelkästään alppiruusuja, mutta mikä yllätys: siellä oli myös suuri määrä atsalea-lajeja! Ajatella, en ollut tiennyt että atsalea voi kasvaa Suomen oloissa ulkosalla, saati sitten suuren pensaan kokoiseksi! En myöskään tiennyt sen olevan  sukua kotoiselle suopursullemme, jota kasvoi niiden väleissä!

Ihana atsalea – Sen tiesin kyllä (kokemuksestakin) että huoneatsalea pitää kosteasta. Vaikka niin mielelläni kasvattaisinkin kauniista atsaleaa kotonani, en ole koskaan onnistunut pitämään sitä elossa:  nuput kuihtuvat ennen aukeamistaan vaikka kuinka niitä suihkuttelen ja annan säännöllisesti ruukun imeä vettä syvältä aluslautaselta.
Nyt ihmettelin näitä valtavia, upeissa väreissä hehkuvia  atsaleapensaita. Takana oli parin viikon hellesäät. Mistä ne saavat kosteutensa? Onko puisto perustettu suolle? (Kotona tarkistin asian, ja selvisi että on.)

Risteileviä hiekka- ja pitkospuupolkuja tuoksuvien kukkamerien keskellä. Aniliinia, keltaista, oranssia, vaaleanpunaista, violettia…  – oi sitä väriloistoa! Varsinaista väriterapiaa, totesimme moneen kertaan. Korkeat männyt soivat vilvoittavaa suojaa auringon paahteelta. 

Kuviakin otin, mutta koska blogialbumissani on niin paljon käyttämättömiä kuvia, olen päättänyt laittaa niitä alta pois, ennen kuin laitan sinne uusia. (Nytkin on jo vaikea muistaa, mitä kuvia olen jo käyttänyt.)
(Eräs ystävä kysyi hiljattain, ovatko kuvat omia kuviani. Kyllä ovat, pienellä taskukamerallani niitä räpsin.) 

Kun Jeesus kaupungista lähtiessään kulki tulliaseman ohi, hän näki Matteus-nimisen miehen istuvan siellä. Jeesus sanoi hänelle: ”Seuraa minua”, ja hän nousi ja lähti seuraamaan Jeesusta.
    Jeesus oli sitten aterialla hänen kodissaan. Sinne tuli myös useita publikaaneja ja muita syntisiä, ja he aterioivat Jeesuksen ja hänen opetuslastensa kanssa. Tämän nähdessään fariseukset sanoivat Jeesuksen opetuslapsille: ”Kuinka teidän opettajanne syö yhdessä publikaanien ja muiden syntisten kanssa!” Jeesus kuuli sen ja sanoi: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Menkää ja tutkikaa, mitä tämä tarkoittaa: ’Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja.’ En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä.” (Matt. 9:9–13)

Voiko tuon yksinkertaisemmin kuvata jotain tapahtumaa? Jeesus näki Matteuksen, sanoi ”Seuraa minua”, jolloin Matteus nousi ja lähti seuraamaan häntä.
Ajatella… – voisiko Jeesuksen seuraajaksi ryhtyminen olla vielä nykyäänkin noin yksinkertaista?  Ettei tarvitsisi epäröidä, harkita, miettiä mahdollisia seurauksia (mm. toisten mielipiteitä) jne, vaan voisi vain siltä istumalta päättää, että ryhtyy Kristuksen seuraajaksi.
Monet kertovat, että juuri niin heille on käynyt. Jokin asia (luetun, kuullun tai kohdatun kautta) on resonoinut heissä niin vahvasti, että he ovat siinä samassa tehneet päätöksensä. 

Matteus ehkä vaikuttui Jeesuksen valovoimaisesta olemuksesta niin vahvasti, ettei epäröinnille jäänyt sijaa. Ehkä Matteus tunnisti hengessään, että tässä oli kyse jostain paljon enemmästä kuin mitä hänelle siinä hetkessä sanottiin. Ehkä Matteus tunsi sisimmässään jotain sellaista, mitä ei koskaan aiemmin ollut tuntenut. Sisäinen, uinumassa ollut kaipuu havahtui, tuli kosketetuksi. – Tai ehkäpä hän vain tajusi siinä hetkessä, että oli aika tehdä elämänmuutos.       

Aterialla Matteuksen kodissa oli Jeesuksen ja opetuslasten lisäksi ’useita publikaaneja ja muita syntisiä’. Jeesukselle tämä ei ollut mikään ongelma, fariseuksille kylläkin.
Publikaanit kantoivat veroa roomalaisille, ja heidän tiedettiin myös usein toimivan vilpillisesti omaksi hyödykseen, joten heitä halveksuttiin.
Ja sitten vielä oli niitä muita syntisiä, joita evankeliumi ei määrittele tarkemmin.

Usein mietin, mihin me nykyihmiset sijoittuisimme tuossa asetelmassa. Olisimmeko niitä syntisiä, jotka saisimme aterioida Jeesuksen kanssa, vaiko niitä, jotka paheksuen seuraisivat vierestä?
Kumpaan joukkoon kuulun, syntisiin vain paheksujiin? Entä sinä?  

Johanneksen kirjeessä, kohdassa, jossa puhutaan valossa vaeltamisesta, todetaan:
’Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä.’ (1.Joh.1:8)
Jos siis haluamme pysyä totuudessa ja uskaltaudumme myöntämään olevamme syntisiä, olemme Jeesuksen sanojen mukaan niitä, jotka tarvitsevat hänen läsnäoloaan, hänen parantavaa ja muuntavaa vaikutustaan. Niitä, joiden kanssa Kristus haluaa aterioida ja viettää aikaa.

Ennen en pitänyt lainkaan syntinen -sanasta. Nykyään se ei enää herätä minussa reaktioita.
Siinä auttoi ehkä eniten määritelmä, jonka luin tai kuulin jostain: synti on sitä, mikä erottaa meidät Jumalasta.
Juuri siinä (olkoon sitten ajatuksemme, negatiiviset asenteemme tai tekomme) Jeesus haluaa tulla avuksi, parantaa sitä, mikä on mennyt väärille urille, tai yhä on vinksallaan.
Mutta jos ajattelen, että kuulun siihen hurskaiden joukkoon, jolla on kaikki – ajatukset, asenteet, tunteet ja toiminta – juuri niin kuin pitääkin, kuulun niihin ’terveisiin’, jotka eivät tarvitse Parantajaa.

Mieluummin kuitenkin huokaan: tarvitsen Sinua, Parantajani. Tule luokseni, aterioi kanssani. Tee minussa hyvää työtäsi. 🙂

”Armahtavaisuutta minä tahdon” sanoit, Kristus, Kiitos että Sinä katsot meitä armahtavin ja rakastavin silmin. Olethan itse Armahtavaisuus ja Rakkaus.
Valaisisitko sisimpämme, niin että voisimme nähdä sekä puutteemme että vahvat puolemme rohkeasti ja rehellisesti, vähättelemättä ja suurentelematta.
Opettaisitko meitä olemaan armollisia sekä itseämme että toisiamme kohtaan.
Että voisimme yhdessä, Sinun kanssasi, Sinun vaikutuksestasi kasvaa sellaisiksi, joiksi Luojamme meidät alun perin on tarkoittanut.
Niin että Sinun Valosi, Armosi ja Rakkautesi voisi virrata meissä, ja kauttamme lähimmäisiimme, ja ylipäätään tähän maailmaan. Kiitos, että Sinä haluat  tulla luoksemme, ja tahdot parastamme.  🙂

Muut tekstit: Ps. 32:1–2, 5–8, Hoos. 14:2–9 ja Ef. 2:1–10.

Tuota evankeliumikohtaa olen monesti ihmetellyt.
Yhteen Jeesuksen opetukset ja toiminta ja ehkä hänen persoonansakin ovat tehneet niin syvän vaikutuksen, että innoissaan hän ilmoittaa seuraavansa tätä minne tahansa.
Jeesus toppuuttelee miestä, puhuu ketunluolista ja linnunpesistä, ja kuinka hän itse vaeltaa vailla valmiina odottavaa yösijaa.
Näkikö Jeesus, että mies kaipasi turvallisuutta, tai ettei tämä olisi jaksanut pitkiä kävelymatkoja  tai Jeesuksen aamuvarhaisesta iltamyöhään kestäviä työpäiviä? Olivathan ne jo ihan fyysistikin kestävää kuntoa vaativia. Ja joka paikassa iso joukko Jeesuksen ympärille kerääntyviä ihmisiä, joilla kaikilla oli odotuksia ja toiveita hänen suhteensa, joko fyysisiä tai hengellisiä.
Ehkä Jeesuksen sanat saivat miehen miettimään asiaa perusteellisesti. 

Toista Jeesus sen sijaan pyysi mukaansa. Tämä oli kyllä halukas lähtemään, muttei siltä istumalta. Isä pitäisi ensin saattaa haudan lepoon. Mutta Jeesus kommentoi aika tylysti asiaa.
Evankeliumissa ei kerrota, mihin ratkaisuun tämä henkilö päätyi, jäikö kotiin vai lähtikö sittenkin Jeesuksen mukaan.

Kolmas halusi lähteä Jeesuksen mukaan. Kunhan kävisi hyvästelemässä vain perheensä.  Se ei Jeesuksen mielestä ollut hyvä idea. Ehkä hän näki, että kotiväki olisi estellyt eikä päästänyt tätä lähtemään. Hänestäkään ei tiedetä, lähtikö hän siltä seisomalta seuraamaan Jeesusta.

Kuvan mirrillä oli varsinaiset kissanpäivät. Se lekotteli Jerusalemin vanhankaupunginosassa tuolillaan katsellen rauhallisesti ohikulkijoita. Sitä ei kyllä hevin olisi saanut liikkeelle mukavasta paikastaan.
Miten paljon minussa/sinussa on mukavuudenhalua? Sellaista, joka estää lähtemästä Jeesuksen matkaan. Keskitymmekö tarkkailemaan joutavanpäiväisiä elämän ilmiöitä, niin että tärkeämmät unohtuvat?
Kuuntelenko/kuulenko herkällä korvalla, kun ja mihin Jeesus minua kutsuu juuri tänään?
Näemmekö tai kehittelemmekö mielessämme jonkun esteen, syyn, minkä vuoksi emme voisi ryhtyä palvelemaan Kristusta?
Usein se este on: me itse. 

Kristusta voi palvella missä tahansa. Hyvää sanoma välittyy myös hyvien tekojen kautta. Kun toiselle tulee tunne, että hänestä välitetään ja että hän saa tarvitsemansa tuen, hän saa kokea häivähdyksen taivaallisen Isän Rakkaudesta. Uskon, että Jumala haluaisi jokaisen lapsensa voivan kokea olevansa rakastettu, tärkeä ja arvokas. Siinä Hän tarvitsee meitä viestinviejikseen. Hyvä sanoma voi välittyä niin monella tavalla.  

Usein Kristuksen seuraaminen tarkoittaa sitä, että huomaa juuri siinä, missä on, mahdollisuuden toimia Hänen käsinään. Tai suunaan. Se voi olla jotain pientä, itsestä ehkä miltei merkityksettömältä tuntuvaa. Ystävällisyyttä ja huomaavaisuutta toista kohtaan, auttavaista mieltä, palveluhalukkuutta ihan omassa perhepiirissä.

Joskus lukee tai kuulee jonkun jumalan palvelijan huokaavan vanhoilla päivillään, että kaikkeni annoin Jumalan palvelemiseen, mutta laiminlöin oman perheeni. Katuvalla mielellä he kertovat tajunneensa asian liian myöhään.
Olivatko he kuulleet/ymmärtäneet Jumalan kutsun oikealla tavalla?

Kristus, auttaisitko meitä kuulemaan kutsuasi ja tahtosi meidän suhteemme? 🙂

Muut tekstit: Ps. 18:17–20, 26–29, Hes. 33:30–33 ja Hepr. 12:1–6.

3. 6.2021. Miten ihanan lämpöisesti ja aurinkoisesti kesä on alkanutkaan. Kroppa nauttii, ja koko olemus. Tällaisena voisi minun puolestani jatkua vaikka koko kesä. 🙂
Vaikka monet varmasti toivovat ja odottavat kesähelteitä, itse nautin eniten kun on +20 ja vähän yli (vaikka uimaan on kyllä ihana mennä helteellä).
Joka tapauksessa: nyt on kesä, ihanaa! 🙂

Ensi pyhän evankeliumitekstissä ei kuitenkaan puhuta elämästä nauttimisesta; pikemminkin siitä, miten kestää eteen tulevia vaikeuksia ja koettelemuksia…  

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
    ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä. Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa? Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin? Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa jokaiselle tämän tekojen mukaan.”  (Matt. 16:24–27)

Itsensä kieltäminen – mitä se oikein on? Voisiko se olla vaikka sitä, etten aina ensimmäiseksi tai edes toiseksi mieti sitä, mikä itsestäni tuntuu hyvältä? Tai etten välttelisi tai väistelisi sellaisia asioita, jotka tuntuvat epämukavilta, mutta jotka tiedän tärkeiksi tai tarpeellisiksi. Tai etten kieltäytyisi annetusta tehtävästä, vaikka se tuntuisi liian haasteelliselta.
Että kääntäisin huomioni itsestäni siihen, mikä kulloinkin on tärkeintä – ei itseni kannalta, vaan jonkun muun…   

Hän ottakoon ristinsä… – äkkiseltään aika dramaattiselta kuulostaa tuo Jeesuksen kehotus Hän itse otti ristinsä ja kantoi sen Golgatalle. Useat hänen opetuslapsistaan joutuivat myös kokemaan julman kuoleman. Jeesuksen ristiinnaulitsemisen jälkeen hänen seuraamisensa todella tarkoitti oman elämänsä alttiiksi laittamista (kadottamista).
Riskialtista Kristuksen seuraaminen on edelleen monissa sellaisissa maissa, joissa kristinusko on kielletty. Ihmeellistä on, että siitä huolimatta juuri noissa maissa yhä useampi ihminen päättää alkaa seurata Kristusta ja Hänen opetuksiaan.

”Joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen” – sanoo Jeesus. Itse emme siis kykene pelastamaan itseämme.
Olen usein miettinyt pelastus -sanan merkitystä. Raamatussa on lukuisia kohtia, jossa puhutaan siitä, kuinka Jumala pelastaa, kuinka Jeesus pelastaa, kuinka pelastutaan jne. Pelastuminen on  moniulotteinen sana, Ja käsite, jota ei ehkä nykyään paljoakaan ajatella, ainakaan niin kauan kuin kaikki on hyvin.

Hengenpelastaja – Vaikka uimarannalla kaikki olisivat uimataitoisia, ja olisi hengenpelastuskurssin käynyt uimavalvoja, on joka uimarannalla kuitenkin pelastusrengas. Niin kauan kuin kaikki sujuu hyvin, pelastusrenkaan olemassaoloa tuskin huomaa. Se on siinä ’vain kaiken varalta’: luotettava apu, johon tarrata hädän tullen – kunhan joku huomaa heittää sen hukkumaisillaan olevalle.
Joka tapauksessa se, että rengas on siinä, voi tuoda jonkinlaista turvallisuudentunnetta.
Jeesus haluaa olla meille enemmän kuin pelastusrengas, joka huomataan ja johon tartutaan vasta hädän hetkellä. Hän, Hengenpelastajamme, haluaa olla kanssamme elämämme kaikissa hetkissä, – Sitä kai hänen seuraamisensa yksinkertaisimmillaan tarkoittaa. Että antaa Hänen kulkea kanssamme, ja antaa elämänsä Hänen johdettavakseen.   

Jeesus jatkaa: ”mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä”.
Lohdullinen lause etenkin niille, jotka laittavat henkensä alttiiksi sen vuoksi, että uskovat ja seuraavat Kristusta. Mutta mitä se merkitsee länsimaiselle ihmiselle, joka elää maassa, jossa vallitsee uskonnonvapaus?
Ja jollen ajattele iankaikkista elämää, vaan tätä mitä nyt tällä hetkellä täällä elämme, mitä nuo Jeesuksen sanat silloin merkitsevät?
Sitäkö, että minun tulee olla valmis luopumaan kaikesta, jos Hän niin pyytää? Kaikesta, paitsi Hänestä. Se ei olekaan mikään helppo juttu, edes ajatuksissa.

Loyolassa 30 pv:n hiljaisuuden retriitissä retriitinohjaajani antoi minulle mietittäväksi tuota asiaa. Se oli kova pala. Lapsethan siinä tuli ensimmäisenä mieleen. Jos pitäisi luopua heistä?
Ja sitten että mitä jos Jeesus pyytäisi jättämään kaikki ja lähtemään jonnekin Kuola Lumpuriin hommiin. Mutta kyllähän vastaus lopulta selvisi (ainakin teoriatasolla siis). Ihmeellinen rauha laskeutui sydämeen kun sain asian mietittyä läpi. (Vaikka helpotuksekseni Jeesus ei ole – ainakaan tähän mennessä – kuitenkaan pyytänyt minua luopumaan kaikesta.)   

Elämän Valo – Viimeistään kuoleman hetkellä joudumme luopumaan kaikesta tähän elämään liittyvästä ja lähdemme toisenlaiseen todellisuuteen. – Millaiseen? Mikä meitä siellä odottaa?
Jeesus sanoi: ”Minä olen tie, totuus ja elämä.” (Joh.8:12)
Hän sanoi myös: ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” (Joh. 14:12)
Eikö siis ole niin, että koska Kristus on Valo, Kristuksen seuraaja kulkee Valossa, niin tässä elämässä kuin rajan yli siirtyessäänkin?
Kun me elämme, olemme ja pysymme Kristuksessa, meillä ja meissä on Elämän Valo. 

27. 5.2021. – Mentiin eilen sateessa ja tuiskussa drive-in ennakkoäänestyspaikalle (jossa asia hoitui nopeammin kävelijöille tarkoitetussa pisteessä kuin autojonossa). Sadekamppeissa jatkettiin hauvan kanssa siitä lähellä olevalle ulkoilualueelle.
Hauvani ei ole mikään hienohelmapuudeli. Se rakastaa metsässä samoilua, kallioille kiipeämistä, hyppelyä isoille kiville ja kaatuneiden puunrunkojen yli. Sadesään viehätystä se ei kuitenkaan ole vielä löytänyt. Mutta kuin ollakaan: vieraassa ympäristössä uusia maisemia ja tuoksuja tutkiessa sade ei tuntunut haittaavan ollenkaan. – Sinne taidetaan mennä toistekin sadelenkkeilylle. 🙂  

Kaikki yksitoista opetuslasta lähtivät Galileaan ja nousivat vuorelle, minne Jeesus oli käskenyt heidän mennä. Kun he näkivät hänet, he kumarsivat häntä, joskin muutamat epäilivät. Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.”  (Matt. 28:16–20)

Galilean vuorille – Miten pitkä aika onkaan kulunut siitä, kun viimeksi siellä kävin! V. 2012 olimme Israelissa pienen ystäväporukan kanssa. Majoituimme Jerusalemiin ja tutustuimme sen tärkeisiin paikkoihin. Käydessämme Betlehemissä tapahtui äkkiä jotain. Eräs paikallinen, puhuttuaan puhelimessa, sanoi, että meidän on nyt parasta poistua täältä, ja mieluiten lähdettävä jonnekin pohjoiseen. Kukaan ei tiedä, mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan.

Uutisista selvisi, että Gazasta oli 1. kertaa ammuttu raketti, joka ulottui Betlehemin niityille asti.
(Ehkäpä juuri sille niitylle, jossa paimenet vartioivat yöllä laumaansa 2000 v. sitten ja saivat kuulla taivaallisen kirkkauden keskeltä enkelin julistavan heille: ”Älkää pelätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle: Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa.” Ja kuulla taivaallisen sotajoukon ylistävän Jumalaa sanoen: ”Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!” )

Ollessamme Jerusalemin vanhassa kaupungissa seuraavana päivänä sireenit alkoivat hälyttää ja ihmiset juoksivat suojaan. Myöhemmin kuulimme, että toinen pitkäkantoinen raketti olisi osunut jonnekin Jerusalemiin, jollei sitä olisi saatu torjutuksi.   
Seuraavana aamua Israelin armeija siirsi tankkinsa Gazan rajalle ja uhkasi tekevänsä maahyökkäyksen. Rukoilimme rauhaa, kuten varmaan muualla maailmassakin rukoiltiin.

Seuraavat yöpymisemme olin varannut Galilean rannalta. Sinne siis suuntasimme. Oli kuin olisimme tulleet toiseen maailmaan. Siellä vallitsi ihmeellinen levollisuus ja rauha, Sodanuhan  tuomasta jännitteestä ei ollut tietoakaan. 

Jerusalemin ja Gazan välille saatiin aikaan tulitauko viettäessämme aikaa Galilean kukkuloilla. Konflikti meni ohi taas sillä kertaa. Niin kuin viime viikollakin. Kuinka monia täytyy vielä tulla, ennen kuin tulee maassa rauha? – Hän, jonka kaikkivaltiaissa käsissä kaikki lopulta on, yksin tietää… 

Kaikki valta taivaassa ja maan päällä – Jeesus sanoo tuon ihmeellisen lauseen: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.”
Jos joku miettii, miksi juuri Jeesus on merkittävämpi kuin kukaan toinen (mitä tahansa uskontoa edustava) hahmo, niin tuossa vastaus kaikessa lyhykäisyydessään.
Kenelle toiselle olisi annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä?

Vaikka joillain yksilöillä olisi kuinka vahva vallantarve ja tahto hallita tämän maailman menoa ja vaikka hänellä olisi tukenaan miten suuri kannattajakunta tai koneisto tahansa, ennemmin tai myöhemmin tuollaiset omaa etua tavoittelevat itsevaltiaat menettävät valtansa.  
Sillä suurimmalla osalla ihmisistä on kuitenkin kaipuu rauhanomaiseen elämään ja halu toisia kunnioittavaan ja huomioivaan tapaan toimia. Kaikeksi onneksi.

Maanantaiaamuna tapasin matonpesupaikalla Valko-Venäjällä syntyneen naisen ja hänen virolaisen miehensä. He eivät vielä olleet kuulleet Valko-Venäjän konekaappauksesta ja koneessa matkustajana olleen viimevuotisia vaaleja arvostelleen toimittajan pidätyksestä.
Oli mielenkiintoista kuulla naisen tarinaa perheestään, joka ensin oli muuttanut Valko-Venäjältä Venäjälle ja sitten Viroon. 

Vapaassa maassa – Nainen sanoi olevansa todella onnellinen, että saa asua Suomessa. Hän opiskelee yliopistossa ja nautti silminnähden siitä, että sai asua vapaassa maassa. 
Kyllähän meilläkin on oma ’yksinvaltiaamme’. Hän ei kuitenkaan pyri kontrolloimaan meitä. Vaikka Hän on ilmaissut selkeästi tahtonsa siitä, miten haluaisi meidän elävän, ei Hän kuitenkaan pyri määräämään, vaan antaa meille vapauden valita, miten toimimme (vaikka toimintamme olisi tyhmää).
Hän ole meitä vastaan, vaan on puolellamme. Eikä Hänen tarvitse olla huolissaan asemastaan; Hänelle kun on annettu kaikki valta niin maan päällä kuin taivaissa. 

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen – Jeesus kehotti opetuslapsia kastamaan ihmisiä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Näin kristityt kastetaan vielä tänäkin päivänä. Ei pelkästään Isän, tai Pojan, tai Pyhän Hengen, vaan kaikkien kolmen nimeen. Tuossa on mielestäni ilmaistu Jumalan kolminaisuus tiivistettynä: kaikkia tarvitaan. Ja samalla: kaikki kolme ovat yhdessä Yksi. Kristinuskon pyhä mysteeri. Pyhä Kolminaisuus. 

Galilean rauhaa hieman haikeana muistellen huokaan vielä: minne Sinä kutsut minua nyt? Missä on minun Galileani täällä omassa maassani? Missä on se (hengen ja mielen) tila, jossa löydän sen ihmeellisen rauhan, jota minkäänlaiset asiat eivät voi pommittaa? Miten löydän sen paikan?
Eikö tuo paikka oikeastaan löydy sisimmästäni? Kun sitä hiljaa kuulostelen, kun annan ajatusteni ja tunteideni laskeutua rauhantilaan. Siellä He asuvat: Isä ja Poika ja Pyhä Henki. 

Jeesuksen lupauksia: 

Henki meissä – ”Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti. Tämä puolustaja on Totuuden Henki. Maailma ei voi Henkeä saada, sillä maailma ei näe eikä tunne häntä. Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy luonanne ja on teissä.” (Joh.14:16-17) 

Isä ja Poika luonamme – ”Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani. Minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme asumaan hänen luokseen. (Joh.14:23)

Rauha, meille annettu – ”Rauhan minä jätän teille: minun rauhani — sen minä annan teille. En minä anna teille, niin kuin maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon. Kuulittehan, mitä sanoin: minä menen pois, mutta tulen taas teidän luoksenne.” (Joh.14:27-28)

Hän meissä – ”Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä.” (Joh. 15:3)

(Kuvat ovat Galilean rannoilta.)

Muut tekstit: Ps. 95:1–2, 6–7. 4. Moos. 6:22–27. Jes. 66: 1-2 ja Ef. 1:3–6 (7–10) 11–14.

20.5.2021. Kevään tuoksuja – Sateen huuhdottua ilman puhtaaksi ja raikkaaksi kaikki ihanat kevään tuoksut ovat entistä intensiivisempiä. Ruohon, kasvien, kukkivien puiden ja pensaiden  tuoksut –  ah sentään. Tuntuu niin hyvältä hengittää syvään ja venytellä ulkoilmassa. 🙂
(Mustikoista olen saanut apua herkästi kutiseviin silmiin, niin talven kuivassa sisäilmassa kuin kevään siitepölyaikaan. – Eipä aikaakaan kun on taas mustikanpoiminta-aika. Vaikka hyvin ne kyllä toimivat pakastettuinakin.)

Filippus sanoi Jeesukselle: ”Herra, anna meidän nähdä Isä, muuta emme pyydä.”
    Jeesus vastasi:
    ”Etkö sinä, Filippus, tunne minua, vaikka olen jo näin kauan ollut teidän seurassanne? Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän. Kuinka voit sanoa: ’Anna meidän nähdä Isä’? Etkö usko, että minä olen Isässä ja Isä on minussa? Kun puhun teille, en puhu omissa nimissäni: Isä on minussa, ja minun tekoni ovat hänen tekojaan. Uskokaa, kun sanon, että minä olen Isässä ja Isä on minussa. Ellette muuten usko, uskokaa minun tekojeni tähden.
    Totisesti, totisesti: joka uskoo minuun, on tekevä sellaisia tekoja kuin minä teen, ja vielä suurempiakin. Minä menen Isän luo, ja mitä ikinä te pyydätte minun nimessäni, sen minä teen, jotta Isän kirkkaus tulisi julki Pojassa. Mitä te minun nimeeni vedoten pyydätte minulta, sen minä teen.
    Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni. Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti. Tämä puolustaja on Totuuden Henki. Maailma ei voi Henkeä saada, sillä maailma ei näe eikä tunne häntä. Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy luonanne ja on teissä.”   (Joh. 14:8–17)

Anna meidän nähdä Isä – Filippuksen harras pyyntö on ymmärrettävä. Olihan Jeesus niin monesti puhunut taivaallisestä Isästään, johon hänellä oli aivan erityisen läheinen suhde. Hän kuunteli, mitä Isä hänelle sanoi, ja toimi sen mukaan. Jeesus tunsi taivaallisen Isänsä. Kukapa ei (meistäkin) haluaisi tuntea Häntä? (Varsinkin sitten, kun on vakuuttunut Hänen olemassaolostaan.)

Jokaisella on ainutlaatuinen suhde maalliseen isäänsä. Se on voinut olla tai on läheinen tai etäinen, varauksellinen tai luottavainen, kaunainen ja vihamielinen tai rakkaudellinen ja hellä, tai yhdistelmä näistä, tai jotain muuta. 

Vaikka osa kokemuksistamme ja tuntemuksistamme maallisesta isästämme voikin heijastua (ainakin tutustumisen alkuvaiheessa) suhteeseemme taivaalliseen Isäämme, kyseessä on kuitenkin aivan erilainen suhde.
Siinä on Hänen taholtaan niin paljon Rakkautta, kuin vain ikinä pystymme ottamaan vastaan.
Hän rakastaa meitä, koska Hän on Rakkaus. (1.Joh.4:18)

Isän Rakkaus – Ajattelen, että Isä rakastaa meitä myös siksi, että oppisimme tuntemaan Hänet, ja Hänen Rakkautensa meitä kohtaan. Ja jotta me oppisimme rakastamaan. Niin että meistä voisi tulla  enemmän Kristuksen kaltaisia. Sellaisia, jollaisiksi Hän on meidät alun perin tarkoittanut. 

Taivaallinen Isämme vetää meitä puoleensa, yhteyteensä niin monin tavoin, niin monien erilaisten asioiden kautta, että voi miettiä, onko oikein kyseenalaistaa ja arvostella jotain itselle oudolta tai vierasta ’menetelmää’.  Tiedä vaikka se olisi juuri se keino, jolla Isä saa jonkun kiinnostumaan itsestään ja vakuuttumaan siitä, että Hän ylipäätään on olemassa.

Hiljentyminen ja ylistys – Itseäni on kaksi hyvin erilaista elementtiä tuonut lähemmäs Häntä: hiljentyminen (raamatuntekstien mietiskely ja pitemmät hiljaisuuden retriitit) sekä rauhallinen, kaunis ylistysmusiikki.
Hiljaisuudessa annetaan omien ajatusten siirtyä syrjään, annetaan tilaa Hänelle ja sille, mitä Hän haluaa meissä tehdä. Ylistyslauluissa palvotaan Häntä, ihmeellistä Luojaamme. 

Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän. – Filippus ja muut opetuslapset olivat siinä onnellisessa asemassa, että he saivat kulkea 3 v:n ajan Mestarinsa rinnalla. Mutta millä tavoin me 2020-luvulla Jeesusta seuraavat voisimme nähdä Ylösnousseen?
Joillekin Kristus tosin on ilmestynyt ja sanonut jotain sille henkilölle siinä hetkessä tähdellistä, mutta yleensä häneen tutustutaan raamatuntekstien kautta, lukemalla hänen elämästään, siitä, mitä hän opetti ja miten hän toimi.

Kun Jeesus opetti ja teki ihmeellisiä tekoja, hän toimi Isän opastamana. ”Kun puhun teille, en puhu omissa nimissäni: Isä on minussa, ja minun tekoni ovat hänen tekojaan.”
Isä ja Poika ovat niin yhtä, että Poika kuulee Isän ajatukset ja toimii niiden mukaisesti. ”Uskokaa, kun sanon, että minä olen Isässä ja Isä on minussa.”

Päivitys – UT:sta voimme lukea päivitetyt käskyt. 10 käskyä ovat ja pysyvät. Mutta kaikki ne lukemattomat säädökset, joita Israelin kansa sai Jumalalta erämaavaelluksellaan, olivat ajankohtaisia ja tärkeitä silloin, jotta israelilaiset oppisivat kunnioittamaan Jumalaa ainoana Kaikkivaltiaana Jumalana, uskomaan Häntä ja Häneen, ja pysymään erossa muiden kansojen jumalista. 

Jeesus päivitti Isän käskyt tuomalla esiin tärkeimmät. Jumalan rakastamisen ja lähimmäisen rakastamisen. Ja hän kertoi, mitä on, kun me rakastamme häntä: ”Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni.”

Kristus tiesi ja tietää, kuinka haasteellista meille ihmisille on seurata Hänen käskyjään.
Siksi Hän lupaisi lähettää Auttajan, joka olisi kanssamme aina.
”Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti. Tämä puolustaja on Totuuden Henki.”

Puolustaja – On ihmeellistä ajatella, että meillä on Puolustaja, joka puolustaa meitä, kun Vastustaja koettaa saada meitä tavalla tai toisella hallintaansa. Vaan muistammeko sen aina? Muistammeko kääntyä Hänen puoleensa ja pyytää Häneltä apua?

Vuosia sitten minulla oli tästä vahva kokemus. Eräs ystäväni muuttui viimeisinä elinvuosinaan. Hän oli alkanut seurustella ja muuttui hyvin mustasukkaiseksi. Mentyään naimisiin seurustelukumppaninsa kanssa tilanne paheni entisestään.
Kun hänen miehensä tuli eräälle kurssilleni (jollaisia tuohon aikaan pidin), ystäväni tuli usein luokseni syyttäen minua täysin perättömistä asioista. 
Vaikka kuinka päätin, etten antaisi sen vaikuttaa tunteisiini, kyllä siinä usein itkua pidättelin. Niin pahalta tuntuivat aiheettomat syytökset.  

Totuuden Henki – Kun ystäväni taas kerran ilmoitti tulevansa luokseni ’juttelemaan’, pyysin Puolustajaa avuksi. Rukoilin, että kotini olisi niin Totuuden Hengen täyttämä, ettei ystäväni kerta kaikkiaan pystyisi syytämään päälleni kuvitelmiaan ja syytöksiään.
Kun ystävä sitten tuli, hän oli aivan hämillään. Lyhyesti sanottuna: hän ei saanut sanottua ainuttakaan syyttävää lausetta. Pyhän Hengen läsnäolo oli niin vahva.
Silminnähden ihmeissään hän poistui luotani.

Ei enää syytöksiä, kiitos – Kun hän seuraavan kerran soitti ja sanoi, että halusi tulla luokseni juttelemaan, ehdotin että menisimme kävelylle, ja että ottaisin erään yhteisen tuttavamme mukaan. Ystäväni ei pitänyt ajatuksesta, mutta suostui kuitenkin. – Kävelyllä keskustelu liikkui täysin eri tasolla, ei ollut tietoakaan syytöksistä. Eikä sen jälkeenkään.

Ihana lupauis Jeesukselta: Totuuden Henki pysyy luonamme ja on meissä. ”Maailma ei voi Henkeä saada, sillä maailma ei näe eikä tunne häntä. Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy luonanne ja on teissä.”
Kunpa Henki vaikuttaisi meissä vahvemmin ja selkeämmin. Ehkäpä auttaisi, jollemme kuuntelisi kaiken maailman oppeja, sellaisia jotka johtavat toisten arvostelemiseen tai tuomitsemiseen harhaoppisina.

Kristuksen seuraajana olemisessahan olennaista on, että seurataan Häntä ja Hänen opetuksiaan. Jos todella seuraamme Jeesuksen opetuksia, emme voi joutua kovin harhaan (niin opillisissa asioissa kuin muutenkaan elämässä).
Mutta eihän se helppoa ole. Meillä ihmisillä kun on niin kova tarve olla oikeassa ja osoittaa toisten olevan väärillä teillä. 

Miten me tarvitsemmekaan Sinua, Pyhä Henki, opettajanamme ja muistuttajanamme. Onneksi Jeesus lupasi Sinun apusi meille:
”Tämän minä olen teille puhunut ollessani teidän tykönänne. Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.” (Joh.14:26))

Muut Helluntaiaaton tekstit: Ps. 34:2–4, 9–11, Jes. 59:20–21 ja Ap. t. 19:1–6.

14.5.2021  Miten ihanista kesäisitä päivistä ollaankaan saatu nauttia. Kroppa ja koko olemus on imenyt innolla itseensä auringon lämpöä ja kiittää: oi kuinka tätä on kaivattu!
Ja tämä kasvien esiin työntymisen käsittämätön runsaus ja voima. Eilen näin 1. voikukat. Pian  pääsen keräämään niitä pihamaalta salaatteihin. Ja nokkosenversot ovat mehevimmillään. – Ihania luonnon antimia.  🙂

Eilen oli Helatorstai, Kristuksen taivaaseenastumisen päivä. Olin kirjoittanut tähän ajatuksiani aiheesta, mutta pyyhin ne pois ja käännän nyt katseeni eteenpäin. Tai oikeastaan taaksepäin: siihen, mitä Jeesus sanoi ja rukoili ennen lähtöään Isän luo. 

Ennen poislähtöään Jeesus puhui opetuslapsilleen pitkään siitä, mitä heillä oli odotettavissa. Ennen kaikkea: hän lähettäisi heille Pyhän Hengen, joka auttaisi heitä monin tavoin.

Jeesus halusi myös ennen lähtöään rukoilla opetuslastensa puolesta. Ajattelen, että kyllähän tuo rukous koskee myös meitä nykypäivän seuraajiaan.
On aika koskettavaa lukea Jeesuksen jäähyväisrukousta myös siltä kantilta: että Jeesus on rukoillut kaikkien meidän puolesta. Ja yhä rukoilee, kuten Paavali totesi roomalaisille:
’hänet on herätetty kuolleista, hän istuu Jumalan oikealla puolella ja rukoilee meidän puolestamme.’ (Room.8:34)

Jeesus rukoili ja sanoi:
    ”Isä, niin kuin sinä lähetit minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät. Minä pyhitän itseni uhriksi heidän tähtensä, että heistäkin tulisi totuuden pyhittämiä.
    Minä en rukoile vain heidän puolestaan, vaan myös niiden puolesta, jotka heidän todistuksensa tähden uskovat minuun. Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut.
    Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä. Kun minä olen heissä ja sinä olet minussa, he ovat täydellisesti yhtä, ja silloin maailma ymmärtää, että sinä olet lähettänyt minut ja että olet rakastanut heitä niin kuin olet rakastanut minua.”  (Joh. 17:18–23)

Yllä olevat Jeesuksen sanat – kuten kyllä koko hänen nk. jäähyväisrukouksensa – on minusta evankeliumien koskettavimpia kohtia. Siinä tulee niin selvästi ilmi Kristuksen Rakkaus meitä kohtaan. Hän välittää jokaisesta. Hän haluaa auttaa meitä ja haluaa meidän jaksavan silloinkin kun on vaikeaa.
Hän haluaa että puhaltaisimme yhteen hiileen, osoittaisimme välittämistä ja myötätuntoa toisiamme kohtaan. Pitäisimme toisistamme huolta.
”Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus.” (Joh.13:35)

Että olisimme yhtä – Ja sitten on tuo ihmeellinen virke: ”Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä.”

Kirkkauden voima – Kun israelilaiset vaelsivat erämaassa, Jumala ilmestyi heille suorastaan pelottavan voimakkaassa kirkkaudessa. Se sai kansan uskomaan Häneen ja seuraamaan Hänen neuvojaan (kunnes taas kapinahenki nosti päätään).
Kirkastusvuorella puolestaan Jeesuksen mukana vuorella olleet opetuslapset näkivät, kuinka Jeesus täyttyi häikäisevällä kirkkaudella: Hänen kasvonsa säteilivät kuin aurinko ja vaatteensa hohtivat valoa.  Opetuslapset heittäytyivät peloissaan maahan.

Taivaallinen Isä antoi Kristukselle kirkkautensa. Ja Kristus halusi antaa kirkkautensa opetuslapsilleen. Ja – näin kuvittelen – Hän haluaa antaa tuon kirkkauden myös meille, nykypäivän seuraajilleen.
Mitä se ihan oikeasti voisi merkitä, jos meissä vaikuttaisi Hänen kirkkautensa? Millä tavoin se vaikuttaisi ajatuksiimme, asenteisiimme, sanoihimme, tekoihimme?

Jumalan kirkkaudessa on jotain sellaista, mikä ylittää täysin kaikki inhimilliset ominaisuudet, kyvyt ja taipumukset. Siinä kirkkaudessa heikkoutemme kalpenevat, unohtuvat, ehkä häipyvätkin.
Siinä kirkkaudessa ei olla erillisiä, itsekkäitä, omaa etua tavoittelevia, ehdottoman totuuden omaavia jne. Siinä kirkkaudessa nähdään asioita laajemmasta näkökulmasta, puhtaammasta, pyhemmästä, voisi kai sanoa: Kristuksen näkökulmasta ja toimitaan siitä käsin. 

Miten noihin Jeesuksen sanoihin ykseydestä istuvat eri kirkkokuntien ja suuntausten keskinäiset, toisiaan erottavat oppiriidat? Mitä Kristus mahtaakaan niistä ajatella?
Ja siitä, ettei niiden vuoksi voida viettää yhteistä Ehtoollista. – Sitä olen ihmetellyt niin kauan kuin näitä uskonasioita olen ylipäätään miettinyt.

Täydellisesti yhtä – Entä tuo Jeesuksen toinen ihmeellinen ykseyttä kuvaava virke rukouksessaan: ”Kun minä olen heissä ja Sinä olet minussa, he ovat täydellisesti yhtä,”
Että me kaikki uskovat olisimme täydellisesti yhtä…  – miten pitkä matka siihen vielä onkaan…

Kristus, Sinä näet, kuinka me tarvitsemme rukoustasi vähintäänkin yhtä paljon kuin 2000 v. sitten! Kuinka kovasti tarvitsemmekaan Sinun Henkesi vaikutusta sisimpäämme ja välillemme.
Anna kirkkautesi vaikuttaa meissä ja keskuudessamme. Avaa silmämme näkemään, korvamme kuulemaan, mielemme ymmärtämään sitä, mitä niin hartaasti rukoilit. Ja rukoilet.
Kiitos että näet meidät, kiitos että autat ja johdatat meitä.  🙂

Muut tekstit: Ps. 27:1–3, 7–9, Sak. 14:7–9 ja Ef. 1:16–23.

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
    ”Jos noudatatte käskyjäni, te pysytte minun rakkaudessani, niin kuin minä olen noudattanut Isäni käskyjä ja pysyn hänen rakkaudessaan.
    Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minun iloni sydämessänne ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi. Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä. Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta. Te olette ystäviäni, kun teette sen, minkä käsken teidän tehdä. En sano teitä enää palvelijoiksi, sillä palvelija ei tunne isäntänsä aikeita. Minä sanon teitä ystävikseni, olenhan saattanut teidän tietoonne kaiken, minkä olen Isältäni kuullut. Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy. Kun niin teette, Isä antaa teille kaiken, mitä minun nimessäni häneltä pyydätte. Tämän käskyn minä teille annan: rakastakaa toisianne.”  (Joh. 15:10–17)

Rakkaudessa pysymistä – Jeesus sanoo, että hänen käskyjensä noudattaminen merkitsee, että pysymme Hänen Rakkaudessaan.
Tuohan kuulostaa ihanalta: pysyä Hänen Rakkaudessaan. Miten helppoa tai vaikeaa se on, onkin toinen juttu.
Minkä käskyn Jeesus nostaa tässä esiin? Käskyistä suurimman ja tärkeimmän, Rakkauden kaksoiskäskyn, toisen osan.

Rakkauden kaksoiskäsky – Kun eräs lainopettaja kysyi Jeesukselta, mikä on kaikkein tärkein käsky, hän vastasi: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi.’ Toinen on tämä: ’Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.’ Näitä suurempaa käskyä ei ole.” (Mark.12:30-31)

Sitä Jeesus toivoo meiltä – että rakastaisimme toisiamme.
”Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä.”
Se on haaste, johon hän meitä kutsuu. Haaste, joka on edessämme päivittäin. Helppo teoriassa, vaikeampi käytännössä.

Se on luopumista itsekkäästä asenteesta, ja sen ajattelemisesta, miten itse voi hyötyä tilanteista. Se on asettumista toisen asemaan: sitä, että pyrkii näkemään toiset ihmiset vähintäänkin yhtä arvokkaina ja tärkeinä – jollei tärkeämpänäkin –  kuin itsensä.
Tuollaista asennetta näin yllätyksekseni otteissa viime viikonlopun Oscar-gaalasta.

Olipa positiivisia yllätyksiä Oscar-gaalassa julkistetuissa valinnoissa. Hollywood-glamourin sijaan esille tulivat inhimillisyys sen hyvässä merkityksessä sekä heikommassa asemassa olevien ihmisoikeudet – yhteiskunnassa, joissa ne eivät aina ole olleet itsestäänselvyys. 

Voittajiksi valittiin elokuvia, jotka kertovat mm. asuntovaunuissa asuvista pätkätöiden perässä maata kiertelevistä asunnottomista (Nomadland), muistisairautta potevasta isästä (The Father), 1960-luvulla vaikuttaneen ja surmatun mustan aktivistin elämästä (Judas and the Black Messiah), omaelämänkertaan perustuvasta kuvauksesta eteläkorealaisesta perheestä, joka koittaa aloittaa uutta elämää 80-luvun Arkansissa (Minari) ja oikeudenkäynnistä v. 1968 rauhanomaiseksi tarkoitetun opiskelijoiden mielenosoituksen järjestäjiä vastaan (The Trial of the Chicago 7).   

Parhaaksi valitussa animaatiofilmissä (Soul – Sielun syövereissä) pohditaan elämän tarkoitusta ja muistutetaan länsimaisen ihmisen turhamaisuudesta.
Myös palkituissa dokumenteissa tuntui olevan inhimillistä syvyyttä.

Olisikohan niin, että joko pandemia tai maan johtajanvaihdos (tai kumpikin)  olisi saanut palkintosijojen valitsijoissa aikaan inhimillisempää ja syvällisempää suhtautumista ihmiskohtaloihin ja elämään yleensä? Enemmän siihen suuntaan, mihin Jeesus kaksoiskäskyllään meitä haluaa johdattaa.

Gaalassa pidetyissä puheissa kiitettiin Jumalaa Hänen antamistaan lahjoista ja johdatuksesta. Ja niissä tuotiin esiin rakkaus lähimmäisiä kohtaan. En tiedä edellisten gaalojen juhlapuheista, mutta näistä tuli kyllä ajoittain sellainen olo että hetkinen, onko tämä todellista?
Kyllä se oli todellista, ei mitään näyteltyä hurskastelua. Alla mainittujen puhujien vilpittömyyden aisti kuvaruudunkin lävitse. He eivät olleet olevinaan parempia kuin olivat. Jokainen oli aidosti ja yksinkertaisesti vain oma itsensä.

Tyler Perry palkittiin humanitaarisesta työstään. Hän kertoi äitinsä opettaneen hänelle, ettei ketään ihmistä saa vihata. Hän omisti palkintonsa kaikille, jotka kieltäytyvät vihasta ketään kohtaan, olivatpa nämä mitä syntyperää tahansa ja mistä päin maailmaa tahansa.
Kerran eräs nainen tuli hänen luokseen. Tyler arveli hänen olevan asunnoton, ja tarjosi hänelle rahaa, mutta nainen kysyi: ”Olisiko teillä antaa minulle kengät?”
Studion varastosta kengät saatuaan nainen sanoi: ”Kiitos Jeesus, nyt jalkani eivät kosketa maata (my feet are off the ground).” – Tyleriä kylmäsi: hän muisti, millaista oli kun hänellä itsellään ei ollut lapsena kenkiä.

Chloé Zhao, palkitun Nomadland -filmin ohjaaja, kertoi, kuinka hän lapsena siteerasi yhdessä isänsä kanssa kiinal. runoja ja tekstejä, toisiaan täydentäen.
Yhden tekstin Chloé muistaa itselleen erityisen rakkaana: ”ihmiset ovat syntyessään luonnostaan hyviä.” (inherently good).
”Nuo sanat tekivät minuun vahvan vaikutuksen lapsena, ja uskon niihin todella vielä tänäänkin. Olen aina löytänyt hyvyyttä ihmisissä, minne tahansa olenkin mennyt maailmassa” Chloé totesi valkoisissa tennareissaan. Hän omisti palkintonsa jokaiselle ”jolla on uskoa ja rohkeutta pitää kiinni hyvyydestä itsessään ja toisissaan, vaikka se olisi kuinka vaikeaa.”

Daniel Kaluuya, palkittu näyttelijä (Judas and the Black Messiah) ) aloitti kiitospuheensa sanomalla: ”Kiitos Jumala, kiitos Jumala, en voi olla täällä ilman Sinun johdatustasi ja varjelustasi.”

Jon Batiste, joka sai säveltäjän palkinnon (filmistä Soul), sanoi kiitospuheessaan:
”Jumala antoi meille 12 säveltä. Ne ovat samat sävelet, jotka Duke Ellingtonilla ja Bachilla oli. Ja Nina Simonella. Jokainen lahja on erityinen. Kaikki kontribuutio musiikille, joka tulee Jumalalta (from the divine) instrumentteihin, filmiin, jokaisen musiikkia kuulevan ihmisen mieleen, sydämeen ja sieluun… kaikki on niin uskomattoman erityistä (special). Ja: ”Olen vain niin kiitollinen Jumalalle niistä 12 sävelestä.”

Näistä puhujista kuvastui nöyryys, kiitollisuus ja rakkaus, Jumalaa kohtaan, elämää kohtaan, toisia ihmisiä kohtaan. Eli voisiko sanoa, että he elivät Jeesuksen kaksoiskäskyä todeksi… 

Juonnoissa kuultiin myös kannanottoja heikommassa asemassa olevien puolesta. Jotain hyvää on siis tapahtunut viihdemaailmassa, Olisipa tuo lupaus siitä, että sillä(kin) alalla halutaan edetä kohti parempaa, rakkaudellisempaa maailmaa. – Kohti Jeesuksen kaksoiskäskyä.
– Meistä katsojistahan se loppujen lopuksi riippuu, millaisia elokuvia tähän maailmaan tuotetaan. Siitä, mitä me haluamme nähdä ja katsoa… niin ’elävissä kuvissa’ kuin elävässä elämässä… 

”Olette ystäviäni, kun teette sen, minkä käsken teidän tehdä.”
Tottahan minä haluan olla ystäväsi, Jeesus. Opeta minua tekemään sitä, mitä Sinä käsket. Muistuta, ohjaa ja opasta, anna voimaa, intoa ja iloista mieltä. 
Kuten olet luvannut. 🙂

Täydellistä iloa – ”Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minun iloni sydämessänne ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi.”
Voisiko meille todella olla Kristuksen ilo sydämessämme? Se ei olisikaan mitä tahansa iloa – se on jotain ihan spesiaalia.
Miten sen voisimme saavuttaa? Tuon edellä mainitun käskyn avulla. rakastamalla toisiamme, lähimmäisiämme.  

Hänen Henkensä sisimmässämme – Eihän se meiltä itseltämme oikein taida onnistua – Hänen käskyjensä mukaan vaeltaminen. – Onneksi Hän on luvannut auttaa meitä siinä.
Esim. Hesekielin kirjassa Hän lupaa:   
”Henkeni Minä annan teidän sisimpäänne ja ohjaan teidät seuraamaan säädöksiäni, ottamaan varteen minun käskyni ja elämään niiden mukaan.” (Hes.36:27)

Meidän tehtäväksemme taitaa siis jäädä herkästi kuulolla oleminen; se että annamme Hänen Henkensä ohjata meitä, vaikuttaa meissä, muuntaa meitä paremmiksi, rakkaudellisemmiksi ihmisiksi. 🙂