Arkistot kuukauden mukaan: kesäkuu 2021

Johannes Kastajan syntymä

24.6.2021. Toissapäivänä mitattiin kesäkuun uudet ennätykset Muoniossa sekä Kittilässä, jossa ei aiemmin ole rikottu +30 asteen rajaa. Enpä muista milloin meillä on ollut näin pitkäjatkoisesti näin lämmintä.
Hakeudumme hauvan kanssa varjoisiin paikkoihin, koetamme muistaa juoda tarpeeksi vettä, ottaa iisisti ja nauttia joka hetkestä. Kuten myös sadekuuroista, jotka sopivasti viilentävät ilmaa ja täyttävät kasteluvesisäiliöt. 🙂

Juhannuksena vietetään Johannes Kastajan syntymäpäivää.
Jumalalla oli tärkeä suunnitelma Johanneksen elämälle jo ennen tämän syntymää. Hänen tuli valmistaa ihmisiä Messiaan tuloon, havahduttaa heitä huomaamaan oma syntisyytensä, kastaa heitä parannukseen, ilmoittaa Kristuksen saapumisesta ja auttaa tämän tunnistamisessa.

Johanneksen elämään liittyi jo ennen hänen syntymäänsä dramatiikkaa. Iäkkäät vanhemmat, Elisabet ja Sakarias olivat jo luopuneet toiveestaan saada lapsi, eivätkä he ikimaailmassa olisi osanneet kuvitella, että vielä vanhoilla päivillään saisivat kauan kaivatun ja toivotun lapsen. Mutta sitten Jumala puuttui tilanteeseen.

Enkeli Gabriel sanansaattajana – Erään kerran, kun Sakarias oli toimittamassa suitsutusuhria temppelissä, Herran enkeli ilmestyi hänelle. Enkeli sanoi: ”Rukouksesi on kuultu, vaimosi Elisabet synnyttää sinulle pojan ja sinä annat hänelle nimeksi Johannes.”
Sakari pelästyi enkeliä ja suhtautui epäuskoisesti tämän sanomaan. Silloin enkeli sanoi:
”Minä olen Gabriel, yksi niistä, jotka seisovat Jumalan edessä. Minut on lähetetty puhumaan sinulle ja tuomaan tätä iloista sanomaa.”
Mutta, Gabriel lisäsi, että koska Sakarias ei uskonut, hän olisi mykkä siihen saakka kun tämä tapahtuu.
Temppelin ulkopuolella odottava kansa huomasi, että Sakariaan tullessa ulos temppelistä hän ei kyennyt puhumaan heille, ’ja siitä he ymmärsivät, että hän oli nähnyt temppelissä näyn.’
(Kursiivit Luuk.1, jakeista 5-22)

Johanneksen syntymä – Elisabetin aika tuli, ja hän synnytti pojan. Kun naapurit ja sukulaiset kuulivat suuresta laupeudesta, jonka Herra oli hänelle osoittanut, he iloitsivat yhdessä hänen kanssaan. Kahdeksantena päivänä kokoonnuttiin ympärileikkaamaan lasta. Muut tahtoivat antaa hänelle isän mukaan nimeksi Sakarias, mutta hänen äitinsä sanoi: ”Ei, hänen nimekseen tulee Johannes.” Toiset sanoivat: ”Eihän sinun suvussasi ole ketään sen nimistä.” He kysyivät viittomalla isältä, minkä nimen hän tahtoi antaa lapselle. Sakarias pyysi kirjoitustaulun ja kirjoitti siihen: ”Hänen nimensä on Johannes.” Kaikki hämmästyivät. Samalla hetkellä Sakarias sai puhekykynsä takaisin, ja hän puhkesi ylistämään Jumalaa.
Sillä seudulla joutuivat kaikki pelon valtaan, ja näistä tapahtumista puhuttiin laajalti koko Juudean vuoriseudulla. Ne, jotka niistä kuulivat, painoivat kaiken mieleensä ja sanoivat: ”Mikähän tästä lapsesta tulee?” Sillä Herran käsi oli hänen yllään. (Luuk. 1:57–66)

Nimi lapselle – Elisabetin läheiset iloitsivat siitä ’suuresta laupeudesta, jonka Herra oli hänelle osoittanut’: hänelle ja Sakariaalle syntyi poikalapsi. Pojan, varsinkin esikoisen, syntymä oli tuohon aikaan merkittävä juttu. Kaikki olettivat, että lapselle annettaisiin isänsä nimi.
Sakarias oli menettänyt puhekykynsä, koska ei ollut uskonut Herran enkelin ilmoitusta, että Elisabet synnyttäisi lapsen, Mutta sillä hetkellä, kun Sakarias kirjoitti tauluun, että pojan nimeksi tulisi Johannes, hän sai puhekykynsä takaisin.

Ajatella, jos me menettäisimme puhekykymme, jollemme uskoisi jotain, mitä Jumala ilmoittaisi meille (enkelinsä kautta tai jollain muulla tavalla). Ja/tai saisimme puhekykymme takaisin vasta kun olisimme toimineet niin kuin Jumala meitä käskee…
Onneksi Jumala ei suhtaudu yhtä ankarasti meihin ja meidän joskus niin heiveröiseen uskoomme…
Toisaalta – jos meille kävisi kuten Sakariaalle, kyllä siinä oma usko taitaisi vahvistua kertaheitolla. Ja ehkä samalla lähimmäistemmekin .. 🙂

Sakarias alkoi ylistää Jumalaa,- ehkä osin kiitollisuudesta, kun hänen ei tarvinnutkaan jäädä mykäksi lopuksi elämäänsä. Mutta varmaankin ennen kaikkea siksi, että hän nyt uskoi, että Jumala oli kuullut heidän rukouksensa, ja että se, mitä Jumalan enkeli oli hänelle ilmoittanut, oli totta.

Onko helppo uskoa, jos joku sanoo, että sitä tai sitä Jumala tulee tekemään elämässäsi? Jos sen kuulee ihmisen suusta, niin ainakin itse uskon vasta sitten, jos ja kun asia todella toteutuu. Tiedä sitten, miten asiaan suhtautuisi, jos itse enkeli Gabriel ilmestyisi ja välittäisi sanoman…
Joka tapauksessa minun on helppo samaistua Sakariaan reaktioon.

Jos olen itse kokenut, että Taivaan Isä haluaa minun tietävän jonkin asian, olen pyytänyt että Hän vahvistaisi asian jollain tavoin. Varsinkin silloin, jos kyse on jostain isommasta asiasta, odotan vahvistusta. Ja jos sellainen tulee (esim. joku muu sanoo saman asian minulle), alan ajatella, että ehkä siis sittenkin voin luottaa siihen, mitä koin Taivaan Isän minulle sanovan.

Useimmiten suhtaudun asiaan varauksella (niin silloin jos joku toinen sanoo minulle profetian kuin silloin, jos itse koen kuulleeni sellaisen), koska tiedän että aina on mahdollista, että omat ajatukset, kuvitelmat tai toiveet – tai muunlaiset hämäävät tekijät – sekoittuvat siihen, mitä kokee kuulevansa Taivaan Isältä.

Johannes Kastaja oli profeetta, jonka tehtävänä oli ilmoittaa asia, joka tuli koskemaan koko ihmiskuntaa: maailman Vapahtaja on tulossa; kuulkaa Häntä, seuratkaa Häntä.
Johanneksen tehtäväksi tuli myös kastaa Jeesus Jordan-joella (vaikka hän itse oli sitä mieltä, että hänen itsensä olisi pitänyt saada Jeesukselta kaste).

Johannes kastoi ihmisiä parannukseen, Alla olevassa tekstissä Apostolien teoista kuvataan, miten Jeesuksen opetuslasten suorittamat kasteet erosivat tästä.

Jeesuksen nimeen kastetut – Paavali vaelsi ylänköseutujen halki ja tuli Efesokseen. Hän tapasi siellä muutamia opetuslapsia ja kysyi heiltä: ”Saitteko Pyhän Hengen, kun tulitte uskoon?” ”Emme me ole kuulleetkaan mistään Pyhästä Hengestä”, nämä vastasivat. ”Millä kasteella teidät sitten on kastettu?” kysyi Paavali. He vastasivat: ”Johanneksen kasteella.” Silloin Paavali sanoi: ”Johannes tosin kastoi vedellä parannukseen, mutta hän kehotti ihmisiä uskomaan toiseen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, Jeesukseen.” Tämän kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen, ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, Pyhä Henki tuli heihin ja he puhuivat kielillä ja profetoivat. (Ap. t. 19:1–6)

Mm. näitä asioita mietiskellen toivotan kaikille oikein hyvää ja kaunista Juhannusta! 🙂

(Olin kirjoittanut tähän blogiin paljon muutakin, mm. profeetoista, profetioista ym., mutta tuli sellainen olo, että pyyhin ne jutut pois. Ehkä jonkun toisen kerran palaan niihin,)

Muut tekstit: Ps. 92:2–6 ja Jes. 45:8–12.

Armahtavaisuutta

17. 6.2021. Alppiruusupuisto – Ystäväni oli käynyt miehensä kanssa 1990-luvulta lähtien Haagan Alppiruusupuistossa, joten hän tunsi paikan ja sen kasvit. Meikäläisellä, ensikävijällä, oli siis oikein asiantuntija oppaana. 🙂
Olin luullut että puistossa olisi pelkästään alppiruusuja, mutta mikä yllätys: siellä oli myös suuri määrä atsalea-lajeja! Ajatella, en ollut tiennyt että atsalea voi kasvaa Suomen oloissa ulkosalla, saati sitten suuren pensaan kokoiseksi! En myöskään tiennyt sen olevan sukua kotoiselle suopursullemme, jota kasvoi niiden väleissä!

Ihana atsalea – Sen tiesin kyllä (kokemuksestakin) että huoneatsalea pitää kosteasta. Vaikka niin mielelläni kasvattaisinkin kauniista atsaleaa kotonani, en ole koskaan onnistunut pitämään sitä elossa: nuput kuihtuvat ennen aukeamistaan vaikka kuinka niitä suihkuttelen ja annan säännöllisesti ruukun imeä vettä syvältä aluslautaselta.
Nyt ihmettelin näitä valtavia, upeissa väreissä hehkuvia atsaleapensaita. Takana oli parin viikon hellesäät. Mistä ne saavat kosteutensa? Onko puisto perustettu suolle? (Kotona tarkistin asian, ja selvisi että on.)

Risteileviä hiekka- ja pitkospuupolkuja tuoksuvien kukkamerien keskellä. Aniliinia, keltaista, oranssia, vaaleanpunaista, violettia… – oi sitä väriloistoa! Varsinaista väriterapiaa, totesimme moneen kertaan. Korkeat männyt soivat vilvoittavaa suojaa auringon paahteelta.

Kuviakin otin, mutta koska blogialbumissani on niin paljon käyttämättömiä kuvia, olen päättänyt laittaa niitä alta pois, ennen kuin laitan sinne uusia. (Nytkin on jo vaikea muistaa, mitä kuvia olen jo käyttänyt.)
(Eräs ystävä kysyi hiljattain, ovatko kuvat omia kuviani. Kyllä ovat, pienellä taskukamerallani niitä räpsin.)

Kun Jeesus kaupungista lähtiessään kulki tulliaseman ohi, hän näki Matteus-nimisen miehen istuvan siellä. Jeesus sanoi hänelle: ”Seuraa minua”, ja hän nousi ja lähti seuraamaan Jeesusta.
Jeesus oli sitten aterialla hänen kodissaan. Sinne tuli myös useita publikaaneja ja muita syntisiä, ja he aterioivat Jeesuksen ja hänen opetuslastensa kanssa. Tämän nähdessään fariseukset sanoivat Jeesuksen opetuslapsille: ”Kuinka teidän opettajanne syö yhdessä publikaanien ja muiden syntisten kanssa!” Jeesus kuuli sen ja sanoi: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Menkää ja tutkikaa, mitä tämä tarkoittaa: ’Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja.’ En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä.” (Matt. 9:9–13)

Voiko tuon yksinkertaisemmin kuvata jotain tapahtumaa? Jeesus näki Matteuksen, sanoi ”Seuraa minua”, jolloin Matteus nousi ja lähti seuraamaan häntä.
Ajatella… – voisiko Jeesuksen seuraajaksi ryhtyminen olla vielä nykyäänkin noin yksinkertaista? Ettei tarvitsisi epäröidä, harkita, miettiä mahdollisia seurauksia (mm. toisten mielipiteitä) jne, vaan voisi vain siltä istumalta päättää, että ryhtyy Kristuksen seuraajaksi.
Monet kertovat, että juuri niin heille on käynyt. Jokin asia (luetun, kuullun tai kohdatun kautta) on resonoinut heissä niin vahvasti, että he ovat siinä samassa tehneet päätöksensä.

Matteus ehkä vaikuttui Jeesuksen valovoimaisesta olemuksesta niin vahvasti, ettei epäröinnille jäänyt sijaa. Ehkä Matteus tunnisti hengessään, että tässä oli kyse jostain paljon enemmästä kuin mitä hänelle siinä hetkessä sanottiin. Ehkä Matteus tunsi sisimmässään jotain sellaista, mitä ei koskaan aiemmin ollut tuntenut. Sisäinen, uinumassa ollut kaipuu havahtui, tuli kosketetuksi. – Tai ehkäpä hän vain tajusi siinä hetkessä, että oli aika tehdä elämänmuutos.

Aterialla Matteuksen kodissa oli Jeesuksen ja opetuslasten lisäksi ’useita publikaaneja ja muita syntisiä’. Jeesukselle tämä ei ollut mikään ongelma, fariseuksille kylläkin.
Publikaanit kantoivat veroa roomalaisille, ja heidän tiedettiin myös usein toimivan vilpillisesti omaksi hyödykseen, joten heitä halveksuttiin.
Ja sitten vielä oli niitä muita syntisiä, joita evankeliumi ei määrittele tarkemmin.

Usein mietin, mihin me nykyihmiset sijoittuisimme tuossa asetelmassa. Olisimmeko niitä syntisiä, jotka saisimme aterioida Jeesuksen kanssa, vaiko niitä, jotka paheksuen seuraisivat vierestä?
Kumpaan joukkoon kuulun, syntisiin vain paheksujiin? Entä sinä?

Johanneksen kirjeessä, kohdassa, jossa puhutaan valossa vaeltamisesta, todetaan:
’Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä.’ (1.Joh.1:8)
Jos siis haluamme pysyä totuudessa ja uskaltaudumme myöntämään olevamme syntisiä, olemme Jeesuksen sanojen mukaan niitä, jotka tarvitsevat hänen läsnäoloaan, hänen parantavaa ja muuntavaa vaikutustaan. Niitä, joiden kanssa Kristus haluaa aterioida ja viettää aikaa.

Ennen en pitänyt lainkaan syntinen -sanasta. Nykyään se ei enää herätä minussa reaktioita.
Siinä auttoi ehkä eniten määritelmä, jonka luin tai kuulin jostain: synti on sitä, mikä erottaa meidät Jumalasta.
Juuri siinä (olkoon sitten ajatuksemme, negatiiviset asenteemme tai tekomme) Jeesus haluaa tulla avuksi, parantaa sitä, mikä on mennyt väärille urille, tai yhä on vinksallaan.
Mutta jos ajattelen, että kuulun siihen hurskaiden joukkoon, jolla on kaikki – ajatukset, asenteet, tunteet ja toiminta – juuri niin kuin pitääkin, kuulun niihin ’terveisiin’, jotka eivät tarvitse Parantajaa.

Mieluummin kuitenkin huokaan: tarvitsen Sinua, Parantajani. Tule luokseni, aterioi kanssani. Tee minussa hyvää työtäsi. 🙂

”Armahtavaisuutta minä tahdon” sanoit, Kristus, Kiitos että Sinä katsot meitä armahtavin ja rakastavin silmin. Olethan itse Armahtavaisuus ja Rakkaus.
Valaisisitko sisimpämme, niin että voisimme nähdä sekä puutteemme että vahvat puolemme rohkeasti ja rehellisesti, vähättelemättä ja suurentelematta.
Opettaisitko meitä olemaan armollisia sekä itseämme että toisiamme kohtaan.
Että voisimme yhdessä, Sinun kanssasi, Sinun vaikutuksestasi kasvaa sellaisiksi, joiksi Luojamme meidät alun perin on tarkoittanut.
Niin että Sinun Valosi, Armosi ja Rakkautesi voisi virrata meissä, ja kauttamme lähimmäisiimme, ja ylipäätään tähän maailmaan. Kiitos, että Sinä haluat tulla luoksemme, ja tahdot parastamme. 🙂

Muut tekstit: Ps. 32:1–2, 5–8, Hoos. 14:2–9 ja Ef. 2:1–10.

Kristuksen seuraamisesta

10. 6.2021.

Kun he tekivät taivalta, muuan mies sanoi Jeesukselle: ”Minä seuraan sinua, minne ikinä menetkin.” Jeesus sanoi hänelle: ”Ketuilla on luolansa ja taivaan linnuilla pesänsä, mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin päänsä kallistaisi.”
Eräälle toiselle Jeesus sanoi: ”Seuraa minua!” Tämä vastasi: ”Herra, anna minun ensin käydä hautaamassa isäni.” Mutta Jeesus sanoi hänelle: ”Anna kuolleiden haudata kuolleensa. Lähde sinä julistamaan Jumalan valtakuntaa.”
Vielä eräs toinen sanoi: ”Herra, minä seuraan sinua, mutta anna minun ensin käydä hyvästelemässä kotiväkeni.” Hänelle Jeesus vastasi: ”Joka tarttuu auraan ja katsoo taakseen, ei ole sopiva Jumalan valtakuntaan.” (Luuk. 9:57–62)

Tuota evankeliumikohtaa olen monesti ihmetellyt.
Yhteen Jeesuksen opetukset ja toiminta ja ehkä hänen persoonansakin ovat tehneet niin syvän vaikutuksen, että innoissaan hän ilmoittaa seuraavansa tätä minne tahansa.
Jeesus toppuuttelee miestä, puhuu ketunluolista ja linnunpesistä, ja kuinka hän itse vaeltaa vailla valmiina odottavaa yösijaa.
Näkikö Jeesus, että mies kaipasi turvallisuutta, tai ettei tämä olisi jaksanut pitkiä kävelymatkoja tai Jeesuksen aamuvarhaisesta iltamyöhään kestäviä työpäiviä? Olivathan ne jo ihan fyysistikin kestävää kuntoa vaativia. Ja joka paikassa iso joukko Jeesuksen ympärille kerääntyviä ihmisiä, joilla kaikilla oli odotuksia ja toiveita hänen suhteensa, joko fyysisiä tai hengellisiä.
Ehkä Jeesuksen sanat saivat miehen miettimään asiaa perusteellisesti.

Toista Jeesus sen sijaan pyysi mukaansa. Tämä oli kyllä halukas lähtemään, muttei siltä istumalta. Isä pitäisi ensin saattaa haudan lepoon. Mutta Jeesus kommentoi aika tylysti asiaa.
Evankeliumissa ei kerrota, mihin ratkaisuun tämä henkilö päätyi, jäikö kotiin vai lähtikö sittenkin Jeesuksen mukaan.

Kolmas halusi lähteä Jeesuksen mukaan. Kunhan kävisi hyvästelemässä vain perheensä. Se ei Jeesuksen mielestä ollut hyvä idea. Ehkä hän näki, että kotiväki olisi estellyt eikä päästänyt tätä lähtemään. Hänestäkään ei tiedetä, lähtikö hän siltä seisomalta seuraamaan Jeesusta.

Kuvan mirrillä oli varsinaiset kissanpäivät. Se lekotteli Jerusalemin vanhankaupunginosassa tuolillaan katsellen rauhallisesti ohikulkijoita. Sitä ei kyllä hevin olisi saanut liikkeelle mukavasta paikastaan.
Miten paljon minussa/sinussa on mukavuudenhalua? Sellaista, joka estää lähtemästä Jeesuksen matkaan. Keskitymmekö tarkkailemaan joutavanpäiväisiä elämän ilmiöitä, niin että tärkeämmät unohtuvat?
Kuuntelenko/kuulenko herkällä korvalla, kun ja mihin Jeesus minua kutsuu juuri tänään?
Näemmekö tai kehittelemmekö mielessämme jonkun esteen, syyn, minkä vuoksi emme voisi ryhtyä palvelemaan Kristusta?
Usein se este on: me itse.

Kristusta voi palvella missä tahansa. Hyvää sanoma välittyy myös hyvien tekojen kautta. Kun toiselle tulee tunne, että hänestä välitetään ja että hän saa tarvitsemansa tuen, hän saa kokea häivähdyksen taivaallisen Isän Rakkaudesta. Uskon, että Jumala haluaisi jokaisen lapsensa voivan kokea olevansa rakastettu, tärkeä ja arvokas. Siinä Hän tarvitsee meitä viestinviejikseen. Hyvä sanoma voi välittyä niin monella tavalla.

Usein Kristuksen seuraaminen tarkoittaa sitä, että huomaa juuri siinä, missä on, mahdollisuuden toimia Hänen käsinään. Tai suunaan. Se voi olla jotain pientä, itsestä ehkä miltei merkityksettömältä tuntuvaa. Ystävällisyyttä ja huomaavaisuutta toista kohtaan, auttavaista mieltä, palveluhalukkuutta ihan omassa perhepiirissä.

Joskus lukee tai kuulee jonkun jumalan palvelijan huokaavan vanhoilla päivillään, että kaikkeni annoin Jumalan palvelemiseen, mutta laiminlöin oman perheeni. Katuvalla mielellä he kertovat tajunneensa asian liian myöhään.
Olivatko he kuulleet/ymmärtäneet Jumalan kutsun oikealla tavalla?

Kristus, auttaisitko meitä kuulemaan kutsuasi ja tahtosi meidän suhteemme? 🙂

Muut tekstit: Ps. 18:17–20, 26–29, Hes. 33:30–33 ja Hepr. 12:1–6.

Katoavaa ja katoamatonta

3. 6.2021. Miten ihanan lämpöisesti ja aurinkoisesti kesä on alkanutkaan. Kroppa nauttii, ja koko olemus. Tällaisena voisi minun puolestani jatkua vaikka koko kesä. 🙂
Vaikka monet varmasti toivovat ja odottavat kesähelteitä, itse nautin eniten kun on +20 ja vähän yli (vaikka uimaan on kyllä ihana mennä helteellä).
Joka tapauksessa: nyt on kesä, ihanaa! 🙂

Ensi pyhän evankeliumitekstissä ei kuitenkaan puhuta elämästä nauttimisesta; pikemminkin siitä, miten kestää eteen tulevia vaikeuksia ja koettelemuksia…

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä. Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa? Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin? Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa jokaiselle tämän tekojen mukaan.” (Matt. 16:24–27)

Itsensä kieltäminen – mitä se oikein on? Voisiko se olla vaikka sitä, etten aina ensimmäiseksi tai edes toiseksi mieti sitä, mikä itsestäni tuntuu hyvältä? Tai etten välttelisi tai väistelisi sellaisia asioita, jotka tuntuvat epämukavilta, mutta jotka tiedän tärkeiksi tai tarpeellisiksi. Tai etten kieltäytyisi annetusta tehtävästä, vaikka se tuntuisi liian haasteelliselta.
Että kääntäisin huomioni itsestäni siihen, mikä kulloinkin on tärkeintä – ei itseni kannalta, vaan jonkun muun…

Hän ottakoon ristinsä… – äkkiseltään aika dramaattiselta kuulostaa tuo Jeesuksen kehotus Hän itse otti ristinsä ja kantoi sen Golgatalle. Useat hänen opetuslapsistaan joutuivat myös kokemaan julman kuoleman. Jeesuksen ristiinnaulitsemisen jälkeen hänen seuraamisensa todella tarkoitti oman elämänsä alttiiksi laittamista (kadottamista).
Riskialtista Kristuksen seuraaminen on edelleen monissa sellaisissa maissa, joissa kristinusko on kielletty. Ihmeellistä on, että siitä huolimatta juuri noissa maissa yhä useampi ihminen päättää alkaa seurata Kristusta ja Hänen opetuksiaan.

”Joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen” – sanoo Jeesus. Itse emme siis kykene pelastamaan itseämme.
Olen usein miettinyt pelastus -sanan merkitystä. Raamatussa on lukuisia kohtia, jossa puhutaan siitä, kuinka Jumala pelastaa, kuinka Jeesus pelastaa, kuinka pelastutaan jne. Pelastuminen on moniulotteinen sana, Ja käsite, jota ei ehkä nykyään paljoakaan ajatella, ainakaan niin kauan kuin kaikki on hyvin.

Hengenpelastaja – Vaikka uimarannalla kaikki olisivat uimataitoisia, ja olisi hengenpelastuskurssin käynyt uimavalvoja, on joka uimarannalla kuitenkin pelastusrengas. Niin kauan kuin kaikki sujuu hyvin, pelastusrenkaan olemassaoloa tuskin huomaa. Se on siinä ’vain kaiken varalta’: luotettava apu, johon tarrata hädän tullen – kunhan joku huomaa heittää sen hukkumaisillaan olevalle.
Joka tapauksessa se, että rengas on siinä, voi tuoda jonkinlaista turvallisuudentunnetta.
Jeesus haluaa olla meille enemmän kuin pelastusrengas, joka huomataan ja johon tartutaan vasta hädän hetkellä. Hän, Hengenpelastajamme, haluaa olla kanssamme elämämme kaikissa hetkissä, – Sitä kai hänen seuraamisensa yksinkertaisimmillaan tarkoittaa. Että antaa Hänen kulkea kanssamme, ja antaa elämänsä Hänen johdettavakseen.

Jeesus jatkaa: ”mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä”.
Lohdullinen lause etenkin niille, jotka laittavat henkensä alttiiksi sen vuoksi, että uskovat ja seuraavat Kristusta. Mutta mitä se merkitsee länsimaiselle ihmiselle, joka elää maassa, jossa vallitsee uskonnonvapaus?
Ja jollen ajattele iankaikkista elämää, vaan tätä mitä nyt tällä hetkellä täällä elämme, mitä nuo Jeesuksen sanat silloin merkitsevät?
Sitäkö, että minun tulee olla valmis luopumaan kaikesta, jos Hän niin pyytää? Kaikesta, paitsi Hänestä. Se ei olekaan mikään helppo juttu, edes ajatuksissa.

Loyolassa 30 pv:n hiljaisuuden retriitissä retriitinohjaajani antoi minulle mietittäväksi tuota asiaa. Se oli kova pala. Lapsethan siinä tuli ensimmäisenä mieleen. Jos pitäisi luopua heistä?
Ja sitten että mitä jos Jeesus pyytäisi jättämään kaikki ja lähtemään jonnekin Kuola Lumpuriin hommiin. Mutta kyllähän vastaus lopulta selvisi (ainakin teoriatasolla siis). Ihmeellinen rauha laskeutui sydämeen kun sain asian mietittyä läpi. (Vaikka helpotuksekseni Jeesus ei ole – ainakaan tähän mennessä – kuitenkaan pyytänyt minua luopumaan kaikesta.)

Elämän Valo – Viimeistään kuoleman hetkellä joudumme luopumaan kaikesta tähän elämään liittyvästä ja lähdemme toisenlaiseen todellisuuteen. – Millaiseen? Mikä meitä siellä odottaa?
Jeesus sanoi: ”Minä olen tie, totuus ja elämä.” (Joh.8:12)
Hän sanoi myös: ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” (Joh. 14:12)
Eikö siis ole niin, että koska Kristus on Valo, Kristuksen seuraaja kulkee Valossa, niin tässä elämässä kuin rajan yli siirtyessäänkin?
Kun me elämme, olemme ja pysymme Kristuksessa, meillä ja meissä on Elämän Valo.

Muut tekstit: Ps. 49:6–10, 16–21, Sananl. 30:7–9 ja 1. Tim. 6:6–12.