18.9.2025. Oi miten suloisenlämpimistä syysaamuista, -päivistä ja -illoista ollaankaan saatu nauttia. Ja tänään lisäksi sinitaivaasta ja auringonpaisteesta! 🌞
Mieli ja kroppa koettaa kerätä tätä kaikkea muistivarastoon siinä toivossa, että voisi sitten sieltä hakea lämpöä päivien viiletessä ja lyhetessä… 😉
Kirkkovuosikalenteri kuvaa pyhän aihetta näin: ’Jeesus oli elämällään ja opetuksellaan esimerkkinä Jumalan rakkaudesta, joka ylittää kaikki rajat. Tämä esikuva velvoittaa meitä näkemään jokaisessa ihmisessä lähimmäisen. Kristukselta saamme myös voiman hyviin tekoihin lähimmäistemme hyväksi. Ihminen itse ei ole aina tietoinen siitä, että hän hyvää tehdessään toimii Jumalan rakkauden välikappaleena.’
Erityisesti nuo kaksi ensimmäistä lausetta kuvaavat sitä uskoa, joka rakkaalla mummullani oli.
Hänen kauttaan sain nuorena paljon eväitä omalle etsijän polulleni, erityisesti kirjallisuuden kautta. Vaikka hänen Raamattunsa oli puhki luettu, hän ei juurikaan puhunut omasta uskostaan.
Mummuni seurasi elämänsä loppuun saakka erittäin aktiivisesti kulttuuria, politiikkaa ja maailmantapahtumia, mutta usein hän totesi, että Vuorisaarnasta löytyy kaikkein tärkein.
Henkilökohtaisesta suhteesta Jumalaan en muista puhuneeni mummuni kanssa. En tiedä miksi, olimmehan niin läheiset ja keskustelimme kaikesta mahdollisesta taivaan alla.
Jostain syystä käännyin kuitenkin suoraan Jumalan puoleen selvittääkseni, onko Hän todella olemassa, ja jos on, niin millainen Hän on.
Hyvin käy sen, joka on armelias ja lainaa omastaan muille, sen, joka aina toimii oikeuden mukaan.
Oikeamielinen ei koskaan horju, hänet muistetaan ikuisesti. Ei hän pelkää pahoja viestejä vaan luottaa vakain mielin Herraan. Hän on vahva ja rohkea, ei hän pelkää, ja pian hän katsoo voittajana ahdistajiinsa. Hän antaa avokätisesti köyhille, hän toimii aina vanhurskaasti ja kulkee pystyssä päin.
Ps. 112:5–9
🙏💛🙏💛🙏💛🙏💛🙏💛🙏💛🙏
Rakkautta ja hyvyyttä – Mitä minun pitäisi tuoda, kun astun Herran eteen, kumarrun korkeimman Jumalan edessä?
Toisinko hänelle uhreja, vuoden vanhoja vasikoita? Miellyttävätkö Herraa tuhannet pässit ja virtanaan tulviva uhriöljy? Pitäisikö minun antaa esikoiseni rikkomuksestani, oma lapseni synninteostani?
– Sinulle, ihminen, on ilmoitettu, mikä on hyvää. Vain tätä Herra sinulta odottaa:
tee sitä mikä on oikein, osoita rakkautta ja hyvyyttä ja vaella valvoen, Jumalaasi kuunnellen.
Miika 6:6–8
Jumala on rakkaus – Rakkaat ystävät, rakastakaamme toisiamme, sillä rakkaus on Jumalasta. Jokainen, joka rakastaa, on syntynyt Jumalasta ja tuntee Jumalan. Joka ei rakasta, ei ole oppinut tuntemaan Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus. Juuri siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meidän keskuuteemme, että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän. Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.
Rakkaat ystävät! Kun Jumala on meitä näin rakastanut, tulee meidänkin rakastaa toisiamme. Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Mutta jos me rakastamme toisiamme, Jumala pysyy meissä ja hänen rakkautensa on saavuttanut meissä päämääränsä.
1. Joh. 4:7–12
Nuorena teininä kysyin ystäviltäni mitä he ajattelivat Jumalasta. Eivät he oikein osanneet sanoa. Eräs kertoi mitä hänen vanhempansa uskoivat: että Jumala on kaikessa.
Itse pohdin asiaa aika ajoin kovastikin. Joskus kun oli vaikeaa, kirjoitin rukouksen Jumalalle päiväkirjaani. Mutta koska en kokenut saavani vastauksia rukouksiini, päättelin että jos Jumala on olemassa, ei Hän ainakaan minun tilannettani näe. Ja jos onkin olemassa, ei Hän ihmisten kanssa kommunikoi, on vain jossain ylhäällä taivaissa ja katsoo luomakuntaansa korkeuksista yleisluontoisesti, fokusoimatta huomiotaan yksittäisiin ihmisiin.
Lähimmät ihmiseni, äitini ja isoveljeni, olivat kuolleet joitakin vuosia aiemmin, ja asuin teinivuodet isäni ja äitipuoleni kanssa. Suhteeni jälkimmäiseen oli haasteellinen, ja isovanhempieni järven rannalla sijainnut lomapaikka oli ihana keidas, jossa sain kokea lämpöä rakkautta.
Kesäisin menin usein yöllä soutelemaan järvelle. Soudin keskelle järveä ja nostin airot ylös. Kaikki oli hiljaista ja vaalea yötaivas kuvastui peilityynen veden pintaan, niin että näytti kuin olisin ollut keskellä avaruutta. Se tuntui hyvältä.
Erään kerran lähdin soutamaan päättäväisin mielin. Tarve saada tietää onko Jumala olemassa oli tavattoman vahva. Istuin veneessä peilityynen järven keskellä, avaruus ylläni ja allani. Katselin taivasta. Minun oli saatava jokin vastaus epätietoisuuteeni.
Katselin taivaalle ja esitin kysymykseni mielessäni hiljaisesti, mutta vastausta vaatien: ”Jumala, oletko Sinä todella olemassa? Ja jos olet, millainen Sinä olet?”
Täydellinen hiljaisuus ylläni, ympärilläni ja allani jatkui – en tiedä kuinka kauan. Sitten yhtäkkiä koko olemukseni täytti kolme sanaa: ”Jumala on rakkaus”. – Nuo sanat eivät tulleet vain sanoina aivoihini, vaan ne värähtelivät koko kehossani – ja kuten minusta tuntui, ne myöskin ympäröivät minut. Sitä on vaikea kuvailla. Joka tapauksessa ne lausuttiin sellaisella intensiteetillä ja niin vakuuttavasti, etten voinut epäillä, etteivätkö ne olisi totta.
Kysymykseeni vastattiin tällä tavoin, ja totesin, että nyt siis tiedän, että Jumala on Rakkaus.
En saanut selvyyttä siitä, mistä ja miten tuo vastaus tuli. Ajattelin, että tähän minun on tyytyminen, mitä Jumala-suhteeseen tulee. Kokemus oli kuitenkin niin vahva ja vaikuttava, etten kertonut siitä ystävilleni. Halusin varjella sitä, niin ettei kukaan pääsisi pilaamaan sitä millään epäuskoisella tai väheksyvällä kommentilla.
Tuo nuorena kuulemani/saamani määritelmä Jumalasta (jonka monta vuosikymmentä myöhemmin löysin ilokseni myös yllä olevasta Johanneksen kirjeen kohdasta!) jätti minut kuitenkin käsitykseen, että Jumala on jossain korkeuksissa, saavuttamattomissa, eikä Häneen voi olla henkilökohtaisessa suhteessa.
Hymyilyttää ajatellessani, että Hän tiesi jo tuolloin, milloin kutsuisi minut yhteyteensä. Hän vain antoi minun ensin koluta monet etsijänpolut. – Toiveeni on, että mahdollisimman moni voisi löytää läheisen ja rakastavan suhteen Luojaansa.
Muuan lainopettaja halusi panna Jeesuksen koetukselle. Hän kysyi: ”Opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta saisin omakseni iankaikkisen elämän?” Jeesus sanoi hänelle: ”Mitä laissa sanotaan? Mitä sinä itse sieltä luet?” Mies vastasi: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Jeesus sanoi: ”Oikein vastasit. Tee näin, niin saat elää.”
Mies tahtoi osoittaa, että hän noudatti lakia, ja jatkoi: ”Kuka sitten on minun lähimmäiseni?”
Jeesus vastasi hänelle näin:
”Eräs mies oli matkalla Jerusalemista Jerikoon, kun rosvojoukko yllätti hänet. Rosvot veivät häneltä vaatteetkin päältä ja pieksivät hänet verille. Sitten he lähtivät tiehensä ja jättivät hänet henkihieveriin. Samaa tietä sattui tulemaan pappi, mutta miehen nähdessään hän väisti ja meni ohi. Samoin teki paikalle osunut leeviläinen: kun hän näki miehen, hänkin väisti ja meni ohi.
Mutta sitten tuli samaa tietä muuan samarialainen. Kun hän saapui paikalle ja näki miehen, hänen tuli tätä sääli. Hän meni miehen luo, valeli tämän haavoihin öljyä ja viiniä ja sitoi ne. Sitten hän nosti miehen juhtansa selkään, vei hänet majataloon ja piti hänestä huolta. Seuraavana aamuna hän otti kukkarostaan kaksi denaaria, antoi ne majatalon isännälle ja sanoi: ’Hoida häntä. Jos sinulle koituu enemmän kuluja, minä korvaan ne, kun tulen takaisin.’ Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?”
Lainopettaja vastasi: ”Se, joka osoitti hänelle laupeutta.” Jeesus sanoi: ”Mene ja tee sinä samoin.”
Luuk. 10:25–37
Tuo lainopettaja, joka lähestyi Jeesusta kysymyksellään, tunsi luonnollisesti tärkeimmän käskyn: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.”
Jumalan olemassaolo oli lainopettajalle itsestään selvä asia, ehkä jopa elämänsä tärkein asia. Mutta entä lähimmäiset, ihmiset jotka elivät hänen ympärillään? Ketkä heistä kuuluivat lähimmäisiin, joita tuli rakastaa?
Jeesus ei tyytynyt vastaamaan yhdellä sanalla: ’kaikki’. Sillä yksi sana unohtuu helposti. Mutta tarinat jäävät mieleen. Tuo vertaus laupiaasta samarialaisesta jäi varmasti kaihertamaan lainopettajan mieltä pitkäksi aikaa. Varsinkin kun ohikulkijat olivat siinä pappi ja leeviläinen, ja se joka auttoi, oli toisuskoinen, samarialainen.
Vertaus antoi varmaan ajattelemisen aihetta myös kaikille muille, jotka olivat siinä kuuntelemassa.
Ja kyllähän se puhuttelee meitä nykyajan ihmisiäkin yhtälailla.
Joka päivä teemme valintoja. Jokainen päivä tarjoaa meille mahdollisuuden joko kulkea vain välinpitämättömästi ohi taikka huomioida toinen. Kohdata toinen hymyn kera, pysähtyä, antaa aikaamme, kuunnella, ojentaa auttava käsi. Osoittaa lähimmäisillemme – tavalla tai toisella – ystävällisyyttä ja välittämistä.
Jumala, joka olet Rakkaus, auta meitä ymmärtämään, kuinka paljon meistä välität ja kuinka paljon meitä rakastat! Auta meitä avaamaan sydämemme rakkaudellesi, jotta osaisimme jakaa sitä edelleen läheisillemme ja kaikille, joita kohtaamme.
Vaikuta meissä niin että osaisimme suhtautua kanssaihmisiimme ja toimia heitä kohtaan Sinun haluamallasi tavalla. – Kiitos Rakkaudestasi meitä kaikkia kohtaan!
🙏💛🙏💛🙏💛🙏💛🙏💛🙏💛🙏