22.10.2025. Kiinanruusuni ovat osoittaneet tänä syksynä, kuinka kiitollisia ne ovat kaikesta siitä valosta, josta ne saivat nauttia kuluneen kesän aikana. Koskaan ne eivät ole olleet niin täynnä nuppuja ja kukkia kuin tänä syksynä. Toinen niistä teki ennätyksen: samanaikaisesti 3 kukkaa ja 10 nuppua. Kukkaravinnetta olen antanut niille vain kerran, ja senkin yli vuosi sitten, eli kyllä tämä kukinta on ihan vain kesän erityisen runsaan auringonvalon aikaansaamaa.
Jotain samaa on, kun saamme kokea Jumalan Valoa ja Rakkautta. Sillä on aivan erityinen vaikutus. Se kutsuu meistä esiin jotain sellaista, mitä itse emme voisi saada aikaan. Jotain sellaista, josta seuraa iloa niin itselle kuin toisille.
Hän ravitsee sieluamme ja sydäntämme Valollaan. Hän rakastaa meitä, jotta me voisimme rakastaa Häntä, sekä lähimmäisiämme. 💛🙏💛🙏💛
Rakkauden kaksoiskäsky kiteyttää lain sisällön. Se, joka rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseään, täyttää lain vaatimuksen. Jumalan rakkaus synnyttää meissä rakkautta. Rakkaus toteuttaa Jumalan koko lain. –Näin kuvaa Kirkkovuosikalenteri aihetta.
Onnellisia ovat ne, joiden vaellus on nuhteetonta, ne, jotka seuraavat Herran lakia. Onnellisia ne, jotka pitävät hänen liittonsa ja koko sydämestään kysyvät hänen tahtoaan, ne, jotka eivät tee vääryyttä vaan kulkevat hänen teitään.
Sinä olet antanut säädöksesi tarkoin noudatettaviksi. Kunpa kulkuni olisi vakaa, kunpa aina seuraisin sinun määräyksiäsi! Kun pidän käskysi silmieni edessä, en joudu häpeään. Vilpittömin sydämin minä kiitän sinua, kun opin tuntemaan oikeamieliset päätöksesi. Minä noudatan sinun käskyjäsi – älä koskaan minua hylkää!
Ps. 119:1–8
Kuule, Israel! Herra on meidän Jumalamme, Herra yksin. Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja koko voimastasi. Pidä aina mielessäsi nämä käskyt, jotka minä sinulle tänään annan. Teroita niitä alinomaa lastesi mieleen ja puhu niistä, olitpa kotona tai matkalla, makuulla tai jalkeilla. Sido ne merkiksi käteesi ja pidä niitä tunnuksena otsallasi. Kirjoita ne kotisi ovenpieliin ja kaupunkisi portteihin
5. Moos. 6:4–9
Miten erilainen tämä maailma olisikaan, jos osaisimme noudattaa edes jonkinverran tuota Jumalan antamaa käskyä. Jos rakastaisimme Häntä koko sydämellämme, sielullamme ja voimallamme.
Miten se vaikuttaisi päätöksiimme ja toimintaamme? Ne olisivat kaikki Jumalan rakkauden värittämiä. Näkisimme asiat niin kuin Hän näkee, sillä olisimme niin lähellä Hänen sydäntään. Kuulisimme Hänen toiveitaan ja johdatustaan, ja rakkaus Häneen saisi meidät seuraamaan niitä.
Silloinsydämessämme asuisi rauha ja rauhantahto, ja hyvyys, tahto tehdä hyvää. Ja voima toimia sen mukaisesti. Sillä jos rakastaisimme Jumalaa koko sydämestämme, oma sydämemme muuttuisi. Ja se vaikuttaisi kaikkeen ja kaikkiin.
Oi rakas Luojamme, Sinä näet, kuinka hapuilemme. Kuinka niin monet asiat kiilaavat väliin, tai annamme niiden kiilautua. Unohdamme, ja sitten taas muistamme, mikä olikaan tärkeintä!
Rakas Jumala, auta noita kaikkia isi-muotoja ja jossitteluja putoamaan pois. Vedä meitä puoleesi Rakkaudellasi. Kun olemme lähellä Sinua, Rakkautesi saa meidät rakastamaan Sinua koko sydämellämme. Silloin me todella näemme, kuulemme ja seuraamme Sinua.
Silloin hyvyys ja rauha asuu sydämissämme, ympärillämme ja maailmassamme. – Sehän on Sinun tahtosi, eikö olekin?
Minä kiitän aina teidän tähtenne Jumalaani siitä armosta, joka teille on annettu Kristuksessa Jeesuksessa. Hänen yhteydessään te olette saaneet kaikkea rikkautta, niin tietoa kuin puhetaitoakin. Sanoma Kristuksesta on juurtunut lujasti teihin, ja teillä on armolahjojen koko rikkaus odottaessanne Herramme Jeesuksen Kristuksen ilmestymistä. Jumala on myös vahvistava teitä loppuun saakka, niin ettei teissä ole moitteen sijaa Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemisen päivänä. Jumala on kutsunut teidät Poikansa Kristuksen Jeesuksen, meidän Herramme, yhteyteen, ja hän pysyy sanassaan.
1. Kor. 1:4–9
Miten kauniisti ja rohkaisevasti Paavali kirjoittaakaan tuossa korinttilaisille. Aivan kuin ensi kertaa olisin lukenut tuon kohdan. Nuo sanat saivat minut miettimään, millainen voima on siinä, että puhuu toiselle/toisille kauniisti. lämpimästi ja kannustavasti. Sellainen antaa voimaa ja hyvää oloa niin puhujalle kuin kuulijalle. Kumpikin osapuoli tulee siunatuksi.
Siinä on jotain samaa kuin mitä kiinanruusuissani tapahtui. Ne saivat kesän aikana kokea erityisen paljon auringon lämpöä ja valoa, ja ne ovat tänä syksynä kukoistaneet enemmän kuin koskaan aiemmin.
Kunpa osaisimmekin kohdata ja kohdella lähimmäisiämme ystävällisesti, rakastavasti, lämpimällä tavalla huomioiden. Jeesus on tässä meille tässä esimerkkinä ja apuna. Hän vuodattaa meihin Rakkauttaan, jotta osaisimme ja voisimme jakaa sitä edelleen kanssaihmisillemme.
Kristus haluaa meidän tuntevan Hänen Rakkautensa meitä kohtaan, jotta voisimme rakastaa toisiamme. Osaammeko ottaa vastaan Hänen Rakkauttaan? Muun muassa tätä olemme tulleet tänne opettelemaan. Onneksi Hän auttaa meitä, kun pyydämme.
Kun fariseukset kuulivat, että Jeesus oli tukkinut saddukeuksilta suun, he kokoontuivat neuvonpitoon. Sitten yksi heistä, joka oli lainopettaja, kysyi Jeesukselta pannakseen hänet koetukselle: ”Opettaja, mikä on lain suurin käsky?” Jeesus vastasi: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.”
Matt. 22:34–40
Jeesus lisää tärkeimpään käskyyn toisen, jonka hän sanoo olevan aivan yhtä tärkeä kuin ensimmäinen: Jumalan lisäksi meidän tulee rakastaa lähimmäisiämme niin kuin itseämme.
Tuo ’niin kuin itseämme’ on hyvä lisäys.Kyllähän me itsellemme haluamme hyvää, mutta samalla tavoin meidän tulee haluta sitä hyvää muille.
Kun itsekkyden tilalle tulee hyvätahtoisuus toisia kohtaan, asiat muuttuvat parempaan suuntaan.
Kun kohtaa vilpittömästi ja pyyteettömästi hyvätahtoisen ihmisen, siitä tulee hyvä ja lämmin mieli ja olo sisimpään. – Miten paljon enemmän vaikuttaakaan, kun tulemme lähemmäs Kristusta, Hänen rakkaudellista olemustaan. Se ei voi olla vaikuttamatta sydämiimme.
Miten suuri lahja onkaan, että joka päivä, yhä uudestaan, saamme tulla Hänen lähelleen, Hänen läsnäoloonsa ja vaikutuksensa ilmapiiriin. Siihen Hän meitä kutsuu, sinua ja minua.
💛💛💛💛💛💛💛
Ps. Tuon viimeisen kappaleen hyvätahtoisen ihmisen kohtaamisesta kirjoitin tähän toissailtana. Blogin julkaisin vasta tänään, mutta eilisaamuna koiralenkillä sain ikään kuin kuittauksen kirjoittamalleni. Vastaan pyöräili nimittäin vähän Jeesuksen näköinen mies (sen näköinen/oloinen kuin nykyaikaan sijoitetuissa Jeesus-flimeissä). Ohi ajaessaan hän toivotti minulle hyvää päivää. – Hyvä mieli tuli. 🙂