23.4.2018 – Valoa Armenian Lasten ja Nuorten Tuki ry:n järjestämässä Valon tuoksu -seminaariviikonlopussa:

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
    ”Jos noudatatte käskyjäni, te pysytte minun rakkaudessani, niin kuin minä olen noudattanut Isäni käskyjä ja pysyn hänen rakkaudessaan.
    Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minun iloni sydämessänne ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi. Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä. Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta. Te olette ystäviäni, kun teette sen, minkä käsken teidän tehdä. En sano teitä enää palvelijoiksi, sillä palvelija ei tunne isäntänsä aikeita. Minä sanon teitä ystävikseni, olenhan saattanut teidän tietoonne kaiken, minkä olen Isältäni kuullut. Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy. Kun niin teette, Isä antaa teille kaiken, mitä minun nimessäni häneltä pyydätte. Tämän käskyn minä teille annan: rakastakaa toisianne.”    (Joh. 15: 10-17) 

Täydellinen ilo  – Jeesus ei saarnannut teoreettisia prinsiippejä. Hän puhui siitä, mikä oli hänelle todellista. Hän eli Jumalan rakkautta todeksi. Hän pysyi Isän rakkaudessa ja noudatti Hänen käskyjään, joista hän nostaa kakkossijalle käskyn: ”rakastakaa toisianne”.

Jeesus valitsi jatkuvasti ja loppuun saakka – pysyä taivaallisen Isänsä rakkaudessa. Ja takuulla tiesi, kuinka vaikeaa, välillä mahdotontakin, se on meille tavallisille ihmisille.
Kyse kun ei ole tunnetilasta. Tunteita on vaikea ohjailla ja pitää aisoissa, niitä ei voi käskeä. Ne tulevat yllättäen ja menevät menojaan. Jeesuksen tarkoittama rakkaus pitää valita, elämäntavaksi, johon aina tulisi palata, kun on siitä liukunut jonnekin muualle.

Rakkaudessa pysyminen – Miten luonnolliselta ja helpolta tuntuukaan pysyä rakkauden tilassa ollessa jonkun mieluisan äärellä (hiljaisuuden, rukouksen, kirjan, musiikin, luonnon, rakkaiden ja ystävien (varsinkin kun kaikki on kaunista ja kitkatonta). Tai kun kaikki elämässä ylipäätään on hyvin.
Mutta annas kun jokin sattuu, loukkaa, tuo pettymyksen, surun, pelon tai jonkin muun ei-toivotun reaktion… – mihin ihmeeseen se rakkaus haihtuikaan? Vai haihtuiko? Oliko ehkä niin, että itse hypähdin pois rakkaudesta? Mitä jos rakkaus jäikin odottamaan, että palaan takaisin, siihen rakkauden tilaan, jossa haluaisin aina olla ja elää. 

Rakkaudessa lähteminen – ”Te olette ystäviäni, kun teette sen, minkä käsken teidän tehdä”, sinä sanoit, Jeesus.
Mitä käsket meidän tehdä? ”Minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy.”
Aloin miettiä tuota pysyvää hedelmää. Kyllähän Raamatussa puhutaan siitä useammassakin kohdassa. En kuitenkaan lähtenyt niitä kohtia etsimään, koska tuli mieleeni yksi asia, joka on pysynyt – aina meidän aikoihimme asti: usko Häneen, joka lähetti opetuslapsensa liikkeelle.
Se on liike, joka ei näytä pysähtymisen merkkejä, päinvastoin.
Monenko ihmisen arvioidaan kääntyvän Kristuksen seuraajiksi päivittäin? Arvioiden mukaan lukumäärä on Ihan käsittämättömän suuri (en koskaan muista kuinka monta nollaa tarvitaan ensimmäisen numeron perään).
Sen vuoksi, että moni on lähtenyt liikkeelle, Hänen Rakkautensa liikuttamana.

Pysyvä hedelmä – Jeesus ei lähettänyt opetuslapsiaan perustamaan protestanttista, katolista, ortodoksista, helluntailais-, vapaa-, baptisti- metodisti- tai mitään muutakaan kirkkokuntaa. (Ne kaikki ovat kuten tiedämme ihmisten luomia.)
Jeesus, juutalaiseksi syntynyt, päivitti oman kansansa uskontotraditioita uuteen, rakkaudentäyteiseen muotoon. Hänellä oli tietyt ydinkohdat, jotka hän halusi ihmisten tiedostavan. Ehkä tärkeimpinä se, että hän oli tullut vapahtamaan maailman sekä opettamaan  lähimmäisenrakkauden merkitystä.
Roomalaiset ym:t kristityiksi kääntyneet jatkoivat siitä sitten, kehitellen  omien näkemystensä mukaisia oppirakennelmia ja -käytäntöjä. – Varmaan useimmat kirkkokunnat yhä arvelevat, että juuri heillä on juuri ne oikeat teologiset näkemykset ja  uskonharjoittamisen muodot.

Itse olen luterilaisena löytänyt paljon hyvää myös katolisuudesta ja ortodoksisuudesta sekä myös karismaattisista suuntauksista, niin erilaisia kuin nämä ovatkin keskenään.
Minusta tuntuu hyvältä kun tapaa henkilöitä, jotka eivät koe erilaisten kristillisten näkemysten ja toimintamuotojen eroja uhkana, vaan näkevät ne toisiaan täydentävinä osina suurempaa  kokonaisuutta.

Mitäköhän Jeesus Sinä mahdat tuumia kaikesta tästä kirkko- ja seurakuntien moninaisuudesta? Näetkö sen sinä pysyvänä hedelmänä, jota lähetit opetuslapsesi tekemään?  Ajatteletko, että hedelmien koostumus-, väri-, muoto- ja makuerot ovat loppujen lopuksi aika luonnollisia, kun me ihmisetkin olemme niin erilaisia ajatustapojemme, tarpeittemme, odotustemme ja kaipuidemme suhteen?
Ovatko nämä erilaiset muodot mielestäsi syntyneet sen vuoksi, että mahdollisimman moni voisi löytää sellaisen yhteisön, jossa tuntisi olonsa kotoisaksi?
Ajatteletko, että kaikilla kristillisillä suuntauksilla, jotka tuovat ihmisiä Sinun ja rakkautesi  tuntemiseen, on oma, tärkeä merkityksensä ja tehtävänsä?  – Näin vähän arvelen.    

Rakkauden tuntemista – Mestarinsa tavoin evankelista Johannes ei hänkään teoretisoinut rakkautta. Hän kirjoitti siitä, minkä oli kokenut todeksi. Vankkumattoman varmana siitä, kuinka hän oli rakastettu, hän kirjoittaa itsestään opetuslapsena ”jota Jeesus rakasti”.  (Joh.13:23, Joh.19:26, Joh.21:7, Joh. 21:20)
Jeesus tuli ihmiskunnan pariin demonstroimaan Jumalan Rakkautta omalla elämällään. Johannes tunsi tämän sydämessään ja hakeutui Jeesuksen lähelle. Viimeisellä ehtoollisella hän nojautui Jeesuksen syliä vasten.
Johannes halusi tuntea Rakkauden. Läheinen yhteys Jeesukseen vakuutti hänet siitä, että Jumala on Rakkaus.

Johanneksen rakkaus ei ollut itsekästä, sellaista, joka haluaa vain itselleen. Siitä kertoi se, kuinka hän seisoi Jeesuksen äidin vierellä ristin juurella – ja sai tehtäväkseen huolehtia Mariasta, Jeesuksen äidistä.

Rakkaudessa pysymisestä Johannes, rakkauden apostoli, kirjoittaa:
– Mutta jos me rakastamme toisiamme, Jumala pysyy meissä ja hänen rakkautensa on saavuttanut meissä päämääränsä.
– Me pysymme hänessä ja hän pysyy meissä; tämän me tiedämme siitä, että hän on antanut meille Henkeään. (Joh. 4:12-13)
– Mutta joka noudattaa hänen sanaansa, hänessä Jumalan rakkaus on todella saavuttanut päämääränsä. Tästä me tiedämme olevamme hänen yhteydessään (vanha käännös: hänessä).
Sen, joka sanoo pysyvänsä hänessä, tulee myös elää samalla tavoin kuin hän eli. (1. Joh.2,5-6)
– Me olemme oppineet tuntemaan Jumalan rakkauden kaikkia meitä kohtaan ja uskomme siihen. Jumala on rakkaus. Se, joka pysyy rakkaudessa, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä. (Joh.4:16)

Rakas Jumala, kiitos että kutsut meitä kaikkia läheisyyteesi, Rakkautesi tuntemiseen. Niin että se heijastuisi omassa elämässämme, suhteissamme läheisiimme ja lähimmäisiimme, siinä mitä teemmekin, minne menemmekin.
Kun luiskahdamme pois Rakkautesi vaikutuspiiristä, vedä meidät takaisin yhteyteesi.
Kiitos Sinulle Kristus. 🙂 

Love Each Other – Graham Kendrick

”Koko huone hiljeni
ja kun vatiin oli laitettu vettä
hän kumartui pesemään heidän jalkojaan
kun se oli tehty hän sanoi:
tätä pyydän teitä tekemään
tämän vuoksi polvistun viereenne
tällaisen haluan kirkkoni olevan
tämän haluan maailman näkevän:
Kuka on se, jota te seuraatte
rakastakaa toisianne
sillä tavoin kuin minä olen rakastanut teitä
kulkekaa yhdessä
tulkoon mitä tuleekin, rakastakaa toisianne
hiljentyköön tämä huone
menkäämme sinne missä hän polvistuu
liittykäämme hänen seuraansa, kun hän palvelee
ja oppikaamme hänen tavoistaan rakastaa”

Muut tekstit: Ps. 98: 2-, Jes. 4: 2-6 ja 1. Joh. 3: 18-24.

16.4.18. Alkuvuodesta olin ystäväpariskunnan kanssa kuuntelemassa Serafim Seppälän luentoa ”Pyhät tilat”. Näimme kuvia vanhoista, armenial. kirkoista, joiden pelkistetyt seinäpinnat tuntuivat hohkaavan – kuvienkin kautta – ikiaikaisia rukouksia. Tauolla ystäväni huomasi pöydällä esitteen ”Valon tuoksu” – nimisestä seminaarista. ”Tuohan kutsuu jo nimensäkin puolesta”, hän totesi.

Alla olevan bloggauksen kirjoitin viime viikolla mielessäni se, miten ne kodit/talot, joissa olemme asuneet, ovat painaneet meihin jälkensä. Viime viikonlopun ”Valon tuoksu” -seminaari tarjosi kuitenkin toisenlaisen näkökulman: Serafim Seppälän verrattomat, kuvien ja huumorin elävöittämät luennot valottivat, millä tavoin kokonaisen kansan kulttuuri ja menneiden sukupolvien kokemukset heijastuvat eivät niinkään yksilöllisessä vaan pikemminkin yhteisöllisessä elämässä.
Vaikka inspiroiduinkin aika lailla, en nyt tätä bloggausta lähde sen pohjalta uusiksi kirjoittamaan. Youtube- videon kuitenkin vaihdoin armenialaiseen, ja sen alle armenial. rukouksen.

Tie, totuus ja elämä – Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta huonetta – enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan. Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen. Te tiedätte kyllä tien sinne minne minä menen.”
    Tuomas sanoi hänelle: ”Herra, emme me tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?” Jeesus vastasi: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani. Jos te tunnette minut, opitte tuntemaan myös minun Isäni. Te tunnette hänet jo nyt, olettehan nähneet hänet.” (Joh. 14: 1-7)

”Isäni kodissa on monta huonetta” – kohta nousi vahvasti esiin tekstistä. Mieleen tuli se, mitä äitipuoleni kysyi minulta tuonpuoleisista asuinsijoista sairasvuoteellaan, vähän ennen rajan toiselle puolelle siirtymistään. Siitä ajatukseni kulkeutuivat niihin maanpäällisiin huoneisiin, joissa olen tähän mennessä asunut: millaisia asioita olen niissä kokenut, mitä niistä kantanut mukanani tähän päivään saakka…? 

7 taloa – Jos tilapäisiä, opiskeluun ja lomiin liittyneitä asumisia ei oteta mukaan, olen asunut seitsemässä talossa. Aloin miettiä niihin liittyviä asioita ja keksin niille nimiä muistojen mukaan.
Ensimmäiset vuoteni asuin vanhempieni ja veljeni kanssa isovanhempieni asunnossa Rautatientorin varrella. – Mietin miten pienestä jotkut asiat saattavatkaan olla joskus kiinni…

’Komeljanttari’ – Mummuni isä, kauppias, oli verenperintönä saamiaan liikemiestaitoja hyödyntäen rakennuttanut talon (nk. Lackmanin liiketalon) ja asui siellä perheineen. Muppani, nuori pohjanmaalainen laulunopiskelija, asui talossa alivuokralaisena. Mummu ja muppa kertoivat usein ensikohtaamisestaan kadulla: katolta oli tipahtanut lunta ja mupan kasvoille levisi hymy. Mummuni rakastui hymyyn, ja mieheen. – Mummun isää vävykandidaatin ammatinvalinta ei miellyttänyt; sanoi että ”komeljanttaria ei tähän perheeseen oteta”, mutta mummu piti päänsä.
Vävykandi vaihtui – Isovanhemmilleni syntyi 3 poikaa ja viimeisenä äitini. Parikymppisenä äitini seurusteli erään opiskelijanuorukaisen kanssa. Kerran tuo kovasti rakastunut nuorimies halusi esitellä nuorikkonsa parhaalle ystävälleen – sillä seurauksella, että jonkin ajan kuluttua vietettiinkin äitini ja tuon parhaan ystävän häitä…
En tiedä missä vanhempani ensin asuivat, mutta ainakin isoveljeni ja minun synnyttyä asuimme  isovanhempieni huushollissa. – Ainut muisto tuosta talosta on se, kuinka minua yritettiin kaikin mahdollisin keinoin (jopa neulalla pistämällä) pitää hereillä. Kaikki ympärilläni hokivat etten saa nukkua (vaikka nukutti niin kovasti) ja että lääkäri tulee pian. Olin ottanut mummun kaapista pienen purkin, jossa oli niitä pieniä, kauniinvaaleanpunaisia helmiä, joita olin nähnyt mummun laittavan suuhun – ja olin ilmeisesti ehtinyt popsia aika monta digitalista, ennen kuin tilanne huomattiin. – Tuossa talossa elämäni alkoi, ja jatkui… – olkoon vaikka perustalo.

’Day O’ – Sitten me (isovanhempani ja ydinperheeni) muutimme Meritullinkadulle. Rauhallisen tunnelman ja raskaat huonekalut muistan, ja leveän ikkunalaudan. Sillä istuimme nuoren lastenhoitajan kanssa kuunnellen Harry Belafonten Banana Boat Song -singleä.  Muistan vieläkin ’Deeeo, de-e-eoo’n ja ’daylight come and we wanna go home’ sanojen kaiun
(https://www.youtube.com/watch?v=PMigXnXMhQ4). – Hassua, että tuollainen on jäänyt mieleen. Deeo-talosta.

’Apinalinna’ – Sitten perheemme muutti ihan omaan kotiin… Apinalinnaan (Tarmo Mannin antama nimi kolmelle teatteri- ja elokuvaväen asuttamalle talolle, jotka hän nimitti ylä-, ala- ja ilotaloksi; me asuimme keskimmäisessä, ilotalossa…). Apinalinna, ilotalo… hmmm… melko kyseenalaisia talonimiä. – Mutta eipä jäänyt lapsenmieleen tuosta talosta mitään kyseenalaista meininkiä; aika tavallisentuntuista elämää taidettiin elää.
Erotalo – Tuosta kodista muutimme toiseen taloon, ratikkapysäkin verran lähemmäs kouluani. Siellä, Tammitiellä, asuessamme syntyi pikkuveljeni – mikä ilonaihe! Mutta  vain vuosi sen jälkeen vanhempani erosivat, ja 4 v. myöhemmin äitini ja isoveljeni kuolivat. Ero- tai surutalo.

Draamatalo – Muutto Tapiolaan isän ja äitipuolen, pikkuveljen ja -siskon kanssa. Äitipuoleni oli monessa suhteessa äitini täysi vastakohta; elämä tuossa asunnossa oli yhtä draamaa… –  draamatalo siis.

Oma koti – Sitten aikuistuminen ja muutto omaan kotiin, kävelymatkan päähän entisestä koulustani (ja tulevasta työpaikastani, vaikken sitä silloin vielä tiennytkään). Huone, makuualkovi & keittokomero tuntuivat taivaallisilta: ah mikä tunne, henki kulki vapaasti. – Vapauden koti!
Nykykoti – Välillä asuminen maalla, isovanhempieni kesäkodissa, kunnes muutto nykyiseen kotiin, jossa miehen, lasten ja hauvelin kanssa on useamman vuosikymmenen ajan tullut koettua kaikenlaisia, enimmäkseen ihania ja valoisia, asioita.

Voi olla mielenkiintoista miettiä mielessään niitä koteja, joissa on asunut, kasvanut ja elänyt. Kaikki ne ja niiden asukkaat ovat vaikuttaneet meihin omalla tavallaan.
Jos on kokenut vaikeita asioita jossain kodissa, voi niitä tarkastella ikään kuin ulkopuolisen silmin, etäämmältä, menemättä tunnetasolla itse tapahtumiin.
Ja jos kipeitä asioita nousee pintaan, voi ne tuoda Vapahtajalle: Hän tietää ne kaikki: surumme, tuskamme – kaikki tunteemme. Voi antaa Hänen hoitaa, lohduttaa, parantaa haavoja, auttaa antamaan anteeksi (niin muille kuin myös itselle).

Mitä olemmekin kokeneet, voimme valita kiitollisuuden. Ja ajatella vaikka: kaikesta huolimatta – olen selvinnyt tähän päivään! Kiitos siitä!
Ja joka päivä voin löytää pieniä ilon ja kiitoksen aiheita.
Voi kiittää Luojaa siitä, että Hän auttaa ja antaa voimia, joka päivä.

Taivaallinen Koti – Ja kun jossain vaiheessa saavumme Isän meille valmistamaan taivaalliseen hengenkotiin, voisi kuvitella että sielu huokaisisi vähän niin kuin Harry Belafonten laulussa: koko yö on raadettu plantaasilla ja aamun sarastaessa päästään vihdoin kotiin lepäämään.
Mutta itse kuvittelen kyllä sen olevan jotain huikean paljon ihmeellisempää kuin pelkkää lepoon pääsyä.
Sillä viimeistään siellä – Kirkkauden kodissa – saamme nähdä Taivaallisen Kirkkauden!
Ja siellä me muutumme täysin! Siellä voimme todeta Paavalin tavoin:
”Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin.” (1.Kor.13:12) ja:
”Me kaikki, jotka kasvot peittämättöminä katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen. Tämän saa aikaan Herra, joka on Henki.” (2.Kor.18)

”Tiedätte kyllä tien” – Voin hyvin kuvitella sitä haikeutta, jota opetuslapset tunsivat, kun Jeesus sanoi lähtevänsä. 3 vuotta he olivat vaeltaneet Herransa mukana ympäri maata ristiin rastiin, välittämättä siitä, löydettäisiinkö yöksi kattoa pään päälle. Ja nyt Mestari oli jättämässä heidät. Tosin hän lupasi valmistaisi heille sijaa, jonne tulla.

Sija – sanasta tulee mieleen lähinnä leposija. Katsoin engl.kielisiä käännöksiä. Minusta ilmaus ”will receive you unto myself” on kaunis. Ja muutoinkin engl.tekstissä Jeesuksen sanat puhuttelevat minua tässä läheisemmin kuin suomennoksessa:
”And if I go and prepare a place for you, I come again, and will receive you unto myself; that where I am, there you may be also.”
Paikka (a place) – toisessa käännöksessä: ”My Father’s house has many rooms; if that were not so, would I have told you that I am going there to prepare a place for you? And if I go and prepare a place for you, I will come back and take you to be with me that you also may be where I am.  You know the way to the place where I am going.”  (Joh.14: 2-3)

Yhteyteen – Nuo sanat ’receive unto myself’  ja ’to be with me’ kertovat minulle enemmän kuin olemisesta jonkun luona. Ne kertovat erittäin läheisestä yhteydestä.
Paikka, valmistettuna – Tämä sana ’paikka’ nousi mieleeni viime viikonkin tekstissä. Ja se kuinka tuo sana (samoin kuin ’huone’ tai ’talo’) voi tarkoittaa myöskin tilaa, jossa saa olla osallinen Hänen Valostaan, Kirkkaudestaan ja Rakkaudestaan. Yhteydessä Hänen kanssaan.
Vaikka Jeesus puhuukin opetuslapsilleen tuonpuoleisesta paikasta, voimme kohdata Hänet jo täällä maan päällä eläessämme.
Kristus on valmistanut tien tuohon paikkaan. Hän kutsuu, yhteyteensä, meitä kaikkia; Kirkkauden tilaan.

Kristus, Sinä valmistat meille asuinsijan ajan tuolla puolen, ikuisuudessa. Kiitos siitä.
Kiitos myös siitä, että kutsut meitä yhteyteesi myös tässä ajassa, tuntemaan Kirkkauttasi, Rakkauttasi ja Rauhaasi.
Jotta voisimme täällä Maan päällä, missä sitten asummekin, elämmekin, liikummekin, mitä teemmekin… heijastaa Sinun Valoasi.

Sacred Song – Pyhä laulu Geghardin luostarissa (Armeniassa)

Matkustavaisten rukous:

Elämään johdattaja, totuuden polku,
Herramme Jeesus Kristus:
sinä johdit Joosefin Egyptiin,
Israelin kansan Punaisenmeren yli,
Mooseksen Siinain vuorelle,
hänen kansansa lupauksen maahan,
ja sinä kuljit Kleopaan ja muiden kanssa Emmaukseen.

Rukoilen sinua, Herra,
johdata minut ja toverini kulkemaan
edessämme oleva matka rauhassa.
Pelasta meidät näkyviltä turvallisesti päämääräämme.
Sillä sinä olet meidän tiemme,
totuutemme ja elämämme.
Kunnia ja ylistys olkoon sinulle
nyt, aina ja iankaikkisesti. Aamen.

Hovhannes Garnilainen (k. 1245)
Kirjasta Valon aamu – Armenialaisia rukouksia. (suom. Serafim Seppälä)

Muut tekstit: Ps. 66: 3-9, Ps. 126 5., Moos. 30: 19-20 ja Hepr. 11: 2, 13-19.

9.4.2018. Viimeisestä hiihtolenkistä vain pari päivää, niin pyörätietkin olivat sulaneet! – Miten taivaisen ihanalta tuntuikaan ensipyöräily viime viikolla, 1/2 vuoden tauon jälkeen!

Edellä kulkija – Jeesus sanoi: ”Totisesti, totisesti: se, joka ei mene lammastarhaan portista vaan kiipeää sinne muualta, on varas ja rosvo. Se, joka menee portista, on lampaiden paimen. Hänelle vartija avaa portin, ja lampaat kuuntelevat hänen ääntään. Hän kutsuu lampaitaan nimeltä ja vie ne laitumelle. Laskettuaan ulos kaikki lampaansa hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä, koska ne tuntevat hänen äänensä. Vierasta ne eivät lähde seuraamaan vaan karkaavat hänen luotaan, sillä ne eivät tunne vieraan ääntä.”
    Jeesus esitti heille tämän vertauksen, mutta he eivät ymmärtäneet, mitä hän puheellaan tarkoitti. Siksi Jeesus jatkoi:
    ”Totisesti, totisesti: minä olen lampaiden portti. Ne, jotka ovat tulleet ennen minua, ovat kaikki olleet varkaita ja rosvoja, eivätkä lampaat ole kuunnelleet heitä. Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen. Varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän.”  (Joh. 10: 1-10)

Paimen ja lampaat – Edellisistä luvuista käy ilmi, että tässä Jeesus liikkui tuossa metropolissa, Jerusalemissa ja sen liepeillä. Juudealaiset fariseukset olivat hänen kimpussaan kuin herhiläiset. Etsivät syitä ja syyttivät Jeesusta milloin mistäkin. Heidän oppineisuutensa teki heidät sokeiksi Jumalan toiminnalle. – Miten erilainen ilmapiiri Juudeassa olikaan kuin Galilean seuduilla, jossa ihmiset suhtautuivat häneen aivan eri tavoin, sydän avoinna.
Olisiko niin, että vielä tänäkin päivänä tilanne olisi tämänkaltainen? Että ihmisillä jotka elävät lähellä luontoa, olisi sydän herkemmin avoinna kuin kaupunkiympäristössä asuvilla?

1950-luvulla eräs luokkatoverini ja hyvä ystäväni, herkkä ja syvällinen, asui Askelassa (nyk. Askisto). Silloin sitä pidettiin maaseutuna, ja ystäväni taisi jollain tapaa hieman häpeillä asuinpaikkaansa, kun kaikki muut luokalla asuivat Hgissä. Minusta oli tosi lapsellista leimata ihmisiä asuinpaikan mukaan. Ja sitä paitsi oikeasti maalla oltiin mielestäni vasta kun jatkettiin Askelan kohdalta Vihdintietä vielä n. 14 km eteenpäin, isovanhempieni kesäpaikkaan (lapsuuteni ja nuoruuteni paratiisiin, jossa vietin viikonloppuja ja lomia niin usein ja paljon kuin mahdollista)…

50- ja 60-luvulla ihannoitiin kaupungissa asumista, myös töiden perässä muutettiin kaupunkeihin. Nykyisin Askisto on kaupunkialuetta. Ja nykyisin monet kaupunkilaiset haluaisivat muuttaa maaseudun rauhaan, missä sielu saisi levätä eri tavalla kuin kaupungin hektisessä ilmapiirissä. On oivallettu että sen, mistä ennen nautittiin vain mökkilomilla, voikin saada itselleen jatkuvaksi elinympäristöksi. Etätyöt ja edullisemmat asunnot tekevät maalle muuton mahdolliseksi yhä useammille. On alettu arvostaa ja etsiä yhä enemmän luonnonläheisyyttä ja rauhaa, paikkaa jossa sielu voi helpommin löytää yhteyden sisimpäänsä.

Soiva paikka – Muistan elävästi, miltä tuntui teini-ikäisenä saapua bussilla mummuni ja muppani kesäpaikkaan, jossa he olivat alkaneet asua ympärivuotisesti. Muppa, musiikkimies kun oli, oli muokannut paikan nimen sukunimestään ja Saarijärveen työntyvästä niemestä. Soiniemessä laulettiin ja soitettiin, varsinkin aina kun vietettiin jotain juhlaa. Mutta minussa alkoi sisäisesti soida jo astuessani ulos bussista ja kulkiessani hiekkatietä perille. Niityn tuoksu tulvi sieraimiin, lempeästi tuulessa huojuvat puut tien varrella tuntuivat toivottavan minut tervetulleeksi, raskaina bussiin astuneet jalat tuntuivat saaneen siivet alleen. Kaikki oli siellä hyvää.
Ihan arkinen tekeminen ja oleminen oli minulle siellä kuin juhlaa: uudessa kodissa/perheessä kokemani asiat huuhtoutuivat pois; sieluni virittyi uusiin säveliin. Ilo ja ihmeellinen rauha täyttivät koko olemukseni. Sieltä ammensin voimia taas seuraavaan viikkoon.

Osmo Rauhala on lempinykytaiteilijani. Varsinkin hänen varhaistuotantonsa lumosi. Muistan vieläkin erään hänen 80-90 -luvun taitteen näyttelynsä, jonka kävimme perheen kanssa katsomassa Tampereella. Peuramaalausten lisäksi jokainen maalaus oli kuin oma meditaationsa. Lapsemmekin tuntuivat nauttivan noiden pelkistettyjen, intensiivisten teosten katselemisesta. – Harvoin löydän suhdetta abstraktiin taiteeseen, mutta näissä jokin syvä kosketti. Ne pysäyttivät viipymään äärelleen.
Arvostan Osmo Rauhalaa niin ihmisenä kuin taiteilijana. Hän nousi mieleen maaseudun ja kaupungin kontrasteista. Niitä hän elää omassa elämässään äärilaidasta toiseen: kesäisin  hoitaa lampaitaan (250 lammasta) ja viljelee suvun luomutilaa Nokialla, talvet  maalaa New Yorkin ateljeessaan.
Osmo Rauhala kertoo eräässä haastattelussa, että työtunteja kertyy kuukaudessa n. 600, unta n. 3-4 tuntia per yö. Lisäksi stressi säistä ja työkoneiden kestävyydestä.
”Parhaimmillaan tässä työssä voi kokea sillanpääläisiä vivahduksia, kun tulee väsyneenä lampolasta ja aurinko nousee taivaanrannasta ja luonto tuntuu puhuvan. Sellaista ei voi kokea Manhattanilla. Ne hetket jäävät mieleen ja poikivat sitten jotain talvella. Mutta keskimäärin maanviljelys on dieselin- ja pölynkatkuista, kiireistä ja silti yksitoikkoista työtä, josta on romantiikka kaukana”, toteaa O.R. (Ettei jäisi liian ruusuista kuvaa maaseudun elämästä…)

Paimenvertaus – Tällaisia juttuja tuli mieleen miettiessäni, miksi Jeesus vertasi itseään lammaspaimeneksi.
Jeesuksen vertausten ainekset muodostuivat useimmiten kuulijoiden elinpiiristä tutuista aineksista. Ihan ensimmäisenä käväisi kyllä mielessä, että halusiko Jeesus osoittaa juudealaisille fariseuksille, että kyllä te itse asiassa olette yhtä lailla maaseudun asukkaita kuin galilealaisetkin (lampaiden kasvatus kun oli Juudean seudun elinkeino siinä missä Genesaretin ympärillä asuvilla kalastus). – Ja vaikka asuisittekin temppelikaupungissa taikka sen liepeillä, ei se ole tehnyt teistä ainakaan yhtään parempia ihmisiä…
Toisaalta koko Israelin kansahan oli alunperin esi-isästään Abrahamista lähtien ollut paimentolaiskansaa.

Siunauksia antava Paimen – Jo Vanhassa Testamentissa Jumalaa kuvataan Paimeneksi, Psalmeissa ja muissakin teksteissä.
Esim. ”Tämän saa aikaan Jaakobin Väkevä, hän, jonka nimi on Paimen, Israelin Kallio, isäsi Jumala, joka on auttava sinua, Kaikkivaltias, joka siunaa sinua, antaa siunauksia ylhäältä taivaasta ja siunauksia syvyyksistä maan alta, siunauksia kohduille ja rinnoille.”  (1.Moos.49:24)

Turvaan, lepäämään –  ”Näin sanoo Herra Jumala: Minä etsin itse lampaani ja pidän niistä huolen.Niin kuin paimen pitää huolta lampaistaan, kun ne ovat hajaantuneet hänen ympäriltään, niin minä huolehdin lampaistani ja haen ne turvaan kaikkialta, minne ne sumuisena ja synkkänä päivänä ovat kaikonneet.
Minä kaitsen itse lampaitani ja vien itse ne lepäämään — näin sanoo Herra Jumala. Minä etsin eksyneen ja tuon takaisin laumasta harhautuneen, minä sidon murtuneen jalan, minä hoivaan uupunutta, ja vahvat ja lihavat minä pidän kurissa. Minä kaitsen laumaani niin kuin sitä tulee kaita. Te, ihmiset, olette minun lampaani, minun laitumeni lampaat. Minä olen teidän Jumalanne. Näin sanoo Herra Jumala.”  (Hes.34:11-12, 15-16,31

Portti – Jeesuksen vertaus paimenen äänen tunnistamisesta ei auennut kuulijoille. Joten Jeesus vertasi itseään askelta konkreettisemmin: portiksi. Jo sytytti fariseuksilla. Sytytti vihan: mikä tuo luulee olevansa, vertaako itseään Jumalaan? Kiihtyivät siinä määrin että tarttuivat kiviin aikoen kivittää Jeesuksen. Mutta Jeesus lähti pois, rauhalliselle seudulle Jordan-joen toiselle puolelle.

Viime syksynä mennessäni Nuuksioon vaeltamaan poikkesin sille lapsuuden ja nuoruuden  tutulle, rakkaalle hiekkatielle. Kulkuni pysäytti tielle pystytetty tyly, korkea, suljettu rautaportti valvontakameroineen. – Niin, miksi olisinkaan sitä mennyt katsomaan? Eihän se ollut enää se paikka, joka nuorena oli täyttänyt minut elämänilolla aina sinne saapuessani.

Yltäkylläisen elämän lupaa Jeesus niille, jotka kulkevat portista. Mitä tuo portti ja yltäkylläinen elämä mahtavat tarkoittaa? Ajattelen, että se on sellainen tila, jossa kokee olevansa kotonaan; paikka jossa sielu lepää, ja vielä enemmän: alkaa tajuta muutakin kuin oman olemassaolonsa ja omat tarpeensa. Jossa hiljenee ja rauhoittuu, niin että voi alkaa kuunnella Henkeä, kokea Valoa ja Rauhaa. Tila, joka ei ole riippuvainen ympärillä olevasta fyysisestä tilasta. Sellainen sisäinen tila, jossa voisi viipyä iäisyyden. Jossa kaikki haluaminen lakkaa. Yhteys, jossa sielu löytää kaiken mitä sisimmässään kaipaa. Yltäkylläisesti.               

Kristus, auta meitä kuulemaan ja tunnistamaan äänesi. Johdata paikkaan, joissa voimme löytää sen, mitä syvällä sielussamme kaipaamme. Suo tuon tilan täyttyä Rakkaudellasi ja Valollasi ja Rauhallasi. Siinä Sinä hoidat hiertymiämme, haavojamme ja murtumiamme.
Se on paikka, josta me ammennamme iloa ja innostusta ja saamme voimia jaksaa taas eteenpäin. – Kiitos Sinulle johdatuksestasi, hyvä Paimenemme. 🙂

You Make Me Lie Down In Green Pastures – Don Moen

”Sinä viet minut vihreille niityille
eikä minulta puutu mitään
hunajan tavoin Sinun sanasi tyydyttää nälkäni
suot minun ylistää, rakastaa ja palvoa Sinua
Sinä olet Paimenen, Jeesukseni, Herrani”

Muut tekstit: Ps.23, Miika 7: 14-20 ja Hepr. 13: 20-21. 

3.4.2018  Pääsiäisyllätyksiä – Nastakengät olivat jo menossa varastoon ja monotkin, kun pääsiäissunnuntaina oli maa näkyvissä ja lumet sulaneet lammikoiksi. Vaan mikä odottikaan toisena pääsiäispäivänä: maa kietoutui uudelleen valkeaan lumivaippaan, ja tänään aurinko sinitaivaalla kutsuu taas hohtaville hangille.
”Kiva kun pulkkasäät vielä jatkuvat”, totesi tiellä vastaan tullut, lastaan pulkalla vetävä äiti hymyillen.

Rauha teille -Yhtäkkiä Jeesus itse seisoi opetuslastensa keskellä ja sanoi: ”Rauha teille.” He pelästyivät suunnattomasti, sillä he luulivat näkevänsä aaveen. Mutta Jeesus sanoi heille: ”Miksi te olette noin kauhuissanne? Miksi teidän mieleenne nousee epäilyksiä? Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani: minä tässä olen, ei kukaan muu. Koskettakaa minua, nähkää itse. Ei aaveella ole lihaa eikä luita, niin kuin te näette minussa olevan.” Näin puhuessaan hän näytti heille kätensä ja jalkansa. Kuitenkaan he eivät vielä tienneet, mitä uskoa, niin iloissaan ja ihmeissään he nyt olivat. Silloin Jeesus kysyi: ”Onko teillä täällä mitään syötävää?” He antoivat hänelle palan paistettua kalaa ja näkivät, kuinka hän otti sen käteensä ja söi.
    Jeesus sanoi heille: ”Tätä minä tarkoitin, kun ollessani vielä teidän kanssanne puhuin teille. Kaiken sen tuli käydä toteen, mitä Mooseksen laissa, profeettojen kirjoissa ja psalmeissa on minusta kirjoitettu.” Nyt hän avasi heidän mielensä ymmärtämään kirjoitukset. Hän sanoi heille: ”Näin on kirjoitettu. Kristuksen tuli kärsiä kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista, ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista. Te olette tämän todistajat. Minä lähetän teille sen, minkä Isäni on luvannut. Pysykää tässä kaupungissa, kunnes saatte varustukseksenne voiman korkeudesta.”  (Luuk. 24: 36-49)

”Minä tässä olen” – Jeesus, elävänä, luita myöten fyysisesti heidän edessään...!
”Koskettakaa minua.” Hän syö kalaa heidän nähtensä.
Jeesuksella oli täysi työ saada opetuslapset uskomaan, että hän oli siinä todellisena, ylösnousseena; konkreettisena, ei minään kuvajaisena.
Mietin, millä tavoin opetuslapset mahtoivat ymmärtää ylösnousemus-käsitettä. Ja miten tätä ihmeellistä asiaa ylipäätään käsiteltiin ja käsitettiin noina aikoina.
Siinä, että ihmisen sielu ja henki jatkavat olemassaoloaan kuoleman jälkeen, ei varmaan useiden mielestä ole niin kummallista. Pikemminkin se voi tuntua monista luonnollisemmalta ajatukselta kuin ihmisen olemassaolo päättyisi viimeiseen hengenvetoon. Tämän puolesta puhuvat myös ne lukemattomat kokemukset, joita omaisilla on edesmenneistä rakkaistaan. Kokemukset, joissa on voitu aistia, kuinka ohut raja näkyvän ja näkymättömän maailman välillä itse asiassa onkaan.

Liki- ja kaukonäköiset  – Mutta uskoivatko ihmiset, ihan tavallinen kansa, Jeesuksen aikana ruumiin ylösnousemukseen? Kirjanoppineet jakaantuivat tässä eri leireihin: fariseukset uskoivat, saddukeukset eivät. Eräs brittiläinen raamatunopettaja totesi, että asian voi muistaa vaikkapa seuraavalla tavalla: fariseukset olivat onnellisia, koska he saattoivat sanoa ”far I see” (näen kauas), kun taas saddukeukset olivat surullisia (=sad), sillä he ajattelivat kaiken päättyvän kuolemaan.
Vaikka elämmekin hyvin materialistis-tieteellistä aikaa, arvelisin että meidän aikanamme – ainakin Euroopan ulkopuolisissa maissa – on enemmän (tässä merkityksessä) ’fareja’ kuin ’sadeja’.

Joka tapauksessa, Jeesuksen opetuslapset saivat kokea Jeesuksen ylösnousemuksen mitä konkreettisemmin. Hän ilmestyi heille useamman kerran kuolemansa jälkeen.
Paavali kirjoitti tästä Teofilokselle:
Edellisessä kirjassani, hyvä Teofilos, kerroin kaikesta siitä, mitä Jeesus teki ja mitä hän opetti, alusta alkaen aina siihen päivään saakka, jona hän Pyhän Hengen voimalla antoi valitsemilleen apostoleille käskynsä, ennen kuin hänet otettiin taivaaseen. Heille hän myös monin kiistattomin todistein osoitti kuolemansa jälkeen olevansa elossa. Hän näyttäytyi heille neljänkymmenen päivän aikana useasti ja puhui Jumalan valtakunnasta. (Apt.1:1-3)

Todistajat – Osoitettuaan opetuslapsille olevansa elävä ja todellinen, Jeesus sanoi heille: ”Te olette tämän todistajat.”
– Voi, miten he ikinä voisivat kellekään todistaa siitä, mitä he olivat omin silmin saaneet nähdä? Kuka ikinä voisi uskoa, kun he kertoisivat, että Jeesus oli noussut kuolleista? Varmaan tällaisia ajatuksia pyöri heidän mielessään.

Voima korkeudesta – Opetuslapset olivat iloisia ja innoissaan siitä, että Jeesus oli siinä heidän kanssaan, mutta hämmennys vei heiltä sanat suusta. Jeesus kuitenkin lupasi, että he saisivat Voiman. Voiman, joka antaisi heille sanat, sellaiset, joita kuulijat uskoisivat. Pyhä Henki toimisi heidän kauttaan niin että kuulijat vaikuttuisivat ja vakuuttuisivat.

Voimavaikutus – Mietin, millä tavoin itse koen Voiman vaikutuksen kuunnellessani jonkun julistajan puhetta. Mikä koskettaa, mikä tuo lähemmäs Jumalaa ja Hänen tuntemistaan? Monia julistajia monenlaisissa eri tilaisuuksissa on tullut kuultua viimeisten 14 vuoden aikana. Vaikeaa, jopa mahdotonta olisi löytää jotain yhteistä nimittäjää niille puheille/saarnoille/todistuksille, jotka ovat koskettaneet syvästi. Mutta uskon että niissä, jotka ovat tuntuneet uppoavan jonnekin syvälle sisimpään, on ollut Pyhän Hengen vahva vaikutus mukana.
Jostain puheesta on voinut tulla jokin itselle tärkeä oivallus jostain uskoon olennaisesti liittyvästä käsitteestä. Tai merkittävä uusi näkökulma tai ymmärrys jostain itselle hankalasta tai vaikeasta asiasta, sellaisesta, jota ei ole edes halunnut ajatella. (Minulle Jeesuksen ristinkuolema oli yksi sellainen.)
Tai sitten vain yksi yksittäinen lause, joka yllättäen, varoittamatta, on ’iskenyt’ suoraan sisuksiin. Taikka tilaan on syntynyt vahva, rakkaudellinen ja kohottava, tajunnanlaajentava ilmapiiri. Syvä kokemus Jumalan Läsnäolosta ja Rakkaudesta.

Rakkauden voimalla – Paatoksellinen, kiihkeän manipuloivana kokemani julistaminen on saanut ottamaan etäisyyttä. Ehkä sellaistakin on joskus tarvittu, ja ehkä joskus vieläkin, tietyissä tilanteissa. Itsessäni sellainen on herättänyt pikemminkin vastustusta kuin synnintuntoa (jos puhuja on sellaiseen pyrkinyt). Ehkä minussa on sen verran kapinahenkeä. Tai sitten vain uskon niin vahvasti Jumalan kaikkivoittavaan Rakkauteen. Ja siihen, että Hän haluaa vetää meidät yhteyteensä nimenomaan Rakkaudellaan, joka saa meidät haluamaan elää Hänen tahtonsa mukaisesti. Sillä tavoin koen että Hän on minut yhteyteensä kutsunut. Rakkauden voimalla.

David Wilkerson ja Nicky Cruz – Mieleen muistuu myös David Wilkerson ja entinen rikollisjengijohtaja Nicky Cruz. Nicky kertoo eräässä dokumentissa ensikohtaamisestaan D.W:n kanssa. Nicky oli uhannut tappaa D.W:n, mikäli tämä ei lopettaisi saarnaamistaan kadulla. D.W. totesi vain rauhallisesti jotenkin tähän tapaan: ”Voit hakata minut vaikka 1000 osaan, mutta jokainen osa puhuisi sinulle Jumalan Rakkaudesta sinua kohtaan.”  Silloin jotain Nickyn sydämessä suli. Hän koki hengessään jotain, jonka hän koki hyvin todellisena ja jota hän ei voi kuvata muulla tavoin kuin näin: Jeesus tuli hänen luokseen, otti hänen sydämensä, hoiti sitä Rakkaudellaan ja asetti hellästi takaisin paikalleen.
Tuo kovaksikeitetty jenginjohtaja suli ja hän alkoi todistaa jengiläisille ja muille nuorille Jeesuksen ihmeellisestä, muuntavasta ja vapauttavasta Rakkaudesta. Ja siitä, kuinka Ylösnoussut Kristus elää ja on todellinen.

Ylösnoussut Kristus, on niin monia asioita mitä ihmettelen ja mietin, siitä mitä kaikkea opetit ja teit. Voisitko ilmestyä meillekin, selventää niitä  asioita, jotka meitä eniten askarruttavat ja – kuten sanoit opetuslapsillesi – sanoa:”Tätä minä tarkoitin”.
Avaisitko meidän mielemme ymmärtämään kirjoituksia ja Jumalan ihmeellistä suunnitelmaa? Siinä määrin kuin meidän on hyvä tietää. Ettemme olisi puutteellisten ja joskus harhaan menevien omien aivoitustemme tai uskomustemme taikka tulkintojen varassa.

Varustus korkeudesta – Kristus, tahdot varmaan että mekin olisimme todistajiasi? Näyttäisitkö missä, milloin ja miten? Kiitos ettei meidän tarvitse yrittää omin voimin. Eihän siitä tulisikaan mitään. Kiitos että varustat meidät siihen, mitä olet meidän varallemme suunnitellut, mitä se sitten kulloinkin on. Anna Pyhän Hengen ohjata meitä toiminnassamme.
Vaikuttaisitko meissä myös niin, että voisimme olla todistajiasi ihan pelkällä olemisellamme, tavalla kohdata kanssakulkijoitamme, siinä miten elämme omaa elämäämme…
Kiitos että autat meitä löytämään tien, jonka olet meille valmistanut. 

Rauhanruhtinas, auttaisitko meitä kaikkia – korkeimpia päättäjiä myöten – löytämään kaikenylittävän Rauhasi sisimmästämme… ja levittämään sitä ympärillemme.
Niin että jokaisesta kodista, perheestä, yhteisöstä, joka läänistä, jokaisesta kansakunnasta ja joka mantereesta voisi tulla Sinun Rauhasi tyyssija . Tulisit meidänkin, kaikkien, keskuuteen ja toivottaisit: ”Rauha teille”.

Kiitos Kristus siitä mitä Sinä olet tehnyt, mitä teet ja mitä tulet tekemään. 🙂

Adore Te, o mio Signore – Palvon Sinua Herrani

Mututuntumalla, arvaillen, koetin hieman kääntää laulun sanoja (kun en italiaa ole opiskellut).

”Palvon Sinua Herrani…
Henkäys joka parantaa sydämen…
Palvon Sinua, Elämän Lähde…
tämä henkäys parantaa sydämen…
läsnäolo, joka täyttää hengen…
Palvon Sinua, Elämän Lähde
ikuinen Kolminaisuus
lankean maahan Sinun läsnäolossasi…
maailma palaa jälleen elämään Sinussa”

Muut tekstit: Ps. 116: 1-, Sak. 8: 12-13 ja Ap. t. 13: 23-33.

26.3.2018   – Kotipihan mustarastaan ensiviserrys viiden aikaan aamulla… – tietää pimeässäkin että valo on tulossa… ja kevät! 🙂

Puutarhahauta (Garden Tomb), Jerusalem

Älkää te pelätkö – Sapatin päätyttyä, viikon ensimmäisen päivän koittaessa, tulivat Magdalan Maria ja se toinen Maria katsomaan hautaa. Äkkiä maa alkoi vavahdella ja järistä, sillä Herran enkeli laskeutui taivaasta. Hän tuli haudalle, vieritti kiven pois ja istuutui sille. Hän oli hohtava kuin salama ja hänen vaatteensa olivat valkeat kuin lumi. Vartijat pelästyivät häntä niin, että alkoivat vapista ja kaatuivat maahan kuin kuolleet.
Enkeli kääntyi naisten puoleen ja sanoi: ”Älkää te pelätkö. Minä tiedän, että te etsitte ristiinnaulittua Jeesusta. Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista, niin kuin itse sanoi. Tulkaa katsomaan, tuossa on paikka, jossa hän makasi. Menkää kiireesti sanomaan hänen opetuslapsilleen: ’Hän on noussut kuolleista. Hän menee teidän edellänne Galileaan, siellä te näette hänet.’ Tämä oli minun sanomani teille.”
Naiset lähtivät heti haudalta, yhtaikaa peloissaan ja riemuissaan, ja riensivät viemään sanaa Jeesuksen opetuslapsille.  (Matt. 28: 1-8)

Enkeli, kirkas ja hohtava kuin salamanleimahdus, maan vavahtelu ja järinä… – ja vartijat kaatuivat hervottomina maahan. Sitä ei kerrota, kaatuivatko Mariatkin, mutta peloissaan olivat hekin. Eikä mikään ihme, tulihan enkeli melkoisen rytinän saattamana!
Ihmeellisempää olisi ehkä ollut, jos naiset olisivat vain ihan tyynesti hymyilleet ja sanoneet enkelille, että oi kiitos kun tulit vierittämään kiven pois, niin että pääsemme voitelemaan Herramme ruumiin tuoksuöljyillä.

Tyhjä hauta – Enkeli kehotti naisia tulemaan lähemmäs, katsomaan sisälle hautaluolaan, jotta näkisivät omin silmin: siellä olivat ainoastaan Jeesuksen käärinliinat (kuten Luukas ja Johannes kertovat evankeliumeissaan).
Mitä on tapahtunut… missä hän on?!  Enkeli ei alkanut selittää itse tapahtumaa, sanoi vain: ”Hän on noussut kuolleista.”
Niin, olihan Jeesus sanonut, että näin tapahtuisi. Mutta nyt kun se sitten ihan oikeasti oli tapahtunut,  tuntui se ehkä vielä käsittämättömämmältä, kuin silloin kun Jeesus siitä etukäteen puhui!

Toisen puhetta voi helposti kuunnella vaikka vain puolella korvalla, tai antaa sen mennä ohi korvien  – varsinkin jos se on jotain sellaista, mitä ei halua kuulla. Mutta sellaista, minkä saa omin silmin todeta, ei voi noin vain ohittaa taikka unohtaa. 

Vaiettuja kokemuksia – Kuinkakohan moni kantaakaan sisällään yhtä tai useampaa sellaista selittämätöntä nk. yliluonnollista kokemusta, josta ei halua kertoa muille?
Olkoonpa sitten valoisa, pelottava tai hämmentävä kokemus – voi olla että kokisi tarvetta puhua siitä jonkun kanssa, mutta kertominen tuntuu kuitenkin arveluttavalta tai vaikealta. Mitäköhän tuo ajattelee minusta jos kerron? Ja päädytään turvallisemmalta tuntuvaan vaikenemiseen.
Mutta jo se, että saa kertoa kokemastaan luotettavalle henkilölle, voi tuoda huojentavan olon. Luotettavuudella tarkoitan tässä sellaista henkilöä, josta tiedät, ettei tämä pelästy tai muulla tavalla ylireagoi kokemukseesi, ei ala diagnostisoida, puhua hallusinaatioista tms. Hän tietää että ihmiset kokevat asioita, jotka eivät ole ihmismielin tai tieteellisin menetelmin selitettävissä. – Sellainen, jolla on omakohtaista kokemusta selittämättömästä,  ryhtyy epätodennäköisemmin kyseenalaistamaan kokemaasi kuin sellainen, jolle jo ajatuskin jostain yliluonnollisesta on vieras.

Oma kokemus voi tuntua niin pyhältä ja kallisarvoiselta, ettei halua kenenkään kommentin tai mielipiteen sitä himmentävän tai tuovan siihen säröä. Tai sitten voi olla, että vain tietää, kenelle ja milloin kertoa.
Mutta jos kokemus on aiheuttanut pelkoa tai ahdistusta, kertominen luottamalleen henkilölle voi tuoda helpotusta, ja sitä kautta voi löytää jopa toisenlaisen suhtautumisen kokemaansa. 

Kristuksen ylösnousemus voi tuntua yhdeltä käsittämättömimmistä Jumalan ihmeistä. Mutta jos uskoo Jeesuksen sanat: ”Jumalalle on kaikki mahdollista” (Mark.10:27), voisiko olla  mahdollista uskoa myös että Hän pystyy saamaan aikaan ylösnousemuksen?
Mihin saakka minun uskoni ’kaikki mahdollista’ venyy? Missä kohtaa mieleni alkaa kutistaa Jumalan mahdollisuuksia itselleni sopiviin mittoihin?
Ylösnousemus taitaa monilla kuulua ’nyt meni yli horisontin’ kategoriaan.
Sen voi torjua, pitää sitä mahdottomana, sivuuttaa sen (=minun ei tarvitse tietää), voi jäädä avoimin mielin odottamaan (josko tämä jossain vaiheessa avautuisi minulle)… tai voi vaikka vain yksinkertaisesti päättää uskoa, mitä enkeli sanoi naisille tyhjän haudan luona.
Uskoa, vaikkei ymmärräkään. Ja katsoa, miten Jumala vie siitä eteenpäin…

Kristuksen ilmestys – Ajattelen, että juuri sen vuoksi, että monien toiseen uskontoon kuuluvien on niin vaikea uskoa Jeesuksen ylösnousemukseen, Ylösnoussut ilmestyy heille näyissä ja unissa, niin todellisena, ettei epäilykselle jää sijaa. He tajuavat, että Kristus on todellinen ja elävä.
Useimmille kokemus on ollut käänteentekevä ei vain uskon, vaan koko elämän kannalta. Radikaaleista kristittyjen vihaajista on Jeesuksen ilmestyttyä tullut Kristuksen seuraajia ja Hänen rauhan- ja rakkaudensanomansa julistajia.
Taikka on niitä, jotka epätoivoisessa tilanteessaan ovat olleet aikeissa riistää itseltään hengen. Jeesuksen ilmestyessä heille he ovat vapautuneet synkistä ajatuksistaan ja aikeistaan. Ahdistuksen sijaan heihin laskeutui nyt taivaallinen rauha, ja heidän elämänsä sai uuden, valoisan suunnan.  

Naiset näkivät tyhjän haudan. He eivät ymmärtäneet sitä mitä oli tapahtunut, mutta lähtivät  riemuissaan kertomaan muille opetuslapsille Pääsiäisen ilosanoman: Hän on ylösnoussut! Hän elää!

Christos Anesti – Kristus on ylösnoussut

”Kristus nousi kuolleista,
kuolemallaan kuoleman voitti
ja haudoissa oleville elämän antoi!”

Muut Pääsiäispäivän tekstit: Ps. 118:15-23 (24, Hoos. 6: 1-3 ja  Jes. 25: 8-9 ja 1. Kor. 5: 6-8.

Iloista Kristuksen ylösnousemusjuhlaa!

19.3.2018   

Soodaa – Astianpesuaine oli lopussa. Kaupassa en muistanut sitä, mutta ostin soodaa muuta käyttöä varten. Kun en halunnut uutta kauppareissua tehdä, mietin voisiko soodaa käyttää konetiskiaineena. Netistä löytyikin ohje:
Laita pesuainelokeroon 3 tippaa astianpesuainetta, sen jälkeen ruokasoodaa niin, että lokerosta 2/3 on täynnä, ja lopuksi lisää (hienoa meri)suolaa, niin että lokero täyttyy miltei kokonaan. Sulje lokero ja käynnistä astianpesukone normaaliin tapaan.
– Tulos oli kirkas ja raikas. Ja on ekologisia pesuaineitakin luomumpaa. Jes, tässä konetiskiaineeni tästä lähin! 🙂
(Ruokasoodaa myydään isoissa pakkauksissa.)

Rukouksen huone – Jeesus meni temppeliin ja ajoi kaikki myyjät ja ostajat sieltä ulos. Hän kaatoi rahanvaihtajien pöydät ja kyyhkysenmyyjien jakkarat ja sanoi heille: ”On kirjoitettu: ”Minun huoneeni on oleva rukouksen huone.” Mutta te teette siitä rosvojen luolan.”
    Jeesuksen luo temppeliin tuli sokeita ja rampoja, ja hän paransi heidät. Mutta kun ylipapit ja lainopettajat näkivät, mitä kaikkea hämmästyttävää hän teki, ja kuulivat lasten huutavan temppelissä: ”Hoosianna, Daavidin Poika!”, he suuttuivat ja sanoivat hänelle: ”Kuuletko, mitä nuo huutavat?” ”Kuulen”, vastasi Jeesus. ”Ettekö ole koskaan lukeneet tätä sanaa: ”Lasten ja imeväisten suusta sinä olet hankkinut kiitoksesi”?” Hän jätti heidät siihen, meni kaupungin ulkopuolelle Betaniaan ja oli siellä yötä. (Matt. 21: 12-17 (18-22)

Jumalan temppeliin ei kuulu omaneduntavoittelijoiden kaupanteko. Kolikot lentelivät maahan ja jakkarat. Ympärillä olijat, ehkä opetuslapsetkin, kauhistelivat varmasti syntynyttä kaaosta.
Olen aina vierastanut tuota kohtausta. Mielikuvissani kyyhkyset ovat hädissään räpyttelleet siipiään häkkien keikahtaessa tai pudotessa maahan. Mutta eihän Jeesus halunnut viattomia luontokappaleita säikäyttää. Hän kaatoi vain rahanvaihtajien pöydät ja kyyhkysenmyyjien jakkarat. (Taas sain huomata, miten omat mielikuvani vaikuttavat lukemiseeni ja siihen, pidänkö lukemastani vai en.)
Itse asiassa nyt tuota tekstiä lukiessani se tuntuu jotenkin vapauttavalta. Siinä jotain puhdistuu. Kaaoksesta syntyy järjestystä, pyhään tilaan kuuluvaa.

Jeesuksella oli jo lapsesta lähtien varmaan kaikkein läheisin ja rakkain suhde Jerusalemin temppeliin. Se oli hänen Isänsä huone. Ja suhde Taivaallisen Isäänsä oli hänelle kaikkein tärkeintä.
Kun Maria ja Joosef löysivät 12-vuotiaan Jeesus-pojan temppelistä, tämä sanoi heille: ”Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun tulee olla Isäni luona?” (Luuk.2:49)

Pyhä tila – Mikä tai millainen on itselleni tärkeä ja rakas tila? Miten vaalin ja varjelen tuota minulle tärkeää tilaa? Mielen-, sydämen ja/tai  fyysistä tilaa… omaa temppeliäni.
Onko turha tohina, kiire, häly ottanut siellä vallan?
Onko Pyhälle Hengelle tilaa…? Onko hiljentymiselle… ? Rauhalle, minussa.

Hoosianna, Daavidin Poika, lapset huusivat.
”Lasten ja imeväisten suusta…” – mihinköhän kohtaan Jeesus tuossa viittasi? Daavidin psalmiinko?
”Lasten ja imeväisten huudot todistavat sinun voimastasi. Ne ovat kilpenä jumalattomia vastaan, ne vaientavat vihamiehen ja kostoa janoavan.” (Ps.8:2.).
Vanhan käännöksen mukaan: ”Lasten ja imeväisten suusta sinä perustit voiman vastustajaisi tähden, että kukistaisit vihollisen ja kostonhimoisen.”

Jeesus näytti Jumalan voiman: sokeat ja rammat paranivat. Ylipapit ja lainopettajat hermostuivat – eihän tällainen sovi kuvioihin!
Jeesus lähti Betaniaan, vähän matkan päähän Jerusalemista. Siellä – ehkä ystäviensä Lasaruksen, Martan ja Marian kotona – hän sai viettää yönsä rauhassa ja kerätä voimia seuraavaan päivään, jolloin ylipapit taas olisivat hänen kimpussaan.
Tuo yöpymispaikka oli Jeesukselle – ja varsinkin hänen ystävilleen – myös pyhä tila: siellä vallitsi ystävyys, rakkaus ja huolenpito.  

Taivaallinen paikka – Ugandassa eräs ihastuttava uskova pariskunta piti pientä majataloa nimeltä Haven (= suojasatama, turvasatama, suojapaikka, turvapaikka).
Haven toi – ja yhä tuo – mieleeni sanan heaven, taivas. – Ja todella, niin hyvää, kaunista ja rakkaudellista oli huolenpito Havenissa. Häivähdys taivaasta. 🙂 

Talvi teltassa – Mietin niitä lukemattomia suojattomia ja turvattomia, jotka ovat tämänkin talven eläneet teltoissa pakolaisleireissä. Mistä ja miten he löytävät heille tärkeän tilansa? Sellaisen, jossa vallitsee levollisuus, luottamus ja rauha.
Entä ne, jotka ovat vaeltaneet pitemmän matkan, yksin tai perheineen kaukaiseen maahan, rauhanomaisen elämän toivossa? Ne, jotka epävarmoina ja peloissaan odottavat päätöstä, saavatko jäädä?

Turvapaikka – Daavid lauloi:  ’Sinä olet minulle turvapaikka, sinä varjelet minut vaarasta.’  (Ps.32:7)
Ja:  ’Herra, sinä päästit minut turvaan, sinä olet vuorilinnani.Jumalani, sinuun minä turvaudun, sinä olet kallio, olet kilpeni, pelastukseni sarvi, olet vuori ja turvapaikka. Sinä olet pelastajani, sinä autat minut turvaan vainoojilta.’  (2.Sam.22:2-3)
Jesaja totesi: ’Sinä olit turvapaikka heikolle, pakopaikka kurjalle vaikeuksien aikana, suoja rankkasateessa, varjo helteen tullen.’  (Jes.25:4)

Jeesus kutsui itseään pyhäksi tilaksi, temppeliksi. ”Hajottakaa tämä temppeli, niin minä saan sen nousemaan kolmessa päivässä.” (Joh.2:19)
Ja näin tapahtui, 3. päivänä Pääsiäisen jälkeen.
Paavali puolestaan kirjoitti: ’Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?’ (1.Kor.3:16)
Jumala, anna meidän löytää Sinun Henkesi vaikutus sisimmässämme.

Kristus, auta meitä tunnistamaan itsessämme sellaiset asiat, jotka eivät rakenna hyvää;  puhdista meidät kaikesta turhasta ja itsekkäästä.
Auta meitä löytämään turvasatamamme, pyhä tila mielessämme, sydämessämme ja ympärillämme. Auta meitä vaalimaan sitä.
Niin että tapahtuipa elämässämme mitä tahansa, voimme löytää ja tuntea Sinun Rakkautesi ja Rauhasi. Tulla ravituksi, Pyhän Hengen virvoittamaksi.
Auta myös meitä olemaan suojasatamana niille läheisillemme, jotka sellaista tarvitsevat. Rinnalla kulkijana, myötätuntoisena kuuntelijana, omastamme jakavana.

I Bless Your Name – Discover Worship

”Siunaan nimeäsi tullessani tähän huoneeseen
anna ylistykseni olla suloinen tuoksu
Herra etsin vain Sinun kasvojasi
pyytäessäni tässä puhdistumista ja anteeksiantoa
täyttäköön läsnäolosi tämän paikan
nostan silmäni, käteni, elämäni Sinulle
ei mikään salattu paikka jää sinulta piiloon
tutki sydämeni, Sinä tunnet sen
syntisen ihmisen yksinkertainen ylistys
haluat paljon enemmän kuin syyllisiä kyyneleitä
Herra anna minulle voimaa seistä edessäsi
puhdista minut kaikesta synnistä
sillä et kuule ylistystä sen lävitse
se mitä on sisälläni pilaa ylistyksen
en voi kätkeä syntejäni Sinulta
tahdon ylistykseni olevan todellista 
Herra tee minut aidoksi, täytä tämä tila”

Palmusunnuntaille on evankeliumin lisäksi tarjolla monta tekstiä: Ps. 22: 2-6, Ps. 118: 26-29, Jes. 50: 4-10, Sak. 9: 9-10, Fil. 2: 5-11 ja Hepr. 7: 24-27.

Hyvää Palmusunnuntaita meille kaikille! 🙂 

12.3.2018    

Joskus kuulee sanottavan että Jumalalla on huumorintajua. Täytyy myöntää, että joskus itse ajattelen samoin… 🙂
Muistan ensikohtaamiseni psalmilaulamisen kanssa. Sama hengell. ope, josta mainitsin viime viikon blogissa, yritti noihin samoihin aikoihin opettaa meikäläiselle ja kolmelle muulle psalmilaulua. Kvartettimme kuulosti korvissani sanoisinko… melkoisen epävireiseltä. Ystäväni sen sijaan olivat aivan innoissaan. – Ok, jos te pidätte tuosta, niin jatkakaa vaan, sanoin. – Tällä tavoin lauletaan luostarissa, minulle selitettiin. – No minulla ei ainakaan ole aikomusta mennä luostariin, mutta jos teillä on niin opetelkaa te vaan, totesin ja lähdin huoneesta.

Luostariin…? – Kuluikohan vuottakaan, kun eräs ystäväni esitteli minut sisarelle, joka tarvitsi avustajaa 3 kk:ksi ekumeeniseen luostarikokeiluunsa. Tuumin asiaa.
Hiljaisuus ja mietiskely olivat aina tuntuneet omilta jutuilta, ja tulin siihen tulokseen, että olisihan tässä mielenkiintoinen mahdollisuus tutustua hiljaiseen luostarielämään. Suostuin sillä ehdolla että voisin hoitaa ne velvoitteet, joihin olin jo sitoutunut. Sisar lupasi hoitaa sijaisen niiksi päiviksi. (Luostaria pyöritti 2 henkilöä, sisar ja avustaja.)

Koulutuksessa – Ennen kuin tuli kutsu luostariavustajaksi, olin hakenut Hiljaisuuden Ystävät ry:n retriitinohjaajakoulutukseen. Sain kuulla, että kurssi oli jo täynnä. Yhdistys päätti kuitenkin järjestää toisen kurssin, joka alkaisi ennen sitä kurssia, johon olin hakenut. (Enpä osannut aavistaa, kuinka hyvin aikataulu sopi siihen, mikä minua oli odottamassa…)
Kurssilla opimme psalmilaulua, ja nyt se kuulosti ihan erilaiselta, ihan mukavalta. 

Luostarissa – Heti ensimmäisen kurssijakson päätyttyä alkoikin luostarikokeilu Vivamossa. Kyseinen sisar antoi tehtäväkseni hetkipalvelusten vetämisen psalmilauluineen ja virsineen. Minun tuli valita jokaiseen rukoushetkeen joku virsi sekä alkuun että loppuun.
En tuolloin osannut kuin muutaman virren, joten joka päivä menin Särkyneen sydämen kirkon flyygelin ääreen (luostari toimi kirkon kyljessä) rukoushetkikirja ja virsikirja mukanani. Opettelin seuraavan hetkipalvelun psalmilaulun ja yritin epätoivoisesti löytää helppoja virsiä, joiden sävelkulun pystyisin oppimaan seuraavaa rukoushetkeä varten. – Kaikeksi onneksi luostarivieraat yleensä osasivat virret ja lauloivat yhdessä kanssani! Mutta psalmilauluissa oli vuorolaulua, ja niissä minun piti laulaa osa yksin…
Välillä hymyilin itselleni ja edellisvuoden kommentilleni: täällä sitä nyt oltiin, luostarissa, psalmilauluja laulamassa – ja jopa tykästyneenä niihin…

Marian kiitosvirsi – Nuo muistot nousivat elävänä mieleeni lukiessani alla olevaa Marian ylistysvirttä. Tai oikeastaan laulaessani, sillä kun näen nuo sanat, ne alkavat soida sieluni kaikupohjassa psalmisävelin…

Maria sanoi:
– Minun sieluni ylistää Herran suuruutta, minun henkeni riemuitsee Jumalasta, Vapahtajastani, sillä hän on luonut katseensa vähäiseen palvelijaansa.
Tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi, sillä Voimallinen on tehnyt minulle suuria tekoja.
Hänen nimensä on pyhä, polvesta polveen hän osoittaa laupeutensa niille, jotka häntä pelkäävät.
Hänen kätensä on tehnyt mahtavia tekoja,
hän on lyönyt hajalle ne, joilla on ylpeät ajatukset sydämessään.
Hän on syössyt vallanpitäjät istuimiltaan ja korottanut alhaiset.
Nälkäiset hän on ruokkinut runsain määrin,
mutta rikkaat hän on lähettänyt tyhjin käsin pois.
Hän on pitänyt huolen palvelijastaan Israelista,
hän on muistanut kansaansa ja osoittanut laupeutensa Abrahamille ja hänen jälkeläisilleen, ajasta aikaan, niin kuin hän on isillemme luvannut.   (Luuk. 1: 46-55)

Marian mielen täytti ensin hämmennys: Enkeli Gabriel oli ilmoittanut hänelle, että Jumala oli valinnut hänet, vähäisen palvelijansa, synnyttämään lapsen, jota kutsuttaisiin Korkeimman Pojaksi ja jonka kuninkuus olisi ikuista.
Sitten kiitollisuus pyyhki pois hämillisyyden: tämähän oli juuri sitä, mitä hän oli toivonut: saada toimia Jumalan palvelijana!
Nyt hän sai kuulla, että Jumalalla oli hänelle tehtävä, olkoonkin että se oli niin käsittämätön.

Enkeli Gabrielin ilmestymisestä Marialle tulee mieleeni aina ensimmäisenä, kuinka Maria sai kutsun ja tehtävän tulla äidiksi.
Ajattelen kaikkia pienten – ja isompienkin – lasten äitejä ja isiä. Miten ensiarvoisen tärkeää onkaan niin äidin kuin isänkin tehtävä lastensa huoltajana ja kasvattajana. Miten kallisarvoinen, ainutlaatuinen ja tärkeä onkaan jok’ikinen lapsi, niin kuin hänen vanhempansakin. Ja miten nopeasti nuo lapsuusvuodet kuluvatkaan. Ja kuinka paljon tärkeää ehtii tapahtua lapsen elämässä noina vuosina.

Kotona pieniä lapsiaan hoitavien vanhempien työn arvostamisesta puhuin paljon aikoinaan eskariopena, ja yhä tuota arvostusta toivon. Vanhempien mahdollisuuksia ja edellytyksiä hoitaa lastaan kotona tämän ensimmäisinä elinvuosinaan pitäisi mielestäni kaikin tavoin tukea.
Joskus kokopäivähoito päiväkodissa voi olla parempi ratkaisu, mutta usein tuntuu että siihen turvaudutaan vain sen vuoksi, että sitä pidetään luonnollisena taikka siksi, ettei äidin tai isän lastenhoitoa kotona nähdä kyllin tärkeänä. – Suurten lapsiryhmien ammattitaitoisinkaan henkilökunta ei kuitenkaan pysty tarjoamaan lapselle samaa kuin oman vanhemman turvallinen, rakastava, kiireetön läheisyys ja syli. 

Kaikella on merkityksensä – Luojallamme on meille kaikille erilaisia tehtäviä, lyhyt- ja pitempikestoisia, välillä pienempiä, välillä isompia, helpompia ja haasteellisempia – kaikki yhtä tärkeitä!
Millaista työtä olemmekin tekemässä, voimme tehdä sitä ajatellen, että juuri tämä mitä nyt teen on tärkeää ja merkityksellistä. Se että tämä tulee tehdyksi. Ja minä olen juuri oikea ihminen sen tekemään. Juuri  nyt. Jollen minä tekisi sitä, se jäisi tekemättä.

Me kaikki kuulumme tärkeänä osana Luojamme suureen suunnitelmaan. Olemme Hänelle tärkeitä, ainutlaatuisia! Eikä Hänen Rakkautensa meitä kohtaan riipu siitä, kuinka me osaamme omat tehtävämme hoitaa. Hän rakastaa meitä käsittämättömän suurella Rakkaudella. Hänellä on meille aina aikaa, sillä Hän ei ole sidoksissa meidän aikakäsitykseemme. Ja Hänen sylinsä on mittaamattoman suuri – se ei rajoitu meidän mittakäsityksiimme. Siinä saamme olla, viipyä, Hänen läsnäolossaan, vahvistua niin että taas jaksamme tarttua tehtäviimme, pieniin ja isompiin.

Voimallinen tekee meissä ihmeellistä työtään. Hän luo, synnyttää, kasvattaa meissä joka päivä jotain uutta. Hän antaa uusia ajatuksia, uusia näkökulmia, oivalluksia, ymmärrystä. Hän johdattaa lempeästi kohti niitä asioita, joita Hän on jo ennalta meille suunnitellut ja valmistanut.
Annammeko Hänen johdattaa, pyrimmekö kuuntelemaan, mikä on Hänen tahtonsa meidän elämässämme? (Siinä onkin joskus haastetta, varsinkin kun omat mielipiteet kolahtelevat niin ehdottomina kuin meikäläisellä tämän- ja viimeviikkoisen blogin kuvauksissani uskonpolkuni alkutaipaleilta… 🙂 )

Rakas Jumala, anna meille Marian nöyrä mieli. Ettemme väheksyisi sitä, mitä olet suunnitellut ja antanut elämäämme, emmekä myöskään ajattelisi itsestämme liikoja.
Anna meille Marian sydän: halu palvella Sinua. Niin että voisimme tehdä sitä, mitä sitten teemmekin, Sinun palvelijoinasi.
Niin että Rakkautesi saisi virrata sanojemme ja käsiemme kautta. Niin että Valosi säteilisi kaikkeen tekemiseemme ja olemiseemme.
Anna meille kiitollinen sydän. Sinä tiedät, mikä meille on parhaaksi. Auta meitä luottamaan Sinun hyvään tahtoosi elämässämme.
Anna sielunsisimmästämme viritä kiitos- ja ylistyslaulu, Sinulle, Korkein.

Magnificat – Arvo Pärt, Estonian Philharmonic Chamber Choir

Muut Marian ilmestyspäivän tekstit: Ps. 113: 1-8, 1. Sam. 2: 1-2, 6-9 ja Room. 8: 1-4.

ps. Kun olin kirjoittanut yllä olevan jutun, jatkoin vanhojen papereiden läpikäymistä (iäisyysprojektini). Kuin ollakaan, vastaan tuli pieni juttu maailmankuulusta rocklaulajasta, joka oli alkanut lukea psalmeja ja laulaa niitä sekä arvostetusta kirjailijasta ja runoilijasta, joka on kääntänyt VT:ia ja psalmeja hepreankielestä nykyenglanniksi. Olivat yhdessä tehneet dokumentin psalmeista.
Youtubesta löysin näiden kahden eri maailmoja ja ikäpolvea edustavan miehen mielenkiintoisen haastattelun.
Ensin ajattelin laittaa sen jollain toisella kerralla blogiin, mutta kun kuuntelin vielä Eugene Petersonin parin min:n videon jokapäiväisen työn näkemisestä pyhänä, alkoi tuntua että kyllähän tämä liittyy ensi pyhän teemaan ’Herran palvelijatar’, joten laitan sittenkin tähän linkit kumpaankin videoon.
Tulee samalla miesnäkökulmaakin Marian ilmestyspäivään. Eikä jää juttu liian ’airy fairy’ksi, kuten Bono sanoo. 🙂

The Psalms – Bono & Eugene Peterson

Kumpikin kertoo myös lapsuudenkokemuksen. Eugene siitä, kuinka 12v:na ihmetteli  psalmien symbolikieltä: Jumala on kallio jne. Hän ei vielä tuntenut sanaa metafora, mutta  psalmien kautta hän oppi metaforien rikasta kieltä.
Bono kertoo, kuinka hän oli eräänä päivänä ajanut pyörällä kouluun, koska oli bussilakko. Tuona päivänä bussimatka olisi koitunut kohtalokkaaksi…

Daily work as holy – Eugene Peterson

Eugene Peterson toteaa, että useimmat kristityt tekevät arvokkainta työtään arkisessa elämässä, kotona ja työpaikoilla. Ajatus, että jokapäiväinen työ ei olisi arvokasta ja hyvää, on vastapuolelta tullut, ei Jumalalta.  Jok’ikisen työn voi nähdä pyhänä ja sitä voi tehdä Jumalalle kunniaksi.

5.3.2018   

Elämän leipä – Jeesus sanoi:
    ”Minä olen elämän leipä. Teidän isänne söivät autiomaassa mannaa, ja silti he ovat kuolleet. Mutta tämä leipä tulee taivaasta, ja se, joka tätä syö, ei kuole. Minä olen tämä elävä leipä, joka on tullut taivaasta, ja se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti. Leipä, jonka minä annan, on minun ruumiini. Minä annan sen, että maailma saisi elää.”
    Tästä sukeutui kiivas väittely juutalaisten kesken. He kysyivät toisiltaan: ”Kuinka tuo mies voisi antaa ruumiinsa meidän syötäväksemme?” Jeesus sanoi heille: ”Totisesti, totisesti: ellette te syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertaan, teillä ei ole elämää. Mutta sillä, joka syö minun lihani ja juo minun vereni, on ikuinen elämä, ja viimeisenä päivänä minä herätän hänet. Minun lihani on todellinen ruoka, minun vereni on todellinen juoma. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, pysyy minussa, ja minä pysyn hänessä. Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja niin kuin minä saan elämäni Isältä, niin saa minulta elämän se, joka minua syö. Tämä on se leipä, joka on tullut alas taivaasta. Se on toisenlaista kuin se ruoka, jota teidän isänne söivät: he ovat kuolleet, mutta se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti.” (Joh. 6: 48-58)

Väittely – En tiedä, olisiko minun helpompi suhtautua väittelemiseen, jos olisin syntynyt sellaiseen maahan tai perheeseen, jossa väitteleminen kuuluu luonnollisena osana keskustelukulttuuria. Varmaan siksi, etten lapsuuden perheessäni kuullut (tai en ainakaan muista kuulleeni) väittelyä, väitteleminen herättää minussa aina epämukavan, epämiellyttävänkin olon – olinpa siinä itse osallisena tai sivussa kuuntelijana, olivat väittelijät minulle tuttuja tai tuntemattomia.

Yllä olevasta evankeliumitekstistä hyppäsivät tällä kertaa erityisesti juuri nuo sanat: ’sukeutui kiivas väittely’. Mitä ne haluavat kertoa minulle juuri nyt?
Mieleen nousi elävästi tapahtuma 13-14 v:n takaa. Eräs australialainen hengellinen ope, jota noihin aikoihin tulkkasin erilaisissa tilaisuuksissa, oli jo jonkin aikaa opettanut minulle ja ystävilleni asioita Raamatusta. New age -opit olivat meille tuolloin huomattavasti tutumpia kuin Raamattu.
Kerran eräässä viikonloppuseminaarissa tuo henkilö pyysi minua kirjoittamaan seuraavaa päivää varten suomeksi yllä olevan evankeliumikohdan. Hän halusi jakaa sen kaikille osallistujille. Järkytyin tekstistä ja sanoin: ”En takuulla  kirjoita noita Jeesuksen sanoja että pitää syödä hänen lihaansa ja juoda vertansa!!” – Välillemme syntyi kiivas väittely.
Raamatuntuntemukseni oli tuolloin olematon, olinhan vasta alkanut lukea sitä. Monet asiat siinä olivat minulle haasteellisia, mutta tuo kohta Jeesuksen lihan ja veren syömisestä ja juomisesta oli vain kerta kaikkiaan minulle liikaa! Ja varmasti olisi myös ystävilleni, siitä olin vakuuttunut!
Väittelymme päättyi siihen, että kumpikin lähti kiukkuisena huoneeseensa. Seuraavana aamuna asiasta ei enää puhuttu – eikä kyseistä tekstiä käsitelty.

Täynnä elämää – Miten paljon voivatkaan asiat muuttua yli 10 vuodessa… – kuten esim. se, miten reagoin tuohon tekstiin. Kyllähän Jeesuksen sanat vieläkin tuntuvat järisyttäviltä, mutta sitä mukaa kun Ehtoollisesta on tullut luonnollinen osa elämääni, on suhteeni myös tuohon evankeliumitekstiin muuttunut.
Siinä missä Jeesuksen kärsimä tuska ja ristinkuolema ennen olivat kompastuskiviäni, voinkin nyt nähdä Elämää. Tuossakin tekstissä voin havaita, kuinka siinä onkin kyse elämästä. – Itse asiassa se on täynnä elämää!
”elämän, elävä, elää, elää, elämää, elämä, elää, elämäni, elämän, elää – Jeesus mainitsee tuossa tekstissä elämän eri muodoissa yhteensä 10 kertaa!

Padre Pion messut – Padre Joku vuosi edellä kertomani kiivaan väittelyn jälkeen vierailin San Giovanni Rotondossa. Siitä oli jo Padre Pion  elinaikana tullut suosittu pyhiinvaelluskohde. Ison kirkon ovi kävi tiheään. Kaipasin hiljentymispaikkaa, joten menin kirkon kyljessä olevaan pieneen sivukappeliin.
Astuessani tuohon kappeliin erään pienen pyhiinvaellusryhmän pappi oli juuri aloittamassa messun. Istuuduin kappelin takaosaan. Papissa tai hänen tavassaan toimittaa yksinkertainen, lyhyt messu ja asettaa Ehtoollinen ei ollut mitään erikoista. Mutta yhtäkkiä katsoessani, kuinka hän siunasi leivän ja viinin, koin jotain sellaista mikä sai minut tajuamaan, että Kristus todellakin on Ehtoollisessa läsnä. Siitä lähtien Ehtoollinen on ollut minulle pyhä ja tärkeä asia.

Padre Pio, katolil. pappi & kapusiinimunkki (1887-1968) toimitti messuja kuolemaansa saakka. Luin myöhemmin, että sivukappeli oli se alkuperäinen kappeli, jossa Padre Pio oli pitänyt messuja. Kun kaikki halukkaat eivät enää mahtuneet sisälle messuun, sen kylkeen oli rakennettu isompi kirkkorakennus. kuolemaansa saakka.
Käsiinsä, jalkoihinsa ja kylkeensä ilmestyneiden stigmojen lisäksi (joita Padre Pio yritti pitkään salata) hänellä todettiin myös olevan kyky nähdä ripille tulevien ihmisten sielunsisimpään. Messuihin, jotka tulivat tunnetuiksi siitä, että niissä tapahtui  ihmeparantumisia, tuli Ihmisiä pitkienkin matkojen takaa.
Messut tiivistyivät Eukaristian (Pyhän Ehtoollisen) viettoon, mikä saattoi kestää parikin tuntia. Padre Pion siunatessa leivän ja viinin kappeliin laskeutui täydellinen hiljaisuus. 

Elävä leipä – ”Minä olen tämä elävä leipä, joka on tullut taivaasta, ja se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti.” ”Minä olen tämä elävä leipä, joka on tullut taivaasta, ja se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti.”
Ehtoollinen on suuri mysteeri. Tuskin sitä voi täydellisesti tai edes tyydyttävästi ihmismielellä käsittää. Jospa  minun ei tarvitsekaan?
Luteril. kirkossa pienet lapsetkin saavat tulla vanhempansa kanssa Ehtoolliselle. Lapsi ei mieti päätään puhki ymmärtääkseen, miten leipä voi olla Jeesuksen ruumis ja viini Hänen verensä. Haluten tulla osalliseksi samasta kuin vanhempansa hän ottaa luottaen vastaan sen, mitä hänelle ojennetaan.
Ehkä minunkaan ei tarvitse käsittää, kuinka siunattu leipä ja viini muuttuu meille taivaalliseksi Ateriaksi, jossa Ylösnoussut  antaa meille itsensä, ravitsee meidät eläväksi. Voin luottaa siihen, että Taivaallinen Isäni tietää.
Hieman hymyillen ja suostutellen kysyn itseltäni: voisiko se riittää, että Hän tietää? Kun Hänkään ei minulta enempää odota, kuin lapsenkaltaista luottamusta ja uskoa…  

Panis Angelicus – Andrea Bocelli

Liiton ateria – Viettäessään pääsiäisateriaa opetuslastensa kanssa ’hän otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: ”Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.” Aterian jälkeen hän samalla tavoin otti maljan ja sanoi: ”Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan teidän puolestanne. (Luuk. 19-20)

Liiton ateria – Tuo sana liitto on aina koskettanut minua. Jumala haluaa solmia kanssamme liiton. – Myös Markuksen ja Matteuksen evankeliumeissa Ehtoollisen asetussanoissa on sana liitto. Ja Korinttolaiskirjeessä. Verellä vahvistettu liitto. Liiton veri. Veriliitto. Kuulostaa vahvalta, mutta onneksi ei nykyisin enää liian vahvalta meikäläiselle.
Olen usein miettinyt sitä, kuinka Johannes kuvaa Jeesuksen ja opetuslasten viimeistä pääsiäisateriaa ja Jeesuksen puhetta ja rukouksia laajasti ja tarkasti. Hän jättää kuitenkin mainitsematta Jeesuksen sanat ruumiistaan ja verestään. Ajattelen, että ehkäpä ne olivat hänen(kin) mielestä liian raskasta puhetta. (Johanneshan oli kaiken lisäksi paikan päällä – näki kuinka Jeesus antoi ruumiinsa ja verensä ristillä uuden liiton sinetiksi.)

Eläväksi tekevä – Itseäni auttoi aikanaan, kun en niinkään ajatellut tuota tapahtumaa, vaan keskityin siihen, mitä sitten seurasi. Jeesus tuli taivaasta antaakseen meille Todellisen Elämän. Elämän, jossa Hän on osallisena, Voimanantajana.
Elämän Lähde, Taivaista tullut, luoksemme, tahtoen ravita meitä sellaisella ravinnolla, jota vain Jumalan Poika voi meille tarjota.
Jeesus antoi meille itsensä: ”Minä annan sen, että maailma saisi elää.”

Leivästä Enkelten – Mauno Kuusisto

Muut tekstit: Ps.84:6-10, 13, Jes.55:1-3 ja Ilm.21:6-7.

26.2.2018 – Upea talvisää saatiin Etelä-Suomeenkin – koko koululaisten hiihtolomaviikon ajaksi, pelkkää auringonpaistetta! 🙂

Ensin ihanaa, voimia antavaa valohoitoa sinitaivaalta, sitten ensi pyhän aiheen pariin…
’Jeesus, pahan vallan voittaja’. – Evankeliumikirjan mukaan aihe ’panee ihmisen miettimään, kenen puolella hän on’.

Hyvä ja paha – asetelma, joka yleensä ei jätä välinpitämättömäksi. Se herättää tunteita ja halun asettautua toisen puolelle toista vastaan. Ja iloitaan tai ollaan helpottuneita, kun se, jonka kannalla on ollut, voittaa. Oli sitten kyse fiktiosta tai tosielämästä.
Kun asetelma on selkeä, on helppo valita. Mutta aina se ei välttämättä ole niin selkeä.
Alla oleva Johanneksen kirjeen kohta alkaa hätkähdyttävällä toteamuksella.   

Elämme Todellisessa – Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä. Hän, joka on syntynyt Jumalasta, varjelee jokaisen heistä, niin ettei Paha saa otetta. Me tiedämme olevamme Jumalasta, mutta koko maailma on Pahan vallassa.
Me tiedämme myös, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, jotta tuntisimme hänet, joka on Todellinen. Ja tässä Todellisessa me elämme, kun olemme hänen pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on tosi Jumala ja iankaikkinen elämä. (1. Joh. 5: 18-20)

Merkillinen väite tuo 1. virke. Ellei ’yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä’… keitä noilla Jumalasta syntyneillä oikein tarkoitetaan?
Kreikan-/engl.kiel.raamatusta ja siihen liittyvästä konkordanssikirjasta selvisi mm., että tuo sana ’syntynyt’ voi tarkoittaa sekä fyysistä että hengellistä syntymää. Muttei sekään auttanut tämän asian ymmärtämistä. Sillä ajattelinpa kumpaa vaihtoehtoa tahansa, en vaan saanut väitettä stemmaamaan ’tosielämän’ kanssa…

Laajemmin ilmaistuna – Amplified Bible’ni suluissa olevat kohdat auttoivat:
’Me tiedämme (varmasti) että jokainen, joka on syntynyt Jumalasta, ei (tarkoituksella, ehdoin tahdoin, harkitusti) harjoita syntiä, mutta Hän, joka syntyi Jumalasta, kaitsee ja suojelee häntä (Kristuksen taivaallinen läsnäolo hänen sisällään varjelee hänet pahalta), eikä paha saa hänestä otetta tai voi koskea häneen. Me tiedämme, että olemme Jumalasta ja että koko maailma on Pahan voiman vallassa. Ja me (olemme nähneet ja) tiedämme, että  Jumalan Poika on (todella) tullut tähän maailmaan ja antanut meille ymmärryksen ja käsityksen, jotta (progressiivisesti/asteittain etenevästi) voimme hahmottaa/huomata/tajuta (oivaltaa/tunnistaa/tuntea/tiedostaa) ja tulla tuntemaan enemmän ja selkeämmin Hänet, joka on Todellinen; ja me olemme Hänessä, joka on Todellinen- Hänen Pojassaan (Messias) Jeesus Kristuksessa  me olemme. Tämä (mies) on tosi Jumala ja iankaikkinen Elämä.’

(Laitoin sanoille perceive ja recognize vinoviivoilla monta vaihtoehtoa, kun en osannut valita vain yhtä. Kun Todellisen ymmärtämiseen ei  ihmismieli riitä ylipäätään, miten ymmärtämisen yrittämisen verbiä voisi ilmaista yhdellä ainoalla sanalla…?)

Matkalla – progressiivisesti, asteittain etenevästi kohti Jumalan, Todellisen, selkeämpää tuntemista… – Jes, tämä resonoi koko olemuksessani! Tätä on helpompi mutustella kuin yksikantaista väittämää.
Ja… tällä matkalla Todellisen tuntemiseen voimme oppia selkeämmin erottamaan ja tiedostamaan, mikä on hyvästä, mikä pahasta; varsinkin jos/kun jossain asiassa tuntuu olevan kumpaakin.
Todellinen on kuitenkin pelkästään hyvä. Matka kohti Hänen tuntemistaan merkitsee siis matkaa kohti suurinta Hyvää. 

Hän joka on syntynyt Jumalasta, varjelee… – Mietin, tarkoittaako tuo ’hän’ Jumalan Poikaa vai Hengestä uudesti syntynyttä ihmistä (josta Jeesus puhui Nikodemokselle, Joh. 3:3-7). Eri käännöksistä löytyy nim. kumpaakin tulkintaa.
Edellisessä luotetaan Jumalan Pojan varjelukseen, jälkimmäisessä vastuu on myös ihmisellä itsellään varjella itseään (ja toisia) pahalta.
Ajattelen, että nuo kummatkin – sekä varjelus että vastuu – on annettu meille, toinen lahjaksi ja toinen tehtäväksi. Kyse on siitä, huomioimmeko nämä elämässämme.
Luotanko siihen, että Jumala haluaa varjella, käännynkö Hänen puoleensa huolineni? Pyydänkö Hänen apuaan tunnistamaan, mikä on hyvästä ja hyväksi itselleni ja muille? Ja apua vastustamaan sitä, mikä ei ole hyväksi?
Ja kannanko myös omalta osaltani vastuuta valinnoistani ja tekemisistäni? Valitsenko sen mikä on hyvää? Pyrinkö välttämään sitä, minkä tiedän olevan pahasta? Tällaisia voi pohtia oman elämänsä kohdalla.

Armo, Jumalan lahja – Mitenköhän lukemattoman paljon itselläni onkaan ollut tilanteita, joissa olisi kannattanut turvata ja luottaa Jumalan johdatukseen ja pyytää varjelusta! – Ei vain tullut mieleen… 
Ja mitenkä lukemattomat kerrat olenkaan valinnut väärin…!
Onneksi saamme luottaa Jumalan Armeliaisuuteen ja Rakkauteen meitä kohtaan. Kuten Efesolaiskirjeessä todetaan:
”Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä.” (Ef.2:8-9).

Valo Valosta – Ennen kuin tartuin kreikankiel. ja Amplified -Raamattuun, tuo Johanneksen kirjeen kohta ’Jumalasta syntynyt’ toi mieleeni Nikean ekumeenisen 300-luvulta peräisin olevan uskontunnustuksen. (Siinä on sen laatuisia hienoja kohtia, että jos se olisi syntynyt 100-luvulla, kuvittelisin että apostoli Johannes olisi ollut sitä laatimassa.)
Piti katsoa, mitä siinä sanotaankaan Jeesuksen Kristuksen syntymästä.
”… joka on syntynyt Isästä ennen aikojen alkua, Jumala Jumalasta, valo valosta, tosi Jumala tosi Jumalasta…”
Nuo sanat kantavat sellaista kirkkautta, että voisi hyvin kuvitella että jo niiden lausuminen voisi selkeyttää kykyä tunnistaa, mitkä asiat vievät kohti Valoa ja lisäävät Valon vaikutusta omassa (ja toisten) elämässä.   
(Nikean uskontunnustus kokonaisuudessaan alimmaisena.)

Ihmiselämän ydintarkoitus – Tulla tuntemaan enemmän ja selkeämmin Hänet, joka on Todellinen… eikö tässä ole ihmiselämän ydintarkoitus? Siihen liittyy kaikki. Siihen liittyy hänen Rakkautensa ja Hänen rakastamisensa, lähimmäisten rakastamisen oppiminen – ja kaikki se, mikä näistä (Jeesuksen mukaan 2 tärkeimmästä käskystä) seuraa…

Rakas Jumalamme, kiitos, että saamme luottaa taivaalliseen varjelukseesi! Kiitos että Sinun Voimasi on vastavoimia vahvempi.
Kiitos Jeesus, että Sinä olet voittanut Pahan vallan, meidänkin edestämme.
Auta meitä katsomaan Sinun Kirkkauteesi aina kun olemme jonkin vaikean tilanteen tai valinnan edessä. Kiitos että  rohkaiset ja näytät tien.
Kiitos Valostasi, Viisaudestasi, Voimastasi, Rakkaudestasi ja Rauhastasi.
Kiitos että omalla elämälläsi näytit ja yhä näytät meille Todellisen, johdatat meitä – progressiivisesti, asteittain – yhä lähemmäs… yhteyteen… Todellisen tuntemiseen. 🙂

When I Look Into Your Holiness – Monita Tahalea, indonesial. pop-, folk- ja jazzlaulaja, joka laulaa mm. jazzjameissa hengellisiä lauluja.

”Kun katson Sinun pyhyyteesi
kun katson ihanuuttasi
kun kaikki ympärilläni
muuttuu varjoksi Sinun Valossasi
kun löysin ilon tavoittaessani Sydämesi
kun tahtoni lumoutuu Rakkaudessasi
kun kaikki ympäröivä
muuttuu varjoiksi Sinun Valossasi
ylistän Sinua, palvon Sinua
syy sille että elän on palvoa Sinua”

(Muut tekstit: Ps. 25: 11-20, Jer. 7: 23-26 ja Joh. 8: 46-59)

Nikean uskontunnustus:
– Me uskomme yhteen Jumalaan, Kaikkivaltiaaseen Isään, taivaan ja maan, kaiken näkyvän ja näkymättömän Luojaan.
– Me uskomme yhteen Herraan, Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, joka on syntynyt Isästä ennen aikojen alkua, Jumala Jumalasta, valo valosta, tosi Jumala tosi Jumalasta, syntynyt, ei luotu, joka on samaa olemusta kuin Isä ja jonka kautta kaikki on saanut syntynsä, joka meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden astui alas taivaista, tuli lihaksi Pyhästä Hengestä ja neitsyt Mariasta ja syntyi ihmiseksi, ristiinnaulittiin meidän puolestamme Pontius Pilatuksen aikana, kärsi kuoleman ja haudattiin, nousi kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu, astui ylös taivaisiin, istuu Isän oikealla puolella ja on kirkkaudessa tuleva takaisin tuomitsemaan eläviä ja kuolleita ja jonka valtakunnalla ei  ole loppua.
– Me uskomme Pyhään Henkeen, Herraan ja eläväksi tekijään, joka lähtee Isästä ja Pojasta, jota yhdessä Isän ja Pojan  kanssa kumarretaan ja kunnioitetaan ja joka on puhunut profeettojen kautta.
– Uskomme yhden, pyhän, yhteisen ja apostolisen kirkon. Tunnustamme yhden kasteen syntien anteeksiantamiseksi, odotamme kuolleiden ylösnousemusta ja tulevan maailman elämää.

19.2.2018 – Kirpakka pakkanen, mutta aurinko lämmittää. Kivaa lähteä lastenlasten kanssa hiihtelemään. Kiitos Taivaan Isä lumesta, kimaltelevista hangista, ihanasta talvilomasäästä. 🙂 

Tuoksuöljy – Eräs fariseus kutsui Jeesuksen kotiinsa aterialle, ja hän meni sinne ja asettui ruokapöytään. Kaupungissa asui nainen, joka vietti syntistä elämää. Kun hän sai tietää, että Jeesus oli aterialla fariseuksen luona, hän tuli sinne mukanaan alabasteripullo, jossa oli tuoksuöljyä. Hän asettui Jeesuksen taakse tämän jalkojen luo ja itki. Kun Jeesuksen jalat kastuivat hänen kyynelistään, hän kuivasi ne hiuksillaan, suuteli niitä ja voiteli ne tuoksuöljyllä.
Fariseus, joka oli kutsunut Jeesuksen, näki sen ja ajatteli: ”Jos tämä mies olisi profeetta, hän kyllä tietäisi, millainen nainen häneen koskee. Nainenhan on syntinen.” Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Simon, minulla on sinulle puhuttavaa.” ”Puhu vain, opettaja”, fariseus vastasi.
”Oli kaksi miestä”, sanoi Jeesus. ”He olivat velkaa rahanlainaajalle, toinen viisisataa, toinen viisikymmentä denaaria. Kun heillä ei ollut millä maksaa, rahanlainaaja antoi molemmille velan anteeksi. Miten on, kumpi heistä nyt rakastaa häntä enemmän?” Simon vastasi: ”Eiköhän se, joka sai enemmän anteeksi.” ”Aivan oikein”, sanoi Jeesus. Hän kääntyi naiseen päin ja puhui Simonille: ”Katso tätä naista. Kun tulin kotiisi, sinä et antanut vettä jalkojeni pesuun, mutta hän kasteli jalkani kyynelillään ja kuivasi ne hiuksillaan. Sinä et tervehtinyt minua suudelmalla, mutta hän on suudellut jalkojani siitä saakka kun tänne tulin. Sinä et voidellut päätäni öljyllä, mutta hän voiteli jalkani tuoksuöljyllä. Niinpä sanonkin sinulle: hän sai paljot syntinsä anteeksi, sen vuoksi hän rakasti paljon. Mutta joka saa anteeksi vähän, se myös rakastaa vähän.” Ja hän sanoi naiselle: ”Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi.”
Pöytävieraat alkoivat ihmetellä: ”Kuka tuo mies on? Hänhän antaa syntejäkin anteeksi.” Mutta Jeesus sanoi naiselle: ”Uskosi on pelastanut sinut. Mene rauhassa.”   (Luuk. 7: 36-50)

Radikaali Jeesus – Evankeliumit kertovat Jeesuksen useammankin kerran asettautuneen  puolustamaan miesten syyttelyn, arvostelun tai halveksunnan kohteeksi joutunutta naista. Naisen puolelle asettutuminen oli varmasti aika radikaalia tuohon maailmanaikaan!
Jeesus laittoi miehet miettimään omaa itseään, asenteitaan ja omaa toimintaansa. Eikä siinä kaikki – Jeesus antoi syntejäkin anteeksi! Kyllä  oli fariseuksilla sulattelemista…

Joku aika sitten kuuntelin erästä ulkomaalaista naista, joka kertoi, että Kristus oli kutsunut hänet auttamaan punaisten lyhtyjen alla työskenteleviä naisia. Kun hän oli hämillään kysynyt minkä vuoksi,  Kristus oli vastannut, että he olivat hänelle rakkaita, Hän halusi vapauttaa heidät.
Niinpä tuo nainen perusti järjestön, joka auttaa noita naisia irti ammatista, jossa tuon naisen mukaan yksikään, jonka kanssa hän on keskustellut, ei haluaisi olla. Järjestö tukee ja auttaa heitä aloittamaan uuden elämän, opiskelemaan sellaiseen ammattiin, johon he haluavat päästä. 
Auttamistyössään sekä tuon järjestön työntekijät että autettavat ovat saaneet kokea, kuinka Kristus hoitaa ja eheyttää näitä niin monin tavoin rikkinäisiä ja haavoitettuja naisia ehdottomalla Rakkaudellaan. – Taas kerran kertomus siitä, kuinka Ylösnoussut Vapahtaja tekee yhä samaa vapauttavaa työtään kuin 2000 v. sitten.

Heikkojen puolustaja – Jeesus oli ja on heikkojen puolella. Mutta ei vain myötätuntoisena tai säälien. Hän haluaa saada aikaan muutoksen ihmisten elämässä. Tätä muutostyötään Vapahtajamme tekee Rakkautensa kautta – jokaisessa ihmisessä, joka vain antaa Hänelle siihen mahdollisuuden. Kristus antaa voimia, kestävyyttä ja rohkeutta niille, jotka uskaltavat myöntää itselleen ja Hänelle oman heikkoutensa ja avuntarpeensa. 

Jeesuksen antama vahvuus – Yllä olevaa raamatunkohtaa mietiskellessäni nousi yllättäen mieleen Jeesusta seuranneiden naisten vahvuus evankeliumikertomuksissa. Sellainen tietty sisäinen vahvuus, kestävyys tai rohkeus, joka ilmenee erityisesti silloin kun on kaikkein vaikeinta.
Ehkä asiaan vaikutti se, että olin juuri lukenut Markuksen evankeliumista kuinka Jeesus pääsiäisaterian jälkeen lähti 11 opetuslapsensa kanssa Öljymäelle (yhden, kavaltajan, mentyä ylipappien puheille). Kun Jeesusta sitten tultiin vangitsemaan, tapahtui kuten Jeesus oli ennalta sanonut: ’Silloin ne, jotka olivat Jeesuksen kanssa, jättivät hänet ja pakenivat.’ (Mark.14:50)

Markus kertoo, että kun Jeesus ristiinnaulittiin, paikalla oli roomal. sotilaita, ylipappeja, lainopettajia ja ohikulkijoita, jotka kaikki pilkkasivat häntä. Ja sadanpäällikkö, joka huomasi Jeesuksen kuolinhetkellä, että tämä  todella oli Jumalan Poika. Ei sanaakaan niistä, joiden jalat Jeesus oli pessyt pääsiäisaterialla. 
Ketkä Jeesuksen opetuslapsista olivat uskaltautuneet seuraamaan Mestariaan Golgatalle? Markuksen mukaan ’paikalla oli myös naisia jonkin matkan päässä tätä katselemassa. Heidän joukossaan olivat Magdalan Maria, toinen Maria, joka oli nuoremman Jaakobin ja Joosefin äiti, sekä Salome. Jo Galileassa he olivat kulkeneet Jeesuksen mukana ja palvelleet häntä. Siellä oli monia muitakin naisia, jotka olivat tulleet Jerusalemiin Jeesuksen mukana.’  (Mark.15:40-41)

Johannes mainitsee lisäksi Jeesuksen rakkaimman opetuslapsen, jonka huolenpitoon Jeesus jätti äitinsä: ’Jeesuksen ristin luona seisoivat hänen äitinsä ja tämän sisar sekä Maria, Klopaksen vaimo, ja Magdalan Maria. Kun Jeesus näki, että hänen äitinsä ja rakkain opetuslapsensa seisoivat siinä, hän sanoi äidilleen: ”Nainen, tämä on poikasi! Sitten hän sanoi opetuslapselle: ”Tämä on äitisi!” Siitä hetkestä lähtien opetuslapsi piti huolta Jeesuksen äidistä.’ (Joh.19:25-27)

Matteus kirjoittaa: ’Siellä oli myös useita naisia jonkin matkan päässä tätä katselemassa. Galileasta lähtien he olivat kulkeneet Jeesuksen mukana ja palvelleet häntä. Heidän joukossaan olivat Magdalan Maria, Jaakobin ja Joosefin äiti Maria ja Sebedeuksen poikien äiti.’ (Matt.27:55-56)

Luukkaan mukaan ’Jeesuksen tuttavat seisoivat kaikki etäämpänä ja seurasivat sieltä tapahtumia. Siellä olivat myös naiset, jotka olivat tulleet Galileasta hänen mukanaan.’ (Luuk.23:49)

Kaikki evankeliumit kertovat naisten – vaikkakin pelokkaina – tulleen ensimmäisinä Jeesuksen haudalle. – Johannes mainitsee ainoastaan Magdalan Marian (jonka arvellaan olleen tuo nainen, joka itki Jeesuksen jalat märiksi, kuivasi ne hiuksillaan ja voiteli tuoksuöljyllä).

Jeesus totesi Simonille, että tuo nainen rakasti paljon. Ihan varmasti muutkin opetuslapset rakastivat paljon Jeesusta. Mutta oliko näissä Jeesuksen naisopetuslapsissa sellaista rakkautta, joka kovan paikan tullen voitti pelonkin? 
Tässä on jotain… mystistä. Mystiseksi sitä voi nimittää siksi, ettei sitä voi ymmärtää. Mutta oikeastaan kyse ei ole mistään salaisesta, vaan sellaisesta, jota Jumala haluaa kaikkien voivan tuntea – ja jota kuitenkin tunnemme niin vähän; sellaisesta, mitä Hän niin kovasti haluaisi meille  antaa, mutta jota niin rajallisesti osaamme vastaanottaa. Sellaisesta, jota ainakin itse kaipaan sydämeeni enemmän, ja jota uskon monien meistä kaipaavan… – Jumalan transformoivaa, kaikenvoittavaa Rakkautta.

Rakkaus, joka muuttaa – Meidän aikanamme lukemattomat ihmiset – niin miehet kuin naiset – kertovat, miten he koettuaan Jeesuksen Rakkauden heitä kohtaan olivat muuttuneet täysin. He olivat vapautuneet elämässään vaikuttaneista sidoksista. 
Vahvimpana tämä näkyy esim. kiinalaisissa ja muslimeissa, jotka julistavat uskoaan Jeesukseen ylösnousseena Jumalan Poikana, vaikka tietävät näin toimiessaan asettavansa henkensä alttiiksi. Heissä on selittämätöntä voimaa ja rohkeutta. Heidän rakkaudessaan Vapahtajaansa kohtaan on pelon karkoittava voima.

Jeesus kertoi Simonille vertauksen anteeksiantamisesta ja kysyi sitten: ”Miten on, kumpi heistä nyt rakastaa häntä enemmän?”
Kaikki me – niin naiset kuin miehet – olemme tehneet syntiä (ajatuksin, sanoin tai teoin jotain Jumalan tahdon vastaista), kaikki me tarvitsemme Hänen anteeksiantoaan. Kuten Roomalaiskirje toteaa: ’Kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta, mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi.’ (Room.3:22-24)
Itsensä syyllistämiseen taipuvaiselle tuo Jeesuksen vertaus enemmän anteeksi saaneesta ja enemmän rakastavasta on lohdullinen ja rohkaiseva.

Alabasteripullon kanssa Jeesuksen luo tullut nainen tiedettiin syntiseksi. Hän katui ja halusi muuttua. – Mikä oli Simonin synti? Ylpeys, ylimielisyys, ylenkatse? Tekopyhyys? Piittaamattomuus?
Lyhyellä vertauksellaan Jeesus osoitti Simonille asian ytimen. Sellainen, joka on myöntänyt itsessään olevan syntisyyden (= ajatukset, sanat ja teot, jotka eivät ole olleet eivätkä ole Jumalalle mieleen), voi myös kokea Kristuksen valtavan, vapauttavan anteeksiannon voiman.  

Pyhän Hengen voima – Ne 11, joiden jalat Jeesus oli pessyt pääsiäisaterialla ja jotka Jeesuksen taivaaseenastumisen jälkeen odottivat tuossa samassa huoneessa Henkeä, jonka Jeesus oli luvannut heille lähettää, saivat kokea täydellisen sisäisen muutoksen, kun Pyhä Henki Helluntaina laskeutui heihin. He saivat rohkeutta toimia täysillä Kristuksen lähetteinä koko loppuelämän, kuolinhetkeensä asti. – He olivat täyttyneet Rakkaudella, joka voittaa pelon.    

Kristus, kiitos että olet näyttänyt meille Rakkautesi voiman. Anna meidän kasvaa Rakkautesi tuntemisessa. Ja suo tämän tuntemisen heijastua ja virrata myös suhteissamme lähimmäisiimme.
Anna Henkesi tehdä meissä kaikissa ihmeellistä muutostyötäsi. Niin että me ja tämä maapallomme voisi muuntua sen kaltaiseksi kuin Sinä toivot. Planeetaksi, jossa Sinun Rakkautesi vallitsee.
Kiitos että olet Opettajamme ja että kuljet kanssamme. 🙂

At Your feet – Casting crowns

”Tähän, jalkojesi juurelle lasken menneisyyteni
vaelteluni, erehdykseni ja olen vapaa
tähän jalkojesi juureen annan tämän päivän
en omassa vaan Sinun voimassasi
olen löytänyt kaiken tarvitsemani
Sinä olet kaikki mitä tarvitsen
Jeesus, jalkojesi juuressa
haluaisin viipyä enkä koskaan lähteä
ei ole minulle muuta paikkaa
tähän jalkojesi juureen lasken tulevaisuuteni
annan Sinulle kaikki unelmani
ja löydän rauhan
tähän jalkojesi juurelle
lasken elämäni Sinulle Kuninkaani
olet kaikki mitä nyt kaipaan
ja sieluni laulaa sillä olen vapaa”

Muut tekstit: Ps. 25: 1-10, 1. Moos. 32: 23-32 ja Jaak. 1: 2-6.