25.1.2024. Kiva video oli HS:n nettiuutisissa joku aika sitten Kansallismuseon työmaan liikenteenohjaajasta, joka tervehtii kaikkia ohikulkijoita iloisesti ja hyväntuulisesti. Häntä on jutun mukaan kutsuttu Helsingin kohteliaimmaksi työmieheksi.
Tällaista kaivattaisiin kyllä enemmän meidän jäyhään katu ja liikennekulttuuriimme – ja ihan kaikenlaisiin kohtaamisiin. Iloa, ystävällisyyttä ja toisten huomioimista. 🙂
Kirkkovuosikalenterin toteamus ensi pyhän aiheesta: ‘Päivän evankeliumiteksteissä muistutetaan, että Jumalan armoa ei ansaita. Hänen hyvyytensä on sama kaikkia kohtaan.’
Sinä olet kallio
Minä rakastan sinua, Herra, sinä olet minun voimani.
Sinä päästit minut turvaan, sinä olet vuorilinnani.
Jumalani, sinuun minä turvaudun,
sinä olet kallio, olet kilpeni, sinulta saan avun ja suojan.
Kun kutsun Herraa, ylistettyä, saan avun vihollisiani vastaan.
Kuoleman paulat kiertyivät ympärilleni, tuhon pyörteet minua kauhistivat.
Tuonelan paulat kietoivat minut, näin edessäni kuoleman ansat.
Silloin minä huusin hädässäni Herraa, kutsuin avuksi Jumalaani.
Ääneni kantautui hänen temppeliinsä, ja hän kuuli minun huutoni.
Ps. 18:2–7
Daavidin voitelu
Herra sanoi Samuelille: ”Kuinka kauan sinä aiot surra Saulia? Minä olen hylännyt hänet, hän ei enää saa olla Israelin kuningas. Täytä öljysarvesi ja lähde liikkeelle! Minä lähetän sinut betlehemiläisen Iisain luo, sillä hänen poikiensa joukosta olen valinnut mieleni mukaisen kuninkaan.” Samuel kysyi: ”Kuinka voin mennä sinne? Jos Saul kuulee siitä, hän tappaa minut!” Herra vastasi: ”Ota mukaasi vasikka ja sano, että olet tullut uhraamaan Herralle. Kutsu Iisai uhriaterialle, niin minä ilmoitan sinulle, mitä sinun pitää tehdä. Voitele kuninkaaksi se, jonka sinulle osoitan.”
Samuel teki kuten Herra oli käskenyt. Kun hän oli tulossa Betlehemiin, kaupungin vanhimmat saapuivat peloissaan häntä vastaan, tervehtivät häntä ja kysyivät: ”Onko kaikki hyvin, näkijä?” Hän vastasi: ”Olkaa rauhassa! Minä olen tullut uhraamaan Herralle. Puhdistautukaa ja tulkaa kanssani uhriaterialle.” Itse hän toimitti Iisain ja hänen poikiensa puhdistusmenot ja kutsui heidät uhriaterialle.
Kun he tulivat ja Samuel näki Eliabin, hän ajatteli: ”Hän se on! Nyt on Herran edessä hänen voideltunsa.” Mutta Herra sanoi Samuelille: ”Älä katso hänen kokoaan ja komeuttaan, sillä minä en hänestä välitä. Herra ei katso kuten ihminen. Ihminen katsoo ulkokuorta, mutta Herra näkee sydämeen.”
Iisai kutsui sitten Abinadabin ja toi hänet Samuelin eteen, mutta Samuel sanoi: ”Tätäkään Herra ei ole valinnut.” Sitten Iisai toi nähtäväksi Samman, mutta Samuel sanoi: ”Tätäkään Herra ei ole valinnut.”
Iisai toi seitsemän poikaansa Samuelin eteen, mutta Samuel sanoi Iisaille: ”Herra ei ole valinnut ketään näistä.”
Sitten Samuel kysyi Iisailta: ”Tässäkö ovat kaikki poikasi?” Iisai vastasi: ”Nuorin on vielä jäljellä, mutta hän on nyt lampaita paimentamassa.” Samuel sanoi Iisaille: ”Lähetä hakemaan hänet. Emme voi aloittaa ateriaa ennen kuin hänkin on paikalla.” Iisai lähetti miehiä hakemaan häntä, ja he toivat pojan mukanaan. Hän oli vielä parraton nuorukainen, kirkassilmäinen ja miellyttävän näköinen. Silloin Herra sanoi: ”Tämä se on, voitele hänet!” Samuel otti öljysarvensa ja voiteli Daavidin siinä veljesten keskellä, ja Herran henki tuli Daavidiin ja pysyi hänessä siitä päivästä alkaen.
1. Sam. 16:1–13
Jumala armahtaa
Jo ennen kaksospoikien, Esaun ja Jaakobin syntymää, ennen kuin he vielä olivat tehneet mitään hyvää tai pahaa, Jumala sanoi Rebekalle: ”Vanhempi on palveleva nuorempaa.” Näin Jumala osoitti, että hänen suunnitelmansa perustui hänen omaan valintaansa, ei ihmisen tekoihin vaan kutsujan tahtoon. Onhan kirjoitettu: ”Jaakobia minä rakastin, mutta Esauta vihasin.”
Mitä me tähän sanomme? Ei kai Jumala ole epäoikeudenmukainen? Ei suinkaan. Hän sanoo Moosekselle: ”Minä armahdan kenet tahdon ja osoitan laupeutta kenelle tahdon.” Ratkaisevaa ei siis ole, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se että Jumala armahtaa. Kirjoituksissa sanotaan faraolle: ”Sen vuoksi minä korotin sinut, että sinun kohtalossasi osoittaisin voimani ja että minun nimeäni julistettaisiin koko maailmassa.” Jumala siis armahtaa kenet tahtoo ja paaduttaa kenet tahtoo.
Joku teistä ehkä kysyy: ”Miksi Jumala sitten moittii ihmisiä? Eihän kukaan voi vastustaa hänen tahtoaan.” Ihmisparka, mikä sinä olet arvostelemaan Jumalaa? Sanooko saviastia muovaajalleen: ”Miksi teit minusta tällaisen?” Kyllä kai savenvalajalla on oikeus tehdä samasta savesta toinen astia arvokasta ja toinen arkista käyttöä varten? Näin on myös Jumala tehnyt näyttääkseen vihansa ja osoittaakseen voimansa. Suuressa kärsivällisyydessään hän on tosin säästänyt noita vihan astioita, jotka on määrätty tuhottaviksi. Loppumattoman kirkkautensa hän taas on antanut ilmetä niistä astioista, joita kohtaan hän osoittaa laupeutta ja jotka hän on valmistanut kirkkautta varten.
Room. 9:11–23
Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
”Jos teillä on palvelija kyntötöissä tai paimenessa, niin ettehän te hänen kotiin palatessaan sano: ’Käy pöytään, saat heti ruokaa.’ Ei, te sanotte: ’Laita minulle syötävää, vyötä vaatteesi ja palvele minua sen aikaa kun syön ja juon. Sitten saat sinä syödä ja juoda.’ Ei palvelija siitä saa kiitosta, että hän tekee, mitä hänen tulee tehdä. Niinpä tekin, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän tulee tehdä, sanokaa: ’Me olemme arvottomia palvelijoita. Olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään.’” Luuk. 17:7–10
Tämä evankeliumiteksti ei ole tullut useasti eteen, ainakaan muistaakseni. Se tuntui ensin niin oudolta, että piti vilkaista, mihin yhteyteen se oli evankeliumissa liitetty. Ei liity mitenkään sitä edeltävään tai sen jälkeiseen tekstiin.
Tuo Jeesuksen vertaus palvelijasta ei oikein istu nykyaikaan. Meidän aikamme kotitalouksissa kun ei ole enää isäntiä ja emäntiä ja palvelusväkeä kuten oli vielä viime vuosituhannella.
Olikohan Jeesus juuri kuullut jonkun opetuslapsistaan kysyvän tai miettivän, mitä hän saa kiitokseksi tai palkaksi siitä, että on lähtemään seuraamaan Jeesusta?
Tai tarkoittiko Jeesus – kuten usein vertauksissaan – isännällä ja palvelijalla taivaallista Isää ja meitä, joiden Hän toivoo toimivan tahtonsa mukaisesti?
“Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija,” (Mark.10:43)
Ja: “Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta.” (Mark.10:45)
Jeesus näytti myös opetuslapsilleen konkreettisen esimerkin palvelevasta asenteesta pestessään opetuslastensa jalat. (Tuolloin oli tuossa kulttuurissa tapana, että talon palvelija pesi tomut vieraiden jaloista ennen kun nämä asettuivat aterialle.)
“Minä annoin teille esimerkin, jotta tekisitte saman minkä minä tein teille.” (Joh.13:15)
Palvelevaa ja toisia huomioivaa ja arvostavaa asennetta voi osoittaa toisille jo ihan pienilläkin asioilla. Joku aika sitten uutisissa oli juttu arvostavasta kohtaamisesta. Siinä psykologi Pekka Tölli antoi mm. seuraavan vinkin:
– Mieti, mistä joku toinen ilahtuisi ja tee hänelle ystävällinen pieni palvelus. Hae työkaverille kuppi kahvia, avaa tuntemattomalle ovi, laita läheiselle ilahduttava viesti.
Entä miten suhtaudumme sellaisiin henkilöihin, jotka mielestämme eivät jostain syystä ansaitsisi sitä? Pystymmekö osoittamaan ystävällisyyttä ja armollisuutta myös sellaisia kohtaan, jotka ovat tehneet vääryyttä joko itseämme tai lähimmäistämme kohtaan?
Eihän se helppoa ole, mutta miten hyvä tilaisuus harjoitella! Ja sitä Kristus toivoo meidän harjoittelevan. Että olisimme ystävällisiä ja huomaavaisia kaikille lähimmäisillemme, emme vain niille, joista pidämme. Ja ettemme kantaisi kaunaa niille, jotka ovat kohdelleet meitä tylysti.
Että antaisimme heille anteeksi, vaikka he eivät sitä meiltä pyytäisi.
ja että me vastaavasti pyytäisimme anteeksi heiltä, joita me olemme loukanneet tai joita kohtaan olemme toimineet väärin. (Olivatpa he sitten ajan ja rajan tällä tai toisella puolella.)
Se, että Kansallisoopperan Karmeliittasisaret -produktiossa ei juurikaan puhuta Jumalan armosta, sai minut miettimään, millainen mahtoi olla tuon oopperan säveltäjän ja libreton kirjoittajan, Francis Poulenc‘in (1899-19639) oma suhde Jumalaan. Uskoiko hän, että Jumala on armollinen ja rakastava?
Syvästi vaikuttavan teoksen harjoituksia katsellessani oli jotain, jota erityisesti siinä kaipasin: että joku oopperan hahmoista olisi ilmaissut luottavaista ja rakastavaa suhdetta Jumalaan.
Siinä käsiteltiin mm. kuolemanpelkoa, sisarten kuuliaisuutta ja uskollisuutta luostarilupaukselleen sekä sitä, kuinka tiukan paikan tullen rohkeus voi muuttua peloksi, ja vastaavasti pelko voi muuttua rohkeudeksi.
Ooppera perustuu Françoise Geneviève Philippe’m (Marie de l’Incarnation de Dieu) muistelmiin. Ranskan vallankumouksen kiihkoradikaalit etsivät vallankumouksen vastustajia. Myös Compiègne’n luostarin sisaria syytettiin tällaisiksi, kun he eivät suostuneet luopumaan luostarilupauksestaan.
Sisarista vastuussa ollut luostariäiti Marie, joka oli pyytänyt sisaria vakuuttamaan, että he pitäisivät kiinni lupauksessaan henkensäkin uhalla, ei ollut paikalla, kun muut sisaret vangittiin. Hän ei liittynyt heidän joukkoonsa kun heitä vietiin teloitettaviksi. (Voisi hyvin kuvitella, että tämä tuotti hänelle tunnontuskia, ja että muistelmien kirjoittaminen oli ikään kuin anteeksipyyntö sisarilta.)
Luostarin uusi johtaja (priorinna), joka ei ollut paikalla sisarten tehdessä päätöstään pysyä luostarilupauksessaan kuolemankin edessä, halusi ottaa kaiken syyn niskoilleen pelastaakseen sisaret. Kun hän ei siinä onnistunut, hän rohkaisi heitä ja nousi heidän kanssaan giljotiinilavalle.
Samoin teki noviisi Blance de la Force, joka oli koko elämänsä ollut pelokas ja oli paennut kotiinsa vallankumouslaisten tunkeutuessa luostariin. Blance palasi takaisin kohdatakseen marttyyrikuoleman muiden sisarten rinnalla.
Eräs sisar kysyi, mitä hän saa palkaksi siitä, että palvelee uskollisesti Jumalaa.
Jeesus antoi tähän vastauksen autuaaksi julistuksessaan:
“Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä.” (Matt.5:11-12)
Vapahtajamme, Sinä näet heikot ja vahvat puolemme, epäröintimme, epätietoisuutemme, uskomme ja epäuskomme määrän. Kiitos, että et tuomitse meitä sen mukaan, mihin me kykenemme tai mihin emme, vaan olet armollinen meitä kohtaan.
Olimmepa rohkeita tai pelokkaita, epävarmoja tai varmoja, iloisia tai surullisia, Sinä olet kanssamme. Kiitos ihmeellisestä Rakkaudestasi.
💛💛💛💛💛💛💛💛💛💛💛💛