Armahtavaisuutta

17. 6.2021.  Alppiruusupuisto – Ystäväni oli käynyt miehensä kanssa 1990-luvulta lähtien Haagan Alppiruusupuistossa, joten hän tunsi paikan ja sen kasvit. Meikäläisellä, ensikävijällä, oli siis oikein asiantuntija oppaana. 🙂
Olin luullut että puistossa olisi pelkästään alppiruusuja, mutta mikä yllätys: siellä oli myös suuri määrä atsalea-lajeja! Ajatella, en ollut tiennyt että atsalea voi kasvaa Suomen oloissa ulkosalla, saati sitten suuren pensaan kokoiseksi! En myöskään tiennyt sen olevan  sukua kotoiselle suopursullemme, jota kasvoi niiden väleissä!

Ihana atsalea – Sen tiesin kyllä (kokemuksestakin) että huoneatsalea pitää kosteasta. Vaikka niin mielelläni kasvattaisinkin kauniista atsaleaa kotonani, en ole koskaan onnistunut pitämään sitä elossa:  nuput kuihtuvat ennen aukeamistaan vaikka kuinka niitä suihkuttelen ja annan säännöllisesti ruukun imeä vettä syvältä aluslautaselta.
Nyt ihmettelin näitä valtavia, upeissa väreissä hehkuvia  atsaleapensaita. Takana oli parin viikon hellesäät. Mistä ne saavat kosteutensa? Onko puisto perustettu suolle? (Kotona tarkistin asian, ja selvisi että on.)

Risteileviä hiekka- ja pitkospuupolkuja tuoksuvien kukkamerien keskellä. Aniliinia, keltaista, oranssia, vaaleanpunaista, violettia…  – oi sitä väriloistoa! Varsinaista väriterapiaa, totesimme moneen kertaan. Korkeat männyt soivat vilvoittavaa suojaa auringon paahteelta. 

Kuviakin otin, mutta koska blogialbumissani on niin paljon käyttämättömiä kuvia, olen päättänyt laittaa niitä alta pois, ennen kuin laitan sinne uusia. (Nytkin on jo vaikea muistaa, mitä kuvia olen jo käyttänyt.)
(Eräs ystävä kysyi hiljattain, ovatko kuvat omia kuviani. Kyllä ovat, pienellä taskukamerallani niitä räpsin.) 

                         

Kun Jeesus kaupungista lähtiessään kulki tulliaseman ohi, hän näki Matteus-nimisen miehen istuvan siellä. Jeesus sanoi hänelle: ”Seuraa minua”, ja hän nousi ja lähti seuraamaan Jeesusta.
    Jeesus oli sitten aterialla hänen kodissaan. Sinne tuli myös useita publikaaneja ja muita syntisiä, ja he aterioivat Jeesuksen ja hänen opetuslastensa kanssa. Tämän nähdessään fariseukset sanoivat Jeesuksen opetuslapsille: ”Kuinka teidän opettajanne syö yhdessä publikaanien ja muiden syntisten kanssa!” Jeesus kuuli sen ja sanoi: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Menkää ja tutkikaa, mitä tämä tarkoittaa: ’Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja.’ En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä.” (Matt. 9:9–13)

Voiko tuon yksinkertaisemmin kuvata jotain tapahtumaa? Jeesus näki Matteuksen, sanoi ”Seuraa minua”, jolloin Matteus nousi ja lähti seuraamaan häntä.
Ajatella… – voisiko Jeesuksen seuraajaksi ryhtyminen olla vielä nykyäänkin noin yksinkertaista?  Ettei tarvitsisi epäröidä, harkita, miettiä mahdollisia seurauksia (mm. toisten mielipiteitä) jne, vaan voisi vain siltä istumalta päättää, että ryhtyy Kristuksen seuraajaksi.
Monet kertovat, että juuri niin heille on käynyt. Jokin asia (luetun, kuullun tai kohdatun kautta) on resonoinut heissä niin vahvasti, että he ovat siinä samassa tehneet päätöksensä. 

Matteus ehkä vaikuttui Jeesuksen valovoimaisesta olemuksesta niin vahvasti, ettei epäröinnille jäänyt sijaa. Ehkä Matteus tunnisti hengessään, että tässä oli kyse jostain paljon enemmästä kuin mitä hänelle siinä hetkessä sanottiin. Ehkä Matteus tunsi sisimmässään jotain sellaista, mitä ei koskaan aiemmin ollut tuntenut. Sisäinen, uinumassa ollut kaipuu havahtui, tuli kosketetuksi. – Tai ehkäpä hän vain tajusi siinä hetkessä, että oli aika tehdä elämänmuutos.       

 

Aterialla Matteuksen kodissa oli Jeesuksen ja opetuslasten lisäksi ’useita publikaaneja ja muita syntisiä’. Jeesukselle tämä ei ollut mikään ongelma, fariseuksille kylläkin.
Publikaanit kantoivat veroa roomalaisille, ja heidän tiedettiin myös usein toimivan vilpillisesti omaksi hyödykseen, joten heitä halveksuttiin.
Ja sitten vielä oli niitä muita syntisiä, joita evankeliumi ei määrittele tarkemmin.

Usein mietin, mihin me nykyihmiset sijoittuisimme tuossa asetelmassa. Olisimmeko niitä syntisiä, jotka saisimme aterioida Jeesuksen kanssa, vaiko niitä, jotka paheksuen seuraisivat vierestä?
Kumpaan joukkoon kuulun, syntisiin vain paheksujiin? Entä sinä?  

Johanneksen kirjeessä, kohdassa, jossa puhutaan valossa vaeltamisesta, todetaan:
’Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä.’ (1.Joh.1:8)
Jos siis haluamme pysyä totuudessa ja uskaltaudumme myöntämään olevamme syntisiä, olemme Jeesuksen sanojen mukaan niitä, jotka tarvitsevat hänen läsnäoloaan, hänen parantavaa ja muuntavaa vaikutustaan. Niitä, joiden kanssa Kristus haluaa aterioida ja viettää aikaa.

Ennen en pitänyt lainkaan syntinen -sanasta. Nykyään se ei enää herätä minussa reaktioita.
Siinä auttoi ehkä eniten määritelmä, jonka luin tai kuulin jostain: synti on sitä, mikä erottaa meidät Jumalasta.
Juuri siinä (olkoon sitten ajatuksemme, negatiiviset asenteemme tai tekomme) Jeesus haluaa tulla avuksi, parantaa sitä, mikä on mennyt väärille urille, tai yhä on vinksallaan.
Mutta jos ajattelen, että kuulun siihen hurskaiden joukkoon, jolla on kaikki – ajatukset, asenteet, tunteet ja toiminta – juuri niin kuin pitääkin, kuulun niihin ’terveisiin’, jotka eivät tarvitse Parantajaa.

Mieluummin kuitenkin huokaan: tarvitsen Sinua, Parantajani. Tule luokseni, aterioi kanssani. Tee minussa hyvää työtäsi. 🙂

”Armahtavaisuutta minä tahdon” sanoit, Kristus, Kiitos että Sinä katsot meitä armahtavin ja rakastavin silmin. Olethan itse Armahtavaisuus ja Rakkaus.
Valaisisitko sisimpämme, niin että voisimme nähdä sekä puutteemme että vahvat puolemme rohkeasti ja rehellisesti, vähättelemättä ja suurentelematta.
Opettaisitko meitä olemaan armollisia sekä itseämme että toisiamme kohtaan.
Että voisimme yhdessä, Sinun kanssasi, Sinun vaikutuksestasi kasvaa sellaisiksi, joiksi Luojamme meidät alun perin on tarkoittanut.
Niin että Sinun Valosi, Armosi ja Rakkautesi voisi virrata meissä, ja kauttamme lähimmäisiimme, ja ylipäätään tähän maailmaan. Kiitos, että Sinä haluat  tulla luoksemme, ja tahdot parastamme.  🙂

Muut tekstit: Ps. 32:1–2, 5–8, Hoos. 14:2–9 ja Ef. 2:1–10.