1.11.2025. Kirkkovuosikalenteri määrittelee viime pyhän aiheen näin: ’Usko näkee Jeesuksessa Jumalan Pojan, jolla on valta tehdä Jumalan tekoja. Jeesuksen eläessä monet epäilivät häntä tai loukkaantuivat häneen, torjuivat hänen jumaluutensa ja pitivät häntä kansanvillitsijänä. Usko ja epäusko taistelevat myös jokaisen kristityn sydämessä. Siksi Jeesuksen seuraaja joutuu arvioimaan oman uskonsa perusteita.’
**********************
Kuuntele, kansani, mitä opetan, tarkatkaa sanojani, te kaikki. Minä aion esittää viisaiden mietteitä, tuon julki menneisyyden arvoituksia, vanhoja asioita, joista olemme kuulleet, joista isämme ovat meille kertoneet. Me emme salaa niitä lapsiltamme vaan kerromme tulevillekin polville Herran voimasta, Herran teoista, ihmeistä, joita hän on tehnyt. Hän sääti Jaakobille säädöksensä, hän antoi Israelille lakinsa ja käski meidän isiämme opettamaan ne lapsilleen, jotta tulevakin polvi ne tuntisi, jotta vastedes syntyvätkin ne oppisivat ja kertoisivat omille lapsilleen. Jumalaan heidän tulee turvautua, muistaa, mitä hän on tehnyt, ja noudattaa hänen käskyjään, jotta eivät olisi kuin isänsä, nuo tottelemattomat ja uppiniskaiset, jotka häilyivät sinne tänne eivätkä pysyneet uskollisina Jumalalle.
Ps. 78:1–8
Abramille tuli näyssä tämä Herran sana: ”Älä pelkää, Abram. Minä olen sinun kilpesi, ja sinun palkkasi on oleva hyvin suuri.” Abram sanoi: ”Herra, minun Jumalani, mitä sinä minulle antaisit? Olenhan jäänyt lapsettomaksi, ja minun omaisuuteni perii damaskolainen Elieser.” Abram sanoi vielä: ”Ethän ole antanut minulle jälkeläistä, ja siksi palvelijani saa periä minut.” Mutta hänelle tuli tämä Herran sana: ”Ei hän sinua peri, vaan sinut perii sinun oma poikasi.” Ja Herra vei hänet ulos ja sanoi: ”Katso taivaalle ja laske tähdet, jos kykenet ne laskemaan. Yhtä suuri on oleva sinun jälkeläistesi määrä.” Abram uskoi Herran lupaukseen, ja Herra katsoi hänet vanhurskaaksi.
1. Moos. 15:1–6
Jumala kehotti Abramia katsomaan taivaalle: niin paljon kuin hän näki tähtiä, niin paljon tulisi olemaan hänellä, iäkkäällä lapsettomalla miehellä, jälkeläisiä.
Uskomattomaltahan tuo kuulosti. Abram kuitenkin uskoi. Tämän vuoksi hänestä tuli Abraham, jota pidetään niin juutalaisuuden, kristinuskon kuin islamilaisuuden kantaisänä ja esikuvana.
Ja kyllähän näissä jälkeläisiä löytyy lukuisasti, kuin tähtiä taivaalla – varsinkin kahden jälkimmäisen uskonnon piiristä.
Miten voi olla, että samasta kantaisästä voi kasvaa ja kehittyä niin vihamielisesti toisiinsa suhtautuvia kansoja? Varsinkin näistä kolmesta pienimpään on vuosisatojen ajan kohdistettu laajamittaista vainoa, karkotuksia ja surmaamisia; joita tuhoisimmin toisen maailmansodan aikana.
Jollei ajatella nykyistä Lähi-idän tilannetta, vaan menneitä vuosisatoja – onko tuon kaiken vihan, vainojen ja inkvisitioiden takana ollut vaikuttamassa kateus ja kauna monella tavoin yritteliästä ja lahjakasta, niin tieteen, taiteen kuin käytännön aloilla menestynyttä kansaa kohtaan?
Eräässä haastattelussa Kanadassa asuva holokaust-vanhempien lapsi sanoi, että vainot juutalaisia kohtaan ovat nykyään todellisuutta joka puolella maailmaa, ja että jos siihen ei puututa, saatetaan ajautua samanlaiseen tilanteeseen kuin 1930-luvulla Saksassa.
Pitkään Lähi-idässä jatkunut sotatila ja siihen liittyvä uutisointi ja propaganda on synnyttänyt niin voimakkaan vihan juutalaisia kohtaan ympäri maailmaa.
Itselleni on (tunne-ihmisenä ja välillä yliempaattisena) ollut varmastikin helpompaa suhtautua tilanteeseen objektiivisemmin, koska olen ollut vuoden (tai kaksiko jo?) uutislakossa.
Mutta kun kansan johtajien poliittiset päätökset ja toiminta vaikuttavat siihen, miten tuon kansan siviiliväestöön suhtaudutaan – asuivatpa he missä päin maailmaa tahansa – herää kysymys, kumpuaako tuo viha jostain ihan muusta. (Kuten omista, ihan eri tekijöistä johtuvista turhautumisista ja pahasta olosta.)
Kristus, Sinä joka näet, kuulet ja ymmärrät meitä, auta meitä katsomaan Sinun silmin vaikeita, tuskallisiakin tilanteita. Auta meitä ymmärtämään myös niiden herättämiä ajatuksia ja tunteita. Hoida ja paranna haavoja, menneitä ja nykyisiä.
Ohjaa meitä rukoilemaan kaikkien kärsivien, pelokkaiden ja ahdistuneiden puolesta.
Auta meitä elämään ja kulkemaan Sinun tarkoittamallasi tavalla.
Lupaus ja usko kuuluvat yhteen sitä varten, että kaikki olisi armoa. Näin lupaus on varma ja koskee kaikkia Abrahamin jälkeläisiä, ei vain niitä joilla on laki, vaan myös niitä joilla on Abrahamin usko. Hän on meidän kaikkien isä, niin kuin on kirjoitettu: ”Minä olen tehnyt sinut monien kansojen isäksi.” Tähän Jumalaan Abraham uskoi, häneen, joka tekee kuolleet eläviksi ja kutsuu olemattomat olemaan. Abraham toivoi, vaikka toivoa ei ollut, ja niin hän uskoi tulevansa monien kansojen kantaisäksi näiden sanojen mukaisesti: ”Näin suuri on oleva sinun jälkeläistesi luku.”
Hänen uskonsa ei horjunut, vaikka hän, lähes satavuotiaana, tiesi elinvoimansa sammuneen ja Saaran kohdun kuihtuneen. Abraham ei ollut epäuskoinen eikä epäillyt Jumalan lupausta, vaan sai voimaa uskostaan. Hän antoi Jumalalle kunnian varmana siitä, että Jumala pystyy tekemään sen mitä on luvannut. Sen vuoksi Jumala katsoikin hänet vanhurskaaksi.
Näitä sanoja ei kuitenkaan ole kirjoitettu vain hänen tähtensä, vaan myös meidän vuoksemme. Jumala on katsova vanhurskaiksi meidätkin, kun uskomme häneen, joka on herättänyt kuolleista Herramme Jeesuksen. Jumala antoi Kristuksen kuolla meidän rikkomustemme tähden ja herätti hänet kuolleista meidän vanhurskauttamisemme tähden.
Room. 4:16–25
Noissa Roomalaiskirjeen jakeissa on monta vahvaa kohtaa. Tällä kertaa kiinnitin huomioni erityisesti lauseeseen ’Abraham toivoi, vaikka toivoa ei ollut’.
Mietin, miten moni kärsii tänä päivänä toivottomuuden tunteesta. Joko oman tai jonkun läheisensä elämäntilanteen vuoksi, taikka haastavan maailmantilanteen vuoksi.
Mistä voisi löytää toivon, jos tai kun sitä ei ole näkyvissä?
Mieleen nousee laulu, josta muistin vain sanat ”Toivo toivottomalle”. Olin kuullut sen laulun joskus jossain. Netistä laulu löytyi heti, ihan noilla sanoilla. Alla oleva lauluvideo kertoo, mistä toivon voi löytää silloinkin, kun toivottomuus valtaa mielen, tai ehkä koko olemuksen.
Heprealaiskirjeen toteamus toivomisesta on minusta niin hyvä:
*Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.’ (Hepr.11:1)
(Uusi käännös on minusta laimeampi: ’Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.’)
Mitä toivon kaikkein eniten? Rauhaa. Eihän sitä näy, ei Ukrainassa eikä Lähi-idässä.
Kuitenkin päätän luotta lujasti siihen, mitä toivon. Vaikken sitä vielä näekään.
.
Jeesus meni taas Kapernaumiin. Kun ihmiset kuulivat hänen olevan kotona, väkeä tuli koolle niin paljon, etteivät kaikki mahtuneet edes oven edustalle. Jeesus julisti heille sanaa. Hänen luokseen oltiin tuomassa halvaantunutta. Sairasta kantamassa oli neljä miestä, jotka eivät tungoksessa kuitenkaan päässeet tuomaan häntä Jeesuksen eteen. Silloin he purkivat katon siltä kohden, missä Jeesus oli, ja aukon tehtyään laskivat siitä alas vuodematon, jolla halvaantunut makasi. Kun Jeesus näki heidän uskonsa, hän sanoi halvaantuneelle: ”Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi.”
Mutta siellä istui myös muutamia lainopettajia, ja he sanoivat itsekseen: ”Miten hän tuolla tavalla puhuu? Hän herjaa Jumalaa. Kuka muu kuin Jumala voi antaa syntejä anteeksi?” Jeesus tunsi heti hengessään, mitä he ajattelivat, ja sanoi heille: ”Kuinka te tuollaista ajattelette? Kumpi on helpompaa, sanoa halvaantuneelle: ’Sinun syntisi annetaan anteeksi’, vai sanoa: ’Nouse, ota vuoteesi ja kävele’? Mutta jotta te tietäisitte, että Ihmisen Pojalla on valta antaa maan päällä syntejä anteeksi” – hän puhui nyt halvaantuneelle – ”nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi.” Silloin mies heti nousi, otti vuoteensa ja käveli pois kaikkien nähden. Kaikki olivat tästä hämmästyksissään, ylistivät Jumalaa ja sanoivat: ”Tällaista emme ole ikinä nähneet.”
Mark. 2:1–12
Tässä evankeliumikohdassa minua on aina mietityttänyt se, että kun Jeesus näki halvaantuneen miehen ystävien uskon, hän antoi synninpäästön halvaantuneelle. Tuntuu kuin tuosta kohdasta olisi jäänyt jotain puuttumaan. Halvaantuneen omasta uskosta kun ei ole mitään mainintaa.
Riittikö Jeesukselle se, että hänen ystävänsä uskoivat?
Joka tapauksessa halvaantunut mies sai syntinsä anteeksi, ja hän sai myös liikuntakykynsä takaisin. Hänessä tapahtui suuri muutos sekä fyysisellä että hengen tasolla. Hänellä alkoi uusi elämä. Millä tavoin hän mahtoi jatkaa siitä eteenpäin? Miten se mahtoi vaikuttaa hänen uskonelämäänsä?
Mietin, kuinka monia Jumalan tekoja olen saanut nähdä ja kokea, varsinkin uskontaipaleeni alkuvaiheissa. Mutta myös myöhemmin. Ne ovat vahvistaneet uskoani ja luottamustani siihen, kuinka Hän näkee tilanteemme ja haluaa auttaa.
Koen ne ikään kuin taivaan lahjoina, joita olen tarvinnut, jotta epäileväisessä mielessäni saattoi tapahtua muutos. Niin että saisin uuden elämän. Elämän, jonka todellisena perustana on Hänen todellisuutensa. – Kunpa muistaisin sen aina. Joka päivä. Kaikissa tilanteissa.
🙏💛🙏💛🙏💛🙏💛🙏💛🙏💛🙏💛
Paavalin kirjeen sanoista ’toivo toivottomalle’ löytyi tämä laulu. Tamperelaisten tekemä, mutta tarkoittaa tietenkin jokaista kuntaa, kylää ja kaupunkia. 💛💛💛
Tämän kaupungin Herra – T:reen helluntaisrk:laisten tekemä video