6.11.2021. – ”Taide, joka ei anna ihmisille uskoa, toivoa ja iloa, on harhateillä” sanoi elokuvaohjaaja Andrej Tarkovsky.
Kävin hiljattain katsomassa kahta esitystä: ’Paahtimo’ ja ’Niin kuin taivaassa’. – Toinen niistä tarjosi katsojilleen uskoa, toivoa ja iloa.

Paahtimo käsitteli komedian keinoin mm. työnhakuun liittyviä haasteita ja kritisoi tuotantoetiikkaan liittyviä eettisiä kysymyksiä. Näytelmässä kuvattiin kaunistelematta ja vahvasti karrikoiden maailman menoa. Alapäänsanoja viljeltiin runsaasti (yleisön naurattamisyritystäkö vai vaan kuvastamaan vallalla olevaa puhetapaa, tiedä häntä). Vaikka näytelmässä oli hyviä pointteja ja huvittaviakin kohtia, itselleni jäi esityksestä lähinnä huono maku suuhun. – Ehkä se oli käsikirjoittajan tarkoituskin.  

Niin kuin taivaassa – musikaali oli sitten ihan toista maata. Siinäkin kuvattiin ihmisten valheellista ja halpamaista käyttäytymistä toisia kohtaan, mutta vastapoolina olivat hyvätahtoiset henkilöhahmot, jotka myötäelivät ja tukivat heikommassa asemassa olevia.  Toisista välittäminen, kannustaminen, rohkaisu, ystävyys ja yhteishenki muodostivat sekä yksilöitä että yhteisöä kantavan voiman.
Myös katsojiin: välittyi usko hyvään, toivo paremmasta, ilo elämästä. Ja kuten naispääosan esittäjä totesi: vahva luottamus siihen, että elämä ei pääty kuolemaan.

Jokaisen on suostuttava esivaltansa alaisuuteen. Eihän ole esivaltaa, joka ei olisi Jumalalta peräisin, häneltä ovat vallankäyttäjät saaneet valtuutensa. Joka vastustaa esivaltaa, nousee siis Jumalan säädöstä vastaan, ja ne, jotka näin tekevät, saavat rangaistuksensa. Ei sen, joka tekee oikein, tarvitse pelätä viranomaisia, vaan sen, joka tekee väärin. Jos siis tahdot elää pelkäämättä esivaltaa, tee oikein! Silloin saat siltä kiitosta. Se on Jumalan palvelija ja toimii sinun parhaaksesi. Mutta jos teet väärin, pelkää! Esivalta ei kanna miekkaa turhaan. Se on Jumalan palvelija ja panee täytäntöön väärintekijälle kuuluvan rangaistuksen. Siksi on suostuttava esivallan alaisuuteen, ei vain rangaistuksen pelosta vaan myös omantunnon vaatimuksesta. Sen vuoksi te verojakin maksatte, sillä viranomaiset ovat Jumalan palveluksessa, kun he hoitavat tehtäviään. Antakaa jokaiselle se, mikä hänelle kuuluu: kenelle vero, sille vero, kenelle tulli, sille tulli, kenelle pelko, sille pelko, kenelle kunnia, sille kunnia.  (Room. 13:1–7)

Mielenkiintoista on minusta huomata, kuinka eri tavalla saatan lukea saman tekstin eri aikoina. Viimeksi kun tuo teksti tuli eteen, minulla oli vähän vaikeuksia sen kanssa, koska assosioin mielessäni tuon esivalta-sanan niin vahvasti erääseen tiettyyn, silloin vielä vallassa olleeseen läntisen suurvallan johtajaan.
Nyt kun tilanne on toinen, huomasin että eihän tuossa puhuta yhden miehen vallasta, vaan yleisestä maan esivallasta! Se muuttaa koko asian. (Ainakin niissä maissa, joilla ei ole mielivaltaista diktaattoria vallan kahvassa.) 

Kaikkia koskeva juttu – Tuon ent. presidentin valtakaudella kukoistaneet poliittisiin agendoihin kytketyt salaliittoteoriat ja disinformaatio eivät tyrehtyneet hänen valtakautensa päättymiseen.  Covid-19 -pandemian myötä ne löysivät uuden kohteen: koronarokotukset ja koronapassit.
Sillä erotuksella, että nyt ei ole kyseessä vain tiettyjä ihmisiä tai ihmisryhmiä koskevat asiat tai päätökset, vaan kaikkia kansalaisia ja kaikkia kansakuntia koskettavat.
(Koronapassi tosin koskee vain niitä, jotka matkustavat tai menevät paikkoihin, jossa sellaista edellytetään.)

Tässä kontekstissa Paavalin roomalaisille kirjoittamat sanat ”Jokaisen on suostuttava esivaltansa alaisuuteen” saattavat tehdä joillekin tiukkaa. kuten juuri näissä koronaan liittyvissä suosituksissa tai rajoituksissa. Koetaan että omaa vapautta tai itsemääräämisoikeutta rajoitetaan. Se herättää ahdistusta, pelkoa ja suuttumusta, kuten on nähty meillä ja maailmalla.
– Jeesuksen reaktio alla olevassa evankeliumitekstissä on aivan toisenlainen. 

Joka tapauksessa kyseessä on asia, joka erottaa ihmisiä ja jopa rikkoo ystävyyssuhteita. 
Varsinkin jos ja kun asiaan suhtaudutaan kiihkoillen.
Nuorena taisin itsekin kiihkoilla joidenkin asioiden suhteen. Nykyään koen tarvetta pitää  etäisyyttä kiihkoilemiseen (oli kyse millaisesta asiasta tahansa). Sen sijaan tuntuu hyvältä, kun asioista pystytään puhumaan fiksusti ja rakentavassa hengessä,

Täällä ja taivaan valtakunnassa – Roomalaiskirjeen tekstikohta tuo mieleeni, kuinka me täällä maanpäällisessä elämässämme saamme harjoitella paitsi tämän maanpäällisen valtakunnan, myös Taivaan valtakunnan toimintaohjeiden ja käyttäytymissääntöjen noudattamista.
Ei rangaistuksen pelosta, vaan siksi, että jo omatuntommekin kertoo, milloin toimimme oikein, milloin väärin. Tiedämme ja tunnemme sen sydämessämme.

Rakkaudesta, ei pelosta – Näkemykseni on, että Jumalamme haluaa meidän noudattavan Hänen säädöksiään rakkaudesta Häntä kohtaan, ei siksi että pelkäämme Hänen rankaisevan meitä. Siinä on suuri ero. Tiedän, että monet näkevät tämän asian toisin. Mutta ajattelen, että juuri siitä syystä Taivaallinen Isämme haluaa vetää meitä lähelleen, yhteyteensä. Jotta Hän voisi osoittaa, kuinka paljon Hän meitä rakastaa.

Rakkaus sulattaa pelon, vihan ja ahdistuksen. Se herättää halun toimia sillä tavoin, että rakkauteen ei tulisi säröä, vaan se voisi vahvistua entisestään.  

Jeesus osoittaa ensi pyhän evankeliumitekstissä, kuinka joskus, vaikka jokin asia näyttää omasta näkökulmasta epäoikeudenmukaiselta ja väärältä, voi olla viisaampaa olla turhaan suututtamatta toista osapuolta ja toimia rauhaa ylläpitävällä tavalla.  

Kun he saapuivat Kapernaumiin, tuli Pietarin luo temppeliveron kantajia, jotka sanoivat: ”Kai teidän opettajanne maksaa temppeliveroa?” ”Maksaa kyllä”, hän vastasi. Kun hän meni sisälle taloon, Jeesus ehätti kysymään: ”Mitä mieltä olet, Simon? Keiltä tämän maailman kuninkaat perivät tullia ja veroa, omilta lapsiltaan vai vierailta?” ”Vierailta”, vastasi Pietari. Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Lapset ovat siis vapaat. Mutta miksi suotta suututtaisimme heidät? Mene järvelle ja heitä onki veteen. Ota ensimmäinen kala, jonka vedät ylös, ja avaa sen suu. Siellä on hopearaha. Ota se ja maksa heille sekä minun että itsesi puolesta.”  (Matt. 17:24–27)

Tuossa evankeliumikohdassa pidän erityisesti Jeesuksen toteamuksesta ”Mutta miksi suotta suututtaisimme heidät?”
Jeesuksella jos kellä olisi ollut oikeus olla maksamatta temppeliveroa mennessään Jerusalemin temppeliin. Olihan hän siellä Isänsä huoneessa, kuten hän totesi jo lapsena vanhemmilleen: 
Kun Joosef ja Maria etsivät 12-vuotiasta Jeesusta ja löysivät hänet vihdoin temppelistä, ja Maria kysyi: ”Poikani, miksi teit meille tämän? Isäsi ja minä olemme etsineet sinua, ja me olimme jo huolissamme”, Jeesus vastasi heille: ”Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun tulee olla Isäni luona?” (Luuk.2:48-49)

Saapuessaan temppeliin Jeesus astui Isänsä huoneeseen. Tästä näkökulmasta katsottuna hänellä olisi ollut oikeus mennä temppeliin maksamatta siitä veroa. Hän oli kuitenkin halukas maksamaan temppeliveron välttääkseen konfliktin loppujen lopuksi pienen asian vuoksi.  

Joskus voimme juuttua kiinni johonkin asiaan, jonka olemme kokeneet epäoikeudenmukaiseksi, ja tunnemme tarvetta vaatia omia oikeuksiamme. Se voi sitoa mieltämme ja tunteitamme siinä määrin, että emme voi vapaina jatkaa elämämme kulkua. 

Vapauttavaa – Olen kokenut monesti omassa elämässäni, ja nähnyt myös useasti toisten kohdalla, kuinka vapauttavaa on ollut, kun on päästänyt irti omista vaatimuksistaan (vaikka tietäisi tulleensa väärin tai epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi). – Mitä jos en vedäkään toista tilille teoistaan, vaan annan asian olla?  

Armollista – Mitä jos sen sijaan että juuttuisimme johonkin, jolla ei ehkä loppujen lopuksi ole suuremmasta perspektiivistä nähtynä niin suuren suurta merkitystä, harjoittelisimme armollisuutta ja anteeksiantoa, Jättäen asiamme taivaallisen tuomioistuimen hoidettavaksi?
Uskon, että useissa tapauksissa Taivaallinen isämme toivoisi, että ennemmin kuin keskittyisimme omista oikeuksistamme kiinni pitämiseen, katsoisimme siihen, mikä vie meitä eteenpäin, päästäisimme irti ankkurista ja suuntaisimme kohti Valoa,

Vapautuminen kivusta – Eräs  henkilö kertoi, kuinka häntä kauan vaivannut fyysinen kipu hellitti samalla hetkellä, kun hän päätti, ettei viekään asiaansa oikeuden käsiteltäväksi. Päästettyään irti vaatimuksistaan saada se, mikä hänelle oikeuden mukaan kuului, hän vapautui kivusta. Oli kuin tuo kipu olisi koettanut viestittää hänelle: päästä vaan irti. Jotain parempaa on edessäpäin.  

Pyhäinpäivän ehdoton ykkösmusiikkini on Mozartin Requiem. Vinyylilevylläni se on Berliinin filharmoniaorkesterin esittämänä ja Herbert von Karajanin johtamana. Koska olen kuunnellut niin paljon juuri sitä versiota, siinä kaikki soi ’juuri niin kuin kuuluukin’.
(Netistä löysin LP-versioni Requiemin, mutta shokkihoitoa ovat osien välissä tulevat auto-  ruoka- ym. mainokset. Ne pudottavat armotta takaisin tähän maailmaan. tämän valtakunnan värähtelyihin.
Usein mietin, kannattaisiko hakea varastosta vanha levysoittimeni ja vinyylilevyt!)

Konserttiin mennessäni minun pitää pyyhkiä lempiversioni pois tajunnasta jotta voisin kuunnella vertailematta, avoimin mielin, kuin kuulisin teoksen ensi kertaa.
Huomenna Mozartin Requiem esitetään Kallion kirkossa. Uskon että se tulee olemaan hyvä esitys. 

Siten oikeastaan haluan lukea raamatuntekstejäkin: kuulostella avoimella mielellä, antaa niiden joka kerralla puhutella, koskettaa ja avautua uudella, ainutlaatuisella tavalla… 

Requiem – Mozart:  Berliinin Filharmoninen orkesteri, Herbert v. Karajan